Rakentamisen tilinpäätöstilasto
|
|
- Taisto Lahtinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Yritykset 2010 Rakentamisen tilinpäätöstilasto 2009, ennakko Rakentamisen liikevaihto supistui vuonna 2009 Rakentamisen liikevaihto oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 24 miljardia euroa vuonna Liikevaihto supistui 11,2 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Pk-sektorin liikevaihto pieneni 7,2 prosenttia ja oli 15 miljardia euroa. Suurille yrityksille liikevaihtoa kertyi 9 miljardia euroa, mikä oli 17,1 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Talonrakentamisen liikevaihto oli 10,5 miljardia euroa supistuen 1,6 miljardia edellisestä vuodesta. Rakentamisen liikevaihdon muutos 2008 ja 2009* Rakentamisen varsinaisen toiminnan kannattavuus eli käyttökate oli 8,1 prosenttia liiketoiminnan tuotoista, edellisvuoteen verrattuna se heikkeni 0,3 prosenttiyksikköä. Samalla nettotulos putosi 3,7 prosenttiin ja kokonaistulos 3,4 prosenttiin liiketoiminnan tuotoista. Rakennustoiminta tuotti voittoa 1,3 miljardia euroa, mikä oli 5,4 prosenttia tuotoista. Pk-sektorin kannattavuus heikkeni edelliseen vuoteen verrattuna, mutta se oli kuitenkin parempi kuin suurten yritysten. Pk-sektorin käyttökate- ja nettotulosprosentit heikkenivät noin puoli prosenttiyksikköä edellisvuodesta ja olivat 10,1 ja 3,9 prosenttia tuotoista. Suurten yritysten käyttökate oli 4,7 prosenttia tuotoista heiketen 0,2 prosenttiyksikköä. Nettotulos sen sijaan koheni 0,3 prosenttiyksikköä ja oli 3,5 prosenttia tuotoista. Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.
2 Kokonaisvelat suhteessa liikevaihtoon kasvoivat 3,4 prosenttiyksikköä ja olivat 53,5 prosenttia. Samalla omavaraisuusaste kohosi 1,4 prosenttiyksikköä ollen 34 prosenttia taseesta. Kokonaispääoman tuotto heikkeni 1,4 prosenttiyksikköä 7,3 prosenttiin taseesta. Tiedot perustuvat verohallinnon elinkeinoverotusaineistoihin. Tietoja on täydennetty Tilastokeskuksen omalla kyselyllä. 2
3 Sisällys Rakentaminen 2009, ennakko Liikevaihto Kannattavuus Rahoitus Investoinnit Jalostusarvo...8 Taulukot Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Rakentamisen tuloksen muodostuminen 2009, ennakkotieto...9 Liitetaulukko 2. Rakentamisen tunnusluvut 2009, ennakkotieto...9 Kuviot Kuvio 1. Rakentamisen liikevaihdon muutos suuruusluokittain 2008 ja 2009*...4 Kuvio 2. Rakentamisen liikevaihto toimialoittain *...4 Kuvio 3. Rakentamisen kannattavuus *...5 Kuvio 4. Rakentamisen toimintakulut ja käyttökate 2009*...5 Kuvio 5. Rakentamisen kannattavuus suuruusluokittain 2009*...6 Kuvio 6. Rakentamisen käyttökate toimialoittain *...6 Kuvio 7. Talonrakentamisen kannattavuus *...7 Kuvio 8. Rakentamisen aineelliset nettoinvestoinnit toimialoittain *...7 Kuvio 9. Rakentamisen jalostusarvo toimialoittain *...8 Rakentamisen tilinpäätöstilaston laatuseloste
4 Rakentaminen 2009, ennakko 1. Liikevaihto Rakentamisen liikevaihto oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 24 miljardia euroa vuonna Liikevaihto supistui 3 miljardia euroa eli 11,2 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Kuvio 1. Rakentamisen liikevaihdon muutos suuruusluokittain 2008 ja 2009* Pk-sektorin osuus liikevaihdosta oli 62,6 prosenttia eli 15 miljardia euroa. Pk-sektorin liikevaihto pieneni 7,2 prosenttia eli runsaan miljardin. Suurten yritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli 9 miljardia euroa supistuen edellisvuodesta 17,1 prosenttia. Kuvio 2. Rakentamisen liikevaihto toimialoittain * Rakentamisen liikevaihdosta 43,8 prosenttia tuli talonrakentamisesta, 42,1 prosenttia erikoistuneesta rakennustoiminnasta sekä 14,1 prosenttia maa- ja vesirakentamisesta. Talonrakentamisen liikevaihto pieneni 1,6 miljardia, maa- ja vesirakentamisen 217 miljoonaa ja erikoistuneen rakennustoiminnan 1,2 miljardia euroa. 4
5 2. Kannattavuus Kuvio 3. Rakentamisen kannattavuus * Rakentamisen kannattavuus heikkeni käyttökatteella mitattuna 0,3 prosenttiyksikköä edelliseen vuoteen verrattuna. Nettotulos putosi 3,7 prosenttiin ja kokonaistulos 3,4 prosenttiin liiketoiminnan tuotoista. Kuvio 4. Rakentamisen toimintakulut ja käyttökate 2009* Yritysten tuotot supistuivat edellisestä vuodesta 3 miljardia euroa. Samalla myös varsinaisen toiminnan kulut pienenivät 2,7 miljardia ja veivät 91,9 prosenttia liiketoiminnan tuotoista. Pääoma- ja rahoituskulujen kattamiseen jäi 2 miljardia euroa, jolloin käyttökateprosentti oli 8,1. Rakennustoiminta tuotti 1,3 miljardia euroa voittoa, mikä oli 5,4 prosenttia tuotoista. 5
6 Kuvio 5. Rakentamisen kannattavuus suuruusluokittain 2009* Pk-sektorin kannattavuus heikkeni edelliseen vuoteen verrattuna, mutta se oli kuitenkin parempi kuin suurten yritysten. Pk-sektorille kertyi käyttökatetta 1,5 miljardia euroa eli 10,1 prosenttia tuotoista. Käyttökate- ja nettotulosprosentit heikkenivät noin puoli prosenttiyksikköä edellisvuodesta. Voittoa pk-sektorin toiminta tuotti runsaan miljardin, mikä oli 177 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Suurten yritysten käyttökate heikkeni 0,2 prosenttiyksikköä vuotta aiemmasta ja oli 4,7 prosenttia tuotoista vuonna Nettotulos sen sijaan koheni 0,3 prosenttiyksikköä ja oli 3,5 prosenttia tuotoista. Suurten yritysten voitto supistui 115 miljoonaa euroa edellisestä vuodesta ja sitä kertyi 225 miljoonaa euroa. Kuvio 6. Rakentamisen käyttökate toimialoittain * Rakentamisen alatoimialoista kannattavuus heikkeni eniten erikoistuneessa rakennustoiminnassa, jonka kannattavuuden tunnusluvut laskivat kautta linjan yhdellä prosenttiyksiköllä. Käyttökate putosi 1,3 prosenttiyksikköä ja oli 9,7 prosenttia liiketoiminnan tuotoista. Maa- ja vesirakentamisen kannattavuuden tunnusluvuista käyttökate parani 1,3 prosenttiyksikköä 6,8 prosenttiin tuotoista. Kokonais- ja tilikaudentulokset heikkenivät 0,6 prosenttiyksikköä ja olivat 0,2 ja 0,4 prosenttia liiketoiminnan tuotoista. 6
7 Kuvio 7. Talonrakentamisen kannattavuus * Talonrakentamisen käyttökate pysyi edellisen vuoden tasolla 7 prosentissa liiketoiminnan tuotoista, nettotulos koheni puoli prosenttiyksikköä. Sen sijaan kokonais- ja tilikauden tulokset jäivät niukasti alle edellisvuoden tason. 3. Rahoitus Rakentamisen kokonaisvelkojen suhteellinen osuus liikevaihdosta kasvoi 3,4 prosenttiyksikköä edellisestä vuodesta ja oli 53,5 prosenttia. Samalla omavaraisuusaste kohosi 1,4 prosenttiyksikköä 34 prosenttiin taseesta. Pk-yritysten kokonaisvelat kasvoivat 4,1 prosenttiyksikköä ja olivat 41,7 prosenttia suhteessa liikevaihtoon. Omavaraisuusaste koheni 0,6 prosenttiyksikköä 37,9 prosenttiin taseesta. Rakentamisessa toimintaan sitoutuneelle pääomalle tuli 7,3 prosentin tuotto. Vuotta aiemmin tuotto oli 8,7 prosenttia. Pk-yrityksillä tuotto jäi 2,3 prosenttiyksikköä alle edellisvuoden tason ja oli 9,8 prosenttia. 4. Investoinnit Kuvio 8. Rakentamisen aineelliset nettoinvestoinnit toimialoittain * Vuonna 2009 rakentamisen aineelliset nettoinvestoinnit pienenivät huomattavasti edelliseen vuoteen verrattuna. Nettoinvestointien määrä oli 647 miljoonaa euroa. Liikevaihtoon suhteutettuna nettoinvestoinnit olivat 2,7 prosenttia. Alatoimialoista suhteellisesti eniten investoitiin erikoistuneessa rakennustoiminnassa, jonka investoinnit olivat 4,1 prosenttia suhteessa liikevaihtoon. Talonrakentamisen investoinnit olivat 151 miljoonaa euroa eli 1,4 prosenttia liikevaihdosta. 7
8 5. Jalostusarvo Rakentamisen jalostusarvo oli 8,1 miljardia euroa, josta pk-yritysten osuus oli 5,8 miljardia euroa. Jalostusarvosta kului henkilöstökulujen kattamiseen 75,9 prosenttia. Pk-yrityksillä henkilöstökulut veivät 73,3 prosenttia jalostusarvosta. Kuvio 9. Rakentamisen jalostusarvo toimialoittain * Talonrakentamisen jalostusarvo oli 2,9 miljardia euroa sekä maa- ja vesirakentamisessa runsas miljardi. Erikoistuneessa rakennustoiminnassa jalostusarvoa syntyi 4,1 miljardia euroa. 8
9 Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Rakentamisen tuloksen muodostuminen 2009, ennakkotieto TULOKSEN MUODOSTUMINEN Liikevaihto Liiketoiminnan muut tuotot 1) LIIKETOIMINNAN TUOTOT YHTEENSÄ Aine- ja tarvikekäyttö Ulkopuoliset palvelut Palkat ja henkilösivukulut yhteensä Laskennallinen palkkakorjaus F Rakentaminen 41 Talonrakentaminen 1000 euroa euroa Maa- ja vesirakentaminen 1000 euroa Erikoistunut rakennustoiminta 1000 euroa Liiketoiminnan muut kulut 2) Valmistevarastojen lisäys/vähennys KÄYTTÖKATE Poistot ja arvonalentumiset yhteensä LIIKETULOS Rahoitustuotot Rahoituskulut Verot NETTOTULOS Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Käyttöomaisuuden myyntivoitot ja fuusiovoitot Käyttöomaisuuden myyntitappiot ja fuusiotappiot KOKONAISTULOS Tilinpäätössiirrot yhteensä Laskennallinen palkkakorjaus (palautus) TILIKAUDEN TULOS 1) pl. käyttöomaisuuden myyntivoitot ja fuusiovoitot ) pl. käyttöomaisuuden myyntitappiot ja fuusiotappiot Liitetaulukko 2. Rakentamisen tunnusluvut 2009, ennakkotieto TUNNUSLUVUT Jalostusarvo, 1000 euroa Aineelliset nettoinvestoinnit, 1000 euroa Jalostusarvo/henkilöstökulut Käyttökate-% Rahoitustulos-% Nettotulos-% Kokonaistulos-% Kokonaispääoman tuotto-% F Rakentaminen 41 Talonrakentaminen ,3 8,1 6,6 3,7 3,4 7, ,4 7,0 6,0 4,6 4,2 7,2 42 Maa- ja vesirakentaminen ,3 6,8 4,9 0,7 0,2 3,1 43 Erikoistunut rakennustoiminta ,3 9,7 7,9 3,8 3,8 9,6 9
10 TUNNUSLUVUT Omavaraisuusaste, % Kokonaisvelat/liikevaihto-% F Rakentaminen 41 Talonrakentaminen 34,0 53,5 31,2 68,1 42 Maa- ja vesirakentaminen 23,0 59,1 43 Erikoistunut rakennustoiminta 43,2 36,1 10
11 Rakentamisen tilinpäätöstilaston laatuseloste 1. Tilastotietojen relevanssi Tilinpäätöstilaston ennakkotiedot vuodelta 2009 sisältää tietoja eri toimialojen tuloksen muodostumisesta ja kannattavuudesta. Keskeiset tunnusluvut on laskettu erikseen pk-sektorille ja koko toimialalle. Tilastoyksikkönä on yritys. Kuvausalueen ulkopuolelle jäävät julkisen sektorin viranomaisyksiköt, voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, rahoitus ja vakuutustoiminta sekä ne maatilatalouden yksiköt, jotka eivät toimi työnantajina. Lopullisesta tilastosta poiketen ennakkotilastossa ei ole mukana kuntien liikelaitosten tietoja. Yksilöivänä tunnuksena on yrityksen liike- ja yhteisötunnus eli y-tunnus. Tilasto sisältää tuloslaskelman tiedot pääkohdittain, sekä näistä lasketut kannattavuuden keskeiset tunnusluvut. Ennakkotilastossa taseesta on julkaistu taseen loppusumma ja taseesta laskettuja tunnuslukuja. Lisäksi tilasto sisältää yritysten perus- ja luokittelutietoja, jotka saadaan Tilastokeskuksen yritysrekisteristä. Tilastotietoja käytetään Suomen yrityssektorin rakenteiden, kannattavuuden ja kehityksen analysointiin ja seurantaan. Tietojen suurimpia käyttäjiä ovat elinkeinoelämän edustajat, tutkimuslaitokset, julkinen hallinto ja kansainväliset tahot kuten Euroopan komissio ja OECD. Tilastojen käyttöä ja luovuttamista koskevat yleiset salaussäännöt. Tuloslaskelma Tuloslaskelma esitetään ryhmitettynä siten, että siitä käy ilmi tuloksen muodostumisen kannalta keskeiset erät, käyttökate, liikevoitto, nettotulos ja kokonaistulos. Käyttöomaisuuden myyntivoitot ja fuusiovoitot sekä myyntitappiot ja fuusiotappiot esitetään satunnaisina erinä. Ennen käyttökatetta esitetty laskennallinen palkkakorjaus oikaistaan satunnaisten erien jälkeen ennen tilikauden tulosta. Tilikauden tulos on virallisen tuloslaskelman mukainen. Tunnusluvut Tunnusluvut on laskettu Yritystutkimusneuvottelukunnan ohjeita noudattaen niin pitkälle kuin se on tietosisällön puolesta mahdollista. Liiketoiminnan laajuutta kuvaavat tunnusluvut Kannattavuutta kuvaavat tunnusluvut Tehokkuutta kuvaavat tunnusluvut 11
12 Rahoitusta kuvaavat tunnusluvut Yritys Tilastoyksikkönä on yritys. Yrityksellä tarkoitetaan yhden tai useamman henkilön yhdessä harjoittamaa taloudellista toimintaa, joka tähtää kannattavaan tulokseen. Yrityksiä ovat: - ammatin- ja liikkeenharjoittajat, jotka toimivat omalla nimellään tai rekisteröidyllä toiminimellä, - oikeushenkilöt (esim. osakeyhtiö, kommandiittiyhtiö, avoin yhtiö, osuuskunta, säästöpankki ja taloudellinen yhdistys), - valtion ja kuntien liikelaitokset. Toimialaluokitus Käytetty toimialaluokitus on Toimialaluokitus 2008 (Tilastokeskus, käsikirjoja 4, Helsinki 2008). Toimialaluokitus 2008 perustuu EU:n toimialastandardiin NACE Rev.2:een siten, että NACE:n nelinumerotasoa on tarkennettu kansallisia tarpeita varten viidennellä numerolla. Tilastoja voidaan tuottaa tarkimmalla toimialatasolla tietojen salaussääntöjen puitteissa. Oikeudellinen muoto Käytetty oikeudellinen eli juridinen muoto on yritysrekisterin käyttämä luokitus. Verohallinnon asiakastietokannassa olevat oikeudelliset muodot muutetaan Yritys- ja toimipaikkarekisterissä YTR:n käyttämän luokituksen mukaiseksi. Kokoluokitus EU:n komission suositus ( ) pienten ja keskisuurten (PK) yritysten määritelmästä (2003/361/EY, Euroopan yhteisöjen virallinen lehti N:o L 124/2003) määrittelee PK -yritykset sekä pienet yritykset seuraavien sääntöjen mukaan. 1. Pienet ja keskisuuret yritykset määritellään yrityksiksi, - joiden palveluksessa on vähemmän kuin 250 työntekijää ja joiden - vuosiliikevaihto on enintään 50 miljoonaa euroa tai - taseen loppusumma on enintään 43 miljoonaa euroa ja - jotka täyttävät kohdassa 4 määritellyn perusteen riippumattomuudesta. 2. Pieni yritys määritellään yritykseksi, - jonka palveluksessa on vähemmän kuin 50 työntekijää ja jonka - vuosiliikevaihto on enintään 10 miljoonaa euroa tai - taseen loppusumma on enintään 10 miljoonaa euroa ja - joka täyttää kohdassa 4 määritellyn perusteen riippumattomuudesta. 3. Mikroyritys määritellään yritykseksi, - jonka palveluksessa on vähemmän kuin 10 työntekijää ja jonka - vuosiliikevaihto on enintään 2 miljoonaa euroa tai - taseen loppusumma on enintään 2 miljoonaa euroa ja - joka täyttää kohdassa 4 määritellyn perusteen riippumattomuudesta. 4. Riippumattomia yrityksiä ovat ne yritykset, joiden pääomasta tai äänivaltaisista osakkeista 25 prosenttia tai enemmän ei ole yhden sellaisen yrityksen omistuksessa tai sellaisten yritysten yhteisomistuksessa, joihin ei voida soveltaa tilanteen mukaan joko PK -yrityksen tai pienen yrityksen määritelmää. Suuruusluokkien liikevaihto- ja taseen loppusumman rajoja tarkistettiin vuonna Suuruusluokkien tiedot edellisiin vuosiin eivät ole tästä johtuen täysin vertailukelpoisia. 12
13 Tietolähde Rakennetilastojen pääasiallinen tietolähde on verohallinnon elinkeinoverotusaineistot, joita täydennetään puuttuvien tietojen osalta Tilastokeskuksen omalla kyselylomakkeella ja virallisen tilinpäätöksen tiedolla. Tilinpäätöstilastot on laadittu vuodesta 2000 lähtien voimaan tullutta uutta kirjanpitolakia ja -asetusta noudattaen (Kirjanpitolaki ja -asetus / 1336) Tärkeimmät Tilinpäätöstilastojen laadintaan vaikuttavat tilastoalan asetukset ovat seuraavat: 1. Yritystoiminnan rakennetilastoasetus. Keskeinen vuosittaisten yritystoiminnan tilastojen laatimista ohjaava asetus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) No 295/ Tilastoyksikköasetus. Yritystoiminnan tilastoinnissa sovellettava tilastoyksiköitä koskeva asetus Euroopan neuvoston asetus No 696/ Toimialaluokitusasetus. Toimialaluokitus 2008 perustuu Euroopan unionin yhteiseen toimialaluokitukseen, NACE Rev.2:een, jota on tarkennettu kansallisia tarpeita varten viidennellä tasolla. 2.Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Tilaston peruskehikon muodostaa Tilastokeskuksen yritys- ja toimipaikkarekisteri. Yritysrekisteristä saadaan tilaston keskeiset luokitusmuuttujat kuten toimiala, sektori, oikeudellinen muoto, omistajatyyppi, alue sekä henkilöstön määrä ja suuruusluokka. Tilinpäätöstilastoon yritykset on valittu käyttäen samoja rajauksia toiminta-ajan, henkilöstön ja liikevaihdon suhteen kuin yritysrekisterissä. Myös yhdenkertaista kirjanpitoa pitävät ammatinharjoittajat sisältyvät tilinpäätöstilastoon. Tilinpäätöstilaston aineisto perustuu verohallinnon elinkeinoverotusaineistoon ja Tilastokeskuksen yritystiedusteluun. Elinkeinoverotusaineisto sisältää kaikkien elinkeinoverotuslain alaisten yritysten ja ammatinharjoittajien tilinpäätöstiedot. Se on ollut Tilastokeskuksen käytettävissä vuodesta 1994 lähtien. Omalla tiedustelulla kerätään vuosittain tietoja noin yritykseltä. Tiedustelun piiriin kuuluvat toimialojen Kaivostoiminta ja louhinta, Teollisuus, Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto sekä Vesihuolto, viemärija jätevesihuolto ja muu ympäristön puhtaanapito kaikki yli 50 henkilöä työllistävät yritykset henkilöä työllistävistä yrityksistä tiedusteluun on valittu yritykset satunnaisotannalla. Muiden toimialojen kaikki yli 100 henkilöä työllistävät yritykset kuuluvat tiedustelun piiriin ja henkilöä työllistävistä yrityksistä tiedusteluun on valittu yritykset satunnaisotannalla. Tiedustelun piiriin kuuluu myös joitain henkilöstömäärältään pienempiä yrityksiä sekä kaikki kunnalliset liikelaitokset. Omassa tiedustelussa kerätään investointitietoja ja muita tilinpäätöksen lisätietoja. Oman kyselyn aineistoa tarkistetaan erilaisilla aineiston sisäisillä loogisuus- ja suhdelukutesteillä. Tietoja verrataan myös muihin tietolähteisiin. Patentti- ja rekisterihallituksen elektronista kuva-arkistoa käytetään tietojen tarkistamisessa. 3.Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Tilinpäätöstilasto sisältää kattavasti tiedot kaikista liikeyrityksistä lähes kaikilta toimialoilta. Maatilataloudesta ovat mukana työnantajina toimivat tilat. Tilinpäätöstilasto ei sisällä seuraavien toimialojen tietoja: 12, 64, 65, 66, 84, 851, 852, 853, 854, 85591, 856, 86210, 91010, 94 (toimialaluokitus 2008). Otokseen kuuluvien yritysten tiedot tarkistetaan yrityskohtaisesti. Pienempien ja vastaamattomien yritysten tuloslaskelmatiedot saadaan verohallinnon elinkeinoverotusaineistosta ja muista hallinnollisista aineistoista. Yritysten luokitustiedot kerätään pääsääntöisesti Tilastokeskuksen yritys- ja toimipaikkarekisteristä. Elinkeinoverotusaineisto on tärkeä tilaston tietolähde. Aineiston laatu tarkistetaan ja korjataan ohjelmallisesti. Liikevaihdon mukaan noin kahdelle prosentille yrityksistä tiedot imputoidaan käyttäen vastaajaluovuttaja -menetelmiä. Myös kyselyn ulkopuolisten yritysten omaan kyselyyn sisältyvät lisätiedot imputoidaan käyttäen malliluovuttaja -menetelmää. Liiketoiminnan kuukausikuvaajien liikevaihto on laskettu verohallinnon maksuvalvonta-aineistosta. Liikevaihdon määrittely arvonlisäveroilmoituksessa ei täysin vastaa tuloslaskelman liikevaihtoa. 13
14 Tilinpäätöstilastossa yritysten kokoluokitteluna on käytetty EU:n komission suositusta. Tämän johdosta jakautuminen kokoluokkiin eroaa Suomen yritykset -julkaisussa esitetyistä luvuista. Pääasiallinen syy on ehto riippumattomuudesta. Suomen yritykset -julkaisussa pienet ja keskisuuret yritykset on määritelty vain henkilökunnan perusteella. 4.Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus Yritysten tilinpäätöstilastosta julkaistaan vuosittain ennakolliset ja lopulliset tilastot. Ennakkotiedot valmistuvat tilastovuotta seuraavan vuoden syyskuussa ja lopulliset tiedot tämän jälkeen helmikuussa. Tilinpäätöstilastoa on laadittu vuodesta Tietojen saatavuus Tilinpäätöstietoja on saatavissa toimialoittain ja suuruusluokittain Tilastokeskuksen internet-sivuilta. 6. Tilaston vertailukelpoisuus Tilastotietojen eri ajankohtien vertailukelpoisuuteen vaikuttaa kirjanpitolain muutokset. Vuoden 2003 tilastossa otettiin käyttöön laskennallinen palkkakorjaus. Palkkakorjaus on tehty pienille yrityksille, joilla yrittäjien tekemä palkaton työpanos on suuri. Palkkakorjaus parantaa yritysten välistä vertailtavuutta. Tiedot on julkaistu siten, että tiedot on saatavissa myös ilman palkkakorjausta. 7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys Tilastotiedoista on saatavilla vuoden 2002 toimialaluokituksella yhtenäinen aikasarja Kuitenkin yhtenäisyyttä muihin tilastoihin rajoittavat käsitteelliset ja menetelmälliset asiat: 1. Liiketoiminnan kuukausikuvaajien liikevaihto on laskettu verohallinnon maksuvalvonta-aineistosta. Liikevaihdon määrittely arvonlisäveroilmoituksessa ei täysin vastaa tuloslaskelman liikevaihtoa. 2. Yritys- ja toimipaikkarekisterin tilastoissa yritysten määrä on suurempi kuin rakennetilaston tilinpäätöstilastossa. Ero syntyy pääasiassa rahoitus- ja vakuutustoiminnan sekä julkisen hallinnon yritysten puuttumisesta tilinpäätöstilaston luvuista. Myös yritysten luokittelussa toimialoille on jonkin verran eroja. Toimialoittaiset luvut saattavat poiketa yritys- ja toimipaikkarekisterin luvuista myös fuusiokorjausten erilaisesta ajoituksesta johtuen. Tilinpäätöstilastossa fuusiokorjaukset tehdään tapahtumavuonna, mutta yritys- ja toimipaikkarekisterissä vasta seuraavana vuonna. Yritys- ja toimipaikkarekisteri ei myöskään tilastoi kunnallisia liikelaitoksia. 3. Tilinpäätöstilastossa yritysten kokoluokitteluna on käytetty EU:n komission suositusta. Tämän johdosta jakautuminen kokoluokkiin eroaa Yritys- ja toimipaikkarekisterin tilastoissa esitetyistä luvuista. Pääasiallinen syy on ehto riippumattomuudesta. Yritys- ja toimipaikkarekisterin tilastoissa pienet ja keskisuuret yritykset on määritelty vain henkilökunnan perusteella. 4. Kansantalouden tilinpidon toimialoittainen arvonlisäys perushintaan poikkeaa tilinpäätöstilaston jalostusarvosta, koska kansantalouden tilinpidon laskelmat laaditaan toimipaikoittain. Tilinpäätöstilastojen jalostusarvon laskenta pohjautuu yritystason tietoihin. 14
15 Yritykset 2010 Lisätietoja Seija Kolehmainen Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds Asiakaspalaute: Tilastokeskus, myyntipalvelu PL 4C TILASTOKESKUS puh. (09) faksi (09) myynti@tilastokeskus.fi ISSN = Suomen virallinen tilasto ISSN (pdf)
Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto
Yritykset 2011 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2010, ennakko Majoitus- ja ravitsemistoiminnan kannattavuus parani vuonna 2010 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan käyttökate oli Tilastokeskuksen
Liikenteen tilinpäätöstilasto
Yritykset 2012 Liikenteen tilinpäätöstilasto 2011, ennakko Liikenteen liikevaihto kasvoi 7 prosenttia vuonna 2011 Liikenteen toimialoista julkaisussa ovat mukana linja-autoliikenne, kuorma-autoliikenne,
Informaatiopalvelujen tilinpäätöstilasto
Yritykset 2013 Informaatiopalvelujen tilinpäätöstilasto 2012, ennakko Informaatiopalvelujen liikevaihto kasvoi 2 prosenttia vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2012 informaatiopalvelut keräsi liikevaihtoa
Informaatiopalvelujen tilinpäätöstilasto
Yritykset 2012 Informaatiopalvelujen tilinpäätöstilasto 2011, ennakko Informaatiopalvelujen liikevaihto kasvoi 3 prosenttia vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2011 informaatiopalvelut keräsi liikevaihtoa
Liikenteen tilinpäätöstilasto
Yritykset 2013 Liikenteen tilinpäätöstilasto 2012, ennakko Liikenteen liikevaihto kasvoi 3 prosenttia vuonna 2012 Liikenteen toimialoista julkaisussa ovat mukana linja-autoliikenne, kuorma-autoliikenne,
Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto
Yritykset 2012 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2011, ennakko Pk-yritykset kasvattivat toimialan liikevaihtoa vuonna 2011 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan yritykset tekivät kohtalaisen
Rakentamisen tilinpäätöstilasto
Yritykset 2012 Rakentamisen tilinpäätöstilasto 2011, ennakko Rakentamisen liikevaihto kipusi taantumaa edeltävälle tasolle vuonna 2011 Rakentamisen liikevaihto oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan
Rakentamisen tilinpäätöstilasto
Yritykset 2013 Rakentamisen tilinpäätöstilasto 2012, ennakko Rakentamisen pk-yritysten liikevaihto kasvoi 6,3 prosenttia vuonna 2012 Rakentamisen liikevaihto oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan
Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto
Yritykset 2013 Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2012, ennakko Liike-elämän palvelujen liikevaihdon kasvu heikkeni vuonna 2012 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan liike-elämän palvelujen yhteenlaskettu
Kaupan tilinpäätöstilasto
Yritykset 2012 Kaupan tilinpäätöstilasto 2011, ennakko Kaupan liikevaihdon vahvasta kasvusta neljännes tuli autokaupasta vuonna 2011 Kaupan yritysten liikevaihto nousi Tilastokeskuksen ennakkotietojen
Kaupan tilinpäätöstilasto
Yritykset 2011 Kaupan tilinpäätöstilasto 2010, ennakko Kaupan liikevaihto kasvoi ja kannattavuus koheni 2010* Kauppa keräsi liikevaihtoa vuonna 2010 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 115,5 miljardia
Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2010
Yritykset 2012 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2010 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan kannattavuus parani vuonna 2010 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan käyttökate oli Tilastokeskuksen
Teollisuuden tilinpäätöstilasto
Yritykset 2012 Teollisuuden tilinpäätöstilasto 2011, ennakko Tehdasteollisuuden liikevaihto kasvoi, mutta kannattavuus heikkeni vuonna 2011 Tehdasteollisuuden (Toimiala C) liikevaihto oli Tilastokeskuksen
Informaatiopalvelujen tilinpäätöstilasto 2008, ennakko
Yritykset 2009 Informaatiopalvelujen tilinpäätöstilasto 2008, ennakko Informaatiopalvelujen toimialat kasvoivat maltillisesti vuonna 2008, toimialaryhmän veturina oli ohjelmistot ja konsultointi -ala Informaatiopalvelut
Kaupan tilinpäätöstilasto
Yritykset 2010 Kaupan tilinpäätöstilasto 2009, ennakko Kaupan liikevaihto putosi 13,9 prosenttia 2009 Kauppa keräsi liikevaihtoa vuonna 2009 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 108,1 miljardia euroa.
Kaupan tilinpäätöstilasto
Yritykset 2013 Kaupan tilinpäätöstilasto 2012, ennakko Kaupan liikevaihto kasvoi, kannattavuus heikkeni vuonna 2012 Kaupan yritysten (toimiala G) liikevaihto nousi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan
Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto
Yritykset 2010 Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2009, ennakko Liike-elämän palvelujen liikevaihto laski 7 prosenttia vuonna 2009 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan liike-elämän palvelujen
Teollisuuden tilinpäätöstilasto
Yritykset 2013 Teollisuuden tilinpäätöstilasto 2012, ennakko Metalliteollisuus painoi tehdasteollisuuden kannattavuutta alas vuonna 2012 Tehdasteollisuuden (Toimiala C) liikevaihto oli Tilastokeskuksen
Liikenteen tilinpäätöstilasto 2008, ennakko
Yritykset 2009 Liikenteen tilinpäätöstilasto 2008, ennakko Vesiliikenteen liikevaihto kasvoi 5 prosenttia Liikenteen toimialoista julkaisussa ovat mukana vesiliikenne ja huolinta. Näillä toimialoilla kertyi
Kaupan tilinpäätöstilasto 2008, ennakko
Yritykset 2009 Kaupan tilinpäätöstilasto 2008, ennakko Kaupan liikevaihto kasvoi 6,1 prosenttia vuonna 2008* Kaupan liikevaihto kohosi vuonna 2008 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 125,5 miljardiin
Teollisuuden tilinpäätöstilasto
Yritykset 2011 Teollisuuden tilinpäätöstilasto 2010, ennakko Tehdasteollisuuden kannattavuus koheni 2010 Tehdasteollisuuden kannattavuus elpyi taantuman jälkeen vuonna 2010. Tehdasteollisuuden toiminnan
Rakentamisen tilinpäätöstilasto 2010
Yritykset 2012 Rakentamisen tilinpäätöstilasto 2010 Rakentamisen liikevaihto säilyi ennallaan vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan rakentamisen liikevaihto oli 24,1 miljardia euroa vuonna 2010. Liikevaihto
Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2009
Yritykset 2011 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2009 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan kannattavuus heikkeni vuonna 2009 Majoitus ja ravitsemistoiminnan liikevaihto oli vuonna 2009 yhteensä
Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2011
Yritykset 2013 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2011 Pk-yritykset kasvattivat toimialan liikevaihtoa vuonna 2011 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan yritysten kannattavuus parani vuonna
Rakentamisen tilinpäätöstilasto 2008
Yritykset 2009 Rakentamisen tilinpäätöstilasto 2008 Rakentamisen kasvu hidastui ja kannattavuus heikkeni vuonna 2008 Tilastokeskuksen mukaan rakentamisen kasvu hidastui selvästi vuonna 2008. Yrityksiä
Kaupan tilinpäätöstilasto 2007, ennakko
Yritykset 2008 Kaupan tilinpäätöstilasto 2007, ennakko Kaupan liikevaihto kasvoi 8,6 prosenttia vuonna 2007 Kaupan liikevaihto kohosi vuonna 2007 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 118 miljardiin
Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2012
Yritykset 2014 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2012 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan kannattavuus heikkeni vuonna 2012 Tilastokeskuksen tilinpäätöstietojen mukaan majoitus- ja ravitsemistoiminnan
Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto
Yritykset 2014 Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto 2013, ennakko Yritysten liikevaihto laski 1,2 prosenttia vuonna 2013 Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilaston ennakkotiedot kattavat kaivostoiminnan
Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2008
Yritykset 2009 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2008 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan kannattavuus heikkeni vuonna 2008 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan liikevaihto oli vuonna 2008 Tilastokeskuksen
Rakentamisen tilinpäätöstilasto 2012
Yritykset 2014 Rakentamisen tilinpäätöstilasto 2012 Rakentamisen omavaraisuusaste vahvistui vuonna 2012 Rakentamisen omavaraisuusaste oli Tilastokeskuksen tilinpäätöstietojen mukaan 36,1 prosenttia vuonna
Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2007, ennakko
Yritykset 2008 Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2007, ennakko Tietojenkäsittelypalvelujen liikevaihto kasvoi 11 prosenttia vuonna 2007 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tietojenkäsittelypalvelun
Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2010
Yritykset 2012 Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2010 Liike-elämän palvelujen liikevaihto kasvoi 4,9 prosenttia vuonna 2010 Liike-elämän palvelujen toimialojen liikevaihto vuonna 2010 kasvoi 4,9
Kaupan tilinpäätöstilasto 2010
Yritykset 2012 Kaupan tilinpäätöstilasto 2010 Kaupan liikevaihdon kasvu suurten yritysten varassa vuonna 2010 Kaupan yritykset keräsivät liikevaihtoa Tilastokeskuksen mukaan 115,8 miljardia euroa vuonna
Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2008
Yritykset 2009 Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2008 Liike-elämän palvelujen liikevaihto kasvoi vielä 11,4 prosenttia vuonna 2008 Tilastokeskuksen tietojen mukaan liike-elämän palvelujen yritysten
Liikenteen tilinpäätöstilasto 2010
Yritykset 2012 Liikenteen tilinpäätöstilasto 2010 Liikenteen liikevaihto nousi vuonna 2010 Liikenteen toimialoista julkaisussa ovat mukana linja-autoliikenne, kuorma-autoliikenne, vesiliikenne, huolinta
Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2009
Yritykset 2011 Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2009 Liike-elämän palvelujen liikevaihto laski 6,5 prosenttia vuonna 2009 Tilastokeskuksen tietojen mukaan liike-elämän palvelujen yritysten liikevaihto
Informaatiopalvelujen tilinpäätöstilasto 2009
Yritykset 2011 Informaatiopalvelujen tilinpäätöstilasto 2009 Informaatiopalvelujen liikevaihto laski 3 prosenttia vuonna 2009 Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2009 informaatiopalvelut keräsi liikevaihtoa
Kaupan tilinpäätöstilasto 2009
Yritykset 2011 Kaupan tilinpäätöstilasto 2009 Kaupan liikevaihto romahti vuonna 2009 Kaupan yritykset keräsivät liikevaihtoa Tilastokeskuksen mukaan 108,6 miljardia euroa vuonna 2009. Liikevaihto heikkeni
Liikenteen tilinpäätöstilasto 2008
Yritykset 2009 Liikenteen tilinpäätöstilasto 2008 Liikenteen kannattavuus heikkeni vuonna 2008 Liikenteen toimialoista julkaisussa ovat mukana linja-autoliikenne, kuorma-autoliikenne, vesiliikenne, huolinta
Kaupan tilinpäätöstilasto 2012
Yritykset 2014 Kaupan tilinpäätöstilasto 2012 Liikevaihdon kasvusta huolimatta kannattavuus heikkeni kaupassa vuonna 2012 Kaupan yritysten (toimiala G) liikevaihto oli Tilastokeskuksen tilinpäätöstietojen
Liikenteen tilinpäätöstilasto 2007, ennakko
Yritykset 2008 Liikenteen tilinpäätöstilasto 2007, ennakko Teleliikenteen liikevaihto laski Liikenteen toimialoista julkaisussa ovat mukana vesiliikenne, huolinta ja rahtaus, matkatoimistot ja muu matkailua
Kaupan tilinpäätöstilasto 2008
Yritykset 2009 Kaupan tilinpäätöstilasto 2008 Kaupan liikevaihto kasvoi 6,2 prosenttia vuonna 2008 Kaupan yritykset keräsivät liikevaihtoa Tilastokeskuksen mukaan 125,6 miljardia euroa vuonna 2008. Liikevaihto
Teollisuuden tilinpäätöstilasto 2009
Yritykset 2011 Teollisuuden tilinpäätöstilasto 2009 Tehdasteollisuuden investoinnit supistuivat miljardi euroa vuonna 2009 Tehdasteollisuuden aineelliset investoinnit olivat Tilastokeskuksen tilinpäätöstietojen
Kaupan tilinpäätöstilasto 2011
Yritykset 2013 Kaupan tilinpäätöstilasto 2011 Kaupan liikevaihto kasvoi 8,1 prosenttia vuonna 2011 Kaupan yritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan 125,2 miljardia euroa vuonna 2011. Liikevaihtoa
Rakentamisen tilinpäätöstilasto 2007
Yritykset 2008 Rakentamisen tilinpäätöstilasto 2007 Rakentamisen liikevaihto kasvoi 15,5 prosenttia vuonna 2007 Tilastokeskuksen mukaan rakentamisen alalla kasvu jatkui edelleen vahvana vuonna 2007. Yrityksiä
Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2007
Yritykset 2008 Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2007 Liike-elämän palvelujen liikevaihto kasvoi 14,2 prosenttia vuonna 2007 Tilastokeskuksen tietojen mukaan liike-elämän palvelujen alalla kasvu
Liikenteen tilinpäätöstilasto 2012
Yritykset 2014 Liikenteen tilinpäätöstilasto 2012 Liikenteen liikevaihto kasvoi vuonna 2012 Liikenteen toimialoista julkaisussa ovat mukana linja-autoliikenne, kuorma-autoliikenne, vesiliikenne, huolinta
Informaatiopalvelujen tilinpäätöstilasto 2012
Yritykset 2014 Informaatiopalvelujen tilinpäätöstilasto 2012 Informaatiopalvelujen liikevaihto kasvoi 2012 Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2012 informaatiopalvelut keräsi liikevaihtoa 16,9 miljardia euroa,
Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2012
Yritykset 2014 Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2012 Liike-elämän palvelujen liikevaihdon kasvu heikkeni vuonna 2012 Tilastokeskuksen tilinpäätöstietojen mukaan liike-elämän palvelujen yhteenlaskettu
Informaatiopalvelujen tilinpäätöstilasto 2011
Yritykset 2013 Informaatiopalvelujen tilinpäätöstilasto 2011 Informaatiopalvelujen liikevaihto kasvoi 2011 Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2011 informaatiopalvelut keräsi liikevaihtoa 16,4 miljardia euroa,
Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2006
Yritykset 2008 Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2006 Liike-elämän palvelujen liikevaihto kasvoi 13,4 prosenttia vuonna 2006 Tilastokeskuksen mukaan liike-elämän palvelujen alalla kasvu jatkui
Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2007
Yritykset 2008 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2007 Majoitus- ja ravitsemistoiminnassa käyttökate rivakassa kasvussa 2007 Majoitus- ja ravitsemistoiminnassa Tilastokeskuksen mukaan
Teollisuuden tilinpäätöstilasto 2012
Yritykset 2014 Teollisuuden tilinpäätöstilasto 2012 Tehdasteollisuuden kokonaispääoman tuotto supistui vuonna 2012 Tehdasteollisuuden heikko kannattavuus heijastui myös kokonaispääoman tuottoon, joka oli
Kaupan tilinpäätöstilasto 2006
Yritykset 2008 Kaupan tilinpäätöstilasto 2006 Kaupan liikevaihto kasvoi 7,7 prosenttia vuonna 2006 Kaupan yrityset keräsivät liikevaihtoa vuonna 2006 Tilastokeskuksen mukaan 108,7 miljardia euroa. Liikevaihto
Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2006
Yritykset 2008 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilinpäätöstilasto 2006 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan kasvu voimistui ja kannattavuus heikkeni hieman vuonna 2006 Majoitus- ja ravitsemistoiminta kasvoi
Kaupan tilinpäätöstilasto 2007
Yritykset 2008 Kaupan tilinpäätöstilasto 2007 Autokaupan liikevaihdon vahva kasvu hidastui 5,5 prosenttiin vuonna 2007 Kaupan yritykset keräsivät liikevaihtoa Tilastokeskuksen mukaan 118,4 miljardia euroa
Teollisuuden tilinpäätöstilasto 2007
Yritykset 2008 Teollisuuden tilinpäätöstilasto 2007 Metsäteollisuuden kannattavuus putosi vuonna 2007 Vuonna 2007 tehdasteollisuuden liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan 150,2 miljardia euroa, josta
Rakentamisen tilinpäätöstilasto 2006
Yritykset 2008 Rakentamisen tilinpäätöstilasto 2006 Rakentamisen kannattavuus parani hieman vuonna 2006 Tilastokeskuksen mukaan rakentamisen käyttökate-, nettotulos- ja kokonaistulosprosentit kohenivat
Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto
Yritykset 2015 Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto 2014, ennakko Peliteollisuus oli kasvuala vuonna 2014 Yrityssektorin yhteen laskettu liikevaihto oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 382,7
Liikenne 2007. Teleliikenteen liikevaihto laski
Yritykset 2008 Liikenne 2007 Teleliikenteen liikevaihto laski Liikenteen toimialoista julkaisussa ovat mukana linja-autoliikenne, taksiliikenne, kuorma-autoliikenne, vesiliikenne, huolinta ja rahtaus,
Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto
Yritykset 2016 Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto 2015, ennakko Yritysten liikevaihto laski vuonna 2015 Yritysten (TOL B-S, pl. K) yhteen laskettu liikevaihto oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen
Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto
Yritykset 2017 Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto 2016, ennakko Palvelualojen kasvu jatkui 2016 Yritysten (TOL B-S, pl. K) yhteen laskettu liikevaihto oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaa 384
Liikenteen tilinpäätöstilasto 2006
Yritykset 2008 Liikenteen tilinpäätöstilasto 2006 Liikenteen toimialojen liikevaihto 19,5 miljardia euroa vuonna 2006 Liikenteen toimialoista julkaisussa ovat mukana linja-autoliikenne, taksiliikenne,
Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto
Yritykset 214 Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto Teollisuuden voitot romahtivat vuonna Teollisuuden (toimialat B ja C) liikevaihto oli 136,8 miljardia euroa vuonna. Vuotta aiemmin liikevaihtoa kertyi
Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto
Yritykset 2017 Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto 2016 Teollisuuden liikevoitto kasvoi 2016 Teollisuuden, rakentamisen, kaupan ja palvelualojen yritykset keräsivät liikevaihtoa yhteensä 385,1 miljardia
Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto
Yritykset 2015 Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto 2014 Teollisuuden tuotantopääoma hiipui edelleen vuonna 2014 Teollisuuden (toimiala C) käyttöomaisuusinvestoinnit olivat 7,5 miljardia euroa vuonna
Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto
Yritykset 2016 Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto 2015 Palvelualat keräsivät eniten liikevoittoa vuonna 2015 Teollisuuden, rakentamisen, kaupan ja palvelualojen yritykset keräsivät liikevaihtoa yhteensä
Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto
Yritykset 2018 Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto 2017 Teollisuuden jalostusarvosta 57 prosenttia henkilöstökuluihin 2017 Teollisuusyritysten (TOL C) yhteenlaskettu jalostusarvo oli 29,6 miljardia
Henkilöstörahastot 2007
Rahoitus ja vakuutus 2008 Henkilöstörahastot 2007 Henkilöstörahastojen arvo 493 miljoonaa euroa vuonna 2007 Henkilöstörahastojen yhteenlaskettu arvo oli 493 miljoonaa euroa vuonna 2007. Rahastojen arvo
Henkilöstörahastot 2008
Rahoitus ja vakuutus 009 Henkilöstörahastot 008 Henkilöstörahastojen arvo 41 miljoonaa euroa vuonna 008 Henkilöstörahastojen yhteenlaskettu arvo oli 41 miljoonaa euroa vuonna 008. Rahastojen arvo laski
Ympäristöliiketoiminta 2010
Ympäristö ja luonnonvarat 2011 Ympäristöliiketoiminta 2010 Metalliteollisuus suurin ympäristöliiketoiminnan tuottaja vuonna 2010 Vuonna 2010 ympäristöliiketoiminnan yhteenlaskettu liikevaihto teollisuudessa
Toimialaraportit kannattavuuden ja kasvun seurantaan. Yritysten Rakenteet / Kristiina Nieminen 21.3.2007
Toimialaraportit kannattavuuden ja kasvun seurantaan Yritysten Rakenteet / Kristiina Nieminen 21.3.2007 Esityksen kulku! Taustaa! Tuote! Kohdejoukko! Lähdeaineisto! Lisäpalvelut Taustaa! Tilinpäätöstilastoa
Kaupan varastotilasto
Kauppa 2010 Kaupan varastotilasto 2009, 4. neljännes Kaupan varastojen arvo laski edelleen vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan joulukuun
Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 7,6 miljardia euroa vuonna 2016
Rakentaminen 2017 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset 2016 Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 7,6 miljardia euroa vuonna 2016 Tilastokeskuksen mukaan vähintään
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2011 Teollisuuden varastotilasto 2011, 3. neljännes Teollisuuden varastojen arvot laskivat 2,4 prosenttia vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2011
Kaupan varastotilasto
Kauppa 2011 Kaupan varastotilasto 2011, 2. vuosineljännes Kaupan varastot nousivat 7,8 prosenttia vuoden 2011 toisella vuosineljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan kesäkuun
Korjausrakentaminen 2010
Rakentaminen 2011 2010 Rakennusyritysten Suurimpien rakennusyritysten korjausrakentamisen liikevaihto kasvoi 3 prosenttia vuonna 2010 Vähintään 10 hengen rakennusyritysten korjausrakentamisesta kertynyt
Kuntatalous neljännesvuosittain
Julkinen talous Kuntatalous neljännesvuosittain, 1. vuosineljännes Kuntien toimintakulut olivat 9,0 miljardia euroa tammi-maaliskuussa Vuoden tammi-maaliskuussa kuntien ulkoiset toimintakulut olivat 9,0
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2010 Teollisuuden varastotilasto 2010, 2. vuosineljännes Teollisuuden varastot vähenivät edelleen vuoden 2010 toisella neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2010 kesäkuun lopussa
Verot ja veronluonteiset maksut 2012
Julkinen talous 2013 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi vuonna Veroaste oli 43,6 prosenttia vuonna. Veroaste kuvaa verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhdetta bruttokansantuotteeseen.
Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuustilasto 2006
Julkinen talous 2007 Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuustilasto 2006 Kuntien ja kuntayhtymien kokonaistuottavuus laski vuonna 2006 Kuntien ja kuntayhtymien koulutuksen, terveydenhuoltopalveluiden ja sosiaalipalveluiden
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2011 Teollisuuden varastotilasto 2011, 1. vuosineljännes Teollisuuden varastot kasvoivat 2,9 prosenttia vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2011
Kaupan alueellinen määrävuosiselvitys 2009
Kauppa 2011 Kaupan alueellinen määrävuosiselvitys 2009 Liikevaihto suhteessa myyntipinta-alaan nousi noin 26 prosenttia vuodesta 2004 Suomen vähittäiskauppojen myyntipinta-ala oli yhteensä noin 9,6 miljoonaa
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2009 Teollisuuden varastotilasto Teollisuuden varastot vähenivät vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä vuoden takaisesta Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2009 maaliskuun lopussa 4,6
Korjausrakentaminen 2012
Rakentaminen 2013 Korjausrakentaminen 2012 Rakennusyritysten korjaukset Vuonna 2012 talonrakennusyritykset korjasivat rakennuksia 5,6 miljardilla eurolla Tilastokeskuksen mukaan vähintään 5 hengen talonrakennusyrityksissä
Vuonna 2013 talonrakennusalan yritysten tuotot korjausrakentamisesta olivat 6 miljardia euroa
Rakentaminen 2014 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset Vuonna 2013 talonrakennusalan yritysten tuotot korjausrakentamisesta olivat 6 miljardia euroa Tilastokeskuksen mukaan vähintään 5 hengen
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2010 Teollisuuden varastotilasto 2009, 4. neljännes Teollisuuden varastot vähenivät vuoden 2009 neljännellä neljänneksellä vuoden takaisesta Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2009 joulukuun
Ajoneuvoperusteisten verojen osuus ympäristöverojen kertymästä kasvoi eniten vuonna 2010
Ympäristö ja luonnonvarat 0 Ympäristöverot 00 Ajoneuvoperusteisten verojen osuus ympäristöverojen kertymästä kasvoi eniten vuonna 00 Ympäristöverojen kertymä oli vuonna 00 lähes viisi miljardia euroa.
Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 6,8 miljardia euroa vuonna 2015
Rakentaminen 2016 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset 2015 Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 6,8 miljardia euroa vuonna 2015 Tilastokeskuksen mukaan vähintään
Kaupan varastotilasto
Kauppa 2011 Kaupan varastotilasto 2011, 3. vuosineljännes Kaupan varastot kasvoivat 12,1 prosenttia vuoden 2011 kolmannella vuosineljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan
Autokaupan määrävuosiselvitys 2010
Kauppa 2012 Autokaupan määrävuosiselvitys 2010 Autokaupassa vähittäis- ja lähes yhtä suuret Vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan autokaupan tuotteiden lähes 14,5 miljardin euron liikevaihdosta vähittäiskaupan
Korjausrakentaminen 2011
Rakentaminen 2012 2011 Rakennusyritysten Vuonna 2011 suurimpien talonrakennusyritysten korjausrakentamisen liikevaihto kasvoi 5 prosenttia vuoden takaisesta Korjausrakentamisesta kertynyt liikevaihto vähintään
Pk-yritykset Suomessa. Petteri Rautaporras 9.3.2015
Pk-yritykset Suomessa Petteri Rautaporras 9.3.2015 Pk-yritys Tilastokeskuksen tilinpäätöstilastoissa EU:n komission suositus (6.5.2003) pienten ja keskisuurten (PK) yritysten määritelmästä (2003/361/EY,
Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012
Rahoitus ja vakuutus 2013 Rahoitustoiminta Rahoitusleasing 2012 Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012 Rahoitusleasinghankinnat olivat 2,1 miljardia euroa vuonna 2012. Edelliseen vuoteen verrattuna
Verot ja veronluonteiset maksut 2014
Julkinen talous 2015 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi 1,5 prosenttia vuonna Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 1,5 prosenttia vuonna. Kertymä oli yhteensä 89,9
Teollisuuden varastotilasto 2008, 4. vuosineljännes
Teollisuus 2009 Teollisuuden varastotilasto 2008, 4. vuosineljännes Tehdasteollisuuden varastot kasvoivat vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä vuoden takaisesta Tehdasteollisuuden varastojen arvo oli
Rahoitusleasinghankinnat 2,0 miljardia vuonna 2013
Rahoitus ja vakuutus 04 03 hankinnat,0 miljardia vuonna 03 hankinnat olivat,0 miljardia euroa vuonna 03. Edelliseen vuoteen verrattuna hankinnat vähenivät 4 prosenttia. vuokria puolestaan maksettiin, miljardia
Aloittaneet ja lopettaneet yritykset
Yritykset 2016 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneita yrityksiä eniten kaupan toimialalla vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä Tilastokeskuksen mukaan uusia yrityksiä perustettiin 5 817 vuoden
Rakennusyritysten rakennuksiin kohdistuvien korjausurakoiden arvo oli 8,9 miljardia euroa vuonna 2017
Rakentaminen 2018 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset 2017 Rakennusyritysten rakennuksiin kohdistuvien korjausurakoiden arvo oli 8,9 miljardia euroa vuonna 2017 Tilastokeskuksen mukaan vähintään
Ympäristöliiketoiminta 2009
Ympäristö ja luonnonvarat 2010 Ympäristöliiketoiminta 2009 Lajiteltujen materiaalien kierrätys oli suurin ympäristöliiketoiminnan toimiala vuonna 2009 Ympäristöliiketoimintaan kuuluvien toimialojen yritysten