MERIKARVIAN KUNTA. PÖYTÄKIRJA nro 4/2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MERIKARVIAN KUNTA. PÖYTÄKIRJA nro 4/2017"

Transkriptio

1 MERIKARVIAN KUNTA PÖYTÄKIRJA nro 4/2017 Toimielin Kokousaika Kokouspaikka Pykälät Sivistyslautakunta klo Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien vaali 47 Sivistyslautakunnan talouden toteutuma Merikarvian kunnan perusopetuksen opetussuunnitelman päivittäminen / luku 6 Ahlströmin alakoulu SALAINEN SALAINEN Perusopetuksen ja lukion yhteisen virkasuhteisen tuntiopettajan tehtävä oppilaanohjaus ja opintoohjaus Merikarvian perusopetuksen ja lukion sivutoiminen virkasuhteinen musiikin tuntiopettajan tehtävä Merikarvian yhteiskoulun pienryhmän tarve ja siihen liittyvät henkilöstöjärjestelyt lukuvuodeksi Merikarvian kunnan perusopetuksen ja lukion yhteisen virkasuhteisen liikunnan tuntiopettajan sijaisuus Merikarvian yhteiskoulun teknisen työn opetuksen järjestäminen lukuvuonna Merikarvian lukioon myönnettävät tunnit lukuvuodeksi SALAINEN SALAINEN Merikarvian kunnan oppilaspaikat Kankaanpään musiikkiopistossa lukuvuonna Tiedotusasiat Norkoolin päiväkodin henkilöstötarve alkaen 96 Pöytäkirjan nähtävänäpito Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoite, pidetään yleisesti nähtävänä Merikarvian kunnanvirastossa Puheenjohtaja Merikarvialla 2017 Ilmoitusmenettely Sari Norrgård Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle Ilmoitustaulunhoitaja

2 MERIKARVIAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO SIVU 4/ Toimielin Sivistyslautakunta Kokousaika klo Kokouspaikka Kunnanvirasto Jäsenet Norrgård Sari, pj. Mikkola Jarmo, jäsen, vpj. läsnä poissa 53 Alinen Matti, jäsen Herranen Sakari, jäsen poissa tilalla Tommi Wikström Koivutalo Tapani, jäsen Laaksonen Heidi, jäsen Lakkisto Jarkko, jäsen Kivilahti Eila, jäsen Seppälä Mari, jäsen Muut osallistujat Kosma Jari, sivistysjohtaja, esittelijä ja sihteeri AlaLuopa Pentti, kunnanjohtaja Kotiranta Juhani, kunnanhallituksen puheenjohtaja, poissa Veikko Salmi, kunnanhallituksen edustaja Sinikka Oikarinen 4950, 61 Timo Lindgren 48 Pasi Koski 5158 Asiat sivut Laillisuus ja Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus päätösvaltaisuus Allekirjoitus ja varmennus Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastaminen Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Sari Norrgård Merikarvialla / 2017 Jari Kosma Tommi Wikström Jarmo Mikkola Mari Seppälä 53 Pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä Merikarvialla / 2017 Todistaa Jari Kosma, sivistysjohtaja

3 Sivistyslautakunta Dnro MK:256 / Sivistyslautakunnan talouden toteutuma Talousarvion täytäntöönpanoohjeiden mukaan vuoden aikana talousarvion toteutumisesta raportoidaan vähintään kolmannesvuosittain lautakunnalle, kunnanjohtajalle ja kunnanhallitukselle. Tähän tehtävään liittyen lautakunnat arvioivat toimialueensa talousarvion toteutumista vähintään kolmannesvuosittain tehtävällä toteutumavertailulla, jolla seurataan vastuualueen ulkoisia tuloja ja menoja. Tasaisella kehityksellä budjetoidusta alijäämästä tulisi olla käytetty 41,4 %. Toteutumavertailu on kokonaisuudessaan nähtävissä kokouksessa. Sivistyslautakunnan talousarvion toteutuminen (ulkoinen) tilinpäätös budjetti toteutuma toteutuma käyttö % Koulutoimen hallinto ,5 Päivähoito ja esiopetus ,5 Alakoulu ,6 Yläkoulu ,4 Erityiskoulutoiminta ,6 Lukio ,4 Sivistyslautakunta ,8 Sivistyslautakunnan vastuualueeseen kuuluvien palveluiden talousarvio on toteutunut mennessä kokonaisuudessaan arvioiden talousarvion mukaisesti. Prosentuaalinen toteutuma 40,8 % on kokonaisuudessaan budjetoidun ajankohdan mukainen. Erityiskoulutoiminnassa on ylitys. Kyseisen kustannuspaikan kautta laskutetaan Porin perusturvan TYKEkuljetuksia sekä muilta kunnilta perittäviä ostopalveluja, joita ei ole vielä laskutettu kevään ajalta. Kyseiset saatavat kirjautuvat kunnan tilille taannehtivasti, mikä näkyy pitkin vuotta tilapäisinä heilahteluina erityiskoulutoiminnan toteutumassa. Ehdotus: Sivistyslautakunta päättää merkitä sivistyslautakunnan tilanteen mukaisen talousarvion toteutumaraportin tiedoksi sekä antaa sen edelleen kunnanjohtajalle ja kunnanhallitukselle tiedoksi. Täytäntöönpano:

4 Sivistyslautakunta Dnro MK:268 / Merikarvian kunnan perusopetuksen opetussuunnitelman päivittäminen / luku 6 Ahlströmin alakoulu Merikarvian kunnan perusopetuksen opetussuunnitelma alkaen hyväksyttiin heinäkuussa 2016 (Siv.ltk 74 / ). Kyseinen opetussuunnitelma laadittiin valtioneuvoston asetuksen (422/2012) ja Opetushallituksen vahvistamien perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden pohjalta. Perusopetuksen osalta opetussuunnitelma tuli voimaan luokilla 16, ja ylemmillä luokilla siten, että lukuvuonna sen piiriin tulevat 7. luokat, lukuvuonna luokat ja lukuvuonna luokat. Merikarvian kunnan perusopetuksen opetussuunnitelman rakenne ja OPStyöskentely pohjautuivat siihen, että Merikarvian kunnassa on vain yksi perusopetusta vuosiluokilla antava koulu, Ahlströmin alakoulu sekä vain yksi perusopetusta vuosiluokilla antava koulu, Merikarvian yhteiskoulu. Heinäkuussa 2016 todettiin, että lukuvuoden aikana saadaan kokemuksia uuden opetussuunnitelman toimivuudesta, ja keväällä 2017 lukuvuoden loppuessa on selvillä, miltä osin uutta opetussuunnitelmaa on mahdollisesti tarvetta päivittää. Koulunjohtaja Timo Lindgren on toimittanut lautakunnalle lukuun 6 Ahlströmin alakoulun osalta arviointia koskevan päivityksen. Asiakokonaisuus on nähtävillä kokouksessa, ja se korvaa aikaisemmin hyväksytyn Ahlströmin alakoulun osuuden luvussa 6. Tämän lisäksi Timo Lindgren esittelee oppimiskeskustelulomakkeet, jotka lisätään opetussuunnitelmaan liitteenä. Ehdotus: Sivistyslautakunta päättää hyväksyä Merikarvian kunnan perusopetuksen opetussuunnitelman päivityksen siten, että aikaisempi luvun 6 Ahlströmin alakoulun osuus korvataan tässä kokouksessa esitetyllä asiakokonaisuudella. Täytäntöönpano:

5 Sivistyslautakunta Dnro SAL:2 / SALAINEN

6 Sivistyslautakunta Dnro SAL:6 / SALAINEN

7 Sivistyslautakunta Dnro MK:232 / Perusopetuksen ja lukion yhteisen virkasuhteisen tuntiopettajan tehtävä oppilaanohjaus ja opintoohjaus Perusopetuksen oppilaanohjauksessa ja lukion opintoohjauksessa on niin vähän oppitunteja, etteivät ne riitä opintoohjaajan viran perustamiseen. Kyseisen päätoimisen tuntiopettajan tehtävän hoitoon on yhdistetty perusopetuksen ekonomiavalinnaisaineen ja lukion yrittäjyyskoulutuksen tunteja. Edellä mainittu virkasuhteisen tuntiopettajan tehtävä on täytetty toistuvasti määräaikaisesti ja tehtävää on hoitanut usean lukuvuoden ajan kasvatustieteen maisteri Mari Marttila. Marttilalla on kelpoisuus toimia opintoohjaajana ja hän on myös suorittanut ylemmän korkeatutkinnon. Asiaa tiedusteltaessa Mari Marttila on ilmoittanut olevansa valmis toimimaan edellä mainitussa tehtävässä edelleen. Vaikka Marttila on jo vuosia toiminut kyseisessä tehtävässä määräaikaisesti niin lainsäädäntö ei salli vakinaistamaan määräaikaista virkasuhteista työntekijää ilman julkista hakua. Ehdotus: Sivistyslautakunta päättää, että 1. perusopetuksen ja lukion yhteisen virkasuhteisen päätoimisen tuntiopettajan tehtävä, joissa opettavina aineina ovat perusopetuksen oppilaanohjaus ja lukion opintoohjaus sekä niitä eri vuosina tilanteen mukaan täydentävät muut opetustehtävät, täytetään vakinaisesti alkaen. 2. edellä mainitun virkasuhteisen päätoimisen tuntiopettajan tehtävän kelpoisuusvaatimukseksi asetetaan opetushenkilöstön kelpoisuudesta annetun asetuksen mukainen oppilaanohjaajan/opintoohjaajan kelpoisuus, ylempi opetus /kasvatusalan korkeakoulututkinto ja että valitulta edellytetään lisäksi perehtyneisyyttä yrittäjyyteen ja yrittäjyyskasvatukseen. 3. hakuaika päättyy klo 15.30, mihin mennessä hakemukset tulee toimittaa sähköpostitse osoitteeseen 4. tehtävän täyttöä koskevaan haastatteluun kutsutaan kaikki muodollisesti kelpoiset hakijat, ja mikäli muodollisesti kelpoisia hakijoita on yli neljä tai heitä ei ole ollenkaan, esittelijälle annetaan oikeus päättää haastatteluun kutsuttavista; 5. täyttöön sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa; 6. valinta on ehdollinen ja valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote koulutoimistoon. Täytäntöönpano:

8 Sivistyslautakunta Dnro MK:200 / Merikarvian perusopetuksen ja lukion sivutoiminen virkasuhteinen musiikin tuntiopettajan tehtävä Siv.ltk. 30 / Merikarvian yhteiskoulussa ja lukiossa on yhteensä noin vuosiviikkotuntia musiikin opetusta, jota ei voida liittää mihinkään lehtorin virkaan. Edellä mainittu tuntimäärä ei myöskään riitä musiikin lehtorin viran tai musiikin päätoimisen virkasuhteisen tuntiopettajan tehtävän perustamiseen. Näin ollen Merikarvian yhteiskoulun ja lukion musiikin opetuksen järjestämiseen on perusteltua järjestää niin, että sitä varten julistetaan avoimesti haettavaksi sivutoiminen virkasuhteinen musiikin tuntiopettajan tehtävä. Järjestely on ollut käytössä jo lukuvuonna lukien. Edellä mainittu sivutoiminen virkasuhteinen musiikin tuntiopettajan tehtävä on täytetty määräajaksi , koska valitulta puuttuu muodollinen kelpoisuus. Ehdotus: 1. Sivistyslautakunta päättää julistaa avoimeksi ja haettavaksi perusopetuksen ja lukion yhteisen virkasuhteisen sivutoimisen musiikin tuntiopettajan tehtävän lukien; 2. Sivistyslautakunta päättää, että edellä mainitun tuntiopettajan tehtävän kelpoisuusvaatimukseksi asetetaan opetushenkilöstön kelpoisuudesta annetun asetuksen mukainen musiikinopettajan kelpoisuus; 3. Sivistyslautakunta päättää edellä mainitun tuntiopettajan tehtävän täytöstä seuraavaa: hakuaika päättyy klo 15.30, mihin mennessä hakemukset tulee toimittaa koulutoimistoon osoitteella Merikarvian kunta Sivistyslautakunta Kauppatie 40, Merikarvia; edellä mainitun tehtävän aukiolosta ilmoitetaan työvoimahallinnon internetsivuilla sekä kunnan virallisella ilmoitustaululla ja internetsivuilla; tehtävän täyttöä koskevaan haastatteluun kutsutaan kaikki muodollisesti kelpoiset hakijat, ja mikäli muodollisesti kelpoisia hakijoita on yli neljä tai heitä ei ole ollenkaan, esittelijälle annetaan oikeus päättää haastatteluun kutsuttavista; täyttöön sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa; valinta on ehdollinen ja valitun on ennen koulutyön alkua ja valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote koulutoimistoon. Siv.ltk. 52 / lukien täytettävä perusopetuksen ja lukion yhteinen virkasuhteinen sivutoiminen musiikin tuntiopettajan tehtävä oli avoimesti haettavana sivistyslautakunnan päättämällä tavalla. Määräaikaan mennessä sitä haki yksi hakija: muusikko Timo Jauhiainen Porista, Yhtään hakemusta ei tullut hakuajan päättymisen jälkeen. Muusikko Timo Jauhiainen on hoitanut edellä mainittua tehtävää syksystä 2013 alkaen yhtäjaksoisesti.

9 Sivistyslautakunta Ehdotus: Sivistyslautakunta päättää valita perusopetuksen ja lukion yhteiseen virkasuhteiseen sivutoimiseen musiikin tuntiopettajan tehtävään muusikko Timo Jauhiaisen määräaikaisesti ajalle Määräaikaisuuden peruste on, että Jauhiaiselta puuttuu opetushenkilöstön kelpoisuudesta annetun asetuksen mukainen musiikinopettajan muodollinen kelpoisuus.

10 Sivistyslautakunta Dnro MK:202 / Merikarvian yhteiskoulun pienryhmän tarve ja siihen liittyvät henkilöstöjärjestelyt lukuvuodeksi Merikarvian yhteiskouluun perustettiin joulukuussa 2012 osittain eriytetyn erityisopetuksen järjestämistä varten pienryhmä, jossa opiskelee oppilaita, joilla on yhdessä tai useammassa oppiaineessa yksilöllistetyt oppimistavoitteet. Ryhmän toimintaa on jatkettu lukuvuosittain erillispäätöksillä. Lukuvuodeksi Merikarvian yhteiskoulun pienryhmää ei perustettu vähäisen tarpeen vuoksi. Myös lukuvuodeksi ei ole tarvetta perustaa erillistä pienryhmää. Rehtori Pasi Kosken kanssa käydyn keskustelun perusteella voidaan todeta, että kuluneen lukuvuoden järjestely, jossa laajaalaisen erityisopettajan opetustuntimäärää oli kolmella viikkotunnilla korkeampi kuin aikaisempina vuosina 23 tunnissa ja pienryhmässä toimineen erityisopettajan sijaan oli palkattuna toinen koulunkäynninohjaaja, oli toimiva. Kyseisellä järjestelyllä kyetään tukemaan riittävästi niin tehostetun tuen kuin erityisen tuen oppilaita, sillä sen jälkeen yhteiskoulussa olisi edelleen yksi erityisopettaja ja kaksi koulunkäynninohjaajaa. Laajaalaisen erityisopettajan ja kahden koulunkäynninohjaajan käytöllä saataisiin tuettua jopa useimpia opetusryhmiä samanaikaisesti kuin aikaisemmalla pienryhmä järjestelyllä. Kyseinen henkilöstöjärjestely tuo lisäksi jonkun verran säästöjä henkilöstökuluissa. Tämä järjestely on kuitenkin lähtökohtaisesti tarkoitettu vain lukuvuodeksi , sillä erityistä tukea tarvitsevien ja yksilöllistä oppimistavoitteita noudattavien oppilaiden määrä, mitä ilmeisemmin kasvaa taas lukuvuodeksi Pienryhmän tarpeesta lukuvuodeksi tehdään aikanaan erillinen päätös sen hetkisen tilanteen mukaisesti. Talousarvioon on varattuna varoja määräaikaisen koulunkäynninohjaajan palkkaamiseen. Ehdotus: Sivistyslautakunta päättää, että 1) pienryhmää ei perusteta lukuvuodeksi ) laajaalaisen erityisopettajan opetustuntimäärää Merikarvian yhteiskoulun osalta pidetään 23 tunnissa kuten oli lukuvuonna ) palkataan koulunkäynninohjaaja lukuvuodeksi ) edellä mainitun koulunkäynninohjaajan tehtävän hakuaika päättyy klo 15.30, mihin mennessä hakemukset tulee toimittaa kunnanvirastoon osoitteella Merikarvian kunta Sivistyslautakunta Kauppatie 40, Merikarvia 5) edellä mainitun koulunkäynninohjaajan tehtävän aukiolosta ilmoitetaan työvoimahallinnon internetsivuilla sekä kunnan virallisella ilmoitustaululla ja internetsivuilla; 6) edellä mainitun koulunkäynninohjaajan tehtävän täyttöä koskevaan haastatteluun kutsutaan kaikki muodollisesti kelpoiset hakijat, ja mikäli muodollisesti kelpoisia hakijoita on yli neljä tai heitä ei ole ollenkaan, esittelijälle ja yhteiskoulun rehtorille annetaan oikeus päättää haastatteluun kutsuttavista; 7) edellä mainitun koulunkäynninohjaajan tehtävän täyttöön sovelletaan neljän kuukauden koeaikaa; 8) edellä mainitun koulunkäynninohjaajan valinta on ehdollinen ja valitun on ennen koulutyön alkua ja valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote koulutoimistoon.

