Matkavakuutus 77FIN102 yhteenveto vakuutuksesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Matkavakuutus 77FIN102 yhteenveto vakuutuksesta"

Transkriptio

1 Matkavakuutus 77FIN102 yhteenveto vakuutuksesta Vakuutetut henkilöt Vakuutettuina ovat SAS EuroBonus World MasterCard- yksityiskortin (alla SEB kortti) vuotiaat kortinhaltijat, joilla on varsinainen asunto ja koti Suomessa ja jotka pääasiallisesti oleskelevat täällä sekä vuotiaat kortinhaltijat, jotka asuvat Suomessa, mutta jotka tilapäisesti oleskelevat ulkomailla kuitenkin enintään yhden vuoden ajan siitä, kun lähtivät maasta. Vakuutettuina ovat myös kortinhaltijan mukana matkustava avio/avopuoliso sekä alle 18-vuotiaat perheenjäsenet, kuitenkin samanaikaisesti vain yhden kortin perusteella. Perheenjäsen on kortinhaltijan tai hänen kanssaan samassa taloudessa asuvan avo- tai aviopuolison alle 18-vuotias lapsi tai kortinhaltijan alle 18-vuotias lapsenlapsi. Vakuutettuina ovat myös kortinhaltijan mukana matkustavat henkilöt, joilla on voimassaoleva matkavakuutuksen sisältävä SEB kortti, kun kortinhaltija on maksanut tämän henkilön matkalipun tai auton vuokrauskulut. Vakuutuksenottaja Vakuutuksenottaja on SEB Kort Bank AB, Helsingin sivuliike (SEB). Vakuutuksenantaja Vakuutuksenantaja on vakuutusyhtiö ACE European Group Limited, sivuliike Suomessa (ACE). Vakuutuksen voimassaolo Vakuutus on voimassa enintään kolmen kuukauden (90 vrk) pituisilla ulkomaanmatkoilla, kun kuljetukseen oikeuttava matkalippu tai auton vuokrauskulut on kokonaisuudessaan maksettu SEB kortilla. Vakuutuksen voimassaolo edellyttää lisäksi, että vakuutetulla on voimassaoleva SEB kortti ennen matkan alkamista. Seuraavia maksuja ei kuitenkaan tarvitse suorittaa SEB kortilla: - Kohtuullinen varaus- tai vastaava etumaksu - Maksu matkoista tai retkistä matkakohteessa, jolla tarkoitetaan paikkakuntaa. - Maksu enintään 48 tuntia kestävästä ryhmäretkestä, jonka palveluntuottaja järjestää kohdemaassa. Vakuutus on voimassa matkustettaessa omalla autolla, edellyttäen että matkaan sisältyy kuljetus yleisellä kulkuneuvolla (esim. laiva, juna) sekä edellyttäen, että kaikki nämä kuljetukset on maksettu SEB kortilla. Osa matkasta voi olla maksettu SEB:in mahdollisilla bonusohjelmien arvoseteleillä tai vastaavilla. Vakuutus on voimassa myös SAS EuroBonus -matkoilla, kun kortinhaltija käyttää bonuspisteitään, kunhan matkustajamaksut on maksettu SEB kortilla. Vakuutus on voimassa ulkomaanmatkoilla koko maailmassa, ei kuitenkaan matkoilla Kuubaan tai Kuubasta eikä myöskään Kuubassa eikä yleisten vakuutusehtojen kohdassa 15 mainituissa maissa. Vakuutus ei myöskään ole voimassa maissa tai alueilla, joille matkustamista Suomen ulkoministeriö

2 kehottaa välttämään. Jotta vakuutus olisi voimassa maissa ja alueilla, joihin matkustamista Suomen ulkoministeriö kehottaa välttämään, asiasta on sovittava ACE:n kanssa etukäteen. Mikäli vakuutettu kortinhaltija on maksanut matkan ennen tämän vakuutuksen voimaan astumista, vakuutus kattaa jälkeiset vakuutustapahtumat edellyttäen, että vakuutetulla kortinhaltijalla on matkaa maksaessa ollut voimassa oleva SAS EuroBonus/MasterCard -ryhmävakuutus ja hän on noudattanut sen ehtoja. Muissa tapauksissa vakuutusturvan voimassaolo edellyttää matkan ostamista ja toteuttamista tämän vakuutuksen voimassa ollessa ja sen ehtoja noudattaen. Korvaustaulukko Korvauslaji Vakuutusmäärä (EUR) Omavastuu Matkatapaturman aiheuttamasta kuolemasta, vakuutettu kortinhaltija Matkatapaturman aiheuttamasta kuolemasta, vakuutettu perheenjäsen Matkatapaturman aiheuttamasta täydestä pysyvästä haitasta (100 %) Vamman tai matkasairauden aiheuttamat hoitokulut, joihin sisältyy kustannukset sairaskuljetuksesta kotimaahan Huom. Vakuutus korvaa vain ulkomailla tapahtuneen matkatapaturman tai siellä sattuneen matkasairauden aiheuttamia ulkomaisia hoitokuluja. Suomessa tapahtuneen hoidon kuluja ei korvata. Odottamiskorvaus lennon tai muun julkisen Enintään 25/tunti, kuitenkin 0 kulkuneuvon myöhästyessä enintään 500 Matkatavaroille aiheutuneista suoranaisista esinevahingoista Matkatavaran myöhästyessä välttämättömyystarvikkeiden hankintaa varten Matkalta myöhästyminen / Taulukossa ilmoitetut vakuutusmäärät tarkoittavat kuolemantapausta lukuunottamatta enimmäiskorvausta yhtä vakuutettua kohden yhdessä vakuutuksen kattamassa vahinkotapahtumassa. Korvauslajeista ja korvaussummista voit lukea tarkemmin täydellisistä vakuutusehdoista. Vakuutusturva ja sen olennaiset rajoitukset Matkasairaus Matkasairaus alkaa tai sen ensioireet ilmaantuvat matkan aikana. Sairauden hoitokulut korvataan alla mainituin rajoituksin.

3 Matkatapaturma Matkatapaturmana korvataan äkillinen, ulkoinen, ruumiinvamman aiheuttava tapahtuma, joka sattuu matkan aikana vakuutetun tahtomatta. Matkatapaturman hoitokulut korvataan alla mainituin rajoituksin. Sairauden tai vamman hoitokulut Vakuutus korvaa vain ulkomailla tapahtuneen hoidon kuluja. Suomessa tapahtuneen hoidon kuluja ei korvata. Hoitokuluja korvataan yhteensä enintään euroon asti yhtä matkasairautta tai matkatapaturmaa kohti. Matkasairauden ja matkatapaturman aiheuttamat hoitokulut korvataan ulkomailla enintään siihen asti kun 90 päivää on kulunut hoidon alkamisesta. Hoitokulut korvataan alkuperäisen laskun tai tositteen perusteella siltä osin kuin niitä ei korvata jonkin lain nojalla. ACE:n etukäteen hyväksyessä korvataan kustannukset sairaskuljetuksesta kotimaahan sekä välttämättömästä saattajasta. Hammasvamma Vakuutus korvaa vain hammasvamman ja äkillisen hammassäryn aiheuttamia ulkomaisia hoitokuluja. Suomessa tapahtuneen hoidon kuluja ei korvata. Vakuutuksesta korvataan tarpeelliset hammaslääkärin antaman tai määräämän matkatapaturman ulkomailla tapahtuneen hoidon tai tutkimuksen kustannukset kohtuullisine paikallisine matkakuluineen. Puremisesta hampaalle tai hammasproteesille aiheutuneesta vammasta tai äkillisen hammassäryn välttämättömästä hoidosta korvataan hoitokustannukset enintään 170 euron määrään asti. Matkatapaturman aiheuttama pysyvä haitta Matkatapaturman aiheuttama pysyvä haitta on määriteltävä kolmen vuoden kuluessa tapaturmasta. Kuolema Matkatapaturman aiheuttamasta vakuutetun kuolemasta maksettavasta kertakorvauksesta vähennetään saman matkatapaturman aiheuttamasta pysyvästä haitasta maksettu korvaus. Korvausta ei makseta jos vakuutettu kuolee yli kolme vuoden kuluttua matkatapaturmasta. Korvausta ei makseta vakuutetun kuolemasta, jonka olennaisena syynä on matkalla saatu, tartuntatautiasetuksessa määritelty yleisvaarallinen tartuntatauti. Odottamiskorvaus Vakuutuskorvauksen edellytyksenä on yli neljän (4) tunnin odottaminen. Ensisijainen vastuu on kuljetusyhtiöllä, jolle vakuutetun on aina ensin esitettävä korvausvaatimus.

