Lisää Johanneksen evankeliumin 20. luvusta? Klikkaa kuvaa.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lisää Johanneksen evankeliumin 20. luvusta? Klikkaa kuvaa."
  • Ida Aro
  • 1 vuotta sitten
  • Katselukertoja:

Transkriptio

1 Lisää Johanneksen evankeliumin 20. luvusta? Klikkaa kuvaa. Hyvä Sisärengaslainen Jeesus on noussut kuolleista! Sitä meille julistaa Johanneksen evankeliumin 20. luku. Tällä kertaa myös Juha Heinosen ajankohtaiskirjoitus todellisesta lepopaikasta. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita ym. osoitteeseen: Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: "Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu." (Joh. 20:1-2) Viikon ensimmäisen päivän aamuna siis sunnuntaina juutalaisen laskutavan mukaan haudalle tulevaa Magdalan Mariaa kohtaa odottamaton näky: haudan suulle vieritetty suuri kivi on siirretty pois. Maria ei voi ymmärtää asiaa muuten kuin niin, että joku on vienyt Jeesuksen ruumiin haudasta. Hädissään Maria juoksee kertomaan tapahtuneesta Pietarille ja Johannekselle. Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle. Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista. Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa. (Joh. 20:3-10) Pietari ja Johannes ovat aivan yhtä hämmästyneitä kuin Maria. Ne liinat, joihin Jeesus oli kääritty, ovat kyllä yhä haudassa, mutta ruumis on poissa. Jos joku olisi vienyt Jeesuksen ruumiin haudasta, tuskin hän olisi ottanut käärinliinoja pois ruumiin ympäriltä. Mitä siis on tapahtunut? Vaikka Jeesus oli usein puhunut opetuslapsilleen tulevasta ylösnousemisestaan, nämä eivät kuitenkaan olleet ymmärtäneet. Myöskään Vanhan testamentin ennustukset messiaan ylösnousemisesta eivät olleet vielä auenneet heille. Nyt heille alkaa kuitenkin vähitellen kirkastua Jumalan suuri ihme.

2 Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan ja näki, että siinä, missä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui kaksi valkopukuista enkeliä, toinen pääpuolessa ja toinen jalkopäässä. Enkelit sanoivat hänelle: "Mitä itket, nainen?" Hän vastasi: "Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu." Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: "Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit?" Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: "Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois." (Joh. 20:11-15) Pietarin ja Johanneksen lähdettyä Maria jää vielä haudalle ja saa nähdä enkeliilmestyksen ja vielä enemmänkin. Itse ylösnoussut Herra ilmestyy Marialle. Maria ei ensin tunne häntä, vaan luulee häntä puutarhuriksi. Marialle Jeesuksen ylösnousemus on vielä aivan käsittämätön asia, ja siksi hän ei millään voi odottaa näkevänsä Jeesusta elävänä. Sitä paitsi Jeesus on noussut kuolleista kirkastettuna. Ehkä siksikään Maria ei heti tunne häntä. Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Maria." Maria kääntyi ja sanoi: "Rabbuuni!" se on hepreaa ja merkitsee: opettajani. (Joh. 20:16) Jeesus puhuttelee Mariaa nimeltä, ja silloin Maria tunnistaa Herransa. Samoin mekin opimme tuntemaan Jeesuksen, kun hän puhuttelee meitä henkilökohtaisesti sanallaan. Jeesus sanoi: "Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo." Magdalan Maria riensi opetuslasten luo ja ilmoitti: "Minä olen nähnyt Herran!" Sitten hän kertoi, mitä Herra oli hänelle sanonut. (Joh. 20:17-18) Jeesuksen ylösnousemus ei vielä merkinnyt Isän luo menemistä, vaan pääsiäisen jälkeen ennen taivaaseenastumistaan Jeesus

3 neljänkymmenen päivän ajan ilmestyi opetuslapsilleen ja opetti heitä (Ap. t. 1:3). Maria saa ensimmäisenä ylösnousseen kohdanneena suuren tehtävän viedä ilosanomaa opetuslapsille. Pitkäperjantain ja pääsiäisen tapahtumat ovat myös muuttaneet Jeesuksen ja opetuslasten suhteen uudeksi. Nyt Jeesus ensimmäistä kertaa kutsuu opetuslapsia veljikseen, sillä sovitustyö on tehnyt mahdolliseksi sen, että Jeesuksen Isä on nyt myös häneen uskovien Isä. Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" Tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran. (Joh. 20:19-20) Vielä samana päivänä opetuslapsetkin muut paitsi Tuomas saavat nähdä omin silmin ylösnousseen Jeesuksen. Jeesus tulee lukittujen ovien läpi opetuslastensa luokse ja näyttää heille naulojen ja keihään jäljet käsissään ja kyljessään. Niistä opetuslapset tunnistavat Jeesuksen ja iloitsevat. Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi." (Joh. 20:21-23) Nyt Jeesus täyttää myös lupauksensa Pyhästä Hengestä. Opetuslapset saavat Hengen ja samalla tehtävän ja siihen liittyvän vallan. He saavat nyt jatkaa sitä tehtävää, jota Jeesus itse oli Jumalan lähettämänä toteuttanut. Opetuslapset saavat vallan antaa syntejä anteeksi ja myös kieltää anteeksianto. Tehtävää ei annettu ainoastaan niille yhdelletoista, joista tuli apostoleja, vaan koko seurakunnalle kaikkina aikoina ja erityisesti pappisviran haltijoille (pappisvirka periytyy apostolin virasta). Tänä päivänä Jeesuksen antama tehtävä toteutuu ripissä. Kun rippi-isä julistaa synninpäästön, ei se ole vain sen vakuuttelemista, että synnit saa anteeksi, vaan se on Jeesuksen antaman vallan käyttämistä, vallan todellakin antaa syntejä anteeksi. Siksi rippi on niin vahva ase syyttävää omaatuntoa vastaan. Vaikeampi asia on anteeksiannon kieltäminen. Pappi voi kieltää anteeksiannon sellaiselta itseään kristittynä pitävältä, joka tietoisesti elää synnissä eikä haluakaan tehdä siitä parannusta. Käytännössä tätä on toteutettu esimerkiksi siten, että sellaiselle ihmiselle ei ole jaettu ehtoollista. Yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Tuomas, josta käytettiin myös nimeä Didymos, ei ollut muiden joukossa, kun Jeesus tuli. Toiset opetuslapset kertoivat hänelle: "Me näimme Herran." Mutta Tuomas sanoi: "En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko." Viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas koolla, ja Tuomas oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!" Silloin Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!" Jeesus sanoi hänelle: "Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe." (Joh. 20:24-29)

4 Tuomaalle ei riitä muiden opetuslasten todistus Jeesuksesta, hän haluaa nähdä itse ja saakin nähdä. Tuomas saa koskettaa Jeesuksen haavoja, ja niin hänkin uskoo ja lausuu uskontunnustuksensa Minun Herrani ja Jumalani. Tuomas tuntee Jeesuksen hänen haavoistaan, kuten muutkin opetuslapset vähän aikaisemmin. Tänäänkin Jeesus tunnetaan haavoistaan. Jeesus on siellä, missä julistetaan syntejä anteeksi hänen Golgatalla vuotaneen verensä perusteella. Mekin usein haluaisimme nähdä ja koskettaa. Jeesus kuitenkin ylistää autuaiksi niitä, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat. Me olemme siis autuaita, kun uskomme Jeesukseen Raamatun sanan perusteella, ja jos olemme autuaita, pääsemme myös kerran taivaaseen näkemään Jeesuksen kasvoista kasvoihin. Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa. Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden. (Joh. 20:30-31) Nyt Johannes paljastaa syyn siihen, miksi hän on kirjoittanut evankeliuminsa: että me uskoisimme Jeesukseen ja saisimme ikuisen elämän. Kun luemme Johanneksen evankeliumia ja yleensäkin Raamattua meidän on hyvä muistaa tämä. Raamattu alkaa aueta, kun luemme sitä oikeasta näkökulmasta. Pähkäiltävää Mitä Jeesuksen ylösnousemus merkitsee sinulle? Miten Jeesus puhuttelee meitä nimeltä? AJANKOHTAISTA Todellinen lepopaikka Juha Heinonen Sleyn nuorisotyön johtaja, Viiala Elämämme täyttyy kaikenmaailman kiireistä. Syksystä kevääseen koulumaailma pitää sisällään monenlaisia paineita. Niitä asettavat vanhemmat, opettajat sekä oma korvien väli. Koulukiireitten lisäksi pitäisi ehtiä hoitaa harrastukset, luottamustoimet, kaverit ja muut vapaaajan systeemit. Lepo on asia, josta puhutaan, mutta joka loittonee yhä kauemmaksi. "Ehtiihän sitä nukkumaan sitten haudassa", sanotaan, mutta onko todellinen lepo sittenkin ihan muuta kuin nukkumista? Jeesus kehotti opetuslapsiaan lepäämään. Kun kiire alkoi painaa ja stressi pukkasi päälle, Jeesus vei opetuslapset johonkin autioon paikkaan. Siellä ehkä nukuttiin, mutta myös rauhoituttiin ja rukoiltiin. Lepoa tarvitaan väsymystä vastaan, mutta levon ydin on jotain paljon suurempaa. Opetuslapsillekin varmasti parasta lepoa oli se, että he saivat olla Jeesuksen kanssa. Jumala näki levon niin tärkeänä asiana, että se liitettiin luomiskertomukseen. Kun Jumala oli luonut Sanallaan kaiken, hän lepäsi. Tuskin hän lepäsi suuren rasituksen tähden luomistyö ei varmasti tehnyt

5 Kaikkivaltiaasta väsynyttä, vaan levolla oli suurempi syy. Jumala haluaa näyttää seitsemännen päivän tapahtumilla, että ihminen on rakennettu niin, että hän tarvitsee rauhaa ja lepoa. Todellinen lepopaikka on siis Jeesuksen luona. Vain hänen lähellään saa sielumme levätä. Rauha on asia, mistä tänä päivänä ei hirveästi puhuta tavoittelemisen arvoisena olotilana. Sykkivän maailman keskellä levottomalle ihmiselle tarjottu lepopaikka on kuitenkin kultaakin kalliimpi aarre. Mistä löydämme todellisen lepopaikan? Heprealaiskirjeen 4. luku puhuu siitä. Meitä kehotetaan olemaan valppaina ja varuillamme, sillä Jumalan lupaus ei ole vielä täyttynyt emmekä ole vielä päässeet lepopaikkaan. Meitä varoitetaan jäämästä taipaleelle. Ilman lepoa on siis mahdollista, että väsymme ja hyydymme matkalle. Lepopaikkaa verrataan Israelin kansan luvattuun maahan. Heillä oli tieto luvatusta maasta, matkan päämäärästä, jossa heitä odotti lepo pitkän vaelluksen jälkeen. Niin kuin hyvin tiedämme, kymmenistä tuhansista matkaajista vain kaksi pääsi perille. Muut eivät päässeet, koska niskoittelivat. Meille kuitenkin sanotaan, että me, jotka uskomme, pääsemme levonmaahan. Mikä on tuo levonmaa? Heprealaiskirjeen kirjoittaja tarkoittaa levonmaalla taivasta. Iankaikkista ja ikuista elämää Jumalan yhteydessä siellä paremmalla puolella, jossa yö, tuska, murhe ja synti ovat poissa. Siellä saamme varmasti levätä. Kun ihminen ottaa uskon lahjan vastaan, hän siirtyy taivaantielle ja matka kohti lepopaikkaa alkaa. Saamme täydellisen levon vasta taivaassa, mutta usko antaa hyviä heijastuksia siitä, mitä on luvassa. Usko antaa mahdollisuuden lähestyä levosta käsin muutamia elämämme perusongelmia. Syntitaakan painaessa saamme uskossa luottaen pyytää päivittäin syntejämme anteeksi, ja sanan lupauksiin luottaen saamme uskoa ne aina uudelleen anteeksi annetuiksi. Saamme levätä, koska voimme unohtaa synnistä tulevan syyllisyyden. Uskossa luottaen saamme levon myös menneisyytemme varjoista. Koska Jeesus on sovittanut koko maailman synnit, on meidänkin menneisyytemme asiat kannettu ristille. Saamme olla vapaat myös kuoleman pelosta. Koska Jeesus voitti ristillä synnin ja kuoleman, olemme Häneen uskoessamme voittajan puolella ja vapaita turhista peloista. Heprealaiskirje kehottaa kaikin voimin pyrkimään levonmaahan. Mitä on tuo pyrkiminen? Se on uskoa, sitä, että väsynyt ja rasittunut pieni ihminen saa tulla luottavaisena Jeesuksen ja hänen armon valtaistuimensa eteen. Istuimella istuu Hän, joka ymmärtää. Heprealaiskirjeen 4. luku päättyy toteamukseen, että Jeesus jos kuka pystyy meitä ymmärtämään, sillä häntä on koeteltu kaikessa. Hän vain ei meidän onneksemme langennut syntiin. Siksi saamme astua armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme. Tähän Raamatun lupaukseen ja kehotukseen ei ole lisättävää. Armorikasta ja lepokeskeistä heinäkuuta sinulle, Juha

Joh.20: Tämän jälkeen Paavali kertoo miten varma tuo ylösnousemus on, miten monet kohtasivat ylösnousseen Jeesuksen.

Joh.20: Tämän jälkeen Paavali kertoo miten varma tuo ylösnousemus on, miten monet kohtasivat ylösnousseen Jeesuksen. Joh.20:19-31 Joh.20:19-31: Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja

Lisätiedot

JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE

JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Opetuslapset ovat yhä Jerusalemissa lukittujen ovien takana,

Lisätiedot

Jeesus ilmestyy opetuslapsilleen

Jeesus ilmestyy opetuslapsilleen 1 Johanneksen evankeliumin selitys 55 Joh. 20:19-31 Jeesus ilmestyy opetuslapsilleen Edellisellä kerralla olimme tässä Johanneksen evankeliumin selityksessä Maria Magdalenan kanssa Jeesuksen tyhjällä haudalla

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 49/52 MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 49/52 MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Yhä ollaan Jeesuksen tyhjällä haudalla. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Saarna pääsiäissunnuntain messussa Tampereen Luther-talossa 20.4.2014, Lasse Räty. Rakkaat kristityt.

Saarna pääsiäissunnuntain messussa Tampereen Luther-talossa 20.4.2014, Lasse Räty. Rakkaat kristityt. Saarna pääsiäissunnuntain messussa Tampereen Luther-talossa 20.4.2014, Lasse Räty Rakkaat kristityt. Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt. Iloitkaa ja riemuitkaa siitä! Saamme ortodoksiveljiemme ja

Lisätiedot

Jeesus on noussut kuolleista!

Jeesus on noussut kuolleista! 1 Johanneksen evankeliumin selitys 54 Joh. 19:38-20:18 Jeesus on noussut kuolleista! Edellisellä kerralla tässä Johanneksen evankeliumin selityksessä käsittelimme sitä, kuinka Jeesus ristiinnaulittiin

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Tämän takia itse kavahdan sellaisia uskonnon markkinoita, joissa ihmiselle luvataan suuria tunteita ja käänteentekeviä kokemuksia uskon sisällöksi.

Tämän takia itse kavahdan sellaisia uskonnon markkinoita, joissa ihmiselle luvataan suuria tunteita ja käänteentekeviä kokemuksia uskon sisällöksi. Joh. 20: 11 18 Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan ja näki, että siinä, missä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui kaksi valkopukuista enkeliä, toinen pääpuolessa ja

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen

Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen Nettiraamattu lapsille Ensimmäinen pääsiäinen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 33/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 8.7.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 33/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 8.7. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) LASARUS TULE ULOS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kertomuksen alussa Jeesus oli muutaman päivän matkan päässä Betaniasta, jossa

Lisätiedot

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti. Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.

Lisätiedot

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60. Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Lisää Johanneksen evankeliumin 11. luvusta? Klikkaa kuvaa.

Lisää Johanneksen evankeliumin 11. luvusta? Klikkaa kuvaa. Lisää Johanneksen evankeliumin 11. luvusta? Klikkaa kuvaa. Muuan Lasarus-niminen mies oli sairaana. Hän asui Betaniassa, samassa kylässä kuin Maria ja tämän sisar Martta. Maria oli se, joka voiteli Herran

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN

PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jerusalemissa, temppelin lähellä, Ylimmäisen papin palatsin pihalla.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen

Lisätiedot

Kohta sen jälkeen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?" Matt 18:1

Kohta sen jälkeen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: Kuka on suurin taivasten valtakunnassa? Matt 18:1 Kysymyksiä Jeesukselle Matteuksen evankeliumi pursuaa niitä kohtia, jolloin ihmiset luulevat niittaavansa Jeesuksen selkä seinää vasten tiukkojen kysymystensä kanssa. MIstä näissä tilanteissa on oikein

Lisätiedot

JEESUS ON TODELLA NOUSSUT KUOLLEISTA Jh 20:1-10 (Pääsiäinen II vk) Hämeenlinna ( )

JEESUS ON TODELLA NOUSSUT KUOLLEISTA Jh 20:1-10 (Pääsiäinen II vk) Hämeenlinna ( ) Sivu 1 / 6 JEESUS ON TODELLA NOUSSUT KUOLLEISTA Jh 20:1-10 (Pääsiäinen II vk) Hämeenlinna (20.04.2014) Teksti: Mutta viikon ensimmäisenä päivänä Maria Magdaleena meni varhain, kun vielä oli pimeä, haudalle

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Ensimmäinen

Nettiraamattu lapsille. Ensimmäinen Nettiraamattu lapsille Ensimmäinen pääsiäinen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

ENKELI VAPAUTTAA PIETARIN VANKILASTA

ENKELI VAPAUTTAA PIETARIN VANKILASTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ENKELI VAPAUTTAA PIETARIN VANKILASTA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerusalemissa, ensin vankilassa, sitten Marian talossa,

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

ENSIMMÄISET OPETUSLAPSET

ENSIMMÄISET OPETUSLAPSET Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ENSIMMÄISET OPETUSLAPSET 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Betaniassa (Betabara), Jordanin tuolla (itä) puolella, jossa Johannes

Lisätiedot

Jeesus herättää Lasaruksen kuolleista

Jeesus herättää Lasaruksen kuolleista 1 Johanneksen evankeliumin selitys 35 Joh. 11:17-44 Jeesus herättää Lasaruksen kuolleista Viimeksi jäimme Johanneksen evankeliumin selityksessä Lasarus kertomukseen. Jeesus oli saanut tiedon siitä, että

Lisätiedot

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

JEESUS ON TOTISESTI NOUSSUT YLÖS Lk 24:1-12 (Pääsiäinen I vk) Hämeenlinna ( )

JEESUS ON TOTISESTI NOUSSUT YLÖS Lk 24:1-12 (Pääsiäinen I vk) Hämeenlinna ( ) JEESUS ON TOTISESTI NOUSSUT YLÖS Lk 24:1-12 (Pääsiäinen I vk) Hämeenlinna (31.3.2013) 1/5 Teksti: Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen naiset jo aamuvarhaisella menivät haudalle ja ottivat hankkimansa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Vainoajan tie saarnaajaksi

Nettiraamattu lapsille. Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen syntymä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Kati Hämäläinen Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17 Vainoista herätykseen Ap t. 8:1-17 Jumalan sanallinen ilmoitus on lisääntyvää ja se huipentuu Jeesuksen ihmiseksi tulemiseen. Pelastusilmoitus loppuu apostolien ajan päättyessä. Jeesuksen antaessa lähetyskäskyn

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI

PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI OPPITUNTI I Pyhä Henki persoona Markku Tenhunen 1 LUPAUS PYHÄSTÄ HENGESTÄ Joh.14:15-26 Apt. 1:7-9 RAAMATULLINEN POHJA Apt.2:1-21 Ef.1:11-14 Apt.10:38 Joh.16:7-14

Lisätiedot

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää

Lisätiedot

Totuuden Henki. Johanneksen evankeliumin selitys 46 Joh. 16:4-15

Totuuden Henki. Johanneksen evankeliumin selitys 46 Joh. 16:4-15 1 Johanneksen evankeliumin selitys 46 Joh. 16:4-15 Totuuden Henki Olemme tässä Johanneksen evankeliumin selityksessä käsittelemässä Jeesuksen jäähyväispuhetta, jonka hän piti opetuslapsilleen viimeisellä

Lisätiedot

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan 1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan

Lisätiedot

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 1/6 Ryttylä 6.8.2008 Matti Väisänen PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 10.08.2008 Kristuksessa rakas veljemme Martti Vaahtoranta ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! PÄÄSIÄISEN JUMALANPALVELUS, Saariselkä, Inari 24.4.2011 klo 10.00 Joh. 20:1-10 Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Pääsiäisaamun evankeliumi kantaa

Lisätiedot

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35: Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka*. 14. He keskustelivat kaikesta siitä,

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Lupaus Pyhästä Hengestä

Lupaus Pyhästä Hengestä 1 Johanneksen evankeliumin selitys 42 Joh. 14:15-31 Lupaus Pyhästä Hengestä Viime kerralla käsittelimme tässä Johanneksen evankeliumin selityksessä luvun 14 alkua ja siinä olevaa Jeesuksen jäähyväispuhetta

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

PIETARI, RAKASTATKO SINÄ MINUA

PIETARI, RAKASTATKO SINÄ MINUA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) PIETARI, RAKASTATKO SINÄ MINUA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Opetuslapset olivat siirtyneet Jerusalemista Galileaan, Jeesuksen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joona ja iso kala

Nettiraamattu lapsille. Joona ja iso kala Nettiraamattu lapsille Joona ja iso kala Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joona ja iso kala

Nettiraamattu. lapsille. Joona ja iso kala Nettiraamattu lapsille Joona ja iso kala Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Raamattu - tarua vai totta. Jyväskylän vapaaseurakunta 140913

Raamattu - tarua vai totta. Jyväskylän vapaaseurakunta 140913 Raamattu - tarua vai totta Jyväskylän vapaaseurakunta 140913 Raamattu - tarua vai totta? Millä perusteilla voimme väittää Raamatun sanaa todeksi? Voiko Raamatulle löytää tieteellisiä perusteita vai jääkö

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Asenne, joka avaa taivaita

Asenne, joka avaa taivaita Esko Valtanen 2.1.2011 Asenne, joka avaa taivaita Eletään Herralle Tuossa ajattelin näin, että mitenkähän olisi jos olisi sellainen tilanne, että me tietäisimme ihan tasan tarkkaan, että sanotaan esim.

Lisätiedot

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta LUOMINEN / MAAILMANKAIKKEUDEN SYNTY RAAMATUN LUOMISKERTOMUKSEN (1.Moos.1.-2.) MUKAAN

Lisätiedot

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot