MIKÄ ON BAUBUCHE? BauBuchessa yhdistyvät kestäväkehitys, innovatiivisuus, esteettisyys ja kustannustehokkuus. - Ralf Pollmeier

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MIKÄ ON BAUBUCHE? BauBuchessa yhdistyvät kestäväkehitys, innovatiivisuus, esteettisyys ja kustannustehokkuus. - Ralf Pollmeier"

Transkriptio

1

2 MIKÄ ON BAUBUCHE? Puun käyttö rakennusmateriaalina on kasvattanut suosiotaan viime vuosina. Puun monipuolisuus materiaalina on tunnettu jo pitkään ja sen merkitys uusiutuvana luonnonvarana on korostunut tänä päivänä. Tähän asti puurakentamisessa on käytetty raakaaineena lähinnä havupuita, johtuen kovapuiden prosessoinnin haastavuudesta. Pollmeierin BauBuche tekee tähän kuitenkin kauan odotetun muutoksen. Pitkän ja haastavan kehityksen tuloksena Pollmeier on luonut uudenlaisen tuotantomenetelmän, joka mahdollistaa uuden BauBuche viilupuutuotteen (LVL) valmistamisen. BauBuche on eurooppalaisesta pyökistä valmistettu korkealuokkainen rakennusmateriaali, jollaista ei ole ennen nähty. BauBuchen poikkeukselliset lujuusominaisuudet mahdollistavat pienemmän puun tarpeen verrattuna havupuihin, ja täten rakenteiden pienemmät mittasuhteet. BauBuchen korkealaatuisuus tekee siitä visuaalisesti näyttävän materiaalin, joten se soveltuu ihanteellisesti käytettäväksi näkyvissä rakenteissa. Ominaisuuksiensa ja visuaalisuutensa vuoksi BauBuche soveltuu rakentamisen lisäksi lukuisiin eri käyttötarkoituksiin, tehden siitä ainutlaatuisen materiaalin. BauBuchessa yhdistyvät kestäväkehitys, innovatiivisuus, esteettisyys ja kustannustehokkuus - Ralf Pollmeier

3 BAUBUCHE S/Q BauBuche S/Q on saatavilla joko syysuunnan suuntaisesti kasattuna (BauBuche S) tai siten, että noin 20 % kerroksista on ristiinliimattuja (BauBuche Q). BauBuche S käytetään pääsääntöisesti palkkirakenteissa, joissa kappaleet ovat katkaistu soiroiksi ja joista muodostetaan palkkeja pienellä poikkileikkauspinnalla 80 mm:n leveyteen asti. BauBuche Q käytetään suuriin rakennekomponentteihin kuten kantaviin seinäpaneeleihin, yhdistelmä-elementteihin, ontelorakenteisiin ja ruodepaneeleihin. Ristiinliimatun rakenteensa ansiosta suuret paneelit eivät kieroudu. BauBuche S/Q levy Paksuus: 40, 60, 80 mm Leveys: 100-1,850 mm Pituus: 18 m asti (Tilauskohtaisesti mahdollista saada pidempänä) * Palkki S korkeus 100-1,000 mm

4 BAUBUCHE GL70 Baubuche GL70 on valmistettu 40mm paksuisista BauBuche S lamelleista, jotka on kasattu syysuunnan suuntaisesti. BauBuche GL 70 lujuusominaisuudet mahdollistavat sen käytön sovellutuksissa, jotka edellyttävät kykyä kantaa suuria kuormia suurella jännevälillä. Palkit toimitetaan valmiiksi hiottuina, ja ne sopivat täydellisesti visuaalisiksi rakennuskomponenteiksi. BauBuche GL70 Korkeus: 120 mm mm (Tilauksesta jopa 1,360 mm) Leveys: mm Pituus: 18 m asti (Tilauskohtaisesti mahdollista saada pidempänä)

5 BAUBUCHE PANEELI BauBuche paneeleissa viilukerrokset ovat kohtisuoraa pystyssä. BauBuche paneeleita voidaan käyttää pöydissä, työtasoissa, katto- ja seinäverhoiluissa, portaissa sekä lattioissa. Paneelit ovat työstettävissä muiden kovapuiden tavoin. Siistin ja huolitellun ulkoasun vuoksi ne ovat täydellisiä sisustuksellisissa käyttökohteissa. BauBuche Paneeli Paksuus: 3 mm - 50 mm Leveys: mm Pituus: 16,5 m asti (Tilauskohtaisesti mahdollista saada pidempänä)

6 TEKNISET OMINAISUUDET N/mm 2 Kg/mm 3 N/mm ,700 BauBuche (GL70) ,800 Kuusi LVL ,600 Kuusi Glulam (GL 28) 120 2,700 70,000 Alumiini 235 7, ,000 Teräs (S234) Taivutuslujuus Ominaistiheys Kimmomoduuli Verrattuna havupuihin, Baubuchen lujuusominaisuudet mahdollistavat huomattavasti pienemmän puun tarpeen, täyttäen kuitenkin samat rakennustekniset edellytykset.

7 YHTEYSTIEDOT Marron Wood Finland Oy Laatikkotehtaankatu 3 b Lahti Martti Suninen Toimitusjohtaja martti.suninen@marronwood.com Aimo Koivumäki Myyntipäällikkö aimo.koivumaki@marronwood.com Ota rohkeasti yhteyttä! Annamme mielellämme lisätietoja uudesta tuotteesta.

8 Laatupuun luottotoimittaja!

Uusi suoritustasoilmoitus sisältää seuraavat muutokset teknisiin tunnuslukuihin: - Taivutuslujuuden korotus 70 MPa:sta 75 MPa:han

Uusi suoritustasoilmoitus sisältää seuraavat muutokset teknisiin tunnuslukuihin: - Taivutuslujuuden korotus 70 MPa:sta 75 MPa:han Hyvä asiakkaamme, Pollmeier on optimoinut BauBuche-palkin tuotantoa edelleen ja saavuttanut tuotteelle vielä paremman suorituskyvyn, joka heijastuu lujuus- ja jäykkyysarvojen kasvuna. Uusilla tunnusluvuilla

Lisätiedot

KUNINGASPALKKI LIIMAPUU

KUNINGASPALKKI LIIMAPUU KUNINGASPALKKI LIIMAPUU Yksilölliset puuratkaisut KUNINGASPALKKI LIIMAPUU YKSILÖLLISET PUURATKAISUT Kuningaspalkki liimapuu valmistetaan lujuuslajitellusta kuusi- ja mäntysahatavarasta. Lamellit sahataan

Lisätiedot

Meiltä levyt kaikkiin tarpeisiinne. Tuoteluettelo

Meiltä levyt kaikkiin tarpeisiinne. Tuoteluettelo Meiltä levyt kaikkiin tarpeisiinne. Tuoteluettelo Ydin Viron metsät elävät huippulaatuisissa Repo by Sorbes -lastulevyissä. Ollessaan Kaikkien levyjen äiti peruslastulevyt määrittelevät kaikkien Repo by

