Hakija on ympäristölupavirastoon toimittamassaan hakemuksessa tehnyt asiakohdassa sanotun pyynnön.
|
|
- Ilmari Järvenpää
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PÄÄTÖS Nro 142/08/1 Dnro ISY-2008-Y-193 Annettu julkipanon jälkeen HAKIJA Lahden kaupunki ASIA Vesilain 1 luvun 17a :ssä tarkoitetun poikkeuksen myöntämistä luonnontilaisen uoman muuttamiseksi Rälssin maankaatopaikka-alueella koskeva hakemus, Lahti. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon toimittamassaan hakemuksessa tehnyt asiakohdassa sanotun pyynnön. Rälssin maankaatopaikka sijaitsee Lahden kaupungin Okeroisten kylässä hakijan omistamalla alueella. Maankaatopaikkaa koskien on voimassa Hämeen ympäristökeskuksen myöntämä ympäristölupa. Ympäristöluvan muuttamista maankaatopaikan laajennuksen johdosta koskeva hakemus on vireillä. Hakemuksessa tarkoitetun poikkeuksen myöntäminen on tarpeen suunnitellun maankaatopaikan laajennuksen toteuttamiseksi. Hakemukseen on liitetty Rälssin täyttösuunnitelma. Maankaatopaikalle otetaan vastaan Lahden kaupungin alueella mm. rakennustoiminnassa syntyviä puhtaita maa- ja kiviaineksia. Alueelle tuotava maa-aines on enimmäkseen hyötykäyttöön kelpaamatonta hienojakoista koheesiomaata (savi, siltti), moreenimaata sekä isokokoisia kiviä ja lohkareita. Alueen täyttötilavuudeksi on suunniteltu noin 2,9 milj. m 3 rtr täyttöä. Läntisimmän laajennusalueen täyttötilavuus on noin 0,8 milj. m 3. Valmiin täyttöalueen laki kohoaa korkeimmillaan tasolle m.
2 2 Lahden kaupungissa syntyy rakentamisesta puhtaita ylijäämämaita vuosittain kuutiometriä. Ylijäämämaat kuljetetaan Rälssin ja Miekan maanvastaanottoalueille, joista molemmat ovat täyttymässä. Rälssin maanvastaanottoalue on täyttymässä parin vuoden kuluessa. Lahden eteläisten kaupunginosien vilkkaan kehittymisen myötä alueen maa-aineshuollon on kehityttävä samassa suhteessa. Ylijäämämaita muodostuu rakennettaessa taloja, katuja, teitä, vesihuoltolinjoja jne. Rälssin alue on ainoa suuri maanvastaanottoalue Lahden seudulla, eikä alueella ole muita vaihtoehtoisia maanvastaanottoalueita, jonne voitaisiin sijoittaa Lahden seudulla syntyviä ylijäämämaita. Kysymyksessä oleva uoma sijaitsee Rälssinkallion pohjoisosassa. Uoman yläosa on jo jäänyt läjitettyjen maamassojen alle ja nykytilanteessa uoma alkaa läjitysmassojen päältä. Uoman alajuoksu kulkee notkelmassa, jonka kasvillisuus on rehevää. Notkelman maa-aines on hienojakoista savea, jossa uoma mutkittelee. Notkelman puusto on hakattu, ja notkelmassa kasvaa nuorta lehtipuuvesakkoa. Vesakko muodostuu tuomesta, pihlajasta, haavasta ja hieskoivusta. Notkelman rehevä lehtokasvillisuus on monipuolista, mutta alueelta ei ole tavattu uhanalaisia lajeja. Valtalajeina esiintyvät mesiangervo ja lehtotähtimö, alueelta tavataan myös mm. kevätlinnunsilmää, sudenmarjaa, lehtopähkämöä, vuohenputkea, maitohorsmaa ja kulleroa. Uomaan tulee vesiä maankaatopaikalta. Paikka sijaitsee vedenjakajalla ja alueen pintavalunta suuntautuu etelään ja pohjoiseen. Osa sadannasta imeytyy läjitettävään maaainekseen ja kulkeutuu reunaojaan, osa valuu suoraan pintakerrosvaluntana puheena olevaan uomaan ja sen kautta vesienkäsittelyaltaaseen. Noron veden laatuun vaikuttavat maankaatopaikalta valuvat vedet ja se kuuluu Rälssin maankaatopaikan vesistötarkkailun piiriin. Uoman veden värin, sameuden, kiintoaineen ja fosforin pitoisuudet ovat selvästi luonnontilaista korkeampia. Uoman humuksen, fosforin ja typen määrä nousivat vuosina Samanaikaisesti ojasta todettiin nousevia fenolien ja kresolien pitoisuuksia. Uomien suojelutilanteesta hakemuksessa on esitetty seuraavaa: "Suomen viileän ilmaston ja pienipiirteisesti vaihtelevan topografian seurauksena maassamme on runsaasti pienvesiä. Monien pienvesien luonnontila on kuitenkin aiko-
3 jen kuluessa suuresti muuttunut johtuen pellonraivauksista, metsänhoitotoimenpiteistä ja rakennustoiminnasta. Pienvesien suojelutilannetta on seuraavassa esitelty kirjallisuuslähteiden pohjalta. Etelä-Hämeen pienvedet Etelä-Hämeessä on vuonna 1994 inventoitu pienvesiä (Häyhä ym. 1994). Lahti oli mukana inventointialuerajauksessa, mutta Lahden alueelta ei inventoitu yhtään kohdetta. Yhteensä Etelä-Hämeen alueella oli tutkimuskohteita 411 kpl, joista puroja 93 kpl. Inventoinnissa kohteet luokiteltiin arvoluokkiin 0-5 (0=luonnontila täysin menetetty, 1=luonnontila miltei täysin menetetty, 2=luonnontila muuttunut kohtalaisesti, 3=luonnontila muuttunut hieman, 4=miltei luonnontilainen kohde, 5=luonnontilainen, erityistä maisemallista tai muuta arvoa omaava kohde). Koko inventointialueella puroista yhteensä 3 kuului arvoluokkiin 4-5, 14 arvoluokkaan 3 ja 76 puroa arvoluokkiin 0-2. Inventointialueella selvitettiin myös pienvesien suojelutilannetta. Inventointialueen puroista yhteensä 22 kappaletta kuuluu suojeluohjelmiin, kansallispuistoihin tai sijaitsee luonnonsuojelualueella. Luonnonsuojelullisesti arvokkaat pienvedet lähialueilla Luonnonsuojelullisesti arvokkaista pienvesistä on saatavissa varsin niukasti inventointiaineistoa, joten seuraavassa on tarkasteltu pienvesien suojelutilannetta entisen Mikkelin läänin alueella. Tämä alue sijaitsee Etelä-Hämeen läheisyydessä ja on ympäristöltään samankaltaista. Mikkelin läänissä yhteensä 301 pienvesikohdetta sisältyy erilaisiin suojeluohjelmiin ja suunnitelmiin (Horppila 1993). Näistä puroja on yhteensä 33 kappaletta." 3 LAUSUNNOT Ympäristölupavirasto on varannut Hämeen ympäristökeskukselle ja Lahden kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle tilaisuuden lausua hakemuksesta. Ympäristökeskus on lausunut, että noron yläosa on jo kauan sitten jäänyt läjitettyjen maamassojen alle ja tuhoutunut täysin. Norolla on tällä hetkellä luonnontilaista uomaa noin 700 m. Hakemuksen mukaan sitä muutettaisiin noin 350 m matkalla. Noron ja sen ympäristön luonnonoloja on kuvattu tarkemmin biologi Petri Horppilan muistiossa Noro kulkee lehtomaisessa reheväkasvuisessa notkelmassa, jonka puusto on nuorta taimikkoa ja lehtipuuvesakkoa. Lehtokasvillisuus on runsasta,
4 4 mutta uhanalaisia lajeja alueella ei ole tavattu. Noron luonnonsuojelullinen arvo on varsin vähäinen. Noron vesi on yläpuolella olevasta maankaatopaikasta johtuen savisameaa. Rälssin maankaatopaikan etelä- ja länsipuolella on kaksi luonnonsuojelullisesti varsin arvokasta luonnontilaista noroa. Varsinkin kaatopaikan länsipuolella virtaava noro ympäröivine korpineen on hyvin edustava ja poikkeuksellisen laaja-alainen. Näiden norojen luonnontila turvataan alueelle parhaillaan laadittavassa asemakaavassa osoittamalla ne virkistysalueeksi merkinnällä VR/s. Edellä kerrotun ja myös hakemuksen kohdassa 5 esitetyn perusteella ympäristökeskus katsoo, että vesilain 1 luvun 17a :ssä tarkoitettujen kohteiden suojelutavoitteet eivät alueella huomattavasti vaarannu. Lahden seudun ympäristölautakunta on lausunut, että Suomessa tehdyissä pintavesien inventoinneissa on käynyt ilmi, että luonnontilaisten purojen ja norojen määrä on erittäin alhainen. Myös Lahdessa tilanne on melko huono, vaikka luonnontilaisia lähteitä vielä harjuluonnosta löytyykin. Rälssin alueella on kaksi luonnontilaista uomaa länsija eteläpuolella. Näihin maankaatopaikka-alueen laajennus ei vaikuta. Alueen eteläpuolella valumavedet kulkevat hyvin toimivan laskeutusallaskäsittelyn kautta. Pohjoinen uoma, jota hakemus koskee, on jo osittain jäänyt ympäristöluvan mukaisesti läjitettyjen maamassojen alle ja tuhoutunut täysin. Täytön vaikutuksesta uoman veden laatu on muuttunut luonnontilaisesta: väriluku ja sameus sekä kiintoaine- ja fosforipitoisuus ovat kohonneet korkeiksi. Vesille ei ole nykyisin minkäänlaista käsittelyä. Hakemuksen mukaan laajennus ei vaikuta uoman valuma-alueen kokoon eikä veden laatuun. Uusi täyttö tulee peittämään noin 300 metriä pohjoista uomaa. Uoman kokonaispituus on karttatarkastelun perusteella noin 750 metriä, josta 160 metriä kulkee peltojen keskellä olevassa metsäkaistaleessa ennen laskemista Porvoonjokeen. Uusi täyttö tulisi peittämään siis lähes puolet nykyisestä uomasta. Suunnitelman mukaan alueen vedet käsitellään laskeutusaltaassa. Laskeutusaltaan toimivuudelle tulee asettaa vaatimukseksi nykyisen kuormituksen selvä leikkaaminen, pelkkää nykytilanteen säilyttämistä veden laadussa ei voida pitää riittävänä tavoitteena jäljelle jäävän uoman tai Porvoonjoen veden laadun turvaamiseksi.
5 5 Lahden seudun ympäristölautakunta katsoo, että ympäristönsuojelun kannalta nykyisen maankaatopaikan laajentaminen on järkevin vaihtoehto. Kyseisen uoman muuttamisella ei huomattavasti vaaranneta uomien suojelutavoitteita, kun vesien käsittely tehdään nykyistä tehokkaammin ja eteläisen ja läntisen noron luonnontilaisuuden ei anneta muuttua. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU Ympäristölupavirasto katsoo, että hakemuksessa tarkoitetun poikkeuksen myöntäminen ei huomattavasti vaaranna vesilain 1 luvun 17a :ssä tarkoitettujen uomien suojelutavoitteita. Tämän vuoksi ympäristölupavirasto vesilain 1 luvun 17a :n 2 momentin nojalla myöntää Lahden kaupungille luvan poiketa hakemuksessa tarkoitetun Rälssin alueella olevan uoman osalta muuttamiskiellosta maankaatopaikan laajentamista varten Lahden kaupungissa. Uoman sijainti ja maankaatopaikan laajennus ilmenevät hakemuksen liitteenä 9 olevasta päivätystä kartasta 1:2000. MÄÄRÄYKSET 1. Ennen työhön ryhtymistä on työn aloittamisen ajankohta ilmoitettava Hämeen ympäristökeskukselle ja Lahden kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. 2. Työ on tehtävä 4 vuoden kuluessa siitä, kun tämä päätös on saanut lainvoiman. Työn valmistumisesta on 60 päivän kuluessa kirjallisesti ilmoitettava ympäristölupavirastolle, Hämeen ympäristökeskukselle ja Lahden kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle.
6 6 KÄSITTELYMAKSU Päätöksestä peritään käsittelymaksu 770 euroa. Vesilain 21 luvun 9 (muut. 88/2000). Ympäristöministeriön asetus ympäristölupaviraston maksullisista suoritteista (1388/2006).
7 7 MUUTOKSENHAKU Päätökseen haetaan muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Muutosta tähän päätökseen saa hakea 1) se, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea, 2) rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toimintaalueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät, 3) toiminnan sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät, 4) alueellinen ympäristökeskus sekä toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja 5) muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen. Valitusosoitus liitteenä. Seppo Kemppainen Seppo Kekäläinen Erkki Kaijalainen Päätöksen tekemiseen ovat osallistuneet ympäristöneuvokset Seppo Kemppainen, Seppo Kekäläinen (asian esittelijä) ja Erkki Kaijalainen. SK/LN Tiedustelut: asian esittelijä, puh
8 V A L I T U S O S O I T U S Liite Määräaika ja valitusmenettely Valituskirjelmän sisältö Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antamispäivästä sitä määräaikaan lukematta. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Itä-Suomen ympäristölupaviraston kirjaamoon viimeistään ennen virka-ajan päättymistä. Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64 B, Kuopio Postiosoite: PL 69, Kuopio Asiakaspalvelu: Telekopio: Sähköposti: kirjaamo.isy@ymparisto.fi Virka-aika: klo Valituksen lähettäminen postitse, telekopiona tai sähköpostina tapahtuu lähettäjän vastuulla. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostina) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi, kotikunta ja yrityksen tai yhteisön Y- tunnus. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmässä on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmään on liitettävä Oikeudenkäyntimaksu - ne asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - valtakirja, jos valittaja käyttää asiamiestä, tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta. Valituskirjelmä liitteineen, lukuun ottamatta valtakirjaa, on toimitettava kaksin kappalein. Muutoksenhakuasian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa peritään muutoksenhakijalta oikeudenkäyntimaksua 82 euroa. Maksusta ja maksuvelvollisuudesta vapautuksesta eräissä tapauksissa on säädetty tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa.
PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta
PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen 17.11.2004 HAKIJA Heinäveden kunta ASIA Kermajärven lauttasalmeen rakennetun moottorikelkkareitin penkereen leventämistä koskevassa päätöksessä
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 21/07/2 Dnro ISY-2007-Y-42 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys
PÄÄTÖS Nro 21/07/2 Dnro ISY-2007-Y-42 Annettu julkipanon jälkeen 7.3.2007 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Kiinteistöjen myynti ja kauppahinnan käyttäminen, Lieksa. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys
LisätiedotYIT Rakennus Oy perustettavan Asunto Oy Siilinjärven Kotiranta nimisen yhtiön lukuun
PÄÄTÖS Nro 70/07/1 Dnro ISY-2007-Y-145 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2007 HAKIJA YIT Rakennus Oy perustettavan Asunto Oy Siilinjärven Kotiranta nimisen yhtiön lukuun ASIA Kahden venelaiturin rakentaminen
LisätiedotVesialueen täyttäminen Jyväsjärvessä ja töidenaloittamislupahakemus, Jyväskylä.
PÄÄTÖS Nro 122/06/1 Dnro ISY-2006-Y-210 Annettu julkipanon jälkeen 29.11.2006 HAKIJA Kiinteistö Oy Jyväskylän Mattilanniemi ASIA Vesialueen täyttäminen Jyväsjärvessä ja töidenaloittamislupahakemus, Jyväskylä.
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus
PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2005 HAKIJAT Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus ASIA Lehtolankosken - Muittarinkosken kalataloudellista kunnostamista
LisätiedotVesialueen täytön pysyttäminen Leppäveden Ruokosaaressa Jyväskylä - Pieksämäki rataosan alueella, Jyväskylä.
PÄÄTÖS Nro 4/09/1 Dnro ISY-2008-Y-260 Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2009 HAKIJA Kanavuori - Ruokosaari tiekunta ASIA Vesialueen täytön pysyttäminen Leppäveden Ruokosaaressa Jyväskylä - Pieksämäki rataosan
LisätiedotVesilain 1 luvun 17 a :ssä tarkoitetun poikkeuksen myöntäminen vesijohtolinjan rakentamista varten ja töidenaloittamislupa, Jyväskylä.
PÄÄTÖS Nro 75/05/1 Dnro ISY-2005-Y-148 Annettu julkipanon jälkeen 15.7.2005 HAKIJA Jyväskylän kaupunki ASIA Vesilain 1 luvun 17 a :ssä tarkoitetun poikkeuksen myöntäminen vesijohtolinjan rakentamista varten
LisätiedotTurvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula
PÄÄTÖS Nro 67/07/1 Dnro ISY-2007-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 25.6.2007 ASIA Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula HAKIJA Eero Suomäki Suomäentie
LisätiedotVesijohdon ja viemärin rakentaminen Vehkalammesta Jääsjärven Vehkalahteen johtavan joen ali ja töidenaloittamislupa, Hartola.
PÄÄTÖS Nro 31/08/1 Dnro ISY-2008-Y-37 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2008 HAKIJA Hartolan kunta ASIA Vesijohdon ja viemärin rakentaminen Vehkalammesta Jääsjärven Vehkalahteen johtavan joen ali ja töidenaloittamislupa,
LisätiedotHakija omistaa hanketta varten tarvittavan maa- ja vesialueen.
PÄÄTÖS Nro 104/08/1 Dnro ISY-2008-Y-111 Annettu julkipanon jälkeen 4.7.2008 HAKIJA Jyväskylän kaupunki ASIA Toisen laiturin rakentaminen ja nykyisen pysyttäminen Pekonniemen venesatamassa Päijänteen Keljonlahdella
LisätiedotVesilain 1 luvun 17 a :ssä tarkoitetun poikkeuksen myöntäminen rumpujen rakentamiseksi Onkijoki -nimiseen puroon ja töidenaloittamislupa, Sysmä.
PÄÄTÖS Nro 59/07/1 Dnro ISY-2007-Y-119 Annettu julkipanon jälkeen 6.6.2007 HAKIJA Destia Tieliikelaitos ASIA Vesilain 1 luvun 17 a :ssä tarkoitetun poikkeuksen myöntäminen rumpujen rakentamiseksi Onkijoki
LisätiedotRapasaaren rannan täyttämistä koskevassa lupapäätöksessä työn valmistumiselle asetetun määräajan jatkaminen vuoden 2009 loppuun saakka, Lappeenranta.
PÄÄTÖS Nro 108/04/2 Dnro ISY-2004-Y-144 Annettu julkipanon jälkeen 1.11.2004 HAKIJAT Lappeenrannan kaupunki, Ratahallintokeskus, Kapiteeli Oyj ja Bonvesta Oy ASIA Rapasaaren rannan täyttämistä koskevassa
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 128/05/1 Dnro ISY-2005-Y-223 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys
PÄÄTÖS Nro 128/05/1 Dnro ISY-2005-Y-223 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2005 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti, Kotka. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 78/06/1 Dnro ISY-2006-Y-115 Annettu julkipanon jälkeen Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy Raivionsuntti Jyväskylä
PÄÄTÖS Nro 78/06/1 Dnro ISY-2006-Y-115 Annettu julkipanon jälkeen 7.8.2006 HAKIJA Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy Raivionsuntti 10 40520 Jyväskylä ASIA Ympäristönsuojelulain 61 :ssä tarkoitettu ilmoitus
LisätiedotKaapelin rakentaminen Hiidenvirran ali ja töidenaloittamislupa, Iitti.
PÄÄTÖS Nro 75/04/1 Dnro ISY-2004-Y-130 Annettu julkipanon jälkeen 16.7.2004 HAKIJA Iitin Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Hiidenvirran ali ja töidenaloittamislupa, Iitti. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon
LisätiedotRakennetun kaapelin pysyttämistä Hiidensalmessa Pyhäjärvellä koskeva hakemusasia, Iitti.
PÄÄTÖS Nro 75/06/1 Dnro ISY-2006-Y-38 Annettu julkipanon jälkeen 28.7.2006 HAKIJA Iitin Sähkö Oy ASIA Rakennetun kaapelin pysyttämistä Hiidensalmessa Pyhäjärvellä koskeva hakemusasia, Iitti. HAKEMUS Hakija
LisätiedotKaapelin rakentaminen Kuutsalosta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka.
PÄÄTÖS Nro 7/05/1 Dnro ISY-2004-Y-211 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2005 HAKIJA Kymenlaakson Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Kuutsalosta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka. HAKEMUS Hakija
LisätiedotLeipäniemen sillan rakentamista koskevassa päätöksessä nro 19/03/3 rakentamistöille annetun rakentamisajan jatkaminen, Kuopio.
PÄÄTÖS Nro 50/07/1 Dnro ISY-2007-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2007 HAKIJA Kuopion kaupunki ASIA Leipäniemen sillan rakentamista koskevassa päätöksessä nro 19/03/3 rakentamistöille annetun rakentamisajan
LisätiedotViemärin rakentaminen Lossisaareen Nilakan Vuonamonlahdella ja töidenaloittamislupa,
PÄÄTÖS Nro 44/06/1 Dnro ISY-2006-Y-25 Annettu julkipanon jälkeen 7.4.2006 HAKIJA Hemmingin vesiosuuskunta ASIA Viemärin rakentaminen Lossisaareen Nilakan Vuonamonlahdella ja töidenaloittamislupa, Keitele.
LisätiedotHaapaveden vesialueella Tynkkylänjoen tilan RN:o 1:157 edustalle tehdyn ruoppauksen pysyttäminen, Savonlinna
PÄÄTÖS Nro 8/07/2 Dnro ISY-2006-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 12.1.2007 HAKIJA Kartanon Kievari Ikonen Ky ASIA Haapaveden vesialueella Tynkkylänjoen tilan RN:o 1:157 edustalle tehdyn ruoppauksen pysyttäminen,
LisätiedotVesilain 1 luvun 17 a :ssä tarkoitetun poikkeuksen myöntämistä luonnontilaisen uoman putkittamiseksi koskeva hakemus, Hollola.
PÄÄTÖS Nro 24/08/1 Dnro ISY-2007-Y-282 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2008 HAKIJA Hollolan kunta ASIA Vesilain 1 luvun 17 a :ssä tarkoitetun poikkeuksen myöntämistä luonnontilaisen uoman putkittamiseksi
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.
PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen 9.6.2004 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys on ympäristölupavirastolle
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.9.2006 ASIA Myllykoski Paper Oy:lle Itä-suomen ympäristölupaviraston päätöksellä nro 122/05/1, 25.11.2005 myönnetyn ympäristöluvan täytäntöönpanokelpoisuutta
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 13/05/2 Dnro ISY-2005-Y-20 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden Vesihuolto Oy
PÄÄTÖS Nro 13/05/2 Dnro ISY-2005-Y-20 Annettu julkipanon jälkeen 7.2.2005 HAKIJA Heinäveden Vesihuolto Oy ASIA Polvijärven vedenottamoa koskevan Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksen nro 79/04/2 muuttaminen
LisätiedotYmpäristökeskus on katsonut, että hanke ei loukkaa yleistä etua ja puoltanut luvan myöntämistä, kun otetaan huomioon seuraavat seikat:
PÄÄTÖS Nro 11/05/1 Dnro ISY-2004-Y-186 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2005 HAKIJA Valkealan kunta ASIA Vesijohdon ja viemärin rakentaminen Vuohijärven Kalsonlahteen ja töidenaloittamislupa, Valkeala.
LisätiedotKaapelin rakentaminen Pitkäniemestä Mustasaareen Päijänteen Luotikkaalla ja töidenaloittamislupa,
PÄÄTÖS Nro 57/06/1 Dnro ISY-2006-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen 17.5.2006 HAKIJA Vattenfall Verkko Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Pitkäniemestä Mustasaareen Päijänteen Luotikkaalla ja töidenaloittamislupa,
LisätiedotLaiturin rakentaminen Saimaan Kahilanniemen länsirannalla sijaitsevan rivitalotontin edustalle, Lappeenranta
PÄÄTÖS Nro 8/08/2 Dnro ISY-2007-Y-236 Annettu julkipanon jälkeen 11.1.2008 HAKIJA Asunto-osakeyhtiö Kahilanniemen Trio ASIA Laiturin rakentaminen Saimaan Kahilanniemen länsirannalla sijaitsevan rivitalotontin
LisätiedotVesijohdon rakentaminen Kirkonmaan vesiasemalta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka.
PÄÄTÖS Nro 52/05/1 Dnro ISY-2005-Y-40 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2005 HAKIJA Kotkan Saaristomatkailut Oy ASIA Vesijohdon rakentaminen Kirkonmaan vesiasemalta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka.
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.
PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen 28.9.2005 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys on ympäristölupavirastolle
LisätiedotHakija on ympäristölupavirastoon toimittamassaan hakemuksessa pyytänyt lupaa asiakohdassa sanottuun rakentamiseen.
PÄÄTÖS Nro 25/05/1 Dnro ISY-2005-Y-5 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2005 HAKIJA Pärekoski Kaarteenmäki yksityisen tien tiekunta ASIA Vuorisjoen sillan rakentaminen, Vieremä. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon
LisätiedotKolmen sähkökaapelin rakentaminen Äyskoskeen ja töidenaloittamislupa, Tervo.
PÄÄTÖS Nro 108/06/1 Dnro ISY-2006-Y-170 Annettu julkipanon jälkeen 23.10.2006 HAKIJA Savon Voima Oyj ASIA Kolmen sähkökaapelin rakentaminen Äyskoskeen ja töidenaloittamislupa, Tervo. HAKEMUS Hakija on
LisätiedotASIA Vesijohdon ja viemärin rakentamiselle ympäristölupaviraston päätöksessä 65/06/1, asetetun määräajan pidentäminen, Korpilahti.
PÄÄTÖS Nro 95/08/1 Dnro ISY-2008-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2008 HAKIJA Kärkisten vesiosuuskunta ASIA Vesijohdon ja viemärin rakentamiselle ympäristölupaviraston päätöksessä 65/06/1, 21.6.2006
LisätiedotLotjasaaren venesataman rakentamista koskevassa päätöksessä nro 68/02/1 rakennustöille annetun määräajan jatkaminen, Anttola Mikkelin kaupunki.
PÄÄTÖS Nro 62/06/2 Dnro ISY-2006-Y-87 Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2006 HAKIJA Mikkelin kaupunki ASIA Lotjasaaren venesataman rakentamista koskevassa päätöksessä nro 68/02/1 rakennustöille annetun määräajan
LisätiedotSaimaan Visulahden vesialueen ruoppaaminen sekä laiturin ja ruoppausmassoista tehtävän saaren rakentaminen huvipuistotoimintaa varten, Mikkeli.
PÄÄTÖS Nro 74/07/2 Dnro ISY-2007-Y-20 Annettu julkipanon jälkeen 21.6.2007 HAKIJA Visulahden Matkailu Oy ASIA Saimaan Visulahden vesialueen ruoppaaminen sekä laiturin ja ruoppausmassoista tehtävän saaren
LisätiedotKaapelin rakentaminen Kilvensalmen ali Kilvensaloon Päijänteellä ja töidenaloittamislupa,
PÄÄTÖS Nro 68/08/1 Dnro ISY-2008-Y-66 Annettu julkipanon jälkeen 9.4.2008 HAKIJA Suur-Savon Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Kilvensalmen ali Kilvensaloon Päijänteellä ja töidenaloittamislupa, Korpilahti.
LisätiedotRuoppaus Aaltolan ja Kaukolan tilojen rannan edustalla, Hartola.
PÄÄTÖS Nro 111/04/1 Dnro ISY-2004-Y-165 Annettu julkipanon jälkeen 15.12.2004 HAKIJAT Tuija Kaivola ja Kirsi-Marja Mäkinen ASIA Ruoppaus Aaltolan ja Kaukolan tilojen rannan edustalla, Hartola. HAKEMUS
LisätiedotVenelaiturin rakentaminen Sotkanniemen Haukilahden rantaan ja töidenaloittamislupa, Kuopio.
PÄÄTÖS Nro 116/04/1 Dnro ISY-2004-Y-220 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2004 HAKIJA Kuopion kaupunki ASIA Venelaiturin rakentaminen Sotkanniemen Haukilahden rantaan ja töidenaloittamislupa, Kuopio. HAKEMUS
LisätiedotKonnonsuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Karstula ja Kyyjärvi
PÄÄTÖS Nro 86/09/1 Dnro ISY-2009-Y-25 Annettu julkipanon jälkeen 11.9.2009 ASIA Konnonsuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Karstula ja Kyyjärvi LUVAN HAKIJA Turvetuote Peat Bog Oy Soinintie 2008 40500
LisätiedotAallonmurtajan rakentaminen Huilauksen tilan rantaan Päijänteen Kätkytsalon saaressa,
PÄÄTÖS Nro 71/05/1 Dnro ISY-2005-Y-41 Annettu julkipanon jälkeen 8.7.2005 HAKIJA Joachim von Schantz ASIA Aallonmurtajan rakentaminen Huilauksen tilan rantaan Päijänteen Kätkytsalon saaressa, Sysmä. HAKEMUS
LisätiedotRiuttasalmen venesataman rakentaminen ja käyttöoikeus hanketta varten tarvittavaan vesialueeseen, Karstula.
PÄÄTÖS Nro 77/04/1 Dnro ISY-2004-Y-100 Annettu julkipanon jälkeen 18.8.2004 HAKIJA Karstulan kunta ASIA Riuttasalmen venesataman rakentaminen ja käyttöoikeus hanketta varten tarvittavaan vesialueeseen,
LisätiedotKari Eskelinen, Heikki Mähönen, Seppo Riekkinen, Reino Väisänen ja Ari Ålander
PÄÄTÖS Nro 138/08/1 Dnro ISY-2008-Y-191 Annettu julkipanon jälkeen 17.10.2008 HAKIJAT Kari Eskelinen, Heikki Mähönen, Seppo Riekkinen, Reino Väisänen ja Ari Ålander ASIA Vesilain 1 luvun 17a :ssä tarkoitetun
LisätiedotVesi- ja viemärijohdon rakentaminen Lappalanjärveen sekä töidenaloittamislupa, Valkeala.
PÄÄTÖS Nro 6/05/1 Dnro ISY-2004-Y-222 Annettu julkipanon jälkeen 10.1.2005 HAKIJA Niemenmaan vesihuolto-osuuskunta ASIA Vesi- ja viemärijohdon rakentaminen Lappalanjärveen sekä töidenaloittamislupa, Valkeala.
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 13/09/1 Dnro ISY-2009-Y-39 Annettu julkipanon jälkeen Kaakkois-Suomen ympäristökeskus
PÄÄTÖS Nro 13/09/1 Dnro ISY-2009-Y-39 Annettu julkipanon jälkeen 16.3.2009 HAKIJA Kaakkois-Suomen ympäristökeskus ASIA Konniveden ja Ruotsalaisen säännöstelyluvan lupaehdon 1) muuttaminen palauttamalla
LisätiedotTilalla on osuus Muuramen yhteisalueen vesialueeseen
PÄÄTÖS Nro 23/08/1 Dnro ISY-2007-Y-247 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2008 HAKIJA Arttu Jokinen ASIA Helmilän tilan rantaan tehdyn täytön ja ruoppauksen pysyttäminen, Muurame. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon
LisätiedotKaapelilinjan rakentaminen Remesjoen ali ja töidenaloittamislupa, Kiuruvesi.
PÄÄTÖS Nro 1/07/1 Dnro ISY-2006-Y-226 Annettu julkipanon jälkeen 5.1.2007 HAKIJA Savon Voima Oyj ASIA Kaapelilinjan rakentaminen Remesjoen ali ja töidenaloittamislupa, Kiuruvesi. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon
LisätiedotKahden vesijohto- ja viemärilinjan rakentaminen Vanginveden alituksen osalta, Hankasalmi,
PÄÄTÖS Nro 17/07/1 Dnro ISY-2007-Y-14 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2007 HAKIJA Kärkkäälän vesiosuuskunta ASIA Kahden vesijohto- ja viemärilinjan rakentaminen Vanginveden alituksen osalta, Hankasalmi,
LisätiedotMoottorikelkkareittisillan rakentaminen Hirvonjoen yli, Karttula, Kuopio
PÄÄTÖS Nro 83/09/1 Dnro ISY-2009-Y-154 Annettu julkipanon jälkeen 19.8.2009 HAKIJA Karttulan kunta ASIA Moottorikelkkareittisillan rakentaminen Hirvonjoen yli, Karttula, Kuopio HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon
LisätiedotSiltapaikka sijaitsee metsähallituksen hallinnassa olevalla Nurmeksen Valtionmaa -nimisellä kiinteistöllä.
PÄÄTÖS Nro 43/05/2 Dnro ISY-2005-Y-49 Annettu julkipanon jälkeen 2.5.2005 HAKIJA Metsähallitus ASIA Polkusillan rakentaminen Porttijoen yli, Nurmes. HAKEMUS Metsähallituksen Pohjanmaa-Kainuun luontopalvelut
LisätiedotRatulansalmen raittisillan rakentaminen ja töidenaloittamislupa, Artjärvi.
PÄÄTÖS Nro 89/08/1 Dnro ISY-2008-Y-101 Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2008 HAKIJA Hämeen tiepiiri ASIA Ratulansalmen raittisillan rakentaminen ja töidenaloittamislupa, Artjärvi. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon
LisätiedotVesilain 1 luvun 17 a :ssä tarkoitetun poikkeuksen myöntäminen luonnontilaisen uoman muuttamiseksi Haapalahden tilalla, Muurame.
PÄÄTÖS Nro 161/08/1 Dnro ISY-2008-Y-217 Annettu julkipanon jälkeen 10.12.2008 HAKIJA Jyväskylän Energia Oy ASIA Vesilain 1 luvun 17 a :ssä tarkoitetun poikkeuksen myöntäminen luonnontilaisen uoman muuttamiseksi
LisätiedotKolmen retkeilyreittisillan rakentaminen Ämmäkosken alapuolelle Kämärillä, Varkaus.
PÄÄTÖS Nro 40/07/1 Dnro ISY-2007-Y-49 Annettu julkipanon jälkeen 25.4.2007 HAKIJA Varkauden kaupunki ASIA Kolmen retkeilyreittisillan rakentaminen Ämmäkosken alapuolelle Kämärillä, Varkaus. HAKEMUS Hakija
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 22/05/1 Dnro ISY-2005-Y-3 Annettu julkipanon jälkeen Savon Voima Lämpö Oy
PÄÄTÖS Nro 22/05/1 Dnro ISY-2005-Y-3 Annettu julkipanon jälkeen 25.2.2005 HAKIJA Savon Voima Lämpö Oy ASIA Veden johtaminen käytettäväksi kaukolämpöverkon jäähdytysvetenä ja sitä varten tarpeellisten vedenotto-
LisätiedotOikeus tarvittaviin alueisiin hankitaan maantielain sekä maakäyttö- ja rakennuslain mukaisesti.
PÄÄTÖS Nro 74/09/1 Dnro ISY-2009-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 15.7.2009 HAKIJA Savo-Karjalan tiepiiri ASIA Murennosjoen kevytliikennesillan rakentaminen ja töidenaloittamislupa, Vieremä. HAKEMUS Hakija
LisätiedotKahden laiturin rakentaminen Matilanvirran varrelle ja töidenaloittamislupa, Sumiainen.
PÄÄTÖS Nro 49/05/1 Dnro ISY-2005-Y-82 Annettu julkipanon jälkeen 18.5.2005 HAKIJA Sumiaisten kunta ASIA Kahden laiturin rakentaminen Matilanvirran varrelle ja töidenaloittamislupa, Sumiainen. HAKEMUS Hakija
LisätiedotKoukkuniemen jäälleajopaikan poistaminen Pielisen uittosäännöstä, Lieksa
PÄÄTÖS Nro 91/06/2 Dnro ISY-2006-Y-155 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2006 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Koukkuniemen jäälleajopaikan poistaminen Pielisen uittosäännöstä, Lieksa HAKEMUS Järvi-Suomen
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 14/07/1 Dnro ISY-2006-Y-166 Annettu julkipanon jälkeen Huippupaikat Oy
PÄÄTÖS Nro 14/07/1 Dnro ISY-2006-Y-166 Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2007 HAKIJA Huippupaikat Oy ASIA Veden johtaminen Syvärin Tahkolahdesta Tahkovuoren laskettelurinteiden lumettamista varten ja sitä
LisätiedotTainionvirran uuden sillan rakentaminen valtatietä 4 varten ja töidenaloittamislupa, Hartola
PÄÄTÖS Nro 78/08/1 Dnro ISY-2008-Y-72 Annettu julkipanon jälkeen 9.5.2008 HAKIJA Hämeen tiepiiri ASIA Tainionvirran uuden sillan rakentaminen valtatietä 4 varten ja töidenaloittamislupa, Hartola HAKEMUS
LisätiedotKaapelin rakentaminen Vatianjärven Kapeenlahteen ja töidenaloittamislupa, Äänekoski.
PÄÄTÖS Nro 58/04/1 Dnro ISY-2004-Y-91 Annettu julkipanon jälkeen 16.6.2004 HAKIJA Vattenfall Verkko Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Vatianjärven Kapeenlahteen ja töidenaloittamislupa, Äänekoski. HAKEMUS
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 49/09/1 Dnro ISY-2009-Y-96 Annettu julkipanon jälkeen Tuula Hokka-Pitkonen
PÄÄTÖS Nro 49/09/1 Dnro ISY-2009-Y-96 Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2009 HAKIJAT Arto Pitkonen Tuula Hokka-Pitkonen ASIA Maalämpöputkiston rakentaminen Alalampeen ja ruoppaus Tuomelan tilan edustalla,
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 92/09/2 Dnro ISY-2009-Y-129 Annettu julkipanon jälkeen Mikkelin kaupunki
PÄÄTÖS Nro 92/09/2 Dnro ISY-2009-Y-129 Annettu julkipanon jälkeen 26.8.2009 HAKIJA Mikkelin kaupunki ASIA Ympäristölupaviraston 28.10.2008 annetussa päätöksessä, joka koskee kloorifenolipitoisen jäteveden
LisätiedotVesijohdon rakentaminen Hoikansalmen alituksen osalta Latosaareen, Kinnula.
PÄÄTÖS Nro 116/08/1 Dnro ISY-2008-Y-133 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2008 HAKIJA Kinnulan kunta ASIA Vesijohdon rakentaminen Hoikansalmen alituksen osalta Latosaareen, Kinnula. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon
LisätiedotSähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon
LisätiedotYMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2009 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 82/2006/4 vesijohdon
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 81/07/1 Dnro ISY-2007-Y-123 Annettu julkipanon jälkeen Timo ja Hannele Heino. Ruoppaus Lehtoniemen tilalla Majutvedellä, Sysmä.
PÄÄTÖS Nro 81/07/1 Dnro ISY-2007-Y-123 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2007 HAKIJAT Timo ja Hannele Heino ASIA Ruoppaus Lehtoniemen tilalla Majutvedellä, Sysmä. HAKEMUS Hakijat ovat ympäristölupavirastoon
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
1 PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen 25.4.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Kahden pienvoimalaitoksen rakentaminen Kalajanjoen sivu-uomaan, Haapajärvi Merja ja Pasi Tytärniemi Reisjärventie
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
1 PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Tuhkan käyttö Pirinsuon luonnonravintolammikon munkkien ja kanavien sulattamiseen, Taivalkoski Pekka Vääräniemi
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 32/09/2 Dnro ISY-2009-Y-21 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 32/09/2 Dnro ISY-2009-Y-21 Annettu julkipanon jälkeen 4.3.2009 ASIA Rinnakkaispoltolle Simpeleen tehtaiden kiinteän polttoaineen kattilassa 12.12.2008 myönnettyä ympäristölupaa koskeva toiminnanaloittamislupahakemus,
LisätiedotMoottorikelkkareittisillan rakentaminen Syvärinjoen yli, Varpaisjärvi
PÄÄTÖS Nro 76/08/1 Dnro ISY-2008-Y-43 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2008 HAKIJA Varpaisjärven kunta ASIA Moottorikelkkareittisillan rakentaminen Syvärinjoen yli, Varpaisjärvi HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon
LisätiedotPampalon kultakaivokselle myönnettyä lupaa koskeva toiminnan ja töiden aloittamislupahakemus
PÄÄTÖS Nro 49/08/2 Dnro ISY-2008-Y-99 Annettu julkipanon jälkeen 14.5.2008 ASIA Pampalon kultakaivokselle 21.12.2008 myönnettyä lupaa koskeva toiminnan ja töiden aloittamislupahakemus LUVAN HAKIJA Endomines
LisätiedotVesistöpenkereen rakentaminen Päijänteen Kuhmoisten Karklahteen kevyen liikenteen väylää varten, Kuhmoinen.
PÄÄTÖS Nro 80/08/1 Dnro ISY-2008-Y-40 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2008 HAKIJA Keski-Suomen tiepiiri ASIA Vesistöpenkereen rakentaminen Päijänteen Kuhmoisten Karklahteen kevyen liikenteen väylää varten,
LisätiedotASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710
LisätiedotYMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA
LisätiedotYMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen 3.3.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Alakosken ponttonisillan poistamista koskevan määräajan jatkaminen,
LisätiedotKaapelin rakentaminen Mataraniemestä Konnisaareen Konnivedellä ja töidenaloittamislupa,
PÄÄTÖS Nro 130/08/1 Dnro ISY-2008-Y-134 Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2008 HAKIJA Vattenfall Verkko Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Mataraniemestä Konnisaareen Konnivedellä ja töidenaloittamislupa, Heinola
LisätiedotAallonmurtajan rakentaminen Honkarannan tilan rantaan Päijänteen Kätkytsalon saaressa,
PÄÄTÖS Nro 72/05/1 Dnro ISY-2005-Y-33 Annettu julkipanon jälkeen 8.7.2005 HAKIJA Petri Linnasalmi ASIA Aallonmurtajan rakentaminen Honkarannan tilan rantaan Päijänteen Kätkytsalon saaressa, Sysmä. HAKEMUS
LisätiedotPÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22
LisätiedotVesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Iiksenjoen alitse Pielisensuun kylässä, Joensuu.
PÄÄTÖS Nro 64/05/2 Dnro ISY-2005-Y-62 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2005 HAKIJAT Seija ja Pentti Hyvärinen ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Iiksenjoen alitse Pielisensuun kylässä, Joensuu.
LisätiedotVenesataman sekä huoltolaiturin ja veneluiskan rakentaminen Leppäveden Leppälahteen, Jyväskylän maalaiskunta.
PÄÄTÖS Nro 42/05/1 Dnro ISY-2004-Y-199 Annettu julkipanon jälkeen 11.5.2005 HAKIJA Leppälahti-Savio vesihuolto-osuuskunta ASIA Venesataman sekä huoltolaiturin ja veneluiskan rakentaminen Leppäveden Leppälahteen,
LisätiedotYMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2009 ASIA HAKIJA Kaitasuon turvetuotantoa koskeva ympäristölupa (korkeimman hallinto-oikeuden
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 143/08/1 Dnro ISY-2008-Y-201 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus
PÄÄTÖS Nro 143/08/1 Dnro ISY-2008-Y-201 Annettu julkipanon jälkeen 31.10.2008 HAKIJA Keski-Suomen TE-keskus ASIA Korholankoskien (Yläisen-, Keskisen- ja Hannulankosken) kalataloudellista kunnostamista
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010
Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010 Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston
LisätiedotKotalahden pudotuspaikkaa koskevan muutoksen hakeminen uittosääntöön, Pielavesi.
PÄÄTÖS Nro 85/04/1 Dnro ISY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 8.9.2004 HAKIJAT Risto Heikkinen ja Sirpa Heikkinen ASIA Kotalahden pudotuspaikkaa koskevan muutoksen hakeminen uittosääntöön, Pielavesi.
LisätiedotASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu
1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat
LisätiedotKaapelin rakentaminen Haukiveden Sikoselän Jäniskivensalmen ali, Varkaus.
PÄÄTÖS Nro 51/05/1 Dnro ISY-2005-Y-56 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2005 HAKIJA Helge Taam ASIA Kaapelin rakentaminen Haukiveden Sikoselän Jäniskivensalmen ali, Varkaus. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon
LisätiedotKaapelin rakentaminen Puijonsarvesta Saunasaareen, edelleen Tervonsaareen sekä Halkosaareen ja Pieneen Saunasaareen Pohjois-Kallavedellä, Kuopio.
PÄÄTÖS Nro 43/06/1 Dnro ISY-2006-Y-28 Annettu julkipanon jälkeen 5.4.2006 HAKIJA Kuopion Energia ASIA Kaapelin rakentaminen Puijonsarvesta Saunasaareen, edelleen Tervonsaareen sekä Halkosaareen ja Pieneen
LisätiedotYmpäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.
Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 4/10/2 Dnro ISAVI/33/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2010
Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 4/10/2 Dnro ISAVI/33/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2010 Asia on ratkaistu Itä-Suomen ympäristölupaviraston istunnossa 17.12.2009. Itä-Suomen ympäristölupaviraston
LisätiedotLaiturin ja veneluiskan rakentaminen Varassaaren tilan rantaan sekä töidenaloittamislupahakemus,
PÄÄTÖS Nro 98/07/1 Dnro ISY-2007-Y-148 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2007 HAKIJA Vaajakosken Veneilijät ry ASIA Laiturin ja veneluiskan rakentaminen Varassaaren tilan rantaan sekä töidenaloittamislupahakemus,
LisätiedotYmp.ltk liite nro 1 5
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Hallintokatu 4 44100 Äänekoski Dnro 885/11.01.00.00/2017 Pvm 17.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2018 ASIA HAKIJA Eläinsuojan ympäristöluvan määrääminen
LisätiedotASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180
LisätiedotHakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)
Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen
LisätiedotKaapelin rakentaminen Kivijärven Saarensalmeen ja töidenaloittamislupa, Kinnula.
PÄÄTÖS Nro 27/09/1 Dnro ISY-2009-Y-84 Annettu julkipanon jälkeen 4.5.2009 HAKIJA Vattenfall Verkko Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Kivijärven Saarensalmeen ja töidenaloittamislupa, Kinnula. HAKEMUS Hakija
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 142/09/2 Dnro ISY-2009-Y-7 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 142/09/2 Dnro ISY-2009-Y-7 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2009 ASIA Kiialansuon turvetuotantoalueen ympäristölupa- ja toiminnanaloittamislupahakemus sekä Hepolammen ja Katralammen vedenkorkeuden
LisätiedotASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos
1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91
LisätiedotAsia on tullut vireille aluehallintovirastossa
Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan
LisätiedotVesijohdon rakentaminen Itärannalta Höyteriin Östringinlahdella ja töidenaloittamislupa,
PÄÄTÖS Nro 68/09/1 Dnro ISY-2009-Y-134 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2009 HAKIJA Kotka-Kymin seurakuntayhtymä ASIA Vesijohdon rakentaminen Itärannalta Höyteriin Östringinlahdella ja töidenaloittamislupa,
LisätiedotPÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)
PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 25.11.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 490 110 Dnro KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristöluvan siirtäminen HAKIJA Skanska Asfaltti
LisätiedotRakennettavat putket painoineen upotetaan koko vesistön alituksen osuudelta pohjaan tehtävään kaivantoon ja peitetään.
PÄÄTÖS Nro 126/08/2 Dnro ISY-2008-Y-208 Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2008 HAKIJA Kontiolahden kunta ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Hukkasalmen ja Höytiäisen kanavan ali, Polvijärvi ja
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
1 PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Matkalamminkurun turvetuotantoalueen ympäristölupa ja toiminnanaloittamislupa, Vaala Vapo Oy PL 22 40101
LisätiedotASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen
1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2005 ASIA HAKIJA Yksityiskohtaiselle suunnitelmalle jäte- ym. vesien käsittelyssä toteutettavista
Lisätiedot