Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2006
|
|
- Markku Lehtilä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Yritykset 2008 Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2006 Liike-elämän palvelujen liikevaihto kasvoi 13,4 prosenttia vuonna 2006 Tilastokeskuksen mukaan liike-elämän palvelujen alalla kasvu jatkui vahvana vuonna Yrityksiä toimi enemmän kuin edellisenä vuonna, kaikkiaan Liikevaihtoa yrityksille kertyi 21,4 miljardia euroa kasvuprosentin ollessa 13,4. Toimiala työllisti henkilöä, mikä oli 8 prosenttia edellisvuotista enemmän. Liiketulos kasvoi vuotta aiemmasta 212 miljoonalla eurolla ja oli 7,9 prosenttia liiketoiminnan tuotoista. Voittoa kertyi 2,3 miljardia euroa, 10,3 prosenttia tuotoista. Pk-sektori kattoi alan yritysten lukumäärästä 99 prosenttia, liikevaihdosta ja henkilöstön lukumäärästä 58 prosenttia. Liikevaihdon muutos eräillä liike-elämän palvelujen toimialoilla Liikevaihto kasvoi kaikilla liike-elämän palvelujen toimialoilla. Euromääräisesti eniten liikevaihtoaan kasvatti tietojenkäsittelypalvelu, jossa kasvua oli liki miljardi euroa. Liikevaihdon kasvusta osa tuli toimialamuutoksen seurauksena kun kaupasta siirtyi yrityksiä palveluihin. Prosentuaalisesti voimakkainta liikevaihdon kasvu oli työvoiman vuokrauksessa. Tiedot perustuvat verohallinnon elinkeinoveroaineistoihin. Tietoja on täydennetty Tilastokeskuksen omalla kyselyllä. Verohallinto uudisti vuodesta 2006 alkaen veroaineiston tietosisältöä. Lue lisää muutoksesta. Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.
2 Sisällys Liike-elämän palvelut Tietojenkäsittelypalvelu...4 Tekninen palvelu...5 Mainostoimistot...6 Liitetaulukot 1 Tuloksen muodostuminen Taseet Tunnusluvut...9 Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilaston laatuseloste
3 Liike-elämän palvelut 2006 Tilastokeskuksen mukaan liike-elämän palvelujen alalla kasvu jatkui edelleen vahvana vuonna Yrityksiä toimi enemmän kuin edellisenä vuonna, kaikkiaan Liikevaihtoa kertyi 21,4 miljardia euroa, kasvuprosentin ollessa 13,4. Toimiala työllisti henkilöä, mikä oli 8 prosenttia edellisvuotista enemmän. Jalostusarvoa kertyi 11,4 miljardia euroa, josta pk-sektorin osuus oli 6,5 miljardia euroa. Jalostusarvosta kului henkilöstökuluihin 77,5 prosenttia. Henkilöä kohden laskettuna jalostusarvoa tuli euroa. Liike-elämän palvelujen yrityksistä 99 prosenttia oli pk-yrityksiä. Ne keräsivät liikevaihdosta 58 prosenttia ja työllistivät 58 prosenttia henkilöstöstä. Liikevaihto eräillä liike-elämän palvelujen toimialoilla Liikevaihto kasvoi kaikilla liike-elämän palvelujen toimialoilla. Euromääräisesti eniten liikevaihtoaan kasvatti tietojenkäsittelypalvelu, jossa kasvua oli liki miljardi euroa. Liikevaihdon kasvusta osa tuli toimialamuutoksen seurauksena kun kaupasta siirtyi yrityksiä liike-elämän palveluihin. Prosentuaalisesti voimakkainta liikevaihdon kasvu oli työvoiman vuokrauksessa, jossa kasvu oli yli 25 prosenttia. Liike-elämän palvelujen kannattavuuden tunnuslukuja Liiketulos, joka oli 7,9 prosenttia liiketoiminnan tuotoista, kasvoi edellisvuodesta 212 miljoonalla eurolla 1,7 miljardiin euroon. Voittoa tilikaudelta kertyi 2,3 miljardia euroa eli 10,3 prosenttia tuotoista. Pk-yritysten kannattavuus koheni hieman vuotta aiemmasta sekä euromääräisesti että prosentuaalisesti. Käyttökatetta pk-yrityksille jäi 1,5 miljardia euroa, mikä oli 12,1 prosenttia tuotoista. Tilikauden tuloksena voittoa kertyi 12,5 prosenttia liiketoiminnan tuotoista eli 1,6 miljardia euroa. Liike-elämän palvelujen rahoitusasema heikkeni edelliseen vuoteen nähden. Omavaraisuusaste heikkeni 1,6 prosenttiyksikön verran, ja oli 47,3 prosenttia taseesta. Kokonaisvelat suhteessa liikevaihtoon kasvoivat 4,2 prosenttiyksiköllä vuotta aiemmasta 46,5 prosenttiin. Kokonaispääoman tuottoprosentti laski 2,6 prosenttiyksiköllä edellisvuodesta 10,9 prosenttiin taseesta. 3
4 Tietojenkäsittelypalvelu Tietojenkäsittelypalvelun liikevaihto suuruusluokittain Tietojenkäsittelypalvelussa toimi lähes yritystä vuonna Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli 5,6 miljardia euroa, mikä oli 19,1 prosenttia edellisvuotista suurempi. Toimialan liikevaihdon kasvusta osa tuli toimialamuutoksen seurauksena, kun kaupasta siirtyi yrityksiä tietojenkäsittelypalveluun. Henkilöstöä ala työllisti Tietojenkäsittelypalvelun yrityksistä 97 prosenttia toimi pk-sektorilla. Ne keräsivät liikevaihdosta 39 prosenttia ja työllistivät 45 prosenttia alan henkilöstöstä. Tietojenkäsittelypalvelun kannattavuuden tunnuslukuja Tietojenkäsittelypalvelun kannattavuus heikkeni selvästi edelliseen vuoteen verrattuna. Varsinaisten toimintakulujen vähentämisen jälkeen jäi 614 miljoonaa euroa muiden kulujen kattamiseen, käyttökatteen ollessa 10,6 prosenttia liiketoiminnan tuotoista. Rahoitustuottojen pieneneminen edellisestä vuodesta pudotti nettotuloksen 5,8 prosenttiin tuotoista. Kokonaistulos heikkeni 6,2 prosenttiin tuotoista. Käyttökatetta lukuunottamatta pk-sektorin välitulokset kohenivat hieman. Käyttökatetta jäi 5,4 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuotta aiemmin eli 6,5 prosenttia liiketoiminnan tuotoista. Liiketulos pysyi lähes samana edellisvuoteen verrattuna ja oli 3,4 prosenttia. Käyttöomaisuuden myyntivoittojen kasvu nosti kokonaistuloksen runsaalla prosenttiyksiköllä 2,6 prosenttiin liiketoiminnan tuotoista. Tietojenkäsittelypalvelun jalostusarvo oli 2,9 miljardia euroa, josta pk-yritysten osuus oli hieman yli miljardi euroa. Jalostusarvosta kului henkilöstökulujen kattamiseen 78,7 prosenttia, pk-yrityksillä henkilöstökulut lohkaisivat 87 prosenttia jalostusarvosta. Henkilöä kohden laskettuna jalostusarvoa koko toimialalla tuli euroa. 4
5 Tietojenkäsittelypalvelun rahoituksen tunnuslukuja suuruusluokittain Tietojenkäsittelypalvelun koko toimialan rahoitusasema heikkeni edellisestä vuodesta. Omavaraisuusaste putosi 51,4 prosenttiin taseesta. Samalla kokonaisvelat suhteessa liikevaihtoon kasvoivat 1,6 prosenttiyksiköllä vuotta aiemmasta ja olivat 50,5 prosenttia. Toimintaan sitoutuneelle pääomalle tuli 8,3 prosentin tuotto vuonna 2006, vuotta aiemmin kokonaispääoman tuottoprosentti oli 14,6. Tekninen palvelu Teknisen palvelun yrityksiä toimi ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto oli 3,9 miljardia euroa. Liikevaihto kasvoi 10,3 prosenttia vuotta aiemmasta. Toimialalla työskenteli henkilöä, mikä oli enemmän kuin edellisenä vuonna. Pk-sektorin osuus teknisen palvelun yrityksistä oli 98 prosenttia, liikevaihdosta 64 ja henkilöstöstä 65 prosenttia. Teknisen palvelun liikevaihto suuruusluokittain Koko toimialalla jalostusarvoa kertyi kaksi miljardia euroa, josta runsas miljardi euroa tuli pk-sektorilta. Teknisen palvelun jalostusarvo kasvoi 195 miljoonaa euroa edellisestä vuodesta, kasvuprosentin ollessa 10,8. Henkilöstökuluihin meni hieman yli 79 prosenttia jalostusarvosta kuten edellisenäkin vuonna.. 5
