Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Transkriptio

1 PÄÄSIÄISEN JUMALANPALVELUS, Saariselkä, Inari klo Joh. 20:1-10 Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Pääsiäisaamun evankeliumi kantaa sisällään vähintään kahta suurta tunnetta. Niistä ensimmäisenä tulee vastaamme se, jonka tunnistamme Jeesuksen ystävässä Magdalan Mariassa. Hän tulee evankeliumin kuvauksen mukaan Jeesuksen haudalle anivarhain. Sydämessään hänellä on se tunne, jonka useat meistä voivat hänen kanssaan elää todeksi. Rakas läheinen ihminen on poistunut tästä maailmasta. Tilalla on vain tyhjyyttä ja sydämessä polttava menetyksen tuska. On vaikeaa jatkaa elämää sen yllättäen muuntuneissa tilanteissa. Tämän surun valtaamana Magdalan Maria tulee haudalle. Hänen tarkoituksensa on olla muistojen kautta lähellä Jeesusta. Kenties hänellä oli mukanaan myös jotain, jonka hän olisi jättänyt muistoksi käynnistään hautaluolan suulla. Suru ja murhe muuntuvat kuitenkin hetkeksi suureksi hämmennykseksi. Maria huomaa kiven vieritetyksi pois haudan suulta. Vain yksi ajatus on hänelle mahdollinen: Joku on ottanut pois rakkaan Herran ruumiin ja vienyt jonnekin muualle. Mistä voisin löytää Herrani haudan, jotta voisin tuntea vielä olevani häntä lähellä? Hätä ja hämmennys valtaavat Marian mielen. Hiljaisen muistohetken ajatus vaihtuu juoksuaskeliin. Hän lähtee kiireen vilkkaa etsimään Jeesuksen opetuslapsia, joita hän pian tapaakin. Pääsiäisaamun hiljaisuuteen murtautuivat yllättäen kiire ja juoksuaskeleet. Ne tarttuivat myös muihin Jeesuksen opetuslapsiin. Jotain oli

2 2 tapahtunut, mitä järki ei osannut selittää. Hiljaisuus ja hämmennys ovat näin vahvasti läsnä pääsiäisaamun kajossa. Magdalan Marian viesti saa vahvistuksen muiden paikalle tulleiden opetuslasten todistuksesta. Kivi oli poissa haudan suulta, Jeesuksen ruumis ei ollut enää paikallaan. Sen sijaan Pietari todistaa tyhjien käärinliinojen löytämisestä. Niistä erillään hän tekee havainnon hikiliinasta, joka oli pantu Kristuksen kasvoille. Tämä liina oli erillään käärinliinoista. Kaikki, mitä opetuslasten joukko haudalla näki ja todisti, oli jotain, mitä he eivät voineet ymmärtää. Yksi asia oli kuitenkin varmaa: Kristus ei enää ollut haudassa. Tyhjien käärinliinojen viesti kertoi salatulla tavalla hiljaisesti sanomaa ylihistoriallisesta tapahtumisesta. Mutta evankeliumin kertomus muistuttaa: Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa. Tavanomainen toteamus kantoi kuitenkin sisällään suuren kysymyksen: Mitä tämä kaikki mahtoi tarkoittaa? Olisiko sittenkin mahdollista, että Jeesuksen sanat olisivat olleet totta, se että hän kolmantena päivänä nousisi ylös kuolleista? Kuluneen vuoden aikana olen itse ollut opetuslasten tavoin suuressa koulussa. Yllättävän monta suruviestiä on mahtunut lyhyen ajan sisään, ja niiden mukana kokemus on ollut, että jokaisen läheisen menetys on ollut kipeä. Elämän kokonaisuuteen on tullut aukkoja, joiden täyttäminen on mahdotontakin. Tänään pääsiäisaamuna ajattelen kaikkia niitä kasvoja, jotka tässä ajassa eivät enää koskaan tule vastaan. Nämä läheiset jakoivat elämänsä taipaleen kanssamme, mutta kuoleman vääjäämätön piste on katkaissut jotain lopullisen tuntuisesti. Tiedän, että niin moni meistä lähellä ja kaukana on saanut kokea jotain samaa. Muistojen hiljaisuus ja joskus polttava menetyksen tunne ovat siltoja myös pääsiäisaamun Magdalan Marian tuntoihin. Ovatko läheisemme lopullisesti poissa luotamme? Onko olemassa todellisuus, jossa kerran saamme elää uudelleen yhteyden ja läheisyyden ilon? Onko olemassa taivas, jossa kerran saamme katsella elämää uusin silmin? Pääsiäisaamun evankeliumi voimakkaine tunteineen siirtää katseemme toisaalta myös historian tosiasioiden äärelle. Sen tekee Pietarin havainto käärinliinoista ja hikiliinasta, joka erikseen käärinliinoista sisältää myös oman viestinsä. Järjen vastaus

3 3 Pietarin havaintoon saattaisi kertoa, että tässä on ollut Jeesuksen ruumis, joka käsittämättömällä tavalla on kadonnut ja jättänyt jälkeensä kuin tyhjän kuoren käärinliinojen muodossa todistukseksi tapahtuneesta ylösnousemuksesta. Tiedämme, että käärinliinojen merkitystä on historian varrella myös eri tavoin pyritty selittämään. Kuuluisa Torinossa säilytettävä käärinliina on monien mielestä aito todistuskappale Pietarin löydöstä ensimmäisenä pääsiäisaamuna. Liinan historiaa ja sen matkaa Pyhältä maalta kohti Torinoa on tutkittu ja selvitelty lukuisten tiedemiesten toimesta eri puolilla maailmaa. Aika ajoin on epäilty sen olevan väärennös, toisaalta monien tutkijoiden yksimielinen päätelmä on puolustaa käärinliinojen aitoutta ja ainutlaatuisuutta. Onhan myös väitetty, että liinan kuviot eivät ole voineet syntyä muuten kuin selittämättömän tapahtumisen seurauksena. Ihminen etsii näin ymmärrystä siihen, mitä pääsiäisaamun sarastaessa on kerran tapahtunut. Menestysten ja luopumisen sekä hämmennyksen tunteiden keskellä, joihin joudumme kuoleman kohdatessa, olisi helpottavaa tukeutua siihen, että elämä jatkuu ja saisimme vakuuttaa itsellemme, että ylösnousemus on todistettavasti tapahtunut. Tiedämme kuitenkin, että kaikki yrityksemme perustella järkisyillä pääsiäisen tapahtumat ovat tuomittuja epäonnistumaan. Paraskaan päätelmäketju käärinliinojen historiasta ei riitä todisteeksi siitä, että ylösnousemus olisi sillä perusteella tapahtunut tosiasia. Meidän on hyväksyttävä inhimillisen tiedon ja järjen rajallisuus historian ylittävän todellisuuden edessä. Tänään pääsiäisen evankeliumi kuuluu kaukaa Suomen Lapista. Olemme koolla Saariselän tunturimaisemissa keskellä laajaa Inarin kuntaa ja seurakuntaa. Pyhän Paavalin Tunturikappelin hiljainen sanoma kertoo vilkkaan matkailukeskuksen lähistöllä omaa näkyvää viestiään. Sisälle kappeliin tultaessa erottuu alttari ja alttaritaulu. Se ei ole tavanomainen ihmiskäden maalaus, vaan suora näköala Luojan käsialaan, Hänen luontoonsa, joka avautuu silmien eteen kuulaana ja kauniina. Jumalan kätten työ on läsnä ja vaikuttaa jokaiseen, joka astuu sisälle hänen huoneeseensa. Tällaisena Saariselän kappeli liittyy pääsiäisen suureen sanomaan koko ihmiskunnalle ja jokaiselle yksityiselle ihmiselle: Keskellä Jumalan maailmaa, hänen luomistekoaan, olemme myös osallisia suuresta salaisuudesta, joka avautuu

4 4 uskolle. Kuten toisaalla pääsiäisen evankeliumit kertovat haudalta, kuulemme enkelisanoman kaikelle kansalle. Ei hän ole täällä. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te saatte hänet nähdä. Kristus, ylösnoussut Herra, kulkee Jumalan maailmassa meidän polkujamme ja odottaa meitä matkoillamme, jotta me saisimme kohdata hänet. Siinä on pääsiäisen suuri sanoma, että Kristus itse tulee meitä lähelle, hän kulkee salatulla tavalla rinnallamme ja odottaa, että kääntäisimme häneen katseemme. Evankeliumien viestiin on kätkettynä tämä riemullisen tunnistamisen ajatus ja voima. Sen pystyy vain usko ymmärtämään. Kun Maria luuli Mestarinsa kuolleen lopullisesti eikä surultaan ja kaipaukseltaan tunnistanut Herraansa ylösnousseena, vaan luuli tätä puutarhuriksi, hän Jeesuksen äänen tunnistaneena riemullisesti huudahtaa Rabbuuni -minun opettajani. Lappi ja Saariselkä tänään voivat olla meidän kaikkien Galileamme. Toisaalta Galilea on kaikkialla, myös siellä, missä Lappiin on pitkä matka. Mutta se, joka kirkkaan kauniina keväthankien päivänä tulee Lappiin ja ensi kerran näkee lumenvalkeat tunturin laet vasten hohtavan sinistä taivasta, saa aavistuksen Jumalan taivaan kosketuksesta. Hänen käsialansa on ollut läsnä ikiajat näillä seuduin ja antanut ihmiselle muistutuksen hänen rajallisuudestaan ja toisaalta ikuisuuden kaipauksestaan. Tämä Jumalan käsiala ja hänen viestinsä kertautuu täällä maan tasolta avautuvasta kappelista ja muistuttaa meitä jokaista: Herra on täällä. Hän on läsnä sanassaan ja sakramentissaan, jossa hän tahtoo puhutella, kuten Mariaa, jokaista aivan henkilökohtaisesti. Sanassaan ylösnoussut Kristus puhuttelee jokaista meitä nimeltä. Siinä puhuttelussa on silta iankaikkisen elämän todellisuuteen. Galilea on täällä ja juuri nyt. Sinä ja minä olemme Herran, ylösnousseen, seurassa. Hän tietää, millä matkalla olemme. Hän tunnistaa matkamme vaiheet, sen kuormat ja kärsimykset. Hän tunnistaa sisäisen tyhjyytemme ja Jumalan kaipuumme, jonka jo luonnossa voimme elää todeksi. Mutta hän tulee keskellemme ja sanoo sanassaan oman nimemme, niin että sen voimme tunnistaa: Juuri nyt minua puhutellaan. Ja hän kääntää katseensa meihin, julistaa rauhaa ja syntien anteeksiantamusta. Sen hän voi tehdä, koska on kuoleman voittaja. Ja sydämemme saa jättää käärinliinat syrjään ja uskolla

5 5 tarttua siihen Herraan, joka julistaa rauhaansa. Sitä me syvimmältään jokainen etsimme ja pääsiäisen ilo on siinä, että elämämme rauhan ja turvallisuuden lähde on keskellämme. Sen tunnistaa usko, jonka Herra itse lahjoittaa. Tuntureitten keskellä, niiden enkelin siipiä muistuttavien kaarimuotojen hohteessa on helpompi muistaa, että olemme matkalla kohti taivasta. Siellä, missä nämä siivet yhtyvät taivaan sineen tavalla, jossa ääriviivat katoavat, siellä taivas koskettaa maata. Muodostuu myös silta siihen todellisuuteen, että me kaikki olemme pyhiinvaelluskansaa. Me kuljemme kohti kotia. Siellä ovat myös ne, joita me täällä ajassa, matkalla kaipaamme. Pääsiäisen ilo ankkuroituu pyhiinvaeltajien lauluun: Taivasta kohti matka vie.