Liite 1. Projektin tulokset (Semaforit Javassa) Jukka Hyvärinen Aleksanteri Aaltonen
|
|
- Riitta Juusonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Helsingin Yliopisto, tietojenkäsittelytieteen laitos Rinnakkaisohjelmointi (syksy 2006) Liite 1. Projektin tulokset (Semaforit Javassa) Jukka Hyvärinen Aleksanteri Aaltonen
2 a. Käyttötarkoitus ja sovellusalue Semafori on käyttöjärjestelmän tai laitteiston tasolla toteutettu rakenne prosessien synkronointiin. Semaforeja voi käyttää moniin tehtäviin, mutta yksinkertaisimmillaan ne toimivat mutual-exclusion -takeena eli mutexina tarjoten tehokkaan ja yksinkertaisen tavan ohjelmakoodin kriittisen alueen suojaukseen: vain yksi prosessi pääsee suorittamaan tiettyä koodilohkoa kerrallaan. Tämänkaltaista semaforia kutsutaan mutexin lisäksi binäärisemaforiksi, koska sillä voi olla ainoastaan kaksi arvoa: vapaa tai käytössä. Yleisellä semaforilla voi olla suurempiakin arvoja, jotka kuvastavat käytössä olevien resurssien määrää. Nämä resurssit voidaan yleensä jakaa useamman prosessin kesken, siten että varattuna olevien resurssien määrä pysyy aina samana tai pienempänä kuin kaikkien käytössä olevien resurssien määrä, tai yhdistelemällä useita semaforeja oikealla tavalla voidaan kaikki resurssit varata kerrallaan valitulle määrälle (esim. yhdelle) prosesseja. Esimerkkinä tästä on lukijoiden ja kirjoittajien ongelma, jossa lukijoita voi olla aktiivisena kuinka monta tahansa, kunhan kirjoittajia ei ole. Toisaalta yhden kirjoittajan ollessa aktiivisena mitään muuta prosessia ei saa päästä kirjoittamaan tai lukemaan. Yksinkertaisuudestaan huolimatta semaforien avulla on mahdollista toteuttaa melkein mikä tahansa kriittisen alueen ongelma, jossa on käytössä yhteistä muistia, mutta monimutkaisemmissa tapauksissa on järkevämpää käyttää jotain erikoistuneempaa rakennetta. b. Perusidea Semaforin perusidea on yksinkertainen: se tarjoaa atomisen laskurin kasvattamis- tai pienentämisoperaation, sekä toiminnallisuuden prosessien nukuttamiseen tai herättämiseen. Semaforeilla on aina 2 perusoperaatiota: WAIT ja SIGNAL. Prosessin kutsuessa WAIT-käskyä semafori atomisesti laskee laskurin arvoa yhdellä, tai jos laskurin arvo on ei-positiivinen, nukuttaa prosessin asettamalla sen SUSPENDED -tilaan. SIGNAL vastaavasti katsoo, onko semaforilla nukutettuja prosesseja, ja jos on, se herättää niistä yhden asettamalla sen READY TO RUN -tilaan. Muussa tapauksessa se kasvattaa laskurin arvoa yhdellä. Semaforin implementaatio määrää, millä perusteella herätettävä prosessi valitaan. Vahva semafori herättää aina sen prosessin, joka nukutettiin
3 ensimmäisenä, kun taas heikko semafori herättää satunnaisen semaforissa nukkuvan prosessin. On myös olemassa busy-wait -tyyppisiä semaforeja, jotka eivät muuta prosessin tilaa mitenkään. Sen sijaan ne käyttävät silmukaa, jossa prosessi luuppaa, kunnes laskurin arvo on taas positiivinen. Busy-wait -semafori on kevyempää toteuttaa, mutta toisaalta luuppaava prosessi syö kokoajan laskentatehoa prosessorilta ja sen takia niitä ei kannatakaan käyttää muissa kuin moniprosessorikoneissa, eikä kovin usein niissäkään. Semaforin alkuarvon määrittää sen käyttäjä. Useimmissa implementaatioissa hyväksyttyjä arvoja ovat kaikki ei-negatiiviset kokonaisuluvut (binäärisemaforin tapauksessa 0 ja 1), mutta Javan toteutus hyväksyy epästandardisti myös negatiiviset alkuarvot. Tämä tarkoittaa, että SIGNAL -komentoa täytyy kutsua tietyn monta kertaa, ennenkuin yksikään prosessi voi ohittaa semaforin. Tämä voi olla hyödyllistä esim. tuottaja/kuluttaja - tapauksessa, jossa kuluttaja lukee kerrallaan useita resurssialkioita. Perusoperaatioiden lisäksi monissa toteutuksissa semaforit tukevat suoraan useiden resurssialkioiden varaamista ja vapauttamista kerrallaan, sekä vapaiden alkioiden määrän tarkistamista. c. Yhteneväisyydet / eroavaisuudet kurssilla esitettyyn perustapaukseen Javassa semaforeja varten on selkeästi nimetty luokka, Semaphore. Se löytyy java.util.concurrent paketista. Javan semaforien komentojen terminologia eroaa hieman normaalista, WAIT-käskyä vastaa acquire (tämä johtunee siitä, että Javassa wait on jo varattu monitoreille), kun taas SIGNALia vastaa release. Acquiren seurauksena nukutettu säie voidaan herättää keskeyttämällä säie interrupt -metodilla. Jos tätä ei haluta, voidaan käyttää acquireuninterruptibly-metodia. Javassa voi myös hakea suoraan listan semaforissa odottavista säikeistä, sekä tarkistaa, kuinka paljon resursseja on vapaana. Lisäksi mukana on muutama atominen lisäoperaatio, jotka voisi toteuttaa yllämainittujen yhdistelmänäkin, kuten tryacquire -metodi, joka ei pysäytä prosessia missään vaiheessa, vaan palauttaa false siinä tapauksessa että resursseja ei ole vapaana. tryacquiresta on variantti, joka odottaa määritellyn ajan semaforin vapautumista ennen falsen palauttamista. Vapaiden resurssien määrää voi myös vähentää mielivaltaisesti reducepermits -metodilla. Javan semaforit eivät oletuksena ole vahvoja (Javan oma termi on reiluja ), mutta semaforilla on vaihtoehtoinen konstruktori, jolla tällaisen vahvan semaforin voi luoda.
4 Muilta osin Javan semaforien toteutus on kohtalaisen standardinomainen. Toisin kuin monitorien tapauksessa, semaforeilla ei ole omistajasäiettä, joten semaforin vapauttavaa release-käskyä voi kutsua mistä tahansa säikeestä. Semaphore-luokan lisäksi javassa useita lukkoluokkia java.util.concurrent.locks -paketissa. Nämä ovat oikeastaan monitoreita, mutta semaforien kannalta kiinnostava on erityisesti ReentrantReadWriteLock, joka ratkaisee yhden perinteisesti semaforeilla toteutetuista rinnakkaisuusongelmista, nimittäien lukijoiden ja kirjoittajien ongelman. Kyseinen lukko mahdollistaa siis useiden lukijoiden tai yhden kirjoittajan kerrallaan aktiivisena olemisen. Käytännössä lukko lukemista varten varataan readlock().lock() -metodilla ja vapautetaan vastaavalla unlock() -metodilla. Kirjoittamista varten lukko varataan writelockin kautta. Lukijoita ja kirjoittajia ei luonnollisesti päästetä suoritukseen samaan aikaan.
5 d. Esimerkit Aterioivien filosofien ongelma Aterioivien filosofien ongelmassa on 5 filosofia, joilla jokaisella on 2 tehtävää: ensin filosofi ajattelee ja sitten syö, jonka jälkeen hän siirtyy taas ajattelemaan syvällisiä asioita. Filosofeilla on käytössään pyöreä pöytä, jossa on 5 lautasta ja 5 haarukkaa, mutta jokainen filosofi tarvitsee 2 haarukkaa syödäkseen. Ongelmana on jakaa haarukat siten, että jokainen haarukka on enintään yhden filosofin käytössä kerrallaan (kriittisen alueen suojaus) ja ettei kukaan filosofi nälkiinny, eikä tilanne jää jumiin. Ongelman ratkaiseva esimerkkikoodi on tiedostossa s06_philosophers.java PlusMinus-ohjelma laskuharjoitustehtävistä PlusMinus on ohjelma, jossa on yhteisessä muistissa käytettävissä kuusi nollalla alustettavaa muuttujaa: X1, X2, X3, X4, Ctrl ja Sum. PlusMinus-ohjelmassa on viisi laskentaprosessia jotka suorittavat 50 kertaa silmukan, jonka kriittinen vaihe on: - Jos muuttujan Ctrl arvo on pariton, vähennetään kaikista X-muuttujista luku 1. Jos muuttujan Ctrl arvo on parillinen, lisätään kaikkiin X-muuttujiin luku 2. - Lopuksi lisätään muuttujaan Ctrl arvo 1 ja lasketaan kaikkien X-muuttujien summa muuttujaan Sum. Esimerkkikoodissa kriittisen vaiheen suojaus on toteutettu Javan semaforeilla. PlusMinus-ohjelmiston koodi on tiedostossa s06_plusminus.java
6 e. Käyttöohje Javan semaforien käyttö on helppoa. Käyttö aloitetaan luomalla ensin semafori-olio newkäskyllä. Konstruktorille annetaan resurssien määrä alkutilanteessa sekä haluttaessa optionaalinen tieto siitä, halutaanko semaforin toimivan reilusti vai epäreilusti. Tarvittava Semaphore-luokka on java.util.concurrent-luokan aliluokka. public class MyApp implements Runnable { // Luodaan reilu binäärisemafori ja alustetaan se alkuarvolla 1. private static Semaphore semaphore = new Semaphore(1, true); // Sisältää kriittistä koodia, jota voi päästä suorittamaan vain 1 säie kerrallaan public void importantfunction() { try { // Semafori varataan suorittavalle säikeelle acquire-komennolla, jonka täytyy olla poikkeuksen varalta try-catch -lohkossa. semaphore.acquire(); catch (InterruptedException e) { // Säie keskeytettiin ja tämä keskeytys voitaisiin käsitellä. // Nyt vain yksi säie pääsee suorittamaan tätä koodia doimportantstuff(); // Semafori vapautetaan lopuksi release-komennolla. semaphore.release(); public void run() { // Suoritetaan tärkeä funktio importantfunction(); public static void main(string[] args) { // Luodaan 10 säiettä ja päästetään ne vuorollaan tärkeään funktioon for (int i = 0; i < 10; ++i) { new Thread(MyApp()).start();
Rinnakkaisohjelmointi, Syksy 2006
Rinnakkaisohjelmointi, Syksy 2006 17.12.2006 Opintopiiri WTF Mika Holmström Paula Kemppi Janne Piippo Lasse Lukkari Javan semaforit 1. Menetelmän käyttötarkoitus ja sovellusalue Semaforin idea kehitettiin
Rinnakkaisohjelmointi kurssi. Opintopiiri työskentelyn raportti
Rinnakkaisohjelmointi kurssi Opintopiiri työskentelyn raportti Opintopiiri: Heikki Karimo, Jesse Paakkari ja Keijo Karhu Päiväys: 15.12.2006 Ohjelmointitehtävä C i C i : Säikeet ja kriittisen vaiheen kontrollointi
Monitorit -projekti Rinnakkaisohjelmointi
Monitorit -projekti Rinnakkaisohjelmointi 13.12.2006 Jaakko Louhio, Lari Sorvo Projektin tuloksia, kertaustehtäviä ja koodeja saa käyttää opetukseen yliopistolla vapaasti omalla vastuulla. 3. MONITORIT
Projekti 1 Säikeet ja kriittisen vaiheen kontrollointi javalla
Projekti 1 Säikeet ja kriittisen vaiheen kontrollointi javalla Lasse Leino ja Marko Kahilakoski Helsingin Yliopisto Tietojenkäsittelytieteen laitos Rinnakkaisohjelmointi 18. joulukuuta 2006 Sisältö 1 Säikeet
Javan semaforit. Joel Rybicki, Aleksi Nur mi, Jara Uitto. Helsingin yliopisto
Javan semaforit Joel Rybicki, Aleksi Nur mi, Jara Uitto 16.12.2007 Helsingin yliopisto Tietojenkäsittelytieteen laitos Tätä ohjetta saa käyttää ja jatkokehittää opetustarkoituksiin. Javan semaforitoteutus
Ohjelmoinnin peruskurssien laaja oppimäärä
Ohjelmoinnin peruskurssien laaja oppimäärä Luento 19: Rinnakkaisuus Riku Saikkonen (merkityt ei-laajan kurssin kalvot: Otto Seppälä) 24. 3. 2011 Sisältö 1 Säikeet 2 Lukot 3 Monitorit 4 Muuta säikeisiin
Luento 6. T Ohjelmoinnin jatkokurssi T1 & T Ohjelmoinnin jatkokurssi L1. Luennoitsija: Otto Seppälä
Luento 6 T-106.1240 Ohjelmoinnin jatkokurssi T1 & T-106.1243 Ohjelmoinnin jatkokurssi L1 Luennoitsija: Otto Seppälä Kurssin WWW: http://www.cs.hut.fi/opinnot/t-106.1240/s2007 Oma Grafiikka Swing-käyttöliittymässä
Käyttöjärjestelmät: poissulkeminen ja synkronointi
Käyttöjärjestelmät: poissulkeminen ja synkronointi Teemu Saarelainen Tietotekniikka teemu.saarelainen@kyamk.fi Lähteet Stallings, W. Operating Systems Haikala, Järvinen, Käyttöjärjestelmät Eri Web-lähteet
Tehtävä 1. Tehtävä 2. Arvosteluperusteet Koherentti selitys Koherentti esimerkki
Tehtävä 1 Koherentti selitys Koherentti esimerkki ½p ½p Tehtävä 2 Täysiin pisteisiin edellytetään pelaajien tulostamista esimerkin järjestyksessä. Jos ohjelmasi tulostaa pelaajat jossain muussa järjestyksessä,
Semaforit Javassa. Mari Kononow, Eveliina Mattila, Sindi Poikolainen HELSINGIN YLIOPISTO
Semaforit Javassa Mari Kononow, Eveliina Mattila, Sindi Poikolainen 13.12.2008 HELSINGIN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteen laitos Ohjetta saa käyttää opetukseen ja jatkokehitykseen Johdanto Semaforeja
Jaana Diakite Projekti 1 JAVA-Monitorit 1(13) Rinnakkaisohjelmointi Anu Uusitalo
Jaana Diakite Projekti 1 JAVA-Monitorit 1(13) JAVA MONITORIT Monitorien käyttötarkoitus ja sovellusalue Monitorit ovat Java ohjelmointikielen sisäänrakennettu mekanismi säikeiden rinnakkaisuuden hallintaan.
Johdatus Java 1.5:n semaforeihin
Johdatus Java 1.5:n semaforeihin Anne Pääkkö, Petri Vuorio Helsingin yliopisto Tietojenkäsittelytieteen laitos 2006 Sisällys Mitä ovat semaforit? (Lyhyt oppimäärä)...3 Semaforien käyttö Javalla...4 Käytännön
812315A Ohjelmiston rakentaminen. Asynkronisuus
812315A Ohjelmiston rakentaminen. Asynkronisuus Ari Vesanen ari.vesanen (at) oulu.fi Yleistä moduulista Tällä kertaa sisältää Java-kielistä monisäieohjelmointia Suoritustapa: Neljästä ohjelmointitehtävästä
Ohjelmoinnin jatkokurssi, kurssikoe 28.4.2014
Ohjelmoinnin jatkokurssi, kurssikoe 28.4.2014 Kirjoita jokaiseen palauttamaasi konseptiin kurssin nimi, kokeen päivämäärä, oma nimi ja opiskelijanumero. Vastaa kaikkiin tehtäviin omille konsepteilleen.
Olio-ohjelmointi Javalla
1 Olio-ohjelmointi Javalla Olio-ohjelmointi Luokka Attribuutit Konstruktori Olion luominen Metodit Olion kopiointi Staattinen attribuutti ja metodi Yksinkertainen ohjelmaluokka Ohjelmaluokka 1 Olio-ohjelmointi
Mikä yhteyssuhde on?
1 Yhteyssuhde Mikä yhteyssuhde on? Yhteyssuhde Javalla Konstruktorit set-ja get-metodit tostring-metodi Pääohjelma 1 Mikä yhteyssuhde on? Tili - : String - : double * 1 Asiakas - hetu: String - : String
10 Lock Lock-lause
10 Lock Avainsanan lock (Lock keyword) avulla voidaan toteuttaa prosessien ja säikeiden välisessä keskinäisessä kommunikoinnissa käytettäviä synkronointi- ja poissuljentarakenteita. Tämän niin sanotun
8. Näppäimistöltä lukeminen 8.1
8. Näppäimistöltä lukeminen 8.1 Sisällys Arvojen lukeminen näppäimistöltä Java-kielessä. In-luokka. In-luokka, käännös ja tulkinta Scanner-luokka. 8.2 Yleistä Näppäimistöltä annettujen arvojen (syötteiden)
Sisältö Johdanto. Tiedostojen lukeminen. Tiedostojen kirjoittaminen. 26.2
26. Tiedostot 26.1 Sisältö Johdanto. Tiedostojen lukeminen. Tiedostojen kirjoittaminen. 26.2 Johdanto Tiedostoja on käsitelty uudelleenohjattujen standardisyöte- ja tulostusvirtojen avulla. Tiedostoja
11. Javan toistorakenteet 11.1
11. Javan toistorakenteet 11.1 Sisällys Laskuri- ja lippumuuttujat. Sisäkkäiset silmukat. Tyypillisiä ohjelmointivirheitä: Silmukan rajat asetettu kierroksen verran väärin. Ikuinen silmukka. Silmukoinnin
Oppimistavoitteet kurssilla Rinnakkaisohjelmointi
17.5.2006 1/5 Oppimistavoitteet kurssilla Rinnakkaisohjelmointi Rinnakkaisuus ja rinnakkaisuuden soveltaminen tietojenkäsittelyjärjestelmissä Kurssin Tietokoneen toiminta perusteella ymmärtää, miten ohjelman
Ohjelmointitaito (ict1td002, 12 op) Kevät 2008. 1. Java-ohjelmoinnin alkeita. Tietokoneohjelma. Raine Kauppinen raine.kauppinen@haaga-helia.
Ohjelmointitaito (ict1td002, 12 op) Kevät 2008 Raine Kauppinen raine.kauppinen@haaga-helia.fi 1. Java-ohjelmoinnin alkeita Tietokoneohjelma Java-kieli ja Eclipse-ympäristö Java-ohjelma ja ohjelmaluokka
Kompositio. Mikä komposition on? Kompositio vs. yhteyssuhde Kompositio Javalla Konstruktorit set-ja get-metodit tostring-metodi Pääohjelma
1 Kompositio Mikä komposition on? Kompositio vs. yhteyssuhde Kompositio Javalla Konstruktorit set-ja get-metodit tostring-metodi Pääohjelma 1 Mikä kompositio on? Tili - : String - : double 1 1 Kayttoraja
12. Javan toistorakenteet 12.1
12. Javan toistorakenteet 12.1 Sisällys Yleistä toistorakenteista. Laskurimuuttujat. While-, do-while- ja for-lauseet. Laskuri- ja lippumuuttujat. Tyypillisiä ohjelmointivirheitä. Silmukan rajat asetettu
Ohjelmointi 2 / 2010 Välikoe / 26.3
Ohjelmointi 2 / 2010 Välikoe / 26.3 Välikoe / 26.3 Vastaa neljään (4) tehtävään ja halutessa bonustehtäviin B1 ja/tai B2, (tuovat lisäpisteitä). Bonustehtävät saa tehdä vaikkei olisi tehnyt siihen tehtävään
815338A Ohjelmointikielten periaatteet 2015-2016. Harjoitus 5 Vastaukset
815338A Ohjelmointikielten periaatteet 2015-2016. Harjoitus 5 Vastaukset Harjoituksen aiheena ovat aliohjelmat ja abstraktit tietotyypit sekä olio-ohjelmointi. Tehtävät tehdään C-, C++- ja Java-kielillä.
9. Periytyminen Javassa 9.1
9. Periytyminen Javassa 9.1 Sisällys Periytymismekanismi Java-kielessä. Piirteiden näkyvyys periytymisessä. Ilmentymämetodien korvaaminen. Luokkametodien peittäminen. Super-attribuutti. Override-annotaatio.
Sisältö. Johdanto. Tiedostojen lukeminen. Tiedostojen kirjoittaminen. 6.2
6. Tiedostot 6.1 Sisältö Johdanto. Tiedostojen lukeminen. Tiedostojen kirjoittaminen. 6.2 Johdanto Tiedostoja on käsitelty uudelleenohjattujen standardisyöte- ja tulostusvirtojen avulla. Tiedostoja voidaan
12. Javan toistorakenteet 12.1
12. Javan toistorakenteet 12.1 Sisällys Yleistä toistorakenteista. Laskurimuuttujat. While-, do-while- ja for-lauseet. Laskuri- ja lippumuuttujat. Tyypillisiä ohjelmointivirheitä. Silmukan rajat asetettu
Periytyminen (inheritance)
1 Periytyminen (inheritance) Mitä periytyminen on? Yli- ja aliluokka Konstruktorit Get- ja set-metodi Muut metodit tostring Yksinkertainen pääohjelma 1 Mitä periytyminen on? Periytymisen avulla olemassa
Opintojakso TT00AA11 Ohjelmoinnin jatko (Java): 3 op. Poikkeukset ja tietovirrat: Virhetilanteiden ja syötevirtojen käsittely
Opintojakso TT00AA11 Ohjelmoinnin jatko (Java): 3 op Poikkeukset ja tietovirrat: Virhetilanteiden ja syötevirtojen käsittely Poikkeukset Poikkeuksella tarkoitetaan yllättävää ajonaikaista tilannetta, joka
JReleaser Yksikkötestaus ja JUnit. Mikko Mäkelä 6.11.2002
JReleaser Yksikkötestaus ja JUnit Mikko Mäkelä 6.11.2002 Sisältö Johdanto yksikkötestaukseen JUnit yleisesti JUnit Framework API (TestCase, TestSuite) Testien suorittaminen eri työkaluilla Teknisiä käytäntöjä
Metodit. Metodien määrittely. Metodin parametrit ja paluuarvo. Metodien suorittaminen eli kutsuminen. Metodien kuormittaminen
Metodit Metodien määrittely Metodin parametrit ja paluuarvo Metodien suorittaminen eli kutsuminen Metodien kuormittaminen 1 Mikä on metodi? Metodi on luokan sisällä oleva yhteenkuuluvien toimintojen kokonaisuus
8. Näppäimistöltä lukeminen 8.1
8. Näppäimistöltä lukeminen 8.1 Sisällys Arvojen lukeminen näppäimistöltä Java-kielessä. In-luokka. In-luokka, käännös ja tulkinta Scanner-luokka. 8.2 Yleistä Näppäimistöltä annettujen arvojen (syötteiden)
Palvelut. Sulautetut järjestelmät Luku 2 Sivu 1 (??) Sulautetut käyttöjärjestelmät
Sulautetut järjestelmät Luku 2 Sivu 1 (??) Palvelut Käyttöjärjestelmän tehtävänä on tarjota ohjelmoijalla erilaisia palveluita Tyypillisin palvelu, jota sulautetut käyttöjärjestelmät tarjoavat on prosessien
Rajapinta (interface)
1 Rajapinta (interface) Mikä rajapinta on? Rajapinta ja siitä toteutettu luokka Monimuotoisuus ja dynaaminen sidonta Rajapinta vs periytyminen 1 Mikä rajapinta on? Rajapintoja käytetään, kun halutaan määritellä
JAVA on ohjelmointikieli, mikä on kieliopiltaan hyvin samankaltainen, jopa identtinen mm. C++
JAVA alkeet JAVA on ohjelmointikieli, mikä on kieliopiltaan hyvin samankaltainen, jopa identtinen mm. C++ ja Javascriptin kanssa. Huom! JAVA ja JavaScript eivät silti ole sama asia, eivätkä edes sukulaiskieliä.
RINNAKKAINEN OHJELMOINTI A,
RINNAKKAINEN OHJELMOINTI 815301A, 18.6.2005 1. Vastaa lyhyesti (2p kustakin): a) Mitkä ovat rinnakkaisen ohjelman oikeellisuuskriteerit? b) Mitä tarkoittaa laiska säikeen luominen? c) Mitä ovat kohtaaminen
4. Luokan testaus ja käyttö olion kautta 4.1
4. Luokan testaus ja käyttö olion kautta 4.1 Olion luominen luokasta Java-kielessä olio määritellään joko luokan edustajaksi tai taulukoksi. Olio on joukko keskusmuistissa olevia tietoja. Oliota käsitellään
Ohjelmoinnin perusteet, kurssikoe
Ohjelmoinnin perusteet, kurssikoe 18.6.2014 Kirjoita jokaiseen konseptiin kurssin nimi, kokeen päivämäärä, nimi, TMC-tunnus ja opiskelijanumero tai henkilötunnus. Vastaukset palautetaan tehtäväkohtaisiin
1 Tehtävän kuvaus ja analysointi
Olio-ohjelmoinnin harjoitustyön dokumentti Jyri Lehtonen (72039) Taneli Tuovinen (67160) 1 Tehtävän kuvaus ja analysointi 1.1 Tehtävänanto Tee luokka, jolla mallinnetaan sarjaan kytkettyjä kondensaattoreita.
Luokka Murtoluku uudelleen. Kirjoitetaan luokka Murtoluku uudelleen niin, että murtolukujen sieventäminen on mahdollista.
1 Luokka Murtoluku uudelleen Kirjoitetaan luokka Murtoluku uudelleen niin, että murtolukujen sieventäminen on mahdollista. Sievennettäessä tarvitaan osoittajan ja nimittäjän suurin yhteinen tekijä (syt).
812341A Olio-ohjelmointi Peruskäsitteet jatkoa
812341A Olio-ohjelmointi 2106 Peruskäsitteet jatkoa Luokkakohtaiset piirteet n Yhteisiä kaikille saman luokan olioille n Liittyvät luokkaan, eivät yksittäiseen olioon n Kaikki ko. luokan oliot voivat käyttää
Sisältö. Johdanto. Tiedostojen lukeminen. Tiedostojen kirjoittaminen. 6.2
6. Tiedostot 6.1 Sisältö Johdanto. Tiedostojen lukeminen. Tiedostojen kirjoittaminen. 6.2 Johdanto Tiedostoja on käsitelty uudelleenohjattujen standardisyöteja tulostusvirtojen avulla. Tiedostoja voidaan
Oliosuunnitteluesimerkki: Yrityksen palkanlaskentajärjestelmä
Oliosuunnitteluesimerkki: Yrityksen palkanlaskentajärjestelmä Matti Luukkainen 10.12.2009 Tässä esitetty esimerkki on mukaelma ja lyhennelmä Robert Martinin kirjasta Agile and Iterative Development löytyvästä
14. Poikkeukset 14.1
14. Poikkeukset 14.1 Sisällys Johdanto. Tarkistettavat ja tarkistamattomat poikkeukset. Poikkeusten tunnistaminen ja sieppaaminen try-catchlauseella. Mitä tehdä siepatulla poikkeuksella? Poikkeusten heittäminen.
Graafisen käyttöliittymän ohjelmointi Syksy 2013
TIE-11300 Tietotekniikan vaihtuva-alainen kurssi Graafisen käyttöliittymän ohjelmointi Syksy 2013 Luento 10 Rinnakkaisuus käyttöliittymäohjelmoinnissa Juha-Matti Vanhatupa Rinnakkaisuus ja käyttöliittymäohjelmointi
Sisällys. 14. Poikkeukset. Johdanto. Johdanto
Sisällys 14. Poikkeukset Johdanto. Tarkistettavat ja tarkistamattomat poikkeukset. Poikkeusten tunnistaminen ja sieppaaminen try-catchlauseella. Mitä tehdä siepatulla poikkeuksella? Poikkeusten heittäminen.
58131 Tietorakenteet ja algoritmit (syksy 2015)
58131 Tietorakenteet ja algoritmit (syksy 2015) Harjoitus 2 (14. 18.9.2015) Huom. Sinun on tehtävä vähintään kaksi tehtävää, jotta voit jatkaa kurssilla. 1. Erään algoritmin suoritus vie 1 ms, kun syötteen
Tietorakenteet (syksy 2013)
Tietorakenteet (syksy 2013) Harjoitus 1 (6.9.2013) Huom. Sinun on osallistuttava perjantain laskuharjoitustilaisuuteen ja tehtävä vähintään kaksi tehtävää, jotta voit jatkaa kurssilla. Näiden laskuharjoitusten
Java kahdessa tunnissa. Jyry Suvilehto
Java kahdessa tunnissa Jyry Suvilehto Ohjelma Ohjelmointiasioita alkeista nippelitietoon n. 45 min Tauko 10 min Oliot, luokat ja muut kummajaiset n. 45 min Kysykää Sisältöä ei oikeasti ole 2x45 min täytteeksi,
Poikkeustenkäsittely
1 Poikkeustenkäsittely Mitä poikkeustenkäsittely tarkoittaa? Poikkeuksen käsitteleminen Poikkeusluokkien hierarkia Poikkeuksen heittäminen 1 Mitä poikkeustenkäsittely tarkoittaa? Poikkeus (Exception) on
Luokan sisällä on lista
1 Luokan sisällä on lista Luokan sisällä lista Listan sisältävä luokka Konstruktorit get-metodi Lista muissa metodeissa addxx-metodi Yksinkertainen pääohjelma Kertauksen List-luokan metodeja 1 Luokan sisällä
Ohjelmointi 2 / 2008 Välikoe / Pöytätestaa seuraava ohjelma.
Välikoe / 20.3 Vastaa neljään (4) tehtävään. Jos vastaat 5:een, 4 huonointa arvostellaan. Kunkin tehtävän vastaus eri konseptille. 1. Pöytätesti Pöytätestaa seuraava ohjelma. Tutki ohjelman toimintaa pöytätestillä
Jypelin käyttöohjeet» Miten saan peliin pistelaskurin?
Jypelin käyttöohjeet» Miten saan peliin pistelaskurin? Pistelaskurin saamiseksi tarvitaan kaksi osaa: Laskuri, joka laskee pisteitä Olio, joka näyttää pisteet ruudulla Laskuri voi olla esimerkiksi tyyppiä
Monitorit. Monitori Synkronointimenetelmiä Esimerkkejä. Andrews , Stallings 5.5
Monitorit Monitori Synkronointimenetelmiä Esimerkkejä Andrews 5.1-5.2, Stallings 5.5 Tavoite Minimoi virhemahdollisuuksia poissulkeminen ohjelmoijan vastuulla P():t ja V():t siellä, täällä ja tuolla -
Monitorit. Tavoite. Monitori Synkronointimenetelmiä Esimerkkejä. Andrews , Stallings 5.5. Minimoi virhemahdollisuuksia
Monitorit Monitori Synkronointimenetelmiä Esimerkkejä Andrews 5.1-5.2, Stallings 5.5 Tavoite Minimoi virhemahdollisuuksia poissulkeminen ohjelmoijan vastuulla P():t ja V():t siellä, täällä ja tuolla -
Metodien tekeminen Javalla
1 Metodien tekeminen Javalla Mikä metodi on? Metodin syntaksi Metodi ja sen kutsuminen Parametreista Merkkijonot ja metodi Taulukot ja metodi 1 Mikä metodi on? Metodilla toteutetaan luokkaan toiminnallisuutta.
Yleistä. Nyt käsitellään vain taulukko (array), joka on saman tyyppisten muuttujien eli alkioiden (element) kokoelma.
2. Taulukot 2.1 Sisältö Yleistä. Esittely ja luominen. Alkioiden käsittely. Kaksiulotteinen taulukko. Taulukko operaation parametrina. Taulukko ja HelloWorld-ohjelma. Taulukko paluuarvona. 2.2 Yleistä
9. Periytyminen Javassa 9.1
9. Periytyminen Javassa 9.1 Sisällys Periytymismekanismi Java-kielessä. Piirteiden näkyvyys periytymisessä. Metodien korvaaminen ja super-attribuutti. Attribuutin peittäminen periytymisen kautta. Rakentajat
JAVA-OHJELMOINTI 3 op A274615
JAVA-OHJELMOINTI 3 op A274615 JFC & Swing, Look & Feel, Events Teemu Saarelainen teemu.saarelainen@kyamk.fi Lähteet: http://java.sun.com/docs/books/tutorial/index.html Vesterholm, Kyppö: Java-ohjelmointi,
Sisällys. 11. Javan toistorakenteet. Laskurimuuttujat. Yleistä
Sisällys 11. Javan toistorakenteet Laskuri- ja lippumuuttujat.. Tyypillisiä ohjelmointivirheitä: Silmukan rajat asetettu kierroksen verran väärin. Ikuinen silmukka. Silmukoinnin lopettaminen break-lauseella.
T Henkilökohtainen harjoitus: FASTAXON
T-76.115 Henkilökohtainen harjoitus: FASTAXON Suunnittelumallit Group: Muuntaja Pentti Vänskä 52572W 2 1. Toteutus Tämä henkilökohtainen harjoitustyö käsitteli suunnittelumallien (Design Patterns) käyttöä
JAVA-PERUSTEET. JAVA-OHJELMOINTI 3op A274615 JAVAN PERUSTEET LYHYT KERTAUS JAVAN OMINAISUUKSISTA JAVAN OMINAISUUKSIA. Java vs. C++?
JAVA-OHJELMOINTI 3op A274615 JAVAN PERUSTEET LYHYT KERTAUS Teemu Saarelainen teemu.saarelainen@kyamk.fi Lähteet: http://java.sun.com/docs/books/tutorial/index.html Vesterholm, Kyppö: Java-ohjelmointi,
Sisällys. 12. Näppäimistöltä lukeminen. Yleistä. Yleistä 12.1 12.2 12.3 12.4
Sisällys 12. Näppäimistöltä lukeminen Arvojen lukeminen näppäimistöltä yleisesti. Arvojen lukeminen näppäimistöltä Java-kielessä.. Luetun arvon tarkistaminen. Tietovirrat ja ohjausmerkit. Scanner-luokka.
Luokat ja oliot. Ville Sundberg
Luokat ja oliot Ville Sundberg 12.9.2007 Maailma on täynnä olioita Myös tietokoneohjelmat koostuvat olioista Σ Ο ω Μ ς υ φ Ϊ Φ Θ ψ Љ Є Ύ χ Й Mikä on olio? Tietokoneohjelman rakennuspalikka Oliolla on kaksi
Javan perusteita. Janne Käki
Javan perusteita Janne Käki 20.9.2006 Muutama perusasia Tietokone tekee juuri (ja vain) sen, mitä käsketään. Tietokone ymmärtää vain syntaksia (sanojen kirjoitusasua), ei semantiikkaa (sanojen merkitystä).
Ohjelmointitaito (ict1td002, 12 op) Kevät Java-ohjelmoinnin alkeita. Tietokoneohjelma. Raine Kauppinen
Ohjelmointitaito (ict1td002, 12 op) Kevät 2009 Raine Kauppinen raine.kauppinen@haaga-helia.fi 1. Java-ohjelmoinnin alkeita Tietokoneohjelma Java-kieli ja Eclipse-kehitysympäristö Java-ohjelma ja luokka
Vertailulauseet. Ehtolausekkeet. Vertailulauseet. Vertailulauseet. if-lauseke. if-lauseke. Javan perusteet 2004
Vertailulauseet Ehtolausekkeet Ehdot, valintalausekkeet Boolean-algebra == yhtäsuuruus!= erisuuruus < pienempi suurempi >= suurempi tai yhtäsuuri Esimerkkejä: int i=7; int j=10;
OSA I: Yhteisten muuttujien käyttö Prosessit samassa koneessa. Sisältöä. Poissulkeminen. Halutut ominaisuudet 2-1. Rinnakkaiset, atomiset operaatiot
Sisältöä OSA I: Poissulkeminen ja nti Semaforit ja rinnakkaisuuden hallinta Yhteisten muuttujien käyttö Prosessit samassa koneessa Lukkiutuminen Monitorit 2-1 2-2 Poissulkeminen ja nti Rinnakkaiset, atomiset
Listarakenne (ArrayList-luokka)
Listarakenne (ArrayList-luokka) Mikä on lista? Listan määrittely ArrayList-luokan metodeita Listan läpikäynti Listan läpikäynti indeksin avulla Listan läpikäynti iteraattorin avulla Listaan lisääminen
Rinnakkaisuus. parallel tietokoneissa rinnakkaisia laskentayksiköitä concurrent asioita tapahtuu yhtaikaa. TTY Ohjelmistotekniikka
Rinnakkaisuus parallel tietokoneissa rinnakkaisia laskentayksiköitä concurrent asioita tapahtuu yhtaikaa Rinnakkaisuuden etuja: laskennan nopeutuminen (sarjoittuvat operaatiojonot) ilmaisuvoima (ongelman
7. Oliot ja viitteet 7.1
7. Oliot ja viitteet 7.1 Sisällys Olio Java-kielessä. Olion luominen, elinikä ja tuhoutuminen. Viitteiden sijoitus. Viitteiden vertailu. Varautuminen null-arvoon. Viite metodin paluuarvona. Viite metodin
Opintojakso TT00AA11 Ohjelmoinnin jatko (Java): 3 op Taulukot & Periytyminen
Opintojakso TT00AA11 Ohjelmoinnin jatko (Java): 3 op Taulukot & Periytyminen Taulukot: Array Taulukko Javassa pitää aina perustaa (new) Yksinkertaisessa tilanteessa taulukon koko tiedetään etukäteen ja
14. Poikkeukset 14.1
14. Poikkeukset 14.1 Sisällys Johdanto. Tarkistettavat ja tarkistamattomat poikkeukset. Miten varautua poikkeukseen metodissa? Poikkeusten tunnistaminen ja sieppaaminen try-catchlauseella. Mitä tehdä siepatulla
Sisällys. 14. Poikkeukset. Johdanto. Johdanto
Sisällys 14. Poikkeukset Johdanto. Tarkistettavat ja tarkistamattomat poikkeukset. Miten varautua poikkeukseen metodissa? Poikkeusten tunnistaminen ja sieppaaminen try-catchlauseella. Mitä tehdä siepatulla
Sisältö. 22. Taulukot. Yleistä. Yleistä
Sisältö 22. Taulukot Yleistä. Esittely ja luominen. Alkioiden käsittely. Kaksiulotteinen taulukko. Taulukko metodin parametrina. Taulukko ja HelloWorld-ohjelma. Taulukko paluuarvona. 22.1 22.2 Yleistä
Olion elinikä. Olion luominen. Olion tuhoutuminen. Olion tuhoutuminen. Kissa rontti = null; rontti = new Kissa();
Sisällys 7. Oliot ja viitteet Olio Java-kielessä. Olion luominen, elinikä ja tuhoutuminen. Viitteiden käsittelyä: sijoitus, vertailu ja varautuminen null-arvoon. Viite metodin paluuarvona.. 7.1 7.2 Olio
Informaatioteknologian laitos Olio-ohjelmoinnin perusteet / Salo 15.2.2006
TURUN YLIOPISTO DEMO III Informaatioteknologian laitos tehtävät Olio-ohjelmoinnin perusteet / Salo 15.2.2006 1. Tässä tehtävässä tarkastellaan erääntyviä laskuja. Lasku muodostaa oman luokkansa. Laskussa
Ohjelmointikielet ja -paradigmat 5op. Markus Norrena
Ohjelmointikielet ja -paradigmat 5op Markus Norrena Ko#tehtävä 4 Viimeistele "alkeellinen kuvagalleria". Käytännössä kaksi sivua Yksi jolla voi ladata kuvia palvelimelle (file upload) Toinen jolla ladattuja
ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op)
ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op) Tentaattori: Antti-Jussi Lakanen 7. huhtikuuta 2017 Vastaa kaikkiin tehtäviin. Tee jokainen tehtävä erilliselle konseptiarkille. Kirjoittamasi luokat, funktiot ja aliohjelmat
Java-kielen perusteet
Java-kielen perusteet Tunnus, varattu sana, kommentti Muuttuja, alkeistietotyyppi, merkkijono, literaalivakio, nimetty vakio Tiedon merkkipohjainen tulostaminen 1 Tunnus Java tunnus Java-kirjain Java-numero
Sisällys. Metodien kuormittaminen. Luokkametodit ja -attribuutit. Rakentajat. Metodien ja muun luokan sisällön järjestäminen. 6.2
6. Metodit 6.1 Sisällys Metodien kuormittaminen. Luokkametodit ja -attribuutit. Rakentajat. Metodien ja muun luokan sisällön järjestäminen. 6.2 Oliot viestivät metodeja kutsuen Olio-ohjelmoinnissa ohjelma
12. Näppäimistöltä lukeminen 12.1
12. Näppäimistöltä lukeminen 12.1 Sisällys Arvojen lukeminen näppäimistöltä yleisesti. Arvojen lukeminen näppäimistöltä Java-kielessä. In-luokka. Luetun arvon tarkistaminen. Tietovirrat ja ohjausmerkit.
Ohjelmistojen mallintaminen, sekvenssikaaviot
582104 - Ohjelmistojen mallintaminen, sekvenssikaaviot 1 Vuorovaikutussuunnittelu Oliojärjestelmän toiminta perustuu olioiden vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön Olioiden yhteistyö toteutuu operaatioiden
Sisällys. JAVA-OHJELMOINTI Osa 7: Abstrakti luokka ja rajapinta. Abstraktin luokan idea. Abstrakti luokka ja metodi. Esimerkki
Sisällys JAVA-OHJELMOINTI Osa 7: Abstrakti luokka ja rajapinta Abstrakti luokka ja metodi Rajapintamäärittely (interface) Eero Hyvönen Tietojenkäsittelytieteen laitos Helsingin yliopisto 13.10.2000 E.
Concurrency - Rinnakkaisuus. Group: 9 Joni Laine Juho Vähätalo
Concurrency - Rinnakkaisuus Group: 9 Joni Laine Juho Vähätalo Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. C++ thread... 4 3. Python multiprocessing... 6 4. Java ExecutorService... 8 5. Yhteenveto... 9 6. Lähteet...
Sisältö. 2. Taulukot. Yleistä. Yleistä
Sisältö 2. Taulukot Yleistä. Esittely ja luominen. Alkioiden käsittely. Kaksiulotteinen taulukko. Taulukko operaation parametrina. Taulukko ja HelloWorld-ohjelma. Taulukko paluuarvona. 2.1 2.2 Yleistä
Aalto Yliopisto T-106.2001 Informaatioverkostot: Studio 1. Oliot ja luokat Javaohjelmoinnissa
Aalto Yliopisto T-106.2001 Informaatioverkostot: Studio 1 Oliot ja luokat Javaohjelmoinnissa Vesa Laakso 22.9.2012 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 1 Johdanto... 2 1. Luokka... 2 2. Olio... 2 3. Luokan
Sisällys. 6. Metodit. Oliot viestivät metodeja kutsuen. Oliot viestivät metodeja kutsuen
Sisällys 6. Metodit Oliot viestivät metodeja kutsuen. Kuormittaminen. Luokkametodit (ja -attribuutit).. Metodien ja muun luokan sisällön järjestäminen. 6.1 6.2 Oliot viestivät metodeja kutsuen Oliot viestivät
Yksikkötestaus. import org.junit.test; public class LaskinTest public void testlaskimenluonti() { Laskin laskin = new Laskin(); } }
Yksikkötestauksella tarkoitetaan lähdekoodiin kuuluvien yksittäisten osien testaamista. Termi yksikkö viittaa ohjelman pienimpiin mahdollisiin testattaviin toiminnallisuuksiin, kuten olion tarjoamiin metodeihin.
OSA I: Yhteisten muuttujien käyttö. Prosessit samassa koneessa. Rio 2004 / Auvo Häkkinen 2-1
OSA I: Yhteisten muuttujien käyttö Prosessit samassa koneessa 2-1 Sisältöä Poissulkeminen ja synkronointi Semaforit ja rinnakkaisuuden hallinta Lukkiutuminen Monitorit 2-2 Poissulkeminen ja synkronointi
OSA I: Yhteisten muuttujien käyttö. Sisältöä. Prosessit samassa koneessa. Poissulkeminen ja synkronointi. Semaforit ja rinnakkaisuuden hallinta
OSA I: Yhteisten muuttujien käyttö Prosessit samassa koneessa 2-1 Sisältöä Poissulkeminen ja synkronointi Semaforit ja rinnakkaisuuden hallinta Lukkiutuminen Monitorit 2-2 Poissulkeminen ja synkronointi
Ohjelmoinnin peruskurssien laaja oppimäärä
Ohjelmoinnin peruskurssien laaja oppimäärä Luento 11: Rinnakkaisuus Riku Saikkonen (osa kalvoista on suoraan ei-laajan kurssin luennoista) 25. 4. 2012 Sisältö 1 Rinnakkaisuusmalleja: säie ja prosessi 2
7. Näytölle tulostaminen 7.1
7. Näytölle tulostaminen 7.1 Sisällys System.out.println- ja System.out.print-operaatiot. Tulostus erikoismerkeillä. Edistyneempää tulosteiden muotoilua. 7.2 Tulostusoperaatiot System.out.println-operaatio
2 Konekieli, aliohjelmat, keskeytykset
ITK145 Käyttöjärjestelmät, kesä 2005 Tenttitärppejä Tässä on lueteltu suurin piirtein kaikki vuosina 2003-2005 kurssin tenteissä kysytyt kysymykset, ja mukana on myös muutama uusi. Jokaisessa kysymyksessä
Opintojakso TT00AA11 Ohjelmoinnin jatko (Java): 3 op Rajapinnat ja sisäluokat
Opintojakso TT00AA11 Ohjelmoinnin jatko (Java): 3 op Rajapinnat ja sisäluokat Rajapinnat Java-kieli ei tue luokkien moniperintää. Jokaisella luokalla voi olla vain yksi välitön yliluokka. Toisinaan olisi
11. Javan valintarakenteet 11.1
11. Javan valintarakenteet 11.1 Sisällys If- ja if--lauseet. Orpo. Valintaa toisin: switch-lause. 11.2 Valintarakenteet Valintarakenteilla ilmaistaan formaalisti, kuinka algoritmin suoritus voi haarautua
Koottu lause; { ja } -merkkien väliin kirjoitetut lauseet muodostavat lohkon, jonka sisällä lauseet suoritetaan peräkkäin.
2. Ohjausrakenteet Ohjausrakenteiden avulla ohjataan ohjelman suoritusta. peräkkäisyys valinta toisto Koottu lause; { ja } -merkkien väliin kirjoitetut lauseet muodostavat lohkon, jonka sisällä lauseet
Ohjelmoinnin perusteet Y Python
Ohjelmoinnin perusteet Y Python T-106.1208 15.3.2010 T-106.1208 Ohjelmoinnin perusteet Y 15.3.2010 1 / 56 Tiedostoista: tietojen tallentaminen ohjelman suorituskertojen välillä Monissa sovelluksissa ohjelman