Lahti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lahti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013"

Transkriptio

1 Lahti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013

2 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen Puh. (03) Palvelupiste Lahdessa: avoinna ma klo ja ti-pe klo Hämeenkatu 26 A, Lahti Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Hämeenkoski, Iitti, Kärkölä, Myrskylä, Nastola, Orimattila, Padasjoki, Pukkila, Sysmä: Palvelupäivien yhteydessä asiakasvastaanotto ja teemaluento. Kysy tarkempaa aikataulua PalveluSantrasta! Palvelunvälityskeskus PalveluSantran toiminta käynnistyi vuonna PalveluSantra tiedottaa Päijät-Hämeen alueen palveluista ikääntyville ja heidän läheisilleen. Palveluneuvonta on asiakkaalle maksutonta. PalveluSantran toimintaa toteuttaa Päijät-Hämeen hyvinvointipalve lujen kehitys ry yhteistyössä Lahden ja Heinolan kaupunkien, Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän Peruspalvelukeskus Aavan ja Peruspalvelukeskus Oivan kanssa. Toiminnan on suunnitellut Päijät-Hämeen ja Itä-Uudenmaan sosiaalialan osaamiskeskus Verso. Toiminnan rahoittavat Päijät-Hämeen alueen kunnat ja PalveluSantran rekisterissä olevat palveluntuottajat. PalveluSantran ja Haloo Päijät- Häme -hankkeen toimintaa voi tukea lahjoituksin Päijät-Hämeen hyvinvointipalvelujen kehitys ry:n kautta. Ikäihmisten palveluopas ilmestyy vuonna 2013 jokaisessa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän alueeseen kuuluvassa 14 kunnassa.

3 Hyvä lukija! PalveluSantra on opastanut päijäthämäläisiä ikääntyviä palvelujen pariin jo kymmenen vuoden ajan. Toiminnan alusta alkaen Ikäihmisten palveluopas on ollut tärkeä lenkki palvelujen käyttäjien ja tarjoajien välillä. Tuttuun tapaan opas ilmestyy tänäkin vuonna jokaisessa toiminta-alueemme 14 kunnassa. Oppaan pääteemana on kotona asuminen ja kotiin saatavat palvelut. Käytettävissä on kunnallisia ja yksityisiä sekä yhdistysten, järjestöjen ja seurakuntien palveluja, myös yli kuntarajojen. Toivomme, että oppaan kautta saatavat palvelut helpottavat arkipäivässä selviytymistä. SYSMÄ HARTOLA Me PalveluSantrassa autamme asiakasta löytämään juuri hänelle sopivat palvelut. Olemme koonneet yksityisistä palveluntuottajista rekisterin, jotta palveluja olisi helppo ja turvallista käyttää. Rekisteriin pääsee vain PalveluSantran seutuyhteistyöryhmän hyväksymät palveluntuottajat. PalveluSantrasta saa myös palveluiden kuntakohtaisia hinnastoja. Palveluopas ei kerro kaikkea, mutta siinä on yhteystiedot, mistä voi kysyä lisää. Ottakaa rohkeasti yhteyttä! Monet yhteistyötahot ovat auttaneet oppaan syntymistä, lämmin kiitoksemme teille kaikille. PalveluSantra Pirjo Nieminen toiminnanjohtaja PADASJOKI HÄMEEN- HOLLOLA KOSKI KÄRKÖLÄ ASIKKALA LAHTI ORIMATTILA NASTOLA HEINOLA IITTI Puh. (03) Palveluoppaan tiedot päivitettyinä myös internetistä -sivustolta. PUKKILA MYRSKYLÄ 2. painos 1 Ikäihmisten palveluopas

4 Ikäihmisten palveluopas Asuminen kotona... 4 Kotihoitopalvelut... 4 Palveluntuottajat... 4 Kotona asumista tukevat muut palvelut Palvelut kotiin Apuvälineet Asuntojen korjausavustukset ja muutostyöt Ateriapalvelut Hieronta- ja kuntoutuspalvelut Jalka- ja käsihoidot Parturi- ja kampaamopalvelut Turvapuhelimet Muut palvelut Asiointipalvelut Kuljetuspalvelu Lyhytaikaishoito ja -majoitus Päivätoiminta Omaishoito Omaishoidon tuki Omaishoitajan sijainen Järjestö- ja muu omaishoidon tukitoiminta Vanhusten vuokratalot Palveluasuminen Pitkäaikaishoito Terveyspalvelut Kunnalliset terveyspalvelut Ajanvaraus lääkärille / palveluneuvonta Hoitajien vastaanotot ja puhelinneuvonta Hoitotarvikkeet ja -välineet Laboratorio Päivystävä lääkäri Suun terveydenhuolto Muu neuvontapalvelu Muut terveyspalvelut Ikäihmisten palveluopas 2

5 Ikäihmisten palveluopas Erityispalvelut Mielenterveyspalvelut Muistisairaiden palvelut Päihdepalvelut Sotainvalidit ja sotiemme veteraanit Vammaispalvelut Yleinen edunvalvonta Toimeentulo Asiakasmaksukatto Eläkkeensaajien veroneuvonta Kela (Kansaneläkelaitos) Eläkeasiat Eläkkeensaajien asumistuki Eläkettä saavan hoitotuki Sairaanhoitokulujen korvaaminen Kotitalousvähennys verotuksessa Oikeusapu Puolison pitkäaikaishoidon maksu Talous- ja velkaneuvonta Toimeentulotuki Vapaa-aika Kirjastopalvelut Liikuntapalvelut Palvelukeskukset Vapaaehtoistoiminta Hengellinen toiminta Lahden seurakuntayhtymä Muita seurakuntia Hyvä tietää Asiakaslaki eli laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista Potilaslaki eli laki potilaan asemasta ja oikeuksista Lahden kaupungin vanhusneuvosto Lahden kaupungin vammaisneuvosto Palveluseteli Aakkosellinen palveluhakemisto Tärkeitä puhelinnumeroita... Takakansi 3 Ikäihmisten palveluopas

6 Asuminen kotona Kotihoitopalvelut Useimmat ikäihmiset haluavat asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Tarvittaessa kotiin voi saada kotihoitopalveluja. Niitä ovat kotipalvelu, kotisairaanhoito ja muut palvelut, jotka tukevat selviytymistä kotona. Kotipalvelu auttaa niitä, joiden on vaikea selviytyä tavallisesta arkielämästä kotona ilman apua. Syynä voi olla sairaus, vamma tai muu vastaava asia. Kotipalvelu avustaa tehtävissä ja toiminnoissa, jotka liittyvät asumiseen, henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon sekä muuhun tavanomaiseen elämään. Kotisairaanhoito auttaa henkilöitä, joiden yksilöllinen terveyden- ja sairaanhoito on tarkoituksenmukaista järjestää heidän omassa kodissaan. Lahden kaupungin kotihoidossa on käytössä palvelu seteli. Asiakas voi saada palvelusetelin, joka kelpaa osamaksuksi ostetuista kotihoitopalveluista. Palveluja voi hankkia yksityiseltä yritykseltä tai kolmannen sektorin palveluntuottajalta, jonka kaupunki on hyväksynyt palveluseteliyrittäjäksi. tilapäisavun tarpeessa oleville asiakkaille, jotka täyttävät kaupungin kotihoidon kriteerien mukaisen hoivan ja huolenpidon tarpeen. Palvelusetelistä saat tietoa oman asuinalueen kaupungin kotihoidon palveluohjaajalta. Ks. Lahden kaupunki, palveluohjaajat sivu 10. Palveluntuottajat Käytettävissä on kaupungin, yksityisten, yhdistysten ja järjestöjen tarjoamia kotihoitopalveluja, myös yli kuntarajojen. Palveluntuottajan nimen yhteydessä on merkintä, mikäli palveluntuottaja on myös palveluseteliyrittäjä. AH Jokiniemi Tmi ikkunanpesu asioinnit, saatot kodin kunnossapito- ja korjaustyöt huonekalujen kasaukset pienlaitteiden asennukset kuten digiboxit, valaisimet piha- ja lumityöt Keskuskatu 3 B 14, Hollola puh Lahden kaupunki käyttää palveluseteliä vaihtoehtoisena palveluna säännöllisen tai Kotihoitopalvelut 4

7 = myös palveluseteliyrittäjä ANNA kotipalvelu kotisairaanhoito, kotiutuspalvelut iltahoito pesu- ja kylvetysapu kuljetukset asiointeihin kodin kunnossapito- ja korjaustyöt piha- ja lumityöt lomakkeiden täyttö, etuuksien selvittely Kukonaronkatu 20, Lahti puh , Anni Helenan Kotiapu ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto pesu- ja kylvetysapu kuljetukset asiointeihin kodin kunnossapito- ja korjaustyöt piha- ja lumityöt Ojalantie 199, Vesivehmaa puh Apritax Tmi ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto kuljetukset asiointeihin pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt Kyläkunnantie 12, Lahti puh verensokerin seuranta siistiminen muun avun yhteydessä hoivasoitto -palvelu kuljetukset asiointeihin Vesijärvenkatu 34 A, 8. krs, Lahti puh , (03) Dila Diakonialaitos Lahti Kotihoitopalvelu kotipalvelu, kotisairaanhoito, kotiutuspalvelut ilta- ja viikonloppuhoito asioinnit, saatot päivänsoitto- palvelu Ahvenistonkatu 2, Lahti puh Eija Tuulikin Kotiapu ruuanlaitto, leipominen pyykinpesu, vaatehuolto pienet korjausompelut ja ompelupalvelut kuljetukset asiointeihin piha- ja lumityöt Parinpellontie 110, Hollola kk puh ArkiAurinko Oy kotipalvelu, kotiutuspalvelu ilta- ja viikonloppuhoito lääkehuolto, haava- ja insuliinipistoshoidot, verenpaineen ja Kotihoitopalvelut 5

8 Freya kotisairaanhoito- ja terapiapalvelut kotipalvelu, kotisairaanhoito, kotiutuspalvelut piha- ja lumityöt ma-pe klo 8-17 Kuokkamaantie 11, Lahti puh Fystek Oy kotipalvelu kotiutuspalvelut kuntouttava kotihoidon ohjaus kuljetukset asiointeihin pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt pihatyöt Rauhankatu 3 as. 42, Lahti puh Harjulan Setlementti ry Harjulan kotihoito kotipalvelu, kotiutuspalvelut kotisairaanhoito, muistitestit ilta- ja viikonloppuhoito apuvälineiden hankinnassa avustaminen Harjulankatu 7, Lahti puh. (03) , Heimon Koti- ja Yritysapu kodin kunnossapito- ja korjaustyöt huonekalujen kasaukset muuttopalvelut kiinteistönhoito talonmies- ja talonvahtipalvelut Villenkatu 35, Heinola puh Helsingin Reila Oy kodin kunnossapito- ja korjaustyöt pienet työaputehtävät muun työn ohessa mm. asioinnit, pihatyöt Majavatie 12 A 17, Helsinki puh Hoito- ja hoivapalvelu Elonpolku Oy kotisairaanhoito, kotiutuspalvelut pesu- ja kylvetysapu saattohoito ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto pyykkipalvelu myös kodin ulkopuolella viikkosiivous muun avun yhteydessä pienet piha- ja lumityöt pienet kodin kunnossapitotyöt lomakkeen täyttöapu, etuuksien selvittely hiusten leikkaus muun avun yhteydessä turvasoittopalvelu Kirkkotie 104, Hollola puh Hoitola Serafiina ruuanlaitto, vaatehuolto, pyykinpesu pesu- ja kylvetysapu pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt kuljetukset asiointeihin muutto- ja pakkausapu henkilökohtainen avustaja, myös ilta- ja yöhoito Mäkikatu 29, Heinola puh Kotihoitopalvelut 6

9 = myös palveluseteliyrittäjä Holkki kierrätyskeskus muutot, muuttolaatikoiden vuokraus kuolinpesien tyhjennys ja siivous tavaroiden nouto ja myynti rakennus- ja kodintarvikkeiden kierrätys asioinnit, saatot Hirsimetsäntie 19, Lahti puh Hollolan 4H-yhdistys asioinnit, ulkoilu pihatyöt Hedelmätarhantie 9, Hollola puh Humana & Remedium Oy kotipalvelu, kotiutuspalvelut lääkehuolto, haavahoidot, insuliinija muut pistoshoidot, katetroinnit, verenpaineen ja verensokerin seuranta pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt huonekalujen kasaukset muutto- ja kuljetuspalvelut kodin tietotekniikan ja elektroniikan asennus ja käytön opastus Kausantie 34 B 19, Nastola puh Hämeen Kodinonni Oy kotipalvelu kotisairaanhoito, muistitestit kotiutuspalvelut muun avun yhteydessä asioinnit, saatot Hedelmätarhantie 9, Hollola puh. (03) , Ilopisara kotipalvelu, kotiutuspalvelut lääkehuolto, haava- ja insuliinipistoshoidot, verenpaineen ja verensokerin seuranta ilta- ja yöhoito kuljetukset asiointeihin siistiminen muun avun yhteydessä Rusthollinraitti 13 K, Heinola puh Ilpo Tenhunen Tmi piha- ja lumityöt kodin kunnossapito- ja korjaustyöt, myös apuvälineasennukset kiinteistönhoito mökkien talvihuollot Tuoppikuja 2, Vääksy puh , (03) J & N Kodinpalvelut, myös höyry- ja tekstiilipesuri ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt pienet piha- ja lumityöt kuljetukset asiointeihin Ritaniemenkatu 6 F 42, Lahti puh Kotihoitopalvelut 7

10 Kaija Pantke Tmi pesu- ja kylvetysapu muu avustaminen ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto kuljetukset asiointeihin pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt piha- ja puutarhatyöt, lumityöt Maitokartanontie 11 as Hämeenkoski puh Katin Siivous- ja kotiapu Tmi ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto pienet pesuavut pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt kuljetukset asiointeihin pienet piha- ja lumityöt Vehkosillantie 239, Nastola puh Kodintukipalvelut Laila Toiviainen Tmi kotipalvelu asioinnit, saatot pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt pihatyöt Erviänkatu 56 as 1, Lahti puh Kotiapupalvelu Metsäranta Tmi ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto ilta- ja yöhoito asioinnit kodin kunnossapito- ja korjaustyöt piha- ja lumityöt kodin juhlien järjestäminen Knaapintie 6, Pennala puh. (03) , Kotihengetär Jaana ruuanlaitto, myös leipominen pyykinpesu, vaatehuolto pienet pesuavut kuljetukset asiointeihin kodin kunnossapito- ja korjaustyöt piha- ja lumityöt lemmikkieläinten ulkoilutus Opintie 19, Orimattila puh , (03) Kotihoito Hopea Tmi kotisairaanhoito, saattohoito muisti- ja toimintakykytestit pesu- ja kylvetysapu siistiminen muun avun yhteydessä kuljetukset asiointeihin piha- ja lumityöt Kurenniityntie 21, Villähde puh Kotihoitopalvelu TippaIita Ky kotisairaanhoito, kotiutuspalvelut ilta-, yö- ja viikonloppuhoito pesu- ja kylvetysapu ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto kuljetukset asiointeihin hoivasoittopalvelu toimintakykyä ja terveysliikuntaa tukeva neuvonta ja suunnittelu Haapakuja 8, Lahti puh Kotihoitopalvelut 8

11 = myös palveluseteliyrittäjä Kotihoito Kirsi Sjölund kotipalvelu, kotiutuspalvelut ilta- ja yöhoito lääkehuolto, haava- ja insuliinipistoshoidot, verenpaineen ja verensokerin seuranta kuljetukset asiointeihin piha- ja lumityöt Muttilantie 314, Myrskylä puh Koti ja Kuusi osuuskunta mattojen ja patjojen pesu pyykinpesu, vaatehuolto, korjausompelut pesu- ja kylvetysapu pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt piha- ja lumityöt, puiden kaato, ulkoaluepalvelut digiboxien asennus pienet muuttokuljetukset Lepolankatu 14 D, Lahti ma-to klo 8-15, pe klo 8-14 toimisto puh kotipalvelu puh Kotipalvelu Eija Bouras Oy Kotihoito kotipalvelu, kotisairaanhoito muisti- ja diabeteshoitajan palvelut Päivänsoitto -palvelu Pesulapalvelut pyykin nouto ja vienti käyttö- ja liinavaatteet mattojen ja patjojen kuivapesu Asikkalantie 8, Vääksy ma-pe klo 8-16 puh , Kotipalvelu Anja-Helena pesuapu, kylvetysapu ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto Aittapellonkatu 5 A 7, Lahti puh Kotipalvelu Fella ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto Nuolikatu 2 B 11, Lahti puh Kotipalvelu Klassikko kotipalvelu lääkehuolto, haava- ja insuliinipistoshoidot, verenpaineen ja verensokerin seuranta PL 1, Lahti puh , Kotipalvelu Laura Herrala kotipalvelu, kotiutuspalvelut lääkehuolto, haavahoidot insuliini- ja muut pistoshoidot verenpaineen ja verensokerin seuranta kodin juhlien järjestäminen Ritaniemenkatu 6 E 11, Lahti puh Kotihoitopalvelut 9

12 Kotisairaanhoito Ahonlaita kotisairaanhoito, myös verinäytteet, injektiot kotiutuspalvelut ilta- ja yöhoito pesu- ja kylvetysapu ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto avustaminen päivittäisissä toiminnoissa muun avun yhteydessä pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt neuvonta etuusasioissa liikunnanohjaus Kampikatu 7 B 9, Lahti puh KSA Kodinsiivousapu ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt pienten juhlien järjestäminen asiakkaan tiloissa loma-ajan apu; kukat, postit jne. kuljetukset asiointeihin piha- ja lumityöt Pesärinteenkatu 14, Lahti puh Lahden kaupunki Lahden kaupungin kotihoito auttaa päivittäistä apua tarvitsevia huonokuntoisia ikäihmisiä jotka eivät selviydy arjesta omaisten tai muiden palveluiden avulla ja/tai joiden huolenpito ja hoito vaativat erityistä ammattitaitoa. Uudet asiakkaat ja palvelu tarpeen arvioinnit oman asuinalueen palveluohjaajan kautta. Ahtialan-Mukkulan kotihoito Palveluohjaaja puh Ahtiala-Kytölä Terveydenhoitaja puh Kivimaa-Kilpiäinen Sairaanhoitaja puh Lepolanmäki Terveydenhoitaja puh Mukkula-Niemi Terveydenhoitaja puh Jalkarannan-Metsäkankaan Kotihoito Palveluohjaaja puh Jalkaranta-Ankkuri Sairaanhoitaja puh Metsäkangas Terveydenhoitaja puh Kasakkamäki-Kartano Sairaanhoitaja puh Kotihoitopalvelut 10

13 = myös palveluseteliyrittäjä Keskustan kotihoito Keskusta 1 Palveluohjaaja puh Ydinkeskusta Terveydenhoitaja puh Loviisa-Harju Sairaanhoitaja puh Kirkko Terveydenhoitaja puh Ala-Paavola Terveydenhoitaja puh Keskusta 2 Palveluohjaaja puh Ruola Terveydenhoitaja puh Paavola Sairaanhoitaja puh Kiveriö Terveydenhoitaja puh Tonttila Terveydenhoitaja puh Launeen kotihoito Palveluohjaaja puh Renkomäki-Saksala-Liipola Sairaanhoitaja puh Liipola Terveydenhoitaja puh Asemantausta-Patomäki Terveydenhoitaja puh Keijupuisto-Hennala Sairaanhoitaja puh Kotihoidon ympärivuorokautinen hoito Yhteydenotot oman alueen terveydenhoitajaan. Lahden Kotimies kodin kunnossapito- ja korjaustyöt mökkitalkkaripalvelut piha- ja lumityöt, pensasaitojen ja puiden leikkaus Tapparakatu 1 A 3, Lahti puh Lahden Startti Kotiapu Hoiva ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto henkilökohtainen avustaja Vesijärvenkatu 57 A 19, Lahti puh Kotihoitopalvelut 11

14 Lahden Kotipalvelu kotisairaanhoito pesuapu, kylvetysapu ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto ilta- ja viikonloppuhoito Harjukatu 32, Lahti puh. (03) , Lahden Lähimmäispalvelu ry kotipalvelu, kotiutuspalvelu lääkehuolto, verenpaineen ja verensokerin seuranta ilta- ja viikonloppuhoito hoivasoitto-palvelu kodin elektroniikan ja atk-laitteiden käytön opastus Hirsimetsäntie 64, Lahti ma-pe klo 8-16 puh. (03) Lahden Remonttipalvelu kodin kunnossapito- ja korjaustyöt Paistekatu 2, Lahti puh Lahden Startti Kotipalvelu Neliapila Lea Pänttönen ruuanlaitto, leipominen pyykinpesu, vaatehuolto pienet pesuavut lomakkeiden täyttö Nuolikatu 9 C 34, Lahti puh Lisäväriä Kirsti Nahirnyj kodin kunnossapito- ja korjaustyöt Kaarlonkatu 6 B 19, Lahti puh Lähimmäispalvelu Helmi Ky kotipalvelu, kotiutuspalvelut saattohoito ilta-, yö- ja viikonloppuhoito lääkehuolto, haava- ja insuliinipistoshoidot, verenpaineen ja verensokerin seuranta kuljetukset asiointeihin kodin kunnossapito- ja korjaustyöt piha- ja lumityöt juttuseura-puhelinpalvelu juhlien järjestäminen asiakkaan tiloissa lemmikkieläinten hoito ja ulkoilutus Heinäkedontie 15, Kalliola puh Lääkäriasema ALFA kotisairaanhoito, kotiutuspalvelut lääkäripalvelut, kotisairaala pesu- ja kylvetysapu ilta-, yö- ja viikonloppuhoito asioinnit pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt piha-, puutarha- ja lumityöt terapiakoira Kansankatu 7, Hollola puh Kotihoitopalvelut 12

15 = myös palveluseteliyrittäjä MARTSIN MUONITUS ruuanlaitto pitopalvelu (max 100 hlöä) saatot, ulkoilu muun avun yhteydessä Väinämöisentie 2 A, Lahti puh Metsänhoito ja kotipalvelu Niittylä ruuanlaitto, leipominen pyykinpesu, vaatehuolto, ompelutyöt pienet pito- ja tarjoiluavut kodin kunnossapito- ja korjaustyöt piha- puutarha- ja lumityöt mökkitalkkari- ja ulkoaluepalvelut metsänhoitopalvelut Laidunpolku 3, Iitti puh , MHK-Palvelu kodin kunnossapito- ja korjaustyöt lumityöt pienlaitteiden ja -tarvikkeiden asennus kuten digiboxit, palovaroittimet Kokkokallionkatu 11 A 5, Lahti puh , ML-Puhdistuspalvelu, erikoissiivous pienet kodinhoitotyöt siivouksen yhteydessä Sotkankatu 6, Lahti puh Monialapalvelu JI asioinnit kuljetukset asiointeihin kodin kunnossapito- ja korjaustyöt, huonekalujen kasaus piha- ja lumityöt muutto-, pakkaus- ja järjestelyapu tietokoneen, netin ja kodin elektroniikan käytön opastus tietokoneen siivous ja ohjelmien päivitys kielikäännökset englanti-suomi Urpupolku 4 B 36, Lahti puh Nastamark Oy asioinnit, konsultointi kodin kunnossapito- ja korjaustyöt lumityöt, myös katot ja koneellinen auraus Keskustie 1, Nastola puh , Nastolan Monitaito osuuskunta asioinnit, ulkoilu kodin kunnossapito- ja korjaustyöt piha- ja lumityöt, myös katot Kukkastie 33, Nastola puh. (03) , Kotihoitopalvelut 13

16 Osuuskunta Hämeenkosken Ratas pesu- ja kylvetysapu ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto, korjausompelu asioinnit kodin kunnossapito- ja korjaustyöt huonekalujen verhoilu ja entisöinti piha- ja lumityöt Keskustie 20, Hämeenkoski puh. (03) , Osuuskunta Taloushaltia pyykinpesu, vaatehuolto pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt piha- ja lumityöt toimipaikka Lahti postiosoite: Verstaankatu 3 E 73, Tampere sites.google.com/site/taloushaltia puh , Palvelukauppa KodinOnni Oy kotipalvelu kotisairaanhoito, kotiutuspalvelut pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt piha- ja lumityöt PL 32, Lahti puh Pirkko Leppänen pyykinpesu, pienet vaatekorjaukset saatot, ulkoilu kuljetukset asiointeihin Siltamäenpolku 1, Lahti puh Piha- ja Vihertyöt Haapala Oy piha- ja lumityöt, hiekoitus, lumen pudotus, puiden kaato puutarhuripalvelut; mm. kitkentä, pensaiden leikkaus pihasuunnittelu haudanhoitotyöt pihatyökauppa Hämeenkatu 11, Lahti puh PUHDASPÄIVÄ, myös muutto- ja juhlasiivous höyrypesuri esim. sohvat, nojatuolit, matot asioinnit kuljetukset asiointeihin pienet pihatyöt Puistokatu 9 as 7, Lahti puh Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy kotisairaanhoito, päiväkirurgian jatkohoito kotiutuspalvelut ilta- ja yöhoito pesu- ja kylvetysapu ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto kodin kunnossapito- ja korjaustyöt mökkitalkkaripalvelut kiinteistönhoito piha- ja lumityöt Kurukatu 6, Lahti puh Kotihoitopalvelut 14

17 = myös palveluseteliyrittäjä Päijät-Hämeen Kotipalvelut Ky ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto pesu- ja kylvetysapu kotiutuspalvelut, ilta- ja viikonloppuhoito kotisairaanhoito, muistitestit (ostopalveluna/itsenäinen ammatinharjoittaja) kuljetukset asiointeihin Toimipisteet: Latomäentie 11, Kukkila Kanavatie 13 B 24, Vääksy puh Päijät-Hämeen Lähihoito kotipalvelu, kotiutuspalvelut lääkehuolto, haava- ja insuliinipistoshoidot, verenpaineen ja verensokerin seuranta ilta- ja yöhoito kuljetukset asiointeihin Siltakatu 12 L 8, Heinola puh Päijät-Hämeen Mökkipalvelut kodin kunnossapito- ja korjaustyöt Aleksintie 1, Vääksy puh San Siivous pyykinpesu, vaatehuolto kodin kunnossapito- ja korjaustyöt Salinmäentie 43, Virenoja puh Sievä-System 2000 Tmi, mattojen, tekstiilien laakapesu, lattiavahaus kotipalvelu, ilta- ja yöhoito piha- ja lumityöt Koivulantie 21, Okkeri puh Siivouspalvelu I. Sahanen Oy ruuanlaitto, pyykinpesu pesu- ja kylvetysapu lääkehuolto haava- ja avannehoidot, insuliinipistoshoidot, verenpaineen ja verensokerin seuranta ilta- ja viikonloppuhoito saattohoito asioinnit, saatot Koulukatu 8, Heinola puh Riitta Vornanen Tmi ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto ompelupalvelut Rengintie 4, Villähde puh Kotihoitopalvelut 15

18 Siivouspalvelu Sari Laaksonen ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto asioinnit Häkäläntie 2, Vääksy puh Siivouspalvelu Tiina Vidgren ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto pienet korjausompelut pienet piha- ja lumityöt lemmikkieläinten ulkoilutus Poikuekatu 10, Lahti puh Sirpan Kotiapupalvelut kotipalvelu, kotiutuspalvelut lääkehuolto, haava- ja insuliinipistoshoidot, verenpaineen ja verensokerin seuranta kuljetukset asiointeihin henkilökohtainen avustaja pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt pienet piha- ja lumityöt Metsärinteenkatu 7 i 60, Lahti puh Sisäsiisti Tmi ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto asioinnit, saatot mattojen ja huonekalujen pesu; höyrypesuri Viertolantie 2, Hollola puh Sivina Oy pyykinpesu, vaatehuolto asioinnit Mannerheiminkatu 3, Lahti puh Sorttausapu muutto-, pakkaus- ja järjestelyapu kodin irtaimiston inventointi- ja realisointi apu, neuvonta liiasta tavarasta luopumiseen lajittelu, järjestely ja siivous siinä yhteydessä apua arvokkaan myymisessä Rautatienkatu 14 A 4, Lahti puh Sotainvalidien Veljesliiton Kanta- Hämeen piiri ry Avustajatoiminta Päijät-Häme ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto kodin kunnossapito- ja korjaustyöt piha- ja lumityöt Jäsenpalvelua sotainvalideille ja muille sotiemme veteraaneille, myös heidän puolisoilleen ja leskille Ahvenistonkatu 2 as 214, Lahti puh ViherKoti Merja Teivaala Tmi piha- ja puutarhatyöt kodin viherkasvien hoito, kukka-asetelmat pienet lumityöt, hiekoitus, päivystys muuttoapu, pienet muuttokuljetukset lemmikkieläinten hoito haudanhoitotyöt Lepomäentie 98, Lahti puh Kotihoitopalvelut 16

19 T & T Palveluapu Ky pyykinpesu, vaatehuolto kodin kunnossapito- ja korjaustyöt kiinteistönhoito, talonmiespalvelut, myös päivystys piha- ja lumityöt kodin juhlien järjestäminen Haltonintie 5, Kausala puh Kotona asumista tukevat muut palvelut Palvelut kotiin Apuvälineet Apuvälineet helpottavat ja lieventävät niitä rajoituksia, joita vamma tai sairaus tuo jokapäiväiseen elämään. Liikunnalliset ja toiminnalliset apuvälineet Lahden kaupunki Apuvälinelainaamo Lahden kaupungin sairaala Harjukatu 48, Lahti PL 116, Lahti yksilölliset apuvälinearvioinnit ja -palvelut ajanvarauksella apuvälineen huolto ja korjaus sopimuksen mukaan Apuvälinelainaamon puhelinaika ma, ti, ke ja pe klo 8-10 puh. (03) Apuvälinelainaamo avoinna ma-to klo ja klo pe klo ja klo Arjen Apuvälineet Ulla.E apuvälineiden myynti, kuljetus, asennus ja huolto apuvälinearvioinnit, ohjaus, käytön opastus terveydenhoitotuotteiden myynti Kauppakatu 5, Heinola puh. (03) , Auron Lahden Fysteam apuvälinetarpeen arviointi apuvälineiden käytön opastus nilkka-, polvi-, ranne- ja selkätuet Vapaudenkatu 23 B, Lahti puh Fystek Oy apu- ja toimintavälineiden tarpeen arviointi apuvälineiden hankinnassa avustaminen, asennus ja käytön opastus apu- ja toimintavälineiden kierrätyspalvelu ja lainaus Rauhankatu 3 as. 42, Lahti puh Kotihoitopalvelut Palvelut kotiin 17

20 Harjulan Setlementti ry Harjulan kuntoutus apuvälinetarpeen arviointi ja käytön ohjaus pienten apuvälineiden hankinta ja asennus kodin turvallisuuden kartoitus kaatumistapaturmien ehkäisemiseksi Harjulankatu 7, Lahti puh. (03) Lahden Esteetön Koti apuvälineiden myynti (myös varaosat), kuljetus, asennus ja käytön opastus apuvälinehuolto, myös asiakkaan kotona kodin esteetön asuminen -kartoitukset kodin muutostyöt Launeenkatu 70, Lahti puh Kuulovammaisten apuvälineet Kuuloliitto Ilkantie 4, Helsinki puh. (09) Neuvontapuhelin maanantaisin klo 9-15 puh. (09) Kuulokeskus ajanvaraus ma-pe klo 9-15 puh. (09) Lahden Kuulo ry Hämeenkatu 26 A, 3. krs, Lahti teknistä neuvontaa ja apuvälineohjausta kk:n 1. ke klo puh , Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä PHKS:n kuulokeskus Keskussairaalankatu 7, Lahti Neuvonta ja ohjaus kuulontutkijat (audionomit) ti, to ja pe klo puh. (03) kuulolaiteasiat ajanvarauksella ma-pe klo puh. (03) korvakappalevalmistus puh. (03) Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä Kuntoutusohjaaja Keskussairaalankatu 7, Lahti ma klo 9-10 ja klo puh. (03) Näkövammaisten apuvälineet Näkövammaisten Keskusliitto ry Aluesihteeri Puistokatu 9, Lahti toimistopäivä ma klo 8-15 puh. (03) , Apuvälinekeskus Aviris Marjaniementie 74, Helsinki puhelinpalvelu ma-pe klo 9-16 puh. (09) Palvelut kotiin 18

21 Päijät-Hämeen Näkövammaiset ry Puistokatu 9, Lahti äänilehdet tietotekniikkapalvelut virkistystoiminta tiedustelut ti ja to klo puh. (03) Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä Kuntoutusohjaaja Keskussairaalankatu 7, Lahti puh. (03) Asuntojen korjausavustukset ja muutostyöt Korjausavustukset ja -neuvonta Korjausavustuslain nojalla kaupungin asuntotoimi myöntää korjausavustuksia yli 65-vuotiaille. Hakuaika on helmimaaliskuussa. Lahden kaupunki Asuntotoimi PL 126 (Vesijärvenkatu 11 C), Lahti toimisto avoinna ma-pe klo 8-15 puh. (03) , Vanhustyön Keskusliitto ry Korjausneuvoja Hyvinvointikeskus Wanha Herra Laaksokatu 17, Lahti Maksutonta neuvontaa ja avustamista muutostöiden kartoittaminen, suunnittelu ja korjausavustusten hakeminen korjaus- ja kustannusarvioinnit myös kotikäynnit tavoitettavissa puhelimitse ma-pe klo 8-16 puh Asunnon muutostyöt Lahden sosiaalitoimi Asunnon muutostöitä voi hakea sosiaalitoimen vammaispalvelun kautta, jos on sairauden tai vamman vuoksi pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia asumisessa. Tavanomaisia asunnon muutostöitä ovat muun muassa luiskien asennus, ovien levennys ja ammeen poisto. Kiinteitä apuvälineitä ovat esim. tukikahvat, nostolaitteet, pienhissien asennus ja hälytysjärjestelmät. Nämä vammaispalvelulakiin perustuvat muutostyöt ovat mahdollisia iästä, tuloista tai varallisuudesta riippumatta. Lahden kaupunki Hyvinvointipalvelut/Vammaispalvelut Aleksanterinkatu 18 A, 4. krs, Lahti PL 116, Lahti Yhteisneuvonta ma-pe klo 9-12 ja klo puh Sosiaalipalveluohjaajat ja -työntekijät asuinalueen mukaan ks. Vammaispalvelut, Lahden kaupunki s. 47 Palvelut kotiin 19

22 Lahden Esteetön Koti kodin esteetön asuminen -kartoitukset kodin muutostyöt Launeenkatu 70, Lahti puh Sorttausapu kodin esteetön asuminen -kartoitukset sisustus- ja valaistussuunnitttelu korjaustyösuunnittelu hankinnoissa avustaminen (mm. huonekalut, valaisimet) Rautatienkatu 14 A 4, Lahti puh Kotitalousvähennys verotuksessa Ks. sivu 50 Remonttipalvelut Heimon Koti- ja Yritysapu vesieristyssertifikaatti Villenkatu 35, Heinola puh Lahden Remonttipalvelu vesieristyssertifikaatti Paistekatu 2, Lahti puh Lisäväriä Kirsti Nahirnyj maalaus, tapetointi Kaarlonkatu 6 B 19, Lahti puh Nastamark Oy Keskustie 1, Nastola puh , Päijät-Hämeen Mökkipalvelut myös uudisrakentaminen Aleksintie 1, Vääksy puh San Siivous Salinmäentie 43, Virenoja puh Helsingin Reila Oy Majavatie 12 A 17, Helsinki puh llpo Tenhunen Tmi vesieristyssertifikaatti Tuoppikuja 2, Vääksy puh , (03) Lahden Kotimies Tapparakatu 1 A 3, Lahti puh Ateriapalvelut Aterioiden kotiinkuljetus on mahdollista esimerkiksi silloin, kun ei itse pysty huolehtimaan ruokailusta ja liikkuminen on vaikeata kodin ulkopuolelle. Palvelut kotiin 20

23 Dila Diakonialaitos Lahti Kotihoitopalvelu Ahvenistonkatu 2, Lahti puh Harjulan Setlementti ry Harjulan ateriapalvelu Harjulankatu 7, 2. krs, Lahti puh. (03) Koti ja Kuusi Osuuskunta Lepolankatu 14 D, Lahti puh Manna ry Kiveriön Kievari Kiveriönkatu 34, Lahti puh MARTSIN MUONITUS Ateriapalvelut Väinämöisentie 2 A, Lahti puh Osuuskunta Taloushaltia Lahden Aterian ateriapalvelun kotiinkuljetus sites.google.com/site/taloushaltia toimipaikka: Lahti postiosoite: Verstaankatu 3 E 73, Tampere puh , Ravintola Wanha Herra Lahden vanhusten asuntosäätiö Laaksokatu 17, Lahti puh. (03) Hieronta- ja kuntoutus palvelut Auron Lahden Fysteam yksilö- ja ryhmäfysioterapia toimintaterapia, akupunktio liikuntaryhmät veteraanien tuettu kotona kuntoutuminen veteraanien päiväkuntoutus Neurosonic-tuolihoidot Vapaudenkatu 23 B, Lahti puh Dila Diakonialaitos Lahti Fysioterapia yksilö- ja ryhmäfysioterapia kuntoutus, kuntosali Sibeliuksenkatu 6 A, Lahti puh Freya kotisairaanhoito- ja terapiapalvelut hieronta ma-pe klo 8-17 Kuokkamaantie 11, Lahti puh Fysikaalinen Hoitopaikka Oy fysioterapia, myös neurologinen toimintaterapia hieronta selkä- ja niskaklinikka lymfaterapia, akupunktio liikuntaryhmät Hämeenkatu 9 A, 4. krs, Lahti puh. (03) Palvelut kotiin 21

24 Fysioterapeutti Merja Tynninen Tmi liikunta- ja toimintakykyä sekä kotona selviytymistä tukeva fysioterapia omaisten ohjaus Lahden Fysiotiimi, Rauhankatu 18, Lahti puh Fysioterapia Lehto fysioterapia hieronta, myös fysioterapeuttinen akupunktio Hämeenkatu 5 A 1, Lahti puh Fystek Oy fysioterapia kuntouttavan kotihoidon ohjaus, neuvonta ja kuntoutus Rauhankatu 3 as. 42, Lahti puh Fysioterapia Wanha Herra kuntoutus, fysioterapia allasterapia, seniorisali allas- ja kuntosaliryhmät Laaksokatu 17, Lahti puh. (03) Harjulan Setlementti ry Harjulan kuntoutus kotikuntoutus, ohjaus, neuvonta fysioterapiapalveluita ikääntyville fysioterapiaryhmiä muistisairaille, liikuntarajoitteisille ja tekonivelleikatuille allasterapiaryhmät veteraanien kuntoutuspalvelut Harjulankatu 7, Lahti puh. (03) Invalidiliiton Lahden Kuntoutuskeskus fysio- ja toimintaterapia lymfaterapia, allasterapia Launeenkatu 10, Lahti puh. (03) Kotipalvelu Eija Bouras Oy fysioterapia neuvonta, ohjaus hieronta Asikkalantie 8, Vääksy ma-pe klo 8-16 puh , Kuntoutuslaitos Maria Oy kuntoutus, fysioterapia hieronta Mariankatu 10 D 7, Lahti puh. (03) Osuuskunta Taloushaltia hieronta toimipaikka Lahti postiosoite: Verstaankatu 3 E 73, Tampere sites.google.com/site/taloushaltia puh Pirkko Leppänen Tmi hieronta Siltamäenpolku 1, Lahti puh Jalka- ja käsihoidot Aikioniemi Kirsi-Marja jalkojen perushoito diabetesta sairastavien jalkahoito Metsäpellontie 24, Lahti puh Palvelut kotiin 22

25 Dila Diakonialaitos Lahti Kotihoitopalvelu jalka- ja käsihoidot Ahvenistonkatu 2, Lahti puh Freya kotisairaanhoito- ja terapiapalvelut jalka- ja käsihoidot ma-pe klo 8-17 Kuokkamaantie 11, Lahti puh Hoitola Serafiina jalkahoidot veteraanien jalkahoidot diabetestä ja reumaa sairastavien hoidot jalkojenhoitovälineet ja -tuotteet Mäkikatu 29, Heinola puh Lahden Taitopari Tmi jalkahoidot veteraanien jalkahoidot käsi- ja kasvohoidot koti- ja laitoskäynnit Evatuntie 135, Mäkelä puh Palvelukauppa KodinOnni Oy jalkojen perushoito PL 32, Lahti puh Parturi- ja kampaamo palvelut Eija Tuulikin Kotiapu hiusten leikkaus, permanentit hiusten värjäys Parinpellontie 110, Hollola kk puh Kotipalvelu Eija Bouras Oy hiusten leikkaus, parturointi Asikkalantie 8, Vääksy ma-pe klo 8-16 puh , Kotipalvelu Riitta Tmi hiusten leikkaus, permanentit hiusten ja kulmien värjäys Onnelaisentie 14, Lahti puh Parturi-kampaaja Erja Kainulainen hiusten leikkaus Horsmakatu 2, Lahti puh Turvapuhelimet Turvallisuutta lisäämään voi tilata turvapuhelimen. Turvapuhelimen avulla voi hälyttää apua kotiin ympäri vuorokauden, jos tulee hätätilanne. Myös monet laitevalmistajat vuokraavat tai myyvät laitteita. Palvelut kotiin 23

26 Dila Diakonialaitos Lahti Kotihoitopalvelu Ahvenistonkatu 2, Lahti puh Koti ja Kuusi osuuskunta turvapuhelinlaitteiden vuokraus ja asennus Lepolankatu 14 D, Lahti ma-to klo 8-15, pe klo 8-14 puh , Lahden kaupunki Sosiaali- ja terveystoimiala Kotihoidon tukipalvelut / Turvapalvelu Aleksanterinkatu 24 B, 4. krs, Lahti puh Esperi Care Oy toimipaikka: Lahti postiosoite: Mannerheimintie 164, Helsinki turvapuhelinpalvelu turvapuhelimen lisälaitteet mm. hellavahti, kaatumis- ja ovihälytin puh Mainio Vire Oy Ratapihantie 11, Helsinki turvapuhelinpalvelu puh Muut palvelut Asiointipalvelut Osuuskunta Taloushaltia S-Market Syke ja Valintatalot Kauppakassipalvelu: päivittäistavaroiden kotiinkuljetus toimipaikka: Lahti postiosoite: Verstaankatu 3 E 73, Tampere sites.google.com/site/taloushaltia puh , Semeri & Kääriä Keräilypalvelu Avoin yhtiö K-Supermarket Joutjärvi Kauppapalvelut Kassi kotiin -palvelu: päivittäistavaroiden keräys, pakkaus ja toimitus Ahtialantie 37, Lahti puh Kuljetuspalvelu Kuljetuspalvelua voi harkinnan varaisesti saada tulojen ja varallisuuden perusteella henkilö, jolla on liikunta este eli vaikeaa päästä esim. asioimaan. Tuki perustuu sosiaali huolto lakiin ja sitä voi hakea kaupungin sosiaali toimesta. Kuljetuspalvelu asiakkaalla saa olla yksi saattaja maksutta mukana. Ks. myös Vammaispalvelut sivu 47 Lahden kaupunki Hyvinvointipalvelut Vammaispalvelut Aleksanterinkatu 18 A, 4. krs, Lahti PL 116, Lahti avoinna ma-pe klo 9-12 ja klo Yhteisneuvonta puh Palvelut kotiin Muut palvelut 24

27 Sosiaalipalveluohjaajat, -työntekijät ja kanslistit asuinalueen mukaan puhelinaika ma-pe klo vastaanotto ajanvarauksella Laune, Kujala puh Jalkaranta, Metsäkangas puh Keski-Lahti, Kartano, Asemantausta, Kerinkallio puh Kanslisti puh Tonttila, Kytölä, Ahtiala, Möysä puh Mukkula puhelinaika ke-pe klo puh Niemi puhelinaika ke-pe klo puh Kanslisti puh Paavola, Kiveriö puh Kanslisti puh Palveluliikenne Helmi liikennöi ma-pe klo reitit kulkevat eri puolilla Lahtea palveluliikennettä voivat käyttää kaikki alueen yli 65-vuotiaat sekä kaikenikäiset kuljetuspalveluasiakkaat Aikataulut, reitit: tilaukset viimeistään tuntia ennen matkan alkua neuvonta arkisin klo 7-18 Päijät-Hämeen matkapalvelukeskus puh. (03) Lyhytaikaishoito ja -majoitus Lyhytaikaishoidon syitä voivat olla muun muassa terveydentilan ja lääkityksen seuranta, kuntouttaminen, yksinäisyys tai hoitavan omaisen vapaan järjestäminen. Lyhytaikaishoitoa toteutetaan eri tavoin, joita ovat lomapaikkajakso, esim. kaksi viikkoa hoitopaikassa tai jaksoittain toistuen esim. kolme viikkoa kotona ja yksi laitoksessa (ns. intervallihoito). Lyhytaikaishoito on maksullista. Lyhytaikaishoitoa tarjoavat yksiköt Attendo Oy Hoivakoti Wellamo Tarjantie 57, Lahti lomajaksot myös muistisairaiden lyhytaikaishoito puh Muut palvelut 25

28 Demik Oy, Hoivakoti Iltatuuli Heikintie 10, Kausala puh , , (05) Dila Diakonialaitos Lahti Dila -kodit Betel Sibeliuksenkatu 6 B, Lahti Mathilda Sibeliuksenkatu 6 C, Lahti puh Sotainvalidien veljeskoti Sibeliuksenkatu 6 C, Lahti puh Esperi Care Oy, Esperi hoivakoti Laune Launeenkatu 76 b, Lahti lomajaksot myös muistisairaiden lyhytaikaishoito puh Invalidiliiton Lahden Kuntoutuskeskus lomajaksot Launeenkatu 10, Lahti puh. (03) Lahden kaupunki Jalkarannan osastoryhmä Tarjantie 78, Lahti puh. (03) Jalkarannan palvelutalo Tarjantie 56, Lahti palveluasumisen kokeilupaikka puh. (03) Mukkulan palvelutalo Mastokatu 8, Lahti palveluasumisen kokeilupaikka puh. (03) Lepolakoti Kerinkallionkatu 13, Lahti palveluasumisen kokeilupaikka puh. (03) Tapanilan osastoryhmä Sammalsuonkatu 17, Lahti muistisairaiden hoitopaikka puh. (03) hoivaosasto puh Omaishoidon lakisääteisten vapaiden käyttöön: Dila Diakonialaitos Lahti Sotainvalidien Veljeskoti Sibeliuksenkatu 6 C, Lahti Kärpäsen palvelutalo Palokunnantie 9, Lahti Lepolakoti Kerinkallionkatu 13, Lahti Tapanilan osastoryhmä Sammalsuonkatu 17, Lahti Mainio Vire Oy, Vire Koti Lahti Kivakatu 2, Lahti Tiedustelut ks. Omaishoidon tuki yli 65-vuotiaat sivu 29 Muut palvelut 26

29 Lahden Vanhainkotiyhdistys ry Johanna-koti Kariniemenkatu 22, Lahti palvelutalo puh , (03) , muistisairaiden ryhmäkoti puh , (03) , Mainio Vire Oy, Vire Koti Puntari Sammonkatu 3, Lahti lomajaksot myös muistisairaiden lyhytaikaishoito puh Mallusjokisäätiö Mallusjoen Lepokoti Mallusjoentie 349, Mallusjoki lomajaksot intervallihoito: säännölliset lomajaksot puh. (03) , (03) Manna ry, Mannakodit 1-3 Heinolantie , Uusikylä lomajaksot intervallihoito: säännölliset lomajaksot myös muistisairaiden intervallipaikka puh Saarnikoti Oy Iso-Evonraitti 81-83, Lammi lomajaksot intervallihoito: säännölliset lomajaksot puh. (03) Lyhytaikaismajoitus Manna ry, Lomapaikat Mummola Heinolantie , Uusikylä puh , Rakennusyhtymä Kalevi ja Pentti Porvari Oy Kullasmarinan loma-asunnot virkistyslomat (liikuntaesteiset huomioitu) tilapäismajoitus (Padasjoki ja Heinola) asuntojen vuokraus Kullasvuorenkuja 1, Padasjoki puh Päivätoiminta Päivätoiminnalla pyritään säilyttämään ikääntyneen ihmisen toimintakyky hyvänä mahdollisimman pitkään. Toiminta on kuntouttavaa, sosiaalisia yhteyksiä ylläpitävää ja virkistävää. Lahden kaupungin omaishoidon tuessa on käytössä palveluseteli. Palveluseteli on tarkoitettu v mm. hoidettavan päivä toimintaan. Palveluntuottajan nimen yhteydessä on merkintä, mikäli palvelun tuottaja on myös palveluseteliyrittäjä. Ks. myös Omaishoitajan sijainen sivu 30. Muut palvelut 27

30 Päivätoimintaa tarjoavat yksiköt Auron Lahden Fysteam Vapaudenkatu 23 B, Lahti omaishoidon päivätoiminta puh , Dila Diakonialaitos Lahti Fysioterapia Sibeliuksenkatu 6 A, Lahti omaishoidon päivätoiminta puh Fysioterapia Wanha Herra Laaksokatu 17, Lahti omaishoidon päivätoiminta puh. (03) Harjulan Setlementti ry Harjula-keskus Harjulankatu 7, Lahti avoin päivätoiminta harraste- ja vertaisryhmät teemaluennot, tilaisuudet, tapahtumat vapaaehtoistoiminta puh. (03) Harjulan kuntoutus tiistai ja perjantai klo omaishoidon päivätoiminta puh , (03) Lahden seurakuntayhtymä Diakoniakeskus Maria Mariankatu 16, Lahti Päivätoimintaryhmät alueittain Laune puh Keski-Lahti puh , Joutjärvi puh Salpausselkä puh Päivätoimintaryhmät omaishoidossa oleville Oivaklubi torstaisin klo 9-14 Salpausselän seurakunta / Jalkarannan seurakuntakoti Sarvikatu 9, Lahti puh Rauhantupa torstaisin klo 9-15 Launeen seurakunta / Launeen kirkko Tapparankatu 22, Lahti puh Muut palvelut 28

31 = myös palveluseteliyrittäjä Lahden Lähimmäispalvelu ry Hirsimetsäntie 64, Lahti ma-pe klo 8-16 puh. (03) , Ystäväpirtti ikäihmisten kohtaamispaikka ma klo Ystäväpiiri ym. ryhmät, tiedustelut puh. (03) Lahden Vanhainkotiyhdistys ry Johanna-koti Kariniemenkatu 22, Lahti pienryhmätoimintaa, virkistys- ja vertaisryhmiä puh , sopimusruokailu puh , omaishoidon päivätoiminta puh , Omaishoito Omaishoidon tuki Kaupunki voi myöntää omaishoidon tukea vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidosta kotona, mistä omaishoitaja ja kaupunki tekevät sopimuksen. Omais hoidon tuki muodostuu hoidettavan tarvitsemista palveluista sekä hoitajan saamasta hoito palkkiosta, vapaasta ja hoitoa tukevista palveluista. riippuu hoidon vaativuudesta ja sitovuudesta. Hoitajat ovat tapaturmavakuutettuja ja heillä on oikeus kolmeen vapaa päivään kuukaudessa. Hoitaja voi olla omais hoidettavan omainen tai muu läheinen henkilö. Omais hoitajan sijainen voidaan järjestää myös kaupungin ja sijais hoitajan välisellä toimeksi anto sopimuksella. Ks. myös Omaishoitajan sijainen sivu 30. Lahden kaupunki Hoidettava yli 65-vuotias: Sosiaali- ja terveystoimiala Vanhusten avopalvelut/ Omaishoidon tuki (yli 65-vuotiaat) Vapaudenkatu 23 A, 5. krs, Lahti Postinumerot 15100, 15110, 15500, 15520, 15610, 15680, 15700, puh. (03) , Postinumerot 15140, 15800, 15810, 15830, 15840, 15900, puh. (03) , Postinumerot 15150, 15160, 15170, 15200, 15210, 15230, 15240, 15300, 15320, puh. (03) , Omaishoitajalle maksettava hoitopalkkio on veron alaista tuloa. Palkkion suuruus Muut palvelut Omaishoito 29

32 Hoidettava alle 65-vuotias: Lahden kaupunki Hyvinvointipalvelut Vammaispalvelut Aleksanterinkatu 18 A, 4. krs, Lahti PL 116, Lahti yhteisneuvonta ma-pe klo 9-12 ja klo puh Sosiaalipalveluohjaajat ja -työntekijät asuinalueen mukaan ks. Vammaispalvelut, Lahden kaupunki s. 47 Omaishoitajan sijainen Omaishoitaja voi saada sijaisen kotiin hoitamaan läheistään. Käytettävissä on yksityisten, yhdistysten ja järjestöjen tarjoamia koti hoito palveluja. Lahden kaupungin omais hoidon tuessa on käytössä palvelu seteli. Palvelu seteli on tarkoitettu v omais hoitajien lakisääteisten vapaa päivien järjestämiseen. Palvelun tuottajan nimen yhteydessä on merkintä, mikäli palvelun tuottaja on myös palvelu seteli yrittäjä. Ks. myös Päivätoiminta sivu 27 Omaishoitajan sijaisuuksia tarjoavat palvelutuottajat ANNA kotipalvelut Kukonaronkatu 20, Lahti puh , Anni Helenan Kotiapu Ojalantie 199, Vesivehmaa puh ArkiAurinko Oy Vesijärvenkatu 34 A, 8. krs, Lahti puh , (03) Dila Diakonialaitos Lahti Kotihoitopalvelu Ahvenistonkatu 2, Lahti puh Harjulan Setlementti ry Harjulan kotihoito Harjulankatu 7, Lahti puh. (03) , Hoito- ja hoivapalvelu Elonpolku Oy Kirkkotie 104, Hollola puh Hollolan 4H-yhdistys Avittajat -palvelu Hedelmätarhantie 9, Hollola puh Humana Remedium Oy Kausantie 34 B 19, Nastola puh Ilopisara Rusthollinraitti 13 K, Heinola puh Kotiapupalvelu Metsäranta Tmi Knaapintie 6, Pennala puh. (03) , Omaishoito 30

33 = myös palveluseteliyrittäjä Kotihoito Hopea Tmi Kurenniityntie 21, Villähde puh Kotihoito Kirsi Sjölund Muttilantie 314, Myrskylä puh Kotihoitopalvelu TippaIita Ky Haapakuja 8, Lahti puh Kotipalvelu Eija Bouras Oy Asikkalantie 8, Vääksy ma-pe klo 8-16 puh , Kotipalvelu Klassikko PL 1, Lahti puh , Kotipalvelu Laura Herrala Ritaniemenkatu 6 E 11, Lahti puh Kotisairaanhoito Ahonlaita Kampikatu 7 B 9, Lahti puh Lahden Kotipalvelu Harjukatu 32, Lahti puh. (03) , Lahden Lähimmäispalvelu ry Hirsimetsäntie 64, Lahti ma-pe klo 8-16 puh. (03) Lahden Startti Kotipalvelu Neliapila Lea Pänttönen Nuolikatu 9 C 34, Lahti puh Lähimmäispalvelu Helmi Ky Heinäkedontie 15, Kalliola puh Lääkäriasema ALFA Kansankatu 7, Hollola puh Palvelukauppa KodinOnni Oy PL 32, Lahti puh Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy Kurukatu 6, Lahti puh Päijät-Hämeen Kotipalvelut Ky Toimipisteet: Latomäentie 11, Kukkila Kanavatie 13 B 24, Vääksy puh Omaishoito 31

Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. ArkiAurinko Oy. Lahti

Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. ArkiAurinko Oy. Lahti Hämeenkatu 26 A, 15140 - (03) 818 5555 1.8.2012 - ArkiAurinko Oy Vesijärvenkatu 34 A, 8. krs 15140 LAHTI 044 338 6338, (03) 753 7131 tuula.jansson@arkiaurinko.fi, kotihoito@arkiaurinko.fi w w w.arkiaurinko.fi

Lisätiedot

PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAT LAHTI

PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAT LAHTI Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti puh. (03) 818 5555 PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAT LAHTI Laki palvelusetelin käyttöönotosta tuli voimaan 1.1.2004. Se antaa kunnille mahdollisuuden järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Lahden kaupunki. Rintamaveteraaneille kotipalvelun tukipalveluihin myönnettävä palveluseteli

Lahden kaupunki. Rintamaveteraaneille kotipalvelun tukipalveluihin myönnettävä palveluseteli Lahden kaupunki Rintamaveteraaneille kotipalvelun tukipalveluihin myönnettävä palveluseteli Palvelusetelillä voi hankkia siivousta asiointi-, saatto- ja ulkoiluapua pyykki- ja vaatehuoltoa kodin pieniä

Lisätiedot

Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. ArkiAurinko Oy. Lahti

Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. ArkiAurinko Oy. Lahti Hämeenkatu 26 A, 15140 - (03) 818 5555 3.4.2012 - ArkiAurinko Oy Vesijärvenkatu 34 A, 8. krs 15140 LAHTI 044 338 6338, (03) 753 7131 tuula.jansson@arkiaurinko.fi, kotihoito@arkiaurinko.fi w w w.arkiaurinko.fi

Lisätiedot

Hämeenkoski. Hämeenkoski - Kotihoitopalvelut. Arto Pääkkönen Tmi. Eija Tuulikin Kotiapu. Hämeenkoski. asioinnit

Hämeenkoski. Hämeenkoski - Kotihoitopalvelut. Arto Pääkkönen Tmi. Eija Tuulikin Kotiapu. Hämeenkoski. asioinnit Hämeenkoski Hämeenkoski - Arto Pääkkönen Tmi Järvisentie 6 17410 VIITAILA 044 280 7500 arto.paakkonen@hotmail.com asioinnit 28 / tunti sis. matkakulut 20 km asti, ylimenevältä sopimuksen mukaan Eija Tuulikin

Lisätiedot

Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy. Lahti

Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy. Lahti Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 4.3.2015 - Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy Kurukatu 6 15950 LAHTI 040 025 3096 sari.laakso@kotiapu.fi w w w.akson.fi/lahti kotisairaanhoito, päiväkirurgian

Lisätiedot

Hämeenkoski. Hämeenkoski - Kotihoitopalvelut. Arto Pääkkönen Tmi. Eija Tuulikin Kotiapu. Hämeenkoski. asioinnit

Hämeenkoski. Hämeenkoski - Kotihoitopalvelut. Arto Pääkkönen Tmi. Eija Tuulikin Kotiapu. Hämeenkoski. asioinnit - Arto Pääkkönen Tmi Järvisentie 6 17410 VIITAILA 044 280 7500 arto.paakkonen@hotmail.com 28 / tunti sis. matkakulut 20 km asti, ylimenevältä sopimuksen mukaan Eija Tuulikin Kotiapu Parinpellontie 110

Lisätiedot

Lahden kaupunki Rintamaveteraaneille kotipalvelun tukipalveluihin myönnettävä palveluseteli. PalveluSantran rekisterissä olevat palveluntuottajat

Lahden kaupunki Rintamaveteraaneille kotipalvelun tukipalveluihin myönnettävä palveluseteli. PalveluSantran rekisterissä olevat palveluntuottajat lokakuu/2014 Lahden kaupunki Rintamaveteraaneille kotipalvelun tukipalveluihin myönnettävä palveluseteli Palvelusetelillä voi hankkia siivousta kauppa-asioiden hoitoa, muuta asiointia saatto- ja ulkoiluapua

Lisätiedot

Hollola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013

Hollola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013 Hollola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen Puh. (03) 818 5555 Palvelupiste Lahdessa: avoinna ma klo 10-17 ja ti-pe klo 10-15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti

Lisätiedot

Lahti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Lahti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Lahti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2012 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen avoinna ma klo 10 17, ti pe klo 10 15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti Puh. (03) 818 5555 palveluneuvonta@palvelusantra.fi

Lisätiedot

Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti - (03) 818 5555 5.6.2013. siivous ikkunanpesu. siivous ikkunanpesu

Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti - (03) 818 5555 5.6.2013. siivous ikkunanpesu. siivous ikkunanpesu - ANNA kotipalvelu Kukonaronkatu 20 15320 LAHTI 050 565 9561, 050 565 9562 annakotipalvelu@annantalo.net w w w.annakotipalvelu.fi ma-pe klo 07-18 30 / tunti, minimikorvaus alle 1 tunti 25 / kerta, siivous

Lisätiedot

Nastola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013

Nastola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013 Nastola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen Puh. (03) 818 5555 Palvelupiste Lahdessa: avoinna ma klo 10-17 ja ti-pe klo 10-15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti

Lisätiedot

Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. ANNA kotipalvelu. ArkiAurinko Oy. Lahti

Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. ANNA kotipalvelu. ArkiAurinko Oy. Lahti Hämeenkatu 26 A, 15140 - (03) 818 5555 5.6.2013 - ANNA kotipalvelu Kukonaronkatu 20 15320 LAHTI 050 565 9561, 050 565 9562 annakotipalvelu@annantalo.net w w w.annakotipalvelu.fi kotisairaanhoito iltahoito

Lisätiedot

Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. ArkiAurinko Oy. Lahti

Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. ArkiAurinko Oy. Lahti Hämeenkatu 26 A, 15140 - (03) 818 5555 11.1.2012 - ArkiAurinko Oy Vesijärvenkatu 34 A, 8. krs 15140 LAHTI 044 338 6338, (03) 753 7131 tuula.jansson@arkiaurinko.fi, kotihoito@arkiaurinko.fi w w w.arkiaurinko.fi

Lisätiedot

Hämeenkatu 26 A, Lahti - (03)

Hämeenkatu 26 A, Lahti - (03) Padasjoki Padasjoki - Hoivapalvelu Anneliina Oy Rautatienkatu 11 B (Studio 11, yläkerta) 15110 Lahti 040 540 4211 tea.sarkka@anneliina.net w w w.anneliina.net kotipalvelu kotisairaanhoito, näytteenotto

Lisätiedot

Padasjoki. Padasjoki - Kotihoitopalvelut. Kaija Pantke Tmi. Kodin Ilox & Avux. Padasjoki

Padasjoki. Padasjoki - Kotihoitopalvelut. Kaija Pantke Tmi. Kodin Ilox & Avux. Padasjoki Padasjoki Padasjoki - Kaija Pantke Tmi Maitokartanontie 11 as 5 16800 HÄMEENKOSKI 050 591 2371 kaija.pantke@gmail.com muu avustaminen ruuanitto, pyykinpe, vaatehuolto kuljetukset asiointeihin pienet kodin

Lisätiedot

Lahti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Lahti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Lahti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2014 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen Puh. (03) 818 5555 Palvelupäivät ja teemaluennot SYSMÄ HARTOLA Maksutonta palveluneuvontaa julkisista, yksityisistä

Lisätiedot

Asikkala. Asikkala - Kotihoitopalvelut. Anni Helenan Kotiapu. ArkiAurinko Oy. Asikkala

Asikkala. Asikkala - Kotihoitopalvelut. Anni Helenan Kotiapu. ArkiAurinko Oy. Asikkala Asikkala Asikkala - Anni Helenan Kotiapu Ojalantie 199 17130 VESIVEHMAA 044 349 9870 anni.lainpelto@phnet.fi kodin kunnossapito- ja korjaustyöt piha- ja lumityöt arkisin 28 / tunti, klo 18 saakka ma-la

Lisätiedot

Asikkala. Asikkala - Kotihoitopalvelut. Anni Helenan Kotiapu. ArkiAurinko Oy. Asikkala

Asikkala. Asikkala - Kotihoitopalvelut. Anni Helenan Kotiapu. ArkiAurinko Oy. Asikkala Asikkala Asikkala - Anni Helenan Kotiapu Ojalantie 199 17130 VESIVEHMAA 044 349 9870 anni.lainpelto@phnet.fi kodin kunnossapito- ja korjaustyöt piha- ja lumityöt 28 / tunti, hinta sis. matkakulut 20 km

Lisätiedot

Asikkala IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013

Asikkala IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013 Asikkala IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen Puh. (03) 818 5555 Palvelupiste Lahdessa: avoinna ma klo 10-17 ja ti-pe klo 10-15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti

Lisätiedot

Iitti. Iitti - Kotihoitopalvelut. Aada ja Aatos Oy. Debora Oy. Iitti

Iitti. Iitti - Kotihoitopalvelut. Aada ja Aatos Oy. Debora Oy. Iitti - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito kotisairaanhoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta kotiutuspalvelu ilta ja

Lisätiedot

Orimattila IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013

Orimattila IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013 Orimattila IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen Puh. (03) 818 5555 Palvelupiste Lahdessa: avoinna ma klo 10-17 ja ti-pe klo 10-15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti

Lisätiedot

Hämeenkatu 26 A, Lahti - (03) siivous ikkunanpesu

Hämeenkatu 26 A, Lahti - (03) siivous ikkunanpesu Hollola Hollola - Anni Helenan Kotiapu Ojalantie 199 17130 VESIVEHMAA 044 349 9870 anni.lainpelto@phnet.fi siivous 28 / tunti työ asiakkaan tai yrittäjän välineillä ja aineilla ja asiakkaan imurilla lisämaksu

Lisätiedot

Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti - (03) 818 5555 2.12.2013. siivous ikkunanpesu

Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti - (03) 818 5555 2.12.2013. siivous ikkunanpesu Asikkala Asikkala - Anni Helenan Kotiapu Ojalantie 199 17130 VESIVEHMAA 044 349 9870 anni.lainpelto@phnet.fi siivous 28 / tunti työ asiakkaan tai yrittäjän välineillä ja aineilla ja asiakkaan imurilla

Lisätiedot

Nastola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Nastola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Nastola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2014 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen Puh. (03) 818 5555 Palvelupäivät ja teemaluennot SYSMÄ HARTOLA Maksutonta palveluneuvontaa julkisista, yksityisistä

Lisätiedot

Lahti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Lahti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Lahti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2011 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen avoinna ma klo 10 17, ti pe klo 10 15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti Puh. (03) 818 5555 palveluneuvonta@palvelusantra.info

Lisätiedot

Hollola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Hollola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Hollola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2012 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen avoinna ma klo 10 17, ti pe klo 10 15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti Puh. (03) 818 5555 palveluneuvonta@palvelusantra.fi

Lisätiedot

Vapaudenkatu 23 B, 15140 Lahti - (03) 818 5555 23.1.2015

Vapaudenkatu 23 B, 15140 Lahti - (03) 818 5555 23.1.2015 Vapaudenkatu 23 B, 15140 Lahti - (03) 818 5555 23.1. Orimattila Orimattila - Palveluasuminen Attendo Oy Hoivakoti Tähtiniemi / Lauttaranta 5 18100 Heinola 044 494 4247 anne.vilkman@attendo.fi w w w.attendo.fi

Lisätiedot

Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti - (03) 818 5555 1.3.2012

Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti - (03) 818 5555 1.3.2012 Hämeenkatu 26 A, 15140 - (03) 818 5555 1.3.2012 - AH Jokiniemi Tmi Keskuskatu 3 B 14 15870 HOLLOLA 040 537 6177 aarne.jokiniemi@phnet.fi asioinnit, saatot huonekalujen kasaukset pienlaitteiden asennukset

Lisätiedot

Heinola. Heinola - Kotihoitopalvelut. Aurio Hoiva Oy/ Palveluseteli Heinola. Heinola

Heinola. Heinola - Kotihoitopalvelut. Aurio Hoiva Oy/ Palveluseteli Heinola. Heinola Vapaudenkatu 23 B, 15140 hti - (03) 818 5555 24.9.2016 Heinola Heinola - Aurio Hoiva Oy/ Palveluseteli Heinola Pikijärventie 1 18120 Heinola 045 136 5303 asiakaspalvelu@aurio.fi w w w.aurio.fi kotihoito

Lisätiedot

Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Alina Hoivatiimi - Lahti. Lahti

Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Alina Hoivatiimi - Lahti. Lahti Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 10.3.2017 - Alina Hoivatiimi - Kauppakatu 2 B 50 15140 044 455 6370 annikki.mansikka@alinahoivatiimi.fi w w w.alinahoivatiimi.fi, kotisiivoukset (myös puhdasilmasiivoukset)

Lisätiedot

Vapaudenkatu 23 B, 15140 Lahti - (03) 818 5555 26.1.2015

Vapaudenkatu 23 B, 15140 Lahti - (03) 818 5555 26.1.2015 Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 26.1. - Palveluasuminen Attendo Oy Hoivakoti Tähtiniemi / Palveluseteli Lauttaranta 5 18100 Heinola 044 494 4247 anne.vilkman@attendo.fi w w w.attendo.fi 30 asuntoa,

Lisätiedot

Orimattila IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Orimattila IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Orimattila IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2012 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen avoinna ma klo 10 17, ti pe klo 10 15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti Puh. (03) 818 5555 palveluneuvonta@palvelusantra.fi

Lisätiedot

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03) Asikkala Asikkala - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta kotiutuspalvelu ilta ja

Lisätiedot

Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Aada ja Aatos Oy. Akson Hoivapalvelut / Kotipalvelu Cave Ky. Lahti

Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Aada ja Aatos Oy. Akson Hoivapalvelut / Kotipalvelu Cave Ky. Lahti Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 19.7.2017 - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 0400 503 221 kotihoito kotisairaanhoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta kotiutuspalvelu

Lisätiedot

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03) Vapaudenkatu 23 B, 15140 hti - (03) 818 5555 16.11.2016 Heinola Heinola - Akson Hoivapalvelut / Kotipalvelu Cave Ky /Palveluseteli Heinola Siskonkatu 8 15610 hti 045 619 8610 piia.holmstrom@akson.fi kotipalvelu

Lisätiedot

Hollola. Hollola - Omaishoito. Anni Helenan Kotiapu. ArkiAurinko Oy. Hollola. omaishoidon sijaisuus

Hollola. Hollola - Omaishoito. Anni Helenan Kotiapu. ArkiAurinko Oy. Hollola. omaishoidon sijaisuus Hollola Hollola - Omaishoito Anni Helenan Kotiapu Ojalantie 199 17130 VESIVEHMAA 044 349 9870 anni.lainpelto@phnet.fi arkisin 28 / tunti, klo 18 saakka ma-la klo 18-22 35 / tunti su 42 / tunti minimiveloitus

Lisätiedot

Heinola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013

Heinola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013 Heinola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen Puh. (03) 818 5555 Palvelupiste Lahdessa: avoinna ma klo 10-17 ja ti-pe klo 10-15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti

Lisätiedot

Lahti. Lahti - Hieronta- ja kuntoutuspalvelut. Auron Lahden Fysteam. Debora Oy. Lahti

Lahti. Lahti - Hieronta- ja kuntoutuspalvelut. Auron Lahden Fysteam. Debora Oy. Lahti Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 17.10.2017 - Auron Lahden Fysteam Vapaudenkatu 23 B 15140 LAHTI 010 292 1250 fysteam@auron.fi w w w.auron.fi yksilö- ja ryhmäfysioterapia toimintaterapia, akupunktiohoidot

Lisätiedot

Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti - (03) 818 5555 12.1.2012

Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti - (03) 818 5555 12.1.2012 Hämeenkatu 26 A, 15140 - (03) 818 5555 12.1.2012 - Palveluasuminen Attendo Oy Hoivakoti Wellamo Tarjantie 57 15950 0400 282 576 marita.kekkonen@attendo.fi w w w.attendo.fi muistisairaille 60 asuntoa, 21,5-49

Lisätiedot

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03) Vapaudenkatu 23 B, 15140 hti - (03) 818 5555 6.7.2017 - Akson Hoivapalvelut / Kotipalvelu Cave Ky /Palveluseteli Siskonkatu 8 15610 hti 045 619 8610 piia.holmstrom@akson.fi kotisairaanhoito, kotiutuspalvelu

Lisätiedot

Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti - (03) 818 5555 6.6.2013

Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti - (03) 818 5555 6.6.2013 Padasjoki Padasjoki - Palveluasuminen Attendo Oy Hoivakoti Wellamo / Tarjantie 57 15950 Lahti 0306 344 242, 040 028 2576 marita.kekkonen@attendo.fi w w w.hoivakotiw ellamo.fi muistisairaille 60 asuntoa,

Lisätiedot

Orimattila IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Orimattila IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Orimattila IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2014 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen Puh. (03) 818 5555 Palvelupäivät ja teemaluennot SYSMÄ HARTOLA Maksutonta palveluneuvontaa julkisista, yksityisistä

Lisätiedot

Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti - (03) 818 5555 7.6.2012

Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti - (03) 818 5555 7.6.2012 Hämeenkatu 26 A, 15140 - (03) 818 5555 7.6.2012 - Palveluasuminen Attendo Oy Hoivakoti Wellamo / Palveluseteli Tarjantie 57 15950 0400 282 576 marita.kekkonen@attendo.fi w w w.attendo.fi muistisairaille

Lisätiedot

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03) - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta kotiutuspalvelu ilta ja yöhoito ruuanlaitto,

Lisätiedot

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03) Myrskylä Myrskylä - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta kotiutuspalvelu ilta ja

Lisätiedot

Vapaudenkatu 23 B, 15140 Lahti - (03) 818 5555 23.1.2015

Vapaudenkatu 23 B, 15140 Lahti - (03) 818 5555 23.1.2015 Vapaudenkatu 23 B, 15140 Lahti - (03) 818 5555 23.1. Heinola Heinola - Palveluasuminen Attendo Oy Hoivakoti Tähtiniemi / Lauttaranta 5 18100 Heinola 044 494 4247 anne.vilkman@attendo.fi w w w.attendo.fi

Lisätiedot

Lahti. Lahti - Omaishoito. Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy. Lahti. omaishoidon sijaisuus

Lahti. Lahti - Omaishoito. Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy. Lahti. omaishoidon sijaisuus Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 10.4.2016 - Omaishoito Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy Kurukatu 6 15950 LAHTI 040 025 3096 sari.laakso@kotiapu.fi w w w.akson.fi/lahti säännöllinen ja tilapäinen

Lisätiedot

Sysmä IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013

Sysmä IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013 Sysmä IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen Puh. (03) 818 5555 Palvelupiste Lahdessa: avoinna ma klo 10-17 ja ti-pe klo 10-15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti Asikkala,

Lisätiedot

Hartola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013

Hartola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013 Hartola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen Puh. (03) 818 5555 Palvelupiste Lahdessa: avoinna ma klo 10-17 ja ti-pe klo 10-15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti

Lisätiedot

Myrskylä IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013

Myrskylä IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013 Myrskylä IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen Puh. (03) 818 5555 Palvelupiste Lahdessa: avoinna ma klo 10-17 ja ti-pe klo 10-15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti

Lisätiedot

Padasjoki IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013

Padasjoki IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013 Padasjoki IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen Puh. (03) 818 5555 Palvelupiste Lahdessa: avoinna ma klo 10-17 ja ti-pe klo 10-15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti

Lisätiedot

Asikkala IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Asikkala IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Asikkala IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2012 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen avoinna ma klo 10 17, ti pe klo 10 15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti Puh. (03) 818 5555 palveluneuvonta@palvelusantra.fi

Lisätiedot

Sysmä IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Sysmä IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Sysmä IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2014 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen Puh. (03) 818 5555 Palvelupäivät ja teemaluennot SYSMÄ HARTOLA Maksutonta palveluneuvontaa julkisista, yksityisistä

Lisätiedot

Lahden kaupunki Rintamaveteraaneille kotipalvelun tukipalveluihin myönnettävä palveluseteli. PalveluSantran rekisterissä olevat palveluntuottajat

Lahden kaupunki Rintamaveteraaneille kotipalvelun tukipalveluihin myönnettävä palveluseteli. PalveluSantran rekisterissä olevat palveluntuottajat 2.2.2016 Lahden kaupunki Rintamaveteraaneille kotipalvelun tukipalveluihin myönnettävä palveluseteli Palvelusetelillä voi hankkia siivousta, ikkunanpesua kauppa-asioiden hoitoa, muuta asiointia saatto-

Lisätiedot

PALVELUNTUOTTAJAHINNASTO LAHTI Palveluasuminen Palveluseteli/Lahti

PALVELUNTUOTTAJAHINNASTO LAHTI Palveluasuminen Palveluseteli/Lahti Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti puh. (03) 818 5555 PALVELUNTUOTTAJAHINNASTO LAHTI Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä antaa kunnille mahdollisuuden järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Hollola. Hollola - Kotihoitopalvelut. Anni Helenan Kotiapu. Apritax Tmi. Hollola

Hollola. Hollola - Kotihoitopalvelut. Anni Helenan Kotiapu. Apritax Tmi. Hollola - Anni Helenan Kotiapu Ojalantie 199 17130 VESIVEHMAA 044 349 9870 anni.lainpelto@phnet.fi kodin kunnossapito- ja korjaustyöt piha- ja lumityöt arkisin 28 / tunti, klo 18 saakka ma-la klo 18-22 35 / tunti

Lisätiedot

Nastola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Nastola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Nastola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2011 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen avoinna ma klo 10 17, ti pe klo 10 15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti Puh. (03) 818 5555 palveluneuvonta@palvelusantra.info

Lisätiedot

Kärkölä IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Kärkölä IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Kärkölä IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2012 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen avoinna ma klo 10 17, ti pe klo 10 15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti Puh. (03) 818 5555 palveluneuvonta@palvelusantra.fi

Lisätiedot

Hollola. Hollola - Kotihoitopalvelut. ANNA kotipalvelu. Anni Helenan Kotiapu. Hollola

Hollola. Hollola - Kotihoitopalvelut. ANNA kotipalvelu. Anni Helenan Kotiapu. Hollola Hollola Hollola - ANNA kotipalvelu Kukonaronkatu 20 15320 LAHTI 050 565 9561, 050 565 9562 annakotipalvelu@annantalo.net w w w.annakotipalvelu.fi kotisairaanhoito iltahoito kodin kunnossapito- ja korjaustyöt

Lisätiedot

Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Aada ja Aatos Oy. Aijan Hoiva Oy / Akson hoivapalvelut. Lahti

Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Aada ja Aatos Oy. Aijan Hoiva Oy / Akson hoivapalvelut. Lahti Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 29.11.2017 - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 0400 253 096 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta

Lisätiedot

Myrskylä IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Myrskylä IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Myrskylä IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2012 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen avoinna ma klo 10 17, ti pe klo 10 15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti Puh. (03) 818 5555 palveluneuvonta@palvelusantra.fi

Lisätiedot

Heinola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Heinola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Heinola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2014 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen Puh. (03) 818 5555 Palvelupäivät ja teemaluennot SYSMÄ HARTOLA Maksutonta palveluneuvontaa julkisista, yksityisistä

Lisätiedot

Myrskylä IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Myrskylä IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Myrskylä IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2014 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen Puh. (03) 818 5555 Palvelupäivät ja teemaluennot SYSMÄ HARTOLA Maksutonta palveluneuvontaa julkisista, yksityisistä

Lisätiedot

Iitti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Iitti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Iitti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2014 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen Puh. (03) 818 5555 Palvelupäivät ja teemaluennot SYSMÄ HARTOLA Maksutonta palveluneuvontaa julkisista, yksityisistä

Lisätiedot

Hämeenkoski IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Hämeenkoski IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Hämeenkoski IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2012 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen avoinna ma klo 10 17, ti pe klo 10 15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti Puh. (03) 818 5555 palveluneuvonta@palvelusantra.fi

Lisätiedot

Lahti. Lahti - Omaishoito. Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy. Lahti. omaishoidon sijaisuus

Lahti. Lahti - Omaishoito. Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy. Lahti. omaishoidon sijaisuus - Omaishoito Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy Kurukatu 6 15950 LAHTI 040 025 3096 sari.laakso@kotiapu.fi w w w.akson.fi/lahti säännöllinen ja tilapäinen apu ma-su klo 07-22 ma-pe klo 07-18, 28 / 30

Lisätiedot

Lahti. Lahti - Omaishoito. ANNA kotipalvelu. Lahti. omaishoidon sijaisuus

Lahti. Lahti - Omaishoito. ANNA kotipalvelu. Lahti. omaishoidon sijaisuus Hämeenkatu 26 A, 15140 - (03) 818 5555 8.5.2013 - Omaishoito ANNA kotipalvelu Kukonaronkatu 20 15320 LAHTI 050 565 9561, 050 565 9562 annakotipalvelu@annantalo.net w w w.annakotipalvelu.fi ma-pe klo 07-18:

Lisätiedot

Pukkila IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Pukkila IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Pukkila IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2014 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen Puh. (03) 818 5555 Palvelupäivät ja teemaluennot SYSMÄ HARTOLA Maksutonta palveluneuvontaa julkisista, yksityisistä

Lisätiedot

Sysmä IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Sysmä IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Sysmä IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2012 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen avoinna ma klo 10 17, ti pe klo 10 15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti Puh. (03) 818 5555 palveluneuvonta@palvelusantra.fi

Lisätiedot

Hartola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Hartola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Hartola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2014 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen Puh. (03) 818 5555 Palvelupäivät ja teemaluennot SYSMÄ HARTOLA Maksutonta palveluneuvontaa julkisista, yksityisistä

Lisätiedot

Hartola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Hartola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Hartola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2012 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen avoinna ma klo 10 17, ti pe klo 10 15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti Puh. (03) 818 5555 palveluneuvonta@palvelusantra.fi

Lisätiedot

Heinola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Heinola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Heinola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2012 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen avoinna ma klo 10 17, ti pe klo 10 15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti Puh. (03) 818 5555 palveluneuvonta@palvelusantra.fi

Lisätiedot

Lahti. Lahti - Omaishoito. Aada ja Aatos Oy. Lahti. omaishoidon sijaisuus kotihoitona

Lahti. Lahti - Omaishoito. Aada ja Aatos Oy. Lahti. omaishoidon sijaisuus kotihoitona Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 21.9.2017 - Omaishoito Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoitona kotihoito: ma-pe klo 07-18 28 / 30 min., 34 / tunti, 20

Lisätiedot

Lahti. Lahti - Omaishoito. Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy. Lahti. omaishoidon sijaisuus

Lahti. Lahti - Omaishoito. Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy. Lahti. omaishoidon sijaisuus - Omaishoito Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy Kurukatu 6 15950 LAHTI 040 025 3096 sari.laakso@kotiapu.fi w w w.akson.fi/lahti : säännöllinen ja tilapäinen apu ma-su klo 07-22 ma-pe klo 07-18, 32 /

Lisätiedot

Iitti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013

Iitti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013 Iitti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen Puh. (03) 818 5555 Palvelupiste Lahdessa: avoinna ma klo 10-17 ja ti-pe klo 10-15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti Asikkala,

Lisätiedot

Lahti. Lahti - Omaishoito. ANNA kotipalvelu. Lahti. omaishoitajan sijainen

Lahti. Lahti - Omaishoito. ANNA kotipalvelu. Lahti. omaishoitajan sijainen Hämeenkatu 26 A, 15140 - (03) 818 5555 31.10.2012 - Omaishoito ANNA kotipalvelu Kukonaronkatu 20 15320 LAHTI 050 565 9561, 050 565 9562 annakotipalvelu@annantalo.net w w w.annakotipalvelu.fi omaishoitajan

Lisätiedot

Padasjoki IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Padasjoki IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Padasjoki IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2012 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen avoinna ma klo 10 17, ti pe klo 10 15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti Puh. (03) 818 5555 palveluneuvonta@palvelusantra.fi

Lisätiedot

Hämeenkatu 26 A, Lahti - (03)

Hämeenkatu 26 A, Lahti - (03) Sysmä Sysmä - Palveluasuminen Attendo Oy Hoivakoti Wellamo / Tarjantie 57 15950 Lahti 0400 282 576 marita.kekkonen@attendo.fi w w w.hoivakotiw ellamo.fi muistisairaille 60 asuntoa, 21,5-27 m², lisäksi

Lisätiedot

Asikkala. Asikkala - Omaishoito. Anni Helenan Kotiapu. ArkiAurinko Oy. Asikkala. omaishoidon sijaisuus

Asikkala. Asikkala - Omaishoito. Anni Helenan Kotiapu. ArkiAurinko Oy. Asikkala. omaishoidon sijaisuus Asikkala Asikkala - Omaishoito Anni Helenan Kotiapu Ojalantie 199 17130 VESIVEHMAA 044 349 9870 anni.lainpelto@phnet.fi arkisin 28 / tunti, klo 18 saakka ma-la klo 18-22 35 / tunti su 42 / tunti minimiveloitus

Lisätiedot

Lahti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013

Lahti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013 Lahti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen Puh. (03) 818 5555 Palvelupiste Lahdessa: avoinna ma klo 10-17 ja ti-pe klo 10-15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti Asikkala,

Lisätiedot

Hämeenkatu 26 A, Lahti - (03)

Hämeenkatu 26 A, Lahti - (03) Sysmä Sysmä - Palveluasuminen Attendo Oy Hoivakoti Wellamo / Tarjantie 57 15950 Lahti 0400 282 576 marita.kekkonen@attendo.fi w w w.attendo.fi muistisairaille 60 asuntoa, 21,5-27 m², lisäksi yhteistilat

Lisätiedot

Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Aada ja Aatos Oy. Akson Hoivapalvelut / Kotipalvelu Cave Ky. Lahti

Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Aada ja Aatos Oy. Akson Hoivapalvelut / Kotipalvelu Cave Ky. Lahti Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 26.10.2017 - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta

Lisätiedot

Asikkala IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Asikkala IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Asikkala IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2011 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen avoinna ma klo 10 17, ti pe klo 10 15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti Puh. (03) 818 5555 palveluneuvonta@palvelusantra.info

Lisätiedot

Lahti. Lahti - Omaishoito. Alina Hoivatiimi - Lahti. Lahti. omaishoidon sijaisuus

Lahti. Lahti - Omaishoito. Alina Hoivatiimi - Lahti. Lahti. omaishoidon sijaisuus Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 10.10.2016 - Omaishoito Alina Hoivatiimi - Kauppakatu 2 B 50 15140 044 455 6370 annikki.mansikka@alinahoivatiimi.fi w w w.alinahoivatiimi.fi kotipalvelu ma-pe klo

Lisätiedot

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03) Asikkala Asikkala - Omaishoito Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoitona kotihoito: ma-pe klo 07-18 28 / 30 min., 34 / tunti, 20 / tarkastuskäynti ma-pe klo

Lisätiedot

Hämeenkatu 26 A, Lahti - (03)

Hämeenkatu 26 A, Lahti - (03) Hämeenkatu 26 A, 15140 - (03) 818 5555 10.5.2013 - Palveluasuminen Attendo Oy Hoivakoti Wellamo / Palveluseteli Tarjantie 57 15950 0400 282 576 marita.kekkonen@attendo.fi w w w.hoivakotiw ellamo.fi muistisairaille

Lisätiedot

Iitti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Iitti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Iitti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2012 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen avoinna ma klo 10 17, ti pe klo 10 15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti Puh. (03) 818 5555 palveluneuvonta@palvelusantra.fi

Lisätiedot

Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy. Lahti

Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy. Lahti - Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy Kurukatu 6 15950 LAHTI 040 025 3096 sari.laakso@kotiapu.fi w w w.akson.fi/lahti kotisairaanhoito, päiväkirurgian jatkohoito lääkäripalvelut kotikäyntinä, kotiutuspalvelut

Lisätiedot

Heinola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Heinola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Heinola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2011 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen avoinna ma klo 10 17, ti pe klo 10 15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti Puh. (03) 818 5555 palveluneuvonta@palvelusantra.info

Lisätiedot

Hartola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Hartola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Hartola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2011 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen avoinna ma klo 10 17, ti pe klo 10 15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti Puh. (03) 818 5555 palveluneuvonta@palvelusantra.info

Lisätiedot

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03) Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 8.4. - Palveluasuminen Attendo Oy Hoivakoti Tähtiniemi / Palveluseteli Lauttaranta 5 18100 Heinola 044 494 4247 anne.vilkman@attendo.fi w w w.attendo.fi 30 asuntoa,

Lisätiedot

kokemuksia palvelusetelistä

kokemuksia palvelusetelistä Päijäthämäläisiä kokemuksia palvelusetelistä 31.5.2010 Pirjo Nieminen toiminnanjohtaja Päijät-Hämeen hyvinvointipalvelujen i i l kehitys ry Palveluneuvontaa ikääntyville Taustaa Lahden seudun palvelusetelikokeilu

Lisätiedot

Lahti. Lahti - Lyhytaikaishoito. Attendo Aavatar hoivakoti. Attendo Anianpelto hoivakoti. Lahti

Lahti. Lahti - Lyhytaikaishoito. Attendo Aavatar hoivakoti. Attendo Anianpelto hoivakoti. Lahti Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 29.10.2018 - Attendo Aavatar hoivakoti Tarjantie 55 15950 044 494 3529 mikko.pohjola@attendo.fi Lyhytaikaishoidon varaukset Tiina Siltakoski, puh. 044 494 3530

Lisätiedot

Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Alina Hoivatiimi - Lahti. Attendo Oy Attendo Aavatar. Lahti

Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Alina Hoivatiimi - Lahti. Attendo Oy Attendo Aavatar. Lahti Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 5.1.2017 - Alina Hoivatiimi - Kauppakatu 2 B 50 15140 044 455 6370 annikki.mansikka@alinahoivatiimi.fi w w w.alinahoivatiimi.fi, kotisiivoukset (myös puhdasilmasiivoukset)

Lisätiedot

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03) lomajaksot lyhytaikaishoito

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03) lomajaksot lyhytaikaishoito Heinola Heinola - Attendo Oy Hoivakoti Tähtiniemi Lauttaranta 5 044 494 4247 marja.h.nykanen@attendo.fi w w w.attendo.fi, lyhytaikainen hoito Omaishoidon vapaan aikainen hoito / lyhytaikaishoito 129,00

Lisätiedot

Palvelusetelipalvelun tuottajat Lääkinnällisen kuntoutuksen terapiapalvelut

Palvelusetelipalvelun tuottajat Lääkinnällisen kuntoutuksen terapiapalvelut Palvelusetelipalvelun tuottajat 1.2.2016 Lääkinnällisen kuntoutuksen terapiapalvelut Palvelusetelistä antaa tietoa kaupungin lääkinnällisen kuntoutuksen yhteyshenkilö p. 044 018 7082 Palvelusetelipalvelun

Lisätiedot

Sysmä IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Sysmä IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Sysmä IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2011 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen avoinna ma klo 10 17, ti pe klo 10 15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti Puh. (03) 818 5555 palveluneuvonta@palvelusantra.info

Lisätiedot

Myrskylä IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Myrskylä IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Myrskylä IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2011 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen avoinna ma klo 10 17, ti pe klo 10 15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti Puh. (03) 818 5555 palveluneuvonta@palvelusantra.info

Lisätiedot

Orimattila IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS

Orimattila IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS Orimattila IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2011 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen avoinna ma klo 10 17, ti pe klo 10 15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti Puh. (03) 818 5555 palveluneuvonta@palvelusantra.info

Lisätiedot