Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry"

Transkriptio

1 1 Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Kuusmiehentie 10 A Helsinki Jäsenasiat puh psso.jasenasiat@kolumbus.fi Jäsenkirje 4/2014 elokuu Hyvät sisaret ja veljet! Kesälukemisiini kuului tänä vuonna professori, sotaorpo Markku Ojasen tutkimus sotaorpojen elämästä ja hyvinvoinnista. Teos on merkittävä, sillä tällaista tutkimusta ei ole aiemmin tehty. Teos tekee sotaorpojen kokemuksia ja elämää tunnetuksi ja näkyväksi. Eräs sotaorpoja yhdistävä piirre on vaikea lapsuus. Vain harva tutkimuskyselyyn vastannut piti varhaisvuosiaan onnellisina. Sotaorvoista on kuitenkin tullut selviytyjiä ja kukoistajia, kuten kirjan nimessä todetaan. Ihmisessä on valtavan paljon voimavaroja! Voimia tarvitsemme myös matkallamme kohti tulevaisuutta. Merkittävä lisävoiman lähde meillä on toinen toisissamme. Yhteiseen toimintaan osallistuminen vaatii joskus ponnistelua, mutta sitäkin enemmän se palkitsee meitä. Toivon yhdistyksellemme vilkasta syyskautta. Hannu Niskanen puheenjohtaja maanantaina on seuraava hallituksen kokous. Jäsenmaksu Tämän vuoden jäsenmaksun, 20, eräpäivä oli Muutamalta jäseneltämme maksu näyttää unohtuneen, joten maksathan mahdollisimman pian toimintamme kannalta tärkeän jäsenmaksun. Mahdollisiin kysymyksiin vastaa yhdistyksemme taloudenhoitaja Gunvor Pelander joko puh tai s-postilla gunvor.pelander(at)welho.com. Yhdistyksen tilinumero on FI , viite Sähköinen jäsenkirje mahdollisimman monelle Tämä jäsenkirje tulee paperisena vain niille jäsenille, joilla ei ole s-postia tai jotka eivät ole ilmoittaneet s-postiosoitettaan. Postikulujen säästämisen ja nopean tiedottamisen takia, yhdistys toivoo saavansa s-postiosoitteet myös niiltä, jotka eivät ole vielä sitä tehneet. Yhdistys ei saa antaa osoitteita ulkopuolisille. Jäsenkirje on luettavissa myös kotisivullamme Sivulla on myös paljon kuvia toiminnastamme, tuoreimmat Salmelan-Pertunmaan retkestä. Myös facebook-sivullamme on jonkin verran kuvia. Sinne pääsee syöttämällä Pääkaupunkiseudun Sotaorvot fb-hakukenttään. Klikkaillaan!

2 2 Jäsenillat Jäsenillat järjestetään entiseen tapaan Kampin palvelukeskuksessa, Salomonkatu 21 B, Helsinki. Ohjelma alkaa klo Jäsenten lisäksi myös saattajat ovat tervetulleita tilaisuuksiimme. Syksyn jäsenillat pidetään ja joka on joulujuhla keskiviikkona klo Kampin ruokasalissa vieraanamme on Paula Mäntynen, joka kertoo miten päästä eroon kodin turhasta roinasta keskiviikkona klo Kampin ruokasalissa vieraanamme on Riitta Seppälä, joka kertoo äitinsä, runoilija Aale Tynnin elämästä ja esittelee kirjoittamansa elämäkerran Aale Tynni; Hymyily, kyynel, laulu. Kuulemme myös Runoniekkojen Aale Tynni -tulkintaa. Riitta Seppälä tuo paikalle muutaman kappaleen kirjoja, joita myydään jäsenillassa edullisesti keskiviikkona klo professori Risto Pellinen kertoo revontulista. Tämä jäsenilta pidetään Kampin juhlasalissa keskiviikkona klo on joulujuhla ruokasalissa. Ensi vuoden ensimmäisessä jäsenillassa vierailee Luustoliiton asiantuntija. Muu toiminta KOL:n Hengellisten ja kulttuuripäivien osallistumismaksun eräpäivä on Päiville on ilmoittautunut yhdistyksestämme 10 henkeä, kaiken kaikkiaan yli 600 henkeä. KOL:n jäsentiedotteessa 8/2014 kerrotaan sotaorpotunnuksen valmistumisesta. Sotaorpotunnusten jako aloitetaan Turussa Hengellisten ja kulttuuripäivien pääjuhlassa Yhdistykset järjestävät jakotilaisuudet oman aikataulunsa mukaisesti. Tarkemmasta ajankohdasta ilmoitetaan myöhemmin jäsenkirjeellä sekä jäsenilloissa. Huoltoviestin aineiston jättöpäivä on mihin mennessä on ilmoitettava, jos ei halua merkkipäivätietojaan julkaistavaksi lehden seuraavassa numerossa. Huoltoviesti ilmestyy seuraavan kerran viikolla tiistaina klo järjestetään Helsingin Musiikkitalossa Tähtiä ja timantteja -konsertti. Yhdistyksellemme on varattu lippuja Filharmonisen Viihdejousikon 10-vuotiskonserttiin, jonka teemana ovat Valitut palat vuosikymmenen mieleenpainuvimmista konserteista. Solisteina ovat Mari Palo, sopraano, Raimo Sirkiä, tenori ja Petteri Kivioja, saksofoni. Lippujen hinnat jäseniltä 18, muilta 21. Lippuja voi tiedustella Kaisa Böökiltä tai kaisab(at)saunalahti.fi. Liput maksetaan yhdistyksen tilille FI , viitenumero Varaus ja maksu mennessä lauantaina perinteiseen tapaan itsenäisyyspäivän konsertti. Tarkemmat tiedot myöhemmin.

