Kuntalaisten tulevaisuusfoorumi s. 2

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuntalaisten tulevaisuusfoorumi s. 2"

Transkriptio

1 Pöytyän kunnan tiedotuslehti nro 3/2017 Auranlaakson KANSALAISOPISTO... s. 10 LIIKUNTATOIMI... s. 14 NUORISOTOIMI... s. 23 Kuntalaisten tulevaisuusfoorumi s. 2

2 HYPPÄÄ KYYTIIN PÖYTYÄ ON TULEVAISUUSMATKALLA. Tervehdys! Tätä kirjoittaessa kahdeksan kuukautta Pöytyän kunnanjohtajana on takana ja kesä on vaihtunut syksyyn. Nyt on aika kertoa mitä olemme tehneet kahdeksan kuukauden aikana. Vuoden alussa aloittaessani kunnanjohtajana tiedostin, että vaativien val mis teltavien asioiden lisäksi meillä aikataulu tulee asettamaan omat vaateet asioiden edistämistyölle. Julkisuudestakin tuttujen Pöytyän kouluverkkoratkaisujen uudelleen valmisteluun kestävälle taloudelliselle pohjalle oli vain viisi kuukautta aikaa. Aikataulussa pysyttiin ja päätös saatiin aikaan toukokuun lopussa saavuttaen neljän miljoonan kustannusten alenema. on pöhinää tekemisen meiningin punainen lanka. Kehittämissuunnitelmassamme painottuvat suurina teemoina johtamisen kehittäminen, strategiatyön käynnistäminen, vahva talousjohtaminen ja ohjaus, tietohallinto toimialojen kehittämiskumppaniksi, elinvoimanäkökulma, toimitilakehittäminen. Laskeskelin, että kaiken kaikkiaan olemme kunnanhallituksessa käsitelleet vuoden alusta yli 60 kunnan kehittämiseen liittyvää asiaa. Olemme siis aidosti lisänneet kaasua Pöytyän kunnan kehittämiseen. Positiivinen rakennemuutos Varsinais-Suomessa on myös vahvistanut omaa ymmärrystä siitä, että me olemme oikealla tiellä ja meillä on kaikki onnistumisen eväät käsissämme. Onnistuminen vaatii kuitenkin uudenlaista kehittämisen asennetta koko organisaatiossa. Enää kunta ei pärjää odottelemalla mitä tuleman pitää, vaan asioita tulee Jo olemassa olevien kouluverkkoasioiden lisäksi havaitsin, että meidän täytyy lähteä voimakkaasti valmistautumaan sote- ja maakuntauudistuksen jälkeiseen tulevaisuuden kunta maailmaan, edistämään kunnan elinvoimaisuutta sekä kehittämään kuntaorganisaatiota moderniksi, ketterän kehittämisen organisaatioksi. Oli siis aika kääriä hihat ja koota kehittämisideat Pöytyän kunnan kehittämissuunnitelman muotoon. Helmikuussa kunnanhallitus hyväksyi Pöytyän kunnan kehittämissuunnitelman Yhteistyössä ja yhdessä tekemällä vuosille , joka antoi vahvan tuen asioiden edistämiselle kunnassa. Kehittämissuunnitelma jalkautettiin henkilöstölle, luottamushenkilöille, kuntalaisille, yrittäjille ja muil le sidosryhmille. Kehittämissuunnitelmasta muodostui Pöytyällä Kehitetään Pöytyää yhdessä! Kuntaamme sanotaan tulevaisuuden esimerkkikunnaksi. Tule kuulemaan kuntalaiskyselyn tuloksia, mitä ajattelemme kotikunnastamme Yhdessä ja yhteistyöllä, Anu Helin Kunnanjohtaja Pöytyän kunta: (02) , sivu 2

3 kunnassa edistää aktiivisesti ja olla rohkeasti luomassa erilaista, luovaa toimintakulttuuria. Pitää myös uskoa, että meillä on Pöytyällä kaikki se osaaminen, asenne ja resurssit, jotka tarvitaan hyvinvointiyhteiskunnan saavu tusten turvaamiseksi ja elinvoiman rakentamiseksi. Systemaattisella kehittämisellä nuo kaikki voidaan ottaa käyttöön. Olemme myös halunneet viedä pidemmälle Tulevaisuuden kunta-ajatuksen. Me kuvaamme omaa tahtotilaamme Tulevaisuusmatkalla. sloganilla. Slogan tarkoittaa, että olemme tekemässä koko kuntana asioita yhdessä ja olemme jo matkalla, jonne meillä on vain menolippu. Paluuta ei ole. Olemme saaneet myös eri sidosryhmämme innostumaan Tulevaisuusmatka teemasta ja yhdessä kunnan kanssa asioiden tekemisestä. Järjestimme muun muassa heinäkuussa ja elokuussa Pöytyän Urheilijoiden kanssa pesäpallo-ottelut, jonne mahdollistimme 650 kuntalaisen osallistumisen maksutta. Kuinkas sitten kävikään? Saimme otteluihin 1800 pesäpallosta innostunutta katsojaa ja samalla teimme Tulevaisuusmatkaslogania tunnetuksi. Lisäksi olemme halunneet viedä henkilöstömme Tulevaisuusmatkalle. Matkalle, joka mahdollistaa jokaiselle oman työn kehittämisen kuntastrategiaa laatien ja tukien. Tähän valitsimme työkaluksemme henkilöstökoulutuksen. Toteutamme yhteistyökumppanimme Tamora Oy:n kanssa paikkakunnalla toteutettuna tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon. Saimme yhteensä 80 oman organisaatiomme sekä Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän henkilöä innostumaan oman työn kehittämisestä johtoryhmämme tuella. Lisäksi koulutuksessa on mukana paikkakuntamme yrittäjiä. Koulutus kestää kaiken kaikkiaan 1,5 vuotta ja jokainen osallistuja laatii koulutuksen aikana kolme kehittämistehtävää, jotka tukevat oman työn näkökulmasta koko kunnan kehittämistä. Tulevaisuuden kunnan menestyksen määrittää sen kyky uudistua ja uudistaa sekä hyödyntää toimintaympäristön muutokset. Tuon valinnan me olemme jo yhdessä tehneet, mutta tarvitsemme sen edistämiseksi kaikki eri tahot mukaan muutokseen ja viestimään miten rohkea, aktiivinen ja uniikki kunta meillä on. Yhdessä tekemällä ja yhteistyöllä me onnistumme myös tulevaisuudessa. Kutsumme kuntalaiset klo alkaen Kurkisaliin Tulevaisuusfoorumiin! Tervetuloa mukaan tulevaisuusmatkallemme! Yhteistyössä, Anu Helin Kunnanjohtaja KUVA: PASI MÄÄTTÄLÄ Kysy lisää ANULTA kunnanjohtaja Anu Helin sivu 3 JÄRJESTÖPALAVERIT Keskustellaan mm. avustuksista, ta pahtumista, kunnan tiedotuslehdestä, harrastelukkarista, miten välte tään päällekkäiset tapahtumat, lapsi- ja perheneuvostosta yms. yms. KYRÖ torstai kello alkaen Kyrön toimipiste RIIHIKOSKI torstai kello Riihikoski, ent. kunnantalo, valtuustosali YLÄNE torstai kello 18 vanha Yläneen kunnantalo Ilmoittautumiset ja lisätietoja kulttuurisihteeri Taina Myllynen p , taina.myllynen@poytya.fi KUNNANVIRASTON AUKIOLOAJAT Kunnanviraston toimipisteet ja kunnan puhelinvaihde ovat avoinna maanantai perjantai kello Liukuvan työajan puitteissa suorat numerot ovat käytössä kello Klikkaa oikealla kohtaa Yhteystiedot, jonka alla ovat puhelinnumerot. Pöytyän kunnanviraston toimipisteet ovat suljettuina

4 VIRKISTYS- ALUEET LUONTOKAPINETTI KERTOO SINUNKIN PAIKKASI MAAIL- MASSA. TULE JA LÖYDÄ SE! Näyttelykäyntiin voit yhdistää tilauksesta opastettua luontoretkeä, lounasta, melontaa. Meiltä saat vinkkejä alueen retkikohteista. Luontokapinetin omistaa Pöytyän kunta ja ns. operatiivisesta toiminnasta vastaa Pöytyä-Oripää 4H-yhdistys. Luontokapinetti on myös kokoontumisen paikka. Entinen luokkahuone muuntautuu niin kokousten kuin perhejuhlienkin pitopaikaksi. Tilaa riittää noin 100 hengelle, mutta on viihtyisä pienemmällekin joukolle. Luontokapinetti avoinna yksittäiselle kävijälle sunnuntaisin klo ja muina aikoina tilauksesta. Luontokapinetilla on fb- sivut, käykää tykkäämässä. Avoimet ovet, eli vapaa pääsy näyttelyyn järjestetään aina, kun uusi satanen rikkoutuu. Instagramissa voit seurata meitä #luontokapinetti Meidät tavoittaa: Minna Lukkala tai Luontokapinetti Hovilanmäetie 2, Yläne KAKARLAMMEN VIRKISTYSALUE Parravahantie 244, Mellilä. Ei yöpymismahdollisuutta. Alueella on vuokrattavana hirsirakenteinen sauna-tuparakennus, puu/sähkösauna, tupa, keittotila, kaksi sisä-wc:tä ja varastotila. Lisäksi alueella on varastorakennuksia ja lato, joissa on sähköt. Varaukset, hintatiedot ja avaimet Pöytyän kunnan Kyrön toimipisteen neuvonnasta (02) KALIKKA Kalikantie 12, Yläne. Varaukset arkisin klo välisenä aikana tai Huom! Pikkumökit ovat myös vuokrattavissa (20 /vrk). Haukimökki 80 /vrk, 200 /viikonloppu). Huom! Kalikan Haukimökki on remontissa helmikuun, ei varauksia. LEIRIRANTA Metsäläntie 13, Säkylä. Mökki 1 on käytössä ympäri vuoden ja mökit 2 ja 3 vapusta syyskuun loppuun. Mökkivuokra on 25 euroa/vrk, paitsi viikonloput juhannuksesta heinäkuun loppuun 40 euroa/vrk. Vuokrataan vain kuntalaisille. Mökkien varaukset ja avaimet Pöytyän kunnan tekninen toimisto (Riihikosken virastotalo, Yläneentie 11b) puh tai Kunnan vesijohtovesi on talvisaikaan suljettu eli: Mökki 1 on käytössä ympäri vuoden ja mökit 2 ja 3 vapusta syyskuun loppuun. Huom. Talvella pitää ottaa talousvesi mukaan. VALASRANTA Yläneen Valasranta on Pyhäjärven etelärannalla oleva vapaa-ajan viettopaikka, jossa sijaitsee suosittu tanssilava, uimaranta, kioski ja karavaanialue. Lisätietoja KUVA: TIMO KESTI sivu 4

5 KIRJASTOJEN aukioloajat syksy 2017 Pöytyän kunnan tiedotuslehti 2017 Pöytyän kunta julkaisee vuonna 2018 kolme jokaiseen kunnan talouteen jaettavaa tiedotuslehteä, josta löytyvät mm. kunnan yhteystiedot, tulevat tapahtumat ja muuta ajankohtaista asiaa Pöytyän kunnasta. Kesänumero on edelliskesän malliin Palveleva Pöytyä -julkaisu, johon kootaan myös paikkakunnan yritykset ja maaseudun palveluntuottajat. Lisätietoja Auranmaan Viikkolehdestä. Julkaisija: Pöytyän kunta Kehityksentie 6, Kyrö Toimitus: Taina Myllynen, kulttuurisihteeri puh Aineistot seuraaviin lehtiin: 1/2018 materiaalin toimitus mennessä, jakelu viikolla 6. 2/2018 kesälehti Palveleva Pöytyä materiaalin toimitus mennessä, jakelu viikolla 19. 3/2018 materiaalin toimitus mennessä, jakelu viikolla 39. Aineisto sähköpostilla osoitteeseen Levikki: kpl Ulkoasu ja taitto: Mainostoimisto Hurraa Oy Painopaikka: Finepress Kuvat: Kansikuva Timo Kesti. Muut kuvat IStock ellei muuta mainita. KYRÖN KIRJASTO Kyröntie 16, Kyrö p tai , kyron.kirjasto@poytya.fi Aukioloajat: maanantai tiistai keskiviikko torstai perjantai lauantai suljettu RIIHIKOSKEN KIRJASTO Yläneentie 6, Riihikoski p tai , kirjasto@poytya.fi Aukioloajat: maanantai tiistai keskiviikko torstai suljettu perjantai 9 15 lauantai YLÄNEEN KIRJASTO Vainionperäntie 2 a, Yläne p tai ylaneenkirjasto@poytya.fi Aukioloajat: - henkilökunta paikalla maanantai tiistai keskiviikko suljettu torstai perjantai lauantai suljettu omatoimiaukioloaika Yläneellä ma to klo 8 20, pe su klo Omatoimiaikana sisään päästäksesi tarvitset kirjastokortin ja pin-koodin. POIKKEAVAT AUKIOLOAJAT Pyhäinpäivä suljettu Itsenäisyyspäivä suljettu Joulu suljettu Uudenvuoden aatto suljettu KIRJASTOJEN YHTEYSTIEDOT JA HENKILÖKUNTA: Kirjastotoimenjohtaja Laila Uusitalo puh laila.uusitalo@poytya.fi sivu 5

6 KUNNANVIRASTON TOIMIPISTEET Kyrön toimipiste Kehityksentie 6, KYRÖ - Yleishallinto, sivistyspalvelut - Taloushallinto, laskut ja laskujen maksatus Riihikosken toimipiste Turuntie 639, RIIHIKOSKI - Perusturvapalvelut Riihikosken virastotalo Yläneentie 11 b, RIIHIKOSKI - Lomatoimisto, B-rappu - Ruoka- ja siivoushuolto, B-rappu - Tekniset palvelut, rakennustarkastus, C-rappu Kunnanjohtaja Anu Helin Aluearkkitehti Olli-Pekka Hannu HALLINNON JA TALOUDEN TOIMIALA Hallintojohtaja Paula Pekkola Taloussuunnittelija Minna Auranen Lomitusasiamies Merja Haavisto Lomitusohjaaja Annika Haapala Lomitusohjaaja Lea Ollikainen PERUSTURVAPALVELUT Toimistosihteeri Pirkko Multanen Laskutus Toimistosihteeri Heli Tuominen Laskutus klo 9-15 Sosiaalityön johtaja Susanna Ikola * Lastensuojelu Sosiaaliohjaaja Anne Kujala* Aikuissosiaalityö, lastensuojelu Sosiaaliohjaaja Marke Haapanen* Aikuissosiaalityö, lastensuojelu Sosiaaliohjaaja Anu Merta * Vammaisten ja kehitysvammaisten palvelut * = varmimmin tavoitettavissa ma, ti, to ja pe klo Mielenterveys- ja päihdetyöntekijä Kirsi Kaasinen Perheohjaaja Mervi Salo Marjaana Ojaniemi Perhetyöntekijä Katri Järvi Perheneuvolapalvelut Yhteydenotto ja ajanvaraus puhelinaika ma pe klo virpi.lyyra@askelmerkki.fi soila.vuohijoki@askelmerkki.fi Kotihoidon ohjaaja Tarja Mäkiniitty Kotihoito (kotipalvelu ja kotisairaanhoito) puhelinaika klo Avopalveluohjaaja Tiina Vesanto Omaishoidontuki, tukipalvelut, vanhusasiakkaiden palveluohjaus. - puhelinaika klo Työpaja Sauma Laura Hahko Petra Jorasmaa Helena Mikkelä Työpaja Tuuma Juha Nurmi Palvelukeskukset Riihikoti palvelukeskus Kotikarpalo Kartanokoti SIVISTYSPALVELUT Sivistysjohtaja Marianne Mäkelä Koulut: Auvaisten koulu Karinaisten koulu Heikinsuon koulu Kaulanperän koulu Kyrön koulu Mustanojan koulu Riihikosken koulu Elisenvaaran koulukeskus Yläneen yhtenäiskoulu Auranlaakson kansalaisopisto Rehtori Ilkka Virta Opistosihteeri Sari Isomäki Tekstiilityön opettaja Eeva Terävä Suunnittelijaopettaja Heli Koivulahti Kirjastot Kirjastotoimenjohtaja Laila Uusitalo Kyrön kirjasto ja Riihikosken kirjasto ja Yläneen kirjasto ja Varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspäällikkö Virpi Lukkarla Lasten päivähoitopalvelut Toimistosihteeri Heli Tuominen Laskutus Vapaa-aikatoimi Kulttuurisihteeri Taina Myllynen Liikuntasihteeri Markus Salo Nuorisosihteeri Anna-Leena Ranto Nuoriso-ohjaaja Tuula Väänänen Luontokapinetti

7 TEKNISET PALVELUT Tekninen johtaja Tarmo Rantanen Kiinteistöpäällikkö Jukka Ojanen Johtava rakennustarkastaja Jussi Lehto Kunnan vuokra-asunnot Asuntosihteeri Seija Halminen Kunnan kiinteistöjen hoito Kyrön vuokrarivitalot Jouko Pihtilä Riihikoti-palvelukeskus Palvelutalo Kotikarpalo Kisariihi, Riihikosken kirjasto, päiväkoti ja koulu, virastotalo Jyrki Savolainen Perusturvatalo ym. kiinteistöjä ja Riihikosken rivitalot Ville Rantanen Elisenvaaran oppimiskeskus Jyri Rauma Heikinsuon ja Karinaisten koulut Jouko Pihtilä Kyrön koulu Petri Hurme Kartanokoti Jari Joukas Yläneen yhtenäiskoulu Jari Joukas Yläneen kiinteistöjen kunnossapito Aulis Mattila Rakennusvalvonta Johtava rakennustarkastaja Jussi Lehto Vesihuoltolaitos Liittymisasiat ja laskutus, toimistosihteeri Hellevi Kulmala toimistosihteeri Hilkka Pellonperä Vesimittariasiat Kyrön alueen vesihuollon esimies Mika Saarinen Riihikosken alue kirvesmies Juha Sahla Yläneen alue huoltomies Jouni Aaltonen Ruoka- ja puhtauspalvelut Ruokapalvelupäällikkö Kaija Lähteenmäki Palveluesimies Eila Vahala Ammattimiehet Vesihuollon esimies Mika Saarinen Laitosmies Jouko Pihtilä Kirvesmies Ville Rantanen Kirvesmies Juha Sahla Huoltomies Jouni Aaltonen Kirvesmies Aulis Mattila Huoltomies Jari Joukas Teknisen toimen viikonloppupäivystys pe klo ma klo Päivystysnumeroon voi soittaa erittäin kiireellisissä tapauksissa: vesi- ja viemärilaitoksen pahoissa häiriötilanteissa sekä kunnan kiinteistöjen tai laitosten isoissa ongelmatilanteissa... Pöytyän kunnan nuohoojat vanhan Pöytyän alueella vanhan Karinaisten alueella vanhan Yläneen alueella Palotarkastukset Palotarkastaja Timo Reiman NUORTEN OHJAUS Pöytyän ja Auran etsivä nuorisotyö Elina Nuotio toimipaikka Pöytyällä, Kyrön toimipisteessä etsiva@poytya.fi, etsivät myös fb:ssä. SEUDULLISET NUMEROT Maaseutupalvelut Maaseutuasiamies Paula Pellonperä... (02) Lisätietoja Terveysasemat: Riihikosken, Kyrön, Yläneen terveysasemat...(02) Ajanvaraus lääkärinvastaanotolle... (02) Röntgen- ja laboratorioaikojen varaus klo (keskus) Päivystys Päivystys on arkisin, pyhäpäivien aattoina ja viikonloppuisin klo TYKS Loimaan sairaalan (Seppälänkatu 15 17) päivystyksessä... (02) sekä Turussa TYKS T-sairaalan (Savitehtaankatu 1) yhteispäivystyksessä... (02) Hammaslääkäripäivystys Ajanvaraus ma pe klo (02) Särkyajanvaraus klo , särkyaikoja ei anneta seuraavalle päivälle. Hammaslääkäripäivystys virka-ajan ulkopuolella Terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolinen hammashuollonpäivystys on viikonloppuisin ja arkipyhinä sekä lähtien myös arki-iltaisin T-sairaalan yhteispäivystyksessä, osoitteessa Savitehtaankatu 1, Turku. Hammaslääkäripäivystys...(02) Yhteispäivystyksen neuvontapuhelin...(02) Lisätietoja: Työterveyshuolto Attendo...(02) Auranmaan yrityspalvelut Elinkeinoasiantuntijat: Riikka Peippo riikka.peippo@auranmaanyp.fi Lassi Rosala lassi.rosala@auranmaanyp.fi Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos

8 Ympäristönsuojelusihteeri Renja Rasimus ja Ympäristönsuojelutarkastaja Jonna Hostikka ja Toimistosihteeri Nina Relander... (02) Ympäristönsuojelun viranhaltijat ovat tavattavissa yhteistyökuntien virastotaloilla sopimuksen mukaan. Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Pöytyän terveystarkastajat: Jaana Kaskela (Kaarina, Paimio, Pöytyä, Sauvo) Anne Virtanen (Loimaa, Oripää, Koski Tl, Pöytyä, Aura) virtanen.anne(a)lieto.fi Jari Jokinen (Koski TL, Lieto, Marttila, Aura, Pöytyä, Loimaa, Oripää), jokinen. jari(a)lieto.fi MELA:n asiamies Jaakko Mikkola Jätehuolto Lounais-Suomen jätehuolto Oy Kuormakatu 17, Turku Palvelunumero: fax avoinna ma pe 9 15 Jäteneuvonta (paikallisverkkomaksulla) ma pe klo 9 15 sähköposti: jateneuvonta@lsjh.fi Jätteenkuljetuksen asiakaspalvelu ma klo 9 16, ti pe klo 9 15 sähköposti: asiakaspalvelu@lsjh.fi Auranmaan lajitteluasema, Aurantie 518, Tarvasjoki. Avoinna ma ja to klo sekä huhti lokakuussa avoinna joka kuukauden ensimmäinen arkilauantai klo Poikkeukselliset aukiolot 2017: ma ja ma suljettu aukioloaikoina Yläneen lajitteluasema Osoite: Oripääntie 169, Yläne. Avoinna to Aseman hoitaja sekäuhti-lokakuussa joka kuukauden viimeinen arkilauantai klo Leader-toimintaryhmät Maaseudun kehittämishankkeiden ja pienyritysten Leader-rahoitus sekä kansainväliset Leader-kehittämishankkeet, Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry (Loimaan seutu + Somero) Toimisto: Kirkkotie 1, Marttila. Toiminnanjohtaja Taina Sainio Hankeasiantuntija Satu Juntunen Hankeasiantuntija Taina Simola Leader viestintäkoordinaattori Antti Ketonen etunimi.sukunimi@jokivarsi.org Eläinlääkäripäivystys: Hyötyeläinpäivystys (0,7 /min+ ppm) Puhelu ohjautuu numerovalikon kautta päivystävälle eläinlääkärille. Pieneläinpäivystys (0,5 /min +ppm) Suomen Pieneläinklinikat Oy (0,5 /min +ppm) Satakunnantie 162, Turku Kunnaneläinlääkäreillä on puhelinaika neuvonnalle sekä ajanvaraus arkisin klo 8 9: Liisa Savo , Pöytäsuontie 67, Haveri Tarja Orava ja Reija Tammisalo Vainionperäntie 1, Yläne sivu 8 AUVAISTEN KOULUN LIIKUNTASALI Auvaistentie 25, Auvainen. Varaukset liikuntasihteeri Markus Salo Yksittäiset tapahtumavaraukset Katja Simola HAUKKAVUORI Haukkavuorentie 43, Riihikoski. Varaukset liikuntasihteeri Markus Salo tai Pöytyän Urheilijoiden hiihtojaosto HEINIJOEN ENTINEN KOULU Heinijoentie 445, Yläne. Heinijoen pvy. Varaukset , Lukkala. KALIKKA Kalikantie 12, Yläne. Varaukset arkisin klo , KALLIOPOHJA Juvankoskentie 819, Yläne. Keihäskosken maamiesseura. Varaukset Esa Hakanpää KARINAISTEN KYTTIEN MAJA Ms. Karinaisten Kytät ry. vuokraa majaa kokous- ja juhlatilaisuuksiin. Uudet, toimivat tilat 60 hengelle. Varaukset Sari Tenhami , sari.tenhami@ pp.inet.fi

9 KIRKONKYLÄN KONTTORI Kirkkotie 133, Pöytyä. Tilaa löytyy jopa 60 hengelle ja pieni keittiö käytössä. Varaukset / Kirsi tai /Oskari Konttori Kokous/Juhlatila KISARIIHI Yläneentie 14, Riihikoski. Varaukset liikuntasihteeri Markus Salo KURKIGALLERIA Kyröntie 16, Kyrö on Elisenvaaran oppimiskeskuksessa, Kyrön kirjaston aulassa, oleva näyttelytila, jota voi varata erilaisia näyttelyjä varten. Varaukset ja tiedustelut toimistosihteeri Riitta Lehtopohja tai kulttuurisihteeri Taina Myllynen. KURKISALI Kyröntie 16, Kyrö on Elisenvaaran oppimiskeskuksen nykyaikainen ja monipuolinen suuropetus- ja esiintymistila. Oppimiskeskuksen tiloista voi tiedustella virka-aikana joko puhelimitse tai sähköpostitse toimistosihteeri Riitta Lehtopohja p , , vahtimestari Pirjo Tuura p , kansalaisopiston opistosihteeri Sari Isomäki p kirjaston virkailijat p Kurkisalin alustava varaus tehdään virka-aikana puhelimitse oppimiskeskukselle toimistosihteeri Riitta Lehtopohjalle, kansalaisopiston toimistosihteeri Sari Isomäelle tai kulttuurisihteeri Taina Myllyselle, p Käyttövuorohakemuksen voi tehdä netissä tilavarauslomakkeella (www. poytya.fi vasemmalta Kursisali yläpalkista Tilavarauslomake. Täytetty lomake tulee toimittaa joko tuomalla hakemuksen oppimiskeskukseen tai postitse osoitteella: Elisenvaaran oppimiskeskus, Kyröntie 16, Kyrö. KYNTÄJÄNTUPA Turuntie 1047, Pöytyä. Varaukset Pertti Mäki-Uotila KYRÖN TYÖVÄENTALO Yökkömäentie 13, Kyrö. Varaukset Matti Hakonen LUKONTALO Lukontie 22, Kumila. Varaukset Päivi Hongisto tai Paavo Kallio LUONTOKAPINETTI Hovilanmäentie 2, Yläne. Varaukset tai , Minna Lukkala. www. luontokapinetti.fi LYSTMETTÄ Kuusistontie 425, Uusikartano. Uudenkartanon kyläyhdistys. Varaukset /Pirkko Berg. METSOLAN MATKAILU Oripääntie 884, Yläne. Varaukset Timo Hämäläinen MÄKIÄISTEN TYÖVÄENTALO Turuntie 570, Riihikoski. Varaukset Reijo Viiri , reijo. PAIMENENMÄKI Tourulantie 466, Yläne. Paimenenmäki on saanut uuden ilmeen. Uudistunut ja entistä ehompi Paimenenmäki on vuokrattavissa erilaisiin tapahtumiin, esim. kokouksiin tai vaikka hääjuhlaan. Varaukset Merja Rouvali RIISTATUPA Riihikosken metsästysyhdistys ry vuokraa riistatupaa kokous- ja juhlatilaisuuksiin. Riistatuvan viihtyisässä salissa on tilaa kätevästi 60 hengelle. Ison salin vieressä on tilavat keittiötilat. Varaukset Seppo Saarinen tai sihteeri Jukka Huhtala Varauskalenteri www. riihikoskenmetsastysyhdistys.net. YLÄNEEN TYÖVÄENTALO Yläneen Työväenyhdistys. Varaukset Tapio Rastas , tapio. tai Matti Aalto , VALASRANTA Valasrannantie 363, Yläne. Yläneen kk:n VPK. YLÄNEEN SUVIRANTA Suvirannantie 181, Yläne. Hanna ja Matti Partala com/ylaneensuviranta YLÄNEEN VPK:N TALO Uudenkartanontie 102, Uusikartano. Varaukset Rauli Jääoja YLÄNEEN YHTENÄISKOULU Koulutie 14, Yläne. Varaukset Salme Mattila tai Jaakko Heikkilä sivu 9

10 Auranlaakson kansalaisopisto rantautui torinreunaan Auranlaakson kansalaisopisto muutti elokuun toisella viikolla Kyrön torin reunaan (os. Kehityksentie 2) Pöytyän kunnan vuokrattua opiston käyttöön sekä entisen Nordea konttorin että saman rakennuksen kunnanviraston puoleisen päädyn, jossa aiemmin toimi kukkakauppa. Kansalaisopisto on ottanut ilolla vastaan saamansa uudet tilat, joihin on sijoitettu mm. toimistot ja osa opetuksesta. Entinen pankkisali eli ns. Liisa Hellevi -sali toimii jatkossa muunneltavana opetustilana, jossa järjestetään mm. erilaisia hyvinvointiaineiden kursseja sekä luentoja ja luokkamuotoista opetusta. Kukkakaupantilat kunta on remontoinut kansalaisopiston kuvataideluokaksi. Suurin osa opetuksesta tapahtuu edelleenkin eri kouluilla ja liikuntahalleissa. Lukuvuosi käynnistyy useimpien pitkien kurssien osalta viikolla 37. Auranlaakson kansalaisopistolla on alkavana työkautena toimialueensa neljässä kunnassa käynnnistymässä yhteensä runsaat kolmesataa opintoryhmää ja odotetaan osallistuvan noin 5000 kurssilaista. Noin puolet opetuksesta järjestetään Pöytyällä. Tervetuloa oppimaan, harrastamaan ja virkistäytymään kansalaisopiston laadukkaille kursseille! TAIDE- JA TAITOAINEIDEN SYYSKUUN JÄLKEEN ALKAVIA KURSSEISTA: Kuvataide Marttila Marttilan koulu/musiikki ja tekstiili, Metsäniityntie 11. Joka toinen viikko pe , Median kuvat haltuun Opistotalo/Liisa-Hellevi -sali, Kehityksentie 2. Ti , Median kuvat haltuun Yläneen yhtenäiskoulu, Koulutie 14 To , Taidegrafiikan intensiivikurssi Opistotalo/Kuvisluokka, Kehityksentie 2, Ti , Puukoruja jyrsimellä Elisenvaaran koulu, teknisen työn luokka, Kyröntie 16, pe , Trikoo-ompelukurssi naisille jotka ajelevat omilla ompelukoneillaan Auran kudontatila, Huuskantie 14 Joka toinen viikko to , Vällykurssi Auran kudontatila, Huuskantie 14, pe , la , su , Tuunaa vanhat vaatteet uuteen käyttöön Auran yhtenäiskoulun B-rakennus/ käsityöluokka, Urpontie 2. Ti , Paperipaju Riihikosken koulu, Yläneentie 10. To , Keramiikan ja kuvanveiston tutustumiskurssi Opistotalo/Kuvisluokka, Kehityksentie 2. Ma , Kalenteritonttu Yläneen kunnantalon alakerta, Kuntolantie 4. Kurssimaksu 27,00. To , Tervetuloa MUKAAN, Ilmoittautuminen opiston toimistoon puh , tai netin kautta os. Tutustu! sivu 10

11 Suurin osa opiston ryhmistä on alkanut, tässä esimerkkejä syyskuun jälkeen alkavista lyhytkursseista: Suomi 100: Ruokakulttuurin askeleet -luento klo , kurssinumero , luennoitsija Päivi Lehtonen, Elisenvaaran oppimiskeskus/ Kurkisali. Karamellikurssi (Yläne) klo Kurssinumero , Yläneen yhtenäiskoulun kotitalousluokka. Improvisaation perusteet aikuisille ja nuorille alk klo Kurssinumero , Riihikosken koululla. Hygieniaosaamisen testitilaisuus alk klo Kurssinumero , Elisenvaaran koulun kotitalousluokassa. Pihvi ja lisukkeet alk klo Kurssinumero , Elisenvaaran koulun kotitalousluokassa. Kuunnelmakurssi alk klo Kurssinumero , Riihikosken koululla. Nuotioruokaa ja nokipannukahvit Riihikoski alk klo Kurssinumero , Haukkavuoressa. AURANLAAKSON KANSALAISOPISTO, Kehityksentie 2, Kyrö. opistosihteeri Sari Isomäki... puh rehtori Ilkka Virta... puh viranhaltijaopettaja Eeva Terävä... puh suunnittelijaopettaja Heli Koivulahti... puh Sähköpostiosoitteet muotoa Tervetuloa Auranlaakson kansalaisopiston kursseille myös Oripäähän, Auraan ja Marttilaan! Ohjelmassa mm. Voimavarasunnuntait Marttilassa sekä ensiapukursseja Marttilassa ja Oripäässä. PedaVerkko VERKKO-OPETUKSEN KEHITTÄMISHANKE KUVA: EEVA TERÄVÄ KUVA: HELI KOIVULAHTI Auranlaakson kansalaisopisto PedaVerkko -hankkeen aikana kartoitetaan Auranlaakson kansalaisopiston nykyisten opettajien kiinnostus verkko-opetuksen kehittämiseen. Opettajille tarjotaan koulutusta verkko-opetuksen suunnitteluun ja tuottamiseen. Hankkeen aikana kartoitetaan valtakunnallisesti toteutettujen verkkokurssien materiaalia, luodaan yhteistyösuhteita muihin verkkoopetusta tuottaviin vapaan sivistystyön oppilaitoksiin. PedaVerkko hanke tukee opiston tarjoaman opetuksen laajempaa saavutettavuutta. Hankkeen myötä opetukseen voi osallistua verkon välityksellä kotoa käsin. Myös kylätalojen kanssa selvitetään yhteistyömahdollisuuksia. sivu 11

12 ASIAKASPALAUTEKYSELY Kysely toteutettiin kevään 2017 aikana ja siihen vastasi yhteensä 688 henkilöä Auranlaakson kansalaisopiston (Pöytyä, Aura, Oripää, Marttila) ja Loimaan työväenopiston alueelta. Pöytyäläisiä vastasi kyselyyn yhteensä 234 henkilöä. Kaikista opistoissa opiskelleista vastaajista 83,5 % oli saanut tiedon kurssista, johon osallistui, opistojen yhteisestä opinto-ohjelmasta. Opistojen palveluista tyytyväisimpiä asiakkaat olivat verkon kautta ilmoittautumiseen, sijaisopettajajärjestelyissä opistoilla on eniten parannettavaa. 84 % vastaajista oli sitä mieltä, että opiston kursseille ilmoittautuminen tulisi alkaa elokuussa puhelimitse ja verkon kautta ilmoittautuen. Opistojen kurssimaksut ovat 85 %:n mielestä sopivat, vain 9 % oli sitä mieltä, että ne ovat liian korkeat. Vastaajista 35 %:lla oli valmius maksaa nykyistä suurempi hinta saadakseen opistokurssin, joka on hänelle erityisen tärkeä. Lyhytkurssitarjonnan lisäämiseen liittyen suurin osa (44 %) ei osannut sanoa kantaansa. Kurssikohtaisen palautteen keruu jatkossa tulee 72 %:n mukaan hoitaa sähköisellä lomakkeella, joka lähetetään opiskelijan sähköpostiin. Suurin osa vastaajista (172 henkilöä) haluaisi, että kurssikohtaista palautetta kerättäisiin jatkossa kerran lukuvuodessa. Kiinnostava aihe itsessään oli merkittävin syy siihen, että opinnot opistossa aloitettiin. Seuraavaksi tärkeimmät syyt olivat halu jatkaa aineen parissa ja saadakseen opinnoista hyötyä omaan elämään (esim. ammattiin tai harrastuksiin). Opinnot aloitettiin myös, jotta saatiin vaihtelua arkeen ja tavattaisiin muita ihmisiä kurssilla. Sen sijaan opinnoista saatavalla diplomilla tai todistuksella ei ollut juuri lainkaan merkitystä opintojen aloittamiselle. Pieni painoarvo oli myös se, että opinnoista saisi hyötyä jatkaessaan opintoja. Eniten opiskelu kansalaisopistossa on vaikuttanut opiskelijoiden mielen virkeyteen. Lähes yhtä paljon opinnot vaikuttivat henkiseen hyvinvointiin. Opisto-opiskelujen todettiin vaikuttavan myös elämänlaatuun, edistävän elinikäistä oppimista, lisäävän tietoja ja taitoja sekä vaikuttavan fyysisen hyvinvointiin. Sen sijaan opisto-opinnoilla oli tutkimuksen mukaan vähiten vaikutusta työssä kehittymiseen sekä yhteiskunnalliseen osallistumiseen sekä toimeentulomahdollisuuksiin. Auranlaakson kansalaisopiston vastaajat olivat pääosin tyytyväisiä opetustarjontaan ja toivoivat nykyisten kurssien jatkuvan myös jatkossa. Kaikissa aineryhmissä päällekkäistä kurssitarjontaa muiden toimijoiden kanssa vältetään. Kursseja pyritään järjestämään myös mahdollisimman tasa-arvoisesti jokaisessa opistokunnassa ja kylissä eri viikonpäivinä ja kellonaikoina, jolloin mahdollisimman moni pääsisi mukaan. Lyhytkurssitarjontaa kehitetään jatkossa useassa eri aineryhmässä. Kädentaitojen erikoistekniikoihin liittyvissä kursseissa lyhytkurssitarjontaa kehitetään yhteistyössä Loimaan työväenopiston kanssa. Etenkin kädentaito- ja kuvataidekursseilla kurssitarjonnan laajuuteen ja kehittämiseen vaikuttaa paljon opetustilojen saatavuus ja niiden varustelutaso. Tästä johtuen joka kunnassa ja kylällä ei voi olla yhtä laajaa kurssitarjontaa. Kielien opetustarjonnan laajentamiseen liittyviin toiveisiin pyrimme vastaamaan syksyllä 2017 alkavassa kehittämishankkeessa, jossa kehitämme verkko-opetusta. Pienissä kunnissa ja kylissä kieltenopetuksen laaja opetustarjonnan sekä tasoryhmien lisääminen lähiopetuksena on mahdotonta, koska ryhmiin ei saada riittävästi osallistujia. Pihasuunnitteluun liittyviä kursseja pyritään saamaan mukaan kurssitarjontaan. Liikuntaryhmien täyttöastetta tehostetaan sähköisen päiväkirjan käyttöönotolla, joka tehostaa esimerkiksi varasijoilta ryhmään pääsemistä. Tuntiopettajien valintaan vaikuttaa opiston linjaus pyrkiä löytämään opettaja/ohjaaja mahdollisimman läheltä opetuspaikkaa. Auranlaakson kansalaisopistossa on tehty myös päätös, että tuntiresurssien puitteissa emme pysty lasten liikuntaryhmien määrää lisäämään vaan pyrimme jatkossa tekemään muiden toimijoiden kanssa yhteistyötä lasten liikuntaryhmien turvaamiseksi ja opisto keskittyy aikuisten liikuntaryhmiin ja niiden kehittämiseen. Tutustu! sivu 12

13 Opetuskauden pidentäminen alkusyksystä, vuodenvaihteessa ja keväästä ei opistolla ole mahdollista, mutta kannustamme osallistumaan muiden toimijoiden kurssitarjontaan näinä aikoina esim. liikuntaryhmien suhteen. Kurssitoiveiden suhteen toivomme jatkossakin olemaan yhteydessä opiston opetuksesta vastaavaan henkilöstöön. Opistoissa opiskelemattomien kyselyn yhteenveto: Kyselyyn vastasi 60 henkilöä, jotka eivät olleet opiskelleet kummassakaan opistossa lukuvuonna Auranlaakson kansalaisopiston alueelta vastaajia oli yhteensä 29 henkilöä. Yhdeksän vastaajaa oli lisäksi opistojen alueen ulkopuolelta. Yleisin syy opiskelemattomuuteen oli liian vähäinen vapaa-aika. Muita mainittuja syitä olivat, että itseä kiinnostavia kursseja ja luentoja ei ole tarjolla, opiston kurssitarjonta ei vastaa opiskelutarpeita, työajat ovat opiskelun kannalta epäsopivia, kulkuyhteydet kurssipaikoille on hankalia tai lastenhoidon järjestäminen kurssien ajaksi ei onnistu. Lisätietoa KYSELYN TULOKSISTA Laajempaa ja yksityiskohtaisempaa tietoa kyselyn tuloksista saa ottamalla yhteyttä kyselyn käytännön toteutuksesta vastaavaan suunnittelijaopettaja Heli Koivulahteen p , Kiitämme kaikkia kyselyyn vastanneita. Lahjakorttien voittajat on arvottu ja voittajille ilmoitettu. PÖYTYÄN MUISTIRYHMIEN KO- KOONTUMISET SYKSYLLÄ 2017 Kyrössä Kotikarpalon kokoustila kello Torstaisin 28.9., , ja Riihikoskella Riihikodin päivätoimintatila klo Torstaisin 28.9., , ja Yläneellä Kartanokodin päivätoimintatila klo , vetäjänä Anja Aaltonen. Tostaisin 19.9., , ja Tule mukaan vertaistukiryhmiin keskustelemaan, saamaan tukea ja tietoa. Ryhmät on tarkoitettu sekä muistisairaille että heidän läheisilleen. Kysy lisää MUISTIRYHMISTÄ JA OMAISHOITAJIEN VERTAISTUKIRYHMISTÄ Tiina Vesanto, avopalveluohjaaja p arkisin kello OMAISHOITAJIEN VERTAISTUKI -RYHMÄT SYKSYLLÄ 2017: Kyrössä Ollilantien 11, Kotikarpalon kokoustilassa tiistaisin ja kello Riihikoskella Turuntie 639, perusturvapalvelujen keskus (vanha kunnantalo) keskiviikkoisin ja kello Yläneellä Haverintie 27, Kartanokodissa päivätoiminnan tilassa torstaisin ja kello Joulukuussa järjestetään ryhmien yhteinen joulujuhla, paikka ilmoitetaan myöhemmin. Lisäksi tarjolla Loimaan seudun omaiset ja läheiset -yhdistyksen järjestämiä tilaisuuksia. Niistä lisätietoa heidän kotisivuiltaan; Tervetuloa mukaan! sivu 13

14 LIIKUNTATOIMEN SYYSKAUSI 2017 ( ) MAANANTAI Yläneen kuntosali Klo Seniori-vuoro Riihikoti/Päiväpirtti Klo Tuolijumppa Kisariihi Klo Seniori-kuntosali (klo Me-Ri, klo Ro-Ö, klo A-Ko) Klo KeVa-kuntosali Klo Seniorikuntosali (Ku-Ma) Kotikarpalo Klo Tuolijumppa Kyrön kuntosali Klo Seniori-vuoro TIISTAI Kyrön koulu Klo Salibandy, 1.-2.lk Klo Salibandy, 3.-6.lk Klo Naisten lentopallo Elisenvaaran koulu Klo Salibandy 7.lk-> Kisariihi Klo Seniorilentopallo Klo Liikuntastartti -ryhmä liikuntaa aloitteleville (35 ) KESKIVIIKKO Yläneen yhtenäiskoulu Klo Tuolijumppa TORSTAI Kisariihi Klo Ikäihmisten kuntoliikunta (25 ) Klo Seniorilentopallo Klo Kahvakuulajumpan tehoryhmä (35 ) Klo Kahvakuulajumpan kevyt ryhmä (35 ) Elisenvaaran koulu Klo Tyttöjen salibandy Uudenkartanon VPK:n talo Klo Kahvakuulajumppa (35 ) Kyrön fysioterapian tilat Klo Kevyt kahvakuulaja kehonpainojumppa (30 ) Klo Tehokas kahvakuula- ja kehonpainojumppa (30 ) PERJANTAI Yläneen yhtenäiskoulu Klo Senioritanssi LAUANTAI Kisariihi Klo Naisten salibandy (30 ) SUNNUNTAI Kisariihi Klo Miesten salibandy (30 ) Liikuntatoimen viikkoryhmät ovat joulutauolla Ryhmissä on vapaita paikkoja. Ilmoittautuminen Kyrön kuntosali Sali on avoinna maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin klo Kausikortti syyskaudelle (elo-joulukuu), samoin kuin kevätkaudelle (tammitoukokuu), maksaa aikuisilta 35 ja nuorilta (13 15 v) 15. Kertamaksu 4 ja 2. Syyslomaretki KHL-otteluun Helsinkiin ti Hartwall Areenassa pelattavaan Jokerit Ak Bars Kazan -otteluun on varattu 50 lippua. Bussi starttaa Oripään kivimakasiinilta klo 14.10, jatkaa Yläneen torille (klo 14.30), poikkeaa Kisariihellä klo ja Auran yhtenäiskoululla klo sekä edelleen Kyrön torilla klo Ottelu alkaa klo Matkan hinta on 7 16-vuotiailta 35 ja aikuisilta 45, sisältäen kuljetuksen sekä lipun päätykatsomoon. Alle 12-vuotiaalla tulee olla nimetty huoltaja mukana. Ilmoittautuminen perjantaihin klo 9.00 mennessä. Tuon jälkeen mahdollisia peruutuspaikkoja voi kysellä Markus Salolta. Kinkunsulatusjumpat Viikolla 52 Kyrössä, Riihikoskella ja Yläneellä. Seuraa ilmoittelua Viikkolehdessä ja kunnan nettisivuilla Liikuntatoimen kevätkausi Ryhmät kokoontuvat syyskauden aikataulun mukaisesti. Poikkeuksena Kisariihen seniorikuntosali -vuorot, joiden aikataulu kevätkaudella 2018: klo Ku-Ma, klo Me-Ri, klo Ro-Ö, klo A-Ko. Syyskaudella mukana olleiden ei tarvitse ilmoittautua ryhmiin uudestaan. sivu 14

15 Saviseutu liikkuu kampanja Kävelykampanja jatkuu asti. Lomakkeiden palautus liikuntatoimistoon, Kehityksentie 6, KYRÖ viimeistään Mikäli lumitilanne sallii, jatketaan hiihtokampanjalla alkaen. Kirjauslaatikot sijaitsevat Kyrön kuntoradalla, Haukkavuoressa ja Yläneen vesitornin reitillä. Tulossa Hiihtolomalla maanantaina lasketteluretki Himokselle, tiistaina alakouluikäisten liikuntapäivä Kisariihessä, keskiviikkona koko perheen talvirieha (säävaraus) ja torstaina bussiretki. Lisätietoa alkuvuodesta PÖYTYÄN KAIMA Seuran pj. Jouko Santanen Naisjaosto pj. Raija Jokisalo Jalkapallojaosto pj. Anne Kaunismäki Pöytyän Kaima tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden harrastaa jalkapalloa mukavassa seurassa. Seura järjestää lisäksi myös perhefutista sekä maalivahti- ja taitokouluja. Syyskaudella Perhefutista on lauantaisin , ja klo Kisariihessä. Talvikauden jalkapallon harjoitusvuorot löytyvät nettisivuiltamme www. poytyankaima.fi Pöytyän Kaimalla on pehmiskone, jota voi tilata erilaisiin tapahtumiin. Kyselyt Raija Jokisalo Tuotot käytetään jalkapallon juniorityön hyväksi. YLÄNEEN KIRI Järjestää jalkapallotoimintaa seuraaville ryhmille Yläneen palloiluhallissa: syntyneille tiistaisin , keskiviikkoisin ja sunnuntaisin Vetäjinä Jouni Pikkarainen ja Jari Salmi syntyneille torstaisin ja sunnuntaisin Vetäjinä Tommi Ahola ja Janne Peltola syntyneille perjantaisin Vetäjinä Toni Orava ja Sami Lyytinen. Kaikki junioriryhmät osallistuvat joko piirin sarjoihin tai erilaisiin turnauksiin. Varmista vetäjiltä, että harjoitukset on, jos olet tulossa uutena mukaan toimintaan. sivu 15

16 Kaikkiin ryhmiin otetaan mielellään lisää pelaajia mukaan. Rohkeasti mukaan vaan! Kaikesta toiminnasta voi tiedustella Aarto Mettälältä SEKAHAKU Turuntie 570, Riihikoski Ohjaus: Soile Hakanpää Klo alkeet Fusku Kävelyjenkka Masurkka/polkka Hidas Valssi Wanha Tango Rumba/bolero ChaCha Bugg Humppa alkeisjatko Kävelyhumppa Fusku Fusku Masurkka/polkka Hidas Valssi Wanha Tango Rumba/bolero ChaCha Bugg Hinnat jäsen/ei jäsen: kerta 6 /10. Jäsenille treenikortti 25 /5 kertaa. Kysy lisää treeneissä. Maksuvälineinä käyvät käteinen sekä liikunta- ja kulttuurisetelit.*) alkaa alkeista. Lisätiedot Soile Hakanpää, soile.hakanpaa@ sekahaku.net, p PÖYTYÄN URHEILI- JAT/HIIHTO Hiihtokoulu torstaisin klo 18 Haukkavuoressa. Loka-marraskuussa olemme Kisariihessä. HS-koulu on tarkoitettu vuotiaille, nuoremmatkin ovat ter- sivu 16 KUVA: TIMO KESTI vetulleita vanhempien seurassa mukaan. Lisätietoja leireistä ym. tapahtumista kotisivuiltamme. Uudistettuja lämmittelypukuja ja Ullmax-asuja on saatavana Haukkavuoressa. Ulkoilumajan kahvio avoinna hiihtokaudella: ti ja to klo ja la klo Välinehuolto ja vuokraamo avoinna hiihtokaudella: ti ja to klo ja la Muina aikoina tiedustelut p

17 Kivi kielessä tiistaina Yläneen Luontokapinetti kello 18 alkaen Maailman ensi-illassa musiikkia, yhteislaulu, kahvia yms. Suomi 100 vuotta hengessä. Järj. Pöytyän kulttuurisäätiö yhteistyössä Yläneen kotiseutuyhdistys, Pöytyän kulttuuritoimi Suomi 100-syyslounas klo Yläneen Yhtenäiskoululla (Koulutie 14) Tervetuloa! Liput aikuiset 20, 7 16 v. 10, ovelta 25 ja 10. Lippuja myyvät Kahvikeidas ja ST1 Pöytyän Kvartetti Syysunelmia sunnuntaina Kyntäjäntuvalla 35-vuotis kahvikonsertti. Teatteri soi ja teatteri esittää su Pöytyän Kisariihessä Topi Sorsakosken musiikin ympärillä. Järj. Pöytyän teatteri, LC Pöytyä ja kulttuuritoimi Uusi Tuntematon sotilas elokuva kello Kurkisalissa Järj. Kinotour ja kulttuuritoimi Legonäyttely KurkiGalleriassa joulukuun ajan.tule katsomaan Lego joulukalenteri, luukut aukeavat arkisin iltapäivällä. Nähtävillä jälleen upeita luomuksia. Tapahtumia näyttelyssä, seuraa ilmoittelua Facebookissa käy tykkäämässä tapahtumasta Lego-näyttely. Velmeri 11 v. ELOKUVIA SUURELTA VALKOKANKAALTA KURKISALISSA JA LUONTOKAPINETISSA! Luontokapinetissa ke kello alkaen. Kurkisalissa ti kello alkaen. Ensimmäisellä kerralla jaetaan lista elokuvista ja esityspäivistä. Lisätietoja kulttuurisihteeri Taina Myllynen. KUVA: VELMERI Lisätietoja KULTTUURISIHTEERI Taina Myllynen p , taina.myllynen@poytya.fi, sivu 17

18 ELÄKELIITON KARINAIS- TEN YHDISTYS Kuntosali maanantaisin klo 16. Elisenvaaran koululla Kyrössä. Tiistain sauvakävelyt lähtö Kyrön torilta klo 9. Bocciaa pelataan torstaisin klo Kyrön ala-asteen liikuntasalissa. Huom. aika muuttunut. Laivaristeily ti Turku- Tukholma Viking Grace, iltalähtö. Marraskuussa POP-pankin kerhohuoneella Vanhenevan väestön muistisairauksien ennaltaehkäisy. Luennoitsija Vars.-Suomen muistiyhdistyksestä. Päivä ja aika tarkentuvat myöhemmin. Jouluruokailu la Metsästysseura Kyttien majalla Karinaisissa klo 17. Ilmoittautumiset ja lisätiedot tapahtumista, Tapio , Elisa Aikataulu- ja muista muutoksista ilmoitetaan Auranmaan Viikkolehden seuratoimintapalstalla. ELÄKELIITON PÖYTYÄN YHDISTYS laivamatka, Matti ja Teppo esiintyvät Iloinen iltapäivä Kisariihessä Kirkkopyhä Pöytyän kirkossa Turun kaupungintetteri, Seisemän veljestä- näytös Myyjäiset Riihikosken srk-talolla Joulujuhla jäsenille Kisariihessä. Riihikosken kerho joka kuukauden ensimmäinen maanantai klo Riihikosken seurakuntatalolla. Kerhossa vierailee asiantuntija kertomassa ajankohtaisista aiheista. Syyskausi , 2.10., ja (kevät 2018: 8.1., 5.2., 5.3., 9.4. ja 7.5.) Boccia Kisariihessä joka viikon perjantai kello Käytössä kahdet pallot, joten pelaajia mahtuu mukaan. Syyskausi: 1.9., 8.9., 15.9., 2.9., 29.9., 6.10., , , , 3.11., , , , 1.12., ja (Kevät alkaa ) Aamulenkki (sauvakävely) kirkonkylän seurakuntatalolta, yhteistyössä seurakunnan kanssa, joka kuukauden toinen tiistai klo Syyskausi 12.9., , ja (Kevät 2018: 9.1., 13.2., 13.3., ja 8.5.) Luovan toiminnan kerho (sketsikerho) Osuuspankin kerhohuoneella Riihikoskella joka kuukauden kolmas tiistai kello Rohkeasti mukaan, kaivataan lisää osallistujia. Jos esiintyminen, esityksissä avustaminen tai muuten vain mukava yhdessäolo kiinnostaa, niin saavu paikalle. Syskausi: 19.9., ja Tasapainojumppa Kisariihessä joka kuukauden viimeinen torstai kello Vetäjinä Milla ja Markus. Syyskausi: 28.9., ja ( Kevät 2018: 25.1., 22.2., ja 26.4.) Karaoke Kisariihessä sunnuntai kello Syyskausi: 24.9., ja (Kevät 2018: 28.1., 25.2., 25.3.,29.4. ja 27.5.) Lisätietoja ilmoitellaan Auranmaan Viikkolehdessä ja jäsenkirjeessä. Matkoja voi kysellä ja niille ilmottautua Marja-Liisa ja Pirkko ELÄKELIITON YLÄNEEN YHDISTYS Perinteinen kirkkopyhä su kello 10. Kirkkokahvit srk talolla. (läh.tiedot. lehdissä ja kotisivuilla) Torstaikerho to kello OP:n kerhohuoneessa Lounais Suomen poliisilaitokselta Outi Leppäkoski, turvallisuusasiaa. Marttilan yhdistys kutsunut laulamaan ja seurustelemaan ke kello Marttilan Kuokan talolle. Kimppakyydit. Syyskokous to kello OP:n kerhohuoneessa. Kokouksen päätyttyä kerho ohjelmineen. Torstaikerho to kello OP:n kerhohuoneessa Apteekkari Aapo Honkanen tulee kertomaan lääkkeiden yhteisvaikutuksista Torstaikerho to kello OP:n kerhohuoneessa Päiväkotilapset vieraanamme ja viihdyttämässä! Sukkalahjoitus kaikille päiväkotilaisille! Lahjaksi lapselle Seitsemän veljestä Turun uudistetussa kaupunginteatterissa ke kello Hinta ym muut tiedot kotisivuilla. Ilmoittautumiset ja tiedustelut: Aila Einonen p aila.einonen@luukku. com Anita Ristolainen p anita.ristolainen@seutuposti.fi sivu 18

19 Pikkujoulua vietämme to kello Kristallirannassa Hyvän ruoan, ohjelman ja seurustelun merkeissä. Torstaikerho to kello OP:n kerhohuoneessa. Perinteinen joulun avaus Merelle Fagerströmin johdolla. Vuoden 2018 tapahtumat aloitetaan ma 8.1. Torstaikerho to kello OP:n kerhohuone Torstaikerho to kello OP:n kerhohuone Torstaikerho to 8.2. kello OP:n kerhohuone Torstaikerho to kello OP:n kerhohuone Ohjelma- ym tiedoista ilmoitukset lehdissä ja kotisivuilla. Ilonpiiri Kartanokodissa Seurailkaa ilmoittelua! Lauluryhmät kokoontuvat maanantaisin kello OP:n kerhohuoneessa. (Huom. muutoksista ilmoitetaan.) Laulaminen on hauskaa hyvien säestäjiemme johdolla! Tervetuloa! Seniorien nettikerhon kokoontumiset sopimusten mukaan Yhtenäiskoulun juhlasalissa liikunnat: Bocciapelit maanantaisin kello Pirteyttä päivään! Parittomina viikkoina torstaisin kello ohjattua liikuntaa kaikenikäisille sivu 19 Jäsenyyttä ei edellytetä. Tule tutustumaan! Boccia-pelit parittoman viikon torstaijumpan jatkona kello Keilailut Euran urheiluhallissa syyskaudella kerran kuukaudessa (läh.tiedot lehdissä/kotisivuilla.) Onnittelukortteja 2 ja suruadresseja 12 saatavana Datadector- liikkeestä ja kerhojen yhteydessä. Lehti-ilmoittelut: TS, AVL, AlaSatakunta, Loimaan Lehti, Kotisivuilta ajantasaiset tiedot: fi/ylane. Monista jäseneduista tietoja kotisivuiltamme, tiedusteluihin vastaavat: Risto Ristolainen , risto.ristolainen@seutuposti.fi, Seija Öhman , Aila Einonen

20 YLÄNEEN ELÄKKEEN- SAAJAT RY Jäsenmäärältään EKL:n Varsinais- Suomen piirin kolmanneksi suurin yhdistys. Toiminta jatkuu vireänä lomien jälkeen. Kotisivuiltamme www. Yläneen Eläkkeensaajat. fi löytyy ajantasaista tietoa toiminnastamme. Kaikki kokoontumisemme, jos ei erikseen mainita ovat osuuspankin kerhohuoneella. Kaikki ovat tervetulleita viikottaisiin tapahtumiimme. Tarina- ja Pulinakerhoihin pyrimme hankkimaan asiaohjelmaa kahvitarjoilun ja bingon lisäksi. Syystoiminta alkoi 12.9.perinteiseen tapaan. Tiistaikerhot: Ruska ja Kurttuset kello 9.30, Köhäkurkut kello 11 ja tuolijumppa klo kokoontuvat joka tiistai alkaen Bocciaa pelataan joka perjantai kello yhtenäiskoululla. Käsityökerho Puikkoset joka toinen torstai alkaen kello Tule mukaan joko käsityön kanssa tai ilman viettämään mukava keskipäivän hetki seurustellen, tarjoamme kahvit jutustelun lomassa. Pulinakerho pe kello 13 Ulkoilupäivä to Lähtö torilta kello 10 Rantapihalle, josta voi kävellä Kurjenpesälle tai palata linja-auton mukana takaisin. Tarinakerho pe kello 13. Seniorishop Untenmaa Oy vaatemyyntitapahtuma kello mannekiiniesitys kello 12 Pulinakerho pe kello 13. Tarinakerho kello 13. Syntymäpäivätilaisuus kutsuvieraille lokakuussa Syyskokous/Pulinakerho pe kello 12 Tarinakerho kello 13 Joulumyyjäiset la 2.12.kello 10 arpajaiset kello 9.30 alkaen Joulujuhlat jäsenille joulukuussa Teatteri/Konserttimatka syksyn aikana Jouluristeily joulun lähestyessä Toimintaamme voi seurata AVL, Alasatakunnan ja Turun Sanomien yhdistyspalstoilta, sekä tietysti kotisivuiltamme. Matkanvetäjämme Jouko kertoilee numerossa matkoistamme ja ottaa vastaan ilmoittautumisia. Kotisivujemme kautta voi myös ilmoittautua tapahtumiimme. Suruadresseja myynnissä á 10 kysy Annelilta tai Tainalta. YsiYsit keskiviikkoisin kello Laulukerho: , , 9.1., ja kello Nuorisotila Kasi Riihikoskella. Lisätietoja kulttuurisihteeri. KEIHÄSKOSKEN MARTAT sivu 20 Pikkuhiljaa kesä kääntyy syksyyn, ja on käännettävä katse kohti syksyä. Pimeävät illat kaipaavat iloa ja valoa. Sitä marttailloissa löytyy toden totta! Laita syksyn ohjelmisto kalenteriisi: Pikkuiset kokit pääsevät taas tosi toimiin tiistaina kello Paimenenmäessä, Tourulantie 466, Yläne. Kaikki peruskouluikäiset voivat osallistua, jaamme valmistustehtävät iän mukaan. Osallistumismaksu 5. Ilmoittaudu mukaan viimeistään pe Sannalle tai slujalahti@ gmail.com Jouluista huovutusta ja askartelua sunnuntaina 5.11 kello 13 Paimenenmäessä, Tourulantie 466, Yläne. Villakärpäsestä Outi Yli-Antola ohjaa huovutustöihin. Ilmoittaudu mukaan viimeistään su Sannalle tai slujalahti@gmail.com. Osallistumismaksu 12 /hlö. Sisältää materiaalin ja tarjoilut. Valmistetaan yhdessä ruokalahjoja torstaina klo 18 Paimenenmäessä, Tourulantie 466, Yläne. Lounais- Suomen Martoista Emmi Lukkarila tulee pitämään kurssin. Ruokalahja on mielenkiintoinen ja ekologinen lahja. Kurssilla saa ideoita jouluisiin ruokalahjoihin. Kurssilla valmistetaan muutamaa erilaista ruokalahjaa kotiin viemiseksi. Osallistumismaksu 10. Ilmoittaudu mukaan viimeistään to Sannalle tai slujalahti@gmail.com. Syksyn suurin tapahtuma on ehdottomasti Hyvinvointitapahtumamme la kello Yläneen Yhtenäiskoululla. Paikalla mahtavia näytteilleasettajia, niin ulkoisen kuin sisäisen hyvinvoinnintuottajia! Pikahoitoja pikkurahalla, vaatenäytös, liikunnallisia esityksiä ym. Tule mukaamme viettämään mukava päivä :). Seuraa ilmoittelua tapahtumasta paikallislehdissä, nettisivuillamme ja Facebookissa. Martoilla vuokrattavana torikatos sekä astiasto 100 hengelle. Kysy lisää Sari Lehtinen p

21 Tervetuloa mukaan! Tapahtumat ovat kaikille avoimia; Sinun ei tarvitse olla martta voidaksesi osallistua. Lue lisää tai käy tykkäämässä meistä Facebookissa. Missä Martta, siellä tapahtuu! KYRÖN MARTAT Tervetuloa mukaan kaikki Martat, Marttojen ystävät ja marttatoiminnasta kiinnostuneet! Kyrön Martoilla on juhlavuosi. On täynnä 80 toiminnan vuotta. Niissä merkeissä pidämme Martta-aiheisen näyttelyn Kurkigalleriassa lokakuun aikana. ke Maarit Virtanen esitelmöi hopeaesineiden ja korujen puhdistamisesta to vietetään marttailta rattoisasti rupatellen ja keskeneräisiä käsitöitä tehden. Samalla toteutetaan vaatteiden kierrätystä suositulla tuo tullessas, vie mennessäs periaatteella. Myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana saamme tutustua terveyttä edistäviin suolatuotteisiin. Huomaathan, että kaikki illat ovat eri viikonpäivinä. Ne pidetään Kyrön POP-pankin kerhohuoneella alkaen klo 18. Lisäykset ja muutokset ovat mahdollisia. Ilmoitamme Auranmaan Viikkolehdessä seuratoimintapalstalla. Lähde rohkeasti mukaan. Olemalla Marttojen jäsen, voit itse vaikuttaa toimintaan, saat mielenkiintoista tekemistä, ystäviä ja löydät uusia harrastuksia. Voit käyttää marttailuun aikaa juuri sen verran, kuin sinulle sopii. Voit olla mukana aktiivisesti tai osallistua vain silloin tällöin. Tutustu Marttojen toimintaan myös osoitteessa www. martat.fi. Ota yhteyttä Kyrön Marttoihin pj Heli Lehtonen tai sähköpostilla com. Kyrön Martat on myös Facebookissa ja loppuvuodesta avautuvat omat verkkosivut. Pidetään yhteyttä! LOUKONKULMAN MARTAT toivottavat sinut mukaan syksyn toimintaan. Tapahtumat ovat kaikille avoimia.tarkempia tietoja tulee facebookiin sekä viikkolehteen lähempänä tapahtuma ajankohtaa, seuraa ilmoittelua ja tule rohkeasti mukaan Muotinäytös yhteistyössä Sirpan puodin kanssa. sivu 21 Paikka avoin, seuraa ilmoittelua Pöytyä tutuksi retki Yläneelle. Alustava retkiohjelma; Museo ja perinnepiha sekä kahvit. Luontokabinetti. Kaidanojankartano jossa lounas. Kimppakyyti mahdollisuus. Ilmoittautumiset ja lisätiedot; Anneli Alho puh Jouluvalojen sytytys Kaulanperän koululla jossa Martat tarjoilevat joulupuuroa. SPR KARINAINEN Lisätietoja toiminnasta Pirjo Haakana. PÖYTYÄN KESKUSTA Kunnallisjärjestön syyskokous henkilövalintoineen on su Seuraa ilmoittelua paikallislehdessä lähempänä ajankohtaa. Nyt Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa. Tulehan siis mukaan tutustumaan ja kahvittelemaan. Kokouksessa asiaa mm. maakuntavaaleista. Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko vierailee Yläneellä la Tourula-Keihäskosken ja Yläneen paikallisyhdistysten järjestämässä perinteisessä Keskustan Jouluglögitilaisuudessa kello 10 alkaen OP:n kerhohuoneella. Mukana valtuutettuja sekä muita päättäjiä. Tervetuloa kertomaan omat terveisesi ministerille. Kahvitellaan ja seurustellaan leppoisissa tunnelmissa. Lisätietoja Sari Lehtinen, Pöytyän Keskustan kunnallisjärjestön sihteeri Tourula-Keihäskosken paikallisyhdistyksen sihteeri p

22 KYRÖN SEUDUN KYLÄYHDISTYS Iso kiitos kaikille haastekampanjaan osallistuneille! Kyrön Seudun Kyläyhdistys oli kesän puolivälissä taloudellisesti tiukassa paikassa, sillä huonon kesän vuoksi kävijöitä uimalalla oli todella vähän ja suuren osan kesän tuloista odotettiin tulevan sieltä. Kirjoitin avoimen kirjeen, jossa hieman avasin tilannetta ja toivon, että siitä monet ovat löytäneet vastauksia kysymyksiin, jotka ovat kiertäneet foorumeilla jo useamman vuoden. Kirjeen julkaisun jälkeen sain monia yhteydenottoja yrityksiltä ja Hydoring Oy:n Timo Raikko aloitti haastekampanjan, johon osallistui monia auranmaalaisia yrityksiä ja myös joukko yksityisiä henkilöitä. Olemme suuren kiitoksen velkaa teille kaikille. Kampanja on siis tullut päätökseen, mutta lahjoituksia otetaan vastaan jatkossakin. Haastekampanjasta kokoon tuli yhteensä Seuraavaksi toivommekin, että löytyisi tekijöitä ja aktiivisia ihmisiä myös pyörittämään Kyrön Seudun Kyläyhdistyksen arkea ja keksimään uutta toimintaa, jota kyröläiset kaipaavat. Toivomme myös kunnalta tiivistä yhteistyötä ja tukea, jotta voimme toimia mahdollisimman laajasti koko yhteisön hyväksi. Kutsumme kaikki toiminnasta kiinnostuneet syyskokoukseemme POP Pankin kerhohuoneelle klo 18. Puheista riippumatta, emme ole siis suljettu tai salainen ryhmä, vaan toivomme mahdollisimman monen osallistuvan toimintaan omien voimavarojensa mukaisesti. Kokoukseen voi siis osallistua, vaikka et olisikaan yhdistyksen jäsen. Kyrön Seudun Kyläyhdistyksen puolesta, Katariina Varjonen Mukana olleet yritykset ja henkilöt; Olli-Pekka Pauna, Kyrön Kulta-Kello Oy, Anne Ketola, RH-Isännöinti Oy, Kirsi Hirvensalo, Kyrön Apteekki/, Eija Mäkipää, Maija Verho, Hydoring Oy, Outi Kuusela, Kyrön sähkö Oy, Raimo Maunu, Karinaisten Kyläyhdistys, Leena Nopola-Lindqvist, Kyrön Seudun Osuuspankki, Matti Kaurila, MV- Tuotteet Oy JA Asta Koskenoja UUDENKARTANON KYLÄ- YHDISTYS RY & HIMOLAN TEATTERI Lystmettän keskiviikko-sauna lämmin jälleen alkaen, kello 19. Varaathan pientä rahaa mukaan saunamaksua ja kahvittelua varten. Uudet ja vanhat saunojat ja uimarit rohkeasti mukaan! (Kuusistontie 425, Uusikartano). Retki Kädentaitomessuille Tampereelle la Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Heli Virtanen, p (iltaisin ja viikonloppuisin). Lystmettän joulunavaus ja joulumyyjäiset la Lisätietoja: ja Facebook Kyläyhdistyksen ja teatterin väki kiittää kaikkia Himolan teatterin kesän näytöksissä vierailleita sekä talkoolaisia hienosta teatterikesästä. Aikuisten ja lasten teattereiden ensi-illat tammikuussa Yläneen Työväentalolla (Haverintie 28, Yläne). Seuratkaa ilmoittelua net ja Facebook. KYLIEN NEUVOTTELUKUN- NAN KOKOUS keskiviikkona kello Paimenenmäellä. Lisätietoja kulttuurisihteeri. KYRÖN SYDÄNKERHO kokoontuu kerran kuussa. Lisätietoja Tuula Metsola. TOURULAN-KEIHÄSKOSKEN KYLÄYHDISTYS Ruskakirkko 22.10, Leposaaren laavulla. Syyskokous Paimenenmäessä 8.11 klo Paimenenmäessä laulellaan joululauluja ja nautiskellaan joulun alus tunnelmasta. Kyläyhdistyksellä on vuokrattavana toriteltta (3x4) kahdella seinällä, iso juhlateltta 8 m x12 m, paellapannu ja traktorikäyttöinen aggregaatti 19 kva. Tiedustelut Tapio Peltola KYRÖN JOULUMARKKINAT LAUANTAINA Järjestää LC Karinainen/Kyrö sivu 22

23 NUORISOTILAT Avoinna syksyllä 2017 Nuorisotila Kasi Turuntie 614, Riihikoski tiistai klo torstai klo Nuorisotalo Kalliola Haverintie 26, Yläne tiistai klo torstai klo Tilatoiminta on tarkoitettu vuotiaille. Tule käymään! Nuorisotilojen aukioloajat tarkemmin Facebookista. SYYSLOMAVIIKOLLA Retki Fazerilaan ja Flamingoon Vantaalle Lähde viettämään makoisaa päivää to Fazerin Vierailukeskukseen ja Flamingoon. Retken hinta: yli 15-vuotiaat 30, 6 15 vuotiaat 25 ja alle 6-vuotiaat 15, sisältää kuljetuksen ja tutustumisen Fazer-elämykseen. Viihdekeskus Flamingon valikoimasta voit valita itselle sopivan vaihtoehdon (mm. kylpylä, keilailu, hohtogolf, elokuvat) Reittiaikataulu: 9.00 Yläneen tori, 9.10 Uusikartano, 9.25 Kisariihi, 9.45 Kyrön tori Auran yhtenäiskoulu, paluulähtö n. klo Ilmoittautuminen HelleWiin mennessä, fi/poytya Alle 12 vuotiaat retkelle vain aikuisen seurassa. Lisätiedot: Anna-Leena Ranto, p Auran ja Pöytyän vapaa-aikapalvelut Syyslomalla ovet avoinna Kasi: tiistaina klo Kalliola: torstaina klo Lisätietoja NUORISO-OHJAAJA Tuula Väänänen p APUA, TUKEA, NEUVONTAA NUORILLE ETSIVÄ NUORISOTYÖ VUOTIAILLE NUORILLE. Älä jää yksin, jos jäät ilman opiskelupaikkaa,tulevaisuuden suunnitelmat ovat epäselvät tai viralliset lomakkeet ja paperit tuntuvat haasteelliselta. Ota yhteyttä, niin jutellaan mielessäsi olevista asioista vaikka kahvikupin äärellä. Elina Nuotio Pöytyän ja Auran etsivä nuorisotyö KYRÖN JOULUKAUPPA Kutsu joulukaupan suunnittelukokous tiistaina kello Kyrön toimipisteessä. Olet tervetullut paikalle yksityishenkilönä tai yhdistyksesi edustajana. Lisätietoja vapaa-aikatoimistosta Anna-Leena Ranto, p sivu 23

24 HÄRKÄTIEN 4H- YHDISTYS RY Härkätie 773, Marttila, puh , Yhdistyksen toimialue: Aura, Koski Tl, Marttila, Pöytyä ja Liedon Tarvasjoki. Yhdistyksen puheenjohtaja on Janne Sipilä Tarvasjoelta ja toiminnanjohtaja/sihteeri Tuovi Löytynoja. 4H-kerhot Pöytyä Heikinsuon juniorikerho (1 3 lk) ma kello kokkausta, kädentaitoja, pelejä ja leikkejä. Ohjaajina Vilma Toivonen ja Anni Arvola -käynnistyy Heikinsuon 4H-kerho (4 6 lk) ti klo kokkausta, kädentaitoja ja liikunta-aktiviteetteja. Ohjaajina Anne-Mari Arvola ja Alisa Arvola -käynnistyy Riihikosken 4H-kerho (1 6 lk) Nuorisotila Kasissa ke klo kokkausta, kädentaitoja, pelejä ja leikkejä. Ohjaajana Lotta Härkönen, kerho alkaa Kyrön kokkikerho Elisenvaaran koulun opetuskeittiöllä ti kello , alkamisaika avoin. Ohjaajaa etsitään. 4H-ponikerho (6 12 v) ma klo Mylverintallilla, Ollilantie 549, Kyrö Noora Heikelän ja Nea Metsäsalon ohjaamana. 12 osallistujaa pääsee mukaan. Myös vasta-alkajat tervetulleita mukaan. Kerho alkaa Kokoontumisia 7 kertaa syksyn aikana. Osaava kerhonohjaaja -koulutus (13 v -) Sauvon Ahtelassa yöleirinä Kerhohelppikurssi (11 v-13 v) Sauvon Ahtelassa yöleirinä, aloitteleville kerhonohjaajille Leiri alkaa kello 17 pe iltana ja päättyy kello 14 lauantaina. Tahtoisitko ohjata lapsille suunnattua kerhoa 4H:lla? Tartu tilaisuuteen ja lähde rohkeasti mukaan rentoon koulutukseemme. Koulutus on maksuton Härkätien 4H-yhdistyksen jäsenille. Tekemistä kotiin ja kerhoihin Rekisteröidy- Sinua odottaa 812 tehtävää 6 12-vuotiaille, voit myös kannustaa muita tai luoda omia tehtäviä Itse tehty rahaa nuorten projekteille Nuorten oma tekeminen, toiminta tai tapahtuma voi saada rahoitusta. Seuraava haku avautuu Kansainvälinen 4H Ensi kesän haku nuorisovaihto-ohjelmiin on käynnissä ja päättyy sivu 24 4H-KILPAILUT Vuoden 4H-yritys Kilpailuun voivat osallistua kaikki vuoden 2017 aikana toimineet 4Hyritykset. Myös valtakunnallinen kilpailu kilpailut/vuoden-4h-yritys/. Kilpailuaikaa saakka. Vuoden H-kerho Kilpailuun voivat osallistua vuoden 2017 aikana toimineet 4H-kerhot. Teemana hyvät teot. 4H-yhdistyksen kilpailu päättyy Työ 4H-yrittäjänä Jos olisi kova innostus kokeilla oman idean toteuttamista tai palvelun myyntiä niin vaihtoehtona voisi olla 4H-yrityksen perustaminen. 4H-yritys on 13 v täyttäneen nuoren tai nuorisoryhmän juttu. Ole yhteydessä Tuoviin jos asia sinua mietityttää. Sovitaan tapaaminen ja kerron lisää tästä mahdollisuudesta. Opintopisteiden saanti on mahdollista jos nuoren 4Hyritys toimii vähintään 3 kuukautta hyvä etu tulevaisuutta ajatellen. Myynti- ja markkinointipaikkoja omille tuotteille voi olla syksyn kuntatapahtumissa. Nuoret Duuniin kehittämishanke Tavoitteena on aktivoida Loimaan, Härkätien ja Someron 4H-yhdistysten vaikutusalueen yli 13-vuotiaita nuoria työllistymään ja luoda toimintamalli, jonka avulla nuoret ja työelämä kohtaisivat tehokkaammin. Nuorten muodostamat vertaisryhmät eli duuniringit tukevat nuorta ja ne toimivat 4H-yhdistysten tuella. Yhteistyö muiden paikallisten toimijoiden mm. yrittäjäjärjestöjen ja oppilaitosten kanssa on avainasemassa.

25 Hankkeen toteuttajia ovat Loimaan, Härkätien ja Someron 4H-yhdistykset. Syksyn ohjelmaan kuuluu 9.luokkalaisten työelämävalmennuspäivät alueen yläkouluissa sekä nuorten 4H-yrittäjyyden tukeminen. Seuraava koulutuspäivä on Auran Yhtenäiskoululla Järjestän lastenjuhlan/teemasynttärit -koulutus yöleirinä Haukkavuori, Pöytyä (13 v ) Vinkkejä, tietoa ja käytännön harjoituksia lasten juhlien järjestämiseksi ja lapsiryhmien ohjaamiseksi. Preppaus 4H-yrityksen perustamisesta vaikka lastenkutsujen järjestäjänä. Yritys -yhteisö-kotitalous, kaipaatko työntekijää? Jos sinulla on tekemätöntä työtä ilmoita työpaikasta kotivisujemme kautta. Työnantajana voi toimia halutessasi myös 4H-yhdistys joka hoitaa kaikki nuoren työnantaja-velvoitteet sinä/ yrityksesi/yhdistyksesi hoidat vain yhdistyksen lähettämän laskun. Nuoren työhön opastamisessa tuetaan työn teettäjää. Nuori 13 v 28 v Jos olet työtä vailla ilmoittaudu työntekijäreserviimme kotisivujemme kautta Metsäkuljetukset 2017 Härkätien 4H-yhdistykselle on myönnetty vuodelle 2017 Suomen Metsäsäätiön metsäkuljetus apurahaa e kuljettaakseen ala- ja yläkoululaisia tutustumaan metsäteollisuuteen ja kohteisiin joissa metsien moninaiskäyttöön voi tutustua. Vuoden 2016 aikana kuljetusapurahalla liikutettiin 220 nuorta. Tulevaisuuden kuusi -kampanja osana Suomi 100 v juhlintaa Tilaa tulevaisuuden kuusi, kuparinen muistolaatta ja Heli Laaksosen kirja hintaan 100 e. sivu 25

26 Istuta puu tai hanki lahjaksi omalle pihalle kylätalon tai koulun pihapiiriin muuhun sovittuun näkyvään paikkaan Tuet samalla lasten ja nuorten ympäristökasvatusta ja Härkätien 4Hyhdistyksen kerhotyötä. Muutamia paketteja jäljellä. Tilaus tapahtuu 4H-yhdistyksen kautta puh H-jäsenyys nyt on aika uudistaa/päivittää 4H-jäsenyytesi. Jäsenmaksu 35 e/hlö ja 70 e/perhemaksuna. Liity ja tule mukaan toimintaamme. Liittyminen tapahtuu kotisivujemme kautta fi/4h-jasenyys/ Visiomme: Härkätien 4H-yhdistys on alueellisesti toimiva, ajassa oleva, lasten ja nuorten osaamista ja yritteliäisyyttä tukeva nuorisoyhdistys sekä merkittävä nuorisopalvelujen tuottaja sivu 26 MLL KARINAINEN Olemme päässeet ottamaan käyttöömme uudet tilamme, joita vapaaehtoisvoimin remontoitiin loppukesän ajan. Kiitos kaikille talkoissa mukana olleille, ilman teitä ei urakka olisi ollut mahdollista! Kiitokset osoitamme myös lahjoituksia tehneille yrityksille ja yksityisille. Uudet tilat sijaitsevat Kroopinrinteentie 5 kerrostalon kerhohuoneessa, sisäänkäynti talon roskakatoksen puoleisesta päädystä. Haluamme jakaa ilomme uusista, lapsiystävällisistä tiloista, ja kutsumme perheet mukaan avajaistapahtumaan lokakuussa! MLL Karinaisten perhekahvila on kaikille pienten lasten kanssa kotona oleville vanhemmille suunnattu kokoontumispaikka. Perhekahvilassa on joka kerralle vaihtuvaa ohjelmaa, johon saa halutessaan osallistua. Tarjolla mehua, kahvia ja teetä pikkurahalla. Perhekahvilan kokoontumiset kerhohuoneella maanantaisin klo Perhekahvilan ohjelma nähtävissä yhdistyksen Facebook- ja kotisivuilla. Monenlaista uuttakin on luvassa, nimittäin suosittu Tanssita Vauvaa -kurssi oman paikallisyhdistyksemme järjestämänä. Kurssille voit osallistua, kun vauvasi on täyttänyt 3kk, mutta ei vielä 1 vuotta vuotiaille lapsille tulossa Enkkukerho! Lokakuussa yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous. Tervetuloa mukaan ideoimaan ja toteuttamaan. Loppuvuoden kruunaa ilotulitus! Lisätiedot tulevista tapahtumista ja kursseista yhdistyksen Facebook- ja kotisivuilta.

27 TERVEHDYS Lapsi- ja perheneuvostosta KESÄ KULUI VAUHDILLA JA VAIKKA KELIT EIVÄT VÄLTTÄMÄTTÄ HELLINEET, NIIN VARMASTI LOMALLA PERHEET EHTIVÄT NAUTTIA YHTEISESTÄ AJASTA JA MUKAVASTA PUUHASTELUSTA. LAPSI- JA PERHE- NEUVOSTON TOTEUTTAMAN PÖYTYÄ LASTEN JA NUORTEN SILMIN -KYSELYN MUKAAN LAPSET JA NUORET NAUTTIVAT MM. KIIREETTÖMÄSTÄ ARJESTA, KOTONA OLEMISESTA, AJASTA KIVOJEN KAVEREIDEN KANSSA JA NUKKUMISESTA. ELI VÄLILLÄ ON KIVA IHAN OLLA VAAN! KUVA: HEIDI LAIHO Nyt arkinen aherrus on alkanut ja lapset menevät kouluun tai päivähoitoon sekä aikuiset töihin. Mukavaa varmasti on, jos silloin tällöin löytyy kiireetön hetki perheen kesken. Kyselyn vastauksia julkaistaan Pöytyän Lapsi- ja perheneuvoston Facebooksivuilla. Lapsi- ja perheneuvosto perustettiin Pöytyälle elokuussa Toiminta hakee muotoaan ja sen tarkoituksena on olla kunnan alueella asuvien ja toimivien lasten, heidän perheidensä, järjestöjensä ja muiden tahojen yhteistyöelin. Tarkoituksena on seurata lasten ja heidän perheidensä hyvinvointia, lapsiperheiden palveluja ja harrastusmahdollisuuksia sekä tehdä ehdotuksia kunnan viranhaltijoille, lautakunnille sekä muille toimielimille ja tahoille toimintojen kehittämiseksi. Pöytyä kunnan nettisivuilta löytyy neuvoston jäsenien ja varajäsenien nimet, kokousten muistiot ja milloin seuraava kokous pidetään. Kaikki ehdotukset ja palautteet ovat meille tervetulleita. Ensimmäisellä vajaan vuoden mittaisella toimikaudellaan Lapsi- ja perheneuvosto teki kannanoton Pöytyän kunnan kouluverkkouudistukseen, toteutti kyselyn lapsille ja nuorille, päätti koota Pöytyän kunnan alueen alakouluikäisten kesätoiminnan yhteen tiedotteeseen osana Pöytyän kunnan tiedotelehteä sekä perhepäivän, joka mahdollistaisi pienten lasten perheiden verkostoitumisen. Lapsi- ja perheneuvosto myös teki aloitteen nuorten musiikkikonsertin toteuttamiseksi Elisenvaaran kulttuuriviikon tapahtumana Kurkisalissa sekä Vahvana vanhempana -toimintaan, jossa vertaistuen kautta lasten ja nuorten vanhemmat pystyvät keskustelemaan arkea kuormittavista asioista. Viimeisimmässä kokouksessamme nousi esille esim. tarpeesta arvioida lasten leikkipaikkojen kunto, josta teemme kunnalle toimintaehdotuksen. Antoisaa syksyä ja mukavia hetkiä arjessa koko neuvoston puolesta toivottaa Heidi Laiho Lapsi- ja perheneuvoston jäsen sivu 27

28 p puhelimitse voi ottaa yhteyttä maanantaista perjantaihin. klo 9 12 ja Pöytyän kirkkoherranvirasto Turuntie 1187, Pöytyä p. (02) Avoinna ma ja to klo 9 12 Kyrön toimipiste Kyröntie 67, Kyrö Avoinna ke klo 9 12 Yläneen toimipiste Kirkkokuja 2 C, Yläne Avoinna ti klo 9 12 Oripään toimipiste Kertuntie 5, Oripää Avoinna ke 9 12 facebook.com/pöytyänseurakunta Instagram: poytyansrk MESSUT JA JUMALANPALVELUKSET REFORMAATIO 500 v PÖYTYÄN SEURAKUNTA 650+ Su kello 10 messu Pöytyän kirkossa (lit. Risto Miettinen, saarna Matti Kaipainen, musiikki Helena Heimola), juhla seurakuntatalolla. Pyhäinpäivä la kello 10 messu kaikissa kirkoissa Messussa muistetaan edellisen Pyhäinpäivän jälkeen kuolleita seurakuntamme jäseniä. Adventtisunnuntai kello 10 jumalanpalvelus kaikissa kirkoissa ITSENÄISYYSPÄIVÄ SUOMI 100 V Ke kello 11 juhlajumalanpalvelus kaikissa kirkoissa sekä kunniakäynti sankarihaudoilla Jouluaatto, su kello 15 jumalanpalvelus kaikissa kirkoissa Joulupäivä, ma jumalanpalvelus kello 7 Yläne, klo 8 Pöytyä, klo 10 Karinainen ja Oripää Tapaninpäivä, ti jumalanpalvelus kello 10 Pöytyä, klo 13 Karinainen ja Oripää, klo 18 Yläne Uudenvuodenaatto, su messu kello 10 Karinainen ja klo 13 Oripää Uusi vuosi 2018, ma jumalanpalvelus kello 10 Pöytyä ja Yläne Loppiainen 2018, la messu kello 10 Pöytyä ja klo 16 Yläne Su jumalanpalvelus kello 10 Karinainen ja klo 13 Oripää KAUNEIMMAT JOULULAULUT Su kello 18 Karinaisten ja Yläneen kirkoissa Su kello 18 Pöytyän ja Oripään kirkoissa LAULUHETKET HOIVAKOTI RIIHELÄSSÄ (Kiviaidantie 4, Riihikoski) kello Lauletaan virsiä kanttori sivu 28 Helena Heimolan johdolla Ke Ke Ke MUSIIKKITUOKIOT KLO Pöytyän Veteraanilaulajat esiintyvät Helena Heimolan johdolla. Palvelukeskuksessa Riihikoskella Ke Ke Ke Ke Kotikarpalossa Kyrössä To To To To Joulukonsertti Pöytyän kirkossa la kello 18 Esiintyjinä Helena Heimola ja Essi Rae ryhmineen Helena Heimola, johtava kanttori p LAPSI- JA PERHETYÖ Mikkelinpäivän perhekirkko Pöytyän kirkko kello 10 Kyrön seurakuntakoti kello 16 Piilosilla kirkossa Oripään kirkossa to kello 18. Tutustu kirkkoon täysin uudella tavalla. Tule yksin, kaksin tai koko perheen voimin etsimään kirkkoon piiloutuneita ihmisiä.

29 Isä-lapsi-ilta klo Ti Kyrön seurakuntakoti & Oripään seurakuntatalo Ke Riihikosken seurakuntatalo To Yläneen seurakuntatalo tai Kanttorila Iltoihin ilmoittautuminen Pöytyän seurakunnan kotisivuilla Perheiden jouluaskarteluilta Pöytyän seurakuntatalolla ke klo Iltaan on ilmoittautuminen sekä materiaalimaksu (2 /askartelija) Lasten kauneimmat joululaulut Yläneen kirkossa su klo 13 Kasteen juhla perhekirkko Pöytyän seurakuntatalolla Loppiaisena la Kaikille avoimeen jumalanpalvelukseen kutsutaan kirjeitse vuoden 2017 aikana kastetut lapset. Lämpimästi tervetuloa! Minna Truhponen, lapsityön vastaava, lastenohjaaja, p sivu 29

30 NUORISOTYÖ Isoskoulutus ja Nuisku Kaikille yhteiset YÖISKO la Kyrön seurakuntakodilla. Jokainen yöiskoon osallistuva saa todistuksen kerhonohjaajan peruskurssin suorittamisesta. Rippikoulun aloitusmessu -ja kirkkokahvit klo Pöytyän kirkossa sekä seurakuntatalolla Maata näkyvissä -festarit Turussa vuoden isosille Pöytyän kk seurakuntatalolla ISKO su klo ISKO su klo ISKO su klo ISKO su klo Kaikille yhteinen kahvitauko klo 15-16, jonka aikana voidaan vaihtaa kuulumisia, pelata sekä mutustella tarjottavia. Vanhoille isosille Pöytyän seurakuntatalolla Nuisku su klo Nuisku su klo Nuisku su klo Nuisku su klo Teija Haakana, nuorisotyönohjaaja p Miehet Sanan äärellä jatkuu Riihikosken seurakuntatalolla torstaisin klo 18 joka toinen viikko alkaen Raamattuluento Usko, toivo ja rakkaus (1. Kor. 13 ) Juho Sankamo (SRO) klo 18 Kyrön seurakuntakodilla maanantaisin klo 18 (parittomat viikot) Eero Kaumin raamattupiiri ja (parilliset viikot) Katekismusta kaikille Kohtauskulma keskiviikkoisin Kyrön Osuuspankin kerhohuoneella DIAKONIA Karinainen, Kyrön seurakuntakodilla Diakoniakerho klo 13 ma ja ma Vanhemman väen joulujuhla to klo 13 Oripään seurakuntatalolla: Suurella sydämellä-sukkapiiri perjantaisin 8.9., 6.10., & Tervetuloa kaikki käsityön ystävät! Uusi toivo-lounaat tiistaisin 12.9., & klo Lounaan hinta 5 euroa, työttömät 1 euro. Lounaan yhteydessä jaetaan ylimääräelintarvikkeita vähävaraisille ja tilapäisesti tarvitseville. Tellervo Heikkisen luentosarja seurakuntatyön historiasta keskiviikkoisin klo Pyhäkoulutyön historiaa Raamattuluento: 5. Mooseksen kirja Lähetystyön historiaa Raamattuluento Hiljenny hetkeksi-ilta ke klo 18 uusien virsien ja psalmitekstien äärellä, Johannes Perko ja Marja Seppälä. Vanhemman väen joulujuhla ma klo 12 Pöytyä Diakoniakerhot klo 13 Riihikosken srk-talo: torstaisin 7.9., ja Pöytyän kk srk-talo: tiistaisin ja Riihikosken srk-talolla Aamukahvit juodaan parillisten viikkojen perjantaisin klo 9 Keva-kerho tiistaisin klo 13: 26.9., ,24.10., ja Pyhänpäivälounas la messun jälkeen Pöytyän srk-talolla. Lippuja Yhteisvastuun hyväksi voi ostaa virastosta ja diakoniaväeltä. Omaishoitajien kirkkopyhä su Messu kirkossa klo 10, sen jälkeen kirkkokahvit srktalolla. Vanhemman väen joulujuhla ke klo 13 Pöytyän kk srktalolla. Diakoniamyyjäiset ke klo 15 Pöytyän kk srk-talolla. Lahjoituksia otetaan vastaan edellisenä päivänä ja samana aamupäivänä. Voit myös itse tulla myymään sivu 30

31 Itsenäisyyspäivä keskiviikko juhlajumalanpalvelus kello Karinaisten, Pöytyän ja Yläneen kirkoissa. Jumalanpalveluksen jälkeen kunniakäynnit sankarihaudoilla. Kunniakäyntien jälkeen Kisariihessä satavuotiaan Suomen juhlatilaisuus YHDESSÄ. Sydämellisesti tervetuloa! KUVA: TIMO KESTI sivu 31

Yhteystiedot. Puhelinnumerot. Kunnanviraston toimipisteet. Puhelinnumerot ja yhteystiedot. Yhteystiedot

Yhteystiedot. Puhelinnumerot. Kunnanviraston toimipisteet. Puhelinnumerot ja yhteystiedot. Yhteystiedot Yhteystiedot Yleissähköpostiosoite on kunta [ät] poytya.fi muuten sähköpostiosoitteet ovat muotoa: etunimi.sukunimi [ät] poytya.fi Puhelinnumerot Kunnanviraston toimipisteet Kyrön toimipiste Postiosoite:

Lisätiedot

AURANLAAKSON KANSALAISOPISTON JA LOIMAAN TYÖVÄENOPISTON ASIAKASPALAUTEKYSELY

AURANLAAKSON KANSALAISOPISTON JA LOIMAAN TYÖVÄENOPISTON ASIAKASPALAUTEKYSELY AURANLAAKSON KANSALAISOPISTON JA LOIMAAN TYÖVÄENOPISTON ASIAKASPALAUTEKYSELY 22.5.2017 PÖYTYÄ Asiakaspalautekysely toteutettiin kevään 2017 aikana osana Auranlaakson kansalaisopiston laatuja kehittämishanketta

Lisätiedot

Tekemistä hiihtolomalle s. 15

Tekemistä hiihtolomalle s. 15 Pöytyän kunnan tiedotuslehti nro 1/2018 Uusia kasvoja KUNNASSA...s. 4 TORIAKATEMIAN LUENNOT... s. 11 Pöytyän vahvin TYÖNTEKIJÄ... s. 16 Tekemistä hiihtolomalle s. 15 Pöytyän kunta on jo Tulevaisuusmatkalla.

Lisätiedot

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat. 55+ liikuntalukkari kevät 2016 Esan Kuntosalivuorot Kunnan kuntosali maanantaisin ja perjantaisin klo 16.00-18.00 Yhteyshenkilönä Saija Niittymäki p. 040 721 9546 Järj. Nuutajärven Esa ry Pilates/syvävenyttely

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 23.10.2017 OivaHetki kokeiluna jatkuu Toimintakalenteriin merkittyinä maanantai-päivinä työntekijä on paikalla Olohuoneessa klo 9.00-11.00 välisenä aikana. Lisäksi samoille

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 1.10.2019 31.1.2020 *************************************************************************** YHTEYSTIETOJA: Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry OmaisOiva Loimaan seutu Toimisto

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 11.2.2019 31.5.2019 HELMIKUU 2019 Olohuone on avoinna arkisin tiistaisin ja perjantaisin klo 10.00-13.00. Visiitti keskiviikkoisin klo 10-14. Maanantai 11.2. Tiistai 12.2. Keskiviikko

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

3500 YHTEISÖLLISYYSLTK JA HALLINTO TP 2016 TA

3500 YHTEISÖLLISYYSLTK JA HALLINTO TP 2016 TA 3500 YHTEISÖLLISYYSLTK JA HALLINTO 30 540 33 600 25 082 30 372 Lautakunnan kokouspalkkiot, matkakustannukset, koulutuskustannukset jne. Muiden kokouksiin osall. Palkkiot. Täältä siirretty avustuksiin stipendit

Lisätiedot

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 14.15-15.15 15.15-16.45 Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto/kevennetty kuntopiiri 16.9.2013-2.12.2013

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 1.11.2018 28.2.2019 Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa os. Huvilakatu 32 tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14.00-15.00, nimi kansioon Omaishoitajien

Lisätiedot

Tekemistä hiihtolomalle s

Tekemistä hiihtolomalle s Pöytyän kunnan tiedotuslehti nro 1/2017 KUNTAVAALIT...s. 3 Uusi ja vanha KUNNANJOHTAJA... s. 5 7 VAPAAEHTOISTYÖ...s. 18 21 Unelmien LIIKUNTAVUOSI...s. 32 33 Suomi 100... s. 35 Tekemistä hiihtolomalle s.

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.10.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Senioreiden lukujärjestys sivuilla 14 15

Senioreiden lukujärjestys sivuilla 14 15 Pöytyän kunnan tiedotuslehti nro 4/2015 ASSI ASIOINTI- LIIKENNE...s. 2 JOULUKAUPPA....s. 21 TÄRKEÄT PUHELIN- NUMEROT...s.8-10 TAPAHTUMA- KALENTERI...s.16 Senioreiden lukujärjestys sivuilla 14 15 ASIOINTILIIKENNE

Lisätiedot

Perusturvapalvelujen keskus, Turuntie 539, 21870 Riihikoski

Perusturvapalvelujen keskus, Turuntie 539, 21870 Riihikoski 20.08.2014 1. Aika: 20.08.2014 klo 9.00-11.30 Paikka: Perusturvapalvelujen keskus, Turuntie 539, 21870 Riihikoski Paikalla: Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Seppo Eskola, Pöytyän sotaveteraanit

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

PÖYTYÄ 1/;U>^ Muistio 3f3W3- PÖYTYÄN KUNNAN KYLIEN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS. Lystmettä, Kuusistontie 425, Torstai klo :00.

PÖYTYÄ 1/;U>^ Muistio 3f3W3- PÖYTYÄN KUNNAN KYLIEN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS. Lystmettä, Kuusistontie 425, Torstai klo :00. ^ 1/;U>^ 3f3W3- N KUNNAN KYLIEN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS Paikka: Aika: Läsnä (x): Lystmettä, Kuusistontie 425, Torstai 16. 1. 2014 klo 18. 00 (x) Pirkko-Liisa Marttila (-) Hannu Hurttila (-) Timo Aaltonen

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 01.02. 30.04.2018 Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa os. Huvilakatu 32 ovat tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14.00-15.00, nimi kansioon Omaishoitajien

Lisätiedot

VAPAA-AIKATOIMEN KOHDEAVUSTUKSET...s. 4. NYT LIIKKUMAAN! LIIKUNTATOIMEN SYKSYN OHJELMA...s. 12. SENIORILUKKARI...s. 14-15

VAPAA-AIKATOIMEN KOHDEAVUSTUKSET...s. 4. NYT LIIKKUMAAN! LIIKUNTATOIMEN SYKSYN OHJELMA...s. 12. SENIORILUKKARI...s. 14-15 Pöytyän kunnan tiedotuslehti nro 3/2015 VAPAA-AIKATOIMEN KOHDEAVUSTUKSET...s. 4 NYT LIIKKUMAAN! LIIKUNTATOIMEN SYKSYN OHJELMA...s. 12 SENIORILUKKARI...s. 14-15 Murteet kunniaan Kun kirjoittaa murteiden

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2018 Sisällys Lukijalle... 2 Aijjoos-toiminta... 3 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 3 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 3 Järviseudun

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 22.8.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4 / 2014

JÄSENTIEDOTE 4 / 2014 JÄSENTIEDOTE 4 / 2014 Kuva Jaana Boström: Alastaro 3.10.2014 Tuttujen tuvan edustalta Kuva Jaana Boström: Toimiston kaktus keräsi voimaa taloyhtiön pihalla aidan vieressä ja 23.10.2014 kukinta oli todella

Lisätiedot

Pöytyän PÖYTYÄN JUHLAVUOSI S...2. Vinkkejä tekemiseen SYYSLOMALLE S...9 PUHELINLUETTELO S...6 KYLILLÄ TAPAHTUU S

Pöytyän PÖYTYÄN JUHLAVUOSI S...2. Vinkkejä tekemiseen SYYSLOMALLE S...9 PUHELINLUETTELO S...6 KYLILLÄ TAPAHTUU S Pöytyän kunnan tiedotuslehti nro 3/2019 Pöytyän PÖYTYÄN JUHLAVUOSI S....2 PUHELINLUETTELO S....6 Vinkkejä tekemiseen SYYSLOMALLE S....9 KYLILLÄ TAPAHTUU S....19-20 PÄÄKIRJOITUS PÖYTYÄN JUHLAVUOTENA myös

Lisätiedot

Pöytyän kunnan tiedotuslehti nro 3/2011. YRJÖ-AUTON REITTI JA AIKATAULU...s. 2. Tapahtumakalenteri. ...s. 8

Pöytyän kunnan tiedotuslehti nro 3/2011. YRJÖ-AUTON REITTI JA AIKATAULU...s. 2. Tapahtumakalenteri. ...s. 8 Pöytyän kunnan tiedotuslehti nro 3/2011 YRJÖ-AUTON REITTI JA AIKATAULU...s. 2 Tapahtumakalenteri...s. 8 5.9.2011 14.30-15.00 Riihikoski, Yläneentien huoltoasema 15.15-15.45 Kirkonkylä, Turuntie, Kirkkotie,

Lisätiedot

Senioreiden lukujärjestys sivuilla 14 15

Senioreiden lukujärjestys sivuilla 14 15 Pöytyän kunnan tiedotuslehti nro 4/2014 Senioreiden lukujärjestys sivuilla 14 15 KUNNANVIRASTO Vapaa-ajan asukkaat haluavat paikallisia palveluja Vapaa-ajan asumiseen liittyviä arvostuksia on runsaasti,

Lisätiedot

Lisätietoja: Irma Marttila p. 040 913 8323 ja Kaarina Anttila p. 050 304 4659

Lisätietoja: Irma Marttila p. 040 913 8323 ja Kaarina Anttila p. 050 304 4659 KAUHAVA Aijjoos-jumppa Lisätietoja: Irma Marttila p. 040 913 8323 ja Kaarina Anttila p. 050 304 4659 Aijjoos-kerho Ylikylässä Parillisilla viikoilla maanantaisin klo 12 14 Huhmarkosken kylätalolla (Huhmarkoskentie

Lisätiedot

- Yhdenmukaistamista on vielä käsiteltävä valmistelutoimikunnassa/alatyöryhmien välillä.

- Yhdenmukaistamista on vielä käsiteltävä valmistelutoimikunnassa/alatyöryhmien välillä. 2.5.2012 Henkilöstökoonti; Pöytyä, Aura, Pöytyän kttky Vak. Ma Yht. Hallinto ja talous 79 5 84 Perusturva 242 4 246 Varhaiskasvatus 102 18 120 Sivistys 173 65 238 Tekninen 108 2 110 Yhteensä 703 94 797

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

Seniorilukkari s. 20

Seniorilukkari s. 20 Pöytyän kunnan tiedotuslehti nro 3/2016 VIRTAA JA VETREYTTÄ KYLILLE -HANKE...s. 13 TEKEMISTÄ SYYSLOMALLE...s.22 Seniorilukkari s. 20 KUNTA TARJOAA LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET JA VANHEMMAT ANTAVAT LAPSILLEEN

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 15.08.2014 ELOKUU 2014 Avoinna arkisin ti - pe klo 10-12, lisäksi ke 6.8. ja 20.8. klo 16-18 Aila Schwartzin valokuvanäyttely Ke 20.8. klo 13.00-15.00 Peli-iltapäivä,

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 01.05. 30.09.2018 Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa os. Huvilakatu 32 ovat tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14.00-15.00, nimi kansioon Omaishoitajien

Lisätiedot

4. Esittäytyminen ja kylien toiminta Jokainen esitteli vuorollaan itsensä, oman kylän toimintaa ja edustamaansa organisaatiota.

4. Esittäytyminen ja kylien toiminta Jokainen esitteli vuorollaan itsensä, oman kylän toimintaa ja edustamaansa organisaatiota. MUISTIO Pöytyän kunnan kylien neuvottelukunta Aika: 08. 06. 2017 klo 18.00-20. 11 Paikka Pöytyän kunnan Riihikosken virastotalo Läsnä: Anu Helin, Pöytyän kunnanjohtaja, kokouksen puheenjohtaja Eija Eloranta,

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä Kevät 2017 Lukijalle Tähän Ryhmäkalenteriin on koottu tietoa Evijärven alueella toimivista ikäihmisille suunnatuista ryhmistä.

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 18.09.2015 Kuntosalivuoro Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa osoitteessa Huvilakatu 32 on tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14-15, nimi Omaishoitajien

Lisätiedot

Kokoontuminen Joka kuukauden ensimmäinen perjantai klo 18 POP Pankin kokoushuoneessa (Kauppatie 54 C, Kauhava).

Kokoontuminen Joka kuukauden ensimmäinen perjantai klo 18 POP Pankin kokoushuoneessa (Kauppatie 54 C, Kauhava). YLIHÄRMÄ Diabeteskerho Joka kuukauden ensimmäinen perjantai klo 18 POP Pankin kokoushuoneessa (Kauppatie 54 C, Kauhava). Lisätietoja: Ossi Anttila p. 050 521 3308 Eläkeliiton Ylihärmän yhdistys ry Kerho

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 1.9.2016 Tuolijumppa syyskuusta alkaen torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA. Aika: klo Palvelukeskus Kotikarpalo, Talvitie 1, KYRÖ

PÖYTYÄN KUNTA. Aika: klo Palvelukeskus Kotikarpalo, Talvitie 1, KYRÖ 31.01.2017 1. Aika: 31.1.2017 klo 9.10 10.10 Paikka: Palvelukeskus Kotikarpalo, Talvitie 1, 21800 KYRÖ Paikalla: Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Seppo Eskola, Pöytyän sotaveteraanit Jaakko

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

TEUVa LiiKKuusyksy 2015 uu

TEUVa LiiKKuusyksy 2015 uu TEUVa LiiKKuu syksy 2015 uu TEUVAN UIMAHALLI www.teuva.fi TEUVAN KUNTOSALI www.teuva.fi OHJATUT RYHMÄT syksy 2015: MAANANTAI 19.00 20.00 Naisten vesijuoksu I 20.00 21.00 Miesten vesijuoksu TIISTAI 7.00-9.00

Lisätiedot

www.loimaanseudundiabetes.net loimaanseudundiabetes@gmail.com Yhdistyksen puh.nro 0400-169046 Löydät meidät myös facebookista! Jäsentiedote syksy 2017 Tule mukaan yhdistyksen toimintaan! Jäseneksi voit

Lisätiedot

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2017-2018 Tähän lehtiseen on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 2.4.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut & Kädessäsi on Uudenkaupungin liikuntatoimen erityisliikunnan opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntatoimen, Vakka- Opiston sekä eri vammais-, eläkeläis-

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Pöytyän kunnan tiedotuslehti nro 4/2011. PRESIDENTIN VAALIT...s. 2. Tapahtumakalenteri. ...s. 8

Pöytyän kunnan tiedotuslehti nro 4/2011. PRESIDENTIN VAALIT...s. 2. Tapahtumakalenteri. ...s. 8 Pöytyän kunnan tiedotuslehti nro 4/2011 PRESIDENTIN VAALIT...s. 2 Tapahtumakalenteri...s. 8 PRESIDENTINVAALIT 2012 Presidentin vaalit toimitetaan sunnuntaina 22.1.2012 ja mahdollisesti toinen vaali sunnuntaina

Lisätiedot

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 1 ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 2018-2019 Tähän on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

Senioreiden lukujärjestys sivuilla 16 17

Senioreiden lukujärjestys sivuilla 16 17 Pöytyän kunnan tiedotuslehti nro 3/2014 Mylläri Esa Jokinen, joka tekee itse myllyn vuosihuollot. Mylly on perustettu vuonna 1947 ja samat koneet ovat yhä käytössä. ELOJUHLAT... s. 26 LIIKUNTATOIMEN SYKSY...s.

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Harrastekalenteri

Harrastekalenteri Harrastekalenteri 2016 2017 PoU Yleisurheilu: Anniina Walling p. 044 0303858 Jääkiekko: Teuvo Mutanen p. 040 1046107 teuvo.mutanen@polvijarvi.fi - Yleisurheiluharjoitukset Maanantaisin 17 18 Vapaa-aikatalo

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020 Pieksämäen kaupungin erityisliikunta syksy 2019 kevät 2020 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen

Lisätiedot

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Aikoihin voi tulla muutoksia. Seuraa ilmoitteluamme Hämeen Sanomissa ja Kaupunkiuutisissa. Tapahtumat ovat Hyvinvointikeskuksessa, Hallituskatu

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Lappajärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Lappajärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Lappajärvellä Kevät 2017 Lukijalle Tähän Ryhmäkalenteriin on koottu tietoa Lappajärven alueella toimivista ikäihmisille suunnatuista ryhmistä.

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas. Hallituksen kokous Aika: 27.11.2009 klo 18.00 Paikka: Yläneen kirjasto Läsnä: [x] Päivi Erävesi, [x] Arimo Helmisaari [ ] Timo Hämäläinen [x] Elisa Niittymaa [x] Pertti Peltola [x] Tiina Pihajoki [x] Heimo

Lisätiedot

Kansalaisopiston keväällä alkavat kurssit... s. 5. Harrastelukkari...s. 11-14. Pöytyän NUvaN toiminta käynnistynyt s. 3

Kansalaisopiston keväällä alkavat kurssit... s. 5. Harrastelukkari...s. 11-14. Pöytyän NUvaN toiminta käynnistynyt s. 3 Pöytyän kunnan tiedotuslehti nro 4/2013 Kansalaisopiston keväällä alkavat kurssit... s. 5 Harrastelukkari...s. 11-14 Pöytyän NUvaN toiminta käynnistynyt s. 3 UUSIEN OPPILAIDEN ILMOITTAUTUMINEN KOULUUN

Lisätiedot

Hyvä Yhdistyksemme Jäsen! Yhdistyksemme hallituksessa linjattiin toimintaa periaatteella: Jäsen on ykkönen. Tulemme 2016 tarjoamaan jäsenillemme

Hyvä Yhdistyksemme Jäsen! Yhdistyksemme hallituksessa linjattiin toimintaa periaatteella: Jäsen on ykkönen. Tulemme 2016 tarjoamaan jäsenillemme 1 Hyvä Yhdistyksemme Jäsen! Yhdistyksemme hallituksessa linjattiin toimintaa periaatteella: Jäsen on ykkönen. Tulemme 2016 tarjoamaan jäsenillemme entistä enemmän mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen,

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 18.1.2013 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Kevät 2013 2 MAANANTAI SENIORISALIRYHMÄT, käyntimaksu 2 - Klo 10.00, ohjaaja Kati Pykäläinen,044 7559573

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2019

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2019 Ryhmäkalenteri Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2019 Sisällys Lukijalle... 3 Aijjoos-toiminta... 4 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 4 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 4 Järviseudun

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA. Aika: 25.01.2016 klo 9-10.50. Kartanokoti, Haverintie 27, 21900 Yläne. Paikka:

PÖYTYÄN KUNTA. Aika: 25.01.2016 klo 9-10.50. Kartanokoti, Haverintie 27, 21900 Yläne. Paikka: 25.01.2016 1. Aika: 25.01.2016 klo 9-10.50 Paikka: Kartanokoti, Haverintie 27, 21900 Yläne Paikalla: Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Seppo Eskola, Pöytyän sotaveteraanit Jaakko Mäkelä, Eläkeliiton

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI KEURUU MULA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2015-2016 KEURUULLA LIIKUNTAIMI MA klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli klo 14.00-15.00 Amputaatioryhmä, uimahalli (58 ) klo 15.00-16.00

Lisätiedot

TALOUDEN JA HALLINNON TOIMIALA

TALOUDEN JA HALLINNON TOIMIALA TALOUDEN JA HALLINNON TOIMIALA TOHMAJÄRVEN KUNNANVIRASTO on avoinna vuonna 2015 maanantaisin klo 9-17 ja tiistaista perjantaihin klo 9-15. Kunnan puhelinvaihde toimii Turussa, nro 040 105 4000, fax. 013

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 3 / 2014 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 3 / 2014 Sivistyslautakunta 33 Kokousaika Keskiviikko 9.4.2014 klo 18.00-20.16 (kahvitauko 19.15-19.34) Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj. :t 29-38

Lisätiedot

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen.

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen. VUOSISUUNNITELMA 2005 LIIKUNTATOIMEN JÄRJESTÄMÄSTÄ OHJATUSTA TOIMINNASTA 1. UIMAKOULUT 1. Uimakoulut uimahalleissa Liikuntatoimi järjestään vuoden aikana Lauritsalan uimahallissa lasten alkeis-, jatko-

Lisätiedot

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon. TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

TYKY OHJELMA 2016. Pääkohdat

TYKY OHJELMA 2016. Pääkohdat TYKY OHJELMA 2016 Pääkohdat 1. Tyky-Online liikuntaan ja kulttuuriin. 2. Liikuntatoimen Tyky-avustukset 3. Yhteiset tapahtumat Käyttösäännöt. Olet Tammelan kunnan palveluksessa palvelun käyttöhetkellä.

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTO

PÖYTYÄN KUNTA VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTO PÖYTYÄN KUNTA VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTO 26.1.2018 1. Aika: 26.1.2018 klo 10.00-11.00 Paikka: Paikalla: Kotikarpalo, Talvitie 1, 21800 Kyrö Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Marja Viitanen,

Lisätiedot

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla Ryhmäkalenteri Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla Kevät 2016 Lukijalle Tähän Ryhmäkalenteriin on koottu tietoa Kauhavan alueella toimivista ikäihmisille suunnatuista ryhmistä.

Lisätiedot

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Sovellettu kuntosali klo. 9-10 sekä klo.10-11. Ohjattua kuntosaliliikuntaa pienryhmässä. Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen kerho klo. 12, parittoman viikon

Lisätiedot

Vampulan Urheilijat. Huittisten seudun kansalaisopisto. Lentopallo.

Vampulan Urheilijat. Huittisten seudun kansalaisopisto. Lentopallo. Huittisten seudun kansalaisopisto www.huittinen.fi/kansalaisopisto Liikuntaleikkikoulu 1 3 4 -vuotiaat Keskiviikko klo 17.00 17.30 6.9. 29.11.2017, 10.1. 4.4.2018 Sallilan koulu Susanna Tähtinen Liikuntaleikkikoulu

Lisätiedot

Liikuntatoimen ja nuorisotoimen kerhot

Liikuntatoimen ja nuorisotoimen kerhot Liikuntatoimen ja nuorisotoimen kerhot Syksy 2012 ja Kevät 2013 Lapsille ja nuorille suurin osa ryhmistä ilmaisia! Uimahallin ryhmissä pitää maksaa uimahallimaksu (2 ). Kysy vapaita paikkoja kerho-ohjaajilta.

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4 / 2013

JÄSENTIEDOTE 4 / 2013 JÄSENTIEDOTE 4 / 2013 OLE HYVÄ JA SÄILYTÄ Kuvat: Irma Ylenius HYVÄ JÄSEN! 24.10.2013 Uskomattoman kauniin syksyn jälleen on tullut aika kertoa sinulle loppuvuoden 2013 ja alkuvuoden 2014 tapahtumista.

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019 Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2018 Kevät 2019 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot