Turun tuomiokirkon rakentaminen keskiaikana
|
|
- Aki Kahma
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kirkko ja papisto Turun tuomiokirkon rakentaminen keskiaikana Osa 1. Ydinkirkko Tämän artikkelin oli tarkoitus olla ensimmäinen osa kaksiosaisesta artikkelista, jonka toinen osa julkaistaisiin lehden seuraavassa numerossa. Helmikuun 19. päivänä tätä vuotta Knut Drake poistui keskuudestamme, joten toinen osa jää julkaisematta. Tuomiokirkon perustaminen Ensimmäinen Suomessa sijaitsevasta tuomiokirkosta kertova asiakirja on peräisin vuodelta Silloin paavilta tuli lupa siirtää hiippakunnan keskus uuteen paikkaan. Historiantutkimuksessa asia on tulkittu niin, että tämän lähetyshiippakunnan silloinen piispa Tuomas siten sai muuttaa istuimensa Nousiaisista Räntämäen (Maaria) Koroisiin, jonne rakennettiin pieni puukirkko. Vuonna 1259 mainitaan Turun hiippakunta ensimmäistä kertaa tällä nimellä. Asian voi tulkita joko niin, että Koroisissa olevan pienen yhdyskunnan nimi oli Turku/Åbo tai että silloin tehtiin päätös uuden tuomiokirkon rakentamisesta tämän nimiseen, suunnitteilla olevaan kaupunkiin. Varsinainen kaupunki perustettiin vuoden 1300 paikkeilla kolmiomaiselle tasangolle, nykyisen Tuomiokirkonkadun ja Samppalinnan puiston väliselle alueelle. Kirkon paikaksi valittiin Unikankare-niminen kukkula kaupungin pohjoisreunassa (kuva 1). Alue oli suppea ja kivinen eikä siinä ollut paljon tilaa kirkkomaalle. Kirkkorakennus sijoitettiin kukkulan länsipäässä olevalle kymmenmetriselle kalliolle, jonka laki oli melko tasainen (kuva 2). Vuoden 1300 tienoilla kivikirkkojen muuraaminen oli jo yleistynyt Keski-Ruotsissa reunaalueita lukuun ottamatta; näihin kuului tuolloin myös Suomi-niminen maakunta. Uusia seurakuntia perustettaessa pystyttiin kätevästi rakentamaan puisia kappeleita ja kirkkoja, sillä metsäisillä alueilla puurakentamisella oli pitkät perinteet. Uusissa hiippakunnissakin tultiin alkuvaiheessa toimeen puusta rakennetuilla tuomiokirkoilla. Kun Turun tuomiokirkon rakennushistoriaa ryhdyttiin tutkimaan 1920-luvulla, pidettiin itsestään selvänä, että ensimmäinen kirkko tällä paikalla oli puusta rakennettu. Jäännöksiä tästä puukirkosta ei kuitenkaan löytynyt. Tästä huolimatta tutkijat ovat edelleen sitä mieltä, että ensimmäinen tuomiokirkko oli puurakennus, johon ajan mittaan liitettiin harmaakivistä muurattu sakaristo. Sakaristo 1 Tuomiokirkon entistämistöiden alkaessa vuonna 1922 päätettiin sakariston alle rakentaa pannuhuone keskuslämmitystä varten. Lattiaa purettaessa huomattiin kuitenkin, että paikalla oli jäännöksiä vanhemmista rakenteista, minkä vuoksi suoritettiin arkeologisia tutkimuksia. Silloin selvisi, että kirkolla on ollut kaksi aikaisempaa muurattua sakaristoa, jotka vuoron perään on purettu uuden sakariston rakentamisen yhteydessä. Ensimmäisestä kivisakaristosta (sakaristo 1), on jäljellä jäännöksiä itä-, pohjois- ja länsimuurien perustuksista (kuva 3). Osa sen etelämuurista on säilynyt runkohuoneen pohjoisseinän luonnonkivimuurauksessa. Tämä muurinosa on ilmeisesti säilytetty ensimmäisen sakariston tiiliportaalin takia luvun korjaustöiden yhteydessä merkittiin runkohuoneen pohjoisseinän rappaukseen kahden entisen sakariston päätyjen ääriviivat, ns. sakaristo 1:n pääty pienempänä ja ns. sakaristo 2:n suurempana (kuva 4). Molemmat kuviot ovat kuitenkin virheellisiä. Vanhimman sakariston päädyn muoto on helppo rekonstruoida. Arkeologisten kaivausten ansiosta tunnetaan rakennuksen sijainti, ja osa päätykolmion läntisestä reunasta on näkyvissä seinässä. Tiiliportaalia purettiin vuonna 1805, mutta sen rakenne tunnetaan vanhojen kuvien ja peruskivenä toimineen kalkkikivilaatan ansiosta. Sakaristo 1 liitettiin luultavasti silloisen puutuomiokirkon pohjoisseinään, kyseessä on voinut olla yhden kivikirkkosuunnitelman ensimmäinen vaihe. 4 THArk 62
2 Turun tuomiokirkon rakentaminen keskiaikana Kuva 1. Tuomiokirkon kirkkomaa. Kartta. Turun kaupungin mittaustoimisto. Ensimmäisen kivisakariston rakentamisajankohdaksi on esitetty sekä 1260-lukua että 1400luvun alkua. Edellinen ajoitus perustui olettamukseen, että 1200-luvun puolivälin paikkeilla alueella olisi sijainnut pieni saksalaisten kauppiaiden yhdyskunta luvun alkuvuosina suoritetut arkeologiset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että näin tuskin on voinut olla. Se puukirkko, johon kivisakaristo myöhemmin on liitetty, on voitu rakentaa tänne vasta vuoden 1290 tienoilla. Sakaristossa käytetyn laastin radiohiilieli C14-ajoitusmittauksesta on äskettäin julkaistu raportti, jonka mukaan muuraustyö on tehty 1280-luvulla. Tämän ajoituksen tukena käytetään asiakirjaa, jossa kerrotaan, että kanunki Magnus Ruskolta valittiin piispaksi tuomiokirkon sakaristossa vuoden 1291 tammikuussa. Näillä asioilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Vuoden 1291 piispanvaali on voitu toimittaa Turun tuomiokirkon tuolloin juuri valmistuneessa puusakaristossa mutta yhtä hyvin Koroisissa sijaitsevassa sakaristossa, josta ei ole muita tietoja. Sakaristo 1 on epäilemättä peräisin 1300-luvulta, mutta todennäköisesti vasta vuosisadan lopputhark 62 puolelta. Harmaakivikirkko 1920-luvulla oletettiin, että toinenkin sakaristo oli ollut erillinen rakennus, minkä vuoksi sille annettiin nimi sakaristo 2. Todellisuudessa kyse oli kuitenkin laajemmasta kokonaisuudesta, jota voidaan kutsua harmaakivituomiokirkoksi (kuva 5). Nimitys on hiukan harhaanjohtava, koska sen rakentamisessa käytettiin luonnonkivien lisäksi runsaasti kalkkikiveä ja tiiltä. Sakariston lisäksi suunnitelmaan kuului noin metrin suuruinen runkohuone ja noin metrin kokoinen, pohja-alaltaan polygonaalinen (monikulmainen), kuori. Käyttökelpoiseen kuntoon valmistui vain sakaristo, joka oli pinta-alaltaan samankokoinen kuin kuori. Tästä sakaristosta on parhaiten säilynyt sen länsimuuri ja luoteiskulma ainoa osa harmaakivikirkosta, joka edelleen on näkyvissä tuomiokirkon ulkohahmossa (kuva 6). Tutkimuskaivausten yhteydessä löytyivät sakariston pohjoisen ja itäisen muurin perustukset. Vähäinen osa itämuurin eteläpäästä, jossa kalkki5
3 Knut Drake Kuva 2. Turun tuomiokirkko ennen v R. Hausen, Åbo domkyrkas räkenskaper I Kuva 3. Tuomiokirkon sakaristo. Sakaristo 1:n pohjan rekonstruktio G. Buschmann kivisen ikkunan pieli on tallella, on myös säilynyt. Tämän perusteella oletetaan, että sakaristossa on ollut kaksi ikkunaa itään päin. Varsinaista etelämuuria sakaristolla ei ollut, sillä se liittyi runkohuoneeseen, kuului siis samaan rakennusvaiheeseen kuin tämä. Sakariston rakentamisessa käytettiin runsaasti kalkkikiveä. Sitä löytyy luoteisessa kulmaketjusta ja itämuurin kohdalla säilyneestä ikkunanpielestä. Ilmeisesti tarkoitus oli myös käyttää kalkkikiveä sakariston holveissa. Länsiseinässä on vielä yksi kalkkikivi6 konsoli paikoillaan, ja tämän lisäksi on seitsemän vastaavaa konsolia säilynyt. Sakaristo oli tarkoitus holvata neljällä ristiholvilla, joita kalkkikivinen pylväs olisi kannattanut keskellä huonetta. Tässä vaiheessa holvaus jäi kesken, ja tilalle tuli myöhemmin kömpelö, tavallisista rakennustiilistä kokoonpantu pylväs. Kirkkosalin pohjoisseinässä näkyvä luonnonkivimuuraus ei siis muodostu kahden aikaisemman sakariston päädyistä, kuten aikaisemmin luultiin, vaan on peräisin harmaakivikirkon pohjoisseithark 62
4 Turun tuomiokirkon rakentaminen keskiaikana Kuva 4. Runkohuoneen pohjoisseinä. Mittapiirustus Rinne Sakaristo 1:n eteläpäädyn rekonstruktio G. Buschmann nästä. Kivet ovat kuuluneet rakenteilla olevan runkohuoneen pohjoisen sivulaivan itäisimpään kilpikaareen. Pyhän Ruumin (Tavastien) kappelin kaariaukkojen välissä olevassa pilarissa näkyy myös muutama harmaakivivaiheeseen kuuluva kivi (Ks. kuva 4). Muissa kohdin vanha kivimuuri on myöhempien tiilimuurausten peitossa, mutta sen ulkopinta on näkyvissä sakariston vintillä (Ks. kuva 7). Siellä harmaakivimuuri nousee kuvassa näkyvän puuparven alareunaan. Parven alapuolella näkyy harmaakivivaiheen sakariston vinttiin johtanut matala aukko luvun tutkimusten yhteydessä löydettiin jäännöksiä viisisivuisen kuorin muureista. Kuorin kulmissa on ollut tukipilareita. Joidenkin tutkijoiden tulkinnan mukaan kuori olisi ollut sekundäärinen, se olisi siis liitetty vanhemman suorakulmaisen salikirkon itäpäähän. Tämä tulkinta on virheellinen. Nykyisen saarnatuolipilarin alla on säilynyt jäännöksiä harmaakivikirkon triumfikaaren, runkohuoneen ja kuorin välisen aukon, pohjoispielestä. Näistä jäännöksistä laadittiin mittauspiirustuksia kirkon 1970-luvun korjaustöiden yhteydessä (kuva 8). Piirustuksista ja samoihin aikoihin otetuista valokuvista näkyy selvästi, että triumfikaaren pielen perustukset nousevat suoraan koskemattoman maan päältä. Pielen muurauksessa on käytetty muototiiliä. Lähtökohtana on suorakulmainen pilasteri, jonka keskellä on kahden tiilen levyinen puoliympyräsauva ja sen molemmin puolin ohuemmat pyörösauvat. Runkohuoneen itäseinässä, triumfikaaren vieressä, oli samantapainen koristeellinen pilasteri, joka ilmeisesti olisi jatkunut pohjoisen sivulaivan arkadikaarena. Runkohuoneen pohjoisseinässä, sakariston portaalin vieressä, on samantapaisen pilasterin jäännöksiä. Näiden muurinjäännösten perusteella Iikka Kronqvist laati 1930-luvulla luonnoksen rakenteilla olevan harmaakivikirkon pohjakaavasta (kuva 9). Hän oli jo silloin tietoinen siitä, että ns. sakaristo 2 liittyi runkohuoneeseen, mutta THArk 62 7
5 Knut Drake Kuva 5. Harmaakivituomiokirkon pohjasuunnitelma. Toteutuneet muurit tummana. Piirtänyt E. Nurmela oletti, että kyseessä oli tiilituomiokirkon muurit. Hänen mukaansa kirkon rakentaminen oli alkanut harmaakivisen sakariston pystyttämisellä, jonka jälkeen olisi siirrytty tiilen käyttöön. Kirkon itäosan valmistumisen jälkeen oli työssä tullut tauko. Kronqvistin mukaan runkohuone oli ensin tarkoitus holvata kolmeen laivaan ja neljään traveeseen eli holviväliin, mutta rakennustauon jälkeen holvaussuunnitelmaa muutettiin. Säilyneiden muurinjäännösten tarkempi tutkiminen osoittaa kuitenkin, että kyseessä oli kaksi täysin erilaista suunnitelmaa, ensin harmaakivikirkon ja sen jälkeen tiilikirkon rakentaminen. Kronqvist liitti ensimmäisen vaiheen keskeyttämisen vuoden 1291 piispanvaaliin, mutta tämä oli tuulesta temmattu olettamus. Töiden lopettaminen on toki voinut johtua henkilövaihdoista tai taloudellisista syistä, mutta yhtä hyvin taustalla on voinut olla käytännön seikkoja. Kuorimuurien jäännöksistä huomaa, että eteläpuolisten muurien pystyttämisen yhteydessä on tapahtunut erehdys (Ks. kuva 5). Niiden suunta on muuttunut. Jos töitä olisi jatkettu tältä pohjalta, runkohuoneen eteläinen sivulaiva olisi tullut huomattavasti kapeammaksi kuin pohjoislaiva. Erehdyksen syynä on voinut olla se, että puukirkon kuori edelleen oli käytössä rakennustöiden aikana, mikä esti tarkat mittaukset. Toinen mahdollisesti muutoksiin johtanut ongelma oli runkohuoneen lattiataso. Harmaakivivaiheen lattiakiveys, josta on säilynyt pieni jäännös runkohuoneen koilliskulmassa, oli ladottu suoraan kallion päälle. Pinnan epätasaisuuden vuoksi osa kalliosta nousi lattiatason yläpuolelle. Holvipilarien pystyttäminen ja mahdollisen puulattian rakentaminen tämän päälle olisi ollut hankalaa. Harmaakivivaiheen ajoittaminen on vaikeaa. Rakennuksen esikuvana on yhtä hyvin voinut toimia Tukholman Riddarholmenin kirkko luvun loppupuolelta kuin Visbyn dominikaanikirkko sen vuoden 1400 tietämissä tapahtuneen laajennuksen jälkeen. Edellä mainitun C14-ajoituksen mukaan harmaakivimuurien laastit olisivat peräisin vuosien väliseltä ajalta. Ajoitusraportin laatijat ovat yhdistäneet tutkimustuloksensa siihen tosiasiaan, että tuomiokirkon fabrica, rakennuskassa, on vuonna 1329 saanut yhden kalkkikivivuoren omistukseensa, mikä osoittaisi, että muuraustyöt olisi tehty vuoden 1330 paikkeilla. Näin yksinkertainen asia ei kuitenkaan ole. Mistään ei selviä, milloin tämän Krakanäsin vuoren kiviä on mahdollisesti käytetty tuomiokirkossa. Tämä on hyvin voinut tapahtua 1300-luvun lopussa, jolloin harmaakivikirkko nykykannan mukaan on rakennettu. Tiilikirkko Harmaakivikirkkovaiheen jälkeinen tauko tuomiokirkon rakentamisessa on tuskin ollut pitkä. Töi- 8 THArk 62
6 Turun tuomiokirkon rakentaminen keskiaikana Kuva 6. Sakariston läntisen julkisivun eteläinen puolikas. Vasemmalla harmaakivisakariston luoteiskulma. Valokuva P. Kujanpää
7 Knut Drake Kuva 7. Sakariston ullakon eteläseinä. Valokuva P.-O. Welin Museovirasto. den jatkuessa siirryttiin vain noudattamaan uusia rakennussuunnitelmia (kuva 10). Lähtökohtana oli kuitenkin edellisen kauden aikana pystytetyt muurit. Kirkon pohjamuoto säilyi entisellään, mutta runkohuone tuli puolta korkeammaksi ja sakaristoa korotettiin yhdellä kerroksella. Todennäköisesti korotettiin myös kuorin muureja. Kirkon länsipäähän suunniteltiin tornia ja pääportaalin kohdalle asehuonetta. Huomattavin muutos oli tiilen ottaminen kokonaisvaltaiseen käyttöön. Edellisessä vaiheessa sitä oli käytetty runsaasti yksityiskohdissa, mutta nyt siirryttiin tiilikirkon rakentamiseen. Kantavina rakenteina toimivat edelleen tiilipintojen välissä olevat luonnonkivimuuraukset. Ainoa puhtaasti tiilirakenteinen lisä oli sakariston yläkerta. Triumfikaaren pohjoispielen koristemuuraukset purettiin ja tilalle tuli suorakulmaiset pielet ja pilasterit. Runkohuoneen ulkoseiniin tuli samanlaiset tukipilarit kuin kuorissa oli, ja sen luoteiskulmaan kahdeksankulmainen porrastorni, jonka kautta 10 oli yhteys vinttikerrokseen ja suunnitteilla olevan tornin yläkerroksiin. Runkohuoneen ja kuorin lattiapintoja nostettiin noin metrillä, mutta sakariston lattia jäi entiselle tasolle. Kirkkosali jaettiin suorakulmaisilla pilareilla kolmeen laivaan ja kuuteen traveeseen. Sivuseiniin tuli korkeat, kapeat ja suippokaariset ikkunat, joilla oli suorakulmin porrastetut pielet sekä sisä- että ulkopuolella (kuva 11). Etelämuurissa oli joka holvivälin kohdalla kaksi ikkunaa, paitsi pääportaalin yläpuolella, jossa oli yksi matalampi ikkuna. Pohjoismuurissa oli vain kolme yksittäistä ikkunaa. Runkohuoneessa oli useita oviaukkoja. Pääsisäänkäytävänä palveli eteläseinän läntinen portaali. Se sijaitsee suippokaarisen, noin puolentoista tiilen syvyisessä komerossa, ja se voitiin sulkea salinpuoleisella puomilla. Portaali on säilynyt suurin pirtein alkuperäisen muotoisena, mutta oviaukkoa on laajennettu. Etelämuurin itäpäässä on luultavasti jo tässä vaiheessa ollut toinen portaali, niin sanottu papinovi. Länsimuurissa oli THArk 62
8 Turun tuomiokirkon rakentaminen keskiaikana Kuva 8. Harmaakivikirkko. Triumfikaaren pohjoispielen jäännökset. Mittauspiirustus V. Laine ja T. Heininen
9 Knut Drake Kuva 9. Harmaakivikirkon suunniteltu holvaus Iikka Kronqvistin mukaan. Piirtänyt E. Kartano Kuva 10. Tiilituomiokirkon pohja. Rekonstruktioluonnos E. Nurmela
10 Turun tuomiokirkon rakentaminen keskiaikana Kuva 11. Runkohuoneen luoteinen nurkka. Vasemmalla länsiseinän pohjoispuolen komerot, oikealla ikkunan säilynyt yläosa. Valokuva P.O Welin Museovirasto. 13
11 Knut Drake suuri eteishalliin johtava aukko. Pohjoismuurissakin on jo tässä vaiheessa, pääportaalia vastapäätä, voinut olla sisäänkäytävä. Tämän lisäksi runkohuoneesta löytyi kierreportaisiin johtava oviaukko ja sakaristoportaali sekä vielä kaksi oviaukkoa tämän yläpuolella. Kuorin pohjoisseinässä on saattanut olla ovi, jonka kautta päästiin sakariston toiseen kerrokseen johtaviin portaisiin. Tiilirakennusvaiheen rakennusohjelmaan kuului koko kirkon holvaaminen. Sakariston kohdalta tyydyttiin toteuttamaan vanha suunnitelma. Kuorin holvaamisesta ei ole mitään tietoja, mutta sen lattian alta on löytynyt runsaasti muototiiliä, joiden täytyy olla peräisin holveista. Runkohuone holvattiin yksinkertaisin ristiholvein. Ruoteita kannattivat keskilaivassa virolaisesta kalkkikivestä veistetyt niin sanotut lyijykynäkonsolit ja sivulaivoissa yksinkertaisemmat tiilikonsolit. Keskilaivan molemmissa päissä on säilynyt kolonettikonsolit, jotka viittaavat siihen, että työssä on saattanut olla kaksi työryhmää, joista toinen on pystyttänyt muureja ja toinen suorittanut holvaamisen. Keskilaivan holveista on konsolien lisäksi jäljellä vain länsipään kilpikaari, mutta sivulaivojen holvit ovat ainakin osittain säilyneet alkuperäisinä. Runkohuoneen länsimuurissa ei ole ikkunoita eikä tukipilareita. Portaalin sijasta keskilaivan kohdalla oli noin 10 metriä korkea ja 4,5 metriä leveä aukko, jota urkujen rakentamisen yhteydessä on pienennetty (kuva 12). Suuren aukon yläpuolella on tavallisen oviaukon kokoinen aukko, joka johtaa länsitornin toiseen kerrokseen. Suuren aukon oikealla puolella on pieni koristekomero. Sivulaivojen päätyjä koristavat tässä kolmen korkean seinäkomeron muodostava ryhmä (Ks. kuva 11). Muurin yläpäässä olevan läpimenoaukon tarkoitus on arvoitus. Sen edessä ei ollut parveketta eikä siihen ole voineet johtaa mitkään portaat runkohuoneen puolelta. Yksi mahdollinen selitys on, että kyseessä on näköyhteysaukko, jonka avulla kellonsoittajat ovat voineet seurata jumalanpalvelusten kulkua. Runkohuoneen itäseinä purettiin melkein kokonaan, kun kirkkoon liitettiin uusi pääkuori luvulla. Säilyneistä jäljistä voidaan kuitenkin päätellä, minkä näköinen tämä osa kirkosta alun perin on voinut olla (kuva 13). Taustalla oleva kuori oli kaiketi kuoriaidan avulla eristetty runkohuoneesta. Aidan etupuolella oli noin puolen metrin korkuinen koroke, jota voidaan kutsua välikuoriksi. Siinä sijaitsivat kirkon tärkeimmät sivualttarit, Neitsyt Marian alttari pohjoisessa ja Pyhän Henrikin alttari etelässä. Näiden alttarien yläpuolella olleet kuvakomerot ovat säilyneet. Arkistotietojen ansiosta tiedämme, että välikuorin yläpuolella on ollut puinen lektorio eli laululehteri. Tämä oli jumalanpalvelutila, johon vain papistolla oli asiaa, minkä vuoksi siihen oli erillinen kulkuyhteys, joka saatiin aikaan korottamalla sakaristoa yhdellä kerroksella, jota voidaan kutsua yläsakaristoksi (kuva 14). Siihen päästin ulkokautta. Puuportaat johtivat kirkkomaalta harmaakivisakariston pohjoismuurin päällä olevalle ovelle. Uuden tiilimuurin sisäpuolella portaat jatkuivat yläsakaristoon, josta oli yhteys runkohuoneeseen. Sillä puolella muuria oli puinen parveke, josta solakäytävä johti lektorioon. Entisen yläsakariston eteläseinän kohdalla on sakariston ullakolla näkyvissä kolmiomuotoinen tiilimuuri, jonka tulkitseminen on aiheuttanut monille tutkijoille päänvaivaa (kuva 7). Juhani Rinteen mukaan kyseessä on sakaristo 2:n päätykolmion sisäseinä. Sen avulla piirrettiin runkohuoneen pohjoisseinän rappauksessa oleva kuvio oletetun sakariston päädystä. (Ks. kuva 4). Todellisuudessa vintin kolmiomuuri syntyi tiilikirkon rakentamisvaiheessa siksi, että harmaakivikirkon sakaristo kattoineen oli käytössä, kun runkohuoneen pohjoismuuria ruvettiin pystyttämään. Sakariston kattoa ei silloin heti purettu, vaan muuraustöitä aloitettiin runkohuoneen puolelta räystään suojassa. Katto purettiin vasta kun muuri oli melkein valmiina. Tiilikirkkosuunnitelmaa ei sellaisenaan toteutettu loppuun saakka. Runkohuoneen valmistuttua tuli muutos. Länteen suunnitellun tornin tilalle rakennettiin eteishallirakennus ja pääportaalin kohdalle asehuone (Ks. kuva 10). Kaksikerroksinen eteishallirakennus, joka oli noin 15 m leveä ja suurin piirtein yhtä korkea, muurattiin harmaakivistä. Pohjakerroksen muurit olivat kolmen metrin paksuiset, yläkerroksen muurit metrin verran ohuempia. Pohjakerroksessa oli noin kym- 14 THArk 62
12 Turun tuomiokirkon rakentaminen keskiaikana Kuva 12. Tiilikirkon runkohuoneen länsiseinä. Rekonstruktioluonnos E. Nurmela Kuva 13. Tiilikirkon runkohuoneen itäseinä. Rekonstruktioluonnos G. Buschmann 2011 ja E. Nurmela
13 Knut Drake Kuva 14. Yläsakariston pohja. Rekonstruktioluonnos E. Nurmela
14 Turun tuomiokirkon rakentaminen keskiaikana Kuva 15. Ydinkirkko lounaasta. Rekonstruktioluonnos E. Nurmela menen metrin korkuinen eteishalli, jolla oli kaksi toisiaan vastapäätä sijaitsevaa portaalia. Länsimuurissa oli kaksi suurta ikkunaa, joista runkohuoneeseenkin lankesi valoa, ja etelässä yksi samankokoinen ikkuna. Tällä tilalla, joka edelleen toimii kirkon eteishallina, on komea 28-jakoinen tähtiholvi, joka on peräisin myöhemmästä lisärakennusvaiheesta. Eteishallirakennuksen yläkerroksessa oli laaja tila, johon on kuljettu runkohuoneen ullakon kautta. Itäisessä seinässä oli yllä mainittu näköalaaukko kuoriin päin. Muissa kolmessa seinässä oli muuriaukkoja, kolme etelään, kaksi länteen ja kolme pohjoiseen päin (kuva 15). Aikoja sitten umpeen muuratut aukot olivat erikoisen muotoisia. Ne muodostuivat pienistä holvatuista, melkein kahden metrin korkuisista kamareista, joilla oli oviaukot huoneeseen päin ja korkeat suorakaiteiset aukot ulospäin. Ne sijaitsivat metrin verran lattian yläpuolella. Vain yhtä pohjoismuurin aukkoa on voitu tarkemmin tutkia. Sen länsiseinään on ollut upotettuna parru, josta on mahdollisesti riippunut pienehkö kirkonkello. Eteishallirakennuksen yläosa voidaan hyvällä syyllä tulkita kellotapuliksi. Suuret kellot ovat voineet sijaita kattorakenteissa ja pienet ulkomuurien komeroissa. Erikoisten muuriaukkojen takia hallirakennuksen yläkerta on aikaisemmin tulkittu puolustuskerrokseksi, mutta tämä vaihtoehto on mahdoton, sillä kirkkojen linnoittaminen kiellettiin jo Lateraanin kirkolliskokouksessa vuonna Tiilikirkon toinen lisärakennus oli kaksikerroksinen, harmaakivistä muurattu asehuone. Siinäkin oli pohjakerroksessa läpikulkuportaalit (kuva 16). Rakennuksen kutsuminen asehuoneeksi, eli paikaksi johon kirkossakävijät jättivät aseensa pyhän messun ajaksi, on hiukan harhaanjohtava. Pohjakerroksen tila toimi nimittäin ennen kaikkea porrashuoneena. Kirkon eteläpuolella oli jyrkkä rinne, minkä vuoksi siinä on täytynyt olla portaat jo aikaisemmin. Asehuonerakennuksen yläkerroksessa oli holvattu huone, jossa oli ikkunoita molemmissa sivuseinissä, ja etelämuurissa on luultavasti sijainnut ulkosaarnatuoli. Näin arveli jo Juhani Rinne, ja hänen mukaansa alakertaan on tästä syystä rakennettu kaksi portaalia. THArk 62 17
15 Knut Drake Kuva 16. Ydinkirkon asehuoneen itäinen julkisivu. Valokuva M. Puhakka
16 Turun tuomiokirkon rakentaminen keskiaikana Kuva 17. Tallinnan Pyhän Nikolain kirkon pohja. V. Raam Tiilituomiokirkkoa ei ole yritetty ajoittaa luonnontieteellisin menetelmin, mutta voidaan pitää selvänä, että se on peräisin 1300-luvun lopulta. Mahdolliseksi rakennusajaksi voidaan ajatella vuosien välistä aikaa. Silloin Suomessa oli monia suuria julkisia rakennusprojekteja käynnissä ja saksalainen kulttuurivaikutus oli voimakas. Tiilituomiokirkon lähin vertailukohde Ruotsin puolella on merkillistä kyllä Skänningen Vårfru-kirkko Itä-Göötanmaalla. Kyseessä on kolmilaivainen tiilinen hallikirkko, jonka suorakulmaiset pilarit kannattavat yksinkertaisia ristiholveja. Runkohuoneen muureissa on ulkopuoliset tukipilarit ja sisäpuolella suorakulmaiset pilasterit. Tämän kirkon rakensivat luultavasti 1300-luvun keskivaiheella Saksasta tulleet maahanmuuttajat. Läpikulkuportaalein varustettuja kirkontorneja tai asehuoneita ei sen sijaan löydy nyky-ruotsista mutta kylläkin Suomenlahden eteläpuolelta, Saksalaisen ritarikunnan vaikutusalueelta. Lähin esimerkki on Tallinnan Pyhän Nikolain kirkko, jonka länsipäähän 1300-luvun keskivaiheen jälkeen lisättiin kaksikerroksinen torni jonka alakerrassa on runkohuoneen keskilaivan jatkeena toimiva eteishalli (kuva 17). Sen länsiseinässä oli suuri ikkuna ja sivuseinissä läpikulkuportaalit. Yläkerroksen ulkomuureissa on ikkunoita, jotka on tulkittu entisiksi ampuma-aukoiksi, mutta luultavasti kyseessä oli kellokerroksen ääniaukot. Nikolain kirkon 1300-luvun länsitorni on mahdollisesti toiminut Turun tuomikirkon eteishallirakennuksen esikuvana. Yhteenveto: Turun tuomiokirkon ydinkirkon monet vaiheet Suomen maakunnan asukkaiden siirtyminen kristinuskoon oli pitkän tapahtumaketjun tulos. Tietoja uudesta uskonnosta on epäilemättä saapunut jo ennen tuhatlukua ulkomaisten kauppiaitten ja seikkailunhaluisten suomalaisten välityksellä. Keski-Ruotsissa kristinuskon asema vakiintui yhdennellätoista vuosisadalla, ja Suomessa kirkollisen elämän alku ajoitetaan perinteellisesti luvulle. Sata vuotta myöhemmin maakunnassa oli jo toiminnassa itsenäinen hiippakunta, jonka tuomiokirkkoa ilmeisesti 1290-luvulla ruvettiin rakentamaan samoihin aikoihin perustettuun Turun kaupunkiin. Kyseessä oli puukatedraali. Tästä kirkosta ei ole löytynyt jäännöksiä mutta sen pohjoissivulle 1300-luvun toisella puoliskolla liitetystä harmaakivisestä sakaristosta on tallella jäännöksiä nykyisessä tuomiokirkossa. Tämä sakaristo purettiin melkein kokonaan 1300-luvun loppupuolella ja puukirkon tilalle ruvettiin rakentamaan laajaa harmaakivistä tuomiokirkkoa. Suunnitelmiin kuului uusi sakaristo, viisisivuinen kuori ja kolmilaivainen runkohuone. Uuden sakariston ja kuorin muurien valmistuttua työ keskeytyi. Epämääräisen pitkän tauon jälkeen siirryttiin THArk 62 19
17 Knut Drake tiilituomiokirkon rakentamiseen. Edellisen rakennusvaiheen sakaristo ja kuorimuurit säilytettiin, mutta runkohuoneesta tuli korkea kolmilaivainen hallirakennus. Sakaristoa korotettiin yhdellä uudella kerroksella, jonka kautta oli kulkuyhteys uuden kirkon lektorioon. Runkohuoneen länsipuolelle rakennettiin kaksikerroksinen harmaakivinen eteishallirakennus, jonka pohjakerroksessa oli läpikulkuportaalit ja jonka yläkerros toimi kellotapulina. Runkohuoneen etelämuurissa sijaitsevan pääsisäänkäytävän eteen tuli kaksikerroksinen asehuone, jossa myös oli läpikulkuportaalit. Sen yläkerroksen etelämuurissa sijaitsi ilmeisesti tuomiokirkon ulkosaarnatuoli. Sata vuotta perustamisensa jälkeen tuomiokirkko oli ydinkirkon muodossa valmiina otettavaksi käyttöön. Avusta kiitän dosentti Markus Hiekkasta ja arkkitehti Erkki Nurmelaa. Knut Drake Kirjallisuus Drake, Knut: Läpikulkuasehuone. ABOA, Turun maakuntamuseo vuosikirja 50. Turku Drake, Knut: Åbo domkyrka och byggnadsarkeologin. Liisa Seppänen (ed), Kaupunkia pintaa syvemmältä. Archeologia Medii Aevi Finlandiae IX. Turku Drake, Knut: Åbo domkyrkas första murade sakristia. Hikuin 33. Forlaget Hikuin. Hjbjerg Drake, Knut: Kalkstenskonsolerna i Åbo domkyrkas sakristia. Hikuin 36. Forlaget Hikuin. Hjbjerg 2009a. Drake, Knut: Åbo gråstensdomkyrka. Festchrift Markus Hiekkanen. Helsinki 2009b. Drake, Knut: Åbo domkyrka. Kärnkyrkans övre sakristia. SKAS 2009/2. Suomen keskiajan arkeologian seura. Turku. Drake, Knut: The First Conception of the Masonry Cathedral of Turku. Janne Harjula, Maija Helamaa & Janne Haarala, Times, Things & Places. 36. Essays for Jussi-Pekka Taavitsainen. Raisio Drake, Knut: Die Durchgangsvorhallen des Domes zu Turku. Estonian Journal of Archaeology (Painossa). Gardberg, C.J., Simo Heininen & P.-O Welin: Nationalhelgedomen. Åbo domkyrka Helsingfors Hiekkanen, Markus: Turku Cathedral as a Fortification. A Re-Evaluation. Castella Maris Baltici 3 4. Turku-Tartu- Malbork Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot. Helsinki Kronqvist, Iikka: Die mittelalterliche Kirchenarchitektur in Finnland. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja XLVIII:1. Helsinki Lindberg, Bo: Turun tuomiokirkko vuoteen Turun maakuntamuseon vuosikirja Turku Lindroos, Alf, Å. Ringbom, R. Kaisti, J, Heinemeier, G. Hodgins, F.Brock: The Oldest Parts of Turks Cathedral. C-14 Chronology of Fire Damaged Mortars. Archaeology and History of Churches in Baltic Region. Visby Lumiste, Mai & Kangropol, Rasmus: Niguliste kirik. Tallinn Pihlman, Aki: Turun kaupungin muodostuminen ja kaupunkiasutuksen laajeneminen luvulla. Varhainen Turku. Turun museokeskuksen raportteja 22. Turku Raam, Villem: Arhitektuur 13. sajandi teisest veerand kuni 14. sajandi keskpaigandi. Eesti kunsti ajalugu 1. Tallinn Rinne, Juhani: Tuomiokirkon rakennushistoria. Turun tuomiokirkko keskiaikana I. Turku THArk 62
Itäisen esilinnanpihan tutkimushistoriaa
Itäisen esilinnanpihan tutkimushistoriaa J.R.Aspelin mainitsee tarkastuskertoniuksessaan vuodelta 1876, että itäiseltä rondellilta lähtevä koillinen kehämuuri on suurimmaksi osaksi säilynyt. Se liittyy
KAIU. -AL [ K SANT.f R 1 N 1 P D TALO D. s lj o1; t t wni!llt!l:..
M U SE 0 '! r r. A s TO RAKENNUSt-a,., forjawnen ARKJSTO Selostus konservaattori Th. Lindquistin ja maist. A. Sinisalon käynnistä tutki~ massa val!ioneu!2ston~lo~ kivi~al~ alt~2ltln~---kierreportaita marraskuun
40 ja sen osien keskinäiset suhteet sekä antaa lyhyt selvitys niiden lunnosta.
Hämeenlinna 30.8. 1978 TUTKIMUSRAPORTTI ITÄISELLÄ ESILINNANPIHALLA 15.1 OLEVISTA NUUHEISTA JA MUURINOSISTA. Raportin tarkoituksena on esitellä pääpiirteissään muurin 40 ja sen osien keskinäiset suhteet
YLÄNE KAPPELNIITTU rautakautisen ja historiallisen ajan muinaisjäännösalueen pohjoisosan kartoitus 2004
YLÄNE KAPPELNIITTU rautakautisen ja historiallisen ajan muinaisjäännösalueen pohjoisosan kartoitus 2004 Päivi Kankkunen ja Sirkku Pihlman Museovirasto - arkeologian osasto - koekaivausryhmä 1 '' 1 Yläne
OSUUSLIIKE SALLAN KESKUSTOIMIPAIKAN KIINTEISTÖ
OSUUSLIIKE SALLAN KESKUSTOIMIPAIKAN KIINTEISTÖ Rakennushistoriaselvitys 10.10.2013 Arkkitehtitoimisto Pia Krogius Sisällys 1. JOHDANTO 4 Kohde 4 Tehtävä 4 Perustiedot 6 2. TAUSTAA 7 Osuusliike Salla 7
KAUP.OSA KORTTELI TONTTI TUTKIMUSPAIKKA Hämeenkatu 28 II 4 1. Rakennustyömaa. Neljä harmaakiviseinän jäännöstä
Turku, KAUP.OSA KORTTELI TONTTI TUTKIMUSPAIKKA Hämeenkatu 28 II 4 TUTKIMUKSEN LAATU Rakennustyömaa AIKA 5.5.-22.7.98 TUTKIJAT VALOKUVAAJAT H.Brusila, N.Lepokorpi, A.Pihlman M.Puhakka, A.Pihlman, N.Lepokorpi
Kirkkotila ja kirkolliset toimitukset Liedon kirkossa keskiajalta nykypäivään
Kirkkotila ja kirkolliset toimitukset Liedon kirkossa keskiajalta nykypäivään Kirkkotila avautuu -seminaari 20.5.2019 Liedon kirkko 10.40 11.00 Teologinen tiedekunta / Jyrki Knuutila www.helsinki.fi/yliopisto
ULVILA Liikistö. Keskiaikaisen kappelinpaikan ja hautausmaan koekaivaus. Tiina Jäkärä Yksityinen tutkimuskaivaus
ULVILA Liikistö Keskiaikaisen kappelinpaikan ja hautausmaan koekaivaus Tiina Jäkärä 2008 Yksityinen tutkimuskaivaus Tutkimuskohde: Ulvila Liikistö Ulvila Pappila rno 1:20 Tutkimus: keskiaikaisen kappelinpaikan
KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI (12.6.2007) Päivitetty 23.2.2015
KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI (12.6.2007) Päivitetty 23.2.2015 Helsingin kaupungin Koskelan sairaala-aluetta alettiin rakentaa vuosina 1912 1914. Opastaulusta näkyy, että siellä on monenlaisia
RYMÄTTYLÄ. Rymättylän kirkon porttihuoneen edustan valvontatyö
RYMÄTTYLÄ Rymättylän kirkon porttihuoneen edustan valvontatyö 16.8.2004 FT Kari Uotila Hannele Lehtonen Muuritutkimus K y 2004 Arkisto- ja rekisteröintitiedot Tutkimuskohde: Tutkimuksen aihe: Ajoitus:
PORI, TAIDEMUSEON LAAJENNUSALUE RAKENNUSTÖIDEN ALOITTAMISEN ARKEOLOGISET VALVONTATYÖT
PORI, TAIDEMUSEON LAAJENNUSALUE RAKENNUSTÖIDEN ALOITTAMISEN ARKEOLOGISET VALVONTATYÖT 31.5. - 4.6.1999 FM Jyrki Palo Museovirasto, rakennushistorian osasto 2 PORIN TAIDEMUSEON LAAJENNUSALUEEN RAKENNUSTÖIDEN
Julkaisija: Hollolan seurakunta 2008. Teksti: Marja Maunuksela, Juhana Säde. Kuvat: Juhani Viitanen, Juhana Säde, Suomen ilmakuva.
Hollolan kirkko Julkaisija: Hollolan seurakunta 2008. Teksti: Marja Maunuksela, Juhana Säde. Kuvat: Juhani Viitanen, Juhana Säde, Suomen ilmakuva. www.hollolanseurakunta.fi KIRKON RAKENTAMINEN Hollolan
LIITE 5 VIKARHOLMENIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUKSEN VANHAN HUVILARAKENNUSKANNAN RAKENNUSINVENTOINTI
LIITE 5 VIKARHOLMENIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUKSEN VANHAN HUVILARAKENNUSKANNAN RAKENNUSINVENTOINTI RANTATIE 68 (RNr 7:116) Hirsirunkoinen kesämökki on rakennettu 1930-luvun lopulla, todennäköisesti vuonna
Mitä kirkkojen katot kertovat?! Keskiaikaisten kirkkojen kattorakenteiden tutkimus ja korjaaminen! Restaurointimestarit Huttunen & Saarinen,
Mitä kirkkojen katot kertovat?! Keskiaikaisten kirkkojen kattorakenteiden tutkimus ja korjaaminen! Restaurointimestarit Huttunen & Saarinen, Arkkitehtitoimisto Livady!! KANSANRAKENNUS RESTAUROINTIKOHTEENA
Kirkkonummi Överkurk Kurkgårdin ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2011
1 Kirkkonummi Överkurk Kurkgårdin ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: Seppo Lamppu tmi 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi...
LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22
LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 Rakennukset, kulttuurihistoria Korpelan tilan entisessä talouskeskuksessa sijaitsevat asuinrakennus,
TURUN LINNAN JULKISIVUT Antti Suna
TURUN LINNAN JULKISIVUT 24.7.2007 Antti Suna 2 SISÄLTÖ sivu 1 Thrun linnan osat sivu 6 Ohjeita ja asiakirjoja sivu 7 Päälinna sivu 38 Esilinna sivu 57 Pajapiha sivu 58 Ryytipiha sivu 59 Ikkunatilastot
Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012
Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012 FT Samuel Vaneeckhout TAUSTA Muinaisjäännösselvityksen tavoitteena oli selvittää muinaisjäännösrekisteriin kuuluvia kohteita UPM:n
Sivu 1/6 TARKASTUSRAPORTTI Tampere, Pursikatu 4, Pursikatu 4, rakennetun ympäristön kohde Pursikatu 4 kadulta. Käynnin päivämäärä 17.07.2014 Kävijän nimi Käynnin tyyppi Miinu Mäkelä neuvonta Muistioteksti
Oulu ennen ja nyt. Pohjois-Pohjanmaan museo Oppimateriaalia kouluille / AK
1 Pohjois-Pohjanmaan museo Oppimateriaalia kouluille / AK Oulu ennen ja nyt Tätä materiaalia voi käyttää apuna esimerkiksi historian tai kuvataiteiden opinnoissa. Tehtävät sopivat niin yläasteelle kuin
Saaren kartanon (Mynämäki) arkeologiset tutkimukset vuonna 2011
Saaren kartanon (Mynämäki) arkeologiset tutkimukset vuonna 2011 FT Kari Uotila Muuritutkimus ky suovillankatu 3 20780 Kaarina Arkisto- ja rekisteritiedot Kohteen nimi: Kunta: Kohteen laji: Ajoitus: Saaren
NAKKILAN VIIKKALAN KAIVAUSKERTOMUS 1980
NAKKILAN VIIKKALAN KAIVAUSKERTOMUS 1980 Timo Kuokkanen 9.2. 1981 1 Kaivauskertomus pronssikautisen raunion tutkimuksista Nakkilan Viikkalan kylässä 3.6.- 14.7. ja 30.7.- 14.7. /g 1980. Kaivaukset suoritettiin
RIIHIMÄKI PELTOSAARI TOIMITILAKORTTELIN LUONNOSSUUNNITELMA 20.1.2014 B L O K A R K K IT EHDIT
RIIHIMÄKI PELTOSAARI TOIMITILAKORTTELIN LUONNOSSUUNNITELMA B L O K A R K K IT EHDIT E 1 - vaihe 1 Peltosaaren toimitilakorttelin luonnossuunnitelma vaihtoehto 1 I II 1 / 2 91.95 8:16 8:53 II 1 / 2 Peltosaaren
ESPOO, ESPOONKARTANO, MANKBY Liite 1 Georg Haggrén Kuvanro Alue Taso Yksikkö Kuvaus Suunta Päivä Kuvaaja
1 13 12 Alueen 13 ja 17 välissä olevan profiilipalkin N-profiili ennen sen poistamista. Vasemmalla kellari, rakennus 25. NE-SW 4.6.2013 GH 2 13 12 Yleiskuva. Stereokuvapari. Taustalla alue 19. Rakennukset
Saaren kartanon (Mynämäki) pihalammen reunakiveys. Kevät 2014.
Saaren kartanon (Mynämäki) pihalammen reunakiveys. Kevät 2014. FT Kari Uotila Muuritutkimus ky Tiivistelmä Saaren kartanon alueella tehtiin pihalammen pohjoisrannalle valaisinpylvästä varten kaivanto,
TURKU, KAKSKERTA, BRINKHALL Kavaljeerisiiven länsipuolen vesijohtoputken kaivanto
1 TURKU, KAKSKERTA, BRINKHALL Kavaljeerisiiven länsipuolen vesijohtoputken kaivanto MUSEOVIRASTO, RAKENNUSHISTORIAN OSASTO Kenttätyöt ja raportointi Antti Suna 13.12.2006 2 ARKISTO- JA REKISTERITIEDOT
AK 471b Haikon kartanon ympäristö Selvitys 2 Selvitys rakennuskannasta ja rakennusaloista
AK 471b Haikon kartanon ympäristö Selvitys 2 Selvitys rakennuskannasta ja rakennusaloista 1. Asuintonttien rakennukset 1-519 135 k-m² (tieto citygisistä) 1964 Kuvat eteläisestä julkisivusta ja huoltotiestä,
Naantali Raatihuoneenkatu 4 / Frandsila arkeologinen valvonta
Naantali Raatihuoneenkatu 4 / Frandsila arkeologinen valvonta 2.6-17.7.2012 FT Kari Uotila Muuritutkimus ky suovillankatu 3 20780 Kaarina ARKISTO- JA REKISTERITIEDOT Tutkimuskohde Naantali, Raatihuoneenkatu
TVH:n Oulun tiemestaripiirin tukikohta Rouskutie 1, Oulu RAKENNUSHISTORIASELVITYS. Arkkitehtitoimisto Pia Krogius 2014
TVH:n Oulun tiemestaripiirin tukikohta Rouskutie 1, Oulu RAKENNUSHISTORIASELVITYS Arkkitehtitoimisto Pia Krogius 2014 SISÄLLYS JOHDANTO Kohde Yllä näkymä tontilta. Etualalla toimistorakennus, takana huoltamorakennus.
laaja kohderaportti Pohjois-Pohjanmaan liitto RAAHE 17. KAUPUNGINOSA HAKALAN KORJAAMO
12/4/2018 Pohjois-Pohjanmaan liitto laaja kohderaportti laaja kohderaportti Pohjois-Pohjanmaan liitto RAAHE 17. KAUPUNGINOSA HAKALAN KORJAAMO Idän puoleinen pääty ja julkisivu Ouluntielle. (Kuva: Kaisa
TEIJON VOIMALAITOS & RETKEILYALUE
T arkastusraportti TEIJON VOIMALAITOS & RETKEILYALUE Perniö, SALO 1 METSÄHALLITUS Mia Puotunen 2008 T ARKASTUSRAPORTTI 13.11.2008 TEIJON VOIMALAITOS JA RETKEILYALUE Teijon retkeilyalue, Perniö VOIMALAITOS
JOKELA - VÄLIPOHJAN KANTAVUUDEN MÄÄRITYS RAPORTTI 1. KRS. KATON VAAKARAKENTEISTA Torikatu 26 80100 Joensuu 02.09.2011
JOENSUUN JUVA OY JOKELA - VÄLIPOHJAN KANTAVUUDEN MÄÄRITYS RAPORTTI 1. KRS. KATON VAAKARAKENTEISTA Torikatu 26 80100 Joensuu 02.09.2011 JOENSUUN JUVA OY Penttilänkatu 1 F 80220 Joensuu Puh. 013 137980 Fax.
Kivipolku Lappeenrannan linnoituksessa
Kivipolku Lappeenrannan linnoituksessa Aloitetaan matkamme yllä olevan kuvan osoittaman muistomerkin luota. Pohditaan ensin hetki Lappeenrannan ja linnoituksen historiaa: Lappeenrannan kaupungin historia
Lappeenranta Höytiönsaari Marjolan eteläpuolinen alue muinaisjäännösinventointi Timo Jussila Timo Sepänmaa
1 Lappeenranta Höytiönsaari Marjolan eteläpuolinen alue muinaisjäännösinventointi 2011. Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Lappeenrannan Yritystila Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...
Olavinlinnan Paksun bastionin ampuma-aukot
Olavinlinnan Paksun bastionin ampuma-aukot Kunnostustyöt Syksy 2010 Talvi 2011 Mirva Kleemola Rakennuskonservaattori AMK m.m.kleemola@gmail.com 040 963 6566 Tuija Väli-Torala Rakennuskonservaattori AMK
B L O K A R K K IT EHDIT
RIIHIMÄKI PELTOSAARI TOIMITILAKORTTELIN LUONNOSSUUNNITELMA 20.1.2014 B L O K A R K K IT EHDIT E 1 - vaihe 1 Peltosaaren toimitilakorttelin luonnossuunnitelma vaihtoehto 1 I Peltosaaren toimistotalo toimii
TURKU Nunnankatu salaojakaivon purkuputki 2013 Kaupunkiarkeologinen valvonta
TURKU Nunnankatu salaojakaivon purkuputki 2013 Kaupunkiarkeologinen valvonta Kaivausraportti Heidi Martiskainen Turun museokeskus 2013 Arkisto- ja rekisteritiedot Tutkimuskohde: Turku, Nunnankatu Kaupunginosa:
Kalliola /10
Kalliola- 1/10 Uusikaupunki (895) Kuivarauma (482) Kalliola 1 001 Muu asuinrakennus 002 Kellari, kellarivaja 003 Navetta 004 Muu karjarakennus 005 Sauna Osoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Historia
OSASTOT A-D. Akaan hautausmaa OSASTO A
Akaan hautausmaa OSASTOT A-D OSASTO A Osasto A sijaitsee Akaan hautausmaan pohjoissivulla. Osasto muodostaa yhdessä osaston B kanssa vuonna 1890 perustetun hautausmaan vanhimman osan ja hautausmaan alkuperäinen
Muinaistieteelliselle Toimikunnalle.
Muinaistieteelliselle Toimikunnalle.. Muinaistieteellisen Toimikunnan toimesta suoritettiin kuluneena kesänä Karjaan pitäjässä sijaitsevan Grabbackan kartanolinnan kaivaus- ja restauroimistyöt. Kaivaus
Rakennusta alkuperäisasussaan
Raunion Tila 834-423-1-33 Omistajat Anne Rämö ja Juha Kujala Suunnittelu Jutta Varjus Rakentaminen Rauli Thynell, Juha itse ja sukulaiset Rakennuksen peruskorjaus, toisen kerroksen ja kuistin rakentaminen
Määrlahden historiallinen käyttö
Ulrika Rosendahl, Loviisan kaupungin museo 27.5.2019 Määrlahden historiallinen käyttö Loviisan Määrlahden kaupunginosa, eli Loviisan lahden itäpuoli, näyttäytyy historiallisessa kartta-aineistossa asumattomana
LIITE 1 DOKUMENTOINTI RAKENTEET. Yleistä
1 DOKUMENTOINTI LIITE 1 RAKENTEET Yleistä Rakenteet arvioitiin silmämääräisesti 19.3.2009. Asiantuntija-apuna arvioinnissa olivat mukana Pälkäneen kunnan rakennusmestari Asko Valkama ja Pirkanmaan maakuntamuseon
Kangasala Vatialan ja Lempoisten (Riunvaiva) kylätonttien arkeologinen maastotarkastus 2010. Timo Jussila Hannu Poutiainen
1 Kangasala Vatialan ja Lempoisten (Riunvaiva) kylätonttien arkeologinen maastotarkastus 2010. Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: Kangasalan kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...
TARKASTUSKERTOMUS KAUHAVA, (ALAHÄRMÄ), RINTAVAINIO Pronssikautisen hautaröykkiöalueen tarkastus. Kaisa Lehtonen MUSEOV I RASTO
TARKASTUSKERTOMUS 27.5.2009 KAUHAVA, (ALAHÄRMÄ), RINTAVAINIO Pronssikautisen hautaröykkiöalueen tarkastus Kaisa Lehtonen '' MUSEOV I RASTO TARKASTUSKERTOMUS 27.5.2009 Kauhava, (Alahärmä), Rintavainio 4010013
Kouvola Repovesikylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014
Kouvola Repovesikylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Tilaaja: UPM-Kymmene Oyj / Karttaako Oy Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartat... 6 Tutkimusalueen
Ruotsinpyhtää Tesjoki Skårbäcksmossen, sotilasleiripaikan kartoitus ja koekaivaus
Väliraportti 1.7.2009 Ulrika Köngäs Ruotsinpyhtää Tesjoki Skårbäcksmossen, sotilasleiripaikan kartoitus ja koekaivaus Ruotsinpyhtään Skårbäcksmossenin 1700-luvun sotilasleirin alueella suoritettiin arkeologiset
LOKINRINNE 1, ESPOO KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TUULISUUSLAUSUNTO
Vastaanottaja Espoon asunnot Oy Asiakirjatyyppi Lausunto Päivämäärä 12.06.2016 LOKINRINNE 1, ESPOO KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TUULISUUSLAUSUNTO LOKINRINNE 1, ESPOO KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TUULISUUSLAUSUNTO Päivämäärä
Suvilahti sota-aikana
Suvilahti sota-aikana Kaasulaitoksen uutta pukuhuone- ja ruokalarakennusta rakennetaan joulukuussa 1938. Näkymä itäjulkisivusta. Huomaa kaasuvalaisinpylväs ja rakennustyömaan ylittävä kaasuputki, joka
Akaa (Toijala) Matinlahti arkeologinen valvonta 2017
1 Akaa (Toijala) Matinlahti arkeologinen valvonta 2017 Teemu Tiainen Tilaaja: Verkonrakentaja Wire Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Valvonta... 4 Tulos... 7 Lähteet... 7 Kansikuva: Valvonnassa
Kuntokartoitus katselmus Prijuutissa 2.12.2013
Insinööritoimisto Kimmo Kaitila Oy RAPORTTI Tuusulan kunta/ Tilakeskus Kuntokartoitus katselmus Prijuutissa 2.12.2013 Kohde on Hyrylässä Ajomiehentiellä sijaitseva vanha kauppiastalo ( tila 3:282 ). Rakennus
2. Perustukset ja kellarit 1/3. Kuva 2: Maanvarainen perustus 2
Jämerä detaljit 2. Perustukset ja kellarit 1/3 Kuva 1: Maanvarainen perustus 1 Kuva 2: Maanvarainen perustus 2 2. Perustukset ja kellarit 2/3 Maanvaraisen/tuulettuvan alapohjan perustuksen anturat tarjotaan
Janakkala, Sauvala, RATALAHTI
!jo / '1/2. 20/2.. Janakkala, Sauvala, RATALAHTI 26.9.2007, Kaija Kiiveri-Hakkarainen, Anu Laurila Yleiskuva Ratalahden torpasta 26.9.2007. Ratalahden sijainti Renko ja Janakkalan rajan tuntumassa. Kohde:
Ikaalinen Mt , Jyllintie parannusalueen muinaisjäännösinventointi 2011
1 Ikaalinen Mt. 13523, Jyllintie parannusalueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Pirkanmaan ELY-keskus 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 4
Raasepori Baggby Ön ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011
1 Raasepori Baggby Ön ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: Seppo Lamppu tmi 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 4 Kansikuva: pieniä raivausröykkiöitä
Tarkastettu omakotitalo
Tarkastettu omakotitalo Asuinrakennuksen ja varastorakennuksen väli on pieni, jonka vuoksi varasto on tehty julkisivujen osalta kivirakenteisena (paloturvallisuus) Asuinrakennuksen parvekkeen pilareiden
Jyväskylän kaupungintalo peruskorjaus ja entistäminen SUOJELURAKENNUKSEN ERITYISPIIRTEET alustava
Jyväskylän kaupungintalo peruskorjaus ja entistäminen SUOJELURAKENNUKSEN ERITYISPIIRTEET alustava 23.03.2010 Kaupungintalo on osa valtakunnallisesti merkittävää Jyväskylän Kirkkopuiston ja hallintokeskuksen
1 RAKENNNESELVITYS. 9 LIITE 5. s. 1. Korutie 3 Työnumero: 8.9.2011 Ilkka Meriläinen 51392.27
9 LIITE 5. s. 1 1 RAKENNNESELVITYS 1.1 TEHTÄVÄN MÄÄRITTELY Selvitys on rajattu koskemaan :ssa olevan rakennuksen 1. ja 2. kerroksen tiloihin 103, 113, 118, 204 ja 249 liittyviä rakenteita. 1.2 YLEISKUVAUS
Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta.
Rakentamistapaohjeet Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Korttelien ja tonttien numerot
Rakennusten pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen:
Rakennusten pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen: RT-ohjekortti RT 12-10277 Rakennuksen pinta-alat (1985) Kerrosalan laskeminen, Ympäristöopas 72 (2000) RAKENNUSALA: Rakennusala on se alue tontilla,
OSA 3: GEOMETRIAA. Alkupala. Kokoa neljästä alla olevasta palasesta M kirjain.
OSA 3: GEOMETRIAA Tekijät: Ari Heimonen, Hellevi Kupila, Katja Leinonen, Tuomo Talala, Hanna Tuhkanen, Pekka Vaaraniemi Alkupala Kokoa neljästä alla olevasta palasesta M kirjain. G. GEOMETRIAA Hannu ja
Drottningholmin linna
1 Drottningholmin linna Drottninholmin linnan puiston puolelta Drottningholmin linna (ruots. Drottningholms slott) on Ruotsin kuningasperheen yksityisasunto. Se sijaitsee Ekerön kunnan Drottningholmissa,
2. Kohde Iisalmen sairaalan asuinrivitalo, R2. 5. Kohdetyyppi
SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Kunta Iisalmi 4. Kiinteistötunnus 140-1-36-1-3 6. Koordinaatit 7. Osoite 9. RAKENNUKSEN KUVAUS Riistakatu 23 2. Kohde Iisalmen
LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ
LATTIAKIVET LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ Käyttökohteita sisälattiat, takkojen edustat, terassien ja portaiden pinnoitukset, pihakiveykset maakosteaan betoniin asennettuna
KIRKONVARKAUS Kuin koru Saimaansivulla. Talot tonttien mukaisesti. Laatu- ja ympäristöohje
Talot tonttien mukaisesti Laatu- ja ympäristöohje KIRKONVARKAUS Pursialasta lin Mikkeustasta k s e k Anttolasta Venesatama enk atu Rantareitti Jokaiselle Kirkonvarkauden asuntomessualueen osalle Suomi,
ISOJOKI Salomaa Maakaapelilinjan arkeologinen tarkkuusinventointi 2018
ISOJOKI Salomaa Maakaapelilinjan arkeologinen tarkkuusinventointi 2018 Teemu Tiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: Caruna Oy Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Tarkkuusinventointi... 4 Tulos... 5 Lähteet...
j,;t 'r, Muuritutkimus ky Suovillankatu Kaarina kari
1 30.4.1998. Muuritutkimus ky Suovillankatu 3 20780 Kaarina kari. uotila@kolumbus.fi 050-5287360 j,;t 'r, Kari Uotila NAANTALIN KIRKON TUTKIMUKSET VUOSINA 1996-1997 S-HUONEEN RAKENNUSARKEOLOGISET TUTKIMUKSET
KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Rauman Burger, Hesburger Hampurilaisravintola
KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Rauman Burger, Hesburger Hampurilaisravintola Kunta: Rauma Kylä/kosa: (Tarvonsaari) Sijainti: Nortamonkatu 3, Tallikedonkatu 1, 26100 RAUMA Kohdetyyppi: liike-elämä
VANTAAN KESKUSVARIKKO VALOKUVAT 1 (5)
1 (5) Kuva 1. Toimistosiiven itäpää ja korkeamman korjaamosiiven pohjoispääty. Kuva 4. Vesi vuotaa kuvassa keskellä näkyvän kellon päälle. Vuoto on peräisin ylemmältä katolta, ei ylösnostosta. Kuva 2.
R A A S E P 0 R I Marianne Koskimies
R A A S E P 0 R I 1969 Marianne Koskimies 23. 6.-10.7.1969 1 ETELÄINEN ESILINNA KEHÄl.TUURIN PAALUTUS (jatkoa kesäkuun tutkimuksille) Otettiin kaivinkoneelia savimaata (ks. J.Mikkolan selostus) pois puretun
TURUN LUONNONSUOJELUYHDISTYKSEN MELUKÄVELY
TURUN LUONNONSUOJELUYHDISTYKSEN MELUKÄVELY 8.10.2014 Hiljan päivänä TLSY järjesti melukävelyn. Kävelyn aikana kuunneltiin kaupungin melua, sen voimakkuutta ja laatua sekä arvioitiin äänimaiseman laatua.
LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ
LATTIAKIVET LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ Käyttökohteita sisälattiat, takkojen edustat, terassien ja portaiden pinnoitukset, pihakiveykset maakosteaan betoniin asennettuna
Akaa Tipuri (Kurisniemi) Tipurintien valaistuslinjan maanrakennustyön arkeologinen valvonta 2011
Akaa Tipuri (Kurisniemi) Tipurintien valaistuslinjan maanrakennustyön arkeologinen valvonta 2011 Tiina Vasko 2011 Pirkanmaan maakuntamuseo Kulttuuriympäristöyksikkö 2 Sisällysluettelo Arkisto- ja rekisteritiedot
AR n. 45 m2, pirtti ja kammari, pieni kuisti. Rakennusvuosi ei ole tiedossa. Tontille on rakennettu tämän rakennuksen läheisyyteen uusi asuinrakennus.
VANHAN ASUINRAKENNUKSEN KUNNOSTA. AR n. 45 m2, pirtti ja kammari, pieni kuisti. Rakennusvuosi ei ole tiedossa. Tontille on rakennettu tämän rakennuksen läheisyyteen uusi asuinrakennus. Osoite: Kiinteistötiedot:
Pelkosenniemi, Pyhätunturi. Uhriharju ja Pyhänkasteenlampi
Pelkosenniemi, Pyhätunturi Uhriharju ja Pyhänkasteenlampi Kohteen tarkastus Pirjo Rautiainen Metsähallitus Lapin Luontopalvelut PL 8016 96101 Rovaniemi pirj o.rautiainen@metsa.fi 040 5081673 JOHDANTO Pyhä-Luoston
Nokia Viikin kartanon kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013
1 Nokia Viikin kartanon kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013 Hannu Poutiainen Jasse Tiilikkala Tilaaja: SRV Rakennus Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Lähtötiedot... 5 Inventointi... 5 Tulos...
VARKAUS Konnasalon asemakaavoitettavan alueen muinaisjäännösinventointi 2006
1 VARKAUS Konnasalon asemakaavoitettavan alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila Kustantaja: Varkauden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Mastokarttaote... 3 Konnansalon muinaisjäännökset...
TUULIPUISTON LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SAUVO STENINGEN VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT
TUULIPUISTON LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SAUVO STENINGEN VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2013 SISÄLLYS 1. Johdanto 2. Uusi rakennuspaikka 3. Rakennuspaikan kuvaus 4. Lepakot 5. Johtopäätökset
Kuusiston kartano Puutarhan putkikaivannon arkeologinen valvonta marraskuu FT Kari Uotila Muuritutkimus ky
1 Kuusiston kartano Puutarhan putkikaivannon arkeologinen valvonta marraskuu 2015. FT Kari Uotila Muuritutkimus ky 2 Tiivistelmä Kuusiston kartanon puutarhan itäosaan tehtiin marrakuussa 2015 lvi-kaivanto,
Nokia Paperitehtaan alueen muinaisjäännösinventointi 2011.
1 Nokia Paperitehtaan alueen muinaisjäännösinventointi 2011. Tapani Rostedt Timo Jussila Kustantaja: GEORGIA-PACIFIC NORDIC OY 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Kartat... 3 Vanhat
Alustava tutkimuskertomus, laadittu suunnittelijoit, varten
Lfl LMU Alustava tutkimuskertomus, laadittu suunnittelijoit, varten kesäkuussa 1975 Yleistä Leipomo/sairaslarakennuksesaa on suoritettu tutkisustöitä työselityksen 8/1975 mukaisesti siten, että ensimmäisessä
Karstula Korkeakangas Kulttuuriperintökohteiden täydennysinventointi 2014
Metsähallitus, Metsätalous Ville Laurila Karstula Korkeakangas Kulttuuriperintökohteiden täydennysinventointi 2014 Metsähallitus Yleistä Karstulan Korkeakankaalla tehtiin kulttuuriperintökohteiden täydennysinventointi
TP Juhlalaavu: Tilannekatsaus
TP Juhlalaavu: Tilannekatsaus Jan "Romu"Ruusuvuori 15. marraskuuta 2006 Sisältö 1 Suunnitelmat 1 1.1 Rakennuspaikka ja -lupa...................... 1 1.2 Perustus............................... 2 1.3 Hirsikehikko............................
Tarhapuiston päiväkoti, Havukoskentie 7, Vantaa. 24.11.2011 Työnumero:
RAKENNETEKNINEN SELVITYS LIITE 4 s. 1 1 RAKENTEET 1.1 YLEISKUVAUS Tutkittava rakennus on rakennettu 1970-luvun jälkipuoliskolla. Rakennukseen on lisätty huoltoluukut alustatilaan 1999. Vesikatto on korjattu
Tampere Härmälä Entisen lentokonetehtaan alueen muinaisjäännösinventointi 2011
1 Tampere Härmälä Entisen lentokonetehtaan alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Tapani Rostedt Timo Jussila Kustantaja: Tampereen kaupunki 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Vanha
Leppäkorven koulu VALOKUVAT
1 (7) (V)= Vahha osa (U)= Uudempi osa) Kuva 1. Vanha rakennus sisäpihalle (V). Uudempi rakennus pilkistää taka-alalla vasemmalla. Kuva 4. Tyypillinen liittyvän rakennuksen nurkkahalkeama (V). Kuva 2. Vanha
KUNTOARVIO JA KIINTEISTÖJEN ARVONMÄÄRITYS
KUNTOARVIO JA KIINTEISTÖJEN ARVONMÄÄRITYS Svapa Oy Muurarinkatu 2, 92120 Paavo Koskela p. 050 529 0012, paavo.koskela@svapa.fi www.svapa.fi 1(4) Pikku Soini Tontti 1,, kuntoarvio hinnan määritystä varten
JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN VANHANKIRKON
1 JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN VANHANKIRKON = Tuusulan seurakunnan Järvenpään kylän seurakuntatalon historiaa koonnut Jaakko Harjuvaara Järvenpään Seurakunta, Synty ja 25-vuotisvaiheet 1952-1976 Veijo Kokkonen:
Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006
1 Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006 Timo Jussila Kustantaja: Pihtiputaan kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Maastokarttaote... 3 Kartoitus... 3 Maasto...
Akaa Toijala Sampolantie Kiinteistön 20-407-6-11 muinaisjäännösinventointi 2012 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa
1 Akaa Toijala Sampolantie Kiinteistön 20-407-6-11 muinaisjäännösinventointi 2012 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Kustantaja: Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot...
Kotka, Hallan saari. Redutin alustava kenttäinventointi heinäkuu 2012
Kotka, Hallan saari. Redutin alustava kenttäinventointi heinäkuu 2012 FT Kari Uotila Muuritutkimus ky Tiivistelmä Kotkan Hallan saaressa oletetu redutin alueelle tehtiin heinäkuussa 2012 vanhemman kartta-aineiston
Kaivosvoudintie 6 01610 Vantaa. Vantaan Kaupunki PL 6007
Vesivahingon kosteuskartoitus Tarkastuskohde: Kaivokselan päiväkoti Kaivosvoudintie 6 01610 Vantaa Tilaaja: Krohn Mikko Vantaan Kaupunki PL 6007 Vahinkonumero: Tarkastaja: Hannu Peltola 040-538 7944 Tarkastuspvm:
Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m
Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.
koivuranta-895-472-0007-0003 1/13
koivuranta-895-472-0007-0003 1/13 Uusikaupunki (895) Vohdensaari (472) Koivuranta 895-472-0007-0003 1 001 Talonpoikaistalo 002 Navetta 003 Sauna 004 Vaja Osoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Historia
IG' Jb3 I. Tyhjennys. Inventointi s. 1'3(;1. H. Lilius HUONE K 103
IG' 1 Jb3 I HUONE K 103 Tyhjennys. Inventointi 25. 7. - 25. s. 1'3(;1 H. Lilius Itäpatterin kaiv3ukset aloitettiin 25.7.1961. Ne suoritettiin huoneessa K 103. Kaivauksen tarkoituksena oli saada esiin ne
Siuntio Klobben -saaren muinaisjäännösinventointi 2010
1 Siuntio Klobben -saaren muinaisjäännösinventointi 2010 Timo Jussila Kustantaja: Nokia Asset Management Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 5 Muinaisjäännös... 6
Parveke ja luhtikäytävä (max 2 /P2)
4.6.0.0 SOVELTAMISALA Tässä teknisessä tiedotteessa käsitellään puurakenteisen parvekkeen ja luhtikäytävän paloteknisiä määräyksiä ja ohjeita enintään -kerroksisen P-paloluokan rakennuksen näkökulmasta.
PERNIÖ, KIRJAKKALA. Näytteenottokuoppien kaivuun valvonta
Raportti konekaivuun valvonnasta, jonka tutkija Heljä Brusila suoritti 25.8.999 Perniön Kirjakkalan ruukin alueella näytteenottokuoppien kaivuun yhteydessä. PERNIÖ, KIRJAKKALA Näytteenottokuoppien kaivuun
Ikaalinen Sarkkilan kylätontti. Täydennyksiä ja tarkennuksia v koekaivausraporttiin
1 Ikaalinen Sarkkilan kylätontti Täydennyksiä ja tarkennuksia v. 2011 koekaivausraporttiin Viite: mjrek 1000019274. Raportti: Poutiainen, Laakso & Bilund: Ikaalinen Sarkkila koekuopitus 2011 Viestissään