Kuhajärvien, Luiminkajärven, Kuusijärven, Petäjäjärven ja Kuukasjärvien osayleiskaava

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuhajärvien, Luiminkajärven, Kuusijärven, Petäjäjärven ja Kuukasjärvien osayleiskaava"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kaava- ja maapoliittinen työryhmä Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus Valtuusto Kuhajärvien, Luiminkajärven, Kuusijärven, Petäjäjärven ja Kuukasjärvien osayleiskaava 995/18/180/2007 KHAL 119 Kuhajärvien, Luiminkajärven, Kuusijärven, Petäjäjärven ja Kuukasjärvien alueen osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena osayleiskaavana ja ranta-alueiden osalta rantaosayleiskaavana, jonka Ranuan valtuusto hyväksyy. Kaava laaditaan siten, että sitä voidaan käyttää ranta-alueilla sekä kyläalueilla rakennusluvan myöntämisen perusteena maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti. Kaava selkeyttää rakennuslupamenettelyä kaavoittamattomalla ranta-alueella ja on suunnittelutarveratkaisujen perustana muilla alueilla. Yleiskaava ei ole voimassa asema- ja ranta-asemakaava-alueella. Kaava on kuitenkin ohjeena laadittaessa tai muutettaessa asemakaavoja ja ranta-asemakaavoja sekä ryhdyttäessä muihin toimenpiteisiin alueidenkäytön järjestämiseksi. Yleiskaavassa osoitetaan mm. rakentamiseen tarkoitetut alueet, rakennusoikeus kiinteistöittäin, rakennuspaikkojen käytön periaatteet sekä vesi- ja jätehuollon järjestämisen tavat ja tavoitteet. Kaavoitustyön yhteydessä on laadittu myös kyläsuunnitelma suunnittelualueen kyliin. Kaavoitus on tapahtunut kaava- ja maapoliittisen työryhmän johdolla ja valvonnassa. Työryhmä on käsitellyt kaavaa sen eri vaiheissa yhteensä kuudessa eri kokouksessa. Kaavaluonnos oli nähtävillä loka-marraskuussa 2009 ja tällöin pyydettiin myös lausunnot eri viranomaisilta. Kaavaluonnosta tarkennettiin ja muutettiin annettujen muistutusten ja lausuntojen perusteella. Kokouksessaan kaava- ja maapoliittinen työryhmä päätti esittää kaavaehdotuksen kunnanhallitukselle hyväksymiskäsittelyyn ja nähtäville pantavaksi. Esityslistan mukana jaetaan kaavaehdotuskartta. Kaavaehdotusta koskeva selostus ja muu suunnitteluaineisto on luettavista Ranuan kunnan internet-sivuilla osoitteessa Kaava-aineistoa esitellään nähtävillä olon aikana tarpeen mukaan. Kaavaehdotus esitellään kokouksessa. Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää pyytää osayleiskaavaehdotuksesta lausunnot Rovaniemen kaupungin perusturvalautakunnalta, Rovaniemen kaupungin ympäristösuojelulautakunnalta, Ranuan kunnan perusturvalautakunnalta, Ranuan kunnan tekniseltä lautakunnalta, Lapin aluehallintovirastolta, Lapin maakuntamuseolta, Museovirastolta ja Lapin ELY-keskukselta sekä asettaa kaavaehdotuksen nähtäville seuraavalla

