Lisää Johanneksen evankeliumin 20. luvusta? Klikkaa kuvaa.

Transkriptio

1 Lisää Johanneksen evankeliumin 20. luvusta? Klikkaa kuvaa. Hyvä Sisärengaslainen Jeesus on noussut kuolleista! Sitä meille julistaa Johanneksen evankeliumin 20. luku. Tällä kertaa myös Juha Heinosen ajankohtaiskirjoitus todellisesta lepopaikasta. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita ym. osoitteeseen: Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: "Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu." (Joh. 20:1-2) Viikon ensimmäisen päivän aamuna siis sunnuntaina juutalaisen laskutavan mukaan haudalle tulevaa Magdalan Mariaa kohtaa odottamaton näky: haudan suulle vieritetty suuri kivi on siirretty pois. Maria ei voi ymmärtää asiaa muuten kuin niin, että joku on vienyt Jeesuksen ruumiin haudasta. Hädissään Maria juoksee kertomaan tapahtuneesta Pietarille ja Johannekselle. Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle. Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista. Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa. (Joh. 20:3-10) Pietari ja Johannes ovat aivan yhtä hämmästyneitä kuin Maria. Ne liinat, joihin Jeesus oli kääritty, ovat kyllä yhä haudassa, mutta ruumis on poissa. Jos joku olisi vienyt Jeesuksen ruumiin haudasta, tuskin hän olisi ottanut käärinliinoja pois ruumiin ympäriltä. Mitä siis on tapahtunut? Vaikka Jeesus oli usein puhunut opetuslapsilleen tulevasta ylösnousemisestaan, nämä eivät kuitenkaan olleet ymmärtäneet. Myöskään Vanhan testamentin ennustukset messiaan ylösnousemisesta eivät olleet vielä auenneet heille. Nyt heille alkaa kuitenkin vähitellen kirkastua Jumalan suuri ihme.

2 Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan ja näki, että siinä, missä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui kaksi valkopukuista enkeliä, toinen pääpuolessa ja toinen jalkopäässä. Enkelit sanoivat hänelle: "Mitä itket, nainen?" Hän vastasi: "Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu." Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: "Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit?" Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: "Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois." (Joh. 20:11-15) Pietarin ja Johanneksen lähdettyä Maria jää vielä haudalle ja saa nähdä enkeliilmestyksen ja vielä enemmänkin. Itse ylösnoussut Herra ilmestyy Marialle. Maria ei ensin tunne häntä, vaan luulee häntä puutarhuriksi. Marialle Jeesuksen ylösnousemus on vielä aivan käsittämätön asia, ja siksi hän ei millään voi odottaa näkevänsä Jeesusta elävänä. Sitä paitsi Jeesus on noussut kuolleista kirkastettuna. Ehkä siksikään Maria ei heti tunne häntä. Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Maria." Maria kääntyi ja sanoi: "Rabbuuni!" se on hepreaa ja merkitsee: opettajani. (Joh. 20:16) Jeesus puhuttelee Mariaa nimeltä, ja silloin Maria tunnistaa Herransa. Samoin mekin opimme tuntemaan Jeesuksen, kun hän puhuttelee meitä henkilökohtaisesti sanallaan. Jeesus sanoi: "Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo." Magdalan Maria riensi opetuslasten luo ja ilmoitti: "Minä olen nähnyt Herran!" Sitten hän kertoi, mitä Herra oli hänelle sanonut. (Joh. 20:17-18) Jeesuksen ylösnousemus ei vielä merkinnyt Isän luo menemistä, vaan pääsiäisen jälkeen ennen taivaaseenastumistaan Jeesus

3 neljänkymmenen päivän ajan ilmestyi opetuslapsilleen ja opetti heitä (Ap. t. 1:3). Maria saa ensimmäisenä ylösnousseen kohdanneena suuren tehtävän viedä ilosanomaa opetuslapsille. Pitkäperjantain ja pääsiäisen tapahtumat ovat myös muuttaneet Jeesuksen ja opetuslasten suhteen uudeksi. Nyt Jeesus ensimmäistä kertaa kutsuu opetuslapsia veljikseen, sillä sovitustyö on tehnyt mahdolliseksi sen, että Jeesuksen Isä on nyt myös häneen uskovien Isä. Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" Tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran. (Joh. 20:19-20) Vielä samana päivänä opetuslapsetkin muut paitsi Tuomas saavat nähdä omin silmin ylösnousseen Jeesuksen. Jeesus tulee lukittujen ovien läpi opetuslastensa luokse ja näyttää heille naulojen ja keihään jäljet käsissään ja kyljessään. Niistä opetuslapset tunnistavat Jeesuksen ja iloitsevat. Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi." (Joh. 20:21-23) Nyt Jeesus täyttää myös lupauksensa Pyhästä Hengestä. Opetuslapset saavat Hengen ja samalla tehtävän ja siihen liittyvän vallan. He saavat nyt jatkaa sitä tehtävää, jota Jeesus itse oli Jumalan lähettämänä toteuttanut. Opetuslapset saavat vallan antaa syntejä anteeksi ja myös kieltää anteeksianto. Tehtävää ei annettu ainoastaan niille yhdelletoista, joista tuli apostoleja, vaan koko seurakunnalle kaikkina aikoina ja erityisesti pappisviran haltijoille (pappisvirka periytyy apostolin virasta). Tänä päivänä Jeesuksen antama tehtävä toteutuu ripissä. Kun rippi-isä julistaa synninpäästön, ei se ole vain sen vakuuttelemista, että synnit saa anteeksi, vaan se on Jeesuksen antaman vallan käyttämistä, vallan todellakin antaa syntejä anteeksi. Siksi rippi on niin vahva ase syyttävää omaatuntoa vastaan. Vaikeampi asia on anteeksiannon kieltäminen. Pappi voi kieltää anteeksiannon sellaiselta itseään kristittynä pitävältä, joka tietoisesti elää synnissä eikä haluakaan tehdä siitä parannusta. Käytännössä tätä on toteutettu esimerkiksi siten, että sellaiselle ihmiselle ei ole jaettu ehtoollista. Yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Tuomas, josta käytettiin myös nimeä Didymos, ei ollut muiden joukossa, kun Jeesus tuli. Toiset opetuslapset kertoivat hänelle: "Me näimme Herran." Mutta Tuomas sanoi: "En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko." Viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas koolla, ja Tuomas oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!" Silloin Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!" Jeesus sanoi hänelle: "Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe." (Joh. 20:24-29)

4 Tuomaalle ei riitä muiden opetuslasten todistus Jeesuksesta, hän haluaa nähdä itse ja saakin nähdä. Tuomas saa koskettaa Jeesuksen haavoja, ja niin hänkin uskoo ja lausuu uskontunnustuksensa Minun Herrani ja Jumalani. Tuomas tuntee Jeesuksen hänen haavoistaan, kuten muutkin opetuslapset vähän aikaisemmin. Tänäänkin Jeesus tunnetaan haavoistaan. Jeesus on siellä, missä julistetaan syntejä anteeksi hänen Golgatalla vuotaneen verensä perusteella. Mekin usein haluaisimme nähdä ja koskettaa. Jeesus kuitenkin ylistää autuaiksi niitä, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat. Me olemme siis autuaita, kun uskomme Jeesukseen Raamatun sanan perusteella, ja jos olemme autuaita, pääsemme myös kerran taivaaseen näkemään Jeesuksen kasvoista kasvoihin. Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa. Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden. (Joh. 20:30-31) Nyt Johannes paljastaa syyn siihen, miksi hän on kirjoittanut evankeliuminsa: että me uskoisimme Jeesukseen ja saisimme ikuisen elämän. Kun luemme Johanneksen evankeliumia ja yleensäkin Raamattua meidän on hyvä muistaa tämä. Raamattu alkaa aueta, kun luemme sitä oikeasta näkökulmasta. Pähkäiltävää Mitä Jeesuksen ylösnousemus merkitsee sinulle? Miten Jeesus puhuttelee meitä nimeltä? AJANKOHTAISTA Todellinen lepopaikka Juha Heinonen Sleyn nuorisotyön johtaja, Viiala Elämämme täyttyy kaikenmaailman kiireistä. Syksystä kevääseen koulumaailma pitää sisällään monenlaisia paineita. Niitä asettavat vanhemmat, opettajat sekä oma korvien väli. Koulukiireitten lisäksi pitäisi ehtiä hoitaa harrastukset, luottamustoimet, kaverit ja muut vapaaajan systeemit. Lepo on asia, josta puhutaan, mutta joka loittonee yhä kauemmaksi. "Ehtiihän sitä nukkumaan sitten haudassa", sanotaan, mutta onko todellinen lepo sittenkin ihan muuta kuin nukkumista? Jeesus kehotti opetuslapsiaan lepäämään. Kun kiire alkoi painaa ja stressi pukkasi päälle, Jeesus vei opetuslapset johonkin autioon paikkaan. Siellä ehkä nukuttiin, mutta myös rauhoituttiin ja rukoiltiin. Lepoa tarvitaan väsymystä vastaan, mutta levon ydin on jotain paljon suurempaa. Opetuslapsillekin varmasti parasta lepoa oli se, että he saivat olla Jeesuksen kanssa. Jumala näki levon niin tärkeänä asiana, että se liitettiin luomiskertomukseen. Kun Jumala oli luonut Sanallaan kaiken, hän lepäsi. Tuskin hän lepäsi suuren rasituksen tähden luomistyö ei varmasti tehnyt

5 Kaikkivaltiaasta väsynyttä, vaan levolla oli suurempi syy. Jumala haluaa näyttää seitsemännen päivän tapahtumilla, että ihminen on rakennettu niin, että hän tarvitsee rauhaa ja lepoa. Todellinen lepopaikka on siis Jeesuksen luona. Vain hänen lähellään saa sielumme levätä. Rauha on asia, mistä tänä päivänä ei hirveästi puhuta tavoittelemisen arvoisena olotilana. Sykkivän maailman keskellä levottomalle ihmiselle tarjottu lepopaikka on kuitenkin kultaakin kalliimpi aarre. Mistä löydämme todellisen lepopaikan? Heprealaiskirjeen 4. luku puhuu siitä. Meitä kehotetaan olemaan valppaina ja varuillamme, sillä Jumalan lupaus ei ole vielä täyttynyt emmekä ole vielä päässeet lepopaikkaan. Meitä varoitetaan jäämästä taipaleelle. Ilman lepoa on siis mahdollista, että väsymme ja hyydymme matkalle. Lepopaikkaa verrataan Israelin kansan luvattuun maahan. Heillä oli tieto luvatusta maasta, matkan päämäärästä, jossa heitä odotti lepo pitkän vaelluksen jälkeen. Niin kuin hyvin tiedämme, kymmenistä tuhansista matkaajista vain kaksi pääsi perille. Muut eivät päässeet, koska niskoittelivat. Meille kuitenkin sanotaan, että me, jotka uskomme, pääsemme levonmaahan. Mikä on tuo levonmaa? Heprealaiskirjeen kirjoittaja tarkoittaa levonmaalla taivasta. Iankaikkista ja ikuista elämää Jumalan yhteydessä siellä paremmalla puolella, jossa yö, tuska, murhe ja synti ovat poissa. Siellä saamme varmasti levätä. Kun ihminen ottaa uskon lahjan vastaan, hän siirtyy taivaantielle ja matka kohti lepopaikkaa alkaa. Saamme täydellisen levon vasta taivaassa, mutta usko antaa hyviä heijastuksia siitä, mitä on luvassa. Usko antaa mahdollisuuden lähestyä levosta käsin muutamia elämämme perusongelmia. Syntitaakan painaessa saamme uskossa luottaen pyytää päivittäin syntejämme anteeksi, ja sanan lupauksiin luottaen saamme uskoa ne aina uudelleen anteeksi annetuiksi. Saamme levätä, koska voimme unohtaa synnistä tulevan syyllisyyden. Uskossa luottaen saamme levon myös menneisyytemme varjoista. Koska Jeesus on sovittanut koko maailman synnit, on meidänkin menneisyytemme asiat kannettu ristille. Saamme olla vapaat myös kuoleman pelosta. Koska Jeesus voitti ristillä synnin ja kuoleman, olemme Häneen uskoessamme voittajan puolella ja vapaita turhista peloista. Heprealaiskirje kehottaa kaikin voimin pyrkimään levonmaahan. Mitä on tuo pyrkiminen? Se on uskoa, sitä, että väsynyt ja rasittunut pieni ihminen saa tulla luottavaisena Jeesuksen ja hänen armon valtaistuimensa eteen. Istuimella istuu Hän, joka ymmärtää. Heprealaiskirjeen 4. luku päättyy toteamukseen, että Jeesus jos kuka pystyy meitä ymmärtämään, sillä häntä on koeteltu kaikessa. Hän vain ei meidän onneksemme langennut syntiin. Siksi saamme astua armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme. Tähän Raamatun lupaukseen ja kehotukseen ei ole lisättävää. Armorikasta ja lepokeskeistä heinäkuuta sinulle, Juha