4 Matkalta myöhästyminen Vakuutus kattaa tarpeelliset ja kohtuulliset lisäkustannukset 1000 euroon asti per vakuutettu henkilö ja max 4000 euroon asti vakuutustapahtumaa kohti. Korvaus kattaa turistiluokan kuljetuskustannukset, ateriakulut sekä majoituskustannukset. Matkatavara Matkatavaralla tarkoitetaan vakuutetun matkalle mukaansa ottamaa ja matkalla hankittua omaisuutta. Vakuutus korvaa äkillisestä ennalta arvaamattomasta tapahtumasta johtuvia vahinkoja, kuten varkaudesta, ryöstöstä, liikenneonnettomuudesta tai muusta onnettomuudesta johtuvia taikka kuljetuksen aikana sattuneita vahinkoja. Matkatavaravakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut tavaran katoamisesta, unohtamisesta tai tavanomaisesta käytöstä. Vahinkoa ei myöskään korvata, jos se on aiheutunut urheiluvälineille niitä tarkoitukseensa käytettäessä tai jos vahinko korvataan erityislain, takuun tai muun vakuutuksen perusteella. Matkavakuutuksen käyttöohjeita Korvauksenhakijan on annettava ACE:lle asiakirjat ja tiedot, jotka ovat tarpeen ACE:n vastuun selvittämiseksi. Korvauksenhakija on velvollinen hankkimaan ne selvitykset, jotka ovat parhaiten hänen saatavissaan ottaen kuitenkin huomioon myös ACE:n mahdollisuudet hankkia selvitystä. ACE ei ole velvollinen suorittamaan korvausta ennen kuin se on saanut edellä mainitut selvitykset. Matkavahinkoilmoitus tulee tehdä mahdollisuuksien mukaan ACE:n lomakkeelle, joka tulee allekirjoittaa. Vahingon sattuessa korvauksenhakijan on otettava yhteyttä ACE:een tai hätätapauksessa matkahätäpalveluyhtiö SOS Internationaliin. Vakuutetun tulee hoitaa vähäisiä kustannuksia aiheuttavat tapaukset itse ja hakea korvausta matkalta palattua alkuperäisiä tositteita vastaan. Mikäli vakuutettu käy lääkärintarkastuksessa ACE:n pyynnöstä, korvaa ACE tästä vakuutetulle aiheutuneet kustannukset. Vakuutukseen sovelletaan Suomen lakia. Vakuutuksen tarjoaa vakuutusyhtiö ACE European Group Limited (ACE). ACE:n asiakaspalvelu ACE:n vahinkopalvelu

5 Matkahätäpalvelu SOS International AS: Kööpenhamina, Tanska Puh: (24 h palvelu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi) ACE European Group Limited, sivuliike Suomessa PL 687 (Mannerheimintie 16 A 9) Helsinki Puh: Sähköposti: asiakaspalvelu@acegroup.com Sähköposti: vahingot@acegroup.com

Matkavakuutus 77FIN101 yhteenveto vakuutuksesta

Matkavakuutus 77FIN101 yhteenveto vakuutuksesta Matkavakuutus 77FIN101 yhteenveto vakuutuksesta Vakuutetut henkilöt Vakuutettuina ovat Diners Club Premium ja MasterCard GlobeCard yksityis- ja perhekortin (alla Diners Club kortti) 18 79 -vuotiaat kortinhaltijat,

Lisätiedot

Matkavakuutus 77FIN100 yhteenveto vakuutuksesta

Matkavakuutus 77FIN100 yhteenveto vakuutuksesta Matkavakuutus 77FIN100 yhteenveto vakuutuksesta Vakuutetut henkilöt Vakuutettuina ovat alla määriteltyjen Eurocard Gold/Diners Club korttien 18-79 -vuotiaat kortinhaltijat, joilla on varsinainen asunto

Lisätiedot

Matkavakuutus 77FIN104 yhteenveto vakuutuksesta

Matkavakuutus 77FIN104 yhteenveto vakuutuksesta Matkavakuutus 77FIN104 yhteenveto vakuutuksesta Kansainvälinen vakuutusyhtiö Chubb on luonut Diners Club Classic -kortinhaltijoille matkavakuutuksen. Vakuutus on voimassa matkoilla, kun kuljetukseen oikeuttava

Lisätiedot

Matkavakuutus 77FIN104 yhteenveto vakuutuksesta

Matkavakuutus 77FIN104 yhteenveto vakuutuksesta Matkavakuutus 77FIN104 yhteenveto vakuutuksesta Kansainvälinen vakuutusyhtiö ACE on luonut Diners Club Classic -kortinhaltijoille matkavakuutuksen. Vakuutus on voimassa matkoilla, kun kuljetukseen oikeuttava

Lisätiedot

Tähän vakuutukseen sovelletaan näitä erityisiä vakuutusehtoja ja yleisiä vakuutusehtoja.

Tähän vakuutukseen sovelletaan näitä erityisiä vakuutusehtoja ja yleisiä vakuutusehtoja. MATKAVAKUUTUS Erityiset vakuutusehdot 77FIN102 Voimassa 1.1.2015 alkaen ERITYISET VAKUUTUSEHDOT Tähän vakuutukseen sovelletaan näitä erityisiä vakuutusehtoja ja yleisiä vakuutusehtoja. Jos kieliversioiden

Lisätiedot

OP-VISA PLATINUM. Turvaselvitys. Voimassa alkaen

OP-VISA PLATINUM. Turvaselvitys. Voimassa alkaen OP-VISA PLATINUM Turvaselvitys Voimassa 1.1.2016 alkaen Matkavakuutuksen nro 2050135 turvaselvitys OP-Visa Platinum -kortin haltijalle OP-Visa Platinum -korttiisi sisältyy seuraavat Vakuutusosakeyhtiö

Lisätiedot

OP-VISA PLATINUM. Turvaselvitys. Voimassa alkaen

OP-VISA PLATINUM. Turvaselvitys. Voimassa alkaen OP-VISA PLATINUM Turvaselvitys Voimassa 1.1.2019 alkaen Matkavakuutuksen nro 16-634-291-2 turvaselvitys OP-Visa Platinum -kortin haltijalle OP-Visa Platinum -korttiisi sisältyy seuraavat Vakuutusosakeyhtiö

Lisätiedot

Tähän vakuutukseen sovelletaan näitä erityisiä vakuutusehtoja ja yleisiä vakuutusehtoja.

Tähän vakuutukseen sovelletaan näitä erityisiä vakuutusehtoja ja yleisiä vakuutusehtoja. MATKAVAKUUTUS Erityiset vakuutusehdot 77FIN101 Voimassa 1.1.2015 alkaen ERITYISET VAKUUTUSEHDOT Tähän vakuutukseen sovelletaan näitä erityisiä vakuutusehtoja ja yleisiä vakuutusehtoja. Jos kieliversioiden

Lisätiedot

Matkavakuutus 77FIN

Matkavakuutus 77FIN Matkavakuutus 77FIN102 19.10.2018 ERITYISET VAKUUTUSEHDOT Tähän vakuutukseen sovelletaan näitä erityisiä vakuutusehtoja ja yleisiä vakuutusehtoja. Jos kieliversioiden välillä esiintyy ristiriitaisuuksia,

Lisätiedot

Matkavakuutus 77FIN

Matkavakuutus 77FIN Matkavakuutus 77FIN102 11.04.2018 ERITYISET VAKUUTUSEHDOT Tähän vakuutukseen sovelletaan näitä erityisiä vakuutusehtoja ja yleisiä vakuutusehtoja. Jos kieliversioiden välillä esiintyy ristiriitaisuuksia,

Lisätiedot

Matkavakuutus 77FIN

Matkavakuutus 77FIN Matkavakuutus 77FIN102 14.07.2017 ERITYISET VAKUUTUSEHDOT Tähän vakuutukseen sovelletaan näitä erityisiä vakuutusehtoja ja yleisiä vakuutusehtoja. Jos kieliversioiden välillä esiintyy ristiriitaisuuksia,

Lisätiedot

Mikäli tarvitsemme lisätietoja tai esimerkiksi kulutositteita, otamme sinuun yhteyttä, ensisijaisesti If Kansion kautta.

Mikäli tarvitsemme lisätietoja tai esimerkiksi kulutositteita, otamme sinuun yhteyttä, ensisijaisesti If Kansion kautta. Matkustajavahinko Kun matkustaessa sattuu Voit lähettää matkustajavahinkoilmoituksen, kun olet matkalla sairastunut tai sinulle on sattunut tapaturma, matkasi on peruuntunut tai keskeytynyt tai olet myöhästynyt.

Lisätiedot

Espoon seurakuntayhtymän vakuutukset

Espoon seurakuntayhtymän vakuutukset Espoon seurakuntayhtymän vakuutukset 12.4.2012 Työntekijöitä koskevat Lakisääteinen tapaturmavakuutus Työntekijäin ryhmähenkivakuutus Työttömyysvakuutus Seurakuntalaisia koskevat Vapaaehtoinen ryhmätapaturmavakuutus

Lisätiedot

Korvaukset matkavakuutuksesta matkan peruuntuessa

Korvaukset matkavakuutuksesta matkan peruuntuessa 1 Porkkalankatu 1 00180 Helsinki Puh (09) 6850 120 www.fine.fi Korvaukset matkavakuutuksesta matkan Vakuutus- ja rahoitusneuvonta, Hanna Salo 2012 Tässä oppaassa kerrotaan niistä korvauksista, joita matkavakuutuksesta

Lisätiedot

Matkavakuutus 77FIN

Matkavakuutus 77FIN Matkavakuutus 77FIN100 19.10.2018 ERITYISET VAKUUTUSEHDOT Tähän vakuutukseen sovelletaan näitä erityisiä vakuutusehtoja ja yleisiä vakuutusehtoja. Jos kieliversioiden välillä esiintyy ristiriitaisuuksia,

Lisätiedot

Säästöpankin Visa Gold -korttiin sisältyvä matkavakuutus (sopimusnumero N)

Säästöpankin Visa Gold -korttiin sisältyvä matkavakuutus (sopimusnumero N) Tuoteseloste Voimassa 1.1.2017 alkaen Säästöpankin Visa Gold -korttiin sisältyvä matkavakuutus (sopimusnumero 353-4772076-N) Säästöpankin Visa Gold -korttiin sisältyy LähiTapiola Pääkaupunkiseudun myöntämä

Lisätiedot

Matkavakuutus 77FIN

Matkavakuutus 77FIN Matkavakuutus 77FIN100 01.01.2017 ERITYISET VAKUUTUSEHDOT Tähän vakuutukseen sovelletaan näitä erityisiä vakuutusehtoja ja yleisiä vakuutusehtoja. Jos kieliversioiden välillä esiintyy ristiriitaisuuksia,

Lisätiedot

Matkavakuutus 77FIN

Matkavakuutus 77FIN Matkavakuutus 77FIN101 19.10.2018 ERITYISET VAKUUTUSEHDOT Tähän vakuutukseen sovelletaan näitä erityisiä vakuutusehtoja ja yleisiä vakuutusehtoja. Jos kieliversioiden välillä esiintyy ristiriitaisuuksia,

Lisätiedot

Matkavakuutus 77FIN

Matkavakuutus 77FIN Matkavakuutus 77FIN101 01.01.2017 ERITYISET VAKUUTUSEHDOT Tähän vakuutukseen sovelletaan näitä erityisiä vakuutusehtoja ja yleisiä vakuutusehtoja. Jos kieliversioiden välillä esiintyy ristiriitaisuuksia,

Lisätiedot

Matkavakuutus 77FIN

Matkavakuutus 77FIN Matkavakuutus 77FIN100 11.04.2018 ERITYISET VAKUUTUSEHDOT Tähän vakuutukseen sovelletaan näitä erityisiä vakuutusehtoja ja yleisiä vakuutusehtoja. Jos kieliversioiden välillä esiintyy ristiriitaisuuksia,

Lisätiedot

Säästöpankin Visa Gold -korttiin sisältyvä matkavakuutus (sopimusnumero N)

Säästöpankin Visa Gold -korttiin sisältyvä matkavakuutus (sopimusnumero N) Tuoteseloste Voimassa 1.1.2019 alkaen Säästöpankin Visa Gold -korttiin sisältyvä matkavakuutus (sopimusnumero 353-4772076-N) Säästöpankin Visa Gold -korttiin sisältyy LähiTapiola Pääkaupunkiseudun myöntämä

Lisätiedot

Matkavakuutus 75FIN

Matkavakuutus 75FIN Matkavakuutus 75FIN104 01.01.2017 ERITYISET VAKUUTUSEHDOT Tähän vakuutukseen sovelletaan näitä erityisiä vakuutusehtoja ja yleisiä vakuutusehtoja. Jos kieliversioiden välillä esiintyy ristiriitaisuuksia,

Lisätiedot

Matkavakuutus 77FIN

Matkavakuutus 77FIN Matkavakuutus 77FIN101 11.04.2018 ERITYISET VAKUUTUSEHDOT Tähän vakuutukseen sovelletaan näitä erityisiä vakuutusehtoja ja yleisiä vakuutusehtoja. Jos kieliversioiden välillä esiintyy ristiriitaisuuksia,

Lisätiedot

Matkavakuutus 77FIN

Matkavakuutus 77FIN Matkavakuutus 77FIN101 20.06.2017 ERITYISET VAKUUTUSEHDOT Tähän vakuutukseen sovelletaan näitä erityisiä vakuutusehtoja ja yleisiä vakuutusehtoja. Jos kieliversioiden välillä esiintyy ristiriitaisuuksia,

Lisätiedot

AKTIA LUOTTOKORTTI MATKAVAKUUTUS

AKTIA LUOTTOKORTTI MATKAVAKUUTUS AKTIA LUOTTOKORTTI MATKAVAKUUTUS Osa A Matkavakuutuksen vakuutusehdot Tämä ryhmämatkavakuutussopimus sisältää nämä kortinhaltijalle annettavat vakuutusehdot. Vakuutuksenottajana on Aktia Pankki Oyj ja

Lisätiedot

Rentoudu matkoillasi Priority Pass -loungeissa

Rentoudu matkoillasi Priority Pass -loungeissa Nordea Platinum 3 Nordea Platinum Nordea Platinum -kortilla maksat ostoksesi vaivattomasti niin Suomessa kuin ulkomailla. Kortilla teet ostoksia myös verkossa sekä nostat käteistä automaateista. Kortin

Lisätiedot

Travel Guard Matkavakuutusehdot. Travel Guard Moniturva matkavakuutus Vakuutusnumero: 102-5598

Travel Guard Matkavakuutusehdot. Travel Guard Moniturva matkavakuutus Vakuutusnumero: 102-5598 Travel Guard Matkavakuutusehdot Travel Guard Moniturva matkavakuutus Vakuutusnumero: 102-5598 Travel Guard vakuutusehdot Tuote-esite* Travel Guard Moniturva matkavakuutus AIG:n Travel Guard matkavakuutus

Lisätiedot

Vakuutus korvaa Vakuutusmäärä (EUR) Omavastuu Matkasairauden ja -tapaturman aiheuttamat hoitokulut - kotimaanmatkoilla. 50 - ulkomaanmatkoilla

Vakuutus korvaa Vakuutusmäärä (EUR) Omavastuu Matkasairauden ja -tapaturman aiheuttamat hoitokulut - kotimaanmatkoilla. 50 - ulkomaanmatkoilla *TUOTE-ESITE: Matkavakuutus Ålandsbankenin MasterCard Premium Gold, MasterCard Private Banking Gold, Visa Debit Premium Banking ja Visa Debit Private Banking, MasterCard Betal- och Kreditkort Premium Banking

Lisätiedot

Vakuutus korvaa Vakuutusmäärä (EUR) Omavastuu Matkasairauden ja -tapaturman aiheuttamat hoitokulut - kotimaanmatkoilla ulkomaanmatkoilla

Vakuutus korvaa Vakuutusmäärä (EUR) Omavastuu Matkasairauden ja -tapaturman aiheuttamat hoitokulut - kotimaanmatkoilla ulkomaanmatkoilla * TUOTE-ESITE: Matkavakuutus Ålandsbankenin MasterCard Premium Gold, MasterCard Private Banking Gold, MasterCard Debet Premium Banking ja MasterCard Debet Private Banking, MasterCard Betal- och Kreditkort

Lisätiedot

Matkavakuutus 75FIN

Matkavakuutus 75FIN Matkavakuutus 75FIN104 20.06.2017 ERITYISET VAKUUTUSEHDOT Tähän vakuutukseen sovelletaan näitä erityisiä vakuutusehtoja ja yleisiä vakuutusehtoja. Jos kieliversioiden välillä esiintyy ristiriitaisuuksia,

Lisätiedot

Matkavakuutus 77FIN

Matkavakuutus 77FIN Matkavakuutus 77FIN104 11.04.2018 ERITYISET VAKUUTUSEHDOT Tähän vakuutukseen sovelletaan näitä erityisiä vakuutusehtoja ja yleisiä vakuutusehtoja. Jos kieliversioiden välillä esiintyy ristiriitaisuuksia,

Lisätiedot

MasterCard Gold- ja Visa Gold -luottokortin ulkomaanmatkavakuutus

MasterCard Gold- ja Visa Gold -luottokortin ulkomaanmatkavakuutus MasterCard Gold- ja Visa Gold -luottokortin ulkomaanmatkavakuutus DBFIN03-v01 Vakuutusehdot voimassa 15.11.2012 alkaen Tämä ryhmämatkavakuutussopimus käsittää nämä kortinhaltijalle annettavat vakuutusehdot.

Lisätiedot

Vakuutus korvaa Vakuutusmäärä (EUR) Omavastuu Matkasairauden ja -tapaturman aiheuttamat hoitokulut - kotimaanmatkoilla ulkomaanmatkoilla

Vakuutus korvaa Vakuutusmäärä (EUR) Omavastuu Matkasairauden ja -tapaturman aiheuttamat hoitokulut - kotimaanmatkoilla ulkomaanmatkoilla * TUOTE-ESITE: Matkavakuutus Ålandsbankenin MasterCard Premium Gold, MasterCard Debet Premium Banking, ja MasterCard Betal- och Kreditkort Premium Banking -kortteihin, sekä MasterCard Private Banking Gold,

Lisätiedot

Nordea Platinum. Nordea Bank AB (publ), kotivaltio Ruotsi, Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike HKO542 12/2017

Nordea Platinum. Nordea Bank AB (publ), kotivaltio Ruotsi, Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike HKO542 12/2017 Nordea Platinum Nordea Platinum Nordea Bank AB (publ), kotivaltio Ruotsi, Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike HKO542 12/2017 Nordea Platinum -kortilla maksat ostoksesi vaivattomasti niin Suomessa kuin

Lisätiedot

Helsingin Kaupungin Asunnot Oy:n vapaaehtoinen henkilövakuutus

Helsingin Kaupungin Asunnot Oy:n vapaaehtoinen henkilövakuutus 18.1.2013 Helsingin Kaupungin Asunnot Oy:n vapaaehtoinen henkilövakuutus 1.1.2013 alkaen 1 Talkootyöntekijöiden tapaturmavakuutus 353-4177916-7 Vakuutettuina ovat Suomessa vakinaisesti asuvat, Suomen asumisperusteisen

Lisätiedot

Finnair Plus Visa -luottokortin ulkomaanmatkavakuutus

Finnair Plus Visa -luottokortin ulkomaanmatkavakuutus Finnair Plus Visa -luottokortin ulkomaanmatkavakuutus DBFIN02-v01 Vakuutusehdot voimassa 15.11.2012 alkaen Tämä ryhmämatkavakuutussopimus käsittää nämä kortinhaltijalle annettavat vakuutusehdot. Vakuutuksenottajana

Lisätiedot

MasterCard Platinum Private Banking - ja Visa Platinum Private Banking -luottokortin matkavakuutus

MasterCard Platinum Private Banking - ja Visa Platinum Private Banking -luottokortin matkavakuutus 1 (11) MasterCard Platinum Private Banking - ja Visa Platinum Private Banking -luottokortin matkavakuutus DBFIN04-v02 Vakuutusehdot voimassa 1. 7.2015 alkaen Tämä ryhmämatkavakuutussopimus käsittää nämä

Lisätiedot

Travel Guard Matkavakuutusehdot. Matkavakuutus, Travel Guard Moniturva kertamatkavakuutus 102-5172 Travel Guard Moniturva vuosimatkavakuutus 102-5173

Travel Guard Matkavakuutusehdot. Matkavakuutus, Travel Guard Moniturva kertamatkavakuutus 102-5172 Travel Guard Moniturva vuosimatkavakuutus 102-5173 Travel Guard Matkavakuutusehdot Matkavakuutus, Travel Guard Moniturva kertamatkavakuutus 102-5172 Travel Guard Moniturva vuosimatkavakuutus 102-5173 Travel Guard vakuutusehdot Tuoteseloste* Travel Guard

Lisätiedot

World Elite MasterCard -luottokortin matkavakuutus

World Elite MasterCard -luottokortin matkavakuutus 1 (12) World Elite MasterCard -luottokortin matkavakuutus DBFIN13-v02 Vakuutusehdot voimassa 1.7.2015 alkaen Tämä ryhmämatkavakuutussopimus käsittää nämä kortinhaltijalle annettavat vakuutusehdot. Vakuutuksenottajana

Lisätiedot

*Tuote-esite: Ulkomaanmatkavakuutus Nordean MasterCard Gold- ja Visa Goldkortteihin

*Tuote-esite: Ulkomaanmatkavakuutus Nordean MasterCard Gold- ja Visa Goldkortteihin *Tuote-esite: Ulkomaanmatkavakuutus Nordean MasterCard Gold- ja Visa Goldkortteihin Vakuutettuja ovat yllä mainittujen Nordean korttien haltijat, sekä kortinhaltijan mukana matkustava puoliso/avopuoliso

Lisätiedot

MasterCard Gold- ja Visa Gold -luottokortin ulkomaanmatkavakuutus

MasterCard Gold- ja Visa Gold -luottokortin ulkomaanmatkavakuutus MasterCard Gold- ja Visa Gold -luottokortin ulkomaanmatkavakuutus DBFIN03-v02 Vakuutusehdot voimassa 1.7.2015 alkaen Tämä ryhmämatkavakuutussopimus käsittää nämä kortinhaltijalle annettavat vakuutusehdot.