11 Sivistyslautakunta Siv.ltk.53 / Koulunkäynninohjaajan määräaikainen tehtävä oli auki lautakunnan päättämällä tavalla. Määräaikaan mennessä tuli kuusi hakemusta. Hakijoina oli Merja Nurmi Merikarvialta (koulunkäynninohjaajan koulutus) Marjo Peltomäki Merikarvialta (koulunkäynninohjaajan koulutus) Johanna Mäntylä Merikarvialta (lähihoitaja / varhaiskasvatus) Enni Aaltonen Merikarvialta (liikuntaneuvoja) Anne Lamminmäki Isojoelta (Lähihoitaja / vanhustyö) Olga Elviira Tuomi Merikarvialta (ylioppilas) Haastatteluun on kutsuttu Merja Nurmi ja Marjo Peltomäki. Ehdotus: Esittelijä antaa ehdotuksensa kokouksessa Käsittely: Jarmo Mikkola poistui kokouksesta 53 :n käsittelyn ajaksi ja sivistyslautakunta valitsi pöytäkirjan tarkastajaksi 53 :n osalle Mari Seppälän Esittäjän ehdotus: Sivistyslautakunta valitsee Merja Nurmen koulunkäynninohjaajan määräaikaiseen tehtävään lukuvuodeksi

12 Sivistyslautakunta Dnro MK:205 / Merikarvian kunnan perusopetuksen ja lukion yhteisen virkasuhteisen liikunnan tuntiopettajan sijaisuus Siv.ltk. 32 / Merikarvian kunnan perusopetuksen ja lukion yhteisen virkasuhteinen liikunnan tuntiopettaja on jäämässä äitiyslomalle alkaen. Näin ollen tehtävän hoitamista varten tarvitaan sijainen kyseisen äitiysloman ajaksi. Sijaisen tarve jatkuu mitä todennäköisimmin vanhempainvapaan ajan sekä mahdollisesti hoitovapaalla. Ehdotus: 1. Sivistyslautakunta päättää julistaa avoimeksi ja haettavaksi Merikarvian kunnan perusopetuksen ja lukion yhteisen virkasuhteisen liikunnan tuntiopettajan sijaisuuden siten, että sijaisuuden kesto on vähintään , mutta sijaisuus jatkuu todennäköisesti alkaen vakinaisen tuntiopettajan myöhemmin anomalla ajalla ainakin toukokuulle Sivistyslautakunta päättää, että edellä mainitun tuntiopettajan tehtävän kelpoisuusvaatimukseksi asetetaan opetushenkilöstön kelpoisuudesta annetun asetuksen mukainen liikunnanopettajan kelpoisuus; 3. Sivistyslautakunta päättää edellä mainitun tuntiopettajan tehtävän täytöstä seuraavaa: hakuaika päättyy klo 15.30, mihin mennessä hakemukset tulee toimittaa koulutoimistoon osoitteella Merikarvian kunta Sivistyslautakunta Kauppatie 40, Merikarvia edellä mainitun sijaisuuden aukiolosta ilmoitetaan työvoimahallinnon internetsivuilla sekä kunnan virallisella ilmoitustaululla ja internetsivuilla; tehtävän täyttöä koskevaan haastatteluun kutsutaan kaikki muodollisesti kelpoiset hakijat, ja mikäli muodollisesti kelpoisia hakijoita on yli neljä tai heitä ei ole ollenkaan, esittelijälle annetaan oikeus päättää haastatteluun kutsuttavista; täyttöön sovelletaan neljän kuukauden koeaikaa; valinta on ehdollinen ja valitun on ennen koulutyön alkua ja valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote koulutoimistoon. Siv.ltk. 54 / lukien täytettävä Merikarvian kunnan perusopetuksen ja lukion yhteinen virkasuhteinen liikunnan tuntiopettajan sijaisuus oli avoimesti haettavana sivistyslautakunnan päättämällä tavalla. Määräaikaan mennessä sitä haki kolme hakijaa: Marika Manninen Porista (liikuntatieteen maisteri) Jani Juuti Lahdesta (kasvatustieteiden perusopinnot) Enni Aaltonen Merikarvialta (liikuntaneuvoja) Haastatteluun on kutsuttu kaikki hakijat. Haastattelu pidetään ennen lautakunnan kokousta erikseen ilmoitettavana ajankohta. Ehdotus: Esittelijä antaa esityksensä kokouksessa Käsittely: Esittelijän ehdotus: Sivistyslautakunta valitsee haastattelujen ja muiden perustelluiden syiden takia Jani Juutin lukien täytettävään Merikarvian

13 Sivistyslautakunta kunnan perusopetuksen ja lukion yhteiseen virkasuhteiseen liikunnan tuntiopettajan sijaisuuteen. Hänen varalle valitaan Enni Aaltonen.

14 Sivistyslautakunta Dnro MK:211 / Merikarvian yhteiskoulun teknisen työn opetuksen järjestäminen lukuvuonna Merikarvian yhteiskoulussa teknisen työn opetuksesta on huolehtinut perusopetuksen päätoiminen tuntiopettaja (virka nro 0114). Nyt uusien opetussuunnitelmien käyttöön oton myötä alkaen uusien 7.luokkalaisten opetuksessa puhutaan vain käsityöstä, mutta edelleenkin siihen sisältyy teknistä työtä ja lisäksi 8. ja 9. luokkalaiset noudattavat edelleen vanhaa OPSia. Virka oli aiemmin teknisen työn aineenopettajan virka, joka oli muutettu opetustuntien vähäisyyden vuoksi päätoimiseksi tuntiopettajan viraksi. (Siv.ltk 28 / ). Päätoimisen tuntiopettajuuden opetustuntien alaraja on 16 tuntia, johon kyseisessä virassa on päästy liittämällä viran hoitoon teknisentyön opetuksen ohella mm. terveystiedon, biologin ja maantiedon sekä maa ja metsätalous valinnaisaineen opetusta. Lukuvuonna teknisen työn opetusta on tulossa viikoittain noin 8 tuntia (45min tunteina), mikä ei riitä lähellekään opetusvelvollisuuden alarajaa. Ei ole tarkoituksenmukaista antaa terveystiedon tai biologian ja maantiedon tunteja kyseisen viran hoitoon, sillä kyseisiä tunteja tarvitaan täyttämään pätevien terveystiedon sekä biologian ja maantiedon opettajien opetusvelvollisuutta. Lukuvuonna Merikarvian kunta hankki Merikarvian yhteiskoulussa tarvitsemansa teknisen työn opettajan tunnit Siikaisten kunnalta. Tulevana lukuvuonna järjestely ei ole enää mahdollinen. Kysyttäessä Ahlströmin alakoulun mahdollisuuksista liittää yläkoulun teknisen työn opetus ensi lukuvuodeksi jonkun luokanopettajan hoidettavaksi ei ole mahdollista. Ne luokanopettajat, jotka olisivat kykeneviä hoitamaan opetus, ovat kiinni omassa opetuksessaan. On siis haettava sivutoimista tuntiopettajaa, joka vastaisi teknisen työn opetuksesta lukuvuonna Merikarvian yhteiskoulussa. Lisäksi on huomioitava, että teknisen työn tilat ovat menossa remonttiin, joten opetuksen voisi tai pitäisi tiivistää suoritettavaksi 3 ensimmäisen jakson aikana. On haasteellista löytää pätevää teknisen työn opetukseen yläkoulussa kykenevään henkilöön näillä reunaehdoilla. Ehdotus: Sivistyslautakunta päättää 1. Sivistyslautakunta päättää julistaa avoimeksi ja haettavaksi perusopetuksen virkasuhteisen sivutoimisen teknisen työn tuntiopettajan tehtävään alkaen lukuvuodeksi Sivistyslautakunta päättää, että edellä mainitun tuntiopettajan tehtävän kelpoisuusvaatimukseksi asetetaan opetushenkilöstön kelpoisuudesta annetun asetuksen mukainen teknisen työn opettajan kelpoisuus; 3. Sivistyslautakunta päättää edellä mainitun tuntiopettajan tehtävän täytöstä seuraavaa: hakuaika päättyy klo 15.30, mihin mennessä hakemukset tulee toimittaa koulutoimistoon osoitteella Merikarvian kunta Sivistyslautakunta Kauppatie 40, Merikarvia; edellä mainitun tehtävän aukiolosta ilmoitetaan työvoimahallinnon internetsivuilla sekä kunnan virallisella ilmoitustaululla ja internetsivuilla; tehtävän täyttöä koskevaan haastatteluun kutsutaan kaikki muodollisesti kelpoiset hakijat, ja mikäli muodollisesti kelpoisia hakijoita on yli neljä tai heitä ei ole ollenkaan, esittelijälle annetaan oikeus päättää haastatteluun kutsuttavista; jos määräaikaan mennessä ei ole tullut yhtään hakemusta, niin sivistyslautakunta antaa Merikarvian yhteiskoulun rehtorille oikeuden etsiä ja palkata henkilön, joka

15 Sivistyslautakunta kykenisi opettamaan teknistä työtä lukuvuoden aikana. Tässä tapauksessa rehtorilla on oikeus sopia löytämänsä henkilön kanssa juostavasti lukujärjestyksestä, mikäli se edesauttaa tehtävän vastaanottamista. täyttöön sovelletaan neljän kuukauden koeaikaa; valinta on ehdollinen ja valitun on ennen koulutyön alkua ja valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote koulutoimistoon. Teemu Salminen poistui kokouksesta 33 :n käsittelyn jälkeen Siv.ltk. 55 / Perusopetuksen virkasuhteisen sivutoimisen teknisen työn tuntiopettajan tehtävä, joka täytetään alkaen lukuvuodeksi , oli avoimesti haettavana sivistyslautakunnan päättämällä tavalla. Määräaikaan mennessä sitä haki kaksi muodollisesti kelpoista hakijaa: Tapani Ahokas (Kasvatustieteen maisteri) Esa Laitinen (Kasvatustieteen maisteri) Haastatteluun on kutsuttu molemmat hakijat. Haastattelu pidetään ennen lautakunnan kokousta erikseen ilmoitettavana ajankohta. Ehdotus: Esittelijä antaa ehdotuksensa kokouksessa Käsittely: Esittäjän ehdotus on, että Sivistyslautakunta valitsee Tapani Ahokkaan perusopetuksen virkasuhteisen sivutoimisen teknisen työn tuntiopettajan tehtävään, joka täytetään alkaen lukuvuodeksi Täytäntöönpano:

16 Sivistyslautakunta Dnro MK:214 / Merikarvian lukioon myönnettävät tunnit lukuvuodeksi Siv.ltk 29 / Sivistyslautakunta myöntää Merikarvian kunnan ylläpitämille kouluille opetus, erityisopetus ja kerhotunnit opetuksen järjestämistä varten. Myönnettäviä tunteja käsitellään ns. vuosiviikkotunteina, mikä tarkoittaa opetustuntien määrää koulujen työaikaan kuuluvana täytenä työviikkona. Yksi vuosiviikkotunti tarkoittaa 38 tuntia opetusta lukuvuoden aikana. Tämän hetken tiedon mukaan Merikarvian lukiossa aloittaa ensi lukuvuonna 27 opiskelijaa ensimmäisen vuoden opintonsa ja koko lukion opiskelijamäärä tulee olemaan noin 77 opiskelijaa. Näin ollen Merikarvian lukion kokonaisopiskelijamäärä laskee noin kymmenellä kuluvasta lukuvuodesta. Esittelijän ehdotuksessa Merikarvian lukiolle lukuvuodeksi myönnettäisiin 152 tuntia opetustuntia, kaksi (2) tuntia erityisopetukseen ja yksi (1) kerhotunti. Vähennystä kokonaisvuosiviikkotuntimäärässä on 10 vuosiviikkotuntia lukuvuoden tasoon verrattuna. Rehtori Pasi Koski esittää päivätyssä ehdotuksessaan kirjallisin perusteluin (liite 1/29 / ), että lukiolle myönnettäisiin opetukseen 168,5 tuntia eli 6,5 tuntia enemmän kuin lukuvuonna Ja lisäksi varataan kaksi tuntia erityisopetukseen. Merikarvian lukion opettajakunta (15 opettajaa) päivätyssä ja Merikarvian sivistyslautakunnalle osoitetussa lausunnossaan (liite 2/29 / ) esittävät, että lukion tuntikertymää (tuntiresurssia) ei voi enää supistaa yhdelläkään tunnilla vaan päinvastoin nostaa nykyistä, kuten rehtori Pasi Koski on esittänyt. Merikarvian lukion oppilaskunnan hallitus / hallituksen puolesta pj. Emilia Marjamäki päivätyssä kannanotossa (liite 3/29 / ) Merikarvian sivistyslautakunnan jäsenille toteavat, että annetaan Merikarvian lukion opiskelijoille lupaamamme paremmat mahdollisuudet kuin muualla! Eri kunnissa lukiolle myönnetään opetustunteja käyttöön vähän erilaisin perustein ja toisistaan poikkeavilla systeemeillä. Useimmissa kunnissa annetaan lautakunnan päätöksellä opetustunnit. Joissakin kunnissa annetaan tietty tuntimäärä per opiskelija ja joissakin kunnissa käytettäväksi tietty rahasumma kurssia kohden. Noiden opetustuntien ohella OVTESissa määrätään kaikille lukiolle opetusmäärien mukaan yhtäläisin perustein (14 viikkotuntia + 0,17 viikkotuntia opiskelijaa kohden) ns. lukioresurssitunnit käytettäväksi opettajalle osoitettuihin luokan ulkopuolisiin töihin ja tehtäviin kuten ylioppilaskirjoituksiin kuuluvien kokeiden valmisteluun. Noita resurssitunteja voidaan osin käyttää jossain määrin myös opetustyöhön, mistä tulee sopia opettajakunnan kanssa. Merikarvian lukion tuntimääriä ei voida verrata kaupunkien suurlukioihin, joissa opiskelijaa kohden on käytössä selvästi vähemmän tunteja kuin maakuntien pienemmissä lukioissa. Satakunnassa Merikarvian lukion kanssa noin samankokoisia lukioita, jotka toimivat kiinteästi yläkoulun kanssa, ovat ainakin Pomarkku ja Nakkila. Ensi vuonna noissa lukioissa on ennakkotietojen mukaan kummassakin vähän yli 90 opiskelijaa. Eli jonkun verran enemmän kuin Merikarvialla. Nakkilassa käytössä on ensi lukuvuodeksi 134 opetustuntia ja Pomarkussa 132 opetustuntia. Eli Merikarvialla ehdotuksen mukaisella 152 opetustunnilla olisi käytössä noin 20 opetustuntia enemmän, vaikka opiskelijoita on jonkun verran vähemmän.

17 Sivistyslautakunta Jos myönnettyjä opetustunteja verrataan opiskelijaa kohden, niin Merikarvian 152 opetustuntia tarkoittaisi 77 opiskelijalla 1,97 opetustuntia per opiskelija. Esimerkiksi Huittinen antaa lukiolle opetustunteja 1,6 per opiskelija. Pomarkun 132 opetustuntia 90 opiskelijalla tarkoittaa 1,46 tuntia per opiskelija. Tällä tavoin vertaillessa voidaan sanoa, että vähentyvistä opetustunneista huolimatta Merikarvialla satsataan edelleen enemmän niin opetustuntien kokonaismäärässä kuin opetustunneissa per opiskelija enemmän lukioopetukseen kuin varmasti useimmissa suomalaisissa kunnissa. Lisäksi Merikarvian kunta panostaa opiskelijoille maksuttomiin mutta kunnan kustantamiin muihin lisäetuihin tietokoneista maksuttomaan kuljetukseen. OAJ Satakunnan selvityksen mukaan Merikarvian kunta panostaakin omaan lukiokoulutukseen eniten koko Satakunnassa opiskelijaa kohden. Keskimäärin Satakunnassa ja koko maassa kustannukset opiskelijaa kohden noin 7500 euroa. Merikarvialla lukion kustannukset opiskelijaa kohden on ollut vuosia selvästi korkeammat. Vuonna 2016 Merikarvian lukion kokonaiskustannukset opiskelijaa kohden olivat jonkun verran yli kunnan omien tilinpäätöstietojen mukaan. Vuosittain kooltaan vaihtelevat ikäluokat tuovat suuren taloudellisen ja toiminnallisen haasteen. Valtionavustukset, jotka kattavat osan lukion menoista, perustuvat opiskelijoiden määrään. Merikarvian lisäpanostus lukioon näkyy selvästi myös kokonaiskustannuksien ja valtionavustuksien erotuksessa. Kun vielä vuonna 2010 erotus oli noin , niin sen jälkeen erotus kasvoi nopeasti. Vuodesta 2014 erotus onkin ollut euron tasolla. Ennusteen mukaan lukion toiminnalle saatavien laskennallisten valtionavustusten määrä tippuu vuoden 2016 tasosta ( ) ensin vuonna 2017 noin eurolla ja sitten vuonna 2018 toisella eurolla. Vuonna 2018 valtionavustukset Merikarvian lukion toiminnalle olisivat Vuoden 2017 talousarvion mukaan lukion käyttötalouden sisäinen ja ulkoinen alijäämä olisi euroa. Kyseisessä luvussa ei ole mukana investointeja, joihin kuuluvat mm. opiskelijoiden tietokoneet. Mahdollinen vuonna 2018 toteutuva lukion avoimien opiskelutilojen (eli lukion aulatilojen) laajennus kuuluu myös investointien puolelle. Henkilöstökulut ovat selvästi suurin yksittäinen kululuokka, ja kyseisellä opetustuntien vähentämisellä katettaisiin vain osa edelleen kasvavasta erosta valtionavustuksien ja todellisten kustannuksien välillä. Kyseinen säästö olisi noin henkilösivukuluineen, kun henkilöstökulut kokonaisuudessaan ovat sivukuluineen vuoden 2017 talousarviossa Lukion oman valtionavustus ja kustannuspaineiden lisäksi samaan aikaan Merikarvian kunnan saamat valtionavustukset ovat muutenkin laskemassa merkittävästi. Vuoden 2014 tasosta ennakoidaan, että Merikarvian kunnan valtionavustukset pienenevät parilla miljoonalla vuoteen 2020 mennessä. Kyseinen kehitys asettaa merkittävän haasteen sopeuttaa toimintaa muuttuneeseen valtionavustustilanteeseen. Oma lukio on yksi kunnan ykkösasioista. Uuden valtuustokauden alkaessa olisikin jo ennen vuoden 2018 talousarvion valmistelua syytä pohtia valtuustoryhmissä ja kunnanhallituksessa Merikarvian lukion tarjontaa pidemmällä sihdillä kuten myös rehtori Pasi Koski perusteluissa esittää, sillä Merikarvian kunnassa on vahva tahtotila oman lukion säilyttämiseksi myös tulevaisuudessa. Lukuvuonna Merikarvialla olisi edelleen esittelijän ehdotuksen mukaisella opetustuntimäärällä useimpiin muihin lukioihin verrattuna pienemmät ryhmäkoot niin pakollisissa kuin syventävissä kursseissa. Lisäksi kunta kustantaa edelleen opiskelijoille mm. laadukkaan kannettavan tietokoneen, oppikirjat (joko perinteisen tai sähköisen version) sekä koulukuljetuksen yli 5km:n matkan omaavilta.

18 Sivistyslautakunta Merikarvialla lukiokoulutuksen järjestämiseen myönnetyn valtionavustuksien ja toimintakustannusten kehitys vuosina 2009 (sis. ulkoiset ja sisäiset kustannukset) Valtionosuus ( ) Toimintakustannukset ( ) Erotus Valtionosuus ( ) Toimintakustannukset ( ) Vuoden 2017 ja 2018 valtionosuuden luvut ovat ennusteita ja vuoden 2017 toimintakustannukset ovat talousarvion loppusumma Ehdotus: Sivistyslautakunta päättää hyväksyä lukuvuoden Merikarvian lukion opetus, erityisopetus ja kerhotunnit alla olevan taulukon mukaisesti. Lukio Opetustunnit opiskelijoiden määrä Lv ,5 77 Lv ,5 80 Lv ,5 90 Lv ,5 85 Lv ,5 78 Lv ,5 85 LV ,0 93 LV ,0 88

19 Sivistyslautakunta LV ,0 77 Erityisopetus Lv Lv Lv Lv Lv Lv LV LV LV Kerhotunnit Lv ,5 Lv ,5 Lv Lv Lv Lv LV LV LV Käsittely: Pykälän esittelyssä oli asiantuntijana mukana Pasi Koski, joka poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa. Jarmo Mikkola esitti asian palauttamista uuteen valmisteluun ja Hannele Oksanen kannatti Mikkolan esitystä. Äänestyksessä lautakunta yksimielisesti hyväksyi palautusesityksen. Päätös: Lautakunta päätti palauttaa asian uuteen valmisteluun Kunnanjohtaja Pentti AlaLuopa poistui kokouksesta 29 :n käsittelyn jälkeen Siv.ltk 56 / Sivistyslautakunnan edellisessä kokouksessa silloisen lautakunnan jäsenet toivat esiin keskustelussa toiveen siitä, että lukion tuntimääriin ei tehtäisi leikkauksia. Mahdollisten säästöjen toivottiin löytyvän muualta kuin opetustunneista. Tosin tässä nimenomaisessa pykälässä lautakunta antaa lukion käyttöön opetustunteja seuraavaksi lukuvuodeksi. Ja vastaavasti annetut oppitunnit vaikuttavat henkilöstökuluihin, mitkä edustavat valtaosaa kaikista toiminnan kuluista. Muista määrärahoista päätetään talousarvion valmistelussa, ja talousarvion lopulta hyväksyy uusi valtuusto. Vuoden 2016 tilinpäätöksessä henkilöstökuluja oli yhteensä , kun kaikki toimintakulut olivat Toimintakulujen vastapainona olivat erilaiset toimintatuotot opiskelijoista tilitettävien valtionavustusten lisäksi. Vuonna 2016 toimintatuottoja oli Tuottoja muodostui etenkin kuljetuskustannuksista maksettuina tukina. Toiminnan kulujen ja tuottojen jälkeen toimintakate ennen

20 Sivistyslautakunta poistoja ja laskennallisia eriä oli Poistojen jälkeinen tilikauden tulos oli ja laskennallisten erien (sisäiset vyörytyserät) jälkeinen tilikauden tulos oli Vuosien 2010, 2012, 2014 ja 2016 toimintakulujen jakautuminen erilaisiin ulkoisiin ja sisäisiin kuluihin muut toimintakulut (sisäiset vuokrat) sisäiset siivous ja muut palvelut sisäiset ateriapalvelut muut palvelut (EI sisäisiä) aineet, tarvikkeet esim. kirjat Kuljetuspalvelut henkilöstökulut Euromääräistä kasvua on tapahtunut 2010luvun aikana etenkin henkilöstö ja kuljetuskuluissa. Oma lukio merkitsee paljon Merikarvian kunnalle ja kuntalaisille, ja laadukas oma lukio on yksi keskeinen hyvinvointi ja vetovoima tekijä kunnassa. Pienet ryhmäkoot ja kuljetusjärjestelyt maksavat toisaalta varsin paljon verrattuna muihin kuntiin, mistä ilmeisesti kunnassa ollaan valmiita maksamaan selvästi enemmän per opiskelija kuin keskimäärin Satakunnassa tai muualla maassa. Pidemmällä ja jopa varsin lyhyellä aikavälillä on odottavissa suuria paineita leikata kyseisiä kuluja. Nyt kesäkuussa 2017 uusina opiskelijoina Merikarvian lukioon on valittu 25 nuorta niin Merikarvialta kuin naapurikunnista. Lisäksi neljä nuorta alle 7 keskiarvolla on hakeutumassa lukioon. Tämä tarkoittaisi yhteensä 29 uutta opiskelijaa. Näin ollen on lukion ryhmien toimivuuden, opiskelijoiden oppimisen tuen kuin opettajien

21 Sivistyslautakunta työllisyyden kannalta opetustuntien leikkaus tuo lisähaasteita toiminnan järjestämiselle. Toisaalta jokainen leikattu opetustunti toisi kuitenkin säästöä. Kuitenkaan opetustuntien lisäämiseen, kuten rehtori Pasi Koski opettajakunnan kannattamana on esittänyt, ei ole mahdollisuutta, jollei valtuusto ole valmis antamaan lisämäärärahoja henkilöstökuluihin laskevien valtionavustusten aikana jo syksylle Ehdotus: Esittelijä antaa ehdotuksensa kokouksessa Käsittely: Esittäjän ehdotus: Sivistyslautakunta päättää yksimielisesti antaa lukiolle 162 opetustuntia, kaksi tuntia erityisopetukseen ja yhden tunnin kerhotoimintaan lukuvuodeksi

22 Sivistyslautakunta Dnro SAL:4 / SALAINEN

23 Sivistyslautakunta Dnro SAL:8 / SALAINEN

24 Sivistyslautakunta Dnro MK:247 / Merikarvian kunnan oppilaspaikat Kankaanpään musiikkiopistossa lukuvuonna Ilmoittautumisaika Kankaanpään musiikkiopiston oppilaaksi päättyi Musiikkiopiston oppilaaksi voi tulla useammalla tavalla: alle 10vuotiaat ilmoittautumisen perusteella (pariopetus), yli 10vuotiaat pääsykokeen kautta tai kansalaisopiston ryhmissä olleet oppilaat Ensimmäinen vuosi on koevuosi, jonka aikana oppilaat antavat mm. näyttöä musikaalisuudestaan ja opiskelumotivaatiostaan. Toisesta opiskeluvuodesta lähtien pariopetuksessa olleet oppilaat jatkavat yksilöopetuksessa. Jatkosta päättää rehtori opettajien lausunnon ja arvioinnin perusteella. Merikarvian kunnasta vanhoina oppilaina on ilmoittanut jatkavansa 11 oppilasta. Näin ollen Merikarvian kunnan käytössä olisi 11 oppilaspaikkaa lukuvuonna Ehdotus: Sivistyslautakunta päättää vahvistaa Merikarvian kunnan oppilaspaikkojen määräksi Kankaanpään musiikkiopistossa 11 oppilaspaikkaa lukuvuodeksi Täytäntöönpano:

25 Sivistyslautakunta Tiedotusasiat 1. Opetushallituksen kehotuksesta on päivitetty Opintopolkupalveluun koulukeskuksen vastuukäyttäjien yhteystietoja (30.9. mennessä). Lisäksi on myönnetty huhtitoukokuun aikana koulukeskuksen vastuuhenkilöille käyttöoikeuksia (rehtori YTL oikeudet ja opintoohjaaja yhteisvalinnan arvosanojen tallentamisoikeus ym). 2. Sivistysjohtaja Jari Kosman julkiset ja salaiset vuoden 2017 päätökset 85, 87, 94, ja ,päivähoidon johtaja Sinikka Oikarisen vastaavat päätökset sekä Ahlströmin alakoulun johtajan päätös 73, Lukion ja yhteiskoulun rehtori Pasi Kosken julkiset ja salaiset päätökset pelkästään henkilöstöhallinnon päätöksiä. Edellä mainitut viranhaltijapäätökset, joista osa on salaisia, ovat nähtävillä kokouksessa. Ehdotus: Sivistyslautakunta päättää merkitä tiedoksi tiedotusasiat eikä käytä ottooikeuttaan. Täytäntöönpano:

26 Sivistyslautakunta Dnro MK:219 / Norkoolin päiväkodin henkilöstötarve alkaen Norkoolin päiväkodissa on tarve avata uusi lastentarhanopettajan toimi sekä täyttää määräaikaisesti lastenhoitajan toimi alkaen voimaan tullut varhaiskasvatuslaki ja voimaan tuleva valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma ja siihen perustava paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma painottavat, että lastentarhanopettajan kelpoisuuden omaava työntekijä vastaa lapsiryhmän pedagogisen toiminnan suunnittelusta ja normitetusta lapsen oman varhaiskasvatussuunnitelman laadinnasta ja kasvatuskeskusteluista lapsen huoltajien kanssa. Palkkaamalla vakinaisen lastentarhanopettajan Norkoolin päiväkodissa taattaisiin normien mukainen ja lasten iästä sekä ryhmästä riippumaton tasavertainen varhaiskasvatuspalvelu kaikissa ryhmissä. 13 vuotiaiden ryhmässä ei ole useaan vuoteen ollut lastentarhanopettajaa, mikä ei ole lainsäädännön mukainen tilanne alkaen. Lisäksi eläköityy lastenhoitaja. Norkoolin päiväkodissa on tarve palkata edelleen kyseisen henkilön tilalle lastenhoitaja, mutta tässä vaiheessa vain määräaikaisena ajalle Näin ollen kyseisen tehtävän täytön tarvetta arvioitaisiin uudelleen keväällä Kyseisellä järjestetyllä varaudutaan myös iltahoidon mahdolliseen lisääntyvään kysyntään. Norkoolin päiväkodissa on kasvava henkilöstön tarve, sillä vuonna 2014 Merikarvialla syntyi 42 lasta, joista merkittävä osa on kunnan järjestämän varhaiskasvatuksen piirissä. Myönteinen lasten määrä kasvu aiheuttaa luonnollisesti myös kasvua henkilöstökuluissa. Kyseisten tehtävien täyttämiset eivät ole luomassa kuitenkaan liiallisia paineita talousarviossa pysymiselle, sillä kokonaisuudessaan päivähoidon ja esiopetuksen henkilöstökulut ovat pysyneet hyvin budjetoidussa ja ovat ainakin tällä hetkellä alle vuoden 2016 tason. Näillä toimenpiteillä voidaan taata toiminnallisesti sekä taloudellisesti päivähoidolle sekä esiopetukselle asetetut tavoitteet. Lastentarhanopettajan palkkauksesta aiheutuu noin kulut sivukuluineen. Henkilöstökuluja on kuitenkin budjetoituun nähden säästymässä osin mm. esiopetuksen puolelta. Lisäksi iltahoidon tarpeeseen on varattuna määrärahoja. Ehdotus: Sivistyslautakunta päättää 1) lastentarhanopettajan toimen täyttämisestä seuraavaa: sivistyslautakunta pyytää kunnanhallitukselta lupaa avata ja täyttää Merikarvian kunnassa lastentarhanopettajan toimen, jonka pätevyysvaatimuksena on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksien (272/2005) 7 :n mukainen kelpoisuus. Kyseinen toimi täytetään vakinaisesti alkaen. Toimi avataan haettavaksi mahdollisimman pian siitä, kun kunnanhallitus on antanut luvan toimen täyttämiseksi. Sivistysjohtajalle ja päivähoidon johtajalle annetaan oikeus päättää tarkemmista hakuajoista kuitenkin siten, että hakuaika on vähintään kaksi viikkoa ja lautakunta kykenee täyttämään toimen alkaen. Hakemukset tulee toimittaa koulutoimistoon osoitteella Merikarvian kunta Sivistyslautakunta Kauppatie 40, Merikarvia; edellä mainitun tehtävän aukiolosta ilmoitetaan työvoimahallinnon internetsivuilla sekä kunnan virallisella ilmoitustaululla ja internetsivuilla; toimen täyttöön sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa; valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote ennen toimen vastaanottamista koulutoimistoon.

27 Sivistyslautakunta edellä mainitun toimen haastatteluun kutsutaan kaikki muodollisesti kelpoiset hakijat, ja mikäli muodollisesti kelpoisia hakijoita on yli neljä tai heitä ei ole ollenkaan, esittelijälle ja päivähoidon johtajalle annetaan oikeus päättää haastatteluun kutsuttavista. 2) että Merikarvian kunnassa julistetaan avoimesti haettavaksi määräaikainen lastenhoitajan toimi, jonka pätevyysvaatimuksena on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksien (272/2005) 8 :n mukainen kelpoisuus. Kyseinen toimi täytetään määräaikaisena ajalle Hakuaika on vähintään kaksi viikkoa, ja hakuaika päättyy perjantaina klo 15.30, mihin mennessä hakemukset tulee toimittaa koulutoimistoon osoitteella Merikarvian kunta Sivistyslautakunta Kauppatie 40, Merikarvia toimen aukiolosta ilmoitetaan työvoimahallinnon Internetsivuilla sekä kunnan virallisella ilmoitustaululla ja internetsivuilla. toimen täyttöön sovelletaan neljän kuukauden koeaikaa. valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote ennen toimen vastaanottamista koulutoimistoon. edellä mainitun toimen haastatteluun kutsutaan kaikki muodollisesti kelpoiset hakijat, ja mikäli muodollisesti kelpoisia hakijoita on yli neljä tai heitä ei ole ollenkaan, esittelijälle ja päivähoidon johtajalle annetaan oikeus päättää haastatteluun kutsuttavista Kunnanhallitus / 259 Ehdotus: Kunnanhallitus päättää perustaa lastentarhanopettajan toimen, jonka pätevyysvaatimuksena on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksien (272/2005) 7 :n mukainen kelpoisuus. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Siv.ltk. 61 / Kunnanhallitus päätti kokouksessaan (Kunnanhallitus / 259 ) perustaa lastentarhanopettajan toimen, jonka pätevyysvaatimuksena on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksien (272/2005) 7 :n mukainen kelpoisuus. Näin ollen sivistyslautakunta voi avata kyseisen jo aiemmin esityksen mukaisesti. Sivistyslautakunta kokouksessa päätti avata avoimesti haettavaksi lukien täytettävän määräaikaisen lastenhoitajan toimen. Toimi oli avoimesti haettavana sivistyslautakunnan päättämällä tavalla ja määräaikaan mennessä ( klo 15.30) sitä haki yksitoista hakijaa: Enni Aaltonen Merikarvia liikuntaneuvoja Pirjo Alahonka Honkajoki lähihoitaja Henna Alanko Pori lähihoitaja Jenna Anttila Pori lähihoitaja Jenna Jokinen Noormarkku valmistuva lähihoitaja Sari Keskinen Pori lähihoitaja Anu Kortessalo Tuorila lähihoitaja

28 Sivistyslautakunta Susanne Lohiranta Merikarvia lähihoitaja Johanna Mäntylä Merikarvia lähihoitaja Laura Määttänen Noormarkku lähihoitaja Jenni NiemiRanne Merikarvia lähihoitaja, vk. sosionomi Yhtään hakemusta ei tullut määräajan jälkeen. Haastatteluun on kutsuttu neljä hakijaa. Anu Kortessalo, Susanne Lohiranta, Johanna Mäntylä ja Jenni NiemiRanne. Haastattelu pidetään ennen lautakunnan kokousta erikseen ilmoitettavana ajankohta. Ehdotus: Esittelijä antaa esityksensä kokouksessa Käsittely: Esittäjän ehdotus: Sivistyslautakunta 1) päättää, että lastentarhanopettajan toimen hakuaika on vähintään kaksi viikkoa, ja hakuaika päättyy perjantaina klo 15.30, mihin mennessä hakemukset tulee toimittaa koulutoimistoon sähköpostilla 2) valitsee lastenhoitajan määräaikaiseen toimeen alkaen Jenni Niemi Ranteen ja hänen varalle Susanne Lohirannan. Täytäntöönpano:

29 Sivistyslautakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät: 47, 60 Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n 1. mom mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pykälät: HallintolainkäyttöL 5 :n /muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pykälät ja valituskieltojen perusteet: OIKAISUVAATIMUSOHJEET: Oikaisuviranomainen ja aika Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen: Pykälät: 4859, 61 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite: Sivistyslautakunta, Kauppatie 40, Merikarvia Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava. VALITUSOSOITUS: Valitusviranomainen ja aika Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen. Valitusviranomainen, postiosoite: Turun hallintooikeus, PL 32, TURKU Kunnallisvalitus, pykälät Valitusaika 30 päivää päätöksen antamispäivästä lukien. Hallintovalitus, pykälät Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Päätös annetaan Päätös annetaan Muu valitusviranomainen, osoite ja postiosoite: Markkinaoikeus, Radanrakentajantie 5, HELSINKI LounaisSuomen aluehallintovirasto, PL 22, TURKU pykälät valitusaika päivää Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. VALITUSKIRJA: Valituskirjassa on ilmoitettava; valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite päätös, johon haetaan muutosta miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan muutosvaatimuksen perusteet tehtäväksi Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite. Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla valistusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä. Yksityiskohtainen oikaisuvaatimusohje/valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen. LISÄTIETOJA: Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/93) nojalla muutoksenhakijalta voidaan periä hallintooikeudessa kulloinkin voimassa oleva oikeudenkäyntimaksu. Liitetään pöytäkirjaan

MERIKARVIAN KUNTA. PÖYTÄKIRJA nro 5/2017

MERIKARVIAN KUNTA. PÖYTÄKIRJA nro 5/2017 MERIKARVIAN KUNTA PÖYTÄKIRJA nro 5/2017 Toimielin Sivistyslautakunta Kokousaika 25.7.2017 klo 18.00 18.25 Kokouspaikka Kunnanvirasto Pykälät Käsiteltävät asiat Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.2.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna (poissa), tilalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius,

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.11.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.2.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.5.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 1.3.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 5.5.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012 Kokousaika 29.5.2012 klo 17.30-18.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A KOKOUKSEN LAILLISUUDEN

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 21.5.2013 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.4.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.3.2010 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 12.3.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna poissa, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 8.12.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Jukka Panu, jäsen Muut osallistujat:

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.6.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.11.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti.

Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti. Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/2017 125 mukaisesti. Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon

Lisätiedot

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Kokouskutsu / Esityslista Nro 4/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 31.08.2017 Klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 1/2018 1

Utsjoen kunta Pöytäkirja 1/2018 1 Utsjoen kunta Pöytäkirja 1/2018 1 Aika 02.02.2018 klo 13:00-13:54 Paikka Kunnantalo kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 2.5.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 6.6.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Asialista 18/2017 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Lauantai 7.10.2017 KOKOUSPAIKKA Tallinna, Tallink City hotelli KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 382 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.3.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13. Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16

MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13. Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16 MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Rakennuslautakunta AIKA 03.03.2015 klo. 16:30 17:00 PAIKKA Kunnantalo, kaavoittajan huone ASIAT Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16 7 Ilmoitusasiat

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 27.4.2016 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja poissa vpj. Mäenpää Jonna, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.09.2019 klo 14:00-16:35 Paikka Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 22 Kaupungin talouskatsaus 3 23

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.2.2015 klo 15:00 16:46 Paikka Ulvilan kaupungintalo, kokoustila K1-K2 Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 5 6 7 Teknisen toimen taloudellisten

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista 5 / 2017 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Esityslista 5 / 2017 Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikko 6.9. 2017 klo 18.15 Kokouspaikka Kosken Päiväkoti Naavatassu Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Muut saapuvilla Jalli Marja pj. :t 62- Hägg Anna Mikkola Laura vpj. :t 62- Mikkola

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/ Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/2016 78 Kulttuurilautakunta Aika 30.08.2016 klo 18:00-18:44 Paikka Pääkirjasto Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 50 Kulttuurilautakunnan talousarvion toteutumisvertailu tammi-kesäkuulta

Lisätiedot

Pornaisten Yhtenäiskoulu, Yläkoulu-rakennus, K-ovi. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Pornaisten Yhtenäiskoulu, Yläkoulu-rakennus, K-ovi. Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Kokouskutsu 2/2014 Sivistyslautakunta Lähettämispäivä 5.2.2014 KOKOUSAIKA Torstai 13.2.2014 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Pornaisten Yhtenäiskoulu, Yläkoulu-rakennus, K-ovi KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie... PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.3.2015 klo 9.50 10.10 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus:

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.2.2008 KOKOUSAIKA Tiistai 4.3.2008 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 27 Kokouksen

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta Sisällys

LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta Sisällys LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta 4.1.2018 Sisällys Oikaisuvaatimus Juurela...2 Rakennustarkastajan virka / haastatteluryhmän valinta...3 LEMIN KUNTA Esityslista Sivu 1 Tekninen lautakunta Nro 1/2018 KOKOUSAIKA

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto Kokousaika Tiistaina 3.5.2015 klo 9.00 9.20 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus

Lisätiedot

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema PELKOSENNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Maanantai 23.04.2012 klo 18.00 18.55 KOKOUSPAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Sivu Asia 26 49 27 49 28 49

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2016 50 Vapaa-aikalautakunta Aika 17.11.2016 klo 17:00-18:50 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone K1-2 Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 27 Tutustuminen Ulvilan liikuntapalveluihin

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA. PÖYTÄKIRJA nro 2/2016

MERIKARVIAN KUNTA. PÖYTÄKIRJA nro 2/2016 MERIKARVIAN KUNTA PÖYTÄKIRJA nro 2/2016 Toimielin Sivistyslautakunta Kokousaika 06.04.2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Pykälät Käsiteltävät asiat Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai 10.4.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö

Lisätiedot

151 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

151 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus PORNAISTEN KUNTA Sisällysluettelo 10 / 2008 Sivistyslautakunta KOKOUSAIKA Keskiviikko 17.12.2008 klo 18.30 20.50 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 151 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Aika Maanantai klo 15:04 Keskiviikko klo 22:00

Aika Maanantai klo 15:04 Keskiviikko klo 22:00 SALON SEUDUN KOULUTUS- PÖYTÄKIRJA Hallitus 12/2017 Kokoustiedot Aika Maanantai 28.8.2017 klo 15:04 Keskiviikko 30.8.2017 klo 22:00 Paikka Sähköpostikokous Käsiteltävät asiat: 116 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 46 SAIRAANHOITAJAN VALINTA 3 47 LÄHIHOITAJAN VALINTA 4 48 LÄHIHOITAJAN SIJAISEN VALINTA 5

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 46 SAIRAANHOITAJAN VALINTA 3 47 LÄHIHOITAJAN VALINTA 4 48 LÄHIHOITAJAN SIJAISEN VALINTA 5 PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kokousaika 1.10.2014 klo 17.00 17.50 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 Tarkastuslautakunta 2017-2020 AIKA 11.04.2019 klo 16:00-18:19 PAIKKA D 1.7 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 40 Pöytäkirjan tarkastajat

Lisätiedot

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokousaika Keskiviikko 22.5.2013 klo 9.00 15.30 Kokouspaikka Harjulinna, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 9 Arviointikertomus vuodelta

Lisätiedot

PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013. Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013. Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kokousaika 22.5.2013 klo 17.00 17.18 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.9.2007 KOKOUSAIKA Tiistai 2.10.2007 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 123 Kokouksen

Lisätiedot

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Maanantai 29.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta Maija-Liisa Pakisjärvi

Lisätiedot

Pyhäjoen kunnantalo, kunnahallituksen kokoushuone. Louhimaa Tyyne jäsen. Piukkala Juhani jäsen

Pyhäjoen kunnantalo, kunnahallituksen kokoushuone. Louhimaa Tyyne jäsen. Piukkala Juhani jäsen PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 34 Sivistyslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika 14.04.2016 klo 18:00-18:30 Paikka Pyhäjoen kunnantalo, kunnahallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Flink Eija jäsen Salmela

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA. PÖYTÄKIRJA nro 2/2017

MERIKARVIAN KUNTA. PÖYTÄKIRJA nro 2/2017 MERIKARVIAN KUNTA PÖYTÄKIRJA nro 2/2017 Toimielin Opistokulttuurilautakunta Kokousaika 23.5.2017 klo 18 Kokouspaikka kunnanvirasto Pykälät Käsiteltävät asiat Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUK

Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUK Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 4.9.2018 klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista 5 / 2019 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Esityslista 5 / 2019 Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikko 19.6.2019 klo 18.00 Kokouspaikka Marttilan Metsästysmaja, Simalantie 610, 21560 Ollila Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj. :t 50- Hägg Anna Mikkola Laura vpj. :t

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 21 Elinkeinotoimikunta 27.11.2017 AIKA 17:00-19:30 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 23 12 ELINKEINOTOIMEN NEUVONTAPALVELUJA

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 24.01.2017 klo 11:05-11:15 Paikka Kaupungintalo, Vallinkoski (138) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 09.03.2017 klo 15:00-15:30 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 22 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30 Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30 Kokousaika Torstai 13.6.2013 klo 18.00-18.40 Kokouspaikka Teknisen toimiston kokoushuone, Petäjikönkatu 2 Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä,

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 13/2011 1. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 13/2011 1. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 13/2011 1 Kunnanhallitus Aika 11.11.2011 klo 8:30-9:40 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 262 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/2016 124 13.10.2016 Aika 13.10.2016 klo 11:30-12:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 84 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 126 85

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/2012 1 Keskusvaalilautakunta Aika 22.01.2012 klo 20:00-21:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 29.04.2019 Kokoustiedot Aika Maanantaina 29.04.2018 klo 19.17 Käsiteltävät asiat Paikka Valtuuston kokoushuone, Koulutie 2 B (Raharinne)

Lisätiedot

Aksels Tuulikki Jäsen

Aksels Tuulikki Jäsen PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 11 Tarkastuslautakunta 2009-2012 AIKA 29.04.2013 klo 14:00-15:00 PAIKKA Pyhtään kirjasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Saarinen Sami Varapuheenjohtaja Aksels Tuulikki

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä Kunnantalo, lautakunnan kokoushuone

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä Kunnantalo, lautakunnan kokoushuone SUOMENKIELEN KOULUJA- OSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA määrä Nro 1/2017 1/1 Kokousaika Torstaina, klo 18:00 18:55 Kokouspaikka Kunnantalo, lautakunnan kokoushuone Jäsenet: Varajäsenet: Ahlsved, Pasi Åstrand, Ulla-Maria

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tapio Suokas ja Jarkko Hirvikallio. Sivu 39 KM Anssi Salosen virkavapaushakemus 84

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tapio Suokas ja Jarkko Hirvikallio. Sivu 39 KM Anssi Salosen virkavapaushakemus 84 LUUMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 82 Koululautakunta Aika 05.08.2015 klo 17:55-18:24 Paikka Taavetin koulukeskus, hallintorakennus Käsitellyt asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 4/2019

KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 4/2019 PELLON KUNTA KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 4/2019 Kokousaika Tiistai. klo 9.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kokoushuone 2 Käsitellyt asiat Asia no 1 Järjestäytyminen 2 Kuulemiset 3 Tytäryhteisön sisäinen valvonta

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä SUOMENKIELINEN KOULU- JAOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA määrä 24.5.2018 Nro 1/2018 1/1 Kokousaika Torstaina 24.5.2018, klo 19.10-21.00 Kokouspaikka Kaustisen keskuskoulu Jäsenet: Varajäsenet: Ahlsved Pasi Åstrand

Lisätiedot

Keskiviikko klo 12.00

Keskiviikko klo 12.00 PELLON KUNTA KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 3/2019 Kokousaika Kokouspaikka Käsitellyt asiat Asia no Keskiviikko klo 12.00 Kunnanvirasto Valtuustosali 1 Järjestäytyminen 2 Kuulemiset 3 Muut asiat Kokouksen tarkastettu

Lisätiedot

Tiistai klo

Tiistai klo MERIKARVIAN KUNTA KOKOUSKUTSU/PÖYTÄKIRJA n:o 6 Toimielin Kokousaika Kokouspaikka ykälät 83 Sivistyslautakunta Tiistai 29.9.2015 klo 18.00 Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat Todetaan kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 2/2019

KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 2/2019 PELLON KUNTA KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 2/2019 Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko. klo 9.00 Kunnanvirasto Käsitellyt asiat Asia no 1 Järjestäytyminen 2 Kuulemiset 3 Muut asiat Kokouksen tarkastettu pöytäkirja,

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 13.01.2017 Aika 13.01.2017 klo 14:00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kunnantoimisto Kemiö, 26.2.2010

Kunnantoimisto Kemiö, 26.2.2010 1/2010 PÖYTÄKIRJA 1 Kokousaika: Tiistaina klo 15.30-16.45 Kokouspaikka: Vretaantie 19 Päättäjät: Lars Nummelin Jörgen Törnqvist Merja Juvonen Kia Lundqvist Jari Lehtivaara Tomas Stenström puheenjohtaja

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010. Lapinjärven koulutuskeskus (Sivarikeskus), C-talon kabinetti

SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010. Lapinjärven koulutuskeskus (Sivarikeskus), C-talon kabinetti SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 Kokousaika 3.11.2010 klo 18.10-21.15 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Lapinjärven koulutuskeskus (Sivarikeskus), C-talon kabinetti KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 Keskusvaalilautakunta 05.09.2018 AIKA 05.09.2018 klo 16:00-16:15 PAIKKA Savukosken kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Marika Niittykoski, Jouko Savikoski, Marko Törmälehto, LAILLISUUS JA Vapaa-aikatoiminnan lautakunta totesi kokouksen laillisesti

Mervi Niemelä. Marika Niittykoski, Jouko Savikoski, Marko Törmälehto, LAILLISUUS JA Vapaa-aikatoiminnan lautakunta totesi kokouksen laillisesti HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 5/2009 32 KOKOUSAIKA Tiistai 27.10. 2009 klo 14-14.20 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika 15.04.2015 klo 09:00-11:30 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Mattila Olli puheenjohtaja Koivusipilä

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Tiistai 18.9.2018 klo 18.30 19.48 Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Tarkastuslautakunta 07.05.2015 AIKA 07.05.2015 klo 15:35-20:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen 54

1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen 54 Rakennuslautakunta 16.10.2018 52 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 5 / 2018 Kokousaika 16.10.2018 klo 15.00 15.35 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone. ASIAT 1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/2014 1 Elinkeinolautakunta Aika 05.05.2014 klo 16:00-18:15 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (8 ) Kaupungintalon 2.krs, kaupunginhallituksen kokoushuone

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (8 ) Kaupungintalon 2.krs, kaupunginhallituksen kokoushuone KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 (8 ) Tarkastuslautakunta 20.02.2019 AIKA 20.02.2019 klo 14:02-15:30 PAIKKA Kaupungintalon 2.krs, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Tarkastuslautakunta 15.01.2018 AIKA 15.01.2018 klo 12:00-15:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Pornaisten Yhtenäiskoulu, käynti ovesta K. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Pornaisten Yhtenäiskoulu, käynti ovesta K. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA Kokouskutsu 8/2015 Sivistyslautakunta Lähettämispäivä 25.9.2015 KOKOUSAIKA Torstai 1.10.2015 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Pornaisten Yhtenäiskoulu, käynti ovesta K KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite

Lisätiedot

Mervi Niemelä, Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto. Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä, Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto. Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 4/2010 16 KOKOUSAIKA Keskiviikko 9.6.2010 klo 14-14.25 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 28.9.2016 klo 17.00 17.57 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle 2017... 77

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 6/2013. KOKOUSAIKA Keskiviikko 07.08.2013 klo 18.00-19.14 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT. Caissaniemi, Tammela LIITE

Sivistyslautakunta 6/2013. KOKOUSAIKA Keskiviikko 07.08.2013 klo 18.00-19.14 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT. Caissaniemi, Tammela LIITE YPÄJÄN KUNTA Sivistyslautakunta ASIALISTA 6/2013 KOKOUSAIKA Keskiviikko 07.08.2013 klo 18.00-19.14 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Caissaniemi, Tammela LIITE 39 Koulutyön arviointi lv. 2012-2013 40 Opettajat

Lisätiedot

PELLON KUNTA 4/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 4/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai 14.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/2015 1 Keskusvaalilautakunta Aika 19.04.2015 klo 20:00-22:50 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 17 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

3 Heikki Kotivuoren valitus koskien Kopola-Vuorela yksityistien vuosi-kokousta 2016

3 Heikki Kotivuoren valitus koskien Kopola-Vuorela yksityistien vuosi-kokousta 2016 MULTIAN KUNTA Lupa- ja valvontajaosto Lupa- ja valvontajaoston kokous torstaina 06.10.2016 klo 18.28 ASIAT: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastajien vaali 3 Heikki Kotivuoren

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2018 Ympäristölautakunta Sivu 31

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2018 Ympäristölautakunta Sivu 31 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2018 Ympäristölautakunta Sivu 31 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Tiistai 10.4.2018 klo 18.30 19.22 Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

122 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 98 46 123 Opetussuunnitelman muutos / Käyttäytymisen arviointi

122 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 98 46 123 Opetussuunnitelman muutos / Käyttäytymisen arviointi PORNAISTEN KUNTA Sisällysluettelo 7 / 2009 Sivistyslautakunta KOKOUSAIKA Torstai 26.11.2009 klo 18.30 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 122 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Tarkastuslautakunta 03.05.2017 AIKA 03.05.2017 klo 18:00-20:12 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 45 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä:

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 25.04.2019 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 25.04.2019 klo 12.30 Vastaukset: torstai 25.4.2019 klo 22.00

Lisätiedot

Perjantai 04.09.2015 klo 09.00-9.14

Perjantai 04.09.2015 klo 09.00-9.14 PÖYTÄKIRJA 1 Kokousaika Kokouspaikka Perjantai klo 09.00-9.14 Puhelinkokous Läsnä Jäsen Uusitalo Merja, puheenjohtaja Keltto Pekka, varapj. Huhtamäki-Kuoppala Minna Kankaanpää Mauri Kuivila Leena Mäkinen

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Jouko Savikoski, Marko Törmälehto. Mirva Möttönen, puheenjohtaja Marika Niittykoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä. Jouko Savikoski, Marko Törmälehto. Mirva Möttönen, puheenjohtaja Marika Niittykoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 3/2011 19 KOKOUSAIKA Keskiviikko 22.6.2011 klo 14-14.25 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 06.03.2017 klo 13:00-14:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 13 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/2016 63 26.05.2016 Aika 26.05.2016 klo 18:30-20:17 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 38 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 65 39 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 21 Etelä-Karjalan jätelautakunta Aika 17.05.2016 klo 16:07-16:38 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017 93 Tarkastuslautakunta 17.05.2017 AIKA 17.05.2017 klo 14:00-17:42 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 48 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Pornaisten Yhtenäiskoulu, Yläkoulu-rakennus, K-ovi. 131 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Pornaisten Yhtenäiskoulu, Yläkoulu-rakennus, K-ovi. 131 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Kokouskutsu 10/2016 Sivistyslautakunta Lähettämispäivä 11.11.2016 KOKOUSAIKA Torstai 17.11.2016 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Pornaisten Yhtenäiskoulu, Yläkoulu-rakennus, K-ovi KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kokousaika 09.04.2013 klo 18.00 18.27 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 28.04.2015 AIKA 28.04.2015 klo 15:15-18:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone Pinsetti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 23 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 125 Kaupunginhallitus Aika 20.02.2017 klo 18:19-18:25 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot