Pärhätuuli. Koulutustarjonnan uudet suuntaukset. Perheniemen opiston henkilökunta ja uusi hallitus on yhteisessä suunnitteluseminaarissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pärhätuuli. Koulutustarjonnan uudet suuntaukset. Perheniemen opiston henkilökunta ja uusi hallitus on yhteisessä suunnitteluseminaarissa"

Transkriptio

1 Pärhätuuli Koulutustarjonnan uudet suuntaukset 1/2007 Perheniemen opiston henkilökunta ja uusi hallitus on yhteisessä suunnitteluseminaarissa linjannut uutta koulutustarjontaa. Haluamme nostaa opiston perimmäiset arvot esiin. Käytännön toiminnassa se näkyy siten, että tarjoamme tänä vuonna viimeistä kertaa mm. seuraavia lyhytkursseja: Yogalates, Naurujooga ja Veda-taide. Opistossa edelleen jatkavia lyhytkursseja ovat perinteiset Yrttilääkinnän kenttäkurssi, Luontaislääketieteen perusopinnot (ent. Luonnonmukaisen terveydenhoidon perusteet), tilkkutyökurssit, puutyö-entisöinti kurssit ja talkookurssi. Meneillään olevia ja syksyllä alkavia monimuotokoulutuksia ovat: Kalevalainen jäsenkorjauksen koulutus, Lääketieteen perusteet monimuotokoulutuksena ja Rentoutusterapeuttikoulutus. LogoArt-taideterapiakoulutuksen vuonna 2006 aloittanut ryhmä valmistuu vuoden 2008 tammikuussa, ja uusi koulutus alkaa heti edellisen päätyttyä. Viime syksynä Ravinto- ja luontaishoitajakoulutuksen aloittaneet lähiopiskelijat valmistuvat toukokuussa Tulevana syksynä on alkamassa uudistettu 1,5-vuotinen Ravinto- ja luontaishoitajan koulutus, Aromaterapeutin ja Aroma-fytoterapeutin koulutus, Kasviskokkikoulutus sekä Lääketieteen perusteet (ent. peruslääketieteen koulutus). Lisäksi koulutusohjelmassa on maaseutuyrittäjyydestä kiinnostuneille soveltuva Maaseutumatkailu mahdollisuutena koulutus. Syksyn antiin kuuluu myös Polku luonnonmukaisuuteen koulutus, joka on tarkoitettu iästä riippumatta kaikille niille, jotka haaveilevat yksinkertaisemmasta elämästä, haluavat toimia luontoa säästävästi, haluavat uusia kokemuksia ja elämyksiä Erilaisten kurssien ja koulutusten lisäksi Perheniemen opistolla järjestetään vuonna 2007 seuraavat, jo tutuiksi tulleet, tapahtumat: Intialainen kasvispainotteinen lounas su klo Toveripäivät la su (kts. erillinen ilmoitus) Henkisen kasvun kevätpäivä pe klo Musiikkileirin päätöskonsertti su klo 13 Yksinlaulukurssin päätöskonsertti to klo 19 Sadonkorjuuajan kasvispainotteinen lounas su klo Karjala-seminaari la 29. su Kauneimmat joululaulut to klo 18 Tervetuloa Perheniemen opiston kauniiseen kartanomiljööseen virkistymään, opiskelemaan ja nauttimaan maankuulua ruokaa! Sirpa Piiroinen kurssisihteeri

2 aaaaa PÄÄKIRJOITUS Avaimet huomiseen löytyvät perinteistä Opiston henkilökunta ja johtokunta järjestivät tammikuun lopulla lauantaipäivän mittaisen yhteisen seminaarin. Uusi johtokunta halusi tutustua henkilökuntaan ja pohtia yhdessä heidän kanssaan opiston tulevaisuutta. Ajankohtaisten käytännön kysymysten lisäksi seminaarissa keskusteltiin opiston tehtävästä ja linjasta. Miten opiston yli kahdeksankymmenen vuoden mittaiset perinteet evankelisena opistona ja tämän hetken kurssitarjonta sopivat yhteen? Mihin perinteet ja kristillinen perusta meitä velvoittavat? Millaiset asiat ovat niiden kanssa sopusoinnussa, ja millaiset kenties suoranaisessa ristiriidassa? Seminaarissa käydyt keskustelut olivat monella tavalla rakentavia ja rohkaisevia. Sekä johtokunta että henkilökunta löysivät päivän aikana yhteisen näkemyksen opiston profiilista, tavoitteista ja käytännön toiminnasta. Erinomaisen ja hyvin valmistellun seminaarimme lopputuloksen voisi tiivistää seuraavasti: Opisto toimii kristilliseltä arvopohjalta ja perinteitään kunnioittaen. Tämän on oltava näkyvissä nimen lisäksi myös opiston käytännön toiminnassa ja viikkoohjelmassa. Opisto tarjoaa opetusta ja koulutusta, joka tietojen ja taitojen lisäksi antaa tukea ja rohkaisua ihmisen elämänkaaren eri tilanteisiin sekä myös kristittynä kasvamiseen. Opistollamme ei järjestetä kristillisen uskon kanssa ristiriidassa olevaa koulutusta tai toimintaa. Opisto ei voi olla kutsumustaan ja tarkoitustaan menettämättä mukana levittämässä oppeja, jotka ovat kristillisyydelle vieraita. Samasta lähteestä ei voi pulputa makeaa ja karvasta vettä (Jaak. 3:10-12). Käytännössä tehty linjaus merkitsee opiston kurssiohjelman tarkistamista. Kurssit ja koko toiminta suunnitellaan kuitenkin pitkäksi ajaksi eteenpäin, joten nyt tehdyt linjaukset alkavat näkyä täysimääräisesti vasta silloin, kun laaditaan uudet kurssisuunnitelmat. Tähän muutokseen haluavat opiston johtokunta ja henkilökunta viisautta rukoillen sitoutua. Tähän näkyyn ja työhön haluan haastaa mukaan kaikki Perheniemen evankelisen opiston entiset opiskelijat ja opettajat sekä ystävät. Nyt teitä tarvitaan. Me kaikki saamme olla yhdessä tukemassa monet vaiheet läpi käyneen opistomme toimintaa taloudellisesti, henkisesti ja esirukouksin. Meillä on lunastus. Tavataan opistomme Toveripäivillä! Reijo Telaranta Johtokunnan puheenjohtaja Perheniemen evankelisen opiston kannatusyhdistys ry:n VUOSIKOKOUS pidetään opistolla la klo Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Iitissä Johtokunta 2

3 TOVERIPÄIVÄT 2007 Lauantai Toveripäivien ja näyttelyjen avaus Opiskelijoiden taidenäyttely ja herbaarioiden esittely Järviluokassa klo Päiväjuoma Kannatusyhdistyksen vuosikokous Raamattutunti: Markku Näkki Päivällinen Muistojen ilta: Juontaa Tarja Repo Iltahartaus Iltapala majoittuville Juhlakurssien opiskelijaota yhteys kurssitoveriisi: 50v Reino Koivusaari v Ulla Matikka tai ,, 20 ja 30v. Pertti Laaksonen tai opisto Majoitusvaraukset opistolle mennessä Sunnuntai Aamupala majoittuville Aamuhartaus: Martti Tamminen Messu: lit. Hannu Lehdeskoski, saarna Petri Välimäki Lounas Opiskelijoiden taidenäyttely ja herbaarioiden esittely Järviluokassa klo Päiväjuhla: Reijo Telaranta, Antero Rasilainen, Aimo Virtanen, Päivi Sipponen Musiikkia Martti Tamminen Juhlakurssien tervehdyksiä Juontaa Pertti Laaksonen Päiväkahvi Vuoden 2005 toveripäiviltä KIRVUN KIRKKOPYHÄ Järjestetään yhdessä Pitäjäseuran kanssa mahdollisesti su Alustavia ilmoittautumisia otetaan vastaan: Pertti Laaksonen EVANKELIUMIJUHLA 2007 Ylistarossa Kansanopistoväen ja toveriliittolaisten tapaaminen lauantaina. KARJALA seminaari 15 h Seminaarissa käsitellään luovutetun Karjalan historiaa, kulttuuria ja seurakunnallista toimintaa ennen sotia, avautuneita kotiseutumatkoja ja kokemuksia sekä tutustutaan siihen, mitä Karjala on tänään. Pääluennoitsija ja seminaarin hinta selviävät myöhemmin. Seminaarin vastaava: Pertti Laaksonen. 3

4 Vapaan sivistystyön vastuu Ajan virta Vapaus ja vastuu ovat suuri sanoja. Arkipuheessa ne asettuvat usein vastakkain, toisensa poissulkeviksi vaihtoehdoiksi. Perusteellisemmin käsitteitä pohtiva huomaa, että useimmiten ne edellyttävät toisensa. Yhdessä vapaudesta ja vastuusta syntyy ehjä kokonaisuus. Mitä tämä voisi merkitä kansanopistotoiminnassa? Mitä on sivistystyön vapaus? Millaisen vastuun se edellyttää parikseen? Kansanopistojen olemassaololle on puheiden ja julkilausumien yleisellä, abstraktilla tasolla löydetty kiistaton oikeutus. Toiminnan suunnittelun ja ohjauksen konkretiassa käsitykset hajaantuvat, muuttuvat selkiintymättömiksi, ristiriitaisiksikin. Epäröinti kiteytyy kysymykseksi: Pitäisikö opistojen pyrkiä pitäytymään perinteisessä tehtävässään ja säilyttää erikoislaatunsa vai muuttua maailman muuttuessa ja samankaltaistua muiden markkinamekanismien säätelemien instituutioiden tapaisiksi? Opettajana olen vuosia tehnyt työtä vaikeissa elämäntilanteissa elävien lasten ja nuorten parissa. Pärjätäkseni olen joutunut hakemaan oppia ja esikuvia. Edesmennyt Martti Lindqvist tavoittaa kuoltuaankin arvojen ja todellisuuden ristivedossa kamppailevan kansanopistorehtorin. Pienessä kirjassa rakkaudesta (Kirjapaja 1998) Lindqvist tulee antaneeksi sivistystyön vapaudelle rajat ja vastuulle sisällön: Tämän päivän suomalaisessa yhteiskunnassa haaste lähimmäisen rakastamiseen merkitsee ennen kaikkea tarvetta ylittää se kuilu, joka on muodostumassa menestyjien ja syrjäytyjien välille. Tehokkuuden ja taloudellisen kasvun tavoittelun hinnaksi on muodostunut se, että suuri osa väestöstä on jätetty lähes oman onnensa nojaan ja että tuota kehitystä pidetään luonnollisena ja välttämättömänä. Lähimmäisenrakkaus ilman tiukkaa sitoutumista tasaarvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta taistelemiseen jää helposti näpertelyksi ja tunteiluksi. Kristilliseltä kannalta rakkaus on yhteiskunnallisesti myös rakenteellinen asia. Rakkaus ja oikeudenmukaisuus kuuluvat erottamattomasti yhteen. Aika Perheniemessä on kohdaltani päättymässä. Nelikuisella taipaleella marraskuun alusta helmikuun loppuun olen kokenut pitkäksi venähtäneen myöhäissyksyn, elänyt joulunajan lempeät hetket, hyvästellyt vanhan vuoden ja ottanut vastaan uuden, päässyt talven kelkassa läpi kaamoksen, tullut kevätpuolelle. Ihmeellistä ajan kulku: vaikka juuri äsken tulin, tuloa edeltävät päivät ovat jo kaukana, historiaa! Rehtorinsijaisena olen kokenut paljon. Olen tutustunut talon henkilökuntaan, entiseen johtokuntaan ja nykyiseen hallitukseen, opiskelijoihin, opettajiin, kouluttajiin, viranomaisiin sekä moniin muihin yhteistyökumppaneihin. Olen iloinnut, nauttinut, innostunut, suunnitellut, haaveillut, toivonut. Olen hämmästynyt, harmistunut, epäillyt, ärtynyt, pettynyt. Olen päättänyt, ohjannut, valinnut. Olen sopinut, neuvotellut, ehdottanut. Olen onnistunut ja tehnyt virheitä. Olen lukenut, kirjoittanut, puhunut ja toivoakseni myös kuunnellut. Olen tervehtinyt ja hyvästellyt, ottanut vastaan, saattanut matkaan. Jos eilinen olisi tänään nyt, kaikki olisi toisin. Tekisin kaiken toisin. Havaitsisin yksityiskohdat paremmin, arvioisin kokonaisuudet selkeämmin. Kuulisin enemmän ja tarkemmin, osaisin asettaa sanani niin, että tulisin itse kuulluksi. Näkisin kauemmas. Pystyisin toimimaan päättäväisemmin, tuloksellisemmin, tyynemmin. Mutta niin ei voi olla. Kokemusten ainutkertaisuuden lunnaina joudun hyväksymään keskeneräisyyteni. Samaan virtaan en voi astua toista kertaa Kiitos kaikille teille, jotka Perheniemen opistossa kohtasin. Hyvää uutta aikaa kaikille teille, joille Perheniemen opisto on tärkeä. Perheniemessä Eija Temmes Rehtorin sijainen

5 TYÖN MONET KASVOT On maanantai aamu. Herään hyvin levätyn viikonlopun jälkeen arkeen tapani mukaan kello puoli seitsemän. Olen sitä ihmistyyppiä, joka on heti herättyään toimintakunnossa ja niinpä peseydyn, pukeudun, ja siirryn ulkoilmaan. Edellisillan säätiedotus ei ole luvannut lumisadetta ja ilokseni huomaan, että meteorologi on mitannut tietokone-ennusteensa aivan oikein. Lunta ei ole tullut lisää! Kun työkaluina ei ole tänä aamuna harja ja lumikola, aloitan tarkastuskierroksen. Tämän kokoisessa alueessa, mitä opistokin edustaa, on kierreltävää melkoisesti. Toista vuotta alueella liikkuneena on tullut tietty rutiini tehdä esimerkiksi juuri aamukierros. Aloitan lähes poikkeuksetta kartanosta. Näin talvisin luonnollisesti kiinnostaa erityisesti lämmityspuoli. Putkistot ovat vanhoja ja aina silloin tällöin vettä katoaa verkostosta ties minne. Tänä aamuna kaikki kuitenkin tuntuu siltä osin olevan kunnossa. Patteriverkoston paineet ovat normaalit ja Veistolaan menevän patteriveden lämpötila osoittaa sopivaa. Nyt kun Veistolassa ei ole mitään vakituista kurssia, pidetään siellä hiukan miedompaa lämpötilaa. Kartanossa siis kaikki hyvin. Seuraavaksi kierros suuntautuu äsken mainitsemaani Veistolaan. Silmämääräisesti voin todeta, että kaikki hyvin täälläkin. Jätän ulko-oven pois lukosta, sillä reilu tunnin kuluttua aloittaa toinen kiinteistöhuollossa oleva mies siellä toiminnan. Vuorossa on muutaman ulkooven korjaus. Niin sanotusti pientä pintaremonttia. Ja näin kierros jatkuu kiinteistöstä toiseen. Joinakin aamuina törmään pysähtyneeseen kiertovesipumppuun ja toisinaan taas lamppuja on palanut, joten huoltotöitä on edessä. Kaikki tämä kuuluu tehtäviini rutiininomaisesti. Lisäksi tulevat erilaiset toiveet ja huomiot muilta opistolla töissä olevilta. Missä on lukko rikki, missä taas ehkä liian kylmää jne. Nuo yhteydenotot ovat tärkeitä ja koen ne välttämättömäksi, jotta opistoa käyttävillä asiakkailla olisi mahdollisimman hyvä olla vieraanamme. Koska toimin osa-aikaisesti kiinteistöhuollon tehtävissä, jää riittävästi aikaa muuhunkin. Kouvolan keskustassa sijaitsee Hierontaverstaan upouusi toimipiste, jossa tarjoan halukkaille ruumiinkulttuuria klassisen hieronnan muodossa. Yleisesti ottaen siirrynkin iltapäiviksi juuri tuonne verstaalle palvelemaan lihaskipuisia ihmisiä. Se on erittäin palkitsevaa työtä. Hieronta auttaa lähes poikkeuksetta heti ja niinpä vastaanotolta poistuu keskimäärin tyytyväisiä asiakkaita. Olen siinä onnellisessa asemassa, että päiväni jakautuu kahdesta hyvinkin erilaisesta työstä. Asiakaspalvelua toki molemmat, mutta siinä missä kiinteistöhuolto vaatii hiukan vähemmän fyysisiä ominaisuuksia, on hieronta lähes yksinomaan voimaakin vaativaa ja hien pintaan saavaa toimintaa. Siis mukavasti toisistaan eroavia työsarkoja. Opistolla aikanaan työt aloittaessani en voinut edes kuvitella, mihin kaikkeen täällä törmään. Tarkoitan positiivisessa mielessä. Eteeni on avautunut mitä erilaisempia haasteita. Ikääntyvät kiinteistöt laittavat joskus luovuuden koetukselle, koska aina ei voi vain tilata uusia osia rikkoutuneen tilalle. Syynä se, ettei sellaisia ehkä enää valmisteta tai ovat hankintahinnaltaan kohtuuttoman arvokkaita. Tämä kaikki kuuluu lähes päivittäiseen talonmiehen työhön. Ja uutena, erittäin haasteellisena työnä olen aloittanut kouluttamaan hierojia. Voisi kuvitella, että kun takana on yli kahdeksan vuotta kyseisen alan työkokemusta, haaste on helppo. Mutta näin ei todellakaan ole. On haastavaa saada toiseen ihmiseen se teoreettinen ja käytännön tieto, jota itse on tehnyt automaattisesti ja tiettynä rutiinina jo vuosien ajan. Mutta pidän itseni likoon laittamisesta ja siksi vastasinkin myöntävästi, kun aikanaan minulta kysyttiin halukkuuttani opetustyöhön. 5

6 Olen työhistoriani aikana kokenut hyvin erilaisia työtehtäviä. Lähes kaikki ovat olleet hyvin käytännönläheisiä ja asiakaspalveluun liittyviä. On ollut palkkatöissä oloa sekä yrittäjyyttä. Molemmissa löytyvät hyvät ja huonot puolensa. Ei kai sellaista työtä olekaan, joka aina olisi ihanaa ja mukavaa. Huonoja aamuja on meillä jokaisella. Omalta kohdaltani lukuisat työpaikat eivät johdu ristiriidoista kulloisessakin työpaikassa. Ei toki.kyseessä on ihmistyypilleni ominainen halu kokea kaikkea uutta ja ottaa vastaan haasteita. Joskus niin haastavia, että itsekin ihmettelen miksi kaikkeen pitää oikeastaan ryhtyä. Mutta antoisaa on ollut. Päivääkään en ole joutunut työttömyyden kanssa seurustelemaan. Aina on jostain löytynyt tekemätöntä työtä. Nyt palvelujani tarvitaan täällä opistolla ja vastaavasti asiakkaani hierontapöydällä. Samoin oppilaat matkalla hierojan näyttötutkintoon. Olen onnellinen saadessani toimia monessa mukana. Suosittelen lämpimästi muillekin!! Seppo Huttunen Siunattu ruoka maistuu hyvältä Jo pian vuosi on kulunut kirjani Monipuolinen kasvisravinto ilmestymisestä. Viime toveripäivillä oli kirjani julkistamistilaisuus ja 65 toveripäivävierasta hankki kirjan omakseen tukien näin samalla opistotoimintaa. Myös tämänvuotisilla toveripäivillä kirjaa on saatavana ja tuotto tulee opiston hyväksi. väriä, makua ja kevennystä sekaruokavalioon. Kirjani aineisto on pääosin syntynyt opetustyössäni opistossa, jossa saimme opiskelijoiden kanssa valmistaa ruokaa levollisesti ja rakkaudella heille joita rakastimme ja nauttia sen hyvällä mielin siunaten ja kiitollisina. Siunattu ruoka maistuu hyvältä (Raija Maula) Sydämellinen kiitokseni muistamisesta ja samalla opistotyön tukemisesta täyttäessäni 70 vuotta Kiitos myös kirjani kautta tulevasta tuesta. Vuosista vierähtäneistä sua kiitän vielä, muistoista rakkaista yhdessä käydyllä tiellä. Laulumme, oi, se kerran uutena soi äärellä istuimen siellä! Kaarina Virtanen Kirja on otettu hyvin vastaan. Monet lehdet ovat huomioineet sen erittäin myönteisesti. Kirjani ei ole pelkästään keittokirja, vaikka reseptejä löytyykin kolmisensataa. Kirja on monessa mielessä elämäntapakirja. Se kertoo kasvissyönnin historiasta, kasvissyöntiin johtaneista syistä, monista eri kasvisruokavalioista ja niiden vaikutuksesta terveyteen. Kasviruokavalio eri elämänvaiheissa ja eri sairauksien kohdalla on myös monipuolisesti esillä. Olen suunnannut kirjani henkilöille, jotka haluavat valmistaa terveellistä kasvisruokaa, mutta myös heille, jotka haluavat kasviksilla tuoda 6

7 HOITOLA KRISTALLIN KUULUMISIA Taas on valmistumassa yksi ryhmä ravintoja luontaishoitajiksi toukokuun aikana. Tämä ryhmä harjoittelee parasta aikaa Perheniemen opiston hoitola Kristallissa. Työharjoittelut alkoivat tammikuussa ja allekirjoittaneet olivat ensimmäisenä vuorossa. Mielestämme oli erittäin hyvä aloittaa harjoittelu koululla, koska ympäristö oli tuttu ja turvallinen. Yhteistyömme sujui loistavasti ja hoitolassa oli hyvä henki. Pystyimme jakamaan töitä ja kokemuksia keskenämme. Meillä oli asiakkaita kiitettävästi ja työskentely hoitolassa toi itsevarmuutta ja oli hyvä lähteä harjoitteluun maailmalle. Opimme paljon käytännön hoitotyön järjestelyistä. Hoitojen valmistelu vie yllättävän paljon aikaa, kuten myös hoitotilan kunnossapito. Hoitola Kristallin tilat toimivat mielestämme hyvin kahta hoitajaa ajatellen. Sen sijaan jos hoitolassa on useampia hoitajia ja asiakkaita yhtä aikaa, hoitotilanne ei ehkä ole niin yksilöllinen. Hoitoharjoittelussa pyritään myös kiinnittämään huomiota omaan jaksamiseen. Nykyajan kiireinen elämän rytmi voi tarttua myös hoitoalan ihmisiin. piparminttu virkistää ja viilentää. Hoitolassa käyttämämme yrtit olemme poimineet viime kesänä Perheniemen opiston ympäristöstä. Hoitola Kristallissa sa on saatavissa seuraaa- via hoitoja: Oma yrttisekoitus, yrttitee tai viherjauhe Opiskelija kokoaa asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaan hoitavista ja maistuvista yrteistä sekoituksen. Asiakas saa kahden viikon annoksen kotona käytettäväksi mukaansa seuraavalla käynnillä. Kuhnekylpy Perinteinen vesihoito. Parantaa verenkiertoa, virkistää ja puhdistaa kehoa. Hoidon aluksi käydään saunassa. Hoidon kokonaiskesto noin 45 min. Yrttijalkakylpy & jalkahieronta Virkistävä ja ihanan rentouttava jalkakylpy yrteillä rikastetussa vedessä. Kylvyn jälkeen jalat hierotaan käsintehdyllä yrttivoiteella. Hoidon kesto noin 50 min. Kasvohoito luonnonmukaisesti Kasvojen puhdistus, kuorinta ja hieronta käsintehdyillä, luonnonmukaisilla kauneudenhoitotuotteilla. Hoidon kesto noin tunti. Kukkatipat Kukkaliuoksista tehdään seos asiakkaan tarpeiden mukaisesti tukemaan kehon, mielen ja tunteiden tasapainoa. Kukkaterapia on hyvä apuväline parempaan itsetuntemukseen, erilaisiin elämäntilanteisiin ja muutoksiin. Asiakas saa tipat mukaansa kotona käytettäväksi. Yrttijalkakylvyn ohje: mesiangervoa, punaapilaa, minttua, merisuolaa, koristeeksi ruusun terälehtiä. Mesiangervo poistaa kipuja ja särkyjä, puna-apila pehmentää kovettumia ja desinfioi, Turvesauna tai turve osahoito Turve kiihdyttää aineenvaihduntaa, parantaa verenkiertoa ja voi lievittää kipuja. Hoitomuotoja ovat turvesauna ja osahoidot. Hoidon kesto noin min. 7

8 Aromaterapia Kevyt kokovartalohieronta asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaan valituilla eteerisillä öljyillä. Hieronta edistää kehon nestekiertoa ja öljyillä on kokonaisvaltainen tasapainottava vaikutus. Hoito + hoitohaastattelu kestää noin 1,5 tuntia. Niska-hartiahieronta Hoidon kesto on noin 30 min. Kääreet: Savikääre Perinteistä, lämmintä tai kylmää savikäärettä suositellaan kivun lievitykseen ja sisäelinten puhdistamiseen ihon kautta. Hoito kestää noin tunnin. Yrttikääre Yrttikääreeseen valitaan asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaisia yrttejä puhdistamaan elimistöä ja hoitamaan esimerkiksi kiputiloja. Hoidon kesto noin 30 min. Mehiläisvahakääre Lämmittävä ja rentouttava kääre. Kesto noin 30 min. Hoitola Kristalli on auki saakka ajanvaraus toimii ma-pe puh Mainitse hoitoja varatessasi mahdollisista allergioista ja lääkityksestä. Tervetuloa! Tässä nautiskellaan jakkarakylvystä. Kirjoittajat Airi Koljonen ja Minna Koskinen RLH/ Fyto- opiskelijat VIRPIN AURI NKOKAKKU Pohja: 200 g digestive keksejä 100g voita Täyte: 250g maitorahkaa 4 dl kuohukermaa 3 dl kurpitsahilloa 2 tl sitruunan kuorta 6-8 liivatelehteä sokeria sitruunan mehua Kiille: 4 dl kurpitsahilloa 1 dl sitruunan mehua 1 dl sokeria 6 liivatelehteä Valmista kakku irtopohjavuokaan Anna hyytyä kerrosten lisäyksen välissä Hyydytä yön yli jääkaapissa Kesän 2006 satoa kuivumassa opetuskeittiössä. 8

9 Perheniemen sivarit Siviilipalvelus, kuten varusmiespalveluskin, on lakisääteistä maanpuolustusta. Siviilipalveluaika on 395 päivää. Palvelukseen sisältyy koulutus ja työpalvelu, joista jälkimmäinen suoritetaan työministeriön kanssa sopimuksen tehneissä palvelupaikoissa. Perheniemen opisto on yksi kahdesta tuhannesta siviilipalvelumiehille, sivareille, palvelupaikan tarjoavista yhteisöistä. Lähde: n_opas/01_yleista.htm Vuoden 2007 alkuviikkoina Perheniemessä tapahtui sivarien vahdinvaihto, kun Antti Lehtola täysin palvelleena teki tilaa pestiään vasta aloittavalle Antton Tapanille. Yhtenä viimeisistä tehtävistään Antti haastatteli Anttonia Pärhätuulen juttua varten. Mistäs olet tulossa ja minne olet menossa. Minne vie tiesi vai tuoko? Noh, Järvenpään Satukalliosta olen kotoisin, juuri siinä Pohjoisväylän (susirajan) ja Sipoontien kätevästi rajaamassa nurkkauksessa, jonka sisällä ainoa kiinnostava esine (object of interest) on Järvenpään katsastuskonttori. Jos tutuilta kysyisit mitä olen viime vuosina tehnyt olisi vastaus varmasti tyyliin ei yhtään mitään, mutta käytännössä olen hyvinkin intensiivisesti ja oma-aloitteisesti opiskellut digitaalisen grafiikan hienouksia. Niin, en minä mitään kouluja ole lukion jälkeen käynyt, enkä varmaan käykään, mutta voin kyllä pitää luennon vektorimatikasta ja bézier interpoloinnista jos tykkäät. Kuinka polullasi kohtasitkaan Perheniemen, tuon vihreiden kumpujen ja peltojen tyyneyy- den? Se taisi olla aikalailla sattumanvaraisesti sieltä Lapinjärven keskuksen sekavilta nettisivuilta kaivettu. Siellä muuten parissa ilmoituksessa vaikutti siltä että halusivat useamman alan korkeakoulututkinnolla varustettuja yleisneroja hoitamaan kaikki firman työt ruokapalkalla. Täällä näyttäisi pärjäävän ihan kivasti lukiotason yleisneroudella. lunta ja räntää vuorotellen ja on liukasta ja myrskyä. Tai sitten kaikkea yhtä aikaa. Toistaiseksi ainakaan en valita. Kun päivät vierivät ohitsesi, pulpahtaako mielesi syövereistä jotain ideoita, millä haluaisit jättää jälkesi tänne ja toisinpäin? Tuohon en kyllä vielä oikein osaa sanoa mitään. Ideoitahan aina on vähän enemmänkin, mutta ovatko ne sitten käytännöllisiä tai toteutuskelpoisia on ihan eri asia. Kunnes tämä eeppinen urotyö on saatu alta pois, luuletko että maineesi kantaa tulevaisuudessa yhä kolossaalisempiin spektaakkeleihin? Täh? (ei ymmärtänyt kysymystä) No jos mää tuon serverikoneen sotken ja korjaan muutamaan kertaan tänä aikana, niin kaipa siitä voi jotain jopa oppia tulevaisuuden varalle. Niin no ei se itessään varmaan kovin suureen spektaakkeliin riitä, mutta kun nämä mokomat eivät ole nettiyhteyttä laittaneet tuonne asuntolaan niin minä oikeasti joudun iltaisin tekemään jotain hyödyllistä aikani kuluksi. Painaako pohtivaa mieltäsi jokin, joka liittyy tä- t hän kunnialliseen työtehtävään? Jaa no jos meinaat siviilipalvelusta yleensä, niin kyllä tämä koko systeemi vähän järjettömältä tuntuu, kun ottaa huomioon, että Suomi ei käytännössä edes tarvitse armeijaa. Niin ja intissä kuukauden viettäneenä sanoisin että on ihme jos se organisaatio edes mitään sotia onnistuisi voittamaan. Entäs vyöryykö kysymyksiä arvopaikkansa jättävä väl- le sankarille? Köh. Ei. Tähän paikkaan, lausu jotain mikä jää kaikumaan ikuisesti lukijoiden alitajuntaan suoden heille euforiaa Life is too important to be taken seriously By Oscar Wilde käsittääkseni. Tuon henkevämpää et minun suusta tule kuulemaan ikinä. Miltäs on kova ja raavas työ maistunut? Huh. Raavain työ tähän mennessä taitaa olla pöytien kanniskelua. Toimistohommiahan täällä on enimmäkseen tehty...seeemmosta mukavaa/kivaa/sopivaa. Toivottavasti eivät ainakaan ulkohommiin käske ihan heti. Siellä kun tulee Antti Lehtola Antton Tapani 9

10 AURINKOINEN ALKU VUODELLE - otteita harjoittelupäiväkirjasta Ravinto- ja luontaishoitajalinjan opiskelija Ritva Koskivirta suoritti osan opiskeluharjoittelustaan Espanjan Fuengirolassa Arja Lindqvist-Niemelän Medi Vital Clinicissä. Ritvan ulkomaanharjoittelu sijoittui aikaan, jolloin Suomessa elettiin synkintä kaamosta Lähtö Seutulan lentokentältä 18 ja saapuminen Fuengirolaan Jill oli minua vastassa. Minun piti mennä hotelliin, mutta eiväthän Jill ja Patrik siihen suostuneet, joten menin Mijakseen, missä he asuvat. Olin siellä ensimmäisen yön Herääminen 8.30 ihanaan auringonpaisteeseen. Ei olisi uskonut, että on Uuden Vuoden aatto. Söimme ulkona aamiaisen, koska oli niin kaunista ja lämmintä ja ihanaa. Aamiainen oli minulle vähän outo, koska olen tottunut vähän erilaiseen aamiaiseen. Söimme nimittäin vohveleita, kermavaahtoa ja mansikkahilloa sekä teetä. Kun aamiainen oli syöty, lähdin keräämään puutarhasta mandariineja, greippejä, appelsiineja ja avokadoja. Kun tämä kaikki oli tehty, rupesin miettimään opinnäytetyön eri vaiheita ja laittamaan niitä paperille. Sekin tapahtui ulkona kauniissa ilmassa! Työt alkoivat. Kello 12 tuli ensimmäinen asiakas. Ja mikä yllätys tuttu viime vuodelta! Asiasta vielä mielenkiintoisemman teki, että hän on Perheniemen entisiä oppilaita. Hän kävi ensin magneetti- ja happihoidossa ja sitten minä sain tehdä hänelle jalkahieronnan. Hän on todella vaativa asiakas, on kuulemma lähtenyt pois jostain hoidosta, kun ei ole ollut tyytyväinen. Minulle sanottiinkin, että voit olla tosi tyytyväinen, kun Aatu antoi hieroa eikä moittinut yhtään. Olipa Aatu sanonut minua asiakasystävälliseksi ja kehunut käsiäni hyviksi hoitamisessa Matkalla majapaikkaan ylös vuorille sain Suomesta suruviestin. Eräs SPR:n työntekijä, jonka kanssa olin työskennellyt pitkään, oli saanut sydänkohtauksen ja kuollut. Aikamoinen suruviesti. Meillä oli paljon yhteisiä suunnitelmia talven varalle, mutta en tiedä, miten pääsen tästä eteenpäin. Vasta Suomeen tultuani voin tehdä jotakin Loppiainen Taivaanranta oli tosi upea, meri aivan tyyni. Aamiaisen jälkeen lähdimme kävelemään pitkin rantakatua. Kävimme myös kalasatamassa, missä kalastajat tekivät lähtöä merelle. Se on aina yhtä mielenkiintoista, vaikka olisi nähnyt sen miljoona kertaa, niin kuin myös mereltä paluu. Keskustelin heidän kanssaan saaliista ja siitä, mitä kalaa tulee milloinkin. Vastasivat auliiti ja kysyivät, mistä olemme. Jatkoimme matkaa pitkin rantaa, välillä hietikolla, välillä kauppoja katsellen. Sitten hotelliin vaatteita vaihtamaan Tänään minulle tulee neljä omaa asiakasta, joille teen niskahieronnan, aromaterapian, jalkahieronnan ja käsihieronnan. päivä oli toi rankka, mutta myös antoisa sekä mielenkiintoinen, kun oli omia asiakkaita! Myöhemmin samana iltana Olin luvannut tehdä vielä illalla kaksi yrttijalkahierontaa ystävilleni. Jalat ammeeseen ja yrtit perään! Yrttejä olen ostanut täkäläisestä kaupasta. Niitä riittää, kerättäväksi luonnosta tai ostettavaksi. Lopulta minäkin liotin jalkojani, mutta ei niitä kukaan hieronut Minulla oli vapaapäivä. Sain sellaisen, kun olen ollut niin ahkera ja tunnollinen. Päätimme lähteä katsomaan Mijaksen kylää 10 kilometrin päässä vuorilla. On kuulemma tosi nätti ja siellä on paljon pieniä kauppoja ja tietysti krääsää sen mukaisesti. Sieltä varmaan tarttuu mukaan vaikka mitä tuliaisiksi. Monta tuntia kävelyä pienessä idyllisessä kylässä, mahtavaa. Välillä tietysti piti syödä ja juoda, että jaksoi Kello tuli ensimmäinen asiakas. Taas ihana yllätys: vanha tuttu viime vuodelta, todella miellyttävä 84- vuotias mieshenkilö. Hänelle tehtiin magneettihappihoito ja sen jälkeen minä hoidin hänen jalkojaan. Puhuimme samalla ravitsemuksesta. Tein hänelle haastattelun ja suunnittelin myös vähän ruokavaliota. Hänen on vaikea toteuttaa sitä, kun syö baarissa, missä ei oteta kaikkia toivomuksia huomioon. Jotain sain kuitenkin paperille ja se on hyvä asia. Kun tapaan hänet seuraavalla kerralla, käymme asioita läpi. Iltapäivän asiakas kävi edellisellä viikolla ja halusi nyt tulla uudestaan. Meillä oli mielenkiintoisia keskusteluja siitä, miten tämä ammatti sopii minulle ja miten olen siihen joutunut. Kerroin hänelle koko tarinani ja siitä syntyi mielenkiintoisia versioita, joita hän sitten analysoi. Hän on nimittäin psykoterapeutti ja perheterapeutti. Hän tuli siihen johtopäätökseen, että olen hyvä hoitaja ja osaan käsitellä asiakkaita hyvin Tänään meillä on kirjoitustehtäviä ja valmistelemista huomista varten. Silloin minulle tulee asiakas, josta teen potilashaastattelun päättötyötäni varten magneettihoidon vaikutuksesta. Kävimme myös läpi minun asioitani, mitä olin oppinut ja mitä vielä haluaisin oppia ja tehdä. Asiakkaita oli kolme, tein happihoidot ja hieroin Viimeinen työpäivä alkamassa hieman haikein mielin, sillä olen todella saanut oppia paljon. Pieni keskusteluhetki ennen ensimmäistä asiakasta. Hän on viimevuotinen tuttu. Minusta on ihanaa tavata hänet viimeisenä työpäivänä. Kävimme läpi hänelle tehdyn ravitsemusoh- 10

11 jeen ja annoin magneettihappihoidon. Olin todella tyytyväinen siihen, mitä oli tehnyt. Lopuksi tein hänelle jalkahieronnan. Sitten tuli aivan ihana asiakas, joka oli kuullut minusta. Hänelle annoin käsihieronnan, kun en ollut varautunut hänen tuloonsa. Hän oli tosi tyytyväinen. Lopuksi annoin ohjaajalleni intialaisen päähieronnan. Pidimme vielä palaverin, jossa kävimme läpi koko työrupeaman ja pohdimme, jäikö jotain haluamastani opista saamatta. Mutta minä olin saanut kaiken toivomani ja vähän enemmänkin. Olin todella tyytyväinen harjoitteluaikaani Espanjassa. Töiden loppuessa kello 15 oli haikeiden jäähyväisten aika. Olin luonut itselleni pienen asiakaskunnan, josta haluaisin tulevaisuudessa pitää huolta Laukut autoon ja kohti lentoasemaa. Tämä tuntuu aina yhtä pahalta ja ikävältä. Sillä aina osa sydämestä jää tänne Kello 3.40 olemme Suomessa. Oli ikävä palata pakkaseen. Kiitos koululle, että olen saanut tehdä tällaisen harjoittelumatkan! Petri Välimäki Perheniemen opiston rehtoriksi Petri Välimäki on tehnyt runsaasti yhteistyötä eri puolilla Suomea sijaitsevien seurakuntien kanssa järjestämällä jo vuosien ajan sielunhoidollisia ja ihmisen tukemiseen tähtääviä seminaareja. Myös monet kirjat sekä televisio- ja radio-ohjelmat ovat tehneet Petri Välimäkeä tunnetuksi. Hänen kirjoistaan mainittakoon mm. Lähellä ihmistä, sielunhoidon opas (2007), Riippuvuuksien siteistä elämän vapauteen (2005), Särkyneen toivo, Raamatun suuntaviivoja masennuksesta eheyteen ja ahdistuksesta iloon (2003) ja Parantava rakkaus, vierellä kulkijan opas (1999). Samoja teemoja hän on käsitellyt myös vuosia kestäneessä radio-ohjelmien sarjassa Armoa ja terapiaa. Suomessa tarvitaan kristillinen oppilaitos, joka panostaa vahvasti ihmisten välisiin suhteisiin, elämän kriiseihin ja kipupisteisiin sekä sielunhoidollisiin kysymyksiin, Petri Välimäki hahmottelee Perheniemen opiston tehtävää. On olemassa valtava määrä ihmisiä, jotka tarvitsevat näistä asioista elämänsä eväiksi tai toimintansa tueksi lyhyempiä tai pidempiä kursseja. Opiston ohjelmatarjonnassa on jo nyt paljon ravintoon ja terveeseen elämään liittyvää koulutusta. Yhdessä ihmisen jaksamiseen, henkiseen hyvinvointiin ja sielun eheyteen liittyvän koulutuksen kanssa tästä voidaan rakentaa eheä kokonaisuus, joka on samalla uskollinen opiston perinteelle ja nimelle, hän jatkaa. Perheniemen opistolla on perustanaan hieno yli kahdeksan vuosikymmenen mittainen historia perinteineen ja hengellisine aarteineen. Tältä pohjalta haluan lähteä yhdessä henkilökunnan ja opiston ystävien kanssa rakentamaan Perheniemen opistolle kestävää, kristillisille arvoille perustuvaa ja ihmisten tämän ajan kysymyksiin vastauksia ja selviytymismalleja tarjoavaa kurssiohjelmaa, Petri Välimäki arvioi tulevaa tehtäväänsä. Perheniemen evankelisen opiston rehtoriksi on valittu alkaen pastori Petri Välimäki. Tällä hetkellä hän työskentelee Lahdessa Launeen seurakunnan aikuistyöstä vastaavana pappina. Aiemmin hän on ollut mm. Kriisipalvelu ry:n toiminnanjohtajana ja Suomen Tutkimus ja Konsultointi Oy:n sekä Suomen Tutkimustieto Oy:n toimitusjohtajana. Petri Välimäki aloittaa perheniemen opiston palveluksessa eli opiston Toveripäivien yhteydessä. Hänen ensimmäisiä työtehtäviään tuleekin olemaan saarna Toveripäivien juhlajumalanpalveluksessa. Tervetuloa mukaan Toveripäiville tapaamaan opiskelutovereita, vanhoja ystäviä ja uutta rehtoria! RT 11

12 2 *. V853* SIANKÄRSÄMÖ Siankärsämö, Achillea millefolium, on kukinnoltaan harvinaisen monimutkainen. Kukat ovat pieniä kieli- ja torvikukkia, jotka ovat ryhmittyneet niin ikään pieniksi mykeröiksi siten, että kielikukat ovat reunoilla ja torvikukat keskellä. Tämä mykerömalli kuuluu kaikille asterikasvien heimon kasveille. Siankärsämössä pienet mykeröt ovat kuitenkin ryhmittyneet edelleen tiheäksi huiskiloksi. Näin monimutkainen kukinto on kasvikunnassa harvinainen. Myös siankärsämön lehdet ovat moneen kertaan liuskoittuneita, kerrannaisia. Sekä siankärsämön lehdet että kukinnot voidaan käyttää mausteena tai teeaineksina. Maku ei juurikaan muutu kuivattaessa. Koska maku on voimakas, käytössä on syytä olla säästeliäs. Siankärsämö on ruuansulatusta ja nesteiden poistumista edistävä yrtti. Se sopii hyvin paistettujen ruokien maustamiseen. Teessä sitä kannattaa käyttää muiden yrttien lisänä, koska se on yksistään kovin voimakas. Etelä-Suomessa siankärsämöt ovat melkein aina valkomykeröisiä, mutta pohjoisessa mykeröt ovat vaaleanpunaisia. En tiedä, mistä tämä ero johtuu. Tiedossani ei myöskään ole, että värillä olisi merkitystä yrtin vaikutuksiin. On olemassa myös harvinainen tummanpunamykeröinen muoto, mutta sitä en ole ikinä nähnyt. Siankärsämö on monivuotinen kasvi. Sen lehtiä ja kukintoja voi kerätä samasta paikasta joka vuosi. Marketta Hoogesteger Pärhätuuli 1/2007 Pärhätuuli 1/2007 on postitettu kaikille vuoden 2006 tilausmaksun maksaneille. Jos haluat tilata lehden, soita Tämän lehden mukana toimitetaan vuoden 2007 lehtimaksu 5,10 /vuosi, tai kannatusyhdistyksen jäsenmaksu, joka sisältää Pärhätuuli- lehden 15 /vuosi Seuraava Pärhätuuli 2/2007 ilmestyy marraskuussa. Jos haluat jättää tietoja ja materiaalia lehteen, niiden tulee olla opistolla mennessä. Perheniemen opisto Opistontie 15 B, PERHENIEMI puh: , fax: E-mai:l Kotisivut: Toimitus: Päätoimittaja Eija Temmes Toimitussihteeri Sirpa Piiroinen Graafinen suunnittelu Mirja Nuutinen Taitto Antton Tapani Kuvat Perheniemen opiston kuva-arkisto, ellei toisin mainita 12

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

THASO12 - Ravitsemus Janne Rautiainen TH11K. Hoitotyön koulutusohjelma

THASO12 - Ravitsemus Janne Rautiainen TH11K. Hoitotyön koulutusohjelma THASO12 - Ravitsemus 25.10.2011 Janne Rautiainen TH11K Hoitotyön koulutusohjelma THASO12 - Ravitsemus 2 / 7 5.9.2012 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Ensimmäinen ohjauskerta... 4 2.1 Ravintoanamneesi... 4 2.2

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA Andreas-raamatturyhmämateriaali I/03 Kansan Raamattuseuran nuorisotyö Kaisaniemenkatu 8, III krs 00170 HELSINKI nuorisotyö@karas-sana.fi 09/681 55 830 KUTSUMUS Tämän materiaalin sisältö tarkastelee kutsumusta

Lisätiedot

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä?

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä? Tehtävät 1 ravintoon liittyvät tehtävät 1 4 Opiskelijaelämä ja ruokailu Pohdi, miten ruokailusi on muuttunut opintojen aloittamisen jälkeen. 2 Oma ruokarytmini Millainen on oma ruokarytmisi? Oletko huomannut

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen

Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen 2 AJATUKSEN MURUSIA Tämä vihkonen on sinulle, joka haluat toimia vapaaehtoisena ja olla ihminen ihmiselle. Vihkosta voi käyttää myös työnohjausistunnoissa keskustelujen

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA

TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) PE-SU 13.12.-15.12.2013 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Kemppainen, Rahkonen, Korkiakangas, Laitinen Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Kemppainen, Rahkonen, Korkiakangas, Laitinen Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Herättelevät kysymykset ammattikuljettajalle Terveenä ja hyvinvoivana jo työuran alussa POHDI OMAA TERVEYSKÄYTTÄYTYMISTÄSI VASTAAMALLA SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN: TYÖ Kuinka monta tuntia

Lisätiedot

P U M P U L I P I L V E T

P U M P U L I P I L V E T T U O M O K. S I L A S T E P U M P U L I P I L V E T Runoja TUOMO K. SILASTE Teokset: Matka, romaani; 2007 Rakkaani kosketa minua, runoja; 2007 Apolloperhonen, runoja; 2008 Rakastettu leskirouva Gold,

Lisätiedot

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle MINÄ MUUTAN Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle Kirsi Timonen, projektityöntekijä Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 MINÄ MUUTAN Olet suuren muutoksen edessä. Uuteen kotiin

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Sporttimerkonomi - koulutus -

Sporttimerkonomi - koulutus - Tuntuuko sinusta, että tarvitset lisää osaamista tulevaisuuden haasteisiin infotilaisuus 20.5.2013 klo 17-19 Sporttimerkonomi - koulutus - Koulutusohjelma tähtää liiketalouden perustutkinnon, merkonomi,

Lisätiedot

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA Joulunajan viikko-ohjelma on voimassa 23.12.2011 8.1.2012 PERJANTAI 23.12. / 30.12. / 6.1. 12:00 MOOTTORIKELKKASAFARI ERÄMAAHAN Nauti ulkoilmaelämästä moottorikelkkasafarilla luonnon sydämeen. Reittimme

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

BALANSSIN JOOGAPAKETIT 2016

BALANSSIN JOOGAPAKETIT 2016 BALANSSIN JOOGAPAKETIT 2016 Esim. kokous-, tyky-, tyhy- ja virkistyspäivien ohjelmaan liitettäviä palveluita. Virkisty joogakävelyllä 60min 100 kävelyä hiljaisuudessa hiekkadyyneillä pitkospuita pitkin.

Lisätiedot

Mitä on moderni fysiikka?

Mitä on moderni fysiikka? F2k-laboratorio Fysiikka 2000 luvulle Toiminnassa vuodesta 2011 Modernin fysiikan töitä pääasiassa lukiolaisille opettajan ja ohjaajan opastuksella Noin 40 ryhmää/vuosi Myös opeopiskelijoiden koulutusta

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Toivotamme hyvää kesää ja kiitämme yhteistyöstä tästä on kiva jatkaa. Eri puolella Kaakkois-Suomea pilotoitiin luovia osallistavia ryhmätoimintoja

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot

Ollaan kuin kotona TEKSTI RAIJA LEINONEN, PROJEKTITYÖNTEKIJÄ, PERHEHOITOLIITTO KUVAT VILLE KOKKOLA

Ollaan kuin kotona TEKSTI RAIJA LEINONEN, PROJEKTITYÖNTEKIJÄ, PERHEHOITOLIITTO KUVAT VILLE KOKKOLA 28 Töissä Ollaan kuin kotona Sairaanhoitaja Anja Halonen irrottautui hallinnollisista töistä ja perusti kotiinsa ikäihmisten perhehoitopaikan. Vain yksi asia on kaduttanut: ettei aloittanut aikaisemmin.

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

Kohti duunia: työnhaun opas nuorille

Kohti duunia: työnhaun opas nuorille Kohti duunia: työnhaun opas nuorille Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto 1 2013 Uudenmaan TE-toimisto/ Marina Misukka Perusohjeita työnhakuun - Kaiken perusta on oma aktiivisuutesi. Kyse on Sinun työnhaustasi,

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti YHDEKSÄN N + 1 KYSYMYSTÄ YSEILLE Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Pohjois-Karjalan Aikuisopisto toteuttivat 13.-24.11.2006 Yhdeksän + 1 kysymystä yseille internetkyselyn Pohjois-Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Sijoittumiskyselyn kooste: suomen kieli

Sijoittumiskyselyn kooste: suomen kieli Sijoittumiskyselyn kooste: suomen kieli Vastausprosentti oppiaineen osalta 37 % Naisia 88 % vastaajista Vastaajien ikä keskimäärin 33 vuotta Opintojen kesto vuosissa keskimäärin 8 vuotta Vastanneissa eniten

Lisätiedot

MAYN PERHEEN UUTISKIRJE, JOULUKUU 2012

MAYN PERHEEN UUTISKIRJE, JOULUKUU 2012 MAYN PERHEEN UUTISKIRJE, JOULUKUU 2012 "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!" Luuk.2:14 Rakkaat kanssamatkaajamme! Tämä joulun jälkeinen

Lisätiedot

Työhön iloisella mielellä ja suomen kielellä! Õnne Kankainen 23.5.2013

Työhön iloisella mielellä ja suomen kielellä! Õnne Kankainen 23.5.2013 Työhön iloisella mielellä ja suomen kielellä! Õnne Kankainen 23.5.2013 Tee tööd ja näe vaeva, siis tuleb ka armastus! Anton Hansen Tammsaare Onnenkieli Oy Õnne, õnn, õnne onni Onnellinen kieli! Olen onnellinen,

Lisätiedot

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI Ennaltaehkäisevän lapsikeskeisen työmenetelmän kehittäminen ja työskentelyn keskeiset periaatteet vanhemman sairastaessa 1.Riski- eli

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10 Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012 Veera Helander arva10 Työpaikka Manuel & Ariana on pieni yritys jossa tehdään juhlavaatteita, hääpukuja, mittatilaustöitä sekä couture

Lisätiedot

Kristillisyys vangin ja vapautujan tukena. Kriminaalityön foorumi 24.10.2012 Pekka Lund Sininauhaliitto

Kristillisyys vangin ja vapautujan tukena. Kriminaalityön foorumi 24.10.2012 Pekka Lund Sininauhaliitto Kriminaalityön foorumi 24.10.2012 Pekka Lund Sininauhaliitto Seminaarin tavoitteita: - Näkökulmia siihen, miten kristillisyys voi tukea vankia ja vapautujaa - Mahdollisuus keskustella ja vaihtaa ajatuksia

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus

Lisätiedot

Thai-hieronnan fyysiset edut

Thai-hieronnan fyysiset edut Thai-hieronta Thai-hieronnan fyysiset edut Suojaa kehoa ja vahvistaa immuunijärjestelmää Lisää verenkiertoa, alentaa verenpainetta Parantaa lihasten rentoutumista, lisää lihaksien joustavuutta ja liikkuvuutta

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä Yhdessä oleminen Pirkko Elomaa-Vahteristo ja kohtaaminen 21.10.2010 turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Pirkko Elomaa-Vahteristo

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Veeti, 4½ v. Aamu alkaa sillä, ettei Veeti suostu pukemaan vaatteita päälle. Pitää olla aina tietyt sukat

Lisätiedot

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä. TALVIPÄIVÄT ROVANIEMELLÄ 12. 14.4.2013 Talvipäivien suojelijan tervehdys Rakkaat Jyty Ystävät, Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Lisätiedot

Arvoisa Ville Niinistö,

Arvoisa Ville Niinistö, Arvoisa Ville Niinistö, Olitte haastateltavana TV 2:ssa eräänä iltana. Suoraselkäisesti ja rohkeasti, suorastaan intohimoisesti puolustitte Suomeen tulleitten pakolaisten oikeuksia. Hienoa. Heistä saadaan

Lisätiedot

Juha Muukkonen Rinnetie Tornio puh s-posti: gen.fi kotisivu:

Juha Muukkonen Rinnetie Tornio puh s-posti: gen.fi kotisivu: LASTEN EHTOOLLINEN? (Ote 26.7.2016 ystävälle lähetetystä kirjeestä.) Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@ gen.fi kotisivu: www.gen.fi Lasten osallistuminen

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

Tiivistelmä opiskelijapalautteista (n=51)

Tiivistelmä opiskelijapalautteista (n=51) Tiivistelmä opiskelijapalautteista (n=51) 1. Minkä vuoksi hakeuduit keskustelemaan Hyviksen kanssa? Opiskeluun liittyvät asiat (esim. ajanhallinta, opiskelutaidot, oppimisvaikeudet) 25 % Elämäntavat (esim.

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Intialainen kasvisruokakurssi Tuohikodossa 2.2.2013 vetäjänä Vijay

Intialainen kasvisruokakurssi Tuohikodossa 2.2.2013 vetäjänä Vijay Intialainen kasvisruokakurssi Tuohikodossa 2.2.2013 vetäjänä Vijay Alla on kuvia, mitä kaikkea (mausteita, raaka-aineita, työvaiheita ja astioita) kuuluu intialaiseen ruuanlaittoon. Aivan aluksi joimme

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää Aikamedia 2 En voinut enää kieltää JUMALAN OLEMASSAOLOA n Vuosia sitten ajattelin, että elämässä ei ole mitään järkeä. Identiteettiongelmien keskellä minulla ei ollut hajuakaan siitä, kuka minä olen, mistä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

JAKSO MITEN MATKA ALKAA?

JAKSO MITEN MATKA ALKAA? Otavan asiakaspalvelu Puh. 0800 17117 asiakaspalvelu@otava.fi Tilaukset Kirjavälitys Oy Puh. 010 345 1520 Faksi 010 345 1454 kvtilaus@kirjavalitys.fi 1. painos 2015 Kati Aavikko, Satu Arjanne, Sanna Halivaara

Lisätiedot

PALAUTEKYSELYN TULOKSET

PALAUTEKYSELYN TULOKSET Mentorointiohjelma 2014 PALAUTEKYSELYN TULOKSET 18.11.2014, n=72 Mentorointiohjelma 2014 0 FAKTAT 18.11.2014 31 paria Helsingissä 20 paria Tampereella 9 paria Oulussa 120 ammattilaista 6-11/2014 RILin

Lisätiedot

Bahá u lláh, Ridván muistio. www.bahai.fi/lamppu

Bahá u lláh, Ridván muistio. www.bahai.fi/lamppu Jumalallinen kevätaika on koittanut... Kiiruhda kaiken luomakunnan edessä ylistämään Jumalasi nimeä ja kaiuttamaan hänen kiitostansa, niin että kaikki luodut virvoittuisivat ja uudeksi muuttuisivat. Bahá

Lisätiedot

NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013

NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013 NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013 1. Y1 OPPILAITOS -Toimiala / yksikkö 2. Y2. Ikä 3. S0 Valmistutko tänä kevään? 4. S 1a Millaisen arvioit elämäntilanteesi olevan 4 kuukauden kuluttua valmistumisesi

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

KTO etaitava. 1. Viikko. KTO alkuperehdyttämisen kysymykset Työssäoppimispaikkasi, lapsiryhmäsi, työpaikkaohjaajasi ja (ryhmäsi)yhteystiedot?

KTO etaitava. 1. Viikko. KTO alkuperehdyttämisen kysymykset Työssäoppimispaikkasi, lapsiryhmäsi, työpaikkaohjaajasi ja (ryhmäsi)yhteystiedot? KTO etaitava 1. Viikko KTO alkuperehdyttämisen kysymykset Työssäoppimispaikkasi, lapsiryhmäsi, työpaikkaohjaajasi ja (ryhmäsi)yhteystiedot? Kerro alkutunnelmia työssäoppimisestasi KTO perehdyttämisen kysymykset

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot