Tervetuloa Joensuuhun RCJ SM 2015 / Innokas tapahtumaan!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tervetuloa Joensuuhun RCJ SM 2015 / Innokas tapahtumaan!"

Transkriptio

1 Tervetuloa Joensuuhun RCJ SM 2015 / Innokas tapahtumaan! Ohessa on ohjeistusta tapahtumaan liittyen. Käyttehän ohjeet oppilaiden kanssa läpi ennen tapahtumapaikalle saapumista. Muistuttakaa myös turvallisuuteen liittyvistä perusasioista: oma lompakko ja kännykkä aina omassa taskussa tai laukussa, joka kulkee mukana, liikkuminen tapahtumassa kävellen ja liikenteessä varovaisuutta noudattaen : ) Viimeisenä löytyy kisatapahtuman ohjelma, joka on nähtävillä myös robocupjunior.fi -sivustolla Yleistä RoboCupJunior SM kisatapahtumia on järjestetty jo kymmenen kertaa. Tuleva RCJ SM 2015 on siis järjestyksessä XI. RCJ SM -kisajoukkueita on kahdeksassa kisalajissa mukana yhteensä noin 100 yli 20 koulusta tai kerhosta. Joensuussa nämä tapahtumat on perinteisesti järjestetty Scifest tiedetapahtuman yhteydessä Areenalla. Tänä vuonna Scifest in teemana on Valon voima. Scifest tapahtuma tuo paikalle satamäärin oppilaita, opiskelijoita ja opettajia. Tutustukaa ihmeessä tarkemmin: Scifest tyopajat ovat avoinna torstaina ja perjantaina klo ja lauantaina klo Omien kisasuoritusten välillä, kun ei ole muuta ohjelmaa, opettajat ja oppilaat voivat kierrellä työpajoissa. Kaikkiin non-stop -pajoihin voi poiketa silloin, kun niissä on vapaita paikkoja. Osa työpajoista edellyttää etukäteen paikan varaamista. RCJ tapahtumaan osallistuvien joukkueiden osalta työpajojen varaaminen etukäteen on vaikeaa, koska oman lajin suoritusaikataulu rajoittaa liikkumista muualla. RCJ SM joukkueet voivat osallistua työpajoihin silloin, kun heillä on VAPAATA itse kisoista. Tapahtumamme joustavan sujumisen takia on tärkeää, että kukin joukkue on heille osoitettuna aikana suoristuspaikalla robotit ja mahdolliset muut materiaalit mukanaan. Kunkin kisalajin ohjeistus ja aikataulut PYRITÄÄN lähettämään ennen kisojen alkua ja ne voi saada myös paikanpäältä info -pisteestä. Tarkistakaa huolella koulunne joukkueiden suoritusajat ja -paikat. Huoltajien tulisi varmistaa, että joukkue on omalla suorituspaikallaan / haastattelussa ajoissa. Jokaiselle joukkueelle tulee oma työskentelypaikka työskentelyalueelle (pöytätilaa, tuolit ja sähköpistokkeita huom! ottakaa omia jatkojohtoja mukaan!). Työskentelyalueella oppilaat voivat rakennella ja korjailla robotteja sekä ohjelmoida niitä. Tällä alueella he voivat myös levähtää tai syödä eväitä tapahtuman aikana. Varsinainen ruokapaikka on n. 200 m päässä Areenasta (yksi tien ylitys). Työskentelyalue on tarkoitettu vain RCJ kisoihin osallistuville oppilaille ja kisajärjestäjille! Tälle alueelle ei lasketa muita oppilaita tai Scifest -tapahtumaan osallistuvia. Huoltajien tulee välttää oleskelua työskentelyalueella! Kisasuoritukset ovat työskentelyalueen välittömässä läheisyydessä. Kullekin lajille on varattu riittävän väljä alue niin, että kilpailijat ja tuomarit mahtuvat toimimaan esteettä. Tälle alueelle katsojille rajataan oma alue ja muiden kuin omaa kisasuoritustaan suorittavien tule pysytellä katsojille tarkoitetulla tai tuomarien osoittamalla alueella. Ennen kisatapahtumaa toimitettavat materiaalit Joukkue tekevät kisoihin posterin, jossa esitellään sanoin ja kuvin joukkue ja robotit. Posterit asetetaan kisa-alueelle yleisön nähtäväksi. Robotista/roboteista voi kertoa esim. - rakenteesta

2 - sensoreista - toiminnasta - ohjelmoinnista - erityispiirteistä - ratkaistuista ja/tai ratkaisemattomista ongelmista Joukkueesta kannattaa kertoa ainakin - joukkueen nimi - laji johon osallistuu - mistä joukkue tulee (kerho tai koulu, paikkakunta) - ketä joukkueeseen kuuluu Posteri voi olla paperinen tai digitaalinen. Joukkueet voivat tuoda paperiset posterit mukanaan kisoihin. Järjestäjät antavat ilmoittautumisen yhteydessä ohjeet posterien esille asettamiseen. Digitaaliset postereita esitetään kisoissa non-stoppina. Digitaaliset posterit tulee toimittaa järjestäjille etukäteen klo 18:00 mennessä. Joukkueiden digitaaliset posterit / esittelyt PDF- tiedostona (muussa muodossa emme saa esityksiä pyörimään sujuvasti nonstop ina) ladataan Copy palveluun seuraavan ohjeen mukaisesti: 1. Kirjaudu sivulle käyttäjätunnus: rcjfinland2015@gmail.com salasana: RCJFJns Valitse Posterit- kansio klikkaamalla 3. Oikeaan reunaan avautuu ko. kansio. Yläreunasta löytyy latauspainike (nuoli ylöpäin ('upload', kolmas painike)). 4. Klikkaa latauspainiketta ja valitse ladattava(t) tiedosto(t). Huomaa, että tiedostonimet pitää olla sama kuin nimi, jolla joukkue osallistuu kisaan. 5. Uloskirjautuminen: Menu-valikko (ylhäällä oikealla) Sign out Tiedostojen poisto: Klikkaa hiiren oikeanpuoleisella painikkeella tiedoston nimeä valitse ponnahdusvalikosta delete Kaikki joukkueen tiedostot tulee olla nimetty niin, että tiedoston nimessä näkyy joukkueen nimi. Jos lataus Copy-palveluun ei onnistu, digitaalisen posterin voi lähettää sähköpostin liitetiedostona osoitteeseen rcjfinland2015@gmail.com. Lajikohtaiset ohjeet / haastatteluajat varataan ennakkoon Tulemme lähettämään lajikohtaiset ohjeet jokaiselle eri lajiin ilmoittautuneelle joukkueelle lähiaikoina. Ohjeisiin kannattaa tutustua huolella. Niissä on kerrottu kisatapahtuman etenemisestä ja mm. haastatteluaikojen varaamisesta ennakkoon netissä. RCJ -tanssi- / teatterisarjassa sekä alkeistanssisarjassa ja myös alkeis- ja RCJ pelastussarjoissa joukkueiden haastatteluajat tulee varata etukäteen netissä Doodle sovelluksen kautta. Tulo tapahtumapaikalle / ilmoittautuminen Areenalla Tapahtuma järjestetään Joensuun Areenalla (Mehtimäenaukio 2). Oheisen linkin kautta löytyy tietoja paikan sijainnista ja kulkuyhteyksistä: Lisäksi liitteenä Yliopiston kampusalueen kartta ja Joensuun kartta. Tullessanne torstaina kisapaikalle ilmoittautukaa RCJ SM infossa sisääntulosta katsoen Areenan vasemmassa päädyssä. Infosta saatte nimikyltit / kisapassit, jokaiselle kisailijalle ja huoltajalle sekä joukkueiden haastattelu-, harjoittelu- ja kisasuoritusaikataulut. Torstaina

3 kannattaa tutustua RCJ -kisa-alueeseen ja vierailla Scifest työpajoissa ennen kuin pääsette majoitustiloihin (klo jälkeen). Ruokailuista RCJ -kilpailijoiden ja huoltajien ruokailuista vastaa Fazer Food Servicies / Amica- ravintolat, yliopiston yhteydessä (Yliopistonkatu 4 / lounas, päivällinen ja Tulliportinkatu 2 / ilta- ja aamupalat). Jos koulunne / kerhonne ruokailut on sovittu laskutettavaksi, niin valmistakaa etukäteen ja jakakaa kaikille joukkueidenne jäsenille lounasliput, joissa näkyy tarkka koulun laskutusosoite ja merkintä: RoboCupJunior. Amica laskuttaa tilatun henkilömäärän mukaan, mutta ruokailijat kontrolloidaan lounaslipuilla. Ruokailujen laskutusehdot ovat seuraavat: Maksuehto 8 päivää netto, laskutus tapahtuu tilatun henkilömäärän mukaan ja mainittuihin ruokailuhintoihin sisältyy alv 14 %. Laskutuslisä 25. Jos haluatte maksaa ruokailun kassalla (raha tai kortti), sanokaa tunnussanaksi "robotti", niin tällöin ruoan saa sovitulla hinnalla 5,50 / ruokailija. Tarkat ruokailijamäärät ja laskutusosoite on päivitettävä kisajärjestäjille viimeistään perjantaihin klo 18:00 mennessä. Jos ennakkoon ilmoitetut määrät muuttuvat, niin lähetä siitä tieto s-postilla: pekka.kiiskinen@kontiolahti.fi Lounas ja päivällinen Lounas on tarjolla klo välillä ja päivällinen klo ja hinta on 5,50 / ruokailu. Jokainen joukkue voi käydä ruokailemassa Amican Carelia ravintolassa (Yliopistonkatu 4, lounasruokailut myös mahdollista Aurassa (pienempi), joka on Carelian viereinen rakennus, välimatka n. 100 m) parhaaksi katsomallaan ajalla. Ravintoloissa ruokailee eteenkin perjantain lounaan aikaan myös melkoisesti opiskelijoita, joten pitää varautua ruuhkaan. Muina aikoina on varmasti hiljaisempaa. Lounas ruokailussa kannattaa tarkistaa toisen ravintolan tilanne, jos ruokailu näyttää ruuhkautuvan toisessa. Aamu- ja iltapala Aamupalat tarjoillaan majoituskoululla yläkoulun ravintolassa, alakerrassa klo Tarjolla on kahvia / teetä, puuroa, leipää, juustoa, kinkkua, kurkkua, tomaattia ja mehua. Iltapala on tarjolla samassa paikassa klo Tarjolla on leipää, jogurttia, juustoa, kinkkua, kurkkua, tomaattia ja hedelmä sekä juomaksi mehua. Ruokalan kanttiini on myös illalla auki ja sieltä voi ostaa kahvi ja teetä 1,10 / muki sekä jotain makeaa suuhun pantavaa. Ilta- ja aamupalan hinta on 4,50 / ruokailu / ruokailija, iltapalan hintaan ei siis sisälly kahvi ja tee. Nämäkin ruokailut laskutetaan etukäteisilmoituksen mukaisilla määrillä. Majoittuminen Majoittuminen on ilmaista ja tapahtuu Itä-Suomen yliopiston Normaalikoululla (yläaste/lukio, Tulliportinkatu 1,). Yläaste on yliopistorakennuksista äärimmäisenä Tulliportinkatua itään. Bussilla pääsee piha-alueelle ja tavaroiden purkamien onnistuu siellä. Bussit voivat jäädä myös yöksi Normaalikoulun pihalle parkkiin. Pojat yöpyvät yläkoulun liikuntasalissa ja tytöt yläkoulun alakerran luokissa mm. luokassa 104. Liikuntasalin yhteydessä on suihkutilat erikseen pojille ja tytöille peseytyminen sopuisasti. Muistakaa ottaa mukaan omat patjat! Liikuntasalin patjoja ei käytetä! Jos haluatte erikoisjärjestelyjä yöpymistä varten, pyydämme teitä varaamaan majoituksen jostakin muualta. Majoituskoululle pääsee torstaina klo jälkeen. Poikien tulee raivata majoitus- ja muut tarvikkeet perjantaipäivän ajaksi luokkaan 128, joka on liikuntasalin yhteydessä klo 7.45 mennessä. Tytöt vastaavasti kokoavat tavaransa päärakennuksen luokkaan 104. Liikuntasali ja muut luokat ovat opetuskäytössä päivän aikana. Merkitkää siis kassinne ja tavaranne niin, että ne eivät sekoitu ja kukin löytää helposti omansa.

4 Koulun ulko-ovet menevät illalla automaattisesti lukkoon klo Kolmelle majoituksessa olevalle aikuiselle annetaan normaalikoulun ulko-oven avainpoletti ja heidät ohjeistetaan, miten toimitaan. Avaimet tulee kuitata torstaina iltapäivällä ja luovuttaa pois lauantaiaamuna. Lauantaiaamuna majoituksesta lähdettäessä tulee kaikkien pakata omat tavarat valmiiksi, siirtää ne busseihin ja järjestää oma majoitusalue siistiin kuntoon. Liikuntasali on oltava viikonloppukäyttäjien käytössä klo 9.00 jälkeen. Herätys on siis lauantaina vähän aiemmin : ) Majoituskoulun ja kisapaikan välin pääsee liikkumaan helposti jalkaisin kävelyteitä pitkin, välimatkaa on n. 800 m, matkalla on yksi tienylitys liikennevaloista. Jos joukkueet liikkuvat välin bussilla, parkkipaikkoja löytyy Areenan pihasta päivän ajaksi. Lajikohtaiset päätuomarit Tanssi Reetta Lempinen reetta.lempinen@luomuomena.fi Minna Kukkonen Minna.A.Kukkonen@espoo.fi Freestyle Kati Sormunen kati.sormunen@helsinki.fi Jalkapallo Petteri Kartimo petteri.kartimo@rovaniemi.fi Pelastus Jens Lindholm jens.lindholm@edu.larsmo.fi Sumo Erkki Hautala erkki.hautala@espoo.fi Tulostoimisto Tomi Pieviläinen tomi.pievilainen@iki.fi Käytännönjärjestelyt Pekka Kiiskinen pekka.kiiskinen@kontiolahti.fi

5 ROBOCUP JUNIOR SM 2015 / Innokas! KISATAPAHTUMAN OHJELMA Torstai klo kisapaikka Joensuun Areenalla (Mehtimäenaukio 2) avataan - tutustuminen tapahtuma-alueeseen ja kisapaikkoihin - Robottien testausta kisapaikoilla - tanssi- / teatterisarjan ja pelastussarjan harjoituksia ja haastatteluja klo päivällinen (ruokailu omassa aikataulussa Amican Carelia -ravintolassa, Carelia -salin yhteydessä, Yliopistokatu 4) klo majoittuminen, Normaalikoulun yläaste/lukio, Tulliportinkoulu 198, Tulliportinkatu 1 -pojat majoittuvat yläasteen saliin ja tytöt päärakennuksen alakerran luokkiin klo iltapala majoituskoulun ravintolassa Perjantai klo 6.30 herätys ja aamiainen yläasteen (majoituskoulu) ravintolassa - majoitustarvikkeet raivataan pois salista (luokka 128) klo 7.45 mennessä ja päärakennuksen luokista erikseen osoitettuun paikkaan (luokka 104) - suihkussa on käytävä klo 7.45 mennessä klo 8.00 lähtö kisapaikalle klo 8.30 avajaiset yhdessä Areenalla klo 9.00 kisat alkavat ja työpajat avautuvat - jokainen laji oman aikataulunsa mukaisesti - ilmoittautuminen ja robottien katsastus / jokainen joukkue itsenäisesti / ohjaajan avustuksella - joukkueiden posterit esille / digitaaliset joukkue-esittelyt pyörivät non-stop ina screenillä. - joukkueet osallistuvat haastatteluihin / esittelyihin HUOM! tarkistakaa aikataulut klo lounas joko Carelia- tai Aura ravintoloissa (viereiset rakennukset, Yliopistokatu 4) / kukin joukkue / eri lajit käyvät ruokailemassa oman ohjelman mukaisesti klo kisat päättyvät perjantain osalta klo päivällinen Carelia -ravintolassa klo iltapala majoituskoululla Lauantai klo 6.30 herätys / majoitustarvikkeet raivataan mukaan klo aamiainen yläasteen ravintolassa Klo 8.00 lähtö kisapaikalle klo 9.00 kisat jatkuvat - jokainen laji oman aikataulunsa mukaisesti klo lounas Carelia- tai Aura ravintolassa / kukin joukkue / eri lajit käyvät ruokailemassa oman ohjelman mukaisesti Klo Finaaliottelut / esitykset klo palkintojen jako ja kisojen päätös yhdessä Hyvää kotimatkaa!

PowerCup 2009 matka. Lähtö. Paluu. Matkustus. Bussimatkalle on ilmoittautuneet: Vesilahden Visa POWER CUP 2009 Ari Wilén 28.5.

PowerCup 2009 matka. Lähtö. Paluu. Matkustus. Bussimatkalle on ilmoittautuneet: Vesilahden Visa POWER CUP 2009 Ari Wilén 28.5. 28.5.2009 1 (11) PowerCup 2009 matka Lisäinfoa löytyy PowerCupin sivustolta, http://lentopalloliitto-fi.directo.fi/powercup/. Turnauksen ohjelmaan saattaa vielä tulla muutoksia. Matkan johtajana toimii

Lisätiedot

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kisat järjestetään Helsingissä 11. 12.2.2012. Järjestävät seurat Tapanilan Erän kendojaosto ja Helsingin Yliopiston Kendoseura toivottavat kaikki

Lisätiedot

Vattenfall Seuracup 2015

Vattenfall Seuracup 2015 Vattenfall Seuracup 2015 Giga-sarjan finaali Varkaudessa 29.8.2015 Suomen Urheiluliitto on myöntänyt Vattenfall Seuracupin Giga-sarjan finaalin järjestämisoikeuden Varkauden Kenttä-Veikoille. Giga-sarjan

Lisätiedot

Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00

Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00 Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00 Iso tapahtuma! 850 joukkuetta, 6538 passia 300 pelikenttää, n. 5000 peliä 100 000

Lisätiedot

Luokkakisat

Luokkakisat Palkinnot Palkinnot Kuuluttajat, Kuuluttajat, Musiikki Musiikki Luokkakisat 8.-9.4.2017 Kahvituspiste talkooväelle Tuomaripalaverit keittiö Roll-up Roll-up portiksi portiksi Takakatsomot Esitysalue uusin

Lisätiedot

Linkki vastuuhenkilön ilmoittamiseen: https://docs.google.com/forms/d/1i9hevppg9ahrve7nnuue_jad5nxzplqfrtmnshr02ry/viewform?

Linkki vastuuhenkilön ilmoittamiseen: https://docs.google.com/forms/d/1i9hevppg9ahrve7nnuue_jad5nxzplqfrtmnshr02ry/viewform? Arvoisat ainejärjestöjen vastuuhenkilöt! Talvipäivät lähestyvät kovaa vauhtia ja onkin aika kiinnittää huomiota muutamaan erittäin tärkeään seikkaan. 1. Rannekkeiden jako 2. Saapuminen Raumalle 3. Bussien

Lisätiedot

POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi)

POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi) POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi) - Lähtö Euran S-marketin pihalta torstaina 7.6.2011 klo 8.00. - Matka taittuu Ett-liikenteen busseilla (2 bussia). Turussa Ett-liikenteen bussi käytössä koko

Lisätiedot

VATTENFALL SEURACUP MEGA-FINAALI LAITILASSA 29.8.2015

VATTENFALL SEURACUP MEGA-FINAALI LAITILASSA 29.8.2015 VATTENFALL SEURACUP MEGA-FINAALI LAITILASSA 29.8.2015 Kilpailutoimisto Kilpailutoimisto sijaitsee urheilukentän vieressä Urheilutalon alakerrassa, osoitteessa Urheilutie 9, joka on Varppeen koulukeskuksen

Lisätiedot

POWER CUP 2015 INFOPAKETTI

POWER CUP 2015 INFOPAKETTI POWER CUP 2015 INFOPAKETTI JyLe lähtee Vaasan Power Cupiin 14 joukkueen voimin. Tähän infopakettiin on koottu tärkeimmät ajat, paikat ja yhteystiedot sekä listattu yleisiä ohjeita turnausta varten. Viimehetken

Lisätiedot

YAG-INFO. KULJETUS (JKU-reissupaketin ottaneet)

YAG-INFO. KULJETUS (JKU-reissupaketin ottaneet) YAG-INFO KULJETUS (JKU-reissupaketin ottaneet) Bussi lähtee perjantaina monnarin parkkipaikalta klo 7.15. Ensimmäiset viestilajit alkavat jo Espoossa klo 12.00. Bussi ei jää mukaan tänä vuonna, koska majoitus

Lisätiedot

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena

Lisätiedot

Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut Hämeenlinnassa

Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut Hämeenlinnassa Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut 15. 16.9.2018 Hämeenlinnassa Kilpailukutsu Osallistumisoikeus Osallistumisoikeus on kaikilla peruskoulujen, lukioiden ja ammatillisten koulujen vakituisilla

Lisätiedot

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa Aika 18 19.4.2015. Paikka Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu Kilpailun aikataulu: Lauantai 18.4.2015 klo 8.30 klo 10.30 klo 9.00 klo 10.30-12.30 klo 13.00 klo 19.10 Sunnuntai 19.4.2015 klo

Lisätiedot

4. Kaluston varaaminen ja kilpailutilojen kunnostaminen (viimeistään kilpailua edeltävänä päivänä)

4. Kaluston varaaminen ja kilpailutilojen kunnostaminen (viimeistään kilpailua edeltävänä päivänä) KILPAILUN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS 1. Kilpailupaikka 2. Kilpailusta tiedottaminen 3. Tuomareiden ja toimihenkilöiden varaaminen 4. Kaluston varaaminen ja kilpailutilojen kunnostaminen (viimeistään kilpailua

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

Leirin ohjaajina toimivat:

Leirin ohjaajina toimivat: Leirikutsu päivitetty 4.5. seuraavin muutoksin: * leiri pidetään perjantaina ja lauantaina *lauantain illalliseen muutoksia * Lauantain treenien jälkeen sauna ja uinti 16:30-18:00 * leirin hinta 40 sisältäen

Lisätiedot

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella 1 (5) KILPAILUKUTSU AIKA: 1.-2.11.2014 Lämpimästi tervetuloa Aerobic Cup 4 kilpailuihin Nokialle! PAIKKA: Nokian palloiluhalli, Kankaantaankatu 4, 37100 Nokia SARJAT ja alustava aikataulu: Lauantai 1.11.

Lisätiedot

XIX Baltic Sea Junior 3.-4.1.2015

XIX Baltic Sea Junior 3.-4.1.2015 Vantaan Lentopallo ry Baltic Sea Junior 2015 3.-4.1.2015 Turnaustiedote 1 (5) versio 1.1 29.12.2014 XIX Baltic Sea Junior 3.-4.1.2015 Turnaustiedote Sisällysluettelo 1.SAAPUMINEN JA MAJOITUS... 2 2.RUOKAILU...

Lisätiedot

TOKO SM 2012 Ennakkotiedote TERVETULOA KUOPIOON!

TOKO SM 2012 Ennakkotiedote TERVETULOA KUOPIOON! TERVETULOA KUOPIOON! Hyvät kilpailijat ja joukkueenjohtajat, tervetuloa Kuopion Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry:n järjestämään TOKO SM 2012 tapahtumaan 9.10.6.2012. Kokeeseen on ennakkoilmoittautunut

Lisätiedot

Myötäpäivien matkanjohtajaohje

Myötäpäivien matkanjohtajaohje Myötäpäivien matkanjohtajaohje Lippukuntien tulee saapua Vaasaan lauantaina 8.6.2013 klo 9.45 10.30 välisenä aikana. Ilmoittautumispiste on pääkoulurakennuksen aulassa ja avoinna klo 9.45-10.30 (Ruutikellarintie

Lisätiedot

Mikäli salasana unohtuu, voit tilata sen myöhemmin sähköpostiosoitteeseen, jonka rekisteröit ilmoittajan osoitteeksi.

Mikäli salasana unohtuu, voit tilata sen myöhemmin sähköpostiosoitteeseen, jonka rekisteröit ilmoittajan osoitteeksi. Ohjeet KLL-kisojen ilmoittautumispalvelun käyttämiseksi. Lyhyesti: - rekisteröi tunnus, kirjaudu ja ilmoita kilpailijat - ilmoitetuille kilpailijoille voidaan tilata ruokailut ja majoitus kilpailijakohtaisesti

Lisätiedot

Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin

Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin 7.-8.10.2017 Kilpailupaikan osoite: Rauhalantie 50, Mäntsälä www.uvu.fi/sm2017 AIKATAULU LAUANTAI Kilpailutoimisto aukeaa kello 7:30

Lisätiedot

Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu

Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu 25.7.- 26.7.2015 Uusikaupunki (Vekara-Katanpää) SM kilpailupäivät ja kisa-ajat: Lauantai 25.7.2015 Vekara ( 3. VEKARA OPEN ) 13.00 17.45 15 min+ 4,5 tuntia Sunnuntai

Lisätiedot

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu 14.-15.9.2019 Tampere Tavoitteet Kultainen kompassi -cup on alueiden välinen joukkuekilpailu 13 14-vuotiaille. Vuoden 2019 finaali suunnistetaan Tampereella sunnuntaina

Lisätiedot

Sitova ilmoittautumiskaavake...

Sitova ilmoittautumiskaavake... Sitova ilmoittautumiskaavake... Palautettava järjestäjälle Osallistumismaksut ja osallistujapassit Yhteisön nimi: Yhteyshenkilö (nimi, puhelinnumero ja sähköposti): Osallistumismaksu tapahtumaan on 10

Lisätiedot

Kilpailussa käytetään Siuksen elektronisia taululaitteita.

Kilpailussa käytetään Siuksen elektronisia taululaitteita. KILPAILUOHJEET LAJIT Kilpailut käydään SML:n ilma-aselajeissa: - Ilmahirvi - Ilmaluodikko SÄÄNNÖT Noudatetaan Suomen Metsästäjäliiton metsästysampumasääntöjä 2017 sekä liiton ja tuomarineuvoston antamia

Lisätiedot

ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1

ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1 ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1 ROLLO-UINNIT 13. - 15.6.2014 ROLLO-LEIRI 13. - 18.6.2014 SEURATIEDOTE TOIMITETAAN SEURAN ROLLO-YHTEYSHENKILÖLLE Sivu 1 / 7 ROLLO-LEIRIN YHTEYSTIEDOT ja ROLLO-KISOJEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA Sastamalan Taekwon-Do Seura ry järjestää 20.9.2014 TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT C-JUNIORIEN KILPAILUT

Lisätiedot

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA Sastamalan Taekwon-Do Seura ry järjestää 14.9.2013 TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA B-JUNIORIEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia

Lisätiedot

Kilpailijainfo SM Rallicross Honkajoki

Kilpailijainfo SM Rallicross Honkajoki Kilpailijainfo SM Rallicross Honkajoki 31.8.2013 Tervetuloa kauden päätökseen, Honkajoella järjestettävään SM Rallicrossin finaaliin. Rata-alue sijaitsee Honkajoella osoitteessa Vanha maantie 237 (kts.

Lisätiedot

IAME Series Finland. Kilpailuorganisaatio. Kilpailun luokat. Aikataulu TÄRKEÄT INFOT SÄÄNNÖT

IAME Series Finland. Kilpailuorganisaatio. Kilpailun luokat. Aikataulu TÄRKEÄT INFOT SÄÄNNÖT TÄRKEÄT INFOT SÄÄNNÖT IAME Series Finland Rata Porin FK-rata Osoite Vanha Raumantie 699 28660 Pori, Finland Järjestäjä Radalle Urheiluautoilijat ry Päivämäärä 3.-4.8.2019 GPS-koordinaatit 61.441600, 21.658539

Lisätiedot

Kilpailukutsu nuorisonyrkkeilypäiville 20.-21.4.2013 Porvooseen

Kilpailukutsu nuorisonyrkkeilypäiville 20.-21.4.2013 Porvooseen Porvoon nyrkkeilyseura ry. Meritullinkatu 3-7, 06100 Porvoo yhteyshenkilö: Karre Anttonen e-mail: karre@pons.fi puh: 050 46 44 587 Kilpailukutsu nuorisonyrkkeilypäiville 20.-21.4.2013 Porvooseen Kutsumme

Lisätiedot

Kutsu Taitaja2015 semifinaaleihin

Kutsu Taitaja2015 semifinaaleihin 1 Kutsu Taitaja2015 semifinaaleihin Vaatteen valmistus Tervetuloa Seinäjoelle tuomaroimaan Turun Taitaja2015-kilpailujen vaatteenvalmistuksen semifinaalikilpailuja. Semifinaaliin ilmoittautui 34 kilpailijaa

Lisätiedot

4. Jarno Saarinen Minimoto GP - 2015

4. Jarno Saarinen Minimoto GP - 2015 4. Jarno Saarinen Minimoto GP - 2015 Tervetuloa Turkuun! (Lue Huolella) Yleiset asia Turun Moottorikerho ry:n järjestämä 4. Jarno Saarinen Minimoto GP ajetaan 28.6.2015 Turussa ja tarkemmin Turku Kartingin

Lisätiedot

SM2017 Hirvenhiihdot, Kilpailuohje

SM2017 Hirvenhiihdot, Kilpailuohje KILPAILUOHJE SM2017 Hirvenhiihdot, Kilpailuohje HIRVENHIIHDON SM-KILPAILUT 2017 SÄÄNNÖT Noudatetaan voimassa olevia Suomen metsästysampumasääntöjä. ILMOITTAUTUMINEN Piirien toiminnanjohtajat ilmoittavat

Lisätiedot

32. RANTALAKEUS-TURNAUS 17.-19.1.2014 TURNAUSINFO TERVETULOA RANTALAKEUS-TURNAUKSEEN 2014!

32. RANTALAKEUS-TURNAUS 17.-19.1.2014 TURNAUSINFO TERVETULOA RANTALAKEUS-TURNAUKSEEN 2014! TURNAUSINFO TERVETULOA RANTALAKEUS-TURNAUKSEEN 2014! Osoitteet Kempelehalli Koulutie 3 Oulunsalon liikuntakeskus Tuohikuja 6 Pitkäkankaan koulu Opintie 6 Pysäköinti Kempele Kempelehallin yhteydessä on

Lisätiedot

Leirin ohjaajina toimivat:

Leirin ohjaajina toimivat: Taekwondo Kouvola ry kutsuu kaikki Sim UU -perheen seurat leirille Kouvolaan 19-21.5.2017. Leirin teemana on Taekwondoa Suomalaisen taekwondoperheen voimin. Leiri on avoin kaikille vyöarvoille ja harjoituksia

Lisätiedot

NÄÄSHALLI CUP

NÄÄSHALLI CUP NÄÄSHALLI CUP 1.12.2018 TAEKWON-DO -KILPAILUT TAMPEREELLA Tampereen Taekwon-Do seura ry järjestää jälleen Nääshalli Cup -kilpailut. Kilpailut käydään lauantaina 1.12.2018 Nääshallin Budo 7 -salissa. Kilpailusarjoja

Lisätiedot

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 Leiri alkaa perjanitaina 5.9. klo 17:00 ja loppuu sunnuntaina 7.9. noin klo 13:30. Eerikkilän urheilukeskuksen osoite on Urheiluopistontie 138, 31370

Lisätiedot

Porin Uimaseura kutsuu seurasi ensimmäisiin PISC -kisoihin. Pori International Swimming Classic

Porin Uimaseura kutsuu seurasi ensimmäisiin PISC -kisoihin. Pori International Swimming Classic Porin Uimaseura kutsuu seurasi ensimmäisiin PISC -kisoihin Pori International Swimming Classic 25.-26.5.2019 Porin uimaseura kutsuu liittosi tai seurasi ensimmäiseen Pori International Swimming Classic

Lisätiedot

OHJEISTUSTA KONFERENSSIIN OSALLISTUVILLE

OHJEISTUSTA KONFERENSSIIN OSALLISTUVILLE VAIKUTTAVAT OPPIMISYMPÄRISTÖT TERVEYSALALLA Ensimmäinen terveysalan koulutuksen kansallinen konferenssi 30. 31.5.2011 Tukholmankatu 10, Helsinki OHJEISTUSTA KONFERENSSIIN OSALLISTUVILLE KULKUYHTEYDET JA

Lisätiedot

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2015

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2015 HNMKY Seuraleiri Kisakallio 21.- 23.08. HNMKY Seuraleiri 21.-23.08. Kisakallion seuraleirikirje Seuramme lähtee jälleen avaamaan kautta seuraleirille. Leiri järjestetään jälleen Lohjan Kisakalliossa. Seuraleirille

Lisätiedot

1. Yleistä ohjeistusta

1. Yleistä ohjeistusta Suomen Lions-liitto Kokoukseen ilmoittautuminen OHJE Sisällysluettelo 1. Yleistä ohjeistusta...1 2. Kirjautuminen...2 3. Osallistujatyypin valinta...3 4. Osallistujan tiedot...4 5. Ilmoittautumisen vahvistaminen/peruminen...5

Lisätiedot

HINNASTO 01.01.2014 alkaen

HINNASTO 01.01.2014 alkaen ( Kitkonpuisto, Kartanonmäki, Tammikoti, Alastaron sosiaali- ja terveysasema) HINNASTO 01.01.2014 alkaen ATERIAT: Aamupala 3,20 Lounas, eläkeläinen 6.10 kevyt 4,70 Lounas, sotaveteraani 6,00 kevyt 4,60

Lisätiedot

Värivöiden ja joukkueiden kilpailut

Värivöiden ja joukkueiden kilpailut Suomen ITF Taekwon-Do ry järjestää yhdessä Jyväskylän ITF Taekwon-Do seuran kanssa 11.11.2017 Värivöiden ja joukkueiden kilpailut Värivöiden kilpailut A-, B-, C-, ja D - juniorien kilpailut Joukkuekilpailut

Lisätiedot

VERKKOKIRJOJEN JA DIGILEHDEN KÄYTTÖOHJE

VERKKOKIRJOJEN JA DIGILEHDEN KÄYTTÖOHJE VERKKOKIRJOJEN JA DIGILEHDEN KÄYTTÖOHJE Huom! Tämä käyttöohje koskee seuraavia verkkokirjoja ja digilehtiä: Joka kodin huoltovihko, Osakkaan remontit taloyhtiössä, Suomen Kiinteistölehti, Taloyhtiön vastuunjakotaulukko

Lisätiedot

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 21. 22.9.2013 Leiri alkaa lauantaina 21.9. klo 9:15 ja loppuu sunnuntaina 22.9. klo 15:00 mennessä. Eerikkilän urheilukeskuksen osoite on Urheiluopistontie 138,

Lisätiedot

SÄHKÖPOSTITIEDOTE 3/2013

SÄHKÖPOSTITIEDOTE 3/2013 SÄHKÖPOSTITIEDOTE 3/2013 Tervehdys aurinkoisesta Ulvilasta! Viime hetken muistutuksia vilisevä sähköpostitiedote, ole hyvä! Luethan tarkkaan läpi! ENNAKKOON LASKUTETTAVAT TUOTTEET Ennen leirille saapumista

Lisätiedot

Someron Esan uimarin kilpailuohje kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina

Someron Esan uimarin kilpailuohje kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina EDELLINEN PÄIVÄ: pitää syödä hyvin, että jaksaa. KARKIT JA NAPOSTELTAVA OLISI SYYTÄ JÄTTÄÄ POIS. Hyvä tapa varsinkin ennen pääkisoja, on aloittaa

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015 MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

Kutsu Taitaja2014 semifinaaleihin

Kutsu Taitaja2014 semifinaaleihin 1 Kutsu Taitaja2014 semifinaaleihin Vaatteen valmistus Tervetuloa Turun Taitaja2015-kilpailujen vaatteenvalmistuksen semifinaalikilpailuihin. Semifinaalikarsintaan ilmoittautui 36 kilpailijaa ja karsinnat

Lisätiedot

YHDISTETYT SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT

YHDISTETYT SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT YHDISTETYT SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT Tervetuloa 24. 28.3.2016 Suomen Uimaliiton ja Helsingfors Simsällskapin järjestämiin Suomen mestaruuskisoihin, nuorten SM-kisoihin ja vammaisuinnin SM-kisoihin Mäkelänrinteen

Lisätiedot

Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät

Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät Aika ja paikka 6. - 7.5.2017 Scandic Kuopio Satamakatu 1, Kuopio Kohderyhmä Jytyn jäsenet Itä-Suomen alueelta OHJELMA Lauantai 6.5. 09.30-10.15 10.15-10.30

Lisätiedot

Robottikerhon suunnitelma syksylle 2015

Robottikerhon suunnitelma syksylle 2015 Robottikerhon suunnitelma syksylle 2015 Tekijä Mika Laitila, 25.4.2015. Kerho on suunnattu yläkoululaisille. Ryhmän koko on 16 kerholaista + 2 ohjaajaa. Kerholla on käytössä 8 kappaletta LEGO Mindstorms

Lisätiedot

Jokaisella kuljettajalla tulee olla kansallinen tai kansainvälinen lisenssi CIK-FIA-sääntöjen mukaisesti.

Jokaisella kuljettajalla tulee olla kansallinen tai kansainvälinen lisenssi CIK-FIA-sääntöjen mukaisesti. TÄRKEÄT INFOT SÄÄNNÖT IAME Series Finland Rata Ruuhimäki Circuit Osoite Mikroradantie 142 41400 Lievestuore, Finland Järjestäjä Radalle Urheiluautoilijat ry Päivämäärä 13.-14.7.2019 GPS-koordinaatit 62.234513,

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open KILPAILUKUTSU Nurtzi Open www.taekwondonurmijarvi.fi/kalenteri/nurtzi-open-2015 Aika: Lauantai 11.4.2015 Paikka: Sarjat: Maaniitun koulu Heikkiläntie 27 01900 Nurmijärvi Otteluliiga sekä harrastaja- ja

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 23-27.7.2012 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Tervetuloa Savonlinnan palveluskoirayhdistys ry:n järjestämiin. Jussin Juoksut agilitykilpailuihin

Tervetuloa Savonlinnan palveluskoirayhdistys ry:n järjestämiin. Jussin Juoksut agilitykilpailuihin Tervetuloa Savonlinnan palveluskoirayhdistys ry:n järjestämiin Jussin Juoksut agilitykilpailuihin 24.-25.6.2016 Olet ilmoittautunut Jussin Juoksut agilitykilpailuihin. Kisat pidetään Tanhuvaaran urheiluopistolla

Lisätiedot

Freestylen säännöt 2019

Freestylen säännöt 2019 Freestylen säännöt 2019 Freestylesarjassa oppilaat työstävät vuoden 2019 teemaan liittyvän, muodoltaan ja toteutukseltaan vapaavalintaisen automaatioon ja robotiikkaan liittyvän työn. Oppilaat sekä suunnittelevat

Lisätiedot

POSTI KONSERNIN HANKINTAPORTAALI LYHYT ESITTELY

POSTI KONSERNIN HANKINTAPORTAALI LYHYT ESITTELY POSTI KONSERNIN HANKINTAPORTAALI LYHYT ESITTELY MIKÄ ON POSTIN HANKINTAPORTAALI? Postin hankintaportaali on sähköinen järjestelmä, jota Posti käyttää harjoittaessaan hankintaa toimittajiensa kanssa. Tähän

Lisätiedot

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti Tervetuloa MYS:in vuoden 2014 kesäiselle veneretkelle, joka suuntautuu itäiselle Suomenlahdelle Porvoosta Pyhtäälle. Kokoonnumme

Lisätiedot

PM-katsastus. ja Kansallinen Regatta 14-15.6 2014. Paikkana Solvallan Urheiluopisto, Nuuksio, Espoo. Bulletin 1 27.4.2014

PM-katsastus. ja Kansallinen Regatta 14-15.6 2014. Paikkana Solvallan Urheiluopisto, Nuuksio, Espoo. Bulletin 1 27.4.2014 Bulletin 1 27.4.2014 PM-katsastus ja Kansallinen Regatta 14-15.6 2014 Paikkana Solvallan Urheiluopisto, Nuuksio, Espoo Järjestäjät:, Helsingin Soutuklubi ry ja Espoon Soutajat ry PM-katsastus ja kansallinen

Lisätiedot

ILKON KURSSIKESKUS HINNASTO 2015 1

ILKON KURSSIKESKUS HINNASTO 2015 1 ILKON KURSSIKESKUS HINNASTO 2015 1 Hinnat sisältävät alv:n Pienlaskutuslisä 3,00 kun laskuja on enemmän kuin 1 kpl. M = majoitusalv 10% R = ruokapalvelualv 14% T = tila/kokous/palvelualv 24% Täyshoitohinta

Lisätiedot

Yksinluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja SM-juniorien sekä jäätanssin SM-noviisien 1. valintakilpailu 19-21.10.2012, HELSINKI

Yksinluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja SM-juniorien sekä jäätanssin SM-noviisien 1. valintakilpailu 19-21.10.2012, HELSINKI Helsingin Luistelijat www.hl.fi KILPAILUKUTSU 19.9.2012 Yksinluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja SM-juniorien sekä jäätanssin SM-noviisien 1. valintakilpailu 19-21.10.2012, HELSINKI Helsingin Luistelijat

Lisätiedot

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla

Lisätiedot

BARENTS JUDO VIIKKO ROVANIEMI KUTSU

BARENTS JUDO VIIKKO ROVANIEMI KUTSU BARENTS JUDO VIIKKO 13.10. - 17.10.2018 ROVANIEMI KUTSU 13.10. lauantai Samurai Cup 14.10. sunnuntai Barents Judo Cup 15.10. 17.10. Leiriharjoitukset SAMURAI CUP III U15 U18 U21 13.10.2018 ROVANIEMI Järjestäjä:

Lisätiedot

Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016

Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016 Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016 LEIRIN OHJAAJAT: Jyrki Saario -pääkouluttaja Scandinavian Defendo Antti Nurmi 4.aste musta vyö Defendo -Defendo Blue pääkouluttaja -I.D.D.I-

Lisätiedot

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)

Lisätiedot

Octo käyttöohje 1. Sisältö

Octo käyttöohje 1. Sisältö Octo käyttöohje 1 Sisältö Sisältö...1 Sisäänkirjautuminen...2 Etusivu...2 Uimarihaku...3 Uimariryhmät...4 Seurahaku...4 Kilpailutilastot...5 Ilmoittautuminen kilpailuun...6 Kilpailuun ilmoittautuminen...7

Lisätiedot

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA VUOKATTI DANCE FESTIVALIIN!

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA VUOKATTI DANCE FESTIVALIIN! LÄMPIMÄSTI TERVETULOA VUOKATTI DANCE FESTIVALIIN! Mukavaa, että osallistut tähän aikuisten 25+ tanssifestivaaliin Vuokatissa. Tämän tietopaketin avulla löydät oikeat workshopit, kilpailut ja tapahtumapaikat.

Lisätiedot

OHJEITA NIMENHUUDON KÄYTTÖÖN

OHJEITA NIMENHUUDON KÄYTTÖÖN OHJEITA NIMENHUUDON KÄYTTÖÖN Ensimmäinen kirjautuminen Nimenhuudon ylläpitäjä (riitta.airisniemi(at)gmail.com) lisää uudet tunnukset Nimenhuutoon, ja järjestelmä generoi kutsuviestin eli annettuun s-postiosoitteisiin

Lisätiedot

Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009

Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009 Suomen ITF Taekwon-do ry ja Aitoon Taekwon-do ry järjestävät Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009 Kilpailupaikka: Pälkäneen Yhteiskoulu, Koulutie 13, 36600 Pälkäne Kilpailut

Lisätiedot

TAEKWON-DON TAMPERE CUP VI

TAEKWON-DON TAMPERE CUP VI järjestää 12.3.2016 TAEKWON-DON TAMPERE CUP VI TAEKWON-DO -KILPAILUT TAMPEREELLA järjestää jälleen Tampere Cup -kilpailut Tampereella. Kilpailut käydään lauantaina 12.3.2016 Kaukajärven vapaaaikatalolla.

Lisätiedot

OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut

OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut SUOMEN TAEKWONDOLIITTO RY OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut 19.9.2015 Kuva: Elina Glad Paikka: Euran Urheilutalo Eurantie 33, 27510 Eura www.euranurheilutalo.fi ALUSTAVA AIKATAULU: Perjantai 18.9.2015 20.00-21.00

Lisätiedot

TAEKWON-DON TAMPERE CUP VII

TAEKWON-DON TAMPERE CUP VII järjestää värivöiden kilpailut 13.5.2017 TAEKWON-DON TAMPERE CUP VII TAEKWON-DO -KILPAILUT TAMPEREELLA järjestää jälleen Tampere Cup -kilpailut Tampereella. Kilpailut käydään lauantaina 13.5.2017 Hervannan

Lisätiedot

PAINONPUDOTUSSUUNNITELMA. Tiina Lahti. Tavoitepaino: 70kg Lähtöpaino: 76,5kg Painonpudotus: 6,5kg Tavoiteajankohta: Klo 19.00 11.12.

PAINONPUDOTUSSUUNNITELMA. Tiina Lahti. Tavoitepaino: 70kg Lähtöpaino: 76,5kg Painonpudotus: 6,5kg Tavoiteajankohta: Klo 19.00 11.12. PAINONPUDOTUSSUUNNITELMA Tiina Lahti Tavoitepaino: 70kg Lähtöpaino: 76,5kg Painonpudotus: 6,5kg Tavoiteajankohta: Klo 19.00 11.12.2009 Aikaa: 11 vrk Tiistai 1.12 - Keskiviikko 9.12 Aamupaino: 76,5kg Iltapaino:

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 23.-27.7.2018 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET Kilpailuissa noudatetaan FIS:n eli kansainvälisen hiihtoliiton sekä Suomen hiihtoliiton SMkilpailujen

KILPAILUOHJEET Kilpailuissa noudatetaan FIS:n eli kansainvälisen hiihtoliiton sekä Suomen hiihtoliiton SMkilpailujen KILPAILUOHJEET Kilpailuissa noudatetaan FIS:n eli kansainvälisen hiihtoliiton sekä Suomen hiihtoliiton SMkilpailujen sääntöjä. KILPAILUKESKUS Kilpailukeskus sijaitsee Ukonniemen alueella Aviasport Areenalla

Lisätiedot

Seuraleiri

Seuraleiri Seuraleiri 2018 31.8.- 2.9.2018 Seuraleirikirje Seuramme lähtee jälleen vuoden tauon jälkeen seuraleirille Kisakallion leirikeskukseen. Kisakallio sijaitsee Lohjalla, Turuntien läheisyydessä noin 40 minuutin

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 10.9.2013

KILPAILUKUTSU 10.9.2013 KILPAILUKUTSU 10.9.2013 Tappara ry / Taitoluistelu www.tappara.fi/taitoluistelu Yksinluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja SM-juniorien sekä jäätanssin SM-noviisien 1. valintakilpailu 11.-13.10.2013,

Lisätiedot

OHJEET KILPAILIJOILLE

OHJEET KILPAILIJOILLE OHJEET KILPAILIJOILLE AMPUMAHIIHDON NUORTEN SM-KILPAILUT 10.-11.1.201 OHJEET KILPAILIJOILLE OHJELMA Perjantai 9.1. Klo 13.00-17.00 Klo 1.00-17.00 Kilpailutoimisto auki Harjoittelu ja ratoihin tutustuminen

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open 2017

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open 2017 KILPAILUKUTSU Nurtzi Open 2017 www.taekwondonurmijarvi.fi/kalenteri/nurtzi-open-2017 Aika: Lauantai 1.4.2017 Paikka: Sarjat: Maaniitun koulu Heikkiläntie 27 01900 Nurmijärvi Otteluliiga sekä harrastaja-

Lisätiedot

Kilpailusuoritukset 70-99. Kilpailujen arvioitu päättymisaika klo 20.00. Lauantaina katselmussarja, 10-12v sekä muiden sarjojen alkukilpailut.

Kilpailusuoritukset 70-99. Kilpailujen arvioitu päättymisaika klo 20.00. Lauantaina katselmussarja, 10-12v sekä muiden sarjojen alkukilpailut. TUL:n joukkuevoimistelun vapaasarjojen mestaruuskilpailut sekä avoimet kilpailut yli 12- vuotiaiden kilpa- ja mestaruussarjoissa 2.- 3.5.2015 Kiitos ilmoittautumisesta ja tervetuloa kilpailemaan Kotkaan!

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat

KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat Cadett Micro Raket Junior Raket KF6 Junior KF6 Versio 5, 8.7.2014 KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Hyvinkää Karting Päivämäärä: 2.8.2014 Kansallinen

Lisätiedot

1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE

1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE 1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE Tervetuloa Jäljille 2013 Olette ilmoittautuneet Mikaelin Sinikellojen mestaruuskisoihin, onnittelut loistavasta valinnasta! Tervetuloa mukaan! Tutustukaa

Lisätiedot

TERVETULOA AGIPITSIIN 2015!

TERVETULOA AGIPITSIIN 2015! TERVETULOA AGIPITSIIN 2015! Raumalla vietetään Pitsiviikkoa 18.-26.7.2015 - tästä siis teema RKS:n heinäkuun kisoihin. LAUANTAINA JA SUNNUNTAINA JOKA TASOLUOKAN PARAS OHJAAJAN PITSIASU PALKITAAN UPEIN

Lisätiedot

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2016

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2016 HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2.- 4.9. HNMKY Seuraleiri 2.-4.9. Kisakallion seuraleirikirje Helsingin NMKY:n korisjoukkueet lähtevät jälleen avaamaan kautta perinteiselle seuraleirille. Leiri järjestetään

Lisätiedot

Masters PM-KILPAILUT

Masters PM-KILPAILUT Masters PM-KILPAILUT 30.-31.07.2011 Sipoo - Suomi KILPAILUMÄÄRÄYKSET 1. KILPAILUSSA NOUDATETTAVAT SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja Pohjoismaiden Pyöräilyliiton kilpailusääntöjä sekä

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open 2016

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open 2016 KILPAILUKUTSU Nurtzi Open 2016 www.taekwondonurmijarvi.fi/kalenteri/nurtzi-open-2016 Aika: Lauantai 16.4.2016 Paikka: Sarjat: Maaniitun koulu Heikkiläntie 27 01900 Nurmijärvi Otteluliiga sekä harrastaja-

Lisätiedot

Vihdin SM-osakilpailun sponsorit: Battery, Discmania, kansanhuveja.net, Nummelan Kesport, Pienryhmäkoti Katinhäntä, Skullcandy, Smith,

Vihdin SM-osakilpailun sponsorit: Battery, Discmania, kansanhuveja.net, Nummelan Kesport, Pienryhmäkoti Katinhäntä, Skullcandy, Smith, Vihdin SM-osakilpailun sponsorit: Battery, Discmania, kansanhuveja.net, Nummelan Kesport, Pienryhmäkoti Katinhäntä, Skullcandy, Smith, Valonnopeudella Oy, Vihdin kunta, Westsidediscs Aikataulu: Perjantai

Lisätiedot

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs

Lisätiedot

Vuoden 2017 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa

Vuoden 2017 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa Vuoden 2017 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 1.-2.4.2017 LEIRIN OHJAAJAT: Jyrki Saario -pääkouluttaja Scandinavian Defendo Antti Nurmi 4.aste musta vyö Defendo -Defendo Blue pääkouluttaja -I.D.D.I-

Lisätiedot

Vuoden aurinkoisin kilpailu tulee jälleen! SUMMER CHEER CUP - POWERPARK

Vuoden aurinkoisin kilpailu tulee jälleen! SUMMER CHEER CUP - POWERPARK Vuoden aurinkoisin kilpailu tulee jälleen! SUMMER CHEER CUP - POWERPARK 8.-11.6.2018 Cheerleaderit valtaavat jälleen Huvivaltio Powerparkin kesäkuun alussa! Kisaviikonloppuun sisältyy kilpailun lisäksi

Lisätiedot

KESKISUOMEN MÄKIVIIKKO

KESKISUOMEN MÄKIVIIKKO KESKISUOMEN MÄKIVIIKKO 23.-25.8 Saarijärvi-Jyväskylä-Jämsänkoski Perinteinen Keski-Suomen mäkiviikko polkaistaan jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen käyntiin, tällä kertaa kesäkiertueena. Mäkiviikko

Lisätiedot

Tietosuoja-portaali. päivittäjän ohje

Tietosuoja-portaali. päivittäjän ohje Tietosuoja-portaali päivittäjän ohje Maisa Kinnunen 2010 1 Sisältö PÄIVITTÄJÄN OHJE Kirjautuminen...3 Sivujen tekstin muokkaus...4 Tiedostojen lisääminen palvelimelle...9 Jos sinun pitää selvittää tiedoston/kuvan

Lisätiedot

Hiihtotyyli vapaa ja perinteinen kullakin matkalla. Erityisesti pidempien matkojen reitit ovat vaativat ja haasteelliset!

Hiihtotyyli vapaa ja perinteinen kullakin matkalla. Erityisesti pidempien matkojen reitit ovat vaativat ja haasteelliset! Tervetuloa 63. Napapiirin Hiihtoon 10.3.2018 Napapiirin hiihto on Suomen vanhimpia keskeytyksettä järjestettyjä laturetkiä. Hiihto järjestetään Rovaniemen Ounasvaaralla upeissa puitteissa jo 63. kerran.

Lisätiedot

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 26042016 KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS ( JA VÄHÄN MIKKELINKIN ;-)) KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 7.5.2016 PIEKSÄMÄELLÄ PÄIVÄN YLEINEN AIKATAULU 10.00-10.20 Ilmoittautuminen

Lisätiedot