Jalmari Lapinleimu

Transkriptio

1 Pirkko Aalto Jalmarin tytär, Hj.:n pojan tytär Toijalassa Jalmari Lapinleimu Palaan ensin tähän Lopen Nahkurinverstas- sittemmin kait voi jo sanoa yritysyhteisöön, joka on aina kiehtonut mieltäni, niin erikoinen se oli. Kaikki sujui sulassa sovussa vaikka väkeä riitti. Isällä oli monta setää, täti, isovanhemmat, joiden huoneessa isä ja kaksi veljeä nukkuivat ja tekivät kepposia. Kuuluisaksi tuli pottuleikki, josta ja muista Lasse on kirjoittanut. Isoisä Hj.(Hjalmar) oli mennyt nuorena naimisiin Helmi Eskolan kanssa, ja näin väki nopeassa tahdissa lisääntyi. Naisten pitämä suurtalous sujui hyvin (Helmi mummu on kertonut), ainoa seikka josta en ole tietoinen, kuuluiko isän kummitäti jotenkin myös taloustöiden tekijöihin? Isällä oli upea kultakello, joka oli saatu kummisetä Salmiselta kait rippilahjaksi. Olen ymmärtänyt, että Maria-mummu oli enempi liikenainen ja kävi kaupoilla muun muassa Helsingissä. Isä väitti olleensa pikkupoikana myymässä jonkun kerran nahkatuotteita mummun kanssa Helsingin kauppatorilla. Ilmi selvä tilanahtaus on kuitenkin ollut vaikka varoja oli. (vrt. myöhemmin ostetut maatilat jne.) Tästä yhteisöstä isä lähti ilmeisesti I:lle luokalle yhteiskouluun, koska olen lukenut seuraavanlaisen kirjeen, jonka hän kirjoitti äidilleen noin 1918 muistaakseni näin: Terveisiä täältä Högforssista, ei tänne mitään erikoista kuulu, mutta rahat on loppu. Terveisin Jalmari Muistakaa se raha!!! Raha oli tärkeä ja arvostettu asia myös vuonna Olen tietoinen, että Hj.vuonna 1919 perheineen muutti Toijalaan ostettuaan keskustakiinteistön ja perustettuaan siihen kenkäkaupan. Suurin motiivi oli se, että Toijalassa oli 8-luokkainen yhteiskoulu. Toijala oli jo tuolloin virkeä paikka, oli urheilua ja musiikkia. Hj. soitti Toijalan suojeluskunnan soittokunnassa es-kornettia ja myös tanssimusiikkia Toijalan Vilpolassa, mikä Jalmarin kannalta oli harmi. Siinä soittaessaan Hj. seurasi tarkasti tanssimista ja huomasi, että Jalmari tanssitti liikaa vain samaa tyttöä. Puoliajalla tuli isältä ehdoton määräys hakea myös muita tyttöjä. Ja niin tehtiin. Kuri oli siihen aikaan aika kova. Illalla nuoriso parveili Valtatiellä (keskustassa), ja kun kello oli tarpeeksi paljon, avasi Hj. ikkunan ja huusi: Jalmari raittilta jo kotiin. No noloahan se oli. Jalmari joskus tuurasi kenkäkaupassa vanhempien ruokatuntia. Kerran sattui, että Senja Rantanen lähestyi äitinsä kanssa kenkäkauppaa, ja Jalmari huomasi ikkunasta sen. Salamana hän juoksi toiseen kerrokseen ja sanoi, että joku muu saa tulla kauppaan. Koulussa oli ylioppilasluokalla viisi oppilasta vuonna 1926, joka muuten oli ensimmäinen yoluokka. Sitä juhlittiin. Hevosrattaat ajoivat ympäri Toijalaa. Ja tietenkin minun reipas ja rakas mummuni Helmi tarjosi heille juhlalounaan. Helmi ajatteli, kun ne muut neljä olivat lähikunnista Sotkialta ja muualta, niin tarvitsevat kaikki ruokaa. Helmillä oli paljon väkeä ruokakunnassa, sillä omien lasten lisäksi koulun takia oli Ilmarin serkkuja Lopelta. Lisäksi oli Salomaan Eino Jalmarin serkku Iittalasta. Muistan ainakin puhutun Leo Lapinleimusta ja Topi Lapinleimusta. Muita oli mestarihiihtäjä Matti Ritola. Nuo sen ajan ihmiset, millaisia työmyyriä he olivatkaan. Helmimummulla oli apunaan vain pyykkäri. Jalmari lähti sotaväkeen ja sieltä kadettikouluun. Oli selviö että tästä eteenpäin elämästä piti vastata itse. Hj.:n terveys ei ollut paras mahdollinen, nestettä jäi sisälle kehoon luvun lopussa ja 1930-luvun alussa oli ilmeisesti jonkinlaista lamaa ja se raastoi kauppiasta. Jo 1934 tuoni korjasi hänet 52- vuotiaana. Olin 2,5 vuotias, päivä oli helteinen huhtikuun päivä ja leikin pienen hiekkaämpärin ja savakon (karjalainen sana lapiolle) kanssa haudalla 1

2 tekemällä kakkuja sivuun lapiodusta mullasta. En muista itse siitä mitään, valokuvat kertovat. Hj. olisi kuitenkin, olen kuullut, halunnut vielä elää ja nähdä minun elämääni. Kun tulin Viipurista mummulaan käymään, menin papan sängyn luo ja sanoin: Toijalan pappa-rassu niin kippee. Nyt sitten seuraa se toisaalta iloinen 30- luku Viipurissa, josta isäni sai vänrikkinä ensimmäisen pestinsä. Itsenäisyys oli vielä nuori ja siitä osattiin iloita. Varsinaisia yksittäisiä muistoja ei juuri ole Jalmarista, mutta aikakautena sitä jotenkin voi kuvata. Meillä oli suuri valtion asunto aivan lähellä linnaa, oliko katu Siikamäentie, kaiketi. Piha rajoittui Tervaniemen puistoon. Nuoren upseerin piti tehdä ensivierailu esimiehensä luo täydessä juhlapuvussa miekka kupeella. Talon rouva sanoi eteisessä miehensä vieressä: Vänrikki voi jättää miekkansa eteiseen ja menemme olohuoneeseen nauttimaan lasin sherryä. Se tilaisuus kesti noin 20 minuuttia. Myöhemmässä vaiheessa isän esimieheksi tuli presidentti Juho Kusti Paasikiven poika majuri Juhani Paasikivi, joka tykkäsi kutsuista ja alkoholista ja juhlimisesta ylipäätään. Hänellä oli riikinruotsalainen rouva Märta, joka ei puhunut suomea eikä muutenkaan viihtynyt. Niin saivat Jallu ja Senja aika usein määräyksiä milloin pidetään kutsut juuri meidän kotona ja ainakin mitä juomia pitää tarjota. Muistan hänet hyvin. Hänellä oli monokkeli silmässä ja hänellä oli hieno auto (ainoa auto Kannaksella Muurilan kylässä, jossa sotamanöövereitä pidettiin). Jallulla oli sivuvaunullinen moottoripyörä, johon oli aina lapsia tunkemassa ajelulle. Karjalan kannaksen Kuolemanjärven Muurilan kylä oli hienoimpia paikkoja mitä tiedän. Siellä oli ihana järvi, santapohja ja hiekkaranta kuin Terijoella. Meillä oli siellä pieni mökki vuokramaalla. Tärkeä seikka oli veranta, sen piti olla riittävän suuri. Kronstadista kuului päivisin melkoisia jyrähdyksiä. Samoin kuuluivat suomaiset jyräykset, kun ITR ampui ja harjoitteli. Joka ilta kuului sotapoikien laulamana: Jumala ompi linnamme varustus vankka aivan. Se kuului läpi koko kylän. Toinen sen aikainen Jallun ja Senjan tuttu oli kapteeni Holger Baeckman, joka oli pre- Hj., Helmi ja Liisa, kadetti Jalmari, Lauri ja Veikko. 2

3 sidentti Relanderin vävy. He asuivat aina sen aikaa pienessä kesämökissämme, kun me olimme osan lomasta Hämeessä Senjan kotona. Hehän olisivat voineet mennä Relanderin residenssiin Pamppusaareen Viipurin maalaiskunnassa, mutta nauttivat olostaan mieluummin meidän pienessä mökissä. Muistona minulla on nyt keramiikkainen viinikulho, jonka sivuun on maalattu kaksi sydämen kuvaa, heidän nimikirjaimensa ja v. 1935, tarkistin sen! Toin sen pois Suvimäestä, kun siellä ainakin kerran nyt minun aikanani on käynyt varkaita. Nämä ovat osittain tällaisia vähän naiveja muisteloita, ja vaan aikakauteen liittyviä. Vielä muista yhden itselleni pelottavan muiston Siikaniemen kadulta. Olin noin neljä vuotta vanha. Edellisenä päivänä me pihan lapset mentiin siihen ihanaan Tervaniemen puistoon, jonka korkeimmalla kohdalla alustallaan makasi Suomen Leijona graniittipatsas. Siinä vieressä oli ruusunmarjapensaita, ja joku meistä päätti ruveta piirtelemään kuvvii eli kuvia Leijonan pintaan. Minä tein sik-sakkia, kun en vielä oikein osannut piirtää. Lähdettiin kotiin. Seuraavana aamuna isä luki Karjala-lehdestä, että kommunistit taas tihutöissä. Minä ihan vapisin sängyssäni, ja isä vielä toistaa: Kaikkeen ne perkeleen kommunistit kerkiikin. Poliisi tutki asiaa. Aamulla sitten yksi lapsista, tyttö se kait oli, oli itkien kertonut äidilleen: et myö se oltiin ko sutattiin se passas. No asiantuntijan avulla pihan rouvat pesivät patsaan. Kapteenskaa ei huolittu mukaan, ko meit on jo iha tarpeks asti. Välillä käytiin Linnan pihassa kassomassa Torkkeli Nuutin poja passasta ja linnan pässii. En tiedä toista niin ihanaa kaupunkia kuin oli Viipuri. Kaikki puhuivat toisilleen kaduilla, niin tekivät suomalaiset, ruotsalaiset, venäläiset ja saksalaiset. Muutto Helsinkiin oli kuin olisi tullut jääkaupunkiin. Sairastuin pahoin, ja siinä menivät vuoden päivät tuhkarokon ja korvaleikkausten jälkeen. Aloitin koulun vuonna 1939, jolloin vähän väliä jouduttiin Kaisaniemen pimeisiin rantasirpalesuojiin. Helsingin ilmatorjuntaa johti eversti Pekka Jokipaltio hienosti. Hän oli perhetuttu. Vuosina Kotkan ilmapuolustusta johti majuri Jal- Everstiluutnantti Jalmari Lapinleimu perheineen. 3

4 mari Lapinleimu, hienosti myöskin. Kuten ikäväksemme muistamme, oli sodan jälkeen niin sanottu valvontakomissio Helsingissä. Yleensäkin ja juuri siksi isää vähän nuoremmat itmiehet lukivat työnsä ohella itselleen uuden ammatin, koska etenemistoiveet olivat huvenneet. Hävitty sota vaikkakin Torjuntavoitto oli ikävä asia. Ainakin Aki Marte, kauppaneuvos, luki itsensä ekonomiksi. Samoin opiskeli moni muu isän tuttu. Eversti Valo Nihtilä pääsi suoraan Museokadun pienen KOP:n konttorin johtajaksi. Se olikin sitten Jallun oma pankki ja ko. herrat juttelivat usein kaikesta kokemastaan sivuhuoneessa. Sitten sotilasasiamiehiin. Jalmarihan hallitsi venäjän kielen, ja niinpä hän sai muutaman kerran kutsun yksityiskotiin Helsingissä Neuvostoliiton sotilasattasean taholta vaimon kera. Ihmettelin sitä valmistautumista ko. kutsuihin. Jallu joi vatkattuja Karvarin verstaan ensimmäinen miniä Helmi Katariina os. Eskola ( ) ja Pirkko vuonna 1955 Suvimäessä. kananmunia, sitruunamehua ynnä muuta. Sotilasasiamiehen ruuat olivat hyviä, mutta juomat olivat todella vahvoja. Kyseinen herra esitti aina joitain kysymyksiä, joihin vastaamisessa piti olla tarkkana. Aki Marte muistaakseni oli yhtyneiden ravintoloiden toimitusjohtaja, ja niinpä entiset itmiehet halusivat muistaa Jallua 70-vuotispäivän kunniaksi Hotelli Marskiin järjestetyllä kansalaispäivällisillä, joihin itse päivänsankari suhtautui vähän tahmeasti. Itse olin sijoitettu pöytään, jossa tapasin pitkästä aikaa luokkatoverini Rauli Helmisen, joka oli myöhemmin muistaakseni kenraaliluutnantti. Hänkin oli Muurilan mökin naapuri ja uskollinen leikkitoveri. En tiedä mitään muuta ammattikuntaa kuin sotilaat, jotka ovat ikuisesti ystäviä. Esimerkiksi Jallun kadettikurssi 10. kokoontui säännöllisesti kunnes rivit harvenivat. Kyllä Suomella on ollut tosi kriittisinä aikoina oikeat miehet oikealla paikalla oikeaan aikaan kautta historian. Tarkoitan ylintä johtoa, presidenttejä jne. Jatketaan vielä hiukan. Kun sain tämän tekstin ja kuvat Pirkolta, niin tietysti vähän juteltiin. Eli tästä eteenpäin on muistiin merkinnyt Markku Lapinleimu, Jallun veljen poika. Jallulla oli hyvä kynä. Niinpä hän toimi koko kadettikurssin ajan kirjurina ja toimitti pari kertaa vuodessa ilmestyvää julkaisua. Kuten edellä on kerrottu, kadettiveljet kokoontuivat säännöllisesti. Tradiota jatkettiin vaikka rivit harvenivat. Myöhemmin tapaamisiin osallistuivat lesket. Jalmari piti yhteyttä miehiin ja myöhemmin myös leskiin ja autteli näitä erilaisissa tilanteissa milloin autonkuljettajana tai muilla tavoin. Kadettikurssi teki myös matkoja aina ulkomaita myöten. Jalmarilta jäi perinnöksi suuri laatikollinen aineistoa, joka on viety Ilmatorjuntamuseoon. Jalmari jäi täydelle eläkkeelle tasan 50- vuotiaana Kuitenkin vielä toimessa ollessaan hänet pyydettiin ja valittiin asunto-osakeyhtiön isännöitsijäksi. Se oli aluksi vähän vastenmielinen toimi, koska talossa asui paljon ruotsinkielistä väkeä, ja Jalluhan ei suostunut tekstejä ruotsiksi julkaisemaan. Vuonna 1955 muutettiin Töölönkadulle ja heti tuli lisää isännöintitehtäviä. Niitä viiden kuuden talon hommia Jalmari hoiteli aina 4

5 Vuonna 1957 oli jo neljä polvea Lapinleimuja. Pirkko, Helmi-mummu ja Annika 1v. isoisänsä Jalmarin sylissä. eläkeikään 65 asti. Vaimo Senjan perintömaille Riisikkalaan rakennettiin vuonna 1947 mökki, joka sai nimen Suvimäki. Siellä Jallu viihtyi hyvin, sinne rakennettiin myös uima-allas. Metsätöitä riitti 16 ha:n palstalla ja Suvimäen hehtaarin nurmikon ajo oli ajoittain kova pala. Mutta mies tykkäsi näistä töistä ja teki ne. Myös talvella oltiin Suvimäessä, Jallu hiihti kylän 7:n kilometrin latua. Pirkko ja Esko olivat etukäteen kytkeneet päälle Veikko-veljeltä saadut sähköpatterit. En tiedä millä Suvimäkeen kuljettiin, mutta myöhemmin perheelle hankittiin auto pikku Fiat. Pirkko kertoi, että Senja opetti Jallun ajamaan. Tuntuu vähän oudolta, kun kuuli kertomukset Senjan ajotaidosta. Kerran hän parkkeerasi torille, käsijarru ei ollut päällä ja auto valui melkein päin Pennasen kenkäkaupan ikkunaa. Vähän myöhemmin Senja ajoi pienen kolarin, ja siihen se ajo sitten loppu. Seuraelämä oli vilkasta. Helsingin kodissa kävi paljon vieraita. Samoin Suvimäessä kävi väkeä varsinkin sukulaisia. Pirkko muistelee, kuinka hänet usein pyydettiin kahvikeittäjäksi näihin tapaamisiin. Isä luki paljon, mieliaiheita olivat poliittinen historia ja elämäkerrat. Myös musiikki kiinnosti. Useita vuosia vanhemmillani oli kausikortti sekä Radion sinfoniaorkesterin konsertteihin että oopperaan, kertoo Pirkko. Suvun asioista Jalmari oli kiinnostunut. Hänen esityksestään Lapinleimu nimi suojattiin. Hän itse kirjoittaa 1959 Ilmari Lapinleimun 70- vuotis juhlassa: Me voimme katsoa, että Ilmari on ansioistaan katsottava suvun päämieheksi ja vanhimmaksi. Sihteerin tittelin haluaisin röyhkeästi itselleni sillä perusteella, että hoksasin suojata Suomalaisuuden liitossa erikoislaatuisen nimemme Suomalaisuuden liiton avulla. Pari vuotta myöhemmin Jalmari allekirjoitti yhdessä Veikko ja Toivo Lapinleimun kanssa Ilmarille ojennettavan suvun päämiehen valtakirjan. Suku oli taas koolla Ilmarin ja Helmin kotona. Ilmarin jälkeen Lapinleimun suvun päämieheksi valittiin Jalmari. Suvun skriivarina toimi tuohon aikaan Lauri Lapinleimu Toijalassa. Yhdessä miehet järjestivät edelleen suvun tapaamisia sukukokouksia, joiksi ne nimitettiin. Kokousten huipentuma oli aina päämiehen puhe. Sotilaana Jalmari oli hyvä puhuja. Puheet oli huolellisesti valmisteltu ja muistaakseni niihin kätkeytyi ainakin yksi hyvä vitsi ja mukavia muisteluksia. Eero Lapinleimu Jalmarin veljen poika Kylmäkoskella Jalmari Lapinleimu sotilaana Jalmari Lapinleimu suoritti varusmiespalveluksen vuonna 1927 Jääkäritykistörykmentti 27: ssä ja tämän jälkeen upseeritutkinnon Kadettikoulussa kurssilla 10 Jalmari oli kadettialikersantti. Kurssin vanhinta nimitettiin kadettivääpeliksi ja 5

6 muutamia kadettikersanteiksi. Kadettialikersantti oli siis aivan kärkipään oppilaita. Ilmatorjuntakoulutus aloitettiin maassamme 1925, kun rannikkotykistön Kapitulanttikouluun perustettiin vajaan kolmenkymmenen miehen ilmapuolustuskomennuskunta. Tämä ja kenttätykistöön perustettu Liikkuva Ilmatorjuntapatteri yhdistettiin Ilmatorjuntapatteristoksi Viipuriin. Kadetti- ja Merisotakoulusta valmistuneita upseereita siirrettiin patteristoon viisi. He olivat ensimmäiset aselajiupseerit, ja heistä Jalmari Lapinleimu palveli ilmatorjunnassa yhtäjaksoisesti 27 vuotta. Ennen sotia Jalmari palveli nuorempana upseerina ja patterin päällikkönä Ilmatorjuntarykmentissä Viipurissa ja Aliupseerikoulun johtajana Erillisessä Ilmatorjuntapatteristossa. Muurilan leirialue Kannaksella tuli tutuksi. Vänrikiksi Jallu ylennettiin 1929, luutnantiksi 1931 ja kapteeniksi vielä ennen talvisotaa vuonna luvulla supistui varsinaisten ilmatorjuntajoukkojen ohjesääntö luutnantti Jalmari Lapinleimun kokoamaan monisteeseen Ilma-ase ja ilmapuolustus vuodelta Talvisodassa Jalmari palveli Ilmavoimien esikunnassa ja jatkosodan aikana -41 majuriksi ylennettynä toimistopäällikkönä Karjalan Armeijan Esikunnassa. Ilmavoimien esikunnassa ei ollut ensimmäisenä sotavuotena ilmatorjunnan aselajikomentajaa. Vasta nimitettiin ja siirrettiin tähän tehtävään Karjalan Armeijan Ilmatorjuntakomentaja eversti F. Helminen, ja ilmatorjuntatoimisto laajeni osastoksi, jonka 2. toimiston koulutustoimisto - päälliköksi Lapinleimu komennettiin. Kotkaa ja sen tärkeää satamaa suojasi Ilmatorjuntarykmentti 2. Tämän rykmentin on katsottu selvinneen tehtävästään vähintään hyvin. Jalmari Sukulaisia Suvimäen verannalla 1964: takana vasemmalta Lapinleimut Liisa, Salme ja Eevi, keskellä Senja ja Jallu, edessä Annika, Päivi ja Pirkko Aalto. Kuvan otti Annikki Lapinleimu. 6

7 oli tuon rykmentin komentajana ennen komennustaan Ilmatorjuntakoulun johtajaksi. Jalmari Lapinleimu ylennettiin everstiluutnantiksi 1947 ja hän palveli Ilmavoimien esikunnassa ilmatorjuntaosaston johtajana , tuolloin Ilmatorjuntatykistön komentajana oli eversti Eino Tuompo. Jalmari oli viimeiset palvelusvuodet Ilmatorjuntakoulun johtajana, josta toimesta hän jäi eläkkeelle 1956 siis viisikymmentävuotiaana. Keväällä 1954 perustettiin Ilmatorjuntaupseeriyhdistys vaalimaan palveluksessa olevien ja reservin ilmatorjuntaupseerien toistensa tuntemusta ja keskinäistä luottamusta sekä koota jäsenensä yhteiseksi, oikean aselajihengen elähdyttämäksi upseerikunnaksi. Jallusta tuli perustetun yhdistyksen valtuuskunnan jäsen ja myöhemmin Jokipaltion ja Tuompon jälkeen kunniajäsen n:o 3. Jalmari Lapinleimu on palkittu ansioistaan Vapaudenristi 2:lla, 3:lla ja 4:llä kaikki miekkojen kera, Suomen Valkoisenruusun ritarimerkillä sekä talvisodan ja jatkosodan muistomitaleilla. mukaan toimitaan nopeasti, sillä jos niin ei tehdä, onkin turha enää toimia. Tämän katson olevan Lapinleimun suuren ansion. Pentti Mäki Rovaniemi: Evl Lapinleimunhan ainakin meidän ikäpolvemme tuntee ilmatorjuntaupseeriston parhaimmistoon kuuluvana, paitsi hienona ihmisenä myös aselajimme erinomaisena kehittäjänä. Eero Vihanto Laajasalo: Lapinleimu on tehnyt aselajimme hyväksi niin pitkän ja mittavan päivätyön, että sen veroista saa hakea. Lisäluonnehdintaa Jallusta antavat muutamat lainaukset Ilmatorjuntaupseerilehdestä. Numero 1/76 on kirjoittanut otsikolla: Jalmari Lapinleimu 70 tosi suomalainen upseeri. Pentti Palmu kirjoittaa: Ei uskoisi, ellei juuri ole asiantilaa matrikkelista tarkastanut. Hänestä kun alati kuvajaisena piirtyy mieleen nuorekas hyväntuulisuus, poikamainen veitikkamaisuus ja rakentava ystävällisyys, johon on aika vain tuonut ikääntymisen kultaa. Tässä kohdassa evl Lapinleimu jo sanoo : Lopeta. Minä en ole ikinä pitänyt pitkiä puheita. Enkä pidä siitä, että muutkaan niitä pitävät ainakaan minusta. Samassa artikkelissa Palmu on lainannut sanottuja miehien partasuu urosten: Kyösti Pulliainen Varkaus: Keväällä tulee kuluneeksi 39 vuotta siitä, kun astuin nuorena vänrikkinä palvelukseen silloisen luutnantti Jalmari Lapinleimun patteriin Viipuriin Neitsytniemellä. Miehellä oli huuli lerpallaan, silmissä veitikka, mutta rämäkkä henki. Se oikea, joka toimii ja panee toisetkin toimimaan. Ilmatorjuntahenki, jonka Jalmarin vaimo Senja os. Rantanen miehensä käsikoukussa Suvimäessä. Rakas kesäpaikka uimaaltaineen rakennettiin Senjan perintömaille Riisikkalaan. 7