6 Teknisen palvelun kannattavuuden tunnuslukuja Teknisen palvelun varsinaisen toiminnan tuloksellisuus heikkeni hieman. Toimintakulut veivät 89,4 prosenttia liiketoiminnan tuotoista, jolloin käyttökatetta jäi 421 miljoonaa euroa eli 10,6 prosenttia tuotoista. Satunnaisten tuottojen ja käyttöomaisuuden myyntivoittojen kasvu nosti kokonaistuloksen 1,2 prosenttiyksiköllä 9,2 prosenttiin liiketoiminnan tuotoista. Voittoa kertyi 458 miljoonaa euroa, tilikauden tuloksen ollessa 11,6 prosenttia tuotoista. Pk-sektorin kaikki lasketut kannattavuuden tunnusluvut kohenivat. Liiketulos ja nettotulos kohenivat prosenttiyksikön verran edellisestä vuodesta ja olivat 8,8 ja 5,9 prosenttia liiketoiminnan tuotoista. Toiminta tuotti voittoa 271 miljoonaa euroa, mikä oli 10,8 prosenttia tuotoista. Sen sijaan suurten yritysten nettotulos putosi kahdella prosenttiyksiköllä vuotta aiemmasta ja oli 6,8 prosenttia tuotoista. Teknisen palvelun rahoituksen tunnuslukuja suuruusluokittain Teknisen palvelun rahoitusasema heikkeni merkittävästi vuotta aiemmasta. Omavaraisuusaste heikkeni 2,6 prosenttiyksikköä 47,3 prosenttiin taseesta vuonna Kokonaisvelat suhteessa liikevaihtoon kasvoivat runsaalla 8 prosenttiyksiköllä 50,7 prosenttiin. Kokonaispääoman tuottoprosentti laski 1,9 prosenttiyksikköä ja oli 10,3 prosenttia. Pk-sektorin rahoitusasema oli huomattavasti vahvempi kuin suurten yritysten. Pk-yritysten omavaraisuusaste oli 48,4 prosenttia taseesta ja kokonaisvelat suhteessa liikevaihtoon 41,4 prosenttia. Vastaavat tunnusluvut suurilla yrityksillä olivat omavaraisuusaste 46 ja kokonaisvelat 67,1 prosenttia. Suurten yritysten kokonaisvelkojen suhde liikevaihtoon kasvoi 13,8 prosenttiyksikköä edelliseen vuoteen verrattuna. Mainostoimistot Mainostoimistojen lukumäärä kasvoi sadalla ja vuonna 2006 niitä toimi Liikevaihto kasvoi 8,7 prosenttia edellisvuodesta ja oli 1,2 miljardia euroa. Mainostoimistoissa työskenteli henkilöä. Pk-yritysten osuus mainostoimistojen lukumäärästä oli 99 prosenttia, liikevaihdosta ne keräsivät 77 prosenttia ja työllistivät 88 prosenttia toimialan henkilöstöstä. 6
7 Mainostoimistojen kannattavuuden tunnusluvut kohenivat edellisvuoteen nähden. Aine- ja tarvikekäyttö sekä ulkopuoliset palvelut veivät 63,8 prosenttia tuotoista, henkilöstökuluihin meni 19,3 ja liiketoiminnan muihin kuluihin 11,7 prosenttia, jolloin käyttökatteeksi jäi 64 miljoonaa euroa eli 5,2 prosenttia liiketoiminnan tuotoista. Tilikauden tulosta mainostoimistoille kertyi 57 miljoonaa euroa, mikä oli 4,7 prosenttia tuotoista. Mainostoimistojen kannattavuuden tunnuslukuja Liiketoiminnan tuotoista pk-yritykset käyttivät 58,5 prosenttia aine- ja tarvikekäyttöön sekä ulkopuolisiin palveluihin. Henkilöstökulut veivät 21,8 ja muut kulut 13,5 prosenttia. Käyttökatetta jäi 59 miljoonaa euroa, mikä oli 6,3 prosenttia tuotoista. Suurilla yrityksillä aine- ja tarvikekäyttö sekä ulkopuoliset palvelut lohkaisivat 81 prosenttia tuotoista, henkilöstökuluihin ja liiketoiminnan muihin kuluihin meni 17,2 prosenttia, jolloin käyttökatetta jäi 5 miljoonaa euroa eli 1,7 prosenttia tuotoista. Mainostoimistojen rahoituksen tunnuslukuja suuruusluokittain Mainostoimistojen omavaraisuusaste pysyi edellisen vuoden tasolla ollen 43 prosenttia taseesta. Kokonaisvelat suhteessa liikevaihtoon kasvoivat 1,3 prosenttiyksiköllä ja olivat 20,7 prosenttia. Pk-sektorin omavaraisuusaste koheni edelliseen vuoteen nähden 0,7 prosenttiyksiköllä ollen 36,8 prosenttia. Samalla kokonaisvelat kasvoivat lähes prosenttiyksiköllä 23 prosenttiin suhteessa liikevaihtoon. Suurten yritysten omavaraisuus heikkeni 1,7 prosenttiyksiköllä 63,3 prosenttiin taseesta. Kokonaisvelat kasvoivat 1,5 prosenttiyksiköllä ja olivat 13,3 prosenttia. 7
8 Liitetaulukot 1 Tuloksen muodostuminen TULOKSEN MUODOSTUMINEN Liikevaihto Liiketoiminnan muut tuotot (pl.käyttöom.myyntiv. ja fuusiov.) LIIKETOIMINNAN TUOTOT YHTEENSÄ Aine- ja tarvikekäyttö Ulkopuoliset palvelut Palkat ja henkilösivukulut yhteensä Laskennallinen palkkakorjaus Liiketoiminnan muut kulut (pl.käyttöom.myyntitap. ja fuusiotap.) Valmistevarastojen lisäys/vähennys Kayttökate Poistot ja arvonalentumiset yhteensä LIIKETULOS Rahoitustuotot Rahoituskulut Verot NETTOTULOS Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Käyttöomaisuuden myyntivoitot ja fuusiovoitot Käyttöomaisuuden myyntitappiot ja fuusiotappiot KOKONAISTULOS Tilinpäätössiirrot yhteensä Laskennallinen palkkakorjaus (palautus) TILIKAUDEN TULOS 72 Tietojenkäsittelypalvelu euroa D Tekninen palvelu euroa E Mainostoimistot euroa Taseet TASEET Pysyvät vastaavat yhteensä Vaihto-omaisuus yhteensä Rahoitusomaisuus yhteensä Vaihtuvat vastaavat yhteensä Vastaavaa yhteensä Oma pääoma yhteensä Tilinpäätössiirtojen kertymä yhteensä Pakolliset varaukset yhteensä Vieras pääoma yhteensä Vastattavaa yhteensä Pääomalaina 72 Tietojenkäsittelypalvelu euroa D Tekninen palvelu euroa E Mainostoimistot euroa
9 3 Tunnusluvut TUNNUSLUVUT Yritysten lukumäärä Liiketoiminnan tuotot yhteensä, 1000 euroa Jalostusarvo, 1000 euroa Henkilöstön lkm Aineelliset nettoinvestoinnit, 1000 euroa Liikevaihto/henkilöstö, 1000 euroa Jalostusarvo/henkilöstökulut Käyttökate-% Rahoitustulos-% Nettotulos-% Kokonaistulos-% Kokonaispääoman tuotto-% Omavaraisuusaste, % Kokonaisvelat/liikevaihto-% 72 Tietojenkäsittelypalvelu ,1 1,3 10,6 10,9 5,8 6,2 8,3 51,4 50,5 74D Tekninen palvelu ,6 1,3 10,6 9,0 6,3 9,2 10,3 47,3 50,7 74E Mainostoimistot ,4 1,3 5,2 4,7 3,5 3,8 13,5 43,0 20,7 9
10 Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilaston laatuseloste 1. Tilastotietojen relevanssi Tilinpäätöstilasto kuvaa yritystoiminnan tuloksen muodostumista, kannattavuutta sekä taseen rakennetta toimialoittain ja suuruusluokittain. Tilastoyksikkönä on yritys. Valtion ja kuntien liikelaitokset sisältyvät aineistoon. Kuvausalueen ulkopuolelle jäävät julkisen sektorin viranomaisyksiköt, voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, rahoitus ja vakuutustoiminta sekä ne maatilatalouden yksiköt, jotka eivät toimi työnantajina. Yksilöivänä tunnuksena on yrityksen liike- ja yhteisötunnus eli y-tunnus. Tilasto sisältää tuloslaskelma- ja tasetiedot pääkohdittain, näistä lasketut kannattavuuden ja vakavaraisuuden keskeiset tunnusluvut sekä henkilöstön lukumäärän. Lisäksi tilasto sisältää yritysten perus- ja luokittelutietoja, jotka saadaan Tilastokeskuksen yritysrekisteristä. Tilaston tiedot muodostavat yhtenäisen aikasarjan Tilastotietoja käytetään Suomen yrityssektorin rakenteiden, kannattavuuden ja kehityksen analysointiin ja seurantaan. Tietojen suurimpia käyttäjiä ovat elinkeinoelämän edustajat, tutkimuslaitokset, julkinen hallinto ja kansainväliset tahot kuten Euroopan komissio ja OECD. Tilastojen käyttöä ja luovuttamista koskevat yleiset salaussäännöt. Tuloslaskelma Tilastossa kirjanpitolain ja asetuksen mukainen tuloslaskelma esitetään uudelleen ryhmitettynä siten, että siitä käy ilmi keskeiset tunnusluvut, käyttökate, liikevoitto, nettotulos ja kokonaistulos. Käyttöomaisuuden myyntivoitot ja fuusiovoitot esitetään satunnaisina erinä. Ennen käyttökatetta esitetty laskennallinen palkkakorjaus oikaistaan satunnaisten erien jälkeen ennen tilikauden tulosta. Tilikauden tulos on virallisen tuloslaskelman mukainen. Tunnusluvut Tunnusluvut on laskettu Yritystutkimusneuvottelukunnan ohjeita noudattaen niin pitkälle kuin se on tietosisällön puolesta mahdollista. Liiketoiminnan laajuutta kuvaavat tunnusluvut Kannattavuutta kuvaavat tunnusluvut 10
11 Tehokkuutta kuvaavat tunnusluvut Rahoitusta kuvaavat tunnusluvut Yritys Tilastoyksikkönä on yritys. Yrityksellä tarkoitetaan yhden tai useamman henkilön yhdessä harjoittamaa taloudellista toimintaa, joka tähtää kannattavaan tulokseen. Yrityksiä ovat: - ammatin- ja liikkeenharjoittajat, jotka toimivat omalla nimellään tai rekisteröidyllä toiminimellä, - oikeushenkilöt (esim. osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, taloudellinen yhdistys ja avoin yhtiö), - valtion ja kuntien liikelaitokset. Toimialaluokitus Käytetty toimialaluokitus on Toimialaluokitus 2002 (Tilastokeskus, käsikirjoja 4, Helsinki 2002). Toimialaluokitus 2002 perustuu EU:n toimialastandardiin NACE Rev1.1:een siten, että NACE:n nelinumerotasoa on tarkennettu kansallisia tarpeita varten viidennellä numerolla. Tilastoja voidaan tuottaa tarkimmalla toimialatasolla tietojen salaussääntöjen puitteissa. Oikeudellinen muoto Käytetty oikeudellinen eli juridinen muoto on yritysrekisterin käyttämä luokitus. Verohallinnon asiakastietokannassa olevat oikeudelliset muodot muutetaan Yritys- ja toimipaikkarekisterissä YTR:n käyttämän luokituksen mukaiseksi. Koko tilastovuotta edustava koodi tai tilikauden lopussa voimassa ollut koodi. Kokoluokitus EU:n komission suositus ( ) pienten ja keskisuurten (PK) yritysten määritelmästä (2003/361/EY, Euroopan yhteisöjen virallinen lehti N:o L 124/2003) määrittelee PK -yritykset sekä pienet yritykset seuraavien sääntöjen mukaan 11
12 1. Pienet ja keskisuuret yritykset määritellään yrityksiksi, - joiden palveluksessa on vähemmän kuin 250 työntekijää ja joiden - vuosiliikevaihto on enintään 50 miljoonaa euroa tai - taseen loppusumma on enintään 43 miljoonaa euroa ja - jotka täyttävät kohdassa 4 määritellyn perusteen riippumattomuudesta. 2. Pieni yritys määritellään yritykseksi, - jonka palveluksessa on vähemmän kuin 50 työntekijää ja jonka - vuosiliikevaihto on enintään 10 miljoonaa euroa tai - taseen loppusumma on enintään 10 miljoonaa euroa ja - joka täyttää kohdassa 4 määritellyn perusteen riippumattomuudesta. 3. Mikroyritys määritellään yritykseksi, - jonka palveluksessa on vähemmän kuin 10 työntekijää ja jonka - vuosiliikevaihto on enintään 2 miljoonaa euroa tai - taseen loppusumma on enintään 2 miljoonaa euroa ja - joka täyttää kohdassa 4 määritellyn perusteen riippumattomuudesta. 4. Riippumattomia yrityksiä ovat ne yritykset, joiden pääomasta tai äänivaltaisista osakkeista 25 prosenttia tai enemmän ei ole yhden sellaisen yrityksen omistuksessa tai sellaisten yritysten yhteisomistuksessa, joihin ei voida soveltaa tilanteen mukaan joko PK -yrityksen tai pienen yrityksen määritelmää. Suuruusluokkien liikevaihto- ja taseen loppusumman rajoja tarkistettiin vuonna Suuruusluokkien tiedot edellisiin vuosiin eivät ole tästä johtuen täysin vertailukelpoisia. Tietolähde Rakennetilastojen pääasiallinen tietolähde on verohallinnon elinkeinoveroaineistot, joita täydennetään puuttuvien tietojen osalta Tilastokeskuksen omalla kyselylomakkeella ja virallisen tilinpäätöksen tiedolla. Vuodesta 1998 vuoteen 2005 tilinpäätöstilaston tiedot perustuivat Verohallinnon ja Tilastokeskuksen yhteisiin lomakkeisiin 60, 61A ja 61B, jotka vastasivat pääsääntöisesti yrityksen tilinpäätöksen tuloslaskelmaa ja tasetta. Verohallinto uudisti vuodesta 2006 alkaen verolomakkeet ja poisti käytöstä yhteiset lomakkeet. Nykyisin liikkeen- ja ammatinharjoittajilla, yhtymillä sekä yhteisöillä on käytössä omat erilliset verolomakkeet. Uudet verolomakkeet perustuvat verotettavan tuloksen ja nettovarallisuuden laskemiseen. Yhteisöjen lomakkeilla eritellään veronalaiset tuotot ja kulut verotettavan tuloksen laskemista varten. Lisäksi lomakkeella on eritelty verovapaat tuotot ja kulut, jotka eivät vaikuta verotettavaan tulokseen mutta sisältyvät yrityksen tuloslaskelmaan. Näistä tiedoista muodostetaan tilinpäätöstilastossa yritysten tuloksen muodostumista ja pääomarakennetta kuvaavat tiedot. Tilikauden tulos vastaa virallisen tuloslaskelman tulosta mutta yksittäisten tuotto- ja kuluerien välillä saattaa esiintyä jonkin verran vaihtelua, johtuen verottajan erilaisesta tietotarpeesta. Esimerkiksi yritysten liikevaihto saattaa poiketa virallisen tuloslaskelman liikevaihdosta seuraavista syistä: Verolomakkeella yrityksen liikevaihto ei sisällä henkilökohtaisen eikä maatalouden tulolähteen tuottoja vaan ne kysytään omina erinään. Tilinpäätöstilastossa erät sisältyvät yrityksen muihin tuottoihin. Lisäksi verolomakkeen liikevaihtoon ei saisi sisältyä vaihto-omaisuusosakkeista saatuja osinkoja vaan ne esitetään muiden osinkotuottojen yhteydessä. Koska osingot kysytään yhtenä eränä verolomakkeella, joudutaan ne käsittelemään tilinpäätöstilastossa myös osinkoina. Verolomakkeen nettovarallisuustiedot poikkeavat omaisuuserien osalta virallisen taseen tiedoista. Nettovarallisuuden laskemista varten käyttöomaisuusarvot ilmoitetaan elinkeinoverolain poistoilla vähennettyinä. Tietojen vertailukelpoisuutta viralliseen taseeseen verrattuna heikentää myös vertailuarvojen käyttö kiinteistöjen ja osakkeiden osalta. Muista yhteisöistä poiketen saavat julkisesti noteeratut yhteisöt ilmoittaa omaisuuseränsä virallisen tilinpäätöksen mukaisina. Liikkeen - ja ammatinharjoittajien nettovarallisuuteen ei sisälly lainkaan pankkitileillä olevia varoja. Tästä saattaa aiheutua hankaluuksia taseen rahoitusomaisuuserien koostamisessa sellaisilla toimialoilla, joilla luonnollisten henkilöiden harjoittaman liiketoiminnan osuus on suuri. Näitä aloja ovat esimerkiksi apteekit, kuorma-autoliikenne, taksit sekä useat palvelutoiminnan toimialat. 12
