SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY"

Transkriptio

1 JOHDANTO Vuoden 2011 tehtiin suomalaisen soudun osalta suuria päätöksiä. Liiton kevätkokous päätti, että Suomen Soutuliitto on mukana perustamassa uutta Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry:tä ja syyskokous päätti siirtää operatiivisen toiminnan uuden liiton alle vuoden 2012 alusta. Yhteistyö- ja yhdistymismahdollisuuksia Suomen Soutuliitto ry:n ja Suomen Kanoottiliitto ry:n kesken oli selvitetty jo usean vuoden ajan. Liittojen yhdistymisen keskeisimpänä tavoitteena on saavuttaa yhä ammattimaisempi ote palvella jäsenistöä. Soutuliiton varsinaisen toiminnan osalta kausi noudatteli perinteistä linjaa lukuisine kotimaisine tapahtumineen. Kasvaneet osallistujamäärät puuvene- ja sisäsouturegatoissa ilahduttivat erityisesti. Olympialuokkien puolella olympiaedustuspaikkojen saavuttaminen siirtyi kuitenkin vuoden 2012 kevääseen. Olympialuokkien soudussa kausi oli tärkeä Lontoon 2012 kesäolympialaisia silmällä pitäen. Paras kansainvälinen saavutus oli naisten pariairokaksikon Ulla Varvio-Minna Nieminen 10. sija MM-kisoissa. Olympiapaikka jäi suomalaissoutajilta niukasti saavuttamatta. Olympiapaikkojen saavuttaminen on mahdollista vielä vuoden 2012 valintaregatassa. Kotimainen kilpailutoiminta piristyi hieman edelliseen vuoteen verrattuna. Kotimaan kilpailuita järjestettiin seitsemän. Soutuliigan voiton ja myös parhaan olympialuokkien soudun seuran tittelin vei jälleen. Sisäsoudussa osallistujamäärät kotimaan arvokisoissa ovat hienoisessa kasvussa ja etenkin junioreiden aktiivisuus on lisääntynyt kiitettävästi. Ulkomaan kilpailuista etenkin Baltic Open Tallinnassa keräsi suuren suomalaisen osallistujajoukon. Tammikuussa järjestetyissä perinteikkäissä kilpailuissa oli noin 60 suomalaissuoritusta. Puuvenesoudussa saavutettiin jälleen uusia osallistujaennätyksiä. Osallistujamäärältään suurin regatta oli Mikkelissä soudetut Kirkkoveneiden sprintin ja 10 km:n SM-kilpailut. Viikonlopun aikana kertyi kaikkiaan 825 soutusuoritusta. Pienveneiden vastaavat SMkilpailut elokuun lopulla keräsivät Sulkavalla sprintissä uuden ennätyksen 234 osallistujaa ja 10 km kisassa 161 osallistujaa. Suursoutujen yhteydessä soudettiin jälleen epäviralliset kirkkoveneiden MM-kilpailut, joissa kiivainta vauhtia pitivät edelleen suomalaisjoukkueet. Ulkomaisia joukkueita oli eniten lähinaapureista Ruotsista, Virosta ja Venäjältä, mutta venekuntia oli saapunut Italiasta ja Japanista asti. Sulkavan Suursoudut oli myös vuoden 2011 Suomi vesille -kampanjan päätapahtuma ja samalla vietettiin ensimmäistä kertaa myös kansallista soutupäivää. Suomi vesille onkin ollut Suomen Soutuliiton kunto- ja retkivaliokunnan tärkein yksittäinen ponnistus. Soutuliiton koordinoimana yhdessä muiden vesiliikuntajärjestöjen ja viranomaisten kanssa järjestettyihin tapahtumiin arvioitiin osallistuneen kaikkiaan n ihmistä joko katselijoina tai soutu- ja melontatapahtumiin osallistujina. Kunto- ja retkisoutuvaliokunta käynnisti myös vuosittaisen ja systemaattisen tapahtumien arvioinnin, jonka tarkoituksena on kerätä ja siirtää hyviä käytäntöjä muihin tapahtumiin ja antaa palautetta tapahtuman järjestäjälle. Soutuliiton toiminnanjohtajana vuodesta 2009 ollut Kristiina Danskanen siirtyi helmikuun lopussa Suomen Valmentajat ry:n toiminnanjohtajaksi. Loppuvuosi vietiin läpi tilapäisnimityksin ja luottamushenkilövoimin. Merkittävänä syynä vakinaisen toiminnanjohtajan toimen täyttämättä jättämiselle oli talouden tasapainottaminen, mutta myös varmistaa joustava uuden liiton alle siirtyminen. Taloudellinen tulos parantuikin oleellisesti edellisvuodesta, ja aiemmin kertynyttä oman pääoman vajetta saatiin paikattua. 1

2 SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY Soutuliiton ja Kanoottiliiton välistä yhteistyö- ja yhdistymishanketta on hitaasti kytenyt ajatus. Alustavia keskusteluja käytiin jo Olympiakomitean vuonna 2004 järjestämästä kumppanuusohjelmasta lähtien. Konkreettisesti ryhdyttiin toimeen vuonna 2009, jolloin perustettiin eri alojen työryhmiä pohtimaan asioita tarkemmin, mm. kilpailu-, harrastetapahtuma- ja nuorisoasioiden osalta. Työryhmien pohdintojen seurauksena hallitukset aloittivat yhteistyön valmistelun konsulttina toimineen Juha Heikkalan johdolla. Vuonna 2010 tapaamisia jatkettiin niin liittohallitusten kuin projektin johtotiimin kesken. Johtotiimiin kuuluivat Soutuliiton edustajina puheenjohtaja Samuli Toikka, varapuheenjohtajat Seppo Ketonen ja Markku Juhola sekä toiminnanjohtaja Kristiina Danskanen. Unohdettu ei myöskään jäsenistöä. Yhteistyöhankkeen etenemisestä tiedotettiin Soutuliiton puheenjohtajatapaamisessa keväällä 2010 sekä varta vasten järjestetyissä erillisissä seuratapaamisissa syksyllä Osanotto näihin tapaamisiin oli valitettavan laihaa. Hallitus pyrki pitämään jäsenistön tietoisena myös kahdella soittokierroksella jäsenyhdistysten puheenjohtajille. Jälkimmäisellä kerralla keväällä 2011 tavoitettiin 66/84 seurasta. Askarruttavia ajatuksia mahdollisesta fuusiosta oli joitakin, mutta valtaosalta uusi, yhteinen liitto nähtiin positiivisena mahdollisuutena. Soutuliitto ja Kanoottiliitto ovat viime vuosina yhdistäneet myös osan operatiivista toimintaansa jo ennen varsinaisen uuden liiton aloitusta. Liitoilla on ollut yhteinen valmentajakoulutusohjelma. Airo- ja Meloja-lehdet ovat ilmestyneet samoissa kansissa keväästä 2010 alkaen. Vierekkäin Olympiastadionilla sijainneet toimistot ovat tehneet toimisto- ja sidosryhmäyhteistyötä. Lisäksi liitoilla on ollut lukuisia yhteisiä tapahtumia, mm. nuorisotoiminnan kehittämisseminaari, hiihtoleirejä sekä harraste- ja retkipuolen neuvottelupäivät. Erilaisia yhteistyövaihtoehtoja selvitettiin, eikä uusi liitto ollut ainoa pohdittu vaihtoehto. Muiden vaihtoehtojen eli itsenäisinä liittoina jatkamisen ja yhteistyömallin hyödyt koettiin kuitenkin alhaisemmiksi kuin uuden liiton katon alle menemisen. Keväällä 2011 Soutuliiton ja Kanoottiliiton hallitukset työstivät alustavan strategian uudelle liitolle. Missiona oli Vesiliikuntaa luonnollisesti kaikille. Työn seurauksena uudelle liitolle määritettiin seuraavat alustavat arvot jatkotyöstöä varten: Jäsenlähtöisyys, seuroja ja jäseniä palveleva Osaava ja omavarainen liitto Yhteiskunnallinen vaikuttaja Uudistumiskykyinen ja vaikuttava Yhdessä tekemisen ilo ja menestyminen Tavoitteena on olla suurin ja menestynein vesilajiliitto vuoteen 2022 mennessä. Keskeisimpinä menestystekijöinä tuon tavoitteen saavuttamiseen ovat palvelut seuroille, satakertainen lasten ja nuorten määrä, menestyvä ja puhdas urheilu, osaava henkilöstö, kansainvälisen tason olosuhteet, ammattimainen ja näkyvä viestintä, elinvoimaiset ja kansainväliset tapahtumat, kasvava ja kansainvälistyvä harrastajakunta sekä omavarainen talous. 2

3 Strategian lisäksi uudelle liitolle valmisteltiin myös toimintasäännöt sekä organisaatioluonnos. Kesällä valmisteltiin uuden toiminnanjohtajan rekrytointia. Työhaastatteluja oli tekemässä molempien vanhojen liittojen hallituksen edustajia. Sujuvan yhdistymisen varmistamiseksi laadittiin myös Soutuliiton ja Kanoottiliiton välinen yhdistymissopimus. Soutuliiton ja Kanoottiliiton kevätkokoukset päättivät, että liitot ovat mukana uuden Suomen Melonta- ja Soutuliiton perustamisessa. Uusi liitto perustettiin Puheenjohtajaksi valittiin Jan-Erik Enestam. Soudun edustajiksi uuden liiton hallitukseen valittiin Erkki Kauppinen (varapuheenjohtaja), Erik Anderson, Markku Juhola, Lotta Kallioinen ja Marko Soikkeli. Suomen Soutuliiton syyskokous päätti, että Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry. vastaa kaikesta Soutuliiton aiemmasta edustus- ja operatiivisesta toiminnasta vuodesta 2012 alkaen. Liittokokous päätti lisäksi, että Soutuliiton tehtävänä vuonna 2012 on varmistaa, että kansainväliset edustusoikeudet pysyvät. Lisäksi liitto varmistaa sujuvan siirtymävaiheen sekä valmistelee toiminnan ja sääntöjen sopeuttamisen toimintaa vastaavaksi.. Liittojen yhdistymisen myötä valiokuntien työ korostuu entisestään. Uuden liiton hallitus määrittelee tarkemmin käytännön toimintamallin. 3

4 LIITON HALLINTO JA TYÖNTEKIJÄT Soutuliiton hallituksen muodostivat puheenjohtajana Samuli Toikka sekä varapuheenjohtajat Seppo Ketonen ja Markku Juhola. Muut hallituksen jäsenet olivat Heikki Joskitt, Marjaana Risku, Pekka Suoknuuti, Pekka Sylvander, Markku Tamminen ja Riitta Valpio. Varajäseninä olivat Jukka Aro ja Hannu Liekola. Liittohallitus kokoontui pöytä-, puhelin- tai sähköpostikokouksissa vuoden aikana yhteensä 15 kertaa. Liiton vakituisina työntekijöinä toiminnanjohtajana toimi asti Kristiina Danskanen) ja päävalmentajana Ilona Hiltunen. Määräaikaisina työntekijöinä vuonna 2011 toimivat Eva- Liisa Aunio vt. toiminnanjohtajana sekä liiton nuorisovastaavana, Your Move - projektissa ja toimistoapuna ollut Katri Kettunen. Kesästä lähtien Seppo Ketonen avusti toimistoasioissa luottamustoimensa ohella. Suomen Soutuliitossa oli vuoden 2011 lopussa 84 jäsenseuraa (liite 1). TALOUS Kirjanpito ostettiin palveluna Suomen Liikunta ja Urheilu ry:ltä. Kirjanpidon tositteiden tiliöinnit ovat tehneet ja tarkistaneet hallituksen jäsenet. Kirjanpitokausi oli Suomen Soutuliiton 102. Tuloslaskelma , liite 9. Varsinainen toiminta Varsinaisen toiminnan tuotot olivat ,27 (v. 2010: ,98) Henkilöstömenot olivat yhteensä ,01 ( ,06) ja poistoja oli 282,13 (376,18). Muut kulut olivat mm.kilpailuihin, leireihin ja koulutukseen osallistumiseen ,71 ( ,53). Toiminnan kokonaiskulujen ollessa ,85 ( ,77). Varainhankinta Varainhankinta perustuu pääasiallisesti jäsen- ja lisenssimaksuihin, joiden loppusumma oli ,00 (47 836,00). Seurojen jäsenmaksut olivat 280 Olympialuokan seuroilta ja kirkkoveneseuroilta sekä 100 pienveneseuroilta ja tapahtuman järjestäjiltä. Lisenssin hinta oli 45 koko vuodeksi ja 30 kertalisenssille. Lahjoituksia ja avustuksia oli yhteensä 0,00 (9 113,80) sekä ilmoitus- ja mainostuottoja 1 167,50 (4 690,00). Muut varainhankinan tuotot koostuivat puuveneliigamaksuista ja olivat 7 555,00 (6 825,00). Varainhankinnan tuotto oli yhteensä ,30 (68 464,80). Varainhankinnan kulut olivat 1 560,00 (392,00) Sijoitus- ja rahoitustoiminta Korkotuotot olivat yhteensä 71,68 (70,42) ja korkomenot 701,27 (418,98). 4

5 Yleisavustukset Valtion toiminta-avustus liitolle oli ( ). Erityisavustuksia saivat tukiurheilijoina ollut 4 soutajaa, jotka saivat henkilökohtaisina avustuksina Olympiakomitealta yhteensä (40 000). Lisäksi nuorten olympiavalmentajan palkkauksen tukemiseen saatiin avustusta (15 000).. Sportti työllistää -hankkeen avulla saatiin muita yleisavustuksia 5400 (10 800). Yhteensä avustukset olivat ( ). Vuoden tulos Vuoden tulos on ylijäämäinen ,13 ( ,55). Tase Taseen loppusumma on ,98 (50 736, 80) Vastaavaa Kalusto 846,39 (1 128,52) myyntisaamiset ,03 (18 666,23) vuokra- ja luottokorttivakuus 971,56 (5 934,68) siirtosaamiset 4 557,26 (8 766,88) Rahat: kassa ja pankkitilit ,26 (16 240,49) Vastattavaa Oma pääoma ,87 ( ,00) Vieras pääoma: ostovelat 63,12 (36 347,21) muut velat 1 748,39 (1 899,42) siirtovelat ,58 (31 996,17) 5

6 OLYMPIALUOKKIEN SOUTU Valmennusvaliokunnan kokoonpano ja hallinto Valmennusvaliokunnan kokoonpano vuonna oli 2011 oli Marjaana Risku (puheenjohtaja), Ilona Hiltunen, Markku Jokisipilä, Marleena Valtasola ja Tiina Ven. Kokouksia valiokunta piti vuoden aikana kahdeksan kappaletta, joista yhden pöytäkokouksena, kaksi puhelinkokouksina ja viisi sähköpostikokouksina. Soutuliiton päävalmentajana jatkoi Ilona Hiltunen. Hänen tehtäviinsä kuului maajoukkuetoiminnan koordinointi ja kehittäminen, valmennuskoulutuksen kehittäminen ja toteuttaminen sekä valmennusosaamisen ja sen kehittämisen tukeminen seuroissa. Henkilökohtaisia valmennettavia Hiltusella oli kolme. Maajoukkue ja kansainvälinen kilpailutoiminta A-maajoukkueeseen kuuluivat kaudella 2011 seuraavat urheilijat: Minna Nieminen (valmentaja Ilona Hiltunen) Ulla Varvio (valmentaja Ilona Hiltunen) Juho Karppinen (valmentajana Pertti Karppinen) B-maajoukkueeseen kuuluivat: Juuso Kekkonen (valmentaja Tomas Cervinka) Robert Ven (valmentajat Tiina Ven ja Ilona Hiltunen) Talenttiryhmään kuuluivat: Samuli Cederström Anmari Järvinen Olli-Pekka Karppinen Hanna Koskela Adi Koskela Suomen edustajia osallistui kaudella kolmeen maailmancup-kilpailuun ja MM-kilpailuihin. Kansainvälisissä kilpailuissa merkittävin saavutus oli W2x Ulla Varvio-Minna Nieminen 10. sija MM-kilpailuissa. Venekunta oli ainoa MM-kilpailuihin osallistunut suomalaisvenekunta. Maailmancupissa ei kauden aikana saavutettu A-finaalisijoituksia. Alle 23-vuotiaiden MM-kilpailuissa Amsterdamissa Suomea edusti Robert Ven miesten yksikössä. Hän voitti C-finaalin eli sijoittui 13. sijalle. Nuorten soutajien Baltic Cupissa Liettuan Trakaissa oli yksi suomalaisedustaja; miesten yksikössä kisaili Samuli Cederström. Junioreiden PM-kilpailut soudettiin Tanskan Sorössa. Suomen maajoukkue-edustajina olivat tyttöjen yksikössä Anmari Järvinen, poikien yksikössä Samuli Cederström ja poikien kaksikossa Olli-Pekka Karppinen Joonas Jousimo. 6

7 Valmennusvaliokunta teki esitykset arvokilpailuedustajista aiemmin sovittujen periaatteiden mukaisesti ja Soutuliiton hallitus hyväksyi ne. Masters-sarjalaisten (yli 27 vuotta) epävirallisessa MM-regatassa Puolan Poznanissa oli mukana yhteensä 27 suomalaissoutajaa neljästä eri seurasta. Kotimainen kilpailutoiminta Olympialuokkien Suomen mestaruuksista soudettiin kolmessa eri kilpailussa. SMkilpailujen tulokset kokonaisuudessaan ovat liitteessä xx. Pienveneiden SM , Tampere, järjestäjänä yhdessä muiden seurojen kanssa Isojen veneiden SM , Valkeakoski, järjestäjänä Valkeakosken Vesiveikot Sprinttimatkojen SM , Porvoo, järjestäjänä Soutuliigassa kilpailtiin edellisvuoden tapaan ensisijaisesti seurojen välisestä paremmuudesta, miehet, naiset ja juniorit kaikki saman tavoitteen eteen. Odotetusti Takon Soutajat Tampereelta näytti liigassa vahvuutensa. Takon Soutajien laaja materiaali niin naisten ja miesten kuin junioreiden sarjoissa siivitti sen koko liigan voittoon. Soutuliigassa soudettiin seuraavat osakilpailut: Lappeenranta , järjestäjänä Lappeenrannan Soutajat Espoo , järjestäjänä SMARK Jämsänkoski , järjestäjänä Jämsänjoen Soutuveikot Tampere (pienvene-sm), järjestäjänä Valkeakoski (isovene-sm), järjestäjänä Valkeakosken Vesiveikot Soutuliigan loppupisteet olivat: 847 p. SMARK 487 p. Jämsanjoen Soutuveikot 384 p. 318,5 p. Turun Soutajat 188 p. Lappeenrannan Soutajat 166 p. Vuoksen Soutajat 158 p. Valkeakosken Vesiveikot 135 p. Hämeenlinnan Soutajat 119 p. Turun Akateemiset Soutajat 73 p. Pargas Roddklubb 63,5 p. Kauden päätteeksi kisattiin Maakuntasouduissa Turun Pitkäsalmessa Souduissa vastakkain olivat Länsi-Suomi, Itä-Suomi ja Keski-Suomi. Soutajat kerättiin yhdistelmäjoukkueisiin alueen eri seuroista. Tapahtuma oli onnistunut päätös olympialuokkien soudun kaudelle. Pekka Sylvander oli päävastuussa kotimaan kilpailujärjestelmän kehittämisessä. Seuroja saatiinkin aktivoitua sekä kilpailuja lisättyä ja elävöitettyä. Turun Maakuntasoutujen jälkeen pidetyssä suunnitteluseminaarissa suunniteltiin jo ensi kautta hyvissä ajoin. 7

8 Leiritys ja valmentajakoulutus Valmentajakoulutusta ja leiritystä pyrittiin vuoden 2011 aikana järjestämään mahdollisimman paljon samoissa yhteyksissä, jotta luonnollisesti jo samassa paikassa koolla olevat urheilijat ja valmentajat pääsisivät kummastakin toiminnasta hyötymään niin paljon kuin mahdollista. Kiipulan ammattiopistolla järjestettiin soutajien hiihtoleiri. Hiihtoleiri järjestettiin yhdessä Kanoottiliiton kanssa. Hiihtoleirin yhteydessä pidettiin myös valmentajien koulutustilaisuus. Koulutuksen aiheena olivat korkean paikan harjoittelu ja urheilijan ravitsemus. Koulutuksesta vastasivat Juha Peltonen, Marika Laaksonen ja Ulla Varvio. Perinteinen avovesileiri järjestettiin Belgian Hazewinkelissä Leirillä oli mukana Suomen maajoukkue sekä soutajia neljästä eri soutuseurasta. Liiton päävalmentajan Ilona Hiltusen lisäksi leirillä oli mukana kolme seuravalmentajaa, jotka leirin aikana saivat henkilökohtaista ohjausta ja koulutusta soututekniikan valmennukseen ja veneiden säätämiseen. Toukokuun maajoukkueleirin yhteydessä Lohjan Kisakallion urheiluopistolla järjestettiin valmentajakoulutusta. Aiheena oli fyysisen harjoittelun perusteet, jonka piti Jyväskylän yliopiston opiskelija osana opintojaan. Lisäksi kuultiin Antidopingtoimikunnan luento ja perehdyttiin ennalta ehkäisevään lihashuoltoon Juha Koistisen opastamana. I-tason valmentajakoulutus järjestettiin Kisakallion urheiluopistolla ja Soutuliiton vastuukouluttaja oli Ilona Hiltunen yhteistyössä Kanoottiliiton valmentajakouluttajien kanssa. Syyskuussa järjestettiin Lohjan Kisakalliossa kolmen päivän mittainen nuorten soutuleiri. Kauden päätyttyä järjestettiin Kisakallion urheiluopistolla seuraavan kauden maajoukkuetoimintaa suunnitteleva ja pohjustava leiri, jolle osallistui 15 maajoukkuepaikkaa tai kansainvälisiä edustustehtäviä tavoittelevaa urheilijaa valmentajineen. Sekä valmentajien että urheilijoiden kesken käytiin hedelmällisiä yhteistyökeskusteluja. Suomen Soutuvalmentajakerhon ensimmäinen tapaaminen järjestettiin Kiipulassa hiihtoleirin yhteydessä. Lisäksi Hämeenlinnassa järjestettiin valmentajatapaaminen, johon osallistui hienosti 15 soutuvalmentajaa. PUUVENESOUTU Yleistä Puuvenesoudussa kausi 2011 oli jälleen erinomainen. Alkukesän kilpailuissa osanotto oli vielä hieman laimeahkoa, mutta kauden edetessä kisainto kiihtyi jälleen uusiin ennätyslukemiin. Osallistujamäärältään suurimpana oli odotetusti Mikkelissä soudetut Kirkkoveneiden sprintin ja 10 km:n SM-kilpailut. Viikonlopun aikana kertyi kaikkiaan 825 soutusuoritusta. Pienveneiden vastaavat SM-kilpailut elokuun lopulla keräsivät Sulkavalla 8

9 sprintissä uuden ennätyksen 234 osallistujaa ja 10 km kisassa 161 osallistujaa. Suursoutujen yhteydessä soudettiin jälleen epäviralliset kirkkoveneiden MM-kilpailut, joissa kiivainta vauhtia pitivät edelleen suomalaisjoukkueet. Ulkomaisia joukkueita oli eniten lähinaapureista Ruotsista, Eestistä ja Venäjältä, sekä joukkue Italiasta. Viikonloppuun eksotiikkaa tarjosivat retkisarjaan osallistunut Japanin venekunta. Koulutus Perämieskursseja pidettiin Helsingissä, Sulkavalla ja Lappajärvellä. Tuomarikursseja pidettiin Sulkavalla ja Lappajärvellä. Kilpailutoiminta Puuvenesoudun SM kilpailuja järjestettiin seuraavasti: Pienveneet 60 km Sulkava Sulkava Seura km Tampere Tako/Pirkan kierros m Sulkava SU km Sulkava SU Kirkkoveneet, M / N 60 km Sulkava Sulkava Seura km Lappajärvi km Nilsiä Kivennavan Soutajat km Nilsiä Kivennavan Soutajat Kirkkoveneet, sekasarja 60 km Sulkava Sulkava Seura km Lappajärvi km Mikkeli Mikkelin Soutajat km Nilsiä Kivennavan Soutajat Kirkkoveneet, koululaiset 4 km Sulkava Sulkavan Urheilijat SM kilpailujen yhteydessä kisailtiin viimekauden malliin seuraliigan pisteistä. Seuraliigaan osallistui ennätyksellisesti soutajia 43 seurasta, liigan voitti Kouvolan Soutajat, toinen Sulkavan Urheilijat ja kolmas Mikkelin Soutajat. Junioritoiminta Lukiolaisille järjestettiin keväällä kirkkoveneiden sprinttikilpailut Espoossa, joissa mukana n. 60 soutajaa ja syyskuussa Sulkavalla kirkkoveneiden SM-kilpailut 4 km:n matkalla, mukana n. 60 soutajaa. Lisäksi seurat järjestivät useita koululaisten soututapahtumia alueellaan. Kirkkoveneissä juniori-ikäisten osallistujamäärät edelliseen vuoteen verrattuna vähenivät, mutta pienveneissä etenkin pikamatkoilla nuorten soutajien määrä 9

10 moninkertaistui, lisäksi huomion arvoista nuorissa oli erinomainen aina aikuisten tasolle yltänyt vauhti. Hallinto Puuvenevaliokunta piti kauden aikana yhden pöytäkokouksen ja kaksi sähköpostikokousta. Valiokunnan puheenjohtajana toimi Heikki Joskitt sekä jäseninä Hannu Liekola, Jari Junttanen, Ulla Yrjölä, Hanna Kulmala Jukka Lindström ja Paavo Salonen. SISÄSOUTU Yleistä Sisäsoudun kotiratasoutuja järjestettiin kouluissa entiseen tapaan joista haettiin nuorison kiinnostusta lajiin. Soutuspinning-koulutuksia ei katsottu aiheelliseksi järjestää tällä kertaa edellisvuoden tapaan, koska uusia ohjaajia koulutettiin eri paikkakunnilla itsenäisesti spinning-salien kokeneempien ohjaajien toimesta. Kansainväliset kilpailut Ulkomaan kilpailuista alkuvuonna kilpailtu Tallinnan Alfa Race keräsi suomalaisia soutajia hienosti ja paikanpäällä nähtiin kuutisenkymmentä suomalaissuoritusta. Englannin British Open siirrettiin järjestäjän toimesta syksyltä 2011 keväälle Kansainvälisesti parasta suomalaismenestystä tarjosi tänä vuonna Savonlinnan Soudun Eija Härkösen avoin Euroopan mestaruus Pariisin Euro Openissa. Kotimaan SM-kilpailut m Helsinki m Helsinki m Kotka Maraton Kerava Uusimpiin SM-kilpailumatkoihin eli SM-sprinttiin sekä puoli- ja täysmaratoneihin osallistui kiitettävästi kilpailijoita. Varsinkin vuonna 2011 ensimmäistä kertaa kilpailtu 500 metrin SM-sprintti keräsi paikalle uusia soutajia muiden lajien parista. Kilpailijoiden määrät SM-kisoissa säilyivät suunnilleen samoina. Juniorisuorituksia tuli aikaisempaa enemmän mikä on tulevaisuuden kannalta merkittävä positiivinen asia. KUNTO- JA RETKISOUTU Hallinto ja talous 10

11 Mennyt toimintavuosi oli valiokunnan historian neljästoista. Valiokunnan puheenjohtajana toimi kahdeksatta kauttaan Markku Juhola Mommilasta ja jäseninä, Reino Eerikäinen Sulkavalta, Seppo Ketonen Lohjalta, Kari Laitinen Pyhäsalmelta ja Jaana Pitkänen Kontiolahdelta. NOR:n (Pohjoismainen) kunto- ja retkisoutuvaliokunnan edustajana oli Jaana Pitkänen. Markku Juhola ja Seppo Ketonen ovat toimineet valiokunnan edustajina Soutuliiton hallituksessa ja he ovat olleet myös liiton varapuheenjohtajina. Lisäksi he ovat osallistuneet Suomen Kanootti- ja Soutuliiton yhdistymishankkeen johtotiimissä. Syksyllä perustettuun uuteen Suomen Melonta- ja Soutuliittoon valittiin hallituksen jäseneksi Markku Juhola. Valiokunta piti toimintavuonna kaksi puhelinkokousta ja kokoontui kerran yhteisellä suunnittelu- ja virkistyspäivillä Jyväskylässä. Valiokunnan toiminta Toimintavuonna järjestettiin kalenterin mukaan retkisoututapahtumia kaikkiaan noin 30 kpl ja niihin osallistujia oli noin soutajaa. Talvella järjestetyn suunnittelu- ja virkistyspäivien tavoitteena oli vaihtaa kokemuksia, oppia toisilta tapahtumajärjestäjiltä ja kehittää tapahtumia entistä laadukkaammiksi. Näiden tavoitteiden toteuttamiseksi tehtiin ryhmätöitä. Ryhmätöinä käsiteltiin seuraavia aiheita: Palvelupaketit ja kansainvälistyminen, palvelupaketit erityisryhmille ja yhteistyösopimukset. Seminaari järjestettiin nyt kahdeksannen kerran ja siihen osallistui 31 henkilöä, 14 eri tapahtumasta tai yhteisöstä. Toisen kerran tilaisuuteen osallistui myös Kanootti-liiton harrastejaoston edustajia. Päivillä päätettiin käynnistää vuosittainen ja systemaattinen tapahtumien arviointi. Arvioitavaksi valitaan kerrallaan yksi tapahtuma jonka järjestelyihin tutustutaan systemaattisesti. Arvioinnin tarkoituksena on kerätä ja siirtää hyviä käytäntöjä muihin tapahtumiin ja antaa palautetta tapahtuman järjestäjälle. Ensimmäinen arviointi tehtiin Sulkavan suursouduista. Valiokunta keräsi tiedot Suomessa järjestetyistä kunto- ja retkisoututapahtumista sekä vuokrattavista kirkkoveneistä. Nämä tiedot julkaistiin liiton nettisivuilla. Kansainvälisiä yhteyksiä luotiin mm. tutustumalla Italian Venetsiassa järjestettyyn Vogalonga-soutuun ja syksyllä Liettuassa kokoontui joukko eurooppalaisia retkisoututapahtumajärjestäjiä yhteisen verkoston luomiseksi. Huomionosoitukset Yhdeksännen kerran valittiin paras kunto- ja retkisoututapahtuma. Vuoden 2011 tapahtumaksi valittiin Yöttömän yön soutu Kemijärveltä. Yöttömän yön soutu järjestettiin toisen kerran reitillä Savukoski, Pelkosenniemi, Kemijärvi. Reitin varrella esiteltiin monipuolisesti alueen kulttuuria ja elinkeinotoimintaa. Tapahtuma sopii erinomaisella tavalla niin retkisoutajien kuin melojienkin yhteiseksi tapahtumaksi. Kunniamaininta myönnettiin Jyväsjärvisoudulle Jyväskylään. Huomionosoitukset julkistettiin liiton syyskokouksen yhteydessä marraskuussa Lahdessa. Projektit Toimintavuoden päätapahtuma oli Suomi Vesille kampanjan jatkaminen ja teeman nimissä järjestettyjen paikallisten tapahtumien koordinointi. Kampanja järjestettiin nyt seitsemännen kerran, vetovastuun ollessa neljäntenä vuotena Suomen soutuliitolla ja sen kunto- ja retkisoutuvaliokunnalla. Vuonna 2011 Suomi Vesille kampanjan päätapahtuma oli Sulkavan Suursoudut. Suursoutujen yhteydessä vietettiin myös ensimmäisen kerran kansallista soutupäivää. Kampanjan suojelijana oli pelastusylijohtaja Pentti Partanen. Kampanjasta tehtiin lehdistötiedotteet ja juliste tapahtumien käytettäviksi. Muita tapahtumapaikkakuntia olivat mm. Joensuu, Mommila, Uusikaupunki, Lohja, Pyhäjärvi, 11

12 Kokkola, Äänekoski. Paikallisten tapahtumien järjestämiseen osallistui useita pelastus- ja vesiliikunta-alan yhteisöjä. Suomi Vesille tapahtumiin arvioitiin osallistuneen kaikkiaan n ihmistä joko katselijoina tai soutu- ja melontatapahtumiin osallistujina. NUORISOTOIMINTA Katri Kettunen oli palkattuna osa-aikaisena nuorisotyöntekijänä vuoden alusta heinäkuun loppuun. Vuonna 2011 järjestettiin perinteisesti kahdet kotiratasoudut. Kevään kotiratasoudut soudettiin maalis-huhtikuussa, jolloin kisaan osallistui xxx koululaista ja loka-marraskuussa, joihin osallistui 455 koululaista. Nuori Suomen suurtapahtumaan Your Move valmistauduttiin huolella, mutta kesän alussa olevaan tapahtumaan osallistui kuitenkin vain kourallinen nuoria soutajiamme. Lisäksi luvattu laituriratkaisu ei ollut käytössä ja lajin esittelyä ei voitu kunnolla suorittaa. Your Move -suurtapahtuman suunnittelua ja valmistelua hoiti Katri Kettusen johdolla erillinen ryhmä, johon kuuluvat Heikki Koponen, Jenna Rautiainen, Sanni Karhu sekä Sirpa Rantanen. Uutena projektina aloitti Talent-ryhmä. Tähän ryhmään kutsutaan lahjakkaita juniorisoutajia eri seuroista. Ryhmä jatkaa aiemmin ollutta Airut perinnettä. Ryhmä kokoontuu omakustanteisesti muutaman kerran vuodessa päävalmentaja Ilona Hiltusen ja Katri Kettusen johdolla. Juniorien leiri järjestettiin syyskuussa Kisakalliossa Lohjalla vetäjänä toimi Katri Kettunen. TIEDOTUS- JA JULKAISUTOIMINTA Airo-lehti ja tapahtumakalenteri Suomen Soutuliitto ry:n jäsenlehti Airo ilmestyi vuonna 2011 viisi kertaa uudessa aikakauslehtiformaatissa yhdessä Kanoottiliiton Meloja-lehden kanssa. Erilaisista eri soutumuotojen tapahtumista tiedottava Tapahtumakalenteri julkaistiin huhtikuussa. Sitä jaettiin kaikille seuroille ja Airon tilaajille ja lisenssin maksaneille jäsenille. Seuratiedotteet ja nettisivusto Seurajohdolle suunnattua ajankohtaistietoa lähetettiin seuroille seuratiedotteissa. Soutuliiton nettisivustolle päivitettiin ajankohtaisia uutisia. Nettisivuston päivittämisestä vastasivat toimiston lisäksi eri valiokunnat. 12

13 LIITE 1 SUOMEN SOUTULIITON JÄSENSEURAT Airoteam ry Ekenäs Roddare rf Enonkosken Kohina ry Espoon Soutajat ry/ Esbo roddare rf Espoon Tapiot ry Evijärven Urheilijat Future Club ry Halikon kirkkoveneyhdistys ry Helsingin Soutuklubi ry Hiisiheimon Matkailuyhdistys ry Hitis Rodd- och kanotkubb rf Hämeenlinnan Latu ry Hämeenlinnan Soutajat ry Iitin Soutajat ry Ikaalisten Soutajat ry Iso-Mustajärven Urheilijat ry Itä-Suomen Soutuklubi ry Joutsan Veneseura ry Joutsenon Kullervo ry Jämsänjoen Soutuveikot ry Kaarinan Urheilijat ry/ Soutujaos Kainuun Liikunta ry Kannonkosken Kiho Karelia-Soutu ry Karhun Soutajat / Porin Karhu ry Kauhajoen Karhu ry / Soutujaosto Kaukaan Lylyn Soutajat ry Kensu ry Keravan Urheilijat ry Kirkkonummen Soutajat ry Kivennavan Soutajat ry Koston Soutajat ry Kouvolan Soutajat ry Kuopion Hiihtäjät ry Kuntourheiluseura Homenokat ry Kuusamon Soutajat ry Kymön Nesteessä Soutajat ry Kyyjärven Kyky ry ry Lappeenrannan Soutajat ry Lieksan Loiske ry Lohikosken Kisa-Veikot ry Lohjan Seudun Soutajat ry Mikkelin Soutajat ry Mommilanjärven soutelu ry Muroleen Kylät Muuramen Urheilijat ry ry Nokian Veneilijät ry Oulun Kilpaveljet ry Pargas Roddklubb rf Parikkalan Urheilijat ry Parkanon Urheilijat ry Puumalan Soutu-Team ry Ruoveden Ryhti ry Satakunnan Kansansoutu Savonlinnan Soutu ry Soinilansalmen kyläyhdistys ry Soudun tukiyhdistys Doorikset ry Soutu ja kuntoseura Joutele ry Soutumiehet ry Soutuseura SMARK ry Soututeam Albatrossi ry Sulkavan Tarmo ry Sulkavan Urheilijat -41 ry Sulkava-Seura ry Sunilan Sisu ry Suomenselän Soutajat ry Taipalsaaren Veikot ry ry Tornion Latu ja Polku ry Turun Akateemiset Soutajat ry Turun Soutajat ry Turun Soutupiiri ry Tuuloksen Säkiä ry Valkeakosken Vesiveikot ry Valkealan Soutajat ry Vesikansan Urheilijat -78 ry Vihtavuoren Pamaus ry / Soutu Viialan Viri ry Virranviemät ry Virtain Urheilijat ry Voiton Soutajat ry Vuoksen Soutajat ry 13

14 LIITE 2 OLYMPIALUOKKIEN KIERTOPALKINNOT VUONNA 2011 Vuoden venekunta Ulla Varvio & Minna Nieminen Vuoksen Soutajat Vuoden miesvenekunta Robert Ven Hämeenlinnan Soutajat Vuoden naisvenekunta Ulla Varvio & Minna Nieminen Vuoksen Soutajat Vuoden yllättäjä Samuli Cederström Vuoksen Soutajat Vuoden juniorivenekunta Samuli Cederström, Vuoksen Soutajat Vuoden valmentaja A) Juniorivalmentaja: Ari Järvinen Jämsänjoen Soutuveikot B) Seniorivalmentaja: Ilona Hiltunen Pisteperusteiset palkinnot Schultenin Kannu, paras Soutuseura: Helsingin Piirin Pytty, paras Alle 23 v. seura: Hämeenlinnan Soutajat Amiraali-Pokaali, paras miesseura: Regatta-Pokaali, paras naisseura: Kiilen Pistepallo, paras junioriseura: Kivikoski-Pokaali, paras alle 16 v. seura: Soutuliiga ,00 2. Soutuseura SMARK 1 000,00 3. Jämsänjoen Soutuveikot 500,00 LIITE 3 PUUVENESOUDUN KAUDEN 2011 PALKITUT Paras venekunta (kaikki veneluokat ja sarjat): Hanna Tuominnen Kouvolan Soutajat 14

15 4 SM-kultaa N yksinsoutu Paras miesvenekunta: Jari Kuhno 4 SM-kultaa M yksinsoutu yleinen Paras naisvenekunta: Hanna Tuominnen 4 SM-kultaa N yksinsoutu yleinen Paras juniorivenekunta: Joel Naukkarinen-Antti Kilpeläinen 3 SM-kultaa M parisoutu alle 23 v. Virtain Urheilijat Kouvolan Soutajat Kouvolan Soutajat Vuoden valmentaja: Veikko Nyyssönen Kouvolan Soutajat Suomen parhaan puuveneseuran valmentaja Vuoden veteraanivenekunta: Jouni Kakkonen-Reijo Parkkinen Mikkelin Soutajat Kolme SM kultaa ja yksi SM-pronssi parisoutu M 40 Vuoden yllättäjä: Riku Lehto Evijärven Urheilijat Yksinsoutu M 40 Ainoa venekunta vuosiin joka on pystynyt voittamaan Jari Kuhnon (sprintti Sulkavalla) Seuraliiga: 1. Kouvolan Soutajat 3 015,60 2. SU ,00 3. Mikkelin Soutajat 2 010, ,80 5. Savonlinnan Soutu 1 005, Evijärven Urheilijat 502,60 15

16 LIITE 4 SISÄSOUDUN PALKITUT 2011 Vuoden Naissoutaja Härkönen Eija Savonlinnan Soutu Naisten 40+ avoin Euroopan Mestari Vuoden Miessoutaja Liimatta Jari Mikkelin Soutajat ja Niemi Jorma Poliisin/pelastustoimen 4. perättäinen Maailman Mestaruus parisoudussa. Liimatalle tämä oli jo kuudes mestaruus. LIITE 5 MUUT PALKITUT 2011 Elämäntyöpalkinto tuomaritoiminnasta Jorma Kirjavainen, Valkeakosken Vesiveikot Vuoden kunto- ja retkisoututapahtuma Yöttömän yön soutu, Kemijärvi Kunniamaininta Jyväsjärvi-soutu, Jyväskylä Vuoden ratatuomari Ari Järvinen, Jämsänjoen Soutuveikot Vuoden tiedottaja Mirja Argillander 16

17 LIITE 6 SOUTULIITON KULTAINEN ANSIOMITALI 2011 Raimo Blomqvist SOUTULIITON KULTAISET ANSIOMERKIT 2011 Petri Alanko Ilona Hiltunen Markku Jokisipilä Reima Karppinen Janne Masalin Simo Saloranta Panu Soitso Timo Virta Kimmo Kangasmäki Marko Soikkeli Jukka Aro Olli Aro Eino Auvinen Pekka Petäjäniemi Timo Pitkänen Kirsi-Maria Pänttönen Carlos Salinas Toni Patrikainen Lappeenrannan Soutajat Lappeenrannan Soutajat SOUTULIITON HOPEISET ANSIOMERKIT 2011 Tero Vaali Jaana Hämäläinen Marita Junna Aimo Järvinen Kjell Karlsson Erkka Karppinen Kari Lindroos Seppo Nylund Simo Orpana Jaana Pietiläinen Pedro Pietiläinen Marjaana Risku Sami Ruoholahti Jari Turkki Tomas Cervinka Mikko Heikkilä Jouko Lehtinen Arto Mäkelä Eija Petäjäniemi Virtain Urheilijat Joutele Joutele 17

18 LIITE 7 VALMENTAJAKOULUTUS 2011 Taso 2 Katri Kettunen Risto Koskela Riitta Valpio Taso 1 Ari Arpiainen Tuula Karppinen Perttu Kivimäki Kim Turkia Jari Turtiainen LIITE 8 OLYMPIALUOKKIEN RATATUOMARIT 2011 Antti Lumme Ari Järvinen Ari Posti Ari Rouhiainen Carlos Salinas Hannes Niemelä Janne Hietanummi Jari Rantamäki (kv) Jarkko Rantanen Jorma Kirjavainen Kari Pitkänen Lasse Jääskeläinen Leif Buss (kv) Livien Ven Martti Vuori Matti Penger Olli Aro Seppo Ketonen (kv) Veijo Vainoniemi Arto Mäkelä Antti Kiiveri 18

19 LIITE 9 PUUVENEIDEN TUOMARI- JA PERÄMIESKOULUTUS 2011 Perämieskortti Marja Salo Tarja Keto Matti Etelämäki Arvi Kangastie Juha Timo Veikko Pietilä Risto Alantela Kalervo Kujala Jaana Takala Raimo Suvela Mirjam Selin Helena Kämäräinen Jaana Luukkanen Paavo Immonen Marko Keskikukko Hanna Kulmala Susanna Espo Marita Junna Heidi Ruohonen Eeva Rahikka Jorma Warvas Urpo Huuskonen Jorma Närhi Anu Takala Elisa Kitunen Jenna Rautiainen Mika Sistonen Harri Pyöriä Jari-Pekka Ahvenainen Jari Nieminen Jari Turtiainen Ville Ahola Raija Huhtiniemi Esko Kotivuori Tuomarikortti Matti Etelämäki Juha Timo Veikko Pietilä Risto Alantela Kari Juttuniemi Heikki Uusitupa Reijo Kärnä Antero Kuoppala Jaana Ylipekka Keijo Ukkonen Urpo Huuskonen Evijärven Urheilijat Evijärven Urheilijat Savonlinnan Soutu Savonlinnan Soutu Savonlinnan Soutu Savonlinnan Soutu Sulkavan Urheilijat Joutele Joutele Joutele Joutele Keravan Urheilijat Keravan Urheilijat Hämeenlinnan Latu Kouvolan Soutajat Kouvolan Soutajat Kouvolan Soutajat Kouvolan Soutajat Kouvolan Soutajat Valkealan Soutajat Valkealan Soutajat Valkealan Soutajat Valkealan Soutajat Valkealan Soutajat Valkealan Soutajat Valkealan Soutajat Mikkelin Soutajat Mikkelin Soutajat Kouvolan Soutajat 19

20 LIITE 10 Suomen Soutuliitto - Finlands Roddförbund ry 1 TASE V a s t a a v a a PYSYVÄT VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 846, ,52 846, ,52 Pysyvät vastaavat yhteensä 846, ,52 VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Myyntisaamiset , ,23 Muut saamiset 971, ,68 Siirtosaamiset 4 557, ,88 Saamiset yhteensä , ,79 Rahat ja pankkisaamiset , ,49 Vaihtuvat vastaavat yhteensä , ,28 Vastaavaa , ,80 V a s t a t t a v a a OMA PÄÄOMA Edellisien tilikausien ylijäämä , ,45 Tilikauden ali-/ylijäämä , ,55 Oma pääoma yhteensä , ,00 VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen vieras pääoma Ostovelat -63, ,21 Muut velat 1 748, ,42 Siirtovelat , ,17 Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä , ,80 Vastattavaa , ,80 20

21 Suomen Soutuliitto - Finlands Roddförbund ry 2 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Osanottomaksut , ,78 Muut tuotot Myyntituotot 1 130, ,00 Muut tuotot 1 248, ,20 Muut tuotot 2 378, ,20 Tuotot yhteensä , ,98 Kulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , ,98 Henkilösivukulut Eläkekulut , ,46 Muut henkilösivukulut , ,62 Henkilösivukulut , ,08 Henkilöstökulut yhteensä , ,06 Poistot -282,13-376,18 Muut kulut Vuokra- ja vastikekulut , ,01 Ulkopuoliset palvelut , ,92 Matka- ja majoituskulut , ,58 Materiaalikulut , ,14 Urheilija- ja valmentajatuet , ,12 Muut toimintakulut Henkilöstöetuudet -319,80-883,20 Toimistokulut , ,85 Kokous- ja neuvottelukulut , ,19 Edustuskulut -157, ,60 Palkinnot , ,88 Jäsenmaksukulut , ,34 Muut toimintakulut , ,70 Muut toimintakulut yhteensä , ,76 Muut kulut yhteensä , ,53 Kulut yhteensä , ,77 Kulujäämä , ,79 21

22 Suomen Soutuliitto - Finlands Roddförbund ry 3 VARAINHANKINTA Tuotot Jäsenmaksutuotot , ,00 Lahjoitukset ja avustukset 0, ,80 Myyntituotot 752,80 0,00 Ilmoitus- ja mainostuotot 1 167, ,00 Liiketoiminnan tuotot 20,00 0,00 Muut varainhankinnan tuotot 7 555, ,00 Tuotot yhteensä , ,80 Kulut Ostokulut ,00-392,00 Varainhankinta yhteensä , ,80 Kulujäämä , ,99 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA Korkotuotot 71,68 70,42 Korkokulut -701,27-418,98 Sijoitus- ja rahoitustoiminta yhteensä -629,59-348,56 Kulujäämä , ,55 YLEISAVUSTUKSET Valtion toiminta-avustus , ,00 Valtion erityisavustukset , ,00 Muut yleisavustukset 5 400, ,00 Yleisavustukset yhteensä , ,00 Tilikauden ali-/ylijäämä , ,55 22

Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka Mukula, Anu Takala ja Carla Urbano.

Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka Mukula, Anu Takala ja Carla Urbano. PÖYTÄKIRJA: PUUVENEJAOSTON KOKOUS Aika: 17.10.2015 klo 18.00 22.30 Paikka: Hotelli Gustavelund, Tuusula Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka

Lisätiedot

Puuveneseurojen suunnittelupalaveri Jyväskylässä 11.10.2014

Puuveneseurojen suunnittelupalaveri Jyväskylässä 11.10.2014 Puuveneseurojen suunnittelupalaveri Jyväskylässä 11.10.2014 Osallistujat Seurojen edustajat: Maija Virta (Joutele), Kirsi Hiljanen (Muuramen Urheilijat), Markku Surakka (Muuramen Urheilijat), Hannu Liekola

Lisätiedot

1 Miesten yksinsoutu yleinen 1. Heikki Karjaluoto Oulun Kilpa-Veljet 04:33,2 2. Jari Kuhno Virtain Urheilijat 04:34,7 00:01,5 3.

1 Miesten yksinsoutu yleinen 1. Heikki Karjaluoto Oulun Kilpa-Veljet 04:33,2 2. Jari Kuhno Virtain Urheilijat 04:34,7 00:01,5 3. PIENVENEIDEN SM-KILPAILUT LEPPÄVIRRALLA La 25.8.2012 SPRINTTI TULOKSET 1 Miesten yksinsoutu yleinen Heikki Karjaluoto Oulun Kilpa-Veljet 04:33,2 Jari Kuhno Virtain Urheilijat 04:34,7 00:01,5 Perttu Kivimäki

Lisätiedot

35. Pirkan Soutu Keskipitkän matkan SM-soudut, 26 km Tampereella Lauantaina TULOSLUETTELO

35. Pirkan Soutu Keskipitkän matkan SM-soudut, 26 km Tampereella Lauantaina TULOSLUETTELO 35. Pirkan Soutu Keskipitkän matkan SM-soudut, 26 km Tampereella Lauantaina 28.7.2012 TULOSLUETTELO (nimen jälkeen suluissa mahdollinen alkuperäinen sarja) Pirkan Soutu Sarja 1 SM YKSINSOUTU M-23 Matka

Lisätiedot

Osallistujaluettelo sm-sprint Kirkkonummi:

Osallistujaluettelo sm-sprint Kirkkonummi: Osallistujaluettelo sm-sprint Kirkkonummi: 101. Yksikkö kevyt, miehet, LM1x Topias Haavisto Joonas Petäjäniemi J-P Petäjäniemi 4. VUOKSEN SOUTAJAT Samuli Cederström 5. NESTEEN SOUTAJAT Panu Soitso 6. SMARK

Lisätiedot

PIENVENEIDEN SM-KILPAILUT LEPPÄVIRRALLA

PIENVENEIDEN SM-KILPAILUT LEPPÄVIRRALLA 1 Miesten yksinsoutu yleinen 1. Juho Tiainen Sulkavan Urheilijat -41 11:01:00 2. Pedro Pietiläinen Nesteen Soutajat 11:02:00 3. 11:03:00 4. Joni Närhi Kouvolan Soutajat 11:04:00 5. Pasi Herranen Savonlinnan

Lisätiedot

SM-soudut Leppävirralla 30-31.8.2014 1 LÄHTÖLISTA SPRINTTI LA 30.8.2014

SM-soudut Leppävirralla 30-31.8.2014 1 LÄHTÖLISTA SPRINTTI LA 30.8.2014 SM-soudut Leppävirralla 30-31.8.2014 1 LÄHTÖLISTA SPRINTTI LA 30.8.2014 MYYL 1 Miehet yksinsoutu yleinen 1 11:01:00 Liekola Hannu Kouvolan Soutajat 2 11:02:00 Mäkelä Pekka Takon Soutajat 3 11:03:00 Nyyssönen

Lisätiedot

SM-soudut Leppävirralla 30-31.8.2014 TULOSLISTA SPRINTTI LA 30.8.2014

SM-soudut Leppävirralla 30-31.8.2014 TULOSLISTA SPRINTTI LA 30.8.2014 SM-soudut Leppävirralla 30-31.8.2014 TULOSLISTA SPRINTTI LA 30.8.2014 MYYL 1 Miehet yksinsoutu yleinen 1 Kivimäki Perttu Takon Soutajat 4.45,6 2 Karjaluoto Heikki Oulun Kilpa-Veljet 4.46,4 3 Kuhno Jari

Lisätiedot

SM-soudut Leppävirralla 30-31.8.2014 TULOSLISTA 10 KM SU 31.8.2014

SM-soudut Leppävirralla 30-31.8.2014 TULOSLISTA 10 KM SU 31.8.2014 SM-soudut Leppävirralla 30-31.8.2014 TULOSLISTA 10 KM SU 31.8.2014 MYYL 1 Miehet yksinsoutu yleinen 1 Karjaluoto Heikki Oulun Kilpa-Veljet 43.44,8 2 Kuhno Jari Virtain Urheilijat 43.52,7 3 Lehto Riku Evijärven

Lisätiedot

Tytöt Lilja Mäki-Karvia SM Ikaalisten Soutajat 02:27,8. Tytöt Iida Kokko SM Ikaalisten Soutajat 02:19,8

Tytöt Lilja Mäki-Karvia SM Ikaalisten Soutajat 02:27,8. Tytöt Iida Kokko SM Ikaalisten Soutajat 02:19,8 Tulokset Lähtö 1 klo 14.00 Pojat 12 1. Otto Viholainen SM Forssan Salama 02:01,1 2. Vesa Mäki-Karvia SM Ikaalisten Soutajat 02:06,6 3. Osmo Pursiheimo FIRC 02:16,1 4. Antti Kokko SM Ikaalisten Soutajat

Lisätiedot

SISÄSOUDUN SM KILPAILUT 2009 Helsingin urheilutalo, Helsinki Arvontalaitteen DPM3 voitti Toni Pennanen Takon Soutajat! Onneksi Olkoon!

SISÄSOUDUN SM KILPAILUT 2009 Helsingin urheilutalo, Helsinki Arvontalaitteen DPM3 voitti Toni Pennanen Takon Soutajat! Onneksi Olkoon! SISÄSOUDUN SM KILPAILUT 2009 Helsingin urheilutalo, Helsinki Arvontalaitteen DPM3 voitti Toni Pennanen Takon Soutajat! Onneksi Olkoon! Tytöt alle 10v, 500m AIKA 1. Jessika Mäkelä Takon Soutajat 02:24,3

Lisätiedot

Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016

Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016 Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016 Sisällysluettelo Tuloslaskelma... 3-5 Tase vastaavaa...6 Tase vastattavaa...7 Liitetiedot...8 Luettelo kirjanpitokirjoista...9 Hallituksen allekirjoitukset...

Lisätiedot

Finnish Open 2012 TULOKSET Helsingin Urheilutalo

Finnish Open 2012 TULOKSET Helsingin Urheilutalo Finnish Open 2012 TULOKSET Helsingin Urheilutalo Tytöt alle 14v, 1000m 1. Jessika Mäkelä Takon Soutajat 04:06,6 Tytöt alle 16v, 1000m 1. Sonja Rytkönen Lappeenrannan Soutajat 03:36,2 2. Satu Heinävaara

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. 1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/15-12/15 01/14-12/14 01/13-12/13

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/15-12/15 01/14-12/14 01/13-12/13 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA Biljardi 3089 Muut tuotot 1000,00 1000,00 0,00 yhteensä 1000,00 1000,00 0,00 Ulkopuoliset palvelut 3290 Muut ostetut palvelut -1500,00-1500,00-2604,88 Yhteensä

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot 4 Tuloslaskelma toimialoittain 5 Budjettivertailu 6 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

54 816, , , ,00

54 816, , , ,00 TAKON SOUTAJAT RY TALOUSARVIO 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 B2018 B2019 Toteutunut Toteutunut Budjetti Budjetti VARSINAINEN TOIMINTA TUOTOT Nuorisoliikunta: 3010 KOULULAISSOUDUT 400 400 3012 SOUTUSPINNING

Lisätiedot

Tytöt alle 14v, 1000m 1. Megan Jephcote Gloucester Rowing Club Wales, UK 04:07,3 (ei SM) 2. Ada Koskela SMARK 04:20,4

Tytöt alle 14v, 1000m 1. Megan Jephcote Gloucester Rowing Club Wales, UK 04:07,3 (ei SM) 2. Ada Koskela SMARK 04:20,4 Sisäsoudun SM kilpailutulokset Helsingin Urheilutalo AIKA Tytöt alle 12v, 1000m 1. Jessika Mäkelä Takon Soutajat 04:37,1 2. Emmi- Lotta Backman SMARK 05:24,9 3. Sandra Backman SMARK 06:16,4 Tytöt alle

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y.

TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y. 1 / 12 TILINPÄÄTÖS Ytunnus: 01.01.2018 31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 12 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018 31.12.2018 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma... 5 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-001 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO PPL RY Robert Huberin tie 2 01510 VANTAA Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202255-3 Sisällys

Lisätiedot

SUOMEN JUDOLIITTO RY

SUOMEN JUDOLIITTO RY SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

1. Jesse Mäkelä Takon Soutajat 02:24,1. Tytöt ja Pojat alle 12v/ 500m 1. Janne Kolho Takon Soutajat 02:08,8 2. Ida Sinisalo Vuoksen Soutajat 02:12,3

1. Jesse Mäkelä Takon Soutajat 02:24,1. Tytöt ja Pojat alle 12v/ 500m 1. Janne Kolho Takon Soutajat 02:08,8 2. Ida Sinisalo Vuoksen Soutajat 02:12,3 SISÄSOUDUN SM KISAT Helsingin Urheilutalo 26.1.2008 Helsinginkatu 25, Kallio Seura/ Yritys Tytöt ja pojat alle 10v/500m 10:30 1. Jesse Mäkelä Takon Soutajat 02:24,1 Tytöt ja Pojat alle 12v/ 500m 1. Janne

Lisätiedot

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry Suomen Shakkiliitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 1 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 HELSINKI Kotipaikka HELSINKI Y-tunnus 1106880-1 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 6 Liitetiedot 8

Lisätiedot

Talousarvio Suomen Krikettiliitto ry.

Talousarvio Suomen Krikettiliitto ry. Talousarvio 2018 Suomen Krikettiliitto ry www.cricketfinland.com TALOUSARVIO 2018 SUOMEN KRIKETTILIITTO RY Taloudelliset tavoitteet Tavoitteena on pitää Krikettiliiton talous edelleen vakaalla pohjalla.

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2012 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2012 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-11

Lisätiedot

TILIKARTTA. VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto. Suomen Kinestetiikkayhdistys ry

TILIKARTTA. VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto. Suomen Kinestetiikkayhdistys ry TILIKARTTA Suomen Kinestetiikkayhdistys ry 1.1.2016 31.12.2016 VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 1200 Koneet ja kalusto Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus Muu vaihto-omaisuus

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2011 II Sisällysluettelo Toimintakertomus 1.1. 31.12.2011...3 Toiminnan tarkoitus...3 Yleistä...3 Hallitustyöskentely vuonna 2011...3 Yhdistyksen

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/16-12/16. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/17-12/17 01/16-12/16 01/15-12/15

TULOSLASKELMA Jakso 12/16-12/16. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/17-12/17 01/16-12/16 01/15-12/15 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA Biljardi 3089 Muut tuotot 0,00 0,00 700,00 yhteensä 0,00 0,00 700,00 Ulkopuoliset palvelut 3290 Muut ostetut palvelut 0,00-1500,00-2014,00 Yhteensä 0,00-1500,00-2014,00

Lisätiedot

Kansainvälinen toiminta Tuotot 8 177,31 1 159,60 Kulut Muut kulut - 9 552,66-38 019,55 Tuotto/kulujäämä - 1 375,35-36 859,95

Kansainvälinen toiminta Tuotot 8 177,31 1 159,60 Kulut Muut kulut - 9 552,66-38 019,55 Tuotto/kulujäämä - 1 375,35-36 859,95 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 Kilpailutoiminta 78 894,40 82 946,76 Muut kulut - 20 189,25-33 222,51 Toiminnan yleiskulut Muut kulut - 48 094,11-67 354,28 Tuotto/kulujäämä

Lisätiedot

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2013 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-12

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2015 Säilytettävä vähintään 31.12.2025 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2015 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2015

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. TILINPÄÄTÖS 1.1.2018-31.12.2018 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Lauantai Kansallinen regatta (KR), Soutuliiga (SL) sekä SM alku- ja keräilyerät (SM)

Lauantai Kansallinen regatta (KR), Soutuliiga (SL) sekä SM alku- ja keräilyerät (SM) Lauantai 20.8.2011 Kansallinen regatta (KR), Soutuliiga (SL) sekä SM alku- ja keräilyerät (SM) Lauantain kilpailut alkavat klo. 12.00. Lähtöjen väli on 10 min. SL ja SM-karsinnat ovat tarvittaessa klo

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä vähintään 31.12.2024 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TASEKIRJA 31.12.2014 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2008 31.12.2008 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Nordic Open IRC 2010 Helsinki Sports Hall, Helsinginkatu 25, Kallio (Helsinki, Finland) Race 1 at Junior under 12 girls, 500m

Nordic Open IRC 2010 Helsinki Sports Hall, Helsinginkatu 25, Kallio (Helsinki, Finland) Race 1 at Junior under 12 girls, 500m Nordic Open IRC 2010 Helsinki Sports Hall, Helsinginkatu 25, Kallio (Helsinki, Finland) Race 1 at 10.00 Junior under 12 girls, 500m 1. Ada Koskela, Smark 2:06,0 2. Jessika Mäkelä, Takon Soutajat 2:15,0

Lisätiedot

Suomen Krikettiliitto Talousarvio 2019

Suomen Krikettiliitto Talousarvio 2019 Suomen Krikettiliitto Talousarvio 2019 Suomen Krikettiliitto ry - www.cricketfinland.com TALOUSARVIO 2019 SUOMEN KRIKETTILIITTO RY Taloudelliset tavoitteet Tavoitteena on pitää Krikettiliiton talous edelleen

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä 31.12.2021 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu

Lisätiedot

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry Suomen Shakkiliitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 1 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 HELSINKI Kotipaikka HELSINKI Y-tunnus 1106880-1 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Pitkä tuloslaskelma

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2009 31.12.2009 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Pojat U12v 1. Toni Vainikka Hämeenlinnan Soutajat

Pojat U12v 1. Toni Vainikka Hämeenlinnan Soutajat FIRC 500m Lähtölistat Lähtö 1 klo 14.00 Tytöt U12v 1. Hanna Taponen Takon Soutajat 2. Elsa Pohjalainen Keravan Urheilijat 3. Kaisa Nevalainen Hämeenlinnan Soutajat 4. Elli Vanamo Hämeenlinnan Soutajat

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Säilytettävä vähintään 31.12.2026 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2016 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016

Lisätiedot

Finnish Open 2013 Tulokset

Finnish Open 2013 Tulokset Finnish Open 2013 Tulokset Tytöt alle 12v, 1000m Aika 1. Sandra Backman Soutuseura SMARK 04:36,5 2. Milja Turkia Soutuseura SMARK 05:32,2 Tytöt alle 14v, 1000m 1. Jessika Mäkelä Takon Soutajat 04:02,5

Lisätiedot

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS AIKA Sunnuntai 30.3.2014 klo 12:00. Valtakirjojen tarkistus klo 11:30 alkaen PAIKKA Helsinki Petankin halli, Pasila, Tallikatu 99 ALUSTAVA ESITYSLISTA

Lisätiedot

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry Tilikauden yli-/alijäämä , ,42

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry Tilikauden yli-/alijäämä , ,42 TULOSLASKELMA 1.1.- 1.1.-31.12.2014 Varsinainen toiminta 1 666 346,78 1 559 407,74 Henkilöstökulut -1 088 520,90-1 010 103,53 Muut kulut -624 774,61-608 425,26-1 713 295,51-1 618 528,79 Kulujäämä -46 948,73-59

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS

Lisätiedot

Valkeakoski

Valkeakoski Valkeakoski 21.8.2016 9:00 SM ALKUERÄ 1 2 LS Maiju Kainlauri 1 4.38.63 1 TAKO Liisa Taponen 2 4.50.49 3 NS Vilma Kangasmäki 3 4.58.62 4 TS Vilma Halava 4 5.29.41 9:10 SM ALKUERÄ 2 1 SMARK Julia Lindström

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

9.11.2011 TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012 TILINPÄÄTÖS TALOUSARVIO TALOUSARVIO VUOSI 2010 VUOSI 2011 VUOSI 2012 VARSINAINEN TOIMINTA ESITYS

9.11.2011 TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012 TILINPÄÄTÖS TALOUSARVIO TALOUSARVIO VUOSI 2010 VUOSI 2011 VUOSI 2012 VARSINAINEN TOIMINTA ESITYS TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012 TILINPÄÄTÖS TALOUSARVIO TALOUSARVIO VUOSI 2010 VUOSI 2011 VUOSI 2012 VARSINAINEN TOIMINTA ESITYS TUOTOT 166 922 200 000 354 000 08-3000 Osanottomaksut 80 620,00 100 000

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI RY:N TILINPÄÄTÖS 2018 TOIMINNANALOITTAIN

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI RY:N TILINPÄÄTÖS 2018 TOIMINNANALOITTAIN Päivitetty tilinpäätös 11.3.2019 RY:N TILINPÄÄTÖS 2018 TOIMINNANALOITTAIN ALUERYHMÄ KOULUTUSRYHMÄ AIKUIS- JA LUOTTISRYHMÄ OHJELMARYHMÄ VIESTINTÄ- JA MARKKINOINTIRYHMÄ JÄSENHANKINTARYHMÄ TALOUSRYHMÄ PROJEKTIRYHMÄ

Lisätiedot

TASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014

TASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014 SUOMEN RANSKANBULLDOGIT RY TASEKIRJA tilikausi 01.01. - 31.12.2014 Tasekirja on säilytettävä vähintään 10 vuotta tilikauden päättymisestä (KPL 2:10 ) Tilikauden tositeaineiston on säilytettävä vähintään

Lisätiedot

Tringa TASE VASTAAVAA

Tringa TASE VASTAAVAA Esitysvaluutta EUR PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 950,00 2 950,00 2 950,00 2 950,00 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211)

Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot

Lisätiedot

Sija Nro Nimi Seura Tulos Kerrat

Sija Nro Nimi Seura Tulos Kerrat Pirkan Soutu SM YKSINSOUTU MIEHET YLEINEN 1 4 JARI KUHNO VIRTAIN URHEILIJAT 2:02:42 18 2 3 HEIKKI KARJALUOTO OULUN KILPA-VELJET 2:03:46 12 3 7 RIKU LEHTO EVIJÄRVEN URHEILIJAT 2:08:05 3 4 5 JONI NÄRHI KOUVOLAN

Lisätiedot

Nordic Open IRC 2010 Helsinki Sports Hall, Helsinginkatu 25, Kallio (Helsinki, Finland) Race 1 at Junior under 12 girls, 500m

Nordic Open IRC 2010 Helsinki Sports Hall, Helsinginkatu 25, Kallio (Helsinki, Finland) Race 1 at Junior under 12 girls, 500m Nordic Open IRC 2010 Helsinki Sports Hall, Helsinginkatu 25, Kallio (Helsinki, Finland) Race 1 at 10.00 Junior under 12 girls, 500m 1. Ada Koskela, Smark 2:06,0 2. Jessika Mäkelä, Takon Soutajat 2:15,0

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 TULOSLASKELMA 10 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta 3000 Avustukset 1 147,90 821,70 3005 Kohdeavustukset, Vihreä liitto 12 456,72 11 475,00 3006 Saadut

Lisätiedot

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

Endurance Ultrarunning Team Finland ry

Endurance Ultrarunning Team Finland ry Aika: klo 14.00 Paikka: Urheiluopisto Solvalla, Espoo 1. Arto Ahola avasi kokouksen 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Arto Ahola sihteeriksi Mikael Heerman pöytäkirjan tarkastajiksi Tero Hyppölä

Lisätiedot

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12 Sivu 1 10 Keskushallinto 3080 Myyntituotot 0,00 0,00 40,00 3089 Muut tuotot 0,00 0,00 1468,64 yhteensä 0,00 0,00 1508,64 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot 3100 Palkat, vakituiset -40000,00-39000,00-38215,88

Lisätiedot

RI Riistanhoitoyhdistys RI13.WTR

RI Riistanhoitoyhdistys RI13.WTR RI RI13.WTR TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Rahat ja pankkisaamiset 31.12.2013 31.12.2012 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA

Lisätiedot

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Pro Luomu ry TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.12.2016 Sisällys Sivu Toimintakertomus 1-11 Tase 12 Tuloslaskelma 13 Liitetiedot 14 Luettelo kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Lähtö 9: SM Pariaironelonen Miehet M4x Alkuerä m. Lähtö 9: m. Alkuerä 2

Lähtö 9: SM Pariaironelonen Miehet M4x Alkuerä m. Lähtö 9: m. Alkuerä 2 Valkeakoski 18.8.2013 SM-finaalit ja Kansallisen regatan finaalit JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS klo 8.00 11. SM Pariaironelonen Miehet M4x Alkuerä 1 H1 3 TAKO Peter Andersen, Joonas Petäjäniemi, J-P Petäjäniemi,

Lisätiedot

Nuorisoseurat TASEKI RJA. Ti Ii kausi Suomen Nuorisoseurat ry

Nuorisoseurat TASEKI RJA. Ti Ii kausi Suomen Nuorisoseurat ry Nuorisoseurat TASEKI RJA Ti Ii kausi 1.1.-31. 12.2016 Suomen Nuorisoseurat ry 02 15296-4 Suomen Nuorisoseurat ry TULOSLASKELMA Vernissakatu 8 A 1.1.-31.12.2016 01300 VANTAA 1.1-31.12.2016 1.1-31.12.2015

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

1. Jussi Simonen Sulkavan Urheilijat 02:15,1 2. Julia Kivistö Takon Soutajat 02:18,2 3. Janina Kivistö Takon Soutajat dns

1. Jussi Simonen Sulkavan Urheilijat 02:15,1 2. Julia Kivistö Takon Soutajat 02:18,2 3. Janina Kivistö Takon Soutajat dns SISÄSOUDUN SM KILPAILUT 2007 Töölön kisahalli, Helsinki TULOKSET Tytöt ja Pojat alle 10v/500m Seura/ Yritys 1. Ida Sinisalo Vuoksen Soutajat 02:20,2 2. Janica Valtonen Vuoksen Soutajat 02:25,1 3. Viljami

Lisätiedot

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2015 31.12.2015 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2015 31.12.2015 Tuloslaskelma 1 2

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA Biljardi 3089 Muut tuotot 1000,00 1000,00 0,00 yhteensä 1000,00 1000,00 0,00 Ulkopuoliset palvelut 3290 Muut ostetut palvelut -1500,00 0,00-4187,90 Yhteensä

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2013 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

SYSMÄN SISU SULKAVALLA PROJEKTI 2015 SYSI JENGI

SYSMÄN SISU SULKAVALLA PROJEKTI 2015 SYSI JENGI SYSMÄN SISU SULKAVALLA PROJEKTI 2015 SYSI JENGI Jari: Ikä 56v, eukko ja 3 mukulaa (aikuisia) Soutanut kirkkovenettä vuodesta 1993, Sulkavalla tulossa 20:s osallistumiskerta. Soutanut ICL:n, Elisan, Keravan,

Lisätiedot

Aikuisurheilijoiden SM viesti kauhajoella

Aikuisurheilijoiden SM viesti kauhajoella Aikuisurheilijoiden SM viesti kauhajoella 24.2.2017 T U L O K S E T Kauhajoen Karhu Kilpailun sarjat: M120-V; M120-1; M120-2; M120-3; M150-V; M150-1; M150-2; M150-3 ; M180-V; M180-1; M180-2; M180-3; M200-V;

Lisätiedot

Sijoitus seura soutaja/-t Aika 1 TAKO J P Petäjäniemi 01:45:46 2 TAKO Joonas Petäjäniemi 01:49:00 3 SMARK Adi Koskela 01:49:82

Sijoitus seura soutaja/-t Aika 1 TAKO J P Petäjäniemi 01:45:46 2 TAKO Joonas Petäjäniemi 01:49:00 3 SMARK Adi Koskela 01:49:82 VECKJÄRVI SM-500M 6.-7.9.2014 Lauantai 6.9. klo 14:00 1.LM1x 1 TAKO J P Petäjäniemi 01:45:46 2 TAKO Joonas Petäjäniemi 01:49:00 3 Adi Koskela 01:49:82 klo 14:10 2.JM1xB klo 14:20 3.M1x 1. JSV Jase Haromo

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

Suomen Jousiampujain Liitto ry

Suomen Jousiampujain Liitto ry Suomen Jousiampujain Liitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JOUSIAMPUJAIN LIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202135-8 Sisällys Sivu

Lisätiedot

2017 SM-pienpuuvenekisat. Sprinttimatka. SPRINTTI 1000 m lauantai 26.8.

2017 SM-pienpuuvenekisat. Sprinttimatka. SPRINTTI 1000 m lauantai 26.8. 2017 SM-pienpuuvenekisat. Sprinttimatka SPRINTTI 1000 m lauantai 26.8. Lähtö 101 nimi Erä 1 Erä 2 miesten yksinsoutu yleinen klo 11:00 11:05 1 Perttu Kivimäki Takon soutajat 2 x 5:20,6 2 Joni Närhi Kouvolan

Lisätiedot

UB urheiluseura alv UB14.WTR

UB urheiluseura alv UB14.WTR TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Myyntisaamiset lyhytaik.

Lisätiedot

Aineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat

Aineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-

Lisätiedot

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (ub11)

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (ub11) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta palkat muut henkilöstökulut Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2014 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2014 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen toiminta

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/17-12/17. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/18-12/18 01/17-12/17 01/16-12/16

TULOSLASKELMA Jakso 12/17-12/17. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/18-12/18 01/17-12/17 01/16-12/16 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta 3290 Muut ostetut palvelut 0,00 0,00-1778,00 Yhteensä 0,00 0,00-1778,00 3300 Päivärahat, hlökunta 0,00-660,00 0,00 Yhteensä 0,00-660,00 0,00 3340 Päivärahat, os. 0,00 0,00-520,00

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä vähintään 31.12.2021 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2011 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2011

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (Ub13)

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (Ub13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 maa- ja vesialueet 1110 rakennukset ja rakennelmat 1120 koneet ja kal. kauden alussa 1121

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2012 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot