Kurikan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pienessä salissa tiistaina kello alkaen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kurikan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pienessä salissa tiistaina kello alkaen."

Transkriptio

1 KOKOUSKUTSU Kurikan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pienessä salissa tiistaina kello alkaen. Asiat 1. Kokouksen avaus, alkuhartaus ja nimenhuuto 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi 4. Pöytäkirjan tarkastus, nähtävillä pitäminen ja siitä ilmoittaminen 5. Kirkkovaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vaali vuosiksi Kirkkoneuvoston jäsenten vaali vuosiksi Kirkkoneuvoston varajäsenten vaali vuosiksi Tiedotusasiat: - piispantarkastus 9. Kokouksen päätös ja valitusosoitus Kurikassa 19. päivänä tammikuuta 2017 Jukka Ala-Luopa kirkkovaltuuston puheenjohtaja Tämän kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kirkkoherranvirastossa välisen ajan. Tämä kokouskutsu on ollut nähtävillä seurakunnan ilmoitustaululla kirkkoherranvirastossa välisen ajan. Kurikassa päivänä kuuta 2017 Ilmoitustaulunhoitaja

2 KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ Kokousaika klo Kokouspaikka Seurakuntakeskus, pieni sali Osanottajat Alajoki Jarmo Ala-Kasari Aulis Ala-Käkelä Liisa Ala-Luopa Jukka Alkula Martti Harju Aulis Harri Marketta Huhtala Mikko Keski-Valkama Pekka Koivuniemi Kyösti Koskela Heikki Koski-Säntti Aarne Kotila Minna Laulaja Eija Lepistö Aila Linjala Tuula Louvo Daniel Marttila Eija Marttila Minna Muurimäki Leena Pihlaja Heidi Rinta-Kiikka Leena Talvitie Seppo Valkama Teija Vettenranta Marja-Liisa Vuorinen Teija Välkkilä Aila Syrjälä Vuokko Penttilä Veli-Matti Rautanen Pekka Rantamäki Juhani, poissa, poissa, poissa, poissa, poissa vara vara vara vara Rantakokko Anna-Liisa Sariola Heikki talousjohtaja, sihteeri kirkkoherra Ojala Yrjö Pirjo Sariola kirkkoneuvoston jäsen puheenjohtajan kutsumana asiantuntijana Asiat 1 9

3 KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ Kv 1 Kokouksen avaus, alkuhartaus ja nimenhuuto Puheenjohtaja avasi kokouksen kello Alkuhartauden piti Marketta Harri. Suoritettiin nimenhuuto. Kv 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kirkkovaltuuston työjärjestyksen 1 :n mukaan kirkkovaltuuston kutsuu koolle puheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka ja siihen on liitettävä luettelo käsiteltävistä asioista. Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston jäsenille viimeistään viikkoa ennen kokousta sekä pidettävä seurakunnan ilmoitustaululla viikon ajan ennen kokousta. Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla, KL 7:4. Kun valtuutetulla on tilapäinen este, hänen varajäsenelleen on viipymättä lähetettävä kutsu kokoukseen. Kutsu on toimitettava, mikäli mahdollista, kirjallisesti. Sen jälkeen kun valtuusto on hyväksynyt esteen, varajäsen ryhtyy toimimaan estyneen tilalla. Milloin seurakuntavaalilla valitun toimielimen jäsen on tilapäisesti estynyt saapumasta kokoukseen, hänen on viivytyksettä ilmoitettava siitä toimielimen puheenjohtajalle. Saatuaan jäseneltä tai muuten luotettavan tiedon esteestä, puheenjohtajan tulee kutsua varajäsen hänen sijaansa. Käytännön menettelynä pyydetään ilmoitus esteestä jättämään kirkkovaltuuston sihteerille, talousjohtaja Anna-Liisa Rantakokolle puh tai s-postilla anna-liisa.rantakokko at evl.fi. Kutsu asialuetteloineen tähän kokoukseen on lähetetty kirkkovaltuuston ja neuvoston jäsenille sekä samana päivänä kokouskutsu on asetettu nähtäville seurakunnan ilmoitustaululle kirkkoherranvirastoon. Valtuutettujen poissaolopyynnöt: Ala-Käkelä Liisa, Keski-Valkama Pekka, Koivuniemi Kyösti, Rinta-Kiikka Leena ja Daniel Louvo. Muut poissaolot: Varalle kutsuttu: Penttilä Veli-Matti, Rautanen Pekka, Rantamäki Juhani, Syrjälä Vuokko Päätös: Avauksen jälkeen toimitetussa nimenhuudossa oli 22 a läsnä.

4 KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ Poissaolevien jen esteet todettiin ja poissaolot hyväksyttiin. Varavaltuutetut ottivat paikkansa, jolloin läsnä oli 26 a. Puheenjohtaja totesi kutsumenettelyn ja sen jälkeen kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksen alussa Markku Nisula tervehti valtuustoa lahjoittaen seurakunnan hallinnon käyttöön valmistamansa puheenjohtajan nuijan. Kv 3 Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi Esityslista hyväksyttiin työjärjestykseksi. Kv 4 Pöytäkirjan tarkastus, nähtävillä pitäminen ja siitä ilmoittaminen Toimielimen kokouksesta on pidettävä pöytäkirjaa, jonka puheenjohtaja allekirjoittaa ja sihteeri varmentaa (KJ 7 luku 6 ). Kirkkovaltuuston työjärjestyksen 4 :n mukaan kirkkovaltuusto valitsee kaksi pöytäkirjantarkastajaa tarkastamaan kokouksen pöytäkirjan. Pöytäkirjan tarkastajina ovat käytetyn vuorojärjestyksen mukaan valtuutetut Laulaja Eija ja Lepistö Aila, jotka toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina. Pöytäkirja tarkastetaan taloustoimistossa torstaina Kirkkolain 25 luvun 3 :n mukaan kirkkovaltuuston pöytäkirja pidetään tarkastamisen jälkeen yleisesti nähtävänä siten, kuin siitä on seurakunnan ilmoitustaululla ennakolta ilmoitettu. Tämän kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään nähtävänä kirkkoherranvirastossa sen aukioloaikana Päätös: Kirkkovaltuusto valitsi yksimielisesti puheenjohtajan ehdottamana pöytäkirjantarkastajiksi valtuutetut Eija Laulajan ja Aila Lepistön.

5 KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ Kirkkoneuvosto Kn 8 Kirkkovaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vaali vuosiksi Valmistelija talousjohtaja Anna-Liisa Rantakokko Kirkkojärjestyksen 8 luvun 2 :n mukaan kirkkovaltuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikautensa ensimmäisen ja kolmannen vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Kirkkojärjestyksen 8 luvun 5 :n mukaan kirkkovaltuuston kutsuu koolle puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Jos varapuheenjohtajallakin on este, kutsun antaa kirkkoneuvoston puheenjohtaja (kutsun valtuuston ensimmäiseen kokoukseen antaa kirkkoneuvoston puheenjohtaja ja kokouksen avaa iältään vanhin, joka johtaa puhetta, kunnes valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja on valittu). Talousjohtajan esitys: Edellä olevaan valmisteluun viitaten esitän seuraavaa: kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se suorittaa 1. kirkkovaltuuston puheenjohtajan vaalin vuosiksi ja 2. kirkkovaltuuston varapuheenjohtajan vaalin vuosiksi Päätös: Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Kv 5 Päätös: Kirkkovaltuusto päätti yksimielisesti 1. valita kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi vuosiksi Jukka Ala-Luopan ja 2. valita kirkkovaltuuston varapuheenjohtajaksi vuosiksi Liisa Ala-Käkelän. Lisätietoja antaa talousjohtaja Anna-Liisa Rantakokko, puh

6 KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ Kirkkoneuvosto Kn 9 Kirkkoneuvoston jäsenten vaali vuosiksi Valmistelija talousjohtaja Anna-Liisa Rantakokko Kirkkolain 10 luvun 2 :n mukaan kirkkoneuvoston puheenjohtajana on kirkkoherra ja muina jäseninä varapuheenjohtaja sekä, sen mukaan kuin ohjesäännössä määrätään, vähintään 5 ja enintään 11 muuta seurakuntavaaleissa vaalikelpoista henkilöä. Valituilla jäsenillä on henkilökohtaiset varajäsenet. Varapuheenjohtajan ja muiden jäsenten vaali toimitetaan kirkkovaltuuston toimikauden ensimmäisen ja kolmannen vuoden tammikuussa. Kurikan seurakunnan vahvistetun kirkkoneuvoston ohjesäännön mukaan kirkkoneuvostoon kuuluu puheenjohtajana virkansa puolesta kirkkoherra sekä valittuina jäseninä varapuheenjohtaja ja valtuustokaudella yksitoista muuta jäsentä. Kirkkoneuvoston ohjesäännön 2 :n mukaan kirkkoneuvoston vaali suoritetaan siten, että ensin valitaan varapuheenjohtaja ja sitten muut jäsenet. Kun 2 :ssä mainitut vaalit on toimitettu, valitaan eri vaalilla jäsenille varajäsenet. Kirkkolain 23 luvun 8 :n ( /414) mukaan kirkollisissa toimielimissä lukuun ottamatta kirkolliskokousta, hiippakuntavaltuustoa, piispainkokousta, tuomiokapitulia, kirkkovaltuustoa, yhteistä kirkkovaltuustoa ja seurakuntaneuvostoa tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu. Edelliseen kohtaan liittyvän kommentaaritulkinnan mukaan kiintiöperiaate koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä eli kiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että varajäsenten kohdalla. Varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä ei kuitenkaan tarvitse olla samaa sukupuolta. Kiintiöperiaate tulee ottaa huomioon toimielintä valittaessa. Jos toimielimen kokoonpano ei ole säännöksen mukainen, vaali on toimitettava uudelleen. Talousjohtajan esitys: Edellä olevaan valmisteluun viitaten esitän seuraavaa: kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se 1. suorittaa kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan vaalin vuosiksi ja 2. valitsee kirkkoneuvostoon vuosiksi yksitoista muuta jäsentä. Päätös: Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

7 KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ Kv 6 Päätös: Kirkkovaltuusto päätti yksimielisesti 1. valita kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi vuosiksi Aila Välkkilän ja 2. valita kirkkoneuvoston varsinaisiksi jäseniksi vuosiksi seuraavat henkilöt: - Eija Laulaja - Leena Muurimäki - Aulis Harju - Martti Alkula - Aarne Koski-Säntti - Eija Marttila - Marketta Harri - Yrjö Ojala - Veli-Matti Penttilä - Minna Kotila - Aila Lepistö. Lisätietoja antaa talousjohtaja Anna-Liisa Rantakokko, puh

8 KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ Kirkkoneuvosto Kn 10 Kirkkoneuvoston varajäsenten vaali vuosiksi Valmistelija talousjohtaja Anna-Liisa Rantakokko Kirkkolain 10 luvun 2 :n mukaan kirkkoneuvoston puheenjohtajana on kirkkoherra ja muina jäseninä varapuheenjohtaja sekä, sen mukaan kuin ohjesäännössä määrätään, vähintään 5 ja enintään 11 muuta seurakuntavaaleissa vaalikelpoista henkilöä. Valituilla jäsenillä on henkilökohtaiset varajäsenet. Varapuheenjohtajan ja muiden jäsenten vaali toimitetaan kirkkovaltuuston toimikauden ensimmäisen ja kolmannen vuoden tammikuussa. Kurikan seurakunnan vahvistetun kirkkoneuvoston ohjesäännön mukaan kirkkoneuvostoon kuuluu puheenjohtajana virkansa puolesta kirkkoherra sekä valittuina jäseninä varapuheenjohtaja ja valtuustokaudella yksitoista muuta jäsentä. Kirkkoneuvoston ohjesäännön 2 :n mukaan kirkkoneuvoston vaali suoritetaan siten, että ensin valitaan varapuheenjohtaja ja sitten muut jäsenet. Kun 2 :ssä mainitut vaalit on toimitettu, valitaan eri vaalilla jäsenille varajäsenet. Kirkkolain 23 luvun 8 :n ( /414) mukaan kirkollisissa toimielimissä lukuun ottamatta kirkolliskokousta, hiippakuntavaltuustoa, piispainkokousta, tuomiokapitulia, kirkkovaltuustoa, yhteistä kirkkovaltuustoa ja seurakuntaneuvostoa tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu. Edelliseen kohtaan liittyvän kommentaaritulkinnan mukaan kiintiöperiaate koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä eli kiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että varajäsenten kohdalla. Varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä ei kuitenkaan tarvitse olla samaa sukupuolta. Kiintiöperiaate tulee ottaa huomioon toimielintä valittaessa. Jos toimielimen kokoonpano ei ole säännöksen mukainen, vaali on toimitettava uudelleen. Talousjohtajan esitys: Edellä olevaan valmisteluun viitaten esitän seuraavaa: kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se suorittaa kirkkoneuvoston varajäsenten vaalin vuosiksi Päätös: Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

9 KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ Kv 7 Päätös: Kirkkovaltuusto päätti yksimieliesti valita kirkkoneuvoston varsinaisille jäsenille seuraavat henkilökohtaiset varajäsenet: varsinainen jäsen: Aila Välkkilä Eija Laulaja Leena Muurimäki Aulis Harju Martti Alkula Aarne Koski-Säntti Eija Marttila Marketta Harri Yrjö Ojala Veli-Matti Penttilä Minna Kotila Aila Lepistö henkilökohtainen varajäsen: Sirkka Pakkala Marja-Leena Ala-Karvia Tuula Linjala Aulis Ala-Kasari Asko Saunala Ahti Latvala Minna Marttila Heikki Koskela Mikko Huhtala Annemaarit Anttila Teija Valkama Leena Rinta-Kiikka Lisätietoja antaa talousjohtaja Anna-Liisa Rantakokko, puh

10 KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ Kv 8 Tiedotusasiat - kirkon hallinnon ja toiminnan esittely: kirkkoherra Heikki Sariola ja johtava diakoniatyöntekijä Pirjo Sariola esittelivät kirkon hallintoelimiä, niiden tehtäviä ja meneillään käsittelyssä/valmistelussa olevia asioita. Heikki Sariola toimii kirkolliskokousedustajana ja Pirjo Sariola Lapuan hiippakunnan hiippakuntavaltuuston puheenjohtajana sekä kirkkohallituksen täysistunnon maallikkojäsenenä. - kirkkoherra Heikki Sariola esitteli tulevan piispantarkastuksen ohjelman. Päätös: Merkittiin tiedoksi.

11 KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ Kv 9 Kokouksen päätös ja valitusosoitus Puheenjohtaja päätti kokouksen kello ja antoi samalla valitusosoituksen, joka on tämän pöytäkirjan sivuilla KIRKKOVALTUUSTON PUOLESTA Jukka Ala-Luopa Anna-Liisa Rantakokko PÖYTÄKIRJA ON TARKASTETTU JA HYVÄKSYTTY Kurikassa / 2017 Kurikassa / 2017 Eija Laulaja Aila Lepistö

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 Kirkkoneuvosto

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 Kirkkoneuvosto KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 Kokousaika 17.1.2017 klo 17.00 17.45 Kokouspaikka Seurakuntakeskus, kahvio Osanottajat Sariola Heikki puheenjohtaja Välkkilä Aila varapuheenjohtaja Alkula Martti

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 23.1.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.01.2017-27.02.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1 N:o 1/2017 Sivu 1 Aika: 18.1.2017 klo 19 19.35 Paikka: Seurakuntatalo Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Jari poissa, ei varajäsentä Leskinen Antero Muhos

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KOKOUSAIKA 10.1.2017 klo 17-17.35 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Sorjonen Liisa varapuheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KOKOUSAIKA 9.1.2019 klo 18-18.48 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Ulla Maija Puhakka Sirkka Konttinen puheenjohtaja 1-6 :t puheenjohtaja 7-12 :t Liisa

Lisätiedot

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 1/2019 nettiversio 1. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 sali

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 1/2019 nettiversio 1. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 sali Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 1/2019 nettiversio 1 Pappilantie 11 D 1 97700 Ranua 22.1.2019 KIRKKOVALTUUSTO Aika maanantai 21.1.2019 klo 18 Paikka Läsnä Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 sali

Lisätiedot

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 129 Kirkkovaltuusto Aika: 18.1.2017 klo 18.00 18.45 Paikka: Someron seurakuntakeskus, sali 2 Läsnä: Eino Pauli Haho Eevi vara Kankare Tarja Kujansuu Antti Känkänen

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki KIRKKONEUVOSTO 8/2016 1 (5) Aika Keskiviikko 30.11.2016 klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Paikka Seurakuntakeskus, Arkki KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2017

KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (5) Limingan seurakunta Pappilantie 6, 90100 Liminka KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 KOKOUSAIKA: 18.1.2017 ALKAMISAIKA: klo 18.00 PÄÄTTYMISAIKA: klo 18.34 KOKOUSPAIKKA: seurakuntatalo Ahola Seija jäsen

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 25.1.2017 1 3 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Lisätiedot

Puronvarsi-Syrjälä Tuula. Poissa: Lahtinen Helena, Luoma Riitta, Nyrhilä Jaakko, Panula Aaro, Rajala Lasse, Ylitalo Teppo

Puronvarsi-Syrjälä Tuula. Poissa: Lahtinen Helena, Luoma Riitta, Nyrhilä Jaakko, Panula Aaro, Rajala Lasse, Ylitalo Teppo 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 29.1.2013 klo 19.00 19.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, alasali Läsnä: Äystö Leena, pj Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Joutsiniemi Juha Kangasluoma Pentti Kontola

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA ON TARKASTETTU KIRKKOHERRANVIRASTOSSA

PÖYTÄKIRJA ON TARKASTETTU KIRKKOHERRANVIRASTOSSA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai kello 18.00-20.02 Paikka: Seurakuntakeskuksen kellosali Läsnä: Aspila-Renkola Kaija Hannuksela Juho Hautala Henry Hautala Jarkko Hautamäki Eero-Pekka

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00)

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00) SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/17 KIRKKOVALTUUSTO Laatimispäivämäärä 10.01.2017 KOKOUSTIEDOT Aika 17.01.2017 kello 18.30 (kahvi kello 18.00) Paikka Saarijärven seurakuntatalon juhlasali KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto Pvm Nro / 2017

Kirkkovaltuusto Pvm Nro / 2017 KOKOUSKUTSU Pvm Nro 2.1.2017 1 / 2017 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.1.2017 klo 18 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo päätysali KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS...2 2 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Pöytäkirja Esityslista 1/2017

Pöytäkirja Esityslista 1/2017 1 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2017 Aika: keskiviikko 25.1.2017 klo 18.00 18.20 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat:

Lisätiedot

Talola Pirkko. Pentti Lemettinen 1-6 Jaana Holma 7-11 Anne Marjamäki puheenjohtaja puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä

Talola Pirkko. Pentti Lemettinen 1-6 Jaana Holma 7-11 Anne Marjamäki puheenjohtaja puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 3.1.2017 klo 19.00 19.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, alasali Läsnä: Annala Tarja Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Ikola Simo Jänikselä Leena Kallio

Lisätiedot

Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 15. tammikuuta 2019 kello

Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 15. tammikuuta 2019 kello SAVONLINNAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSKUTSU Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 15. tammikuuta 2019 kello 18.00. Kokouksen

Lisätiedot

Seurakuntatalo klo

Seurakuntatalo klo N:o 1/2015 Sivu 1 Seurakuntatalo 28.1.2015 klo 18-19.58 Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Hanna-Maria Laukkanen Jari Leskinen Antero, poissa, varajäsen

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstai 10.1.2019 klo 18.00 19.11 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Raili Karvonen Tarja Kinnunen Antti Koistinen Pirjo Leinonen Asko Merilä (paikalla

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2017 KIRKKOVALTUUSTO

HÄMEENKYRÖN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2017 KIRKKOVALTUUSTO HÄMEENKYRÖN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2017 KOKOUSAIKA Tiistai 17.1.2017 klo 18.23-18.47 KOKOUSPAIKKA Torikeskuksen Olohuone KUTSUTUT Ahlgrén Merja Arhenius Päivi Autio Kauko Hannu Jouko Heinäsuo Jukka Ilottu

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009 2.1.2009 3 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009 KOKOUSAIKA perjantaina 2. päivänä tammikuuta 2009 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Maija Jakkula Eino Piippo

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstaina 19.1.2017 klo 18.00 18.45 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Seurakuntatalo Taisto Kokko Kyösti Kuisma Hannele Perttunen Anja Pinoniemi Pasi Pistemaa Tuovi Sipola Poissa olleet

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Aika Keskiviikko klo 17:03-17:38 Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja.

PÖYTÄKIRJA Aika Keskiviikko klo 17:03-17:38 Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja. KIRKKONEUVOSTO 8/2016 1 (7) Aika Keskiviikko 30.11.2016 klo 17:03-17:38 Paikka Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja Alanen Nina varapuheenjohtaja Itämetsä Risto Järvinen Kaija

Lisätiedot

ORIMATTILAN SEURAKUNTA Kokouskutsu 1/2017 Kirkkovaltuusto

ORIMATTILAN SEURAKUNTA Kokouskutsu 1/2017 Kirkkovaltuusto ORIMATTILAN SEURAKUNTA Kokouskutsu 1/2017 Kirkkovaltuusto 10.1.2017 Kokousaika: keskiviikkona 18.1.2017 klo 18.30- (kahvit klo 18.00 alkaen) Kokouspaikka: Seurakuntakodin yläsali, Kirkkopuisto 1, Orimattila

Lisätiedot

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3/2013 Kirkkovaltuusto 8.10.2013. Pättikangas Raimo varapuheenjohtaja. Huhtala Mikko valtuutettu, 27 30

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3/2013 Kirkkovaltuusto 8.10.2013. Pättikangas Raimo varapuheenjohtaja. Huhtala Mikko valtuutettu, 27 30 KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3/2013 Kokousaika 8.10.2013 klo 18.00 18.40 Kokouspaikka Seurakuntakeskus, pieni sali Osanottajat Ala-Lupa Jukka puheenjohtaja Pättikangas Raimo varapuheenjohtaja Hahto

Lisätiedot

PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA / (5)

PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA / (5) PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19.01.2017 1/2017 1 (5) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika perjantaina 20.1.2017 klo 18.00 19.12 Paikka seurakuntakodilla Läsnä Petri Laitinen kirkkoherra, kirkkoneuvoston puheenjohtaja

Lisätiedot

Ritva Kivisaari Pentti Lemettinen Anne Marjamäki puheenjohtaja 1-7 puheenjohtaja 8-13 pöytäkirjanpitäjä

Ritva Kivisaari Pentti Lemettinen Anne Marjamäki puheenjohtaja 1-7 puheenjohtaja 8-13 pöytäkirjanpitäjä 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 6.1.2015 klo 12.00-13.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä: Annala Tarja Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Härsilä Maria Ikola Simo Jänikselä

Lisätiedot

torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo alkaen

torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo alkaen 10.1.2013 3 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2013 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo 19.00 alkaen Seurakuntatalo JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Eskelinen Sanna Haataja Markku Huuskonen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet /

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet / PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 26.1.2017 1/2017 1 (6) KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Torstaina 26.1.2017 klo 18.00 18:53 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Aaltonen Sari Alhoranta Jukka puheenjohtaja 1 7 Huttela

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 08/ Kirkkoneuvosto 1/6

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 08/ Kirkkoneuvosto 1/6 1/6 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikko klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntatalo Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Loukonen Terttu Moisala Taina Mäki Kaija Pajula Heikki Toivonen Ari Sahla Taru poistui paikalta

Lisätiedot

Tämän kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kirkkoherranvirastossa välisen ajan.

Tämän kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kirkkoherranvirastossa välisen ajan. KOKOUSKUTSU Kurikan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pienessä salissa tiistaina 23.10.2017 kello 19.00 alkaen. Asiat 1. Kokouksen avaus, alkuhartaus ja nimenhuuto 2. Kokouksen

Lisätiedot

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ 2018 Jalasjärven kappelineuvosto 2018

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ 2018 Jalasjärven kappelineuvosto 2018 1 PÖYTÄKIRJA Nro 1/ 2018 2018 Kokousaika: 06.02.2018 klo 17.10-18.35 Kokouspaikka: Jalasjärven Seurakuntatalo, kokoushuone Osanottajat Jani Latva-Nikkola puheenjohtaja Jarmo Alajoki varapuheenjohtaja poissa

Lisätiedot

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79 Pappilantie 11 D 1 97700 RANUA 4.12.2018 KIRKKONEUVOSTO Aika maanantai 3.12.2018 klo 18.00 Paikka Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 23.1.2019 1 KOKOUSKUTSU Forssan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään keskiviikkona 23.1.2019 klo 18.00 Forssan seurakuntatalo, Kartanonkatu 16, 30100 Forssa ASIALISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2016

KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 (5) Limingan seurakunta Pappilantie 6, 91900 Liminka KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2016 KOKOUSAIKA: 29.11.2016 ALKAMISAIKA: klo 18.00 PÄÄTTYMISAIKA: klo 19.52 KOKOUSPAIKKA: seurakuntatalo Heiskari Helli

Lisätiedot

NAKKILAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 1/2019 Kirkkovaltuusto Sivu 1

NAKKILAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 1/2019 Kirkkovaltuusto Sivu 1 Kirkkovaltuusto 16.1.2019 Sivu 1 Aika 16.1.2019 keskiviikko klo 18 18.30. Paikka Seurakuntakeskuksen luentosali Saapuvilla olleet et Ahola Kelpo Anttila Riitta Bärlund Anne Hautojärvi Minna Heinänen Pentti

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kirkkovaltuusto 11.1.2017 1 / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.1.2017 klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA Kalajoen seurakuntakoti, Ikhtys-Sali, Seurakuntatie 1, Kalajoki

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/ ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/ ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2012 1 ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO 9.1.2013 Aika Keskiviikko 9.1.2012 klo 19.00 19.24 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Jarmo Heinonen Ritva

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 23.1.2019 1 KOKOUSKUTSU Forssan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään keskiviikkona 23.1.2019 klo 18.00 Forssan seurakuntatalo, Kartanonkatu 16, 30100 Forssa ASIALISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

Poissa: Annala Tarja, Anna-Maija Klemettilä, Latomäki Ulla, Lemettinen Pentti

Poissa: Annala Tarja, Anna-Maija Klemettilä, Latomäki Ulla, Lemettinen Pentti 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 9.2.2016 klo 18.30 19.15 KOKOUSPAIKKA Läsnä: Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Härsilä Maria Ikola Simo Jänikselä Leena Kallio Kirsti Kivisaari Pekka Kivisaari

Lisätiedot

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 6/ 2017 Jalasjärven kappelineuvosto 2017

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 6/ 2017 Jalasjärven kappelineuvosto 2017 1 KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 6/ 2017 2017 Kokousaika: 14.12.2017 klo 17.08-18.20 Kokouspaikka: Jalasjärven Seurakuntatalon pieni sali Osanottajat Jani Latva-Nikkola puheenjohtaja Jarmo Alajoki varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kirkkovaltuuston 27 jäsenestä varajäsenet mukaan lukien oli paikalla 26.

Kirkkovaltuuston 27 jäsenestä varajäsenet mukaan lukien oli paikalla 26. KAUHAVAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 12017 1(9) Aika: Ti 31.01.2017 klo 19.00 20.05 Paikka: Läsnä: Kauhavan kirkon alasali Aaramaa Simo Annala Marja-Liisa Erkinheimo Heikki Erkkilä Leena Hakala Teemu Heikkilä

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 18.01.2017 1 KOKOUSAIKA 18.01.2017 kello 18.00-18.30 KOKOUSPAIKKA Forssan seurakuntatalo OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Poissa Caven Heidi Haavisto Veikko Heikkilä Timo Hämäläinen Jari Kallionpää

Lisätiedot

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O 1 /2019 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Karjalainen Heikki jäsen. Kotilainen Heidi. Kämäräinen Jukka jäsen.

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O 1 /2019 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Karjalainen Heikki jäsen. Kotilainen Heidi. Kämäräinen Jukka jäsen. Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kokouksen aika Torstai 24.1.2019 klo 18.00 18.35 Paikka Sotkamon kirkon alasali Läsnä Sarparanta Leena puheenjohtaja 1-4 Korhonen Aimo puheenjohtaja 5-10 Hartikainen Vilho Huttunen

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU

KOKOUSKUTSU KOKOUSKUTSU 30.12.2016 LAITILAN SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto AIKA: Torstaina 12.1.2017 kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen, kokous alkaa klo 18.00 PAIKKA: Seurakuntatalo / kahvio, Pappilantie 1 Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

1 (11) Kirkkovaltuusto 1/2017 Pöytäkirja KÄSITELTÄVÄT ASIAT

1 (11) Kirkkovaltuusto 1/2017 Pöytäkirja KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 (11) KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 Kokouksen avaus ja alkuhartaus 2 Nimenhuuto ja kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Työjärjestyksen hyväksyminen 4 ntarkastajien valitseminen 5 Kirkkovaltuuston puheenjohtajan

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO 1/2019

KIRKKOVALTUUSTO 1/2019 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA-PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 16.1.2019 1. Kirkkovaltuuston toiminnan sisäistä järjestelyä koskevien asioiden valmistelun johtaminen... 2 2. Kirkkovaltuuston

Lisätiedot

Ulla Pirilä, kirkkovaltuuston vpj. Antti Viita, talousjohtaja, sihteeri. Matti Koivuluoma, kirkkovaltuuston puheenjohtaja

Ulla Pirilä, kirkkovaltuuston vpj. Antti Viita, talousjohtaja, sihteeri. Matti Koivuluoma, kirkkovaltuuston puheenjohtaja KIRKKONEUVOSTO 1/2015 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 17-18.35 Paikka: Virastotalon kokoushuone Läsnä: Kari Mantere, pj Matti Antila Eija Harmanen Henry Hautala Heli Kurikka Heikki Lintala Maija-Liisa

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 27.06.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 04.07.2016-05.08.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

KÄSITELTÄVÄT ASIAT sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 3 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

KÄSITELTÄVÄT ASIAT sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 3 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 LISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm 13.01.2015 1/2015 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 13.01.2015 1 Aika 13.01.2015 klo 18.00 OSALLISTUJAT Jäsenet Buska Matti jäsen Rundgren Marjatta jäsen Gammelin Pertti jäsen Salminen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/ 1 1 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 20.01.2015 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kirkkovaltuuston kokouskutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston

Lisätiedot

Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, Kiuruvesi

Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, Kiuruvesi Esityslista/pöytäkirja 1/2019 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet varajäsenet Maanantai 7.1.2019 klo 18-19.01 Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen

Lisätiedot

Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 12. helmikuuta 2019 kello

Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 12. helmikuuta 2019 kello SAVONLINNAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSKUTSU Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 12. helmikuuta 2019 kello 18.00. Kokouksen

Lisätiedot

ALLEKIRJOITUKSET Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä

ALLEKIRJOITUKSET Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2011 11 ( 8 ) KIRKKOVALTUUSTO 12.1.2011 Aika Keskiviikko 12.1.2011 klo 19.00 20.10 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja 6-11 Jarmo Heinonen

Lisätiedot

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Kokousaika Maanantaina 13.02.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Säkylän seurakuntatalo Läsnä Aalto-Setälä Päivi Huhtinen Sari Huitu Pertti Karilainen Leena Kivineva Tiina Kytövuori Tuula Lahti Sirpa Laine Pentti

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2009

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2009 7.1.2009 1 ( 7 ) Aika Keskiviikko 7.1.2009 klo 19.00 19.30 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Hannu Hyttinen Hannu Jolula Päivi Järvelä Mari Kantola Pekka

Lisätiedot

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 )

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kokouksen aika Keskiviikko 21.1.2015 klo 18.10 20.13 Paikka Vuokatin kirkko Läsnä Mustonen Teuvo puheenjohtaja 1-4 Mustonen Tuomo puheenjohtaja 5-18 Diukman Sanna Juntunen Pirjo

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU

KOKOUSKUTSU KOKOUSKUTSU 9.1.2019 LAITILAN SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto AIKA: Torstaina 17.1.2019 kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen, kokous alkaa klo 18.00 PAIKKA: Lehtoniemen leirikeskus, Rantalantie 274 Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 12/ Vesilahti 12/

Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 12/ Vesilahti 12/ VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Aika: klo 19.00-20.10 Paikka: Seurakuntatalo Allekirjoitukset: Maria Forsman puheenjohtaja ( 4 asti) Eija Nurmi pöytäkirjanpitäjä Seppo Parkkila puheenjohtaja ( 4 alkaen)

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 1 PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 KOKOUSTIEDOT KOKOUSPAIKKA Seurakuntakeskus/iso kahvio KOKOUSAIKA Maanantai 9.1.2017 klo 16.30 17.00 OSALLISTUJAT Päätöksentekijät: Niskasaari Arvo puheenjohtaja 1 9 Puurunen Terttu

Lisätiedot

Esityslista Kirkkovaltuusto 1/ Aika: Tiistai klo Paikka: Seurakuntakeskus, Kirstaantie 5-7, Nurmijärvi

Esityslista Kirkkovaltuusto 1/ Aika: Tiistai klo Paikka: Seurakuntakeskus, Kirstaantie 5-7, Nurmijärvi 1 Aika: Tiistai 15.1.2019 klo 18.00 Paikka: Seurakuntakeskus, Kirstaantie 5-7, 01900 Nurmijärvi KOKOUKSEN OSALLISTUJAT... 2 KV 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN... 3 KV 2 ALKUHARTAUS... 3 KV 3 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 22.1.2015. Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 22.1.2015. Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki Aika 22.1.2015 kello 18.30 18.52 Paikka Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki Läsnä Ahvenjärvi Seppo Elo Irmeli, varajäs. Elo Joonas Hakala Pentti Hietanen Sari Ilmarinen Liisa Kiukkonen

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 Kirkkovaltuusto

KEMIJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 Kirkkovaltuusto KOKOUSTIEDOT Kokousaika 8.1.2013 klo 17.00-18.20 Kokouspaikka Seurakuntatalo, Kemijärvi Osallistujat Päätöksentekijät Muut Allekirjoitukset Varsinaiset jäsenet Aalto Pirkka Imporanta Aulikki Huczkowski

Lisätiedot

MUUT LÄSNÄOLIJAT Hiltunen Antti, kirkkoherra kirkkoneuvoston edustaja Salojärvi Kirsi, talouspäällikkö pöytäkirjanpitäjä

MUUT LÄSNÄOLIJAT Hiltunen Antti, kirkkoherra kirkkoneuvoston edustaja Salojärvi Kirsi, talouspäällikkö pöytäkirjanpitäjä VIITASAAREN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 4.1.2019 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 13.1.2019 Kokousaika Sunnuntaina 13.1.2019 klo 16.15 17.15 Kokouspaikka Seurakuntatalo, pikkusali Jäsenet/varajäsenet 18/19

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 05.10.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 10.10.2016-11.11.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 8.12.2014 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 11.12.2014-12.01.2015 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

KITEEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2017 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2017 Sivu 1/10

KITEEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2017 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2017 Sivu 1/10 Sivu 1/10 Aika Maanantai 30.01.2017 klo 19.00 19.25 Paikka Kiteen seurakuntakeskus, Kappelintie 4, Kitee Läsnä Tuhkanen Pauli varapuheenjohtaja, kokouksen puheenjohtaja Asikainen Mikko jäsen Barck Pekka

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 30.1.2019 1 4 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kirkkojärjestyksen 8. luvun 5. :n mukaan kirkkovaltuuston ensimmäisen kokouksen avaa iältään vanhin valtuutettu, joka johtaa puhetta, kunnes

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ ( 8 ) KIRKKOVALTUUSTO

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ ( 8 ) KIRKKOVALTUUSTO SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 ( 8 ) Aika keskiviikko 14.1.2015 klo 19.00-19.55 Paikka Läsnä Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Jarmo Heinonen Ritva Heinonen Eeva Hirvikoski Kaija Honkanen

Lisätiedot

ROVANIEMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto seurakuntakeskus, Rauhankatu 70, Rovaniemi

ROVANIEMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto seurakuntakeskus, Rauhankatu 70, Rovaniemi Kirkkovaltuusto 1112017 1312017 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika ke 1112017 klo 1800-1847 Paikka seurakuntakeskus, Rauhankatu 70, Rovaniemi Läsnä Ahokas Pertti Alatalo Antti Aspegrén Leena Autto Heikki Erola

Lisätiedot

ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu Sanni-Maiju Kantoniemi Pirkko Koiramäki

ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu Sanni-Maiju Kantoniemi Pirkko Koiramäki ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Sunnuntai klo 19.00-19.50 Paikka: Seurakuntakeskuksen kahvio Läsnä: Kalle Peltokangas, pj Pirkko Ahola Ulla Akonniemi Hannu Hautoniemi Sanni-Maiju

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 31.5.2017 1 3 25 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa

Lisätiedot

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen VIRTAIN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA 20.1.2019 klo 12.00 Kirkkovaltuuston jäseniä pyydetään saapumaan messuun pääkirkkoon klo 10.00. Tehtävään siunaaminen esirukouksen yhteydessä kirkon etupenkeissä.

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/ 1 1 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 16.1.2017 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017. AIKA keskiviikkona PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017. AIKA keskiviikkona PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017 AIKA keskiviikkona 25.1.2017 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo LÄSNÄ jäsenet Ali-Rontti Ilkka Arvola Lassi Auranen Harri Hutko Sinikka Kallio Reino Kanervo

Lisätiedot

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto Aika Tiistai 22.1.2019 klo 18.00 Paikka Seurakuntatalo, Ylipääntie 11, 91980 Lumijoki ASIALISTA: asiat 1 9 (1-9 ) 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Sihteerin kutsuminen

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O

A S I A L U E T T E L O IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (10) A S I A L U E T T E L O 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4. Ääntenlaskijoiden valinta 5. Työjärjestyksen

Lisätiedot

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 4/ 2018 Jalasjärven kappelineuvosto Marja-Leena Ala-Karvia jäsen Keijo Haanpää jäsen

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 4/ 2018 Jalasjärven kappelineuvosto Marja-Leena Ala-Karvia jäsen Keijo Haanpää jäsen 1 KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 4/ 2018 2018 Kokousaika: 26.09.2018 klo 18.02-19.33 Kokouspaikka: Jalasjärven seurakuntatalo, kokoushuone Osanottajat Tapani Virkkala puheenjohtaja Jarmo Alajoki varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Bogdanoff Hannu, kirkkoneuvoston puheenjohtaja Lähdekorpi Marja, sihteeri. Puheenjohtaja Sihteeri

Bogdanoff Hannu, kirkkoneuvoston puheenjohtaja Lähdekorpi Marja, sihteeri. Puheenjohtaja Sihteeri Kirkkovaltuusto 17.1.2019 1 Kokousaika: Torstaina 17.1.2019 klo 18:00 18:30 Paikka: Karkkilan seurakuntatalo, Huhdintie 11 Käsitellyt asiat: 1 7 Puheenjohtaja: Keskinen Tuure :t 1-3 Kivilä Jorma :t 4-7

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 1 (9) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Käsiteltävät asiat 209 Kokouksen avaus 210 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 211 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 212 Ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 10/2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 18.12.2014

KIRKKONEUVOSTO 10/2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 18.12.2014 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 10/2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 18.12.2014 sivu 84. Kirkkovaltuuston 17.12.2014 kokouksen toimeenpanopäätökset... 2 1. Siivoojan viran lakkauttaminen...

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA /2016 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA Sivu 112

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA /2016 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA Sivu 112 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 12.12.2016 Sivu 112 Kokousaika Torstai 15.12.2016 kello 16.30 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina, poissa ei varajäsentä Kallio Marja Kovanen

Lisätiedot

Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki

Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki 1 Kokoustiedot Aika Tiistai 13.2.2018 klo 19.00 19.28 Paikka Seurakuntakeskus Osallistujat Päätöksentekijät Aalto Ilkka Hamari Helena Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna

Lisätiedot

TAMMELAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto. Kokousaika Sunnuntai 11.1.2015 klo 12.38 13.10

TAMMELAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto. Kokousaika Sunnuntai 11.1.2015 klo 12.38 13.10 TAMMELAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto Kokousaika Sunnuntai 11.1.2015 klo 12.38 13.10 Kokouspaikka Seurakuntakoti Läsnäolleet jäsenet Kauko Kenttä puheenjohtaja :t 1-4 Maija-Stiina Rahkonen

Lisätiedot

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Aika: 9.2.2016 klo 19.00 19.30 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat: Jäsenet Läsnä

Lisätiedot

Kotka-Kymin seurakunta Esityslista 1/2019 Kirkkovaltuusto 1 (8)

Kotka-Kymin seurakunta Esityslista 1/2019 Kirkkovaltuusto 1 (8) Kirkkovaltuusto 1 (8) Aika: Keskiviikko 9.1.2019 kello 18.00 Paikka: Helilän seurakuntatalo Läsnä: Seija Aalto jäsen Sini Airaksinen Tuula Anttila Marianne Bruce Lauri Eerola Seppo Eerola Johanna Hasu

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO (13) Torstaina klo 17.00, kahvit klo Aatos, Ruovesi-sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT

KIRKKOVALTUUSTO (13) Torstaina klo 17.00, kahvit klo Aatos, Ruovesi-sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT KIRKKOVALTUUSTO 24.1.2019 1 (13). KOKOUSTIEDOT Aika Torstaina 24.1.2019 klo 17.00, kahvit klo 16.30 Paikka Aatos, Ruovesi-sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT KV 1 KOKOUKSEN AVAUS 3 KV 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Kokousaika Keskiviikkona 13.09.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Säkylän seurakuntatalo Läsnä Aalto-Setälä Päivi Reko Anne Huhtinen Sari Silja Saveljef Elina Neittamo Kytövuori Tuula Lahti Sirpa Laine Pentti

Lisätiedot

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto sivut 1 8

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto sivut 1 8 KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2017 sivut 1 8 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA LÄSNÄOLIJAT (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) klo 19.00 20.00 Raahen seurakuntakoti, Kirkkokatu 10, 92100 RAAHE puheenjohtaja Mattila

Lisätiedot

ASIKKALAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA

ASIKKALAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA KV191-1 Kokousaika ke 23.1.2019 klo 18.30 Kokouspaikka Läsnä Maijan kammari, Rusthollintie Anttila, Raimo, jäsen Breilin, Oskar, jäsen Ikäläinen, Mikko, jäsen Jokinen, Kaarina, jäsen Kallio, Kari, jäsen

Lisätiedot

Heikki Nissinen, kirkkoneuvoston puheenjohtaja, kirkkoherra Seija Saarikko, pöytäkirjan pitäjä, vs. talouspäällikkö

Heikki Nissinen, kirkkoneuvoston puheenjohtaja, kirkkoherra Seija Saarikko, pöytäkirjan pitäjä, vs. talouspäällikkö Kokousaika Torstai 15.1.2015 klo 18.00-19.25 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Pirkko Hongisto Jouko Isoniemi Irmeli Juntunen Antti Koistinen Taisto Kokko Kyösti

Lisätiedot

TORNION SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2017

TORNION SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2017 ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm 04.01.2017 1/2017 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 11.01.2017 1 Parasniemen seurakuntatalo, Parasniementie 84, 95450 Tornio OSALLISTUJAT Osallistujista luettelo seuraavalla sivulla.

Lisätiedot

Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 12. helmikuuta 2019 kello

Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 12. helmikuuta 2019 kello SAVONLINNAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSKUTSU Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 12. helmikuuta 2019 kello 18.00. Kokouksen

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2017

KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 (5) Limingan seurakunta Pappilantie 6, 91900 Liminka KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2017 KOKOUSAIKA: 28.11.2017 ALKAMISAIKA: klo 18.00 PÄÄTTYMISAIKA: klo 19.58 KOKOUSPAIKKA: pappilan sali Ansamaa Arja

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Maanantai 7.1.2019 klo 16.30 KOKOUSPAIKKA Seurakuntakeskus/iso kahvio KOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT JA PÄÄTETTÄVÄT ASIAT Asia no. 1 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

HUITTISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 sivu KIRKKOVALTUUSTO /9

HUITTISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 sivu KIRKKOVALTUUSTO /9 KIRKKOVALTUUSTO 26.01.2017 1/9 Kokousaika Torstai 26.01.2017 klo 19.00-19.25 Kokouspaikka Huittisten seurakuntakeskus, Toivon sali Jäsenet, paikalla Tuula Ala-Haavisto Tuula Hannunen Liisa Hosike Päivi

Lisätiedot

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto Aika: 9.2.2016 klo 18.00 18.34 Paikka: Someron seurakuntakeskus, sali 2 Läsnä: Aaltonen Marketta Eino Pauli Hakamäki Raila vara Kallio Anja Kankare

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 (13) YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO /2013

KIRKKONUMMEN SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 (13) YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO /2013 KIRKKONUMMEN SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 (13) Kokouspäivä Paikka ja aika: Seurakuntatalo sali 2-3, Seurakunnantie 1, 30.1.2013 klo 18.00 Läsnä olevat jäsenet: Andersén Sanna Lahti Viveca Rekola Merja

Lisätiedot