Päivälehti N:o Suomalainen ikiliikkujansa kanssa maailmannäyttelyyn.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päivälehti N:o 132 10.6.1892 Suomalainen ikiliikkujansa kanssa maailmannäyttelyyn."

Transkriptio

1 1 N:o Suomalainen ikiliikkujansa kanssa maailmannäyttelyyn. Helenassa, Montanassa, on eräs Aleks. Peltola niminen mies, kotoisin Kalajoelta, keksinyt ikiliikkujan ja on paraikaa kiireessä työssä sen walmistamisen suhteen, kuten Kalewan Kaiulle kirjoitetaan. Kone on jo sillä kannalla, että se pyörii kolme päiwää omalla wauhdillaan, mutta jotkut saksalaiset samassa paikassa owat wähän edellä häntä, sillä niiden kone pyörii neljä wiisikin päiwää. Peltola on wakuutettu että hän on ainoa mies, joka ikiliikkujan saa walmiiksi, ja sanoo että se on walmis maailmannäyttelyyn, jossa hän sillä woittaa 100,000 dollaria ja hämmästyttää maailmaa sen koneen keksinnöllä, jonka tähden moni poika on menettänyt järkensä ja kaiken omaisuutensa. N:o Suomalaiset Ameriikassa. Suomalaisia paikannimiä alkaa ilmestyä yhä enemmän waan laajassa Ameriikassa. Ennen on kotimaata muistuttawia nimiä ollut esim. New Finland Kanadassa, Runeberg ja Nurmijärwi Minnesotassa, Sawo S. Dakotassa, Suomiawenue Astorian kaupungissa y.m. Nyt on ilmestynyt erityinen Suomi-niminen postikonttori Minnesotaan. Kansalaisemme Herman Nurkka, kotoisin Napuen kylästä Isossakyrössä, joutui w. k. 26 p. juowuspäissään junan alle ja menetti henkensä. Harborissa tuomittiin äskettäin eräs suomalainen waimo Herton Maija kolmeksi kuukaudeksi wankeuteen siitä että oli juowuspäissä lyönyt toiselta suomalaiselta waimolta käden poikki. Suomalainen yhtiö The Oldenburg Jasberg C:o on lakkauttanut konttorinsa Montrealissa ja siirtänyt koko liikkeensä New Yorkiin.

2 2 N:o Aikaisin matkalla. Wiime wiikolla saapui Astrealla Hullista Turkuun 6 kuukauden wanha poika, matkalla Amerikasta Suomeen, Ewijärwelle. Poikaa seuraawalta keski-ikäiseltä waimolta ei saatu mitään tarkempia tietoja pojasta, joka oli huonosti hoidettu ja waatetettu, sanoo W.T. Astrealla hoitiwat häntä rawintolanpitäjätär ja matkustajat, laittaen hänelle hywät ewäät hänen lähtiessään Turusta jatkamaan rautatiellä matkaansa Pohjanmaalle. N:o Suomalainen löytänyt kultaa. Coloradon lehdet kertowat, että Oulusta kotoisin olewa Henrik Mäklin, joka Ameriikassa käyttää nimeä McLean ja oleskeli jonkun aikaa Fitchburgissa, Mass., Sebekassa, Minn., Minneapolissa ja Chicagossa, on nyt muutamain ruotsalaisten kanssa löytänyt rikkaan kultasuonen, niin rikkaan, että se tuottaa 4,200 dollaria tonnilta. Uutta kaupunkia puuhataan seudulle, nyt siinä on 75 asukasta ja McLean on sen kaupungin pormestari ja kirjuri. Uutisessa sanotaan Mcleanin omistawan neljännen osan löydöstä. Louhi. N:o Leadvillen jury-oikeus. Eräs mies Leadvillessä, Coloradossa, löydettiin kuolleena ja jury, joka oli tutkinut ruumiin, antoi seuraavan lausunnon: Me huomaamme, että Jack Smith kuoli sydäntautiin, sillä me löysimme tuossa elimessä kaksi kuulan reikää ja puukon. Sentähden neuvomme yleisöä lynchaamaan Bob Bilkinsin, jotta tauti ei leviäisi laajemmalle. N:o Jamesonin juttu. Kuten ennen on kerrottu, on Englannin parlamentin alihuone suurella enemmistöllä hyljännyt Stanhopen ehdotuksen moitelausunnon antamisesta sen toimikunnan toimien suhteen, jolla on ollut tutkittawana Jamesonin ryöwärijuttu. Eräs englantilainen wapaamielinen lehti kirjoittaa tämän johdosta: Onneton ilta -(nim. jolloin päätös tehtiin) onneton edustajien

3 3 huoneelle ja wapaamieliselle puolueelle ja onneton koko waltakunnan kunnialle. Wiime yönä parlamentti todellakin häwäisi itsensä, sillä alihuone on tekemällään päätöksellä kyynillisesti hywäksynyt Jamesonin ryöwäripolitiikan. N:o Suomalaisia Ameriikan sotaväessä. Korpraali Kerrin Calumetissa värväämien rekryyttien joukossa, jotka matkustivat viime kuun lopulla Algerin leirille Virginiaan ja sieltä sitte Santiago de Cubaan, ovat seuraavat suomalaiset: John M. Erikcson, John E. Moen, Kalle I. Anttila, Johan Henry Vesala, Gustaf Jokela, ja Tuomas A. Henderson (Seppälä), kaikki Calumetin paikkakunnalta. Suomalaiset Ameriikassa. Murha. Uusi Savosta, Yhdysvalloista, ilmoitetaan. Tämän kuun 3 p:n aamulla klo ½ 4 seuduissa murhasi täällä kansalainen Kalle Torvinen kansalaisemme Chas Henricksonin. Hän löi puukon suoraan sydämeen. Haava on 4 tuumaa syvä ja 2½ tuumaa pitkä. Vainaja eli noin 10 minuuttia. Murhaaja pakeni heti. Vainaja jätti jälkeensä 6 alaikäistä lasta, joista nuorin on tuskin päälle ½ vuoden vanha. Tapaturmaisesti kuoli Hopkinsin kaivannossa kansal. John Laurin Aho, kotoisin Temmekseltä. Katosta putoavat kivet ruhjoivat hänet niin pahoin, että hän joittenkin tuntien kuluttua kuoli. Vainaja oli perheellinen mies; perheensä on Suomessa, yksi veli on Amerikassa. Fitchtburgissa, Massetchusetissa, ovat suomalaiset ostaneet kirkon sijan, josta ovat maksaneet 500 dollaria. Siihen ovat osakkaina paitsi seurakuntaa myöskin Aamunkoitto ja Saima seurat. Samassa paikkakunnassa kuoli v. k. 26 p:nä Vm. Vintturin vaimo noin 22 vuoden ijässä. Hän kerkesi olla vasta noin puoli vuotta naimisissa ja jätti jälkeensä 4 k. vanhan pojan. Kansalliskirkkokunnan perustava kokous pidettiin Rock Springsissä kesäk, 26 pnä ja sitä seuraavina päivinä. Kokous alettiin sunnuntaina aamujumalanpalvelukselle kansallisseurakunnan kokoushuoneella. Kun jumalanpalvelus oli päätetty, tervehti seurakunnan opettaja K.A.A. Koski kaikki kirkolliskokouksen edusmiehet tervetulleiksi. Valtakirjain tarkastuksessa olivat esillä seuraavat edustajat: Rock Springsin kansallisseurakuntaa edustivat E. Mäki ja John Turppa. North Kemmerin, Wyo., kansallisseurakuntaa edusti Herman Forssi, Calumetin, Mich., kansallisseurakuntaa toimittaja K. Haapakoski, Ishpemingin, Mich., kansallisseurakuntaa K. Haapakoski, Hannan, Wyo., kansallisseurakuntaa entinen rautatien harjoittelija Chas Orth (Kuorikoski) ja A. Kalliokoski, Astorian, ore., kansallisseurakuntaa edusti O. Ikola, Lerve Laken, kansallisseurakuntaa edusti M. Hill. Kaikkiaan oli siis seitsemän seurakuntaa edustettuna yhdeksällä edustajalla. Suletuilla lipuilla valittiin Erik Mäki johtamaan puhetta tässä kokouksessa. E. Mäki piti puheen ensi aluksi ja kiitti edustajia siitä kun ovat hänelle sellaisen luoton osoittaneet. Chas Orth lausui Kalle Kosken tekemän runon, joka tilaisuuteen hyvin soveltuu. Ehdotettiin ja hyväksyttiin kirkkokunnalle nimeksi Amerikan Suomalainen Evankelinen Lutherilainen Kansalliskirkko. Pitemmän keskustelun perästä päätettiin valita komitea, jonka tulisi laittaa sääntäehdotus. Ne hyväksyttiin seuraavana päivänä.

4 4 N:o Kuollut ja taas vironnut. Ent. kaartin välskäri Adamsson, joka pari vuotta sitten yhdessä muiden suomalaisten rautatietyömiesten kanssa matkusti Siperiaan, on näinä päivinä palannut Kotkaan köyhässä tilassa. Siperiassa oli hän insinöörin häviämisen kautta menettänyt sekä palkkansa että paperinsa, Helsingistä oli A. pyytänyt uutta passia, mutta ei saanut, koska hänet sanomalehdissä oli sanottu kuolleeksi. Sukulaistensa avulla sai A. kumminkin monen mutkan perästä passin ja lähti sitten kotimaahan päin. Matkalla sai hän kärsiä vilua ja nälkää. Kuolleena pidetty mies aikoo pian ilmestyä Helsinkiin. K.N.. N:o Rahalähetykset Amerikkaan eivät aina näytä olevan kovinkaan luotettavalla kannalla. Siitä on todistuksena m.m. se, että viime kesäkuun alussa otti kokkolassa Suomen höyrylaivaosakeyhtiön asiamies A. Strömberg itselliseltä Mikko Jämpsältä Toholammilla 500 markan suuruisen rahasumman lähettääkseen tämän pojalle Frans Mikko Jämpsälle Amerikkaan, mutta kun ei rahoja ruvennut perille kuulumaankaan, niin kävi isä vihdoin Mikkelin aikoina Kokkolassa rahoja tiedustelemassa, saaden kuitenkin palata tyhjin käsin takaisin, ilman että asiamiehellä oli mitään lähetyskuittiakaan näytettävänä. Kun sitten viime joulukuun 29 p:nä uusi asiamies kävi rahoja tiedustelemassa ja takaisin vaatimassa, ei tälläkään kertaa olisi lähtenyt parempaa selkoa, jos ei olisi turvauduttu poliisin apuun. Kun asiasta siis olisi tullut tosi, niin saatiin kuin saatiinkin enemmän kuin puolen vuoden kuluttua rahansa vielä takaisin ilman korkoa ja vaivain palkkioita tyhjistä karhuamisista. Näyttää siis siltä, että moiset asiamiehet voivat houkutella taakseen yleisön rahoja, antamatta mitään takeita rahojen lähettämisestä enemmän kuin niitten takaisin saamisestakaan. Olisi jo toki aika vaatia siirtolaisasiamiehiltämmekin suurempia takeita sitoumuksiensa täyttämisen suhteen, ja joka tapauksessa lienee pankkien rahavälitys luotettavimmalla kannalla, joten tällaiset erhetykset voidaan välttää. Näin kirjoitetaan meille Kokkolasta. Toimitus on asiata tiedustellut Suomen höyrylaivayhtiön johtajalta, joka ei sanonut juttua tuntevansa, mutta on siitä luvannut ottaa selvän.

5 5. N:o Suomalainen tyttö vihitty amerikalaisen akkunassa. Kun on kysymys reklaamista, on kilpailu mahdoton amerikkalaisten kanssa, jotka eivät kainostele ottaa uskontoakin puodin akkunaan koristeeksi. Äskettäin ilmoitti eräs huonekalukauppias New-Yorkissa, että hän tahtoo lahjoittaa sänkykamarin huonekaluston nuorelle pariskunnalle, joka antaa vihkiä itsensä hänen puotinsa akkunassa. Ilmoituksia tuli useita ja huonekalukauppias valitsi kauneimman parin. Sulhanen oli saksalainen kirjanpitäjä Felix Kusk ja morsian suomalainen puotineiti Rosa Takanen. Pari tuhatta ihmistä kerääntyi kadulle katsomaan vihkimätoimitusta. Akkuna oli koristettu palmuilla ja kukilla ja toisessa akkunassa istui pianisti, joka herkeämättä soitti Lohengrinin häämarssia. Sekä morsiusparin että papin otti väkijoukko suurella riemulla vastaan. Tehdäkseen toimituksen niin vaikuttavaksi kuin suinkin, oli huonekalukauppias omasta päästään lisännyt joukon juhlamenoja, joilla häätoimituksen kanssa ei ollut mitään tekemistä. Siten esiintyi esim. balettiseura, johon kuului 12 nuorta tyttöä 12 apostolin haahmossa. Sen lisäksi nähtiin neekeriklowni ja herrasmies, joka lauleli isänmaallisia lauluja. Kaikki tämä huvitti suuresti yleisöä ja suosionosoitukset olivat ylimmillään, kun huonekalukauppias juhlallisuuden loputtua suuteli morsianta otsalle ja pani myrttiseppeleen morsiamen päästä sulhasen päähän. Papin omatunto, jota kenties vaivasi tämä uskonnollinen varieteenäytäntö, lepytettiin 1,000 mk:lla. Ja seuraavana päivänä oli huonekalukauppiaan liike ja osote tunnettu koko New- Yorkissa, joka ei ole niinkään vähäarvoinen. N:o Papiksi Ameriikkaan. Nykyinen Haminan Sanomain toimittaja opettajakand. Erland Virkki, tullee, kuten itse on Siirtolaiselle ilmoittanut, Montanan Beltin ja Sand Couleen suomalaisten seurakuntain papiksi.

6 6 N:o Suomalaiset Alaskassa keksineet vanhan Venäjän aikuisen rajan. Seattlesta tulleiden tietojen mukaan on lukuisa joukko kiviröykkiöitä löydetty hyvän matkaa Davson Citystä itään Alaskassa. Ne ovat silminnähtävästi rajapyykkejä vanhalla ja todellisella rajalla, joka on ollut olemassa Venäjän ja brittiläisen alusmaan välillä. Tuo löytö on herättänyt suurta huomiota, sillä tuon rajan mukaan kuuluu Klondiken koko suuri ja rikas alue Yhdysvaltain puolelle. Indian Riverin ja Tistle Creekin löydöt myöskin kuuluvat tuon löydön mukaan Yhdysvaltain alueelle. Viisi suomalaista, jotka ovat vuoden ajan prospäkänneet Me Queston joella, saapui helmikuussa Davsoniin ja ilmoittivat löydöstä konsuli Mc Cookille. Charley Vaisner (Väisänen?), joukon johtaja, kertoi että he olivat tavanneet joukon kivikasoja (kiukaita), joihin oli hakattu outoja merkkejä ja kuvioita. Aika ja ilma olivat ne niin pilalle syöneet, että niistä oli melkein mahdoton lukea. Suomalaiset sanovat että nuo kivikasat ovat samallaisia kuin ne, joita Venäjän hallitus on pystyttänyt Suomessa rajoille. Noita rajamerkkejä saattoi kysymyksessä olevasta paikasta seurata pitkät matkat pohjoiseen ja etelään. Mutta paksu lumi peittää nyt kaikki nuo rajamerkit eikä asiain perustetta voi tutkia ennen kuin kesällä. N:o Suomalainen kansanopisto avattiin viime k. 16 pnä Rockportissa, Massetshusetissa. Kun rukouksessa ja lyhyessä saarnassa oli isänmaa ja kansanopisto kannettu Kaikkivaltiaan eteen, siirryttiin kirkosta haaliin, jossa avauspuheen jälkeen aljettiin kansanopiston ohjelma luennoilla ja yksiäänisillä lauluilla. Kun alkuluennot olivat pidetyt, käytiin keskustelemaan kansanopiston jatkamisesta. Seurauksena oli, että jo aluksi kirjoittautui 36 oppilasta. Pakkasta ja paljo lunta on viime aikoina ollut Yhdysvaltain eri osissa. Kuoliaaksi oli vähällä palelluttaa itsensä kansalaisemme Ananias Niemi v. k. 17 päivää vasten yöllä. Miestä hoidetaan Ishpemingin sairaalassa. Jalat ja kädet ovat häneltä paleltuneet, vaan toivotaan hänestä vielä mies tulevan. Juovuspäissään oli polonen lumikinokseen tupertunut.