13 Oman pääoman ja velkojen osalta verohallinnon tiedot vastaavat virallisen taseen velkojen ja oman pääoman määrää. Viralliseen taseen vastattavaa puolen saamme muodostettua täydentämällä tietoja pakollisilla varauksilla ja tilinpäätöstietojen kertymällä. Tilinpäätöstilastot on laadittu vuodesta 2000 lähtien voimaan tullutta uutta kirjanpitolakia ja -asetusta noudattaen (Kirjanpitolaki ja -asetus / 1336). Tärkeimmät Tilinpäätöstilastojen laadintaan vaikuttavat tilastoalan asetukset ovat seuraavat: 1. Yritystoiminnan rakennetilastoasetus. Keskeinen vuosittaisten yritystoiminnan tilastojen laatimista ohjaava asetus (Council Regulation No 58/97 concerning structural business statistics). 2. Tilastoyksikköasetus. Yritystoiminnan tilastoinnissa sovellettava tilastoyksiköitä koskeva asetus (Council Regulation No 696/93 of 15 March 1993 on the statistical units for the observation and analysis of the production system in the Community).Tilastoyksikköasetus. Yritystoiminnan tilastoinnissa sovellettava tilastoyksiköitä koskeva asetus (Council Regulation No 696/93 of 15 March 1993 on the statistical units for the observation and analysis of the production system in the Community). 3. Toimialaluokitusasetus. Toimialaluokitus 2002 perustuu Euroopan unionin yhteiseen toimialaluokitukseen, NACE Rev1.1:een, joka on vahvistettu Euroopan unionin komission asetuksella, ((EC) No 29/2002 of 19 December 2001 amending Council Regulation (EEC) No 3037/90 on the statistical classification of activities in the European Community) 2.Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Tilaston peruskehikon muodostaa Tilastokeskuksen yritys- ja toimipaikkarekisteri. Yritysrekisteristä saadaan tilaston keskeiset luokitusmuuttujat kuten toimiala, sektori, oikeudellinen muoto, omistajatyyppi, alue sekä henkilöstön määrä ja suuruusluokka. Tilinpäätöstilastoon yritykset on valittu käyttäen samoja rajauksia toiminta-ajan, henkilöstön ja liikevaihdon suhteen kuin yritysrekisterissä. Myös yhdenkertaista kirjanpitoa pitävät ammatinharjoittajat sisältyvät tilinpäätöstilastoon. Lisäksi tilastoon sisältyvät valtion liikelaitokset. Kunnalliset liikelaitokset sisältyvät tilastoon energia- ja vesihuollon ja liikenteen toimialoilta. Tilinpäätöstilaston aineisto perustuu verohallinnon elinkeinoverotusaineistoon ja Tilastokeskuksen yritystiedusteluun. Elinkeinoverotusaineisto sisältää kaikkien elinkeinoverotuslain alaisten yritysten ja ammatinharjoittajien tilinpäätöstiedot. Se on ollut Tilastokeskuksen käytettävissä vuodesta 1994 lähtien. Omalla tiedustelulla kerätään vuosittain tietoja kaikilta vähintään 20 henkeä työllistäviltä yrityksiltä. Lisäksi tiedustelun piiriin kuuluu henkilöä työllistäviä yrityksiä, jotka ylittävät vuosittain ja toimialoittain muuttuvat liikevaihtorajat. Omassa tiedustelussa kerätään investointitietoja ja muita tilinpäätöksen lisätietoja, henkilöstötietoja, vientitietoja. Oman kyselyn aineistoa tarkistetaan erilaisilla aineiston sisäisillä loogisuus- ja suhdelukutesteillä. Tietoja verrataan myös muihin tietolähteisiin. Patentti- ja rekisterihallituksen elektronista kuvaarkistoa käytetään tietojen tarkistamisessa. 3.Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Tilinpäätöstilasto sisältää kattavasti tiedot kaikista liikeyrityksistä lähes kaikilta toimialoilta. Maatilataloudesta ovat mukana työnantajina toimivat tilat. Tilinpäätöstilasto ei sisällä seuraavien toimialojen tietoja: 65 67, 74501, 74509, 75, , 80421, 85121, 91, 92312, Lisäksi tilasto sisältää kunnallisten liikelaitosten tiedot. Suorassa tiedonkeruussa ovat mukana kaikki vähintään 20 henkilöä työllistävät yritykset. Pienempien ja vastaamattomien yritysten tuloslaskelma- ja tasetiedot saadaan verohallinnon elinkeinoverotusaineistosta ja muista hallinnollisista aineistoista. Yritysten luokitustiedot kerätään pääsääntöisesti Tilastokeskuksen yritysja toimipaikkarekisteristä. Elinkeinoverotusaineisto on tärkeä tilaston tietolähde. Aineiston laatu tarkistetaan ja korjataan ohjelmallisesti. Liikevaihdon mukaan noin kahdelle prosentille yrityksistä tiedot imputoidaan käyttäen vastaajaluovuttaja -menetelmiä. Myös kyselyn ulkopuolisten yritysten omaan kyselyyn sisältyvät lisätiedot imputoidaan käyttäen malliluovuttaja -menetelmää. Vuoden 2006 lukuja on aiemmin julkaistu ennakollisina. Lopulliset tiedot eroavat jonkin verran ennakollisista. Perusaineiston täydentyminen ja lopettamistietojen päivittäminen aiheuttavat muutoksia lopullisiin tietoihin 13
14 ennakollisiin tietoihin verrattuna. Lisäksi ennakossa yrityksiä ei rajata pois lyhyen toiminta-ajan perusteella eli alle puolivuotta tilikaudella toimineet kuten tehdään lopullista tilastoa laadittaessa. Liiketoiminnan kuukausikuvaajien liikevaihto on laskettu verohallinnon maksuvalvonta-aineistosta. Liikevaihdon määrittely arvonlisäveroilmoituksessa ei täysin vastaa tuloslaskelman liikevaihtoa. Suomen yritykset julkaisussa yritysten määrä on suurempi kuin tilinpäätöstilastossa. Ero syntyy pääasiassa rahoitus- ja vakuutustoiminnan sekä julkisen hallinnon yritysten puuttumisesta tilinpäätöstilaston luvuista. Myös yritysten luokittelussa toimialoille on jonkin verran eroja. Tilinpäätöstilastossa esimerkiksi hallintayhtiöt pyritään pitämään emoyrityksen toimialalla toisin kuin yritysrekisterissä. Tilinpäätöstilastossa yritysten kokoluokitteluna on käytetty EU:n komission suositusta. Tämän johdosta jakautuminen kokoluokkiin eroaa Suomen yritykset -julkaisussa esitetyistä lukumääristä. Pääasiallinen syy on ehto riippumattomuudesta. Suomen yritykset -julkaisussa pienet ja keskisuuret yritykset on määritelty vain henkilökunnan perusteella. 4.Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus Yritysten tilinpäätöstilastosta tehdään vuosittain ennakolliset ja lopulliset tilastot. Ennakkotiedot valmistuvat tilastovuotta seuraavan vuoden heinäkuun alussa. Lopulliset tilinpäätöstiedot valmistuvat 14 kuukauden kuluttua tilastovuoden päättymisestä Tilinpäätöstilastoa on laadittu vuodesta Tietojen saatavuus Tilinpäätöstietoja on saatavissa toimialoittain ja suuruusluokittain Tilastokeskuksen internet-sivuilta ja internet-sivuilta maksuttomasta Yritysten rakennetilastot -palvelukannasta. Tilastotietoja julkaistaan ennakollisina julkaisussa Yritystoiminnan tulos ja lopullisina internet-sivuilla. 6. Tietojen vertailukelpoisuus Tilastotietojen eri ajankohtien vertailukelpoisuuteen vaikuttaa kirjanpitolain muutokset. Vuoden 2003 tilastossa otettiin käyttöön laskennallinen palkkakorjaus. Palkkakorjaus on tehty pienille yrityksille, joilla yrittäjien tekemä palkaton työpanos on suuri. Palkkakorjaus parantaa yritysten välistä vertailtavuutta. Tiedot on julkaistu siten, että tiedot on saatavissa myös ilman palkkakorjausta. 7. Tietojen selkeys ja eheys/yhtenäisyys 1. Liiketoiminnan kuukausikuvaajien liikevaihto on laskettu verohallinnon maksuvalvonta-aineistosta. Liikevaihdon määrittely arvonlisäveroilmoituksessa ei täysin vastaa tuloslaskelman liikevaihtoa. 2. Yritys- ja toimipaikkarekisterin tilastoissa yritysten määrä on suurempi kuin rakennetilaston tilinpäätöstilastossa. Ero syntyy pääasiassa rahoitus- ja vakuutustoiminnan sekä julkisen hallinnon yritysten puuttumisesta tilinpäätöstilaston luvuista. Myös yritysten luokittelussa toimialoille on jonkin verran eroja. Tilinpäätöstilastossa esimerkiksi hallintayhtiöt pyritään pitämään emoyrityksen toimialalla toisin kuin yritysrekisterissä. Toimialoittaiset luvut saattavat poiketa yritys- ja toimipaikkarekisterin luvuista myös fuusiokorjausten erilaisesta ajoituksesta johtuen. Tilinpäätöstilastossa fuusiokorjaukset tehdään tapahtumavuonna, mutta yritys- ja toimipaikkarekisterissä vasta seuraavana vuonna. Yritys- ja toimipaikkarekisteri ei myöskään tilastoi kunnallisia liikelaitoksia. 3. Tilinpäätöstilastossa yritysten kokoluokitteluna on käytetty EU:n komission suositusta. Tämän johdosta jakautuminen kokoluokkiin eroaa Yritys- ja toimipaikkarekisterin tilastoissa esitetyistä lukumääristä. Pääasiallinen syy on ehto riippumattomuudesta. Yritys- ja toimipaikkarekisterin tilastoissa pienet ja keskisuuret yritykset on määritelty vain henkilökunnan perusteella. 4. Kansantalouden tilinpidon toimialoittainen arvonlisäys perushintaan poikkeaa tilinpäätöstilaston jalostusarvosta, koska kansantalouden tilinpidon laskelmat laaditaan toimipaikoittain. Tilinpäätöstilastojen jalostusarvon laskenta pohjautuu yritystason tietoihin. 14
15 Yritykset 2008 Lisätietoja Seija Kolehmainen Vastaava tilastojohtaja: Kaija Hovi (09) Asiakaspalaute: Tilastokeskus, myyntipalvelu PL 4C TILASTOKESKUS puh. (09) faksi (09) ISSN = Suomen virallinen tilasto ISSN (pdf) ISBN (pdf)
Informaatiopalvelujen tilinpäätöstilasto
Yritykset 2013 Informaatiopalvelujen tilinpäätöstilasto 2012, ennakko Informaatiopalvelujen liikevaihto kasvoi 2 prosenttia vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2012 informaatiopalvelut keräsi liikevaihtoa
Liikenteen tilinpäätöstilasto
Yritykset 2013 Liikenteen tilinpäätöstilasto 2012, ennakko Liikenteen liikevaihto kasvoi 3 prosenttia vuonna 2012 Liikenteen toimialoista julkaisussa ovat mukana linja-autoliikenne, kuorma-autoliikenne,
Liikenteen tilinpäätöstilasto
Yritykset 2012 Liikenteen tilinpäätöstilasto 2011, ennakko Liikenteen liikevaihto kasvoi 7 prosenttia vuonna 2011 Liikenteen toimialoista julkaisussa ovat mukana linja-autoliikenne, kuorma-autoliikenne,
Informaatiopalvelujen tilinpäätöstilasto
Yritykset 2012 Informaatiopalvelujen tilinpäätöstilasto 2011, ennakko Informaatiopalvelujen liikevaihto kasvoi 3 prosenttia vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2011 informaatiopalvelut keräsi liikevaihtoa
Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto
Yritykset 2012 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2011, ennakko Pk-yritykset kasvattivat toimialan liikevaihtoa vuonna 2011 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan yritykset tekivät kohtalaisen
Kaupan tilinpäätöstilasto
Yritykset 2011 Kaupan tilinpäätöstilasto 2010, ennakko Kaupan liikevaihto kasvoi ja kannattavuus koheni 2010* Kauppa keräsi liikevaihtoa vuonna 2010 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 115,5 miljardia
Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto
Yritykset 2013 Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2012, ennakko Liike-elämän palvelujen liikevaihdon kasvu heikkeni vuonna 2012 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan liike-elämän palvelujen yhteenlaskettu
Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2010
Yritykset 2012 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2010 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan kannattavuus parani vuonna 2010 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan käyttökate oli Tilastokeskuksen
Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2007, ennakko
Yritykset 2008 Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2007, ennakko Tietojenkäsittelypalvelujen liikevaihto kasvoi 11 prosenttia vuonna 2007 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tietojenkäsittelypalvelun
Kaupan tilinpäätöstilasto 2008, ennakko
Yritykset 2009 Kaupan tilinpäätöstilasto 2008, ennakko Kaupan liikevaihto kasvoi 6,1 prosenttia vuonna 2008* Kaupan liikevaihto kohosi vuonna 2008 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 125,5 miljardiin
Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto
Yritykset 2011 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2010, ennakko Majoitus- ja ravitsemistoiminnan kannattavuus parani vuonna 2010 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan käyttökate oli Tilastokeskuksen
Kaupan tilinpäätöstilasto 2007, ennakko
Yritykset 2008 Kaupan tilinpäätöstilasto 2007, ennakko Kaupan liikevaihto kasvoi 8,6 prosenttia vuonna 2007 Kaupan liikevaihto kohosi vuonna 2007 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 118 miljardiin
Rakentamisen tilinpäätöstilasto
Yritykset 2013 Rakentamisen tilinpäätöstilasto 2012, ennakko Rakentamisen pk-yritysten liikevaihto kasvoi 6,3 prosenttia vuonna 2012 Rakentamisen liikevaihto oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan
Teollisuuden tilinpäätöstilasto
Yritykset 2013 Teollisuuden tilinpäätöstilasto 2012, ennakko Metalliteollisuus painoi tehdasteollisuuden kannattavuutta alas vuonna 2012 Tehdasteollisuuden (Toimiala C) liikevaihto oli Tilastokeskuksen
Kaupan tilinpäätöstilasto
Yritykset 2012 Kaupan tilinpäätöstilasto 2011, ennakko Kaupan liikevaihdon vahvasta kasvusta neljännes tuli autokaupasta vuonna 2011 Kaupan yritysten liikevaihto nousi Tilastokeskuksen ennakkotietojen
Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto
Yritykset 2010 Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2009, ennakko Liike-elämän palvelujen liikevaihto laski 7 prosenttia vuonna 2009 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan liike-elämän palvelujen
Rakentamisen tilinpäätöstilasto
Yritykset 2010 Rakentamisen tilinpäätöstilasto 2009, ennakko Rakentamisen liikevaihto supistui vuonna 2009 Rakentamisen liikevaihto oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 24 miljardia euroa vuonna
Kaupan tilinpäätöstilasto
Yritykset 2013 Kaupan tilinpäätöstilasto 2012, ennakko Kaupan liikevaihto kasvoi, kannattavuus heikkeni vuonna 2012 Kaupan yritysten (toimiala G) liikevaihto nousi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan
Informaatiopalvelujen tilinpäätöstilasto 2008, ennakko
Yritykset 2009 Informaatiopalvelujen tilinpäätöstilasto 2008, ennakko Informaatiopalvelujen toimialat kasvoivat maltillisesti vuonna 2008, toimialaryhmän veturina oli ohjelmistot ja konsultointi -ala Informaatiopalvelut
Liikenteen tilinpäätöstilasto 2008, ennakko
Yritykset 2009 Liikenteen tilinpäätöstilasto 2008, ennakko Vesiliikenteen liikevaihto kasvoi 5 prosenttia Liikenteen toimialoista julkaisussa ovat mukana vesiliikenne ja huolinta. Näillä toimialoilla kertyi
Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2008
Yritykset 2009 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2008 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan kannattavuus heikkeni vuonna 2008 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan liikevaihto oli vuonna 2008 Tilastokeskuksen
Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2007
Yritykset 2008 Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2007 Liike-elämän palvelujen liikevaihto kasvoi 14,2 prosenttia vuonna 2007 Tilastokeskuksen tietojen mukaan liike-elämän palvelujen alalla kasvu
Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2006
Yritykset 2008 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2006 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan kasvu voimistui ja kannattavuus heikkeni hieman vuonna 2006 Majoitus- ja ravitsemistoiminta kasvoi
Kaupan tilinpäätöstilasto
Yritykset 2010 Kaupan tilinpäätöstilasto 2009, ennakko Kaupan liikevaihto putosi 13,9 prosenttia 2009 Kauppa keräsi liikevaihtoa vuonna 2009 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 108,1 miljardia euroa.
Rakentamisen tilinpäätöstilasto 2007
Yritykset 2008 Rakentamisen tilinpäätöstilasto 2007 Rakentamisen liikevaihto kasvoi 15,5 prosenttia vuonna 2007 Tilastokeskuksen mukaan rakentamisen alalla kasvu jatkui edelleen vahvana vuonna 2007. Yrityksiä
Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2007
Yritykset 2008 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2007 Majoitus- ja ravitsemistoiminnassa käyttökate rivakassa kasvussa 2007 Majoitus- ja ravitsemistoiminnassa Tilastokeskuksen mukaan
Rakentamisen tilinpäätöstilasto
Yritykset 2012 Rakentamisen tilinpäätöstilasto 2011, ennakko Rakentamisen liikevaihto kipusi taantumaa edeltävälle tasolle vuonna 2011 Rakentamisen liikevaihto oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan
Teollisuuden tilinpäätöstilasto
Yritykset 2012 Teollisuuden tilinpäätöstilasto 2011, ennakko Tehdasteollisuuden liikevaihto kasvoi, mutta kannattavuus heikkeni vuonna 2011 Tehdasteollisuuden (Toimiala C) liikevaihto oli Tilastokeskuksen
Kaupan tilinpäätöstilasto 2007
Yritykset 2008 Kaupan tilinpäätöstilasto 2007 Autokaupan liikevaihdon vahva kasvu hidastui 5,5 prosenttiin vuonna 2007 Kaupan yritykset keräsivät liikevaihtoa Tilastokeskuksen mukaan 118,4 miljardia euroa
Kaupan tilinpäätöstilasto 2006
Yritykset 2008 Kaupan tilinpäätöstilasto 2006 Kaupan liikevaihto kasvoi 7,7 prosenttia vuonna 2006 Kaupan yrityset keräsivät liikevaihtoa vuonna 2006 Tilastokeskuksen mukaan 108,7 miljardia euroa. Liikevaihto
Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2009
Yritykset 2011 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2009 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan kannattavuus heikkeni vuonna 2009 Majoitus ja ravitsemistoiminnan liikevaihto oli vuonna 2009 yhteensä
Liikenteen tilinpäätöstilasto 2007, ennakko
Yritykset 2008 Liikenteen tilinpäätöstilasto 2007, ennakko Teleliikenteen liikevaihto laski Liikenteen toimialoista julkaisussa ovat mukana vesiliikenne, huolinta ja rahtaus, matkatoimistot ja muu matkailua
Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2011
Yritykset 2013 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2011 Pk-yritykset kasvattivat toimialan liikevaihtoa vuonna 2011 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan yritysten kannattavuus parani vuonna
Rakentamisen tilinpäätöstilasto 2006
Yritykset 2008 Rakentamisen tilinpäätöstilasto 2006 Rakentamisen kannattavuus parani hieman vuonna 2006 Tilastokeskuksen mukaan rakentamisen käyttökate-, nettotulos- ja kokonaistulosprosentit kohenivat
Informaatiopalvelujen tilinpäätöstilasto 2009
Yritykset 2011 Informaatiopalvelujen tilinpäätöstilasto 2009 Informaatiopalvelujen liikevaihto laski 3 prosenttia vuonna 2009 Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2009 informaatiopalvelut keräsi liikevaihtoa
Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2008
Yritykset 2009 Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2008 Liike-elämän palvelujen liikevaihto kasvoi vielä 11,4 prosenttia vuonna 2008 Tilastokeskuksen tietojen mukaan liike-elämän palvelujen yritysten
Rakentamisen tilinpäätöstilasto 2008
Yritykset 2009 Rakentamisen tilinpäätöstilasto 2008 Rakentamisen kasvu hidastui ja kannattavuus heikkeni vuonna 2008 Tilastokeskuksen mukaan rakentamisen kasvu hidastui selvästi vuonna 2008. Yrityksiä
Teollisuuden tilinpäätöstilasto
Yritykset 2011 Teollisuuden tilinpäätöstilasto 2010, ennakko Tehdasteollisuuden kannattavuus koheni 2010 Tehdasteollisuuden kannattavuus elpyi taantuman jälkeen vuonna 2010. Tehdasteollisuuden toiminnan
Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2010
Yritykset 2012 Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2010 Liike-elämän palvelujen liikevaihto kasvoi 4,9 prosenttia vuonna 2010 Liike-elämän palvelujen toimialojen liikevaihto vuonna 2010 kasvoi 4,9
Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2012
Yritykset 2014 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2012 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan kannattavuus heikkeni vuonna 2012 Tilastokeskuksen tilinpäätöstietojen mukaan majoitus- ja ravitsemistoiminnan
Rakentamisen tilinpäätöstilasto 2010
Yritykset 2012 Rakentamisen tilinpäätöstilasto 2010 Rakentamisen liikevaihto säilyi ennallaan vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan rakentamisen liikevaihto oli 24,1 miljardia euroa vuonna 2010. Liikevaihto
Teollisuuden tilinpäätöstilasto 2007
Yritykset 2008 Teollisuuden tilinpäätöstilasto 2007 Metsäteollisuuden kannattavuus putosi vuonna 2007 Vuonna 2007 tehdasteollisuuden liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan 150,2 miljardia euroa, josta
Kaupan tilinpäätöstilasto 2010
Yritykset 2012 Kaupan tilinpäätöstilasto 2010 Kaupan liikevaihdon kasvu suurten yritysten varassa vuonna 2010 Kaupan yritykset keräsivät liikevaihtoa Tilastokeskuksen mukaan 115,8 miljardia euroa vuonna
Informaatiopalvelujen tilinpäätöstilasto 2011
Yritykset 2013 Informaatiopalvelujen tilinpäätöstilasto 2011 Informaatiopalvelujen liikevaihto kasvoi 2011 Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2011 informaatiopalvelut keräsi liikevaihtoa 16,4 miljardia euroa,
Kaupan tilinpäätöstilasto 2009
Yritykset 2011 Kaupan tilinpäätöstilasto 2009 Kaupan liikevaihto romahti vuonna 2009 Kaupan yritykset keräsivät liikevaihtoa Tilastokeskuksen mukaan 108,6 miljardia euroa vuonna 2009. Liikevaihto heikkeni
Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2012
Yritykset 2014 Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2012 Liike-elämän palvelujen liikevaihdon kasvu heikkeni vuonna 2012 Tilastokeskuksen tilinpäätöstietojen mukaan liike-elämän palvelujen yhteenlaskettu
Kaupan tilinpäätöstilasto 2012
Yritykset 2014 Kaupan tilinpäätöstilasto 2012 Liikevaihdon kasvusta huolimatta kannattavuus heikkeni kaupassa vuonna 2012 Kaupan yritysten (toimiala G) liikevaihto oli Tilastokeskuksen tilinpäätöstietojen
Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2009
Yritykset 2011 Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2009 Liike-elämän palvelujen liikevaihto laski 6,5 prosenttia vuonna 2009 Tilastokeskuksen tietojen mukaan liike-elämän palvelujen yritysten liikevaihto
Rakentamisen tilinpäätöstilasto 2012
Yritykset 2014 Rakentamisen tilinpäätöstilasto 2012 Rakentamisen omavaraisuusaste vahvistui vuonna 2012 Rakentamisen omavaraisuusaste oli Tilastokeskuksen tilinpäätöstietojen mukaan 36,1 prosenttia vuonna
Kaupan tilinpäätöstilasto 2008
Yritykset 2009 Kaupan tilinpäätöstilasto 2008 Kaupan liikevaihto kasvoi 6,2 prosenttia vuonna 2008 Kaupan yritykset keräsivät liikevaihtoa Tilastokeskuksen mukaan 125,6 miljardia euroa vuonna 2008. Liikevaihto
Liikenteen tilinpäätöstilasto 2010
Yritykset 2012 Liikenteen tilinpäätöstilasto 2010 Liikenteen liikevaihto nousi vuonna 2010 Liikenteen toimialoista julkaisussa ovat mukana linja-autoliikenne, kuorma-autoliikenne, vesiliikenne, huolinta
Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto
Yritykset 2014 Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto 2013, ennakko Yritysten liikevaihto laski 1,2 prosenttia vuonna 2013 Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilaston ennakkotiedot kattavat kaivostoiminnan
Liikenteen tilinpäätöstilasto 2006
Yritykset 2008 Liikenteen tilinpäätöstilasto 2006 Liikenteen toimialojen liikevaihto 19,5 miljardia euroa vuonna 2006 Liikenteen toimialoista julkaisussa ovat mukana linja-autoliikenne, taksiliikenne,
Liikenteen tilinpäätöstilasto 2008
Yritykset 2009 Liikenteen tilinpäätöstilasto 2008 Liikenteen kannattavuus heikkeni vuonna 2008 Liikenteen toimialoista julkaisussa ovat mukana linja-autoliikenne, kuorma-autoliikenne, vesiliikenne, huolinta
Kaupan tilinpäätöstilasto 2011
Yritykset 2013 Kaupan tilinpäätöstilasto 2011 Kaupan liikevaihto kasvoi 8,1 prosenttia vuonna 2011 Kaupan yritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan 125,2 miljardia euroa vuonna 2011. Liikevaihtoa
Teollisuuden tilinpäätöstilasto 2009
Yritykset 2011 Teollisuuden tilinpäätöstilasto 2009 Tehdasteollisuuden investoinnit supistuivat miljardi euroa vuonna 2009 Tehdasteollisuuden aineelliset investoinnit olivat Tilastokeskuksen tilinpäätöstietojen
Informaatiopalvelujen tilinpäätöstilasto 2012
Yritykset 2014 Informaatiopalvelujen tilinpäätöstilasto 2012 Informaatiopalvelujen liikevaihto kasvoi 2012 Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2012 informaatiopalvelut keräsi liikevaihtoa 16,9 miljardia euroa,
Liikenteen tilinpäätöstilasto 2012
Yritykset 2014 Liikenteen tilinpäätöstilasto 2012 Liikenteen liikevaihto kasvoi vuonna 2012 Liikenteen toimialoista julkaisussa ovat mukana linja-autoliikenne, kuorma-autoliikenne, vesiliikenne, huolinta
Teollisuuden tilinpäätöstilasto 2012
Yritykset 2014 Teollisuuden tilinpäätöstilasto 2012 Tehdasteollisuuden kokonaispääoman tuotto supistui vuonna 2012 Tehdasteollisuuden heikko kannattavuus heijastui myös kokonaispääoman tuottoon, joka oli
Liikenne 2007. Teleliikenteen liikevaihto laski
Yritykset 2008 Liikenne 2007 Teleliikenteen liikevaihto laski Liikenteen toimialoista julkaisussa ovat mukana linja-autoliikenne, taksiliikenne, kuorma-autoliikenne, vesiliikenne, huolinta ja rahtaus,
Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto
Yritykset 2015 Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto 2014, ennakko Peliteollisuus oli kasvuala vuonna 2014 Yrityssektorin yhteen laskettu liikevaihto oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 382,7
Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto
Yritykset 2017 Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto 2016, ennakko Palvelualojen kasvu jatkui 2016 Yritysten (TOL B-S, pl. K) yhteen laskettu liikevaihto oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaa 384
Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto
Yritykset 2016 Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto 2015, ennakko Yritysten liikevaihto laski vuonna 2015 Yritysten (TOL B-S, pl. K) yhteen laskettu liikevaihto oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen
Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto
Yritykset 214 Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto Teollisuuden voitot romahtivat vuonna Teollisuuden (toimialat B ja C) liikevaihto oli 136,8 miljardia euroa vuonna. Vuotta aiemmin liikevaihtoa kertyi
Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto
Yritykset 2017 Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto 2016 Teollisuuden liikevoitto kasvoi 2016 Teollisuuden, rakentamisen, kaupan ja palvelualojen yritykset keräsivät liikevaihtoa yhteensä 385,1 miljardia
Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto
Yritykset 2015 Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto 2014 Teollisuuden tuotantopääoma hiipui edelleen vuonna 2014 Teollisuuden (toimiala C) käyttöomaisuusinvestoinnit olivat 7,5 miljardia euroa vuonna
Henkilöstörahastot 2007
Rahoitus ja vakuutus 2008 Henkilöstörahastot 2007 Henkilöstörahastojen arvo 493 miljoonaa euroa vuonna 2007 Henkilöstörahastojen yhteenlaskettu arvo oli 493 miljoonaa euroa vuonna 2007. Rahastojen arvo
Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto
Yritykset 2016 Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto 2015 Palvelualat keräsivät eniten liikevoittoa vuonna 2015 Teollisuuden, rakentamisen, kaupan ja palvelualojen yritykset keräsivät liikevaihtoa yhteensä
Henkilöstörahastot 2008
Rahoitus ja vakuutus 009 Henkilöstörahastot 008 Henkilöstörahastojen arvo 41 miljoonaa euroa vuonna 008 Henkilöstörahastojen yhteenlaskettu arvo oli 41 miljoonaa euroa vuonna 008. Rahastojen arvo laski
Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto
Yritykset 2018 Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto 2017 Teollisuuden jalostusarvosta 57 prosenttia henkilöstökuluihin 2017 Teollisuusyritysten (TOL C) yhteenlaskettu jalostusarvo oli 29,6 miljardia
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2011 Teollisuuden varastotilasto 2011, 3. neljännes Teollisuuden varastojen arvot laskivat 2,4 prosenttia vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2011
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2010 Teollisuuden varastotilasto 2010, 2. vuosineljännes Teollisuuden varastot vähenivät edelleen vuoden 2010 toisella neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2010 kesäkuun lopussa
Kaupan varastotilasto
Kauppa 2010 Kaupan varastotilasto 2009, 4. neljännes Kaupan varastojen arvo laski edelleen vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan joulukuun
Kaupan varastotilasto
Kauppa 2011 Kaupan varastotilasto 2011, 2. vuosineljännes Kaupan varastot nousivat 7,8 prosenttia vuoden 2011 toisella vuosineljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan kesäkuun
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2009 Teollisuuden varastotilasto Teollisuuden varastot vähenivät vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä vuoden takaisesta Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2009 maaliskuun lopussa 4,6
Verot ja veronluonteiset maksut
Julkinen talous 2009 Verot ja veronluonteiset maksut 2008 Veroaste nousi hieman vuonna 2008 Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhde bruttokansantuotteeseen oli Tilastokeskuksen tarkistettujen
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2011 Teollisuuden varastotilasto 2011, 1. vuosineljännes Teollisuuden varastot kasvoivat 2,9 prosenttia vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2011
Verot ja veronluonteiset maksut 2012
Julkinen talous 2013 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi vuonna Veroaste oli 43,6 prosenttia vuonna. Veroaste kuvaa verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhdetta bruttokansantuotteeseen.
Kuntatalous neljännesvuosittain
Julkinen talous Kuntatalous neljännesvuosittain, 1. vuosineljännes Kuntien toimintakulut olivat 9,0 miljardia euroa tammi-maaliskuussa Vuoden tammi-maaliskuussa kuntien ulkoiset toimintakulut olivat 9,0
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2010 Teollisuuden varastotilasto 2009, 4. neljännes Teollisuuden varastot vähenivät vuoden 2009 neljännellä neljänneksellä vuoden takaisesta Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2009 joulukuun
Verot ja veronluonteiset maksut 2010
Julkinen talous 2011 Verot ja veronluonteiset maksut Veroaste 42,1 prosenttia vuonna Veroaste eli verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhde bruttokansantuotteeseen oli 42,1 prosenttia vuonna.
Kaupan varastotilasto
Kauppa 2011 Kaupan varastotilasto 2011, 3. vuosineljännes Kaupan varastot kasvoivat 12,1 prosenttia vuoden 2011 kolmannella vuosineljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan
Ympäristöliiketoiminta 2010
Ympäristö ja luonnonvarat 2011 Ympäristöliiketoiminta 2010 Metalliteollisuus suurin ympäristöliiketoiminnan tuottaja vuonna 2010 Vuonna 2010 ympäristöliiketoiminnan yhteenlaskettu liikevaihto teollisuudessa
Verot ja veronluonteiset maksut 2009
Julkinen talous 2010 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä aleni vuonna Veroaste eli verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhde bruttokansantuotteeseen oli Tilastokeskuksen tarkistettujen
Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuustilasto 2006
Julkinen talous 2007 Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuustilasto 2006 Kuntien ja kuntayhtymien kokonaistuottavuus laski vuonna 2006 Kuntien ja kuntayhtymien koulutuksen, terveydenhuoltopalveluiden ja sosiaalipalveluiden
Kaupan alueellinen määrävuosiselvitys 2009
Kauppa 2011 Kaupan alueellinen määrävuosiselvitys 2009 Liikevaihto suhteessa myyntipinta-alaan nousi noin 26 prosenttia vuodesta 2004 Suomen vähittäiskauppojen myyntipinta-ala oli yhteensä noin 9,6 miljoonaa
Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2009
Julkinen talous 2010 Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2009 Kuntien taloustilanne heikkeni huomattavasti viime vuonna Kuntien menojen voimakas kasvu yhdessä verotulojen heikon kehityksen kanssa
Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 7,6 miljardia euroa vuonna 2016
Rakentaminen 2017 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset 2016 Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 7,6 miljardia euroa vuonna 2016 Tilastokeskuksen mukaan vähintään
Autokaupan määrävuosiselvitys 2010
Kauppa 2012 Autokaupan määrävuosiselvitys 2010 Autokaupassa vähittäis- ja lähes yhtä suuret Vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan autokaupan tuotteiden lähes 14,5 miljardin euron liikevaihdosta vähittäiskaupan
Toimialaraportit kannattavuuden ja kasvun seurantaan. Yritysten Rakenteet / Kristiina Nieminen 21.3.2007
Toimialaraportit kannattavuuden ja kasvun seurantaan Yritysten Rakenteet / Kristiina Nieminen 21.3.2007 Esityksen kulku! Taustaa! Tuote! Kohdejoukko! Lähdeaineisto! Lisäpalvelut Taustaa! Tilinpäätöstilastoa
Verot ja veronluonteiset maksut 2014
Julkinen talous 2015 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi 1,5 prosenttia vuonna Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 1,5 prosenttia vuonna. Kertymä oli yhteensä 89,9
Verot ja veronluonteiset maksut
Julkinen talous 2009 Verot ja veronluonteiset maksut Veroaste laski ja verokertymän kasvu hidastui vuonna Vuonna julkisyhteisöjen ja Euroopan Unionin toimielimien keräämien verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen
Kaupan varastotilasto
Kauppa 2010 Kaupan varastotilasto 2010, 3. vuosineljännes Kaupan varastot laskivat 7,3 prosenttia vuoden 2010 kolmannella neljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan syyskuun
Verot ja veronluonteiset maksut 2011
Julkinen talous 2012 Verot ja veronluonteiset maksut Veroaste 43,4 prosenttia vuonna Veroaste oli 43,4 prosenttia vuonna. Veroaste kuvaa verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhdetta bruttokansantuotteeseen.
Menetelmäseloste. 1.2 Keskeiset käsitteet ja luokitukset
Menetelmäseloste 1. Tilastotietojen relevanssi 2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus 4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus 5. Tietojen saatavuus
Verot ja veronluonteiset maksut 2016
Julkinen talous 2017 Verot ja veronluonteiset maksut 2016 Verokertymä kasvoi 3,2 prosenttia vuonna 2016 Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 3,2 prosenttia vuonna 2016. Kertymä oli
Ajoneuvoperusteisten verojen osuus ympäristöverojen kertymästä kasvoi eniten vuonna 2010
Ympäristö ja luonnonvarat 0 Ympäristöverot 00 Ajoneuvoperusteisten verojen osuus ympäristöverojen kertymästä kasvoi eniten vuonna 00 Ympäristöverojen kertymä oli vuonna 00 lähes viisi miljardia euroa.
Verot ja veronluonteiset maksut 2013
Julkinen talous 2014 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi vuonna Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 3,9 prosenttia vuonna. Kertymä oli yhteensä 88,2 miljardia euroa.
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2012 Teollisuuden varastotilasto 2011, 4. neljännes Varastojen arvo teollisuudessa kasvoi vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2008 Teollisuuden varastotilasto Tehdasteollisuuden varastot kasvoivat vuoden takaisesta vuoden 2008 kolmannella neljänneksellä Tehdasteollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2008 syyskuun lopussa