Lisätiedot

Suoritustasoilmoitus

Suoritustasoilmoitus Suoritustasoilmoitus 1. Viitenumero PM 005 2018 2. Tyyppi Viilupuupalkki pyökkiä 3. Käyttötarkoitus Standardin EN 14374:2005-02 mukainen viilupuupalkki kantavana, jäykistävänä tai kantamattomana rakenneosana

Lisätiedot

WISA -Spruce monitoimivaneri

WISA -Spruce monitoimivaneri WISA -Spruce monitoimivaneri Enemmän kuin rakennevaneri. Pohjoisen hitaasti kasvanut kuusipuu antaa WISA -Spruce vanerille erinomaiset ominaisuudet; mainion yhdistelmän esteettisesti miellyttävää ulkonäköä

Lisätiedot

Kerto-Tyyppihyväksynnät. Toukokuu 2001

Kerto-Tyyppihyväksynnät. Toukokuu 2001 Kerto-Tyyppihyväksynnät Toukokuu 2001 Kerto-S Tuoteseloste 1. Kerto-S, standardikertopuun kuvaus Kerto-S valmistetaan sorvatuista havupuuviiluista liimaamallla siten, että kaikkien viilujen syysuunta on

Lisätiedot

Uusia ratkaisuja rakentamisen ammattilaisille. Metsä Wood Director R&D, Jouni Hakkarainen

Uusia ratkaisuja rakentamisen ammattilaisille. Metsä Wood Director R&D, Jouni Hakkarainen Uusia ratkaisuja rakentamisen ammattilaisille Metsä Wood Director R&D, Jouni Hakkarainen Sisältö Kerrannaisliimatut Kerto -tuotteet Kerto-Q jäykiste-elementti Kerto LVL -tuotteen tuotevastuu rakentamisessa

Lisätiedot

Stora Enso Effex an Eye for Wood

Stora Enso Effex an Eye for Wood EnsoEffex Stora g tu p l Stora Enso Effex an Eye for Wood Stora Enso Effex an Eye for Wood Lähtökohtana luonnonmukaisuus Effex toistaa luonnon muotokieltä. Effex on: Aitoa puuta Luonnon inspiroima Luonnollinen

Lisätiedot

2.2 RAKENNETERÄSTUOTTEET

2.2 RAKENNETERÄSTUOTTEET 2. RAKENNETERÄKSET Luja, homogeeninen ja melkein isotrooppinen aine Hoikat ja ohuet rakenteet Epästabiiliusilmiöt Sitkeyden puute valssausta vastaan kohtisuorassa suunnassa Muut materiaaliominaisuudet

Lisätiedot

ESIMERKKI 3: Märkätilan välipohjapalkki

ESIMERKKI 3: Märkätilan välipohjapalkki ESIMERKKI 3: Märkätilan välipohjapalkki Perustietoja - Välipohjapalkki P103 tukeutuu ulkoseiniin sekä väliseiniin ja väliseinien aukkojen ylityspalkkeihin. - Välipohjan omapaino on huomattavasti suurempi

Lisätiedot

ESIMERKKI 1: NR-ristikoiden kannatuspalkki

ESIMERKKI 1: NR-ristikoiden kannatuspalkki ESIMERKKI 1: NR-ristikoiden kannatuspalkki Perustietoja - NR-ristikot kannatetaan seinän päällä olevalla palkilla P101. - NR-ristikoihin tehdään tehtaalla lovi kannatuspalkkia P101 varten. 2 1 2 1 11400

Lisätiedot

ESIMERKKI 4: Välipohjan kehäpalkki

ESIMERKKI 4: Välipohjan kehäpalkki ESIMERKKI 4: Välipohjan kehäpalkki Perustietoja - Välipohjan kehäpalkki sijaitsee ensimmäisen kerroksen ulkoseinien päällä. - Välipohjan kehäpalkki välittää ylemmän kerroksen ulkoseinien kuormat alemmille

Lisätiedot

Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku

Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku Kestävä, tyylikäs ja monipuolinen Keep it simple Komposiittipuu KINDWOOD Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku Ihanteellinen valinta ulkokäyttöön patioihin, terasseihin, laitureihin sekä moniin

Lisätiedot

Puurakenteet. Tomi Toratti

Puurakenteet. Tomi Toratti 1 Puurakenteet Tomi Toratti 25.9.2014 2 SFS 5978 Puurakenteiden toteuttaminen. Rakennuksien kantavia rakenneosia koskevat vaatimukset 2012 Toteutusasiakirjat Toteutusluokat TL1, TL2 ja TL3 Toleranssiluokat

Lisätiedot

SUORITUSTASOILMOITUS DoP

SUORITUSTASOILMOITUS DoP SUORITUSTASOILMOITUS DoP Laadittu rakennustuoteasetuksen/cpr (EU) N:o Nro 10 305/2011 vaatimusten ja liitteen III- mukaan. 1. Tuotetyypin yksilöivä tunniste: Kevytsoraharkot Katelaatta, H75, UH-100, VSH-88,

Lisätiedot

Termater Elementit. Markkinoiden tehokkaimmat katto-, seinä- ja attiaelementit. www.termater.fi

Termater Elementit. Markkinoiden tehokkaimmat katto-, seinä- ja attiaelementit. www.termater.fi Termater Elementit Markkinoiden tehokkaimmat katto-, seinä- ja attiaelementit Termater Elementit Vahvuus, Eristävyys ja Modulaarisuus OMINAISUUDET JA HYÖDYT Kantava rakenne - Erittäin laadukkaat viilupuu

Lisätiedot

Yhteistyössä Unisport ja Kompan

Yhteistyössä Unisport ja Kompan Yhteistyössä Unisport ja Kompan TEKONURMI JALKAPALLOKENTÄLLE TEKONURMI MAISEMOINTIIN TEKONURMI GOLFKENTÄLLE VOIMISTELU- JA KUNTOSALI LIIKUNTAHALLIEN LATTIAT TENNIS PADEL KATSOMOT Unisport on jalkapallokentille,

Lisätiedot

TUOTTEEN NIMI EDUSTAJA/ VALMISTAJA TUOTEKUVAUS SERTIFIOINTIMENETTELY. Myönnetty 1.10.2013. Alkuperäinen englanninkielinen

TUOTTEEN NIMI EDUSTAJA/ VALMISTAJA TUOTEKUVAUS SERTIFIOINTIMENETTELY. Myönnetty 1.10.2013. Alkuperäinen englanninkielinen TUOTTEEN NIMI SERTIFIKAATTI VTT-C-10100-13 Myönnetty 1.10.2013 Alkuperäinen englanninkielinen Xella kattoelementit Xella lattiaelementit EDUSTAJA/ VALMISTAJA Xella Danmark A/S Helge Nielsen Allé 7 DK-8723

Lisätiedot

ESIMERKKI 2: Asuinhuoneen välipohjapalkki

ESIMERKKI 2: Asuinhuoneen välipohjapalkki ESIMERKKI 2: Asuinhuoneen välipohjapalkki Perustietoja - Välipohjapalkki P102 tukeutuu ulkoseiniin sekä väliseiniin ja väliseinien aukkojen ylityspalkkeihin. - Palkiston päällä oleva vaneri liimataan palkkeihin

Lisätiedot

Sisältö. Kerto-Ripa -välipohjaelementti kuivaan rakentamiseen. Metsä Wood -kattoelementti Kerto-Ripa -kattoelementti Liimapuu GL30 Tekninen aineisto

Sisältö. Kerto-Ripa -välipohjaelementti kuivaan rakentamiseen. Metsä Wood -kattoelementti Kerto-Ripa -kattoelementti Liimapuu GL30 Tekninen aineisto Sisältö Kerto-Ripa -välipohjaelementti kuivaan rakentamiseen Yleistä, Kantavuus, jäykkyys, akustiikka, palonkestävyys, liitosdetaljit Metsä Wood -kattoelementti Kerto-Ripa -kattoelementti Liimapuu GL30

Lisätiedot

Laatutuotteita. Liikeidea. Pohjoismaista kuusta. 2 Keitä olemme

Laatutuotteita. Liikeidea. Pohjoismaista kuusta. 2 Keitä olemme Liimapuu 2 Keitä olemme Palmako on Viron johtava liimapuun ja hirsisten piharakennusten valmistaja. Kuulumme Lemeks-ryhmään, joka on Viron suurin puunjalostaja. Vuonna 2014 Lemeks muutti upouuteen toimistorakennukseen,

Lisätiedot

MEKAANISET OMINAISUUDET

MEKAANISET OMINAISUUDET MEKAANISET OMINAISUUDET Arvot on annettu standardin EN 14374 mukaan ja suunnitteluarvot standardin EN 1995:2004 mukaan. MATERIAALIARVOT Ominaisarvot taulukoissa 1, 2 ja 3 on annettu 20 ºC lämpötilassa

Lisätiedot

VALMISLAUDE-ELEMENTIT

VALMISLAUDE-ELEMENTIT VALMISLAUDE-ELEMENTIT VALMISLAUTEET Tervaleppä valmislaude etulauta 40*140 400 1600 Tervaleppä valmislaude etulauta 40*140 400 1800 Tervaleppä valmislaude etulauta 40*140 400 2100 Tervaleppä valmislaude

Lisätiedot

ESIMERKKI 6: Päätyseinän levyjäykistys

ESIMERKKI 6: Päätyseinän levyjäykistys ESIMERKKI 6: Päätyseinän levyjäykistys Perustietoja - Rakennuksen poikittaissuunnan jäykistys toteutetaan jäykistelinjojen 1, 2 ja 3 avulla molemmissa kerroksissa. - Ulkoseinissä jäykistävänä levytyksenä

Lisätiedot

SUORITUSTASOILMOITUS NRO. MW/PW/ /CPR/DOP 1 (5)

SUORITUSTASOILMOITUS NRO. MW/PW/ /CPR/DOP 1 (5) ILMOITUS NRO. MW/PW/421-002/CPR/DOP 1 (5) 1. TUOTETYYPPI: Metsä Wood Spruce MouldGuard rakenteellinen havuvaneri - Homesuojakäsitelty - Fenoliformaldehydiliima (sään- ja keitonkestävä) 2. AIOTUT KÄYTTÖTARKOITUKSET:

Lisätiedot

2. RAKENNETERÄKSET 2.2 RAKENNETERÄSTUOTTEET

2. RAKENNETERÄKSET 2.2 RAKENNETERÄSTUOTTEET 2. RAKENNETERÄKSET Luja, homogeeninen ja melkein isotrooppinen aine Hoikat ja ohuet rakenteet Epästabiiliusilmiöt Sitkeyden puute valssausta vastaan kohtisuorassa suunnassa Muut materiaaliominaisuudet

Lisätiedot

WISA -Spruce Kuusivanerin pintalaadut

WISA -Spruce Kuusivanerin pintalaadut WISA -Spruce Kuusivanerin pintalaadut Kategoriat Helmioksat Kiinteät oksat Pintalaatuluokka: G maks. 50 mm Oksan sisällä säteensuuntaiset halkeamat sallittu. Oksan reiät Avoimet ei sallita maks. 40 mm

Lisätiedot

CrossLam Kuhmo CLT. CE-merkintä. Käyttötarkoitus Rakennukset ja rakenteet Rakenteellinen tai ei-rakenteellinen elementti

CrossLam Kuhmo CLT. CE-merkintä. Käyttötarkoitus Rakennukset ja rakenteet Rakenteellinen tai ei-rakenteellinen elementti Tuoteominaisuudet Taulukko 1. Aihe Kohde Tieto Valmistusmaa Suomi Kuhmo Hyväksynnät Tuotesertifikaatti CE-merkintä VTT-C-11272-14 CLT-levyn CE-merkintä ei ole pakollista Käyttötarkoitus Rakennukset ja

Lisätiedot

ESIMERKKI 5: Päätyseinän palkki

ESIMERKKI 5: Päätyseinän palkki ESIMERKKI 5: Päätyseinän palkki Perustietoja: - Hallin 1 päätyseinän palkit PP101 ovat liimapuurakenteisia. - Palkki PP101 on jatkuva koko lappeen matkalla. 6000 - Palkin yläreuna on tuettu kiepahdusta

Lisätiedot

LVL by Stora Enso. Syysriihi Puu ja Bioenergia , Jyväskylä. Jaakko Huovinen

LVL by Stora Enso. Syysriihi Puu ja Bioenergia , Jyväskylä. Jaakko Huovinen LVL by Stora Enso Syysriihi 2017 Puu ja Bioenergia, Jyväskylä Jaakko Huovinen Stora Enso lyhyesti Stora Enso vastaa maailmanlaajuisiin megatrendeihin Suuret, maailmanlaajuiset kehityssuuntaukset vaikuttavat

Lisätiedot

Stora Enso WoodPax höylätuotteet rakentamiseen ja sisustamiseen

Stora Enso WoodPax höylätuotteet rakentamiseen ja sisustamiseen Stora Enso WoodPax höylätuotteet rakentamiseen ja sisustamiseen Stora Enso WoodPax höylätuotteet rakentamiseen ja sisustamiseen WoodPax-tuoteperheestä löydät valmiit tuotteet monenlaiseen rakentamiseen:

Lisätiedot

ESIMERKKI 5: Ulkoseinän runkotolppa

ESIMERKKI 5: Ulkoseinän runkotolppa ESIMERKKI 5: Ulkoseinän runkotolppa Perustietoja - Ulkoseinätolpat oletetaan päistään nivelellisesti tuetuksi. - Ulkoseinätolppien heikompi suunta on tuettu nurjahdusta vastaan tuulensuojalevytyksellä.

Lisätiedot

CLT-TUOTTEITA SUOMALAISESTA PUUSTA

CLT-TUOTTEITA SUOMALAISESTA PUUSTA CLT-TUOTTEITA SUOMALAISESTA PUUSTA MITÄ ON CLT? Cross-laminated timber Massiivipuusta tehtyjä rakennuslevyjä, jotka koostuvat ristikkäinliimatuista lamelli- eli puulevykerroksista Ristiinlaminointi takaa

Lisätiedot

Pintaluokat & Materiaalit. Eurooppalaiset rakennusmateriaalien paloluokat. Versio 1.0

Pintaluokat & Materiaalit. Eurooppalaiset rakennusmateriaalien paloluokat. Versio 1.0 Pintaluokat & Materiaalit Eurooppalaiset rakennusmateriaalien paloluokat Versio 1.0 1 Alkusanat Vuonna 2002 Suomessa siirryttiin käyttämään eurooppalaista paloluokitusjärjestelmää rinnakkain suomalaisen

Lisätiedot

LATTIA- JA KATTOPALKIT

LATTIA- JA KATTOPALKIT LATTIA- JA KATTOPALKIT LATTIA- JA KATTOPALKIT Kerto -palkit soveltuvat kantaviksi palkeiksi niin puurunkoisiin kuin kiviainesrunkoisiin rakennuksiin. Kerto-palkkeja käytetään mm. alapohja-, välipohja-,

Lisätiedot

Tuoteluettelo. Clean Cut :: Tuoteluettelo 1

Tuoteluettelo. Clean Cut :: Tuoteluettelo 1 Tuoteluettelo Clean Cut :: Tuoteluettelo 1 Muunto-paneeli 2 Hifi-kotelo 3 Työpöytä 3 Muunto-paneeli tuotenumero 6200 / 6 + paneelin sävy Muunto-paneeli toimitetaan aina asiakkaan toivomissa mitoissa. Paneelilla

Lisätiedot

ESIMERKKI 7: NR-ristikkoyläpohjan jäykistys

ESIMERKKI 7: NR-ristikkoyläpohjan jäykistys ESIMERKKI 7: NR-ristikkoyläpohjan jäykistys Perustietoja - NR-ristikkoyläpohjan jäykistys toteutetaan jäykistelinjojen 1,2, 3, 4 ja 5 avulla. - Jäykistelinjat 2, 3 ja 4 toteutetaan vinolaudoilla, jotka

Lisätiedot

MEKAANISET OMINAISUUDET

MEKAANISET OMINAISUUDET MEKAANISET OMINAISUUDET MEKAANISET OMINAISUUDET Arvot on annettu standardin EN 14374 mukaan ja suunnitteluarvot standardin EN 1995:2004 mukaan. MATERIAALIARVOT Ominaisarvot taulukoissa 1, 2 ja 3 on annettu

Lisätiedot

Hydropanel. Nykyaikainen kuitusementtilevy Testatut ja monipuoliset ominaisuudet

Hydropanel. Nykyaikainen kuitusementtilevy Testatut ja monipuoliset ominaisuudet Hydropanel Nykyaikainen kuitusementtilevy Testatut ja monipuoliset ominaisuudet 1 Yksi levy monta käyttökohdetta Hydropanel on nykyaikainen kuitusementistä valmistettu rakennuslevy. Monipuolisten testattujen

Lisätiedot

US Wood Oy Jäsperintie 6, MYLLYKOSKI

US Wood Oy Jäsperintie 6, MYLLYKOSKI SERTIFIKAATTI SUORITUSTASON PYSYVYYDESTÄ 0416-CPR-7326-08 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 305/2011 (eurooppalainen rakennustuoteasetus, CPR), annettu 9. päivänä maaliskuuta 2011, mukaisesti

Lisätiedot

WISA -KATE PLUS Suomen taivaan alle

WISA -KATE PLUS Suomen taivaan alle Wisa -Kate Plus Suomen taivaan alle Suomalaisissa olosuhteissa vesikatolla on aina kiire. Vaihtuvien vuodenaikojen ja ilmanalojen maassa rakenteet on saatava pian suojaan. Tehtävää helpottaa kun alusrakenteeksi

Lisätiedot

EDISTYKSELLINEN PUTKEN TUKI NOPEAA ASENNUSTA JA KONDENSAATION HALLINTAA VARTEN AF/ARMAFLEX -TUOTTEEN KANSSA

EDISTYKSELLINEN PUTKEN TUKI NOPEAA ASENNUSTA JA KONDENSAATION HALLINTAA VARTEN AF/ARMAFLEX -TUOTTEEN KANSSA EDISTYKSELLINEN PUTKEN TUKI NOPEAA ASENNUSTA JA KONDENSAATION HALLINTAA VARTEN AF/ARMAFLEX -TUOTTEEN KANSSA Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) Varma Euroclass B/BL-s3,d0 ja suuri vesihöyryn siirtymiskestävyys

Lisätiedot

LEIJONA- JULKISTEN TILOJEN KUNINGAS VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN. www.plast-turf.fi

LEIJONA- JULKISTEN TILOJEN KUNINGAS VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN. www.plast-turf.fi LEIJONA- JULKISTEN TILOJEN KUNINGAS VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN www.plast-turf.fi Leijona Original & Leijona Economic TUULIKAAPPIMATTO VÄRIVAIHTOEHDOT Seitsemällä eri värivaihtoehdolla Orginal avaa mahdollisuuden

Lisätiedot

KERTO KANTAVIIN RAKENTEISIIN

KERTO KANTAVIIN RAKENTEISIIN KERTO KANTAVIIN RAKENTEISIIN KANNATTAVA TAPA RAKENTAA Kerto on havupuuviiluista liimaamalla valmistettu palkkija levytuote. Kerto on jäykkyytensä ja mittatarkkuutensa ansiosta ihanteellinen ratkaisu erittäin

Lisätiedot

REFERENSSIT Laserhitsatut levyt - ainutlaatuisia ratkaisuja

REFERENSSIT Laserhitsatut levyt - ainutlaatuisia ratkaisuja REFERENSSIT Laserhitsatut levyt - ainutlaatuisia ratkaisuja www.ruukki.fi 1 Laserhitsauksen monipuoliset mahdollisuudet Ruukin laserhitsausprosessin avulla voidaan tuottaa ohuita ja erittäin leveitä levyjä,

Lisätiedot

WISA. Koivuvanerin pintalaadut. WISA -Birch WISA -Birch Special WISA -Birch Premium

WISA. Koivuvanerin pintalaadut. WISA -Birch WISA -Birch Special WISA -Birch Premium WISA Koivuvanerin pintalaadut WISA -Birch WISA -Birch Special WISA -Birch Premium PREMIUM WISA -Birch Premium Premium soveltuu visuaalisiin käyttökohteisiin kuten korkealuokkaiseen petsaus- tai lakkauskäsittelyyn.

Lisätiedot

T512903 Puurakenteet 1 3 op

T512903 Puurakenteet 1 3 op T512903 Puurakenteet 1 3 op Kantavat puurakenteet Puun rakenne ja laskentamallit Puutavaran lujuusominaisuudet Sahatavara Liimapuu Kertopuu 1 T512903 Puurakenteet 1 3 op Kantavat puurakenteet Puun rakenne

Lisätiedot

US Wood Oy Jäsperintie 6, 46800 MYLLYKOSKI

US Wood Oy Jäsperintie 6, 46800 MYLLYKOSKI SERTIFIKAATTI SUORITUSTASOJEN PYSYVYYDESTÄ 0416-CPR-7326-04 Euroopan parlamentin ja neuvoston 9. maaliskuuta 2011 antaman asetuksen (EU) N:o 305/2011 (eurooppalainen rakennustuoteasetus, CPR) mukaisesti

Lisätiedot

Teräsrakenteiden palosuojaus

Teräsrakenteiden palosuojaus PROMATECT -H Teräsrakenteiden palosuojaus Vers. 0-05 PROMATECT -H PROMATECT-H on palonkestävä levy, jolla voidaan suojata teräs- ja betonirakenteita kosteudelle altistuvissa ympäristöissä PROMATECT-H-levyjä

Lisätiedot

2. Perustukset ja kellarit 1/3. Kuva 2: Maanvarainen perustus 2

2. Perustukset ja kellarit 1/3. Kuva 2: Maanvarainen perustus 2 Jämerä detaljit 2. Perustukset ja kellarit 1/3 Kuva 1: Maanvarainen perustus 1 Kuva 2: Maanvarainen perustus 2 2. Perustukset ja kellarit 2/3 Maanvaraisen/tuulettuvan alapohjan perustuksen anturat tarjotaan

Lisätiedot

Cembrit Patina Cembrit Patina Rough UUTUUS!

Cembrit Patina Cembrit Patina Rough UUTUUS! Rough UUTUUS! Luonnollinen vaihtoehto julkisivullesi Klassista muotoilua ja yllättävää estetiikkaa Sekä - että Rough -julkisivulevyt henkivät kuitusementin luonnollisia ominaisuuksia. Levyt näyttävät betonilta,

Lisätiedot

Composer M-julkisivulevy

Composer M-julkisivulevy Tuote: Composer M-julkisivulevy Tuotekoodi: Composer / M5/ Al / Grid 120-luonnonväriin anodisointi ( tuote/ rakenne (K= komposiittinen M= massiivi) ja raaka-aineen vahvuus, julkisivulevyn materiaali /

Lisätiedot

RAKENTAMISEN RATKAISUT

RAKENTAMISEN RATKAISUT RAKENTAMISEN RATKAISUT Puuinfo roadshow May 5, 2011 1 Johdatus kerrosrakentamiseen Esityksen sisältö Stora Enso Puutuotteet tarjonta CLT-rakennusmateriaalina Keski-Euroopan CLT-järjestelmä kerrostalorakenteet

Lisätiedot

Massiivipuurakenteet työmaaolosuhteissa kosteuskäyttäytyminen ja siirtymät - Puupäivä 2018 Ville Mertanen

Massiivipuurakenteet työmaaolosuhteissa kosteuskäyttäytyminen ja siirtymät - Puupäivä 2018 Ville Mertanen 2 Massiivipuurakenteet työmaaolosuhteissa kosteuskäyttäytyminen ja siirtymät - Puupäivä 2018 Ville Mertanen Esityksen sisältö 3-1. Massiivipuurakenteiden kosteuskäyttäytyminen - Case Hukanhaudan päiväkoti

Lisätiedot

Hämeenkylän koulun voimistelusalin vesikaton liimapuupalkkien kantavuustarkastelu

Hämeenkylän koulun voimistelusalin vesikaton liimapuupalkkien kantavuustarkastelu TUTKIMUSSELOSTUS Nro VTT S 01835 10 4.3.010 Hämeenkylän koulun voimistelusalin vesikaton liimapuupalkkien kantavuustarkastelu Tilaaja: Vantaan Tilakeskus, Hankintapalvelut, Rakennuttaminen TUTKIMUSSELOSTUS

Lisätiedot

Versowood puusillat Puupäivä 26.11.2015

Versowood puusillat Puupäivä 26.11.2015 Versowood puusillat Puupäivä 26.11.2015 Versowood lukuina: Toimintaa 12 yksikössä; 10 kotimaassa ja 2 Baltiassa Henkilöstö 720 Liikevaihto 2013: n. 280 m, 1/2013-6/2014 456 m (18 kk), 7/2014-6/2015: 305

Lisätiedot

PANELTIM PANEELIT. 50/100: 10 Kg/M 2 50/50: 13 Kg/M 2. 1200 x 800 x 51 mm 1200 x 1000 x 51 mm 2600 x 1000 x 51 mm. 51 mm -20 C + 80 C

PANELTIM PANEELIT. 50/100: 10 Kg/M 2 50/50: 13 Kg/M 2. 1200 x 800 x 51 mm 1200 x 1000 x 51 mm 2600 x 1000 x 51 mm. 51 mm -20 C + 80 C PANELTIM PANEELIT 1200 x 800 x 51 mm 1200 x 1000 x 51 mm 2600 x 1000 x 51 mm 3,5 3,5 /100: 10 Kg/M 2 /: 13 Kg/M 2 51 mm -20 C + 80 C 100 Paneltim paneelit ovat valmistettu polypropeenista (PP copo) ja

Lisätiedot

Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku

Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku Kestävä, tyylikäs ja monipuolinen Keep it simple Puukomposiitti JUMA-Deck Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku Ihanteellinen valinta ulkokäyttöön patioihin, terasseihin, laitureihin sekä

Lisätiedot

SYTTYMÄTÖN PUHTAASTA ALUMIINISTA VALMISTETTU VAIPPAJÄRJESTELMÄ

SYTTYMÄTÖN PUHTAASTA ALUMIINISTA VALMISTETTU VAIPPAJÄRJESTELMÄ SYTTYMÄTÖN PUHTAASTA ALUMIINISTA VALMISTETTU VAIPPAJÄRJESTELMÄ Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) Hyvä mekaanisten iskujen kestävyys Esivalmistetut kulmat on helppo asentaa Hyvä meriveden kestävyys Made

Lisätiedot

leijona- Julkisten tilojen kuningas vaativaan ammattikäyttöön www.plast-turf.fi

leijona- Julkisten tilojen kuningas vaativaan ammattikäyttöön www.plast-turf.fi leijona- Julkisten tilojen kuningas vaativaan ammattikäyttöön www.plast-turf.fi & Leijona Economic TUULIKAAPPIMATTO VÄRIVAIHTOEHDOT Seitsemällä eri värivaihtoehdolla Orginal avaa mahdollisuuden tuulikaapin

Lisätiedot

ESIMERKKI 2: Kehän mastopilari

ESIMERKKI 2: Kehän mastopilari ESIMERKKI : Kehän mastopilari Perustietoja: - Hallin 1 pääpilarit MP101 ovat liimapuurakenteisia mastopilareita. - Mastopilarit ovat tuettuja heikomman suunnan nurjahusta vastaan ulkoseinäelementeillä.

Lisätiedot

Metallin pintakäsittelyä ja kokoonpanoa. Hionnat Harjaukset Kiillotukset Designkuvioinnit

Metallin pintakäsittelyä ja kokoonpanoa. Hionnat Harjaukset Kiillotukset Designkuvioinnit Metallin pintakäsittelyä ja kokoonpanoa Hionnat Harjaukset Kiillotukset Designkuvioinnit Pintakäsittelyteknologian osaaja Laadukkaat hionnat, harjaukset ja kiillotukset Hiomapojat on erikoistunut metallin

Lisätiedot

RAEX KAIKKINA AIKOINA KAIKKIIN OLOSUHTEISIIN

RAEX KAIKKINA AIKOINA KAIKKIIN OLOSUHTEISIIN RAEX KAIKKINA AIKOINA KAIKKIIN OLOSUHTEISIIN KAIKKEEN KULUMISEEN KAIKISSA OLOSUHTEISSA Raex-teräs on kehitetty kulumiselle alttiisiin teräsrakenteisiin. Raexteräksen ominaisuudet voivat pidentää koneiden

Lisätiedot

INTEGROITU VALAISINRATKAISU X-reunamuodolla varustetut ROCKFONalakattolevyt

INTEGROITU VALAISINRATKAISU X-reunamuodolla varustetut ROCKFONalakattolevyt INTEGROITU VALAISINRATKAISU X-reunamuodolla varustetut ROCKFONalakattolevyt ja Fagerhult Notor REC LED Mukautettu ratkaisu Kun ROCKFONin tyylikäs X-reunamuoto yhdistetään Fagerhultin uppoasennettaviin

Lisätiedot

www.ruukki.fi Ruukin sandwichpaneelit energiatehokkaisiin rakennuksiin

www.ruukki.fi Ruukin sandwichpaneelit energiatehokkaisiin rakennuksiin www.ruukki.fi Ruukin sandwichpaneelit energiatehokkaisiin rakennuksiin TUOTELUETTELO 2013 Energiatehokkuutta innovaatiosta loppukäyttöön Säästä jopa 20 % energian kulutuksessa Ruukin ilmatiiviin seinärakenteen

Lisätiedot

US Wood Oy Jäsperintie 6, 46800 MYLLYKOSKI

US Wood Oy Jäsperintie 6, 46800 MYLLYKOSKI SERTIFIKAATTI SUORITUSTASOJEN PYSYVYYDESTÄ 0416-CPR-7326-03 Euroopan parlamentin ja neuvoston 9. maaliskuuta 2011 antaman asetuksen (EU) N:o 305/2011 (eurooppalainen rakennustuoteasetus, CPR) mukaisesti

Lisätiedot

Kurssin suoritusvaatimukset

Kurssin suoritusvaatimukset Karelia AMK / LTR2016 Puurakenteet 1 Liima- ja kertopuu materiaalina Jäykistäminen levyillä; gyproc-suunnitteluohje Puurakenteiden suunnittelu SFS-EN 1995-1-1 Soveltuvin osin Lyhennetty suunnitteluohje

Lisätiedot

PANELTIM PANEELIT. 1200 x 800 x 51 mm 1200 x 1000 x 51 mm 2600 x 1000 x 51 mm. 51 mm. 50 mm

PANELTIM PANEELIT. 1200 x 800 x 51 mm 1200 x 1000 x 51 mm 2600 x 1000 x 51 mm. 51 mm. 50 mm PANELTIM PANEELIT 51 mm mm 1200 x 800 x 51 mm 1200 x 1000 x 51 mm 2600 x 1000 x 51 mm 100 10 kg/m2 11 kg/m2 13 kg/m2 14 kg/m2-20 /+80 C -40 /+60 C Paneltim paneelit ovat valmistettu polypropeenista (PP

Lisätiedot

EXCELLENCE IN INSULATION. Puurunkoseinien palonkestävyys. Puurunkoseinien palonkestävyys

EXCELLENCE IN INSULATION. Puurunkoseinien palonkestävyys. Puurunkoseinien palonkestävyys Pu europe EXCELLENCE IN INSULATION Puurunkoseinien palonkestävyys Puurunkoseinien palonkestävyys 1 2 Puurunkoseinien palonkestävyys Sisällysluettelo Tiivistelmä 4 Projektin tausta 5 Projektin kulku 6 Tulokset

Lisätiedot

METALLISET VARUSTELUOSAT TUOTELUETTELO HINNASTO, ALV. 24%

METALLISET VARUSTELUOSAT TUOTELUETTELO HINNASTO, ALV. 24% METALLISET VARUSTELUOSAT TUOTELUETTELO HINNASTO, ALV. 24% Metalliset varusteluosat Hinnasto, alv. 24% Hinnat eivät sisällä rahtia Muunto-paneeli 2 Korit 4 Hyllyt 5 Yleispidikkeet ja koukut 5-6 Muunto-paneeli

Lisätiedot

Ullakkoportaat Seinäluukut Kattoluukut

Ullakkoportaat Seinäluukut Kattoluukut Ullakkoportaat Seinäluukut Kattoluukut Tunnettua ruotsalaista laatua MidMade-ullakkoportaiden tuotesuunnittelun lähtökohtina ovat toimivuus ja hyvä muotoilu sekä laatu, joka kestää sukupolvelta toiselle.

Lisätiedot

Verkkoestejärjestelmä joustava reunasuojausratkaisu rakennustyömaille

Verkkoestejärjestelmä joustava reunasuojausratkaisu rakennustyömaille Verkkoestejärjestelmä joustava reunasuojausratkaisu rakennustyömaille Säädökset ja standardit Verkkoestejärjestelmää on testattu huolellisesti, jotta on voitu varmistua sen toimivuudesta, käyttörajoituksista

Lisätiedot

Selkeäjakoinen: Bosch-puukkosahanteräohjelma.

Selkeäjakoinen: Bosch-puukkosahanteräohjelma. Pisto- ja puukkosahat Yleiskatsaus 487 Selkeäjakoinen: Bosch-puukkosahanteräohjelma. Oikea puukkosahanterän valinta ratkaisee sahaustuloksen. Työstettävän materiaalin laatu ja sahausjäljen laatuvaatimukset

Lisätiedot

CE-MERKINNÄN VARMENTAMISPÄÄTÖS Sertifikaatti suoritustasojen pysyvyydestä 0416-CPR

CE-MERKINNÄN VARMENTAMISPÄÄTÖS Sertifikaatti suoritustasojen pysyvyydestä 0416-CPR Päätös 2016-04-22 CE-MERKINNÄN VARMENTAMISPÄÄTÖS Sertifikaatti suoritustasojen pysyvyydestä 0416-CPR-7326-07 myöntää tämän tuotesertifikaatin osoitukseksi siitä, että tässä päätöksessä mainitut tuotteet

Lisätiedot

Huoltovapaat kadunkalusteet

Huoltovapaat kadunkalusteet Huoltovapaat kadunkalusteet Huoltovapaat kadunkalusteet Laatukilveltä Laatukilven kadunkalusteet ovat muotoilultaan ajattomia, kestävärakenteisia ja räätälöitävissä asiakkaan tarpeisiin soveltuviksi. Kalusteiden

Lisätiedot

L U I S K A T JA K Y N N Y K S E T

L U I S K A T JA K Y N N Y K S E T L U I S K A T JA K Y N N Y K S E T TUOTE-ESITE 2014 Alumiinikynnykset Matalat alumiiniset kynnykset on helppo ylittää pyörätuolilla tai rollaattorilla, kokonaiskorkeus on 6 mm. Alumiiniset kynnykset ovat

Lisätiedot

RT SIT Infra PUUTAVARA Jatkojalosteet 1 KÄSITTEITÄ SISÄLLYSLUETTELO

RT SIT Infra PUUTAVARA Jatkojalosteet 1 KÄSITTEITÄ SISÄLLYSLUETTELO RT 21-11289 SIT 24-610147 Infra 064-710190 PUUTAVARA Jatkojalosteet Tässä ohjeessa esitetään tietoja runko- ja verhoilurakenteisiin käytettävistä puutavaratuotteista, joita ovat painekyllästetty sahatavara,

Lisätiedot

lindab we simplify construction Akustiset ratkaisut Äänenvaimentimet

lindab we simplify construction Akustiset ratkaisut Äänenvaimentimet lindab we simplify construction Akustiset ratkaisut Äänenvaimentimet Akustiset ratkaisut Pitääkö hiljaisuuden olla ylellisyyttä? Nykyisessä ympäristössä on melua ja häiriötekijöitä enemmän kuin koskaan

Lisätiedot

Tuoteluettelo. Smart Storing :: Tuoteluettelo 1. smartstoring_tuoteluettelo_fi_2006.indd 1 11.9.2006 14:04:38

Tuoteluettelo. Smart Storing :: Tuoteluettelo 1. smartstoring_tuoteluettelo_fi_2006.indd 1 11.9.2006 14:04:38 Tuoteluettelo Smart Storing :: Tuoteluettelo 1 smartstoring_tuoteluettelo_fi_6.indd 1 11.9.6 14:04:38 M01 M04 Muunto-paneeli 2 t 3 t 4 Vaatetangot 5 Yleispidikkeet 6 leveys mm syvyys mm leveys mm syvyys

Lisätiedot

FINN-suorat portaat 7.0. 7.1-7.2 Rakenne Sivupalkit Askelmat Poistumistasot/lepotasot Kaiteet Teräslaadut Pintakäsittely 7.

FINN-suorat portaat 7.0. 7.1-7.2 Rakenne Sivupalkit Askelmat Poistumistasot/lepotasot Kaiteet Teräslaadut Pintakäsittely 7. FINN-suorat portaat 7.0 7.1-7.2 Rakenne Sivupalkit Askelmat Poistumistasot/lepotasot Kaiteet Teräslaadut Pintakäsittely 7.3 Tilausohjeet FINN-SUORAT PORTAAT RAKENNE SIVUPALKIT B 7.1 Sivupalkit valmistetaan

Lisätiedot

Taiter Oy. Taiter-pistokkaan ja Taiter-triangeliansaan käyttöohje

Taiter Oy. Taiter-pistokkaan ja Taiter-triangeliansaan käyttöohje Taiter-pistoansaan ja Taiter-tringaliansaan käyttöohje 17.3.2011 1 Taiter Oy Taiter-pistokkaan ja Taiter-triangeliansaan käyttöohje 17.3.2011 Liite 1 Betoniyhdistyksen käyttöseloste BY 5 B-EC2: nro 22

Lisätiedot

Tuoteluettelo. Good Living :: Tuoteluettelo 1. goodliving_tuoteluettelo_fi_2006.indd 1 7.9.2006 13:54:00

Tuoteluettelo. Good Living :: Tuoteluettelo 1. goodliving_tuoteluettelo_fi_2006.indd 1 7.9.2006 13:54:00 Tuoteluettelo Good Living :: Tuoteluettelo 1 goodliving_tuoteluettelo_fi_2006.indd 1 7.9.2006 13:54:00 Muunto-paneeli 2 Avohyllykkö 2 Matalat laatikostot 3 Matalat kaapit 4 Korkeat laatikostot 5 Korkeat

Lisätiedot

HB-GRAMOS-julkisivulaatat

HB-GRAMOS-julkisivulaatat JULKISIVULAATAT HB-GRAMOS-julkisivulaatat Teknistä ylivoimaa julkisivuratkaisuihin JULKISIVULAATAT Vaativiin olosuhteisiin oikea ratkaisu Rankakiinnitys -soveltuu uudisrakentamiseen ja saneerauskohteeseen

Lisätiedot

KANTAVUUS- TAULUKOT W-70/900 W-115/750 W-155/560/840

KANTAVUUS- TAULUKOT W-70/900 W-115/750 W-155/560/840 KANTAVUUS- TAUUKOT W-70/900 W-115/750 W-155/560/840 SISÄYSUETTEO MITOITUSPERUSTEET... 3 KANTAVUUSTAUUKOT W-70/900... 4-9 W-115/750... 10-15 W-155/560/840... 16-24 ASENNUS JA VARASTOINTI... 25 3 MITOITUSPERUSTEET

Lisätiedot

Tietoja ohjelmasta. 1.0 Poikittaisjäykisteen jatkos

Tietoja ohjelmasta. 1.0 Poikittaisjäykisteen jatkos Tietoja ohjelmasta Tällä ohjelmalla voidaan tehdä palkkirakenteisen puuvälipohjan värähtelymitoitus. Värähtelymitoituksessa tarkastellaan kävelyn aiheuttamaa värähtelyä ohjeen RIL 05--07 mukaan, kun välipohjapalkit

Lisätiedot

RAHANARVOISTA SUORITUSKYKYÄ

RAHANARVOISTA SUORITUSKYKYÄ Hardox wear plate. product is made of genuine This sign confirms that this of SSAB. www.hardox.com Hardox is a registered trademark RAHANARVOISTA SUORITUSKYKYÄ Jos haluat teräsrakenteen, joka on sekä kova,

Lisätiedot

Massiivipuupaneelit maalattu teollisesti ja asennettu seuraavasti:

Massiivipuupaneelit maalattu teollisesti ja asennettu seuraavasti: Nro 7455-12 Sivu 1 (10) Siparila Vaajakoski Teknos FR-palonsuojamaalaus Massiivipuupaneelit maalattu teollisesti ja asennettu seuraavasti: Vaihtoehto 1: - Massiivipuinen kuusipaneeli hienosahapinnalla,

Lisätiedot

Kuva 1. LL13 Haponkestävä naulalevyn rakenne.

Kuva 1. LL13 Haponkestävä naulalevyn rakenne. LAUSUNTO NRO VTT-S-04187-14 1 (4) Tilaaja Tilaus Yhteyshenkilö Lahti Levy Oy Askonkatu 11 FI-15100 Lahti 15.9.2014 Kimmo Köntti VTT Expert Services Oy Ari Kevarinmäki PL 1001, 02044 VTT Puh. 020 722 5566,

Lisätiedot

RAK-C3004 Rakentamisen tekniikat

RAK-C3004 Rakentamisen tekniikat RAK-C3004 Rakentamisen tekniikat Johdatus rakenteiden mitoitukseen joonas.jaaranen@aalto.fi Sisältö Esimerkkirakennus: puurakenteinen pienrakennus Kuormat Seinätolpan mitoitus Alapohjapalkin mitoitus Anturan

Lisätiedot

» Valaisimen teho: 5W/m ± 5% (12V)» Valaisimen valomäärä: 300 lm/m» Elinikä: (L70) 25 000 tuntia 12V DC

» Valaisimen teho: 5W/m ± 5% (12V)» Valaisimen valomäärä: 300 lm/m» Elinikä: (L70) 25 000 tuntia 12V DC VALOA METREITTÄIN Meillä on useita valaisinvaihtoehtoja metritavarana. Voit valita erilaisten valolistojen ja -nauhojen väliltä. Tämäntyylinen valaistus antaa tasaisen valon ja sen voi asentaa melkein

Lisätiedot

Seiko Elite syksy 2015

Seiko Elite syksy 2015 Seiko Elite syksy 2015 ASTRON Astron. Täydellisen tarkan ajan etsintä maapallolla on päättynyt. Kehittäessään vain vähän energiaa kuluttavan GPS-vastaanottimen, Seiko on luonut kellon, joka käyttää GPS-verkkoa

Lisätiedot

Pintojen ja katteiden paloluokat

Pintojen ja katteiden paloluokat TEKNINEN TIEDOTE 1.0 YLEISTÄ Tässä teknisessä tiedotteessa esitetään rakennustarvikkeiden ja katteiden jakoa erilaisiin paloluokkiin eurooppalaisen paloluokitusjärjestelmän mukaan. 2.0 RAKENNUSTARVIKKEIDEN

Lisätiedot

SAVUPIIPPU. Tekniset tiedot

SAVUPIIPPU. Tekniset tiedot SAVUPIIPPU Tekniset tiedot HÄLLSTRÖMS PLÅT & CO HÄLLSTRÖMS PLÅT & CO Hällströms Plåt valmistaa suvunpiippuja huviloihin, omakotitaloihin ja lämpökeskuksiin, yrityksille ja kasvihuoneille. Tuotetta on valmistettu

Lisätiedot

Kaiteet Flex- kulkusillat Luiskat

Kaiteet Flex- kulkusillat Luiskat Kaiteet Flex- kulkusillat Luiskat Sisällys Tähän esitteeseen olemme koonneet muutamia vakiotuotteita, jotka on suunnattu suunnilleen samalle kohderyhmälle. Valmistamme myös vastaavia tuotteita asiakkaan

Lisätiedot

Palokuristimien painehäviö - tuloilman päätelaitteet S11-125 ja S55 400 x 100 mm - S

Palokuristimien painehäviö - tuloilman päätelaitteet S11-125 ja S55 400 x 100 mm - S LAUSUNTO Nro. RTE1890/05 12.5.2005 Palokuristimien painehäviö - tuloilman päätelaitteet S11-125 ja S55 400 x 100 mm - S Tilaaja: Vasatherm Finland Oy VTT RAKENNUS- JA YHDYSKUNTATEKNIIKKA LAUSUNTO NRO RTE1890/05

Lisätiedot

Sahatavara. Laatutavaraa suomalaisesta kuusesta ja männystä

Sahatavara. Laatutavaraa suomalaisesta kuusesta ja männystä TIMBER Sahatavara Laatutavaraa suomalaisesta kuusesta ja männystä SUOMALAINEN PUU MONIMUOTOINEN RAKENNUS- JA SISUSTUSMATERIAALI Suomalainen havupuu on miellyttävä, lämmin ja kaunis materiaali, joka mukautuu

Lisätiedot

CLT-rakenteetsuunnittelun näkökulmasta

CLT-rakenteetsuunnittelun näkökulmasta CLT-rakenteetsuunnittelun näkökulmasta MHM = MassivHolzMauer josta käytännössä markkinoilla vain yksi tuotemerkki jota voi vapaasti soveltaa hyvinkin räätälöityihin rakenneratkaisuihin naulaamalla ristikkäin

Lisätiedot

Faveton Terracotta -tiililaatat

Faveton Terracotta -tiililaatat FAVETON TERRACOTTA -TIILILAATAT 1 Faveton Terracotta -tiililaatat Esteettisesti vetoava ja ympäristöä kunnioittava valinta. FAVETON TERRACOTTA -TIILILAATAT 2 Monipuolinen Ympäristöystävällinen Luonnollinen

Lisätiedot

Suoritustasoilmoitus (Dop = Declaration of Performance)

Suoritustasoilmoitus (Dop = Declaration of Performance) Suoritustasoilmoitus (Dop = Declaration of Performance) Dop Nro: Honkatalot, Polar Life Haus 802-1/2013 1. Tuotetyyppi: Eurooppalaisen teknisen hyväksynnän mukainen hirsitalon rakennussarja. 2. Tuotteen

Lisätiedot

HAAPA PUUTUOTETEOLLISUUDESSA

HAAPA PUUTUOTETEOLLISUUDESSA HAAPA PUUTUOTETEOLLISUUDESSA Henrik Heräjärvi Metsäntutkimuslaitos, Joensuun toimintayksikkö Saunanlauteita haavasta, MacPine Oy., Karstula Kuvat: www.macpine.fi Saunanlauteita haavasta, MacPine Oy., Karstula

Lisätiedot