MÄNTSÄLÄN PORTTI KORTTELIT 465 JA 2002 ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖ 180a 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT. Alueen määrittely:
|
|
- Jari Salminen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 2 MÄNTSÄLÄ MÄNTSÄLÄN PORTTI KORTTELIT 465 JA 2002 ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖ 180a 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 2. päivänä helmikuuta 2012 päivättyä asemakaavakarttaa. Alueen määrittely: Asemakaavan muutos koskee Mäntsälän kirkonkylän korttelia 465 sekä siihen liittyviä liikenne-, puisto- ja katualueita. Asemakaavan muutoksella muodostuvat Mäntsälän kunnan kirkonkylän korttelit 465 ja 2002 sekä niihin liittyvät liikenne-, erityis- ja katualueet. 1.2 Kaava-alueen sijainti Suunnittelualue on Mäntsälän portin eli eteläisen kiertoliittymän (Hyvinkään-, Porvoonja Lahdenteiden risteyksen) pohjoispuolella. 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus Nimi Mäntsälän portti korttelit 465 ja 2002 asemakaavan muutos Tarkoitus ASEMAKAAVAN MUUTOS Mäntsälän portin eli eteläisen kiertoliittymän pohjoispuolisten yrityskortteleiden rakentaminen.
3 MÄNTSÄLÄ MÄNTSÄLÄN PORTTI KORTTELIT 465 JA 2002 ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖ 180a 3 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot Kaava-alueen sijainti Kaavan nimi ja tarkoitus 2 2. TIIVISTELMÄ Kaavaprosessin vaiheet Asemakaava Asemakaavan toteuttaminen Toteutus 5 3. LÄHTÖKOHDAT Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Yhdyskuntarakenne Rakennukset Liikenne Kunnallistekniikka Luonnonympäristö Suunnittelutilanne Maakuntakaava Yleiskaava Asemakaava, rakennusjärjestys ja -kiellot Muut aluetta koskevat suunnitelmat 11
4 4 4. ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET Osallisten tavoitteet Kunnan tavoitteet Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Osallistuminen ja yhteistyö Luonnosvaiheen osallistuminen Luonnosvaiheen perusteella tehdyt muutokset ASEMAKAAVAN KUVAUS Kaavan rakenne Mitoitus Palvelut Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen Aluevaraukset Korttelialueet Muut alueet Kaavan vaikutukset Vaikutukset rakennettuun ympäristöön Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön Muut vaikutukset Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty. 5.5 Ympäristön häiriötekijät Kaavamerkinnät ja määräykset 20 6 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS 20 Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Liitteet: 1 Asemakaavan seurantalomakkeet 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
5 5 2. TIIVISTELMÄ 2.1 Kaavaprosessin vaiheet Kunnanhallitus, vireilletulo Ympäristölautakunta OAS nähtävillä alk. Yleisötilaisuus Maankäyttölautakunta Maankäyttölautakunta Luonnos ja OAS nähtävillä Maankäyttölautakunta Kunnanhallitus Ehdotus nähtävillä Asemakaava Rautia Oy on hakenut varastoalueen laajennusta korttelissa 465 aiemmin laaditun asemakaavaluonnoksen perusteella. Rautia Oy:n liikekiinteistö rajautuu Mt 140:een, jossa liikenne on runsasta. Kortteli 465 soveltuu hyvin kaupoille. Korttelin 2002 rakentaminen tuli mahdolliseksi eteläisen kiertoliittymän suunnitelman valmistuttua syksyllä Kortteli 2002 kiertoliittymän pohjoispuolella soveltuu erikoiskaupan toiminnoille. Kiertoliittymän alittava kevyen liikenteen väylä jatkuu kortteleiden 465 ja 2002 välistä Kapuliin ja Mustamäkeen. Asemakaavassa on määräykset rakennusten suuntaamisesta, pysäköinnin järjestämisestä, kuivatuksesta ja kattomuodoista. Kaavakarttaan liitetyssä rakennustapaohjeessa on laajemmin ohjeistettu julkisivujen ja pihojen suunnittelua, istutuksia ja ympäristön hoitoa. 2.3 Asemakaavan toteuttaminen Kaava-alue 5,05 ha. Liike- ja toimistorakennusten korttelialueet (K-1 ja K-5) 2,19 ha Rakentamistehokkuus liike- ja toimistorak. (K-1) e=0,96 ja (K-5) e = 0,70. Rakennusoikeus liike- ja toimistorak. (K-1) 9000 k-m2 ja (K-5) 8200 k-m Toteutus Liikerakentaminen toteutuu 10 vuoden kuluessa kaavan vahvistumisesta.
6 6 3. LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Alue on rakentamattomalta osalta vesakoitunutta entistä peltoa. Keskellä on oja, joka johtaa hulevedet Mustanmäen asuntoalueelta ja muut luonnon vedet moottoritien itäpuoleisista lammista Mäntsälän jokeen Yhdyskuntarakenne Kortteli on Hanko-Porvoontien ja Lahdentien risteyksen pohjoispuolella Mäntsälän Portin alueella, n. 1,5 km Mäntsälän keskustasta. Alueella on liikerakennusten ja kauppojen keskittymä. Tilaa vievät kaupat sijoittuvat alle 1 km etäisyydelle ja päivittäistavarakauppa (Lidl) on alle 300 metrin etäisyydellä. Alueella on voimassa v vahvistettu asemakaava ja alue on rakentunut kaavan mukaisesti. Kunnallistekniset verkostot ovat valmiina. Rautia Oy totesi kaavan osalta toiminnastaan: K-ryhmässä rautakauppaa tehdään K-rauta ja Rautia -ketjuissa. K-rauta konseptin kaupat palvelevat isommissa kaupungeissa ja maakuntien keskuksissa. Rautia puolestaan on pienempien paikkakuntien ja maaseudun rautakauppa. Rautia -kauppojen yhteydessä toimii usein myös K-maatalous. Mäntsälän lähialueilla toimivat isot K-raudat Järvenpäässä, Hyvinkäällä, Lahdessa ja Porvoossa. Näihin suuntautuu rautakauppa-asiointia myös Mäntsälästä. Näitä K-rautoja valikoimaltaan selvästi pienempi on Rautia Mäntsälä, joka vastaa rautakaupan lähipalveluista paikallisesti. Rautia Mäntsälän toimialuetta on kunta raja-alueineen Rakennukset Erikoistavarakauppa Rautia Oy toimii korttelissa 465. Yrityksellä on korttelissa liikerakennus ja kylmiä varastohalleja Liikenne Alueelta ei ole liittymiä Lahdentielle, vaan kaikki ajoneuvoliikenne kootaan Maisalantien kautta. Maisalantieltä on valo-ohjattu liittymä Lahdentielle. Mustamäentien varressa on jalkakäytävä Kunnallistekniikka Alue kuuluu kunnallisen vesi- ja viemäriverkoston piiriin Luonnonympäristö Alueella tai sen läheisyydessä ei sijaitse suojelualueita, uhanalaisia lajeja tai muita arvokkaita luontokohteita Maanomistus Rautia Oy omistaa korttelin 465. Valtio omistaa liikennealueet (ks. poistuva asemakaava; pystyviivoitettu alue). Kunta omistaa muut osat (ks. poistuva asemakaava; vaakaviivoitettu alue).
7 7 Kuva 1. Kortteli 2002 ilmakuva nykytilanne Kuva 2. Kortteli 465 ilmakuva nykytilanne
8 8 3.2 Suunnittelutilanne Maakuntakaava Alue on ympäristöministeriön vahvistamassa Uudenmaan maakuntakaavassa merkitty taajamatoimintojen alueeksi. Maakuntakaavassa on merkitty pohjoiseteläsuuntainen viheryhteystarve suunnittelualueen kaakkoispuolella kulkevan Mäntsälänjoen varteen. Mt 140:n, vt 25:n ja kt 55:n risteys on osoitettu maakuntakaavassa eritasoliittymän merkinnällä.
9 Yleiskaava Oikeusvaikutteisessa Kirkonkylän osayleiskaava 2020:ssa alue on pääosin P-1 aluetta eli palvelujen ja hallinnon aluetta. Kaavamääräyksen mukaisesti alue varataan pääasiassa palvelutoiminnoille, hallinnolle, erikoiskaupalle ja ympäristöön soveltuville muille työpaikoille. Alueelle ei saa sijoittaa yli 2000 k-m2:n kokoista päivittäistavarakauppaa.
10 Asemakaava, rakennusjärjestys ja -kiellot Suunnittelualue on asemakaavoitettu ja siihen kuuluvat osat kaavoista: 91 Helsingintien teollisuusalue II kv. hyväksymä Mt 140 alue kv. hyväksymä Mäntsälän portti I kv. hyväksymä Rakennusjärjestys Rakennusjärjestys on hyväksytty kunnanvaltuustossa Rakennuskiellot Alueella ei ole voimassa rakennuskieltoa. POISTUVA ASEMAKAAVA
11 Muut aluetta koskevat suunnitelmat Aluetta koskevat mm. seuraavat suunnitelmat ja selvitykset: Mäntsälän kunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmäsuunnitelman on laatinut JP-Transplan Oy Uudenmaan tiepiirin ja Mäntsälän kunnan toimeksiannosta v Liikennejärjestelmäsuunnitelmassa on annettu kaikkia liikennemuotoja koskevia toimenpideesityksiä koko kunnan liikenneverkon parantamiseksi. Mäntsälän kaupan palveluverkkoselvitys Palveluverkkoselvityksen on laatinut Entrecon Oy Mäntsälän kunnan toimeksiannosta v Palveluverkkoselvityksen tarkoituksena oli jäsentää Mäntsälän kunnan vähittäiskaupan myymälärakennetta ja luoda näkemys kaupan palveluverkostosta vuonna Palveluverkkoselvityksessä todettiin mm., että Mäntsälän portin alue soveltuu hyvin liikennepalveluaseman sijoituspaikaksi. Sijainti palvelee valtateiden ohikulkuliikennettä ja toimii keskustaajaman asukkaille täydennysostopaikkana. Mäntsälän eritasokiertoliittymän aluevaraussuunnitelman tarkistus (Destia, v. 2007) Aikaisemmassa suunnitelmassa esitetyn vaihtoehdon C pohjalta tehtiin vuosina toimivuustarkastelu ja pohjavesiselvitys. Näiden selvitysten perusteella todettiin tarpeelliseksi tarkistaa myös aluevaraussuunnitelmaa. Valtatien 25, kantatien 55 ja maantien 140 kiertoliittymä Mäntsälä Aluevaraussuunnitelma (A-insinöörit, v 2010) Aikaisemmin laaditun tiesuunnitelmaluonnoksen perusteella on tarkasteltu kahden katuliittymän parantamistoimenpiteitä Mt 140:llä. Liittymien sijainti vaikuttaa valtatieliittymän toimivuuteen ja siihen suunniteltuihin ratkaisuihin. Aluevaraussuunnitelman tavoitteeksi asetettiin Vt 25:n, Kt 55 ja Mt 140:n liittymän toimivuuden selvittäminen nyt ja ennustetilanteessa vuonna Samalla tavoitteena oli määrittää valtatien kiertoliittymän edellyttämät järjestelyt, tilanvarausten tarpeet ja toteuttamisen kustannusten arviot.
12 12
13 13 4. ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 4.1 Osallisten tavoitteet Rautia Oy:n tavoitteet: Rautia Oy:n erikoistavarakauppa on toiminut korttelissa 2002 pitkään. Piha, varastotilat ja paikoitus ovat käyneet ahtaiksi ja yhtiö on hakenut asemakaavan muutosta. Muutoksen tavoitteena on piha-alueiden järjestely ja varastorakennusten rakentaminen. 4.2 Kunnan tavoitteet Kaavan tavoitteena on liikenneturvallisuuden parantaminen sekä ajoneuvo-, että kevyen liikenteen osalta. Kunnan tavoite on muodostaa alueelle uusi rakennuskortteli kiertoliittymän pohjoispuolelle. Kortteli tulee suunnitella siten, että se antaa laadukkaan sisääntulon kiertoliittymästä Mäntsälän taajamaan sekä muodostaa julkisivultaan ehjän kokonaisuuden mt 140 suunnasta tarkasteltuna. Kasvillisuuden huomioiminen ja istutukset. 4.3 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Kunnanhallitus, vireilletulo Ympäristölautakunta OAS nähtävillä alk. Yleisötilaisuus Maankäyttölautakunta Maankäyttölautakunta Luonnos ja OAS nähtävillä Maankäyttölautakunta Kunnanhallitus Ehdotus nähtävillä Osallistuminen ja yhteistyö Luonnosvaiheen osallistuminen Alueen osalta ei ole jätetty luonnosvaiheessa mielipiteitä. Viranomaisneuvottelu pidettiin Seuraavissa otteissa on koottu asemakaavaehdotuksen osaa koskevat kommentit, jotka jätettiin luonnosvaiheen kuulemisessa.
14 14 Tiepiiri Rakenteellinen ongelma on se, että sektorit ovat huonosti saavutettavissa. Teknisiä ongelmia on kiinteistöjärjestelyissä, alueita joudutaan palauttamaan ja lunastamaan. / / Rakennusten tulisi sijoittua teiden puolelle ja pihojen sijoittua rakennusten taakse. Päijät-Hämeen maakuntamuseo Ei huomautettavaa. Keski-Uudenmaan ympäristökeskus / Kaava-alue on Mäntsälään tuloportti ja tulee määritellä miljöövaatimukset, joita rakennustarkastus lupia myöntäessään noudattaa. Maankäyttösopimukset eivät saa ohjata ilman miljöötarkasteluja rakentamista. / / hallitsevana ei saa olla parkkialue, tulisi välttää lukujen rakentamistapaa taajamien sisääntuloteillä. / /kaava tulisi ratkaista siten, että päänäkymänä olisi rakennettu miljöö, rakennusten pitäisi olla tonttien rajauksina pääkulkuteihin nähden. Tavoitteena on luonnoksessa tuoda esiin koko ongelmakenttä ja tässä vaiheessa on mahdollisuus toteuttaa hyvää rakennettua ympäristöä ja hakea kokonaisvaltaista ratkaisua. Uudenmaan liitto Maakuntakaava ei ota kantaa risteyksen alueen järjestelyyn. Huomioitava suunnittelumääräys: Uusi rakentaminen ja muu maankäyttö on sopeutettava suunnittelulla ympäristöönsä tavalla, joka vahvistaa taajaman omaleimaisuutta ja turvaa ympäristö-, luonto- ja perinnearvot. Asemakaavaluonnos oli nähtävillä Luonnoksesta ei jätetty nyt ehdotusvaiheessa olevaa osa-aluetta koskevia mielipiteitä. Seuraavassa on lainaukset saaduista lausunnoista niiltä osin kuin ne koskivat nyt esitettävää ehdotusvaiheen osa-aluetta: Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus Asemakaavassa osoitetut maantiealueiden yleisiä jalankulkujärjestelyjä osoittavat kaavamerkinnät ja -määräykset tulee poistaa. Kevyen liikenteen järjestelyt osoitetaan asemakaavaan liitettävässä aluevaraussuunnitelmassa. Katualueille osoitetut yleiselle jalankululle osoitetut kaavamerkinnät ja määräykset ovat myöskin tarpeettomia ja yhteydet voidaan osoittaa selkeyden vuoksi aluevaraussuunnitelmassa Asemakaavamerkintään LT tulee määräysteksti muuttaa muotoon Maantien alue. Asemakaavan muutosluonnoksessa ei ole esitetty korttelialueille eri käyttötarkoitusten jakaumaa. Kantaa on otettu ainoastaan vähittäiskaupan myymälöiden kokoon (enintään 400m2/rakennuspaikka). Yleiskaavassa olevan P-1 merkinnän määräys mahdollistaa erikoiskaupan sijoittumisen alueelle. P-1 merkinnän määräyksessä on myös maininta alueelle ei saa sijoittaa yli 2000 k-m2 kokoista päivittäistavarakauppaa. Kaavaluonnoksessa esitetty ratkaisu mahdollistaa käytännössä koko alueen rakentamisen kaupan käyttöön, jolloin asemakaavaluonnoksen mahdollistama kaupan rakentaminen saattaa muodostua seudulliseksi. Kaavaratkaisulle ei ole esitetty MRL 9 :n edellyttämiä selvityksiä. Uudenmaan ELY-keskus katsoo, että asemakaavassa pitää osoittaa eri käyttötarkoituksien prosenttiosuudet. Vastine Kevyen liikenteen järjestelymerkinnät poistetaan asemakaavan yleisten teiden ja katujen alueilta lukuun ottamatta alikulun varausmerkintää Mt 140 alitse.
15 15 Asemakaavaehdotuksessa noudatetaan Ympäristöministeriön asetus maankäyttö- ja rakennuslain mukaisissa kaavoissa käytettävistä merkinnöistä Ohjeen mukaisesti LT on Yleisen tien alue. Mäntsälän portti on seudullisten teiden risteyksessä Vt 25 ja Kt 55, sekä Mt 140. Uudenmaan maakuntakaava on selvittänyt Kaupan palveluverkon mitoittaminen ja vaikutusten arviointi LUONNOS , jossa todetaan: Kohta 4. Palveluverkon mitoittaminen 4.2 Vähittäiskaupan suuryksiköiden mitoitus Kohta Mäntsälän portti nykytila k-m2, uutta k-m2, mitoitus k-m2. 5. Vaikutusten arviointi 5.1 Mitoituksen tarkastelua / Vähittäiskaupan suuryksikköalueiden uuden pinta-alan mitoitus verrattuna paikalliseen liiketilan tarpeeseen on 70 % eli noin 30 % kysynnästä tulee seudullisesti. Selvitys täyttää MRL 9 :n vaatimuksen. Koska seudullisia kauppoja ei juurikaan ole 30 km:n säteellä, on perusteltua rakentaa erikois- ja tilaa vievät kaupat Mäntsälän porttiin jo rakennetun kaupallisen alueen laajennuksena. Mäntsälän portti on erikois- ja tilaa vievien kauppojen kehittymisen kannalta Mäntsälän merkittävin alue. Siksi Mäntsälän kunta ei katso tarkoituksenmukaiseksi rajoittaa erikois- ja tilaa vievien kauppojen (lukuun ottamatta päivittäistavarakauppaa) sekä toimistojen sijoittumista alueelle. Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Liike- ja toimistotilojen osalta tulisi selvittää, onko mahdollista lieventää luonnoksessa esitettyjä äänieristysvaatimusta. Kyseessä on merkittävän laaja kovaksi pinnaksi rakentuva alue, jonka sadevesien pidätyskyky on erittäin huono ja siitä kertyvät hulevedet vaikuttavat ilmeisesti rankkasadetilanteessa alapuolisen vesistön tulvimisherkkyyteen. Alueen kaavoituksessa tulee selvittää tarkemmin miten hulevesien imeytymistä voidaan edistää, esim. jokirannan vihervyöhykkeellä ja sadevesiviemäristön rakenteilla. Luonnoksesta ei käy ilmi alueen energiaratkaisut. Jatkossa tulee selvittää mahdollisuudet liittää rakennukset kaukolämpöön ja antaa siitä kaavassa MRL 57 a mukainen määräys. Vastine Äänieristysvaatimus poistetaan ja ratkaistaan tilojen erilaisuudesta johtuen rakennuslupavaiheessa. Rautia Oy rakentaa kortteliin 465 uusia ulkovarastointiin tarkoitettuja katoksia rakennustarvikkeille. Kortteliin 2002 voidaan rakentaa vastaavasti hyvin erilaisia toimisto- liike- ja kaupallisia rakennuksia jotka eivät sisällä asumiseen tarkoitettuja tiloja. Korttelit 465 ja 2002 ovat pihoiltaan enintään yhteensä 2 ha. K Koska alue on savipeltoa, huuhtoutuu merkittävä osa sadevedestä alueen keskellä kulkevaan Mäntsälänjokeen laskevaan purkuojaan. Oja putkitetaan Rautia Oy:n pihan alle korttelissa 465 ja myös korttelin 2002 hulevedet kerätään tähän samaan putkeen.
16 16 Mäntsälän joen kokonaisvirtaamaan ei hulevesien määrässä tapahtuvalla muutoksella ole merkitystä (ks. selostus kohta 5.1 Yleiskuvaus ja Hulevedet). Rautia Oy:n laajennus sisältää kylmävarastoja. Korttelin 2002 osalta energiaratkaisut voidaan sopia tontin myynnin lupaehdoissa. Mäntsälän Sähkö ei esittänyt ennakkoon energiaratkaisulle vaatimusta. Mäntsälän Vesi Rakennelmia ei tule sijoittaa 6 m lähemmäs putkilinjoja. Mäntsälän Sähkö Ei huomautettavaa. Tekninen lautakunta Ei huomautettavaa Luonnosvaiheen perusteella tehdyt muutokset Asemakaavaehdotus Asemakaavaluonnosta muutettiin saatujen mielipiteiden, tehtyjen pääteiden liikennejärjestelyjen sekä kaupallisten, yhdyskuntarakenteellisten, maankäytöllisten ja ympäristökuvallisten tarkastelujen perusteella: 1) Rautia Oy:n lisärakentamisen osalta käyttömuotoa rajattiin kaavamääräyksellä: Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Alueelle saadaan sijoittaa myös ympäristövaikutuksiltaan pääkäyttötarkoitukseen verrattavia työtiloja. Peruste: Päivittäistavarakauppojen tulee sijoittua Mäntsälän keskustaan, jotta keskusta säilyy elävänä ja palveluiden saavutettavuus eri väestöryhmille on paras mahdollinen. Mäntsälään on erinomaiset yhteydet moottoritieltä sekä tuloettä läpikulkua ajatellen. 2) Autopaikoitusmääräystä muutettiin korttelissa 465 samaksi kuin nykyisin muualla Mäntsälässä 80 k-m2 => 70 k-m2. 3) Ympäristön laatua koskevia määräyksiä lisättiin: Kiinteistöjen hulevesiä ei saa johtaa katu- tai liikennealueelle. 4) Kaavakarttaan lisättiin rakentamistapaohjeet: RAKENTAMISTAPAOHJEET RAKENTAMISTAPAOHJEILLA TÄYDENNETÄÄN ASEMAKAAVAN MERKINTÖJÄ JA MÄÄRÄYKSIÄ. RAKENTAMISTAPAOHJEIDEN YLEISTAVOITTEENA ON VARMISTAA, ETTÄ ALUEELLE SIJOITTUVA RAKENTAMINEN SOVELTUU YMPÄRISTÖÖNSÄ JA MUODOSTAA KORKEALAATUISEN LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN KOKONAI- SUUDEN. JULKISIVUT: JULKISIVUSTA 50 % TULEE OLLA VAALEAA (VALKOINEN/KELLERTÄVÄ) TIILTÄ. SAUMAN VÄRIN TULEE OLLA SAMA KUIN TIILEN. VUORILAUDAT IKKUNANPUIT- TEET, VESIPELLIT, SYÖKSYTORVET YM. TÄYDENTÄVÄT OSAT TULEE VÄRITYK- SEN OSALTA SOVITTAA MUUN JULKISIVUN ULKONÄKÖÖN, NE VOIVAT EROTTUA TEHOSTEVÄRILLÄ JA JÄSENTÄÄ JULKISIVUA.
17 17 KATOT: RAKENNUKSISSA VOIDAAN KÄYTTÄÄ TUOTANTO- TMS. TOIMINNAN KANNALTA PERUSTELTUJA KATTOMUOTOJA. NÄKYVIIN JÄÄVIEN KATTOPINTOJEN TULEE NÄYTTÄÄ HARJA- TAI TAITEKATOLTA JA NIIDEN MATERIAALIN TULEE OLLA TUMMAA JA KIILTÄMÄTÖNTÄ. RAKENNUSTEN KATTOMUODOT, KATTOERKKERIT JA KORKEUS TULEE SOVITTAA NAAPURITONTTIEN RAKENTAMISTAPAAN. KATOKSET, VARASTOT JA MUUT RAKENNELMAT: ULKOVARASTOINNIN NÄKÖSUOJAKSI ON RAKENNETTAVA UMPISEINÄLLÄ VARUSTETTU KATOS JA/TAI UMPINAINEN AITA. KATOKSET, AIDAT, MAINOS- YM. LAITTEET JA RAKENNELMAT ON SOVITETTAVA MATERIAALEILTAAN JA VÄREIL- TÄÄN PÄÄRAKENNUKSEEN SEKÄ VIEREISTEN TONTTIEN RAKENNUKSIIN. MAI- NOSTEN TULEE OLLA LUONTEVA OSA RAKENNUKSIA, ERILLISIÄ TORNEJA EI SALLITA. RAKENTEET TULEE SOVITTAA PIHATILOIHIN JA HUOMIOIDA ERITYI- SESTI JALANKULKUREITIT JA TONTTILIITTYMIEN LIIKENNETURVALLISUUS. YMPÄRISTÖ JA YLLÄPITO: PIHASUUNNITELMASSA TULEE ESITTÄÄ YMPÄRISTÖHÄIRIÖIDEN VÄHENTÄMI- SEKSI TEHTÄVÄT TOIMENPITEET (MELUESTEET, RAKENNUSTEN JA RAKENTEI- DEN KESKINÄINEN SIJOITTELU, ISTUTUKSET). RAKENTEIDEN JA ISTUTUSTEN YLLÄPITO (LUMITILAT, KUIVATUS, VALAISTUS, HUOLTO- JA PELASTUSTIET, TILAPÄISKÄYTTÖ JA RAKENTEIDEN UUSINTA). TONTTIEN AITAUS: TONTTI TULEE AIDATA 1,5-2,5M KORKEALLA PUU- TAI METALLIAIDALLA, JOKA SIJOITETAAN PIHAN/RAKENNUKSEN PUOLELLE KATUUN RAJAUTUVAAN ISTU- TUKSEEN NÄHDEN. KORKEUDEN JA VÄRIN TULEE OLLA SAMA KORTTELIN KATUUN RAJAUTUVALLA OSALLA. AIDAN VÄRI ON PÄÄRAKENNUKSEN MUKAINEN TAI SEN LÄHISÄVY.
18 18 5. ASEMAKAAVAN KUVAUS 5.1 Kaavan rakenne Mitoitus Kaava-alue 5,05ha. Liike- ja toimistorakennusten korttelialueet (K-1 ja K-5) 2,19 ha Rakentamistehokkuus liike- ja toimistorak. (K-1) e=0,96 ja (K-5) e = 0,70. Rakennusoikeus liike- ja toimistorak. (K-1) 9000k-m2 ja (K-5) 8200 k-m Palvelut Ympärillä on seudullisten ja tilaa vievien kauppojen keskittymä. Alueella ovat kaikki kunnallistekniset verkostot. 5.2 Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen Liikenneturvallisuuden parantamisen osalta toteutuivat: - Mt 140:lle ei rakenneta ajoneuvoliittymiä suoraa tonteilta. - Kevyen liikenteen reitti kiertoliittymästä pohjoiseen. Melun hallinta, naapurieristys ja ympäristöhäiriöiden vähentäminen Kauppojen ja toimistojen pihat ja autopaikoitus jäävät rakennusten suojaamiksi, erillisiä rakennettavia meluesteitä ei tarvita. Kasvillisuuden huomioiminen ja istutukset Kaavaan liitettiin vihersuunnitelman laatimisvelvoite ja korttelien ulkorajoille merkittiin puurivejä ja istutuksia. 5.3 Aluevaraukset Korttelialueet Rakentaminen Korttelit 2002 ja 465 osa koottaan yhdeksi liiketalojen rajaamaksi kokonaisuudeksi. Autopaikoitus ja pihat suunnataan liiketalojen taakse pois yleisten teiden liikkujan näkökentästä. Rakennukset suunnataan yhtenäisesti nykyisten Rautia Oy:n rakennusten kanssa. Korttelissa 2002 tämä johtaa Vt 25:ltä Mäntsälään saavuttaessa portaittain rytmittyvien rakennusten julkisivujen sarjaan.
19 Muut alueet Istutukset Kortteleiden ja liikennealueen väliin jätettiin kunnan omistukseen polveileva suojaviheralue (EV) lukuun ottamatta nykyistä Rautia Oy:n omistamaa ja nykyisen asemakaavan mukaista piha-aluetta korttelin 465 ja liikennealueen välissä. Suojaviheralue (EV) sijoitettiin Maisalantien kiertoliittymän kohdalle korttelin 465 itäpuolelle. Yleisen tien reunaan merkittiin istutettavaksi puurivi. Tarkoituksena on, että kunta hoitaa yleisten teiden reunavyöhykkeiden istutukset siten, että ne pehmentävät korttelin 2002 liikerakennuksia ja aitoja. Hulevedet Mustamäen suunnasta tuleva hulevesien avo-oja merkittiin putkitettavaksi kortteliin 465. Kaikki asemakaava-alueen hulevedet kootaan ja johdetaan tähän hulevesiviemäriin. Sadevesiviemäriin tulee lisää hulevettä enintään 1,3 ha:n alueelta. Rautia Oy:n nykyinen piha on asfaltoitu ja vedet ohjataan samaan em. putkitettavaan ojaan. Rakentamattoman alueen maaperä on savea eikä maaperä sovellu hulevesien imeyttämiseen. Ennen yritysalueen laajentamista alueen valumakerroin on vähintään n. 0,2 eli 20% sateesta muuttuu valumaksi. Rakentamisen jälkeen korttelialueiden valumakerroin on istutukset, pihan rakenteen ja reunat huomioiden korkeintaan 0,8. Mitoitussateena pidettiin kerran neljässä vuodessa toistuvaa, vähintään 10min kestävää sadetta rankkuudeltaan n. 180 l/s /ha / muutos yht. n. 240l/s kortteleista 465 ja 2002 yhteensä lisäpintavaluntana. Ko. vesimäärä ei aiheuta muutostarvetta teiden rumpuihin. Mäntsälänjoessa maksimi virtaama voidaan arvioida Vekkosken ja Hirvihaarankosken mittausten erotuksena ja on kerran 50v HQ 1/50 on 63m3/s josta 180l/s on 0,003%. Liikennealueet Kiertoliittymä, Vt25 ja Mt 140 rajattiin teiden keskilinjan mukaisesti asemakaavamuutokseen. Tämä keskilinja on sama kuin luonnosvaiheen perustana olleessa Valtatien 25, kantatien 55 ja maantien 140 kiertoliittymä Mäntsälä Aluevaraussuunnitelma (A-insinöörit, v 2010) määritelty. Eritasoristeys lännessä ja kevyen liikenteen alikulku kiertoliittymän itäreunassa ovat samat kuin A-insinöörien laatimassa suunnitelmassa. Luonnosvaiheessa kaikki kiertoliittymän sektorit olivat mukana. Koska Rautia Oy:n laajennus tulee hoitaa mahdollisimman nopeasti ja kun muiden sektoreiden neuvotteluissa ei ole päästy ratkaisuihin, päädyttiin jakamaan Mäntsälän portti asemakaava nyt laadittuun ehdotukseen ja muuhun osaan.
20 Kaavan vaikutukset Vaikutukset rakennettuun ympäristöön Ei aiheuta oleellisia muutoksia Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön Ei aiheuta oleellisia muutoksia. 5.5 Ympäristön häiriötekijät Naapurieristys paranee istutuksien ja rakennusten sijoittelun kautta. 5.6 Kaavamerkinnät ja määräykset Aluetta koskevat ympäröivien kortteleiden periaatteilla laaditut rakentamistapaohjeet, jotka liitettiin asemakaavakartan määräysosaan. 6 Asemakaavan toteutus Liikerakentaminen toteutuu n. 10 vuoden kuluessa asemakaavan vahvistumisesta. Kiertoliittymän toteutumisen ajankohtaa ei ole määrätty. Mäntsälässä 2. päivänä helmikuuta 2012 Tapio Sillfors, dipl. ins, arkkit yo, SNIL
21 MÄNTSÄLÄN KUNTA 1 Maankäyttöpalvelut MÄNTSÄLÄN PORTIN KAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ROJ.NRO 180 ALOITE TAI HAKIJA Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Hyvinkään-, Porvoon- ja Lahdentien liittymän lähiympäristöineen, rajaus kartassa. Kaavamuutos on tullut vireille maankäyttölautakunnan aloitteesta. TAVOITE SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelun tavoite Kaavamuutoksen tarkoituksena on mahdollistaa eteläisen pääliittymän rakentaminen kiertoliittymänä sekä liittää aiemmin eritasoliittymälle varatut liikennealueet ympäröiviin rakennuspaikkoihin. Maankäyttöä voidaan tehostaa risteysalueen ympäristössä liittymävarausten pienentyessä. Asemakaavassa varaudutaan myös Maisalantien ja Lahdentien sekä Töyrynummentien ja Perkkiönpellontien liittymien parantamiseen. Kaavamuutoksessa varataan tarvittavat alueet muuttuville kevyen liikenteen reitille. Rakennettu ympäristö Suunnittelualueella sijaitsee tällä hetkellä Päivittäistavarakauppa (Lidl), rakennustarvike- ja rautakauppa (Rautia), Mäntsälän saha, keittiö- ja Maankäyttöpalvelut HEIKINKUJA 4, MÄNTSÄLÄ
22 MÄNTSÄLÄN KUNTA 2 Maankäyttöpalvelut kylpyhuonetarvikeliike (Keittiöexpert), maatalouskauppa (Agrimarket), yksi erillispientalo ja rivitalo sekä varastorakennuksia. Liittymäalueen kaakkoispuolella sijaitsee lisäksi maisemallisesti arvokas Junttilan tilan päärakennus 1820-luvulta ja siihen liittyviä talousrakennuksia. (Mäntsälän kirkonkylän rakennuskulttuurin inventointi 2002). LÄHTÖTIEDOT Nykytilanne Luonnonolot Liittymäalueella tai sen läheisyydessä ei sijaitse suojelualueita, uhanalaisia lajeja tai muita arvokkaita luontokohteita. Mäntsälänjoen varteen (Mustijoen vesistöalueelle) on laadittu suojavyöhykkeiden ja maisemanhoidon yleissuunnitelma (Uudenmaan ympäristökeskus 2001). Yleissuunnitelmassa on merkitty suunnittelualueen kohdalle tarpeelliseksi pellon ja vesistön välinen suojavyöhyke. Peltojen viljelyskäyttö on päättymässä maankäytön muuttumisen myötä, joten suojavyöhykkeen tarve ei ole tulevaisuudessa enää samanlainen. Maanomistus Suunnittelutilanne Suunnittelualueeseen kuuluu yksityisen, kunnan ja valtion omistamia alueita. Maakuntakaava Alue on ympäristöministeriön vahvistamassa Uudenmaan maakuntakaavassa merkitty taajamatoimintojen alueeksi. Maakuntakaavassa on merkitty pohjois-eteläsuuntainen viheryhteystarve suunnittelualueen itäreunassa kulkevan Mäntsälänjoen varteen. Mt 140:n, vt25:n ja kt 55:n risteys on osoitettu maakuntakaavassa eritasoliittymän merkinnällä (ks.liite1). Yleiskaava Oikeusvaikutteisessa Kirkonkylän osayleiskaava 2020:ssa (hyv. 2004). Rakennetteva alue on pääosin Palvelujen ja hallinnon aluetta (P-1). Kaavamääräyksen mukaisesti alue varataan pääasiassa palvelutoiminnoille, hallinnolle, erikoiskaupalle ja ympäristöön soveltuville muille työpaikoille. Alueelle ei saa sijoittaa yli 2000 k-m2:n kokoista päivittäistavarakauppaa. Eteläosan jokivarsi on merkitty Pientalovaltaiseksi alueeksi (AP). Joki lähirantoineen on merkitty virkistykseen (VL) ja asumisen suuntaan merkitty melusuojaustarve. (ks.liite2). Asemakaava Suunnittelualueeseen kuuluu voimassa olevien asemakaavojen mukaisia teollisuusrakennusten-, liikerakennusten-, toimistorakennusten-, maatilojen talouskeskusten- ja erillispientalojen korttelialueita. Suunnittelualueeseen kuuluu myös maantien aluetta ja puistoaluetta. Alueella voimassa olevat asemakaavat ovat vuosilta Aluetta koskevat lisäksi mm. seuraavat suunnitelmat ja selvitykset : Kirkonkylän ja Hyökännummen osayleiskaava-alueuiden rakennuskulttuurin kulttuurimaisemien inventointi v Inventointi toteaa Junttilan RN:o 5:93, päärakennuksen n on rakennus-, kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti paikallisesti arvokkaaksi. Rakennusta ei suojeltu 2004 laaditussa osayleiskaavassa. Mäntsälän kunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma laadittiin Uudenmaan tiepiirin ja Mäntsälän kunnan toimeksiannosta JP-Transplan Oy:ssä v Liikennejärjestelmäsuunnitelmassa on annettu kaikkia liikennemuotoja koskevia toimenpide-esityksiä koko kunnan liikenneverkon parantamiseksi. Maankäyttöpalvelut HEIKINKUJA 4, MÄNTSÄLÄ
23 MÄNTSÄLÄN KUNTA 3 Maankäyttöpalvelut Mäntsälän kaupan palveluverkkoselvitys Palveluverkkoselvityksen laati Entrecon Oy Mäntsälän kunnan toimeksiannosta v Palveluverkkoselvityksen tarkoituksena oli jäsentää Mäntsälän vähittäiskaupan myymälärakennetta ja luoda näkemys kaupan palveluverkostosta v Palveluverkkoselvityksessä todettiin mm., että Mäntsälän portin alue soveltuu hyvin liikennepalveluaseman sijoituspaikaksi. Sijainti palvelee valtateiden ohikulkuliikennettä ja toimii keskustaajaman asukkaille täydennysostopaikkana. Mäntsälän huoltoasemaselvitys Huoltoasemaselvityksen laati WSP LT-Konsultit Oy v Selvityksen tarkoituksena oli selvittää Mäntsälän kunnan huoltoasemaverkon tarkoituksenmukainen laajuus ja sijoitusperiaatteet sekä tehdä esitys sijaintivaihtoehdoista. Selvityksessä todettiin mm, että Mäntsälässä tulisi seuraavan 10 vuoden aikana varautua ainakin kahteen uuteen huoltoasemaan, jotta kasvavan väestön sekä ohikulkevan liikenteen palvelutarpeet voidaan tyydyttää. Mäntsälän portin aluetta pidettiin edullisena mm. keskeisen sijainnin ja ympäröivän maankäytön vuoksi. Mäntsälän eritasoliittymän ympäristöselvitys (LT-Konsultit Oy 1996) Mäntsälän eritasoliittymän aluevaraussuunnitelma (LT-konsultit 1999) Selvityksessä tutkittiin kolme liittymävaihtoehtoa ja niiden vaatimat tilavaraukset. Mäntsälän eritasokiertoliittymän aluevaraussuunnitelman tarkistus (v.2007 Destia) Aikaisemmassa suunnitelmassa esitetyn vaihtoehto C:n pohjalta tehtiin toimivuustarkastelu ja pohjavesiselvitys. Näiden selvitysten perusteella todettiin tarpeelliseksi tarkistaa myös aluevaraussuunnitelmaa. ARVIOINTISUUNNITELMA Töyrynummentien / Perkkiöpellontien ja Maisalantien liittymien suunnitelmat (v.2007 Oy Stimulator Ab / A-insinöörit Oy) Asemakaavan laatimisen yhteydessä arvioidaan vaikutukset mm. alueen ympäristökuvaan, liikenteeseen, yhdyskuntarakenteeseen ja palveluiden saatavuuteen. OSALLISET Osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaavahanke saattaa huomattavasti vaikuttaa. Osallisia ovat ne viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisia ovat mm.: -Uudenmaan liitto -Uudenmaan ympäristökeskus -Tiehallinto / Uudenmaan tiepiiri -Päijät-Hämeen maakuntamuseo -Tekninen palvelukeskus -Alueen maanomistajat -Mäntsälän Vesi -Mäntsälän Sähkö OSALLISTUMISEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMIN Asemakaavatyön lähtökohdat ja tavoitteet on esitetty tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on nähtävillä maankäyttöpalveluiden ilmoitustaululla (kunnantalo, Heikinkuja 4, 2 krs), Maankäyttöpalvelut HEIKINKUJA 4, MÄNTSÄLÄ
24 MÄNTSÄLÄN KUNTA 4 Maankäyttöpalvelut sekä maankäyttöpalveluiden verkkosivuille. ( OAS:sta voi antaa palautetta ottamalla yhteyttä asemakaavan valmistelijaan. Asemakaavan luonnos Asemakaavaehdotus Kaavaluonnos asetetaan nähtäville erikseen ilmoitettuna ajankohtana. Kaavaluonnoksesta voi jättää mielipiteitä. Mielipiteet otetaan huomioon kaavaehdotusta laadittaessa. Mielipiteisiin annetaan vastineet. Asemakaavaehdotus hyväksytään maankäyttölautakunnassa ja kunnanhallituksessa. Kaavaehdotus asetetaan MRA 27 mukaisesti virallisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Asemakaavaehdotuksesta on mahdollista jättää muistutuksia. Vastineet jätettyihin muistutuksiin postitetaan niille muistutuksen jättäneille, jotka ovat sitä kirjallisesti pyytäneet sekä jättäneet osoitteensa. Luonnoksen ja ehdotuksen nähtäville asettamisesta ilmoitetaan paikallislehdissä, kuten kunnalliset ilmoitukset julkaistaan. Vastineet jätettyihin muistutuksiin postitetaan niille muistutuksen jättäneille, jotka ovat sitä kirjallisesti pyytäneet sekä jättäneet osoitteensa. Asemakaavan hyväksyy kunnanvaltuusto. Kunnanvaltuuston hyväksymispäätöksestä voi valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen. KÄSITTELYAIKATAULU (tavoiteaikataulu) ASEMAKAAVAN VALMISTELIJA PÄIVÄYS Kaavaluonnos asetetaan nähtäville v Kaavaehdotus asetetaan nähtäville v Kaavamuutos tulee kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi v Tapio Sillfors, asemakaavainsinööri p fax tapio.sillfors@mantsala.fi Lauri Pouru kaavoituspäällikkö Liite 1 Ote maakuntakaavasta Liite 2 Ote kirkonkylän osayleiskaavasta Liite 3 Voimassa olevien asemakaavojen yhdistelmä Liite 4 Liikennesuunnitelma; liittymien vaiheittain toteuttaminen Maankäyttöpalvelut HEIKINKUJA 4, MÄNTSÄLÄ
25 MÄNTSÄLÄN KUNTA 5 Maankäyttöpalvelut Liite 1 Ote maakuntakaavasta Maankäyttöpalvelut HEIKINKUJA 4, MÄNTSÄLÄ
26 MÄNTSÄLÄN KUNTA 6 Maankäyttöpalvelut Liite 2 Ote kirkonkylän osayleiskaavasta Maankäyttöpalvelut HEIKINKUJA 4, MÄNTSÄLÄ
27 MÄNTSÄLÄN KUNTA 7 Maankäyttöpalvelut Ote voimassa olevien asemakaavojen yhdistelmästä ja kaava-alueen rajaus Maankäyttöpalvelut HEIKINKUJA 4, MÄNTSÄLÄ Liite 3.
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut Maankäyttöpalvelut HEIKINKUJA 4, MÄNTSÄLÄ 1(7)
1(7) MÄNTSÄLÄN PORTIN KAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ROJ.NRO 180 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Hyvinkään-, Porvoon- ja Lahdentien liittymän lähiympäristöineen, rajaus kartassa.
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut
1(6) K2000 LIDL OY ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ.NRO XXX Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Suunnittelualue on Hyvinkään-, Porvoon- ja Lahdentien liittymän eteläpuolella,
MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1(7) MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 221 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Linnalan yritysalueen
Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos
1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa
MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1(5) MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 242 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Liljendalin yritysalueen
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE
1(5) Maankäyttöpalvelut 28.4.2017 KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223e Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE ALOITE TAI HAKIJA
KORTTELIT 304 JA 306 / LINJA-AUTOASEMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1(5) KORTTELIT 304 JA 306 / LINJA-AUTOASEMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.11.2011 PROJ.NRO 211 Asemakaavan muutos korttelit 304 ja 306, sekä niihin liittyvät puistoliikenne-,
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ.
1(6) KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 224 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan
Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos
1(7) HYÖKÄNNUMMEN KOULUN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.9.2014 PROJ. NRO 244 Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 260 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
AMIZZA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 304 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1(5) AMIZZA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 304 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.09.2011 Asemakaavamuuosalue Lähivaikutusalue PROJ.NRO 225 Asemakaavan muutos korttelit 304 osa, sekä siihen liittyvät
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 250 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut VUOTAVANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS
1(5) VUOTAVANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS TYÖ NRO 267 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B ASEMAKAAVA-ALUE Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN
MÄNTSÄLÄN KUNTA. sivu 1(5) Maankäyttöpalvelut VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS. Mäntsälän seurakunta
sivu 1(5) VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 258 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue
LIDL / KORTTELI 2000 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:1000
2 MÄNTSÄLÄ LIDL / KORTTELI 2000 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:1000 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 26. päivänä elokuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa.
MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut
1(5) LUKIONTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 249 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 235 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 240 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
Mäntsälän kunta 1(5) Ympäristöpalvelut
Mäntsälän kunta 1(5) ASEMAKADUN ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.NRO XXX Asemakaava tilalla 2:483 / 50540700020483 ja asemakaavan muutos siihen liittyvillä
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut ISONNIITYNTIE b ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) ISONNIITYNTIE b ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 264 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 245 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 251 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue
1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS
1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Kuntakehityslautakunta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) KARHULANMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 222 OSA JA 224 OS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 227 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 11.12.2013 OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 236 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(6) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE
MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut
sivu 1(5) ASPELUNDIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 257 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut VUOLTEENPELTO ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(7) VUOLTEENPELTO ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 248 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (6) KORTTELIT 1200 OSA JA 1229 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(6) KORTTELIT 1200 OSA JA 1229 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 234 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(6) KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223c Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(6) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE
LINJA-AUTOASEMAN JA AMIZZAN KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2009
1(6) LINJA-AUTOASEMAN JA AMIZZAN KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2009 PROJ.NRO XXX Asemakaavan muutos Keskustie 1 ja-3, korttelit 304 ja 306, OSOITE TAI MUU PAIKANNUS
MÄNTSÄLÄ 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti
2 MÄNTSÄLÄ URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA 604. KAAVATUNNUS 176 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä maaliskuuta 2010
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015 KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223d Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE
199 HYÖKÄNNUMMI / OHKOLANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:2000
2 MÄNTSÄLÄ 199 HYÖKÄNNUMMI / OHKOLANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:2000 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 18. päivänä toukokuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa.
ORAVATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 1: PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
2 MÄNTSÄLÄ ORAVATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:1000 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 25. päivänä marraskuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa. Alueen määrittely:
1(8) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut
1(8) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut MÄNTSÄLÄN PORTIN ALUEEN II-VAIHEEN KAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ.NRO 180 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Suunnittelualue käsittää
MÄNTSÄLÄN KUNTA MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014
1(5) MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014 PROJ. NRO 247 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 15.02.2012 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA
1(5) MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 220 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 17.02.2010 OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.
1(7) OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 29.8.2011 OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011
1(6) OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011 PROJ. NRO X Taruman asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä ALOITE TAI HAKIJA
PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa
LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502
ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAUNISLAAKSO ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.
1(5) KAUNISLAAKSO ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 272 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Kuntakehityslautakunnan päätös asemakaavan
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
MYLLYLÄ KORTTELI 0608
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA
RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015
Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut
Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ESKONKUJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) TEHTÄVÄ DNRO PROJ.NRO 195 Eskonkujan alueen asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut MÄNNIKÖN POHJOISOSA ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.
1(6) MÄNNIKÖN POHJOISOSA ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 209 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan
Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut
Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut KAPULIN YRITYSALUEEN III-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJ.NRO 188 Asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Alueen ohjeellinen rajaus on
KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian
RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
PELTOLANTIE 400 OSA, 402 JA 403 OSA ASEMAKAAVA MUUTOS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT. Alueen määrittely:
2 MÄNTSÄLÄ PELTOLANTIE 400 OSA, 402 JA 403 OSA ASEMAKAAVA MUUTOS KAAVATUNNUS 208 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 5. päivänä lokakuuta 2010 päivättyä
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2
KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08
KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1
Kaavatunnus 2-236 Asianumero 144/10.02.03/2014 ASRA.ltk: 8.4.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Asemakaavan muutos koskee korttelin 2061 tonttia 1. Asemakaavan muutoksella muodostuvat
KAAVASELOSTUS / / /
KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN
Teollisuusalueen asemakaavan muutos
TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan
RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASKOLA/MONNINKYLÄ Monninkylän kauppapaikka Päiväys7.9.2011 ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN MÄNTSÄLÄNTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavan muuttamista
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
S i s ä l l y s l u e t t e l o
S i s ä l l y s l u e t t e l o 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus 2 1.4 Liitteet 2 2 LÄHTÖKOHDAT 2 2.1 Selvitys suunnittelualueen
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen
Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.
IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN
Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL
1 (13) VAALAN KUNTA Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL Asemakaavaselostus Kaavamuutosalueen rajaus voimassa olevalla asemakaavakartalla.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS BG Liikekiinteistöt Oy, asemakaavan muutos
ASEMAKAAVAN SELOSTUS BG Liikekiinteistöt Oy, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 51. kaupunginosan korttelin 5003 tonttia 5 koskeva asemakaavan muutos HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS
HIU, 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 20-21 ASEMAKAAVAN MUUTOS
Uudenkaupungin kaupunki Ak 1904 Hallinto- ja kehittämiskeskus Maankäyttöpalvelut 1. Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee: HIU, 19. kaupunginosan kortteleita 20-21 (AO)
Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen
NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251
NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta
JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.
JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus 14.5.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018
KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS
hyväksytty 13.10.2016 LIITE 2. päivitetty 6.3.2017 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana
V096 Villähde kortteli 284 tontit 2 ja 3 Villähde, kortteli 284 Asemakaavan muutos
Nastolan kunta Villähde, kortteli 284 Asemakaavan muutos Kaavaselostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa. Nastolan kunta Kaavoitus Nastolan kunta Selostus 1 (9) 1 Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot
NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54
107-AK1602 MYNÄMÄEN KUNTA NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54 KAAVASELOSTUS Kaavaehdotus Versio 1.0 14.10.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (16) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
VIHTI, NUMMELA Asemakaavan muutos Lankilanrinteen korttelin 205a tontilla 2 (osa) ja korttelin 252 tontilla 6 sekä puistoalueella.
asia: 235/713/2006 OAS/Perussel./tavoitteet Ympa 30.5.2006 67 Ympa liite 8 vireilletulokuulutus 9.6.2006 kaavaehdotus MRL 65 /MRA 27 Ympa 20.6.2006 76 Ympa liite 4 MRL 65 nähtävillä olo 23.8.-5.9.2006
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ
PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS
PARKANON KAUPUNKI PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 12.1.2009 Kaavoitus- Arkkitehtipalvelu Mattila Oy 1 PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN
LEPPÄMAANTIE 14, ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT. Alueen määrittely:
2 MÄNTSÄLÄ LEPPÄMAANTIE 14, ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 152 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 20. päivänä huhtikuuta 2010 päivättyä asemakaavakarttaa.
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6 KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12010 19.09.2010 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot MERIKARVIA,
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1
SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista
HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi
HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja
KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
118-AK1502 SAUVON KUNTA KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 11.3.2015 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (10) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1602 MYNÄMÄEN KUNTA NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää