Luettelo vesivahingossa kokonaan käyttökelvottomaksi menneistä vaatteista ja irtaimistosta, VTA , 58324

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luettelo vesivahingossa kokonaan käyttökelvottomaksi menneistä vaatteista ja irtaimistosta, VTA , 58324"

Transkriptio

1 Ilkka Siissalo Nummenraitti Rusutjärvi Vakuutusyhtiö If:ille Luettelo vesivahingossa kokonaan käyttökelvottomaksi menneistä vaatteista ja irtaimistosta, VTA , Olimme kolmen viikon lomamatkalla ja palattuamme sieltä sunnuntaina havaitsimme, että omakotitalomme alakerrassa olevassa kodinhoitohuoneessa sataa vettä koko katon alueelta, katon paneelilaudat ovat turvonneet ja osin vääntyilleet irti ja kaikki tavarat alla ovat likomärkinä. Kesti maanantaiaamuun klo 10 asti ennen kun saimme paikalle putkimiehen, joka kattoa auki repimällä onnistui paikallistamaan ja tukkimaan vuodon. Tilanteen teki erittäin pahaksi se, että juuri ennen lomamatkaa oli pesty toistakymmentä koneellista pyykkiä, jotka oli kuivausrumpukäsittelyn jälkeen vain kasattu valtavaksi vuoreksi kodinhoitohuoneen pöydälle. Tuo kasa oli melkein suoraan putkivuotopaikan alapuolella ja oli ilmeisesti ollut märkänä lähemmäs koko sen kolme viikkoa mitä olimme olleet poissa. Lähtiessämme lomalle mitään ei ollut märkänä olisin huomannut sen, koska otin kasasta vaatteita mukaan. Huoneen toisessa laidassa oli myös pitkä tanko, jossa oli henkareille ripustettuna huomattava määrä vaatteita. Kastuneen pyykin määrä oli melkoinen. Tässä joitain kuvia alkutilanteesta.

2 Kattopaneelit pestyn pyykin kasan yläpuolella. Katosta sataa vettä koko ajan. Paneelit ovat turvonneet ja osin jopa irtoilleet ja tummuneesta puusta näkee, että vuoto on jatkunut pitkään. Huoneen kiinteät kaapistot olivat melamiinipinnoitettua lastulevyä. Ne imivät vettä ja turposivat käyttökelvottomaan kuntoon.

3

4 Vesivuoto oli runsasta Valtavan suuri puhtaan pyykin kasa työtason päällä oli murheellinen näky. Kaikki kasan päälimmäisenä olevat vaatteet olivat menetetyssä kunnossa.

5 Myös huoneen toisella laidalla oli melkoinen määrä vaatteita, valtaosin tangolla henkareissa, mutta myös pesua odottavina (kasa kuvassa sinisen laatikon alla). Kuvassa on koitettu lakanoilla ja pyyhkeillä rajata lattialla olevien lammikoiden leviämistä ja on tuotu ämpäreitä ja muovilaatikoita pahimpien vuotokohtien alle.

6

7 Listaus kokonaan käyttökelvotttomiksi menneistä vaatteista ja arvio niiden mahdollisesta arvosta Miesten kauluspaita Canda uusi, 3 kpl. Ostettu Saksasta C&A:lta kesän alussa. Hinta C&A:lla 19 eur/kpl. Arvio vahingon arvosta 3x 19 eur = 57 eur Miesten kauluspaita Canda, C&A:lta, eri värejä, 6 kpl. Käytetty 1-3 vuotta. Uusien hinta eur/kpl. Arvio arvosta kirpputorihinnoin 9 eur/kpl. Arvio vahingosta 6x 9 eur = 54 eur Miesten lyhythihainen kauluspaita Canda, 1 kpl. Vuoden vanha. Uuden hinta C&A:lla 9-15 eur. Arvio arvosta 6 eur. Arvio vahingon määrästä 6 eur. Miesten lyhythihainen kauluspaita, ranskalaiista marketeista ostettuja, ainakin 3v vanhoja, 2 kpl. Arvio uuden vastaavan hinnasta 15 eur/kpl. Arvio arvosta 6 eur/kpl. Vahingon määrä 12 eur. Miesten lyhythihainen kauluspaita Citymarket, 2 kpl. Käytettyjä, noin vuoden vanhoja. Uuden vastaavan hinta noin 15 eur/kpl. Arvio arvosta 6 eur/kpl. Vahinko 2x 6 eur = 12 eur. Miesten kauluspaita Citymarket ja Seppälän malleja, käytettyjä 1-4 vuotta 13 kpl. Arvio uuden vastaavan arvosta eur/kpl. Arvio arvosta kirpputorihinnoin 8 eur/kpl. Vahinko 13x 8 eur = 104 eur. Miesten kauluspaita, ranskalainen, 1 kpl. Ranskalainen markettipaita. Arvio uuden hinnasta 20 eur. Arvio arvosta 6 eur. Vahinko 6 eur. Miesten kauluspaita Dressmann, käytetty n. 3 vuotta. Uuden hinta 39,95 eur. Arvio arvosta 15 eur. Vahinko 15 eur. Miesten kauluspaita Dressmann, uusi ja käyttämätön. Uuden hinta 39,95. Vahinko 39,95 eur. Miesten kauluspaita Marks&Spencer, kalvosinnappipaita juhlapuvun kanssa pidettäväksi. Ostettu M&S Collection Luxury shirt, ostettu Oxfordista Britanniasta. Uuden hinta 45 GBP = 50,30 eur. Arvio arvosta 40 eur. Vahinko 40 eur. Miesten puuvillaneule Blount&Pool, ostettu Ruotsista. Uuden hinta netissä 550 SEK = 57,69 eur. Noin 3 vuotta vanha. Arvio arvosta 30 eur. Vahinko 30 eur. Smokkipaita Thomas Nash. Ostettu Debenhamsiltä Britanniasta Pidetty max 2 kertaa. Uuden hinta netissä 25 GBP = 27,95 eur. Arvio arvosta 25 eur. Vahinko 25 eur. Smokkipaita Marks&Spencer M&S Luxury Collection, käyttämätön. Ostettu Skotlannista Uuden hinta M&S:n nettikaupassa 45 GBP = 50,31 eur. Arvio vahingosta 50 eur. Naisten t-paita H&M, 5 kpl, käytettyjä. Uuden arvo nettikaupassa 12,99 25 eur/kpl. Arvio arvosta 10 eur/kpl. Arvio vahingosta 5x 10 eur = 50 eur. Naisten t-paita, Citymarketin tai Seppälän malli, 2 kpl. Käytettyjä. Uuden arvo noin 15 eur/kpl. Arvio arvosta 6 eur/kpl. Arvio vahingosta 2x 6 eur = 12 eur. Naisten t-paita Canda, C&A:lta Saksasta. Ostettu Uuden hinta 9 15 eur/kpl. Arvio arvosta 10 eur. Vahinko 10 eur.

8 Naisten t-paita Kappahl, käytetty. Uusi vastaava Kappahlin nettikaupassa 22,99 eur. Arvio arvosta 10 eur. Vahinko 10 eur. Naisten t-paita Lindex, noin 2v vanha. Uuden hinta nettikaupassa 7,99 9,99 eur/kpl. Arvio arvosta 5 eur. Vahinko 5 eur. Naisten satiinipaita juhlakäyttöön, ns. silkkisatiinia. Muutaman kerran pidetty. Uusi vastaava Lindexillä 29,95 eur. Arvio arvosta 20 eur. Vahinko 20 eur. Naisten toppi, käytettyjä, 2 kpl. Uuden hinta C&A:lla 8 10 eur/kpl. Arvio arvosta 5 eur/kpl. Vahinko 2x 5 eur = 10 eur. Naisten laamapaita. Vastaava uusi Prisman verkkokaupassa 14,95 eur. Arvio arvosta 6 eur. Vahinko 6 eur. Rintaliivit, C&A:lta Hollannista. Kesällä -16 ostettu. Vastaava uusi C&A:n nettikaupassa 17 eur. Arvio arvosta 10 eur. Vahinko 10 eur. Naisten pikkuhousut, käytettyjä, 6 kpl. Vastaavat uudet C&A:lla (josta suurin osa oli peräisin) 12,90 eur/kpl. Arvio arvosta 6 eur/kpl. Vahinko 6x 6eur = 36 eur. Naisten olohousut H&M. Vastaavat uudet H&M:n nettikaupassa 24,99 eur. Arvio arvosta 10 eur. Vahinko 10 eur. Naisten olohousut Citymarket. Arvio uuden hinnasta 12 eur. Arvio arvosta 6 eur. Vahinko 6 eur. Naisten kietaisuhame, lyhyt, käytetty. Uusi vastaava Zalandon nettikaupassa 47,95 eur. Arvio arvosta 20 eur. Vahinko 20 eur. Miesten farkut Country Club, noin 3v käytetyt. Vastaavat uudet Zalandon nettikaupassa 69,95 eur. Arvio arvosta 35 eur. Vahinko 35 eur. Miesten boxer-alushousut, C&A. Melkein uudet. Uusien hinta C&A:lla 9 eur/kpl. Arvio arvosta 6 eur. Vahinko 6 eur. Perus-t-paita, 12 kpl. Painatuksellisia ja erilaisilla kuvilla varustettuja. Osa vanhoja, osa lähes käyttämättömiä. Arvio uuden arvosta 12 eur/kpl. Arvio arvosta 6 eur/kpl. Vahinko 12x 6 eur = 72 eur. Miesten kauluspaita Cedarwood State, käytetty. Arvio uuden arvosta 15 USD. Arvio arvosta 6 eur. Vahinko 6 eur. Miesten juhlapuvun paita Cedarwood State. Primarkin merkki, uutta ei enää saatavilla. Käytetyt ebayssä 7-12 USD. Arvio arvosta 6 eur. Vahinko 6 eur. Miesten juhlapuvun paita Debenhams Collection, uusi, kerran käytetty. Ostettu Britanniassa 10/2016. Uuden hinta Debenhamin nettikaupassa 25 GBP = 27,95 eur. Arvio arvosta 25 eur. Vahinko 25 eur. Miesten juhlapuvun paita Marks&Spencer Collection uusi. Ostettu Britanniassa. M&S:n nettikaupassa 29,50 GBP = 32,98 eur. Vahinko 33 eur. Miesten juhlapuvun paita Canda, käyttämätön. Ostettu kesäkuussa 2017 Saksassa. C&A:n hinta 19 eur. Vahinko 19 eur. Miesten juhlapuvun paita, Canda. Kuten ed, mutta noin 3v vanha. Arvio arvosta 6 eur. Vahinko 6 eur.

9 Miesten juhlapuvun paita Dressmann Premium stripe. Käytetty 2 tai 3 kertaa. Uuden hinta Dressmanin verkkokaupassa 59,95 eur. Arvio arvosta 35 eur. Vahinko 35 eur. Miesten juhlapuvun paita, satiinia, Dressmann, noin 4v vanha. Uuden hinta Dressmanilla 49,95 eur. Arvio arvosta 20 eur. Vahinko 20 eur. Miesten puuvillaneule, ohuen villapaidan kaltainen, turkoosi. Merkki Bodyguard, Stockmannilta. Vastaavan uuden hinta 19,90 eur. Arvio arvosta 10 eur. Vahinko 10 eur. Naisten valkoiset farkut, C&A, käytetty noin 4 vuotta. Uudet vastaavat C&A:n nettikaupassa 39 eur. Arvio arvosta 25 eur. Vahinko 25 eur. Naisten valkoiset caprit, noin 2v vanhat. Uudet vastaavat Zalandolla 27,99 eur 34,95 eur. Arvio arvosta 20 eur. Vahinko 20 eur. Naisten collegepaita, varsin paljon käytetty. Arvio arvosta 5 eur. Vahinko 5 eur. Poolopaita, 4 kpl. Hiihtopooloja, useita vuosia vanhoja. Vastaava uusi Zalandolla 27,95 74 eur/kpl. Arvio arvosta 10 eur/kpl. Vahinko 4x 10 eur = 40 eur. Naisten iltapuku, oranssi. Canda. C&A:n merkki, ostettu Saksasta. Samankaltainen, mutta eri värinen C&A:n nettikaupassa uutena 99 eur. Puku oli noin 5v vanha. Arvio arvosta 50 eur. Vahinko 50 eur. Miesten kangasnenäliina, käytettyjä, 8 kpl. Arvio arvosta 1 eur/kpl. Vahinko 8 eur. Pellavainen ruokapöydän pöytäliina isolle pöydälle. Samankaltainen, ns. Aika-pöytäliina Jokipiin pellava Oy:n nettikaupassa uutena 126 eur. Liina oli noin 10v vanha. Arvio arvosta 40 eur. Vahinko 40 eur. Ruokapöydän satiinipöytäliina isolle ruokapöydälle, Stockmann. Uusi vastaava Stockmannilla 42,90 eur. Arvio arvosta 25 eur. Vahinko 25 eur. Puuvillapöytäliina ruokapöydälle, käytetty. Uusi vastaava Finlaysonin nettikaupassa 21,10 eur. Arvio arvosta 10 eur. Vahinko 10 eur. Pellavainen esiliina, vähän käytetty. Uusi vastaava Jokipiin pellavan nettikaupassa 34 eur. Arvio arvosta 20 eur. Vahinko 20 eur. Keittiöpyyhe, 3 kpl. Arvio arvosta 3 eur/kpl. Vahinko 9 eur. Pussilakana, Casa Stockmann. Uuden hinta Stockmannilla 34,90 eur. Arvio arvosta 15 eur. Vahinko 15 eur. Tuplapussilakana kahden hengen täkkiä varten. Uuden Casa Stockmann pussilakanan hinta 59,90 eur. Arvio arvosta 30 eur. Vahinko 30 eur. Tuplapussilakana, satiinia. Uusi Finlaysonin nettikaupassa 33,10 eur. Arvio arvosta 15 eur. Vahinko 15 eur. Tyynyliina, käytettyjä, 3 kpl. Arvio arvosta 3 eur/kpl. Vahinko 9 eur. Kylpyhuoneen matto. Uusi vastaava Ikeassa 7,99 eur. Arvio arvosta 4 eur. Vahinko 4 eur.

10 Arvioidut vahingot yhteen laskettuna 1253,95 eur. Vaatteiden pelastamiseen (Lajittelu, ensiapukuivaus, kuivurilla kuivatus) kului kahdelta henkilöltä tehollista työaikaa noin 14 työtuntia. Tähän ei ole laskettu mukaan odotusaikoja esim. kuivausrummun käydessä. Pelastuskelpoisia vaatteita kuivatettiin 13 kuivausrummullista ja ne täytyy vielä pestä. Niistä tulee noin 10 pyykkikoneellista. Kuvia tuhoutuneista vaatteista Vaatekasa juuri vuotokohdan alapuolella Yleiskuvaa vaatteiden pelastustyön alkuvaiheesta ennen kun kuivausrumpu saatiin pelastettua ja siirrettyä autotalliin toimimaan. Koko piha ripustettiin täyteen naruja. Naruilla käyttökelpoisiksi tai pesemällä pelastuskelpoisiksi arvioidut vaatteet. Maassa tuhoutuneiksi arvioidut.

11

12 Tuhoutuneita vaatteita

13

14

15

16 Kokonaan käyttämätön, Britanniasta ostettu smokkipaita

17 Toisen frakki-/ smokkipaidan hiha.

18

Tuotekuvasto 2012 SOITA JA SOVI SKÄRVIK-ILTA - 050 566 9368! LÖYDÄ UUSIA IDEOITA MÖKILLE, VENEESEEN, KOTIIN, LAHJAKSI!