2 kuulutuksella: "Kuhajärvien, Luiminkajärven, Kuusijärven, Petäjäjärven ja Kuukasjärvien osayleiskaavaehdotus Kuhajärvien, Luiminkajärven, Kuusijärven, Petäjäjärven ja Kuukasjärvien osayleiskaavakaavaehdotus pidetään julkisesti nähtävillä Ranuan kunnantoimistolla ja -sivuilla. Osayleiskaavaehdotuksen asiakirjat ovat julkisesti nähtävillä välisenä aikana. Osayleiskaava-alue sisältää edellä mainittujen järvien ranta-alueet kyläalueineen ja ympäristöineen. Maanomistajat, osalliset ja ne henkilöt, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, voivat jättää kirjallisen huomautuksensa asiassa klo mennessä os. Ranuan kunta, Tekninen osasto, Aapiskuja 6B, Ranua." Pöyry Finland Oy/vanhempi suunnittelija, FM Elina Saineen ja kunnaninsinööri Juha Torvisen kaavaehdotuksen esittely merkittiin tiedoksi. Merkitään, että kunnanhallituksen jäsen Jouni Lohi, valtuuston I varapuheenjohtaja Päiviö Karttunen ja kunnankamreeri Sirpa Hakala poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Lisätietoja asiasta antaa: kunnaninsinööri Juha Torvinen puh , etunimi.sukunimi@ranua.fi KHAL 183 Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 19 :ssä kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta määrätään seuraavaa: "Yleiskaavaehdotus on pidettävä kunnassa julkisesti nähtävänä vähintään 30 päivän ajan. Kunnan jäsenillä ja osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta. Muistutus on toimitettava kunnalle ennen nähtävänäoloajan päättymistä. Nähtäville asettamisesta ja oikeudesta muistutuksen tekemiseen on ilmoitettava niin kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan, jollei asian merkittävyys edellytä laajempaa tiedottamista. Jos yleiskaava laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 44 :n 2 momentissa tai 72 :n 1 ja 2 momentissa tarkoitetulla tavalla ohjaamaan rakentamista, yleiskaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta on lähetettävä kirjallinen ilmoitus yleiskaavoitettavaan alueeseen kuuluvan maan omistajalle ja kunnan tiedossa olevalle maan haltijalle, jonka kotikunta on toisella, väestötietojärjestelmään merkityllä paikkakunnalla tai jonka osoite muutoin on kunnan tiedossa. Ilmoitus saadaan lähettää tavallisena kirjeenä. Ilmoituksen lähettäminen ei kuitenkaan ole tarpeen, jos asianomainen on hyväksynyt yleiskaavaehdotuksen. Ilmoituksen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon, jos se on annettu postin kuljetettavaksi viimeistään viikkoa ennen nähtäville asettamista." Järvialueen kaavaehdotuksen nähtäville asettamisen yhteydessä ei lähetetty kirjallista ilmoitusta henkilöille, joiden kotikunta on toisella paikkakunnalla.

3 Päätösehdotus (kunnanhallituksen puheenjohtaja): Kunnanhallitus päättää jatkaa kaavaehdotuksen nähtävänä oloaikaa ja lausuntojen jättöaikaa saakka ja päättää, että toisella paikkakunnalla oleville maanomistajille ja -haltijoille lähetetään kirjallinen ilmoitus kaavaehdotuksen nähtävillä olosta. Merkitään, että kunnanhallituksen jäsen Jouni Lohi, valtuuston puheenjohtaja Päiviö Karttunen ja kunnankamreeri/esittelijä Sirpa Hakala poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esittelijänä tämän pykälän ajan toimi kunnanhallituksen puheenjohtaja Veijo Illikainen. KAAVA 8 Nähtävillä olon aikana kaavaehdotuksesta ovat antaneet lausuntonsa Rovaniemen kaupungin perusturvalautakunta, Rovaniemen kaupungin ympäristösuojelulautakunta, Ranuan kunnan perusturvalautakunta, Ranuan kunnan tekninen lautakunta, Lapin aluehallintovirasto, Lapin maakuntamuseo, Museovirasto, Lapin liitto ja Lapin ELY-keskus. Lausunnoista ja lausuntojen vastineet on laadittu yhdistelmä, joka on oheismateriaalina. Nähtävillä olon aikana kaavaehdotuksesta jätettiin yhteensä 26 muistutusta. Annetuista muistutuksista ja muistutusten vastineista on laadittu yhdistelmä, joka on oheismateriaalina. Kaavakarttoja, kaavaselostusta ja muita kaava-asiakirjoja muutetaan vastineissa esitetyllä tavalla. Kaavakartat ja kaavamääräykset oheismateriaalina. Päätösehdotus: Kaava- ja maapoliittinen työryhmä esittää kunnanhallitukselle: 1. kaava- ja maapoliittisen työryhmän laatimien lausuntojen ja muistutusten vastineiden sekä kaava-asiakirjoihin tehtyjen muutosten hyväksymistä ja toteamista, että kaavaehdotukseen tehdyt muutokset ovat vähäisiä. 2. Kuhajärvien, Luiminkajärven, Kuusijärven, Petäjäjärven ja Kuukasjärvien osayleiskaavan esittämistä valtuuston hyväksyttäväksi. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti. Pöyry Finland Oy/vanhempi suunnittelija, FM Elina Saineen kaavahdotuksen esittely merkittiin tiedoksi. KHAL 303 Esityslistan liitteenä jaetaan kaavakartta ja kaavamääräykset, muistutusten tiivistelmät ja vastineet sekä lausuntojen tiivistelmät ja vastineet. Kaava-asiakirjat ovat kokonaisuudessaan nähtävillä kunnan kotisivuilla Pöyry Finland Oy/vanhempi suunnittelija Elina Saine esittelee kaavaehdotuksen kokouksessa. Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää hyväksyä kaava- ja maapoliittisen

