ANTIIKIN MYTOLOGIAT. Kuvataide

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ANTIIKIN MYTOLOGIAT. Kuvataide"

Transkriptio

1 ANTIIKIN MYTOLOGIAT Kuvataide Adonis Kasvillisuuden jumala. Venuksen rakastaja Adonis lähti yksin metsästämään, jolloin raivoisa villikarju haavoitti häntä kuolettavasti. Punaisten vuokkojen kerrotaan kasvaneen Adoniksen verestä./ Kuvattu kauniiksi nuorukaiseksi. Aesculapius l. Asklepios Terveyden ja lääkintätaidon jumala. Zeus tappoi Asklepioksen vasamalla./ Kuvattiin vanhana, parrakkaana miehenä nojaamassa sauvaan, jonka ympäri kiemurtelee parantava käärme (lääketieteen symboli ja apteekkien tunnus). Afrodite kts. Venus Akhelos Joen jumala ja jokinymfien isä. Kamppaili härän hahmossa turhaan Herakleen kanssa voittaakseen Deianeiran itselleen. Monien vedenjumalien tavoin hän saattoi loputtomasti muuttaa muotoaan./ Taiteessa hänet kuvataan usein ihmispäisenä härkänä. Akhilleus Kreikkalainen sankari. Puoliksi jumala, puoliksi ihminen. Akhilleus kamppaili tuntikausia amatsonikuningatar Penthesileian kanssa ja rakastui tähän samalla hetkellä kun surmasi tämän./ Kuoli Pariksen nuolen osuttua ainoaan haavoittuvaan kohtaan, kantapäähän, mistä hänen äitinsä oli pidellyt tätä kastaessaan poikaansa kuolemattomaksi tekevään Styksjokeen. Akis Nuorukainen, joka rakasti nymfi Galateiaa. Mustasukkainen kyklooppi Polyfemos surmasi Akiksen ja jumalat muuttivat hänen verensä joeksi. Aktaion Metsästäjä. Aktaion yllätti kylpevän Dianan seuralaisineen ja jumalatar muutti hänet hirveksi, jonka omat koirat repivät kappaleiksi./ Kuvattu hirvipäiseksi ihmiseksi. Amalthea Vuohenhahmoinen nymfi, joka oli Zeuksen imettäjä. Hänen sarvea pidettiin runsaudensarvena. Amatsonit Sotaisa naiskansa, joka teki sotaretkiä nopeilla hevosilla varusteinaan nuolet, jouset, kasoiskirveet ja kuunsirpin muotoinen kilpi. Leikkasivat oikeanpuoleisen rintansa pois voidakseen ampua vapaammin. He olivat yhteydessä naapuriheimojen miehiin vain halutessaan saada lapsia. Miespuoliset jälkeläiseet joutuivat orjiksi. Lopulta kreikkalaiset miessankarit voittivat taisteluissa amatsonit./ Kuvattu lyhyessä tunikassa, myöhemmin skyyttalaisissa housuissa, myötäilevissä paidoissa päässään myssy. Amor/Cupido l. Eros Maallisen rakkauden jumala. Eros rakastui Psykheen ja kävi tämän luona joka yö. Utelias Psykhe sytytti öljylampun tarkastellakseen Erosta tämän nukkuessa. Pisara öljyä herätti tämän ja oli johtaa heidän eroon./ Kuvataan kauniina nuorukaisena tai vaaleana alastomana ja siivellisenä pikkupoikana. Kädessään hänellä on jousi ja nuoli, joilla hän ampuu nuolia ihmisten ja jumalien sydämin. Joskus silmät sidottuina vertauskuvana uhrien sattumanvaraisuudesta. Esitetty myös soihtua kantavana. Myöhemmässä taiteessa Eros jakautui moniksi lyhytsiipisiksi lapsiksi (erooteiksi ja cupidoiksi), renessanssin puttojen edeltäjiksi. Andromeda Kuninkaantytär. Poseidonin lepyttämiseksi Prinsessa Andromeda kahlehdittiin rantakallioon merihirviölle uhrattavaksi, mutta Perseus tappoi hirviön ja sai Andromedan puolisoksi./ Athene muutti Andromedan lopulta tähtikuvioksi. Antiope Theseus rakastui Antiopeen ja vei hänet mukanaan Ateenaan. Antiope sai surmansa, kun amatsonien armeija marssi Ateenaa vastaan./ Toinen Antiope oli Zeuksen rakastettu, jonka tämä vietteli satyyrin hahmossa. Apollo Auringon, musiikin ja runouden jumala. Apollon ajoi takaa rakastamaansa nymfi Dafnea, joka pelastautui muuttumalla laakeripuuksi./ Voitti 1 Heli Mäki

2 satyyri Marsyaksen musiikkikilpailussa ja nylki tämän elävältä./ Otti delfiinin hahmon kantaakseen kreetalaiset Delfoihin./ Antoi valkoisen variksen vartioida rakastettuaan Koronista. Variksen epäonnistuttuaan tehtävässään Apollon muutti tämän rangaistukseksi mustaksi./ Kuvattu alunperin parrakkaana, myöhemmin komeana nuorukaisena, jolla sädekehä pään ympärillä. Usein pitkä (palmikoitu) tukka ja laakeriseppele. Kädessä jousi tai kultainen lyyra. Nuolinaan hänellä oli auringonsäteet, joiden avulla hän pystyi sekä haavoittamaan, että parantamaan. Ratsuna aarnikotka. Vaunuja vetivät hevoset. Ares kts Mars Argestes Itätuuli. Argonautit Iasonin laivan 50 soutajaa. Iason värväsi Argos-laivalleen miehistöksi Kreikan kuuluisimpia sankareita kuten Orfeuksen, Herakleen ja Dioskuurit./ He hakivat Kolkhiisen kuninkaalta kultaisen oinaan taljan. Argos Satasilmäinen jättiläinen, jonka silmistä vain puolet nukkui kerrallaan. Argoksen tehtävänä oli vartioida Io-neitoa, mutta Hermes sai lopulta valvovatkin silmät umpeen ja surmasi tämän nuolillaan./ Hera sirotteli Argoksen silmät riikinkukon pyrstöön. Ariadne Kuningas Minoksen tytär. Ariadne antoi rakastamalleen Theseukselle lankakerän, jotta tämä löytäisi ulos labyrintistä. Theseus kuitenkin hylkäsi Ariadnen Nakoksen saarelle./ Baccus rakastui hyljättyyn Ariadneen ja nämä menivät naimisiin. Häälahjaksi Ariadne sai kultaisen diadeemin, josta tuli lopulta tähtikuvio. Asklepios kts. Aesculapius Artemis kts. Diana Atalante Nopeajalkainen metsästäjäneito. Hän osallistui moniin miehisiin harrastuksiin. Halusi puolisoksi sellaisen miehen, joka voittaisi hänet juoksukilpailussa. Hippomenes voitti kilpailun heittämällä Atalanten tielle Afroditelta saamiaan kultaisia omenoita. / Zeus muutti liian iloluontoisen nuorenparin leijoniksi. Athene kts. Minerva Atlantis Läntiseen valtamereen uponnut paratiisillinen saarivaltakunta, jonka asukkaat heittäytyivät röyhkeiksi, jolloin Poseidon päätti nostaa suunnattoman hyökyaallon hukuttaakseen paheiden valtaan joutuneen kaupungin. Atlas Titaani. Läntisen saarivaltakunnan Atlantiksen kuningas. Titaanien hävittyään taistelun jumalia vastaan Olympoksen jumalat tuomitsivat rangastukseksi Atlaksen kantamaan harteillaan taivaankantta./ Kuvattu maapalloa harteillaan kantavana mieshahmona. Atropos Kohtalotar. Leikkaa kohtalonlankaa. Aurora l. Eos Aamuruskon jumalatar. Keltapukuinen kaunotar ajaa parivaljakolla aamutaivaalla ennen auringon (Helios) nousua./ Solmi avioliiton titaani Astraioksen kanssa./ Lemmensuhde myös metsästäjä Orionin ja Tithonoksen kanssa./ Ihastui Kefalokseen ja ryösti tämän./ Maan kaste on Auroran kyyneleitä, jotka hän vuodatti poikansa kuoltua. Baccus l. Dionysos Viinin ja juopumuksen jumala. Syntyi Zeuksen reidestä./ Vietti hillittömiä juhlia yhdessä mainadien, nymfien ja satyyrien kanssa/ Lahjoitti omenan rakkauden jumalatar Afroditelle./ Meni naimisiin Ariadnen kanssa./ Kuvattiin yleensä kauniiksi, huolettomaksi pitkähiuksiseksi nuorukaiseksi. Päässään seppele muratin tai viiniköynnöksen lehdistä. Kädessään hänellä oli juomasarvi tai -malja sekä sauva, joka oli verhottu viinköynnöksen ja muraatin oksilla. Sauvan päässä suuri pinjan käpy. Vierellään Bacchuksella oli pukkeja ja härkiä, joskus myös kissaeläimiä, kuten panttereita. Kuvattu myös ratsastamassa aasilla. Belleforon Tarusankari, joka surmasi tulta syöksevän Khimara hirviön siivekkään Pegasoksen avulla./ Zeus lähetti paarman puremaan Pegasosta, jolloin Belleforon tippui ratsailta ja kuoli. 2 Heli Mäki

3 Boreas Kolea pohjoistuuli. Boreas ryösti Ateenan kuninkaan tyttären Oreithyian ja vei hänet kotimaahansa. Boreaksella oli käärmeen ruumista kasvavat jalat. Caelus l. Uranos Taivaan jumala. Kronos surmasi isänsä Uranoksen kuohimalla tämän sirpillä. Ceres l. Demeter Viljan ja sadon jumalatar. Manalan jumala oli ryöstänyt Demeterin tyttären ja hän suri niin että maa kuivui hedelmättömäksi./ Puhdisti sankari Demofonin maallisesta kuonasta lieden palavassa tulessa ja teki hänet kuolemattomaksi./ Esitetty tavallisesti istuvassa asennossa, lähellään soihtuja ja käärme. Kädessään hänellä on viljantähkiä, unikon siemenkota sirppi, narsissi tai maissintähkä. Päässään kruunu tai tähkäseppele. Dafne Joenjumalan tytär. Apollon rakastui Daphneen, joka kuitenkin torjui kaikki miesten lähestymisyritykset. Apollonin yrittäessä kietoa kätensä pakenevan Daphnen ympärille tämä muuttui laakeripuuksi. Apollon taittoi puusta oksan itselleen laakeriseppeleeksi. Dafnis Panin velipuoli, paimen ja huilunsoittaja. Dafnis hurmasi kauneudellaan kaikki nymfit, mutta oltuaan uskoton rakastamalleen nymfille menetti rangaistukseksi näkönsä. Daidalos Ateenalainen rakentaja, joka suunnitteli Minotauroksen labyrintin. Daidalos pakeni pakeni labyrintista poikansa Ikaroksen kanssa tekemillään vahasiivillä, mutta niiden vaha suli auringossa ja Ikaros syksyi mereen, mutta Daidalos pelastui Sisiliaan. Danae Argoksen kuninkaan tytär. Kuningas sulki tyttärensä Danaen vaskiseen selliin, mutta Zeus pääsi kuitenkin lähestymään häntä kultapölysateena sellin ilmareiän kautta ja tästä suhteesta syntyi Perseus. Demeter kts. Ceres Diana l. Artemis Metsästyksen jumalatar. Artemis muutti yhden Zeukselle langenneista nymfeistään karhuksi ja ampui sitten tämän./ Lähetti skorpionin surmaamaan väkivaltaisen metsästäjä Orionin./ Esitettiin alunperin pitkässä puvussa hirvien, leijonien ja lintujen seurassa. Myöhemmin kuvattu kauniina metsästäjättärenä, yleensä lyhyessä tunikassaan, kädessään jousi ja nuolikotelo tai soihtu. Hiuksillaan on kuunsirppi (kuunjumalatar). Kuvataan usein seuralaistensa nymfien kanssa, metsästyskoirat vierellään. Dianan vaunuja vetävät hirvet. Dido Kuningatar. Hän ympäröi maa-alueen häränvuodasta leikkaamillaan suikaleilla ja perusti siihen Karthagon./ Troijalainen sankari Aeneas saapui Karthagoon ja pari rakastui toisiinsa. Aeneas joutui jatkamaan matkaansa ja Dido riisti itseltään hengen. Dies l. Hemera Päivä. Hemera tuo valon aamulla Tartaroksesta manalasta ja kuljettaa sitä ympäri maata palaten takaisin iltahämärässä. Dionysos kts.baccus Dioskuurit Castor ja Pollux. Helenan kaksoisveljet, jotka kuoriutuivat munista, jotka Leda oli muninut. Usein kuvattu kiiruhtamassa valkoisilla ratsuillaan hädässä olevien avuksi. Veljekset suorittivat monia urotöitä mm. pelastivat sisarensa Helenan Theseuksen ryöstettyä tämän ja osallistuivat argonauttien retkeen sekä Kalyndonin villisian metsästykseen./ Veljekset ryöstivät Leukippoksen tyttäret itselleen vaimoiksi. Ekho Kaunis nymfi, jota Hera rankaisi lörpöttelystä niin että hän pystyi vain toistamaan viimeiset hänelle lausutut sanat. Kykenemättä ilmaisemaan rakastamalleen Narkissokselle tunteitaan Ekho riutui pois kunnes vain hänen äänensä oli jäljellä. Eos kts. Aurora. Eris Eripuraisuuden jumalatar. Eris jätettiin kutsumatta hääjuhlaan, mistä suuttuneena hän heitti vieraiden keskelle kultaomenan johon oli kirjoitettu "kauneimmalle jumalattarelle". Tämä johti riitaan Heran, Afroditen ja Athenen kesken. Eros kts. Amor 3 Heli Mäki

4 Europe Prinsessa. Valkoisen härän hahmoinen Zeus ryösti Europen mukaansa meren yli Kreetan saarelle ja raiskasi tämän kotkan hahmossa. Euros Itätuuli. Kuvattu yleensä siivellisenä. Fantasos ja Fobetor Hypnoksen poikia. Toivat unet eläimille ja elottomille olennoille Faunit l. Satyyrit Luonnonhaltijoita. Kuuluvat Baccuksen seurueeseen. Riettaat satyyrit olivat toisaalta ihmisten vihollisia ja toisaalta alati halukkaita etsimään seksuaalisia nautintoja kisailemalla nymfien kanssa. Hyvin persoja viinille./ Kuvattu puoliksi miehen, puoliksi eläimen hahmoisiksi. Panilta lainatut pukin sarvet sekä jalat, häntä ja nykerönenä. Varhaisimpina aikoina heillä oli hevosen häntä ja korvat. Pukeutuivat eläinten nahkoihin. Koristeena muratteja. Faunus l. Pan Paimenten, karjan, metsien ja lähteiden jumala. Baccuksen ja satyyrien seuralainen. Harjoitti rakkauden leikkejä nymfien kanssa ja säesti panhuilulla näiden tanssia. Säikytteli yksinäisiä kulkijoita hirveillä huudoillaan. Asuinpaikkoja olivat niityt ja luolat./ Kuvattu satyyrien kaltaiseksi takkuiseksi ja parrakkaaksi. Vuohen jalat, korvat ja pienet sarvet, mutta muuten ihmistä muistuttava. Flora Kasvien, kukkien, hedelmien ja kevään jumalatar. Länsituuli Zephyrus vietteli Floran ja antoi tälle häälahjaksi ikuisen kevään./ Kuvattu kädessään runsaudensarvi, josta hän sirotteli kukkia. Fortuna l. Tykhe Onnen ja sattumuksen jumalatar. Kuvattu usein pallon tai pyörän päällä. Kädessään hänellä peräsin, jolla hän ohjaa kohtaloa sekä yltäkylläisyyttä pursuava runsaudensarvi ja sattumaa kuvaava valtakunnanomena. Lisäksi hänellä saattaa olla purje tai siivet, joilla onnen vaihtelevat tuulet kuljettavat häntä. Gaia kts. Tellus Galateia Merenneito. Kaunis Galateia hylkäsi kyklooppi Polyfemoksen kosinnan ja nai paimen Akisi, jonka Polyfemos lopulta kuitenkin surmasi. Ganymedes Troijalainen kuninkaan poika, jonka Zeus kotkan hahmossa ryösti tämän ollessa paimenessa. Olympoksella hänestä tuli jumalten ikinuori juomanlaskija. Gigantit Jättimäisiä käärmejalkaisia hirviöitä. Titaanien veljiä. Gigantit syntyivät Uranoksen veripisaroista. He taistelivat jumalia vastaan, jotta nämä vapauttaisivat Titaanit Tartaroksesta. Gorgot Kolme hirviösisarusta Stheino, Euryale ja Medusa. Näistä vain Medusa oli kuolevainen. Gorgoilla oli käärmehiukset, suomupeitteinen ruumis ja raateluhampaat. Joskus pienet siivet. Graiat Gorgojen sisaria. Kolmen syntymästä asti harmaahapsisen neitsyen ryhmä, joilla oli vain yksi silmä ja yksi hammas, jota he käyttivät vuorotellen. Perseus sieppasi Graiojen silmän kieltäytyen palauttamasta sitä ennen kuin Graiat kertoisivat hänelle nymfien asuinpaikan. Nimiä: Pemfredo, Enyo ja Dino Gratiat l. Sulottaret Ylijumala Zeuksen tyttäriä. Esiintyvät tavalliseti kolmen naisen ryhmänä. Heidän tehtävänä oli lahjoittaa nuorille tytöille viehätysvoimaa ja iloa./ Kuvattiin alunperin pitkiin tunikoihin pukeutuneina kruunu päisinä nuoriina kauniina naisina, jotka syleilivät toisiaan. Myöhemmin alastomina ja käsivarret toistensa olkapäillä. Venuksen seuralaisia ja palvelijattaria. Usein myös Apollonin seurassa. Sulouden jumalattaria. Nimiä: Aglaia(Kirkkaus), Euphrosyne(Ilo), Thaleia(Kukoistus). Griippi Aarnikotka. Leijonan ruumis, kotkan pää ja siivet. Kulta-aarteiden vartijoita. Hades kts. Pluto Harpyijat Kuolemanhaltijattaria ja myrskyn demoneja. Pyydystivät pahantekijöitä ja antoivat heidät kostottarien rangaistavaksi. Pystyivät hallitsemaan tuulia, synnyttämään myrskyjä ja aiheuttamaan äkkikuoleman. Kuvattu neidoiksi, joilla oli naisen pää ja rinnat, korppikotkan vartalo ja jalat. Nimiä: Aello, Okypete ja Kelaino. Hebe kts. Juventas 4 Heli Mäki

5 Hefaistos kts. Vulkanus Hekate Noituuden ja taikuuden jumalatar. Hallitsi pahoja henkiä ja kummituksia. Asui hautausmailla tai murhapaikoilla. Sydänyöllä ilmestyi teiden risteyksiin ja hänen kohtaamisensa tiesi onnettomuuksia./ Kuvattu kookkaana soihtua pitelevänä naisena. Joskus kolmipäisenä tai jopa kolmivartaloisena. Hiuksissaan hänellä oli käärmeitä ja seuranaan ulvovia koiria. Hekatonkheires l. Satakätiset Kolme jättiläistä, joilla oli sata kättä ja 50 päätä. He taistelivat Zeuksen rinnalla Titaaneja vastaan. Nimiä: Kottos, Gyes ja Obriareos. Helena Kaunis Helena syntyi munasta Zeuksen rakasteltua prinsessa Ledan kanssa joutsenen hahmossa./ Theseus ryösti Helenan Attikaan, josta Dioskuurit hänet pelastivat./ Afrodite lupasi antaa Parikselle vaimoksi maailman kauneimman naisen ja Paris ryöstikin Helenan Troijaan ja aiheutti näin Troijan sodan. Helios kts. Sol Hemera kts. Dies Hera kts. Juno Hercules l. Herakles Kreikkalainen sankari. Puoliksi jumala, puoliksi ihminen. Omasi yliluonnolliset voimat ja oli poikkeuksellisen kookas. Taiteessa hänet kuvataan usein tekemässä 12 urotyötään. Herakles mm. kuristi Nemean leijonan/ taisteli villisikaa vastaan/ pyydysti naarashirven Keryneianvuorelta/ haki Hesperidien kultaiset omenat/ toi Kerberoksen manalasta/ tuhosi Hydran eli vesikäärmeen./ Esti Antaiosta saamasta lisää voimia maasta (Gaia) nostamalla tämän ilmaan ja rutisti tämän hengiltä/ Jo kehdossa hän kuristi mustasukkaisen Heran lähettämät jättiläiskäärmeet. Herakleella oli pitkä takkuinen tukka ja parta. Asuna tappamansa leijonan nahka ja nuija. Hermes kts. Merkurius Hesperidit Atlaksen kolme tytärtä, jotka vartoivat puutarhassaan kultaisia omenoita, jotka Herakleen piti hakea. Hestia kts. Vesta Hoorat Vuodenaikojen haltijattaria. Toivat tullessaan kevään, kesän ja talven (Kreikkalaisen jakotavan mukaan vuodenaikoja oli kolme.) Alunperin Hooria oli kolme, myöhemmin lukumääräksi tuli neljä./ Aukaisivat auringonjumalalle Olympokselle portit./ Usein kuvattu Venuksen ja Heran seurassa olevina kauniina tanssivina neitoina. Nimiä: Eirene, Eunomia, Dike. Hydra Yhdeksänpäiselle käärmehirviö Hydralle kasvoi aina uusi pää yhden katkettua. Herkules leikkasi hirviön päät ja Iolaos poltti kaulantyngät estäen siten uusien päiden kasvamisen. Hygieia kts. Salus Hypnos kts. Somnus Iiris Sateenkaari jumalatar. Iiris kulki Olympos vuorelta eri puolille välittämään Zeuksen ja Heran käskyjä./ Kuvattiin siivekkäänä kädessään Merkuriuksen sauva. Hänen pukuaan koristivat kimaltelevat kastepisarat. Tunnuksena sateenkaari. Ikaros Vahasiivin varustettu Ikaros lensi varoituksista huolimatta liian lähelle Heliosta, jolloin vahasiivet sulivat ja poika syöksyi mereen ja kuoli. Io Heran papitar. Zeus rakastui Io hon, mutta mustasukkaisen Heran vuoksi Zeuksen oli muutettava Io kauniiksi valkoiseksi lehmäksi, jota hän rakasteli härän hahmossa./ Hevospaarma hätyytteli Io'ta, joka pakeni mereen ja tämä meri nimettiin hänen mukaansa Joonianmereksi. Joen jumalat Usein eläimen ja ihmisen sekaolentoja. Kuvattiin alkuaan ihmisenpäisinä sonneina, myöhemmin usein makaavina ihmishahmoina, joilla on härän pää. Joskus kentaurina. Nimiä: Tiberius, Achelos, Skamandros, Kephissos. 5 Heli Mäki

6 Juno l. Hera Avioliiton sekä synnytyksen jumalatar. Hera tuhosi Troijan kaupungin koska Paris piti Afroditeä häntä kauniimpana./ Jahtasi uskottoman aviomiehensä rakastajattaria ja synnytti Hefaistoksen ilman isää kostoksi Zeukselle./ Laittoi kaksi valtavaa käärmettä vastasyntyneen Herakleen kehtoon./ Linnunrata syntyi kun Hera irroitti kiivaasti imeneen Herakleen rinnoiltaan ja maito juoksi yli taivaankannen./ Kuvattiin majasteettisena naisena päässään seppele tai diadeemi. Kädessä valtikka, jossa käki. Vierellään riikinkukko. Heran kädessä granaattiomena on avioliiton vertauskuva Jupiter l. Zeus Taivaan jumala. Ylijumala. Puolisonsa oli Hera, mutta hänellä oli monia muitakin lemmensuhteita./ Nuori Zeus kukisti titaanit ja syöksi isänsä Kronoksen valtaistuimelta./ Harhauttaakseen Heraa Zeus lähestyi rakastettujaan valepuvuissa: joutsenen hahmossa Ledaa, härän hahmossa Europea, kultasateena Danaea ja satyyrin hahmossa Antiopea-/ Ilmestyi prinsessa Semelelle todellisessa jumalan hahmossa, jolloin Zeuksen salama poltti Semelen kuoliaaksi./ Pelasti syntymättömän poikansa Dionysoksen sitomalla tämän reiteensä kasvamaan./ Ryösti kauniin Gaymede pojan itselleen juomanlaskijaksi./ Kuvattu parrakkaana ja runsaasti hiuskiehkuroita tai palmikoita omaavana kypsäikäisenä miehenä. Asuna on rinnan ja oikean käsivarren paljaaksi jättävä pitkä viitta. Otsalla joskus tammenlehväseppele, kruunu tai otsaripa. Kädessä salamakimppu. Zeuksen tunnus on kotka ja hänen vaunujaan vetivät myös kotkat. Justitia Oikeuden jumalatar. Kuvataan naisena, jonka vasemmassa kädessä on vaaka ja oikeassa miekka. Muita tunnuksia ovat runsaudensarvi tai valtikka. Esiintyy sidotuin silmin, koska tuomitessa ei saa katsoa henkilöön. Juventas l. Hebe Nuoruuden, kauneuden jumalatar. Jumalten juomanlaskija. Puoliso Herakles. Kadmos Europan veli. Perusti Theban kaupungin. Maahan kylvetyistä lohikäärmeen hampaista tuli sotureita, joista kaupunki sai ensimmäiset asukkaansa. Kallisto Nymfi. Hera( tai Diana) muutti Zeukselle langenneen nymfi Kalliston karhuksi. Zeus siirsi suhteesta syntyneen poikansa ja karhunhahmoisen Kalliston taivaalle tähdiksi.(iso ja Pieni Karhu) Kastor ja Pollux kts. Dioskuurit Kefalos ja Prokris Prinssi Kefalos prinsessa Prokris olivat aviopari. / Eräällä metsästysretkellään Kefalos surmasi vahingossa vaimonsa keihäällä luullen tätä villisiaksi./ Eos rakastui Kefalokseen ja ryösti tämän itselleen, mutta myöhemmin Kefalos pääsi takaisin puolisonsa luokse. Kentauri Sekaolento, jolla hevosen alaosa ja ihmisen yläosa. Olivat tunettuja sivistymättömistä tavoistaan ja mieltymyksestään viiniin. / Kentaurit yrittivät humalassa ryöstää hääseurueen naiset ja joutuivat lapiittien kanssa tappeluun. Kerberos Manalaa vartioiva kolmipäinen ja käärmehäntäinen koira./ Herakles toi Kerberoksen manalasta Eurystheukselle. Kharon Lautturi Khadon kuljetti vainajien sielut Styks-virran yli Haadekseen ja sai maksuksi kolikon./ Kuvattiin vanhukseksi, jolla oli karkea viitta ja ruokkoamaton parta. Khariitit kts. Gratiat Khimaira Tulta syöksevä hirviö, jolla oli kolme päätä. Näistä yksi oli leijonan, yksi vuohen ja yksi käärmeen (tai häntä oli käärme)./ Hävitti kuningas Iobateen valtakuntaa, kunnes sankari Belleforon surmasi sen. Kirke Velhonainen. Kirke oli kuuluisa maagisten kasvien ja myrkkyjen tuntemuksesta./ Lumovoimallaan sai ihailijansa unohtamaan kaiken muun. Muutti monet rakastamansa miehet eläimiksi, kuten Picuksen tikaksi ja Skyllan merihirviöksi. Odysseuksen matkatoverit hän muutti sioiksi. Klotho Kohtalotar. Kehrää kohtalon lankaa. Kohtalottaret l. Moirat Kolme elämänlankaa kehräävää neitoa./ Kuvattu kehräämässä, solmimassa yhteen ja leikkaamassa kohtalon lankoja. Ensimmäinen kehrää elämänlankaa, toinen solmii ja kolmas leikaa sen poikki ja määrää siten 6 Heli Mäki

7 ihmisen elämän loppuhetken./ Toisinaan tunnuksena värttinän lisäksi kirjarulla tai vaaka. Kehräämiskuvissa taivaalla loistaa kuu. Nimiä: Klotho, Lakhesis, Atropos. Kostottaret Koston jumalattaria. Syntyivät Gaian päälle roiskuneista veripisaroista. Jahtasivat rikoksia tehneitä käsissään soihdut ja ruoskat ja laittoivat täytäntöön manalan tuomarien rangaistukset. Asuivat itsekkin manalassa. Käärmehiuksisia kostottaria oli kolme: Koskaan anteeksiantamaton, Murhat kostava ja Kadehtija. Kronos kts. Saturnus Kykloopit Jättiläiskokoisia yksisilmäisiä seppäkyklooppeja oli kolme: Ukkonen, Salama ja Vasama. (tai Jyrinä, Leimahdus ja Salama). He olivat taitavia takojia ja valmistivat Zeuksen salamat, sekä Artemikselle nuolet./ Paimentolaiskyklooppeja taas oli kokonainen heimo. Näistä kyklooppi Polyfemos otti Odysseuksen miehineen vangiksi luolaansa ja söi heitä mies kerrallaan. Sokaistettuaan kykloopin heidän onnistui lopulta paeta lampaiden vatsan alla. Lakhesis Kohtalotar. Mittaa kohtalonlankaa. Lamia Zeuksen rakastettu. Mustasukkainen Hera ryösti tämän lapset, jonka jälkeen Lamia alkoi ryöstää ja murhata muiden lapsia./ Kuvattu käärmevartaloiseksi naiseksi. Laokoon Troijalainen pappi. Laokoon varoitti troijalaisia viemmästä kreikkalaisten lähettämää Troijan puuhevosta sisälle kaupunkiin./ Hän iski keihäällä hevosen kylkeen ja samalla hetkellä merestä nousi kaksi käärmettä, jotka kuristivat Laokoonin ja tämän kaksi poikaa kuoliaaksi. Lapiitit Tarukansa. He joutuivat häissä taisteluun Kentaurien kanssa. Suosittu aihe l taiteessa. Leda Prinsessa. Zeus otti joutsenen hahmon vietelläkseen kauniin Ledan ja saattoi tämän raskaaksi. Leda muni munan, josta kuoriutui jumalkaksoset Kastor ja Pollux. Luna l. Selene Kuun jumalatar. Selene rakastui kauniiseen nuorukaiseen Endymioniin ja he tapasivat joka yö kuun valossa. Selene vaivutti Endymionin ikuiseen uneen kuun pisaroilla saadakseen pitää tämän yksin itsellään./ Pan lahjoi hänet valkoisella häräntaljalla./ Kuvattu nuoreksi naiseksi, joka ajaa kahden hevosen tai muulin vetämillä vaunuilla öisen taivaankannen poikki ja jonka kruunu (kuunsirppi) valaisee pimeyden. Mars l. Ares Sodan jumala. Raivokkaan ja hillittömän sodankäynnin suojelija, joka nautti verenvuodatuksesta./ Hänen rakastajatar oli Venus./ Kuvattiin vahvana, kookkaana nuorukaisena, jonka varustuksiin kuului kilpi, kypärä, keihäs, miekka tai tikari. Mainadit l. Bakkantit Viininjumala Dionysoksen naispuolisia seuralaisia. Tanssivat puolialastomina villejä hurmioituneita tansseja hiukset hajallaan. Heidän kerrotaan surmanneen eläimiä ja syöneen niiden lihaa raakana./ Mainadit murhasivat Orfeuksen ja jumalat muuttivat heidät rangaistukseksi tammiksi./ Heidät kuvattiin pitkissä puvuissa tai pukeutuneina riittien aikana teurastamiensa eläinten nahkoihin. Otsanuhoina he käyttivät murattiseppelettä tai jopa käärmettä. Kädessä samanlainen sauva kuin Dionysoksella, huilu tai tamburiini. Medusa Yksi kolmesta hirviö Gorgonista. Sen katseen sanottiin jähmettävän kiveksi. Perseus tappoi Medusan lyömällä tältä pään pois. Tämä pää koristi myöhemmin symbolina jumalatar Athenenen kilpeä. Päättömästä ruumiista singahti esiin siivekäs hevonen Pegasos./ Medusa on käärmetukkainen, pyöreä kasvoinen. Leveästä suusta työntyy ulos raateluhampaat ja kieli. Toisinaan pienet siivet. Myöhemmässä taiteessa Medusa saattoi esiintyä myös kauniina naisena. Merkurius l. Hermes Paimenten, kaupankäynnin, varkaiden jumala. Jumalten sanansaattaja. Hermes kuljetti kuolleet lautturi Kharonille./ Teki vauvana lyyran kilpikonnan kilvestä ja antoi sen vaihtokaupassa Apollonille./ Varasti Apollonin karjan/ Kuljetti vastasyntyneen Baccuksen nymfien hoitoon./ Tunnetuin uroteko oli Zeuksen rakastajattaren Io'n vapauttaminen satasilmäisen 7 Heli Mäki

8 Argos-jättiläisen vankeudesta. Hermes vaivutti jättiläisen huilulla uneen ja leikkasi tältä pään irti./ Pukeutunut yleensä lyhyeen tunikkaan ja viittaan sekä siivin varustettuun matkamiehen lierihattuun. Jalassa siipisandaalit, jotka viittavat hänen nopeuteensa. Kädessään sanansaattajan sauva, jota ympäröi kaksi käärmettä, jotka katsovat toisiaan. (Alkuaan sauvassa valkoisia nauhoja). Toisinaan kuvattu kantamassa oinasta tai vasikkaa. Minerva l. (Pallas) Athene Viisauden, oppineisuuden ja sodankäynnin jumalatar. Athene syntyi Zeuksen otsasta haarniska yllään. Hefaistos auttoi synnytyksessä kirveellä./ Hän auttoi monia sankareita -mm.herakles, Perseus, Belleforontekemään urotöitään./ Taiteessa hänet kuvataan pitkänä, hoikkana, ylhäisenä naisena, jolla on kypärä, haarniska ja kilpi, jossa katseellaan viholliset kiveksi muuttava medusan pää. Kuvattu usein pöllön kanssa. Minos Kreetan kuningas. Minos kieltäytyi uhraamasta aalloista noussutta kaunista valkeaa härkää ja jumalten rangaistuksena oli että Minoksen puoliso Pasifae rakastui tähän härkään. Tästä suhteesta syntyi Minotauros. Minotauros Sekaolento, jolla oli ihmisen ruumis ja härän pää. Labyrinttiin suljettu Minotauros vaati ravinnokseen 7 nuorukaista ja 7 neitoa joka yhdeksäs vuosi. Sankari Theseus löysi sokkelon keskustaan, paini hirviön kanssa ja lopulta surmasi tämän. Morfeus Unien jumala. Toi unet ihmisille. Esitettiin siivekkäänä. Muusat Zeuksen tyttäriä. Alunperin käsitettiin lähteiden haltijattareiksi (nymfeiksi). Myöhemmin muistin- ja lopulta runollisen inspiraation jumalattaria. Alunperin vain kolme, usein kuitenkin yhdeksän./ Viihdyttivät jumalia ja välittivät innoituksen heitä avuksi kutsuneille runoilijoille./ Esitetty kuvataiteessa nuorina naisina auringonjumala Apollonin seurassa. Laakeriseppeleellä koristettu Apollon johtaa kitara käsivarrellaan muusien kuoroa. Attribuutteja muusasta riippuen: vahataulu ja kynä/ kirjoituskäärö/ kaksoishuilu/ kithra(kielisoitin)/ lyyra/ traaginen naamio/ komedianaamio/ taivaanpallo ja harppi/ barbiton(kielisoitin). Nimiä: Kleio, Melpomene, Terpsikhore, Thaleia, Euterpe, Erato, Urania, Polyhymnia, Kalliope. Najadit Vedenneitoja ja purojen haltijoita. Asuivat vesien syvyyksissä tai luolissa ja kuluttivat aikaansa kutomalla tai kehräämällä. Narkissos Kaunis nuorukainen, joka erehtyi lähteestä juodessaan katsomaan omaa kuvajaistaan ja rakastui siihen. Kuvaansa tuijottaessaan Narkissos lopulta kuihtui narsissi-kukaksi. Nemesis Koston jumalatar. Hänen tehtäviinsä kuului valvoa oikeuden toteutumista ja rankaista sen rikkomisesta. Esiintyi usein eläimen muodossa./ Kuvattu siivekkääksi griipiksi eli aarnikotkaksi. Kotkan pää, siivet ja kynnet sekä leijonan ruumis. Hänen varusteitaan olivat vaaka, miekka ja mittasauva. Neptunus l. Poseidon Meren jumala. Merenhaltijat ja tritonit kuuluivat hänen hoviväkeen ja seurasivat Poseidonia näkinkenkiin puhallellen./ Useita lemmenseikkailuita Zeuksen tapaan./ Nostatti hyökyaallon, joka upotti Atlantiksen./ Taiteessa hänet kuvataan samanlaiseksi kuin Zeus eli vanhaksi parrakkaaksi mieheksi. Varusteena kalojen pyydystämiseen käytetty atrain ja toisinaan hänellä on kädessään jokin merenelävä. Hän matkasi meren syvyyksissä vaunuilla, joita vetivät merihevoset. Poseidonin seppele tehtiin pinjanoksista. Nereidit Merenneitoja. Kisailivat aalloissa tritonien ja delfiinien seurassa. Lukumäärä vaihteli välillä. kuuluisimmat olivat Amfitrite, Galateia, Oreithyia ja Thetis. Asuivat meren syvyyksissä isänsä palatsissa harrastaen kutomista, laulamista ja uiskentelua aalloissa./ Kuvattu yläruumiiltaan ihmisen kaltaisena. Alaruumis muistuttaa kalan pyrstöä. Miehiä ne viettelevät kauniilla laulullaan ja pitkällä vaalealla tukallaan, jota ne kampaavat kultaisella kammalla. Nike kts. Victoria Notos Etelätuuli. Tunnettiin useampaa eri tyyppiä. Talvella puhalsi sadetta tuova ja puuskainen, usein 8 Heli Mäki

9 myrskyinen tuuli. Kesällä taas puhalsi leuto kirkasta säätä tuova etelätuuli Leukonotos./ Kuvattu yleensä siivellisenä. Nox l. Nyks Yön jumalatar. Päivisin Nyks asuu luolassa, mistä hän lähtee joka ilta Hemeran (päivän) palattua ajamaan yli taivaan kahden mustan hevosen vetämissä vaunuissa. Hänellä oli kaksi lasta: vaalea edusti unta, tumma kuolemaa./ Kuvattiin mustaan tähtipukuun puettuna hahmona, mustat siivet selässään. Nymfit Luonnottaria. Ikinuoria ja kauniita, harrastivat musiikkia ja tanssia. Kuuluivat usein jumalkulkueisiin. Asuinympäristön mukaan nymfejä on montaa lajia mm. Oreadit eli vuorten nymfit, Najadit eli vedenneidot, Dryadit eli puiden haltijattaret, Nereidit eli merenneidot./ Keskiajan vedenneitojen esikuvia, jotka kuvattiin joko ujoina lähteen nymfeinä tai ihmisille vaarallisina viettelijättärinä. Nyks kts. Nox Odysseus Ithakan saaren kuningas. Kyklooppi Polyfemos otti Odysseuksen miehineen vangiksi luolaansa ja söi heitä mies kerrallaan. Sokaistettuaan kykloopin heidän onnistui lopulta paeta lampaiden vatsan alla./ Odysseys halusi kuulla seireenien viettelevän laulun ja antoi sitoa itsensä laivan mastoon, miehistön tukkiessa vahalla korvansa. Seireenit syöksyivät mereen epäonnistuttuaan tehtävässään. Oidipus Surmasi isänsä ja avioitui äitinsä kanssa ennustuksen mukaisesti./ Pelastautui sfinksin kynsistä vastaamalla oikein tämän esittämään arvoitukseen. Omfale. Lydian kaunis kuningatar. Herakles myytiin orjamarkkinoilla Omfalelle. Orfeus Jumalien muusikko. Kesytti soitollaan petoja, liikutti eläimiä, kasveja, jopa kiviä./ Orfeus lähti hakemaan puolisoaan Eurydikeä manalasta, mutta erehtyi katsomaan taakseen ennen maan pintaa, jolloin Eurydike muuttui haamuksi./ Mainadit repivät Orfeuksen kappaleiksi, koska tämä ylenkatsoi heitä ja oli uskollinen kuolleelle vaimolleen. Muusat keräsivät Orfeuksen ruumiin kappaleet Hebrosjoesta ja hautasivat tämän./ Maalauksissa Orfeus on mielellään kuvattu kesyttämiensä eläinten ja sielujen ympäröimänä. Tunnus lyyra. Orion Kaunis jättiläiskokoinen metsästäjä. Orion yritti raiskata Artemiksen, mutta jumalatar loihti skorpionin, joka tappoi Orionin koirineen. Orionista tuli tähtikuvio ja hänen koirastaan Koiratähti Sirius. Pan kts. Faunus Pandora Hefaistos muovaili savesta kauniin viekoittelevan Pandoran, joka avasi ruukun josta tulivat ulos kaikki ihmiskuntaa ahdistavat vaivat kuten sairaudet, onnettomuudet yms. Vain toivo jäi ruukkuun. Myöhemmissä tarinoissa ruukku on muuttunut lippaaksi. Paris Troijan prinssi. Afrodite lahjoi Pariksen valitsemaan hänet jumalattarista kauneimmaksi kolmen jumalattaren Afroditen, Athenen ja Heran välisessä kauneuskilpailussa. Palkkioksi Parikselle luvattiin Helena. Paris ryösti Helenan ja aiheutti Troijan sodan./ Ampui nuolen Akhilleuksen kantapäähän. Pasiphae Minolainen kuningatar Pasiphae hullaantui valkoiseen härkään ja synnytti myöhemmin häränpäisen Minotauroksen. Pax Rauhan jumalatar. Tunnus oliivipuunoksa Pegasos Muusien ja runoilijoiden ratsu. Siivellinen hevonen joka syntyi kun Meduusan pää leikattiin poikki./ Pegasos puhkaisi kavion iskulla lähteen Muusien vuorelle./ Sankari Bellerofon ratsasti Pegasoksella tulta syöksevän hirviö Khimairan kimppuun ja tappoi tämän./ Pegasoksesta tuli Zeuksen salaman kantaja. Pera Roomalainen neito, joka osoitti inhimillistä rakkautta ravitsemalla vanhaa isäänsä Cimonia rinnoillaan pelastaakseen hänet menehtymästä vankilassa. Persefone kts. Proserpina 9 Heli Mäki

10 Perseus Kreikkalainen sankari. Puoliksi jumala, puoliksi ihminen. Perseus surmasi merihirviö Ketoksen vapauttaakseen kuninkaantytär Andromedan./ Käytti peiliä hyväkseen lähestyessään Meduusaa ja katkaisi tämän pään sirpillä./ Perseuksella on nymfeiltä tai graioilta saadut siivekkäät sandaalit, Merkuriuksen luovuttama sirppi, Athenelta lainattu kilpi ja näkymättömäksi tekevä kypärä. Pluto l. Hades Manalan jumala. Jakoi ankaria, mutta oikeudenmukaisa rangaistuksia. Hadeksen valtakunta sijaitsi Styks-virran tuolla puolen./ Kuvattu tummapartaiseksi mieheksi, jolla kädessään valtikka ja avain. Ajoi mustia vaunuja, joita vetivät mustat hevoset Poseidon kts. Neptunus Prometheus Titaani. Prometheus petkutti Zeusta viemällä tulen onton fenkolin rungon sisällä ihmisille. Suuttunut Zeus kahlitsi Prometheuksen kallioon, missä kotka päivisin raateli hänen maksaansa ja joka öisin kasvoi ennalleen. Herakles vaputti hänet piinasta tappamalla kotkan. Proserpina l. Persefone Kasvillisuuden jumalatar ja manalan kuningatar. Persefone oli Demeterin kaunis tytär, jonka Haades ryösti mukaansa manalaan. Syötyään yhden siemenen granaattiomenasta Persefone joutui jäämään manalaan osaksi vuotta./ Tunnuksena granaattiomena, viljantähkä. Esiintyy joskus kruunu päässään ja kädessään soihtu tai maissintähkä. Psykhe Nuori neito, jonka kauneutta jopa Afrodite kadehti./ Eros rakastui Psykheen ja kävi tämän luona joka yö. Utelias Psykhe sytytti öljylampun tarkastellakseen Erosta tämän nukkuessa. Pisara öljyä herätti tämän ja oli johtaa heidän eroon./ Kuvataan rakastuneeksi pariksi tai pienenä siivekkäänä tyttönä eroottien seurassa. Pygmalion Kuvanveistäjä, joka rakastui luomaansa teokseen. Pygmalion veisti norsunluusta täydellisen naishahmon. Venus antoi veistokselle elämän, jotta Pygmalion voisi mennä naimisiin tämän kanssa. Pyramos ja Thisbe Rakastunut pari. Thisbe pakenee leijonaa ja Pyramos löytää hänen revityn hunnun ja surmaa itsensä miekalla. Thisben löydettyä miehensä kuolleena surmaa hän myös itsensä samalla miekalla. Romulus ja Remus Kaksoisveljekset. Rooman perustajat. Syntyneet kaksoset laskettiin koriin Tibervirran vietäväksi, josta naarassusi heidät pelasti ja imetti./ Romulus riitaantui veljensä kanssa ja surmasi tämän./ Romulus hankki perustamaansa kaupunkiin asukkaita mm. ryöstämällä juhlista sabiinittaret. Salus l. Hygieia Terveyden jumalatar. Lääkintätaidon jumalan Asklepioksen tytär ja seuralainen. Satakätiset kts. Hekantonkheires Saturnus l. Kronos Ajan jumala. Kronos nieli lapsensa sitä mukaan kun ne syntyivät, mutta poika Zeus pelastui koska puoliso Rhea laittoi Kronoksen nielaisemaan kiven./ Kuohitsi sirpillä isänsä Uranoksen. Kuvataan vanhaksi ukoksi, jolla on puujalka ja kädessään viikate tai sirppi. Tunnuksena myös tiimalasi. Siivet selässä kuvaavat ajan nopeaa juoksua. Erityisesti barokin aikana kellot koristeltiin mielellään ajanvartija Kronoksen kuvilla. Kuvattu taiteessa harvoin. Satyyrit kts. Faunit Seireenit Kuolemanhaltijoita. Puoliksi naisia ja puoliksi lintuja. Seireenit houkuttelivat ihanalla laulullaan merimiehet tuhoon. Alunperin heitä oli kaksi, myöhemmin kolme tai neljä. Orfeus voitti heidät laulullaan./ Odysseys halusi kuulla seireenien viettelevän laulun ja antoi sitoa itsensä laivan mastoon, miehistön tukkiessa vahalla korvansa. Seireenit syöksyivät mereen epäonnistuttuaan tehtävässään. Nimiä: Leukosia, Ligia tai Aglaope, Parthenope, Peisinoë ja Thelksiepeia. Selene kts. Luna Semele Prinsessa. Mustasukkaisen Heran tahdosta Zeus ilmestyi kuolevaiselle Semelelle todellisessa jumalan hahmossa, jolloin Zeuksen salama poltti Semelen kuoliaaksi. 10 Heli Mäki

11 Sfinksi Mies- tai naispuolinen taruolento. Egyptiläisille makaava leijona, jolla faaraon tai haukan pää. Myöhemmin naisen ylävartalo ja -pää. Kuoleman vertauskuva ja hautakoriste. Sfinksit vaanivat teiden varsilla ohikulkijoita, esittävät heille arvoituksia ja nielaisevat jokaisen joka ei kykene vastaamaan heidän kysymyksiin./ Oidipus onnistui älykkäänä vastaamaan sfinksin arvoitukseen ja kukisti sfinksien vallan./ Kuvattu sekaolentoina, joilla on leijonan vartalo, ihmisen pää ja usein siivet. Barokin aikaan suosittu patsaiden aihe, jolloin se sai kasvojensa hymyn lisäksi suurikokoiset rinnat. Suosittu empirehuonekaluissa, sekä symbolismin aikaan. Sibyllat Naisennustajia. Sibyllat välittävät kysyjille jumalalliset vastaukset. Ennustukset sisältävät tietoa katastrofeista, luonnon-mullistuksista yms. Alkuaan sibylloja ajateltiin olevan yksi, myöhemmin lukumääräksi on mainittu kymmenen./ Tunnetuimmat olivat Delfoin ja Cumaen sibyllat, joista viimeksi mainittu oli tarun mukaan tuhatvuotias. Hän johdatti sankari Aeneaan manalaan./ Sibyllat on ikuistettu Vatikaanin sikstiiniläiskappelin freskoihin. Esiintyvät kirjarulla kädessään. Sileenit Satyyrien tapaisia ihmishahmoisisa metsän ja luonnon henkiolentoja./ Vanhempia ja lihavampia kuin satyyrit. Karvainen vartalo, tylppä nenä, hevosen korvat ja häntä. Johtaja Silenos. Silenos Satyyrin tapainen luonnonhaltija. Baccuksen opettaja ja satyyrien ja sileenien johtaja, joka enimmäkseen eleli umpihumalassa./ Kuvataiteessa hänet on kuvattu lihavaksi vanhaksi mieheksi joka ratsastaa aasilla. Hänellä saattaa olla hevosen häntä ja jalat, joskus myös ruumis on karvan peittämä. Suippokorvat. Skylla Merihirviö. Mustasukkainen Kirke teki Glaukoksen rakastetusta Skyllasta kammottavan merihirviön jolla oli kuusi päätä ja kaksitoista jalkaa. Hän nieli miehiä kitaansa ohi purjehtivista laivoista./ Uhkasi merenkulkija Odysseusta ja hänen tovereitaan. Sol l. Helios Auringonjumala. Hän ajoi tulista nelivaljakkoaan aurinkovaunuineen yli taivaankannen ja syöksyi illalla mereen noustakseen esiin jälleen aamulla./ Helios kuvattiin kauniiksi kultahiuksiseksi säteiden kruunaamaksi nuoreksi mieheksi ja samaistettiinkin myöhemmin helposti Apolloniin. Somnus l. Hypnos Unen jumala. Asui päiväsaikaan manalassa ja öisin saapui maan päälle tuomaan ihmisille unen./ Vaivutti ylijumala Zeuksen syvään uneen linnun hahmossa./ Kuvataan siivekkäänä nuorukaisena, jolla on hiuksillaan unikon kukkia ja kädessään pieni juomasarvi tai unikko. Syrinks Metsännymfi. Joen jumala Ladon pelasti Syrinksin elostelevan Panin kynsistä muuttamalla Syrinksin kimpuksi suoruokoja. Pan rakensi näistä ruo oista itselleen huilun rakkautensa muistoksi. Tellus l. Gaia Maan jumalatar. Gaia valmisti valtavan sirpin ja auttoi poikaansa Kronosta surmaamaan isänsä. Hänen päälle roiskuneista veripisaroista syntyivät Kostottaret./ Kuvattiin runsaudensarvea kädessä pitelevänä naishahmona istumassa maassa tai selkänojattomalla istuimella. Thanatos Kuoleman jumala. Hänen tehtävänä oli kuolleiden sielujen kuljettaminen manalaan./ Herakles voitti hänet painiottelussa./ Kuvattu vakavakasvoisena, siivellisenä nuorukaisena, jolla on kädessään sammuva tai sammunut (alaspäin käännetty) soihtu. Theseus Kreikkalainen sankari. Puoliksi jumala, puoliksi ihminen. Theseus löysi labyrintin keskelle Ariadnen lankakerän avulla ja surmasi Minotauroksen. Palatessaan kotiin laivallaan hän unohti nostaa valkeat purjeet mustien tilalle voiton merkiksi, jolloin hänen isänsä Aigeus heittäytyi mereen./ Ryösti Helenan./ Esitetään lyhyttukkaisena ja parrattomana, Herakleen vastakohtana. Titaanit Olympoksen jumalia edeltänyt alkujumalten sukupolvi. Titaanit taistelivat Olympoksen jumalia vastaan kymmenen vuotta, kunnes Zeus kukisti heidät. Titaanien lukumääräksi on vakiintunut 12. Nimiä: Okeanos, Koios, Krios, 11 Heli Mäki

12 Hyperion, Iapetos, Kronos, Tethys, Foibe, Themis, Theia, Mnemosyne ja Rhea. Triton Meren jumala. Poseidonin poika. Tritoneista puhutaan myös monikossa ja heidät kuvataan usein yhdessä nereidien kanssa. Asuvat meressä loisteliaassa palatsissa ja temmeltävät aallokossa puhaltaen simpukankuoritorviin./ Taiteessa suosittuja hahmoja. Hahmoltaan puoliksi ihmisiä puoliksi kaloja. Tykhe kts Fortuna Uranos kts. Caelus Venus l. Afrodite Rakkauden jumalatar. Syntyi meren vaahdosta ja saapui mantereelle simpukankuorella./ Venuksella oli useita rakstajia mm.hefaistos, Ares, Adonis, Ankhies./ Taiteessa Venus esiintyy alkuaan nuorena viehättävänä naisena, jolla on kauniit vaatteet ja jolla on useinkin kädessään kukka tai kyyhky. Alastomana häntä alettiin kuvata 300-l ekr. Esitetään usein ihailemassa itseään peilistä tai valmistautumassa kylpemään. Esiintyy usein yhdessä Eroksen (Cupidojen) kanssa. Tunnuksena kyyhkynen ja joskus pääskynen. Venuksen vaunuja vetivät kyyhkyset tai joutsenet. Kuvattiin myös delfiinin seurassa. Vesta l. Hestia Kotilieden ja tulen jumalatar. Hänen kotinsa sijaitsee jokaisessa kotiliedessä./ Kuvattiin häkellyttävän kauniina naisena, joka piti kädessään votiiviastiaa ja palavaa soihtua. Vesta esiintyy vain harvoin taiteessa ja kuvia ei tunneta kovinkaan paljon, pääasiassa niitä esintyy rahoissa, joissa hänet on aina esitetty hunnutettuna. rampa./ Pajassaan hän loi monia jumalten aseita mm. Zeuksen valtikan, Eroksen nuolet ja Athenen kilven. apunaan hänellä olivat kykloopit./ Lähetti äidilleen kultaisen valtaistuimen, johon tämä juuttui kiinni./ Vangitsi pronssilangasta punotulla verkolla uskottoman puolisonsa Venuksen ja tämän rakastajan Marsin./ Kuvataan parrakkaana, yllään käsityöläisen lyhyt tunikka ja myssy sekä kädessään vasara, pihdit, kaksiteräinen kirves tai tongit. Raajarikkoisuuttaan kuvataan joskus siten, että hän nojaa kainalosauvoihin. Zefyros (Favonius) Länsituuli. Lempeä länsituuli haki lemmenjumala Erokselle nuoren Pshykhen. Kuvattu siivellisenä. Zeus kts. Jupiter Kirjallisuutta: -Elizabeth Hallam: Mytologian jumalat. Karisto Neil Philip: Suuri Myyttikirja. Wsoy David Bellingham: Kreikan Mytologia. Gummerus Hans Biedermann: Suuri symboli kirja. Wsoy Riitta Konttinen, Liisa Laajoki: Taiteen sanakirja. Otava Nathaniel Harris: Antiikin Rooma. Gummerus Juha honkala: Mytologian sanakirja Paavo Castren, Leena Pietilä-Castren: Antiikin käsikirja. Otava Jack Tresidder, 1001 symbolia. Karisto 2004 Victoria l. Nike Voiton jumalatar. Jumalten sanansaattaja./ Kuvattu siivekkäänä naisena kädessään palmunoksa ja toisinaan pallo jalkojensa alla. Kädessään saatoi olla myös laakeriseppele, jonka hän asetti voitokkaiden sankareiden päähän. Armeijan suosiossa. Kuvattu alkuaan Zeuksen tai Athenen seurassa. Vulkanus l. Hefaistos Tulen ja sepäntaidon jumala. Hera synnytti Hefaistoksen ilman isää kostoksi Zeukselle tämän uskottomuudesta./ Hera heitti Hefaistoksen ulos Olympoksesta, jolloin hänestä tuli 12 Heli Mäki

Mistä kaikesta tähtiharrastaja on kiinnostunut

Mistä kaikesta tähtiharrastaja on kiinnostunut Mistä kaikesta tähtiharrastaja on kiinnostunut Tähdistöjä ja niiden tarinoita Ismo Elo 2013 Otava Otava on verkkopato. Jotkut muut kansat näkivät Otavassa vaunut. Ruotsissa Karlavagnen, Virossa Vanker

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa Olympolainen näkökulma

Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa Olympolainen näkökulma Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa Olympolainen näkökulma Ma klo 18.30 20 Opistotalo, Helsinginsali, Helsinginkatu 26 9.1. 2.4.2012 FM Jussi Tuovinen Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa Olympolainen näkökulma

Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa Olympolainen näkökulma Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa Olympolainen näkökulma Ma klo 18.30 20 Opistotalo, Helsinginsali, Helsinginkatu 26 9.1. 2.4.2012 FM Jussi Tuovinen Sarjan rakenne, osa 2 27.2. Apollon/Apollo:

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 14/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN LUMIKKI JA SEITSEMÄN KÄÄPIÖTÄ

TEHTÄVIÄ SATUUN LUMIKKI JA SEITSEMÄN KÄÄPIÖTÄ 1 TEHTÄVIÄ SATUUN LUMIKKI JA SEITSEMÄN KÄÄPIÖTÄ A) Satuun liittyviä sisältökysymyksiä: OSA1: OSA 2: 1. Mikä oli kuninkaan ja kuningattaren suurin toive? 2. Millainen uusi kuningatar oli? 3. Mistä uusi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Paimenpoika Daavid

Nettiraamattu lapsille. Paimenpoika Daavid Nettiraamattu lapsille Paimenpoika Daavid Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for Children,

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 19/60.

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 19/60. Nettiraamattu lapsille Paimenpoika Daavid Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 19/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa Olympolainen näkökulma

Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa Olympolainen näkökulma Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa Olympolainen näkökulma Ma klo 18.30 20 Opistotalo, Helsinginsali, Helsinginkatu 26 9.1. 2.4.2012 FM Jussi Tuovinen Sarjan rakenne, osa 1 9.1. Zeus/Jupiter: Ihminen

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 11/60.

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 11/60. Nettiraamattu lapsille Hyvästi, faarao! Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 11/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Ihmisen toivottomuuden alku

Ihmisen toivottomuuden alku Nettiraamattu lapsille Ihmisen toivottomuuden alku Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Alina Rukkila Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011

Lisätiedot

Joutseneen tarttukaa.

Joutseneen tarttukaa. Joutseneen tarttukaa. Olipa kerran kolme veljestä. Nuorimman nimi oli Jussi. Toiset aina tekivät hänelle kiusaa, hän kun oli heikompi heitä. Kun hän kerran oli metsässä puita pilkkomassa ja valitteli vaivojansa,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Hyvästi, faarao!

Nettiraamattu. lapsille. Hyvästi, faarao! Nettiraamattu lapsille Hyvästi, faarao! Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 26/60.

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 26/60. Nettiraamattu lapsille Joona ja iso kala Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 26/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE Bel ja lohikäärme

APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE Bel ja lohikäärme www.scriptural-truth.com APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE 1611 Bel ja lohikäärme Kirja Bel ja lohikäärme [in Daniel] Bel ja lohikäärme, historia Eristyksissä Daniel loppuun. {1:1} ja kuningas

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kaunis kuningatar Ester

Kaunis kuningatar Ester Nettiraamattu lapsille Kaunis Ester Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 30/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3,

Lisätiedot

Olipa kerran lue linnoihin liittyvät tarinat

Olipa kerran lue linnoihin liittyvät tarinat Olipa kerran lue linnoihin liittyvät tarinat Harmaan linnan ritarit Olipa kerran kolme ritaria ja niillä oli harmaa linna. Linna sijaitsi kukkulan päällä. Linnaan hyökättiin. Sinne hyökkäsi punaiset ritarit,

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) 1 minä Minä olen. Minä laulan. Minä tanssin. Minä maalaan. Minä väritän. Minä piirrän. Minä otan. Minä myyn. Minä istun. = Olen. = Laulan.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (1. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joona ja iso kala

Nettiraamattu lapsille. Joona ja iso kala Nettiraamattu lapsille Joona ja iso kala Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joona ja iso kala

Nettiraamattu. lapsille. Joona ja iso kala Nettiraamattu lapsille Joona ja iso kala Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Paimenpoika Daavid

Nettiraamattu. lapsille. Paimenpoika Daavid Nettiraamattu lapsille Paimenpoika Daavid Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Tnhkapöperö. yhdessä sangen onnellisina. Heillä. päivät, tehdä kaikki raskaimmat työt, pankolle lämmittelemään ja nokeutui

Tnhkapöperö. yhdessä sangen onnellisina. Heillä. päivät, tehdä kaikki raskaimmat työt, pankolle lämmittelemään ja nokeutui Tnhkapöperö. Oli kerran mies ja vaimo. He elivät yhdessä sangen onnellisina. Heillä oli kaunis tytär. Mutta sitte vaimo sairastui ja kuoli. Jonkun ajan kuluttua mies otti toisen vaimon, jolla oli kaksi

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi Nettiraamattu lapsille Jaakob, petturi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011 Bible

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Sergei Radonezilainen -keppinukke

Sergei Radonezilainen -keppinukke Sergei Radonezilainen -keppinukke - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan (katso mallia ruhtinashahmosta). - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyvästi, faarao!

Nettiraamattu lapsille. Hyvästi, faarao! Nettiraamattu lapsille Hyvästi, faarao! Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa Olympolainen näkökulma

Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa Olympolainen näkökulma Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa Olympolainen näkökulma Ma klo 18.30 20 Opistotalo, Helsinginsali, Helsinginkatu 26 9.1. 2.4.2012 FM Jussi Tuovinen Sarjan rakenne, osa 2 27.2. Apollon/Apollo:

Lisätiedot

Daniel leijonien luolassa

Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joona ja iso kala

Nettiraamattu. lapsille. Joona ja iso kala Nettiraamattu lapsille Joona ja iso kala Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa Olympolainen näkökulma

Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa Olympolainen näkökulma Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa Olympolainen näkökulma Ma klo 18.30 20 Opistotalo, Helsinginsali, Helsinginkatu 26 9.1. 2.4.2012 FM Jussi Tuovinen Sarjan rakenne, osa 2 27.2. Apollon/Apollo:

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tulen mies

Nettiraamattu lapsille. Tulen mies Nettiraamattu lapsille Tulen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children, Inc.

Lisätiedot

Lumikki. punainen kuin veri ja musta kuin mustapuu. Eräs kuningatar toivoi kerran että hänellä olisi tytär valkea kuin lumi,

Lumikki. punainen kuin veri ja musta kuin mustapuu. Eräs kuningatar toivoi kerran että hänellä olisi tytär valkea kuin lumi, Lumikki. Eräs kuningatar toivoi kerran että hänellä olisi tytär valkea kuin lumi, punainen kuin veri ja musta kuin mustapuu. Hänen toivonsa toteutui, ja hän sai tyttären, iholtaan valkoisen kuin lumi,

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa Olympolainen näkökulma

Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa Olympolainen näkökulma Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa Olympolainen näkökulma Ma klo 18.30 20 Opistotalo, Helsinginsali, Helsinginkatu 26 9.1. 2.4.2012 FM Jussi Tuovinen Sarjan rakenne, osa 1 9.1. Zeus/Jupiter: Ihminen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala loi kaiken

Nettiraamattu lapsille. Jumala loi kaiken Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Suosikkipojasta orjaksi

Nettiraamattu lapsille. Suosikkipojasta orjaksi Nettiraamattu lapsille Suosikkipojasta orjaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Jaakob-nimisellä miehellä oli suuri perhe.

Jaakob-nimisellä miehellä oli suuri perhe. Joosef ja veljet Jaakob-nimisellä miehellä oli suuri perhe. Hän asui Kanaanin maassa. Perheessä oli kaksitoista poikaa. Pojista toiseksi nuorin, Joosef, oli isän suosikki. Joosef näkee unia Joosef näki

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Ruut: Rakkauskertomus

Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 24/60.

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 24/60. Nettiraamattu lapsille Tulen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: E. Frischbutter Suomi Kertomus 24/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3, Winnipeg,

Lisätiedot

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema. HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys

Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema. HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys Perhe antiikin Kreikassa: Perhe eli oikos Perheeseen kuuluivat myös perheen omistamat orjat Perheessä isä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Rakkauden Katekismus TYTÖILLE.

Rakkauden Katekismus TYTÖILLE. Rakkauden Katekismus TYTÖILLE. Hinta Smk. 1; 50. ALKULAUSE. Teille hyvät tytöt omistetaan tämä pieni käsikirja rakkauden tulkitsemisessa. Olkoon teissä monessa kätketty välinpitämättömyys sille ihmeelliselle

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa Olympolainen näkökulma

Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa Olympolainen näkökulma Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa Olympolainen näkökulma Ma klo 18.30 20 Opistotalo, Helsinginsali, Helsinginkatu 26 9.1. 2.4.2012 FM Jussi Tuovinen Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa

Lisätiedot

RAKKAUDEN KATEKISMUS

RAKKAUDEN KATEKISMUS m@smssbss3m RAKKAUDEN KATEKISMUS TYTÖILLE. Kustantaja: K. Valovuori Uusikaupunki. limileß KATEKISMUS TYTÖILLE. Kustantaja: K. Valovuon, Uusikaupunki. Alkulause. Teille hyvät tytöt omistetaan tämä pieni

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa Olympolainen näkökulma

Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa Olympolainen näkökulma Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa Olympolainen näkökulma Ma klo 18.30 20 Opistotalo, Helsinginsali, Helsinginkatu 26 9.1. 2.4.2012 FM Jussi Tuovinen Ihminen luonnon ja kulttuurin välimaastossa

Lisätiedot

ARKKI PYSÄHTYY. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Tietysti vedenpaisumuksen jälkeen.

ARKKI PYSÄHTYY. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Tietysti vedenpaisumuksen jälkeen. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ARKKI PYSÄHTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Araratin vuorella. Sen sijaintia ei tarkkaan tiedetä.

Lisätiedot

SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME

SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME MAA OLI AUTIO JA KYLMÄ I minä kävelin poispäin näistä päivistä jätin sudenjälkiä ettei minua etsittäisi polulla kohtasin tytön joka sanoi että on vapaus nauttia ei sitä kiinnostanut

Lisätiedot

Suosikkipojasta orjaksi

Suosikkipojasta orjaksi Nettiraamattu lapsille Suosikkipojasta orjaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kaunis kuningatar Ester

Kaunis kuningatar Ester Nettiraamattu lapsille Kaunis kuningatar Ester Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Jeesus, suuri Opettaja

Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken

Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2008

Lisätiedot

SORIA MORIAN LINNA Tuhkapojan seikkailuja. Theodor Kittelsen

SORIA MORIAN LINNA Tuhkapojan seikkailuja. Theodor Kittelsen SORIA MORIAN LINNA Tuhkapojan seikkailuja Theodor Kittelsen Eräänä päivänä Tuhkapoika oli levittelemässä tulisijaan kertynyttä tuhkakasaa, kun siinä kytevät kekäleet vierähtivät esiin ja niistä muodostui

Lisätiedot