Tuotekuvasto 2012 SOITA JA SOVI SKÄRVIK-ILTA - 050 566 9368! LÖYDÄ UUSIA IDEOITA MÖKILLE, VENEESEEN, KOTIIN, LAHJAKSI! Susanne Massingberd-Roinila Puh. 050-566 93 68 www.marinecottage.fi Y-tunnus - 2471486-8 Tili - FI46 1376 3000 1177 03 SOITA JA SOVI SKÄRVIK-ILTA - 050 566 9368! LÖYDÄ UUSIA IDEOITA MÖKILLE, VENEESEEN,

Lisätiedot

Tuotekuvasto 2014 Susanne Massingberd-Roinila Kaurasuontie 36 01150 Söderkulla Puh. 050-566 93 68

Tuotekuvasto 2014 Susanne Massingberd-Roinila Kaurasuontie 36 01150 Söderkulla Puh. 050-566 93 68 Susanne Massingberd-Roinila Puh. 050-566 93 68 www.marinecottage.fi Y-tunnus - 2471486-8 Nordea FI46 1376 3000 1177 03, BIC - NDEAFIHH SOITA JA SOVI SKÄRVIK-ILTA - 050 566 9368! LÖYDÄ UUSIA IDEOITA MÖKILLE,

Lisätiedot

Käyttötavarat, tekstiilit ja työvaatteet

Käyttötavarat, tekstiilit ja työvaatteet Käyttötavarat, tekstiilit ja työvaatteet Meira Novan valikoimista löytyy asiakastarpeiden mukaisesti rakennettu valikoima käyttötavaroita ja tekstiilejä. Valikoima sisältää lasit, posliinit, aterimet,

Lisätiedot

Työvaatehankinnan tarjouspyyntöä koskevat kysymykset ja niihin annetut vastaukset:

Työvaatehankinnan tarjouspyyntöä koskevat kysymykset ja niihin annetut vastaukset: Hengitysliitto ry/ammattiopisto Luovi 27.10.2014 Työvaatehankinnan tarjouspyyntöä koskevat kysymykset ja niihin annetut vastaukset: 1. Naisten kokkihousut pyydetty mekaaninen strech materiaali o hyväksytäänkö

Lisätiedot

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.

Lisätiedot

HUONEKALUT Olohuone Keittiö Kirjasto Erkin työhuone Raijan työhuone Eteishalli & TV Makuuhuone Alakerta asuin Sauna & pukuhukodinhoitohuon Sauna ja pukuhuverstas Autotalli Kylmä varasto Alak. Lämmin varasto

Lisätiedot

Pukeutuminen eri vuodenaikojen mukaan

Pukeutuminen eri vuodenaikojen mukaan 2009-2013 Pukeutuminen eri vuodenaikojen mukaan Vuodenajat Pukeutuminen eri vuodenaikoina Paikat Rovaniemellä, joista voit hankkia vaatteita edullisesti. Suomessa on neljä vuodenaikaa Kevät Kesä Talvi

Lisätiedot

FX2 SUOMEN PANKIN VALUUTTAINTERVENTIOIDEN VASTAPUOLEKSI HYVÄKSYMÄ ETA-VALTIOSSA TOIMILUVAN SAANEEN LUOTTOLAITOKSEN SIVUKONTTORI

FX2 SUOMEN PANKIN VALUUTTAINTERVENTIOIDEN VASTAPUOLEKSI HYVÄKSYMÄ ETA-VALTIOSSA TOIMILUVAN SAANEEN LUOTTOLAITOKSEN SIVUKONTTORI RAHOITUSTARKASTUS OHJE VALUUTTAKURSSIRISKEILLE ASETETTAVISTA RAJOISTA 1 (5) VALUUTTAMÄÄRÄISTÄ TOIMINTAA HARJOITTAVA LUOTTOLAITOS SUOMEN PANKIN VALUUTTAINTERVENTIOIDEN VASTAPUOLEKSI HYVÄKSYMÄ ETA-VALTIOSSA

Lisätiedot

Pesuhinnasto alk

Pesuhinnasto alk Pesuhinnasto alk.1.2.2018 Miesten/Naisten Puku 27,00 Bleiseri/pikkutakki 16,50 Hame/Housut 15,50 Leninki lyhyt 23,00 Leninki ¾ 25,00 Leninki pitkä 28,50 Liivi 11,50 Solmio 10,50 Pusero 12,00 Neulepusero

Lisätiedot

MERIVOIMIEN SOTILASPUKUJEN KOKOONPANOT

MERIVOIMIEN SOTILASPUKUJEN KOKOONPANOT MERIVOIMIEN SOTILASPUKUJEN KOKOONPANOT Laivapalveluspuku, meritaisteluasu m/95: Meritaisteluasu muodostetaan soveltuvin osin maastosuojavaatetuksesta, suojavaatetuksesta, erikoissuojavaatetuksesta ja merivoimien

Lisätiedot

Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet. Lyhyesti standardeista, jotka koskevat palosuojattuja tuotteitamme ja palosuojattuja huomiotuotteitamme

Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet. Lyhyesti standardeista, jotka koskevat palosuojattuja tuotteitamme ja palosuojattuja huomiotuotteitamme Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet Lyhyesti standardeista, jotka koskevat palosuojattuja tuotteitamme ja palosuojattuja huomiotuotteitamme 26 Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet Noin 40 % kaikista

Lisätiedot

One click is enough to make the world a be5er place.

One click is enough to make the world a be5er place. One click is enough to make the world a be5er place. KERRO - mikä on sinun uusin vaate? - mistä sinä olet ostanut / saanut sen? - millainen se on? - mitä materiaalia? - mistä väristä pidät? - millaisia

Lisätiedot

Vaatetuksen markkinat ja kuluttajan ostopolku

Vaatetuksen markkinat ja kuluttajan ostopolku Vaatetuksen markkinat ja kuluttajan ostopolku Jaana Kurjenoja Poimintoja selvityksestä. Koko selvitys on Kaupan liiton jäsenten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivuilla, Tutkimukset-osiossa. Sisällys Vaatetuksen

Lisätiedot

VJS:n varusteohje & seuramallisto 2014-2015

VJS:n varusteohje & seuramallisto 2014-2015 VJS:n varusteohje & seuramallisto 2014-2015 YLEISTÄ Hyvän seurahengen kannalta on tärkeää huolehtia joukkueiden ja pelaajien yhteenkuuluvuuden tunteesta. Näkyvä ja oleellinen perusta tälle on seuran ja

Lisätiedot

SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE ESPOO, OMAKOTITALO 7h, k, ruokasali, 3 kph, wc, spa-/saunaosasto, kodinhoitohuone, walk-in-closet, autotalli, 2 462 m, 4 600 000 Vastaava välittäjä Linda Fagerström Kiinteistönvälittäjä,

Lisätiedot

SUOMEN PT-KAUPAN RYHMITTYMIEN MARKKINAOSUUDET 2014

SUOMEN PT-KAUPAN RYHMITTYMIEN MARKKINAOSUUDET 2014 Muut yksityiset S-ryhmä Stockmann M-ketju Minimani Tokmanni-konserni K-ryhmä Suomen Lähikauppa Oy Lidl SUOMEN PT-KAUPAN RYHMITTYMIEN MARKKINAOSUUDET 20 PÄIVITTÄISTAVARAMYYNTI 16 705 MILJOONAA EUROA RYHMÄ

Lisätiedot

Kaupan 'la on laajin Suomessa toteute4u tutkimus vähi4äiskauppaketjujen kyvystä johtaa asiakaskokemuksia.

Kaupan 'la on laajin Suomessa toteute4u tutkimus vähi4äiskauppaketjujen kyvystä johtaa asiakaskokemuksia. Kaupan 'la on laajin Suomessa toteute4u tutkimus vähi4äiskauppaketjujen kyvystä johtaa asiakaskokemuksia. Kaupan 'la mi/aa vähi/äiskauppojen kyvyn johtaa asiakaskokemuksia arvioimalla seuraavia osa- alueita:

Lisätiedot

Vahinkokartoittaja: Niko Rantala Danotec Oy. Tarkastusraportti

Vahinkokartoittaja: Niko Rantala Danotec Oy. Tarkastusraportti Vahinkotunnus Vakuutusyhtiö / Käsittelijä Asiakas / Vakuutuksenottaja Vahinkopaikan osoite Yhteyshenkilö Vahingon havaitsemispäivä VTA-5137433 If / Joona Sandt Vahinkokartoittaja: Tarkastusraportti ITÄLAHTI

Lisätiedot

Päiväkodin avustavat tehtävät Työohjeet opiskelijalle

Päiväkodin avustavat tehtävät Työohjeet opiskelijalle Päiväkodin avustavat tehtävät Työohjeet opiskelijalle Aamun toiminnallinen hetki ryhmässä * yhteislauluja- ja loruja * ohjattuja leikkejä * liikuntatuokio salissa Voit olla mukana toimintahetkessä ja toimia

Lisätiedot

VANTAAN KESKUSVARIKKO VALOKUVAT 1 (5)

VANTAAN KESKUSVARIKKO VALOKUVAT 1 (5) 1 (5) Kuva 1. Toimistosiiven itäpää ja korkeamman korjaamosiiven pohjoispääty. Kuva 4. Vesi vuotaa kuvassa keskellä näkyvän kellon päälle. Vuoto on peräisin ylemmältä katolta, ei ylösnostosta. Kuva 2.

Lisätiedot

TEXAS BULL PILOT SHIRT 027021 TEXAS BULL PILOT SHIRT 027010. shirts TEXAS BULL POPLIN SHIRT 027011 TEXAS BULL POPLIN SHIRT 027020

TEXAS BULL PILOT SHIRT 027021 TEXAS BULL PILOT SHIRT 027010. shirts TEXAS BULL POPLIN SHIRT 027011 TEXAS BULL POPLIN SHIRT 027020 SHIRTS Meidän mielestämme mikään ei kuvasta ammattitaitoisuutta ja tyyliä paremmin kuin kauluspaita. Siksi mallistostamme löytyykin laaja valikoima erilaisia paitoja, rennoista arkipaidoista siisteihin

Lisätiedot

clique BURELL 027111 shirts clique TAnnER 027110

clique BURELL 027111 shirts clique TAnnER 027110 clique BURELL 027111 Sivusaumaton chambray kauluspaita jossa kaarrokkeet edessä ja takana. Rintatasku, jossa erillinen tila kynille. Selässä laskokset. Materiaali: 1 % puuvilla, chambray. Paino: 120 g/m

Lisätiedot

Ihmistuotteet Hinnasto

Ihmistuotteet Hinnasto Ihmistuotteet Hinnasto Tuotenumero Koko/väri mitta hinta Alv 0 % hinta Alv 22 % Polvisuoja polyester/puuvilla HARMAA mittaa reiden ympärys 13 cm polvilumpion yläpuolelta 1 100 01 01 Small 33-38 cm 26,64

Lisätiedot

PIKEET. Kestää koviakin otteita! Sopii pestäväksi 85 asteessa. Kevyesti muotoonommeltu

PIKEET. Kestää koviakin otteita! Sopii pestäväksi 85 asteessa. Kevyesti muotoonommeltu 66 PIKEET B Kestää koviakin otteita! Sopii pestäväksi 85 asteessa. A Kevyesti muotoonommeltu naisille A. 363 NAISTEN PIKEEPAITA Hieman muotoonommeltu klassinen, kolminappinen naisten pikee. Lyhyet kaitalereunuksiset

Lisätiedot

MAAVOIMIEN SOTILASPUKUJEN KOKOONPANOT

MAAVOIMIEN SOTILASPUKUJEN KOKOONPANOT MAAVOIMIEN SOTILASPUKUJEN KOKOONPANOT PUKINE Maavoimien kevyt palveluspuku Päähine Maavoimien kesälakki m/39 Maavoimien kenttälakki m/36 1) Maavoimien turkislakki m/39 Baretti Maavoimien lippalakki m/49

Lisätiedot

Maastosuojavaatetusten m/05 ja m/91 yleisimmät pukineet: PUKINE Maastosuojavaatetus m/05 Maastosuojavaatetus m/91 Päähine

Maastosuojavaatetusten m/05 ja m/91 yleisimmät pukineet: PUKINE Maastosuojavaatetus m/05 Maastosuojavaatetus m/91 Päähine MERIVOIMIEN SOTILASPUKUJEN KOKOONPANOT Maastosuojavaatetusten m/05 ja m/91 yleisimmät pukineet: PUKINE Maastosuojavaatetus m/05 Maastosuojavaatetus m/91 Päähine Kesälakki m/05, lippa (maastolippalakki

Lisätiedot

Onko tilasi pieni? Ajattele suuria.

Onko tilasi pieni? Ajattele suuria. Onko tilasi pieni? Ajattele suuria. Älä anna pienten tilojen rajoittaa suuria unelmia Oikealla säilytysratkaisulla luot viihtyisän ja inspiroivan ympäristön pieniinkin tiloihin. elfa Utility Home on uusin

Lisätiedot

ILMAVOIMIEN SOTILASPUKUJEN KOKOONPANOT

ILMAVOIMIEN SOTILASPUKUJEN KOKOONPANOT ILMAVOIMIEN SOTILASPUKUJEN KOKOONPANOT Ilmavoimien Esikunta antaa yksityiskohtaisemmat ohjeet ilmavoimien lentopalveluksessa palvelevan henkilöstön maastosuojavaatetuksen, suojavaatetuksen ja erikoisvaatetuksen

Lisätiedot

PESUMERKINTÖJEN ABC. Vaatteen hoito- ohjeiden lisäksi on muistettava pesuaineen annosteluohjeet sekä pyykin lajittelu.

PESUMERKINTÖJEN ABC. Vaatteen hoito- ohjeiden lisäksi on muistettava pesuaineen annosteluohjeet sekä pyykin lajittelu. PESUMERKINTÖJEN ABC Jokaisesta vaatteesta löytyvä pesumerkintä kertoo, miten voi parhaiten välttää vaatteen kutistumisen, venymisen, nyppyyntymisen ja värien lähdön. Ennen pyykinpesua kannattaa siis uhrata

Lisätiedot

Survive. Vaatetus - Deerhunter. 5242 Survive takki Koot S-4XL Värikoodi 68-camo 71. 4242 Survive liivi Koot 50-60 Värikoodi 68-camo 71

Survive. Vaatetus - Deerhunter. 5242 Survive takki Koot S-4XL Värikoodi 68-camo 71. 4242 Survive liivi Koot 50-60 Värikoodi 68-camo 71 Survive 5242 Survive takki Koot S-4XL Värikoodi 68-camo 71 4242 Survive liivi Koot 50-60 Värikoodi 68-camo 71 6243 Survive lippalakki Värikoodi 68-camo 14 679-820 C-YOU lippalakki Värikoodi 69-orange 9

Lisätiedot

Kaupunginhallitus liite nro 9 (1/11)

Kaupunginhallitus liite nro 9 (1/11) 1/11 Kaupunginhallitus 21.8.2017 liite nro 9 (1/11) TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 124991 Dnro 341/02.07.00/2017 / Tekstiilivuokraus- ja pesulapalvelut (Pisteytys kohderyhmittäin) Saapuneita tarjouksia yhteensä:

Lisätiedot

ATEX työvaatteiden ovh hinnasto ALV 0%

ATEX työvaatteiden ovh hinnasto ALV 0% ATEX työvaatteiden ovh hinnasto ALV 0% 15.5.2012 ATEX - AVOHAALARIT väri kangas euro alv 0% 1000 Riipputaskuhaalari ATEX sininen pes/co 48,90 1101 Riipputaskuhaalari ATEX sininen/vihreä pes/co 71,40 1102

Lisätiedot

2TEASPON PUKINEIDEN HOITO- OHJEET MATERIAALIEN ESITTELY

2TEASPON PUKINEIDEN HOITO- OHJEET MATERIAALIEN ESITTELY 2 MATERIAALIEN ESITTELY luonnonmateriaalit - PUUVILLA (PV) Pehmeä ja mukava luonnonmateriaali. Se imee hyvin kosteutta ja on hengittävä materi PUKINEIDEN HOITO- OHJEET Lue hoito-ohjeet ennen pesua. Lajittele

Lisätiedot

ENSIRAPORTTI. Työ A12076. Jönsäksentie 4, 01600 Vantaa Raportointi pvm: 16.01.2012. A - Kunnostus- ja kuivauspalvelut Oy Y-tunnus: 1911067-2

ENSIRAPORTTI. Työ A12076. Jönsäksentie 4, 01600 Vantaa Raportointi pvm: 16.01.2012. A - Kunnostus- ja kuivauspalvelut Oy Y-tunnus: 1911067-2 ENSIRAPORTTI Jönsäksentie 4, 01600 Vantaa Raportointi pvm: 16.01.2012 Työ KOHDE: TILAT: Jönsäksentie 4, 01600 Vantaa Kerrokset 1,2,3,4 ja Iv-konehuone TILAAJA: Anne Krokfors ISÄNNÖINTI: Vantaan kaupunki

Lisätiedot

TOPIT JA PI- KEEPAIDAT

TOPIT JA PI- KEEPAIDAT ASIAKKAIDEN SUOSIKKEJA TOPIT JA PI- KEEPAIDAT 74 TOPIT JA PIKEEPAIDAT 363 NAISTEN PIKEEPAITA Klassinen, kevyesti vartaloa myötäilevä pikeepaita, jossa 3 nappia. Lyhyet hihat, joiden suissa joustinneulos.

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONTA. Krista Niemi 27.2.2013

RAKENNUSVALVONTA. Krista Niemi 27.2.2013 Krista Niemi 27.2.2013 Kosteudenhallinnalla tarkoitetaan niitä toimenpiteitä, joilla pyritään estämään haitallisen kosteuden kertyminen rakennukseen Kosteudenhallinnan tavoitteena on Estää kosteusvaurioiden

Lisätiedot

Tyyliä kesään. Uudistunut pukeutumisen valikoima Kuvaston hinnat ovat enimmäismyyntihintoja. Valikoima vaihtelee myymälöittäin.

Tyyliä kesään. Uudistunut pukeutumisen valikoima Kuvaston hinnat ovat enimmäismyyntihintoja. Valikoima vaihtelee myymälöittäin. Tyyliä kesään Uudistunut pukeutumisen valikoima 2017 Kuvaston hinnat ovat enimmäismyyntihintoja. Valikoima vaihtelee myymälöittäin. 1 2 Kuvaston hinnat ovat enimmäismyyntihintoja. Valikoima vaihtelee myymälöittäin.

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Rauhaniemen saunan talkoo-ohje. 18.7.2011 Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna

Rauhaniemen saunan talkoo-ohje. 18.7.2011 Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna Rauhaniemen saunan talkoo-ohje Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna Sisältö Yleistä Saunan aamusiivous Saunan iltasiivous Saunanhoitajan tehtävät Yleistä Avain haetaan Rauhaniemestä saunanhoitajalta

Lisätiedot

VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE KAARINA, RIVITALO 2 5h+k+kph+s+vh+2erill.wc+2v+lasitettu patio, 103 m, 207 000 Vastaava välittäjä Kaarina Nikkanen MYYNTINEUVOTTELIJA, KiAT, PARTNER 040 053 2642 kaarina@bolkv.fi

Lisätiedot

Suoran verhon ympäriompelu, vuoritettu (sivut, ylä- ja alakäänne, sis. 30 mm leveän poimutusnauhan), leveys 1-1,50 m 70

Suoran verhon ympäriompelu, vuoritettu (sivut, ylä- ja alakäänne, sis. 30 mm leveän poimutusnauhan), leveys 1-1,50 m 70 HINNASTO Hinnat koskevat yksittäiskappaleita, kysy erikseen pakettihintoja sekä sarjatuotannon hintoja. Hinnat sisältävät langat, mutta eivät muita materiaaleja, ellei toisin mainita. Hintoihin sisältyy

Lisätiedot

Vaatetuksen markkinat ja kuluttajan ostopolku

Vaatetuksen markkinat ja kuluttajan ostopolku Vaatetuksen markkinat ja kuluttajan ostopolku Jaana Kurjenoja Poimintoja selvityksestä. Koko selvitys on Kaupan liiton jäsenten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivuilla, Tutkimukset-osiossa. Selvityksen taustaa:

Lisätiedot

Omakotitalo Jämsä, Jämsänkoski Myllymäki Kohdenumero Oh+k+mh+wc+alakerrassa psh/s+autotalli+yläkerta, 59,0 m²/119,0 m² Kov.

Omakotitalo Jämsä, Jämsänkoski Myllymäki Kohdenumero Oh+k+mh+wc+alakerrassa psh/s+autotalli+yläkerta, 59,0 m²/119,0 m² Kov. Omakotitalo Jämsä, Jämsänkoski Myllymäki Kohdenumero 633599 Oh+k+mh+wc+alakerrassa psh/s+autotalli+yläkerta, 59,0 m²/119,0 m² Kov. 1963 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 49 000,00 Jokamiehentie 4. Pienen perheen

Lisätiedot

Palosuojatut vaatteet

Palosuojatut vaatteet 35 Palosuojatut vaatteet Tuotenumero Tuotenumero Tuotenumero Otsikko Otsikko Otsikko Palosuojatut vaatteet Hitsaushousut Hitsaushousut, joissa on sivutaskut, D-rengas, mittatasku, puukkonappi, reisitasku,

Lisätiedot

Linnox Silk Oy Koroistentie 4A, PL 12, 00281 Helsinki puh. 09-2410 112, gsm 040-5506243

Linnox Silk Oy Koroistentie 4A, PL 12, 00281 Helsinki puh. 09-2410 112, gsm 040-5506243 Hinnasto 2011 Linnox Silk Oy Koroistentie 4A, PL 12, 00281 Helsinki puh. 09-2410 112, gsm 040-5506243 21271; 21171 21231; 21131 21221; 21141 21211 29 Naisten hihaton toppi, säädettävät olkanauhat 21221

Lisätiedot

HANHIKKIVAHE 2, RAUMA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

HANHIKKIVAHE 2, RAUMA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. HANHIKKIVAHE 2, RAUMA MYYNTIESITE RAUMA, OMAKOTITALO 2 3mh+oh+k+rh+2erill.wc+kph+s, 199 m, 239 000 Vastaava välittäjä Karoliina Siikarla KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, KiAT, PARTNER 040 571 4250 karoliina@bolkv.fi

Lisätiedot

Teemme työstäsi mukavampaa, tehokkaampaa ja turvallisempaa

Teemme työstäsi mukavampaa, tehokkaampaa ja turvallisempaa Tuotevalikoima Teemme työstäsi mukavampaa, tehokkaampaa ja turvallisempaa Image Wear on suomalainen perheyritys. Olemme valmistaneet työasuja jo vuodesta 1959. Perheomistuspohjalla alusta asti toiminut

Lisätiedot

Kempeleentie 7 B, 9o400 Oulu Puhelinpäivystys (08) 322 5500 / ma-su www.kotigalleria.fi

Kempeleentie 7 B, 9o400 Oulu Puhelinpäivystys (08) 322 5500 / ma-su www.kotigalleria.fi 11.09.15 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Karhitie 10, 90530 Oulu Oulu Välivainio Kiinteistötunnus: 564-60-42-6 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Pinta-ala: 97 m² Omakotitalo

Lisätiedot

Rauhaniemen saunan talkoo-ohje

Rauhaniemen saunan talkoo-ohje Rauhaniemen saunan talkoo-ohje Laadittu 18.7.2011/Päivitetty Sisältö Yleistä Saunan aamusiivous Saunan iltasiivous Saunanhoitajan tehtävät Yleistä Avain haetaan Rauhaniemestä saunanhoitajalta ennen omaa

Lisätiedot

Bonola, eli entinen Lappeenrannan maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen (LaMPola) rehtorin asunto.

Bonola, eli entinen Lappeenrannan maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen (LaMPola) rehtorin asunto. Bonola, eli entinen Lappeenrannan maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen (LaMPola) rehtorin asunto. Koulumiljööstä vanha rehtorin talo yli 2000 neliön pihapiirineen sai uudet omistajat vuonna 2010. Siitä

Lisätiedot

Nukkuminen on kultaa.

Nukkuminen on kultaa. 26 Nukkuminen on kultaa. Tietysti on välillä ihanaa nousta aikaisin ja nauttia aamun hiljaisesta sarastuksesta, mutta yksi lomapäivien parhaista asioista on se, kun saa nukkua juuri niin pitkään kuin huvittaa.

Lisätiedot

122,0 m², Oh,tkh,3mh,k...,

122,0 m², Oh,tkh,3mh,k..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Raimo Lievonen Puh: 0400496671 Asunto Kompassi Oy LKV Vesijärvenkatu 40 15140 Lahti Puh: 045 131 8050 Omakotitalo Vesijärvenrannassa! Tässä tasaisella 1,4 ha rantatontilla v.2000

Lisätiedot

Pyykkärin Asiakaslehti

Pyykkärin Asiakaslehti Pyykkärin Asiakaslehti Ykkösasia, Lokakuu 2016 Lehden toimittaja: Pesupalvelu P.O. Ikonen. Osoite: Helsingintie 1 A 5, 49460 Hamina. Yrittäjä Pertti Ikonen: puh.0400-714439 Internetsivut: www.pesupalvelu.fi,

Lisätiedot

Omakotitalo Jämsä, Jämsänkoski Myllymäki Kohdenumero Oh+k+mh+wc+s/psh+autot.+pannuh.+varastot+yläkerta, 59,0 m²/119,0 m² Kov.

Omakotitalo Jämsä, Jämsänkoski Myllymäki Kohdenumero Oh+k+mh+wc+s/psh+autot.+pannuh.+varastot+yläkerta, 59,0 m²/119,0 m² Kov. Omakotitalo Jämsä, Jämsänkoski Myllymäki Kohdenumero 573964 Oh+k+mh+wc+s/psh+autot.+pannuh.+varastot+yläkerta, 59,0 m²/119,0 m² Kov. 1963 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 69 500,00 Jokamiehentie 4. Pienen perheen

Lisätiedot

JÄRJESTÖJUHTA MESSUOSASTON KOKOAMISOHJEET

JÄRJESTÖJUHTA MESSUOSASTON KOKOAMISOHJEET 1 JÄRJESTÖJUHTA MESSUOSASTON KOKOAMISOHJEET PERÄKÄRRY ON MTK KESKI-SUOMEN YHDISTYSTEN VARATTAVISSA MAKSUTTA. PERÄKÄRRYN SISÄLLÖSTÄ ON LUETTELO SEURAAVALLA SIVULLA. MYÖS OHJEET PERÄKÄRRYN ERI KOMPONENTTIEN

Lisätiedot

26.6.2012 klo 19:56:21

26.6.2012 klo 19:56:21 Ostetaan Sasakin nauha Hei! Haluaisin ostaa Sasakin nauhan. Värillä ei ole väliä, mutta pituus pitäisi olla 6m. Ota yhteyttä sähköpostiin! :) iidaelina2@gmail.com 26.6.2012 klo 19:56:21 rv-puku 26.6.2012

Lisätiedot

T-paita, miesten T-paita, naisten toppi

T-paita, miesten T-paita, naisten toppi T-paita, miesten Laadukas single jersey T-paita modernilla leikkauksella, kaksinkertainen kaularesori ja niskanauha. 100 % puuvilla, (väri -95 85% puuvilla, 15% Viskoosi) Paino: 180 g/m2 Koot S-4XL T-paita,

Lisätiedot

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ 29.12.16 1 TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Osoite: Kaupunki: Kaupungin osa: Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Lisätietoja: Jousenkaari 23, 90410 Oulu Oulu Kaakkuri Omakotitalo 5h-6h(4mh+parvi+oh)+k+khh+kh+s+2 wc+2

Lisätiedot

Lahti, Laune Kohdenumero h,k,s, 168,0 m²/234,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00

Lahti, Laune Kohdenumero h,k,s, 168,0 m²/234,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Omakotitalo Lahti, Laune Kohdenumero 629920 6h,k,s, 168,0 m²/234,0 m² Kov. 2001 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 318 000,00 Koskenkatu 16. Laadukas ja tyylikäs v. 2001 valmistunut täystiilitalo erinomaisella

Lisätiedot

KATAJATIE 9, PÖYTYÄ MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KATAJATIE 9, PÖYTYÄ MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KATAJATIE 9, PÖYTYÄ MYYNTIESITE PÖYTYÄ, RIIHIKOSKI 2 4h+k+khh+erill.wc+kph/wc+s, ak, varasto, 180 m 205 000 Asuntoa myy Karoliina Siikarla KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, KiAT, PARTNER 040 571 4250 karoliina@bolkv.fi

Lisätiedot

HALLOWEEN HILE. Kuvat: Curly ry KOSMETIIKKA MUOTI JA. Tänään kysymme mielipidettä. Tänään haastattelussa. nettijutuista! Katja Blomqvist!

HALLOWEEN HILE. Kuvat: Curly ry KOSMETIIKKA MUOTI JA. Tänään kysymme mielipidettä. Tänään haastattelussa. nettijutuista! Katja Blomqvist! MUOTI JA HALLOWEEN HILE KOSMETIIKKA Tänään haastattelussa Katja Blomqvist! Tänään kysymme mielipidettä nettijutuista! Kuvat: Curly ry Sisällysluettelo 1.Etusivu 2.Sisällysluettelo 3.Pääkirjoitus 4.Haastattelu

Lisätiedot

Hintavertailu 2009. Suomi - Venäjä. Valtakatu 49 :: FIN-53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358451375099 :: info@takoy.fi :: www.takoy.fi

Hintavertailu 2009. Suomi - Venäjä. Valtakatu 49 :: FIN-53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358451375099 :: info@takoy.fi :: www.takoy.fi Hintavertailu 2009 Suomi - Venäjä Valtakatu 49 :: FIN-53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358451375099 :: info@takoy.fi :: www.takoy.fi Hintavertailu 2009 Suomi - Venäjä Sisällysluettelo Johdanto... 1 Hintavertailu

Lisätiedot

VIHTAN OY

VIHTAN OY ASENNUSOHJE AAVA lasiliukuovi VIHTAN OY WWW.VIHTAN.FI SISÄLLYS TYÖKALUT...2 OSAT...2 KIINNITYSPROFIILIN ASENNUS...3 LAAHUSTIIVISTEEN ASENNUS...4 SEINÄN ASENNUS KIINNITYSPROFIILIIIN...5 TELESKOOPIN ASENNUS...6

Lisätiedot

Öljyvahinkotilanteet

Öljyvahinkotilanteet Öljyvahinkotilanteet 1 Öljyvahingoista Lähteet: Öljy- ja biopolttoaineala ry, www.ymparisto.fi Mikä on öljyvahinko Öljyvahingossa maahan tai veteen joutunut öljy aiheuttaa ihmisille ja ympäristölle vahinkoa

Lisätiedot

VÄLJÄNTIE 370, LIETO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

VÄLJÄNTIE 370, LIETO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. VÄLJÄNTIE 370, LIETO MYYNTIESITE LIETO, OMAKOTITALO 2 4h+k+tkh+khh+kph/wc+erill.wc+s+terassi, 180 m, 295 000 Vastaava välittäjä Karoliina Siikarla KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, KiAT, PARTNER 040 571 4250 karoliina@bolkv.fi

Lisätiedot

Hinnasto korjaukset ja mittatilaustyöt 2017

Hinnasto korjaukset ja mittatilaustyöt 2017 Hinnasto korjaukset ja mittatilaustyöt 2017 Tuntiveloitus 54 /tunti Housut Lahkeiden lyhennys Suora lahje (koneommel) 20 Piilo-ommel, erikoiskoneella 24 Nauhalla, piilo-ommel 26 Lahkeiden pidennys nauhalla

Lisätiedot

Viinijärven päiväkoti

Viinijärven päiväkoti Viinijärven päiväkoti Viherrystä Viinijärvellä Viime vuonna meidän päiväkotimme pihalle istutettiin kaksi omenapuuta ja kaksi kirsikkapuuta. Meillä oli kevätjuhla, jossa vanhemmatkin lapioivat kuoppia

Lisätiedot

VUORITTOMAT YLÄOSAT. Tuotenro Väri Koot Punainen XS-4XL Sininen XS-4XL Musta XS-4XL

VUORITTOMAT YLÄOSAT. Tuotenro Väri Koot Punainen XS-4XL Sininen XS-4XL Musta XS-4XL COLLEGEPUSERO, CARPENTER NORDIC Collegepusero, jossa pitkä vetoketju, sivutaskut ja vetoketjullinen rintatasku. Hihoissa tummat heijastimet. Ergonominen peukaloaukko hihansuissa. 220 g/m² 938079025 Punainen

Lisätiedot

Omakotitalo Hanko, Hanko pohjoinen Kohdenumero h, k, khh, 2 kph, s, 3 wc, at kesähuoneella, 204,4 m²/264,4 m² Kov. 2000

Omakotitalo Hanko, Hanko pohjoinen Kohdenumero h, k, khh, 2 kph, s, 3 wc, at kesähuoneella, 204,4 m²/264,4 m² Kov. 2000 Omakotitalo Hanko, Hanko pohjoinen Kohdenumero 635605 5h, k, khh, 2 kph, s, 3 wc, at kesähuoneella, 204,4 m²/264,4 m² Kov. 2000 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 395 000,00 Nummitie 2. Todella hyvin pidetty

Lisätiedot

Iisalmi, Makkaralahti Kohdenumero mh,oh,k,2wc,et,tkh,khh,ph,s, 142,0 m²/187,0 m² Kov Energialuokka E 2018 Mh.

Iisalmi, Makkaralahti Kohdenumero mh,oh,k,2wc,et,tkh,khh,ph,s, 142,0 m²/187,0 m² Kov Energialuokka E 2018 Mh. Omakotitalo Iisalmi, Makkaralahti Kohdenumero 627717 3-4mh,oh,k,2wc,et,tkh,khh,ph,s, 142,0 m²/187,0 m² Kov. 1982 Energialuokka E 2018 Mh. 143 000,00 Niittykatu 22. Ihanaa olla kotona! Puutarha kutsuu koko

Lisätiedot

172,0 m², 7h, 2x k, 2x...,

172,0 m², 7h, 2x k, 2x..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Samu Saarnio Puh: 0407215991 Aurea LKV Kempeleentie 7 B 90400 Oulu Puh: 08 370 900 Tämä kodikas puutalokoti sijaitsee rauhallisella Yläsiirtolan alueella kaupungin välittömässä

Lisätiedot

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ 19.07.18 1 TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Pinta-ala: Nissiläntie 11, 90650 Oulu Oulu Ranta-Saarela Kokonaisala: 220 m² Rakennusoikeus:

Lisätiedot

Savi tykkää käden lämmöstä. Se muovautuu helpommin, kun se lämpiää, Sirkka sanoi. Vähän niin kuin ihmisetkin, minä sanoin.

Savi tykkää käden lämmöstä. Se muovautuu helpommin, kun se lämpiää, Sirkka sanoi. Vähän niin kuin ihmisetkin, minä sanoin. Kaisa TAPAN I BAGGE Kotona TAMMI Kaisa TAPAN I BAGGE Kotona Kuvittanut Hannamari Ruohonen Kustannusosakeyhtiö Tammi Helsinki Kannen kuva: Hannamari Ruohonen Kannen ja typografian suunnittelu: Laura Lyytinen

Lisätiedot

Raportti Työnumero:

Raportti Työnumero: Sivuja:1/7 Vastaanottaja: Porvoon Kaupunki / Peter Backman Raportti Kohde: Toimeksianto: Kvarnbergsgatan 18 06100 Borgå Kartoitus Tutkimus pvm: 7.8.2015 Läsnäolijat: Tomas Backman Raportointi pvm: 24.8.2015

Lisätiedot

Kiinteistöön liittyvissä hätätapauksissa Palmian päivystys palvelee teitä 24h, puh

Kiinteistöön liittyvissä hätätapauksissa Palmian päivystys palvelee teitä 24h, puh TALOON PEREHDYTYS Osoite: Knutersintie 915 00890 Helsinki Puhelinnumero: 09 310 79784 Sähköposti: ostersundom.leirikeskus@hel.fi Kotisivut: ostersundom.munstadi.fi Facebook: ostersundominleirikeskus KOORDINAATIT:

Lisätiedot

SUKKA. Kevään uutuudet TUKKU. vuoden kaikki TRENdit Uusimmat värit ja materiaalit. UNELMAMME! Urheilujoukkue, yhdistys, koululuokka

SUKKA. Kevään uutuudet TUKKU. vuoden kaikki TRENdit Uusimmat värit ja materiaalit. UNELMAMME! Urheilujoukkue, yhdistys, koululuokka K u v a s t o Kevät/ k e s ä 2015 SUKKA TUKKU Sukkia & alusvaatteita JOKAISELLE Kevään uutuudet vuoden kaikki TRENdit Uusimmat värit ja materiaalit KATTAVA LASTEN VALIKOIMA AUTA MEITÄ TOTEUTTAMAAN UNELMAMME!

Lisätiedot

Tuotenr. Tuotenimi Kuvaston sivu Hinta ALV 0% Hinta ALV 24%

Tuotenr. Tuotenimi Kuvaston sivu Hinta ALV 0% Hinta ALV 24% HINNASTO 2016 102001 Unisex housut 38, 95 61,40 76,14 102010 Naisten t-paita 27, 42 28,00 34,72 102019 Naisten t-paita 28, 44, 70 25,90 32,12 102020 Unisex pikeepaita 28, 42, 71 29,10 36,08 102021 Naisten

Lisätiedot

166,5 m², 5h+k+th+s+au...,

166,5 m², 5h+k+th+s+au..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Thea Tontti Puh: 044 050 2300 Kiinteistömaailma, Espoon Kodit Oy LKV, Espoonlahti Finnoonlaaksontie 9 02270 Espoo Puh: 050 433 0963 Edustava paritalokoti Laaksolahden rauhallisella

Lisätiedot

Käytävä: - Käytävältä ei havaittu vauriojälkiä / kohonneita kosteusarvoja pintakosteuden ilmaisimella.

Käytävä: - Käytävältä ei havaittu vauriojälkiä / kohonneita kosteusarvoja pintakosteuden ilmaisimella. KIINTEISTÖCONTROL OY www.vahinkopalvelu.com Raportti Tuomas Konsala Puh: 044-556 1132 Sertifikaatti Nro VTT-C-9740-24-13 tuomas.konsala@vahinkopalvelu.com Osoite: Talvitie 10 B106,B104 20610 Turku Asukas:

Lisätiedot

Pälkäne, Iltasmäki Kohdenumero h,k,et,aula,2xwc,khh,kph,s,kuisti,2xvh, 160,0 m²/184,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.

Pälkäne, Iltasmäki Kohdenumero h,k,et,aula,2xwc,khh,kph,s,kuisti,2xvh, 160,0 m²/184,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh. Omakotitalo Pälkäne, Iltasmäki Kohdenumero 592831 3-4h,k,et,aula,2xwc,khh,kph,s,kuisti,2xvh, 160,0 m²/184,0 m² Kov. 2002 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 249 000,00 Kaijakkatie 17. Mallasveden rantamaisemissa

Lisätiedot

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ 16.09.19 1 TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Osoite: Kaupunki: Kaupungin osa: Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Näsiäpolku 8, 90900 Kiiminki Oulu Pinta-ala: 193 m² Kokonaisala: 220,5 m² Rakennusoikeus: 278 m² Kerroksia:

Lisätiedot

163,0 m², 6 h, k, khh,...,

163,0 m², 6 h, k, khh,..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Kimmo Raappana Puh: 040 849 2081 Kiinteistömaailma, Vantaa Aviapolis Tasetie 8 01510 Vantaa Puh: 020 793 1010 YLÄSTÖ OKT 163/188m2. Viihtyisä 5-6h,k,s talo kauniilla ja tasaisella

Lisätiedot

Tietoja kiinteistöstä

Tietoja kiinteistöstä 14.03.16 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kaupunki: Kaupungin osa: Keihäänkärjentie 11, 90410 Oulu Oulu Kaakkurinkangas Kiinteistötunnus: 564-27-33-4 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Pinta-ala: Omakotitalo

Lisätiedot

t-shirts and tops TEXAS BULL T-SHIRT 029020

t-shirts and tops TEXAS BULL T-SHIRT 029020 T-SHIRTS & TOPS T-paita ei ole enää pelkkä T-paita. Ajan myötä mallistomme on laajentunut. Värivalikoimamme on todella monipuolinen, ja lisäksi tarjolla on entistä enemmän naisille sopivia malleja. Klassinen

Lisätiedot

KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE TURKU, OMAKOTITALO 2 5h, avok, 2 x kph, s, khh, erill.wc, 2 x las.parveke, autok., 198 m, 419 000 Vastaava välittäjä Ismo Aaltonen MYYNTINEUVOTTELIJA, KED, PARTNER

Lisätiedot

Asukkaiden kosteudenhallinta Pekka Luoto

Asukkaiden kosteudenhallinta Pekka Luoto Asukkaiden kosteudenhallinta Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöliittoyhteisö 2015 Yksityiset vuokranantajat Taloyhtiöt, KOY:t Vuokrataloyhteisöt Suomen Vuokranantajat

Lisätiedot

Vähittäiskaupan Tutkimussäätiön 2018 keräämän kuluttajakyselyaineiston esittely

Vähittäiskaupan Tutkimussäätiön 2018 keräämän kuluttajakyselyaineiston esittely Vähittäiskaupan Tutkimussäätiön 2018 keräämän kuluttajakyselyaineiston esittely Aineiston keruu 2018 Vähittäiskaupan tutkimussäätiön tehtävänä on edistää ja tukea vähittäiskauppaan liittyvää tutkimusta

Lisätiedot

TORI- KARNEVAALIT 2. 6.10. Nyt nautitaan sesongin herkuista

TORI- KARNEVAALIT 2. 6.10. Nyt nautitaan sesongin herkuista TORI- KESkuksen KARNEVAALIT 2. 6.10. Nyt nautitaan sesongin herkuista KARNEVAALIKAUSI ALKAA NYT! TORIKESKUKSEN Karnevaaleilla on luvassa hulvatonta hintahulinaa keskiviikosta sunnuntaihin, ja talo on täynnä

Lisätiedot

TORPANNIITYNTIE 5, TUUSULA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TORPANNIITYNTIE 5, TUUSULA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TORPANNIITYNTIE 5, TUUSULA MYYNTIESITE TUUSULA, OMAKOTITALO 2 4-5h+k+rt+kph/s+2wc+at, 326 m, 448 000 Vastaava välittäjä Mia Lehtonen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner, kaupanvahvistaja 0400 369666 mia@bolkv.fi

Lisätiedot

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ 05.06.17 1 TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Pinta-ala: Suksirinne 3, 90900 Kiiminki Oulu Kokonaisala: 236 m² Rakennusoikeus: Kerroksia:

Lisätiedot

KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI (12.6.2007) Päivitetty 23.2.2015

KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI (12.6.2007) Päivitetty 23.2.2015 KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI (12.6.2007) Päivitetty 23.2.2015 Helsingin kaupungin Koskelan sairaala-aluetta alettiin rakentaa vuosina 1912 1914. Opastaulusta näkyy, että siellä on monenlaisia

Lisätiedot

Kaivosvoudintie 6 01610 Vantaa. Vantaan Kaupunki PL 6007

Kaivosvoudintie 6 01610 Vantaa. Vantaan Kaupunki PL 6007 Vesivahingon kosteuskartoitus Tarkastuskohde: Kaivokselan päiväkoti Kaivosvoudintie 6 01610 Vantaa Tilaaja: Krohn Mikko Vantaan Kaupunki PL 6007 Vahinkonumero: Tarkastaja: Hannu Peltola 040-538 7944 Tarkastuspvm:

Lisätiedot

Kosteuskartoitusraportti Saksalansaarentie 3 Hankasalmi

Kosteuskartoitusraportti Saksalansaarentie 3 Hankasalmi 2017 Kosteuskartoitusraportti Saksalansaarentie 3 Hankasalmi Pohjolan kiinteistökartoitus Oy 20.10.2017 2 Kosteuskartoitus Saksalansaarentie 3 41520 Hankasalmi 3 Kosteuskartoitusraportti Kohde: Saksalansaarentie

Lisätiedot

1. Esimerkkejä Saaristomeren ja Ahvenanmeren öljyvahinkolaskelmista

1. Esimerkkejä Saaristomeren ja Ahvenanmeren öljyvahinkolaskelmista 1/30 8.1.2014/KJ 1. Esimerkkejä Saaristomeren ja Ahvenanmeren öljyvahinkolaskelmista 1.1. Yleistä Saaristomerelle ja Ahvenanmerelle on vuosina 2012 ja 2013 tehty Suomen ympäristökeskuksessa SpillMod-laskentaohjelmistolla

Lisätiedot

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ 26.08.17 1 TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Lisätietoja: Rantakalliontie 12, 90800 Oulu Oulu Herukka Omakotitalo Pinta-ala: 123 m² Kokonaisala:

Lisätiedot

Etelän auringon lumoa: Topline 440

Etelän auringon lumoa: Topline 440 Etelän auringon lumoa: Topline 440 Esite ja hinnat 1/2015 Hiottua laatua yksilölliseen asumiseen Välimeren ylellisyyttä: Top line 440 tarjoaa moderneja ratkaisuja asumiseen Talo kuin kameleontti: toteutettiinpa

Lisätiedot

Niihaman Saukkojen puku ja merkki ohjesääntö

Niihaman Saukkojen puku ja merkki ohjesääntö Niihaman Saukkojen puku ja merkki ohjesääntö Lippukunnallamme on muutamia tapahtumia vuodessa (esim. paraati, joulujuhla, lipunlasku ja nosto), joissa kaikkien tulisi olla pukeutuneita "virallisiin" eli

Lisätiedot

Kartoittaja: Esa Ahlsten 040 505 8437 esa.ahlsten@wdkuivaus.fi. E, Kiskonen 040 5000 9981 kirsi-tiina.kiskonen@op.fi

Kartoittaja: Esa Ahlsten 040 505 8437 esa.ahlsten@wdkuivaus.fi. E, Kiskonen 040 5000 9981 kirsi-tiina.kiskonen@op.fi Sivu 1/7 Kartoitusraportti: Päivämäärä: 28.9.2011 Kartoittaja: Esa Ahlsten 040 505 8437 esa.ahlsten@wdkuivaus.fi Tilaaja: Markku Mikkelson 040 735 1908 Laskutus: Kohde: Osoite/asukas: As Oy Hösmärinmäki,

Lisätiedot

TOIMIVA T YÖILME. Clean SIIVOUS. Cook KEITTIÖ. Care HOIVA

TOIMIVA T YÖILME. Clean SIIVOUS. Cook KEITTIÖ. Care HOIVA TOIMIVA T YÖILME Clean SIIVOUS Cook KEITTIÖ Care HOIVA Ammattiasuja toiveidenne mukaan Me Standa Oy:ssä valmistamme ammattiasuja siivous-, ravintola-, hoito- ja bisnesalalle yli 20 vuoden kokemuksella.

Lisätiedot