7 7 N:o Siirtolaisuutta Kuusjärvellä. Viime viikolla oli Kuusjärven kuntakokouksessa käsiteltävänä kysymys siitä, otettaisiinko kunnan takuulla tarjolla olevia lainoja jaettavaksi tilattoman väestön kesken, jotta ne, jotka haluavat, voisivat tulla tilallisiksi. Kunta ei päättänyt ryhtyä lainan ottamiseen monesta eri syystä. Tästä muka tilattomat pahastuivat ja seuraavana päivänä otti työkirjan 116 miestä, lähteäksensä työansioille Pohjanmaalle, jossa työväen puute päivä päivältä kasvavan Amerikan muuton tähden on erittäin tuntuva. Kuusjärvellä kuuluu viime aikoina oleskelleen eräs kiihkoilija, joka lienee aikanaan ollut läheisessä suhteessa Työmies lehden toimituksen kanssa. Karj. N:o Surkea tapaus sattui Astorian lähistöllä Yhdysvalloissa muutamia viikkoja sitten. Levisand Clarke joella on asunut muun muassa Kokkolan pitäjästä kotoisin oleva Matti Hillström, vaimonsa ja 6 lapsensa kanssa, joista nuorin vasta 5 viikon vanha. Hillström oli sairaalassa viime syksynä parantamassa tukkityössä katkennutta jalkaansa ja siitä asti on puhuttu hänen mielenhäiriöstään joka puhkesi tekoon, kun hän toissa perjantaina väijyksissä ollen ampui L. R. Abercrombietä, joka niillä seuduin lotaa. Luoti ei sattunut, ja kun sana saapui Astoriaan, lähti täältä apulaissheriffi Trullinger ja konstaapeli Vickman noutamaan Hillströmiä tutkittavaksi mielenhäiriöstä. Lake Moore, entinen Hillströmin hyvä ystävä, liittyi joukkoon eikä ottanut uskoakseen, että Hillström hänelle mitään pahaa tekisi. Avattuaan Hillströmin huoneen oven ja puhuteltuaan häntä ystävällisesti, tuli Hillström ja ampui Mooren kuoliaaksi, rinnasta läpi. Toiset kiiniottajat pakenivat, palaten osaksi Astoriaan takaisin; kons. Fred.Vickman jäi johonkin lähiseutuville yöksi. Lauantaiaamuna pimeässä saapuivat sheriffi Linville, Villiam Beasley ja tohtori Fulton sekä hautaaja Phol paikalle. Nytkin sai Hillström ampua ikkunastaan Beasleytä, jota luoti haavoitti kasvoihin, mutta vihdoin, kun kummaltakin puolen oli hetki ammuttu, sai Hillströmin 15 vuotias poika isänsä taivutetuksi tulemaan paikalle, mihin sheriffin houkutuksesta pani aseensa ja otettiin miesvoimalla kiinni. Hillström oli sitten lääkärien tutkittavana ja päätökseksi tuli, että hän on mielipuoli ja on lähetettävä valtion houruinlaitokseen Salemiin. Hillström kärsii perinnöllistä mielenhäiriötä kertoo Lännetär.

8 8 N:o Suomalaiset löytäneet kuparia. Helenasta, Mont. Yhdysvalloissa, tullut sähkösanoma kertoo että kaksi suomalaista proospäkkäriä, jotka ovat koko talven etsineet metallia eteläpuolella Sixteen Mile Creekin, ovat sattumalta löytäneet suuren möhkäleen paljasta kuparia. Tuota möhkälettä on luultu suureksi kiveksi, kun se on sammaleen peittämä ja ilman purema. Noin 15 vuotta ovat seudun karjapaimenet pitäneet sitä lepokivenään syöden siinä puolisensa ja tarkastaen siitä karjansa kulkua. Kuparimöhkäle painaa vähintäin kaksi tonnia. Kulkeissaan siitä ohi, iski toinen suomalaisista sattumalta pikkansa kiveen, kuten luuli. Mutta ihmeeksi vajosikin pikka hieman sisään vastaten pehmeään metalliin eikä paukahtanut takaisin. Kun miehet sen johdosta rupesivat kiveä tarkemmin tutkimaan, huomasivat he ihmeekseen sen olevan puhdasta kuparia. Suurta huomiota on tuo löytö herättänyt Montanan kaivosmiesten kesken, sillä tähän saakka ei siellä vielä ole löydetty puhdasta kuparia tuolla tavalla irrallaaan isommassa möhkäleessä. N:o Naisvärvääjä. Eräs tarmokas siirtolaisasiamies ja värvääjä, joka sanoo olevansa miss Maggie Walz Calumetista Michiganista, on tämän kesää liikuskellut Tornion jokilaaksossa ja koettaa saada väkeä oikein joukoittain muuttamaan Amerikkaan. Hän kuuluu olevan kotoisin Yli- Torniolta, vaikka on muutamia vuosia oleskellut Amerikassa. Hän toimii sekä Ruotsin että Suomen puolella rajaa. Ruotsinpuoleiset lehdet ovat varottaneet lukijoitaan tuolta värvääjältä, vaan liike kuuluu rotsivan hyvin.

9 9 N:o Amerikan suomalaiset. Kansalaisemme M. C. Orth, Diamondvillestä, Wyo., on määrätty kirjuriksi valtio-osastoon (state departement) Washingtonissa. Viime kesäk. 20 p. hän suoritti Portlandissa, Ore. siihen vaadittavat tutkinnot (civil service examination) ja sai arvolauseekseen 98 (korkein arvolause 100). Elok. 27 p. hän lähti Diamondvillestä matkalle Washingtoniin, missä astui virkaansa syysk. 1 p. Tekstin puhtaaksikirjoitus ja taitto: Siirtolaisuusinstituutti Alkuperäistekstit haettavissa Historiallisesta sanomalehtikirjastosta osoitteessa: /sanomalehti Yksittäisen lehden numero löytyy helpoimmin sivuston selailu-toiminnon kautta.

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Kaivostoimintaa FAMCON:n Suomen kaivoksilla johtanut Jakob Wilson oli syntymänimeltään Jaakko Sjöberg ja lähtöisin pohjanmaalta, Kalajoelta (syntynyt 7.10.1846). Hänen

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

Päivälehti KAIKU. Espanjassa haudattu suomalainen. Päivälehti Kuollut merimies. Päivälehti Suomalaisia hukkunut kaivosonnettomuu- dessa Amerikassa.

Päivälehti KAIKU. Espanjassa haudattu suomalainen. Päivälehti Kuollut merimies. Päivälehti Suomalaisia hukkunut kaivosonnettomuu- dessa Amerikassa. 1 N:o 190 18.8.1896 Kansalaisemme Tuomas Määttä kuoli Astoriassa lyhyen taudin sairastettuansa. Wainaja oli siiwo ja kunnon mies. Häneltä jäi farmi, ja ollen naimatoin mies, jääpi perintö äidillensä Kuhmoniemen

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi www.espoonseurakunnat.fi Avioliittoon vihkiminen Espoossa Avioliittoon vihkiminen siunausta elämäänne Avioliitto

Lisätiedot

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

VERTAUS LAUPIAASTA SAMARIALAISESTA

VERTAUS LAUPIAASTA SAMARIALAISESTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VERTAUS LAUPIAASTA SAMARIALAISESTA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Lainoppinut = kirjanoppinut, kuului hengellisiin johtohenkilöihin.

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Satu TaJka-pöydäsfö. 1

Satu TaJka-pöydäsfö. 1 Satu TaJka-pöydäsfö. 1 Satu Taika-pöydästä. Asuipa muutamassa pikku kaupungissa köyhä räätäli vaimonsa ja kolmen poikansa kera. Näistä pojista kaupungissa yleensä vanhinta kutsuttiin Pitkäksi, keskimmäistä

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Kinnulan humanoidi 5.2.1971.

Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Peter Aliranta yritti saada kiinni metsään laskeutuneen aluksen humanoidin, mutta tämän saapas oli liian kuuma jotta siitä olisi saanut otteen. Hän hyökkäsi kohti ufoa moottorisahan

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Lisälehti Suomalaisen Wirallisen Lehden N:oon 20 17.2.1880

Lisälehti Suomalaisen Wirallisen Lehden N:oon 20 17.2.1880 1 Lisälehti Suomalaisen Wirallisen Lehden N:oon 20 17.2.1880 Tietoja Amerikan Suomalaisista siirtokunnista. Cokato, ensimmäinen suomalainen siirtokunta Amerikassa, on Wright countissa, Minnesotan waltiossa,

Lisätiedot

Muutto Ruotsiin 1960-luvulla

Muutto Ruotsiin 1960-luvulla Muutto Ruotsiin 1960-luvulla Suomen ja Ruotsin välinen muuttoliike 1945 2010 Ruotsiin n. 573 000, Suomeen n. 328 000 (virallisten tilastojen mukaan) Lähde: Tilastokeskus, väestötilastot, www.stat.fi; kuvio:

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Ruut: Rakkauskertomus

Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Rakkauden Katekismus POJILLE.

Rakkauden Katekismus POJILLE. f~;*-i-t>yt Rakkauden Katekismus POJILLE. Hinta Smk. 1:50. I:NEN KÄSKY. Sinun tulee rakastaa ainoastaan minua. Sinun on aina pidettävä huolta rakastettusi mieliteoista, etkä saa koskaan heittää silmäniskuja

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,

Lisätiedot

I C. C,,J»li'.-^-"l. RakkaudenKatekismus. Pojille. / // k. Kustantaja: K. Valovuori Uusikaupunki.

I C. C,,J»li'.-^-l. RakkaudenKatekismus. Pojille. / // k. Kustantaja: K. Valovuori Uusikaupunki. RakkaudenKatekismus Pojille. I C. C,,J»li'.-^-"l / // k Kustantaja: K. Valovuori Uusikaupunki. %é xkmik\{^tt\m\in OJIU

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti. Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on?

EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on? POTILAS: SYNTYMÄAIKA: TUTKIJA: PÄIVÄMÄÄRÄ: 1. Mikä vuosi nyt on? 2000 2017 2020 1917 EI MIKÄÄN NÄISTÄ 2. Mikä vuodenaika nyt on? KEVÄT KESÄ SYKSY TALVI 3. Monesko päivä tänään on? 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Adolf Erik Nordenskiöld

Adolf Erik Nordenskiöld P u n a i n e n r a s t i Adolf Erik Nordenskiöld Adolf Erik Nordenskiöld (1832 1901) vietti lapsuutensa Alikartanossa. Hänen isänsä Nils Gustaf Nordenskiöld oli mineralogi, kivennäistutkija. Adolf Erik

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 3 pisteen tehtävät 1) Mikä on pienin? A) 2 + 0 + 0 + 8 B) 200 : 8 C) 2 0 0 8 D) 200 8 E) 8 + 0 + 0 2 2) Millä voidaan korvata, jotta seuraava yhtälö

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA Miten perfekti muodostetaan? Perusmuoto Perfekti 1. verbityyppi ottaa olen, olet, on ottanut, olemme, olette, ovat en ole, et ole, ei ole ottanut emme ole, ette

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Daniel leijonien luolassa

Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Yleinen velvoiteoikeus 28.4.2008

Yleinen velvoiteoikeus 28.4.2008 Yleinen velvoiteoikeus 28.4.2008 Vastaustilaa kysymyksissä nro 1-3 on yksi sivu, ellei kysymyksen kohdalla ole toisin sanottu. Kysymyksen nro. 4 vastaustila on rajoitettu kysymyspapereissa varattuun tilaan.

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Sergei Radonezilainen -keppinukke

Sergei Radonezilainen -keppinukke Sergei Radonezilainen -keppinukke - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan (katso mallia ruhtinashahmosta). - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

RAKKAUDEN KATEKISMUS

RAKKAUDEN KATEKISMUS f" f- RAKKAUDEN KATEKISMUS POJILLE. / : ' ''/ Toinen painos Kustantaja: K. VALOVUORI, Uusikaupunki. liihdiieiiiiteiiiiii POJILLE. Teinen painos. Kustantaja: K. VALOVUORI, Uusikaupunki. i l:nea käsky.

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot