Turun tuomiokirkon rakentaminen keskiaikana

Transkriptio

1 Kirkko ja papisto Turun tuomiokirkon rakentaminen keskiaikana Osa 1. Ydinkirkko Tämän artikkelin oli tarkoitus olla ensimmäinen osa kaksiosaisesta artikkelista, jonka toinen osa julkaistaisiin lehden seuraavassa numerossa. Helmikuun 19. päivänä tätä vuotta Knut Drake poistui keskuudestamme, joten toinen osa jää julkaisematta. Tuomiokirkon perustaminen Ensimmäinen Suomessa sijaitsevasta tuomiokirkosta kertova asiakirja on peräisin vuodelta Silloin paavilta tuli lupa siirtää hiippakunnan keskus uuteen paikkaan. Historiantutkimuksessa asia on tulkittu niin, että tämän lähetyshiippakunnan silloinen piispa Tuomas siten sai muuttaa istuimensa Nousiaisista Räntämäen (Maaria) Koroisiin, jonne rakennettiin pieni puukirkko. Vuonna 1259 mainitaan Turun hiippakunta ensimmäistä kertaa tällä nimellä. Asian voi tulkita joko niin, että Koroisissa olevan pienen yhdyskunnan nimi oli Turku/Åbo tai että silloin tehtiin päätös uuden tuomiokirkon rakentamisesta tämän nimiseen, suunnitteilla olevaan kaupunkiin. Varsinainen kaupunki perustettiin vuoden 1300 paikkeilla kolmiomaiselle tasangolle, nykyisen Tuomiokirkonkadun ja Samppalinnan puiston väliselle alueelle. Kirkon paikaksi valittiin Unikankare-niminen kukkula kaupungin pohjoisreunassa (kuva 1). Alue oli suppea ja kivinen eikä siinä ollut paljon tilaa kirkkomaalle. Kirkkorakennus sijoitettiin kukkulan länsipäässä olevalle kymmenmetriselle kalliolle, jonka laki oli melko tasainen (kuva 2). Vuoden 1300 tienoilla kivikirkkojen muuraaminen oli jo yleistynyt Keski-Ruotsissa reunaalueita lukuun ottamatta; näihin kuului tuolloin myös Suomi-niminen maakunta. Uusia seurakuntia perustettaessa pystyttiin kätevästi rakentamaan puisia kappeleita ja kirkkoja, sillä metsäisillä alueilla puurakentamisella oli pitkät perinteet. Uusissa hiippakunnissakin tultiin alkuvaiheessa toimeen puusta rakennetuilla tuomiokirkoilla. Kun Turun tuomiokirkon rakennushistoriaa ryhdyttiin tutkimaan 1920-luvulla, pidettiin itsestään selvänä, että ensimmäinen kirkko tällä paikalla oli puusta rakennettu. Jäännöksiä tästä puukirkosta ei kuitenkaan löytynyt. Tästä huolimatta tutkijat ovat edelleen sitä mieltä, että ensimmäinen tuomiokirkko oli puurakennus, johon ajan mittaan liitettiin harmaakivistä muurattu sakaristo. Sakaristo 1 Tuomiokirkon entistämistöiden alkaessa vuonna 1922 päätettiin sakariston alle rakentaa pannuhuone keskuslämmitystä varten. Lattiaa purettaessa huomattiin kuitenkin, että paikalla oli jäännöksiä vanhemmista rakenteista, minkä vuoksi suoritettiin arkeologisia tutkimuksia. Silloin selvisi, että kirkolla on ollut kaksi aikaisempaa muurattua sakaristoa, jotka vuoron perään on purettu uuden sakariston rakentamisen yhteydessä. Ensimmäisestä kivisakaristosta (sakaristo 1), on jäljellä jäännöksiä itä-, pohjois- ja länsimuurien perustuksista (kuva 3). Osa sen etelämuurista on säilynyt runkohuoneen pohjoisseinän luonnonkivimuurauksessa. Tämä muurinosa on ilmeisesti säilytetty ensimmäisen sakariston tiiliportaalin takia luvun korjaustöiden yhteydessä merkittiin runkohuoneen pohjoisseinän rappaukseen kahden entisen sakariston päätyjen ääriviivat, ns. sakaristo 1:n pääty pienempänä ja ns. sakaristo 2:n suurempana (kuva 4). Molemmat kuviot ovat kuitenkin virheellisiä. Vanhimman sakariston päädyn muoto on helppo rekonstruoida. Arkeologisten kaivausten ansiosta tunnetaan rakennuksen sijainti, ja osa päätykolmion läntisestä reunasta on näkyvissä seinässä. Tiiliportaalia purettiin vuonna 1805, mutta sen rakenne tunnetaan vanhojen kuvien ja peruskivenä toimineen kalkkikivilaatan ansiosta. Sakaristo 1 liitettiin luultavasti silloisen puutuomiokirkon pohjoisseinään, kyseessä on voinut olla yhden kivikirkkosuunnitelman ensimmäinen vaihe. 4 THArk 62

2 Turun tuomiokirkon rakentaminen keskiaikana Kuva 1. Tuomiokirkon kirkkomaa. Kartta. Turun kaupungin mittaustoimisto. Ensimmäisen kivisakariston rakentamisajankohdaksi on esitetty sekä 1260-lukua että 1400luvun alkua. Edellinen ajoitus perustui olettamukseen, että 1200-luvun puolivälin paikkeilla alueella olisi sijainnut pieni saksalaisten kauppiaiden yhdyskunta luvun alkuvuosina suoritetut arkeologiset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että näin tuskin on voinut olla. Se puukirkko, johon kivisakaristo myöhemmin on liitetty, on voitu rakentaa tänne vasta vuoden 1290 tienoilla. Sakaristossa käytetyn laastin radiohiilieli C14-ajoitusmittauksesta on äskettäin julkaistu raportti, jonka mukaan muuraustyö on tehty 1280-luvulla. Tämän ajoituksen tukena käytetään asiakirjaa, jossa kerrotaan, että kanunki Magnus Ruskolta valittiin piispaksi tuomiokirkon sakaristossa vuoden 1291 tammikuussa. Näillä asioilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Vuoden 1291 piispanvaali on voitu toimittaa Turun tuomiokirkon tuolloin juuri valmistuneessa puusakaristossa mutta yhtä hyvin Koroisissa sijaitsevassa sakaristossa, josta ei ole muita tietoja. Sakaristo 1 on epäilemättä peräisin 1300-luvulta, mutta todennäköisesti vasta vuosisadan lopputhark 62 puolelta. Harmaakivikirkko 1920-luvulla oletettiin, että toinenkin sakaristo oli ollut erillinen rakennus, minkä vuoksi sille annettiin nimi sakaristo 2. Todellisuudessa kyse oli kuitenkin laajemmasta kokonaisuudesta, jota voidaan kutsua harmaakivituomiokirkoksi (kuva 5). Nimitys on hiukan harhaanjohtava, koska sen rakentamisessa käytettiin luonnonkivien lisäksi runsaasti kalkkikiveä ja tiiltä. Sakariston lisäksi suunnitelmaan kuului noin metrin suuruinen runkohuone ja noin metrin kokoinen, pohja-alaltaan polygonaalinen (monikulmainen), kuori. Käyttökelpoiseen kuntoon valmistui vain sakaristo, joka oli pinta-alaltaan samankokoinen kuin kuori. Tästä sakaristosta on parhaiten säilynyt sen länsimuuri ja luoteiskulma ainoa osa harmaakivikirkosta, joka edelleen on näkyvissä tuomiokirkon ulkohahmossa (kuva 6). Tutkimuskaivausten yhteydessä löytyivät sakariston pohjoisen ja itäisen muurin perustukset. Vähäinen osa itämuurin eteläpäästä, jossa kalkki5

3 Knut Drake Kuva 2. Turun tuomiokirkko ennen v R. Hausen, Åbo domkyrkas räkenskaper I Kuva 3. Tuomiokirkon sakaristo. Sakaristo 1:n pohjan rekonstruktio G. Buschmann kivisen ikkunan pieli on tallella, on myös säilynyt. Tämän perusteella oletetaan, että sakaristossa on ollut kaksi ikkunaa itään päin. Varsinaista etelämuuria sakaristolla ei ollut, sillä se liittyi runkohuoneeseen, kuului siis samaan rakennusvaiheeseen kuin tämä. Sakariston rakentamisessa käytettiin runsaasti kalkkikiveä. Sitä löytyy luoteisessa kulmaketjusta ja itämuurin kohdalla säilyneestä ikkunanpielestä. Ilmeisesti tarkoitus oli myös käyttää kalkkikiveä sakariston holveissa. Länsiseinässä on vielä yksi kalkkikivi6 konsoli paikoillaan, ja tämän lisäksi on seitsemän vastaavaa konsolia säilynyt. Sakaristo oli tarkoitus holvata neljällä ristiholvilla, joita kalkkikivinen pylväs olisi kannattanut keskellä huonetta. Tässä vaiheessa holvaus jäi kesken, ja tilalle tuli myöhemmin kömpelö, tavallisista rakennustiilistä kokoonpantu pylväs. Kirkkosalin pohjoisseinässä näkyvä luonnonkivimuuraus ei siis muodostu kahden aikaisemman sakariston päädyistä, kuten aikaisemmin luultiin, vaan on peräisin harmaakivikirkon pohjoisseithark 62

4 Turun tuomiokirkon rakentaminen keskiaikana Kuva 4. Runkohuoneen pohjoisseinä. Mittapiirustus Rinne Sakaristo 1:n eteläpäädyn rekonstruktio G. Buschmann nästä. Kivet ovat kuuluneet rakenteilla olevan runkohuoneen pohjoisen sivulaivan itäisimpään kilpikaareen. Pyhän Ruumin (Tavastien) kappelin kaariaukkojen välissä olevassa pilarissa näkyy myös muutama harmaakivivaiheeseen kuuluva kivi (Ks. kuva 4). Muissa kohdin vanha kivimuuri on myöhempien tiilimuurausten peitossa, mutta sen ulkopinta on näkyvissä sakariston vintillä (Ks. kuva 7). Siellä harmaakivimuuri nousee kuvassa näkyvän puuparven alareunaan. Parven alapuolella näkyy harmaakivivaiheen sakariston vinttiin johtanut matala aukko luvun tutkimusten yhteydessä löydettiin jäännöksiä viisisivuisen kuorin muureista. Kuorin kulmissa on ollut tukipilareita. Joidenkin tutkijoiden tulkinnan mukaan kuori olisi ollut sekundäärinen, se olisi siis liitetty vanhemman suorakulmaisen salikirkon itäpäähän. Tämä tulkinta on virheellinen. Nykyisen saarnatuolipilarin alla on säilynyt jäännöksiä harmaakivikirkon triumfikaaren, runkohuoneen ja kuorin välisen aukon, pohjoispielestä. Näistä jäännöksistä laadittiin mittauspiirustuksia kirkon 1970-luvun korjaustöiden yhteydessä (kuva 8). Piirustuksista ja samoihin aikoihin otetuista valokuvista näkyy selvästi, että triumfikaaren pielen perustukset nousevat suoraan koskemattoman maan päältä. Pielen muurauksessa on käytetty muototiiliä. Lähtökohtana on suorakulmainen pilasteri, jonka keskellä on kahden tiilen levyinen puoliympyräsauva ja sen molemmin puolin ohuemmat pyörösauvat. Runkohuoneen itäseinässä, triumfikaaren vieressä, oli samantapainen koristeellinen pilasteri, joka ilmeisesti olisi jatkunut pohjoisen sivulaivan arkadikaarena. Runkohuoneen pohjoisseinässä, sakariston portaalin vieressä, on samantapaisen pilasterin jäännöksiä. Näiden muurinjäännösten perusteella Iikka Kronqvist laati 1930-luvulla luonnoksen rakenteilla olevan harmaakivikirkon pohjakaavasta (kuva 9). Hän oli jo silloin tietoinen siitä, että ns. sakaristo 2 liittyi runkohuoneeseen, mutta THArk 62 7

5 Knut Drake Kuva 5. Harmaakivituomiokirkon pohjasuunnitelma. Toteutuneet muurit tummana. Piirtänyt E. Nurmela oletti, että kyseessä oli tiilituomiokirkon muurit. Hänen mukaansa kirkon rakentaminen oli alkanut harmaakivisen sakariston pystyttämisellä, jonka jälkeen olisi siirrytty tiilen käyttöön. Kirkon itäosan valmistumisen jälkeen oli työssä tullut tauko. Kronqvistin mukaan runkohuone oli ensin tarkoitus holvata kolmeen laivaan ja neljään traveeseen eli holviväliin, mutta rakennustauon jälkeen holvaussuunnitelmaa muutettiin. Säilyneiden muurinjäännösten tarkempi tutkiminen osoittaa kuitenkin, että kyseessä oli kaksi täysin erilaista suunnitelmaa, ensin harmaakivikirkon ja sen jälkeen tiilikirkon rakentaminen. Kronqvist liitti ensimmäisen vaiheen keskeyttämisen vuoden 1291 piispanvaaliin, mutta tämä oli tuulesta temmattu olettamus. Töiden lopettaminen on toki voinut johtua henkilövaihdoista tai taloudellisista syistä, mutta yhtä hyvin taustalla on voinut olla käytännön seikkoja. Kuorimuurien jäännöksistä huomaa, että eteläpuolisten muurien pystyttämisen yhteydessä on tapahtunut erehdys (Ks. kuva 5). Niiden suunta on muuttunut. Jos töitä olisi jatkettu tältä pohjalta, runkohuoneen eteläinen sivulaiva olisi tullut huomattavasti kapeammaksi kuin pohjoislaiva. Erehdyksen syynä on voinut olla se, että puukirkon kuori edelleen oli käytössä rakennustöiden aikana, mikä esti tarkat mittaukset. Toinen mahdollisesti muutoksiin johtanut ongelma oli runkohuoneen lattiataso. Harmaakivivaiheen lattiakiveys, josta on säilynyt pieni jäännös runkohuoneen koilliskulmassa, oli ladottu suoraan kallion päälle. Pinnan epätasaisuuden vuoksi osa kalliosta nousi lattiatason yläpuolelle. Holvipilarien pystyttäminen ja mahdollisen puulattian rakentaminen tämän päälle olisi ollut hankalaa. Harmaakivivaiheen ajoittaminen on vaikeaa. Rakennuksen esikuvana on yhtä hyvin voinut toimia Tukholman Riddarholmenin kirkko luvun loppupuolelta kuin Visbyn dominikaanikirkko sen vuoden 1400 tietämissä tapahtuneen laajennuksen jälkeen. Edellä mainitun C14-ajoituksen mukaan harmaakivimuurien laastit olisivat peräisin vuosien väliseltä ajalta. Ajoitusraportin laatijat ovat yhdistäneet tutkimustuloksensa siihen tosiasiaan, että tuomiokirkon fabrica, rakennuskassa, on vuonna 1329 saanut yhden kalkkikivivuoren omistukseensa, mikä osoittaisi, että muuraustyöt olisi tehty vuoden 1330 paikkeilla. Näin yksinkertainen asia ei kuitenkaan ole. Mistään ei selviä, milloin tämän Krakanäsin vuoren kiviä on mahdollisesti käytetty tuomiokirkossa. Tämä on hyvin voinut tapahtua 1300-luvun lopussa, jolloin harmaakivikirkko nykykannan mukaan on rakennettu. Tiilikirkko Harmaakivikirkkovaiheen jälkeinen tauko tuomiokirkon rakentamisessa on tuskin ollut pitkä. Töi- 8 THArk 62

6 Turun tuomiokirkon rakentaminen keskiaikana Kuva 6. Sakariston läntisen julkisivun eteläinen puolikas. Vasemmalla harmaakivisakariston luoteiskulma. Valokuva P. Kujanpää

7 Knut Drake Kuva 7. Sakariston ullakon eteläseinä. Valokuva P.-O. Welin Museovirasto. den jatkuessa siirryttiin vain noudattamaan uusia rakennussuunnitelmia (kuva 10). Lähtökohtana oli kuitenkin edellisen kauden aikana pystytetyt muurit. Kirkon pohjamuoto säilyi entisellään, mutta runkohuone tuli puolta korkeammaksi ja sakaristoa korotettiin yhdellä kerroksella. Todennäköisesti korotettiin myös kuorin muureja. Kirkon länsipäähän suunniteltiin tornia ja pääportaalin kohdalle asehuonetta. Huomattavin muutos oli tiilen ottaminen kokonaisvaltaiseen käyttöön. Edellisessä vaiheessa sitä oli käytetty runsaasti yksityiskohdissa, mutta nyt siirryttiin tiilikirkon rakentamiseen. Kantavina rakenteina toimivat edelleen tiilipintojen välissä olevat luonnonkivimuuraukset. Ainoa puhtaasti tiilirakenteinen lisä oli sakariston yläkerta. Triumfikaaren pohjoispielen koristemuuraukset purettiin ja tilalle tuli suorakulmaiset pielet ja pilasterit. Runkohuoneen ulkoseiniin tuli samanlaiset tukipilarit kuin kuorissa oli, ja sen luoteiskulmaan kahdeksankulmainen porrastorni, jonka kautta 10 oli yhteys vinttikerrokseen ja suunnitteilla olevan tornin yläkerroksiin. Runkohuoneen ja kuorin lattiapintoja nostettiin noin metrillä, mutta sakariston lattia jäi entiselle tasolle. Kirkkosali jaettiin suorakulmaisilla pilareilla kolmeen laivaan ja kuuteen traveeseen. Sivuseiniin tuli korkeat, kapeat ja suippokaariset ikkunat, joilla oli suorakulmin porrastetut pielet sekä sisä- että ulkopuolella (kuva 11). Etelämuurissa oli joka holvivälin kohdalla kaksi ikkunaa, paitsi pääportaalin yläpuolella, jossa oli yksi matalampi ikkuna. Pohjoismuurissa oli vain kolme yksittäistä ikkunaa. Runkohuoneessa oli useita oviaukkoja. Pääsisäänkäytävänä palveli eteläseinän läntinen portaali. Se sijaitsee suippokaarisen, noin puolentoista tiilen syvyisessä komerossa, ja se voitiin sulkea salinpuoleisella puomilla. Portaali on säilynyt suurin pirtein alkuperäisen muotoisena, mutta oviaukkoa on laajennettu. Etelämuurin itäpäässä on luultavasti jo tässä vaiheessa ollut toinen portaali, niin sanottu papinovi. Länsimuurissa oli THArk 62

8 Turun tuomiokirkon rakentaminen keskiaikana Kuva 8. Harmaakivikirkko. Triumfikaaren pohjoispielen jäännökset. Mittauspiirustus V. Laine ja T. Heininen

9 Knut Drake Kuva 9. Harmaakivikirkon suunniteltu holvaus Iikka Kronqvistin mukaan. Piirtänyt E. Kartano Kuva 10. Tiilituomiokirkon pohja. Rekonstruktioluonnos E. Nurmela

10 Turun tuomiokirkon rakentaminen keskiaikana Kuva 11. Runkohuoneen luoteinen nurkka. Vasemmalla länsiseinän pohjoispuolen komerot, oikealla ikkunan säilynyt yläosa. Valokuva P.O Welin Museovirasto. 13

11 Knut Drake suuri eteishalliin johtava aukko. Pohjoismuurissakin on jo tässä vaiheessa, pääportaalia vastapäätä, voinut olla sisäänkäytävä. Tämän lisäksi runkohuoneesta löytyi kierreportaisiin johtava oviaukko ja sakaristoportaali sekä vielä kaksi oviaukkoa tämän yläpuolella. Kuorin pohjoisseinässä on saattanut olla ovi, jonka kautta päästiin sakariston toiseen kerrokseen johtaviin portaisiin. Tiilirakennusvaiheen rakennusohjelmaan kuului koko kirkon holvaaminen. Sakariston kohdalta tyydyttiin toteuttamaan vanha suunnitelma. Kuorin holvaamisesta ei ole mitään tietoja, mutta sen lattian alta on löytynyt runsaasti muototiiliä, joiden täytyy olla peräisin holveista. Runkohuone holvattiin yksinkertaisin ristiholvein. Ruoteita kannattivat keskilaivassa virolaisesta kalkkikivestä veistetyt niin sanotut lyijykynäkonsolit ja sivulaivoissa yksinkertaisemmat tiilikonsolit. Keskilaivan molemmissa päissä on säilynyt kolonettikonsolit, jotka viittaavat siihen, että työssä on saattanut olla kaksi työryhmää, joista toinen on pystyttänyt muureja ja toinen suorittanut holvaamisen. Keskilaivan holveista on konsolien lisäksi jäljellä vain länsipään kilpikaari, mutta sivulaivojen holvit ovat ainakin osittain säilyneet alkuperäisinä. Runkohuoneen länsimuurissa ei ole ikkunoita eikä tukipilareita. Portaalin sijasta keskilaivan kohdalla oli noin 10 metriä korkea ja 4,5 metriä leveä aukko, jota urkujen rakentamisen yhteydessä on pienennetty (kuva 12). Suuren aukon yläpuolella on tavallisen oviaukon kokoinen aukko, joka johtaa länsitornin toiseen kerrokseen. Suuren aukon oikealla puolella on pieni koristekomero. Sivulaivojen päätyjä koristavat tässä kolmen korkean seinäkomeron muodostava ryhmä (Ks. kuva 11). Muurin yläpäässä olevan läpimenoaukon tarkoitus on arvoitus. Sen edessä ei ollut parveketta eikä siihen ole voineet johtaa mitkään portaat runkohuoneen puolelta. Yksi mahdollinen selitys on, että kyseessä on näköyhteysaukko, jonka avulla kellonsoittajat ovat voineet seurata jumalanpalvelusten kulkua. Runkohuoneen itäseinä purettiin melkein kokonaan, kun kirkkoon liitettiin uusi pääkuori luvulla. Säilyneistä jäljistä voidaan kuitenkin päätellä, minkä näköinen tämä osa kirkosta alun perin on voinut olla (kuva 13). Taustalla oleva kuori oli kaiketi kuoriaidan avulla eristetty runkohuoneesta. Aidan etupuolella oli noin puolen metrin korkuinen koroke, jota voidaan kutsua välikuoriksi. Siinä sijaitsivat kirkon tärkeimmät sivualttarit, Neitsyt Marian alttari pohjoisessa ja Pyhän Henrikin alttari etelässä. Näiden alttarien yläpuolella olleet kuvakomerot ovat säilyneet. Arkistotietojen ansiosta tiedämme, että välikuorin yläpuolella on ollut puinen lektorio eli laululehteri. Tämä oli jumalanpalvelutila, johon vain papistolla oli asiaa, minkä vuoksi siihen oli erillinen kulkuyhteys, joka saatiin aikaan korottamalla sakaristoa yhdellä kerroksella, jota voidaan kutsua yläsakaristoksi (kuva 14). Siihen päästin ulkokautta. Puuportaat johtivat kirkkomaalta harmaakivisakariston pohjoismuurin päällä olevalle ovelle. Uuden tiilimuurin sisäpuolella portaat jatkuivat yläsakaristoon, josta oli yhteys runkohuoneeseen. Sillä puolella muuria oli puinen parveke, josta solakäytävä johti lektorioon. Entisen yläsakariston eteläseinän kohdalla on sakariston ullakolla näkyvissä kolmiomuotoinen tiilimuuri, jonka tulkitseminen on aiheuttanut monille tutkijoille päänvaivaa (kuva 7). Juhani Rinteen mukaan kyseessä on sakaristo 2:n päätykolmion sisäseinä. Sen avulla piirrettiin runkohuoneen pohjoisseinän rappauksessa oleva kuvio oletetun sakariston päädystä. (Ks. kuva 4). Todellisuudessa vintin kolmiomuuri syntyi tiilikirkon rakentamisvaiheessa siksi, että harmaakivikirkon sakaristo kattoineen oli käytössä, kun runkohuoneen pohjoismuuria ruvettiin pystyttämään. Sakariston kattoa ei silloin heti purettu, vaan muuraustöitä aloitettiin runkohuoneen puolelta räystään suojassa. Katto purettiin vasta kun muuri oli melkein valmiina. Tiilikirkkosuunnitelmaa ei sellaisenaan toteutettu loppuun saakka. Runkohuoneen valmistuttua tuli muutos. Länteen suunnitellun tornin tilalle rakennettiin eteishallirakennus ja pääportaalin kohdalle asehuone (Ks. kuva 10). Kaksikerroksinen eteishallirakennus, joka oli noin 15 m leveä ja suurin piirtein yhtä korkea, muurattiin harmaakivistä. Pohjakerroksen muurit olivat kolmen metrin paksuiset, yläkerroksen muurit metrin verran ohuempia. Pohjakerroksessa oli noin kym- 14 THArk 62

12 Turun tuomiokirkon rakentaminen keskiaikana Kuva 12. Tiilikirkon runkohuoneen länsiseinä. Rekonstruktioluonnos E. Nurmela Kuva 13. Tiilikirkon runkohuoneen itäseinä. Rekonstruktioluonnos G. Buschmann 2011 ja E. Nurmela

13 Knut Drake Kuva 14. Yläsakariston pohja. Rekonstruktioluonnos E. Nurmela

14 Turun tuomiokirkon rakentaminen keskiaikana Kuva 15. Ydinkirkko lounaasta. Rekonstruktioluonnos E. Nurmela menen metrin korkuinen eteishalli, jolla oli kaksi toisiaan vastapäätä sijaitsevaa portaalia. Länsimuurissa oli kaksi suurta ikkunaa, joista runkohuoneeseenkin lankesi valoa, ja etelässä yksi samankokoinen ikkuna. Tällä tilalla, joka edelleen toimii kirkon eteishallina, on komea 28-jakoinen tähtiholvi, joka on peräisin myöhemmästä lisärakennusvaiheesta. Eteishallirakennuksen yläkerroksessa oli laaja tila, johon on kuljettu runkohuoneen ullakon kautta. Itäisessä seinässä oli yllä mainittu näköalaaukko kuoriin päin. Muissa kolmessa seinässä oli muuriaukkoja, kolme etelään, kaksi länteen ja kolme pohjoiseen päin (kuva 15). Aikoja sitten umpeen muuratut aukot olivat erikoisen muotoisia. Ne muodostuivat pienistä holvatuista, melkein kahden metrin korkuisista kamareista, joilla oli oviaukot huoneeseen päin ja korkeat suorakaiteiset aukot ulospäin. Ne sijaitsivat metrin verran lattian yläpuolella. Vain yhtä pohjoismuurin aukkoa on voitu tarkemmin tutkia. Sen länsiseinään on ollut upotettuna parru, josta on mahdollisesti riippunut pienehkö kirkonkello. Eteishallirakennuksen yläosa voidaan hyvällä syyllä tulkita kellotapuliksi. Suuret kellot ovat voineet sijaita kattorakenteissa ja pienet ulkomuurien komeroissa. Erikoisten muuriaukkojen takia hallirakennuksen yläkerta on aikaisemmin tulkittu puolustuskerrokseksi, mutta tämä vaihtoehto on mahdoton, sillä kirkkojen linnoittaminen kiellettiin jo Lateraanin kirkolliskokouksessa vuonna Tiilikirkon toinen lisärakennus oli kaksikerroksinen, harmaakivistä muurattu asehuone. Siinäkin oli pohjakerroksessa läpikulkuportaalit (kuva 16). Rakennuksen kutsuminen asehuoneeksi, eli paikaksi johon kirkossakävijät jättivät aseensa pyhän messun ajaksi, on hiukan harhaanjohtava. Pohjakerroksen tila toimi nimittäin ennen kaikkea porrashuoneena. Kirkon eteläpuolella oli jyrkkä rinne, minkä vuoksi siinä on täytynyt olla portaat jo aikaisemmin. Asehuonerakennuksen yläkerroksessa oli holvattu huone, jossa oli ikkunoita molemmissa sivuseinissä, ja etelämuurissa on luultavasti sijainnut ulkosaarnatuoli. Näin arveli jo Juhani Rinne, ja hänen mukaansa alakertaan on tästä syystä rakennettu kaksi portaalia. THArk 62 17

15 Knut Drake Kuva 16. Ydinkirkon asehuoneen itäinen julkisivu. Valokuva M. Puhakka

16 Turun tuomiokirkon rakentaminen keskiaikana Kuva 17. Tallinnan Pyhän Nikolain kirkon pohja. V. Raam Tiilituomiokirkkoa ei ole yritetty ajoittaa luonnontieteellisin menetelmin, mutta voidaan pitää selvänä, että se on peräisin 1300-luvun lopulta. Mahdolliseksi rakennusajaksi voidaan ajatella vuosien välistä aikaa. Silloin Suomessa oli monia suuria julkisia rakennusprojekteja käynnissä ja saksalainen kulttuurivaikutus oli voimakas. Tiilituomiokirkon lähin vertailukohde Ruotsin puolella on merkillistä kyllä Skänningen Vårfru-kirkko Itä-Göötanmaalla. Kyseessä on kolmilaivainen tiilinen hallikirkko, jonka suorakulmaiset pilarit kannattavat yksinkertaisia ristiholveja. Runkohuoneen muureissa on ulkopuoliset tukipilarit ja sisäpuolella suorakulmaiset pilasterit. Tämän kirkon rakensivat luultavasti 1300-luvun keskivaiheella Saksasta tulleet maahanmuuttajat. Läpikulkuportaalein varustettuja kirkontorneja tai asehuoneita ei sen sijaan löydy nyky-ruotsista mutta kylläkin Suomenlahden eteläpuolelta, Saksalaisen ritarikunnan vaikutusalueelta. Lähin esimerkki on Tallinnan Pyhän Nikolain kirkko, jonka länsipäähän 1300-luvun keskivaiheen jälkeen lisättiin kaksikerroksinen torni jonka alakerrassa on runkohuoneen keskilaivan jatkeena toimiva eteishalli (kuva 17). Sen länsiseinässä oli suuri ikkuna ja sivuseinissä läpikulkuportaalit. Yläkerroksen ulkomuureissa on ikkunoita, jotka on tulkittu entisiksi ampuma-aukoiksi, mutta luultavasti kyseessä oli kellokerroksen ääniaukot. Nikolain kirkon 1300-luvun länsitorni on mahdollisesti toiminut Turun tuomikirkon eteishallirakennuksen esikuvana. Yhteenveto: Turun tuomiokirkon ydinkirkon monet vaiheet Suomen maakunnan asukkaiden siirtyminen kristinuskoon oli pitkän tapahtumaketjun tulos. Tietoja uudesta uskonnosta on epäilemättä saapunut jo ennen tuhatlukua ulkomaisten kauppiaitten ja seikkailunhaluisten suomalaisten välityksellä. Keski-Ruotsissa kristinuskon asema vakiintui yhdennellätoista vuosisadalla, ja Suomessa kirkollisen elämän alku ajoitetaan perinteellisesti luvulle. Sata vuotta myöhemmin maakunnassa oli jo toiminnassa itsenäinen hiippakunta, jonka tuomiokirkkoa ilmeisesti 1290-luvulla ruvettiin rakentamaan samoihin aikoihin perustettuun Turun kaupunkiin. Kyseessä oli puukatedraali. Tästä kirkosta ei ole löytynyt jäännöksiä mutta sen pohjoissivulle 1300-luvun toisella puoliskolla liitetystä harmaakivisestä sakaristosta on tallella jäännöksiä nykyisessä tuomiokirkossa. Tämä sakaristo purettiin melkein kokonaan 1300-luvun loppupuolella ja puukirkon tilalle ruvettiin rakentamaan laajaa harmaakivistä tuomiokirkkoa. Suunnitelmiin kuului uusi sakaristo, viisisivuinen kuori ja kolmilaivainen runkohuone. Uuden sakariston ja kuorin muurien valmistuttua työ keskeytyi. Epämääräisen pitkän tauon jälkeen siirryttiin THArk 62 19

17 Knut Drake tiilituomiokirkon rakentamiseen. Edellisen rakennusvaiheen sakaristo ja kuorimuurit säilytettiin, mutta runkohuoneesta tuli korkea kolmilaivainen hallirakennus. Sakaristoa korotettiin yhdellä uudella kerroksella, jonka kautta oli kulkuyhteys uuden kirkon lektorioon. Runkohuoneen länsipuolelle rakennettiin kaksikerroksinen harmaakivinen eteishallirakennus, jonka pohjakerroksessa oli läpikulkuportaalit ja jonka yläkerros toimi kellotapulina. Runkohuoneen etelämuurissa sijaitsevan pääsisäänkäytävän eteen tuli kaksikerroksinen asehuone, jossa myös oli läpikulkuportaalit. Sen yläkerroksen etelämuurissa sijaitsi ilmeisesti tuomiokirkon ulkosaarnatuoli. Sata vuotta perustamisensa jälkeen tuomiokirkko oli ydinkirkon muodossa valmiina otettavaksi käyttöön. Avusta kiitän dosentti Markus Hiekkasta ja arkkitehti Erkki Nurmelaa. Knut Drake Kirjallisuus Drake, Knut: Läpikulkuasehuone. ABOA, Turun maakuntamuseo vuosikirja 50. Turku Drake, Knut: Åbo domkyrka och byggnadsarkeologin. Liisa Seppänen (ed), Kaupunkia pintaa syvemmältä. Archeologia Medii Aevi Finlandiae IX. Turku Drake, Knut: Åbo domkyrkas första murade sakristia. Hikuin 33. Forlaget Hikuin. Hjbjerg Drake, Knut: Kalkstenskonsolerna i Åbo domkyrkas sakristia. Hikuin 36. Forlaget Hikuin. Hjbjerg 2009a. Drake, Knut: Åbo gråstensdomkyrka. Festchrift Markus Hiekkanen. Helsinki 2009b. Drake, Knut: Åbo domkyrka. Kärnkyrkans övre sakristia. SKAS 2009/2. Suomen keskiajan arkeologian seura. Turku. Drake, Knut: The First Conception of the Masonry Cathedral of Turku. Janne Harjula, Maija Helamaa & Janne Haarala, Times, Things & Places. 36. Essays for Jussi-Pekka Taavitsainen. Raisio Drake, Knut: Die Durchgangsvorhallen des Domes zu Turku. Estonian Journal of Archaeology (Painossa). Gardberg, C.J., Simo Heininen & P.-O Welin: Nationalhelgedomen. Åbo domkyrka Helsingfors Hiekkanen, Markus: Turku Cathedral as a Fortification. A Re-Evaluation. Castella Maris Baltici 3 4. Turku-Tartu- Malbork Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot. Helsinki Kronqvist, Iikka: Die mittelalterliche Kirchenarchitektur in Finnland. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja XLVIII:1. Helsinki Lindberg, Bo: Turun tuomiokirkko vuoteen Turun maakuntamuseon vuosikirja Turku Lindroos, Alf, Å. Ringbom, R. Kaisti, J, Heinemeier, G. Hodgins, F.Brock: The Oldest Parts of Turks Cathedral. C-14 Chronology of Fire Damaged Mortars. Archaeology and History of Churches in Baltic Region. Visby Lumiste, Mai & Kangropol, Rasmus: Niguliste kirik. Tallinn Pihlman, Aki: Turun kaupungin muodostuminen ja kaupunkiasutuksen laajeneminen luvulla. Varhainen Turku. Turun museokeskuksen raportteja 22. Turku Raam, Villem: Arhitektuur 13. sajandi teisest veerand kuni 14. sajandi keskpaigandi. Eesti kunsti ajalugu 1. Tallinn Rinne, Juhani: Tuomiokirkon rakennushistoria. Turun tuomiokirkko keskiaikana I. Turku THArk 62