VUOSIRAPORTTI Strategian toteuttaminen vuonna Strategian tavoitteiden toteumatilanne 1.2. Toiminta Leader-rahoituksella

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUOSIRAPORTTI Strategian toteuttaminen vuonna Strategian tavoitteiden toteumatilanne 1.2. Toiminta Leader-rahoituksella"

Transkriptio

1 1. Strategian toteuttaminen vuonna Strategian tavoitteiden toteumatilanne Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen on lisääntynyt Viisarin hanketoiminnassa merkittävästi. Viitasaaren alueella toimiva Taiteen Wirtapiiri hanke on onnistunut yhteisötaiteen keinoin luomaan ympäristö- ja tilataideteoksia sekä uudenlaisia viihtyvyysympäristöjä taidetyöpajoissa. Hanke on koonnut runsaasti alueen asukkaita, eri ikäisiä taidepajoihin. Yhdessä tekeminen ja luovuus ovat usean hankkeen teemana ja hankkeet ovat löytäneet toisensa laajemman yhteistyön lisäämiseksi. Hanketoiminnalle asetetut määrälliset tavoitteet alkoivat täyttyä etenkin kehittämishankkeiden kohdalla. Hankkeiden järjestämät tilaisuudet ovat olleet kiinnostavia, osallistujamäärät ovat ylittyneet tavoitteista. Strategian vihreä, ympäristöä säästävä toiminta on myös ylittynyt tavoitteista moninkertaisesti. Sitä vastoin yrityshankkeiden kohdalla asetettuja tavoitteita pitää tarkastella kriittisesti. Toisaalta loppuvuonna yritysten aktiivisuus lisääntyi ja voidaan odottaa yritystoiminnan tavoitteiden täyttymistä. Strategiaan asetetut laadulliset tavoitteet ovat enimmäkseen toteutuneet. Viisarin hallituksen kokoukset ovat poikkeuksetta olleet päätösvaltaisia, jäsenmäärä on kasvanut yli asetetun tavoitteen. Hallituksen jäsenet osallistuivat monilukuisesti Leader-risteilylle tammikuussa ja Viisarin strategiapäivään kesäkuussa. Keski-Suomen leadereiden viestintähanke Sykettä järjesti kesän lopussa kaikkien ryhmien hallituksille hallituspäivän, johon moni Viisarin hallituksen jäsen osallistui Toiminta Leader-rahoituksella Ohjelmakauden kolmantena vuonna jatkettiin hanketoiminnan aktivointia ja neuvontaa. Kylpien teemahankkeen alahankkeille järjestettiin kaksi hankekoulutustilaisuutta vauhdittamaan alahankkeiden aloitusta. Yrityksille pidetyissä rahoitustilaisuuksissa perinteisten rahoitusmuotojen lisäksi esiteltiin mm. Horizon 2020 ohjelmaa ja joukkorahoitusta, mitkä ovat tuntemattomampia rahoitusvaihtoehtoja Viisarin alueella. Visiitti-teemahankkeen puitteissa järjestettiin ideointitilaisuudet alahankkeita suunnitteleville tahoille. Toimintaa tuotiin tunnetuksi Yhdessä enemmän messutapahtumassa maaliskuussa Saarijärvellä. Hankkeille kohdennettu maksatus- ja raportointikoulutus järjestettiin lokakuussa. Viisarin järjestämissä tilaisuuksissa oli yhteensä 280 osallistujaa. Viisarin henkilökunta kulkee rahoitettujen hankkeiden rinnalla niiden toteutuksen aikana. Hallituksen jäsenet ja toimihenkilöt osallistuvat hankkeiden seurantaryhmiin asiantuntijoina, viestin viejinä ja viestin tuojina. Viisari osallistui sekä keväällä että syksyllä järjestettyihin kyläiltoihin Saarijärvellä ja Viitasaarella. Kyläiltojen yhteydessä on yleensä oivallinen tilaisuus tutustua eri kylien toimijoihin ja kuulla kylillä olevista kehittämistarpeista. Sekä hankesihteeri että toiminnanjohtaja pitivät Jyväskylän ammattikorkeakoulun Biotalousinstituutin opiskelijoille Leader-infotilaisuudet. Toiminnanjohtaja antoi Karstulan ja Kivijärven kunnanvaltuustoille Viisarin tilannekatsauksen. Muiden järjestämissä tilaisuuksissa, joissa Viisarilla oli rooli, oli yhteensä 185 osallistujaa. Viisarin uutiskirje ilmestyi neljä kertaa. Vuonna 2016 hallituksen päätöksen saaneet rahoitustukihakemukset jakautuivat Viisarin strategian kolmen painopisteen osalta seuraavasti: Elinkeinojen ja yrittäjyyden kehittäminen yritysten investointihankkeet 7 (kumulatiivinen 10); perustamistukihankkeet 2 (4); yritysryhmähankkeita 0 (1) sekä elinkeinollisia kehittämishankkeita 3 (kumulatiivinen 8) sai hallituksen päätöksen. Yhteensä 14 hanketta, ohjelmakauden alusta 25 hanketta. Asumisviihtyvyys ja ympäristö painopiste sai 15 (kumulatiivinen 27) päätöstä. Yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen edistäminen painopistettä edusti 8 (kumulatiivinen 8) päätöstä. Raportointijaksolla on esitetty 37 yritys- tai kehittämishanketta rahoitettavaksi (kumulatiivinen 60). Lisäksi toinen teemahanke on valmisteltu toteutettavaksi. Hankkeet voivat kohdistua useammalle painopistealueelle samanaikaisesti ja jokaisessa hankkeessa tunnistetaan vähintään yksi Viisarin strategian läpäisevistä teemoista. Niitä ovat Lähitalouden edistäminen, Nuorten osallisuuden lisääminen ja nuorisonäkökulman vahvistaminen, Vihreä voima eli ympäristö- ja luontolähtöisen toiminnan edistäminen sekä Kansainvälistymisen tukeminen. 1

2 Viisarin hankesalkku painopisteittäin jakautuu seuraavasti: Elinkeinojen ja yrittäjyyden kehittäminen euroa, 21 ELY:n päätöstä. Monimuotoisen maaseutuasumisen kehittäminen euroa, 27 ELY:n päätöstä sekä Yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen edistäminen euroa, 5 ELY:n päätöstä. Hankesalkku on yhteensä euroa. Esimerkkejä hyvistä hankkeista: 5E kylät vähähiiliset yhteisöt on Maaseudun sivistysliiton hallinnoima hanke. Nimessä E5 tarkoittaa: ekologinen > kestävyys, kierrätys, kiertotalous; ekonominen > taloudellinen kestävyys, yhteisesti järjestäminen; emotionaalinen > tuki, pohja toimivalle sosiaaliselle yhteisölle; esteettinen > asumisviihtyvyys, esteellisyyden kokeminen sitouttaa seudulle; eettinen > mitkä ovat kestävän yhteisön arvot, hyvän elämän sisältö. Hankkeen tarkoituksena on viedä viisi eetä arjen toiminnan sisällöiksi valituille kylille. Kyläläisten itsensä havaitsemista korjaustarpeista kootaan kyläkohtaiset Ympäristöapteekit, jonne viedään lääkkeitä kyläläisten käyttöön. Hanke nostaa esille kohteen adoption ja sen merkityksen sekä adoptoidulle kohteelle kuin adoptoijallekin. Kaksivuotinen hanke alkoi ja muutamassa kuukaudessa löytyi 30 tavoitellusta toimenpiteestä lähes 20 ympäristötekoa, joiden aiheina on mm. yhteisöviljely, ruokahävikin torjunta, tekstiilikierrätys uusiokäyttöön, huussit, monella kylätalolla tuunaus, koululaisten ympäristöviikko, ympäristötaide ja erilaiset ekologiset energiaratkaisut. Hankkeessa toteutuu Viisarin strategian teemoja kuten kylätason resurssiviisaat kokeilut, lasten ja nuorten ympäristötietoisuuden lisääminen, tukea kestäviä ja ympäristöystävällisiä tuotantotapoja malliin toisen jäte on toisen raaka-aine. Huomisen tekijät on Viitasaaren 4H-yhdistyksen toimintaa aloitteleva hanke, jonka tarkoituksena on järjestää viitasaarelaisille vuotiaille nuorille töitä paikallisista yrityksistä 4H-yritystoiminnan kautta. Samalla tarjotaan yrittäjille mahdollisuus palkata joustavasti lisäapua. Kukin mukaan lähtevä yritys voi ottaa siipiensä suojaan 4H-yrityksen, jota työllistää toimintaansa sopivalla tavalla. Nuoria on tarkoitus työllistää yrityksiin siten, että he tekisivät avustavia tehtäviä tai satunnaisia työsuorituksia eikä niinkään perustyötä. Tavoitteena on luoda luottamuksellinen työsuhde 4H-yrittäjän ja yrityksen välille niin, että toiminta vakiintuu jatkuvaksi käytännöksi. Nykyisillä työelämäkoulutuksilla nuoria valmennetaan palvelemaan lähinnä yksityishenkilöitä. Huomisen tekijät -hankkeen kautta on tarvelähtöisesti alettu miettiä koulutuksia nimenomaan bisnes to bisnes -lähtökohdasta. Palvelujen tuottaminen yrityksille poikkeaa varsin paljon yksityishenkilöille suunnatuista palveluista. Hankkeen aikana luodaan uusi koulutusmuoto vastaamaan mm. näihin tarpeisiin: poikkeava työympäristö ja työajat, työn tilaajana yritys sekä toimiminen toisen yrityksen edustajana. Yrittäjien taholta on toivottu esim. asiakaspalvelukoulutusta, jossa nuorelle annetaan valmiudet toimia erilaisissa asiakaspalvelutilanteissa. Yritystalkkarikurssilla puolestaan koulutetaan nuoria toimitilojen kunnon ylläpitämiseen ja pieniin kohennustehtäviin sekä erilaisiin järjestelyja roudaus-tehtäviin. Hanke yhdistää Viisarin strategian monipuolinen pienyrittäjyys, nuoret ja uudenlaisia kokeiluja painopisteitä. Päivä Onnenlaaksossa on saarijärveläisen Koskenkylän pienviljelijäyhdistys ry:n hanke, jonka tarkoituksena on järjestää kahtena kesänä Päivä Onnenlaaksossa -tapahtuma Saarijärven Koskenkylällä ja Lehtolassa. Hankkeen taustalla on alueen asukkaiden yhteinen innostus esitellä maaseutukylien toimintaa, joten päivän aikana nämä kaksi elävää kylää avaavat ovensa vierailijoille. Heille annetaan omin silmin mahdollisuus nähdä, millaista elämää, yrityksiä, maatiloja, omakotitaloja, eläimiä ja toimintaa näillä kylillä on. Hanke nostaa maaseudun ja maaseutuasumisen profiilia yleisellä tasolla, lisää maaseudun ja kaupungin vuorovaikutusta sekä antaa realistista ja ajankohtaista tietoa maaseudusta. Tapahtuma järjestetään hanketuella kahtena vuotena ja sen jälkeen tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa Saarijärven kesätarjonnassa. Jatkossa pyritään löytämään Viisarin alueelta muitakin kyliä, jotka monistaisivat tapahtuman omille kylilleen. Kesällä 2016 Onnenlaakso-päivän tavoite oli 300 vierailijaa, päivä veti noin tuhat vierailijaa kylälle. Päivän suuri suosio tuo järjestäjille lisäorganisointia mm. liikenteen, ruokatarjonnan ja esittelyjen kohdalla vuoden 2017 Onnenpäivän järjestelyissä. Hanke on hyvä esimerkki kylien asukkaiden välisestä yhteistyöstä, eri-ikäisten asukkaiden vuorovaikutuksesta ja kohtaamisesta. Hanke palkkasi kaksi kylän nuorta tapahtuman käytännön järjestelyihin ja toimimaan oppaina talkoolaisten lisäksi. Graniittia rantaan Viitasaaren kaupungin hallinnoiman hankkeen tavoitteena on hyödyntää Viitasaarelle ominaista rakennusmateriaalia - kiveä - taajaman viihtyisyyden parantamiseen ja tyhjillään olevan 2

3 Torinrannan alueen kesantokäyttöön, jota asukkaat pääsevät yhdessä suunnittelemaan. Hankkeen tavoitteena on hyödyntää jäännöskivimateriaalia, joka työstetään ja siirretään Torinrantaan kivikalusteiden, kivikkorinteen ja kivetyn aukion suunnittelua ja toteutusta varten. Se puolestaan tapahtuu toisen hankkeen eli pohjoisen Keski-Suomen viiden kunnan alueella toteutettavan "Taiteen Wirtapiiri" - hankkeen yhteisöllisessä taidetyöpajassa. Hankkeet tarvitsevat toisiaan ja niiden yhteisenä tuloksena syntyy myös toimintamalli taajamien tai kaupunkikeskustojen vajaakäyttöisten tai "tyhjien" alueiden väliaikaisen kesantokäytön suunnitteluun ja toteutukseen. Hanke edistää kestävää kehitystä: ylijäämäkiven hyödyntäminen / kierrättäminen, kesantoalueen istuttaminen ja kiveysten teko aktiiviseen käyttöön mutta samalla myös imemään ja viivyttämään hulevesiä sekä vähentämään hiilidioksidipäästöjä. Yhdessä Taiteen Wirtapiiri-hankkeen kanssa hanke lisää lasten ja nuorten vaikutusmahdollisuuksia, osallisuutta ja ympäristötietoisuutta. Hanke lisää uusia, rajoja rikkovia yhteistoiminnan muotoja (uusi toimintamalli kesantoalueiden hyödyntämiseen), maaseudun erilaisten ja eri-ikäisten asukkaiden vuorovaikutusta ja kohtaamista sekä suvaitsevaisuutta. Lisäksi hanke edistää ns. kotikansainvälistymistä mahdollistamalla mm. maahanmuuttajien osallistumisen näihin hankkeisiin sekä tukee uudenlaisia lähiyhteistyön muotoja, jossa mukana mm. julkiset toimijat, 3. sektori, yritykset, asukkaat, vapaa-ajan asukkaat. Taiteen Wirtapiiri yhteisötaidehankkeen tavoitteena on vahvistaa yhdessä toimimisen kulttuuria, paikallisten ihmisten ja paikan identiteettiä. Hankkeella vahvistetaan ja rohkaistaan osallistujia synnyttämään omia luovia toimintamalleja ympäristönsä ja hyvinvointinsa vahvistamiseksi ja tuomaan niitä käytäntöön. Konkreettisena tavoitteena on toteuttaa Viitasaaren alueella neljässä kunnassa useita yhteisötaiteen keinoin koottuja näyttelyitä, ympäristö- ja tilataideteoksia sekä uudenlaisia viihtyvyysympäristöjä, jotka syntyvät taidetyöpajojen tuloksena. Työpajat on suunnattu kaiken ikäisille kuntalaisille, mutta jotkut niistä erityisesti ikäihmisille sekä lapsille ja nuorille. Hanke toteuttaa Viisarin strategian painopisteitä Asumisviihtyvyys ja ympäristö sekä Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen ja läpileikkaavia teemoja Lähitalous, Nuoriso ja Vihreä voima. Taiteen Wirtapiiri hanke on saanut kolmelle kohteelleen Suomi 100 statuksen. Niinilahti tuhansien laulujen joutsen rakennetaan päreistä E75-tien varteen, Keiteleen rantapohjukkaan Niinilahden kylällä etelän portiksi Viitasaarelle. Haaskan Esko ja Elämän Puu Elämäjärven näyttelyviikko toteutetaan Elämäjärven kylällä, pohjoisen porttina Viitasaarelle. Kyläläiset järjestävät tapahtumia ja näyttelyitä kylän raitilla ja edesmenneen kuvanveistäjä Esko Kanasen kotitilalla Haaska. Pala Taivasta yhteisötaideteos toteutettiin kaikkien Kinnulan koululaisten yhteistyönä neulahuovutusmenetelmällä. Teoksessa luonnollisen kokoisen peuran sisältä kasvaa elämän puu, se jää pysyvästi Kinnulan kirjastoon. Hankkeen toimenpiteet tukevat Keski-Suomen hyvinvointistrategiaa 2020, etenkin elämystarjonnan parempaa saatavuutta sekä Saarijärven-Viitasaaren seutukunnan seutustrategian kehittämiskokonaisuutta Hyvinvointiala voimavarana VISIITTI teemahanke tukee opintomatkoja ja tutustumiskäyntejä. Hankkeen tavoitteena on edistää hyvien käytäntöjen leviämistä alueemme toimijoiden keskuuteen. Opintomatkat tuovat uusia ajatuksia ja toimintatapoja kohderyhmilleen. Opintomatkojen tavoitteena on rohkaista osallistujia uusiin kokeiluihin ja oman toimintansa parantamiseen. Hankkeen tavoitteena on tarjota mahdollisuuksia löytää uusia, vaihtoehtoisia malleja ja menetelmiä maaseudun elinympäristön kehittämiseen. Tavoitteena on erityisesti rohkaista uusiin kokeiluihin. Teemahanke kannustaa toimijoita hakemaan uudenlaisia lähestymistapoja toimivan ja elinvoimaisen elinympäristön virittämiseen ja tuottamiseen. Hankkeen toimenpiteet kannustavat yhteisöllisyyteen ja verkostoitumiseen sekä toisilta oppimiseen. Erityistä painoarvoa hankkeita valittaessa on hankkeen kohdentumisessa Viisarin strategian läpileikkaaviin teemoihin Kansainvälistymisen tukeminen ja / tai Lähitalouden edistäminen ja / tai Vihreä voima, painotusta on myös rohkeille kokeiluille. Alahankehakemuksia saapui määräaikaan mennessä 14 kpl, näistä 11 päätyi jatkokäsittelyyn. Opintomatkat suuntautuvat kiitettävästi ulkomaille monipuolisesti hakemaan, matkimaan hyviä toimintatapoja ja etsimään uusia yhteistyökumppaneita. Alahankkeet toteutuvat vuoden 2017 aikana. KYLPIEN, Kylien pienet investoinnit Viisarin ensimmäisen teemahankkeen alahankkeista osa on pääsyt maaliin. Valitettavasti Mavi ei ole vielä saanut Hyrrä-järjestelmään valmiutta teemahankkeiden maksatukseen. Pienille yhdistysten toimijoille maksujen viivästyminen ja odotteleminen aiheuttaa kohtuutonta harmia. 3

4 1.3. Toiminta muulla rahoituksella Keski-Suomen Leader-ryhmien yhteinen viestintähanke Sykettä toimii maakunnallisena maaseutuohjelman viestijänä. Hanke on Keski-Suomen Leadereiden yhteinen ja sitä hallinnoi JyväsRiihi ry. Hanke järjesti Leadereiden hallituksille ja henkilöstöille arviointi- ja verkostoitumistapahtuman syksyllä Ennen vuodenvaihdetta hanke käynnisti kaikkien neljän Leader-ryhmän ulkopuolisen arviointisuunnitelman. Viisari on osallisena Sisä-Suomen KalatalousLeaderin Kalasta kahisevaa hankkeessa. Hanke on laaja, seitsemän Leader- ryhmän alueella toimiva kokonaisuus, sitä hallinnoi Päijänne-Leader ry. KalatalousLeader on ollut edistämässä Viisarin rahoittaman Esteettömyyttä virkistyskalastuskohteille hankkeen valmistumista. Vuonna 2015 palkattu seutukoordinaattorin toimi vakinaistettiin. Hänen työpanos jakaantuu 70 % seutujohtoryhmälle kuntien rahoituksella ja 30 % Viisarille Viisarin rahoituksella. Tällä ratkaisulla varmistetaan alueen eri kehittäjien ja kehittämistoimien yhteensovittaminen ja uusien rahoituslähteiden etsiminen alueelle 1.5.Toimintaympäristön muutos ja vaikutukset strategian toteuttamiseen Edellisenä vuonna toiminta-alueelle saapuneiden turvapaikanhakijoiden tilanne muuttui, oleskelulupia ei myönnetty, vastaanottokeskuksia suljettiin ja suuri osa turvapaikanhakijoita hävisi. Erilaiset suunnitellut ja käynnistetyt kotouttamistoimet turvapaikanhakijoille lopetettiin. Viisarin hallitus on tarkastellut strategiaa ja verrannut sen toteutumista toimintaan ja tavoitteisiin peilaten. Strategiassa määritellyt tavoitteet Leader-rahoituksen jakautumisesta puhtaasti yrityshankkeiden ja muiden hankkeiden kesken on turhan optimistinen. Rahoituksen kohdentumista painopisteittäin tarkistetaan. Samoin tarkistetaan strategian määrällisiä tavoitteita. Hankkeiden arviointikriteereiden toimivuus punnitaan uudelleen, kun niiden käytöstä on saatu riittävästi kokemusta. Vuoden 2016 rahoituskehyksestä irrotettiin noin kolmasosa yritys- ja elinkeinollisiin hankkeisiin. Viisari valmisteli uuden Teema-hankkeen Visiitti, joka tukee opintomatkoja. Nuorisolle suunnattu teemahanke on suunnittelussa ja tarvetta on edelleen kylien pienille investoinneille. Kehittämishankkeille avataan haku kesän 2017 jälkeen. 1.6.Tavoitteet seuraavalle vuodelle Vuonna 2017 toteutetaan sidosryhmäarviointi ostopalveluna yhdessä Sykettä viestintähankkeen kanssa. Viisarin hallitukselle pidetään tulevaisuustyöpaja II sekä itsearviointikysely. Tulevaisuustyöpajassa käydään edelleen strategiaa kriittisesti läpi ja todetaan muutos- ja tarkennustarpeet. Strategian tavoitteen mukaisesti valmistellaan kolmas teemahanke viidestä. Se kohdistuu nuorisoon. Kylien pienille investoinneille on krooninen tarve ja teemahanke on mainio tapa täyttää tarve. Myös tätä teemahanketta on suunniteltu. Visiitti-teemahankkeen alahankkeet saatetaan klinikoiden kautta matkalle niin, että ne valmistuvat jo samana vuonna. Yritys- ja elinkeinotoiminnan edistämiseen kiinnitetään edelleen erityistä huomiota. Yritysinvestointien lisäksi haemme yritysryhmähankkeita rahoitettavaksi. Myös perustamistuki aloittavalle yritykselle tai tuotantosuuntaa vaihtavalle yritykselle on kiinnostava, joskin haasteellinen tukimuoto. Tavoitteena on, että osa yritystuista olisi juuri perustamistukia. HYRRÄ-toiminnan moninaiset isot ja pienet kynnykset aiheuttavat edelleen harmia hanketoteuttajien keskuudessa. Katso-tunnuste aiheuttaa myös kompastuksia. Hanketoimijoille järjestetään HYRRÄ / Katso -klinikka, missä käydään läpi tunnetuimmat kompastukset. Tämän jälkeen Viisari pyrkii keventämään Hyrrä-järjestelmään liittyvää neuvontaa. Viisarin oma toiminta ja laatutyö Viisarin ja Saarijärven -Viitasaaren seutujohtoryhmän yhteisen seutukoordinaattorin työsuhde vakinaistettiin vuoden vaihteessa. Koordinaattori osallistuu Viisarin toiminnan kehittämiseen, arviointimenetelmien kehittämiseen ja asiakastyytyväisyystutkimusten toteuttamiseen. Hän osallistuu Viisarin kansainvälisen toiminnan kehittämiseen. Seutukoordinaattorin tehtävät seudun johtoryhmälle ja Viisarille täydentävät toisiaan. Keväällä 2016 järjestettiin Viisarin strategiatyöpaja, jota fasilitoi Majacca / Tiina Häkkinen yhdessä seutukoordinaattorin kanssa. Työpajassa hallitus työskenteli strategian päivityksen kanssa mm. 4

5 hankkeiden valintakriteerit ja määrälliset tavoitteet olivat työskentelyn kohteena. Työpajassa haettiin kehittämiskohteita hallituksen toimintaan ja visioitiin tulevaisuutta Viisari Hallitus osallistui seutukoordinaattorin järjestämään itsearviointikyselyyn sähköisen Surveypalverkkopalvelun kautta. Kysely jakautui neljään osioon: 1) hallituksen kokoonpano, 2) hallituksen ja henkilöstön välinen työnjako, 3) hallituksen kokouskäytännöt ja 4) vastaajan oma rooli ja tietotaito hallituksen jäsenenä. Itsearviointia ja toimintaa ruotivaa työpajatoimintaa on järjestetty satunnaisesti aikaisempina vuosina. Hallitus toivoi, että toiminnan kehittymisen ja kehittämisen kannalta vastaavia järjestetään tulevaisuudessa säännöllisemmin. Viisarin toiminnanjohtaja osallistuu seutujohtoryhmän kokouksiin pysyvänä asiantuntijana. Seutujohtoryhmä tekee linjauksia aluekehittämiseen Saarijärven-Viitasaaren seudulla kehittämisteemoittain, jotka on kirjattu seutustrategiaan. Viisarin kautta rahoitetut hankkeet tukevat osaltaan Saarijärven-Viitasaaren seutustrategian toteutumista. Toiminnanjohtajan ja seutukoordinaattorin kautta saatava tieto seutujohtoryhmästä auttaa välttämään päällekkäisten toimenpiteiden ja hankkeiden suunnittelua ja toteuttamista. Osallistumisen kautta pystytään myös ennakoimaan aluekehittämistä ja sovittamaan yhteen Viisarin toimenpiteitä, jotta ne tukevat yhteistä tahtotilaa. Toisaalta Viisarin jäsenyyden kautta viesti kulkee ruohonjuuritasolta myös seutujohtoryhmälle päin. Toiminnanjohtaja ja seutukoordinaattori osallistuivat kesäkuun lopussa Leader 2030 tulevaisuustyöpajaan Tuusulassa. Tulevaisuustyöpaja kannusti suuntaamaan toimintaa rohkeasti tulevaisuuteen. Se innosti osallistumaan maakunnissa tapahtuvaan Sote- ja maakuntauudistustyöhön. Myöhemmin syksyllä Keski- Suomen maakuntauudistusta valmistelevat työryhmät nimettiin ja Viisarin toiminnanjohtaja kutsuttiin kahteen valmisteluryhmään. Viisarin henkilökunta osallistui Pyöreän pöydän kinkereihin, jossa kokoontuu Saarijärven-Viitasaaren seudun järjestötoimijat ja jota isännöi Keski-Suomen Yhteisöjen tuki (KYT). Pyöreän pöydän ympärillä parastetaan toisten hyviä käytäntöjä ja suunnitellaan yhteisiä toimia. KYT järjestää yhdistyksille erilaisia, kylien ja yhdistysten tarpeista lähteviä koulutustilaisuuksia, joihin Pyöreän pöydän osallistujat voivat vaikuttaa. KYT on ollut aktiivinen koottaessa Sote- ja maakuntauudistuksen työryhmiä Keski-Suomessa. Osana maakuntauudistuksen jalkauttamista Viisari ja KYT järjestävät keväällä 2017 Post-sote: Potkua kuntien ja järjestöjen kumppanuuteen! seminaarin, missä käsitellään Sote-uudistusta järjestöjen näkökulmasta. Hanke- ja yritystukihakijoiden tueksi järjestettiin Tour de Viisari jokaisen jäsenkunnan alueella. Tourilla esiteltiin perinteisten ohjelmakalvojen sijaan käynnistyneitä hankkeita. Osa hankkeista oli Viisarin rahoittamia ja osa maakunnallisia myös Viisarin alueella toimivia. Tourilla esitellyt, käynnissä olevat hankkeet saattoivat saada uusia toimijoita ja osallistujia omiin hankkeisiinsa. Hankkeiden välinen yhteistyö lisääntyi. Hyrrä-harmit jatkuivat läpi vuoden. Hankehakijoiden lisäksi harmia tuotti maksamishakemukset Hyrrässä. Toimijoiden Hyrrä-neuvontaan ja tukemiseen mennyt aika on ollut pois aktivoinnista ja arjen toimintojen kehittämisestä. On toivottavaa, että Hyrrän toiminnassa päästään kaaosmaisesta tilanteesta tavoiteltuun toiminnan asteeseen, kuten Hyrrä -järjestelmän kehitystyön arvioinnin yhteenvedosta ilmenee. ELY -keskuksen asiantuntijoiden kanssa on tehty tiivistä yhteistyötä Viisarille osoitettujen hankeaihioiden valmistelussa. Olemme yhdessä hioneet tulkintoja ja etsineet asiakkaille parhaat mahdolliset tukivaihtoehdot. Hankehakijoista 19 on Viisarille uusia toimijoita, ohjelmakauden alusta yhteensä 33 uutta hanketoimijaa on hakenut Viisarilta hankerahoitusta. Viisarille uusia toimijoita on myös molempien Teemahankkeiden alahankkeiden toteuttajissa. Viisarin laatukäsikirja viimeisteltiin ja hyväksyttiin hallituksessa syksyllä Hyväksymisen yhteydessä todettiin, että laatukäsikirjaa pitää päivittää, se ei saa jäädä vain tehdyksi välttämättömyydeksi. Hallituksen jäseniä ja toimistohenkilökunta osallistui tammikuussa Leader-risteilylle. Hallituksen kokousten yhteydessä käytiin läpi Leader- ja hallitustyöskentelyn ajankohtaisia asioita. Vuoden ensimmäisessä 5

6 kokouksessa paitsi, että se oli perinteisesti puurokokous, käytiin läpi Toimintaohje hallitukselle ja henkilöstölle, esiteltiin Leader-toimintaa ja oma strategia. Henkilöstö osallistui Leader-toimintaan liittyviin koulutuksiin, seminaareihin ja ajankohtaispäiville. Syksyllä juhlittiin Leaderin 20 vuotista toimintaa Hämeenlinnassa, Viisarin porukkaa osallistui juhlintaan. KYT Keski-Suomen yhteisöjen tuki järjesti monipuolista yhdistyskoulutusta alueellamme, hallituksen jäseniä osallistui niihin mahdollisuuksien mukaan. Viisari isännöi Keski-Suomen Leadereiden ja ELY-keskuksen yhteistä kehittämispäivää Saarijärvellä. Kahdenvälinen kehityskeskustelu ELY-keskuksen kanssa käytiin syksyllä annetun kaavan mukaisesti. Keskustelussa nousi esiin mm. rahoitusprosessin sujuvuus ja se, miten kumpikin osapuoli toimillaan edistää mahdollisimman joustavan ja asiakasystävällisen hakemuskäsittelyn. Keskusteltiin myös ELYkeskuksen tukipäätöskäsittelijöiden ja maksatuskäsittelijöiden etätyöpäivistä Viisarin toimistolla. Sovittiin, että ELY-keskuksen edustaja osallistuu hanketotuttajille järjestettäviin maksamiskoulutustilaisuuksiin. 2. Leader VIISARI alueensa kehittäjänä Viisarin yhteys aluekehittämistyötä johtavaan seutujohtoryhmään on jatkunut läheisenä. Tätä edesauttaa yhteinen seutukoordinaattori. Seutukoordinaattori toimii Viisarin alaisuudessa ja hänen työpanoksestaan 30 % kohdistuu Viisarin tehtäviin, joita ovat toiminnan ja arviointimenetelmien kehittäminen, asiakastyytyväisyystutkimusten toteuttaminen ja kansainvälisen toiminnan edistäminen. Seutukoordinaattorin työpanoksesta 70 % on seutujohtoryhmän tehtäviä. Niihin kuuluu osallistuminen seutukunnallisesti vaikuttavien hankkeiden suunnitteluun ja valmisteluun yhdessä yritysten, kehittämisyhtiöiden ja koulutusorganisaatioiden kanssa, sekä seutujohtoryhmän sihteerin tehtävät. Viisarin henkilöstö osallistuu alueellamme vaikuttavien Jyväskylän Ammattikorkeakoulun hallinnoimien kehittämishankkeiden ohjausryhmissä. Toiminnanjohtaja KIKE Kilpailukykyinen Keski-Suomi ja Freshabit hankkeissa ja seutukoordinaattori Sykettä Keski-Suomen kylille hankkeessa. Osallistumalla hankkeiden ohjausryhmätyöskentelyyn voimme vaikutta ja edesauttaa hankkeiden vaikuttavuuteen alueellamme. Viisarin toiminnan vaikuttavuudesta ja asiakastyytyväisyydestä on teetetty ulkopuoliset tutkimukset edellisellä ohjelmakaudella. Toiminnan vaikuttavuutta voidaan arvioida yli ohjelmakausien. Pitkäaikaista vaikuttavuutta on saavutettu mm. korjaamalla tai rakentamalla kaikille yhteisiä kokoontumis- ja harrastuspaikkoja. Näin on lisätty alueiden viihtyisyyttä sekä sosiaalista pääomaa ja yhteishenkeä. Viisari on vaikuttanut uusien yritysten ja työpaikkojen syntyyn, myös olemassa olevien säilymiseen. Monet Leader-rahoitusta saaneet yrittäjät ilmoittivat, että investointi tai toimenpide ilman tukea olisi jäänyt toteuttamatta tai toteutettu vaatimattomammin. Hallitukselle pidettiin itsearviointipäivä, missä arvioitiin toiminnan eri tekijöitä. Vastaavanlaisia arviointipäiviä sovittiin pidettävän jatkossa vähintään kerran vuodessa. Hallituksen itsearviointia tapahtuu jokaisessa kokouksessa vaikkakaan ei ohjatusti. Viisarin arviointimenetelmien ja asiakastyytyväisyyden kehittämistä ja toteuttamista kehitetään ja päivitetään osana toiminnan arkea. Alueen kuntien kanssa yhteistyö on ollut toistaiseksi helppoa ja luottamuksellista. Toimintaympäristössä tapahtuvat mahdolliset muutokset saattavat heiluttaa kuntasuhdetta. Tällainen muutos on valmisteilla oleva maakuntauudistus. EU:n sisällä tapahtuvien muutosten vaikutukset vaikuttavat pidemmällä aikataululla. 3. Leader VIISARI ry ja sen resurssit Yhdistyksessä on yhteensä 505 jäsentä. Näistä henkilöjäseniä on 431, joista naisia 201 ja miehiä 230. Yhdistys- ja yritysjäseniä on 74, kaikki alueen kunnat ovat jäseniä. Jäsenmaksu peritään yhteisö-ja yritysjäseniltä, näille lähetetään kerran vuodessa jäsenkirje. 6

7 Hallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi yhdeksän (9) varsinaista jäsentä ja jokaiselle henkilökohtainen varajäsen. Jäsenet edustavat tasaisesti kolmikantaa ja ovat kukin eri jäsenkunnan alueelta. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja sisäisen tositetarkastajan. Hallituksen sukupuolijakauma oli kymmenen (10) naista ja kahdeksan (8) miestä, lisäksi puheenjohtaja oli nainen. Hallitus kokoontui kaksitoista (12). Kokoukset pidettiin eri puolilla toiminta-aluetta ja kokouksissa toteutui kolmikanta hyvin. Viisarilla on kaksi kokoaikaista työntekijää, toiminnanjohtaja ja hankesihteeri sekä seutukoordinaattori. Seutukoordinaattorin työ jakautuu 30 % Viisarille ja 70 % Saarijärven-Viitasaaren seutujohtoryhmälle. Kesällä toimistolla oli kolmen kuukauden ajan harjoittelija, jonka tehtäviin kuului mm. seurantataulukoiden täydentäminen, erilaiset arkistointiin liittyvät työt sekä muut avustavat toimistotyöt. Henkilökunnan suhteen on tiedossa muutos, kun toiminnanjohtaja jää kesällä 2017 eläkkeelle. Viisarin taloustilanne on hyvä. Kunnat maksavat osuutensa vuosittain etupainotteisesti, joten äkillistä kassakriisiä ei ole odotettavissa. Viisari juhlii Leader-toiminnan 20 vuotista taivalta keväällä Juhlat järjestetään jäsenistölle ja sidosryhmille. Saarijärvellä A-L Peiponen toiminnanjohtaja 7

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Yhdistys Leader VIISARI ry:n tarkoituksena on toimia alueen kylä- ja asukastoiminnan edunvalvojana ja edunluojana sekä kehittää paikallista, seutukuntien välistä ja kansainvälistä

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yhdistys. Toiminta Leader-rahoituksella

VUOSIKERTOMUS Yhdistys. Toiminta Leader-rahoituksella VUOSIKERTOMUS 2017 Yhdistys VUOSIKERTOMUS 2017 Leader VIISARI ry:n tarkoituksena on toimia alueen kylä- ja asukastoiminnan edunvalvojana ja edunluojana sekä kehittää paikallista, seutukuntien välistä ja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2020

Toimintasuunnitelma 2020 Toimintasuunnitelma 2020 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020 1. YLEISTÄ Viisari ry panostaa toiminta-alueen asukkaiden

Lisätiedot

Viisarin kehittämisstrategian tavoitteiden toteumatilanne kokonaisuudessaan on kuvattu alla olevassa taulukossa. 90 kpl 5 kpl 5 kpl 6 kpl

Viisarin kehittämisstrategian tavoitteiden toteumatilanne kokonaisuudessaan on kuvattu alla olevassa taulukossa. 90 kpl 5 kpl 5 kpl 6 kpl 1 Leader Viisari ry:n vuosikertomus 2018 Sisällys: 1. Strategian toteuttaminen vuonna 2018 1.1. Strategian tavoitteiden toteumatilanne Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen on lisääntynyt Viisarin hanketoiminnassa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 1. YLEISTÄ Viisari ry panostaa toiminta-alueen asukkaiden

Lisätiedot

Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku

Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku 12.2.2015 Mitä Leader on? Kannustetaan paikallisia toimijoita omaehtoiseen kehittämistyöhön. Neuvotaan ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi. Myönnetään

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä

TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä Hallitus 13.12.2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. Yleistä LounaPlussa ry on Forssan seudulla toimiva Leader-ryhmä, jonka päätehtävä on toteuttaa alueellaan paikallisia maaseudun kehittämistoimia Luonnollisesti

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2019

Toimintasuunnitelma 2019 Toimintasuunnitelma 2019 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 1. YLEISTÄ Viisari ry panostaa toiminta-alueen asukkaiden

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiskatsaus. Leader ajankohtaispäivät , Oulu Laura Jänis

Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiskatsaus. Leader ajankohtaispäivät , Oulu Laura Jänis Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiskatsaus Leader ajankohtaispäivät 4.-5.4.2017, Oulu Sisältö Maaseutuohjelman tilanne Suomessa Ajankohtaista Leaderissä EU:ssa Hanke- ja yritystukiasetusten muutokset

Lisätiedot

Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry

Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Leader 2014-2020 - rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Sivu 1 17.11.2014 ü Leader-ryhmät kaikille avoimia maaseudun kehittämisyhdistyksiä. ü Tavoitteena yritysten ja yhdistysten

Lisätiedot

Teemahankeinfo Suomusjärven VPK Jaana Joutsen

Teemahankeinfo Suomusjärven VPK Jaana Joutsen Teemahankeinfo 6.9.2017 Suomusjärven VPK Jaana Joutsen Esityslistalla 1.Lyhyt johdatus Leader-toimintaan ja teemahankkeisiin 2.Kokemuksia LIVE-teemahankkeesta 3.Uudet teemahankkeet ja niiden hakuprosessi

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

Pohjois-Satakunta Ikaalinen

Pohjois-Satakunta Ikaalinen Pohjois-Satakunta Ikaalinen 19.3.2015 41700 asukasta Satakunta 25 450 Pirkanmaa 16 250 Toiminta-alue Mitä Leader on? Kannustetaan paikallisia toimijoita omaehtoiseen kehittämistyöhön. Neuvotaan ideoiden

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta

Lisätiedot

Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta

Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Jaana Paananen, toiminnanjohtaja Siilinjärven kyläparlamentti 11.1.2018 Yrityskeskus Innocum SIILINJÄRVI Rahoituksen 4,6 M jakautuminen

Lisätiedot

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Leader toiminta koostuu kolmesta osa-alueesta Leader-rahoitus Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta.

Lisätiedot

LUONNOS. Toimintasuunnitelma Talousarvio 2016. Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin.

LUONNOS. Toimintasuunnitelma Talousarvio 2016. Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin. LUONNOS Toimintasuunnitelma Talousarvio 2016 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1. YLEISTÄ Viisari ry panostaa toiminta-alueen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Talousarvio 2014

Toimintasuunnitelma Talousarvio 2014 Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Pihtipudas, Saarijärvi, Viitasaari, Äänekoski Toimintasuunnitelma Talousarvio 2014 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun yritysten ja muiden yhteisöjen hankkeisiin toiminta-alue

Lisätiedot

Peräpohjolan Leader ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Peräpohjolan Leader ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Peräpohjolan Leader ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 1. Yleistä Peräpohjolan Leader ry toteuttaa paikallisen kehittämisen strategiaa Elävät jokivarret Toimelias ja yritteliäs Peräpohjola 2014-2020

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Talousarvio 2015

Toimintasuunnitelma Talousarvio 2015 Toimintasuunnitelma Talousarvio 2015 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Viisari ry panostaa toiminta-alueen

Lisätiedot

Saarijärven-Viitasaaren seutujohtoryhmän hallinto

Saarijärven-Viitasaaren seutujohtoryhmän hallinto Saarijärven-Viitasaaren seutujohtoryhmän hallinto SEUTUTYÖN RAHOITUSTA JA TULOKSIA S A A R I J Ä R V E N - V I I TA S A A R E N S E U T U J O H T O R Y H M Ä N KO KO U S 2 7. 6. 2 0 1 8, P I H T I P U

Lisätiedot

UUSIA KÄVIJÖITÄ MUSEOON!

UUSIA KÄVIJÖITÄ MUSEOON! LEADER SEPRA UUSIA KÄVIJÖITÄ MUSEOON! 25.10.2016 Ala-Pihlaja Sivu 1 26.10.2016 TOIMINTATAPA PÄHKINÄNKUORESSA Leader on toimintaa, neuvontaa & rahoitusta paikkakunnan parhaaksi Leader-toiminta Leader-ryhmät

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2013 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Tehtävät ja painopistealueet... 3. Hanketoiminta... 3 4. Hallinto... 5. Henkilökunta ja toimisto...

Lisätiedot

Tilannekatsaus 9 / 2016

Tilannekatsaus 9 / 2016 Tilannekatsaus 9 / 2016 LEADER 2014-2020 Suomessa 54 Leader-ryhmää Koot ja asukasmäärät vaihtelevat: 3-14 kuntaa, 14000 122000 asukasta Leader-toiminnan julkinen rahoitus 300 m Ryhmittäiset vaihtelut 2,9

Lisätiedot

Yleistä maaseutuohjelmasta

Yleistä maaseutuohjelmasta Yleistä maaseutuohjelmasta -Hankehallinnointikoulutus 15.1.2018 Maria Konsin-Palva Uudenmaan maaseutuohjelmavastaava Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Hankehallinnointikoulutus 15.1. Leader-ryhmät ja ELY-keskukset

Lisätiedot

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus 2017-2020 Toimenpiteet ja suunnitelma Hyvinvointityö Tyrnävällä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osana kaikkea kunnan toimintaa Osallisuuden ja yhteisöllisyyden

Lisätiedot

TERVO 2025 KUNTASTRATEGIN TARKISTAMINEN

TERVO 2025 KUNTASTRATEGIN TARKISTAMINEN TERVO 2025 KUNTASTRATEGIN TARKISTAMINEN Tervon kuntastrategian lähtökohdista Tervon kuntastrategia hahmottaa kunnan halutun tulevaisuuden kuvan, painopisteet ja päämäärät. Kuntastrategia on johtamisen

Lisätiedot

Kumppanuus ohjelma. Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen

Kumppanuus ohjelma. Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen Kumppanuus 2020 -ohjelma Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen Mikä on Kumppanuus 2020 -ohjelma? Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo Artteli ry:n yhdessä

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Pirkanmaan leader-ryhmien toiminta-alueet 2014-20 2 Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun

Lisätiedot

Keski-Suomen Järjestöareenan organisoituminen vuonna Keski-Suomen sosiaali- ja terveysjärjestöjen alueverkoston, Kolmikon tapaaminen

Keski-Suomen Järjestöareenan organisoituminen vuonna Keski-Suomen sosiaali- ja terveysjärjestöjen alueverkoston, Kolmikon tapaaminen Keski-Suomen Järjestöareenan organisoituminen vuonna 2019 Keski-Suomen sosiaali- ja terveysjärjestöjen alueverkoston, Kolmikon tapaaminen 14.11.2018 Järjestöareenan tavoitteet 1. Vahvistaa järjestöjen

Lisätiedot

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma Järjestöedustamo ja Kumppanuus 2020- ohjelma Tampereen kaupungin ja järjestöjen välisen yhteistyön kehittäminen Eläkeläisvaltuuston kokous 27.3.2018 1 Kumppanuus 2020-ohjelma Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi

on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi Leader-ryhmät - Rekisteröityjä yhdistyksiä, jotka kannustavat asukkaita kehittämään omaa kotiseutuaan, lisäämään sen viihtyisyyttä sekä synnyttämään

Lisätiedot

Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku

Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa Verkkokyselyn purku Keski-Suomen Järjestöareena 7.9.2012 Kyselyn vastaajat

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

Maaseutuohjelma Pohjois- Pohjanmaalla väliarviointi itsearviointina. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Tiina Suutari, ryhmäpäällikkö

Maaseutuohjelma Pohjois- Pohjanmaalla väliarviointi itsearviointina. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Tiina Suutari, ryhmäpäällikkö Maaseutuohjelma Pohjois- Pohjanmaalla väliarviointi itsearviointina Tiina Suutari, ryhmäpäällikkö Sivu 1 28.2.2019 Vuosi 2018 oli vaikuttavuuden vuosi aineistot Alkuvuosi 2018 - kick off tilaisuus Alueellisen

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseutuohjelmasta. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2.

Ajankohtaista maaseutuohjelmasta. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2. Ajankohtaista maaseutuohjelmasta Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2.2015, Pohto Sivu 1 26.2.2015 Ajankohtaista Ohjelmien ja säädösten tilanne

Lisätiedot

Maaseutuviestintää ja verkostotyötä kokeilevassa hengessä. Jenni Tiainen Sykettä-viestintähanke, JyväsRiihi ry

Maaseutuviestintää ja verkostotyötä kokeilevassa hengessä. Jenni Tiainen Sykettä-viestintähanke, JyväsRiihi ry Maaseutuviestintää ja verkostotyötä kokeilevassa hengessä Jenni Tiainen Sykettä-viestintähanke, JyväsRiihi ry Pari pointtia Sykettä-hankkeesta Viestitään maaseutuohjelmasta, lisätään viestintäosaamista

Lisätiedot

Teemahankeinfo. Neuvontaa toteuttajille Jaana Joutsen

Teemahankeinfo. Neuvontaa toteuttajille Jaana Joutsen Teemahankeinfo Neuvontaa toteuttajille 28.2.2018 Jaana Joutsen Mikä teemahanke? Ykkösakselin hakema hanke, joka kokoaa yhteen pieniä yleishyödyllisiä kehittämistoimia tai investointeja Teemana voi olla

Lisätiedot

Viisari. Saarijärven kyläilta 24.4.2014

Viisari. Saarijärven kyläilta 24.4.2014 Viisari Saarijärven kyläilta 24.4.2014 Viisari 2007-2013 RAHOITUKSESTA -Ohjelmakaudelle 2007-2013 indikatiivinen rahoituskehys julkinen raha 5 mio euroa, yksityinen arvio 2,6 mio euroa -Rahoitusjakauma:

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Juhlatalo Majakoski 30.1.2014 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Valtion aluehallinto Elinkeinot, työvoima, osaaminen, kulttuuri Liikenne ja infrastruktuuri

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2010. 1. Toiminnan tarkoitus

TOIMINTASUUNNITELMA 2010. 1. Toiminnan tarkoitus TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. Toiminnan tarkoitus Päijänne-Leader ry:n on yksi Suomen 55:stä toimintaryhmästä. Yhdistyksen tehtävänä on toimia maaseudun kehittäjänä Asikkalan, Hartolan, Heinola, Padasjoen,

Lisätiedot

AVAIMET YRITTÄJYYTEEN -Sparrausta ja tukea yritystoiminnan alkuun ja muutostilanteisiin

AVAIMET YRITTÄJYYTEEN -Sparrausta ja tukea yritystoiminnan alkuun ja muutostilanteisiin UUSIA YRITTÄJIÄ, YRITYSTEN KEHITTÄMISTÄ JA TÄHÄN LISÄOTSIKKO, Kuva: maaseutuverkosto; Contum O ja Jyrki Vesa -Sparrausta ja tukea yritystoiminnan alkuun ja muutostilanteisiin Hankkeen hallinnoija: ProAgria

Lisätiedot

Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun kehittämissuunnitelma vuosille 2014-2020 Sivu 12 1.10.2013 Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta Keski-Suomeen 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/eulehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/lehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Yritysten

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman tilannekatsaus

Maaseudun kehittämisohjelman tilannekatsaus Maaseudun kehittämisohjelman tilannekatsaus MYR 13.3.2015 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Sivu 1 16.3.2015 Työryhmät MYR asettanut kaksi työryhmää maaseudun kehittämisohjelman tueksi: biotalouden

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola

Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Leader ja maakuntauudistus Uusia mahdollisuuksiako? 17.1.2017 Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Maakuntauudistuksella uusia markkinoita SOTE-markkinoista on puhuttu paljon Maaseudun palvelujen rakentaminen

Lisätiedot

1. HYTE: 2. Matkailu: 3. Teollisuus 4. Kasvupalvelut:

1. HYTE: 2. Matkailu: 3. Teollisuus 4. Kasvupalvelut: Elinkeinostrategian valmisteluun ovat osallistuneet Keminmaan kunnan henkilöstön lisäksi luottamushenkilöt ja Keminmaan yrittäjiä. Elinkeinostrategiaan liittyen on järjestetty kaksi avointa työpajaa ja

Lisätiedot

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke Info 4.6.2018 Leader Varsin Hyvä Eeva Mettala-Willberg Infon ohjelma 1. Mikä ihmeen Leader? 2. Teemahanke ja hakuprosessi 3. Kysymyksiä ja ideointia Lisätietoja

Lisätiedot

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA Kainuun Liikunta ry STRATEGIA 2018-2021 KAINUUN LIIKUNNAN VISIO Lapsena syntyvä liikunnallinen elämäntapa on terveyden ja hyvinvoinnin perustekijä sekä elämysten lähde, jota tuetaan mahdollistamalla liikunnan

Lisätiedot

Leader-rahoituksella kannustusta kuntien kansainvälisyyteen SK/2015

Leader-rahoituksella kannustusta kuntien kansainvälisyyteen SK/2015 Leader-rahoituksella kannustusta kuntien kansainvälisyyteen SK/2015 Mikä on Leader? Leader-ryhmät Leader-ryhmät ovat yhdistyksiä ja itsenäisiä toimijoita alueillaan Kannustamme paikalliseen kehittämiseen

Lisätiedot

Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer! Kuggom Heli Tommiska, SILMU ry

Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer! Kuggom Heli Tommiska, SILMU ry Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer! Kuggom 28.2.2017 Heli Tommiska, SILMU ry Leader - SILMU Hallitus valittu kolmikantaperiaatteen mukaisesti puheenjohtaja Marja Teppinen, Mäntsälä 9 jäsentä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 TOIMINTAKERTOMUS 2015 Yhdistys Leader VIISARI ry:n tarkoituksena on toimia alueen kylä- ja asukastoiminnan edunvalvojana ja edunluojana sekä kehittää paikallista, seutukuntien välistä ja kansainvälistä

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,

Lisätiedot

PoLut Pohjoinen luonto maahanmuuttajien kotoutumisessa

PoLut Pohjoinen luonto maahanmuuttajien kotoutumisessa PoLut Pohjoinen luonto maahanmuuttajien kotoutumisessa 1.3.2017 30.9.2019 Leena Välimaa Luontolähtöinen lähestymistapa maahanmuuttajien kotouttamisessa Pohjoisen ihmisen luontosuhde on voimakas Monet pohjoisen

Lisätiedot

Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Päivi Kujala, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö

Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Päivi Kujala, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö Maaseutuverkosto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimijat Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelman toimijat Sivu

Lisätiedot

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka

Lisätiedot

Leader-ryhmä on osallistamisen ja elinvoiman asiantuntija Ajankohtaista MMM:stä

Leader-ryhmä on osallistamisen ja elinvoiman asiantuntija Ajankohtaista MMM:stä Leader-ryhmä on osallistamisen ja elinvoiman asiantuntija Ajankohtaista MMM:stä Leader-hallituskoulutus Tuusula 21.-22.4.2017 Laura Jänis, maa- ja metsätalousministeriö Sisältö Hallituksen roolit, tehtävät

Lisätiedot

Rahoitusmahdollisuudet tulevalla ohjelmakaudella

Rahoitusmahdollisuudet tulevalla ohjelmakaudella Rahoitusmahdollisuudet tulevalla ohjelmakaudella Matkailuyritysverkosto Myyntiä, markkinointia, edunvalvontaa 3.10.2013 Survon kartano Ulla Mehto-Hämäläinen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Kehittämisohjelmasta

Lisätiedot

Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo

Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä Salo 4.9.2014 Esityksen sisältö 1. Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä 2. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän, YTR:n verkosto,

Lisätiedot

Forssan seudun Green Care - klusterihanke

Forssan seudun Green Care - klusterihanke Forssan seudun Green Care - klusterihanke 2016 2017 Yliopettaja Päivi Homan-Helenius, Hämeen ammattikorkeakoulu, Hoitotyön koulutusohjelma, Forssa Museo Militarian Tykkihalli, Linnankasarmi, Hämeenlinna

Lisätiedot

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN YHDESSÄ EI OLLA YKSIN KESKI-SUOMEN HYVINVOINTIYHTEISTYÖHANKE 18.5.2017 PERUSTIEDOT Kolmivuotinen (2017-2019) hanke, alkaen 3.4.2017 Yksinäisyyden vähentämisen teemarahoitus STEAsta Rahoitus sisältää kahden

Lisätiedot

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisstrategia 2014-2020 Sivu 1 9.6.2014 Toiminta-alue 43 930 asukasta 5 554 km 2 Sivu 2 9.6.2014 MMM, Mavi Kunnat kuntaraha 20% ELY-keskus yhteistyö Leader-ryhmä -tj.

Lisätiedot

Vesuri-ryhmän. toimintasuunnitelma 2016

Vesuri-ryhmän. toimintasuunnitelma 2016 Vesuri-ryhmän toimintasuunnitelma 2016 Vesuri-ryhmä ry:n toimintasuunnitelma 2016 Vesuri-ryhmä on yksi Suomen 54 Leader-ryhmästä. Yhdistyksen tarkoituksena on kannustaa toimintaalueen asukkaita yhteistyöhön

Lisätiedot

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena KS Järjestöareena 15.9.17 Anne Astikainen & Anu Hätinen Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Tavoitteena järjestöjen roolin, aseman ja osallisuuden vahvistaminen

Lisätiedot

Maaseuturahasto syksyn hakuteemat

Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Syyskuu 2019 ELY-keskus rahoittaa syksystä 2019 alkaen yleishyödyllisiä hankkeita seuraavin painotuksin: ELY-keskus osallistuu investointeihin

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla. Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla. Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia Maaseutuverkostotoiminnan painopisteet vuonna 2013 Yhteistyön ja verkostoitumisen

Lisätiedot

On rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi

On rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi On rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi Pienimuotoiset vesistönkunnostushankkeet Leader-tuen avulla Yleishyödyllinen kehittämishanke, tuki 80 % - Hankkeessa suunnitellaan vesistönkunnostustoimia

Lisätiedot

Keski-Suomen alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma

Keski-Suomen alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma Keski-Suomen alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Sykettä Suomen sydämestä Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus 12.2.2015 Sivu 2 Maaseudun kehittämisen perusperiaatteet Keski- Suomessa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2019

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2019 TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2019 1. YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta-alueena on Kainuu. Leader ohjelmaa yhdistys toteuttaa Paltamon, Puolangan ja Vaalan kunnissa sekä Kajaanin kaupungin maaseutualueilla.

Lisätiedot

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Satakunnan rahoitusinfo Pori 5.6.2014 Satakunnan ELY-keskus, Aluekehitysyksikkö, Timo Pukkila 6.6.2014 1 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus

Lisätiedot

Leader-ryhmän pj:n työ ministeriön näkökulmasta. Leader-puheenjohtajien tapaaminen Laura Jänis, MMM

Leader-ryhmän pj:n työ ministeriön näkökulmasta. Leader-puheenjohtajien tapaaminen Laura Jänis, MMM Leader-ryhmän pj:n työ ministeriön näkökulmasta Leader-puheenjohtajien tapaaminen 3.9.2016 Laura Jänis, MMM Leader-työn tavoitteet ja periaatteet Leader-työn tavoitteet Oman alueen kehittäminen Paikallisen

Lisätiedot

Etelä-Savon maaseudun kehittämissuunnitelman ennakkoarviointi

Etelä-Savon maaseudun kehittämissuunnitelman ennakkoarviointi Etelä-Savon maaseudun kehittämissuunnitelman 2014-2020 ennakkoarviointi Arvioinnin tausta ja tehtävä Arvioinnin tavoitteena oli selvittää kehittämissuunnitelman vastaavuus alueen maaseutustrategiaan kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

Kylän kestävyyspolku -hanke. Salo

Kylän kestävyyspolku -hanke. Salo Kylän kestävyyspolku -hanke Salo 7.5.2019 Varsinais-Suomen Kylät ry (perustettu vuonna 2000) Olemme kaksikielinen maakunnallinen toimija, joka palvelee kylä- sekä asukasyhdistyskenttää Varsinais-Suomen

Lisätiedot

TEEMME TURVALLISTA KAUPUNKIA YHDESSÄ. ERILAISET IHMISET OVAT VAHVUUTEMME.

TEEMME TURVALLISTA KAUPUNKIA YHDESSÄ. ERILAISET IHMISET OVAT VAHVUUTEMME. KUNTIEN JA 3. SEKTORIN YHTEISTYÖ VARAUTUMISESSA JA ARJEN TURVALLISUUDESSA, HELSINKI 28.6.2019 JOENSUUN KONSERNISTRATEGIA: ROHKEASTI UUDISTUVA TEEMME TURVALLISTA KAUPUNKIA YHDESSÄ. ERILAISET IHMISET OVAT

Lisätiedot

Järjestöjen yhteistyötä maakunnan hyvinvoinnin hyväksi Tiina Sivonen

Järjestöjen yhteistyötä maakunnan hyvinvoinnin hyväksi Tiina Sivonen Järjestöjen yhteistyötä maakunnan hyvinvoinnin hyväksi Tiina Sivonen 2.2.2017 Keski-Suomen Järjestöareenan tehtävä Järjestöjen ääni ja voimien kokoaja Tunnistaa järjestökentän tarpeita Tarpeisiin vastaavat

Lisätiedot

Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet

Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Lokakuu 2018 Yleishyödyllisyys Yleishyödyllistä investointia voidaan tukea, jos siitä saatava hyöty

Lisätiedot

1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2

1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2 TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 1.1 31.12.2016 Sisällysluettelo 1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2 1.1 Yhdistyksen oma toiminta... 2 1.2. LEADER hanketoiminta... 3 1.3. LEADER hallinto ja viestintä... 3 1.4.

Lisätiedot

Kehittämishankkeet. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo Kymmenen virran sali

Kehittämishankkeet. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo Kymmenen virran sali Kehittämishankkeet Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 5.5.2015 Kymmenen virran sali Sivu 1 6.5.2015 Hakujen alkaminen ja valintajaksot ELY-keskus

Lisätiedot

Ihmisen. kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA. Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille

Ihmisen. kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA. Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille Ihmisen kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa?? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille 2 Ihmisen kokoisia loppuraportteja Loppuraportti on mahdollisuus Hankkeen

Lisätiedot

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Maakuntauudistuksella luodaan maahamme nykyaikainen ja kustannustehokas, kaikkia

Lisätiedot

Leader-ryhmien hallitusten puheenjohtajien tapaaminen ja Leader-ryhmien hallituskoulutus, Tuusula

Leader-ryhmien hallitusten puheenjohtajien tapaaminen ja Leader-ryhmien hallituskoulutus, Tuusula 21. 22.4.2017 Leader-ryhmien hallitusten puheenjohtajien tapaaminen ja Leader-ryhmien hallituskoulutus, Tuusula Tiina Rinta-Rahko, ylitarkastaja ESITYKSEN SISÄLTÖ Maaseutuverkoston toimijat Leader-työssä

Lisätiedot

Toimintasuunitelma ja talousarvio vuodelle 2019

Toimintasuunitelma ja talousarvio vuodelle 2019 Toimintasuunitelma ja talousarvio vuodelle 2019 - Maaseudun kehittämisen asiantuntija - Aktivoi, neuvoo ja opastaa - Rahoittaa paikallisia hankkeita - Tiedottaa mahdollisuuksista ja toiminnasta - Tekee

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien myönnön ja maksatuksen koulutuspäivät

Hanke- ja yritystukien myönnön ja maksatuksen koulutuspäivät Hanke- ja yritystukien myönnön ja maksatuksen koulutuspäivät Haikon Kartano, Porvoo 15.-16.1.2013 Päivi Kujala, maaseutuverkostoyksikön johtaja Toimintasuunnitelma 2013 Maaseutuverkostotoiminnan tavoitteet

Lisätiedot

Järjestöjen yhteistyötä maakunnan hyvinvoinnin hyväksi Tiina Sivonen Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki

Järjestöjen yhteistyötä maakunnan hyvinvoinnin hyväksi Tiina Sivonen Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki Järjestöjen yhteistyötä maakunnan hyvinvoinnin hyväksi Tiina Sivonen Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki 4.5.2017 Keski-Suomen Järjestöareenan tehtävä Järjestöjen ääni ja voimien kokoaja Tunnistaa järjestökentän

Lisätiedot

Kestävä Rakentaminen -klusteri

Kestävä Rakentaminen -klusteri Lumen 3/2017 TEEMA-ARTIKKELI Kestävä Rakentaminen -klusteri Antti Sirkka, insinööri (AMK), projektipäällikkö, ACE -tutkimusryhmä, Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisala, Lapin ammattikorkeakoulu Asiasanat:

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun yritysten ja muiden yhteisöjen hankkeisiin toiminta-alue

Lisätiedot

Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja

Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja SenioriOsaaja.fi Teknologian ja sähköisten palvelujen käytön valmennusmalli ikäihmisille Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Sosiaali- ja

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma Ajankohtaiskatsaus. Pohjanmaan ELY-keskus Sirkku Wacklin

Maaseudun kehittämisohjelma Ajankohtaiskatsaus. Pohjanmaan ELY-keskus Sirkku Wacklin Maaseudun kehittämisohjelma Ajankohtaiskatsaus Pohjanmaan ELY-keskus Sirkku Wacklin 12.6.2015 Sivu 1 18.6.2015 Ajankohtaista Vuonna 2015 ei erityisiä painopisteitä, vaan ohjelma otetaan käyttöön koko laajuudessaan

Lisätiedot

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI!

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖ 2.0 Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö

Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö Kestävän energian päivä III 27.10.2014 Asikkala Petra Korkiakoski, HAMK Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus -hanke Esityksen sisältö Kestävän

Lisätiedot

Palvelutori Päijät-Hämeessä

Palvelutori Päijät-Hämeessä Palvelutori Päijät-Hämeessä Arja-Tuulikki Wilén, HT, Projektipäällikkö Päijät-Hämeen liitto arja-tuulikki.wilen@paijat-hame.fi Terveydenhuollon atk-päivät 25.5.2016 Kansalaisen aktiivinen rooli sote-palvelukentässä

Lisätiedot