Kuva Hannu Jukola MESSUKYLÄN SEURAKUNTA. Joulun aika Tamperelain siltalehti.fi

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuva Hannu Jukola MESSUKYLÄN SEURAKUNTA. Joulun aika 2015. Tamperelain. 5.1.2016 siltalehti.fi"

Transkriptio

1 Kuva Hannu Jukola MESSUKYLÄN SEURAKUNTA Joulun aika 2015 Tamperelain en seurakunta lehti Seuraava ilm.päivä siltalehti.fi

2 ÄLKÄÄ PELÄTKÖ Emme saa antaa pelolle sijaa, sanottiin Pariisin iskujen jälkeen. Ja kuitenkin pelko on hiipinyt monen ihmisen mieleen. Pimeät ja rumat uutiset eivät päästä meitä otteestaan, ja kuitenkin pitäisi uskaltaa ja jaksaa elää. Pelkkä paremman tulevaisuuden toivominen ei riitä ajattelevalle ihmiselle. Kuva Hannu Jukola Kun Raamattuun kirjoitettiin ennustus kansa, joka pimeässä vaeltaa, näkee suuren valon, kirjoittajan ja hänen kansansa maailma oli samalla tavalla pimeä. Ihmiset pelkäsivät pöyristyttävän raakoja sotajoukkoja. Lupauksen kuulleet alkoivat toivoa, ja toivo ankkuroitui siihen, että heidän Jumalansa puuttuu asioiden kulkuun. Kun sitten koitti ensimmäinen Joulu, taivaallinen sanoma pelokkaille paimenille oli älkää pelätkö! Sanomaa siitä, että Jumala itse syntyi Jeesuksessa elämään ihmisen elämän, on julistettu Betlehemin kedoilta lähtien. Maailman pimeyden keskelle on syntynyt Vapahtaja, joka elää yhä. Häneen voi ymmällään oleva ihminen turvautua edelleen. On Joulu! Ja maassa rauha, ihmisillä hyvä tahto ja toivo! Rumien uutisten yllä loistaa Valo! 2 Siunattua joulujuhlaa! Juha Vuorio kirkkoherra

3 MESSUT JA HARTAUDET adventtisunnuntai messut klo 10 Aitolahden kirkko, Juha Vuorio, Händel-kuoro. Pyhäkoulu messun aikana klo 10 Messukylän kirkko, Kari Salonen, Terttu Niemelä klo 20 Aitolahden kirkko, nuorten messu, Tuuli Arola-Haverinen adventtisunnuntai joululaulumessut klo 10 Aitolahden kirkko, Hannele Juutinen, Piccolon Kamarikuoro klo 10 Messukylän kirkko, Touko Hakala, Hanna Kataja, Choralia-kuoro klo 18 Teiskon kirkko, Tuula Haavisto, Katja Viljamaa, Lauluyhtye Uoma Jouluaatto hartaudet klo Atalan seurakuntakoti, perhehartaus, Tuuli Arola-Haverinen, Heikki Hinssa, Aino Yli-Hannuksela, laulu ja piano klo 14 Teiskon kirkko, Hannele Juutinen klo 15 Linnainmaan seurakuntakeskus, Kari Salonen klo 15 Messukylän kirkko, perhehartaus, Terttu Haikka, Heikki Hinssa klo 15 Uudenkylän seurakuntakoti, Kaisa Yrjölä, Visa Yrjölä klo 16 Aitolahden kirkko, Juha Vuorio klo Vehmaisten seurakuntakoti, Kaisa Yrjölä, Visa Yrjölä klo 16 Teiskon kirkko, Tuula Haavisto, Terttu Niemelä klo 17 Aitolahden vanha kirkko, Mauri Nieminen, Elina Vettenranta, laulu klo 17 Messukylän kirkko, Ari Rantavaara, Heikki Hinssa klo 21 Messukylän kirkko, Touko Hakala, Anne Nietosvaara klo 22 Messukylän vanha kirkko, Jarkko Vikman, Katja Viljamaa klo 23 Aitolahden kirkko, jouluyön messu, Hannele Juutinen, Mauri Nieminen klo 23 Messukylän kirkko, Jarkko Vikman, Hanna Kataja klo 23 Messukylän vanha kirkko, Janne Häkkinen, Katja Viljamaa klo 24 Messukylän vanha kirkko, Jarkko Vikman, Katja Viljamaa 3

4 MESSUT JA HARTAUDET Joulupäivä klo 8 Messukylän kirkko, jouluaamun messu, Anne-Maarit Rantanen, Petri Karaksela, Messukylän Kirkkokuoro klo 8 Teiskon kirkko, sanajumalanpalvelus, Tero Matilainen, Terttu Niemelä, Teiskon Kirkkokuoro klo 11 Aitolahden kirkko, perhemessu, joulunäytelmä, Terttu Haikka klo 10 klo 18 klo 18 Tapaninpäivä messut Aitolahden vanha kirkko, Mauri Nieminen Messukylän kirkko, Tero Matilainen, Hanna Kataja Teiskon kirkko, Tuula Haavisto Apostoli Johanneksen päivä klo 17 Aitolahden kirkko, joululaulumessu, Kaisa Yrjölä klo 18 Messukylän kirkko, enkelikirkko, Janne Häkkinen, Petri Karaksela Uudenvuodenaatto klo 18 Linnainmaan seurakuntakeskus, messu, Jarkko Vikman. Vuoden viimeiset kirkkokahvit klo 23 Teiskon kirkko, aattoyön messu, Terttu Haikka, Terttu Niemelä 1.1. Uudenvuodenpäivä klo 10 Messukylän kirkko, messu, Janne Häkkinen, Petri Karaksela sunnuntai joulusta klo 10 Aitolahden kirkko, messu, Mauri Nieminen klo 10 klo 10 klo 10 Loppiainen messut Aitolahden kirkko, Tuuli Arola-Haverinen Messukylän kirkko, Kari Salonen, Katja Viljamaa Teiskon kirkko, Tuula Haavisto, Heikki Hinssa

5 KAUNEIMMAT JOULULAULUT Kauneimmat Joululaulut kajahtavat rauhan puolesta Jokaisella meistä on oikeus elämään ilman pelkoa, väkivaltaa ja turvattomuutta. Samalla kun laulat joulua sydämeesi, voit muistaa perheitä, jotka elävät sodassa tai konfliktissa. su klo 15 Messukylän kirkko, lasten kauneimmat joululaulut, Touko Hakala, Katja Viljamaa, Messukylän Lapsikuoro, Kalle Mattila, saksofoni klo 16 Aitolahden kirkko, perheiden kauneimmat joululaulut, Terttu Haikka klo 17 Messukylän kirkko, Kari Salonen, Heikki Hinssa, Piccolon Kamarikuoro klo 18 Aitolahden kirkko, Terttu Haikka, Lauluyhtye Uoma klo 18 Teiskon kirkko, Hannele Juutinen, Terttu Niemelä, Kirkkokuoro klo 19 Messukylän kirkko, Kari Salonen, Heikki Hinssa, Piccolon Kamarikuoro ke klo Levonmäen seurakuntakoti, Janne Häkkinen, Katja Viljamaa klo 19 Kaukajärven seurakuntakoti, Janne Häkkinen, Katja Viljamaa to klo Uudenkylän seurakuntakoti, Kaisa Yrjölä, Hanna Kataja klo 19 Linnainmaan seurakuntakeskus, Hannele Juutinen, Hanna Kataja, Nuorten bändi pe klo 19 Vehmaisten seurakuntakoti, Tero Matilainen, Heikki Hinssa su klo 17 Messukylän kirkko, Janne Häkkinen, Hanna Kataja ma klo 18 Messukylän kirkko, Janne Häkkinen, Terttu Niemelä, Haiharan nukketeatterin näyttelijät esittävät kauneimpia joululauluja ke klo Aitolahden vanha kirkko, Terttu Haikka, Petri Karaksela klo 19 Aitolahden vanha kirkko, Terttu Haikka, Petri Karaksela klo Aitolahden vanha kirkko, Mauri Nieminen, Terttu Niemelä klo 22 Aitolahden vanha kirkko, Mauri Nieminen, Terttu Niemelä Aitolahden vanhan kirkon tilaisuuksiin mahtuu 250 ensimmäistä! 5

6 6 KONSERTIT klo 19 Messukylän kirkko KAIKUU KAUTTA ÄÄRIEN JÄÄMIEN KUORON JOULUKONSERTTI joht. Jussi Tamminen. Vapaa pääsy, ohjelma klo 19 Messukylän kirkko JOULUYÖN RAUHA -KONSERTTI Linda Urbanski, sopraano ja Petri Karaksela, urut ja piano. Vapaa pääsy, ohjelma klo 19 Aitolahden kirkko Joulun rakkaimmat laulut - TAPANI KANSAN JOULUKONSERTTI Liput Lippupisteestä (29,50 ) sekä tuntia ennen ovelta MESSUKYLÄN DIAKONIATYÖ RUOKATUNTIEN JOULUATERIA/ OHJELMALLINEN TUOKIO ma klo 12 Uudenkylän seurakuntakoti, Ali-Huikkaankatu 13 ti klo 12 Kaukajärven seurakuntakoti, Keskisenkatu 20 ke klo 12 Linnainmaan seurakuntakeskus, Korpikodinkatu 2 Ateria 5 /henkilö MESSUKYLÄN DIAKONIATYÖ vastaanotot joulukuussa Messukylän seurakunnan diakoniatyöntekijöiden yhteinen puhelin on p Viikolla 51 ma klo 9 11 Linnainmaan seurakuntakeskus, Korpikodinkatu 2, p ti klo 9 11 Levonmäen seurakuntakoti, Hikivuorenkatu 63, p ti klo Atalan seurakuntakoti, Pulkkakatu 6, p Viikolla 53 Levonmäen seurakuntakoti, Hikivuorenkatu 63, p Viikolla 1/2016 ti klo Atalan seurakuntakoti, Pulkkakatu 6, p Diakoniatyön yhteyspuhelin arkipäivisin klo 9 14 p Joulun välipäivien aikana kuulet nauhoitteesta puhelinkeskusteluun tavoitettavissa olevien diakoniatyöntekijöiden yhteystiedot. ILOA JOULUN ODOTUKSEEN torstaina klo Atalan seurakuntakodin parkkipaikalla, Pulkkakatu 6. Diakoniatyöntekijät tarjoavat lämmintä glögiä ja pipareita

7 MUUT TILAISUUDET klo Avoimet ovet, Nuorisotila auki, Aitolahden kirkko. Biljardia, hengailua ja kioskivisa klo 10 Saarentupa, Kämmenniemen kerhohuone. Joulujuhla: klo hartaus, Tuula Haavisto, lounas ja kahvit, klo 13 Kauneimmat joululaulut, säestys kanttori Terttu Niemelä. Tied. Pirjo Torikka p klo 12 Piirien ja ryhmien yhteinen joulujuhla, Linnainmaan seurakuntakeskus. Tied. Ritva Fabrin p klo 18 Metsäkirkko Atalassa. Ota mukaan lyhty tai taskulamppu ja tule mukaan joulun odotuksen tunnelmiin! Kulkue lähtee klo 18 Atalan srk-kodilta. Hartaushetki Halimasjärven rannalla alkaa kulkueen saavuttua n. klo 18.30, Terttu Haikka klo 17 Jeesuksen Jalanjäljissä - Kuulkaa ja tehkää, Aitolahden kirkko. Raamattuopetusta, ryhmäkeskustelua ja rukousta klo 13 Joukontupa, Kotilinnasäätiön kerhohuone, Ullakonvainio 5. Joulutunnelmissa, joulupuuro- ja kahvitarjoilu sekä ohjelmatuokio klo Pappilan joulu, Takahuhdin seurakuntakoti. Joululauluja ja yhdessäoloa, sis. joulupuuron ja torttukahvit. Ilm mennessä diakoniatyöntekijä Onerva Toikko p (Tilaisuuteen mahtuu 40 henkilöä). Mukana Jussi Laine. Järj. Messukylän seurakunnan diakonityö klo 15 Kuorannan kotipyhäkoulu, Hakamaa, Kuorannantie 511 SEURAKUNTAMATKA TANSANIAAN Tutustumme nimikkolähettiemme Katri ja Visa Kuusikallion sekä Riitta ja Olavi Heinon työhön. Matkan hinta n Ilm. ja tied mennessä Vastuullinen matkanjärjestäjä Matkatoimisto Monsuuni Oy, 7

8 Työntekijät Vuorio Juha kirkkoherra p Rantavaara Ari johtava kappalainen p Hakala Touko kappalainen p Seurakuntapastorit Arola-Haverinen Tuuli p Haavisto Tuula p Haikka Terttu p Häkkinen Janne p Juutinen Hannele p Matilainen Tero p Nieminen Mauri p Rantanen Anne-Maarit p Salonen Kari p Vikman Jarkko p Yrjölä Kaisa p Kanttorit Kataja Hanna johtava kanttori p Hinssa Heikki p Karaksela Petri p Moilanen Miia p Niemelä Terttu p Viljamaa Katja p Seurakunta-assistentti Riihikoski Päivi p Seurakuntasihteeri Siukola Sari p Diakoniatyöntekijät Pikkarainen Jyrki johtava diakoniatyötekijä p Ahonpää Ari p Fabrin Ritva p Heikkilä Eija p Kankainen Janne p Kautonen Iro p Leijo Sinikka p Löytty Päivi p Toikko Onerva p Torikka Pirjo p Vähäoja Tuija keittäjä vs. p Lähetys- ja pyhäkoulusihteeri Mäkisalo Merja p Nuorisotyönohjaajat Malmi Kati johtava nuorisotyönohjaaja p Kallioinen Sanna p Keskinen Ulla p Kettunen Eero p Mikkola Nina p Mäkelä Mirva p Perkiö Tuomas p Tuomela Eerika p Lapsityönohjaajat Haapanen Anne-Mari p Leppänen Leena Katriina p Ylivahtimestari Ahokas Juha (vv asti) p Toimitilat AITOLAHDEN ALUE Aitolahden kirkko Jenseninkatu 4 Aitolahden vanha kirkko Aitoniementie 268 Atalan seurakuntakoti Pulkkakatu 6 MESSUKYLÄN ALUE Messukylän kirkko Messukylänkatu 54 Messukylän vanha kirkko Kivikirkontie 2 Kaukajärven seurakuntakoti Keskisenkatu 20 Levonmäen seurakuntakoti Hikivuorenkatu 63 Linnainmaan seurakuntakeskus Korpikodinkatu 2 Messukylän seurakuntakoti Messukylänkatu 36 Takahuhdin seurakuntakoti Pappila, Tanhuankatu 40 Uudenkylän seurakuntakoti Ali-Huikkaantie 13 Vehmaisten seurakuntakoti Kauppilaisenkatu 26 TEISKON ALUE Teiskon kirkko Teiskon kirkkotie 114 Kämmenniemen kerhohuone Kämmenniemenkatu 46 Teiskon seurakuntakoti Teiskon kirkkotie 113 Paino Grano 2015 Ulkoasu Anne Rossi SEURAKUNTIEN TALO Näsilinnankatu 26 Puhelinvaihde p ma-pe klo Keskusrekisteri virkatodistukset ja sukuselvitykset p Asiakaspalvelu, katutaso Avoinna ma-pe klo 9 15, puhelinpalvelu arkisin klo Toimitusten ja tilojen varaukset p , huom. kuukauden 1. arkipäivä puhelinpalvelu klo 9 15 virkatodistukset ja sukuselvitykset Hautauspalvelut, hautojen hoitoasiat Hämeenkatu 28 Avoinna ma-pe klo 9 15, puhelinpalvelu ma-peklo hautauspalvelut p hautojen hoito p tampereenseurakunnat.f/ messukylanseurakunta tampereenseurakunnat.fi/mediakonia messukylankohtaamispaikka.fi saintsandsinners.fi, menuoret.fi, melapset.fi Facebookissa: Teiskon kirkko, Aitolahden kirkko, Linnainmaan Luterilaiset, Messukylän kirkko TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA

1.10. 30.11.2015 Elämässä mukana MESSUKYLÄN SEURAKUNTA

1.10. 30.11.2015 Elämässä mukana MESSUKYLÄN SEURAKUNTA Tamperelain en seurakunta lehti Seuraavat ilm.päivät 7.10. ja 4.11. Kuva Hannu Jukola siltalehti.fi 1.10. 30.11.2015 Elämässä mukana MESSUKYLÄN SEURAKUNTA Messut Aitolahden kirkko Messu 4.10. klo 10, Mauri

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2015 KALLAVEDEN KIRKKO (Rauhalahdentie 21) su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Jumalanpalvelukset 26.11. Messu - Oriveden kirkko klo 10 Messu - Eräjärven kirkko klo 13 Messu - Juupajoen kirkko klo 10 Sanajp

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2012 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 2.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu

Lisätiedot

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2017 Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa 2017 joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Mennyt vuosi ja tuleva joulu

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2016 Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa 2016 joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Mennyt vuosi ja tuleva

Lisätiedot

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Jouluevankeliumi Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen

Lisätiedot

Joulun musiikkia kirkoissa

Joulun musiikkia kirkoissa Joulun musiikkia kirkoissa Tulkoon joulu! La 1.12. klo 17, Kulosaaren seurakuntasali Anna ja Amanda Sandström esittävät laulu- ja pianomusiikkia. Vapaa pääsy. Konsertti Su 2.12. klo 18, Myllypuron kirkko

Lisätiedot

Siunattua joulun aikaa!

Siunattua joulun aikaa! Siunattua joulun aikaa! ADVENTISTA LOPPIAISEEN KORSON SEURAKUNNASSA 2017 JUMALANPALVELUKSET JA HARTAUDET 1. adventtisunnuntain messu su 3.12. klo 10. Seurakuntakuoro. Itsenäisyyspäivän messu ke 6.12. klo

Lisätiedot

ola uk a: Hannu J Kuv Pirkkalan seurakunnan joulu 2015

ola uk a: Hannu J Kuv Pirkkalan seurakunnan joulu 2015 Kuva: Hannu Jukola Pirkkalan seurakunnan joulu 2015 Seimen lapsi tuli ihmistä varten Joulun ikiaikainen viesti tuli maailmaan, joka oli ja on yhä inhimillinen ja puutteellinen. Maailmassa on paljon hyvää,

Lisätiedot

MESSUKYLÄN SEURAKUNTA

MESSUKYLÄN SEURAKUNTA MESSUKYLÄN SEURAKUNTA TOIMINTAESITE 1.4. 31.5.2016 Tamperelainen seurakuntalehti Hannu Jukola Seuraavat ilm.päivät 6.4. ja 4.5.2016 siltalehti.fi 2 Suvivirren sunnuntai 29.5. MESSUT Aitolahden kirkko Messu

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Joulu 2015 adventista loppiaiseen

Joulu 2015 adventista loppiaiseen Joulu 2015 adventista loppiaiseen Adventtitapahtumat ja joulukuvaelmat Adventtitapahtuma Kuningas saapuu su 29.11. klo 11 13 Lauritsalan seurakuntakeskuksessa, Kauppalank. 1. Erilaista puuhaa lapsille

Lisätiedot

Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT

Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT PÄIVÄRUKOUS ARKISIN MA-TI, TO-PE KLO 12 Päivärukous on noin vartin kestävä pieni hengähdyshetki keskellä päivää. Rukoushetkessä huomioimme tarpeen mukaan ajankohtaisia ja henkilökohtaisia rukousaiheita.

Lisätiedot

OULUNKYLÄN SEURAKUNNAN JOULU 2015

OULUNKYLÄN SEURAKUNNAN JOULU 2015 OULUNKYLÄN SEURAKUNNAN JOULU 2015 joulukirkot joulukirkot 1. ADVENTTI su 29.11. Ensimmäisen adventtisunnuntain messu ja Rakenna joulupuu -kampanjan avaus (lisätietoja sivulla 7) klo 10 Ulla Kosonen, Raivo

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 2 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 12.6. klo 10 su 19.6. klo 10 la 25.6. klo 10 su 26.6. klo 18 su 17.7. klo 10 su 31.7. klo 10

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015 S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I Syksy 2015 VIIKKO-OHJELMA Sunnuntai klo 12 Messu Maanantai klo 17.30 Siltamäen naiskuoro 31.8. 7.12. klo 19 Hengellisten laulujen ilta kerran kuukaudessa:

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

Joulu 2015 adventista loppiaiseen

Joulu 2015 adventista loppiaiseen Joulu 2015 adventista loppiaiseen Lauantai 28.11. Wiipurilaisen osakunnan kuoron konsertti klo 16 Sammonlahden kirkossa, Hietakallionk. 7. Ensimmäinen adventtisunnuntai 29.11. Messu klo 10 Joutsenon kirkossa,

Lisätiedot

Katariinanseurakunta. Adventin ja joulun aika 2013. Pyhän Katariinan kirkko, valokuvaaja Timo Jakonen Esi een suunni elu ja tai o Katri Lautjärvi

Katariinanseurakunta. Adventin ja joulun aika 2013. Pyhän Katariinan kirkko, valokuvaaja Timo Jakonen Esi een suunni elu ja tai o Katri Lautjärvi Katariinanseurakunta Adventin ja joulun aika 2013 Pyhän Katariinan kirkko, valokuvaaja Timo Jakonen Esi een suunni elu ja tai o Katri Lautjärvi Hyvä Katariinanseurakuntalainen Kädessäsi oleva esite on

Lisätiedot

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 10/2015. 8.12.2015 klo 18.00-18.30

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 10/2015. 8.12.2015 klo 18.00-18.30 1 MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 10/2015 Aika ja paikka Pihlavan seurakuntatalo 8.12.2015 klo 18.00-18.30 Läsnä: Poissa: Kuusiranta Helena, pj Gustafsson Tarja, pois

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo TOIMINTAKALENTERI JOULUKUU 2017 Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 2.12.2017 klo:12.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset Hallin Palvelutalo

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

ADVENTTI JA JOULU 2015

ADVENTTI JA JOULU 2015 ADVENTTI JA JOULU 2015 KIRKKOHERRAN TERVEHDYS Haluamme, että oma asuinalueemme on turvallinen ja viihtyisä paikka olla, tehdä työtä ja harrastaa. Tämä on meidän yhteinen huoli ja yhteinen kiinnostuksen

Lisätiedot

VANTAAN PYHÄN LAURIN KIRKON. Joulukalenteri TAPAHTUMAKALENTERI

VANTAAN PYHÄN LAURIN KIRKON. Joulukalenteri TAPAHTUMAKALENTERI VANTAAN PYHÄN LAURIN KIRKON Joulukalenteri TAPAHTUMAKALENTERI Helsingin pitäjän kirkonkylässä sijaitseva, 1450-luvulta peräisin oleva Pyhän Laurin kirkko kylineen on vanhan ajan maaseutuidylliä huokuva

Lisätiedot

Lasten joulukirkot. Lasten joululahjaverkko

Lasten joulukirkot. Lasten joululahjaverkko Lasten joulukirkot kaikille alle kouluikäisille hoitajineen ja perheineen. ma-ti 9.-10.12. klo 9 ja kirkossa ke-to 11.-12.12. klo 9 ja Asolan seurakuntatalossa pe 13.12. klo 9 Päiväkummun seurakuntatalossa

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2014

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2014 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 Joulumaa avoinna koko joulukuun ajan ruokasalin läheisyydessä Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma:

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu 2014 www.ruskonseurakunta.fi

AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu 2014 www.ruskonseurakunta.fi AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu 2014 www.ruskonseurakunta.fi S-Market Rusko, osoite (Myllymäentie 2), 31.10.2014 kello 15.00 19.00. Seurakuntavaalit ovat toistaiseksi ainoa

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI- JA JOULUNAIKA 2017 2 JUMALAN- PALVELUKSET su 3.12. klo 10 klo 18 Adventin messu Adventtihartaus Evolla, Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä Opastus Evokeskukselta (Saarelantie 1)

Lisätiedot

Yhteys. Siunattua Joulua. Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin. Kuva: Laura Laine

Yhteys. Siunattua Joulua. Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin. Kuva: Laura Laine Yhteys Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin Siunattua Joulua Kuva: Laura Laine Jo, joulurauha, saavu, jää nyt joka sydämeen Joulu tuo useimmille meistä mieleen paljon lämpöisiä muistoja lapsuuden

Lisätiedot

Tapahtumat. Joulu on taas, riemuitkaa nyt. Tampereen ev. lut. seurakunnissa tapahtuu 2.12.2015-5.1.2016 OTA TALTEEN! MUISTA

Tapahtumat. Joulu on taas, riemuitkaa nyt. Tampereen ev. lut. seurakunnissa tapahtuu 2.12.2015-5.1.2016 OTA TALTEEN! MUISTA Tapahtumat OTA TALTEEN! Tampereen ev. lut. seurakunnissa tapahtuu 2.12.2015-5.1.2016 Kuvitus: Hanna Koivumäki Joulu on taas, riemuitkaa nyt Tampereen seurakuntien tapahtumatarjotin on täynnä lämminhenkisiä

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. Joulukuu 2015

Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. Joulukuu 2015 Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin Joulukuu 2015 Joulu/2015 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Wilskmannintie 1, 63600 Töysä puhelin 050-376 4319 s-posti: Kotisivuiltamme osoitteesta toysa.4h.fi löydät ajankohtaista

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2013

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2013 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 HUOM! Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän uimahallin palveluita kerran viikossa maksutta

Lisätiedot

www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki Sisällysluettelo SUVIVIRSI... 3 JUMALANPALVELUKSET... 4 KOHTAAMISIA KESÄSSÄ... 4 LÄHETYSJUHLAT HELSINGISSÄ... 5 KESÄTORSTAIT... 6 NUORET... 7 LASTEN KURSSIT JA RETKET... 7 DIAKONIA TUKEA SINULLE... 8 YHDESSÄ

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Haagan seurakunnan adventin ja joulun aika 2015

Haagan seurakunnan adventin ja joulun aika 2015 Haagan seurakunnan adventin ja joulun aika 2015 MESSUT JA HARTAUDET I adventin messu su 29.11.2015 Klo 10 Huopalahden kirkko Marja Heltelä, Seppo Lappalainen ja Olli Mönttinen. Mukana Lähdekuoro, joht.

Lisätiedot

Kallion seurakunnan. Joulu

Kallion seurakunnan. Joulu Kallion seurakunnan Joulu 2013 KALLION KIRKOSSA Su 1.12. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. Laajasalo, Männistö, Riihelä, Jussila-Gripentrog, Niskala. Avustajat Uoti, Pätsikkä, Anhava, Varjoranta, Partti.

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2016 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 11.9. Messu, liturgia Tapani Vanhanen, saarna Katja Verho, kanttori Taina Kujanen. 18.9. Messu, metsästäjien kirkkopyhä,

Lisätiedot

Leiriranta (Jaalan Kotiseutusäätiön Kesäkoti), Kallioistenniementie 155a, JAALA, KOUVOLA. Osallistujat: Puolakka Ilpo, varapuh.joht.

Leiriranta (Jaalan Kotiseutusäätiön Kesäkoti), Kallioistenniementie 155a, JAALA, KOUVOLA. Osallistujat: Puolakka Ilpo, varapuh.joht. JAALAN KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 27.10.2015 klo 17.00 18.05 Paikka: Leiriranta (Jaalan Kotiseutusäätiön Kesäkoti), Kallioistenniementie 155a, JAALA, KOUVOLA. Läsnä / Poissa Osallistujat: Puolakka

Lisätiedot

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Huittisten musiikkiopisto Tapahtumakalenteri elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Elokuu su 31.8. klo 14 Kesäistä klassista jousilla,uusi Lahti Kamariorkesteri,

Lisätiedot

Päiväkerhot ma. klo ja Voit kysyä vapaita paikkoja lastenohjaajalta.

Päiväkerhot ma. klo ja Voit kysyä vapaita paikkoja lastenohjaajalta. RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA SYKSY 2016 TOIMINTA Lapset ja perheet Päiväkerhot ma. klo 9-11.30 ja 13.30-16. Voit kysyä vapaita paikkoja lastenohjaajalta. Perhekerho tiistaisin klo 9.30-11, seurakuntatalossa.

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-

Lisätiedot

tapahtumia ja toimintaa Vihdin seurakunnassa

tapahtumia ja toimintaa Vihdin seurakunnassa Joulunaika tapahtumia ja toimintaa Vihdin seurakunnassa 2014 I I I Joulu LASTEN sukka Lukuisissa vähävaraisissa vihtiläisissä lapsiperheissä vietetään niukkaa joulua - sinäkin voit auttaa lasta saamaan

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys Tapahtumakalenteri viikko 06 pe 12.02. 19:00 Raamattuluokka 5 lk. Aihe: Syntiinlankeemus ja lupaus. Paikka: Savela Jukka, Tervaluodontie 23 / 6 lk. Aihe: Abraham uhraa Iisakin. Paikka: Heikki Nauha, Veikkolantie

Lisätiedot

Menovinkkilista Naarila 4

Menovinkkilista Naarila 4 Menovinkkilista 2017 2018 Naarila 4 Aloituspäivä Mahlakankareen seurakuntakodissa la 20.1. klo 10 16 Osoite on Palomäenkatu 2. Ohjelmassa tutustumista toisiimme, kasteeseen, ehtoolliseen, jumalanpalvelukseen,

Lisätiedot

LÄNSI-PORIN Pöytäkirja 1/2015 SEURAKUNTANEUVOSTO

LÄNSI-PORIN Pöytäkirja 1/2015 SEURAKUNTANEUVOSTO 1 LÄNSI-PORIN Pöytäkirja 1/2015 SEURAKUNTANEUVOSTO AIKA: Ti 20.1.2015 klo 18:00 Paikka: Länsi-Porin kirkko Jäsenet: Esa Anttila, poissa Katri Hirvola Petri Huru, poissa Aulis Juntunen Marja Kaanaa Simo

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Kauneimmat Joululaulut Ajankohta: 7.12.16 klo 12.30 Kauneimmat Joululaulut Järjestäjä: Kuoreveden seurakunta Kenelle: Kaikille avoin Tapahtuma:

Lisätiedot

Jouluaika Paavalin seurakunnassa 2015

Jouluaika Paavalin seurakunnassa 2015 Jouluaika Paavalin seurakunnassa 2015 JUMALANPALVELUKSET KOLMAS ADVENTTI su 13.12. klo 10 Paavalinkirkko Kolmas adventtikynttilä syttyy Paavalinkirkon messussa. Messun jälkeen kirkkokahvit seurakuntasalissa.

Lisätiedot

Juontajan opas. Sisällys

Juontajan opas. Sisällys Juontajan opas Tämä opas on tarkoitettu avuksi teille, jotka luotsaatte Suomen Lähetysseuran ja seurakuntien yhteisen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden alusta loppuun. Aivan ensimmäiseksi Suomen Lähetysseurassa

Lisätiedot

Muskarikahvila ja Avoimet kesäpäivät kaikenikäisille Kaarinan kirkolla ma 1., 8., 15., 22. ja 29.6. klo 9-12

Muskarikahvila ja Avoimet kesäpäivät kaikenikäisille Kaarinan kirkolla ma 1., 8., 15., 22. ja 29.6. klo 9-12 Kesä 2015 Muskarikahvila ja Avoimet kesäpäivät kaikenikäisille Kaarinan kirkolla ma 1., 8., 15., 22. ja 29.6. klo 9-12 Tule kahville ja mehulle! Tule laulamaan ja leikkimään! Tule tapaamaan muita ja pelaamaan

Lisätiedot

Messut Mikaelinkirkossa. syksyllä SUNNUNTAI HELLUNTAISTA

Messut Mikaelinkirkossa. syksyllä SUNNUNTAI HELLUNTAISTA t Mikaelinkirkossa syksyllä 2012 14. SUNNUNTAI HELLUNTAISTA Su 2.9. klo 11 Lähimmäinen Eva-Lisa Lindström, Aimo Lankinen, Venla Vänskä, Pauli Syrjö, Mari Lamminen, lauluryhmä Melisma, johtaa Kirsi Honkanen-Punkari.

Lisätiedot

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 1(5) Seurakuntaneuvosto

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 1(5) Seurakuntaneuvosto ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 1(5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 6/2015 Aika ja paikka Ti 25.8.2015 klo 18 Elimäen Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, kulmakamari (käynti Härmävaarantien puolelta), kahvit

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 30.10. maanantai klo 12.30 Yhteislaulua; Jorma Peltola & Hannu Hiironmäki klo 14 Asiakasohjaajan info- ja keskustelutilaisuus ryhmätilassa 31.10. tiistai

Lisätiedot

Kohtaamisia? Toivon, että tänä syksynä voit kohdata Lopen seurakunnassa sekä ihania ja upeita ihmisiä, että itsensä Pyhän Jumalan.

Kohtaamisia? Toivon, että tänä syksynä voit kohdata Lopen seurakunnassa sekä ihania ja upeita ihmisiä, että itsensä Pyhän Jumalan. Syksy ja joulunaika 2013 Kohtaamisia? Seurakunnan toiminta on sitä, että ihmiset kohtaavat toisia ihmisiä. Näin tapahtuu seurakunnan tilaisuuksissa vauvasta vanhuksiin: perhekerhoissa, päiväkerhoissa,

Lisätiedot

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi.

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 21/2014 16.11.2014 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja

Lisätiedot

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Kesä 2016 Messut Sunnuntaisin ja pyhinä klo 10 Huopalahden kirkossa klo 12 Hakavuoren kirkossa. Suvivirren sunnuntain 29.5. messuissa lauletaan Suvivirsi.

Lisätiedot

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä.

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä. Levin Joulu 2015 Jouluruokailuja, joulutori, jouluisia ohjelmia, useita erilaisia ohjattuja aktiviteetteja, pukin vierailuja huoneistoon, laskettelua, kelkkailua, hiihtokoulua, hiihtoa, kauneimpia joululauluja.

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

Tapahtumia ja hiljaisuutta

Tapahtumia ja hiljaisuutta Adventin ja joulun aika Imatran seurakunnassa 2016 Tapahtumia ja hiljaisuutta Enkeli taivaan -virttä lauletaan kirkoissa tänä jouluna erityisen painokkaasti, sillä olemme aloittaneet reilun vuoden pituisen

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SIVU 19/2014. AIKA Keskiviikko 26.11.2014 klo 17.00 17.45

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SIVU 19/2014. AIKA Keskiviikko 26.11.2014 klo 17.00 17.45 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SIVU 19/2014 AIKA Keskiviikko 26.11.2014 klo 17.00 17.45 PAIKKA Seurakuntakeskus, os. Latokartanontie 5 Aakula Kari Haikka Juha Hjerppe Ilkka Jaakkola Riitta Jokinen Kaarina

Lisätiedot

AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu 2015 www.ruskonseurakunta.fi

AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu 2015 www.ruskonseurakunta.fi AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu 2015 www.ruskonseurakunta.fi HYVÄÄ JOULUA! Elämme hyvin sekavaa aikaa maailmassa. Jatkuvasti pulpahtaa uusia vaikeita asioita. Sodat ja kasvava

Lisätiedot

Henrikinseurakunta Joulunaika 2013

Henrikinseurakunta Joulunaika 2013 Henrikinseurakunta Joulunaika 2013 "Tauko on musiikkia!" Pianonsoitonopettajani vuosikymmeniä sitten lausumat sanat soivat yhä korvissani. Kuinka oikeassa hän olikaan. Musiikissa tauko jäsentää sävellystä,

Lisätiedot

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. DIAKONIATYÖN syksy 2015 DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. Diakonia toteuttaa ja kutsuu toteuttamaan

Lisätiedot

Tampereen ev. lut. seurakunnissa tapahtuu 3.12.2014 7.1.2015

Tampereen ev. lut. seurakunnissa tapahtuu 3.12.2014 7.1.2015 Tapahtumat OTA TALTEEN! Tampereen ev. lut. seurakunnissa tapahtuu 3.12.2014 7.1.2015 Piirros: Hanna Koivumäki Tampereen seurakunnat toivottaa mukavaa joulun odotusta ja uuden vuoden alkua perheneuvonnan

Lisätiedot

Pääsiäisajan tilaisuuksia 13.-21.4.2014

Pääsiäisajan tilaisuuksia 13.-21.4.2014 Pääsiäisajan tilaisuuksia 13.-21.4.2014 LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ Keski-Lahti klo 10 perhemessu Ristinkirkossa, Leena Hokka, Pauliina Hatakka, Anne Käki-Kuorikoski, Aurora Ikävalko, keskusten päiväkerholaiset,

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun kappelineuvosto 13.4.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa

MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa Huopalahden kirkon kellot kutsuvat Joulun viettoon 2017 1 MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa I adventttisunnuntain Hoosianna-messu 3.12. klo 10 Sami Lahtinen, Seppo Lappalainen ja Olli Mönttinen.

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

Joulunajan ja alkuvuoden tapahtumat Henrikinseurakunnassa

Joulunajan ja alkuvuoden tapahtumat Henrikinseurakunnassa 1 JOULUNAIKA 2015 Joulunajan ja alkuvuoden tapahtumat Henrikinseurakunnassa 2 KOSKAAN ET MUUTTUA SAA Kyllä se yllätti. Se miten intohimoisen aggressiivisia kommentteja asiasta esitettiin. Ikään kuin vakiintunut

Lisätiedot

Kari Savola. Henrikinseurakunta Joulu Talvi 2012-2013

Kari Savola. Henrikinseurakunta Joulu Talvi 2012-2013 Kari Savola Henrikinseurakunta Joulu Talvi 2012-2013 Hyviä uutisia Kaipaatko hyviä uutisia? Uskon, että kaipaat. Elämme maailmassa, jossa hyvistä uutisista on suorastaan pulaa: tiedotusvälineet rummuttavat

Lisätiedot

Jotta osaamme varata ruokaa kaikille, pyydämme ilmoittautumaan juhliin viimeistään

Jotta osaamme varata ruokaa kaikille, pyydämme ilmoittautumaan juhliin viimeistään Tammikuu 2016 ITSENÄISYYSPÄIVÄJUHLA VELKUALLA SUNNUNTAINA 6.12.15 SANAJUMALANPALVELUS KIRKOSSA 11.00 Pirkko Tavio, Leena Flander ja Reini Koivusalo Kunniakäynnti sankarihaudoilla ja seppeleenlasku JUHLA

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

Aika: maanantai 1.10.2012 klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30. Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki.

Aika: maanantai 1.10.2012 klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30. Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki. 1 (6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2012 Aika: maanantai 1.10.2012 klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30 Paikka: Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki Läsnä: Poutiainen Matti

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015 48/ Liite TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015 KESÄKUU VIIKKO 23 1.-12.6. PÄIVÄRIPPIKOULU, RISTO, MIKKO, (SIRPA) 1.-2. 6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 1 SARPATTI 3.-4.6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 2 SARPATTI KE

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

Joulun aika Rekolan seurakunnassa

Joulun aika Rekolan seurakunnassa Joulun aika 2017 Rekolan seurakunnassa Joulunajan aukiolo- ja päivystysaikoja Diakoniapäivystys 5.12. 4.1. vain Rekolan kirkolla tiistaisin klo 9 11, Asolan seurakuntatalolla torstaisin klo 9 11. Puhelinpäivystys

Lisätiedot