Lisätiedot

Travel Guard Matkavakuutusehdot. Matkavakuutus, Travel Guard Moniturva kertamatkavakuutus 102-3815 Travel Guard vuosimatkavakuutus 102-5171

Travel Guard Matkavakuutusehdot. Matkavakuutus, Travel Guard Moniturva kertamatkavakuutus 102-3815 Travel Guard vuosimatkavakuutus 102-5171 Travel Guard Matkavakuutusehdot Matkavakuutus, Travel Guard Moniturva kertamatkavakuutus 102-3815 Travel Guard vuosimatkavakuutus 102-5171 Travel Guard vakuutusehdot Tuoteseloste* Travel Guard Moniturva

Lisätiedot

Travel Guard Matkavakuutusehdot. Matkavakuutus, Travel Guard Moniturva kertamatkavakuutus 102-3815 Travel Guard vuosimatkavakuutus 102-5171

Travel Guard Matkavakuutusehdot. Matkavakuutus, Travel Guard Moniturva kertamatkavakuutus 102-3815 Travel Guard vuosimatkavakuutus 102-5171 Travel Guard Matkavakuutusehdot Matkavakuutus, Travel Guard Moniturva kertamatkavakuutus 102-3815 Travel Guard vuosimatkavakuutus 102-5171 Travel Guard vakuutusehdot Tuoteseloste* Travel Guard Moniturva

Lisätiedot

Travel Guard Matkavakuutusehdot. Travel Guard Moniturva matkavakuutus Vakuutusnumero: 102-5598

Travel Guard Matkavakuutusehdot. Travel Guard Moniturva matkavakuutus Vakuutusnumero: 102-5598 Travel Guard Matkavakuutusehdot Travel Guard Moniturva matkavakuutus Vakuutusnumero: 102-5598 Tuote-esite* Travel Guard Moniturva matkavakuutus AIG:n Travel Guard matkavakuutus on kattava matkavakuutus,

Lisätiedot

Yrityksen Matkaturva. Tuote-esite voimassa 1.5.2006 alkaen. Tuote-esite on voimassa 1.1.2009 alkaen.

Yrityksen Matkaturva. Tuote-esite voimassa 1.5.2006 alkaen. Tuote-esite on voimassa 1.1.2009 alkaen. Yrityksen Matkaturva Tuote-esite voimassa 1.5.2006 alkaen. Tuote-esite on voimassa 1.1.2009 alkaen. Miksi Eurooppalaisen matkavakuutus Lakisääteinen tapaturmavakuutus korvaa työssä tai siihen liittyvissä

Lisätiedot

Finnair Plus Visa Gold -luottokortin ulkomaanmatkavakuutus

Finnair Plus Visa Gold -luottokortin ulkomaanmatkavakuutus Finnair Plus Visa Gold -luottokortin ulkomaanmatkavakuutus DBFIN01-v01 Vakuutusehdot voimassa 15.11.2012 alkaen Tämä ryhmämatkavakuutussopimus käsittää nämä kortinhaltijalle annettavat vakuutusehdot. Vakuutuksenottajana

Lisätiedot

TAPATURMA- JA MATKAVAKUUTUKSEN TURVAEHTO 200: TAPA- TURMATURVA 1.1.2010

TAPATURMA- JA MATKAVAKUUTUKSEN TURVAEHTO 200: TAPA- TURMATURVA 1.1.2010 Tap 1 TAPATURMA- JA MATKAVAKUUTUKSEN TURVAEHTO 200: TAPA- TURMATURVA 1.1.2010 200.0 KÄSITTEET Tapaturma 200.1 KORVAUKSET Tapaturma on äkillinen, ulkoinen, ruumiinvamman aiheuttava odottamaton tapahtuma,

Lisätiedot

Travel Guard Matkavakuutusehdot. Matkavakuutus, Travel Guard Moniturva kertamatkavakuutus 102-3815 Travel Guard vuosimatkavakuutus 102-5171

Travel Guard Matkavakuutusehdot. Matkavakuutus, Travel Guard Moniturva kertamatkavakuutus 102-3815 Travel Guard vuosimatkavakuutus 102-5171 Travel Guard Matkavakuutusehdot Matkavakuutus, Travel Guard Moniturva kertamatkavakuutus 1023815 Travel Guard vuosimatkavakuutus 1025171 Tuoteseloste* Travel Guard Moniturva matkavakuutus MATKAVAKUUTUS

Lisätiedot

NAISTEN KYMPPI, TYTTÖJEN KYMPPI, HELSINKI CITY RUN, HELSINKI CITY MARATHON, MINIMARATHON, HELSINKI STREET RUN -TAPAHTUMIIN LIITTYVÄ TAPATURMAVAKUUTUS

NAISTEN KYMPPI, TYTTÖJEN KYMPPI, HELSINKI CITY RUN, HELSINKI CITY MARATHON, MINIMARATHON, HELSINKI STREET RUN -TAPAHTUMIIN LIITTYVÄ TAPATURMAVAKUUTUS NAISTEN KYMPPI, TYTTÖJEN KYMPPI, HELSINKI CITY RUN, HELSINKI CITY MARATHON, MINIMARATHON, HELSINKI STREET RUN -TAPAHTUMIIN LIITTYVÄ TAPATURMAVAKUUTUS 1. VAKUUTETUT JA EDUNSAAJAT... 2 2. VAKUUTUKSEN VOIMASSAOLOAIKA

Lisätiedot

MasterCard Gold -luottokortin ulkomaanmatkavakuutus

MasterCard Gold -luottokortin ulkomaanmatkavakuutus MasterCard Gold -luottokortin ulkomaanmatkavakuutus DBFIN05-v02 Vakuutusehdot voimassa 1. 7.2015 alkaen. Tämä ryhmämatkavakuutussopimus käsittää nämä kortinhaltijalle annettavat vakuutusehdot. Vakuutuksenottajana

Lisätiedot

TÄYDELLISET EHDOT TRAVELLINK HOITOKULUVAKUUTUS 2007:1 A. SOLID FÖRSÄKRINGS AB:N MATKAVAKUUTUKSIA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET.

TÄYDELLISET EHDOT TRAVELLINK HOITOKULUVAKUUTUS 2007:1 A. SOLID FÖRSÄKRINGS AB:N MATKAVAKUUTUKSIA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET. TÄYDELLISET EHDOT TRAVELLINK HOITOKULUVAKUUTUS 2007:1 A. SOLID FÖRSÄKRINGS AB:N MATKAVAKUUTUKSIA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET. A. 1 SOLID Försäkrings AB:n matkavakuutuksista HOITOKULU-matkavakuutukset myönnetään

Lisätiedot

Finnair Plus Visa -luottokortin ulkomaanmatkavakuutus

Finnair Plus Visa -luottokortin ulkomaanmatkavakuutus Finnair Plus Visa -luottokortin ulkomaanmatkavakuutus DBFIN02-v02 Vakuutusehdot voimassa 1.7.2015 alkaen Tämä ryhmämatkavakuutussopimus käsittää nämä kortinhaltijalle annettavat vakuutusehdot. Vakuutuksenottajana

Lisätiedot

TÄYDELLISET EHDOT SUPERSAVER HOITOKULUVAKUUTUS

TÄYDELLISET EHDOT SUPERSAVER HOITOKULUVAKUUTUS TÄYDELLISET EHDOT SUPERSAVER HOITOKULUVAKUUTUS SUPERSAVER HOITOKULUVAKUUTUS TÄYDELLISET EHDOT A. INTER PARTNER ASSISTANCEN MATKAVAKUUTUKSIA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET A. 1 Inter Partner Assistancen matkavakuutuksista

Lisätiedot

Finnair Plus Visa Gold -luottokortin ulkomaanmatkavakuutus

Finnair Plus Visa Gold -luottokortin ulkomaanmatkavakuutus Finnair Plus Visa Gold -luottokortin ulkomaanmatkavakuutus DBFIN01-v02 Vakuutusehdot voimassa 1.7.2015 alkaen Tämä ryhmämatkavakuutussopimus käsittää nämä kortinhaltijalle annettavat vakuutusehdot. Vakuutuksenottajana

Lisätiedot

MATKAN PERUUNTUMISVAKUUTUS

MATKAN PERUUNTUMISVAKUUTUS MATKAN PERUUNTUMISVAKUUTUS Tuoteseloste ja vakuutusehdot voimassa alkaen 1.7.2010 www.eurooppalainen.fi Miksi Matkan Peruuntumisvakuutusta tarvitaan? Valmismatka Valmismatkan ostajia suojaa matkan peruutustilanteessa

Lisätiedot

Vakuutusedut jäsenistölle - liittovakuutus

Vakuutusedut jäsenistölle - liittovakuutus Jyty ry 2017 Vakuutusedut jäsenistölle - liittovakuutus VAKUUTETUT Vakuutettuina ovat liiton kaikki alle 68-vuotiaat työvoimajäsenet ja toimihenkilöt, jotka asuvat vakinaisesti kalenterivuosittain yli

Lisätiedot

vuotta yrittäjän tapaturmavakuutus Tuoteseloste voimassa 1.1.2016 alkaen

vuotta yrittäjän tapaturmavakuutus Tuoteseloste voimassa 1.1.2016 alkaen 120 vuotta yrittäjän tapaturmavakuutus Tuoteseloste voimassa 1.1.2016 alkaen SISÄLLYSLUETTELO Tämä tuoteseloste on tarkoitettu avuksesi tutustuessasi työtapaturma- ja ammattitautilain mukaiseen vapaaehtoiseen

Lisätiedot

TAPATURMA- JA MATKAVAKUUTUKSEN TURVAEHTO 200: TAPA- TURMATURVA

TAPATURMA- JA MATKAVAKUUTUKSEN TURVAEHTO 200: TAPA- TURMATURVA Tap 1 TAPATURMA- JA MATKAVAKUUTUKSEN TURVAEHTO 200: TAPA- TURMATURVA 1.1.2014 200.0 KÄSITTEET Tapaturma 200.1 KORVAUKSET Tapaturma on äkillinen, ulkoinen, ruumiinvamman aiheuttava odottamaton tapahtuma,

Lisätiedot

Sopimus sotilaallisen kriisinhallintahenkilöstön ryhmätapaturmavakuutusta vastaavasta edusta

Sopimus sotilaallisen kriisinhallintahenkilöstön ryhmätapaturmavakuutusta vastaavasta edusta Valtiokonttori 1 (8) Sopimus sotilaallisen kriisinhallintahenkilöstön ryhmätapaturmavakuutusta vastaavasta edusta 1. Yleistä Tällä sopimuksella määritetään sotilaallisissa kriisinhallintatehtävissä toimivalle

Lisätiedot

MasterCard Platinum -luottokortin ulkomaanmatkavakuutus

MasterCard Platinum -luottokortin ulkomaanmatkavakuutus MasterCard Platinum -luottokortin ulkomaanmatkavakuutus (Mandatum MasterCard Platinum) DBFIN06-V01 Vakuutusehdot voimassa 15.11.2012 alkaen. Tämä ryhmämatkavakuutussopimus käsittää nämä kortinhaltijalle

Lisätiedot

Kodin lisäturva -vakuutus alkaen

Kodin lisäturva -vakuutus alkaen Kodin lisäturva -vakuutus 1.10.2018 alkaen Väreen Kodin lisäturva -vakuutus Vakuutusehdot ovat voimassa 1.10.2018 alkaen ja niitä sovelletaan 1.10.2018 tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin.

Lisätiedot

Finnair Plus Visa - luottokortin ulkomaanmatkavakuutus

Finnair Plus Visa - luottokortin ulkomaanmatkavakuutus Finnair Plus Visa - luottokortin ulkomaanmatkavakuutus Vakuutusehdot voimassa 1.7.2010 alkaen. Vakuutusnumero 102-2932 Tämä ryhmämatkavakuutussopimus käsittää nämä kortinhaltijalle annettavat vakuutusehdot.

Lisätiedot

Bank Norwegian AS -luottokortin matkavakuutus Vakuutusehdot voimassa alkaen

Bank Norwegian AS -luottokortin matkavakuutus Vakuutusehdot voimassa alkaen Bank Norwegian AS -luottokortin matkavakuutus Vakuutusehdot voimassa 15.6.2016 alkaen Vakuutusnumero 102-6711 Ehdot voimassa 15.06.2016 lähtien Jos kieliversioiden välillä esiintyy ristiriitaisuuksia,

Lisätiedot

Visa Gold -luottokortin matkavakuutus

Visa Gold -luottokortin matkavakuutus Visa Gold -luottokortin matkavakuutus DBFIN10-v01 Vakuutusehdot voimassa 15.11.2012 alkaen. Tämä ryhmämatkavakuutussopimus käsittää nämä kortinhaltijalle annettavat vakuutusehdot. Vakuutuksenottajana on

Lisätiedot

MATKAN PERUUNTUMISVAKUUTUS

MATKAN PERUUNTUMISVAKUUTUS MATKAN PERUUNTUMISVAKUUTUS Tuoteseloste ja vakuutusehdot voimassa alkaen 1.1.2016 www.eurooppalainen.fi Miksi Matkan Peruuntumisvakuutusta tarvitaan? Valmismatka Valmismatkan ostajia suojaa matkan peruutustilanteessa

Lisätiedot

Fortum Matkavakuutusehdot. Fortum Matkavakuutus, Fortum Matkavakuutus Plus,

Fortum Matkavakuutusehdot. Fortum Matkavakuutus, Fortum Matkavakuutus Plus, Fortum Matkavakuutusehdot Fortum Matkavakuutus, 102-7688 Fortum Matkavakuutus Plus, 102-7693 FORTUM MATKAVAKUUTUS JA FORTUM MATKAVAKUUTUS PLUS MATKAVAKUUTUS AIG Europe Limitedin myöntämä matkavakuutus

Lisätiedot

Ryhma 001 RESERVILAISTEN&RESERVIUPSEERIEN AMPUMATILAISU. Vakuutettuja 400

Ryhma 001 RESERVILAISTEN&RESERVIUPSEERIEN AMPUMATILAISU. Vakuutettuja 400 VAKUUTUSKIRJA Sivu Ryhmatapatu rmavakuutus 1 Vakuutustunnus 25.11.2010 70090201950 Asiakastunnus 20532702 RESERVILAISLIITTO RY DOBELNINKATU 2 00260 HELSINKI Vakuutuksenottaja Vakuutuskausi Maksu e RESERVILAISLIITTO

Lisätiedot

Luottokortteihin liittyvät matkavakuutukset 2013

Luottokortteihin liittyvät matkavakuutukset 2013 Luottokortteihin liittyvät matkavakuutukset 2013 Tulvavahinkojen korvaaminen kotivakuutuksista - Vertailu kolmen eri vakuutusyhtiön korvauksista 15.1.2014 Anni Nikunlassi Vakuutus- ja rahoitusneuvonta

Lisätiedot

Matkatapaturmat, matkasairaudet ja niiden erityistilanteet

Matkatapaturmat, matkasairaudet ja niiden erityistilanteet Matkatapaturmat, matkasairaudet ja niiden erityistilanteet 2019 Maarit Pulkki FINE FINE 2019 Maarit Pulkki Sisällys 1 Yleistä 3 2 Vakuutetut ja lähiomaiset 4 3 Vakuutuksen voimassaolo 4 3.1 Voimassaolo

Lisätiedot

Matkustajavakuutus. Yritykset ja yhteisöt

Matkustajavakuutus. Yritykset ja yhteisöt Vakuutusehdot Voimassa 1.1.2011 alkaen Matkustajavakuutus Yritykset ja yhteisöt Sisällysluettelo 1 Vakuutetut ja korvauksen saaja 2 1.1 Vakuutetut 2 1.2 Korvauksen saaja 2 2 Vakuutuksen voimassaolo 2 2.1

Lisätiedot

Korvaukset matkavakuutuksesta matkan peruuntuessa

Korvaukset matkavakuutuksesta matkan peruuntuessa Korvaukset matkavakuutuksesta matkan 2017 Hanna Salo FINE FINE 2017 Työryhmä: Lotta Penttilä, Hanna Salo Sisällys 1 Johdanto 3 2 Matkavakuutukset 3 3 Matkan peruuntuminen 4 3.1 Valmismatka ja erityisehtoinen

Lisätiedot

Tuote-esite* Vapaa-ajan ulkomaanmatkavakuutus Nordea Gold- kortteihin

Tuote-esite* Vapaa-ajan ulkomaanmatkavakuutus Nordea Gold- kortteihin Tuote-esite* Vapaa-ajan ulkomaanmatkavakuutus Nordea Gold- kortteihin Vakuutettuja ovat yllä mainittujen Nordean korttien haltijat, sekä kortinhaltijan mukana matkustava puoliso/avopuoliso ja mukana matkustavat

Lisätiedot

MASTERCARD PLATINUM LUOTTOKORTIN ULKOMAANMATKAVAKUUTUS

MASTERCARD PLATINUM LUOTTOKORTIN ULKOMAANMATKAVAKUUTUS MASTERCARD PLATINUM LUOTTOKORTIN DBFIN12-v02 Vakuutusehdot voimassa 31.12.2017 alkaen Tämä ryhmämatkavakuutussopimus käsittää nämä kortinhaltijalle annettavat vakuutusehdot. Vakuutuksenottajana on (jäljempänä

Lisätiedot

MASTERCARD PLATINUM- JA VISA PLATINUM -LUOTTOKORTIN MATKAVAKUUTUS

MASTERCARD PLATINUM- JA VISA PLATINUM -LUOTTOKORTIN MATKAVAKUUTUS DBFIN04-v02 Vakuutusehdot voimassa 31.12.2017 alkaen Tämä ryhmämatkavakuutussopimus käsittää nämä kortinhaltijalle annettavat vakuutusehdot. Vakuutuksenottajana on (jäljempänä Danske Bank) ja vakuutuksenantajana

Lisätiedot

Ryhmämatkavakuutus Kirkon Nuorisotyöntekijöiden Liiton jäsenille. Vakuutusehdot voimassa 1.12.2012 alkaen Vakuutusnumero 102-3805.

Ryhmämatkavakuutus Kirkon Nuorisotyöntekijöiden Liiton jäsenille. Vakuutusehdot voimassa 1.12.2012 alkaen Vakuutusnumero 102-3805. Ryhmämatkavakuutus Kirkon Nuorisotyöntekijöiden Liiton jäsenille Vakuutusehdot voimassa 1.12.2012 alkaen Vakuutusnumero 102-3805 Sisällys 1. Ryhmämatkavakuutus 2 2. Vakuutetut ja edunsaajat 2 2.1 Edunsaajat

Lisätiedot

MASTERCARD GOLD- JA VISA GOLD -LUOTTOKORTIN ULKOMAANMATKAVAKUUTUS

MASTERCARD GOLD- JA VISA GOLD -LUOTTOKORTIN ULKOMAANMATKAVAKUUTUS DBFIN03-v02 Vakuutusehdot voimassa 31.12.2017 alkaen Tämä ryhmämatkavakuutussopimus käsittää nämä kortinhaltijalle annettavat vakuutusehdot. Vakuutuksenottajana on (jäljempänä Danske Bank) ja vakuutuksenantajana

Lisätiedot

*Tuote-esite: Matkavakuutus Nordea Black -kortteihin

*Tuote-esite: Matkavakuutus Nordea Black -kortteihin *Tuote-esite: Matkavakuutus Nordea Black -kortteihin Vakuutettuja ovat Nordea Black -korttien haltijat, sekä kortinhaltijan mukana matkustava puoliso/ avopuoliso ja mukana matkustavat kortinhaltijan kanssa

Lisätiedot

Travel Guard Matkavakuutusehdot. Matkavakuutus, Finnair moniturva

Travel Guard Matkavakuutusehdot. Matkavakuutus, Finnair moniturva Travel Guard Matkavakuutusehdot Matkavakuutus, Finnair moniturva 102-5170 Travel Guard vakuutusehdot Tuoteseloste* Travel Guard Moniturva matkavakuutus MATKAVAKUUTUS Suosittelemme hankkimaan henkilövahingot

Lisätiedot

TAPATURMA- JA MATKAVAKUUTUKSEN TURVAEHTO 240: MATKA- TURVA 1.1.2010

TAPATURMA- JA MATKAVAKUUTUKSEN TURVAEHTO 240: MATKA- TURVA 1.1.2010 Mtu 1 TAPATURMA- JA MATKAVAKUUTUKSEN TURVAEHTO 240: MATKA- TURVA 1.1.2010 240.0 KÄSITTEET Tapaturma Matkasairaus Tapaturma on äkillinen, ulkoinen, ruumiinvamman aiheuttava odottamaton tapahtuma, joka sattuu

Lisätiedot

Turvanasi MATKALLA MAAILMALLA. Vakuutusopas If Matkavakuutus, voimassa 21.5.2016 alkaen

Turvanasi MATKALLA MAAILMALLA. Vakuutusopas If Matkavakuutus, voimassa 21.5.2016 alkaen Turvanasi MATKALLA MAAILMALLA Vakuutusopas If Matkavakuutus, voimassa 21.5.2016 alkaen ONNELLISTA MATKAA onhan matkavakuutus kunnossa! Lomamatka tuntuu oikealta lomalta vasta silloin, kun tietää, että

Lisätiedot

Matkavakuutus Vakuutusehdot 14 K

Matkavakuutus Vakuutusehdot 14 K Matkavakuutus Vakuutusehdot 14 K Voimassa 1.1.2015 alkaen Sisällys Matkustajavakuutus 1. Vakuutuksen tarkoitus 3. Vakuutuksen voimassaolo 4. Edunsaajat 5. Korvattavat vahinkotapahtumat ja niihin liittyvät

Lisätiedot

KodinOmavastuu vakuutus

KodinOmavastuu vakuutus KodinOmavastuu vakuutus Vakuutusehdot ovat voimassa 1.3.2013 alkaen ja niitä sovelletaan 4.3.2013 tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin. 1. YLEISTÄ Ryhmävakuutuksen (vakuutusnumero 2001194935)

Lisätiedot

Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen

Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen vakuutusehdot Vakuuttavaa hyvinvointia Mela Nämä vakuutusehdot koskevat maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 21 :n 1 momentin mukaista vapaaehtoista työtapaturmavakuutusta.

Lisätiedot

AIG Matkavakuutusehdot. Fortum Matkavakuutus, Fortum Matkavakuutus Plus,

AIG Matkavakuutusehdot. Fortum Matkavakuutus, Fortum Matkavakuutus Plus, AIG Matkavakuutusehdot Fortum Matkavakuutus, 102-7688 Fortum Matkavakuutus Plus, 102-7693 FORTUM MATKAVAKUUTUS JA FORTUM MATKAVAKUUTUS PLUS MATKAVAKUUTUS AIG Europe Limitedin myöntämä matkavakuutus auttaa

Lisätiedot

PLUS ASIAKASEDUT TALOYHTIÖLLE 1 HOWDEN FINLAND OY

PLUS ASIAKASEDUT TALOYHTIÖLLE 1 HOWDEN FINLAND OY PLUS ASIAKASEDUT TALOYHTIÖLLE 1 HOWDEN FINLAND OY PLUS Asiakasedut 2018 1 SISÄLLYS ASUMISPLUS HALLITUSPLUS OIKEUSTURVAPLUS VAHINKOPLUS 2 4 6 8 PLUS ASIAKASEDUT OVAT HOWDENIN ASIAKKAILLE RÄÄTÄLÖITYJÄ RYHMÄVAKUUTUSTUOTTEITA,

Lisätiedot

FINNAIR PLUS VISA GOLD -LUOTTOKORTIN ULKOMAANMATKAVAKUUTUS

FINNAIR PLUS VISA GOLD -LUOTTOKORTIN ULKOMAANMATKAVAKUUTUS FINNAIR PLUS VISA GOLD -LUOTTOKORTIN DBFIN01-v02 Vakuutusehdot voimassa 31.12.2017 alkaen Tämä ryhmämatkavakuutussopimus käsittää nämä kortinhaltijalle annettavat vakuutusehdot. Vakuutuksenottajana on

Lisätiedot

MATKAVAKUUTUS Vakuutusehdot 14 G. Aktia Gold, Aktia MasterCard Silver ja Aktia MasterCard Business kortinhaltijat. Voimassa 1.1.

MATKAVAKUUTUS Vakuutusehdot 14 G. Aktia Gold, Aktia MasterCard Silver ja Aktia MasterCard Business kortinhaltijat. Voimassa 1.1. MATKAVAKUUTUS Vakuutusehdot 14 G Aktia Gold, Aktia MasterCard Silver ja Aktia MasterCard Business kortinhaltijat Voimassa 1.1.2014 Sisällysluettelo MATKUSTAJAVAKUUTUS 2. Vakuutuksenottaja ja vakuutetut

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry Vakuutusturva VPK:ille OP Vakuutus Oy

Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry Vakuutusturva VPK:ille OP Vakuutus Oy Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry Vakuutusturva VPK:ille OP Vakuutus Oy 29.10.2016 OP Vakuutus Liiton kautta sovitut ryhmäsopimukset: Ryhmätapaturmavakuutus Hälytysosastot Nuoriso-osastot Muut osastot

Lisätiedot

Matkapörssin Lisäturva. Vakuutusehdot voimassa 1.12.2010 alkaen Vakuutusnumero 102-3786

Matkapörssin Lisäturva. Vakuutusehdot voimassa 1.12.2010 alkaen Vakuutusnumero 102-3786 Matkapörssin Lisäturva Vakuutusehdot voimassa 1.12.2010 alkaen Vakuutusnumero 102-3786 Sisällys Matkapörssin Lisäturva... 2 1. Vakuutetut... 2 2. Vakuutuksen voimassaolo... 2 2.1 Voimassaoloehto... 2 2.2

Lisätiedot

2 YRITYSVAKUUTUS 2.1 Toiminnan turvat Vastuuturva Oikeusturva 2.2 Vakuutettu toiminta 3 ERITYISESTI HUOMIOITAVAA

2 YRITYSVAKUUTUS 2.1 Toiminnan turvat Vastuuturva Oikeusturva 2.2 Vakuutettu toiminta 3 ERITYISESTI HUOMIOITAVAA 1 Asiakastunnus 109024153 Woltman Group Oy Paciuksenkaari 16 B 64 00270 HELSINKI VAKUUTUSSOPIMUS 16-522-521-2 Vakuutuskirja muodostuu seuraavista osista: 1 YLEISTÄ 1 YLEISTÄ 2 YRITYSVAKUUTUS 2.1 Toiminnan

Lisätiedot

*Tuote-esite: Matkavakuutus Nordea Platinum -kortteihin

*Tuote-esite: Matkavakuutus Nordea Platinum -kortteihin *Tuote-esite: Matkavakuutus Nordea Platinum -kortteihin Vakuutettuja ovat yllä mainittujen Nordean korttien haltijat, sekä kortinhaltijan mukana matkustava puoliso/avopuoliso ja mukana matkustavat lapset.

Lisätiedot

Perustietoa matkavakuutuksista

Perustietoa matkavakuutuksista Perustietoa matkavakuutuksista Tulvavahinkojen korvaaminen kotivakuutuksista - Vertailu kolmen eri vakuutusyhtiön korvauksista Hanna Salo 13.6.2013 Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE Perustietoa matkavakuutuksista

Lisätiedot

FINNAIR PLUS VISA - LUOTTOKORTIN ULKOMAANMATKAVAKUUTUS

FINNAIR PLUS VISA - LUOTTOKORTIN ULKOMAANMATKAVAKUUTUS DBFIN02-v02 Vakuutusehdot voimassa 31.12.2017 alkaen Tämä ryhmämatkavakuutussopimus käsittää nämä kortinhaltijalle annettavat vakuutusehdot. Vakuutuksenottajana on ja vakuutuksenantajana vakuutusyhtiö

Lisätiedot

Suomen Lääkäriliiton tapaturma- ja matkavakuutus. Esite voimassa 1.6.2011 alkaen.

Suomen Lääkäriliiton tapaturma- ja matkavakuutus. Esite voimassa 1.6.2011 alkaen. Suomen Lääkäriliiton tapaturma- ja matkavakuutus Esite voimassa 1.6.2011 alkaen. 1 Tämä tuoteseloste antaa yleiskuvan Lääkärin tapaturma- ja matkavakuutuksesta. Tarkemmat tiedot löydät vakuutusehdoista.

Lisätiedot

MASTERCARD PLATINUM LUOTTOKORTIN ULKOMAANMATKAVAKUUTUS

MASTERCARD PLATINUM LUOTTOKORTIN ULKOMAANMATKAVAKUUTUS MASTERCARD PLATINUM LUOTTOKORTIN DBFIN12-v03 Vakuutusehdot voimassa 01.07.2019 alkaen Tämä ryhmämatkavakuutussopimus käsittää nämä kortinhaltijalle annettavat vakuutusehdot. Vakuutuksenottajana on (jäljempänä

Lisätiedot

*Tuote-esite: Ulkomaanmatka- ja käteisnostoturvavakuutus Nordean Finnair Plus MasterCard -kortteihin

*Tuote-esite: Ulkomaanmatka- ja käteisnostoturvavakuutus Nordean Finnair Plus MasterCard -kortteihin *Tuote-esite: Ulkomaanmatka- ja käteisnostoturvavakuutus Nordean Finnair Plus MasterCard -kortteihin Vakuutettuja ovat Nordean Finnair Plus MasterCard -kortinhaltijat sekä heidän puolisonsa ja huollettavana

Lisätiedot

Ohjelmistoyrittäjien vakuutukset. if.fi 010 19 15 00

Ohjelmistoyrittäjien vakuutukset. if.fi 010 19 15 00 Ohjelmistoyrittäjien vakuutukset if.fi 010 19 15 00 vakuutussuositus ohjelmistoyrittäjät ry:n jäsenille Oheista taulukkoa voidaan käyttää apuna vakuutusratkaisua suunniteltaessa. Siinä olevat turvalaajuudet

Lisätiedot

Eurocard Corporate Gold- ja Business Eurocard -yrityskorttien ulkomaanmatkavakuutus

Eurocard Corporate Gold- ja Business Eurocard -yrityskorttien ulkomaanmatkavakuutus Jos kieliversioiden välillä esiintyy ristiriitaisuuksia, sovelletaan suomenkielistä versiota. Eurocard Corporate Gold- ja Business Eurocard -yrityskorttien ulkomaanmatkavakuutus Vakuutusehdot voimassa

Lisätiedot