4 työryhmän esityksen ja esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy Kuhajärvien, Luiminkajärven, Kuusijärven, Petäjäjärven ja Kuukasjärvien osayleiskaavan. Merkitään, että valtuuston puheenjohtaja Päiviö Karttunen, kunnanhallituksen jäsen Jouni Lohi ja kunnankamreeri Sirpa Hakala poistuivat esteellisinä kokouksesta asian päätöksenteon ajaksi. VALT 6 Päätös: Valtuusto päätti yksimielisesti valtuutettu Veijo Illikaisen esityksestä lisätä kaavaan yhden AO-tontin Kuukasjärven AT-alueelle tilalle 10:76. Muilta osin valtuusto päätti yksimielisesti hyväksyä kunnanhallituksen ehdotuksen. Merkitään, että kunnaninsinööri Juha Torvinen esitteli kaavaa valtuustolle. Merkitään, että valtuuston puheenjohtaja Päiviö Karttunen, valtuutetut Jouni Lohi ja Ismo Petäjäjärvi sekä varavaltuutetut Raimo Kivilahti ja Juha Kilpeläinen eivät esteellisinä osallistuneet asian käsittelyyn ja päätöksentekoon. Puheenjohtajana tämän pykälän ajan toimi valtuuston I varapuheenjohtaja Reijo Sääskilahti. KHAL 168 Ranuan kuntaan on saapunut Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta päivätty oikaisukehotus, jossa vaaditaan kunnanvaltuuston ja tekemien päätösten käsittelyä uudelleen (LAPELY/679/07.01./2010). Oikaisukehotus jaetaan esityslistan mukana. Myös Rovaniemen hallinto-oikeus on ilmoittanut em. Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen oikaisukehotuksesta ja samalla Rovaniemen hallinto-oikeus on ilmoittanut, että hallinto-oikeuteen ei ole mennessä saapunut valituksia Ranuan kunnanvaltuuston ja ja 12 tekemistä päätöksistä (00166/11/9209). Taustatietoina voidaan todeta, että Kuhajärvien, Luiminkajärven, Kuusijärven, Petäjäjärven ja Kuukasjärvien osayleiskaavan (myöhemmin tekstissä Järvialueen osayleiskaava) laadinta on aloitettu keväällä 2008 ja kaavoituksen aloitusneuvottelu silloisen Lapin ympäristökeskuksen kanssa on pidetty toukokuussa Tuolloin oli tiedossa tuleva Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) muutos 44 :n osalta (sallii yleiskaavan käytön rakennusluvan perusteena kyläalueella, johon ei kohdistu erityistä rakentamispainetta), joten kokouksessa sovittiin, että kaavassa tullaan kyläalueilla soveltamaan tätä lainkohtaa. Lakimuutos astui voimaan vasta , joten kaavoituksen alkuvaiheessa ei siten ole ollut vielä yhteneväisiä käytäntöjä siitä, mitä 44 :n käyttö yleiskaavassa käytännössä vaatii. Tämän vuoksi rakennuspaikat Kuhan ja Kuukasjärven at-kyläalueille on osayleiskaavassa osoitettu ilman emätilatarkastelua tarveperusteisesti maanomistajien toiveesta huomioiden maisema-, kulttuuriympäristö- ja luontoarvot tiivistäen samalla yhdyskuntarakennetta ja turvaten kylien palvelujen olemassaolo. Kaavaluonnosvaiheen jälkeen nousi esille tarve merkitä osayleiskaavaan olemassa olevat sekä joitakin uusia rantasaunarakennuspaikkoja luonnoksesta annettujen mielipiteiden perusteella. Rantasaunojen osalta kaavaselostuksen kappaleessa 7.2 on mainittu niiden perusteet.

5 Oikaisukehotuksen seurauksena Järvialueen osayleiskaavaan esitetään tehtäväksi seuraavat oikaisukehotusta vastaavat muutokset: 1. Kyläaluemerkintä at poistetaan Kuhan ja Kuukasjärven kylistä, koska kyläalueelle osoitettujen uusien rakennuspaikkojen taustalla ei ole käytetty emätilatarkastelua. At-merkinnän poistamisen seurauksena entisellä at-alueella ei rantavyöhykkeen ulkopuoliselle alueelle voi myöntää rakennuslupaa suoraan osayleiskaavan perusteella. Rakennusluvan myöntäminen vaatii Ranuan kunnan tekemän suunnittelutarveratkaisun. 2. Osoitetaan entisillä at-kyläalueilla rantavyöhykkeen raja, joka kulkee noin metrin etäisyydellä keskiveden mukaisesta rantaviivasta. Rantavyöhykkeellä Ranuan kunta voi myöntää rakennusluvan MRL 72 :n perusteella. 3. Ei tehdä muutoksia entisten at-kyläalueiden rantavyöhykkeen rakennuspaikkoihin. Oikaisukehotuksen jälkeen Kuhan ja Kuukasjärvien kyläalueen rantavyöhykkeellä on tehty emätilatarkastelu mitoitusluvulla 10-12, jonka mukaan valtaosa ko. alueiden uusista rantarakennuspaikoista on mitoituksen mukaisesti osoitettua. Osayleiskaavan rantarakentaminen kyläalueilla on saanut maanomistajien ja muiden osallisten hyväksynnän, sillä yksikään maanomistaja ei ole tehnyt valitusta valtuuston osayleiskaavan hyväksymisestä. Tämän perusteella voidaan katsoa, että osalliset ovat tyytyväisiä kaavaratkaisuun eikä sen muuttamiselle ole tarvetta emätilaselvitystä täysin vastaavaksi ja että osayleiskaava täyttää MRL 39 :n mukaiset sisältövaatimukset. 4. Kaavamääräyksistä poistetaan "-at KYLÄALUE (MRL 44 )" - kaavamääräys sekä osayleiskaavaa koskevista yleisistä määräyksistä kohta "KYLÄALUEIDEN (at) OSALTA OSAYLEISKAAVA ON LAADITTU MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 44 :N MUKAISESTI SITEN, ETTÄ RAKENNUSLUVAT AO, AO-am-, AM-, AM-rm-, ra- JA rs-rakennuspaikoille VOIDAAN MYÖNTÄÄ SUORAAN OSAYLEISKAAVAN POHJALTA." 5. Lisätään kaavaselostuksen kappaleessa 7.2 ollut rantarakentamisen perustelukappaleen teksti selkeyden vuoksi myös lukuun 4 omaksi kappaleeksi 4.5 Rantasaunat. Lisätään tähän kappaleeseen tummennetulla oleva teksti: 4.5. Rantasaunat Kaavassa on osoitettu rs-merkinnällä pääasiassa nykyiset, olevat rantasaunat, sekä joitakin uusia Ranuan kunnan yleisten periaatteiden ja maanomistajien tasapuolisen kohtelun vaateen, maanomistajien toiveiden sekä karttatarkastelun perusteella, vaikka maanomistajalta ei olisi tullut erillistä toivetta rantasaunasta. Uusia rantasaunoja on osoitettu vain rantavyöhykkeellä oleville kiinteistöille. Mikäli on ollut

6 mahdollista, rantavyöhykkeen AM, AO- ja AO-rm-rakennuspaikkoja on laajennettu rantaan saakka, jolloin rantasaunan rakentaminen on mahdollista rakennuspaikan rakennusoikeuden sallimissa rajoissa. Rantasaunojen rakennusoikeuden siis katsotaan lähtökohtaisesti sisältyvän rantavyöhykkeellä sijaitsevan kiinteistön rakennusoikeuteen, vaikka itse loma- tai pysyvän asumisen rakennuspaikka sijaitsisikin kauempana rantaviivasta (ts. ei olisi omarantainen). Erilliset rantasaunat välittömän pihapiirin ulkopuolella kapean pellon takana rannassa ovat osa alueen kulttuuriperintöä ja kuuluvat olennaisena osana alueiden kyläkuvaan. Kuukasjärven kylä on maakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö, joten ratkaisu tukee maiseman ja arvokkaan kulttuuriympäristön säilymistä alueella. Ratkaisu myös säästää peltomaata viljelykäyttöön esim. lomarakennuksia enemmän. Rantasaunojen osoittaminen ei perustu emätilatarkasteluun vaan kohdekohtaiseen harkintaan ja saunat liittyvät yläpuoliseen rakentamiseen. Rantasaunoja on osoitettu erillisellä rs-merkinnällä Kuhajärvelle 4. Kuhan Takajärvellä ja Luiminkajärvellä on molemmissa 2 rantasaunapaikkaa, Petäjäjärvellä 5, Iso Kuukasjärvellä 1 ja Pikku Kuukasjärven at-alueella 8. Maanomistajia on kaavaprosessin aikana kuultu tavanomaisen kaavakuulemisen lisäksi samaan aikaan laaditun kyläsuunnitelman mukaisissa tilaisuuksissa, joissa nousi esiin saunojen paikallinen merkitys. Rantasaunojen määrästä ja sijoittumisesta on neuvoteltu maanomistajien kanssa, eikä ehdotuksesta tulleissa muistutuksissa ole vaadittu niiden määrän vähentämistä. Osalliset eivät ole myöskään valittaneet saunoista valtuuston ja tekemän valtuuston hyväksymispäätöksen jälkeen. Rantasaunat palvelevatkin ennen kaikkea paikallisten asukkaiden virkistäytymistä, ja niiden vesistöä varaava käytön aikainen vaikutus rajoittuu saunomiskertoihin toisin kuin loma- tai pysyvällä asutuksella. Rantasaunojen rakennusoikeus on pieni (enintään 15 k-m2) eikä niille sallita ruoanvalmistustilojen rakentamista. Ranuan kunta ei tule puoltamaan niiden muuttamista loma- tai asuinrakennuksiksi kaava-alueella. Omarantaisilla rakennuspaikoilla on mahdollisuus rakentaa rantasauna ilman kaavassa olevaa erillistä rs-merkintää. 6. Täydennetään ja korjataan kaavaselostusta edellä esitettyjen muutosten mukaiseksi. Esityslistan mukana jaetaan karttamuutokset. Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää tehdä kohdissa 1-6 esitetyt muutokset osayleiskaavaan Lapin Ely-keskukselta tulleen oikaisukehotuksen perusteella.

7 VALT 27 Samalla kunnanhallitus esittää valtuustolle korjatun osayleiskaavan hyväksymistä MRL 37 :n mukaisesti. Merkittiin, että valtuuston puheenjohtaja Päiviö Karttunen ja hallintojohtaja Sirpa Hakala poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esityslistan mukana jaetaan Lapin ELY-keskuksen oikaisukehotus sekä karttamuutokset. Päätös: Valtuusto päätti yksimielisesti tehdä Lapin ELY-keskukselta tulleen oikaisukehotuksen johdosta valtuuston ja hyväksymään Ku ha jär vien, Luiminkajärven, Kuusijärven, Petäjäjär ven ja Kuukasjärvien osayleiskaavaan kunnanhallituksen koh dissa 1-6 esit tämät muutokset. Näin ollen valtuusto hyväksyi MRL 37 :n mukaisesti yksimielisesti Ku hajärvien, Luiminkajärven, Kuusijärven, Petäjäjär ven ja Kuukasjärvien osayleiskaavan. Pöytäkirjaan liitetään osa-aluetta 1 ja 3 koskevat muu tetut kaavakartat. Merkittiin, että asian käsittelyyn ja päätöksentekoon eivät esteellisinä osallistuneet valtuuston puheenjohtaja Päiviö Karttunen, val tuu tettu Jou ni Lohi ja Ulla Karttunen sekä varavaltuutettu Raimo Kivi lahti. Pu heen johta jana tämän asian aikana toimi val tuuston I vara pu heen johtaja Rei jo Sääs ki lahti.

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Luonnos 24.2.2017 Valtioneuvoston asetus maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 31 ja 34 :n 2 momentti, sellaisena

Lisätiedot

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK:156/2011 KV 58 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK 5.4.2011 27 Oheismateriaali Liite 4 Kaj Strandberg hakee muutosta voimassa olevaan Järvimaan rantaasemakaavaan 15.03.2011

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Keskinen/ Tilat Järvikannas 1:34 ja Ellivuori 1:57 Kelkjärvi/Tilat Järvelä 1:68 ja Soramäki 1:129 Päiväys 23.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

Ranuan kunta Kaavoituskatsaus 2016

Ranuan kunta Kaavoituskatsaus 2016 LAINSÄÄDÄNTÖ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaavaasioista,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella, Kaavoitustoimikunta 7 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 27 11.05.2015 Kunnanhallitus 119 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 43 24.09.2015 Kunnanhallitus 228 19.10.2015 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella, Kaavoitustoimikunta 5 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 28 11.05.2015 Kunnanhallitus 120 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 50 12.10.2015 Kunnanhallitus 229 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 87 10.11.2015 Kymijoen -

Lisätiedot

Kaavoitukseen liittyvä aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään 8.4.2010. Kaava-asiakirjat esityslistan oheismateriaalina.

Kaavoitukseen liittyvä aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään 8.4.2010. Kaava-asiakirjat esityslistan oheismateriaalina. Tekninen jaosto 35 12.04.2010 Tekninen jaosto 65 16.06.2010 Tekninen jaosto 82 08.09.2010 Kunnanhallitus 230 22.09.2010 Kunnanvaltuusto 39 10.11.2010 Kunnanhallitus 27 11.01.2011 Kunnanhallitus 252 19.12.2011

Lisätiedot

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus Kaavoitustoimikunta 21 20.05.2014 Kaavoitustoimikunta 28 08.09.2014 Kaavoitustoimikunta 22 11.05.2015 Kunnanhallitus 118 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 51 12.10.2015 Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO Kaavaselostus 5.9.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 28.2.2012 31 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta 18.9.2012

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ JAAKONSAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 31.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 7.9.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MOINSALMEN OSAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 25.5.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 15.5.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 29.11.2013 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KESKUSTAAJAMAN LÄNSIOSIEN

Lisätiedot

Sahantien asemakaavan muutos

Sahantien asemakaavan muutos JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.12.2016 HEINOLAN KAUPUNKI RANTA-ASEMAKAAVAN LAATIMINEN OSALLE TILOJA KORPINMAA 111 406-3-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.03.2015 Sivu 1 / 1 399/10.02.03/2015 Kaupunginhallitus 88 2.3.2015 46 Högnäs, asemakaavan kumoaminen ja palauttaminen uudelleen valmisteltavaksi oikaisukehotuksen johdosta, alue 633000, 65.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 20.11.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 10.2.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 29.10.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAVONRANNAN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan ja Teilimäen alueiden osittainen kumoaminen (läntinen alue), kaavaehdotus

Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan ja Teilimäen alueiden osittainen kumoaminen (läntinen alue), kaavaehdotus Kaavoitustoimikunta 40 24.09.2015 Kaavoitustoimikunta 55 09.11.2015 Kaavoitustoimikunta 3 13.01.2016 Kunnanhallitus 19 01.02.2016 Kunnanhallitus 58 21.03.2016 Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan

Lisätiedot

LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA

LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA Kaavaselostus, ehdotus 4.9.2017 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 25.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAVONRANTA, KIRKONKYLÄN

Lisätiedot

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA

LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA MAANMITTARI ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 15.8.2016 LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne

Lisätiedot

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI 1 INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N 50170 MIKKELI RYTÖLÄ -RANTAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulosta ilmoitettu 3.10.2015 Tekninen lautakunta hyväksynyt,

Lisätiedot

Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen. Selostus kv hyväksynyt

Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen. Selostus kv hyväksynyt Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen Selostus 8.10.2018 kv hyväksynyt 22.10.2018 23 Sisällys 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 1 1.1 Kaavan nimi... 1 2 RANTA-ASEMAKAAVA-ALUEEN SIJAINTI... 1 3

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

INKOON KUNTA, LÅGNÄS RANTA-ASEMAKAAVA

INKOON KUNTA, LÅGNÄS RANTA-ASEMAKAAVA M.A.R.K. Arkkitehtitoimisto Mäntylä Oy Seppo Mäntylä Vesipirtintie 11 A 02330 Espoo 040 5472101 seppo@seppomantyla.fi 24.02.2014 INKOON KUNTA, LÅGNÄS RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Ranuan kunta Kaavoituskatsaus 2018

Ranuan kunta Kaavoituskatsaus 2018 LAINSÄÄDÄNTÖ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaavaasioista,

Lisätiedot

ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA

ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.5.2019 Kaava-alueen rajaus Insinööritoimisto Poutanen Oy Linnankatu 9 13100 Hämeenlinna

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 5.11.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ORAVIN-JOUTENVEDEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Tekla 2.2.2017 3, liite 1 Tekla 24.5.2017 27, liite 4 OAS 1 (4) ONKIVEDEN NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.10.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 MERIKARVIAN KUNTA 08.10.2017 KAAVA Merikarvian Köörtilä, Fidiholma rantayleiskaavan muutos koskien Köörtilän kylän tilaa Tapanila 484-407-3-110 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 Aluearkkitehtivastaava

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 11.9.2017, tark. 4.6.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, LIESJÄRVI Kunta : TAMMELA Tilat : 834-421-10-6, 10-31, 10-54, 10-69, 10-84 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 18.10.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TAKAHARJULAN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ /JÄRVELÄ Päiväys 3.11.2016 TEOLLISUUSTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO Kaavaselostus 20.2.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 7.10.2011 39 Kaavan hyväksyminen:

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

MIKSI TÄMÄ TILAISUUS ON JÄRJESTETTY?

MIKSI TÄMÄ TILAISUUS ON JÄRJESTETTY? MIKSI TÄMÄ TILAISUUS ON JÄRJESTETTY? Haluamme - kertoa kaavatyön aloittamisesta - esitellä ympäristöä koskevan selvityksen - esitellä emätilaselvityksen ja sen merkityksen kaavan laatimisen ja alueelle

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 208 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksessä annetaan rakentamista

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 17.3.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ORAVIN-JOUTENVEDEN

Lisätiedot

Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe

Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3452/2017 Varsinais-Suomi 22.12.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 24.11.2017 Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 18.3.2019 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 20.8.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

Iso-Räyrinki Kirsinranta ranta-asemakaava

Iso-Räyrinki Kirsinranta ranta-asemakaava Iso-Räyrinki Kirsinranta ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön nähden tarpeellinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 15.5.2019 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.10.2010 Seitap Oy 2010 Seitap

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 382-RAK1814 IKAALISTEN KAUPUNKI KAURARANNAN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.2.2019 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään

Lisätiedot

PÄLKÄNE RAUTAJÄRVI Koivisto RN:o 1:341 KOIVISTON RANTA-ASEMAKAAVA

PÄLKÄNE RAUTAJÄRVI Koivisto RN:o 1:341 KOIVISTON RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNE RAUTAJÄRVI Koivisto RN:o 1:341 KOIVISTON RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.9.2009, 12.1.2012 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Koiviston ranta-asemakaava Kunta: Pälkäne (635)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA INKOON KUNTA Södra Sådö Ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) 20.11.2013 1/8 SISÄLLYS Suunnittelun lähtökohdat 1. Suunnittelualue ja hankkeen tausta 2. Suunnittelun tavoite

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden rantaosayleiskaavan 1. osan muutos Seinäjärvi, 10-404-13-31 ja 10-404-13-66 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan rantayleiskaavan muutos ja täydennys, Tiirinmaa, Selkojärvi - Haramaajärvi, kaavaehdotus

Kymijoen - Mankalan rantayleiskaavan muutos ja täydennys, Tiirinmaa, Selkojärvi - Haramaajärvi, kaavaehdotus Tekninen lautakunta 34 03.04.2018 Kunnanhallitus 98 23.04.2018 Kunnanhallitus 194 20.08.2018 Kunnanvaltuusto 34 28.08.2018 Kymijoen - Mankalan rantayleiskaavan muutos ja täydennys, Tiirinmaa, Selkojärvi

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.

Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 11 14 sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2019 Seitap Oy

Lisätiedot

Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus

Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus Kaavaehdotus II oli nähtävillä 23.1. - 24.2.2012. Kaavaehdotuksesta saatiin 2 lausuntoa ja 6 muistutusta. Seuraavassa on lista lausunnoista

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9. HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 14.4.2015 Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.2014 162 Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040-833 9275, 0400-234 349, email:havanka@kolumbus.fi www.havanka.fi JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Iitin Kunnantalo, valtuustosali, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä

Iitin Kunnantalo, valtuustosali, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä Iitin kunta Pöytäkirja 7/2014 103 Kaavoitustoimikunta 08.12.2014 Aika 08.12.2014 klo 18:00-18.50 Paikka Iitin Kunnantalo, valtuustosali, Rautatienkatu 20, Kausala Saapuvilla Poissa Laitinen Juha Kare Terhi

Lisätiedot

Alue sijoittuu Kirjaisten saaren pohjoisrantaan Pikku-Nauvon eteläpuolella.

Alue sijoittuu Kirjaisten saaren pohjoisrantaan Pikku-Nauvon eteläpuolella. MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko puh. 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 25.1.2015 PARAINEN NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS STRÖMAS NYTORP OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 18.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HIETALAHTELAN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 1 MITEN VOIN VAIKUTTAA RAKENNUSJÄRJESTYKSEEN? 1 Mikä on rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 156-RAK1404 SAUVON KUNTA SORAHARJUN RANTA-ASEMAKAAVA Koskee tiloja: 738-411-1-11, SORAHARJU 738-478-1-10, SORALAAKSO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.10.2014 / 27.1.2016 Nosto Consulting Oy Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti punaisella rajauksella. Pohjakartta Maanmittauslaitos. KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 KANNUKSEN KAUPUNKI SISÄLLYS 1 1 Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.12.2016 Seitap

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 7.2.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAATILAMATKAILU MANNILAN

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kokouspäivämäärä. SIUNTION KUNTA Viranomainen. Tekninen lautakunta TEKNLTK:249 /2010 LÅNGVIKIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kokouspäivämäärä. SIUNTION KUNTA Viranomainen. Tekninen lautakunta TEKNLTK:249 /2010 LÅNGVIKIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Sivu 10 TEKNLTK:249 /2010 TEKNLTK 52 Teknltk 14.9.2010 62 LÅNGVIKIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite 1 Liitteenä on kokonaissuunnitelma (alustava) jonka mukaan alueelle tulee - asuntoja - tuotantorakennuksia

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014 Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5

Lisätiedot

INKOO, ÄNGÖ RANTA-ASEMAKAAVA

INKOO, ÄNGÖ RANTA-ASEMAKAAVA 1 MAANMITTARI ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 22.9.2016 INKOO, ÄNGÖ RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne

Lisätiedot

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) KOIVURANNAN RANTA-ASEMAKAAVA. ENO, KALTIMOJÄRVI Tila Koivuranta

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) KOIVURANNAN RANTA-ASEMAKAAVA. ENO, KALTIMOJÄRVI Tila Koivuranta Liite 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) KOIVURANNAN RANTA-ASEMAKAAVA ENO, KALTIMOJÄRVI Tila Koivuranta 41-56 13.1.2019 Suunnittelualueen sijainti (kartta MML) Kaavan laatija SUUNNITTELU HALTILAHTI

Lisätiedot

Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, ehdotusvaihe

Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, ehdotusvaihe LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3313/2016 Varsinais-Suomi 22.3.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 1.2.2017 Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, ehdotusvaihe KAAVAHANKE Kaava-alue

Lisätiedot

RANUAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RANUAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RANUAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2018 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3313/2016 Varsinais-Suomi 21.12.2016 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 7.10.2016 Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe KAAVAHANKE

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot