Toimintaesite Syksy 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintaesite Syksy 2015"

Transkriptio

1 HARJUN SEURAKUNTA Sähköpostit muotoa: Facebook: Twitter: Instagram: instagram.com/reilustikristitty HaNut: Facebook: Harjun Nuoret - HaNut Poika- ja tyttötyö: Facebook: harjulapset Kuva Riikka Moilanen Toimintaesite Syksy 2015

2 Osallistuin syyskuun alussa messuun Pärnussa. Messussa kastettiin 14 ihmistä, jotka olivat noin seitsemästä ikävuodesta kuuteenkymmeneen. Samassa juhlassa konfirmoitiin 17, joista neljä oli alle 20-vuotiaita ja loput vanhempia. Olin lukenut, että Viro on maailman ateistisin maa yhdessä Tsekin kanssa. Kuitenkin Pärnussa sain osallistua yhteen elämäni ihanimmista juhlista, jonka kantavat osat olivat ilo, toivo ja kiitos. Kun konfirmoitavat olivat polvistuneina alttarille, jokaisen kaulaan pujotettiin risti. Ristiä kiinnittäessään pappi lausui: Kanna tätä ristiä uskon, toivon ja rakkauden merkkinä. Siunatkoon sinua kaikkivaltias ja armollinen Jumala; Isä, Poika ja Pyhä Henki. Puheesta ymmärsin seuraavan: Kristitty on uskon, toivon ja rakkauden merkin kantaja. Hän ei ole vain merkin kantaja, vaan merkki itse. Saavuttakoon ja valloittakoon Kristuksen laupeus meidät ja tuoksukoon laupeuden balsamin tuoksu uskoville ja kaukana uskosta oleville merkkinä Jumalan valtakunnasta joka on tullut keskellemme. Pakolaisten kolkuttaessa oviamme tänä syksynä on ajankohtaisempaa kuin aikoihin muistuttaa Jeesuksen ihanasta ja mahdottomasta sanasta: Niin kuin tahdotte ihmisten tekevän teille, kun olette suojaa vailla, niin tehkää te heille. Siunatkoon sinua ja jokaista ristinkantajaa kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki. PISPALAN LÄHIKIRKKO Pispalan kirkon vanhan krusifiksin äärellä kokoonnutaan messuun sunnuntaisin klo 11. Messut ovat avoimia kaikille, mutta toisinaan kutsutaan erityisesti perheitä, rippikoululaisia tai vaikkapa vauvoja vanhempineen. Syksyn teemamessuja: klo 11 Kirkkomusiikkipyhä la klo 11 Pyhäinpäivä, vainajien muistaminen, kirkkokahvit klo 10 Suora lähetys, Yle TV 1, seurakuntalaisia pyydetään saapumaan paikalle klo (lähetys katsottavissa kuukauden ajan osoitteessa klo 11 Vauvamessu,kirkkokahvit ja vauvamuskarihetki klo 11 Uusien työntekijöiden tehtäväänsiunaaminen ma klo 18 Enkelikirkko Ei messua: Tesoman kirkossa messu klo 10, Lamminpään kappelissa sanajumalanpalvelus klo Tesoman kirkossa messu klo 10 Taizémessut klo 17: , 8.11., Nuoret aikuiset, Uusi verso Varikkomessut klo 16 (pyhäkoulu eri ikäryhmille) ja klo Katso tarkemmat tiedot Varikkomessuista ja nuorten aikuisten toiminnasta: 2 Veli-Pekka Järvinen Veli-Pekka Järvinen kirkkoherra Silmukan toiminta s. 12, ruokailut, s. 13 Pyhäkoulu Varikolla Varikkosunnuntaisin klo 16 (parillinen viikko)

3 Pispalan kirkossa tapahtuu Ukulele-kurssi maanantaina klo 18 Et tarvitse omaa soitinta, tarvitset vain asennetta! Tiedustelut Juha-Pekka Skyttä, Avoin päiväkerho tiistaina klo Toimintaa aikuisille ja vauva- ja leikkiikäisille lapsille yhdessä. Lastenohjaajat Sarita Paavola ja Elina Hirvirinne Pispalan Hannat, naisten rukouspiiri joka toinen keskiviikko klo 18 (parillinen viikko). Tiedustelut Tytti Lietosalmi, , facebook/pispalanhannat Akvarelliryhmä Iloksi ja opiksi taidemaalausta eri tekniikoin torstaina klo Myös vasta-alkajat ovat tervetulleita. Tiedustelut Riitta Ranta, "Joskus sisimpäämme kasvaa ilon kukkamaa. Kaikki on niin hyvin, että ihan naurattaa. Silloin tuntuu, että rukouskin siivet saa. Taivaan Isän luokse kiitoslaulu kohoaa. Rukous on silta luokse Jumalan. Rukous on polku luokse auttajan. Rukous on lintu, joka lentää taivaaseen. Rukous tuo rauhan sydämeen." (Anna-Mari Kaskinen) Kuva Marja Oksanen 60+ Aamuehtoollishetki Koko kansan aamu (ennen aamupalaa) torstaina ja klo kirkkosalissa: laulua, rukousta, ehtoollinen 60+ ikäisten toimintaa: su klo puhetta ja musiikkia, emeritusprofessori Markku Ojanen alustaa aiheesta "Hyvän elämän eväitä 60+ ikäisenä", yhteislauluvirsi su klo 16 glögihetki ja kauneimmat joululaulut Halutessasi voit liittää rukouksesi tähän seurakuntien varhaiskasvatuksen juhlavuoden rukousryijyyn. Sido ryijyyn sen värinen kude, joka kertoo kiitoksesi tai esirukouksesi aiheesta. 3

4 Wanhan ajan kahvila keskiviikkona klo : Syksyn antia Adventtia kohden, kahvilaemäntänä Marja Kylä-Laaso Wanhan ajan kahvilan tuotto menee vanhustyön hyväksi. Vanhustyön muista tapahtumista tarkempaa tietoa Kirkontuvilla, Olotilassa ja Wanhan ajan kahvilassa. Keskiaikainen, hiljainen rukouslaulu -kurssi Konsertit su klo 18 Bachia laulaen ja soittaen, Tarja Laitinen, altto, Tema-kvartetti su klo 19 Mozart: Requiem, Harjun kirkkokuoro Minna Viinikainen, sopraano,tarja Laitinen, altto, Topias Laatu, tenori, Tuomas Laatu, basso, Esa Toivola, urut, johtaa Sanna Ketola la klo 18 Joulukonsertti, Ahjolan kansalaisopisto ti klo 18 UrkusoiKiva! Kirkkomusikantit ystävineen ke klo 18 Kuului laulu enkelten, TAMKin lauluopiskelijat lauantaina klo Pispalan kirkossa Kurssin vetäjänä MuT, äänipedagogi Hilkka-Liisa Vuori. Sinun ei tarvitse osata laulaa eikä tuntea nuotteja. Kurssimaksu 35 Lisätiedot pappi Mirella Lehtola, Ilm mennessä, ma klo 18 Joulukonsertti, Picantus kuoro pe klo 19 Kuorojen Joulu, Harjun seurakunnan kuorot la klo 19 Joulukonsertti Hankien kätkemää, Euga-mieskuoro ma klo 18 Joulukonsertti, TAMKin pasunistit su klo 18 Tampere-talo (Yliopistonkatu 55), Händelin Messias-oratorio, Harjun Kamarikuoro 40 vuotta. Soile Isokoski, Tuuli Takala, Teppo Lampela, Topi Lehtipuu ja Mika Kares. Suomalainen Barokkiorkesteri, johtaa Heikki Liimola 4

5 Raholan kerhotilassa tapahtuu Hartaus klo 16: Jukka-Pekka Ruusukallio Martti Lammi Naistenkerho joka toinen torstai klo 18 (parillinen viikko). Tiedustelut Maija-Liisa Vänninmaja, Tahmelan kerhotilassa tapahtuu Perhekerho joka toinen torstai klo 10 (pariton viikko). Tiedustelut Amélie Liehrmann, Päiväkerho keskiviikkona ja perjantaina klo Lastenohjaajat Elina Hirvirinne ja Mira Nikander Koululaisten iltapäiväkoti maanantaista perjantaihin, tiedustelut Elina Hirvirinne ja Mira Nikander, Tahmelan lähitupa joka toinen tiistai kodeissa klo 10 (parillinen viikko). Tiedustelut Arja Tikka, Epilän seurakuntatalossa tapahtuu Koululaisten iltapäiväkoti maanantaista perjantaihin. Tiedustelut Kati Hiltunen ja Minna Mäkinen, Päiväkerho tiistaina ja torstaina klo (3-5 v). Lastenohjaajat Minna Mäkinen ja Kati Hiltunen, Naisten kuntojumppa tiistaina klo 17.30, vetäjät Sirkku Tilli, ja Marjo Huhtala. Ilmoittautuminen vetäjille paikanpäällä Gospel big band perjantaina klo 18. Tiedustelut Rami Helminen, Jumalan kämmenellä - toiminnallinen perhepyhäkoulu joka toinen torstai klo Jokapäiväinen leipämme Älä pelkää Pieni on suurin Joulurauhaa Enkeli taivaan Tervetuloa koko perhe! Ilta lapsille ja heidän perheilleen. Illassa hartaus, askartelua, temppuilua ja leikkiä. Lopuksi iltapuuro. Tiedustelut Anne Ryyppö-Prami, Harjun Kamarikuoro lauantaina, tiedustelut Tero Juuti,

6 TESOMAN LÄHIKIRKKO Tesoman kirkossa kokoonnutaan jumalanpalvelukseen Laila Pullisen Kristus-veistoksen alla sunnuntaisin klo 10 ja keskiviikkoisin aamumessuun klo Sunnuntain messujen jälkeen on rukouspalvelu ja kirkkokahvit. Syksyn teemamessuja: klo 10 Lähetyspyhä klo 10 Perheen sunnuntain perhemessu klo 10 Musikanttien messu klo 10 Lähetyspyhä ja adventtipuuro Ei messua: Pispalan kirkossa messu klo 11 (televisioidaan) Pispalan kirkossa messu klo 11 (tehtäväänsiunaaminen) L10T -kurssi arjen kristillisyydestä tammi-helmikuussa Matti Mäkinen (KRS) tulee klo 18 kertomaan L10T- kurssista, joka haastaa ja toimimaan lähimmäisen parhaaksi rohkeasti kristittynä. Tesoman kirkossa tapahtuu Lasten päiväkerho maanantaina, keskiviikkona ja torstaina klo (Vaahterat 5 v), lastenohjaajat Elina Haurula ja Pirjo Salmela, maanantaina ja torstaina klo (Tammet 4 v), lastenohjaajat Kaisa Mattila ja Heidi Nummelin, keskiviikkona klo (Koivut 3 v), lastenohjaajat Kaisa Mattila ja Heidi Nummelin, Avoin päiväkerho tiistaina klo (klo 12 jälkeen mahdollisuus ruokailuun, josta peritään pieni maksu), lastenohjaajat Kaisa Mattila, Ulla Paalijärvi, Heidi Nummelin, Perhekerho joka toinen perjantai klo 9-11 (parillinen viikko), Ulla Paalijärvi ja Kaisa Mattila, Kirkkopyhäkoulu sunnuntaina klo 10. Raamattuhetki, leikkiä, laulua ja askartelua! Pyhäkouluopettajat Leena Jubaer, Sirpa Suomalainen ja Linda Saarinen Pyhäkoulujen yhteinen joulujuhla klo Pyhäkoulut joululomalla Venäjänkielinen muskari maanantaina klo (0-2v.), tiistaina klo (3-6v.), tiistaina klo (kouluikäiset), perjantaina klo Tiedustelut Olga Narnakova, Naistenkerho joka toinen maanantai klo 18 (pariton viikko). Tiedustelut Eeva Kulmala,

7 Raamattupiiri joka toinen tiistai klo 15 (parillinen viikko). Tiedustelut Raija Rekola-Mattila, Näpräyspiiri keskiviikkona klo 13. Tiedustelut Raili Joenmaa, (03) Heprealaisia tansseja keskiviikkona klo 17.30, opettaja Tuulikki Tepora. Ota mukaan sisätossut, vesipullo ja itsesi, aiempaa tanssitaitoa et tarvitse. Tiedustelut Seija Pietiläinen, Miesten mission -klupi kuukauden 1. ja 3. tiistaina klo Tiedustelut Jussi Tantarimäki Keskusteleva raamattu- ja rukouspiiri odottaa uusia jäseniä! Kokoonnumme torstaina klo 10. Tiedustelut Sirpa Suomalainen, "Ehtoolla yhressä" perheiden yhteinen ilta joka toinen torstai (pariton viikko) klo Ilta päättyy yhteiseen iltapalaan, josta pieni maksu. Ei ilmoittautumista. Tiedustelut lastenohjaajat Kaisa Mattila ja Ulla Paalijärvi, Kirkontupa ikäihmisille tiistaina klo 10, monipuolinen ohjelmahetki, hartaus ja lounasmahdollisuus Tiedustelut Maija Lehtonen, Ruokailut ks. diakonia, s. 13 Olotila ikäihmisille perjantaina: klo 10 aamukahvihetki, klo tuolijumppa, klo hartaus, klo 12 lounas. Voit tulla oman aikataulusi mukaan. Lounaan hinta 5, kahvi kastettavalla 2,5. Tiedustelut Maija Lehtonen, Kiitosilta diakonian vastuunkantajille to klo 18 Harjun diakoniatyöntekijät toivottavat sinut lämpimästi tervetulleeksi yhteiseen illanviettoon. Muusikko Jukka Salminen konsertoi, illan sana Jouni Heiskanen. Tarjolla maittava iltapalapöytä 7

8 Seurakuntatapahtuma Kivinen, kirkas tie Opetus Outi Cappel, musiikki Tommi Cappel klo 13 Valheella ei voi rakentaa, klo ruokailu, klo Ehjä usko, klo kahvit, klo 17 puhdassydämiset näkevät Jumalan Järj. Harjun seurakunta ja Palavan Sydämen Säätiö Astu esiin -opetuksen ja rohkaisun illat to klo Uskon lahja Kiusaukset ja koettelemukset kristityn elämässä to klo Hengen hedelmät Hengellinen kasvu - miten ja mihin suuntaan? lloissa mukana Seppo Lappalainen, Jukka Hammarén, Riitta Laankoski, Eija Taurén & Co. Järj. Harjun seurakunta, Hengen uudistus kirkossamme ry Ilta kahdelle perjantaina klo 19 Parisuhteen syyshuolto musiikin ja iltapalan merkeissä. Mukana Jukka Salminen "Sinun kanssasi huomiseen" -lauluineen. Seurustelevat ja kihlaparit myös tervetulleita. Varaa kahden hengen pöytäsi mennessä, Iltapalakortti 15 /pari maksetaan paikan päällä. Lisätiedot Jouni Heiskanen Rauhanportissa tapahtuu Lasten päiväkerho tiistaina klo ja torstaina klo 9-12 (4-5 v), lastenohjaajat Heidi Nummelin ja Pirjo Salmela, Avoin päiväkerho keskiviikkona klo , lastenohjaajat Heidi Nummelin ja Sarita Paavola Kulmakammari joka toinen keskiviikko klo 13 (pariton viikko). Ikäihmisten kohtaamispaikka, tiedustelut Aino Kalin, Naisten kuntojumppa keskiviikkona klo 18. Tiedustelut Ulla Pynnönen, Ikäihmisten kuntojumppa torstaina klo Syöpään sairastuneiden ryhmä torstaina klo 19. Tiedustelut Mauri Virtanen, Naistenkerho joka toinen torstai klo 18 (pariton viikko). Tiedustelut Maija-Liisa Vänninmaja,

9 Kalkun seurakuntakodissa tapahtuu Suurin on rakkaus - Elämäni kuvia Annukka Laineen 60-vuotisjuhlanäyttely Galleria Saskia, Pirkankatu 6, avoinna joka päivä ( Ilosanoman ilta sunnuntaina klo 17 Kalkun Flikat keskusteluryhmä naisille keskiviikkona ja klo Hartaus ja kahvit. Tiedustelut Pia Ojalahti-Diallo, Kirkontupa torstaina. Ohjelmatuokio klo 10, monipuolinen ohjelmahetki, hartaus ja lounasmahdollisuus. Tiedustelut Maija Lehtonen, Lamminpään kappelissa tapahtuu Pyhäinpäivänä klo 15 ja klo 17 Surun ja toivon musiikkia, Harjun Kanttorikvartetti su klo 15 Joulukonsertti Lady Sirkeät Itsenäisyyspäivänä klo 11 sanajumalanpalvelus, Jouni Heiskanen, Mirella Lehtola, Janne Salmenkangas Itsenäisyyspäivänä klo 12 kunniakäynti sankarihaudalla, Mirella Lehtola, Janne Salmenkangas Avoin päiväkerho perjantaina klo , lastenohjaajat Sarita Paavola ja Merja Jokela. Kerho on avoin kaikille, ei ikärajaa, ei ilmoittautumista, ei osallistumismaksua. Leikkiä, laulua, askartelua sekä hiljentymistä lapsille ja aikuisille. Mahdollisuus syödä omia eväitä tai ostaa kahvia ja kahvileipää. 9

10 LIELAHDEN LÄHIKIRKKO 10 Miestenillat tiistaisin Torpan kurssikeskus, Siivikkala Saunat lämpiminä klo 17 alkaen, kahvit klo 18.15, tilaisuus alkaa klo juhlavuosi 8.9. "Miksi naiset elävät pitempään?" Alustus: emeritusprofessori Antti Hervonen Illan sana: Ilmari Karjalainen Illan isäntä: Kari Itkonen Islam Raamatun valossa Alustus: pastori, kirjailija Martti Ahvenainen Illan sana: Erkki Parikka Illan isäntä: Reino Mäkelä Raavaskin mies tarvii Jumalaa Alustus: Harri Luoma Illan sana: Harri Luoma Illan isäntä: Risto Itämetsä Joulu on jo ovella Alustus: Viestiveljet Illan sana: Teuvo Suurnäkki Illan isäntä: Martti Lammi Kirkon kellotapulin risti näkyy Vaasantielle saakka. Tapulin neljä kelloa kutsuvat kansaa kirkkosaliin ristin alle messuun sunnuntaisin klo 12. Syksyn teemamessuja: klo 12 Kansanlaulukirkko klo 12 Perhemessu klo 12 Joululaulukirkko Ei messua: Pispalan kirkossa messu klo 11 (tehtäväänsiunaaminen) Tesoman kirkossa messu klo 10 Lielahden kirkossa tapahtuu Kirkkopyhäkoulu sunnuntaina klo 12. Raamattuhetki, leikkiä, laulua ja askartelua! Pyhäkouluopettajat Akseli Sääksmäki ja Anniina Ahonen. Pyhäkoulujen yhteinen joulujuhla Tesoman kirkossa klo (Pyhäkoulut joululomalla ) Lähetyspiiri joka toinen maanantai klo 13 (pariton viikko). Tiedustelut Sirkka Saarikivi, Lasten päiväkerho maanantaina, tiistaina ja torstaina klo (3-6 v), lastenohjaajat Sarita Paavola ja Leena Ahro, Avoin päiväkerho torstaina klo , lastenohjaajat Sarita Paavola ja Merja Jokela. Toimintaa aikuisille ja vauva- ja leikki-ikäisille lapsille yhdessä

11 Miestenpiiri tiistaina klo 18.30: 6.10., , 3.11., , Tiedustelut Lasse Syrjänen, Naistenkerho joka toinen keskiviikko klo 14 (pariton viikko). Tiedusteltu Mirjami Tasala, Tapulinmäen tupa keskiviikkona , klo ja maanantaina klo Tuvassa voi tavata päivän vieraan, tuoda omaa ohjelmaa ja syödä keittolounaan (keitto ja kahvi 3 ). Tiedustelut Ulla Pettinen ja Riitta Laiho Adventista jouluun -tapahtuma klo 15 Järj. Harjun seurakunta ja Ryydynpohjan omakotiyhdistys Perinteinen joulun odotuksen iltapäivä tiistaina 1.12.klo Mielenterveyskuntoutujien tapaamisessa on tarjolla yhteinen ateria, vertaistukea ja yhteistä ohjelmaa. Mukana Ulla Pettinen, Virpi-Hannele Kianen ja kaupungin työntekijöitä. Toukkatiistait tiistaina klo Vertaisryhmä vauvaperheille Lielahden kirjastossa (Teivaank. 1). Vierailijoita, keskustelua, musiikkituokioita. Yhteistyössä Harjun seurakunta, Lielahden kirjasto ja Kansalaistalo Mansikkapaikka 11

12 Talentissa tapahtuu DIAKONIA 12 Arkimessut keskiviikkoisin klo 18: Martti Lammi, Anna Arola Tarvo Laakso, Anna Arola Tuija-Riitta Heiskanen, Anna Arola Arabiankielinen pyhäkoulu lauantaina klo 16-18, lapsille ja vanhemmille Muistijumppa keskiviikkona klo 14-16, Nääsville ry. Tiedustelut Marianne Myllymaa, Lähetyspiiri joka toinen keskiviikko klo 16 (parillinen viikko). Tiedustelut Liisa Mäkinen, Naistenkerho joka toinen torstai klo 18 (pariton viikko). Tiedustelut Aino Kujala, Diakonia palveluksessanne Ota yhteyttä seurakunnan diakoniatyötä tekeviin - kun tarvitset luottamuksellista, henkilökohtaista keskusteluapua elämän solmukohdissa - kun haluat puhua hengellisistä asioista - kun tarvitset yhteisön tukea ja vertaisapua - kun tarvitset taloudellista ja aineellista tukea ja neuvontaa elämän kriisitilanteissa Ruokanysse on Tampereen ev.lut. seurakuntien diakoniatyön ylläpitämä Ruokapankki, jonka kautta on mahdollisuus saada ruoka-apua. Ruoka-apu on tarkoitettu väliaikaiseksi avuksi tilanteeseen, jolloin talous on tiukilla. Ruokanyssessä asiointi edellyttää asiointia asuinalueella työskentelevän diakoniatyöntekijän vastaanotolla, josta myönnetään osoitus Ruokanysseen ja annetaan ohjeet Ruokanyssessä asioimiseen. Silmukka Poikkea Silmukkaan Pispalan kirkolle: Pispalanvaltatie 16 C (kirkon yhteydessä, sisäänkäynti länsipäädyssä). Avoinna ma, ti ja ke 9-13, to ja pe suljettu. Avoimessa kahvilassa voit lukea päivän lehden. Kun tarvitset neuvoja ja opastusta sosiaalitoimeen, työttömyyteen ym. liittyvissä asioissa, tervetuloa juttusille. Käytössäsi on puhelin, jolla voi hoidella virallisia asioita. Tiedustelut Pia Ojalahti-Diallo , Silmukan puhelin (03) (aukioloaikoina).

13 Ruokailumahdollisuudet työttömille ja varttuneelle väelle: Maanantai työttömien ruokailu klo Tesoman kirkolla, hinta 4 (satunnaiset kävijät), 2 (työttömät ja pieneläkeläiset) Tiistai Kirkontupa varttuneelle väelle Tesoman kirkolla, ohjelmaa klo 10 alkaen, hartaus klo 11.30, ruoka klo 12, hinta 5 Keskiviikko työttömien ruokailu klo Tesoman kirkolla, hinta 4, (satunnaiset kävijät), 2 (työttömät ja pieneläkeläiset) Torstai aamupala Pispalan kirkolla klo , hinta työttömät ja pieneläkeläiset 0,50, satunnaiset ruokailijat 2 kirkontupa varttuneelle väelle Kalkun srk-kodilla. Ohjelmaa klo 10 alkaen, hartaus klo 11.30, ruoka klo 12, hinta 5 Perjantai Tesoman Olotila varttuneelle väelle Tesoman kirkolla, voit tulla oman aikataulusi mukaan, kahvit klo 10, tuolijumppa klo 10.45, hartaus klo ja lounas klo 12, hinta 5, kahvi ja kastettava 2,5 Kuva Uolevi Salonen Tahmelan lähitupa joka toinen tiistai klo (parillinen viikko). Kokoontumiset kodeissa. Tiedustelut Arja Tikka, Anna ja Arvo -kahvila Raholan Kotilinna, Voionmaankatu 44 A kerhohuone tiistaina klo : Liikuntaa läpi elämän, Maija-Liisa Laitinen Mitä viimeksi luin? Maaria Rautio Mieluisin jouluruokani, Marja Koivisto joulutorttukahvit Ohjelmassa: kahvit, yhteislaulua, hartauksia, tuolijumppaa, keskustelua ym. yhdessäoloa. Ryhmän ohjaajina toimivat vapaaehtoiset Marja Koivisto ja Maaria Rautio. Tiedustelut Arja Tikka, Tapahtumat ja retket pe klo 11 Tesoman kirkko Ikäihmisten Itsenäisyyspäivän juhla. Aterialippujen myynti etukäteen. Tiedustelut Maija Lehtonen, ti Joulukirkkomatka lmoittautumiset ja retkimaksut etukäteen. Tiedustelut Maija Lehtonen, Vanhustyön tapahtumista tarkempaa tietoa Kirkontuvilla, Olotilassa ja Wanhan ajan kahvilassa. 13

14 14 Kauneimmat joululaulut pe klo 19 Pub Kujakolli, Tahmelan viertotie 2 la klo 15 Lielahden kirkko Lasten Kauneimmat joululaulut su klo 17 Tesoman kirkko klo 18 Lielahden kirkko klo 19 Tesoman kirkko klo 19 Pispalan kirkko, Varikkobändi ma klo 18 Tesoman kirkko Lasten Kauneimmat joululaulut ti klo 18 Pispalan kirkko Lasten Kauneimmat joululaulut pe klo 19 Lielahden kirkko Heviä Joulua, Starwar su klo 16 ja klo 18 Lamminpään kappeli su klo 19 Pispalan kirkko Sympaatti-kuoro LÄHETYSTYÖ Tapahtumat la klo Seurakuntien talo, Näsin sali Yhteiset lähetystyön joulumyyjäiset. Käsitöitä, leivonnaisia, puuroa, arpajaiset ja filippiiniläinen ravintola su klo 10 Tesoman kirkko, lähetyspyhä. Messussa saarnaa lähetystyöntekijä Hanna Oja-Nisula. Messun jälkeen adventtipuuro ja myyjäiset sekä Hannan terveiset Mwansasta, Tansaniasta ke klo Tesoman kirkko Hanna Oja-Nisula Pyhäkoulujen joulujuhla. Juhlassa mukana pastori Jukka-Pekka Ruusukallio ja lähetyssihteeri Riitta Laiho su klo 12 Lielahden kirkko, Joululaulukirkko, ja Peetel-pyhä Joulupuuroa Peetelin hyväksi ja joulumyyjäiset! ma klo 13 Lielahden kirkko Lähetyspiirin ja Tapulinmäen tuvan joulujuhla Lisätiedot lähetys- ja pyhäkoulusihteeri Riitta Laiho,

15 KUOROT Muskarikuoro 4-6-vuotiaille lapsille torstaisin klo Lielahden kirkolla. Muskarikuorossa lauletaan, leikitään, soitetaan, kuunnellaan ja liikutaan sekä opetellaan oikeaa äänenkäyttöä ja harjoitellaan ryhmässä toimimista iloisessa ilmapiirissä. Muskarikuoro antaa hyvät valmiudet Harjun Lapsikuoroon, johon lapset voivat siirtyä 7-8- vuotiaana. Muskarikuoro esiintyy muutaman kerran syksyn aikana erilaisissa tilaisuuksissa. Kuoroa johtaa kanttori Sanna Ketola, Harjun Lapsikuoro torstaisin klo Lielahden kirkolla. Kuoro esiintyy seurakunnan eri tilaisuuksissa ja järjestää myös omia konsertteja, retkiä ja leirejä. Kuoroa johtaa kanttori Sanna Ketola, HarjuS(singers) Kaipaatko virkistystä arjen keskelle? Haluaisitko harrastaa koko perheen voimin saman katon alla ja samaan aikaan? Nyt siihen on ratkaisu! Lielahden kirkolla on syyskuussa aloittanut uusi HarjuS-kuoro juuri sinulle ja perheellesi. HarjuS harjoittelee torstaisin klo Tarja Laitisen johdolla. Samaan aikaan samassa talossa harjoittelevat Muskarikuoro ja Lapsikuoro (kts. edellä). Lastenhoito järjestetty. Lisätietoja Tarja Laitinen, Maailmanmusiikkipaja WWM Ohjelmassa lauluja ja virsiä maailmalta. Valmistellaan musiikki messuun, harjoitukset Pispalan kirkolla keskiviikkoisin. Pajan vetäjänä toimii kanttori Tarja Laitinen, Tampere Gospel Big Band harjoittelee Epilän seurakuntatalolla perjantaisin klo 17.30, tiedustelut Rami Helminen, Scaramella, nokkahuiluyhtye harjoittelee Viinikan kirkolla ja Svenska Hemmetillä (Satamakatu 19) keskiviikkoisin. Johtajana kanttori Tarja Laitinen, Harju Chorus sekakuoro nuorille ja aikuisille. Kokoontuu torstaisin klo Lamminpään Rauhanportilla. Kuoroa johtaa kanttori Elina Peura. Tiedustelut: Harjun Vox Cor laulua harrastaneille ja nuotinlukutaitoisille laulavaisille naisille. Laulunäyte. Harjoitukset keskiviikkoisin Pispalan kirkolla. Tiedustelut kanttori Tarja Laitinen p Harjun Kanttorikvartetti Harjun kanttorien muodostama lauluyhtye. Vuodesta 2004 alkaen on kvartetti musisoinut seurakunnan tilaisuuksissa, esiintynyt juhlilla ja konsertoinut eri puolilla Suomea ja Viroa. Harjun Kanttorikvartetilta on ilmestynyt vuonna 2008 levy Hetki elämää surun ja toivon musiikkia. Joulukorttilevy Joulun rauhaa ilmestyi vuonna Pispalan Piristys, seniori-ikäisten lauluryhmä Keskiviikkoisin klo Pispalan kirkon alasalissa. Musiikillinen profiili on sopivan matala, laulut ovat yksiäänisiä, lähinnä hengellisiä pianon tai urkujen säestyksellä. Ei laulukoetta, mutta kohtalaisen hyvä sävelkorva suotava. Kuoroa johtaa kanttori Janne Salmenkangas,

16 Kuva Uolevi Salonen Harjun Nuorten Kuoro perjantaisin klo Pispalan kirkolla. Kuoro on tarkoitettu yläkouluikäisille tai vanhemmille nuorille ja nuorille aikuisille. Kuoron ohjelmisto vaihtelee laidasta laitaan. Meillä oppii laulamaan! Tule mukaan! Meillä on kivaa! Kuoroa johtaa kanttori Janne Salmenkangas, Harjun Kamarikuoro torstai-iltaisin Epilän seurakuntatalolla sekä lauantaisin varaharjoituspäivinä. Kuoro on tarkoitettu pääasiassa yli 20-vuotiaille laulajille, jotka haluavat esittää vaativaakin ohjelmistoa. Sekakuoroa johtaa kuorokapellimestari Heikki Liimola, Voit ilmoittautua koelauluun ottamalla yhteyttä Leena Hautakankaaseen, Bachin 330 v. synttäreitä vietettiin keväällä Pispalan kirkossa. Kuva Riitta Tunturi 16

17 TYÖNTEKIJÄT Kirkkoherra Veli-Pekka Järvinen, Kappalaiset Markku Komulainen, , johtava kappalainen, Pispalan lähikirkko Martti Lammi, , Lielahden lähikirkko, diakoniatyö Jukka-Pekka Ruusukallio, , Tesoman lähikirkko, pyhäkoulutyö Seurakuntapastorit Jouni Heiskanen, , Tesoman lähikirkko, lähetystyö Tuija-Riitta Heiskanen, , Lielahden lähikirkko, perhetyö Tarvo Laakso, , Lielahden lähikirkko Riitta Laankoski, , Tesoman lähikirkko Mirella Lehtola, , Pispalan lähikirkko Amélie Liehrmann, , Pispalan lähikirkko, nuorisotyö Kanttorit Tarja Laitinen, johtava kanttori, Anna Arola, Sanna Ketola, Janne Salmenkangas, Vanhustyö Maija Lehtonen, vanhustyönohjaaja, Diakonian ruokailupalvelu Minna Mäkelä, emäntä, Diakoniatyöntekijät Johtava diak.työntekijä Virpi-Hannele Kianen, Ota yhteyttä oman asuinalueesi diakoniatyöntekijään: Arja Tikka, Puhelinaika ma ja to, klo Pispala, Hyhky, Tahmela, Epilä, Winterin alue, Puisto-Kaarila Pia Ojalahti-Diallo, Puhelinaika ti ja to, klo Kalkku, Rahola, Ikuri Antti Kulmala, Puhelinaika ti ja to, klo Haukiluoma, Lamminpää, Tohloppi, Käräjätörmä, Lintuviita Minna Sormunen, Puhelinaika ti ja to, klo Tesoma, Ristimäki, Kohmankaari, Virontörmä Ulla Pettinen, Puhelinaika ti ja to, klo Lielahti, Ryydynpohja, Pohtola, Lentävänniemi Minna Savukoski, Puhelinaika ti ja to, klo Lielahti, Ryydynpohja, Pohtola, Lentävänniemi Diakonianpuhelin, Puhelinaika ma-to, klo Soita, ellet tavoita oman alueesi diakoniatyöntekijää Diakonian monitoimitila Silmukka ma, ti, ke klo 9-13, Pia Ojalahti-Diallo, diakoni, Työntekijöiden sähköposti: 17

18 Nuorisotyönohjaajat Päivi Arola, johtava nuorisotyönohjaaja, Riitta Jaakonaho, , partiotyö Emmi Erkkilä, , kouluikäiset tytöt ja pojat, Hyhky, Epilä, Lataamo Mikko Mikkola, , kouluikäiset tytöt ja pojat, Lielahti, Lentävänniemi Elisa Mäkinen, , nuoret Virve Nokkonen, , kouluikäiset tytöt ja pojat, Rahola, Pispala, Kalkku, Tahmela Leena Kuusjärvi, , kouluikäiset tytöt ja pojat, Tesoma, Lamminpää Seurakunta-assistentti Marja Oksanen, Seurakuntasihteeri Tarja Leskinen, Lähetys- ja pyhäkoulusihteeri Riitta Laiho, Lapsityönohjaaja Anne Ryyppö-Prami, Vahtimestarit Seppo Janhonen, ylivahtimestari, Tiina Salmela, , Tesoman kirkko Minna Lepistö, , Pispalan kirkko Sirkka-Liisa Tervonen, , Lielahden kirkko ja Lentävänniemen Talentti Tuija Nyman, vapaapäivävuorottaja, Pispalan ja Tesoman kirkko Kirsti Mäkelä, vapaapäivävuorottaja, Pispalan ja Tesoman kirkko Tarmo Aalto, , Rauhanportti Mervi Isoviita, kiertävä vahtimestari Seppo Salmesvuori, , Epilän seurakuntakoti, Raholan kerhotila ja Kalkun seurakuntakoti Lastenohjaajat (yhteystiedot kirkkopiirien toiminnan yhteydessä, sivut 3-10) Leena Ahro, Elina Haurula, Kati Hiltunen, Elina Hirvirinne, Merja Jokela, Kaisa Mattila, Minna Mäkinen, Mira Nikander, Heidi Nummelin, Ulla Paalijärvi, Sarita Paavola, Pirjo Salmela 18 Kuva Riikka Moilanen

19 Toimipisteet Pispalan kirkko, Pispalan valtatie 16, Tesoman kirkko, Tesomankuja 11, Lielahden kirkko, Ollinojankatu 2, , lastenohjaajat, Lentävänniemen seurakuntakoti Talentti, Halkoniemenkatu 1, , lastenohjaajat, Kalkun seurakuntatalo, Pitkäniemenkatu 9 Epilän seurakuntatalo, Suurmäenk. 5, Lamminpään seurakuntakoti Rauhanportti, Rauhantie 21, Lamminpään kappeli, Rauhantie 21, Kerhohuoneet Rahola, Jurvalankatu 4 Tahmela, Selininkatu 5 Lataamo, nuorisotila, Pispalan valtatie 91 Toimipisteiden postiosoite: PL 226, Tampere. Tilojen varaukset: (03) (ark ) Lippukunnat Harjun Veikot Toimintaa pojille Pispalan kirkolla, Epilän srk.kodilla, Lielahden kirkolla ja Tesoman kirkolla. Lippukunnalla on myös laivue. Lippukunnanjohtaja Markku Palomäki, markku.palomaki@harjunveikot.fi Harjusiskot Toimintaa tytöille Pispalan kirkolla, Epilän srk.kodilla ja Lielahden kirkolla. Lippukunnanjohtaja Milla Tuominen, , tuominen.milla.m@gmail.com Tesoman Sinisiskot Toimintaa tytöille Tesoman kirkolla. Lippukunnanjohtaja Jaana Rothovius, , jaana.rothovius@hotmail Lentävän Samoojat Toimintaa tytöille ja pojille Talentissa. Lippukunnanjohtaja Timo Ikonen, , ikonen.tj@gmail.com Kotisivut: Harjun seurakunnan partiotyöntekijä nuorisotyönohjaaja Riitta Jaakonaho,

20 Seurakuntaneuvoston jäsenet: Järvinen Veli-Pekka, puheenjohtaja, Oksanen Marja, sihteeri, Aapasuo Sylvi * Alatalo Seija * Arvonen Tero Hukari Anneli Järvinen Kati Karintaus Katja * Kivelä Monalisa Koskiniemi Helena * Kulku Marjatta Kylmäkoski Teemu * Poussa Mauri * Rusi Riitta-Liisa * Sutinen Maija Särkilahti Marko * Tahlo-Jortikka Satu * Tuomi Taru sylvi@aapasuo.fi seija.alatalo@pispalasound.fi tero.arvonen@iki.fi anneli.m.hukari@gmail.com jarvinen.kati.h@student.uta.fi katja.karintaus@karintaus.fi monalisa.kivela@gmail.com helena.koskiniemi@pp.sak.fi marjatta.kulku@tampere.fi teemu.kylmakoski@tampere.fi mauri.poussa@gmail.com riittaliisarusi@gmail.com maijalisutinen@gmail.com marko.sarkilahti@gmail.com satu.tahlo-jortikka@luukku.com taru.tuomi@windowslive.com Sisällysluettelo Sivu 2 Kirkkoherran tervehdys Sivu 2 Pispalan lähikirkko Sivu 6 Tesoman lähikirkko Sivu 10 Torpan miestenillat Sivu 10 Lielahden lähikirkko Sivu 12 Diakoniatyö Sivu 14 Lähetystyö Sivu 15 Kuorot Sivu 17 Työntekijät, yhteystiedot Sivu 19 Toimipisteet Sivu 19 HaNut sivu 19 Lippukunnat Sivu 20 Luottamushenkilöt, yhteystiedot Yhteiseen kirkkovaltuustoon kuuluvat tähdellä merkittyjen lisäksi: Asula-Myllynen Ritva ritva.asula-myllynen@tampereenseutu.fi Rauhala Leena leenarauhalalr@gmail.com 20 Ulkoasu Marja Oksanen Paino Multiprint 2015

PISPALAN RADIO - 99,5 MHz

PISPALAN RADIO - 99,5 MHz Pispalan kirkon messu sunnuntaisin klo 11 PISPALAN RADIO - 99,5 MHz HARJUN SEURAKUNTA Toimintaesite, kevät 2016 Herran enkeli PISPALAN LÄHIKIRKKO Valoa päin! Lontoolaisen laitakaupungin seurakunnan alueella

Lisätiedot

HARJUN SEURAKUNTA VAKITUINEN TOIMINTA JA TYÖNTEKIJÄT

HARJUN SEURAKUNTA VAKITUINEN TOIMINTA JA TYÖNTEKIJÄT HARJUN SEURAKUNTA VAKITUINEN TOIMINTA JA TYÖNTEKIJÄT Toimintaa aikuisille, lapsille ja koko perheelle. Tervetuloa mukaan! 2 TESOMAN LÄHIKIRKKOALUE TESOMAN KIRKKO Tesomankuja 11, 040 804 8545 MESSUT sunnuntaisin

Lisätiedot

Toimintaesite HARJUN SEURAKUNTA HARJUN SEURAKUNTA. Kevät 2015. www.tampereenseurakunnat.fi/harju

Toimintaesite HARJUN SEURAKUNTA HARJUN SEURAKUNTA. Kevät 2015. www.tampereenseurakunnat.fi/harju HARJUN SEURAKUNTA www.tampereenseurakunnat.fi/harju HARJUN SEURAKUNTA Toimintaesite Kevät 2015 Pispalan kirkon juliste tammikuu 2015 www.tampereenseurakunnat.fi/harju Ulkoasu Anne Tervahauta, suunnittelu

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat NAVIGOINTIA PARISUHTEESSA 28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat ulkoiset tekijät 23.11. Love Boat Seksuaalisuus parisuhteessa

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2012 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 2.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018

Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018 Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018 kuva: Sanna Krook Muskarit Pyhäkoulut Yhteystiedot Juhlat Perhekerho Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat 2 PÄIVÄKERHOT ANTTOLA

Lisätiedot

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

Palmusunnuntaista pääsiäiseen Palmusunnuntaista pääsiäiseen 25.3-2.4.2018 Jumala toimii ennen ihmistä Pääsiäiskertomukset lepäävät kahden peruspilarin varassa. Hauta on tyhjä. Tämä on väkevä tosiasia, jota evankelistat eivät mitenkään

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2016 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 11.9. Messu, liturgia Tapani Vanhanen, saarna Katja Verho, kanttori Taina Kujanen. 18.9. Messu, metsästäjien kirkkopyhä,

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT

Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT PÄIVÄRUKOUS ARKISIN MA-TI, TO-PE KLO 12 Päivärukous on noin vartin kestävä pieni hengähdyshetki keskellä päivää. Rukoushetkessä huomioimme tarpeen mukaan ajankohtaisia ja henkilökohtaisia rukousaiheita.

Lisätiedot

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 1/2017. kappelineuvoston jäsen

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 1/2017. kappelineuvoston jäsen Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 1/2017 Kappelityöryhmän kokous 30.3.2017 klo 19 Pyhämaan Seurakuntakoti Läsnä: Laiho-Virtanen, Lilja Sjöblom, Mika Johtela, Mira Kivistö, Marko Laurila

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS ja PERHETYÖ KEVÄT 2019

VARHAISKASVATUS ja PERHETYÖ KEVÄT 2019 VARHAISKASVATUS ja PERHETYÖ KEVÄT 2019 kansikuva: Minna Toivonen Muskarit Lasten kirkot Yhteystiedot Juhlat Perhekerho Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat 2 PÄIVÄKERHOT

Lisätiedot

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2017 PERHEMESSUT 6.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 3.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN Kannen Tuomiokirkon kuva: Hannu Korhonen Muut kuvat: Pixabay ja Kirkon kuvapankki TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN 2.12. 1. Adventtisunnuntai klo 10 Messu, Tuomiokirkon kamarikuoro

Lisätiedot

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA,

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, ILMAISTA TOIMINTAA MONENIKÄISILLE! ILMOITTAUTUMINEN 1. JA 2.8. kotisivujen kautta! LAULUA, LIIKUNTAA, TOUHUA, MUSIIKKIA, PYHÄKOULUA, KERHOJA PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT,

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu Kuva: Pixabay/Hans Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu 2019 www.kotka-kyminseurakunta.fi Jumalanpalvelukset - To 2.5. klo 18 Arjen hengähdys -rukoushetki ja ehtoollinen - Su 5.5. klo 10 Messu Vox Consolationis

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2018 PERHEMESSUT 5.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (ekaluokkalaisten siunaaminen) 9.9. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30 alk.

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015 S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I Syksy 2015 VIIKKO-OHJELMA Sunnuntai klo 12 Messu Maanantai klo 17.30 Siltamäen naiskuoro 31.8. 7.12. klo 19 Hengellisten laulujen ilta kerran kuukaudessa:

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

Syntynyt - ei luotu. - Minä riitän ja olen saanut Vapahtajan - lahjana. Armollista Kristuksen syntymäjuhlaa, kun aika on.

Syntynyt - ei luotu. - Minä riitän ja olen saanut Vapahtajan - lahjana. Armollista Kristuksen syntymäjuhlaa, kun aika on. Syntynyt - ei luotu Adventti kutsuu Iloiseen odotukseen. Sydämen avaamiseen ja tutkimiseen. Hakeutumaan lämpöön kylmän keskeltä. Olemaan avoimena kutsulle. Hengähtämään pitkän talven keskellä. Iloitsemaan

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 Sunnuntai 1.7. Maanantai 2.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 13.30-14.30 Puistokonsertti: The Swing Eagles

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2019 PERHEMESSUT 20.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi alk. klo 9.30 17.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi alk. klo

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Kuva Hannu Jukola MESSUKYLÄN SEURAKUNTA. Joulun aika 2015. Tamperelain. 5.1.2016 siltalehti.fi

Kuva Hannu Jukola MESSUKYLÄN SEURAKUNTA. Joulun aika 2015. Tamperelain. 5.1.2016 siltalehti.fi Kuva Hannu Jukola MESSUKYLÄN SEURAKUNTA Joulun aika 2015 Tamperelain en seurakunta lehti Seuraava ilm.päivä 5.1.2016 siltalehti.fi ÄLKÄÄ PELÄTKÖ Emme saa antaa pelolle sijaa, sanottiin Pariisin iskujen

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. DIAKONIATYÖN syksy 2015 DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. Diakonia toteuttaa ja kutsuu toteuttamaan

Lisätiedot

Yhdessä vireä arki. Keinupuistokeskuksen Marraskuu

Yhdessä vireä arki. Keinupuistokeskuksen Marraskuu Yhdessä vireä arki Keinupuistokeskuksen Marraskuu 9.11 Luento ikääntyneen ravinnosta 9.11 Marjo-mummin vaatemyynti 10.11 Tarja Jykylä esiintyy Marttana 11.11 Tanssit (Haitariorkesteri säestää) 15.11 Tresec

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat

Lisätiedot

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa Toimintaa lapsiperheille Kaarelassa Kevät 2015 KANNELMÄEN SEURAKUNTA ESIKOISVAUVAKERHO Torstaisin klo 13.30-15 Kirkon nuorisotila Nurkassa (alk. 15.1.) Kerho on avoin kohtaamispaikka, ilmoittautumista

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016

Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016 Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016 Iltapäivätoiminta Muskarit Pyhäkoulut Juhlat Perhekerhot Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat Yhteystiedot 2 PÄIVÄKERHOT ANTTOLA

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI- JA JOULUNAIKA 2017 2 JUMALAN- PALVELUKSET su 3.12. klo 10 klo 18 Adventin messu Adventtihartaus Evolla, Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä Opastus Evokeskukselta (Saarelantie 1)

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2017

Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2017 Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2017 Muskarit Pyhäkoulut Yhteystiedot Juhlat Perhekerho Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat 2 PÄIVÄKERHOT ANTTOLA seurakuntatalo,

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN talvi 2016

KOULUIKÄISTEN talvi 2016 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN talvi 2016 ILLAT KERHOT PARTIO LEIRI TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Jouluevankeliumi Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen

Lisätiedot

Lapset ja perheet Syksy 2019

Lapset ja perheet Syksy 2019 Lapset ja perheet Syksy 2019 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot löydät takakannesta.

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS JA PERHETYÖ

VARHAISKASVATUS JA PERHETYÖ VARHAISKASVATUS JA PERHETYÖ Syksy 2019 Muskarit Pyhäkoulu Yhteystiedot Juhlat Perhekerho Päiväkerho Lastentupa Perhekirkko Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat PÄIVÄKERHO Anttola seurakuntatalo, Mikkelintie

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2018 PERHEMESSUT 21.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi klo 9.30 alk. 25.3. Hyvinkään kirkossa klo 10.00, (palmusunnuntai) 15.4. Vehkojan

Lisätiedot

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta.

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta. Lapsi- ja perhetyö SYKSY 2016 Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta. Toimintamuodot Perhekerho Avoin päiväkerho Vauva- ja perhemuskarit Perheleiri

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat monipuolista,

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

TERVEISET. helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET. helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI VAPAUS, MITÄ SE MERKITSEE? Tämä vuosi 2017 on meille suomalaisille juhlavuosi, sata vuotta sitten maamme sai itsenäisyyden.tuohon vuosisataan

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja perhetyö Kevät 2017

Varhaiskasvatus ja perhetyö Kevät 2017 Varhaiskasvatus ja perhetyö Kevät 2017 Iltapäivätoiminta Muskarit Pyhäkoulut Juhlat Perhekerhot Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat Yhteystiedot 2 PÄIVÄKERHOT ANTTOLA

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2019 PERHEMESSUT 4.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (ekaluokkalaisten siunaaminen) 15.9. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30 alk.

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 2 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 12.6. klo 10 su 19.6. klo 10 la 25.6. klo 10 su 26.6. klo 18 su 17.7. klo 10 su 31.7. klo 10

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015 48/ Liite TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015 KESÄKUU VIIKKO 23 1.-12.6. PÄIVÄRIPPIKOULU, RISTO, MIKKO, (SIRPA) 1.-2. 6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 1 SARPATTI 3.-4.6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 2 SARPATTI KE

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2015 KALLAVEDEN KIRKKO (Rauhalahdentie 21) su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Jumalanpalvelukset 26.11. Messu - Oriveden kirkko klo 10 Messu - Eräjärven kirkko klo 13 Messu - Juupajoen kirkko klo 10 Sanajp

Lisätiedot

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Ilon ja valon pääsiäinen Pääsiäinen on ylivoimaisesti suurin juhlan aihe mitä voin kuvitella. Me tavoittelemme sitä ja pelkäämme, ettei se ole totta. Tässä pääsiäisen

Lisätiedot