Oikeusministeri Johannes Koskinen

Transkriptio

1 Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (rahoitusvakuusjärjestelyt) Perustuslain 96 :n 2 momentin perusteella lähetetään eduskunnalle Euroopan yhteisöjen komission 27 päivänä maaliskuuta 2001 tekemä ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi rahoitusvakuusjärjestelyistä ja ehdotuksesta laadittu muistio. Helsingissä 17 päivänä toukokuuta 2001 Oikeusministeri Johannes Koskinen Lainsäädäntöjohtaja Marjut Jokela

2 2 OIKEUSMINISTERIÖ MUISTIO EU/040401/0307 EHDOTUS EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI RAHOITUSVAKUUSJÄRJESTELYISTÄ 1. Yleistä Rahoitusmarkkinoilla vakuuksien käyttö on yleistä. Vakuuksia käytetään erilaisissa rahoitusoikeustoimissa, niin tavanomaisessa antolainauksessa kuin arvopaperikaupassa, riskeiltä suojautumiseksi. Vakuusjärjestelyssä velvoitettu osapuoli, vakuuden antaja, antaa toiselle osapuolelle, vakuuden saajalle, omaisuutta velvoitteidensa täyttämisen turvaamiseksi. Jos vakuuden antaja laiminlyö velvoitteidensa täyttämisen, vakuuden saaja voi saada suorituksen vakuudesta. Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat vuonna 1998 direktiivin selvityksen lopullisuudesta maksujärjestelmissä ja arvopapereiden selvitysjärjestelmissä (98/26/EY, jäljempänä selvityksen lopullisuudesta annettu direktiivi). Direktiivin tarkoituksena on turvata maksujärjestelmien ja arvopaperien selvitysjärjestelmien toiminta järjestelmään osallistujan joutuessa maksukyvyttömyysmenettelyn kohteeksi. Direktiivillä pyritään siten vähentämään järjestelmäriskiä. Lisäksi direktiivi koske vakuuksia, joita annetaan järjestelmään osallistuttaessa tai joita annetaan jäsenvaltioiden keskuspankeille tai Euroopan keskuspankille niiden keskuspankkitoiminnassa. Selvityksen lopullisuudesta annettu direktiivi on yhteisön tasolla ainoa yksityisoikeudellinen säädös, jossa säädetään rahoitusmarkkinoilla käytettävistä vakuuksista. Soveltamisalaltaan direktiivi on kuitenkin rajoitettu, joten se ei koske rahoitusmarkkinoita yleisesti. Rajat ylittävään vakuuksien käyttöön liittyy siten edelleenkin oikeudellisia epävarmuustekijöitä. Jäsenvaltioiden säännökset vakuuden asettamisesta ja niistä toimista, joilla vakuuden asettaminen saatetaan kolmansia osapuolia sitovaksi, eroavat toisistaan. Sama koskee jäsenvaltioiden säännöksiä siitä, miten vakuutta kohdellaan maksukyvyttömyystilanteessa. Myöskään kysymys siitä, minkä maan lakia sovelletaan arvo-osuuksiin liittyviin esineoikeudellisiin kysymyksiin, ei ole selvä. Nämä epävarmuustekijät heikentävät Euroopan unionin markkinoiden tehokkuutta ja yhdentymistä. Vakuuksien käyttämisen oikeudelliset riskit ovat suuremmat rajat ylittävissä kuin puhtaasti kotimaisissa järjestelyissä. Euroopan yhteisöjen komission rahoituspalveluiden toimintasuunnitelmassa vakuuden rajat ylittävää käyttöä koskevan direktiivin antamista on pidetty yhtenä tärkeimmistä uudistuksista. Lissabonin Eurooppa-neuvostossa maaliskuussa 2000 valtion ja hallitusten päämiehet antoivat toimintasuunnitelmalle täyden hyväksyntänsä. Komissio asetti vuonna 1999 rahoitusalan asiantuntijoista koostuvan työryhmän selvittämään vakuuksien käyttöä rahoitusmarkkinoilla. Työryhmän työn pohjalta laadittiin asiakirja, jossa kuvataan ehdotettuja lainsäädäntötoimia. Hallitusten asiantuntijoista ja keskuspankkien edustajista koostuva komission työryhmä käsitteli asiakirjan ehdotuksia kesä-joulukuun välisenä aikana vuonna Komissio on tehnyt rahoitusvakuusjärjestelyjä koskevan direktiiviehdotuksen 27 maaliskuuta 2001 (KOM(2001) 168 lopullinen).

3 3 2. Ehdotuksen pääasiallinen sisältö Tarkoitus ja tavoitteet. Direktiiviehdotus yhdenmukaistaisi yhteisön tasolla keskeisimpiä rahoitusvakuusjärjestelyihin liittyviä säännöksiä. Ehdotuksen tarkoituksena on tiivistää Euroopan unionin rahoitusmarkkinoiden yhdentymistä ja tukea yhteisen rahapolitiikan häiriötöntä toimintaa talous- ja rahaliitossa. Direktiivillä tuettaisiin Euroopan yhteisön perustamissopimuksen artiklassa määrättyä pääomien vapaata liikkuvuutta ja 49 artiklassa määrättyä palvelujen tarjoamisen vapautta. Ehdotuksen tärkeimmät tavoitteet ovat: - varmistaa, että rahoitusvakuusjärjestelyjen tekeminen on tehokasta ja suhteellisen yksinkertaista; - varmistaa, että rahoitusvakuus voi perustua paitsi panttioikeuteen myös omistusoikeuteen; - varmistaa, että sopimukset, joiden nojalla vakuuden saajalla on oikeus käyttää panttioikeuteen perustuvaa rahoitusvakuutta aivan kuin vakuuden saajalla olisi siihen täysi omistusoikeus, ovat päteviä; - suojata rahoitusvakuusjärjestelyjä eräiltä maksukyvyttömyyttä koskevilta säännöksiltä, erityisesti niiltä, jotka rajoittavat rahoitusvakuusjärjestelyn tehokasta täytäntöönpanoa ja mahdollistavat vakuuden mitätöimisen, pätemättömäksi julistamisen tai peräyttämisen; sekä - luoda oikeusvarmuus siitä, mitä lakia sovelletaan esineoikeudellisiin kysymyksiin, kun rahoitusvakuutena käytetään arvoosuuksia tai käteistä. Oikeusperusta. Direktiiviehdotus on tärkeä sisämarkkinoiden toiminnan kannalta. Sen oikeusperusta on Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksen 95 artikla, jolloin noudatettaisiin perustamissopimuksen 251 artiklassa säädettyä yhteispäätösmenettelyä. Soveltamisala. Ehdotuksen 1 artiklan mukaan direktiivi säätäisi rahoitusvakuusjärjestelyistä. Direktiivi koskisi paitsi rajat ylittäviä myös kansallisia vakuusjärjestelyjä. Osapuolet voivat olla jäsenvaltiosta tai yhteisön ulkopuolisesta valtiosta. Direktiiviä sovellettaisiin 2 artiklassa määritellyt tunnusmerkit täyttävään rahoitusvakuusjärjestelyyn. Rahoitusvakuusjärjestelyn tulee olla kirjallinen tai todistettavissa kirjallisesti ja sen tulee olla vakuuden antajan allekirjoittama tai tämän puolesta allekirjoitettu. Lisäksi rahoitusvakuusjärjestelyn tulee sisällöltään täyttää tietyt vaatimukset. Järjestelyssä tulee yksilöidä rahoitusvakuus sekä kuvata järjestelyyn liittyvät rahoitusvelvoitteet. Rahoitusvelvoitteet voivat olla myös tulevaisuudessa syntyviä taikka ehdollisia, kuten johdannaisiin perustuvia. Sen mukaan, mistä rahoitusvakuusjärjestelystä sekä rahoitusvakuudesta on kyse, järjestelyssä tulee myös määrätä, miten rahoitusvakuus toimitetaan, siirretään, pidetään hallussa tai merkitään niin, että se sitoo myös järjestelyyn osallistumattomia osapuolia. Direktiiviä ei pääsääntöisesti sovellettaisi ennen kuin rahoitusvakuus olisi tosiasiallisesti toimitettu järjestelyssä määrätyin tavoin. Lisäksi rahoitusvakuusjärjestelyn osapuolten tulee olla jokin seuraavista: - viranomainen tai keskuspankki, - valvonnan alainen rahoituslaitos tai - muu kuin luonnollinen henkilö, jonka pääomapohja (omat varat) ylittää 100 miljoonaa euroa tai jonka bruttovarallisuus ylittää miljardi euroa rahoitusvakuuden toimittamishetkellä. Määritelmät. Määritelmiä selvitetään direktiiviehdotuksen 3 artiklan 1 kohdan lukuisissa alakohdissa (a-s). Seuraavassa selostetaan lyhyesti keskeisimpien määritelmien sisältöä. 'Rahoitusvakuusjärjestelyllä' tarkoitettaisiin omistusoikeuteen tai panttioikeuteen perustuvaa rahoitusvakuusjärjestelyä (a alakohta). 'Omistusoikeuteen perustuva rahoitusvakuusjärjestely' merkitsisi takaisinostosopimusta tai järjestelyä, jossa vakuuden antaja siirtää rahoitusvakuuden omistusoikeuden vakuuden saajalle järjestelyyn liittyvien velvoitteiden täyttämisen turvaamiseksi (b alakohta). 'Takaisinostosopimus' tarkoittaa sopimusta, jossa vakuuden antaja myy rahoitusvälineitä tai niihin liittyviä oikeuksia vakuuden

4 4 saajalle ehdoin, että vakuuden antaja tiettynä tulevana ajankohtana ostaa ja vakuuden saaja myy vastaavat rahoitusvälineet määriteltyyn hintaan (d alakohta). 'Panttioikeuteen perustuva rahoitusvakuusjärjestely' on määritelty järjestelyksi, jossa vakuuden antaja panttaa rahoitusvakuuden vakuuden saajalle järjestelyyn liittyvien velvoitteiden täyttämiseksi (c alakohta). 'Rahoitusvakuus' käsittäisi käteisen rahan sekä rahoitusvälineet (g alakohta). 'Rahoitusvälineillä' tarkoitettaisiin osakkeita ja niitä vastaavia arvopapereita, joukkovelkakirjalainoja ja muita arvopaperisoituja velkasitoumuksia, jotka ovat siirtokelpoisia pääomamarkkinoilla, sekä kaikkia muita arvopapereita, joilla tavallisesti käydään kauppaa ja joita voidaan merkitä tai vaihtaa taikka jotka mahdollistavat maksun käteisellä. Lisäksi sijoitusrahasto-osuudet, rahamarkkinavälineet sekä edellä mainittuihin liittyvät oikeudet olisivat rahoitusvälineitä (h alakohta). 'Arvo-osuusvakuus' koskisi edellä tarkoitettuja rahoitusvälineitä, joihin kohdistuvat oikeudet merkitään rekisteriin tai tilille (j alakohta). Direktiivissä määriteltäisiin myös käsitteet 'likvidaatiomenettely' (o alakohta) ja 'tervehdyttämistoimenpiteet' (p alakohta). Myös 'täytäntöönpanoon oikeuttava tapahtuma' on määritelty (q alakohta). 'Käyttöoikeus' merkitsisi vakuuden saajan oikeutta käyttää panttioikeuteen perustuvan rahoitusvakuusjärjestelyn nojalla saamaansa rahoitusvakuutta ja määrätä siitä ikään kuin vakuuden saajalla olisi siihen täysi omistusoikeus (r alakohta). Lisäksi direktiivissä määriteltäisiin 'sulkeutuvaa nettoutusta' koskeva käsite (s alakohta). Rahoitusvakuusjärjestelyn muodolliset vaatimukset. Direktiiviehdotuksen 4 artiklan mukaan jäsenvaltiot eivät voi edellyttää rahoitusvakuusjärjestelyn tekemiseltä, pätevyydeltä, sitovuudelta kolmansia kohtaan sekä täytäntöönpano- ja todistelukelpoisuudelta muita muodollisia vaatimuksia kuin mitä 2 artiklassa säädetään. Kyseisessä artiklassa säädetään rahoitusvakuuden hallinnan luovuttamisesta sekä kirjauksista, joilla yleisesti toteutetaan esineoikeudellinen julkivarmistus. Säännöksessä on lisäksi lueteltu esimerkkejä muodollisuuksista, joita jäsenvaltiot eivät voisi edellyttää. Näitä ovat muun muassa asiakirjan laatiminen määrätyssä muodossa tai määrätyllä tavalla, virallisen tai julkisen elimen suorittama kirjaaminen tai rekisteröinti julkiseen tai yksityiseen rekisteriin sekä ilmoittaminen sanomalehdessä tai muutoin. Rahoitusvakuusjärjestelyn täytäntöönpano. Direktiiviehdotuksen 5 artikla koskisi rahoitusvakuusjärjestelyn täytäntöönpanoa ja maksukyvyttömyysmenettelyjä koskevan lainsäädännön vaikutuksia täytäntöönpanoon. Täytäntöönpanoon oikeuttavan tapahtuman sattuessa vakuuden saaja olisi oikeutettu myymään pantatut rahoitusvälineet viivytyksettä. Vakuuden saaja ei siten olisi velvollinen ilmoittamaan myyntiaikomuksestaan etukäteen, hankkimaan myynnille tuomioistuimen tai viranomaisen lupaa, myymään omaisuutta julkisella huutokaupalla tai muulla määrätyllä tavalla taikka odottamaan muun lisäajan kulumista. Pantatun käteisen vakuuden saaja taas olisi oikeutettu kuittaamaan tai käyttämään muutoin rahoitusvelvoitteiden täyttämiseen ilman velvollisuutta ilmoittaa tästä etukäteen. Täytäntöönpanotapahtuman sattuessa tulisi myös sulkeutuvan nettoutuksen olla mahdollinen ilman ennakkoilmoitusta. Säännösehdotus edellyttää jäsenvaltioiden varmistavan, että vakuuden saaja voi panna rahoitusvakuusjärjestelyn täytäntöön likvidaatiomenettelystä tai tervehdyttämistoimenpiteistä riippumatta. Direktiivi ei kuitenkaan estäisi sovellettavaa lakia edellyttämästä, että rahoitusvakuuden täytäntöönpano ja arvostus tulee tapahtua kaupallisesti tarkoituksenmukaisella tavalla. Panttioikeuteen perustuvan rahoitusvakuuden käyttöoikeus. Käyttöoikeus on määritelty 3 artiklan 1 kohdan r alakohdassa vakuuden saajan oikeudeksi käyttää panttioikeuteen perustuvan rahoitusvakuusjärjestelyn nojalla saamaansa rahoitusvakuutta ja määrätä siitä ikään kuin vakuuden saajalla olisi siihen täysi

5 5 omistusoikeus. Joissakin jäsenvaltioissa vakuuden saaja voi käyttää vakuutta antamalla sen edelleen vakuudeksi kolmannelle osapuolelle sillä ehdolla, että alkuperäisen vakuuden antajan oikeuksia kunnioitetaan. Alkuperäisellä vakuuden antajalla on tällöin oikeus saada vakuus takaisin lainan tultua maksetuksi. Toisissa jäsenvaltioissa vakuuden antaja voi antaa vakuuden saajalle oikeuden käyttää pantattua omaisuutta aivan kuin vakuuden saaja olisi vakuuden omistaja, mikä mahdollistaa esimerkiksi vakuuden myymisen. Komissio ehdottaa käyttöoikeutta koskevaa 6 artiklaa selkeän lainsäädännöllisen järjestelmän luomiseksi ja markkinoiden likviditeetin lisäämiseksi. Komission mukaan pantatun rahoitusvakuuden käyttöoikeus hyödyttäisi paitsi vakuuden saajaa myös vakuuden antajaa, sillä jos vakuuden saaja voisi taloudellisesti hyödyntää vakuutta, vakuuden saajalla olisi mahdollisuus tarjota edullisempia rahoitusehtoja vakuuden antajalle. Direktiiviehdotuksen 6 artiklan mukaan käytettyään pantatun rahoitusvakuuden käyttöoikeutta vakuuden saajalle syntyisi velvollisuus siirtää vastaava vakuus rahoitusvakuusjärjestelyn piiriin tai, jos vakuuden antaja olisi täyttänyt velvoitteensa, palauttamaan vastaavat rahoitusvälineet vakuuden antajalle. Saman artiklan mukaan rahoitusvakuusjärjestelyn piiriin siirretty rahoitusvakuus olisi saman rahoitusvakuusjärjestelyn alainen kuin alkuperäinenkin vakuus. Sovellettaessa jäsenvaltion säännöksiä, joiden mukaan oikeustoimi voidaan katsoa mitättömäksi tai se voidaan julistaa pätemättömäksi taikka peräyttää oikeustoimen tekemisen ajankohdan vuoksi, vastaava rahoitusvakuus katsotaan toimitetuksi sinä ajankohtana, jona alkuperäinen vakuus siirrettiin. Siten esimerkiksi takaisinsaannin mahdollisuuksia arvioitaessa ja takaisinsaannin määräpäivää määriteltäessä palautettu vakuus rinnastettaisiin alkuperäiseen vakuuteen ikään kuin vakuutta ei olisi lainkaan välillä vaihdettu. Omistusoikeuteen perustuva rahoitusvakuusjärjestely. Direktiiviehdotuksen 7 artikla edellyttää, että jäsenvaltiot tunnustavat rahoitusvakuuden omistusoikeuden siirtymisen omistusoikeuteen perustuvassa rahoitusvakuusjärjestelyssä. Tarkoituksena on varmistaa se, etteivät jäsenvaltioiden tuomioistuimet arvioisi omistusoikeuteen perustuvia rahoitusvakuusjärjestelyjä panttioikeutta koskevien säännösten mukaisesti. Jos panttioikeuden edellytykset eivät täyty, rinnastus sisältää riskin omistusoikeuden siirtoon perustuvan vakuusoikeuden pätemättömyydestä. Sulkeutuva nettoutus. Jäsenvaltioiden edellytetään 8 artiklan mukaan myös tunnustavan, että sulkeutuvaa nettoutusta koskeva ehto on voimassa likvidaatiomenettelystä tai tervehdyttämistoimenpiteistä taikka muusta vallintarajoituksesta huolimatta. Eräiden maksukyvyttömyyssäännösten soveltamisen poissulkeminen. Alkuperäisen vakuuden toimittamisen jälkeenkin vakuuden saajan vakuusjärjestelyyn liittyvät riskit voivat eri syistä vaihdella. Vakuuden arvo, kuten myös vakuuden antajan luottoluokitus, voivat muuttua. Vakuusjärjestelyissä tällaisilta riskeiltä voidaan pyrkiä suojautumaan esimerkiksi lisävakuutta koskevin ehdoin. Toisaalta vakuuden antajalle voi olla tärkeää, että vakuuden antaja voi vaihtaa rahoitusvakuuteen kuuluvaa omaisuutta vakuusjärjestelyn aikana. Direktiiviehdotuksen 9 artikla edellyttää, että likvidaatiomenettely tai tervehdyttämistoimenpiteet eivät vaikuta taannehtivasti rahoitusvakuusjärjestelyssä määriteltyihin osapuolten oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Jos rahoitusvakuusjärjestelyssä on sovittu, että vakuuden antaja on velvollinen asettamaan rahoitusvakuuden tai lisärahoitusvakuuden taikka että vakuuden antaja on oikeutettu korvamaan rahoitusvakuuden vaihtamalla sen samanarvoiseen vakuuteen, tällaista vakuuden asettamista ei pidetä mitättömänä, pätemättömänä tai peräytettävänä sen vuoksi, että vakuus on asetettu tiettynä määräaikana ennen likvidaatiomenettelyn tai tervehdyttämistoimenpiteiden aloittamista tai ennen tällaisen menettelyn tai tällaisten

6 6 toimenpiteiden yhteydessä tehtävän päätöksen antamista. Ehdotus merkitsisi siten tällaisen rahoitusvakuuden suojaamista takaisinsaannin riskiltä. Sovellettava laki. Direktiiviehdotuksen 10 artikla määrittelisi, minkä maan lakia sovellettaisiin esineoikeudellisiin kysymyksiin, jotka liittyvät arvo-osuuksien tai käteisen käyttämiseen rahoitusvakuutena. Sovellettava laki ratkaisisi muun muassa rahoitusvakuuden luomiseen, sitovuuteen suhteessa kolmansiin sekä täytäntöönpanoon liittyvät kysymykset. Ehdotuksen mukaan edellä mainittuihin kysymyksiin sovellettaisiin sen maan lakia, jossa pidetylle tilille arvo-osuus- tai käteisvakuutta koskevat merkinnät tehdään. Se, missä tällaista tili pidetään, määriteltäisiin tiliä pitävän välittäjän sijainnin avulla. Viittauksella sovellettavaan lakiin tarkoitettaisiin asianomaisen maan voimassa olevaa kansallista lakia. Ehdotus laajentaisi selvityksen lopullisuudesta annetun direktiivin 9 artiklan 2 kohdassa säädetyn periaatteen sovellettavaksi yleisesti rahoitusvakuuksiin. Lainvalinnan määrittäminen on katsottu Euroopan unionia laajemminkin tärkeäksi, sillä Haagin kansainvälinen yksityisoikeuden konferenssi on ryhtynyt laatimaan konventiota, joka määrittelisi, minkä valtion lakia sovellettaisiin esineoikeudellisiin kysymyksiin liittyen arvopapereiden ja arvoosuuksien vaihdantaan. Konventio koskisi järjestelmiä, joissa arvopapereita ja arvoosuuksia hallitaan välillisesti moniportaisessa ketjussa ja joissa niihin liittyvät oikeudet merkitään välittäjän pitämälle omaisuudenhoitotilille. Kynnysarvojen päivittäminen. Ehdotuksen 11 artiklan mukaan komissio päivittää 2 artiklan 4 kohdan c alakohdan pääomapohjaa ja bruttovarallisuutta koskevat kynnysarvot markkinakäytännön kehityksen mukaisesti. Komitea. Ehdotetun 12 artiklan mukaan komissiota avustamaan perustettaisiin arvopaperikomitea. 3. Vaikutukset Suomen lainsäädäntöön ja talouteen Vaikutukset Suomen lainsäädäntöön. Direktiiviehdotuksen vaikutuksia Suomen lainsäädäntöön on asian käsittelyn tässä vaiheessa vaikea kokonaisuudessaan arvioida. Useat ehdotukset edellyttäisivät muutoksia kansalliseen lainsäädäntöömme. Vaikutuksia lainsäädäntöön rajoittaisi kuitenkin se, että direktiiviehdotuksen soveltamisala ei olisi yleinen, sillä se koskisi vain tietynlaisia vakuuksia ja osapuolia. Tosin soveltamisalaltaan rajoitetulla lainmuutoksella voi silti olla heijastusvaikutuksia yleislainsäädäntöön. Direktiiviehdotus edellyttää, etteivät jäsenvaltiot aseta rahoitusvakuusjärjestelylle muita muodollisia edellytyksiä kuin mitä direktiivissä on säädetty. Ehdotetut muodolliset vaatimukset eivät vaikuttaisi aiheuttavan ongelmia Suomen lainsäädännön kannalta. Ongelmalliselta ei periaatteessa vaikuta myöskään lainvalintaa koskeva ehdotus, joka lähinnä selventäisi nykytilaa. Ehdotus määrittäisi nykyistä tarkemmin sen, missä maassa arvo-osuuksia koskevan rekisterin tai tilin katsotaan sijaitsevan. Kysymys koskee vain niitä arvo-osuuksia, joita koskevia kirjauksia ei tehdä arvo-osuusrekisteriin, vaan jotka ovat omaisuudenhoitotilillä asiamiehen hoidossa. Muut ehdotukset vaikuttaisivat edellyttävän edellä mainittuja merkittävämpiä muutoksia lainsäädäntöömme eivätkä ne välttämättä olisi aivan ongelmattomia. Ehdotus siitä, että rahoitusvakuusjärjestely tulisi voida täytäntöönpanna nopeasti ja tehokkaasti likvidaatiomenettelystä riippumatta, ei lähtökohtaisesti olisi ristiriidassa Suomen konkurssilainsäädännön kanssa. Erityisesti konkurssissa vakuuden saajalla on perinteisesti ollut vahva asema, johon kuuluu oikeus realisoida vakuus maksukyvyttömyysmenettelystä riippumatta. Valmisteilla olevassa konkurssisäännön uudistuksessa on tosin pohdittu eräitä muutoksia vakuuden saajan täytäntöönpanoa koskeviin oikeuksiin, mutta niitä ei ole ajateltu sovellettaviksi julkisen kaupankäynnin kohteena oleviin arvopapereihin. Rahoitusvakuusjärjestelyn nopea täytäntöönpano tervehdyttämistoimenpiteistä

7 7 riippumatta ei sen sijaan periaatteessa sopisi yhteen yrityksen saneerauksesta annetun lainsäädännön ja sen tavoitteiden kanssa. Yrityksen saneerauksessa perintä- ja täytäntöönpanorajoitukset koskevat lähtökohtaisesti kaikkia velkojia, myös vakuuden saajia. Rahoitusvakuuden realisointi voi myös vaarantaa yrityksen saneerauksen onnistumisen, jos vakuus on saneerauksen kannalta keskeistä omaisuutta, kuten tytäryhtiön osakkeita. Suomen lainsäädäntö ei tunne ehdotuksen 6 artiklassa tarkoitettua pantatun vakuuden käyttöoikeutta. Suomessa vakuuden saajalla ei ole oikeutta määrätä vakuudesta eikä irrottaa sitä päävelasta. Vakuuden saajalla ei siten ole oikeutta esimerkiksi myydä vakuudeksi annettua omaisuutta muutoin kuin erääntyneen velan maksamista varten. Vakuuden saaja voi kuitenkin ilman vakuuden antajan suostumustakin siirtää velan siihen liittyvine vakuuksineen kolmannelle. Ehdotettu käyttöoikeus edellyttäisi vakuuden alkuperäisen ja uuden omistajan aseman asianmukaista järjestämistä. Ehdotus omistusoikeuteen perustuvan rahoitusvakuusjärjestelyn tunnustamisesta edellyttäisi niin ikään lainsäädännöllisiä muutoksia. Myös ehdotus sulkeutuvasta nettoutuksesta merkitsisi nettoutuksen hyväksymistä nykyistä laaja-alaisemmin. Ehdotus eräiden maksukyvyttömyyssäännösten soveltamatta jättämisestä merkitsisi Suomessa sitä, että rahoitusvakuutta, lisärahoitusvakuutta ja vaihdettua vakuutta suojattaisiin takaisinsaannin riskiltä. Takaisinsaantilainsäädäntömme ei suojaa vanhasta velasta annettua uutta vakuutta. Ilman poikkeussääntelyä takaisinsaantiriski koskisi siten lisärahoitusvakuutta sekä vaihdettua rahoitusvakuutta. Selvityksen lopullisuudesta annetussa direktiivissä säädetään takaisinsaantisuojasta, mutta tämä perustuu järjestelmäriskin poistamiseen. Takaisinsaantisuojalle tulisi olla painavat perusteet, jotta poikkeusta yleisistä maksukyvyttömyyssäännöksistä voitaisiin pitää hyväksyttävänä. Vaikutukset talouteen. Rahoitusvakuusjärjestelyihin liittyvien oikeudellisten epävarmuustekijöiden vähentäminen tehostaa ja vakauttaa Euroopan rahoitusmarkkinoita. Myös mahdollisuudet harjoittaa rajat ylittävää liiketoimintaa sisämarkkinoilla lisääntyvät ja Euroopan rahoitusmarkkinoiden kilpailukyky parantuu. Direktiiviehdotus myös parantaa rahoitusmarkkinoiden likviditeettiä ja vähentää volatiliteettia, jolloin sijoittajat voivat ostaa ja myydä arvopapereita helpommin käypään hintaan. Nämä edut hyödyttäisivät myös Suomen rahoitusmarkkinoita. Tosin se, että ehdotuksen mukaan direktiiviä sovelletaan vain tietynlaisiin osapuoliin, rajoittaisi näiden vaikutusten ulottuvuutta. 4. Valtioneuvoston kanta Valtioneuvosto pitää direktiiviehdotusta ja sen tavoitteita periaatteessa kannatettavina. Valtioneuvosto pitää tarpeellisena sitä, että rahoitusmarkkinoilla käytettäviin vakuuksiin liittyviä oikeudellisia epävarmuustekijöitä vähennetään. On tärkeää, että rahoitusmarkkinoilla toimivat osapuolet voivat vakuuksia käyttäessään tietää, millaiset rahoitusvakuusjärjestelyt ovat jäsenvaltioissa hyväksyttyjä. Osapuolten tulee myös tietää, mitä toimia heidän tulee tehdä, jotta rahoitusvakuusjärjestely on muodoltaan ja sisällöltään pätevä sekä sitoo kolmansia osapuolia riippumatta siitä, onko järjestely kotimainen vai liittyykö siihen rajat ylittäviä piirteitä. Tarpeettoman raskaita tai turhia vakuusjärjestelylle tai vakuuden täytäntöönpanolle asetettuja vaatimuksia on tarkoituksenmukaista rajoittaa. Myös lainvalintaa koskeva säännös selkeyttäisi nykytilaa siitä, minkä maan laki ratkaisee esineoikeudelliset kysymykset liittyen arvoosuuksien ja käteisen käyttöön vakuutena. Valtioneuvoston mielestä asian valmistelun yhteydessä on tärkeä ottaa huomioon, miten ehdotukset sopivat yhteen kansallisen lainsäädäntömme kanssa sekä millaisia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia direktiivillä siihen olisi. Erityisesti pantatun rahoitusvakuuden käyttöoikeutta, rahoitusvakuusjärjestelyn nopeaa täytäntöönpanoa ja takaisinsaantisuojaa koskevia ehdotuksia ja niiden vaikutuksia

8 8 olisi arvioitava yleisen vakuus- ja maksukyvyttömyyslainsäädäntömme kannalta.