Valtuuskunta eläinlääkintähuoltoa

Transkriptio

1

2

3 Valtuuskunta eläinlääkintähuoltoa kasaamassa Uusi valtuuskunta kokoontui toukokuun alussa. Tällä kertaa ei tarvinnut avaintuloksia erikseen hakea. Jo melko pitkälle edenneen eläinlääkintähuoltolain uudistuksen ruotimisessa oli valtuuskunnalle töitä yllin kyllin. Asioita puitiin sekä aamun seminaarissa että iltapäivän kokouksessa. Lähestyimme monisyistä asiaa eri sektorien näkökulmasta. Seminaarissa pienryhmät laativat parhaana pitämiään malleja kasvukeskuksiin, syrjäseuduille, viranomaistehtävien hoitoon, yksityissektorin tarpeisiin, terveydenhuoltoon sekä päivystysten järjestämiseksi. Vapaan ideoinnin jälkeen liiton puheenjohtaja Antti Nurminen esitteli varsinaisen kokouksen yhteydessä eläinlääkintähuoltotyöryhmän työtä ja aikaansaannoksia. Kokousedustajilla näkemyksiä oli laidasta laitaan. Keskeisimmistä asioista saavutettiin kohtalainen yksimielisyys ja työryhmän työhön oltiin melko tyytyväisiä. Eläinlääkintähuollon järjestäminen osana seudullisia yksiköitä nähtiin ainoaksi vaihtoehdoksi. Yhteistyön lisäämistä ja eläinlääkäreiden osittaista keskittymistä vain tiettyihin tehtäviin paikallisten olosuhteiden mukaisesti pidettiin tärkeänä. Varsinaista kiirettä muodostettavina oleviin ympäristöterveydenhuollon seutuyksiköihin ei silti kannata pitää, sillä kehitteillä on koko kansanterveystyön seudullistaminen. Eläinlääkintähuollon sijoittaminen tiiviimmin kansanterveystyön yhteyteen oli monien mielestä kiehtova ajatus. Suurimpana puutteena nähtiin, ettei työryhmä ole ottanut kantaa eläinlääkintähuollon määrittelyyn. Eläinlääkintähuolto lienee parasta nähdä osin päällekkäisenä ja osin rinnakkaisena alana sekä ympäristöterveydenhuollon että kansanterveystyön suhteen. Lakiin tulisikin saada eläinlääkintähuollon seudulliseen organisointiin liittyviä määräyksiä. Niissä tulee säätää tarvittavien voimavarojen määrittelyperusteet. Niiden tulee pohjautua seudun eläinmäärään ja elinkeinorakenteeseen. Toiminnan seudullisella johdolla pitää olla riittävä ymmärrys sekä eläinlääkintä- että ympäristöterveydenhuollosta ja yleisestä epidemiologiasta, jotta paikallisten terveysongelmien syyt saataisiin selvitettyä mutkattomasti ja edullisesti joka tapauksessa kerättävää aineistoa hyväksi käyttäen. Tehtävään soveltuisi näillä perusteilla parhaiten hygieenikkoeläinlääkäri. Työryhmässä esitetty näkemys eläinsuojelu- ja eläintautitehtävien siirtämisestä kuntien vastuulle tyrmättiin yksimielisesti. Järkevämpänä vaihtoehtona esitettiin, että jatkossa muodostettavat seudulliset organisaatiot myisivät näitä tehtäviä valtiolle. Myöskään ajatusta siirtymisestä kokonaispalkkajärjestelmään ei sellaisenaan juuri kannatettu. Nykyistä palkkiojärjestelmää pidettiin kannustavana ja edullisena. Silti nähtiin hyvänä, jos kaikki jääviysongelmia aiheuttavia virkatehtäviä tekevät eläinlääkärit olisivat kuukausipalkalla. Jo lain valmisteluvaiheessa tulisikin selvittää yksityiskohtaisesti, mitkä virkatehtävät sopivat myös asiakkaitaan laskuttavien eläinlääkärien kontolle. Tällä hetkellä lainsäädännössä oleva jako tuotantoeläimiin ja muihin lajeihin nähtiin keinotekoisena sekä eläinsuojelullisista että kansanterveydellisistä syistä. Ajatusta lemmikkieläinten kansanterveydellisen merkityksen ottamisesta osaksi lain perusteluja pidettiin hyvänä. Terveydenhuollon määrittäminen kiinteäksi osaksi kunnallista eläinlääkintähuoltoa sai laajaa kannatusta. Katsottiin, että kunnan vastuulla olevien eläinlääkäripalveluiden taso tulisi määritellä samoin kuin sen ylläpitämiseksi tarvittava varustus. Silti jäi melko epäselväksi, mitä kaikkea niiden tulisi pitää sisällään ja voiko vaatimustaso olla sama kaikkialla Suomessa. Yksityiset eläinlääkärit nähtiin tärkeänä osana eläinlääkintähuoltoa myös tulevaisuudessa. Erityisesti päivystysaikaista yhteistyötä suur- ja pieneläinpäivystyksen eriyttämiseksi pidettiin tärkeänä. Myös päiväaikaisen saatavuuden takaaminen voi monissa tapauksissa edellyttää yhteistyötä kunnallisten ja yksityisten palveluiden välillä. Kunnallisten peruseläinlääkintäpalveluiden pitäisi pystyä tarvittaessa tukeutumaan yksityisiin erikoiseläinlääkäritasoisiin palveluihin. Pelisäännöt yksityisten ja kunnallisten palveluiden yhteensovittamiseksi herättivät runsaasti keskustelua. Tässä vaiheessa selkeitä ratkaisuja ei löytynyt. Toukokuussa toimeen astuneella liiton yksityissektorin asiamiehellä onkin runsaasti tekemistä hyvien mallien löytämisessä ja sorvaamisessa eläinlääkintään sopiviksi. Tuomas Herva valtuuskunnan puheenjohtaja 299

4

5 E L Ä I N L Ä Ä K Ä R I S U O M E N E L Ä I N L Ä Ä K Ä R I L E H T I F I N S K V E T E R I N Ä R T I D S K R I F T 6/2005 Tieteelliset artikkelit 303 Koagulaasinegatiivisten stafylokokkien aiheuttama utaretulehdus lehmällä Mastitis caused by CNS in the cow Heli Simojoki, Suvi Taponen ja Satu Pyörälä Muut artikkelit 310 Hevosen ruokinta, osa 1 Markku Saastamoinen 314 Kyynelyökkönen leviää Suomeen Jaakko Kullberg 316 Miten käy mikrobilääkesuositusten? Henriette Helin-Soilevaara, Satu Pyörälä, Merja Rantala, Anna-Liisa Myllyniemi ja Liisa Kaartinen 320 Terveydenhuolto lypsykarjatilalla tänään ja huomenna Vesa Rainio 324 James Herriot eläinlääkäri ja kirjailija Matti Rysä 329 Näkökulma: ammattitautina työsidonnaisuus Vakiot 299 Pääkirjoitus: valtuuskunta eläinlääkintähuoltoa kasaamassa 302 Ledare: fullmäktige bygger upp veterinärvården 326 Juhlava laillistuminen aloitti kesän 328 Puheenjohtajan palsta 330 Ajankohtaista 332 Ajankohtaista EELAsta 333 Lukijalta 334 Microglossus 336 Henkilöuutiset 340 Kurssit 344 Fennovet Oy järjestää 344 Apurahat 345 Avoimet työpaikat Hevosen ruokinta s. 310 Kyynelyökkönen leviää s. 314 Liite: Toimintakertomus 2004 Ur innehållet Den vetenskapliga artikeln handlar om juverinß ammation hos kor som förorsakas av KNS. De övriga artiklarna belyser grunderna i utfodring av häst, uppskattar hur det går med mikrobläkemedelsrekommendationerna när läkemedelsurvalet förändras och begrundar kommande möjligheter för mjölkbesättningars hälsovård. En representant för Zoologiska museet berättar om en nykomling i den Þ nska naturen, nämligen ett ofarligt nattß y som suger upp tårar på däggdjur. Som en lätt sommaravslutning får vi njuta av en artikel om Alf Wight alias James Herriot. Tieteellisesti tarkistettu Genomgått vetenskaplig granskning Kansikuva/Pärmbild: DelÞ init/delþ ner. Kuva: Lehtikuva/EPA Photo

6 302 Fullmäktige bygger upp veterinärvården Det nya fullmäktige hade möte i början av maj. Denna gång behövde man inte skilt leta efter nyckelresultat. Fullmäktige hade fullt upp med att bena i förnyandet av veterinärvårdslagen, som har framskridit relativt långt. Sakerna behandlades både vid förmiddagens seminarium och på eftermiddagens möte. Vi närmade oss den mångfacetterade saken ur de olika sektorernas synvinkel. Vid seminariet planerade smågrupper så goda modeller de förmådde för tillväxtcentra och glesbygder, för myndighetsverksamhet och privatsektorns behov, för djurhälsovården samt för hur jouren skall arrangeras. Efter ett fritt flöde av idéer presenterade förbundets ordförande Antti Nurminen, i samband med det egentliga mötet, det arbete och de resultat arbetsgruppen för veterinärvårdslagen har åstadkommit. Mötesdelegaterna hade synpunkter som omfattade hela spektret. På centrala punkter kunde man uppnå en relativt god enhetlig syn och man var rätt nöjd med arbetsgruppens arbete. Den enda möjligheten att anordna veterinärvård ansågs vara som en del av regionala enheter. Ett ökat samarbete och möjligheten för veterinärer att delvis kunna koncentrera sig enbart på vissa uppgifter, i enlighet med lokala krav ansågs vara viktigt. En regionalisering av hela folkhälsoarbetet är på gång och därför bör man inte ha särskilt bråttom med att upprätta de regionala enheterna för miljöhälsovård. En närmare integrering av veterinärvården med folkhälsoarbetet ansåg många vara en intressant idé. Arbetsgruppen har inte tagit ställning till en definition av veterinärvården och detta ansågs vara den största bristen. Veterinärvården torde bäst ses som delvis parallell och delvis överglappande verksamhet i förhållande till både miljöhälsovård och folkhälsoarbete. Lagen borde innehålla bestämmelser om hur veterinärvården regionalt skall ordnas. Bestämmelserna bör definiera grunderna för resurserna, som bör grunda sig på regionens djurmängd och näringsstruktur. Den regionala ledningen för verksamheten bör besitta tillräcklig kunskap om både veterinärvård och miljöhälsovård samt om allmän epidemiologi så att orsakerna till lokala hälsoproblem kan utredas otvunget och förmånligt, genom att utnyttja material som under alla omständigheter insamlas. På dessa grunder skulle en hygienikerveterinär bäst lämpa sig för uppgiften. Uppfattningen, som arbetsgruppen framförde, att uppgifterna för djurskydd och djursjukdomar skulle överföras på kommunerna, förkastades enhälligt. Som ett vettigare alternativ framfördes att de regionala enheter som i fortsättningen bildas skulle sälja dessa tjänster till staten. Inte heller tanken att övergå till helhetslönesystem fick som sådan något större understöd. Det nuvarande avlöningssystemet upplevdes vara sporrande och fördelaktigt. Trots det ansåg man det vara bra om alla veterinärer, som utför tjänsteuppgifter som kan sammankopplas med jäv, skulle ha en månadslön. Redan under beredningsskedet borde man i detalj utreda vilka tjänsteuppgifter lämpar sig för en veterinär som också debiterar sina kunder. Både ur djurskydds- och folkhälsosynpunkt ansågs uppdelningen i produktionsdjur och övriga djur, som för tillfället finns i lagstiftningen, vara konstgjord. Tanken att beakta sällskapsdjurens folkhälsomässiga betydelse i lagens motiveringar ansågs vara bra. Att definiera djurhälsovård som en integrerad del av kommunal veterinärvård rönte stort stöd. Man ansåg att nivån på de veterinärvårdstjänster kommunen ansvarar för borde definieras, samt vilken typ av apparatur som behövs för att upprätthålla nivån. Trots allt förblev det rätt oklart vad allt som borde omfattas och om kravnivån kan vara samma överallt i Finland. De privata veterinärerna sågs som en viktig del av veterinärvården, också i framtiden. Speciellt samarbetet under jourtid, för att skilja åt jouren för stora och små djur, ansågs vara viktigt. Att garantera tillgång till veterinärvård också på dagtid kan i flere fall förutsätta samarbete mellan privata och kommunala tjänster. Kommunala bastjänster borde vid behov kunna stöda sig på privata specialveterinärtjänster. Spelreglerna för att sammanjämka de privata och kommunala tjänsterna väckte mycket diskussion. I detta skede kunde inga klara lösningar hittas. Ombudsmannen för den privata sektorn, som tillträdde i maj, har därför mycket att göra i att hitta goda modeller och få dem att passa in i veterinärmedicinen. Tuomas Herva fullmäktigeordförande Suomen Eläinlääkärilehti Finsk Veterinärtidskrift Suomen Eläinlääkäriliitto ry:n jäsenlehti Medlemsblad för Finlands Veterinärförbund r.f. Vuodesta Päätoimittaja Huvudredaktör: Antti Nurminen (vastaava toimittaja, ansvarig redaktör) puh antti.nurminen@sell.fi Toimitussihteeri Redaktionssekreterare: Anna Parkkari puh. (09) faksi (09) toimitus@sell.fi Tieteellinen toimittaja Vetenskapligt redaktör: Jouko Koppinen, jouko.koppinen@fimnet.fi Kirjoitusohjeet Direktiv för skribenter: lehden kohdalta tai tilaa riitta.puro@sell.fi Ilmoitusasiat Anmälningsärenden: Pirkko Nousiainen puh. (09) pirkko.nousiainen@sell.fi Tieteellinen toimituskunta Vetenskapligt redaktionsråd: dosentti Marja-Liisa Hänninen ELT Liisa Kaartinen professori Terttu Katila professori Hannu Korkeala dosentti Sven Nikander professori Satu Pyörälä ELT Mirja Ruohoniemi professori Hannu Saloniemi ELT Timo Soveri Toimitusneuvosto Redaktionsråd: puheenjohtaja Tuomas Herva jäsenet Mari Heinonen, Janne Lunden, Leena Saijonmaa-Koulumies, Minna Viitanen, Raisa Iivonen ja Anna Parkkari sihteeri Toimitus Redaktion: Suomen Eläinlääkäriliitto Mäkelänkatu 2 C, 4. krs Helsinki puh. (09) faksi (09) toimitus@sell.fi Pääkirjoituksen ruotsinnos/ Översättning av ledaren Leif Wikman Painos Upplaga: Tilaushinnat 2005 Prenumerationspriser 2005: 90 e, eläinlääketieteen opiskelijoille, jotka eivät vielä ole liiton jäseniä ja liiton eläkkeellä oleville jäsenille 35 e, EKYn jäsenille 20 e, pohjoismaisten eläinlääkäriliittojen jäsenet 45 e. 90 e, för vet.med. studerande och pensionerade 35 e, för EKY medlem 20 e, för medlem nordiska veterinärförbund 45 e. ISSN Painopaikka Uusimaa Oy, Porvoo Aikakauslehtien liiton jäsen

7 Heli Simojoki, Suvi Taponen ja Satu Pyörälä Koagulaasinegatiivisten stafylokokkien aiheuttama utaretulehdus lehmällä Mastitis caused by CNS in the cow YHTEENVETO Koagulaasinegatiivisten stafylokokkien (KNS) aiheuttama lehmän utaretulehdus on viime vuosina jatkuvasti lisääntynyt Suomessa ja ulkomailla. KNS:n aiheuttama utaretulehdus on yleensä oireiltaan piilevä tai lievä. Maidon kohonnut solupitoisuus aiheuttaa kuitenkin tuottajalle taloudellisia tappioita ja piilevänäkin tulehdus voi vähentää maitomäärää. KNS-tartunta on erityisen yleinen vastapoikineilla hiehoilla. Bakteeri voi tutkimusten mukaan olla utarekudoksessa jo ennen hiehojen siemennystä. Utareen KNS-infektio voi mahdollisesti suojata utaretta vakavammilta taudinaiheuttajilta, mutta tästä aiheesta tarvitaan lisätutkimuksia. Yleisimmät utaretulehduksesta eristetyt KNS-lajit ovat Staphylococcus chromogenes ja S. simulans. Eri lajien aiheuttaman utaretulehduksen etiologiassa ja patogeneesissä saattaa olla eroja, mutta asiasta on toistaiseksi vain vähän tietoa. Eri tutkimuksissa KNS:n aiheuttaman utaretulehduksen paranemisprosentit ovat olleet antibiootein hoidetuilla eläimillä prosenttia ja hoitamattomilla prosenttia. KNS-infektio saattaa piileskellä utareessa nostamatta maidon solulukua kovin korkealle, mikä voi edesauttaa bakteerien leviämistä karjassa. KNS-utaretulehduksen ennaltaehkäisyssä tärkeimpiä asioita ovat tartuntapaineen lasku ja lehmän hyvän vastustuskyvyn ylläpito. SUMMARY Mastitis caused by coagulase-negative staphylococci (CNS) has recently increased in Finland and in other countries. CNS -infection usually causes subclinical or mild clinical mastitis. Increased somatic cell count in milk results in loss of income for farmers. Milk production of the infected quarter may be reduced. CNS -mastitis is especially common in heifers after first parturition. The udder can be infected even before heifers are bred. CNS -infection may protect the udder against major pathogens, but more research is needed to confirm this. The most common bacterial species isolated from CNS-mastitis in cattle are Staphlylococcus chromogenes and S. simulans. Aetiology and pathogenesis of mastitis caused by different CNS species may vary, but studies on this are scarce. According to published results, cure rates for CNS mastitic cows treated with antibiotics have been percent, and percent for untreated cows. CNS infection can persist in the udder without increasing milk somatic cell count substantially, which can enable bacteria to infect other cows. The most important means of preventing CNS mastitis are decreasing the infection pressure in the herd and improving immunity of the cow. JOHDANTO Koagulaasinegatiiviset stafylokokit (KNS) ovat utaretulehduksen aiheuttajina lisääntyneet niin Suomessa kuin muuallakin. Niitä on nautojen elinympäristössä sekä naudan normaalifloorassa iholla ja limakalvoilla. KNS-ryhmään kuuluu yli 40 lajia ja alalajia (Devriese ym. 2002). Utaretulehdusdiagnostiikassa maitonäytteestä kasvaneista stafylokokeista erotetaan S. aureus joko koagulaasitestin tai jonkin S. aureus -pikatestin avulla ja muut stafylokokit luokitellaan koagulaasinegatiivisiksi stafylokokeiksi (Sandholm ym. 1995). Lajimäärityksissä voidaan tietyin rajoituksin käyttää biokemiallisiin reaktioihin perustuvia testejä. Testit eivät kuitenkaan luokittele kaikkia naudan utaretulehduksista löydettyjä KNS-bakteereita luotettavasti (Taponen ym. 2005). Toistaiseksi ei ole pystytty osoittamaan eroja eri KNS-lajien lehmälle aiheuttaman utaretulehduksen kliinisessä kuvassa tai paranemisessa (Jarp 1991, Oliver ja Jayarao 1997, Taponen ym. 2005). Eri lajien antibioottiherkkyydessä ja virulenssitekijöissä on kuitenkin löydetty eroavaisuuksia (Devriese ym. 2002). Molekyyligenetiikkaan perustuva KNS-lajidiagnostiikka on kovassa kehityksessä, mutta valmiita utaretulehdusten rutiinidiagnostiikkaan sopivia menetelmiä ei toistaiseksi ole tarjolla. Lajinmäärityksestä voisi olla apua ainakin ongelmatilojen epidemiologisissa selvityksissä. 303

8 KNS:N ESIINTYMINEN UTARETULEHDUKSISSA Pohjoismaissa S. aureuksen suhteellisen osuuden pienentyessä utaretulehduksen aiheuttajana KNSbakteerien osuus on vastaavasti kasvanut. EELAn kartoitustutkimuksessa vuonna ,6 prosentissa näytteistä, joissa oli bakteerikasvua, kasvoi KNS (Pitkälä ym. 2004). Tässä kartoituksessa 32 prosenttia KNS-kannoista oli penisilliiniresistenttejä eli ß-laktaamaasia tuottavia ja 9,6 prosenttia oksasilliiniresistenttejä (Pitkälä ym. 2004). Ruotsissa tehdyssä selvityksessä KNS-bak teeri kasvoi 7 prosenttissa akuuteista ja 23 prosenttissa subkliinisistä utaretulehduksista otetuista maitonäytteistä. Penisilliiniresistenttejä kantoja oli akuuteissa utaretulehduksissa 12,5 ja subkliini sissa 31 prosenttia (Artursson ja Waller 2004). Helsingin yliopiston Saaren klinikan prak tiikka-alueella akuutista utaretulehduksesta vuosina otetuista maitonäytteistä 15,6 prosentissa kasvoi KNSbakteereja (Nevala ym. 2004) ja niistä penisilliiniresistenttejä oli 13,2 prosenttia. Näyttääkin siltä, että penisilliiniresistenssi on yleisempää subkliinisistä kuin akuu teista utaretulehduksista eristetyissä KNS-bakteereissa. Suomessa ja Ruotsissa on uta retulehdusnäytteistä eristetyissä KNS-bakteereissa todettu myös metisilliiniresistenttejä, mec- A-geeniä kantavia kantoja (Artursson ja Waller 2004, Gindonis 2004). Toistaiseksi ne ovat kuitenkin olleet melko harvinaisia löydöksiä. Yleisimmät utaretulehdusta aiheuttavat KNS-lajit ovat tutkimusten mukaan S. chromogenes ja S. simulans (Jarp 1991, Oliver ja Jayarao 1997, Waage 1999, Taponen ym. 2005). Hiehoilla ja ensikoilla S. chromogenes on selvästi yleisimmin eristetty laji (Aarestrup ja Jensen 1997, Matthews ym. 1992, Trinidad ym. 1990). Muita utaretulehduksesta tavallisesti eristettyjä lajeja ovat S. hyicus, S. epidermidis ja S. xylosus (Aarestrup ym. 1995). Näistä S. epidermidis on myös ihmisillä tavattava stafylokokki, joka aiheuttaa sairaalainfektioita ja voi olla myös metisilliiniresistentti. KNS-bakteeri voi esiintyä utareessa myös yhdessä muiden bakteerien kanssa. EELAn kartoitustutkimuksessa KNS:n kanssa yhdessä esiintyi yleisimmin Corynebacterium bovis. Muita kumppaneita olivat S. aureus, Enterococcus sp. ja Aerococcus viridans (Pitkälä ym. 2004). KNS-UTARETULEHDUKSEN ETIOLOGIA JA PATOGENEESI KNS-infektio voi piileksiä hiehon utareessa ennen poikimista ja jo ennen siemennystäkin (Boddie ym. 1987, De Vliegher ym. 2003, Oliver ym. 2003). Bakteeria on löydetty vetimen iholta, vedinkanavasta ja maitorauhasesta jopa kymmenkuiselta hieholta (Boddie ym. 1987, De Vliegher ym. 2003). Aarestrup ja Jensen (1997) ovat todennet ennen maidontuotannon alkua utareesta löydetyn S. chromogenes -bakteerin useimmiten hävinneen poikimisen jälkeen aiheuttamatta utaretulehdusta. S. chromogenes aiheuttaa lypsykaudella sekä kliinistä että piilevää utaretulehdusta (Jarp 1991, Waage 1999). S. chromogenes -kasvun utareessa tai vetimen pään iholla on todettu ehkäisevän korkeaa maidon solupitoisuutta ja S. aureuksen aiheuttamaa utaretulehdusta poikimisen jälkeen (Aarestrup ym. 1999, De Vliegher ym. 2003, Matthews ym. 1990). Lypsykaudella sen on todettu suojaavan neljännestä ikävämmiltä utaretulehdusbakteereilta kuten S. aureus, E. coli ja Str. dysgalactiae (Matthews ym. 1990, Wilson ym. 1999). Suojavaikutuksen arvellaan johtuvan neljänneksen maidon kohonneesta solupitoisuudesta, bakteerien keskinäisestä kilpailusta tai KNS-bakteerien erittämistä, muiden bakteerilajien kasvua estävistä aineista (De Vliegher ym. 2003, Matthews ym. 1990). KNS-bakteerien on kuitenkin havaittu vaurioittavan maitorauhaskudosta sekä lisäävän utareen sidekudosmuodostusta ja leukosyyttien infiltraatiota utarekudokseen (Oliver ym. 2003). Piilevän KNS-utaretulehduksen on todettu vähentävän lehmän maidontuotantoa pysyvästi lähes 9 prosenttia (Oliver ja Jayarao 1997, Timms ja Schultz 1987). Utareen KNS-infektio aiheuttaa lypsykauden alussa vakavammat oireet ja maitomuutokset kuin loppulypsykaudella (Pyörälä ja Pyörälä 1998). KNS-tartunta ei välttämättä nosta maidon solulukua kovinkaan korkealle. Yhteenvetotutkimuksessa (meta-analyysi) todettiin, että KNS:n infektoimien neljännesten solupitoisuus useimmiten jää alle kpl/ml. Eri tutkimuksista simuloitu keskiarvo oli kpl/ml ja geometristen keskiarvojen vaihteluväli kpl/ml (Djabri ym. 2002). EELAn kartoituksessa maidon solupitoisuus ylitti kpl/ml 18 prosentissa KNS-bakteerin infektoimia neljänneksiä (Pitkälä ym. 2004). KNS-bakteerien patogeneesiä on tutkittu vähän. Kokeellista mastiittia on tutkittu lampaalla tartuttamalla niihin S. epidermidis (Winter 2002) ja yksi pilottitutkimus on tehty lehmällä tartuttamalla niihin S. chromogenes. Kokeellisen mastiitin tulokset vahvistavat käsityksen vain lievästä tulehdusreaktiosta KNS-mastiitissa (Pyörälä ym. 2005). KNS-bakteerien virulenssitekijöitä on tutkittu myös varsin vähän. Ne voivat muodostaa kapselin ja erittää limaa (Almeida ja Oliver 2001); eräät kannat myös erittävät toksiineja. KNS-bakteerien on todettu erittävän ainakin hemolysiiniä, lipaasia ja proteaaseja (Zhang ja Maddox 2000). Tutkimuksessa, jossa verrattiin joitakin S. aureuksen ja S. chromogeneksen virulenssitekijöitä, havaittiin, että 304

9 useimmilla S. chromogenes -kannoilla oli sytotoksista aktiviteettia. Toksiinit eivät useinkaan olleet sytolyyttisiä kuten S. aureuksella, vaan ne muuttivat solun muotoa ja muutokset olivat palautuvia (Zhang ja Maddox 2000). In vitro -kokeessa KNS-bakteerit kykenivät adheroitumaan utareen epiteelisolujen pinnalle ja menemään solun sytoplasmaan (Almeida ja Oliver 2001). HOITO JA EHKÄISY Tämänhetkinen tietämys KNSutaretulehduksesta ei anna mahdollisuuksia kovin yksiselitteisiin hoito-ohjeisiin. Yleisesti on oltu sitä mieltä, että KNS-infektio häviää utareesta itsekseen ilman hoitoa, mutta viimeaikaisissa tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että KNS-infektio saattaa persistoida utareessa koko lypsykauden (Aarestrup ym. 1999, Laevens ym. 1997). Eri tutkimuksissa KNS-utaretulehduksen paraneminen ilman antibioottihoitoa on ollut huonoimmillaan prosenttia (Rainard ja Poutrel 1988, Timms ja Schultz 1987) ja parhaimmillaan prosenttia (McDougall 1998, Wilson ym. 1999). Antibioottihoidon avulla KNS-utaretulehduksen on todettu paranevan varsin hyvin, ja paranemisprosentti on vaihdellut kuudestakymmenestä yli yhdeksäänkymmeneen (Deluyker ym. 2005, McDougall 1998, Pyörälä ja Pyörälä 1998, Taponen ym. 2003, Waage ym. 2000, Wilson ym. 1999). Paranemistulokseen voivat vaikuttaa paitsi käytetty antibiootti ja hoidon pituus, myös KNS-kannan kyky tuottaa ß-laktamaasia. Pohjoismaissa KNS-utaretulehduksen antibioottihoidoksi suositellaan penisilliiniä, kun se vain on herkkyysmäärityksen mukaan mahdollista (Pyörälä ym. 2004). Herkkyysmääritykseksi riittää ß- laktamaasitesti. Eri tavoin annetun penisilliinihoidon tehokkuutta KNS-utaretulehduksen hoidossa ei juuri ole vertailtu (intramammaarinen vs. parenteraalinen antotapa), mutta intramammaarihoidollakin on saatu hyviä paranemistuloksia (Taponen ym. 2003). Uudessa-Seelannissa tehdyssä suppeassa tutkimuksessa penisilliini-dihydrostreptomysiinituubeilla saatiin kliinisen KNS-utaretulehduksen hoidossa penetamaatti-injektiohoitoa parempi paranemistulos (McDougall 1998). Jos KNS-utaretulehdus on ß-laktamaasi-positiivisen kannan aiheuttama, Pohjoismaissa suositellaan antibioottihoidoksi kloksasilliinia (Pyörälä ym. 2004). Pitäisikö lypsykauden alussa havaittu KNS-utaretulehdus sitten hoitaa antibiootilla? Vielä käynnissä olevassa seurantatutkimuksessa Helsingin yliopiston Viikin koetilan karjassa on havaittu, että suuri osa lypsykauden alussa havaituista KNS-infektioista persistoi läpi koko lypsykauden (Taponen ym. julkaisematon). Toisaalta amerikkalaisissa tutkimuksissa on havaittu kaksi viikkoa ennen poikimista annetun intramammaarihoidon ehkäisevän KNS-utaretulehdusta, parantavan lehmän maitotuotosta ja laskevan maidon solupitoisuutta koko lypsykaudella (Oliver ym. 2003). Rutiininomainen, ennen poikimista annettu lääkitys ei ole Suomen antibioottipolitiikan mukaista. Vastoin aiempaa käsitystä sen sijaan lypsykauden alussa havaittu subkliininenkin KNSutaretulehdus kannattaisi hoitaa antibiootilla, jos odotettavissa on hyvä paranemistulos ja normaali maidon solupitoisuus. Jos hoitoon ryhdytään, lyhyt kuuri on riittävä ja taloudellinen (Deluyker ym. 2005, Swinkels ym. 2005). S. aureuksen aiheuttaman utaretulehduksen torjunnassa käytetyt keinot tepsivät todennäköisesti myös KNS-utaretulehduksen ehkäisyyn. Tartuntapaine on pidettävä riittävän alhaisena. Lehmät, jotka erittävät KNS-bakteereita koko lypsykauden ja joita ei hoideta (tai neljännestä umpeuteta), muodostavat riskin tartunnan leviämiselle muuhun karjaan. Erityisesti penisilliiniresistenttien kantojen leviäminen karjassa tulisi ehkäistä (Gindonis 2004). Kroonisesti infektoituneet neljännekset on hyvä umpeuttaa tai ainakin lypsää lehmä viimeisenä. Vedinkaston käytön on todettu auttavan KNS-utaretulehduksen ennaltaehkäisyssä (Oliver ja Jayarao 1997). Umpeenpanohoito on suositeltava hoitokeino myös KNS-utaretulehduksessa. Vaikka utaretulehduksesta eristettyjä KNS-lajeja on löytynyt vetimistä ja muualta utareen lähistöltä, ei tiedetä, ovatko kyseessä samat bakteerikannat, jotka aiheuttavat utaretulehdusta. Tutkittua tietoa asiasta on vielä niukasti, joten on paras olla varuillaan ja ennaltaehkäistä lehmien kinnerhiertymät ja haavaumat vetimissä sekä pitää vetimenpäät kunnossa. KNSbakteerin taudinaiheutuskyky on lievä, joten vastustuksessa nousee tärkeäksi lehmän ja sen utareen hyvän vastustuskyvyn ylläpito. Infektoituneessa neljänneksessä voi olla varsin alhainen soluluku, joten bakteeri voi levitä karjassa tarkankin hoitajan huomaamatta. Hyvä terveydenhuoltosuunnitelma ja selkeä utaretulehdusten hoitosuunnitelma ovat parhaita työkaluja karjan KNS-ongelman ratkaisemisessa. KIRJALLISUUS Aarestrup, F. M., Wegener, H. C., Rosdahl, V. T., Jensen, N. E. Staphylococcal and other bacterial species associated with intramammary infections in Danish dairy herds. Acta vet. scand. 36, 1995: Aarestrup, F. M. & Jensen, N. E. Prevalence and duration of intramammary infection in Danish heifers during the peripartum period. J. Dairy Sci. 80, 1997: Aarestrup, F. M., Larsen, H. D., Jensen, N. E. Characterization of Staphylococcus simulans strains isolated from cases of bovine mastitis. Vet. Microbiol. 66, 1999:

10 Almeida, R. A., Oliver, S. P. Interaction of coagulase-negative Staphylococcus species with bovine mammary epithelial cells. Microb. Pathog. 31, 2001: Artursson K., Waller K. P. (eds) Report from Nordic meeting on Mastitis Diagnostics, Uppsala 1 3 October National Veterinary Institute, Uppsala, Sweden s. Boddie, R.L., Nickerson, S. C., Owens, W. E. & Watts, M. S. Udder microflora in nonlactating heifers. Agri-Practice 8, 1987: Deluyker, H. A., Van Oye, S. N., Boucher J. F. Factors affecting cure and somatic cell count after pirlimycin treatment of subclinical mastitis in lactating cows. J. Dairy Sci. 88, 2005: De Vliegher, S., Laevens, H., Devriese, L. A., Opsomer, G., Leroy, J. L. M., Barkema, H. W., de Kruif, A. Prepartum teat apex colonization with Staphylococcus chromogenes in dairy heifers is associated with low somatic cell count in early lactation. Vet. Microbiology. 92, 2003: Devriese, L. A., Baele, M., Vaneechoutte, M., Martel, A., Haesebrouck, F. Identification and antimicrobial susceptibility of Staphylococcus chromogenes isolates from intramammary infections of dairy cows. Vet. Microbiology. 87, 2002: Djabri, B., Bareille, N., Beaudeau, F., Seegers, H. Quarter milk somatic cell count in infected dairy cows: a meta-analysis. Vet. Research. 33, 2002: Gindonis V. Koagulaasinegatiivisista stafylokokeista. Suom. Eläinlääkäril. 9, 2004: Jarp J. Classification of coagulase-negative staphylococci isolated from bovine clinical and subclinical mastitis. Vet. Microbiol. 27, 1991: Laevens, H., Deluyeker, H., Devriese, L., de Kruif, A. The influence of intramammary infections with Staphylococcus chromogenes and Staphylococcus warneri or haemolyticus on the somatic cell count in dairy cows. Epidémiol. santé anim. 1997: Matthews, K. R., Harmon, R. J., Smith, B. A. Protective effect of Staphylococcuschromogenes infection against Staphylococcus aureus infection in the lactating bovine mammary-gland. J. Dairy Sci. 73, 1990: McDougall, S. Efficacy of two antibiotic treatments in curing clinical and subclinical mastitis in lactating dairy cows. New. Z. Vet. J. 46, 1998: Nevala, M., Taponen, S., Pyörälä, S. Naudan kliinisen utaretulehduksen bakteerietiologia: Saaren ambulatorisen klinikan aineisto vuosilta Suom. Eläinlääkäril. 110, 2004: Oliver, S. P. & Jayarao, B. M. Coagulasenegative staphylococcal intramammary infections in cows and heifers during the nonlactating and periparturient periods. J. Vet. Med. B 44, 1997: Oliver, S. P., Lewis, M. J., Gillespie, B. E., Dowlen, H. H., Jaenicke, E. C., Roberts, R. K. Prepartum antibiotic treatment of heifers: milk production, milk quality and economic benefit. J. Dairy Sci. 86, 2003: Pitkälä, A., Haveri, M., Pyörälä, S., Myllys, V., Honkanen-Buzalski T. Bovine Mastitis in Finland 2001 prevalence, distribution of bacteria, and antimicrobial resistance. J. Dairy Sci 87, 2004: Pyörälä, S., Orro, T., Simojoki, H., Hyvönen, P., Suojala, L. Serum amyloid A in serum and milk in experimentally induced bovine CNS mastitis. 5th International colloquium on animal acute phase proteins, Dublin Pyörälä, S., Taponen, S. & Simojoki, H. Utaretulehduksen hoito lypsykaudella. Treatment of mastitis during lactation. Suom. Eläinlääkäril. 110, 2004: Pyörälä, S. & Pyörälä, E. Efficacy of parenteral administration of three antimicrobial agents in treatment of clical mastitis in lactating cows: 487 cases ( ). J. Am. Vet. Med. Assoc. 212, 1998: Rainard, P. & Poutrel, B. Effect of naturally-occurring intramammary infections by minor pathogens on new infections by major pathogens in cattle. Am. J. Vet. Res. 49, 1988: Sandholm, M., Honkanen-Buzalski, T., Kaartinen, L., Pyörälä, S. (toim.) The Bovine udder and mastitis, Gummerus kirjapaino Oy, Jyväskylä, s Swinkels, J.M., Rooijendijk, J.GA., Zadoks, R.N., Hogeveen, H. Use of partial budgeting to determine the economic benefits of antibiotic treatment of chronic subclinical mastitis caused by Streptococcus uberis or Streptococcus dysgalactiae. J. Dairy Res. 72, 2005: Taponen, S., Dredge, K., Henriksson, B., Pyyhtiä, A., Suojala, L., Junni, R., Heinonen, K., Pyörälä, S. Efficacy of intramammary treatment with procaine penicillin G vs. procaine penicillin plus neomycin in bovine clinical mastitis caused by penicillin-susceptible, grampositive bacteria a double blind field study. J. Vet. Pharm. Ther. 26, 2003: Taponen, S., Simojoki, H., Haveri, M., Larsen, H., Pyörälä, S. Clinical charateristics and persistence of bovine mastitis caused by different species of coagulase-negative staphylococci. 4 th IDF International mastitis conference, Maastricht 2005, painossa. Timms, L. L. & Schultz, L. H. Dynamics and Significance of Coagulase-Negative Staphylococcal Intramammary Infections. J. Dairy Sci. 70, 1987: Trinidad, P., Nickerson, S. C., Alley, T. K. Prevalence on intramammary infection and teat canal colonization in unbred and primigravid dairy heifers. J. Dairy Sci. 73, 1990: Waage, S., Mørk, T., Røros, A., Aasland, D., Hunshamar, A. & Ødegaard, S. A. Bacteria associated with clinical mastitis in dairy heifers. J. Dairy Sci. 82, 1999: Waage, S., Skei, H.R., Rise, J., Rogdo, T., Sviland, S., Odegaard, S. A. Outcome of clinical mastitis in dairy heifers assessed by reexamination of cases one month after treatment. J. Dairy Sci. 83, 2000: Wilson, D. J., Gonzalez, R. N., Case, K. L., Garrison, L. L., Gröhn, Y. T. Comparison of seven antibiotic treatments with no treatment for bacteriological efficacy against bovine mastitis pathogens. J. Dairy Sci. 82, 1999: Zhang, S. L. & Maddox, C. W. Cytotoxic activity of coagulase-negative staphylococci in bovine mastitis. Infection and Immunity. 68, 2000: KIRJOITTAJIEN OSOITTEET Heli Simojoki, ELL Kliininen opettaja ma Kliinisen eläinlääketieteen laitos, HY ELTDK Saaren yksikkö Pohjoinen pikatie Saarentaus heli.simojoki@helsinki.fi, puh Suvi Taponen, ELL Kotieläinhygienian assistentti, HY ELTDK Kliinisen eläinlääketieteen laitos suvi.taponen@helsinki.fi Satu Pyörälä, ELT, professori Kliinisen eläinlääketieteen laitos, HY ELTDK satu.pyorala@helsinki.fi

11 Alizin (aglepristoni) 03/2005 Abortin aikaansaaminen narttukoirilla 45 päivään asti astumisesta ALIZIN 30 mg/ml injektioneste, liuos. Aglepristoni 30 mg/ ml vedettömässä liuoksessa (sisältää puhdistettua maapähkinäöljyä). Kohde-eläinlaji: Koira (narttu). Käyttöaiheet: Tiineet nartut: abortin aikaansaaminen narttukoirilla 45 päivään asti astumisesta. Vasta-aiheet: Koska tutkimustuloksia ei ole käytettävissä, valmistetta ei tule käyttää koirille, joilla on heikentynyt maksa- tai munuaistoiminta, sokeritauti, tai huonokuntoisille koirille. Koska aglepristonilla on affiniteetti glukokortikoidireseptoreihin, sitä ei tule käyttää koirilla joilla on manifestoitunut tai latentti hypoadrenokortikismi (Addisonin tauti) tai koirilla, joilla on geneettistä taipumusta hypoadrenokortikismiin. Haittavaikutukset: Nartuilla, jotka on käsitelty 20 raskauspäivän jälkeen, aborttia seuraa synnytyksen fysiologiset oireet: sikiön ulostyöntäminen, vaginavuotoa, alentunutta ruokahalua, levottomuutta ja verentungosta utareessa. Kenttäkokeissa 3,4 % koirista kärsi kohtutulehduksesta. Valmisteella indusoidun abortin jälkeen havaitaan usein aikainen kiiman tulo (kiimaväli lyhenee 1-3 kk). Sivuvaikutuksia kuten anoreksiaa (25%), kiihtymistä (23%), depressiota (21%), oksentelua (2%) ja ripulia (13%) on raportoitu kenttäkokeissa. Käyttöön liittyvät erityiset varotoimet: Koska käytössä ei ole tutkimustuloksia, tuotetta on käytettävä varoen koirille, joilla on krooninen obstruktiivinen hengitystiesairaus ja / tai kardiovaskulaarinen sairaus, erityisesti bakteerien aiheuttama endokardiitti. Tiineiksi vahvistetuilla nartuilla on kenttäkokeissa havaittu osittainen abortti 5 % tapauksista. Perusteellinen kliininen tutkimus on aina suositeltavaa sen varmistamiseksi, että kohtu on täydellisesti tyhjentynyt. Tämä tutkimus pitäisi suorittaa 10 päivää käsittelyn jälkeen ja vähintään 30 päivää parittelun jälkeen. Yhteisvaikutukset: Aglepristonilla saattaa olla yhteisvaikutuksia ketokonatsolin, itrakonatsolin ja erytromysiinin kanssa, tutkimustulokset tästä puuttuvat. Annostus ja antotapa: 10 mg aglepristonia elopainokiloa kohden, vastaten 0,33 ml ALIZINia elopainokiloa kohden, kahdesti 24 tunnin välein. Annostellaan (ainoastaan) ihonalaisesti. Vakavia paikallisia reaktioita voidaan välttää, jos tuote annetaan niskapoimuun. Pistoskohtaa suositellaan hierottavan kevyesti. Suurikokoisilla nartuilla suositellaan, että yhteen kohtaan pistetään enintään 5 ml. Tuotteen annon jälkeen abortti (tai resorptio) tapahtuu 7 päivän sisällä. Erityiset varotoimenpiteet: Norsteroideja käytetään ihmisillä abortin aikaansaamiseksi. Valmistetta käsittelevän eläinlääkärin ja koiraa pitelevän henkilön tulee noudattaa erityistä varovaisuutta tahattomien pistoksien välttämiseksi. Kestoaika: 3 vuotta. Injektiopullon avaamisen jälkeen: 28 päivää. Pakkaus: 10 ml, tukkumyyntihinta 26,90 + alv. 8%. Tarkemmat tiedot: Suomen eläinlääkkeet-kirja. Myyntiluvan haltija: Virbac, Carros, Ranska Markkinointi: Puh. (09) Karkkila

12 ASIAA ELÄINLÄÄKÄRILLE ORION PHARMA JA PFIZER SYVENSIVÄT ELÄINLÄÄKEYHTEISTYÖTÄÄN Orion Pharman ja Pfizerin allekirjoittama eläimille tarkoitettujen kivunhoitotuotteiden kehitys- ja markkinointiyhteistyötä koskeva sopimus antaa merkittävät mahdollisuudet Orion Pharma Eläinlääkkeiden liikevaihdon kasvattamiseen. Sopimus sekä syventää että laajentaa yhtiöiden välistä jo olemassa olevaa vahvaa kumppanuussuhdetta kivunhoidon alalla. Pfizer on markkinoinut aiempien, jo vuosia voimassa olleiden sopimusten nojalla Orion Pharman eläinrauhoitetuoteperhettä sekä USA:ssa että useimmissa Euroopan maissa. Tuoteperheeseen kuuluvat Orionin omiin keksintöihin perustuvat ja kehittämät tuotteet Domosedan, Domitor ja Antisedan. Uuden sopimuksen myötä PÞzerin näitä tuotteita koskeva markkinointialue laajenee uusille suurille markkina-alueille, kuten Kiinaan, Thaimaahan, Australiaan ja Etelä-Amerikkaan. Eläinlääkkeet-yksikön johtaja Timo Lappalainen arvioi, että Orion Pharma Eläinlääkkeiden eli Animal Health -liiketoiminta-alueen liikevaihto tulee kasvamaan selvästi arvioitua markkinoiden keskikasvua nopeammin. Orion Pharma on puolestaan ollut PÞ zer Animal Health -tuotteiden markkinointi- ja myyntikumppani Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa vuoden 2004 alusta. Näitä markkinoita koskevaa lisenssiä on nyt jatkettu tämän sopimuksen osana. Orionin markkinoimien eläinlääkkeiden nimikemäärä nousi tuolloin yhteistyön myötä kymmenillä tuotteilla. Uudet tuotteet täydensivät hyvin meidän aiempaa tuotevalikoi- maamme, kertoo Orion Pharma Eläinlääkkeiden myynti- ja markkinointijohtaja Matti Helenius. Orion Pharman ja Pfizerin yhteistyö käsittää myös Domosedan- ja Domitor-tuotteiden jatkokehityksen. Domosedan on hevosille ja muille isokokoisille eläimille tarkoitettu rauhoite, kun Domitoria ja sen vastavaikuttajaa Antisedania käytetään koirille ja muille lemmikeille. Orion Pharma on jo tehnyt valmistelevan työn näiden uusien tuotekandidaattien osalta, ja yhteistyö koskee projektien kliinistä kehitysvaihetta. Orion Pharman asema eläinlääkkeiden markkinoijana on Pohjoismaissa ollut jo entuudestaan vahva. Eläinlääkkeiden myynti puolestaan on kussakin maassa omanlaisensa. Suomessa seuraeläinlääkkeiden myynti on 62 prosenttia kokonaismarkkinoista, kun taas esimerkiksi Tanskan myyntiluvuissa näkyy sikatalous, tuotantoeläinlääkkeiden myynti on siellä jopa 80 prosenttia. Ruotsissa seuraeläinlääkkeiden osuus on 70 prosenttia myynnistä. Matti Helenius pitääkin Ruotsia seuraeläinten terveydenhoidon edelläkävijänä. - Ruotsissa panostetaan eläinten hoitoon niin, että siellä on kymmenisen isoa eläinsairaalaa. 308

13 ASIAA ELÄINLÄÄKÄRILLE Vuonna 2004 Eläinlääkkeiden liikevaihto kasvoi 30 % edellisestä vuodesta ja oli noin 11 % Orion Pharman 514,3 miljoonan euron kokonaisliikevaihdosta. Orion Pharman DDA-tuotteet ovat yhtiön kolmanneksi myydyin tuotteisto koko sen liikevaihdosta. PÞ zer on maailman johtava eläinlääkeyhtiö, ja sen liikevaihto vuonna 2004 oli 1,95 miljardia Yhdysvaltain dollaria (1,56 miljardia euroa). TUOTETIETOUTTA R Megestrol vet 5 mg ja 20 mg tabletit Megestrol vet tablettien valmistus on lopetettu tuotannollisista ja taloudellisista syistä. 5 mg tabletit on myyty loppuun, 20 mg tabletteja on saatavilla toistaiseksi Oriolasta. Stresnil vet 40 mg/ml injektioneste Erityisluvallisen Stresnil vet valmisteen pakkauskoko on muuttunut. Uusi pakkauskoko on 100 ml. Valmiste on myynnissä Oriolassa. R Itrafungol vet 10 mg/ml oraaliliuos kissalle Markkinoille on tullut uusi reseptilääke kissoille. Valmisteen vaikuttava aine on itrakonatsoli. Valmiste on tarkoitettu Microsporum canis -sienen aiheuttaman dermatofytoosin hoitoon. Lääkettä annetaan annosruiskulla suoraan kissan suuhun. Päivittäinen kerta-annos on 5 mg/kg, mikä vastaa annosta 0,5 ml/kg. Päiväannos 0,5 ml/kg annetaan kolmessa seitsemän päivän mittaisessa hoitojaksossa. Kunkin hoitojakson välissä pidetään seitsemän välipäivää, jolloin valmistetta ei anneta. Lääke on suositeltavaa annostella ruokailujen välisenä aikana. Kissanpentuja hoidettaessa tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, ettei pennulle anneta enempää lääkettä kuin sen painoa vastaava suositeltu annos. Tavallisia haittavaikutuksia ovat oksentelu, ripuli, ruokahaluttomuus, liiallinen syljeneritys ja alakuloisuus. Nämä haittavaikutukset ovat yleensä lieviä ja ohimeneviä. Mikäli hoidettavalla kissalla ilmenee maksaentsyymien nousuun liittyvää ikterusta, tulee hoito keskeyttää. Vasta-aiheita ovat yliherkkyys itrakonatsolille tai muille valmisteen sisältämille aineille, maksan tai munuaisten vajaatoiminta, kantavat tai imettävät kissat. Pakkaus: 52 ml. 309

14 Ingrid Hagman/MTT kuva-arkisto Hevosen ruokinta Osa 1. Kuinka hevonen sulattaa syömänsä Hevosen käyttö on muuttunut vetovoimasta urheilijaksi tai kevyttä työtä tekeväksi harraste-eläimeksi. Tehokkaan modernin hevosjalostuksen myötä nykykäytössä olevien hevosrotujen väliset erot ovat niin ikään kaventuneet. Onnistuneen ruokinnan suunnittelun ja toteutuksen lähtökohtana riittävä hevosen ruuansulatuksen, ravinnontarpeen ja rehujen tuntemus. Hevosen ruokinta on käytännössä hevosen ravinnontarpeesta ja toisaalta ruuansulatuskanavan ja suoliston pieneliöiden hyvinvoinnista huolehtimista. TEKSTI: MARKKU SAASTAMOINEN Samanaikaisesti hevosten käytön muuttumisen aikaan ovat muuttuneet ruokinnalle ja rehuille asetetut vaatimukset. Hevosten ruokintaan on tullut paljon uusia rehuja ja rehuaineita, esimerkiksi monia elintarviketeollisuuden sivutuotteita. Hevosesta riippumaton merkittävä muutos on hevosten parissa työskentelevien ihmisten ja 310

15 hevostenomistajien vieraantuminen eläinten hoidosta ja eläinten tuntemisesta. Ruokinnan kannalta keskeistä tässä vieraantumisessa on hevosten ravinnontarpeen ja eri rehujen merkityksen tunteminen hevosen ravinnon tarpeen tyydyttämisessä. Lisäksi hevosten ruokintaan liittyy paljon vanhoja käsityksiä, uskomuksia ja perimätietoa, jotka istuvat edelleen sitkeästi hevosenomistajien ja jopa ammattivalmentajien ajatuksissa. Viimeisten kolmenkymmenen muutosvuoden aikana on hevosten ravitsemusta tutkittu paljon. Myös hevosten ravitsemustietoutta ja käytännön ruokintaa on nykyaikaistettu pitämällä hevosta ennen kaikkea urheilijana. Ravintoaineiden imeytyminen hevosen ruuansulatuskanavasta (Meyerin 1995 mukaan). Kuitua, sopivasti Hevonen on paksusuolifermentori, joka pystyy paksusuolen pieneliötoiminnan eli mikrobikäymisen ansiosta käyttämään tehokkaasti kuitupitoisia rehuja. Se maksimoi karkearehujen ruokinnallisen arvon. Yksimahaisena rehun sulatuksen ja ravintoaineiden imeytymisen kannalta hevosen ruuansulatuskanavan tärkein osa on ohutsuoli. Suu ja ohutsuoli käsittelevät rehuja pienissä erissä, kun taas paksusuoli pystyy käsittelemään suuria rehumassoja. Etenkin hevosen kykyä kuidun hajotukseen on yliarvioitu. Edelleenkin hevosille on tapana syöttää hyvin kuitupitoisia, huonosti sulavia rehuja tai yksinkertaisesti liian suuria karkearehumääriä. Hevosella kuidun sulavuus on noin prosenttia ja orgaanisen aineen sulavuus 85 prosenttia märehtijän sulavuusarvoista. Siksi hevosen karkearehun on oltava vähäkortista ja lehtevää. Sokereita hevosen ruuansulatus hajottaa hyvin, mutta ohutsuolen kyky tärkkelyksen hajotukseen on rajoittunut. Kuitenkin hevosten energianlähteenä käytetään pääsääntöisesti tärkkelystä eli viljaa. Valkuaisen hyväksikäyttöön hevosella vaikuttaa ensisijaisesti sen imeytymispaikka. Rehun valkuainen imeytyy joko ohutsuolesta aminohappoina tai paksusuolesta ammoniakkina. Hevosrotujen välillä on eroja ruuansulatuskanavan osien suhteessa ja siten merkityksessä ruuansulatuksessa. Tyypillinen esimerkki tästä on islanninhevosen ero muihin hevosiin. Sen mahalaukku on hyvin pieni, vain 1½ 2 litraa eli 1 2 prosenttia ruuansulatuskanavasta, kun se muilla roduilla on keskimäärin 8 9 prosenttia. Vastaavasti islanninhevosen paksusuolen osuus on kymmenisen prosenttiyksikköä suurempi kuin muilla roduilla keskimäärin. Siksi sen paksusuoli on muita rotuja tehokkaampi. Pureskelu tuottaa sylkeä Hevonen hienontaa syömänsä rehun tehokkaasti. Pisin pureskeluaika on luonnollisesti karkearehuilla, noin 40 minuuttia rehun kuiva-ainekiloa kohti. Väkirehukilon pureskeluaika on vastaavasti keskimäärin 10 minuuttia ja sitä lyhyempi mitä hienommaksi rehu on prosessoitu. Jos hevosen hampaat ovat kunnossa, ei rehuja ole tarpeen hienontaa, esimerkiksi valssata tai rouhia viljaa. Pureskellessa rehuun erittyy sylkeä, karkearehujen pureskelussa noin kaksinkertaisesti väkirehuun verrattuna rehun kuiva-ainekiloa kohti. Sylki kostuttaa rehumassan ja helpottaa nielemistä. Hevosen syljessä ei ole juurikaan ruuansulatusentsyymejä. Sen sisältämillä bikarbonaateilla on sen sijaan puskuroiva vaikutus ja siten merkitystä mahan happamuuden säätelyssä. Riittävä karkearehujen syöttäminen on siksi tärkeätä mahan terveydelle. Kuitenkin hyvin korsiintuneita rehuja ja olkea hevonen pureskelee vähemmän kuin hyvälaatuisia lehteviä karkearehuja. Niiden syöttäminen ei siis lisää syljen eritystä hyvälaatuisiin rehuihin verrattuna. Tämä näkyy sonnan suurempana partikkelikokona. Ne lisäävät myös ummetuksen riskiä myöhemmin suolistossa. Optimaalinen karkearehuannos runsaasti energiaa tarvitsevalle urheiluhevoselle on 1 1½ kiloa kuiva-ainetta/100 kiloa elopainoa. Pieni maha Suusta rehu kulkee nielun kautta ruokatorveen ja mahalaukkuun. Hevosen mahalaukku on pieni, tilavuudeltaan litraa. Rehu viipyy mahalaukussa 2 6 tuntia. Sen sulatus alkaa mahalaukun al- 311

16 Markku Saastamoinen Tärkkelys rajoittava tekijä Ohutsuoli on rehun pääasiallinen sulatus- ja imeytymispaikka, kuten muillakin yksimahaisilla. Sen pituus on noin metriä. Ruuansulatusentsyymit hajottavat rehun hiilihydraatteja, valkuaisaineita ja rasvoja. Jotta sulatus ohutsuolessa olisi tehokasta, on hevosen pureskeltava rehu riittävän hienoksi, eikä syötettävä rehu saa olla liian kuitupitoista. Ohutsuolen seinämä on jatkuvassa liikkeessä, minkä seurauksena ruokasula liikkuu eteenpäin ja ruuansulatusnesteet sekoittuvat siihen. Hevosen ohutsuolen kapasiteetti hajottaa tärkkelystä on rajallinen alhaisen amylaasiaktiivisuuden vuoksi, ja siinä esiintyy yksilöllistä vaihtelua. Keskimäärin hevosen amylaasiaktiivisuus on vain noin 5 6 prosenttia sian ohutsuolen amylaasin erityksestä. Tämän vuoksi paksusuoleen saattaa joutua suuria määriä tärkkelystä. Ohutsuolen amylaasiaktiivisuus kohoaa kuitenkin pelkkään heinäruokintaan verrattuna, kun ruokintaan sisällytetään tärkkelystä sisältäviä rehuja. Tärkkelyksen kerta-annoksen maksimimäärä on 400 grammaa/100 kiloa elopainoa (ep), mikä vilja-annoksena merkitsee noin 0,5 0,6 kiloa/100 kiloa ep. Viljojen kypsennys parantaa ohutsuolisulavuutta. Viljoista parhaiten hevosen ohutsuolessa sulaa kauran tärkkelys. Sokerit ja rasvat sulavat hyvin Hevosen ravitsemuksesta tiedetään yhä enemmän. Ohutsuolifistelien avulla on tutkittu muun muassa rehujen ohutsuolisulavuutta ja viipymisaikoja. Kuva Norjan maatalousyliopiston tutkimushevosesta. kuosassa bakteeritoiminnan avulla. Mahalaukun loppuosan limakalvon solut erittävät mahanestettä, joka sisältää suolahappoa ja jonkin verran valkuaista hajottavaa pepsiiniä. Mahanesteen eritys on jatkuvaa, koska hevonen saa laiduntaessaan rehumassaa mahalaukkuunsa jatkuvasti eritysprosessi ei siis ole sopeutunut tavanomaisiin ruokintakäytäntöihin, joissa rehunjako tapahtuu vain muutamia kertoja vuorokaudessa. Hapan mahaneste tuhoaa useimmat rehun mukana ruuansulatuskanavaan joutuneet bakteerit. Mahahaava on monien hevosten nykysairaus. Se on stressiperäinen ja sitä esiintyy yhtä lailla kilparasituksessa olevilla kuin joutilaisuudestakin kärsivillä hevosilla. Mahalaukun limakalvon haavaumat syntyvät happaman mahanesteen vaikutuksesta. Ruokintatekijöistä suuri väkirehumäärä, erityisesti tärkkelys ja alentunut syljen eritys vähäisen pureskelun seurauksena edistävät sairauden syntymistä ja hidastavat toipumista. Tärkkelys lisää mahanesteen erittymistä ja siten mahalaukun happamuutta. Myöskään märkiä rehupuuroja hevoselle ei kannata syöttää, koska ne vähentävät syljen eritystä. Hevosen ohutsuoli on kehittynyt enemmän sokereiden kuin tärkkelyksen hajotukseen. Ohutsuolen maltaasi- ja sakkaraasiaktiivisuudet ovat korkeita ja kehittyvät varsalla aikuisen hevosen tasolle noin yhden vuoden ikään mennessä. Laktaasiaktiivisuus on korkea varsoilla, mutta se häviää kolmen vuoden ikään mennessä lähes kokonaan. Sen vuoksi laktoosia sisältävät rehut voivat tarjota hyvän energialähteen paksusuolen mikrobeille ja toimivat siten prebiootteina. Toinen ohutsuolessa hajoamaton sokeri on fruktaani, jota on runsaasti heinäkasveissa, etenkin niiden korsissa. Fruktaanit voivat muodostaa puolet heinäkasvien sokereista. Pieninä ja kohtuullisina määrinä myös fruktaani on erinomainen energianlähde mikrobeille. Ongelmia voi syntyä, kun fruktaanien saanti rehuannoksesta kasvaa hyvin suureksi. Pitoisuudet voivat olla suuria, kun säilöheinän tai -rehun käyminen on ollut vähäistä tai kun rehut ovat korsiintuneita tai poikkeuksellisten kasvuolojen jälkeen. Tällainen oli esimerkiksi sateinen kesä Rasvat hajoavat ja imeytyvät lähes täydellisesti hevosen ohutsuolessa. Maksan tuottama sappineste helpottaa lipaasientsyymin toimintaa ja siten rasvojen hajotusta. Koska rasvat hajoavat nimenomaan ohutsuolessa, ne eivät heikennä kuidun tai prote- 312

17 iinin sulavuutta kuten tapahtuu märehtijällä. Hevosen luontaisessa ravinnossa rasvoja on kuitenkin hyvin vähän, yleensä vain 3 4 prosenttia. Mikrobit jylläävät paksusuolessa Ohutsuolesta sulamattomat rehupartikkelit siirtyvät paksusuoleen, joka muodostaa tilavuudeltaan suurimman osan ruuansulatuskanavasta. Rehumassa saavuttaa tämän käymissammion rehuannoksen koostumuksesta riippuen jopa 2 3 tunnissa. Suuret vilja-annokset siirtyvät nopeasti mahasta ja ohutsuolesta paksusuoleen, mikä heikentää edelleen tärkkelyksen sulatusta ohutsuolessa. Myös liikunta lisää rehumassan kulkunopeutta, ja siten paksusuolen tärkkelyskuormitusta. Paksusuolen mikrobisto koostuu bakteereista, alkueläimistä ja sienistä, jotka käyttävät ravintonaan ohutsuolen ohittanutta selluloosaa, hemiselluloosaa, tärkkelystä, helppoliukoisia hiilihydraatteja sekä valkuaisaineita ja muita typpiyhdisteitä. Hajotus perustuu mikrobien tuottamiin entsyymeihin. Annoskoon ollessa oikea sulaa tärkkelys hevosen ruuansulatuskanavassa lopulta lähes täydellisesti. Tilanne voi kuitenkin muodostua mikrobien ja paksusuolen hyvinvoinnin kannalta epäedulliseksi, jos paksusuoleen kerrallaan joutuva tärkkelysmäärä on suuri, toisin sanoen ohutsuolessa on siitä hajonnut vain pieni osa. Tämä johtuu siitä, että tärkkelystä käyttävät bakteerit tuottavat paksusuolessa etupäässä maitohappoa. Runsas maitohapon tuotanto happamoittaa suolen sisällön, koska se ei imeydy suolen seinämän läpi, vaan se pitää ensin fermentoida propionihapoksi. Seurauksena huonosti alhaista ph:ta kestävät hyödylliset pieneliöt kuolevat ja sitä hyvin kestävät puolestaan runsastuvat. Rehun on viivyttävä paksusuolessa riittävän pitkän aikaa, koska kuidun hajotus on hidasta. Keskimäärin rehu viipyy paksusuolessa tuntia. Kuitujen mikrobihajotuksessa syntyy haihtuvia rasvahappoja (VFA), enimmäkseen etikka-, propioni- ja voihappoa (suhteessa 70:20:10 75:15:10). Haihtuvat rasvahapot imeytyvät paksusuolen seinämästä verenkiertoon ja hevonen käyttää ne energianlähteenään. Erityisesti propionihappo on merkittävä glukoosin lähde. Ohutsuolessa hajoamaton valkuainen muuttuu paksusuolessa ammoniakiksi. Ammoniakki käytetään elimistössä ei-välttämättömien aminohappojen synteesiin, ja ylimäärä eritetään virtsassa. Paksusuolen mikrobisto syntetisoi ammoniakista myös mikrobivalkuaista, jota se käyttää omaan kasvuunsa ja ylläpitoonsa. Pieni osa siitä mahdollisesti imeytyy aminohappoina paksusuolen loppuosassa. Mikrobeista noin 20 prosenttia pystyy valkuaisen hajotukseen eikä mikrobivalkuaisella ole suurta merkitystä hevosen aminohappojen saannin kannalta: vain 1 12 prosenttiin plasman aminohapoista arvioidaan olevan peräisin mikrobivalkuaisesta. Paksusuolen osuus proteiinien sulatuksessa kasvaa, kun rehun kuitupitoisuus nousee. Paksusuoli kompensoi erityisesti heinän valkuaisen huonoa sulavuutta ohutsuolessa, mutta hevosellakin valkuaisen sulavuus paranee kuitupitoisuuden laskiessa. Paksusuolen tärkeä tehtävä on myös veden absorbointi rehumassasta. Rehujen laatu hyvä sulavuus ja hygieenisyys Suuri sulamattoman kuidun määrä, esimerkiksi olki tai korsiintunut heinä, hevosen ruokinnassa voi johtaa paitsi ravintoaineiden huonoon ohutsuolisulavuuteen myös paksusuolen pieneliöiden energian puutteeseen. Silloin liika ja huo- nosti sulava kuitu estää mikrobien tuottamien entsyymien pääsyn käsiksi rehumassaan. Voimakas väkirehuruokinta, erityisesti suuret kerta-annokset, kova valmennus, äkilliset ruokinnan muutokset ja pilaantuneet rehut ovat tekijöitä, jotka myös voivat muuttaa suolistoflooraa, jolloin rehun kuidun sulavuus heikkenee ja syntyy paksusuolen toiminnan häiriöitä. Rehujen hygieeninen eli mikrobiologinen laatu korostuu säilöheinää ja säilörehua syötettäessä. Huolellinen rehun korjuu ja valmistus ja säilöntäaineiden käyttö vähentää rehun laaturiskejä. Kirjoittaja on MMT ja dosentti, joka työskentelee MTT:n Hevostutkimusyksikössä Ypäjällä. Hänen sähköpostiosoitteensa on markku.saastamoinen@mtt.fi. Osa 2. lehdessä 7-8 tarkastelee ruokinnan toteutusta ja ruokintastrategioita. Lue lisää Frape, D Equine nutrition and feeding. 2nd ed. Blackweel Science, London. 564 p. Hevosen ruokinta ja hoito. Tieto tuottamaan painos ProAgria Maaseutukeskusten liitto. Kemiläinen, O., Hyvönen, P., Saastamoinen, M., Särkijärvi, S., ja von Wright, A. Klostridien ja Clostridium perfringensin esiintyminen terveen hevosen ulostenäytteessä sisä- ja ulkoruokintakaudella menetelmävertailu. Suomen Eläinlääkärilehti 111, 4:

18 Silmänesteitä imevä kyynelyökkönen Suomessa Suomeen on leviämässä uusi tulokas itärajan takaa. Kyynelyökkönen imee silloin tällöin nisäkkäiden kyynelnestettä, mutta on silti vaaraton niille. Sen eräät sukulaiset muualla maailmassa ovatkin sitten toista maata. Karjankasvattajan tai eläinlääkärin ei tarvitse huolestua, jos kyynelyökköshavaintoja alkaa tulla. TEKSTI JA KUVA: JAAKKO KULLBERG Kotoiseen perhoslajistoomme ilmestyi vuosituhannen vaihteessa outo tulokas niin ulkonäöltään kuin tavoiltaankin. Pääosin trooppiseen yökkösryhmään kuuluva kyynelyökkönen eli tieteelliseltä nimeltään Calyptra thalictri tunnetaan siitä, että se käy joskus öisin imemässä muun muassa nautaeläinten kyynelnesteitä. Laji löytyi yllättäen Pohjois-Euroopalle uutena vuonna 2000 itärajan pinnasta, Kaakkois-Suomesta. Aiemmin lajista oli lähimmät havainnot Moskovan seudulta. Kuluneina vuosina havaintoja on kertynyt yhä lisää ja lajia on tavattu jo Varsinais-Suomen itäosista, Etelä- Pohjanmaalta ja Pohjois-Savosta saakka sekä etelänaapuristamme Virosta. Yhteensä lajia lienee havaittu jo kymmeniä yksilöitä ja havainnot viittaavat kotimaiseen kantaan. Pitäisikö karjakasvattajien huolestua uudesta tulokkaasta ja mikä ihmeen juttu oikeastaan on kyseessä? Ulkonäkö ja elintavat Kyynelyökkönen on suurikokoinen, siipiväliltään millimetriä, ruskea yökkönen, joka istuessaan muistuttaa kuivunutta lehteä. Siiven kärjet ovat terävät ja siiven kärjestä sen takareunan keskiosaan kulkee kapea vaalea juova. Takasiivet ovat vaaleat, kellanruskeanharmaat. Koiraan tuntosarvet ovat kampamaiset ja huulirihmat pitkät. Takaruumis on pitkä moniin muihin yökköslajeihin verrattuna. Kyynelyökkönen on levinneisyydeltään transpalearktinen laji eli sitä tavataan läpi Euraasian Japanista ja Kaakkois-Aasiasta aina Länsi-Euroopan eteläosiin saakka. Lähialueillamme Venäjällä sen levinneisyys on keskittynyt etupäässä aro- ja metsäarovyöhykkeisiin. Kyynelyökkönen elää toukkana ängelmillä (Thalictrum), joita kasvaa paljon etelämpänä aroilla ja meillä erityisesti rantaniityillä ja rehevissä metsissä. Toukka talvehtii pienenä ja koteloituu kesäkuussa. Aikuiset perhoset lentävät Suomessa heinäkuun loppupuolella ja elokuussa. Laji on meillä kaakkoinen ja tarvitsee paljon lämpöä ja aurinkoa menestyäkseen. Aikuisten ja sukulaislajien elintavoista Kyynelyökköset ovat yöaktiivisia ja ne käyvät mielellään imemässä makeita nesteitä hedelmistä, mutta niiden erikoisin piirre on koiraiden 314

19 Sivukuva, jossa näkyvät pitkät huulirihmat ja voimakas imukärsä. tapa käydä imemässä isojen nisäkkäiden kyynelnesteitä. Kyynelyökkösen ei ole havaittu aiheuttavan mitään ongelmia eläimille, tapa ei ole perhoselle välttämätön ja se lienee Suomessa harvinainen, kuten itse perhonenkin. Tropiikissa ilmiö on huomattavasti yleisempi perhosilla kuin Euraasiassa ja eräät kyynelyökkösen kaakkoisaasialaiset sukulaiset, joista kuuluisin on C. eustrigata, ovat erikoistuneet jopa verenimentään. Vertaimevät Calyptralajit, joita tunnetaan ainakin neljä, lentävät iltaöisin ja istuvat yleensä imemään verta sekä visvaa avoimille haavoille. Ainakin muun muassa intiannorsun, vesipuhvelin ja sambarhirven on havaittu kuuluneen ruokalistalle karjan ohella. Kokeissa parikin kaakkoisaasialaista lajia on pistänyt ja imenyt verta myös ihmisestä ja trooppisen C. eustrigatan tiedetään aiheuttavan helposti tulehtuvia märkiviä haavoja, joita kosteassa ilmanalassa syntyy toisaalta melkein mistä pistoksesta tahansa. Perhosten ei tiedetä itsessään levittävän taudinaiheuttajia. Paksun nahan läpi on vaikea päästä, joten todennäköisesti pistävät ja vertaimevät perhoslajit ovat kehittyneet kyynelnesteitä ja visvaa imeneistä lajeista. Silmäkulmissa iho on ohuimmillaan ja pistäminen imukärsällä on helpompaa. Suurin osa tai kaikki havaitut vertaimevät yksilöt ovat olleet koiraita, joten tämä tapa lienee samantyyppistä laatua kuin päiväperhoskoiraiden tapa käydä imemässä suoloja tienpinnoilta, raadoilta ja ulosteilta. Koiraat menettävät naaraille parittelun yhteydessä paljon suoloja, joiden puutteen ne korvaavat imemällä niitä kosteilta pinnoilta. Etelämpänä ja varsinkin keskikesällä arovyöhykkeessä kosteat tienpinnat voivat olla täynnä tankkaavia perhosia, meillä ilmiötä havaitaan runsaammin erityisesti pitkien hellejaksojen aikaan. Esimerkiksi haapa- ja häiveperhonen sekä useat sinisiipilajit tulevat iholle hikeä nauttimaan, ja silmätkin varmasti kelpaisivat, jos se sallittaisiin. Luultavasti myös kyynelyökkösillä vastaava käyttäytyminen on meillä harvinaisempaa kuin etelämpänä, missä kuivuus on kesällä pitkäkestoinen ongelma. Kuriositeettina voidaan mainita, että kyynelyökkösen lähin kotimainen sukulainen, liuskayökkönen eli Scoliopteryx libatrix, käy öisin raadoilla imeskelemässä visvaa suurinakin määrinä. Miten suhtautua uustulokkaaseen? Kyynelyökkösen ei ole havaittu aiheuttavan haittaa nisäkkäille eikä sitä ole syytetty verenimennästä kuten sen trooppisia sukulaisia. Erilaiset kaksisiipisiin kuuluvat pistävät otukset, kuten hyttyset, mäkäräiset ja paarmat, ovat paljon runsaampia ja kotieläimille kiusallisempia itikoita. Joka tapauksessa kyseessä on mielenkiintoinen otus meidän leveysasteillamme, ja sen biologiasta ja leviämisestä olisi hyvä saada tarkempaa tietoa. Perhosharrastajien keskuudessa onkin jo vitsailtu: Täytyykö tässä hankkia oma lehmä perhospyynnin tehostamiseksi? Jos havaintoja lehmien silmäkulmissa hämärissä istuskelevista perhosista kertyy, kannattaa pyydystää yksilöitä talteen ja ottaa yhteyttä Luonnontieteellisen keskusmuseon hyönteisosastoon. Perhosista kiinnostuneen harmiksi kyynelyökkönen vaikuttaa vielä aika harvinaiselta lajilta. Kirjoittaja on filosofian maisteri, joka työskentelee Helsingin yliopiston Luonnontieteellisessä keskusmuseossa museomestarina. Hänen sähköpostiosoitteensa on Tulokaslajin uudet tavat Suomeen leviävä kyynelyökkönen saattaa imeä nisäkkäiden kyynelnestettä. Imemisestä ei ole haittaa nisäkkäille. Imeminen on yleisempää lajin sukulaisilla lämpimämmissä maissa. 315

20 Miten käy mikrobilääkesuositusten? Mikrobilääketyöryhmän näkemyksen mukaan Suomen resistenssitilanne on edelleen hyvä. Tämä johtuu sekä Suomen hyvästä eläintautitilanteesta että eläinten lääkinnässä suhteellisen hallitusti käytetyistä mikrobilääkkeistä. Huolenaiheita on silti näköpiirissä, sillä Suomesta on jo tavattu joitakin hyvin resistenttejä bakteerikantoja. Lääkevalikoiman muuttuessa praktisoivan eläinlääkärin olisi tärkeää harkita, milloin uusien lääkevalmisteiden käyttöön on olemassa eläinlääketieteelliset perusteet. TEKSTI: HENRIETTE HELIN-SOILEVAA- RA, SATU PYÖRÄLÄ, MERJA RANTA- LA, ANNA-LIISA MYLLYNIEMI JA LIISA KAARTINEN, KUVA: LIISA KAARTINEN Mikrobilääkkeiden päivitetyt käyttösuositukset julkaistiin toukokuussa Suomalaisista eläimistä eristetyt bakteerit ovat FINRES- Vet -ohjelman tulosten 2004 mukaan herkempiä kuin monissa muissa maissa. Hyvä resistenssitilanne johtuu sekä Suomen hyvästä eläintautitilanteesta että eläinten lääkinnässä suhteellisen hallitusti käytetyistä mikrobilääkkeistä. Joidenkin tauteja aiheuttavien mikrobien resistenssitilanne on kuitenkin huolestuttava. EELAssa on löydetty muun muassa sikojen enteriiteistä ja koirien virtsatietulehduksista E. coli -kantoja, jotka ovat olleet resistenttejä lähes kaikille tutkituille mikrobilääkkeille; joissakin tapauksissa hoitoon on jäänyt vain yksi vaihtoehto. Kun taudinaiheuttaja tulee tälle viimeisellekin vaihtoehdolle resistentiksi, ei tautia enää voida hoitaa mikrobilääkkeillä. Tapauksia on toistaiseksi ollut vasta muutamia, mutta ne kertovat, että mikrobilääkeresistenssin aiheuttama uhka on Suomessakin todellinen. Lääkevalikoima muuttuu Useimpien, eläimille tautia aiheuttavien mikrobien resistenssiti- lanne on edelleen sellainen, että mikrobilääkkeiden teho voidaan säilyttää hallitulla lääkkeiden käytöllä. Käyttösuositusten keskeisenä tavoitteenahan on, että eläinten sairauksien hoitoon on käytössä tehokkaita mikrobilääkkeitä myös tulevaisuudessa. Tähän vaikuttavat jokaisen valinnat. Koska lääkevalikoima muuttuu, on praktisoivan eläinlääkärin pysyttävä ajan hermolla ja seurattava uusien mikrobilääkkeiden tuloa markkinoille. Tiedot valmisteista tulevat pääasiassa lääketeollisuudesta. Miten siis praktikko pystyy arvioimaan, mikä olisi uuden valmisteen asema käytettävissä olevan lääkevalikoiman osana? Mitä mikrobilääkeasioissa tapahtuu maailmalla, miten pysyä ajan hermolla? MMMELO:n mikrobilääkeryhmä kokoontui pohtimaan näitä kysymyksiä. Mikrobilääkeryhmä päivitti pari vuotta sitten käyttösuositukset ottaen huomioon Suomessa käytettävät mikrobilääkevalikoimat ja resistenssitilanteen. Markkinoille tulee tasaista tahtia uusia lääkevalmisteita ja aina silloin tällöin myös uusia mikrobilääkkeitä. Millä perusteella uusi lääke menee suosituksissa mainittujen edelle ja meneekö se? Onko keinoja selvittää, miten uusi mikrobilääke sopii juuri minun potilaideni infektioiden hoitoon? Uusi valmiste praktikon valikoimassa Uusi valmiste löytää ennemmin tai myöhemmin paikkansa praktikon lääkearsenaalissa. Uuden lääkevalmisteen käyttö voi olla perustelematonta tai tietoisesti harkittua. Tietoinen ratkaisu vaatii valmisteen terapeuttisen aseman määrittämistä. Ensimmäiseksi on arvioitava, mitkä ovat uuden lääkkeen edut verrattuna entisiin lääkevalmisteisiin. Arviointia varten on selvitettävä, mitkä ovat valmisteen ominaisuudet, kuten kinetiikka, kirjo, vaikutusaika, varoaika ja hinta. Lisäksi on tutustuttava puolueettomaan tutkimustietoon uusista lääkeaineista. Perusperiaatteena on, ettei entistä, tehokasta lääkettä, joka toimii käytännössä, ole syytä vaihtaa uuteen, vaikka se sisältäisi uutta vaikuttavaa ainetta. Jos tilanne tilalla tai yksittäisen potilaan kohdalla muuttuu eli kliininen vaste heikkenee tai herkkyysmääritykset kertovat resistenssistä, on harkittava lääkkeen vaihtoa. Uusimmat lääkkeet olisi yleensä viisainta säästää reservitarkoituksiin. Uusi lääke voi tarjota houkuttelevia ominaisuuksia, kuten laajaa kirjoa tai pitkää vaikutusaikaa. Nämä saattavat kuitenkin edistää resistenssin kehittymistä sekä kohde- että muissa bakteereissa nopeammin kuin perintei- 316