EDISTÄMME KESTÄVÄÄ BIOTALOUTTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EDISTÄMME KESTÄVÄÄ BIOTALOUTTA"

Transkriptio

1 KESTÄVÄSTI METSÄSTÄ

2 EDISTÄMME KESTÄVÄÄ BIOTALOUTTA Me olemme Metsä Group, kansainvälisesti toimiva suomalainen metsäteollisuuskonserni. Käytössämme on maailman paras uusiutuva raaka-aine, pohjoinen puu, jota hyödynnämme vastuullisesti ja resurssiviisaasti. Metsä Group valmistaa uusiutuvasta puusta tuotteita, jotka korvaavat fossiilisten raaka-aineiden käyttöä. Uusiutuvien raaka-aineiden merkitys korostuu maapallon väestömäärän lisääntyessä ja kulutuksen kasvaessa. TUOTTEET JA PALVELUT TARJOAMME KESTÄVIÄ VAIHTOEHTOJA Osaamme puun. Tuotteitamme ovat pehmo- ja ruoanlaittopaperit, kartonki, sellu, puutuotteet sekä puunhankinta ja metsäpalvelut. Näillä kasvavilla markkinoilla on valoisa tulevaisuus. Huolehdimme metsien kestävästä hoidosta, kasvusta ja luontoarvoista. Tehtaiden sivuvirroista tuotamme runsaasti uusiutuvaa energiaa. Kestävän kehityksen kahdeksan tavoitetta ohjaa toimintaamme aina kestävästä metsänhoidosta ja henkilöstön hyvinvoinnista tehokkaaseen tuotantoon. Kestävä kehitys on mukana kaikessa, mitä teemme. Tätä on kestävä biotalous, jonka edelläkävijä Metsä Group on. Vahvuutemme jatkaa kasvuaan pohjoisen metsissä. RAAKA-AINEET JA TOIMITUSKETJU TUOMME METSÄN LUOKSESI PUU Säilyttää sertifioidun puun osuus >80 % LOGISTIIKKA Varmistaa päälogistiikkavirtojen vastuullisuus Toteuma % ARVIOINTI JATKUU

3 SIDOSRYHMÄYHTEISTYÖ LUOMME HYVINVOINTIA EETTINEN LIIKETOIMINTA Toimintatapakoulutuksen kattavuus 100 % TYÖTURVALLISUUS Poissaoloon johtaneiden työtapaturmien taajuus -10 % (LTA 1 7,4, Pitkän tähtäimen tavoite 0) HYVINVOINTI Sairaus poissaolot <3 % Toteuma % - 22 % 3,9 % RESURSSITEHOKKUUS JA PÄÄSTÖT HUOMIOIMME ILMASTON JA YMPÄRISTÖN TOIMINNASSAMME ILMASTO Fossiiliset CO 2 -päästöt -30 % per tuotetonni ENERGIA Energiatehokkuuden parantuminen 10 % RESURSSITEHOKKUUS Prosessiveden käyttö -17 % per tuotetonni Toteuma % 6 % - 13 %

4 METSÄSERTIFIOINTI METSÄ GROUPIN PUUNHANKINTA- ALUEELLA SUOMI 75 % RUOTSI 60 % VENÄJÄ 5 % VIRO 60 % LATVIA 55 % LIETTUA 50 % SERTIFIOITUJEN METSIEN OSUUS MAAILMANLAAJUISESTI POHJOIS- AMERIKKA 34 % LÄNSI- EUROOPPA 64 % ETELÄ- AMERIKKA 2 % AFRIKKA 1 %

5 10 % MAAILMAN METSISTÄ ON SERTIFIOITU. METSÄ- SERTIFIOINTI ON KÄYNTIKORTTI MAAILMALLE Metsä Groupin pääraaka-aine puu hankitaan pohjoisen runsasmetsäisiltä alueilta. Täällä metsää kasvaa enemmän kuin sitä käytetään. Suurin osa puusta tulee suomalaisilta metsänomistajilta, Metsäliitto Osuuskunnan omistajajäseniltä, mutta myös muista pohjoisista metsistä tuleva puu on aina jäljitettävissä kannolle saakka. IVY 8 % AASIA 3 % Metsäsertifiointi on luotettavin työkalu takaamaan kestävän metsänhoidon ja puun laillisuuden. Sekä PEFC - että FSC -metsäsertifiointijärjestelmät huomioivat metsien taloudelliset, sosiaaliset ja luonnonhoidolliset näkökohdat, ja ne perustuvat kansainvälisesti sovittuihin kestävän metsänhoidon periaatteisiin. Sen vuoksi sertifiointi on sekä metsänomistajalle että sertifioituja tuotteita ostavalle asiakkaalle tärkein todiste raaka-aineiden vastuullisesta arvoketjusta. Se on käyntikortti maailmalle. OSEANIA 7 % 86 % METSÄ GROUPIN HANKKIMASTA PUUSTA ON SERTIFIOITUA. FSC-lisenssinumero FSC-C014476

6 MONIKÄYTTÖ- METSISSÄ LUONTOKIN ON MONIMUOTOISTA Vihreän kullan maassa metsiä käytetään monella tavalla. Niistä saadaan puuta, marjoja ja riistaa sekä virkistäytymistä. Metsät ovat myös tuhansien eliölajien koti, ja sellaisena Metsä Group myös haluaa metsät säilyttää. Monimuotoisuus säilyy, kun pidämme metsät metsinä ja puulajit kotimaisina, metsämaiseman vaihtelevana ja suojellemme arvokkaat luontokohteet. Metsä Group jatkaa kestävän metsänhoidon menetelmien kehittämistä, joilla parannamme myös luonnon monimuotoisuutta. KULOTUS HOUKUTTELEE HARVINAISIA LAJEJA Kulotus on tehokas monimuotoisuuden turvaaja. Olemme tehneet kulotuksia ja kuloalueiden lajistoseurantaa yhdessä WWF Suomen kanssa. Neljässä vuodessa kulotetulle alueelle on löytänyt kymmeniä kääväkäslajeja, myös koko maassa melko harvinaiseksi luokiteltuja.

7 KOTEJA KOLOPESIJÖILLE Jätämme metsiin hakkuiden yhteydessä kaksi tekopökkelöä hehtaarille. Näistä monet kolopesijät kuten tikat, tiaiset ja pöllöt voivat löytää kodin. Vähitellen puut lahoavat, jolloin niistä tulee tärkeitä elinympäristöjä monille eliölajeille kuten kovakuoriasille, kääville, sienille ja sammalille. 20 VUOTTA LUONNON- HOIDON KOULUTUKSIA Metsän luonnonhoito on kaikkien metsässä työskentelevien perusosaamista. Sen vuoksi Metsä Group varmistaa vuosittain järjestettävillä koulutuksilla, että metsäasiantuntijoiden tietotaito metsien luonnonhoidossa on ajantasaista. Koulutuksia on järjestetty jo 20 vuotta. Koulutukset läpäistäkseen on lopputentissä osattava vastata kattavasti kysymyksiin eliölajeista, elinympäristöistä, vesiensuojelusta ja metsämaisemasta.

8 METSÄ BOARDIN AMERIKKALAISIA asiakkaita kiinnostavat jopa yli 30 % kilpailevia kartonkeja kevyemmät tuotteemme. Paljon saa kertoa myös kestävästä metsänhoidosta. METSÄ TISSUEN KESKI-EUROO- PAN asiakkaat arvostavat Metsä Groupin ainutlaatuista arvoketjua, joka takaa vastuullisuuden puusta pehmopaperiksi. LIIKEVAIHTO MARKKINA-ALUEITTAIN AMERIKAT EMEA 7 % 77 % METSÄ BOARDIN GLOBAALIT asiakkaat arvostavat laajaa ja läpinäkyvää raportointiamme. Kiitosta saavat myös toiminnalle asetetut tavoitteet ja niiden seuranta. METSÄ TISSUEN GLOBAALIT asiakkaat pitävät leivinpapereissa tärkeänä tuoteturvallisuutta. Tärkeä osa tuoteturvallisuutta ovat jäljitettävät raaka-aineet. LÄHI-IDÄSSÄ METSÄ WOODIN asiakaslähtöisten palveluiden tärkeys korostuu. Palvelut sisältävät esimerkiksi eettisen liiketoiminnan ja toiminnan luotettavuuden.

9 APAC METSÄ FIBREN KIINAN asiakkaat painottavat keskusteluissa erityisesti metsäsertifiointia. Lisäaineita, kuten optisia kirkasteita, ei suosita. VASTUULLISILLE TUOTTEILLE ON KYSYNTÄÄ Metsä Group tarjoaa asiakkaille tuotteita ja ratkaisuja vastuullisiin valintoihin. Valmistamamme puutuotteet sitovat hiiltä ilmakehästä, sellusta valmistettavat tuotteet ovat kierrätettäviä, kartonki on turvallinen pakkausmateriaali ja pehmopaperit parantavat hygieniaa. Siksi niille on kysyntää. 16 % METSÄ WOODIN AASIAN asiakkaita kiinnostavat erityisesti metsäsertifiointi ja vastuullinen toiminta Myös logistiikan tehokkuudesta keskustellaan paljon. METSÄ FOREST Uusiutuva ja kestävästi kasvatettu raaka-aine Puu on 100 % jäljitettävää, sertifioitua tai kontrolloitua METSÄ WOOD Lujia, kevyitä ja tasalaatuisia puutuotteita Puutuotteilla rakentaminen on nopeaa, ja ne varastoivat hiiltä METSÄ FIBRE Puhdasta ja turvallista sellua ja biotuotteita Tuotteilla on erinomainen ympäristösuorituskyky METSÄ BOARD Puhtaita, turvallisia ja kevyitä kartonkeja Kevyillä kartongeilla on pienempi ympäristövaikutus, ja ne tuottavat vähemmän jätettä METSÄ TISSUE Terveyttä, hygieniaa ja hyvinvointia edistäviä pehmopapereita Ruoka hävik kiä sekä energian ja veden käyttöä pienentäviä leivin- ja ruoanlaittopapereita

10 RAKENNAMME RESURSSI- VIISASTA BIOTALOUTTA Resurssiviisaassa biotaloudessa puun jokainen osa käytetään mahdollisimman tehokkaasti korkeimman lisäarvon tuotteisiin. Metsä Groupissa myös jokainen tuotannon sivuvirta on arvokas eikä mitään mene hukkaan. Tuotamme uusiutuvaa energiaa tuotannon sivuvirroista ja hakkuutähteistä. Kumppaniverkostollamme on tärkeä rooli hyödyntäessämme pienimmätkin sivuvirrat parhaalla mahdollisella tavalla. Yhteistyö pienten ja teollisten kumppanien kanssa on avainasemassa luodessamme tehokkaita ekosysteemejä osana kestävää biotaloutta. Resurssitehokkuus ja laaja kumppaniverkosto mahdollistavat sen, että puupohjaisia tuotteita voidaan käyttää lukuisissa erilaisissa loppukäytöissä: puutuotteiden, kartonkien ja paperien lisäksi myös tekstiileissä ja elektroniikkateollisuudessa. Puu on tärkeä raaka-aine myös maanviljelyssä käytettävien lannoitteiden sekä maalien, renkaiden ja hajuvesien valmistuksessa. Uusiutuva puu on resurssiviisaan biotalouden parhaita rakennusaineita. BIOTUOTTEET VALMISTUVAT VIISAASTI 15 % KUORI, OKSAT JA LATVUS UUSIUTUVAKSI ENERGIAKSI 25 % SELLUUN JA MUIHIN BIOTUOTTEISIIN 60 % SAHATAVARAKSI, VANERIKSI JA KERTO LVL:KSI Loppukäyttö Jalostus Ydin

11 Myyntija elintarvikepakkaaminen Kodit, tehtaat, yhteiskunta Kodit, hotellit, terveydenhoito Koti- ja ammattikeittiöt Media, elintarviketeollisuus Vaatteet, tekstiilit LEIVIN- PAPERI Paperi, erikoistuotteet Sellupohjaiset tekstiilit (tuotekehityksessä) PEHMO- PAPERI SELLU KARTONKI LÄMPÖ SÄHKÖ UUSIUTUVA ENERGIA KIINTEÄ BIOPOLTTO- AINE Biokaasu Liikennepolttoaine Soittimet, elektroniikka Biokomposiitit (tuotekehityksessä) SAHA- TAVARA Jakelijat Huonekalut, komponentit Hajuvedet, maalit, renkaat Kemianteollisuus MÄNTYÖLJY, TÄRPÄTTI Uudet biotuotteet (T&K-vaiheessa) LIGNIINI TUHKA, SAKKA VANERI, KERTO LVL Ajoneuvoteollisuus Kuljetusvälineet Liimat, kemikaalit Lannoitteet Rakentaminen Maanviljely, puutarhanhoito Elementtiteollisuus XXX = Metsä Group valmistaa Xxx = ekosysteemi valmistaa

12 MAAILMAN- LUOKAN YMPÄRISTÖ- SUORITUS- KYKYÄ -35 % FOSSIILISET CO 2 -PÄÄSTÖT PER TUOTETONNI VUODESTA Tuotantolaitoksemme sijaitsevat runsaiden metsien ja vesien keskellä. Tämä antaa hyvät edellytykset vastuulliselle toiminnalle tänään ja tulevaisuudessa. Investoimme tehtaisiimme säännöllisesti, sillä meille on tärkeää tuotantolaitostemme varma käynti. Varman käynnin lisäksi myös paras käytössä oleva teknologia takaa hyvän ympäristösuorituskyvyn ja pienemmät päästöt. Investoinneilla olemme myös vähentäneet fossiilisia CO 2 -päästöjä, parantaneet energiatehokkuutta ja lisänneet uusiutuvan energian osuutta tuotannossa. 86 % TUOTANNOSTA UUSIUTUVALLA ENERGIALLA. Metsä Group toimii resurssiviisaasti kaikkien raaka-aineiden kanssa. Vedenkäyttömme on tehokasta, ja suurin osa tuotantolaitoksistamme sijaitsee järvien ja jokien äärellä. Toimintaamme ohjaavat itse asettamiemme tavoitteiden lisäksi myös EU-tasoiset päästörajat. Alitamme ne selvästi, joten voimme sanoa ympäristösuorituskykymme olevan maailman kärkeä.

13 ENEMMÄN UUSIUTUVAA ENERGIAA TEHTAILTAMME Kun 35 tuotantolaitoksestamme 23 tuottaa uusiutuvaa energiaa, onhan se paljon. Metsä Group on investoinut systemaattisesti uusiutuvan energian tuotannon lisäämiseen, sillä se on parhaita keinoja hillitä ilmastonmuutosta. Uusiutuvan energian teemme resurssiviisaasti tuotannon sivuvirroista, jolloin puun arvokkaiden osien arvo saadaan talteen tuotteisiin. Tuotamme uusiutuvaa energiaa yli oman tarpeen myös yhteiskuntaan. Tällä on merkitystä, sillä tuotamme Suomen uusiutuvasta energiasta 14 %. TUOTAMME 14 % SUOMEN UUSIUTUVASTA ENERGIASTA. KIERRÄTÄMME EMMEKÄ VAIN KÄYTÄ VETTÄ FOSSIILITON BIOTUOTETEHDAS Metsä Groupin biotuotetehdas tukee kehitystä kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Biotuotetehdas ei käytä lainkaan fossiilisia polttoaineita, sillä se saa kaiken tarvitsemansa energian tuotannon sivuvirroista. Tehtaan sähköomavaraisuus on korkea, 240 %. Myös puun kuorinta, selluvarasto ja osa puun kuljetuksista on sähköistetty. Ympäristö- ja materiaalitehokkuus ovat tehtaan suunnittelun keskeisiä lähtökohtia. Olemme tehostaneet veden käyttöä lisäämällä suljettuja kiertoja ja hyödyntämällä uutta teknologiaa. Prosessiveden käyttömme on pienentynyt 13 % vuodesta Veden tehokas käyttö vähentää jätevesien määrää, mikä puolestaan vähentää energian tarvetta. Tällä on positiivinen vaikutus ilmastoon.

14 KIERTOIHIN PERUSTUVA TEOLLISUUS TEEMME PUUSTA ENEMMÄN Väestön kasvaessa kilpailu luonnonvaroista ja energiasta kiristyy. Siksi resursseja on käytettävä viisaasti. Kiertotaloudessa biopohjaisten tuotteiden valmistus ja käyttö vähentävät jätteen määrää sekä mahdollistavat materiaalien kierrättämisen ja arvon säilyttämisen. Metsä Groupin toiminta perustuu kiertoihin uusiutuvasta metsästä suljettujen kiertojen prosesseihin sekä sivuvirtojen hyödyntämiseen ja kierrätettäviin tai hiiltä pitkään sitoviin tuotteisiin. Puiset rakennukset varastoivat hiiltä KÄYTTÖ JA KIERRÄTYS Resurssiviisas toimintatapamme tukee myös YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden (Sustainable Development Goals, SDGs) saavuttamista. VASTUULLISTA KULUTTAMISTA JA TUOTANTOA Ympäristötehokkaat tehtaamme käyttävät 13 % vähemmän vettä kuin vuonna Yli 90 % tuotantomme sivuvirroista hyödynnetään. 81% kartonkipakkauksista kierrätetään Euroopassa Ensikuitu mahdollistaa kierrätyksen. Kuitu kiertää n. 3,5 kertaa Pehmopapereissa kiertokuitu on hyvä raaka-aine Arvoverkostossa valmistetaan biokemikaaleja, biokomposiitteja, biokaasua EDULLISTA JA PUHDASTA ENERGIAA Tuotamme 14 % Suomen uusiutuvasta energiasta ja 86 % tuotannostamme valmistuu uusiutuvalla energialla. T&K-vaiheessa: sellupohjaiset tekstiilit, ligniinipohjaiset tuotteet

15 Veden saatavuus Kestävä metsänhoito ILMASTOTEKOJA Käyttämällä uusiutuvaa energiaa olemme vähentäneet fossiilisia hiilidioksidipäästöjä 35 % tuotettua tonnia kohti vuodesta Ilmastotekoja Biodiversiteetti Metsän uudistaminen Uusiutuva energia MAANPÄÄLLINEN ELÄMÄ Varmistamme metsien kestävän tulevaisuuden istuttamalla neljä kotimaista tainta jokaisen kaadetun puun tilalle. hankittu puu VALMISTUS sellu PUHDAS VESI JA SANITAATIO Käyttämästämme vedestä 99,6 % on pintavettä. Toimintamme ei heikennä muiden mahdollisuutta käyttää vettä. sahatavara vaneri ja Kerto LVL kartonki pehmo- ja ruoanlaittopaperit 90% tuotannon sivuvirroista hyödynnetään uusiutuva energia mäntyöljy tärpätti lannoitteet IHMISARVOISTA TYÖTÄ JA TALOUSKASVUA Työllistämme ihmistä ja Suomessa välillisesti vielä kolme kertaa enemmän. Huolehdimme henkilöstön hyvinvoinnista. KESTÄVÄÄ TEOLLISUUTTA, INNOVAATIOITA JA INFRASTRUKTUUREJA Investoimme vuosina noin 2 miljardia euroa tuotantolaitoksiimme ja uusiutuvaan energiaan.

16 METSÄ GROUP PL METSÄ Puh Kansi: MetsäBoard Prime FBB Bright 235 g/m 2. Metsä Group 2017

KESTÄVÄSTI METSÄSTÄ 2016

KESTÄVÄSTI METSÄSTÄ 2016 KESTÄVÄSTI METSÄSTÄ 2016 BIOTALOUDEN EDELLÄKÄVIJÄ Metsä Group on biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme pehmo- ja

Lisätiedot

Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2014 oli 5,0 miljardia euroa, ja se työllistää 10 500 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa.

Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2014 oli 5,0 miljardia euroa, ja se työllistää 10 500 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa. KESTÄVÄSTI METSÄSTÄ Kestävä kehitys on toimintamme perusta Metsä Group on vastuullinen metsäteollisuuskonserni, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä.

Lisätiedot

Biotalouden edelläkävijä

Biotalouden edelläkävijä Biotalouden edelläkävijä Ilkka Hämälä Pääjohtaja, Metsä Group Pellervon Päivä 11.4.2018 1 13/04/2018 Esityksessä nähty video löytyy osoitteesta: https://www.youtube.com/watch?v=7eayjgxz5-o METSÄ GROUP

Lisätiedot

Sahojen merkitys metsäteollisuudelle

Sahojen merkitys metsäteollisuudelle Suomen Sahateollisuusmiesten Yhdistyksen 90-vuotisjuhla Sahojen merkitys metsäteollisuudelle Toimitusjohtaja Ilkka Hämälä, Metsä Fibre 7.4.2017 Metsän ensimmäiset menestystuotteet: terva ja sahatavara

Lisätiedot

Maailma tarvitsee Metsää

Maailma tarvitsee Metsää Maailma tarvitsee Metsää Maailman väestö kasvaa ja vaurastuu. Energiasta ja luonnonvaroista kilpaillaan kiivaasti. Vaikka maailma on entistä digitaalisempi myös metsää tarvitaan. Metsä Group on vastuullisen

Lisätiedot

Metsä Groupin biotuotetehdas

Metsä Groupin biotuotetehdas Metsä Groupin biotuotetehdas 12.4.2017 Martti Asunta Metsä Group METSÄ GROUP Liikevaihto 4,7 mrd. euroa Henkilöstö 9 300 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 104 000 suomalaista metsänomistajaa

Lisätiedot

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas 1 Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Metsäteollisuushistorian suurin investointi Suomessa 1,1 miljardia euroa Sellun tuotanto 1,3

Lisätiedot

METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600

METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600 Avainluvut 2015 METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 116 000 suomalaista metsänomistajaa METSÄ FOREST Puunhankinta ja metsäpalvelut

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ratkaisut orgaanisen jätteen kaatopaikkakieltoon. 7.10.2015 Ari-Pekka Heikkilä Metsä Group

Metsäteollisuuden ratkaisut orgaanisen jätteen kaatopaikkakieltoon. 7.10.2015 Ari-Pekka Heikkilä Metsä Group Metsäteollisuuden ratkaisut orgaanisen jätteen kaatopaikkakieltoon 7.10.2015 Ari-Pekka Heikkilä Metsä Group Metsä Group yhtiönä Jätteenkäsittely Orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto Sivutuotteet Haasteet

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas

Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Metsä Groupin avainluvut 2014 METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 10 500 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 122 000 suomalaista metsänomistajaa

Lisätiedot

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Lehdistötilaisuus 23.4.2014 1 Sisältö Hanke lyhyesti Markkina-asema vahvistuu edelleen Taloudelliset vaikutukset Investointipäätöksen edellytykset Biotuotetehdas

Lisätiedot

METSÄÄ TARVITAAN KAIKKIALLA

METSÄÄ TARVITAAN KAIKKIALLA METSÄSTÄ MAAILMALLE METSÄÄ TARVITAAN KAIKKIALLA 75 % Käyttämästämme puusta 75 % on suomalaista. Valmistamme tulevaisuuden tuotteita. Metsä Group luo pohjoisen puusta tulevaisuuden liiketoimintaa. Valmistamme

Lisätiedot

BIOTUOTETEHDAS Enemmän kuin sellutehdas Tutkimusjohtaja Niklas von Weymarn, Metsä Fibre

BIOTUOTETEHDAS Enemmän kuin sellutehdas Tutkimusjohtaja Niklas von Weymarn, Metsä Fibre BIOTUOTETEHDAS Enemmän kuin sellutehdas Tutkimusjohtaja Niklas von Weymarn, Metsä Fibre 1 Biotalous keskiössä, mutta fossiilitalous heräämässä henkiin Metsäliitto perustetaan Petrokemian lähtölaukaus Äänenkosken

Lisätiedot

Tervetuloa Metsä Groupin biotuotetehtaalle!

Tervetuloa Metsä Groupin biotuotetehtaalle! Tervetuloa Metsä Groupin biotuotetehtaalle! Avainluvut 2017 * Huomioitu sisäiset myynnit ** Osake listattu Nasdaq Helsingissä METSÄ GROUP Liikevaihto* 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 100 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA

Lisätiedot

Puuta metsästä tehtaalle Operaatiopäällikkö Arto Tähkävuori Metsä Group

Puuta metsästä tehtaalle Operaatiopäällikkö Arto Tähkävuori Metsä Group Puuta metsästä tehtaalle Operaatiopäällikkö Arto Tähkävuori Metsä Group Avainluvut 2017 * Huomioitu sisäiset myynnit ** Osake listattu Nasdaq Helsingissä METSÄ GROUP Liikevaihto* 5,0 mrd. euroa Henkilöstö

Lisätiedot

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Puumarkkinapäivät Reima Sutinen Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous Biotalous:

Lisätiedot

METSÄTEOLLISUUDEN UUDET TUOTTEET

METSÄTEOLLISUUDEN UUDET TUOTTEET METSÄTEOLLISUUDEN UUDET TUOTTEET Kuhmon Metsäpäivän Ideaseminaari 26.3.2014 Janne Seilo Aluejohtaja UPM Metsä Pohjanmaan integraattialue UPM tänään UPM Plywood Vaneri- ja viilutuotteet UPM Biorefining

Lisätiedot

Uusi puu kertoo, mihin puu pystyy SYYSKUU 2015

Uusi puu kertoo, mihin puu pystyy SYYSKUU 2015 Uusi puu kertoo, mihin puu pystyy SYYSKUU 2015 Esityspohjan malli 9/15/2015 1 Suomalainen metsäala hyödyntää uusiutuvia luonnonvaroja 2 Maailma vuonna 2030 on taas erilainen Meillä on monia haasteita globaalisti

Lisätiedot

Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016. 23.6.2016 Esityksen nimi

Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016. 23.6.2016 Esityksen nimi Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016 2 23.6.2016 Esityksen nimi Äänekosken biotuotetehdashanke Piiripäällikkö Matti Rossi, Metsä Group Metsä- ja viherpäivät, Jyväskylä, 7.-8.6.2016 Avainluvut

Lisätiedot

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen UPM BIOFORE YHTIÖ ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS 3. UUDET MAHDOLLISUUDET AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy

Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy 1 Johtava toimija valituissa liiketoiminnoissa Keskitymme tuotteisiin ja palveluihin, joissa meillä on vahvaa osaamista ja kilpailuetua ja joiden

Lisätiedot

Uuden sukupolven biotuotetehdas Äänekoskella. Tehtaanjohtaja Ilkka Poikolainen, Metsä Fibre

Uuden sukupolven biotuotetehdas Äänekoskella. Tehtaanjohtaja Ilkka Poikolainen, Metsä Fibre Uuden sukupolven biotuotetehdas Äänekoskella Tehtaanjohtaja Ilkka Poikolainen, Metsä Fibre 3 Metsä Fibre Metsä Fibre Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre on johtava biotuotteiden ja bioenergian valmistaja

Lisätiedot

Metsäsertifiointi puupohjaisten tuotteiden vastuullisuuden osoittamisessa

Metsäsertifiointi puupohjaisten tuotteiden vastuullisuuden osoittamisessa Metsäsertifiointi puupohjaisten tuotteiden vastuullisuuden osoittamisessa Motivan webinaaritilaisuus 24.11.2017 Pääsihteeri Auvo Kaivola Sisältö: Puu on erinomainen materiaali Mistä metsäsertifioinnissa

Lisätiedot

Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma 18.11.2014 Biotalous tehdään yhteistyöllä. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö

Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma 18.11.2014 Biotalous tehdään yhteistyöllä. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma Biotalous tehdään yhteistyöllä Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Aiheet: 1. Biotalous ja hyvinvointi 2. Biotalous ja yhteistyö

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas

Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Tiedätkö sinä, mikä biotuotetehdas? Biotuotetehtaan ydin on sellutehdas, mutta biotuotetehdas on paljon muutakin. Mitä biotuotteet ovat? Minkälainen

Lisätiedot

Metsä Groupin Polar King -projekti. Kemin sellutehtaan esiselvitys on käynnissä. Juha Mäntylä Liiketoimintajohtaja Metsäliitto Osuuskunta

Metsä Groupin Polar King -projekti. Kemin sellutehtaan esiselvitys on käynnissä. Juha Mäntylä Liiketoimintajohtaja Metsäliitto Osuuskunta Metsä Groupin Polar King -projekti Kemin sellutehtaan esiselvitys on käynnissä Juha Mäntylä Liiketoimintajohtaja Metsäliitto Osuuskunta METSÄ GROUP Liikevaihto* 5,7 mrd. euroa Henkilöstö 9 300 * Huomioitu

Lisätiedot

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Olli Laitinen Metsäliitto Puunhankinta 1 2 3 Edistämme kestävän kehityksen mukaista tulevaisuutta Tuotteidemme pääraaka-aine on kestävästi hoidetuissa

Lisätiedot

Älykäs Metsä. Ilkka Hämälä Toimitusjohtaja, Metsä Fibre Oy. Siemens DigiDay

Älykäs Metsä. Ilkka Hämälä Toimitusjohtaja, Metsä Fibre Oy. Siemens DigiDay Älykäs Metsä Ilkka Hämälä Toimitusjohtaja, Metsä Fibre Oy Siemens DigiDay 29.11.2017 1 05.12.17 METSÄ GROUP Liikevaihto 4,7 mrd. euroa Henkilöstö 9 300 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina

Lisätiedot

Metsäsertifiointi vastuullisuuden ja kestävyyden osoittamisessa Auvo Kaivola PEFC Suomi

Metsäsertifiointi vastuullisuuden ja kestävyyden osoittamisessa Auvo Kaivola PEFC Suomi Metsäsertifiointi vastuullisuuden ja kestävyyden osoittamisessa 16.5.2018 Auvo Kaivola PEFC Suomi 1 Sisältö: Mitä metsäsertifiointi on? Mikä PEFC on? Laillisuus ja kestävyys metsäsertifioinnissa PEFC ja

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN BIOTUOTETEHDAS

ÄÄNEKOSKEN BIOTUOTETEHDAS ÄÄNEKOSKEN BIOTUOTETEHDAS Jyväskylä 13.2.2015 Niklas von Weymarn, tutkimusjohtaja, Metsä Fibre 1 1 Metsä Fibre - osa ia 2 Raakapuun viejästä kansainväliseksi konserniksi in kehitys 1934 2014 Metsäliitto

Lisätiedot

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Metsätieteen päivät Metsäteollisuus ry 2 Maailman metsät ovat kestävästi hoidettuina ja käytettyinä ehtymätön luonnonvara Metsien peittävyys

Lisätiedot

METSÄ GROUP KESTÄVÄSTI METSÄSTÄ 2018

METSÄ GROUP KESTÄVÄSTI METSÄSTÄ 2018 GROUP KESTÄVÄSTI STÄ 2018 POHJOISIA BIOTUOTTEITA MAAILMALLE Metsä Group valmistaa pohjoisen metsien puusta uusiutuvia tuotteita, jotka korvaavat fossiilisten raaka-aineiden käyttöä. Hyödynnämme maailman

Lisätiedot

Powered by UPM BioVerno

Powered by UPM BioVerno Powered by UPM BioVerno vähäpäästöistä suomalaista dieseliä ja naftaa www.upmbiopolttoaineet.fi UPM Biopolttoaineet Alvar Aallon katu 1 PL 380 00101 Helsinki Finland Puh: +358 2041 5111 Sähköposti: biofuels@upm.com

Lisätiedot

Puuhuolto/puun hankinta - Case Stora Enso. Yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila

Puuhuolto/puun hankinta - Case Stora Enso. Yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila Puuhuolto/puun hankinta - Case Stora Enso Yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila Stora Enso Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden maailmanlaajuinen edelläkävijä Maailmanlaajuisesti

Lisätiedot

Matkalle PUHTAAMPAAN. maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET

Matkalle PUHTAAMPAAN. maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET Matkalle PUHTAAMPAAN maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET NYT TEHDÄÄN TEOLLISTA HISTORIAA Olet todistamassa ainutlaatuista tapahtumaa teollisuushistoriassa. Maailman ensimmäinen kaupallinen biojalostamo valmistaa

Lisätiedot

Resurssitehokkuus tuotannosta tuotteisiin case Kaukas. Päättäjien Metsäakatemia 23.5.2013 Päivi Salpakivi-Salomaa Ympäristöjohtaja, UPM

Resurssitehokkuus tuotannosta tuotteisiin case Kaukas. Päättäjien Metsäakatemia 23.5.2013 Päivi Salpakivi-Salomaa Ympäristöjohtaja, UPM Resurssitehokkuus tuotannosta tuotteisiin case Kaukas Päättäjien Metsäakatemia 23.5.2013 Päivi Salpakivi-Salomaa Ympäristöjohtaja, UPM Sisältö 1. Biofore ja biotalous 2. Resurssitehokkuus 3. Esimerkkejä

Lisätiedot

UUDEN SUKUPOLVEN BIOTUOTETEHDAS ÄÄNEKOSKELLE

UUDEN SUKUPOLVEN BIOTUOTETEHDAS ÄÄNEKOSKELLE UUDEN SUKUPOLVEN BIOTUOTETEHDAS ÄÄNEKOSKELLE Tehtaan esisuunnittelu 2014 sekä YVA- ja purkutyöt alkavat 2015 ympäristölupaprosessit alkavat 1985 suljetun sellutehtaan YVA-prosessi valmistuu Tehtaan esisuunnittelu

Lisätiedot

Miten puuvirrat muuttuvat? Lapin metsätalouspäivät Johtaja Yrjö Perälä, Metsä Group

Miten puuvirrat muuttuvat? Lapin metsätalouspäivät Johtaja Yrjö Perälä, Metsä Group Miten puuvirrat muuttuvat? Lapin metsätalouspäivät 28-29.1.2016 Johtaja Yrjö Perälä, Metsä Group Avainluvut METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 800 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys

Lisätiedot

Metsä Board Yhtiökokous Toimitusjohtaja Mika Joukio

Metsä Board Yhtiökokous Toimitusjohtaja Mika Joukio Metsä Board Yhtiökokous 217 Toimitusjohtaja Mika Joukio 23.3.217 Käänne paperiyhtiöstä kartonkiyhtiöksi on saatu päätökseen Liiketoiminnan jakauma 25 Liiketoiminnan jakauma 216 27 % 16 % 7 % Kartonkiliiketoiminta

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas Jari Voutilainen, logistiikkajohtaja, Metsä Group Kymenlaakson kauppakamari, 25.5.2015

Äänekosken biotuotetehdas Jari Voutilainen, logistiikkajohtaja, Metsä Group Kymenlaakson kauppakamari, 25.5.2015 Äänekosken biotuotetehdas Jari Voutilainen, logistiikkajohtaja, Metsä Group Kymenlaakson kauppakamari, 25.5.2015 Maailman ensimmäinen biotuotetehdas Ilkka Hämälä Äänekosken biotuotetehdas Metsäteollisuuden

Lisätiedot

Keski-Suomen metsäbiotalous

Keski-Suomen metsäbiotalous Keski-Suomen metsäbiotalous metsäbiotaloudella suuri merkitys aluetaloudelle Metsäbiotalouden osuus maakunnan kokonaistuotoksesta on 14 %, arvonlisäyksestä 10 % ja työllisyydestä 6 %. Merkitys on selvästi

Lisätiedot

Metsä Board Vahvaa kasvua korkealaatuisissa pakkauskartongeissa

Metsä Board Vahvaa kasvua korkealaatuisissa pakkauskartongeissa Metsä Board Vahvaa kasvua korkealaatuisissa pakkauskartongeissa Katri Sundström Sijoittajasuhdejohtaja Pörssi-ilta, Turku 16.11.2016 METSÄ GROUP Liikevaihto EUR 5.0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600 METSÄLIITTO

Lisätiedot

Pirkanmaan metsäbiotalous

Pirkanmaan metsäbiotalous Pirkanmaan metsäbiotalous Pirkanmaa metsäbiotalouden kärkimaakunta Metsäbiotalous muodostaa lähes puolet maakunnan koko biotalouden tuotoksesta. Osuus on selvästi keskimääräistä suurempi. Kivijalkana on

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030

Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030 Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030 Uusiutuva Suomi mahdollisuuksien maailma Monet nyt itsestään selvinä pitämämme asiat ovat ainutlaatuisia. Puhdas ruoka ja vesi ovat tulevaisuudessa elintärkeintä

Lisätiedot

MAAILMAN MODERNEIN BIOTUOTETEHDAS

MAAILMAN MODERNEIN BIOTUOTETEHDAS MAAILMAN MODERNEIN BIOTUOTETEHDAS OSSI PUROMÄKI METSÄ FIBRE, 1 on kannattava ja kilpailukykyinen metsäteollisuuskonserni 2 Metsä Fibre lyhyesti METSÄ FIBRE Maailman johtavia havuselluntuottajia ja suuri

Lisätiedot

Matkalle puhtaampaan maailmaan. Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa

Matkalle puhtaampaan maailmaan. Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa Matkalle puhtaampaan maailmaan Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa 30.1.2017 METSÄ ON TÄYNNÄ UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Maailma muuttuu Rajalliset resurssit Globaalin talouden

Lisätiedot

Monikäyttöinen paperi. Paperi

Monikäyttöinen paperi. Paperi Monikäyttöinen paperi Paperi 1 Johdanto Monet tuotteet ovat meille välttämättömiä, mutta kulutustottumuksia on muutettava. Uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä ja ilmastoa lämmittäviä hiilidioksidipäästöjä

Lisätiedot

Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa

Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa Tuloksia hankkeesta Low Carbon Finland 25 -platform Maarit Kallio ja Olli Salminen Metsäntutkimuslaitos Metsät ja metsäsektori vaikuttavat Suomen

Lisätiedot

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, 1 Aiheena tänään Metsäteollisuus vahvassa nousussa Äänekosken biotuotetehdas Investointien vaikutukset puunhankintaan 2

Lisätiedot

UPM BIOPOLTTOAINEET Puupohjaisisten biopolttoaineiden edelläkävijä

UPM BIOPOLTTOAINEET Puupohjaisisten biopolttoaineiden edelläkävijä UPM BIOPOLTTOAINEET Puupohjaisisten biopolttoaineiden edelläkävijä Teollisuuden metsänhoitajien syysseminaari 2014, 06.11.2014 Sari Mannonen/UPM Biopolttoaineet UPM tänään The Biofore Company UPM Biorefining

Lisätiedot

Metsähallitus Metsätalous Oy. Hyvinvointia monikäyttömetsistä

Metsähallitus Metsätalous Oy. Hyvinvointia monikäyttömetsistä Metsähallitus Metsätalous Oy Hyvinvointia monikäyttömetsistä Tuotamme puuta kestävästi ja kannattavasti Metsähallitus Metsätalous Oy on Metsähallituksen omistama tytäryhtiö, joka hoitaa liiketoiminnan

Lisätiedot

Vastuullisesti tuotettua, aina tasalaatuista sahatavaraa liiketoimintasi tueksi UPM TIMBER

Vastuullisesti tuotettua, aina tasalaatuista sahatavaraa liiketoimintasi tueksi UPM TIMBER Vastuullisesti tuotettua, aina tasalaatuista sahatavaraa liiketoimintasi tueksi UPM TIMBER UPM TIMBER Sinun ykkösvalintasi Nykyaikaiset ja tehokkaat sahamme sekä ammattitaitoinen henkilöstömme ovat avainasemassa,

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas 29.4.2015

Äänekosken biotuotetehdas 29.4.2015 Äänekosken biotuotetehdas 29.4.2015 2 Presentation name / Author Maailman ensimmäinen biotuotetehdas Maailman ensimmäinen biotuotetehdas Ilkka Hämälä Äänekosken biotuotetehdas Metsäteollisuuden suurin

Lisätiedot

Puu vähähiilisessä keittiössä

Puu vähähiilisessä keittiössä Puu vähähiilisessä keittiössä 16.09.2013 Matti Kuittinen Arkkitehti, tutkija Tässä esityksessä: 1. Miksi hiilijalanjälki? 2. Mistä keittiön hiilijalanjälki syntyy? 3. Puun rooli vähähiilisessä sisustamisessa

Lisätiedot

KESTÄVIÄ PUUTUOTTEITA UPM TIMBER

KESTÄVIÄ PUUTUOTTEITA UPM TIMBER KESTÄVIÄ PUUTUOTTEITA UPM TIMBER Laadukkaita ja ympäristöystävällisiä PUUTUOTTEITA UPM Timber valmistaa korkealuokkaista mänty- ja kuusisahatavaraa rakennus- ja puusepänteollisuuteen sekä useisiin muihin

Lisätiedot

Metsäteollisuus ja energia. Energia

Metsäteollisuus ja energia. Energia Metsäteollisuus ja energia Energia 1 Energia on ydinkysymys ENERGIA on metsäteollisuuden tärkeimpiä tuotannontekijöitä puuraaka-aineen ohella. Energia ja puu ovat kehittyvän metsäteollisuuden perusedellytyksiä,

Lisätiedot

Osaamisen varmistaminen ja johtaminen Metsä Groupissa

Osaamisen varmistaminen ja johtaminen Metsä Groupissa Osaamisen varmistaminen ja johtaminen Metsä Groupissa Hyvä maine ja osaamisen johtaminen muuttuvassa työelämässä -seminaari Anneli Karhula, SVP HR, Metsä Group 17.5.2016 Tuotteemme tulevat metsästä Me

Lisätiedot

Satakunnan metsäbiotalous

Satakunnan metsäbiotalous Satakunnan metsäbiotalous Satakunnassa massa ja paperi ovat metsäbiotalouden kärjessä Metsäbiotalouden osuus maakunnan biotalouden tuotoksesta on 41 %. Muussa biotaloudessa tärkeimmät sektorit ovat elintarviketeollisuus

Lisätiedot

Puun uudet käyttömuodot Vastuullinen metsien käyttö kasvavia odotuksia ja uusia mahdollisuuksia. 20.3.2013 Pia Nilsson, UPM

Puun uudet käyttömuodot Vastuullinen metsien käyttö kasvavia odotuksia ja uusia mahdollisuuksia. 20.3.2013 Pia Nilsson, UPM Puun uudet käyttömuodot Vastuullinen metsien käyttö kasvavia odotuksia ja uusia mahdollisuuksia 20.3.2013 Pia Nilsson, UPM Visio The Biofore Company UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta,

Lisätiedot

Tervetuloa Metsä Groupin Kemin sellutehtaan uudistamisen yleisötilaisuuteen!

Tervetuloa Metsä Groupin Kemin sellutehtaan uudistamisen yleisötilaisuuteen! Tervetuloa Metsä Groupin Kemin sellutehtaan uudistamisen yleisötilaisuuteen! 18.12.2018 Metsä Groupin yleisötilaisuuden ohjelma 18.12.2018 18.00 Tervetulosanat 18.05 Metsä Group kasvaa ja investoi vastuullisesti,

Lisätiedot

Teollisuuden kilpailukyky ja liikenneyhteydet Meriliikennejohtaja Jyrki Ranki Metsä Group

Teollisuuden kilpailukyky ja liikenneyhteydet Meriliikennejohtaja Jyrki Ranki Metsä Group Teollisuuden kilpailukyky ja liikenneyhteydet Meriliikennejohtaja Jyrki Ranki Metsä Group Lapin Liikennepäivät 12.11.2015 Tehoa teollisuuden logistiikkaan Metsä Group ja logistiikka Metsä Groupissa Suomen

Lisätiedot

PEFC palveluita koko yhteiskunnalle Auvo Kaivola PEFC Suomi Suomen Metsäsertifiointi ry

PEFC palveluita koko yhteiskunnalle Auvo Kaivola PEFC Suomi Suomen Metsäsertifiointi ry PEFC palveluita koko yhteiskunnalle 2.10.2014 Auvo Kaivola PEFC Suomi Suomen Metsäsertifiointi ry 1 PEFC:n kansainvälinen organisaatio PEFC Council on globaali, voittoa tavoittelematon kansainvälinen organisaatio,

Lisätiedot

SATAKUNNAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA. Koordinaattori Sari Uoti

SATAKUNNAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA. Koordinaattori Sari Uoti SATAKUNNAN 30.11.2018 BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA Koordinaattori Sari Uoti Kiertotalous ja Biotalous Kiertotalous on Satakunnalle ja satakuntalaisille yrityksille suuri mahdollisuus. Satakunnassa

Lisätiedot

Miksi vientiteollisuuden kilpailukyky tulee varmistaa? Toimitusjohtaja Ilkka Hämälä Metsä Fibre Oy

Miksi vientiteollisuuden kilpailukyky tulee varmistaa? Toimitusjohtaja Ilkka Hämälä Metsä Fibre Oy Miksi vientiteollisuuden kilpailukyky tulee varmistaa? Toimitusjohtaja Ilkka Hämälä Metsä Fibre Oy Talous- ja verofoorumi III 3.10.2017 Metsä Group viisi vahvaa tukijalkaa Metsä Group Liikevaihto 4,7 miljardia

Lisätiedot

Kanta-Hämeen metsäbiotalous

Kanta-Hämeen metsäbiotalous en metsäbiotalous en biotaloutta vetää elintarvikesektori Metsäbiotalous muodostaa 3-5 % koko maakunnan tuotoksesta, arvonlisäyksestä, investoinneista ja työllisyydestä. Suhteelliset osuudet ovat lähellä

Lisätiedot

Älykäs Metsä. Ilkka Hämälä Pääjohtaja, Metsä Group. Laatupäivät /06/2018

Älykäs Metsä. Ilkka Hämälä Pääjohtaja, Metsä Group. Laatupäivät /06/2018 Älykäs Metsä Ilkka Hämälä Pääjohtaja, Metsä Group Laatupäivät 7.6.2018 1 METSÄ GROUP Liikevaihto* 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 100 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 104 000 suomalaista

Lisätiedot

PAPERI KESTÄVÄ VAIHTOEHTO. Valitse vastuullisesti. Valitse UPM:n paperi.

PAPERI KESTÄVÄ VAIHTOEHTO. Valitse vastuullisesti. Valitse UPM:n paperi. PAPERI KESTÄVÄ VAIHTOEHTO Valitse vastuullisesti. Valitse UPM:n paperi. KESTÄVÄ KEHITYS ON MATKA 2 Kestävä kehitys tarkoittaa meille UPM:ssä matkaa. Kehitämme jatkuvasti ympäristö-, yhteisö- ja taloustehokkuuttamme.

Lisätiedot

Metsätalouden näkymät

Metsätalouden näkymät Metsätalouden näkymät Pääkaupunkiseudun Metsäpäivä 3.9.2016 Metsäjohtaja Juha Mäntylä Metsäteollisuus ja puun käyttö Metsäteollisuus pitää Suomen elinvoimaisena 4 Metsäteollisuus on elintärkeää yli 50

Lisätiedot

UUDEN SUKUPOLVEN BIOTUOTETEHDAS ÄÄNEKOSKELLA

UUDEN SUKUPOLVEN BIOTUOTETEHDAS ÄÄNEKOSKELLA UUDEN SUKUPOLVEN BIOTUOTETEHDAS ÄÄNEKOSKELLA 2 METSÄ GROUP BIOTUOTETEHDAS MAAILMAN ENSIMMÄINEN UUDEN SUKUPOLVEN BIOTUOTETEHDAS Metsä Groupin uuden sukupolven biotuotetehdas Äänekoskella on pohjoisen pallonpuoliskon

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan metsäbiotalous

Keski-Pohjanmaan metsäbiotalous Keski-Pohjanmaan metsäbiotalous Keski-Pohjanmaa puutuotteista pientä lisää biotalouteen Metsäbiotalouden osuus maakunnan koko biotalouden tuotoksesta on 19 %, joka on selvästi maakuntien keskiarvoa pienempi.

Lisätiedot

Etelä-Savon metsäbiotalous

Etelä-Savon metsäbiotalous n metsäbiotalous vahva metsätaloudessa ja puutuotteissa Metsäbiotalous vastaa yli puolesta maakunnan biotalouden tuotoksesta. Vahvoja toimialoja ovat puutuoteteollisuus ja metsätalous (metsänhoito, puunkorjuu

Lisätiedot

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas 1 Sisältö Hanke lyhyesti Markkina-asema vahvistuu edelleen Taloudelliset vaikutukset Investointipäätöksen edellytykset Biotuotetehdas enemmän kuin sellutehdas

Lisätiedot

Uudenmaan metsäbiotalous

Uudenmaan metsäbiotalous Uudenmaan metsäbiotalous Uusimaa - määrissä suuri, osuuksissa pieni Metsäbiotalouden osuus maakunnan biotalouden tuotoksesta on 22 %. Tärkein biotalouden sektori on elintarviketeollisuus. Metsäbiotalous

Lisätiedot

Suomen kilpailukyky metsäalalla onko sitä?

Suomen kilpailukyky metsäalalla onko sitä? Suomen kilpailukyky metsäalalla onko sitä? Puuta liikkeelle seminaari Jyväskylä Ylitarkastaja Matti Mäkelä MMM/LVO/MBY 1 Maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaraosaston toiminta-ajatus Osaston toiminta-ajatuksena

Lisätiedot

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT 2 Maapallo kohtaa haasteet - kestävän kehityksen avaimet Vähähiilisyys Niukkaresurssisuus Puhtaat

Lisätiedot

Tulevaisuuden mahdollisuudet paperiteollisuudessa. PMA 18.-20.5.2011 Pentti Ilmasti

Tulevaisuuden mahdollisuudet paperiteollisuudessa. PMA 18.-20.5.2011 Pentti Ilmasti Tulevaisuuden mahdollisuudet paperiteollisuudessa PMA 18.-20.5.2011 Pentti Ilmasti Metsäteollisuus on tärkeää Suomelle - nyt ja tulevaisuudessa 50 sellu- ja paperitehdasta sekä noin 200 muuta jalostustehdasta

Lisätiedot

Kainuun biotalousstrategia Jouni Ponnikas, Kainuun liitto Kevät 2016

Kainuun biotalousstrategia Jouni Ponnikas, Kainuun liitto Kevät 2016 Kainuun biotalousstrategia 2015 2020 Jouni Ponnikas, Kainuun liitto Kevät 2016 Kevät 2016 Jouni Ponnikas / Kainuun liitto 1 Biotalous (Suomen biotalousstrategia) Kevät 2016 Jouni Ponnikas / Kainuun liitto

Lisätiedot

EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma

EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma Robinwood Plus Workshop, Metsäteollisuus ry 2 EU:n metsät osana globaalia metsätaloutta Metsien peittävyys n. 4 miljardia ha = 30 % maapallon maapinta-alasta

Lisätiedot

Etelä-Karjalan metsäbiotalous

Etelä-Karjalan metsäbiotalous Etelä-Karjalan metsäbiotalous Etelä-Karjalassa metsäbiotalouden merkitys maakunnan taloudessa on Suomen suurin Metsäbiotalous muodostaa pääosan maakunnan koko biotaloudesta. Esimerkiksi tuotoksesta sen

Lisätiedot

UPM BEYOND FOSSILS. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja Marraskuu 2018

UPM BEYOND FOSSILS. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja Marraskuu 2018 BEYOND FOSSILS Jussi Pesonen Toimitusjohtaja Marraskuu 218 Kestäviä ja turvallisia tuotteita arkeen TARRAMATERIAALEJA elintarvikepakkauksiin, juomapulloihin ja tiedon välittämiseen ERIKOISPAPEREITA elintarvikepakkauksiin

Lisätiedot

Biotalouden mahdollisuudet. Jouko Niinimäki & Antti Haapala Oulun yliopisto

Biotalouden mahdollisuudet. Jouko Niinimäki & Antti Haapala Oulun yliopisto Biotalouden mahdollisuudet EU:n energiaomavaraisuus ja -turvallisuus EU:n raaka-aineomavaraisuus ja turvallisuus EU:n kestävän kehityksen tavoitteet Metsäteollisuuden rakennemuutos Suomen metsäala on merkittävässä

Lisätiedot

Pohjanmaan metsäbiotalous

Pohjanmaan metsäbiotalous n metsäbiotalous massa ja paperi etunenässä Metsäbiotalouden osuus maakunnan koko biotalouden tuotoksesta on 42 %. Muita biotalouden tärkeitä sektoreita ovat maatalous ja elintarviketeollisuus. Metsäbiotalouden

Lisätiedot

Ympäristöystävällinen ja monipuolinen pakkaus

Ympäristöystävällinen ja monipuolinen pakkaus Ympäristöystävällinen ja monipuolinen pakkaus 2 Kuluttaja pitää paperi- ja kartonkituotteista Kartongilla ja paperilla on ylivertainen imago muihin pakkausmateriaaleihin nähden. Niitä pidetään turvallisina

Lisätiedot

UPM METSÄENERGIA Puhdasta ja edullista energiaa nyt ja tulevaisuudessa

UPM METSÄENERGIA Puhdasta ja edullista energiaa nyt ja tulevaisuudessa UPM METSÄENERGIA Puhdasta ja edullista energiaa nyt ja tulevaisuudessa METSÄSSÄ KASVAA BIO- POLTTOAINETTA Metsäenergia on uusiutuvaa Energiapuu on puuta, jota käytetään energiantuotantoon voimalaitoksissa

Lisätiedot

Teollisuudelle turvattava varma ja kilpailukykyinen sähkö Suomessa. 26.11.2009 Fingridin käyttövarmuuspäivä Anja Silvennoinen, UPM-Kymmene Oyj

Teollisuudelle turvattava varma ja kilpailukykyinen sähkö Suomessa. 26.11.2009 Fingridin käyttövarmuuspäivä Anja Silvennoinen, UPM-Kymmene Oyj Teollisuudelle turvattava varma ja kilpailukykyinen sähkö Suomessa 26.11.2009 Fingridin käyttövarmuuspäivä Anja Silvennoinen, UPM-Kymmene Oyj Rauma ET:n kuntatilaston mukaan Suomen 2. suurin sähkön käyttäjä

Lisätiedot

Keski-Suomi ja biotalous. Hannu Koponen, kehittämispäällikkö/biotalous

Keski-Suomi ja biotalous. Hannu Koponen, kehittämispäällikkö/biotalous Keski-Suomi ja biotalous Hannu Koponen, kehittämispäällikkö/biotalous 1 http://www.keskisuomi2040.fi/ KESKI-SUOMEN VAHVIMMAT ERIKOISTUMISALAT Paperi ja sellu Puuteollisuus Metsätalous Koneet ja laitteet

Lisätiedot

Metsä Groupin biotuotetehdas. Timo Merikallio, projektinjohtaja, Metsä Fibre

Metsä Groupin biotuotetehdas. Timo Merikallio, projektinjohtaja, Metsä Fibre Metsä Groupin biotuotetehdas Timo Merikallio, projektinjohtaja, Metsä Fibre Metsäteollisuuden suurin investointi Suomessa Investoinnin arvo 1,2 mrd. euroa Sellun vuosituotanto 1,3 milj. tonnia (nykyisin

Lisätiedot

Tulevaisuuden biopolttoaine valmistetaan puusta

Tulevaisuuden biopolttoaine valmistetaan puusta Tulevaisuuden biopolttoaine valmistetaan puusta PÄÄTTÄJIEN 34. METSÄAKATEMIA Maastojakso 22.-24.5.2013 Jaakko Nousiainen/UPM Biopolttoaineet SISÄLTÖ 1. Kestävä perusta Biofore 2. Uudistu rohkeasti BioVerno

Lisätiedot

Ruokajärjestelmän kestävyys ja tulevaisuusnäkymät Hanna Mattila,

Ruokajärjestelmän kestävyys ja tulevaisuusnäkymät Hanna Mattila, Ruokajärjestelmän kestävyys ja tulevaisuusnäkymät Hanna Mattila, 12.1.2018 VISIO Suomi menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä. Loppuuko ruoka maapallolta vuoteen 2050 mennessä? Ei lopu, meidän pitää

Lisätiedot

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Teollisuuden Metsänhoitajat ry:n vuosikokous ja Metsätehon iltapäiväseminaari Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma (MSO)

Lisätiedot

Metsäteollisuuden uusi nousu? Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 30.5.2011

Metsäteollisuuden uusi nousu? Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 30.5.2011 Metsäteollisuuden uusi nousu? Toimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry 2 Metsäteollisuus pitää Suomen elinvoimaisena Metsäteollisuus on elintärkeä yli 50 paikkakunnalle 50 sellu- ja paperitehdasta Yli 240 teollista

Lisätiedot

Puun laillisen ja kestävän alkuperän osoittaminen PEFC Suomi Auvo Kaivola

Puun laillisen ja kestävän alkuperän osoittaminen PEFC Suomi Auvo Kaivola Puun laillisen ja kestävän alkuperän osoittaminen 24.5.2016 PEFC Suomi Auvo Kaivola Mikä PEFC on? PEFC Council globaali, voittoa tavoittelematon kansallisesti kehitettyjen metsäsertifiointijärjestelmien

Lisätiedot

Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019. MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö

Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019. MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019 MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö Esityksen sisältö 1. Miksi energia- ja ilmastoohjelmaa tarvitaan 2. Tavoitteet 3. Tavoitetila vuonna 2035 4. Päästöjen tilanne Vaasassa

Lisätiedot

Teema 1: Globaali todellisuus. 1. Maailman metsävarat ja niiden käyttö 2. Metsäteollisuus maailmalla ja Suomessa

Teema 1: Globaali todellisuus. 1. Maailman metsävarat ja niiden käyttö 2. Metsäteollisuus maailmalla ja Suomessa Teema 1: Globaali todellisuus 1. Maailman metsävarat ja niiden käyttö 2. Metsäteollisuus maailmalla ja Suomessa Maailman metsät ja kasvillisuusvyöhykkeet Metsistä boreaalisella vyöhykkeellä on 1/3. Ne

Lisätiedot

Kainuun metsäbiotalous

Kainuun metsäbiotalous n metsäbiotalous elää edelleen puusta Metsäbiotalous muodostaa 41 % maakunnan koko biotalouden tuotoksesta. Työllisyydessä osuus on noin 1,5-kertainen maakuntien keskiarvoon verrattuna. Metsäbiotalouden

Lisätiedot

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Kolme tulevaisuuden kuvaa 1.

Lisätiedot

Metsäsertifiointi. Päättäjien metsäakatemia Aluejohtaja Pekka Vainikka

Metsäsertifiointi. Päättäjien metsäakatemia Aluejohtaja Pekka Vainikka Metsäsertifiointi Päättäjien metsäakatemia 22.5.2013 Aluejohtaja Pekka Vainikka Metsäsertifiointi Metsäsertifioinnilla tarkoitetaan menettelyä, jossa riippumaton kolmas osapuoli tarkastaa, vastaako metsien

Lisätiedot

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäneuvos Marja Kokkonen MMM/LVO/MBY Puuta liikkeelle ja luontopolitiikkaa luottamuksella seminaari 14.10.2015

Lisätiedot

Metsäalan merkitys. Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 26.8.2011

Metsäalan merkitys. Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 26.8.2011 Metsäalan merkitys Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry Metsäteollisuus on oleellinen osa Suomen kansantaloutta Metsäteollisuuden osuus Suomen Teollisuustuotannosta 13 % Tehdasteollisuuden

Lisätiedot

Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014

Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014 13.10.2014 Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014 Heli Viiri aluejohtaja Suomen metsäkeskus, Lappi Puun käyttö Suomessa 2013 Raakapuun kokonaiskäyttö oli viime vuonna 74 milj. m3,

Lisätiedot