3 3 Pienryhmätoiminta Seuraavassa pienryhmien toimintaa esitellään aakkosjärjestyksessä. Espoon-Kauniaisten-Kirkkonummen ryhmä lauantaina klo tai klo tehdään saaristoveneristeily M/S Auroralla, lähtö Otasatamasta/Otaranta, paluu klo Edestakainen matka maksaa 10, mutta hankkimalla 68+ Sporttikortin Espoon yhteispalvelupisteistä, on matka ilmainen. Saaristoveneissä käy maksuvälineenä vain käteinen. Ilmoittautumiset maanantaihin mennessä Paavo Kohtalalle tai paavo.kohtala(at)pp.inet.fi tiistaina klo Espoon järjestötalolla, EYJ:n Erkkerissä, Kauppamiehentie 6, alustaa seniorineuvoja Jenni Björksten senioripalvelujen ajankohtaisista asioista lauantaina klo teatteriretki Espoon teatteriin, Revontulentie 8, Tapiola, missä esitetään Jussi Tuurnan säveltämä moderni musikaali Kojoottikuu, joka perustuu José Riveran näytelmään. Päärooleissaan nähdään Iina Kuustonen ja Mikko Leppilampi. Ilmoittautumiset paavo.kohtala(at)pp.inet.fi mennessä. Lipun hinta jäsenille ja kannatusjäsenille 34, avec 37 (S-etukortti) maksetaan perjantaihin mennessä yhdistyksen tilille FI , viitenumero Näytännön kesto 2 tuntia 15 minuuttia tiistaina klo Espoon järjestötalolla, Kauppamiehentie 6, EYJ:n Erkkerissä vierailee KOL:n toiminnanjohtaja Jarmo Hietanen tiistaina klo ohjelma avoin. Ohjelmavihjeitä voi antaa Paavo Kohtalalle keskiviikkona klo on Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa ohjelmassa Kahvia ja ikivihreitä: Neiti Koivunen ja me. Vieno Kekkonen, Marjatta Leppänen ja Pirkko Mannola esittävät Brita Koivusen ikivihreitä säveliä yhdessä Mika Siekkisen trion kanssa. Ilmoittautumiset ja lippuvaraukset Paavo Kohtalalle tai paavo.kohtala(at)pp.inet.fi keskiviikkoon mennessä. Lipun hinta jäsenille ja kannatusjäsenille 19, avec 22, maksetaan yhdistyksen tilille FI , viitenumero 6101 keskiviikkoon mennessä tiistaina klo pikkujoulu puuroineen. Ilmoittautumiset tiistaihin mennessä Paavo Kohtalalle tai paavo.kohtala(at) pp.inet.fi Hengellinen piiri torstaina klo kokoontuu Hengellinen piirimme Temppeliaukion kirkon seurakuntasaliin, minne entiset ja uudet jäsenet ovat sydämellisesti tervetulleita. Seuraavat kokoontumiset ovat ja Yhteyshenkilömme ovat Antti Kärjä tai antti.karja(at)elisanet.fi ja Tuulikki Vatanen Hyvinkään ryhmä tiistaina klo on syksyn ensimmäinen yhteistilaisuus Hyvinkään seurakuntakeskuksen juhlasalissa. Syyskauden tarkemmasta ohjelmasta tiedotetaan myöhemmin. Pikkujoulua vietämme tiistaina klo Yhteyshenkilö Päivy Penttinen tai paivy.penttinen(at)pp.inet.fi Kaverit tiistaina klo sekä myös tiistaina klo kokoontuvat tukihenkilömme Kampin palvelukeskuksessa. Voit ottaa yhteyttä tukihenkilöihimme, jos kaipaat luottamuksellista keskusteluystävää elämäntilanteesi vuoksi. Apu on maksutonta ja sitä sitoo vaitiolovelvollisuus.

4 4 Tukihenkilömme ovat Ritva Aarne , Marja-Liisa Heinonen , Kaija Koivisto , Arja Mäntsälä tai mantsala.arja(at)gmail.com Keravan ryhmä maanantaina klo kokoontuminen Keravalla, Viertolan toimintakeskuksen kirjastossa (Huom. paikka!) Tiedustelut Lea Heino Kirjoittajaryhmä Orvokit perjantaina klo 9.30 kokoontuu kirjoittajaryhmä OrvoKit edelleen Meilahden virkistyskeskuksessa, Heikinniementie 2. Toiminta jatkuu aina kuukauden viimeisenä perjantaina. Seuraavat kokoontumiskerrat ovat Vetäjänä Anja Huotari-Siimes , yhteyshenkilönä Kaija Rantalainen-Huber tai kaija.r-h(at)kolumbus. Kuoro Sirpaleet Tämän toimintavuoden harjoitukset jatkuvat tiistaina klo Itä-Pasilan seurakuntakodin tiloissa, Opastinsilta 6. Liikenneyhteydet ( junien ja seiskan raitiovaunun lisäksi esim. bussi 69) ovat hyvät. Harjoituskertoja on syyskaudella 14 ja ne ovat aina tiistaisin. Kuoroa johtaa ja harjoituksia ohjaa edelleen Tomi Kujansuu. Kuorossa laulavat saavat kirjalliset, säännölliset ja yksityiskohtaiset tiedotteet Pirkko Koromalta koko toimintakauden ajan. Nyt on se aika vuodesta, jolloin myös uusien laulajien on mitä parhain aika tulla mukaan. Tiedustelut Pirkko Koromalle puh tai pirkko.koroma(at)welho.com. Kuoron toiminnasta saa tietoja myös yhdistyksen kotisivulta josta edelleen Sirpaleet-sivustolle. Nurmijärven ryhmä keskiviikkona klo on Vihtilammen Haavistossa kesätapahtuma torstaina klo pidetään Vihdissä Dragsvikin perinnesoittokunnan konsertti. Matkaan lähdemme kunnanviraston parkkipaikalta klo Syyskauden tapaamisia järjestetään pari kolme, ajankohdat ovat vielä auki. Pikkujoulua vietetään marraskuun lopulla. Itsenäisyyspäivänä lasketaan perinteinen havuristi sankarihaudalle. Yhteyshenkilö Veikko Korpi tai veikko.korpi(at)luukku. Runoniekat keskiviikkona klo on Runoniekkojen syyskauden ensimmäinen kokoontuminen Kampin palvelukeskuksen Famussa. Seuraavat kokoontumiset klo keskiviikkoisin ja Tiedustelut Ritva Aarne tai Arja Mäntsälä Uudet ja vanhat jäsenet ovat tervetulleita runojen pariin. Saksan ryhmä tiistaina klo ja edelleen joka toinen tiistai, kokoontuu saksan ryhmä lukemaan ja keskustelemaan Marcel Reich-Ranickin elämäkertateoksesta Mein Leben, Folkhälsanin tiloissa, Mannerheimintie 97. Herzlich willkommen! Lisätietoja ryhmän vetäjältä Mirjami Niinimäeltä tai mirjami.niinmaki(at)welho.com Thaliarinki keskiviikkona klo teemme teatteriretken Suomen Kansallisteatterin suuren näyttämön näytökseen, jossa esitetään Anton Tsehovin Vanja-eno, ohjaus Paavo Westerberg. Lippuja on varattu 30 kpl, hinta jäsenille 33, muille 36. Sitovat ilmoittautumiset perjantaihin

5 mennessä Marja Rissaselle tai ml.rissanen(at)kolumbus.fi. Maksu samoin mennessä yhdistyksen tilille FI , viite Vantaan ryhmä Kokoontumiset kuukausittain vapaaehtoistalo Violassa, Orvokkirinne 4, Tikkurila perjantaina klo Violassa. Vaihdetaan kesän kuulumiset ja keskustellaan syksyn ohjelmatarjonnasta. Mahdollisuus ostaa lippuja Aikamiehet-laulukuoron 50-vuotisjuhlakonserttiin torstaina klo vantaalaiset sotaorvot kokoontuvat grillaamaan Marjaana Kempin pihalle, Lauhatie 21 B 8, Tikkurila, syyskauden alkajaisiksi. Ilmoittautuminen Marjaanalle maanantaihin mennessä tiistaina torstaina tehdään keväästä syksyyn siirtynyt Viron retki, joka on täynnä. Tiedustelut Aila Lindénille tai aila.linden(at)saunalahti.fi perjantaina klo kokoontuminen Violassa lauantaina klo järjestetään Hyvinvointimessut Energia Areenassa, Rajatorpantie 23, Vantaan Myyrmäessä. Vantaalaiset sotaorvot esittelevät messuilla sotaorpojen toimintaa. Myynnissä on sotaorpojen tuotteita, runsaasti ohjelmaa ja tuote-esittelyjä. Tervetuloa joukolla tutustumaan! perjantaina klo teemme retken Aikamiehet- laulukuoron 50-vuotisjuhlakonserttiin Helsingin Kulttuuritalolle. Konserttilippu, 35, sisältää edestakaisen bussikuljetuksen. Bussi lähtee Koivukylästä, Tikkurilan ja Myyrmäen kautta konserttipaikalle. Tarkempi reitti selviää myöhemmin. Bussiin on varattu sotaorvoille 15 paikkaa. Lipun varaus Aila Lindén tai aila.linden(at)saunalahti.fi perjantaina klo kokoontuminen Violassa torstaina klo pikkujoulu Sauvatien kerhotuvalla, Sauvatie 4-6, Havukoski. Ilmoittautuminen Aila Lindén tai aila.linden(at)saunalahti.fi perjantaina klo kokoontuminen Violassa. Kuukausitapaamisten luennoitsijat ja alustavat tarkentuvat myöhemmin. Yleistä tiistaina klo Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali, Kulttuuriaukio 2, Voi hyvin - yleisöluento aiheesta Asenteesta terveyttä! LKT Pekka Mustonen, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, luennoi myönteisyyden ja kielteisyyden vaikutuksesta terveyteen. Järjestää Espoon kaupunki. Vapaa pääsy sunnuntaina klo Leppävaaran kirkossa iltasoitto teemana Talvisodan virsikirja 75 vuotta. Juontajana Pekka Kivekäs, seurakunnan kanttorit laulattavat. Vapaa pääsy tiistaina klo Sellosali, Leppävaara, Soittoniekanaukio 1 A, Voi hyvin -yleisöluento otsikolla Mitäpä jos meidän käy hyvin? Luennoitsija toiminnanjohtaja Olli Valtonen, HelsinkiMissio, pohtii läheisistä huolehtimisen ja yhteisöllisyyden merkitystä. Järjestää Espoon kaupunki. Vapaa pääsy. Wilhelmiina Palvelut Oy, Helsinki, Taavetti Laitisen katu 4, tarjoaa kuntoutusta ja yleisöluentoja. Lisätietoja Annamari Dahlberg tai annamari.dahlberg(at)wilhelmiina.fi

6 6 Kaikki seurakunnat ja useat vapaaehtoisjärjestöt järjestävät erilaisia tilaisuuksia ikäihmisille yhdistyksen toiminta-alueella. Sekä kunnalliset että yksityiset toimijat tarjoavat monenlaisia senioreille suunnattuja liikuntapalveluja. Syksy on hyvä aika aloittaa säännöllinen liikunta. Oulunkylän Veteraanitalo, Mäkitorpantie 12, Helsinki, tarjoaa vuokra-asuntoja kolmikerroksisessa, hissittömässä asuintalossa myös sotaorvoille. Talossa on sekä kaksioita että kolmioita. Lisätietoja Viljo Aronniemi Veteraanitaloon on hyvät bussi- ja junayhteydet, kaikki palvelut lähellä. Hallitus Jäsenkirjeen koonnut ja editoinut Maija-Kaarina Saloranta PSSO:n hallituksen jäsenten yhteystiedot: Niskanen Hannu, Kuusmiehentie 10 A 2, Helsinki hannu.niskanen(at)mil.fi Airaksinen Mirjami, Merikannontie 7 B 34, Helsinki mirjami.airakinen(at))welho.com Böök Kaisa, Leivosentie 6 B, Helsinki kaisab(at)saunalahti.fi Juhola Matti, Neilikkakuja 7 B, Vantaa psso.jasenasiat(at)kolumbus.fi Juntto Anneli, Neitojenranta 2 C 22, Helsinki anneli.juntto(at)gmail.com Myllylä Anna-Leena, Tammipääntie 49, Espoo anna-leena.myllyla(at)kolumbus.fi Pakkanen Annikki, Vuolukiventie 2 I 105, Helsinki annikki.pakkanen(at)gmail.com Pelander Gunvor, Takomotie 14 A 8, Helsinki gunvor.pelander(at)welho.com Saloranta Maija-Kaarina, Solvikinkatu 6 D 58, Helsinki mksaloranta(at)welho.com

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry 1 Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Kuusmiehentie 10 A 2 00670 Helsinki Jäsenasiat puh. 050 567 6039 psso.jasenasiat@kolumbus.fi Jäsenkirje 6/2014 marraskuu Hyvät sisaret ja veljet! PIMEÄSSÄ NÄKEE Pimeässä

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry 1 Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Kuusmiehentie 10 A 2 00670 Helsinki Jäsenasiat puh. 050 567 6039 psso.jasenasiat@kolumbus.fi Jäsenkirje 5/2014 lokakuu Hyvät sisaret ja veljet! Anna kaverisi loistaa. Näin

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 3/2014

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 3/2014 1 Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 3/2014 Kuusmiehentie 10 A 2 00670 Helsinki Jäsenasiat puh. 050 567 6039 psso.jasenasiat@kolumbus.fi huhtikuu Hyvät sisaret ja veljet! Tämäkin jäsenkirje kertoo

Lisätiedot

Syyskauden alkaessa. Hannu Niskanen puheenjohtaja

Syyskauden alkaessa. Hannu Niskanen puheenjohtaja Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 4/2015 Syyskuu Kuusmiehentie 10 A 2 00670 Helsinki Jäsenasiat puh. 050 567 6039 psso.jasenasiat(at)kolumbus.fi 1 Syyskauden alkaessa Tulevaisuus mietityttää. Kaikilla

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry 1 Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Kuusmiehentie 10 A 2 00670 Helsinki Jäsenasiat puh. 050 567 6039 psso.jasenasiat@kolumbus.fi Jäsenkirje 1/2015 tammikuu Hyvät sisaret ja veljet! JUHLAVUOSI Alkanut vuosi

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 2/2016 Kuusmiehentie 10 A 2 00670 Helsinki Jäsenasiat puh. 050 567 6039 psso.jasenasiat(at)kolumbus.

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 2/2016 Kuusmiehentie 10 A 2 00670 Helsinki Jäsenasiat puh. 050 567 6039 psso.jasenasiat(at)kolumbus. Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 2/2016 Kuusmiehentie 10 A 2 Huhtikuu 00670 Helsinki Jäsenasiat puh. 050 567 6039 psso.jasenasiat(at)kolumbus.fi KEVÄTTÄ ILMASSA Pääsiäisen pyhien aikaan kevät

Lisätiedot

Syksyn valot. Hannu Niskanen

Syksyn valot. Hannu Niskanen 1 Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 5/2015 Marraskuu Kuusmiehentie 10 A 2 00670 Helsinki Jäsenasiat puh. 050 567 6039 psso.jasenasiat(at)kolumbus.fi Syksyn valot Syksyn pimeydessä ihminen kaipaa

Lisätiedot

1/5. Hannu Niskanen puheenjohtaja

1/5. Hannu Niskanen puheenjohtaja Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 2/2015 huhtikuu Kuusmiehentie 10 A 2 00670 Helsinki Jäsenasiat puh. 050 567 6039 psso.jasenasiat(at)kolumbus.fi 1/5 LUOMISEN JUHLA Luomisen juhlaa täynnä / jälleen

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 3/2017 Kuusmiehentie 10 A Helsinki Jäsenasiat puh psso.jasenasiat(at)kolumbus.

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 3/2017 Kuusmiehentie 10 A Helsinki Jäsenasiat puh psso.jasenasiat(at)kolumbus. 1/6 Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 3/2017 Kuusmiehentie 10 A 2 Elokuu 00670 Helsinki Jäsenasiat puh. 050 567 6039 psso.jasenasiat(at)kolumbus.fi Lasten sota Heinäkuun lopulla avattiin Lahdessa

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 1/2018 Kuusmiehentie 10 A Helsinki Jäsenasiat puh psso.jasenasiat(at)kolumbus.

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 1/2018 Kuusmiehentie 10 A Helsinki Jäsenasiat puh psso.jasenasiat(at)kolumbus. 1/5 Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 1/2018 Kuusmiehentie 10 A 2 Helmikuu 00670 Helsinki Jäsenasiat puh. 050 567 6039 psso.jasenasiat(at)kolumbus.fi Tule mukaan Olin äskettäin yhdistyksemme järjestämällä

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 4/2016

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 4/2016 1/6 Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 4/2016 Kuusmiehentie 10 A 2 Marraskuu 00670 Helsinki Jäsenasiat puh. 050 567 6039 psso.jasenasiat(at)kolumbus.fi JUHLAVUOSI Olemme juuri aloittaneet reformaation

Lisätiedot

1/6. Hyvät sotaorposisaret ja veljet,

1/6. Hyvät sotaorposisaret ja veljet, 1/6 Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 3/2018 Taidemaalarinkatu 10 C 45 Syyskuu 00430 Helsinki 4.9.2018 Jäsenasiat puh. 050 567 6039 psso.jasenasiat(at)kolumbus.fi Hyvät sotaorposisaret ja veljet,

Lisätiedot

1. Yleistä Yhdistys on perustettu 28.4.2001, joten toimintavuosi on ollut yhdistyksen kolmastoista.

1. Yleistä Yhdistys on perustettu 28.4.2001, joten toimintavuosi on ollut yhdistyksen kolmastoista. Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 1 / 5 TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. Yleistä Yhdistys on perustettu 28.4.2001, joten toimintavuosi on ollut yhdistyksen kolmastoista. 2. Toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 3/2016 Kuusmiehentie 10 A Helsinki Jäsenasiat puh psso.jasenasiat(at)kolumbus.

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 3/2016 Kuusmiehentie 10 A Helsinki Jäsenasiat puh psso.jasenasiat(at)kolumbus. Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 3/2016 Kuusmiehentie 10 A 2 Elokuu 00670 Helsinki Jäsenasiat puh. 050 567 6039 psso.jasenasiat(at)kolumbus.fi Hyvät sotaorposisaret ja veljet! Syyskauden alkaessa

Lisätiedot

MENNEISYYS - TULEVAISUUDEN VOIMAVARA

MENNEISYYS - TULEVAISUUDEN VOIMAVARA Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 1/2016 Tammikuu Kuusmiehentie 10 A 2 00670 Helsinki Jäsenasiat puh. 050 567 6039 psso.jasenasiat(at)kolumbus.fi MENNEISYYS - TULEVAISUUDEN VOIMAVARA Yhdistyksemme

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 1/2017 Kuusmiehentie 10 A Helsinki Jäsenasiat puh psso.jasenasiat(at)kolumbus.

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 1/2017 Kuusmiehentie 10 A Helsinki Jäsenasiat puh psso.jasenasiat(at)kolumbus. 1/5 Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 1/2017 Kuusmiehentie 10 A 2 Helmikuu 00670 Helsinki Jäsenasiat puh. 050 567 6039 psso.jasenasiat(at)kolumbus.fi Kevättä kohti Maa hohtaa lumivaipassansa, /

Lisätiedot

Hyväksyttiin vuoden 2015 vuosikertomus ja tilinpäätös sekä vuoden 2016 toimintasuunnitelma ja talousarvio.

Hyväksyttiin vuoden 2015 vuosikertomus ja tilinpäätös sekä vuoden 2016 toimintasuunnitelma ja talousarvio. ---------------------------------------------------------------------------------------------------------. VUOSIKERTOMUS 2016 1. Yleistä Yhdistys on perustettu 28.4 2001, joten toimintavuosi on ollut yhdistyksen

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 2/2017 Kuusmiehentie 10 A Helsinki Jäsenasiat puh psso.jasenasiat(at)kolumbus.

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 2/2017 Kuusmiehentie 10 A Helsinki Jäsenasiat puh psso.jasenasiat(at)kolumbus. 1/6 Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 2/2017 Kuusmiehentie 10 A 2 Huhtikuu 00670 Helsinki Jäsenasiat puh. 050 567 6039 psso.jasenasiat(at)kolumbus.fi Tyhjän ruukun salaisuus Talven ruukku on lunta

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

1/6. Pääsiäinen. Hannu Niskanen ***** Vuosikokous

1/6. Pääsiäinen. Hannu Niskanen ***** Vuosikokous 1/6 Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 3/2019 Taidemaalarinkatu 10 C 45 Maaliskuu 00430 Helsinki 26.3.2019 Jäsenasiat puh. 050 567 6039 psso.jasenasiat1(at)gmail.com Pääsiäinen Kaukana pienen ihmisen

Lisätiedot

1. Yleistä Yhdistys on perustettu 28.4.2001, joten toimintavuosi on ollut yhdistyksen viidestoista.

1. Yleistä Yhdistys on perustettu 28.4.2001, joten toimintavuosi on ollut yhdistyksen viidestoista. l TOIMINTAKERTOMUS 2015 1. Yleistä Yhdistys on perustettu 28.4.2001, joten toimintavuosi on ollut yhdistyksen viidestoista. 2. Toimintasuunnitelman toteutuminen 3. Jäsenistö 4. Hallitus ja vastuualueet

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET PÄIVYSTYSAJAT TOIMISTOLLA Kuukauden ensimmäinen maanantai klo 12.00-14.00

Lisätiedot

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä JÄSENKIRJE 2/2015 1 Aurinkoista kevättä kaikille! Yhdistyksemme vuoden 2015 toinen jäsenkirje, ole hyvä. Kirjeessä vuoden toisen neljänneksen tapahtumat aikatauluineen sekä kerhojemme yhteystiedot. Lauantaina

Lisätiedot

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa!

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa! Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 28.2.2018 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Torstai 1.2. Senioritanssit, vet. Anja,

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

JOULUKUU Tervetuloa! Puh

JOULUKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Pien- ja alueryhmien toimintakertomukset 2013 s. 6. Kaverit-ryhmä Yhteyshenkilö Eila Lindegrön Liite1. Hengellinen piiri, Vetäjä Antti Kärjä Liite 2

Pien- ja alueryhmien toimintakertomukset 2013 s. 6. Kaverit-ryhmä Yhteyshenkilö Eila Lindegrön Liite1. Hengellinen piiri, Vetäjä Antti Kärjä Liite 2 Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Pien- ja alueryhmien toimintakertomukset 2013 s. 6 Kaverit-ryhmä Yhteyshenkilö Eila Lindegrön Liite1 Tapahtumia 4 kpl, kaverit ryhmän kokoukset sekä hallituksen ja pienryhmien

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 4/2017

Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 4/2017 1/6 Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry Jäsenkirje 4/2017 Kuusmiehentie 10 A 2 Marraskuu 00670 Helsinki Jäsenasiat puh. 050 567 6039 psso.jasenasiat(at)kolumbus.fi Toivon tähti Adventti tarkoittaa tulemista.

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

Infokirje

Infokirje Infokirje 2 23.8.2017 Tässä infokirjeessä: 1. Päivitettyä tietoa Nuuksion harjoituksesta ja esiintymisestä 2. Aapine-levy 3. Kuvapankki 4. Kirjoituksia Israelin-matkaraporttiin! 5. Allergia-, ruokavalio-

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA Olen Vantaan yrittäjänaisten uusi puheenjohtaja Anne Nurminen. Olen paljasjalkainen vantaalainen ja työskentelen oppimisen, arvioinnin ja monikielisyyden kentällä.

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4 / 2014

JÄSENTIEDOTE 4 / 2014 JÄSENTIEDOTE 4 / 2014 Kuva Jaana Boström: Alastaro 3.10.2014 Tuttujen tuvan edustalta Kuva Jaana Boström: Toimiston kaktus keräsi voimaa taloyhtiön pihalla aidan vieressä ja 23.10.2014 kukinta oli todella

Lisätiedot

OULUN SEUDUN SOTAORVOT ry:n toimintakertomus vuodelta 2014.

OULUN SEUDUN SOTAORVOT ry:n toimintakertomus vuodelta 2014. OULUN SEUDUN SOTAORVOT ry:n toimintakertomus vuodelta 2014. Yhdistys perustettu v.2002,joten oli kahdestoista(12) toimintavuosi. Toimintavuoden aikana eri tapahtumiin osallistui 1250 henk. tilanne 31.12.

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2015 ALAOSASTON VUOSIKOKOUS JOENSUUSSA Vuosikokouksen osanottajia Alaosaston vuosikokous pidettiin toimintasuunnitelman mukaisesti 31.3.2015 Joensuun Käpykankaan

Lisätiedot

KUUKAUDEN TAIDETEOS Markku Lukka Päivät eivät ole samanlaisia Öljyväri 2017

KUUKAUDEN TAIDETEOS Markku Lukka Päivät eivät ole samanlaisia Öljyväri 2017 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1.3.2019 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html KUUKAUDEN TAIDETEOS Markku Lukka Päivät eivät ole samanlaisia Öljyväri 2017 2 Johtokunta tiedottaa Viikkokirjeessä

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 2 Hyvä jäsen Nykyinen hallitus on toiminut kaksi vuotta, joten meillä on edessä syyskokouksessa 4.11.2015 toimihenkilöiden valinta vuosille

Lisätiedot

ALLEKIRJOITUKSET Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä

ALLEKIRJOITUKSET Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2011 11 ( 8 ) KIRKKOVALTUUSTO 12.1.2011 Aika Keskiviikko 12.1.2011 klo 19.00 20.10 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja 6-11 Jarmo Heinonen

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää

Lisätiedot

Jätä yhteystietosi ja lyhyt kuvaus omaishoitotilanteestasi niin saatamme ottaa piankin yhteyttä kummittelun merkeissä.

Jätä yhteystietosi ja lyhyt kuvaus omaishoitotilanteestasi niin saatamme ottaa piankin yhteyttä kummittelun merkeissä. OMAISHOITAJAT OPISKELIJOITA! Yhdistyksemme aloittaa yhteistyön TAMK:n kanssa ensi vuoden alussa. Hyvän yhteistyön toteutumiseksi tarvitsemme lisää omaishoitopareja ja perheitä, jotka ovat valmiit ottamaan

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Kevään 2011 ohjelma Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät: Astrokerho Kerho on avoin kaikille astrologiasta kiinnostuneille. Kerhossa opimme katsomaan astrologiselta kartalta

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU 6/2015. Kokousaika: Maanantai 21.9.2015 klo 17.30. Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302

KOKOUSKUTSU 6/2015. Kokousaika: Maanantai 21.9.2015 klo 17.30. Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302 KOKOUSKUTSU 6/2015 Kokousaika: Maanantai 21.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302 Saapuvilla olevat jäsenet: Varajäsenet: Käsiteltävät asiat: Metsämäki Ilari Saastamoinen

Lisätiedot

Mikäli numerosta ei vastata, jätä yhteistietosi merkkiäänen jälkeen vastaajaan, niin soitamme sinulle.

Mikäli numerosta ei vastata, jätä yhteistietosi merkkiäänen jälkeen vastaajaan, niin soitamme sinulle. Pohjois-Savon aivohalvausyhdistys ry JÄSENKIRJE 3/2013 Tulliportinkatu 25 B 2.krs. pihan puoli 70100 Kuopio 27.8.2013 Hyvät jäsenet Aurinkoinen, lämmin kesä alkaa olla muistoissamme. Toivon, että olette

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

OMAISHOITAJA, TULE RYHMÄÄN VIRKISTÄYTYMÄÄN, JAKAMAAN KOKEMUKSIA JA IRROITTAUTUMAAN ARJESTA

OMAISHOITAJA, TULE RYHMÄÄN VIRKISTÄYTYMÄÄN, JAKAMAAN KOKEMUKSIA JA IRROITTAUTUMAAN ARJESTA OULUNKYLÄN OMAISRYHMÄ JOKA TOINEN tiistai KLO 13.30-15.00 Oulunkylän Kirkko, Teinintie 10 Takkahuone 2 krs. OMAISHOITAJA, TULE RYHMÄÄN VIRKISTÄYTYMÄÄN, JAKAMAAN KOKEMUKSIA JA IRROITTAUTUMAAN ARJESTA Syksy

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019 Jäsentiedote 2/2019 Hyvä Maanpuolustusnainen Toivottavasti kaikki ovat saaneet viettää mukavan ja rentouttavan kesän. Tätä kirjoittaessani ilmassa on vielä kesän tuntua, vaikka ollaan jo virallisesti syksyssä.

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

AIKA TAPAHTUMA PAIKKA JA OSOITE

AIKA TAPAHTUMA PAIKKA JA OSOITE Vanhustenviikolla tapahtuu Vuonna 2013 vanhustenviikkoa vietetään sunnuntaista sunnuntaihin 6. 13.10.2013. Teemana on Hyviä vuosia Goda år! Vanhustenviikolla Espoon kaupunki järjestää monenlaisia senioreille

Lisätiedot

Tahko.com - Tapahtumia. Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai

Tahko.com - Tapahtumia. Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Sunnuntai 01.12.2019 Maanantai 02.12.2019 Tiistai 03.12.2019 Keskiviikko 04.12.2019 Torstai 05.12.2019 Perjantai 06.12.2019 Tahkon Talvikauden avajaiset Yleinen Tahkon talvikauden avajaisia vietetään perinteisesti

Lisätiedot

Syyskokous vahvisti kuluvan vuoden jäsenmaksuksi 15. Se maksetaan oheisen laskun mukaan 1.3.2012 mennessä.

Syyskokous vahvisti kuluvan vuoden jäsenmaksuksi 15. Se maksetaan oheisen laskun mukaan 1.3.2012 mennessä. HYVINKÄÄN REUMAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2012 Tienhaarankuja 12 A 6, 05820 Hyvinkää säilyttää. Muista HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA KAIKILLE JÄSENILLEMME! Hyvinkään Reumayhdistys ry toivottaa jälleen kaikille

Lisätiedot

Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä.

Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä. Pohjois-Savon AVH-yhdistys JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 52 (II kerros) 1/2016 70110 KUOPIO 15.1.2016 HYVÄT JÄSENET Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

Kiltauutiset 1/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 1/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 1/2016 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTIN KILLAN JÄSENILLE Killan vuosikokous pidetään Santahaminassa Perinnetalolla lauantaina 23.4.2016

Lisätiedot

Koska yhdistyksen toiminta jatkuu jälleen normaaliin tapaan, perimme jäsenmaksut kuluvalta vuodelta elokuun aikana.

Koska yhdistyksen toiminta jatkuu jälleen normaaliin tapaan, perimme jäsenmaksut kuluvalta vuodelta elokuun aikana. Etelä-Hämeen lihastautiyhdistys ry Jäsenkirje, heinäkuu 2017 Yhdistyksen toiminta jatkuu ALS-vertaistukitapaaminen Lahdessa Kutsu kolmen yhdistyksen kesäpäiville Lihastautiliiton fysioterapeutti Lahdessa

Lisätiedot

NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Maija Puolakanaho etunimi.sukunimi@naantali.fi

NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Maija Puolakanaho etunimi.sukunimi@naantali.fi Tammikuu 2016 NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Maija Puolakanaho etunimi.sukunimi@naantali.fi puh 0400 638 398 SAARISTOMARSSI Jo perinteeksi muodostunut saaristomarssi järjestetään lauantaista sunnuntaihin

Lisätiedot

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Jäsenlehti, jäsenkirje, jäseneuutiset..ihan miten haluat. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Joulu uusivuosi 2015

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html sunnuntai 8.11. ISÄNPÄIVÄLOUNAS KLUBILLA ISILLE, PERHEILLE, SUVULLE Koko perheen ja ystävien tilaisuus.

Lisätiedot

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Sovellettu kuntosali klo. 9-10 sekä klo.10-11. Ohjattua kuntosaliliikuntaa pienryhmässä. Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen kerho klo. 12, parittoman viikon

Lisätiedot

Taikinan kylän asukkaat

Taikinan kylän asukkaat Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2017

UUTISKIRJE HELMIKUU 2017 UUTISKIRJE HELMIKUU 2017 Satutunti Tervetuloa helmikuun satutunnille tiistaina 7.2.2017 klo 9.30. Isommilta ryhmiltä toivomme ennakkoilmoittautumista. Anne Bürkland puh. 09 8393 0805 anne.burkland@vantaa.fi

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

KONSERTIT VUONNA Kauneimmat joululaulut Temppeliaukion kirkko, Helsinki klo 18:00

KONSERTIT VUONNA Kauneimmat joululaulut Temppeliaukion kirkko, Helsinki klo 18:00 KONSERTIT VUONNA 2018 Kauneimmat joululaulut Temppeliaukion kirkko, Helsinki 6.1.2018 klo 18:00 Spirituaaleja jazzin hengessä Hyvinkään kirkko 4.2.2018 klo 18:00 Vapaa pääsy, ohjelma 10 euroa Hyväntekeväisyyskonsertti

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4 / 2013

JÄSENTIEDOTE 4 / 2013 JÄSENTIEDOTE 4 / 2013 OLE HYVÄ JA SÄILYTÄ Kuvat: Irma Ylenius HYVÄ JÄSEN! 24.10.2013 Uskomattoman kauniin syksyn jälleen on tullut aika kertoa sinulle loppuvuoden 2013 ja alkuvuoden 2014 tapahtumista.

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Tuomas Niskanen 050 5546531 kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat: Marja Salo 050 33 99 128

Lisätiedot

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla Ryhmäkalenteri Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla Kevät 2016 Lukijalle Tähän Ryhmäkalenteriin on koottu tietoa Kauhavan alueella toimivista ikäihmisille suunnatuista ryhmistä.

Lisätiedot

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 31.5.2019 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Keskiviikko 1.5. VAPPUPÄIVÄ - EI OHJELMAA!

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minien ryhmät on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Harjoituksiin sisältyy aina kuivaharjoittelua, jossa verrytellään, jumpataan ja

Lisätiedot

Ekskursiomatka Saksaan. LARADI ry 21.4.2016 23.4.2016

Ekskursiomatka Saksaan. LARADI ry 21.4.2016 23.4.2016 Ekskursiomatka Saksaan. LARADI ry 21.4.2016 23.4.2016 MATKAKOHTEINA - Meyer Werft - - EMS - - Lloyd Werft - - Fassmer - - HSVA - Laradi ry on vuodesta 1971 lähtien toiminut Suomen laivanrakennusinsinöörikunnan

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot