Namibian luterilaisen kirkon (ELCIN) työ
|
|
- Väinö Hovinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Namibian luterilaisen kirkon (ELCIN) työ Kumppani Namibian Evankelisluterilainen kirkko (ELCIN) Hankkeen kuvaus Namibian Evankelisluterilainen kirkko itsenäistyi vuonna Sillä on yli jäsentä ja yli 134 seurakuntaa, jotka toimivat koko maan alueella. Seurakuntalaiset rahoittavat seurakuntien toiminnan mm. maksamalla pappien palkat. Hallinnollisesti kirkko on jaettu kahteen hiippakuntaan: Itäinen ja läntinen hiippakunta. Hiippakuntien talous muodostuu seurakunnilta saadusta rahoituksesta. Lähetysseura on mukana tukemassa kirkon yhteisiä toimintamuotoja, joiden rahoitukseen seurakuntalaisilta saatu tuki ei vielä riitä. Hankkeen toiminnot raportointiaikana Windhoekin päiväkodit (ELCIN Early Childhood Development) Namibian pääkaupungin ns. Katuturan asuinalueella sijaitsevissa kirkon päiväkodeissa toiminta on jatkunut vilkkaana ja innostuneena. Lapsia päiväkodeissa on paljon, sillä vanhemmat haluavat antaa lapsilleen jo pienestä pitäen mahdollisimman turvallisen ja hyvän ympäristön, missä he saavat ohjausta kristillisiin arvoihin. Lasten tulee käydä päiväkotia, jotta he voivat päästä valtion esikouluun. Päiväkotien opetusohjelma on monipuolinen sisältäen laulua, leikkiä, laskemista, lukemista, kirjoittamista, piirtämistä, ympäristöoppia, uskontoa ja englantia kunkin oppilaan ikäkausi huomioiden. Oppilaat ovat yleensä jaettu kolmeen ikäryhmään. Yhteensä näissä kolmessa päiväkodissa, Hosianna, Emmanuel ja Toivo Tirronen, on noin 250 lasta. Retkiä luontoon ja ympäristöön, lentokentälle, rautatieasemalle jne. pyritään järjestämään mahdollisuuksien mukaan. Diakonialapsi Maria Ndinelao Joy Haukongo tulee Hosiannapäiväkotiin 1
2 Emmanuel päiväkodin Elisabet Shikuma on mesteri pyörittämään hulahulavannetta Namibiassa esikoulutoiminta on ollut voimakkaassa kehitysvaiheessa ja opetusministeriön taholta edellytetään, että opettajat pitävät ammattitaitoaan yllä. Opettajat kouluttautuvat jatkuvasti, kukin omasta lähtötasostaan lähtien. Marraskuussa 2016 kutsuttiin kustakin päiväkodista henkilökuntaa osallistumaan Helsingin diakonissalaitoksen järjestämään kirkko ja yhteiskunta (The church and the society) seminaariin. Kussakin päiväkodissa on 5 lasta kummituella. Heidät on valittu sosiaalisin perustein. Heissä on sekä tyttöjä että poikia. Päiväkodin teemat lukuvuoden aikana ovat seuraavat: Minä, perheeni, kotini, kouluni, Namibia, kasvit, eläimet, sairaala, kuljetus, kaupankäynti ja kommunikaatio. Niitä käsitellään kullekin ikätasolle sopivasti leikkien, laulaen ja keskustellen. Opiskelijatyö Windhoekissa tehdään työtä yliopisto-ja korkeakouluopiskelijoiden parissa. Opiskelijatyön koordinaattori pastori Isak Malua näkee työnsä missiona vahvistaa kristillistä kasvatusta opiskelijoiden keskuudessa ja tehdä evankeliumi heille tiettäväksi. Työtä tehdään Namibian yliopiston eri kampuksilla, Namibian teknisellä yliopistolla sekä yksityisillä yliopistoilla. Suomesta kävi vieraana lokakuulla KIT-koordinaattori Juri Veikkola. Hän vieraili kaikissa kolmessa päiväkodissa. Hän tapasi myös opiskelijatyön pastorin Isak Maluan. 2
3 Hankkeen tulokset ja vaikutukset raportointiaikana Windhoekin päiväkodit Puurokattilan putsausta Hosianna-päiväkodissa Päiväkodit toteuttivat opetusministeriön vahvistaman opetusohjelman mukaista opetusta. Opetus sisältää matematiikan, luonnontieteiden, uskonnon, liikunnan ja taideaineiden opetusta. Tämän lisäksi päiväkodeissa on päivittäistä hengellistä opetusta ja toimintaa mm. aamuhartaudet, ruokarukoukset ja laulutuokiot. Päiväkodeissa lapset ovat saaneet turvallisen ympäristön leikkiin, lauluun ja oppimiseen. Päiväkotityön ilonaiheita: Iloa tuottaa kuulla viestejä vanhemmilta, miten lapset kouluun mentyään ovat saaneet tunnustusta osaamisestaan. Heille on ensimmäisen lukukauden jälkeen myönnetty kunniamainintoja mm. luonnontieteen ja matematiikan asioiden oppimisesta. Ensimmäiset esikoululaiset, jotka aloittivat Hosianna Child Care of ELCINissä vuonna 2002, ovat päässeet jatko-opintoihin Namibian yliopistoon. Pitkin matkaa kuuluu hyvää viestiä siitä, että englanninkielinen päiväkotiopetus on avittanut koulutiellä eteenpäin. Hyvä päiväkoti on first step to the academic success, ensimmäinen askel akateemiseen menestykseen. Opiskelijoita ja harjoittelijoita on riittänyt päiväkoteihin, Toivo Tirronen päiväkodissa on ollut kaksi vapaaehtoista nuorta saksalaisen luterilaisen kirkon kautta viikoittain opettamassa. Samaisesta päiväkodista on valittu kaksi opettajaa viikoittaiseen koulutukseen, jota saksalainen yhteisö järjestää ja tukee. Päiväkotityön haasteena on mm. se, että kun päiväkodin johto vaihtuu, nimenkirjoitusoikeuksien ajan tasalle saattaminen pankissa on kankeaa. Uusi johtaja kokee, että hänen kätensä ovat sidotut kun hän ei pysty tekemään tarvittavia hankintoja riittävän sujuvasti. Toinen käytännön ongelma on, että yhdessä päiväkodissa vesilasku on kohtuuttoman suuri, kun ei ole hoksattu anoa poikkeusta. Hinta nousee tällöin helposti moninkertaiseksi. Aron Tangi Heita 5v. Hosiannapäiväkodista Opettajilla on tarve hakeutua valtiolta kouluihin, koska siellä on parempi palkka. 3
4 Tällä hetkellä ne kirkon päiväkotien opettajat, joilla on riittävä koulutus, saavat osan palkastaan valtiolta. Hakuprosessit ja kouluttautuminen jopa työpäivien aikana tuntuvat olevan jatkuvasti käynnissä ja se tuo epävarmuutta ilmapiiriin. Palkkaneuvottelut kirkon johdon kanssa ovat edelleen avoinna. Graduation-juhla kouluun meneville järjestettiin kaikissa päiväkodeissa Tarjolla oli ruokaa, kakkua ja juotavaa sekä lasten esityksiä. Vanhempia oli runsaasti läsnä. Toivo Tirrosessa ja Hosiannassa juhlallisuudet olivat sisätiloissa, Emmanuelissa isossa luokkatilassa. Hosiannassa graduoituja oli 14 ja Emmanuelissa 25, Toivo Tirrosessa 18 lasta eli yhteensä 57 lasta. Emmanuel-päiväkodin graduation kulkue , johdossa päiväkodin johtaja Annastasia Mwira Diakonialapsia haastateltiin, ja kysyttiin, että mistä he pitävät päiväkodissa. Vastaukset olivat: pidän leikkimisestä nukeilla ja palikoilla, hyppynarulla hyppäämisestä, jalkapallon pelaamisesta, renkaiden pyörityksestä, nimeni kirjoittamisesta, laskemisesta ja numeroiden kirjoittamisesta. Kavereiden, joita jokaisella oli moniakin, kanssa on kiva pyörittää hulahula-vanteita, kiikkua ja laskea liukumäkeä. Mieliaineet ovat kirjoittaminen (oma nimi ja kirjaimet), piirtäminen, matematiikka ja laskeminen (numeroiden 1-10 kirjoittaminen) ja musiikki. Opiskelijatyö Oppilaitoksissa on pidetty jumalanpalveluksia kerran viikossa sekä konfirmaatio-opetusta. Konfirmaatiossa pääkampuksella konfirmoitiin 24 opiskelijaa ja Khomasdalissa 6 eli yhteensä konfirmoitiin 30 opiskelijaa. 4
5 Tekstinluvussa yliopisto-opiskelijat Saara Kanana ja Rosalia Kapenda yhdessä Pastori Isak Maluan kanssa Hartaustilaisuuksia ja sieluhoitomahdollisuus on järjestetty halukkaille sekä Namibian yliopistolla, Teknisellä yliopistolla että yliopiston muilla kampuksilla. Hengellistä ohjausta on annettu yksityisesti sekä tytöille että pojille. Rukouspiiri on pidetty perjantaisin. 8.9 pidettiin yhteinen illanvietto anglikaaniopiskelijoiden (ANSOC) kanssa opiskelijat osallistuivat Hosianna seurakunnan ja 2.10 Emmanuelin seurakunnan jumalanpalvelukseen. Tavoitteena oli linkittyä paikallisseurakuntaan ja tutustua samalla ELCINin tavalliseen toimintaan ja liturgiaan. Raamattupiireissä lauantaisin pitkin vuotta on käsitelty seuraavia aihepiirejä: Raamatun lukeminen ja erilaiset tulkintatavat, Minä olen Herra sinun Jumalasi, Armo, Miten ja missä tilanteissa, käytämme Jumalan nimeä oikein? Opetuslapseus ja todistaminen, Rukous (Matt. 7:7,8 ), 10 käskyä, Armolahjat (1. Kor 12), Kielen hallitseminen, Synnintunnustus ja-päästö, Liturgia ja jumalanpalvelus, Paastoaminen, Luterilainen identiteetti sekä kaste, konfirmaatio, uudestisyntyminen, ihmeet ja profetiat, Taloudenhoito, Seurustelu ja avioliitto, Ihmisoikeudet, Kristityn elämä arjessa, Stressi ja vihanhallinta, Laki ja evankeliumi ja Kirkko laitoksena. Nämä aihepiirit ovat hyvin käytännönläheisiä ja nousevat nuorten omasta elämäntilanteesta palvellen heidän arkisia ratkaisujaan tukien ja johdattaen päivittäistä elämääkin. 5
6 Jumalanpalveluksessa UNAMilla, Hipulile Tresia ja muut laulunjohtajat etupenkissä Opiskelijatyön pastori Isak Malua saarnaamassa yliopistolla Rukousaiheita: hallinnollinen muutos päiväkotityössä: seurakunnat ottaisivat täysin vastuulleen päiväkotien toiminnan ja kokisivat sen mielekkääksi osaksi lasten kristillistä kasvatusta niin, että se olisi palvelua omille jäsenille kristillinen kasvatus koettaisiin edelleen tärkeäksi alle kouluikäisten keskuudessa, jolloin kirkon päiväkodeilla ja esikouluilla on ainutlaatuinen asema muiden joukossa. päiväkodin vanhemmat sitoutuisivat entistä paremmin kuukausimaksujen maksamiseen ja löytyisi hyviä vanhempainryhmän jäseniä kantamaan vastuuta ja tukemaan opettajien työtä hyvät opettajat pysyisivät ja tekisivät työtään pitkäjänteisesti 6
7 nuoret opiskelijat pysyisivät oman kirkon piirissä, eivätkä hämmentyisi kilpailevista vapaista suunnista liikaa opiskelijaikäiset osaisivat arvostaa kotikirkkoansa ja saamaansa kastetta ja konfirmaatiota syöpää sairastava opiskelija saisi hyvää hoitoa ja vahvistuisi leikkauksien jälkeen että opiskelijapastorilla olisi pääsy kaikille kampuksille ja hän olisi tervetullut kaikkiin oppilaitoksiin että opiskelijatyö voisi kartoittaa mahdollisuuksiaan voida laajentua myös pohjoisen oppilaitoksiin Kiitokset tukijoille: Päiväkodin työntekijät ovat kiitollisia saamastaan tuesta. He pyytävät siunausta kaikille nimikkoseurakuntien jäsenille. Opiskelijatyön pastori kiittää suomalaisten arvokkaasta tuesta Opiskelijatyön pastori Isak Malua johtaa liturgiaa polvistuneena rukoukseen Yliopisotn jumalanpalveluksessa 7
8 Emmanuelin lapset esittelevät tuotoksiaan Angula, oikealta nimeltään Erastus Tangi Nampinga Hosianna-päiväkodista 8
Namibian luterilaisen kirkon (ELCIN) työ
Namibian luterilaisen kirkon (ELCIN) työ Kumppani Namibian Evankelisluterilainen kirkko (ELCIN) Hankkeen kuvaus Namibian Evankelisluterilainen kirkko itsenäistyi vuonna 1954. Sillä on yli 750.000 jäsentä
Kuva: SXC/S. Braswell. Näky
Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena
KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA
KOTI - yhteinen tehtävämme Kontiolahden seurakunnan strategia 2017-2020 ARVOMME Usko Yhteys Jumalaan on kristityn elämän kestävä perusta Jo 500 vuotta jatkunut luterilainen reformaatio on muokannut kirkkoamme
Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen?
Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Dos. Kati Niemelä Kirkon tutkimuskeskus Tampereen rovastikuntakokous 15.2.2012
Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä
Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä Kumppani Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Inkerin kirkon Teologinen Instituutti sijaitsee Keltossa, Pietarin ulkopuolella Teologinen Instituutti on Inkerin kirkon
Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015.
1 Kolumbian kirkko Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) Hankkeen kuvaus: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko on vakiinnuttanut toimintansa, mutta tarvitsee edelleen tukea eri kirkollisilla
Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja
Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä
Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote
Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote Raija Ojell ja Minna Tuominen Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen Neuvottelupäivät Vantaalla 26.-27.9.2019 Lapsen ja perheen kirkkopolku
Seurakunta varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitoksen kumppanina
Seurakunta varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitoksen kumppanina Kumppanuuden korit kutsuvat monipuoliseen yhteistyöhön. Niiden avulla kerrotaan yhteistyön tarkoituksesta ja pelisäännöistä. Esite on suunnattu
LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia
LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,
Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO
7.11 USKONTO Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.
KRISTILLINEN KASVATUS
KRISTILLINEN KASVATUS Ammattitaitovaatimukset Osaamisen arviointi osaa tukea lapsen hengellistä kasvua syventää kokonaisvaltaisen osaamista ottaen huomioon lapselle ominaiset tavat toimia luo turvallisen
Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma
Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,
Kirkon srk-työn kehittäminen
Kirkon srk-työn kehittäminen Yhteistyökumppani: Thaimaan evankelisluterilainen kirkko ELCT Lutheran Mission in Thailand LMT Hankkeen kuvaus: Thaimaan evankelisluterilainen kirkko on perustettu vuonna 1994.
Anne Ojutkangas Maahanmuuttajaoppilaan kohtaaminen valmistavassa opetuksessa
Perusopetukseen valmistava opetus -opetussuunnitelmatyöstä käytäntöön Anne Ojutkangas Maahanmuuttajaoppilaan kohtaaminen valmistavassa opetuksessa 23.9.2016 1. Kokkola/Hollihaan koulu Väestö ja kielisyys
1. Oletko uudestisyntynyt kristitty, jolla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen??
1. Oletko uudestisyntynyt kristitty, jolla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen?? Vuosi KYLLÄ EN EN OSAA SANO A 1994 10 % 64 % 26 % 2002 8 % 69 % 23 % 2008 9 % 72 % 19 % 2018 9 % 79 % 12 % Lähde: gallup-tutkimukset
NUORTEN TULEVAISUUS- RAPORTTI
NUORTEN 2017 TULEVAISUUS- RAPORTTI 19.5.2017 2017 NUORTEN TULEVAISUUS- RAPORTTI Arat tytöt, laiskat pojat? Havaintoja tuoreista tutkimustuloksista TUKEEKO KOULU tulevaisuuden suunnitelmissa? KETÄ KUUNNELLAAN
KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020
KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon
Esikoulun siirtymä. Ylivieska
Esikoulun siirtymä Ylivieska 31.3.2011 Hannele Karikoski, KT Kasvatustieteiden tiedekunta Oulun yliopisto hannele.karikoski@oulu.fi Sisältö: 1. Esiopetuksen taustaa 2. Lapsen esikoulun aloittaminen * on
Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.
Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,
Uralin rovastikunta B, Birskin seurakunta, Venäjä
Uralin rovastikunta B, Birskin seurakunta, Venäjä Kumppani Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Juhlapyhinä seurakunnan babushkat pukeutuvat kansallispukuihin Lähetysseuran tukeman työn painopiste Bashkortostanissa
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan
Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista
Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus
Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma
Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme
Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista
Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus
TUM-412 Opetuksen ja kasvatuksen harjoittelu työelämäjaksolla
TUM-412 Opetuksen ja kasvatuksen harjoittelu työelämäjaksolla 5.11.2018 (Yoleht. Sini Hulmi & yo-op. Maria Buchert) Mitä on opetus ja kasvatus kirkossa? Keiden parissa opetusta ja kasvatusta tehdään? Mitä
Koulujen ja päiväkotien uskonnon opetus, perinteiset juhlat ja uskonnon harjoittaminen
Koulujen ja päiväkotien uskonnon opetus, perinteiset juhlat ja uskonnon harjoittaminen 23.2.2015 Tilaisuuden tavoite Uskonnon opetuksen, perinteisten juhlien ja uskonnon harjoittamisen erojen ymmärtäminen
Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista
Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista Vaalikoneeseen vastanneet, seurakuntavaaleissa 2018 valituiksi tulleet Valituiksi tulleista 3797 henkilöä
Kouluterveyskysely 2017
Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista 19.4.2018 Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion
Lapsi työskentelee ja oppii
Lapsi työskentelee ja oppii Esiopetukseen ilmoittautuvien lasten vanhemmille suunnattu kysely keväällä 2015 Kyselyn aiheina: Lapsen työskentelytavat, lapsi oppii parhaiten, lastani kiinnostaa, toivoisin,
Luther Seminary in Thailand (LST)
1 Luther Seminary in Thailand (LST) Kumppani Thaimaan ev.lut. kirkko Jumalanpalveluksen ydintä etsimässä evankelistat Hankkeen kuvaus Luther seminary in Thailand (LST) on Thaimaan luterilaisen kirkon teologinen
Uutiskirje. Syksy 2018 Taiwanin työ
Syksy 2018 Taiwanin työ Kulunut syksy on painottunut Taiwanin työhön. Lähetysseuran Taiwanin kumppaneista, Taiwanin luterilainen kirkko, on eräs vanhimmista yhteistyötahoistamme. Yhteistyö lähti liikkeelle
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista
Human Resource Development Project at the University of Namibia Library Elise Pirttiniemi, Projektipäällikkö 11.5.2012
Human Resource Development Project at the University of Namibia Library Elise Pirttiniemi, Projektipäällikkö 11.5.2012 Helsingin yliopiston kirjasto http://www.helsinki.fi/library/ Elise.Pirttiniemi@helsinki.fi
Martti Ahtisaari koulun projekti Namibia, Windhoek, Katutura Global Grant #
Martti Ahtisaari koulun projekti Namibia, Windhoek, Katutura Global Grant #1412911 Pasilan Rotaryklubi toteutti ensimmäisen Matching Grant projektin Martti Ahtisaari koulun oppilaiden lukutaidon kehittämiseksi
Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta
Ekklesiologia 14 Kevään tunnit: 1 Dispensaatiot, Kristus Seurakunnan pää ja perustus 2 Seurakunnan olemassaolon kolme päätarkoitusta 3 Seurakunnan rakenteita ja johtajuusmalleja 4 Evankelioiminen 5 Rakentaminen
Opetuksen tavoite: T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin
T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa Oppilas herää mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan. Oppilas
Inkerin kirkon Teologinen Instituutti, Venäjä
1 Inkerin kirkon Teologinen Instituutti, Venäjä Kumppani Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Teologinen Instituutti on Inkerin kirkon koulutuskeskus, joka kouluttaa kirkon tarpeisiin teologeja, lapsi- ja nuorisotyöntekijöitä,
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö
KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI
VASU TAVOITTEET Tasapainoinen, tyytyväinen ja hyvinvoiva lapsi Lapsen tulee tuntea, että hänestä välitetään Haluamme välittää lapselle tunteen, että maailma on hyvä ja siihen uskaltaa kasvaa VIHREÄ LIPPU
Varhaiskasvatussuunnitelma
Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla
Juha Muukkonen Rinnetie Tornio puh s-posti: gen.fi kotisivu:
LASTEN EHTOOLLINEN? (Ote 26.7.2016 ystävälle lähetetystä kirjeestä.) Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@ gen.fi kotisivu: www.gen.fi Lasten osallistuminen
Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012
Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012 Koulujen yhteinen teema lukuvuoden 2011-2012 aikana: Kunnassa yhteisesti toteutettava teema on tämän lukuvuoden aikana hyvinvointi. Aihekokonaisuuteen
Uralin rovastikunta, Birskin seurakunta, Venäjä
1 Uralin rovastikunta, Birskin seurakunta, Venäjä Kumppani: Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Lasten ja nuorten leiri päättyi jumalanpalveluksella ja lopussa jokainen sai muistoksi leirin aikana tehdyn valokuvakalenterin.
Akaan srk:n riparivuosi 2017
Akaan srk:n riparivuosi 2017 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.
Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014
VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto Mwanza, Tanzania Nimikkohankeraportti 1/2014 Hankenumero 14106 115 Nyakato Luterilainen Koulutuskeskus perustettiin
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena
Tervetuloa Olarin seurakunnan. Rippikouluun 2018
Tervetuloa Olarin seurakunnan Rippikouluun 2018 Minä olen suuri ihme Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Sinun
Kouluterveyskysely 2017
Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion rehtori
Kouluun lähtevien siunaaminen
Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen
Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma
Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja
AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...
KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA
KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla
Seurakunta varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitoksen kumppanina
Seurakunta varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitoksen kumppanina Neljän korin malli kutsuu monipuoliseen yhteistyöhön. Korien avulla kerrotaan yhteistyön tarkoituksesta ja ohjeista. Esite on suunnattu
Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013
Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 OPStuki 2016 koulutus, Helsinki 29.4.2014 Tuija Metso www.vanhempainliitto.fi/filebank/1656-barometri_2013_verkko.pdf Myönteisiä viestejä
AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018
AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.
Lähi-idän aluetta leimaavat levottomuudet ja väkivallan uhka. Eniten tilanteesta kärsivät lapset.
Lähi-idän aluetta leimaavat levottomuudet ja väkivallan uhka. Eniten tilanteesta kärsivät lapset. Suomen Lähetysseuran työn keskiössä on lasten oikeuksien toteutuminen. Jokaisella lapsella on oikeus hyvään
Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT ORTODOKSINEN USKONTO
Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Uskonto KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana
Haluaisin, että kirkko johon kuulun on
VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN Haluaisin, että kirkko johon kuulun on LEIKIN TAVOITE Johdatella ajatuksia illan aiheeseen. Herätellä miettimään mitä minä ajattelen kirkosta, sekä tuoda esiin myös toisten ajatuksia,
ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS
ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS Kuullaan lapsen ääni Varhaiskasvatuksen kehittämissuunnitelma 2014 VAKE-työryhmä: Anne-Maria Ahlstedt Kirsi Marila Kirsi Risto Iiris Tornack Kuvat: kannessa ja sivuilla 3, 4,
Seurakuntalaisvastuu Huittisten Keidasmessussa
Seurakuntalaisvastuu Huittisten Keidasmessussa Kirkkoherra Rauno Herranen Alustus arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivillä Huittisten seurakuntakeskuksessa 19.11.2016 Taustaa Huittisten
USKONTO EVANKELISLUTERILAINEN USKONTO
USKONTO Uskonnon opetuksen tehtävänä on tarjota oppilaille tietoja, taitoja ja kokemuksia, joista hän saa aineksia identiteetin ja maailmankatsomuksen rakentamiseen. Uskontoa käsitellään yhtenä inhimillisen
Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat
Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.
Lähellä Jumalaa ja lähellä ihmistä, jotta jokainen oppisi tuntemaan Kristuksen. Suhen missio
VUOSIKERTOMUS 215 Lähellä Jumalaa ja lähellä ihmistä, jotta jokainen oppisi tuntemaan Kristuksen. Suhen missio Jeesus Kristus on hyvä paimen, joka tekee työtä seurakuntansa kautta väsymättä. Hän etsii,
Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme
Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011
Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011 Maa/alue Hanke Senegal Kirkon koulutyö Hankenumero 13430 Kumppani Raportoija Senegalin Lutherilainen kirkko / ELS Raportoijia: Niokhor Séne (kummityön vastuuhenkilö)
Tukikohdan tila ja tulevaisuus. Markku Kellomäki 25.1.2009
Tukikohdan tila ja tulevaisuus Markku Kellomäki 25.1.2009 Mikä Tukikohta on? Tukikohta on kristillinen paikallisseurakunta, joka on osa Kuopion helluntaiseurakuntaa Seurakunnan talousjohto Rukoushuoneyhdistys
Opetussuunnitelma vuosiluokille 1-9
Ortodoksinen uskonto HUOM!! Vantaan eri koulujen käytäntö koulujen/ alueiden opetussuunnitelmia laadittaessa on riemunkirjavaa Joillakin kouluilla opetussuunnitelmaa laadittaessa ja kirjoitettaessa toistetaan
OPS 2016 - Kohti uudenlaista koulua
OPS 2016 - Kohti uudenlaista koulua Runosmäen koulun oppilaiden ajatuksia syksyllä 2013 Mikä on koulun perustehtävä? - Paikka, jossa opettajat opettavat ja oppilaat oppivat - Tarjota oppimisympäristö,
PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016
PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on turvata lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää koulun jälkeistä
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä
Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi
Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma
Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä
Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä 11.2.2014 1 Lapsiasiavaltuutettu Ottaa selvää lasten mielipiteistä ja kertoo niistä aikuisille. Selvittää,
7.11 USKONTO KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT
7.11 USKONTO KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.
ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE
ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE 1.5.-30.9.2019 su 5.5. 2. sunnuntai pääsiäisestä Hyvä Paimen Toivoa naisille mediatyöhön Aasiassa, Lähi-idässä ja Itä-Euroopassa Medialähetys Sanansaattajien
1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj
1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarjoaa kaikille avoimia suomen kielen kursseja pääsääntöisesti
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta
Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä?
Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä? Ei lainkaan tärkeää En osaa sanoa Ei kovin tärkeää 6% 1% 5% 38% Erittäin tärkeää Useampi kuin joka kolmas kokee erittäin tärkeäksi, että
S E U R A K U N N A N P Ä I V Ä K E R H O O N. leikin lumoa ja hiljaisuutta
S E U R A K U N N A N P Ä I V Ä K E R H O O N leikin lumoa ja hiljaisuutta Kerhorepussa on tossut. Minulla on kiva kerhoreppu. Minä olen ihme Lapsi on seurakunnan päiväkerhossa aikuisten silmäterä. Päiväkerho
Hanke Development of Secondary and Vocational Education for the Deaf / Kuurojen opetuksen kehittämishanke
Nimikkosopimushankkeen raportti 1/2013 Maa/alue Tansania, Njombe Hanke Development of Secondary and Vocational Education for the Deaf / Kuurojen opetuksen kehittämishanke Hankenumero 14616 Kumppani Raportoija
Mitä Jumala voi tehdä. yhden papin kautta. kun seurakuntalaisten ideat ja lahjat vapautetaan Jumalan käyttöön?
Mitä Jumala voi tehdä yhden papin kautta kun seurakuntalaisten ideat ja lahjat vapautetaan Jumalan käyttöön? Tätä kaikkea on Kohtaamispaikka Johtoryhmä Näky-ryhmä Iltamessu Solut Alfa-tiimi Rukoustiimi
Keskellä elämää LÖYTÖRETKIÄ MIKAELINSEURAKUNTAAN
Keskellä elämää LÖYTÖRETKIÄ MIKAELINSEURAKUNTAAN Mikaelinseurakunta meidän Osallisuuden, lähimmäisenrakkauden ja aidon läsnäolon seurakunta Keskellä kylää sijaitseva Mikaelinkirkko näkyy kauas. Monet seurakuntalaiset
TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi
v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on
Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa
Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Kirkko kantaa huolta siitä, etteivät kristityt olisi sivullisina ja mykkinä katselijoina tätä
Usko. Elämä. Yhteys.
Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!
KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen
Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena. Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT
Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT TULEVAISUUDEN TYÖELÄMÄ 65 % nykynuorista tulee työskentelemään ammateissa, joita ei ole vielä olemassa. (Lähde: World
Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma
Liite 1 Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma HENKILÖSTÖN JA HUOLTAJAN YHDESSÄ LAATIMA ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Perustiedot Lapsen nimi: Syntymäaika: Osoite: Huoltajien yhteystiedot: Päiväkoti
9.2.9. Uskonto. Vuosiluokkien 1 2 yhteiset tavoitteet
9.2.9. Uskonto Uskonnon opetuksen tavoitteena on tarjota oppilaalle tietoja ja taitoja, joiden avulla hän rakentaa kulttuuri identiteettiään ja ymmärtää ja hyväksyy erilaisuutta. Oppilaat perehtyvät suomalaiseen
ORTODOKSINEN USKONTO LUOKAT 1-2
ORTODOKSINEN USKONTO 176 LUOKAT 1-2 : oppilaan ortodoksinen identiteetin vahvistaminen ja ylläpitäminen; ortodoksiseen kirkkovuoteen, sakramentteihin, kristillisiin peruskäsitteisiin ja oman seurakunnan
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa
MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!
MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,
Luterilaiset Afrikassa OPETTAEN AFRIKAN KRISTITTYJÄ USKON OPETTAJIKSI
Luterilaiset Afrikassa OPETTAEN AFRIKAN KRISTITTYJÄ USKON OPETTAJIKSI www.lutheransinafrica.com toukokuu 2017 Kevään toimintaa Tervehdys kaikille meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä! Helmi-, maalis-
Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu
UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA
UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Päiväkotimme yhteystiedot: Uunilinnun päiväkoti Kallionkatu 2 11120 Riihimäki puh. 019-758 4305 Keltasiivet 019-758 4766, tekstiviestit numeroon 050 597
Rippikoulut Ilmoittautuminen alkaa Ensimmäiset kokoontumiset ja seurakunnan toimintaan osallistuminen alkavat marraskuussa.
Rippikoulut 2017 Perinteiselle kesäriparille Niinirantaan? Retkiriparille melomaan? Päiväriparille, lasketteluriparille, riparille Viroon? Rippikouluihin ilmoittaudutaan syyskuussa. Ilmoittautuminen alkaa
YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1
YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta
KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA
KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY Vastaajat Porvoo: Perusopetuksen 4.-5. luokat vastannut 894 kattavuus 72 % 8.-9. luokat vastannut 770 kattavuus 63 % Lukio vastannut 173
Inkerin kirkon Teologisen Instituutin nimikkoraportti 2/2014
1 Inkerin kirkon Teologisen Instituutin nimikkoraportti 2/2014 Kumppani Inkerin kirkko, Venäjä Hankkeen kuvaus Teologinen Instituutin uusi rakennus, Inkeri-talo sekä Inkerin kirkon vanhainkoti taustalla