Sosiaalihuollon valvonnan periaatteet. Valtakunnallinen valvontaohjelma Yleinen osa

Transkriptio

1 Sosiaalihuollon valvonnan periaatteet Valtakunnallinen valvontaohjelma Yleinen osa VALVONTAOHJELMIA 2:2012

2 Dnro 8247/ /2011 Päiväys ISSN-L ISSN (Verkkojulkaisu) ISBN (pdf) Helsinki

3 KUVAILULEHTI Julkaisun nimi Sosiaalihuollon valvonnan periaatteet, valtakunnallinen valvontaohjelma , yleinen osa Julkaisija Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) Julkaisun päivämäärä Dnro Dnro 8247/ /2011 Tiivistelmä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto, Valvira, edistää ohjauksen ja valvonnan keinoin oikeusturvan toteutumista ja palvelujen laatua sosiaalihuollossa. Valviran toimivallasta on säädetty laissa Sosiaali- terveysalan lupa- ja valvontavirastosta (669/2008). Valtakunnallisena sosiaalihuollon ohjaus- ja valvontaviranomaisena Valvira on laatinut yhteistyössä aluehallintovirastojen kanssa valtakunnallisia valvontaohjelmia sosiaalihuollon eri osa-alueille. Valvontaohjelmat jakautuvat sosiaalihuollon valvonnan periaatteita käsittelevään yleiseen osaan sekä palvelukohtaisiin valvontaohjelmiin. Sosiaalihuollon valvonnan yleiset periaatteet koskeva valvontaohjelma sisältää oikeudelliset pääperiaatteet sosiaalihuollosta. Se antaa kokonaiskäsityksen sosiaalihuollon ohjauksen ja valvonnan normipohjasta ja se sisältää palvelukohtaisissa sosiaalihuollon valvontaohjelmissa valvonnassa ja ohjauksessa esiintyvät yhteiset oikeusnormit ja -periaatteet vähimmäisvaatimusten toteamiseksi sekä toimintaperiaatteiden, menettelytapojen ja ratkaisukäytäntöjen yhdenmukaistamiseksi. Substanssikohtainen aineellinen lainsäädäntö käsitellään yksityiskohtaisesti palvelukohtaisissa valvontaohjelmissa. Valvontaohjelma on vuosille Valvontaohjelma sisältää sisältöosan ja toimeenpano-osan. Avainsanat (asiasanat): sosiaalihuolto, valvonta, ohjaus, menettelytavat, valvontaviranomainen, julkinen valta, yksityinen sosiaalipalvelu, omavalvonta, sosiaalihuollon asiakas, sosiaalihuollon henkilöstön ammatillinen kelpoisuus, toimintayksikkö, turvallisuus, asiakirjahallinta, palvelusuunnitelma, asiakasmaksut, lääkehoito ISSN-L ISSN ISBN (Verkkojulkaisu) (pdf) 3

4 Sisällys Esipuhe Johdanto Säädösperusta ja toimintaa ohjaavat muut lähteet Valvontaviranomaisten tehtävät ja toimivalta Kunnat, aluehallintovirastot ja sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Kunnan toiminnan valvonta Yksityisten sosiaalipalvelujen valvonta Sosiaalihuollon valvonnan lähtökohdat ja menettelytavat Ohjaus, neuvonta ja seuranta Suositusten merkityksestä valvonnassa Muistutusmenettely Tarkastusmenettely Kantelumenettely Hallinnollinen ohjaus Hallinnolliset määräykset puutteiden ja epäkohtien korjaamiseksi ja poistamiseksi Sosiaalipalvelujen järjestäminen Sosiaalipalvelujen järjestämisvastuu Sosiaalipalvelujen perustuminen kirjalliseen sopimukseen ja palveluseteli Omavalvonta Julkisen vallan käyttö sosiaalihuollossa Asiakkaan asema ja oikeudet Palvelun hakeminen ja palvelutarpeen arviointi Palvelu-, hoito- ja asiakassuunnitelma Päätöksenteko Säännönmukainen muutoksenhaku sosiaalihuollossa Asiakkaalle annettava apu, tuki, hoito, huolenpito ja kuntoutus Asiakasmaksut Sosiaalihuollon henkilöstön ammatillinen kelpoisuus ja mitoitus Henkilöstön ammatillinen kelpoisuus ja mitoitus Terveydensuojelu, elintarvikehygienia ja lääkehuolto Taustan ja luotettavuuden selvittäminen Sosiaalihuollon toimintayksiköt ja toimitilat Toimintayksiköt ja toimitilat Turvallisuus Kameravalvonta Asiakirjahallinta ja dokumentointi sosiaalihuollossa Yleiset säännökset

5 8.2 Rekisterinpitäjä Potilastietojen käsittely sosiaalihuollossa Sosiaali- ja terveydenhuollon rajapinnat Terveydenhuollon ammattihenkilöt Luettelo Valviran sosiaalihuollon ohjeista Lähteet

6 Esipuhe Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston Valviran tehtäviin lisättiin sosiaalihuollon ohjaukseen ja valvontaan liittyviä tehtäviä vuoden 2010 alussa. Sen keskeisenä tehtävänä on aluehallintovirastojen menettelytapojen ja ratkaisukäytäntöjen yhdenmukaistaminen. Valvontaohjelmien avulla kehitetään riskinarviointia ja kohdennetaan valvontaa suunnitelmallisesti havaittujen riskien perusteella. Ohjelmien yhteisiä linjauksia ja toimintaperiaatteita noudattamalla valvonta yhdenmukaistuu ja palveluntuottajia ja asiakkaita kohdellaan yhdenmukaisesti riippumatta siitä, missä osassa maata palvelua järjestetään. Tavoitteena on kehittää valvonnan menetelmiä ja vaikuttavuutta siten että valvonnan painopiste siirtyy entistä enemmän ennakoivaan valvontaan ja palveluntuottajien omavalvontaan. Hallitusohjelman mukaisesti sosiaalipalvelujen valvonnan keinoja vahvistetaan. Nyt valmistunut Sosiaalihuollon valvonnan periaatteita koskeva valtakunnallinen valvontaohjelman yleinen osa vuosille on ensimmäinen laatuaan. Siinä on tiivistetysti esitetty palvelukohtaisten valtakunnallisten valvontaohjelmien yhteiset oikeudelliset pääperiaatteet sekä normipohja. Yleinen osa toimii johdantona palvelukohtaisille valtakunnallisille valvontaohjelmille ja sitä voidaan käyttää sosiaalihuollon valvonnan ja ohjauksen perusesityksenä. Sosiaalihuollon valvonnan periaatteita koskevan valtakunnallisen valvontaohjelman yleisen osan lisäksi Valvira ja aluehallintovirastot ovat valmistelleet palvelualakohtaisia valvontaohjelmia sosiaali- ja terveydenhuollon eri osa-alueille. Tavoitteena on, että vuoteen 2015 mennessä erilliset valvontaohjelmat kootaan yhtenäiseksi sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnalliseksi valvontaohjelmaksi. Uskon, että valvontaohjelmakokonaisuus vastaa haasteisiin valvonnan yhdenmukaistamisesta ja osoittautuu tehokkaaksi työkaluksi sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnassa. Helsingissä tammikuun 26. päivänä 2012 Marja-Liisa Partanen Ylijohtaja Valvira 6

7 1 Johdanto Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira vastaa yhdessä aluehallintovirastojen kanssa sosiaalihuollon ohjauksesta ja valvonnasta. Valviran ja aluehallintovirastojen toiminta on luonteeltaan laillisuusvalvontaa ja sen kohteena on sekä julkinen että yksityinen toiminta. Yleisestä ohjauksesta ja valvonnasta vastaa sosiaali- ja terveysministeriö. Kunnat vastaavat ensisijaisesti itse alueensa sosiaalipalveluiden valvonnasta. Valvira on laatinut yhdessä aluehallintovirastojen kanssa sosiaalihuollon valtakunnallisia valvontaohjelmia. Ne jakautuvat sosiaalihuollon valvonnan periaatteita käsittelevään yleiseen osaan sekä palvelukohtaisiin valvontaohjelmiin. Valvontaohjelmat on kohdennettu erityisesti heikoimmassa asemassa oleviin väestöryhmien palvelujen valvontaan. Niiden avulla ennakoidaan väestön terveyteen ja hyvinvointiin sekä palvelujärjestelmään liittyviä riskejä ja pyritään ennaltaehkäisemään tunnistettuja ongelmia. Ohjelmien tavoitteena on turvata asiakkaiden ja potilaiden laadukkaat palvelut, hoiva ja hoito mahdollisimman yhdenmukaisina koko maassa. Tavoitteena on ennakollinen ja valtakunnallisesti yhdenmukainen ja selkeä sosiaalihuollon ohjaus ja valvonta. Valvontaohjelmilla pyritään antamaan sosiaalihuoltoa toimeenpaneville viranomaisille, palveluntuottajille ja muille sidosryhmille sekä valvontatyötä tekeville viranomaisille työväline sosiaalihuollon vähimmäisvaatimusten toteamiseksi sekä toimintaperiaatteiden, menettelytapojen ja ratkaisukäytäntöjen sekä ohjauksen ja valvonnan toteuttamiseksi yhdenmukaisesti koko maassa. Valvontaohjelmia voidaan käyttää myös toiminnan suunnittelun apuvälineinä. Sosiaalihuollon valvonnan periaatteet; yleisen osan on laatinut virkatyönä Elina Akaan-Penttilä, lakimies, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira. 7

8 2 Säädösperusta ja toimintaa ohjaavat muut lähteet Oikeudesta sosiaaliturvaan on säädetty Suomen perustuslaissa (731/1999) (PL). PL:n 19.1 :n mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Säännös perustaa yksilölle välittömän subjektiivisen oikeuden ja julkiselle vallalle velvollisuuden turvata kyseinen oikeus. Riittävistä sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaamisesta on perusoikeutena turvattu PL:n 19.3 :ssä. PL:n 22 velvoittaa julkista valtaa turvaamaan perusoikeuksien käytännön toteutumisen. Julkisella vallalla tarkoitetaan tässä sekä valtiota että kuntia. Voimassa oleva lainsäädäntö ei ohjaa yksityiskohtaisesti sosiaalihuollon palveluiden järjestämistapaa, sisältöä tai laatua. Tämän vuoksi perusoikeuksilla ja perusoikeusmyönteisellä tulkinnalla on merkittävä vaikutus sosiaalihuollon eri osa-alueilla ja myös niiden valvonnassa. Sosiaalihuolto voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen: yleisiin sosiaalipalveluihin, toimeentulotukeen sekä eräiden väestöryhmien erityispalveluihin. Yleislakina sosiaalihuoltoa säätelevät sosiaalihuoltolaki (710/1982) (SHL), laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000) (AsiakasL) sekä sosiaalihuollon erityislait. Sosiaalihuollon järjestäminen ja toimeenpano perustuu tapauskohtaiseen ja yksilölliseen tarvearviointiin. Sosiaalihuoltoa kuvaa tiettyjen oikeuksien osalta, kuten toimeentulotuessa ns. universaaliperiaate, jonka mukaan sosiaaliset etuudet kohdistetaan kaikille niille yhteiskunnan jäsenille, jotka täyttävät säännöksen edellytykset. Valvontaa ohjaa SHL siihen liittyvine erityislakeineen sekä asiakaslaki. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoa koskevan lain (669/2008) perusteella sosiaalihuollon ohjauksessa keskeisellä sijalla on lisäksi laki yksityisistä sosiaalipalveluista (922/2011) (SospaL), kehitysvammaisten erityishuollosta annettu laki (519/1977) (kehitysvammalaki), mielenterveyslaki (1116/1990) sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annettu laki (159/2007). Kulloisessakin valvontaohjelmassa käydään yksityiskohtaisemmin läpi siihen liittyvän erityislainsäädännön soveltaminen ja toimeenpano. 8

9 3 Valvontaviranomaisten tehtävät ja toimivalta 3.1 Kunnat, aluehallintovirastot ja sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Kunnalla on itsehallintonsa mukaisesti palvelujen vastuullisena järjestäjänä ja lisäksi alueensa yksityisen sosiaalihuollon palvelutuotannon valvojana ensisijainen ja keskeisin rooli asiakkaiden perusoikeuksien toteutumisen turvaamisessa myös valvonnan keinoin. Kunnanvaltuuston kulloinkin valitsema sosiaalihuollosta vastaava monijäseninen toimielin valvoo viranhaltijoiden ja muun kunnallisen henkilöstön toimintaa. Viranhaltijat valvovat ja seuraavat sekä kunnan omaa että alueellaan sijaitsevaa ja muualta ostettua yksityistä palvelutuotantoa. Monissa kunnissa on käynnistetty kunnan sosiaalihuollon toimintoja tarkastelevien ja valvovien ohjelmien valmistelu ja toteutus, usein yhteistyössä asianomaisen aluehallintoviraston kanssa. Tämä kehitys on suotavaa ja tavoiteltavaa. Lisäksi kunnanvaltuuston asettama tarkastuslautakunta tarkastaa kunnan hallintoa ja taloutta sekä arvioi, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Myös asiakaslakiin perustuvalla muistutus- ja sosiaaliasiamiesjärjestelmällä on tärkeä rooli tosiasiallisessa valvonnassa. Valvira edistää ohjauksen ja valvonnan keinoin oikeusturvan toteutumista ja palvelujen laatua sosiaali- ja terveydenhuollossa. Valviran toimialasta ja tehtävistä on tarkemmin säädetty Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta annetussa laissa (669/2008) sekä sitä koskevassa valtioneuvoston asetuksessa (676/2008). Alueellisina sosiaalihuollon lupa- ja valvontaviranomaisina toimii kuusi aluehallintovirastoa. Aluehallintovirastolle kuuluu sosiaalihuollon suunnittelu, ohjaus ja valvonta toimialueellaan. Valvira ohjaa STM:n alaisena aluehallintovirastojen toimintaan niiden toimintaperiaatteiden, menettelytapojen ja ratkaisukäytäntöjen yhdenmukaistamiseksi sosiaalihuollon ohjauksessa ja valvonnassa. Lisäksi Valvira ohjaa ja valvoo sosiaalihuoltoa muun muassa erityisesti silloin, kun kysymyksessä ovat periaatteellisesti tärkeät tai laajakantoiset asiat, usean aluehallintoviraston toimialuetta tai koko maata koskevat asiat tai asiat, joita aluehallintovirasto on esteellinen käsittelemään (SHL:n 3 ). Periaatteellisesti tärkeitä tai laajakantoisia kysymyksiä voivat olla muun muassa tilanteet, joissa asia on sosiaalihuollon lainsäädännön soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai ohjaus- ja valvontakäytännön yhtenäistämisen vuoksi perusteltua käsitellä Valvirassa. Tällöin Valviran ratkaisun avulla voidaan ohjata aluehallintovirastojen tulevaa valvontakäytäntöä ja huolehtia sen yhdenmukaisuudesta. Tällaisia kriteereitä voivat olla esim. uuden voimaan tulleen lain tulkinnanvaraisuus, vanhojen lakien soveltaminen muuttuneessa palvelurakenteessa, laissa oleva aukko eli tilanne, jossa valvontakysymystä ei ole säännelty lainkaan, eivätkä suosituksetkaan käsittele kysymystä tai muu valvontakäytännön yhtenäistämistarve. Kansainvälisliitännäiset valvonta-asiat, kansainvälisten toimijoiden palvelutoiminta mukaan lukien, ovat yleensä periaatteellisesti tärkeitä asioita, jotka käsitellään Valvirassa. 9

10 SospaL:n 33 ja kehitysvammalain 3 vastaavat asiasisällöltään SHL:n 3 :ää. Lisäksi lastensuojelulaissa (417/2007) (LSL) ja lasten päivähoidosta annetussa laissa (36/1973) on valvonnan toimeenpanosta erityissäädöksiä, joita sovelletaan ensisijaisesti. Sosiaalilainsäädännössä valvontaviranomaisille osoitettu toimivalta antaa oikeuden myös palvelujen järjestämisen ja tuottamisen oma-aloitteiseen valvontaan. SHL:ssä, SospaL:ssa ja kehitysvammalaissa valvontaviranomaisten toimivalta on osin päällekkäinen. Rajanveto sen suhteen, milloin toimivalta yksittäiseen valvonta- tai ohjaustoimenpiteeseen on Valviralla ja milloin aluehallintovirastolla, ei ole yksiselitteinen. Käytännössä tilanteet joudutaan usein harkitsemaan tapauskohtaisesti. 3.2 Kunnan toiminnan valvonta Kunnalla on ensisijainen vastuu toimintansa lainmukaisuuden ja asianmukaisuuden seurannasta ja valvonnasta. Mahdollisiin epäkohtiin on puututtava viiveettä. Valvontavastuu koskee kaikkea kunnan järjestämisvastuulla olevaa toimintaa. Kunta voi toteuttaa seurantaa ja valvontaa parhaiten tehokkaalla ja asianmukaisella omavalvonnalla. Sosiaalihuollon valvontasäännökset oikeuttavat Valviran ja aluehallintoviraston oma-aloitteiseen kunnan palvelujärjestelmään tai sen osaan kohdistuvaan valvontaan myös ilman, että asia on tullut vireille kantelun tai muun epäkohtailmoituksen johdosta. Sosiaalihuollon viranomaisvalvonta on ensisijaisesti hallinnollista laillisuusvalvontaa, joka kohdistuu kunnille säädettyjen sosiaalihuollon järjestämisvelvoitteiden toteutumisen ja palvelurakennekokonaisuuden toimivuuden valvontaan. Lisäksi kunnallisten toimintayksikköjen valvontaa toteutetaan osana kuntakohtaista ohjausta ja kunnan palvelujärjestelmävalvontaa. Käytännössä valvontaa suorittavat pääasiassa aluehallintovirastot. Laillisuusvalvonta voi johtaa myös sanktioihin, viime kädessä velvoittavien määräysten antamiseen tai toimintayksikön käytön kieltämiseen (kts. luku 4 Sosiaalihuollon valvonnan lähtökohdat ja menettelytavat). Sovellettaessa tulkinnanvaraisia ja avoimia säännöksiä, laillisuusvalvonta määrittää lainsäädännön vähimmäisedellytysten täyttymisen. 3.3 Yksityisten sosiaalipalvelujen valvonta Yksityiset sosiaalipalvelut täydentävät kunnallista sosiaalihuoltojärjestelmää. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtion avustuksesta annetun lain (733/1992) perusteella kunta voi järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon alaan kuuluvat tehtävät: hoitamalla toiminnan itse, sopimuksin yhdessä muun kunnan tai muiden kuntien kanssa, olemalla jäsenenä toimintaan hoitavassa kuntayhtymässä, hankkimalla palveluja valtiolta, toiselta kunnalta, kuntayhtymältä tai muulta julkiselta taikka yksityiseltä palvelujen tuottajalta tai antamalla palvelun käyttäjälle palvelusetelin. Hankittaessa palveluja sopimusteitse tai palvelusetelin avulla kunnan on aina varmistettava, että hankittavat palvelut vastaavat sitä tasoa, jota edellytetään vastaavalta kunnalliselta toimijalta. 10

11 Yksityisten sosiaalipalvelujen tuottamiseen, toteuttamiseen ja valvontaan sovelletaan SospaL:a ja sosiaali- ja terveysministeriön asetusta yksityisistä sosiaalipalveluista (1053/2011) (SospaA). Yksityisen sosiaalipalvelun toteuttamisessa on lisäksi noudatettava mitä AsiakasL:ssa ja muutoin sosiaalipalveluista on säädetty. Yksityisten sosiaalipalvelujen on perustuttava sopimukseen tai kunnan tekemään hallintopäätökseen sekä asiakaslain mukaisesti laadittuun palvelu-, hoito-, huolto- tai kuntoutussuunnitelmaan taikka muuhun vastaavaan suunnitelmaan. Yksityisille sosiaalipalveluille on ominaista, että niitä tuotetaan korvausta vastaan liike- tai ammattitoimintaa harjoittamalla. Tämä sulkee lain ulkopuolelle omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitetun omaishoidon sekä perhehoitajalaissa (312/1992) tarkoitetun perhehoidon. Sen sijaan yksityistä sosiaalipalvelua on niin kutsuttu ammatillinen perhehoito, joka edellyttää aluehallintoviraston lupaa. Yksityisten sosiaalipalvelujen tuottamisessa on kysymys julkisoikeudellisesti ilmoituksen- tai luvanvaraisesta toiminnasta. Valvonnan kannalta on kyse ilmoituksenvaraisista ei-ympärivuorokautisista tai luvanvaraisista ympärivuorokautisista sosiaalipalveluista. Ilmoitus- ja lupamenettelyssä on kyse valvovan viranomaisen ennakkovalvonnasta ja sen suorittamasta laillisuusharkinnasta. Lupa on aina myönnettävä tai ilmoitus rekisteröitävä, kun lainsäädännössä toiminnan harjoittamiselle määritellyt edellytykset täyttyvät. Lupa myönnetään palvelujen tuottajalle, jos sen toimintayksiköt täyttävät SospaL:n 4 :n toimintaedellytykset toimintayksikön sekä toiminnan edellyttämän henkilöstön osalta. Palvelun tuottaja vastaa siitä, että asiakkaalle järjestettävä palvelukokonaisuus täyttää sille asetetut vaatimukset. Tämän lisäksi palvelujen tuottajan on kyettävä asianmukaisesti vastaamaan taloudellisista velvoitteistaan (lupahakemukseen ja toiminnan aloittamista koskevaan ilmoitukseen on liitettävä omavaraisuustodistus ja todistus ulosottorekisteristä SospaA:n 1 :n 1 mom. 3 kohta). Palvelujen tuottajan, joka on konkurssissa tai jolla on maksukykyynsä nähden vähäistä suurempia erääntyneitä verovelkoja tai saatavia ulosotossa, ei katsota kykenevän asianmukaisesti vastaamaan taloudellisista velvoitteistaan (SospaL:n 10 ). Laki korostaa kunnan ensisijaista valvontaroolia alueensa yksityisten sosiaalipalveluiden lainmukaisuudesta. On tärkeää, että valvonnan toimeenpanon ja sen johtamisen vastuut on kunnassa määritelty ja nimetty riittävän selvästi. Yksityisen sosiaalipalvelujen tuottajan, joka tuottaa jatkuvasti ympärivuorokautisia sosiaalipalveluja, on saatava lupaviranomaiselta lupa palvelujen tuottamiseen ennen toiminnan aloittamista ja olennaista muuttamista (esim. siirtyminen uusiin toimitiloihin, henkilöstön määrän huomattava muutos, henkilöstörakenteen ja yritysmuodon muutos sekä uuden toimintayksikön perustaminen). Lupa kattaa kaikki palvelujen tuottajan toimintayksiköt, joissa tuotetaan ympärivuorokautisia palveluja. Lupaa haetaan siltä aluehallintovirastolta, jonka toimialueella palvelua tuotetaan. Tuotettaessa palvelua useamman kuin yhden aluehallintoviraston toimialueella lupaviranomaisena toimii Valvira. Aluehallintovirasto valvoo alueellaan palvelujen asianmukaisuutta luvan myöntämisen jälkeen. Aluehallintovirastot valvovat alueellaan olevien toimintayksiköiden toimintaa silloinkin, kun palvelujen tuottajalla on Valviran myöntämä lupa. Aluehallintovirastolla on valvontaa suorittaessaan toimivalta käyttää kaikkia muita lain suomia val- 11

12 12 tuuksia paitsi Valviran myöntämän luvan peruuttamista. Luvan peruuttaminen ja muuttaminen kuuluvat vain luvan myöntäneen viranomaisen toimivaltaan. Palvelun ympärivuorokautisuus arvioidaan ensisijaisesti asiakkaiden hoidon, huolenpidon ja valvonnan tarpeiden pohjalta, eikä toimintayksikön aukioloaikojen mukaan. Ympärivuorokautiseksi sosiaalipalveluksi on tulkittava esimerkiksi tilanne, jossa asiakkailla on säännöllinen hoidon/hoivan tarve kaikkina vuorokauden aikoina ja henkilökuntaa on saavutettavissa ympäri vuorokauden. Edellytyksenä ei ole, että henkilökuntaa on säännöllisesti fyysisesti paikan päällä, vaan tarvittava apu voidaan järjestää myös säännöllisen varallaolon avulla. Toiminta ei ole ympärivuorokautista silloin, kun yksittäisten asiakkaiden mahdollisiin satunnaisiin tuen tarpeisiin on varauduttu esimerkiksi turvarannekkein. Näin ollen lupaa ei edellytetä esimerkiksi sellaisilta satunnaisesti annettavilta ympärivuorokautisilta kotipalveluilta, jotka annetaan asiakkaan kotona ja asiakkaat selviävät itsenäisesti ilman yövalvontaa ja -apua. Lupaan voidaan liittää asiakasturvallisuuden varmistamiseksi välttämättömiä ehtoja palvelujen määrästä, henkilöstöstä, tiloista, laitteista ja tarvikkeista sekä toimintatavoista. Muiden kuin ympärivuorokautisia sosiaalipalveluita tarjoavien on tehtävä kirjallinen ilmoitus toiminnasta ennen sen aloittamista tai olennaista muuttamista kunnan toimielimelle siinä kunnassa, jossa palvelua tuotetaan. Kunta on velvollinen käsittelemään ilmoituksen ja antamaan sen viipymättä alueensa aluehallintovirastolle yksityisten palvelun antajien rekisteriin merkitsemistä varten. Tietojen ilmoittaminen ei koske SHL:n 17 :n 1 mom. 3 kohdassa tarkoitettuihin kotipalveluihin kuuluvia tukipalveluja tai niihin rinnastettavia palveluja taikka yksityistä perhepäivähoitoa. Palvelun tuottajan, joka on hakenut ympärivuorokautisia sosiaalipalveluja koskevaa lupaa, ei tarvitse tehdä erillistä ilmoitusta tuottamistaan muista kuin ympärivuorokautisista sosiaalipalveluista, jos ne ilmenevät lupahakemuksesta. Lupahakemuksen ja ilmoituksen pakollisena liitteenä olevassa sijaintikunnan sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen tai viranhaltijan antamassa lausunnossa on otettava kantaa toimintayksikön toimintaedellytysten asianmukaisuuteen ja toiminnan luonteeseen suhteessa SospaL:iin. Lupahakemuksen ja ilmoituksen liitteestä säädetään yksityiskohtaisemmin SospaA:ssa. (Yksityisen sosiaalipalveluiden lupahakemuslomakkeet- ja ohjeet). Yksityisen sosiaalipalvelujen tuottajan on tunnettavapalvelutoimintaa ohjaava lainsäädäntö ja toimintaa koskevat muut vaatimukset, ja hän on ensisijaisesti vastuussa siitä, että toiminta on jatkuvasti asianmukaista ja täyttää sille asetetut kriteerit. Ensisijainen valvonnan muoto on palveluntuottajan omavalvonta. Palveluntuottajan on laadittava toiminnan asianmukaisuuden varmistamiseksi omavalvontasuunnitelma, joka kattaa kaikki palvelujen tuottajan sosiaalipalvelut sekä palvelukokonaisuudet. Palveluntuottajalla pitää olla järjestelmät, joilla mahdolliset puutteet havaitaan ja korjataan välittömästi ja joilla toiminnan riskit tiedostetaan ja luodaan menettelytavat niiden torjumiseksi. Omavalvonta on keskeinen osa yksikön toiminnan kehittämistä ja laadunhallintaa. (Kts. luku 5.2 Omavalvonta). Luvan haltija on vastuussa siitä, että palvelutoiminta vastaa voimassaolevaa lupaa ja sille

13 asetettuja lupaehtoja. Esimerkiksi silloin, kun yritys on asetettu konkurssiin ja toimintaa jatketaan, on sille haettava uusi lupa. Samalla kunnan on huolehdittava asiakkaiden turvallisuudesta ja palvelun asianmukaisuudesta. Toiminnan käynnistyttyä kunnan on huolehdittava ostamiensa palvelujen laadusta ja asianmukaisuudesta niiden sijaintipaikasta riippumatta ja varmistuttava, että hankittavat palvelut vastaavat vähintään sitä tasoa, jota edellytetään vastaavalta kunnalliselta toimijalta. Sijaintikunnan on valvottava myös niitä kunnassa toimivia palveluntuottajia, joilta se ei itse osta palveluja. Kunnan tehtävänä on valvoa, että asiakas saa hoito- ja palvelusuunnitelman ja tehtyjen palvelupäätösten mukaiset palvelut. Kunnan ja sijaintikunnan, joka ostaa yksityisiä sosiaalipalveluja, on muistettava, että aluehallintoviraston luvan saaminen tai ilmoituksen rekisteröinti merkitsee vain sitä, että kyseinen toimintayksikkö täyttää laissa yksityisille sosiaalipalveluille säädetyt vähimmäisvaatimukset luvan saamisen tai ilmoituksen rekisteröimisen hetkellä. Se ei vapauta palvelun ostavaa kuntaa jatkuvasti arvioimasta erikseen sitä, pystyykö toimintayksikkö tarjoamaan asiakkaan tarvitseman hoidon ja palvelun. 13

14 4 Sosiaalihuollon valvonnan lähtökohdat ja menettelytavat 4.1 Ohjaus, neuvonta ja seuranta Valvovien viranomaisten ensisijaisina valvonnan muotoina ovat ohjaus, neuvonta ja seuranta. Valvira ohjaa ja valvoo sosiaalihuollon valtakunnallisena ohjaus- ja valvontaviranomaisena valtakunnallisesti sosiaalihuollon toimintaa ja aluehallintovirastot ohjaavat ja valvovat omilla toimialueillaan. Valviran tehtävänä on ohjata aluehallintovirastoja niin, että sosiaalihuollon ohjaus ja valvonta ovat mahdollisimman yhdenmukaisia koko maassa. Toiminnan tueksi Valvira on yhteistyössä aluehallintovirastojen kanssa laatinut valtakunnallisia valvontaohjelmia sosiaalihuollon eri osa-alueille ( Valvira antaa tarvittaessa myös valtakunnallisia ohjauskirjeitä ( Toiminnan seuranta onnistuu parhaiten, jos se tapahtuu yhteistyössä palvelujen tuottajan kanssa. Tämän vuoksi valvontaviranomaisten sekä kuntien on toimittava yhteistyössä yksityisen sosiaalipalvelujen tuottajan kanssa, kun ne järjestävät tarpeellista ohjausta ja neuvontaa palvelujen tuottajalle. Yhteistyöllä sekä ohjauksen ja neuvonnan avulla monia kysymyksiä voidaan ratkaista ennakolta ilman raskaita valvontamenettelyitä. 4.2 Suositusten merkityksestä valvonnassa Sosiaalihuollon toiminnan asianmukaisuutta arvioitaessa tukeudutaan käytännössä myös eri suosituksiin, mikäli asiasta ei ole säädetty laissa lainkaan tai sääntely on yleisluonteista. Palveluiden toteuttamista ja kehittämistä linjaavia tavoitteita on kirjattu valtiollisiin ohjelmiin sekä eri toimijoiden antamiin suosituksiin ja oppaisiin. Suositukset ilmentävät yhteiskunnan yhteistä näkemystä muun muassa palvelujen riittävästä määrästä ja hyvästä laadusta, jota valvontaratkaisuissa arvioidaan AsiakasL:n ja palveluja koskevan muun lainsäädännön ja periaatteiden pohjalta. Vaikka suosituksilla ei ole oikeudellisesti velvoittavaa sitovuutta, niillä on merkitystä valvonnassa sekä asiakasturvaan ja lupaehtoihin liittyvässä harkinnassa. Palvelukohtaiset valvontaohjelmat konkretisoivat yksittäistapauksellista päätöksentekoa, samalla kun ne ohjaavat vähimmäisvaatimusten jalkauttamista käytäntöön. Valvontaviranomaisella on esiin nousseiden valvontakysymysten selvittämisvelvollisuus ja ratkaisupakko. Valvontaratkaisuissa otetaan kantaa ensisijaisesti siihen, onko valvottava toiminut säädösten edellyttämällä tavalla, mikä on asianmukaista ja riittävän hyvää ja asiakasturvallista hoitoa tai huolenpitoa ja kohtelua sekä ovatko asiakkaan perusoikeudet toteutuneet palveluja annettaessa. 14 Perusoikeusmyönteisellä laintulkinnalla on tärkeä merkitys, kun arvioidaan vähimmäisedellytysten täyttymistä. Oleellista on asian tosiasioihin perustuva selvittäminen ja tilanteen arviointi kulloisenkin asiakasryhmän tarpeiden pohjalta sekä valvonnan kohteena olevien tahojen yhdenvertainen kohtelu.

15 Suosituksilla on siten merkitystä yhdenmukaisen lupa- ja valvontakäytännön luomisessa (KHO T 3888 Dnro 2145/3/10). 4.3 Muistutusmenettely Saamaansa palveluun tyytymätön asiakas voi varsinaisen muutoksenhaun, kantelumenettelyn ja sosiaalihuollon valvontaviranomaisten suorittaman valvonnan ohella tehdä muistutuksen kohtelustaan. Muistutus on ensisijainen keino, jolla palveluissa ilmenevät epäkohdat tai puutteellisuudet tulisi selvittää ja ratkaista. AsiakasL:n 23 :n mukaan asiakkaalla on oikeus tehdä saamastaan kohtelusta muistutus toimintayksikön vastuuhenkilölle tai sosiaalihuollon johtavalle viranhaltijalle. Kunnan on nimettävä sosiaaliasiamies. Sosiaaliasiamiehen tehtävänä on muun muassa neuvoa asiakkaita sekä viranomaisen että yksityisen järjestämään sosiaalihuoltoon liittyvissä asioissa. Hänen tehtävänään on myös avustaa asiakasta muistutuksen tekemisessä, tiedottaa asiakkaan oikeuksista, toimia muutenkin asiakkaan oikeuksien edistämiseksi ja toteuttamiseksi sekä seurata asiakkaiden oikeuksien ja aseman kehitystä kunnassa ja antaa siitä selvitys vuosittain kunnanhallitukselle. Laissa tai sen esitöissä ei ole tarkemmin määritelty, mitä kohtelulla säännöksessä tarkoitetaan. Valviran ja aluehallintovirastojen mukaan kohtelua terminä pitää tulkita asiakkaalle myönteisen tulkinnan periaatteen mukaisesti laajemmin kuin vain epäasiallisena tai muutoin loukkaavana käyttäytymisenä. Muistutusmenettely kattaa siten koko asiakasprosessin palvelun hakemisesta edelleen varsinaiseen tosiasialliseen palvelujen ja tukitoimien toteuttamiseen. Sosiaalihuollon toimintayksiköiden on nimettävä ne henkilöt, joille muistutus osoitetaan. Lainsäätäjän tarkoitus on, että muistutukset ohjautuvat käsiteltäviksi sellaisille viranhaltijoille tai vastuuhenkilöille, joilla on mahdollisuus toimivaltansa nojalla vaikuttaa tilanteen muuttamiseksi, mikäli muistutus antaa siihen aihetta. Kunnan järjestämisvastuulle kuuluvista sosiaalihuollon palveluista tehtävät muistutukset on syytä osoittaa kunnan sosiaalipalveluista vastaavalle viranomaiselle, vaikka palvelun tuottaisikin yksityinen palveluntuottaja. Muistutukseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Muistutuksen tekeminen ei rajoita asiakkaan muita jälkikäteisiä oikeusturvateitä. Valvira on antanut ohjekirjeen muistutusmenettelyn käytöstä sosiaalipalveluissa, ohjauskirjeet/ muistutusmenettelysta_sosiaalipalveluissa. Sosiaalihuollon toimintayksiköiden on ohjeistettava menettelytavat muistutusten asianmukaiseksi käsittelemiseksi, analysoitava säännöllisesti muistutukset ja yhteydenotot ja hyödynnettävä saatua tietoja palvelujen laadun kehittämisessä. Muistutusmenettelyllä on tärkeä asema palvelujen omavalvonnan toteuttamisessa osana hyvää palvelun laatua ja laadun kehittämistä. 15

16 4.4 Tarkastusmenettely SHL:n 55 ja kehitysvammalain 75 oikeuttavat Valviran ja aluehallintoviraston tarkastamaan kunnan ja kuntayhtymän toiminnan sekä toiminnan järjestämisessä käytettävät toimintayksiköt ja toimitilat silloin, kun tarkastuksen tekemiseen on perusteltu syy (esim. ilmi tullut epäkohta tai sen epäilyn tutkiminen ja selvittäminen). SospaL:n 17, 18 ja 40 oikeuttavat yksityisen toiminnan tarkistamiseen. Yksityisen toiminnan voi edellä mainitun lain perusteella tarkastaa myös kunta. Valvira voi perustellusta syystä määrätä aluehallintoviraston tekemään tarkastuksen. Valvira ja aluehallintovirastot ovat lisäksi oikeutettuja pyytämään kunnan toimielintä tarkastamaan yksityisen palveluntuottajan toimintayksikön. Valvontaviranomaiset toteuttavat valvontaa ensisijaisesti antamalla palvelujen tuottamisessa tarpeellista ohjausta ja neuvontaa palvelujen tuottajalle sekä seuraamalla toiminnan kehitystä yhteistyössä palvelujen tuottajan kanssa. Lupahakemuksen yhteydessä valvontaviranomaisella on velvollisuus tarkastuksen toimittamiseen. Muulloin tarkastukselle tulee olla perusteltu syy. Valvontaviranomaisella on tällöin oikeus tarkastaa kunnan, kuntayhtymän sekä yksityisen palvelujen tuottajan toiminnan sekä toiminnan järjestämisessä käytettävät toimintayksiköt ja toimitilat. Tarkastus voidaan tehdä ennalta ilmoittamatta. Tarkastaja on päästettävä kaikkiin toimintayksikön tiloihin. Pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävät tilat voidaan kuitenkin tarkastaa ainoastaan, jos tarkastaminen on välttämätöntä asiakkaan aseman ja asianmukaisten palvelujen turvaamiseksi. Lupahakemuksen johdosta tehtävässä tarkastuksessa pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävät tilat voidaan tarkastaa ainoastaan palvelujen tuottajan suostumuksella. Valvontaa tehdään paitsi ilmi tulleiden epäkohtien vuoksi myös suunnitelmallisesti sosiaali- ja terveysministeriön ja valvontaviranomaisten välisiin tulossopimuksiin kirjattujen valvontatavoitteiden ja painopistealueiden mukaisesti. Suunnitelmallista valvontaa varten laaditaan yleensä valvontaohjelma, jossa määritellään valvonnan kriteerit, menettelytavat sekä työnjako. Epäkohdat voivat koskea niin palvelua kuin toimitiloja. Tarkastustoiminnan kohteiden valinnassa käytetään apuna erilaisiin selvityksiin perustuvaa tilannekuvatietoa sekä kanteluratkaisuista ja kansalaisten yhteydenotoista muodostuvaa tietoa. Valvonta voi perustua myös valvontaviranomaisen ja valvottavan yhteistyöhön ja keskinäiseen sopimiseen, jolloin tarkastusten tekeminen on pääsääntöisesti sovittu ja ilmoitettu etukäteen. 4.5 Kantelumenettely Hallintokantelu on valvontaviranomaiselle tehty ilmoitus epäillystä tai todetusta lainvastaisesta tai muutoin epäasiallisesta menettelystä. Hallintokantelun voi tehdä kuka tahansa, ja se on käytettävissä sekä hallintopäätösten ja niihin liittyvän menettelyn että tosiasiallisen toiminnan varalta (esim. palvelun laatu, toimimattomuus, tehtävien laiminlyönti, asiakkaan saamaa kohtelu). Hallintokantelu ei ole muutoksenhakukeino. Sen sijaan se voi aiheuttaa hallinnollisiksi ohjauskeinoiksi kutsuttuja toimenpiteitä (kts. luku 4.6 Hallinnollinen ohjaus sekä 4.7 Hallinnolliset määräykset puutteiden ja epäkohtien korjaamiseksi ja poistamiseksi). 16

17 Kantelu voidaan osoittaa toimivaltaisille sosiaalihuoltoa valvoville viranomaisille. Valviralle ja aluehallintavirastoille ei ole asetettu kantelujen tutkimiskynnykselle säädöstasoista perustaa, joten niillä on kanteluasioissa suurempi harkintavalta päättää, mitä selvityksiä ja kuulemisia tapauksissa on kulloinkin pidettävä tarpeellisena verrattuna hallintoasian käsittelyyn. Kaikissa tapauksissa ei ole käytännössä perusteltua tutkia seikkaperäisesti kanteluita hallinnollisesti raskaalla selvitysmenettelyllä. Kantelua ja muuta valvonta-asiaa ei pääsääntöisesti oteta käsittelyyn tilanteissa, joissa asia on jo viranomaiskäsittelyssä. Valvontaviranomainen voi tutkia kantelun myös silloin, kun se kohdistuu toimenpiteeseen, josta on käytettävissä myös varsinainen muutoksenhaku. Mikäli varsinainen muutoksenhaku on vireillä hallintotuomioistuimessa, valvontaviranomainen yleensä odottaa tuomioistuimen ratkaisun asiassa ennen omaa päätöstään tai jättää asian tuomioistuimen ratkaisemalta osin tutkimatta. Kantelumenettely on maksuton, eikä sitä ole sidottu määrämuotoon. Valvontaviranomaiset eivät tutki kantelua, joka kohdistuu yli viisi vuotta vanhaan asiaan, ellei kantelun tutkimiseen ole erityistä syytä. 4.6 Hallinnollinen ohjaus Jos sosiaalihuollon ohjauksen ja valvonnan yhteydessä todetaan, että palveluntuottaja on menetellyt virheellisesti tai lainvastaisesti sosiaalipalveluita järjestäessään tai toteuttaessaan, Valvira ja aluehallintovirasto voivat antaa palvelun tuottajalle tai virheellisestä toiminnasta vastuussa olevalle virkamiehelle tai sosiaalipalvelujen vastuuhenkilölle huomautuksen vastaisen toiminnan varalle. Huomautus on vakavinta hallinnollista arvostelua. Jos asia ei anna aihetta huomautukseen tai muihin toimenpiteisiin, valvontaviranomaiset voivat kiinnittää valvottavan huomiota toiminnan asianmukaiseen järjestämiseen ja hyvän hallintotavan noudattamiseen. Huomion kiinnittäminen voi tapahtua tilanteissa, joissa arviointiin liittyy lieventäviä asianhaaroja (esim. jos sovellettava lainsäännös on tulkinnanvarainen ja se vaikuttaa menettelyn moitearviointiin). Jos taas tilanteeseen liittyy lähinnä valvottavasta työntekijästä itsestään riippumattomia ja tilanteesta suoriutumista vaikeuttavia tekijöitä, kuten henkilöstöresurssien tai tarvittavan ohjauksen ja neuvonnan puutteellisuuksia, se voi olla peruste lieventää moitearviota. Sen sijaan valvonnan kohteen ollessa organisaatio, on vakiintuneesti katsottu, ettei toiminnan organisointiin tai resursseihin liittyvillä seikoilla voida perustella poikkeamista siitä, mitä lainsäädäntö edellyttää. SospaL:ssa ja kehitysvammalaissa on säädetty mahdollisuudesta antaa hallinnollista ohjausta samansisältöisesti kuin SHL:n 57 :ssä. Yksityisissä sosiaalipalveluissa hallinnollinen ohjaus kohdistetaan palveluntuottajaan tai palvelujen vastuuhenkilöön. Käytännössä ohjaus on kohdistettu myös muuhun sosiaalihuollon työntekijään, jos vastuuhenkilö on täyttänyt hänelle kuuluvat velvollisuudet asiakastyön ohjauksessa. Hallinnollinen ohjaus ei ole sidottu asian vireille tuloon esimerkiksi hallintokanteluna, vaan myös epäkohtailmoitus taikka valvontaviranomaisen omaaloitteinen valvontatoimenpide voi johtaa hallinnollisen ohjauksen antamiseen valvottavalle. Vastaavasti kanteluna vireille tullut asia voi johtaa myös 17

18 velvoittavien määräysten antamiseen. Tällainen määräys voidaan antaa myös kanteluratkaisusta erillisenä hallintopäätöksenä. Oikeudellisessa mielessä hallinnollista ohjausta ei voida katsoa rangaistukseksi tai kurinpitoseuraamukseksi, vaan ennen kaikkea valvontaviranomaisen esittämäksi arvosteluksi. Sen ensisijaisena tarkoituksena on vastaisen varalle ohjata valvottavan toiminnan järjestämistä siten, että havaitut puutteellisuudet eivät toistuisi. Huomautukseen ja huomion kiinnittämiseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Valvontaviranomaiset voivat ilman nimenomaista säännöstä käyttää myös huomion kiinnittämistä lievempiä hallinnollisen ohjauksen muotoja, kuten ilmaista käsityksensä valvonnan kohteena olevan toiminnan asianmukaisuudesta, antaa suosituksen tai kehotuksen ryhtyä johonkin toimenpiteisiin tai muuttaa toimintakäytäntöjä. Käsityksen ilmaisu voi tulla lisäksi kysymykseen, jos viranomaiselle kuuluvan harkintavallan rajoja eri vaihtoehtojen välillä ei ole ylitetty tai harkintavaltaa ei ole käytetty väärässä tarkoituksessa. Tällöin valittuun vaihtoehtoon päätymistä ei voida pitää lainvastaisena, vaikka valvontaviranomainen tilannetta jälkikäteen arvioidessaan asettuisi jonkin toisen vaihtoehdon kannalle. Sosiaalihuollon valvontaohjelmien palvelukohtaisissa osioissa on käsitelty tarkemmin kussakin valvontaohjelmassa asetettujen valvonnan priorisoitujen kohteiden puuttumiskynnyksiä ja todetuista lainvastaisista menettelyistä tai käytännöistä johtuvia seuraamuksia. 4.7 Hallinnolliset määräykset puutteiden ja epäkohtien korjaamiseksi ja poistamiseksi SHL:n 56 :n nojalla Valviralla ja aluehallintovirastolla on oikeus antaa sosiaalihuollon järjestäjälle sen lainvastaisen toiminnan korjaamiseksi tai toiminnassa asiakasturvallisuutta vaarantavien puutteiden korjaamiseksi määräys puutteiden korjaamiseksi tai epäkohtien poistamiseksi. Määräystä annettaessa on asetettava määräaika, jonka kuluessa tarpeelliset toimenpiteet on suoritettava. Jos asiakasturvallisuus sitä edellyttää, toiminta voidaan määrätä välittömästi keskeytettäväksi, tai toimintayksikön, sen osan tai laitteen käyttö voidaan kieltää välittömästi. SospaL:n 6 luku on asiallisesti samansisältöinen kuin edellä kuvattu SHL:n 56. Myös kehitysvammalain 76 :ssä säädetään valvontaviranomaisten määräyksistä. Hallinnolliset määräykset sisältävät usein velvoitteen positiiviseen toimintaan, esimerkiksi toimintavelvoitteen, joilla havaitut epäkohdat pyritään korjaamaan. Kieltomääräys taas velvoittaa pidättäytymään tietystä toiminnasta tai lopettamaan sen. Valvira tai aluehallintovirasto voi velvoittaa kunnan tai kuntayhtymän noudattamaan määräystä sakon uhalla tai uhalla, että toiminta keskeytetään, taikka että toimintayksikön, sen osan tai laitteen käyttö kielletään. Määräysten tehostamiseen sovelletaan muilta osin uhkasakkolakia (1113/1990). 18 Sosiaalihuoltolain säännösten lisäksi aluehallintovirastoista annetun lain (896/2009) 20 :n perusteella aluehallintovirasto voi sakon uhalla, teettämisuhalla tai keskeyttämisuhalla velvoittaa asianomaisen noudattamaan

19 käskyä tai kieltoa, jonka aluehallintovirasto tai siltä pakkokeinoasiassa virka-apua pyytävä muu viranomainen on toimivaltansa mukaisesti antanut. Määräys on muutoksenhakukelpoinen. Määräystä toiminnan keskeyttämisestä taikka toimintayksikön, sen osan tai laitteen käytön kieltämisestä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää. Koska sosiaalihuollon järjestäminen on kunnan lakisääteinen tehtävä, ei määräys yksittäisten puutteellisuuksien tai epäkohtien korjaamisesta tai jonkin toimintayksikön toiminnan keskeyttäminen poista kunnan vastuuta sosiaalihuoltolain mukaisten tehtävien ja palvelujen asianmukaisesta järjestämisestä (esim. keskeyttämistilanteissa asiakkaiden uudelleen sijoittamiseen on kyettävä varautumaan). Lainvastaisen toiminnan tai toiminnassa asiakasturvallisuutta vaarantavien puutteiden korjaamiseksi pyritään pääsemään korjaaviin ratkaisuihin ensisijaisesti neuvottelemalla. Tästä huolimatta määräyksiä on jouduttu sosiaalihuollon valvonnassa käyttämään julkisissa sosiaalipalveluissa, muttei juuri niiden tehosteita (esim. uhkasakkoa). Viime aikoina on kuitenkin jouduttu turvautumaan myös uhkasakkomenettelyn käyttöönottoon lastensuojelulain (esim. Kuopion HAO Dnro 10/0306/02 LSL:n 27 :n määräajan ylittäminen) ja toimeentulotuesta annetun lain käsittelyaikojen noudattamisen valvonnassa. Määräyksien antaminen on myös lisääntynyt yksityisissä sosiaalipalveluissa. Niitä on annettu esimerkiksi tilanteissa, joissa palveluntuottajalla on vähemmän henkilökuntaa kuin mitä lupa edellyttää, henkilökunta epäpätevää tai tilat epäasianmukaisessa kunnossa. Usein kuitenkin jo pelkkä uhkasakkomenettelyn käynnistäminen tai asian esille ottaminen voi riittää. Mahdollisen toimintavelvoitteen tai uhkasakon asettamisen määräyksen yhteydessä on noudatettava suhteellisuusperiaatetta. Tällöin arvioitavaksi tulevat muun muassa toiminnan, puutteen tai epäkohdan vakavuus, laajuus, toistuvuus ja kesto. Määräys ja sen tehostaminen liittyy aina lakisääteisen velvoitteen toteuttamisen laiminlyöntiin. Käytännössä tilanteet joudutaan arvioimaan tapauskohtaisesti ja esimerkiksi suhteessa siihen, miten valvonnan kohteena oleva palvelurakenne suhteutetaan koko maan vastaavaan tilanteeseen. 19

20 5 Sosiaalipalvelujen järjestäminen Sosiaalipalvelujen järjestämisvastuu Kuntalain (365/1995) 2 :n mukaan kunta hoitaa itsehallinnon nojalla itselleen ottamansa ja sille laissa säädetyt tehtävät. Kuntien itsehallinnon perustuslainsuojasta on säädetty PL:n 121 :ssä. SHL:n 5 :n mukaan kunnan on huolehdittava sosiaalihuollon suunnittelusta ja toteuttamisesta sen mukaan, kuin sosiaalihuoltolaissa tai muutoin säädetään (mm. sosiaalihuoltoa koskeva erityislainsäädäntö). Sosiaalipalvelujen järjestämisvastuu kuuluu kunnalle. Kiireellisissä tapauksissa tai olosuhteiden muutoin niin vaatiessa kunnan on huolehdittava laitoshuollon ja muiden sosiaalipalveluiden järjestämisestä muullekin kunnassa oleskelevalle henkilölle kuin kunnan asukkaalle. Sosiaalipalvelut voidaan jakaa kunnan yleisen (määrärahasidonnainen) ja erityisen (subjektiivinen) järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluviksi oikeuksiksi. Subjektiiviset oikeudet on järjestettävä kaikille, jotka täyttävät laissa säädetyn saamisperusteen. Määrärahasidonnaiset palvelut on järjestettävä kulloinkin kunnassa esiintyvien tarpeiden mukaisesti niitä tarvitseville. Määrärahasidonnaisissa palveluissa kunnalla on kuitenkin oikeus asettaa palveluita tarvitsevat kuntalaiset etusijaisuusjärjestykseen tarveharkinnan perusteella suhteessa kulloinkin varattuihin määrärahoihin. Palvelujärjestelmässä etusijaisuusjärjestykseen voidaan esimerkiksi asettaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevat henkilöt. Määrärahan kohdentamisen ja niiden suuntaamisen pitää kuitenkin tapahtua siten, että PL:n 6 :ssä ja hallintolain 6 :ssä säädettyä yhdenvertaisen kohtelun vaatimusta ei loukata. Jaottelu subjektiivisiin ja määrärahasidonnaisiin oikeuksiin vaikuttaa myös valvontaviranomaisten toimintaan (kts. luku 4 Sosiaalihuollon valvonnan lähtökohdat ja menettelytavat). Riippumatta siitä kuuluvatko palvelut erityisen tai yleisen järjestämisvelvollisuuden alaan, niitä täytäntöönpantaessa tulee sovellettavaksi PL:n 19 :n 1 ja 3 momentin vaatimukset sosiaalipalveluiden järjestämisestä. Järjestämisvastuu merkitsee vastuun kantamista yhtäläisestä perusoikeuksien turvaamisesta, palvelujen määrän ja laadun oikea-aikaisesta, väestön sekä alueen tarpeisiin perustuvasta kohdentamisesta ja mitoittamisesta. Kunnalla on velvollisuus varmistaa palvelujärjestelmän toiminta kokonaisuutena, vaikuttavuuden sekä kehittämistarpeiden kannalta siten, että palveluita on kunnan asukkaiden saatavilla ja että niiden toteutumista valvotaan myös laadun osalta. Kunta vastaa aina järjestämisvastuullaan olevien palvelujen lainmukaisuudesta, laadusta ja asianmukaisuudesta (kts. luku Sosiaalihuollon perustuminen kirjalliseen sopimukseen ja palveluseteli). On huomioitava, että kunnalla ei ole oikeutta sopimusteitse siirtää julkiseen valtaan liittyviä tehtäviä yksityiselle toimijalle (kts. luku 5.3 Julkisen vallan käyttö sosiaalihuollossa). Kaikissa tapauksissa palvelujen järjestämisen vähimmäisedellytysten on täytyttävä koko maassa yhdenvertaisesti, vaikka lainsäädäntö mahdollis-

21 taakin kuntakohtaiset erot alueellisten erityispiirteiden, olosuhteiden ja väestön tarpeiden huomioimiseksi. Kuntien keskinäisestä yhteistoiminnasta ja sen muodoista on säädetty tarkemmin kuntalain 10 luvussa. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain 5 :n mukaisesti muodostetuilla yhteistoiminta-alueilla on vastuu järjestämistään palveluista. Kuntien pakollisesta yhteistoiminnasta on säädetty erikseen. Kunnan järjestämisvastuun toteutumisen sosiaalihallinnollisia valvontamenetelmiä on käsitelty tarkemmin luvussa III. Kunnan järjestämisvastuun laiminlyönti voi johtaa sosiaalihallinnon viranomaisvalvonnan toimenpiteiden lisäksi myös vahingonkorvausvastuuseen. Velvollisuuden täyttämättä jäämisestä palveluun tai etuuteen oikeutetulle mahdollisesti aiheutuvan taloudellisen menetyksen osalta oikeussuojakeinona on tällöin vahingonkorvauslakiin perustuva korvauskanne yleisessä alioikeudessa. Vahingonkorvausvastuu voi perustua tuottamusvastuuseen tai kuntatyönantajan isännänvastuuseen. Korvausvastuun syntymisen edellytyksenä oleva tuottamus voi ilmetä laiminlyöntinä tilanteessa, jossa on velvollisuus toimia. Vahingonkorvauslain mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu. Korvausvastuu voi koskea esimerkiksi tilannetta, jossa asiakkaalle ei kyetä järjestämään palveluja, joihin hänellä on kiistatta ehdoton oikeus (KHO 2001:93) Sosiaalipalvelujen perustuminen kirjalliseen sopimukseen ja palveluseteli Sosiaalipalveluiden tuottamisessa ja järjestämisessä käytetään yhä enenevissä määrin muita kuin perinteisiä kunnan itse tuottamia palveluita. Sosiaalipalvelut voivat perustua julkisen vallan itse tuottamiin tai sen ostopalvelujärjestelmin järjestämään palveluun, palvelusetelillä hankittuun palveluun tai asiakkaan itse solmimaan ja maksamaan palvelu- ja sopimussuhteeseen. Viimeksi mainitusta sopimussuhteesta käytetään usein nimitystä puhtaasti yksityinen sosiaalipalvelu. Tällöin kunta ei ole osallinen sopimussuhteeseen. Asiakkaan oikeudellinen asema ja oikeusturva on erilainen riippuen sosiaalipalvelun oikeusperusteesta. Kunnallisissa sosiaalipalveluissa asiakkaan oikeusturvakeinoina ovat hallinto-oikeudelliset valitus-, muistutus- ja kantelumenettely (kts. luku 4 Sosiaalihuollon valvonnan lähtökohdat ja menettelytavat sekä luku Säännönmukainen muutoksenhaku sosiaalihuollossa). Palvelujen laatutasoilla ei ole yksiselitteisiä vaatimuksia. Asiakkaan oikeutta virhe- ja viivästysseuraamuksiin ei ole säännelty, lukuun ottamatta vahingonkorvauslain mukaista taloudellisen vahingon korvaamista tietyissä tilanteissa. Puhtaasti yksityiset sosiaalipalvelut kuuluvat SospaL:n, kuluttajasuojalain (38/1978) sekä AsiakasL:n soveltamisalaan. Kuluttajasuojalain säännökset kattavat muun muassa palvelujen laatua, markkinointia ja sopimusta koskevat ehdot samoin kuin mahdollisuuden ongelmatilanteissa saattaa palvelusopimusta koskeva asia kuluttajariitalautakunnan ratkaistavaksi tai mah- 21

22 22 dollisuuden saada kuluttajaneuvontaa sekä mahdollisuuden saattaa asia viime kädessä riita-asiana yleisen alioikeuden ratkaistavaksi. Palvelusetelissä yhdistyy julkinen ja yksityinen sosiaalipalvelu. Kunta myöntää hallintopäätöksellä palvelusetelin asiakkaalle, asiakas solmii sopimuksen kunnan valitsemista palveluntuottajista ja kunnalla on sopimussuhde (puitesopimus) palveluntuottajan kanssa. Asiakkaan ja palveluntuottajan väliseen sopimussuhteeseen sovelletaan kuluttajaoikeuden ja sopimusoikeuden säännöksiä ja oikeusperiaatteita sekä AsiakasL:a ja SospaL:a. Palvelusetelillä hankitun palvelun laadusta ja toiminnan asianmukaisuudesta vastaa palvelun tuottaja, jonka on otettava vastuuvakuutus toiminnasta mahdollisesti aiheutuvien henkilövahinkojen korvaamiseksi. Kunnalla on viimesijainen vastuu palvelusta (esim. kunta oli vastuussa siitä, että se oli hyväksynyt palvelujen tuottajan listoille palveluntuottajan ilman vastuuvakuutusta ja josta oli aiheutunut asiakkaalle vahinkoa, Ajankohtaista kuluttajaoikeudesta 4/2009, Palvelusetelin käyttöä valvovat viranomaiset (kts. luku 3 Valvontaviranomaisten tehtävät ja toimivalta sekä luku 4 Sosiaalihuollon valvonnan lähtökohdat ja menettelytavat) ja asiakkaalla on mahdollisuus tehdä kantelu palvelusta valvoville viranomaisille. Palvelusetelijärjestelmä on kunnalle vapaaehtoinen. Palvelun järjestäminen palvelusetelillä edellyttää asiakkaan suostumusta. Asiakkaalla on aina oikeus kieltäytyä palvelusetelistä, jolloin kunnan on ohjattava asiakas muilla tavoin järjestettyjen palvelujen piiriin. Palveluseteliä koskevat tarkemmat säännökset ovat SHL:n 3a luvussa (1310/2003) ja palvelusetelilaissa (569/2009). Kunta vastaa ostopalveluna ja palvelusetelillä hankitun palvelun toteuttamisesta ja laadusta eikä voi siirtää järjestämisvastuutaan toiselle palveluntuottajalle (kts. myös useteleilla_hankituissa_palveluissa). Riippumatta palvelun tuottamisen oikeusperusteesta, on palvelukokonaisuutta määrittelevän sopimuksen oltava mahdollisimman yksityiskohtainen. Sopimuksen palvelukokonaisuutta koskevien ehtojen on oltava yhteneväiset asiakkaan palvelu-, hoito-, huolto-, kuntoutus- tai muun vastaavan suunnitelman kanssa sekä julkisissa palveluissa lisäksi yksilöpäätöksen kanssa. Sopimuksen sisällöllä ja tarkkarajaisuudella on merkitystä paitsi yksittäisen asiakkaan oikeuksien toteutumisen kannalta myös yksityisen sosiaalipalvelun valvonnan kannalta. Asiakkaan tarpeisiin vastaaminen sekä laadun varmistaminen edellyttävät erityisen huomion kiinnittämistä ehtojen selkeyteen ja ymmärrettävyyteen. Sopimuksessa tulisi määritellä ainakin palvelun tuottamisen ja järjestämisen ehdot ja toteuttamistapa, palvelusta perittävät maksut sekä ne velvollisuudet ja oikeudet, joita palveluntuottajalla ja toisaalta asiakkaalla kulloinkin on. Lisäksi on määriteltävä ehdot, joiden mukaan sopimukseen voidaan tehdä muutoksia sopimuskauden aikana sopimuksen päättymiseen liittyvät ehdot. Sopimusehtojen riittävän tarkka yksilöiminen selventää palvelujen järjestäjän ja tuottajan vastuuta palvelujen laadusta ja sisällöstä. Samoin se parantaa asiakkaan oikeusturvaa. Näin voidaan välttää palveluorganisaati-

23 on ja prosessien pirstaleisuudesta väistämättä aiheutuvat epäselvyydet. Kokonaisvastuu edellyttää, että yksittäistä valvontatapausta käsiteltäessä voidaan ilman tulkintoja osoittaa taho, joka on vastuussa asiakkaalle järjestettävän palvelukokonaisuuden yhteensovittamisesta ja toimeenpanosta. Esimerkiksi palveluasumisesta on tehtävä erilliset sopimukset palvelusta ja asumisesta. Vuokralla asumisesta koskeva sopimus tehdään asuinhuoneiston vuokraamisesta annetun lain (481/1995) perusteella (säännöksiä mm. vuokran tarkistamisesta, vuokran irtisanomisajasta sekä asuinhuoneen kunnosta vuokrasuhteen aikana). Palveluasumista koskeva sopimus sekä asiakkaan palvelu-, hoito-, kuntoutus- tai muun vastaavan suunnitelma määrittelee sopimuksen piiriin kuuluvat palvelut, jotka tulee kirjata riittävän tarkasti. Palveluja voivat olla esimerkiksi ateriapalvelut, siivouspalvelut, hygieniapalvelut, lääke- ja sairaanhoitokulut tai muut tavanomaiset asiakkaan itse vastaamat ylläpitoon kuuluvat palvelut ja kulut. Myös muiden mahdollisten palveluiden sisältö ja laajuus sekä niiden erillishinnat on kirjattava silloin, kun ne eivät sisälly perusmaksuun tai asiakkaan valitsemaan pakettiin (kts. luku 5.5 Asiakasmaksut) ). Puhtaasti yksityisissä sosiaalipalveluissa palvelun tarjoajan on noudatettava hintatietojen ilmoittamisessa kulutushyödykkeiden hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa koskevaa asetusta (1359/1999) (hintamerkintäasetus). Pitkäkestoisten sopimusten sisältöä ei saa olennaisesti muuttaa ilman molempien sopijaosapuolten myötävaikutusta. Esimerkiksi hinnan tarkistusten on oltava asumispalveluissa asukkaan kannalta kohtuullisia, eikä suuria kertakorotuksia, jotka muuttavat olennaisesti asukkaan maksuvelvoitteita, voida yksipuolisesti tehdä. Sopimusehtojen hintojen muutoksista on ilmoitettava asukkaille riittävän ajoissa etukäteen; yleensä vähintään yksi - kaksi kuukautta ennen muutosten voimaantuloa, samalla kun heille on annettava tieto siitä, miten ja mistä ajankohdasta hinnat tai muut sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Sopimusosapuolella on myös tällöin oikeus irtisanoa sopimus päättymään irtisanomisajan kuluttua. Tarvetta sopimuksen muutokseen voi tulla myös asukkaan olosuhteissa tapahtuvien muutosten johdosta. 5.2 Omavalvonta Toimiva omavalvonta on palvelujen laadun hallinnan ja palvelutoiminnan kehittämisen tärkein väline. Omavalvonnalla on tärkeä osa palvelutoiminnan ennakkovalvontaa, joka ehkäisee valvontaviranomaisen tarvetta puuttua jälkikäteisen valvonnan tai velvoitteiden keinoin toimintayksikön toimintaan. Sosiaalihuoltoa järjestävän tai tuottavan julkisen ja yksityisen organisaation on täytettävä jatkuvasti laissa säädetyt toimintaedellytykset ja palveluntuottajan on sen vuoksi koko ajan arvioitava omia toimintaedellytyksiään. SospaL:n mukaan yksityisten sosiaalipalvelujen tuottaja vastaa siitä, että asiakkaalle järjestettävä palvelukokonaisuus täyttää sille asetetut vaatimukset. Toimintayksiköllä pitää olla vastuuhenkilö, joka vastaa siitä, että yksikössä toteutettavat palvelut täyttävät niille asetetut vaatimukset (mm. siitä, että sosiaalipalvelujen antamiseen on palvelujen tarpeeseen ja asiakkaiden määrään nähden riittävän koulutustason ja ammattitaidon omaavaa henkilöstöä). Palvelujen vastuuhenkilön on oltava sellaisessa yhteydessä 23

24 palvelutoiminnan toteuttamiseen, että hän voi käytännössä tosiasiallisesti huolehtia velvoitteistaan toiminnan laadun ja laajuuden edellyttämällä tavalla. Nimellinen vastuuhenkilö ei täytä vastuuhenkilölle asetettavia vaatimuksia (KHO 2004 T 1344, vastuuhenkilön tulee työskennellä toimintayksikössä). Vastuuhenkilön ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa palvelun luonteen vuoksi, esimerkiksi tukiasuntotoiminnassa tai kotiin annettavissa palveluissa, tarvitse olla fyysisesti koko ajan läsnä palveluja tuotettaessa. Vastuuhenkilöllä tulisi olla hoidon ja huollon toimeenpanossa ja sisältökysymyksissä itsenäinen asema suhteessa palveluntuottaja organisaation omistajiin ja hallintoon. SospaL:n 6 velvoittaa yksityisen sosiaalipalvelujen tuottajan laatimaan toiminnan asianmukaisuuden ja laadun varmistamiseksi omavalvontasuunnitelman riippumatta siitä, miten laajalla alueella palveluja tuotetaan. Suunnitelman on katettava palveluntuottajan kaikki sosiaalipalvelut, joita annetaan palvelun tuottajan eri toimintayksiköissä riippumatta siitä, onko toiminta ympärivuorokautista vai ei. Valvira voi antaa yleisiä määräyksiä yksityisiä sosiaalipalveluja koskevan omavalvontasuunnitelman sisällöstä ja laatimisesta sekä lisäksi niiden seurannasta. Valvira antaa määräyksen omavalvontasuunnitelman sisällöstä, laatimisesta ja seurannasta, mutta valvontaviranomainen ei hyväksy suunnitelmaa. Omavalvonnan tarkoituksena on varmistaa oikeus hyvän sosiaalihuollon, asiakkaan perusoikeuksien sekä sosiaalihuollon toimintaperiaatteiden toteutumiseen. Omavalvonta on jatkuva prosessi organisaation laadunhallintajärjestelmässä sekä havaittujen epäkohtien korjaamisessa. Omavalvonnalla on yhteys myös asiakaslaissa säänneltyyn muistutusmenettelyyn. Palvelujen tuottajan on pidettävä omavalvontasuunnitelma julkisesti nähtävänä ja seurattava sen toteutumista. Kunnat vastaavat järjestämistään julkisista sosiaalipalveluista ja ovat velvollisia seuraamaan ja valvomaan omaa toimintaansa ja puuttumaan ilman viivettä epäkohtiin. On suositeltavaa, että julkisissa sosiaalipalveluissa laaditaan omavalvontasuunnitelma, kuten yksityisissä sosiaalipalveluissa. 5.3 Julkisen vallan käyttö sosiaalihuollossa Sosiaalihuollon toimintojen toteutuksen ja valvonnan kannalta merkittävä kysymys koskee julkisen vallan käyttöä ja sitä, missä kulkevat rajat eri toimintoja ulkoistettaessa viranomaisorganisaation ulkopuolelle. Lainsäädännössä ei ole yhtenäistä julkisen vallankäytön määritelmää (eri asiayhteyksissä esim. rikoslain virkarikossäännöksissä, vahingonkorvausoikeudessa ja kuntalaissa on jonkin verran toisistaan poikkeavat määritelmät). Julkisen vallan käyttö on arvioitava kulloinkin kyseessä olevan viranomaistehtävän kokonaisuuden kannalta, ja se joudutaan usein ratkaisemaan tapauskohtaisesti (esim. hallintopäätösten valmistelutehtävät tarkastuksen yhteydessä, joka tosiasiallisesti vaikuttaa päätöksen sisältöön). PL:n 2 :n hallinnon lainalaisuusperiaatteen mukaan kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava lakia. Tästä periaatteesta on johdettu myös toimivaltarajojen jäykkyyden periaate. Kukin viranomainen on oikeutettu ja velvoitettu käyttämään sille kuuluvaa toimivaltaa. 24

25 Julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaiselle (PL:n 124 ). Esimerkiksi kuntalain 2 :n 3 momentin ja sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionavustuksesta annetun lain (733/1992) 4 :n nojalla, kunnan ja yksityisen palveluntuottajan välille tehty sopimus palvelun hankkimisesta ei muodosta riittävää perustetta julkisen vallan käyttöä koskevien kunnan tehtävien antamiselle yksityisen tahon hoidettavaksi. Virkamieshallintoperiaatteen tarkoituksena on turvata julkisen vallan käyttöä koskevan päätöksenteon lainmukaisuus, yhtenäisyys ja objektiivisuus. Periaate ei kuitenkaan ehdottomasti estä sitä, että toimivaltaa julkisen vallan käyttämiseen annetaan muillekin kuin virkamiehille. Tällöin kuitenkin edellytetään, että tehtävien hoitamisesta ja siinä noudatettavasta menettelystä annetaan riittävän yksityiskohtaiset säännökset, että oikeusturvanäkökohdat otetaan huomioon ja että julkisia tehtäviä hoitavat henkilöt kuuluvat rikosoikeudellisen virkavastuun piiriin. Kun sosiaalihuollon palvelujen tuottajina käytetään erilaisia toimijoita, on julkisen vallan käyttöä sisältävät tehtävät aina viranomaistyönä virkavastuulla. Sosiaalihuollossa päätöksentekoa lakisääteisten sosiaalipalvelujen myöntämisessä ei siten voida uskoa viranomaisorganisaation ulkopuolelle, esimerkiksi yksityiselle palvelun tuottajalle. Tätä näkemystä tukee myös kuntalain 44 :n 2 momentti, jonka mukaan tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa (esim. päätöksentekoon osallistuminen, asioiden valmistelu ja muu julkisen vallan käyttö), hoidetaan virkasuhteessa. Lisäksi jokaisen kunnan käytettävissä on oltava sellaisen asiakastyöhön osallistuvan viranhaltijan palveluja, jolla on sosiaalityöntekijän ammatillinen kelpoisuus (SHL:n 10.2 ). Suureen osaan sosiaalihuollon palvelujen tuottamista ja toteuttamista ei liity yksipuolista ja sitovaa vallankäyttöä, mitä pidetään tunnusomaisena julkisen vallan käytön elementtinä. Hoidolliset ja huollolliset toimenpiteet eivät yleensä merkitse julkisen vallan käyttöä, mutta tosiasiallisen hoitotoiminnan yhteydessä voidaan kuitenkin toteuttaa toimenpiteitä, joilla puututaan yksilön perusoikeuksiin. Pisimmälle menevät toiminnot, jolloin viranomainen puuttuu asiakkaan itsemääräämisoikeuteen tai rajoittaa muuten asiakkaan perusoikeuksia. Tehtävän tai toiminnan arvioiminen julkisen vallan käytöksi suhteutetaan tällöin siihen, miten paljon toiminnalla puututaan yksilön perusoikeuksiin tai rajoitetaan niitä. Valviran ja aluehallintovirastojen mukaan esimerkiksi seuraavia sosiaalihuollon järjestämiseen ja tuottamiseen kuuluvia tehtäviä voidaan pitää julkisen vallan tai merkittävänä julkisen vallan käyttämisenä: päätöksenteko ja esittely sosiaalihuollon järjestämisestä, asiakasmaksun määrääminen ja maksusitoumuksen myöntäminen, virka-avun pyytäminen toiselta viranomaiselta (AsiakasL:n 22 ), meneminen omatoimisesti sosiaalihuollon tarpeessa olevan henkilön kotiin tai muuhun asuinpaikkaan (SHL:n 41 ) sekä yksityisten sosiaalipalvelujen ja lastensuojelulain tarkoittamat viranomaisvalvontatehtävät (esim. EOA 711/2009). 25

26 5.4 Asiakkaan asema ja oikeudet Sekä viranomaisen että yksityisen järjestämään sosiaalihuoltoon sovelletaan Asiakaslakia. Siinä on säädetty asiakkaan osallistumiseen, kohteluun ja oikeusturvaan liittyvistä oikeudellisista periaatteista. AsiakasL:lla on vahva perusoikeuksia turvaava luonne. Lain tarkoituksena on edistää asiakaslähtöisyyttä ja asiakassuhteen luottamuksellisuutta sekä asiakkaan oikeutta hyvään sosiaalihuoltoon ja hyvään kohteluun ilman syrjintää. Asiakasta on lain mukaan kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata. Hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään on kunnioitettava. Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on otettava huomioon asiakkaan toivomukset, mielipide, etu ja yksilölliset tarpeet sekä hänen äidinkielensä ja kulttuuritaustansa. Oikeudesta käyttää suomen tai ruotsin kieltä, tulla kuulluksi ja saada toimituskirjansa tai muu asiakirjansa suomen tai ruotsin kielellä sekä hänen oikeudestaan tulkkaukseen näitä kieliä viranomaisissa käytettäessä säädetään kielilaissa (423/2003). Saamelaisten oikeudesta käyttää saamen kieltä säädetään Saamen kielilaissa (1086/2003). Viranomaisaloitteisissa tulkitsemis- ja kääntämisasioissa, joissa asianosainen ei vammaisuuden tai sairauden perusteella voi tulla ymmärretyksi, tai romani- tai viittomakieltä taikka muuta kieltä käyttävä ei osaa viranomaisissa käytettävää suomen tai ruotsin kieltä, on tulkitsemisen ja kääntämisen osalta noudatettava mitä hallintolain 26 edellyttää. Sosiaalihuollon valvontaviranomaisille tehdyt yhteydenotot koskevat usein asiakkaan kohtelua, osallistumista ja itsemääräämisoikeuden huomioon ottamista. Järjestelmäkeskeisestä palvelukulttuurista on siirryttävä aidosti asiakkaan omia valintoja ja voimavaroja hyödyntävään yhteistyöhön. AsiakasL korostaa asiakkaan itsemääräämisoikeutta ja osallisuutta. Itsemääräämisoikeudella tarkoitetaan yksilön oikeutta määrätä omasta elämästään ja omaa elämää koskevien päätösten toteuttamisesta. Asiakkaalle on annettava mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa palvelujensa suunnitteluun ja toteuttamiseen. Itsemääräämisoikeus edellyttää kykyä toimia ilman, että ulkoiset tekijät tai henkilöt estävät yksilön tahdonmuodostusta. Asiakkaalla on oikeus suunnitelmallisiin palveluihin, johon voi itse vaikuttaa ja osallistua (kts. luku palvelu-, hoito- ja asiakassuunnitelma). Asiakaskeskeinen toimintatapa perustuu yhteistyöhön asiakkaan kanssa. Riippuvuussuhdetta viranomaiseen on vältettävä. Asiakkaan osallistumismahdollisuuksien lisäämisen edellytyksenä on turvata asiakkaan oikeus tietoon. Sosiaalihuollon henkilöstön neuvontavelvollisuus ulottuu pidemmälle, kuin mitä hallintolaissa yleisesti edellytetään viranomaisten neuvonnalta. Sosiaalihuollon henkilöstön on selvitettävä asiakkaalle hänen oikeutensa ja velvollisuutensa sekä erilaiset vaihtoehdot ja niiden vaikutukset samoin kuin muut seikat, joilla on merkitystä hänen asiassaan. Selvitys on annettava siten, että asiakas riittävästi ymmärtää sen sisällön ja merkityksen. Viranomaisen selvitysvelvollisuus sekä asiakkaan tiedonsaantioikeus ennaltaehkäisee turhia hallinnollisia prosesseja ja vahvistaa asiakkaan asemaa palvelujärjestelmässä. 26 Asiakasta koskeva asia on käsiteltävä ja ratkaistava siten, että ensisijaisesti otetaan huomioon asiakkaan etu. Asiakkaan kuulemisesta ennen häntä koskevan päätöksen tekemistä säädetään muun muassa hallintolaissa. Asiakkaan kuulemisesta erityistilanteissa on säädetty AsiakasL:n 9 ja 10 :ssä sekä hallintolain 14 ja 15 :ssä.

27 Säädöksissä on määritelty tilanteet vajaavaltaisen ja edunvalvojan oikeudesta käyttää puhevaltaa päämiehensä ohella tai puolesta sekä asiakkaan tahdon selvittämistä tilanteissa, joissa täysi-ikäinen asiakas ei laissa erikseen mainituista syistä tai alaikäisyyden johdosta ole kykenevä itse määrittelemään omaa tahtoaan. Tarkemmat säännökset lapsen ja nuoren mielipiteen ja toivomusten sekä lapsen asemasta sijaishuollossa on säädetty lastensuojelulaissa (417/2007) (LSL), erityishuollossa olevan henkilön pakkohoidon osalta kehitysvammalaissa, päihdehuollossa päihdehuoltolaissa (41/1986) sekä mielenterveystyössä mielenterveyslaissa (1116/1990). Kun asiakkaalle on määrätty edunvalvoja, tulee sovellettavaksi holhoustoimilaki (442/1999). Itsemääräämisoikeus edellyttää henkilöltä mahdollisuuksia ja kykyä hallita itseään sekä toisaalta kykyä harkittuihin, itsenäisiin päätöksiin ja tekoihin. Jos henkilön oikeustoimikelpoisuutta ei ole rajoitettu tai sen rajoittamiseen ei ole lakiin perustuvaa oikeutta, on henkilöllä aina itsemääräämisoikeus. Asiakkaan tahdosta riippumattomista toimenpiteistä sekä asiakkaan hoitoon tai huoltoon liittyvistä pakotteista ja rajoituksista sekä niitä koskevasta päätöksentekomenettelystä sosiaalihuollossa on voimassa mitä niistä erikseen säädetään. Voimassaoleva lainsäädäntö ei em. erityislainsäädännössä asetettuja edellytyksiä lukuun ottamatta (esim. kehitysvammalain 32 :n, LSL:n 11 luku) anna yksityiskohtaisia ohjeita rajoittavien menetelmien käytöstä, niiden oikeutuksesta, käyttötavoista, kirjaamisesta tai valvonnasta tilanteissa, joissa asiakkaan toimintavapautta ja itsemääräämisoikeutta joudutaan rajoittamaan asiakkaan itsensä tai toisen henkilön terveyteen tai turvallisuuteen kohdistuvan uhan vuoksi. Valvontaviranomaisten tietoon on tullut toimintayksiköissä vakiintuneiksi käytännöiksi katsottuja asiakkaan perusoikeuksien rajoittamiseen liittyviä toimia, joita ei voida pitää hyväksyttävinä, elleivät ne täytä lain asettamia vaatimuksia. Hyväksyttävinä käytäntöinä ilman lakiperustetta ei voida pitää esim. asiakkaan fyysisen vapauden rajoittamista lukitsemalla asuinhuone, estämällä pääsy talosta tai osastolta, sitomalla tuoliin, vuoteeseen tai vaatteisiin tai käyttämällä erityisiä suojavälineitä, omaisuuden haltuunottoa, viestintävälineiden käytön rajoittamista, lähetysten tarkistamista, yhteydenpidon rajoittamista tai jatkuvaa valvontaa. Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja itsemääräämisoikeudesta laadituissa selvityksissä on tunnistettu tarve saattaa tahdosta riippumatonta hoitoa ja rajoitustoimenpiteitä koskevat säännökset sosiaali- ja terveydenhuollossa vastaamaan ihmisoikeussopimuksia ja perustuslakia. Erityisen tärkeänä on nähty pakkoa ja suojatoimenpiteitä koskevien säännösten uudistus kehitysvammaisten henkilöiden ja dementiaa sairastavien henkilöiden palveluissa sekä somaattisessa ja psykiatrisessa hoidossa (ETEVA Suojaamistoimenpidekäsikirja, Suojaamistoimenpiteet ja%20suojatoimenpiteet.pdf). Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut työryhmän sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan itsemääräämisoikeuden vahvistamiseksi (STM067:00/2010) ajalle Palvelun hakeminen ja palvelutarpeen arviointi Palvelun hakeminen edellyttää asiakkaan tekemää aloitetta viranomaiselle asian ratkaisun saamiseksi. Yksityisen tekemää aloitetta kutsutaan tavalli- 27

28 28 seksi hakemukseksi. Vakiintuneesti hallintoasia tulee vireille kirjallisesti, kun asian vireille panemiseksi tarkoitettu asiakirja on saapunut toimivaltaiseen viranomaiseen. Viranomaisen suostumuksella asia voidaan panna vireille myös suullisesti. Mikäli suulliseen vireillepanoon suostutaan, on viranomaisen kirjattava tarkasti kaikki asiakkaan vaatimukset häntä koskeviin asiakirjoihin. Muutoinkin tiedot suullisesti esitetyistä vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun, on kirjattava tai muulla tavoin rekisteröitävä. Sähköisestä asioinnista viranomaisessa noudatetaan mitä erikseen on laissa sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa säädetty (13/2003). Asiakirjan tullessa viranomaiselle, jolla ei ole toimivaltaa asian käsittelylle, on viranomainen velvollinen viipymättä siirtämään asiakirjan toimivaltaiseksi katsomalleen viranomaiselle. Siirrosta on ilmoitettava asiakirjan lähettäjälle. Jos viranomaiselle sen toimivaltaan kuuluvassa asiassa toimitettu asiakirja on puutteellinen, viranomaisen on kehotettava lähettäjää määräajassa täydentämään asiakirjaa, jollei se ole tarpeetonta asian ratkaisemiseksi. Asiakirjan lähettäjälle on ilmoitettava, miten asiakirjaa on täydennettävä. Asianosaisella on aina oma aloitteinen täydennysoikeus ennen asian ratkaisemista. Palvelun tarve voi asianosaisen lähettämän hakemusasiakirjan ohella aktualisoitua myös palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä. Palvelutarpeen arviointi on toimintaa, jossa yhdistyvät toisaalta palvelujen hakeminen ja toisaalta viranomaisen neuvontavelvollisuus. Palvelutarpeen arvioinnista on säännös SHL:n 40 a :ssä. Kiireellisissä tapauksissa sosiaalipalvelujen tarve on arvioitava viipymättä. Muissa kuin kiireellisissä tapauksissa kunta on velvollinen järjestämään 75 vuotta täyttäneelle pääsyn sosiaalipalvelujen tarpeen arviointiin viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä siitä, kun hän taikka hänen laillinen edustajansa tai omaisensa taikka muu henkilö tai viranomainen on ottanut yhteyttä sosiaalipalveluista vastaavaan kunnan viranomaiseen palvelujen saamiseksi. Vastaavasti velvollisuus koskee vammaisetuuksista annetun lain 9 :n 3 momentin 3 kohdan mukaista eläkettä saavan hoitotukea saavaa henkilöä. LSL:n 5 luvussa, vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (380/1987) 3a :ssä sekä toimeentulotuesta annetun lain 14 a :ssä on säädetty palvelutarpeen arvioinnista ja päätöksentekoon liittyvistä menettelyistä. Muilta osin palvelutarpeen aloittamisen ja selvittämisen määräaikaa on arvioitava perustuslakiin (esim. EOA Dnro 141/4/06, oikeus PL:n 19 :n 3 momentissa perusoikeuksina turvattuihin riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin ei toteutunut, kun tarpeen arviointi kesti kohtuuttoman kauan) ja hallintolakiin perustuvien viivytyksettömän käsittelyn vaatimusten perusteella. Tällöin arvioinnissa vaikuttavat ainakin asian laatu ja laajuus sekä muut asian ratkaisuun vaikuttavat olosuhteet. Palvelutarpeen arviointi tehdään asiakkaan itsensä ja tarvittaessa hänen läheistensä kanssa sekä hoito- ja sosiaalityön sekä lääketieteen ja kuntoutuksen ammattilaisten kanssa kulloinkin asiakkaan yksilöllisiä tarpeiden ja olosuhteiden edellyttämässä laajuudessa. Arviointi ei ole määrämuotoinen toimi. Palvelutarpeen arvioinnin jälkeen asiakkaan kanssa työskentely voi jatkua luontevasti palvelu-, hoito- ja asiakassuunnitelman laatimisella. Kokonaisvaltaisen ja asiakkaan edun mukaisen sosiaalihuollon toteuttamisen

29 kannalta on keskeistä, että palvelua hakevan asiakkaan palvelutarve tulee selvitettyä ennen päätöksentekoa Palvelu-, hoito- ja asiakassuunnitelma Palvelu-, hoito- ja asiakassuunnitelmien asianmukainen laatiminen ja niiden päivittäminen asiakkaiden tarpeiden ja olosuhteiden muutosten mukaisesti, on keskeistä suunnitelmallisen ja tarpeita vastaavan palvelun järjestämiseksi ja vaikuttavuuden seuraamiseksi. Suunnitelmien tekeminen on erityisen tärkeää tavoitteellisen ja suunnitelmallisen sosiaalihuollon toteuttamiseksi. Suunnitelmat ovat painopistealueena sosiaalihuollon valvonnassa. Suunnitelmat toimivat myös informatiivisena välineenä. Palvelu-, hoito- tai muun vastaavan suunnitelman laatimisesta on säädetty AsiakasL:ssa. Suunnitelma on laadittava sekä julkisissa että puhtaasti yksityisissä sosiaalipalveluissa yhteisymmärryksessä asiakkaan kanssa, ellei kyseessä ole tilapäinen neuvonta ja ohjaus tai jollei suunnitelman laatiminen muutoin ole ilmeisen tarpeetonta. Suunnitelma saa tarkemman sisältönsä erityislainsäädännön perusteella, jossa on säännöksiä muun muassa sisällöstä, laatimiseen osallistuvista henkilöistä, suunnitelman seuraamisesta ja tarkistamisesta sekä tilanteista, joissa suunnitelma on laadittava. Lastensuojelun asiakkaalle on aina laadittava asiakassuunnitelma, jollei asiakkuus pääty lastensuojelutarpeen selvityksen jälkeen tai kysymyksessä ole tilapäinen neuvonta ja ohjaus. Lisäksi vammaispalvelun asiakkaalle on aina laadittava palvelusuunnitelma henkilökohtaista apua järjestettäessä (henkilökohtaisen avun järjestämistapa on kirjattava palvelusuunnitelmaan) ja kehitysvammalain mukaan erityishuollon tarpeessa olevalle asiakkaalle on aina laadittava erityishuolto-ohjelma. Tarkempaa tietoa erityislainsäädännön velvoitteista on palvelukohtaisissa valvontaohjelmissa. Suunnitelman pitää olla riittävän yksityiskohtainen. Siinä on otettava huomioon asiakkaan yksilölliset olosuhteet ja erityistarpeet. Suunnitelman toteutusosan on oltava riittävän yksilöity, jotta asiakas ja palvelun järjestäjä tietävät, mihin he ovat sitoutuneet. Suunnitelmassa pitää olla kirjattuna ja arvioituna ainakin asiakkaan sosiaalihuollon tarpeen perusteet, toimintakyky, palvelujen ja hoidon tarve, tavoitteet sekä toimenpiteet tavoitteiden toteuttamiseksi. Suunnitelmasta on käytävä ilmi, mihin ongelmiin on tarkoitus puuttua, missä ajassa ja miten, sekä miten suunnitelman toteutusta seurataan ja miten ja milloin sitä tarkistetaan. Suunnitelman laatimiselle ei ole lainsäädännössä ehdottomia määräaikoja eikä sille ole asetettu määrämuotoa. Viranomaisen on toimittava ja käsiteltävä toimivaltaansa kuuluvat asiat viivytyksettömästi. Näin ollen suunnitelman laatimisaika voidaan arvioida viranomaisen viivytyksettömän käsittelyn vaatimusten perusteella (esim. vammaispalvelulaissa on nimenomaisesti todettu, että vammaisen henkilön tarvitsemien palvelujen ja tukitoimien selvittämiseksi on ilman aiheetonta viivytystä laadittava palvelusuunnitelma). Suunnitelma ei ole hallintopäätös, vaan asiakkaan ja sosiaalihuollon toteuttajan välillä yhteisesti laadittu toimintaohjelma. Suunnitelmaluontoisella asiakirjalla arvioidaan asiakkaan tarpeita päätöksenteossa ja sen perusteella järjestettävissä palveluissa. Asiakkaalla on oikeus tarkistaa häntä koskevat asiakirjat. Jos asiakas huomaa, että suunnitelma on sisällöllisesti vir- 29

30 heellinen, on suunnitelma tarvittaessa laadittava uudelleen tai asiakirjaan on tehtävä tarvittavat korjaukset. Viranomaisen on huolehdittava siten kuin henkilötietolaissa (523/1999) säädetään, ettei virheellisiä, epätäydellisiä tai vanhentuneita henkilötietoja käsitellä. Rekisterin pitäjän on ilman aiheetonta viivytystä oma-aloitteisesti tai rekisteröidyn vaatimuksesta oikaistava, poistettava tai täydennettävä rekisterissä oleva, käsittelyn tarkoituksen kannalta virheellinen, tarpeeton, puutteellinen tai vanhentunut henkilötieto. Palvelu- ja hoitosuunnitelmaa on tarkistettava ja muutettava joustavasti asiakkaan palvelujen tarpeen muututtua Päätöksenteko Päätöksenteolla tarkoitetaan viranomaisen toimenpidettä, jolla se hallintopäätöksellä ratkaisee hallintoasian tai jättää sen tutkimatta. Poikkeuksena ovat asiakirjan siirtämistä koskevat tilanteet, joissa siirtävän viranomaisen ei tarvitse tehdä asian tutkimatta jättämisestä erillistä päätöstä. Hallintopäätöksellä on asiakkaan oikeusturvan kannalta erittäin tärkeä merkitys. Julkisen sosiaalihuollon on perustuttava viranomaisen tekemään päätökseen (AsiakasL:n 6 ). Säännöksellä korostetaan viranomaiselle kuuluvaa velvollisuutta tehdä oma-aloitteisesti hallintolaissa tarkoitettu perusteltu hallintopäätös, kun asiakas hakee sosiaalihuollon palveluja tai kun olosuhteissa tapahtuu muutoksia (esim. EOA Dnro 2928/4/04; kunta oli menetellyt lain vastaisesti, kun se ei ollut tehnyt valituskelpoista päätöstä vanhuksen laitoshuoltopaikan peruuttamisesta tilanteessa, jossa vanhainkoti muutettiin palvelutaloksi ja KHO 2009:69, vrt. KHO 2005:84). Ennen päätöksentekoa viranomaisella on asian selvittämisvelvollisuus. Viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset. Asianosaisen on esitettävä selvitystä hakemansa palvelun vaatimusten perusteista. Viranomainen voi asettaa selvityksen antamiselle määräajan. Lisäksi asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Hallintolaissa esitetyin poikkeuksin voidaan asia ratkaista asianosaista kuulematta. Kun viranomaisella on asian ratkaisemisen kannalta tarvittavat tiedot päätöksen tekemiseksi, pitää päätös tehdä viivytyksettä. Päätöksentekomenettelyyn liittyvät myös tilanteet asiakkaiden asettamisesta jonoon sekä asiakkaan palvelutarpeen muutostilanteet. Jonoon asettamistilanteissa asiakkaan palveluntarve on todettu ja palvelun myöntämiskriteerit täyttyvät, mutta sopivaa vapaata paikkaa ei ole mahdollista osoittaa. Tällöin asiakkaan palvelutarpeen kiireellisyysluokka määritellään ja hänet asetetaan jonoon odottamaan sopivan paikan vapautumista. Käytännössä hallintopäätöksiä on tehty vasta siinä vaiheessa, kun paikka vapautuu ja asiakkaan lopullinen sijoituspaikka tiedetään. 30 Valviran ja aluehallintovirastojen mukaan em. käytäntö ei ole hyväksyttävä, vaan asiakkaalle on tehtävä hallintopäätös asianmukaisessa järjestyksessä, viipymättä sen jälkeen, kun kaikki asian ratkaisemiseksi tarvittavat selvitykset ja lausunnot on saatu ja asiakasta on niistä tarvittaessa kuultu ja tämän jälkeen on tosiasiallisesti otettu kantaa, täyttääkö asiakas palvelun myöntämiselle asetetut kriteerit vai ei. Tällöin kirjallinen hallintopäätös pitää

31 tehdä myös jo niin sanotun jonoon asettamisen yhteydessä, jotta asiakkaan jälkikäteinen oikeusturva muutoksenhakumahdollisuuksineen toteutuu. Sopivan sijoituspaikan vapauduttua asiakkaalle tehdään päätökset varsinaisen hoitopaikan myöntämisestä ja asiakasmaksun määräämisestä. Hallintopäätöksen muodosta, sisällöstä ja sen perustelemisesta on säädetty yksityiskohtaisesti hallintolaissa. Hallintopäätöksen asiaratkaisu tulisi pyrkiä ilmaisemaan mahdollisimman selkeästi ja yksiselitteisesti, jotta ratkaisun lopputuloksesta ei jäisi epäselvyyttä. Päätös on lisäksi perusteltava. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset. Perusteluvelvollisuus korostuu väljien sekä laajaa harkintavaltaa sallivien säädösten soveltamisen ja päätösratkaisun yhteydessä. Näin on erityisesti viranomaisen antamissa kielteisissä ja hylkäävissä hallintopäätöksissä, jolloin asianosainen voi arvioida kielteisen päätöksen oikeellisuutta ja lainmukaisuutta, mikä ennaltaehkäisee myös turhia oikeusprosesseja. Perusteluvelvollisuuden sisältöä arvioitaessa ei ole tärkeää niinkään perustelujen laajuus, vaan niiden laatu. Valvovat viranomaiset ovat useissa kannanotoissaan kiinnittäneet huomiota hallintopäätösten perusteluiden tärkeyteen. Lähtökohtana sosiaalihuollossa on, että päätöksen tekee SHL:n 6 :n tarkoittama kunnan monijäseninen toimielin, joka vastaa sosiaalihuoltolain mukaisten tehtävien toteuttamisesta. Toimielimen päätösvaltaa voidaan siirtää sen alaiselle viranhaltijalle. Tällöin päätöksentekijästä ja hänen toimivallastaan säädetään kunnan johtosäännössä. Sosiaalihuollon erityislaeissa on voitu säätää päätöksentekomenettelystä sosiaalihuoltolaista poikkeavasti (esim. LSL). SHL:n 10 :n mukaan sosiaalihuollon toimeenpanoon kuuluvia tehtäviä varten kunnassa pitää olla sosiaalihuollon ammatillista henkilöstöä. Jokaisen kunnan käytettävissä on oltava sellaisen asiakastyöhön osallistuvan viranhaltijan palveluja, jolla on sosiaalityöntekijän ammatillinen kelpoisuus. Sosiaalihuollon henkilöstöltä vaadittavista ammatillisista kelpoisuuksista on säädetty kelpoisuuslailla (272/2005). Kelpoisuuslain säännöksistä ilmenee, että erotuksena sosiaalihuollon hallinnollisista tehtävistä, ammatillisissa tehtävissä, asiakastyössä ja myös ammatillisissa johtotehtävissä sosiaalihuollon sisällöllisen asiantuntemuksen merkitys kasvaa. Laki ei kuitenkaan sisällä sosiaalialan tehtävärakennetta taikka työnjakoa koskevia säännöksiä. Sosiaali- ja terveysministeriön laatima sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön tehtävärakennesuositus (STM julkaisuja 2007:14) lähtee siitä, että esimerkiksi vanhusten sosiaalipalveluissa kokonaisvastuu on sosiaalityöntekijällä, joka tekee myös tarvittavat hallinnolliset päätökset. Edellä todetun vuoksi on perustelua, että kaikissa sosiaalihuoltona myönnettävissä palveluissa ja tukitoimissa päätöksentekijänä toimii sosiaalialan ammattihenkilö (kts. luku 6.1 Henkilöstön ammatillinen kelpoisuus ja mitoitus) Säännönmukainen muutoksenhaku sosiaalihuollossa PL:n 21 turvaa jokaiselle oikeuden saattaa oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. SHL sisältää yleiset säännökset muutoksen hakemisesta kunnallisten elinten päätöksiin lakisääteisessä sosiaalihuollossa, jos sosiaalihuoltoa koske- 31

32 vissa erityislaeissa ei ole muuta säädetty. Muutoksenhaun ensivaiheeksi ennen varsinaista hallintovalitusta on säädetty oikaisuvaatimusmenettely. Sosiaalilautakunnan on käsiteltävä oikaisuvaatimusta koskeva asia kiireellisenä. Oikeusturvan toteutumisen kannalta oikaisuvaatimusten käsittelyä valmistelevan henkilökunnan tilapäisiin poissaoloihin muun muassa lomaaikoina tulee varautua etukäteen sijaisuusjärjestelyillä ja varahenkilöstöllä, jotta poissaolot eivät aiheettomasti viivästytä oikaisuvaatimusten valmistelua (EOA Dnro 1824/4/03 oikaisuvaatimusta ei käsitelty kiireellisenä, kun sen käsittely kesti yhteensä vajaat neljä kuukautta). Hyvän hallinnon perusteisiin kuuluu, että lakia toimeenpanevat viranomaiset seuraavat oikeuskäytäntöä. Vakiintuneen oikeuskäytännön vastainen hallintopäätös, joka jo ennalta arvaten tulee muuttumaan oikeusprosessissa, on lainvastainen ja rikkoo viranomaistoimintaan kuuluvaa tarkoitussidonnaisuusperiaatetta. Oikeuskäytäntö ohjaa myös valvovien viranomaisten toimintaa. Viranomaisen on myös noudatettava saamiaan hallintotuomioistuimen päätöksiä ja niitä voidaan arvioida uudelleen vain lain mukaisessa muutoksenhaku- tai purkumenettelyssä (esim. EOA Dnro ja Dnro 2576/4/08). Tuomioistuimen antaman päätöksen täytäntöönpano on oleellinen osa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Sosiaalihuoltoa koskevien hallinto-oikeuden päätösten noudattamiseksi ei ole ulosottoon verrattavaa pakkotäytäntöönpanoa. Tilanteissa, joissa viranomainen ei noudata sille annettua hallintotuomioistuimen lainvoimaista päätöstä, voi valvontaviranomainen ryhtyä laissa säädettyihin valvontatoimenpiteisiin Asiakkaalle annettava apu, tuki, hoito, huolenpito ja kuntoutus Sosiaalipalveluita järjestävällä taholla on velvollisuus huolehtia siitä, että palvelut vastaavat asiakkaiden tarpeita. Vastuu tästä on sekä kunnalla, palvelun tuottajalla että toimintayksikön vastaavalla johtajalla. Asiakkaalle annettava apu, tuki, hoito, huolenpito ja kuntoutus määritellään tarkemmin asiakkaan yksilöllisessä palvelu-, hoito-, kuntoutus- tai asiakassuunnitelmassa (kts. luku Palvelu-, hoito- ja asiakassuunnitelma). Toiminnassa pitää toteuttaa asiakaslähtöisyyttä ja ihmisarvoisen asiakkuuden eettisiä periaatteita, joita ovat itsemääräämisoikeus, voimavaralähtöisyys, oikeudenmukaisuus, osallisuus, yksilöllisyys ja turvallisuus (kts. luku 5.4 Asiakkaan asema ja oikeudet). Sosiaalihuollon asiakkaat eivät ole yhtenäinen asiakasryhmä, vaan heidän palvelutarpeissaan ja elämäntilanteissaan on hyvinkin suuria yksilöllisiä eroja. Näin ollen palveluratkaisut on aina tehtävä asiakaslähtöisesti ja yksilöllisen tarveharkinnan mukaan. Toimintayksikön on myös huolehdittava siitä, että hoito- ja palvelusuunnitelmaa tarkistetaan tarpeen mukaan. Tämä edellyttää myös kiinteää yhteistyötä yksikön, sijoittavan tahon ja muiden asiakkaan hoidosta mahdollisesti vastaavien toimijoiden kanssa. Toiminnan organisointi, toimintaedellytysten turvaaminen ja asiakasrakenne 32 Sosiaalipalvelujen järjestäjällä pitää olla selkeä toiminta-ajatus ja tavoitteet sekä niitä ohjaavat arvot ja toimintaperiaatteet. Julkisten sosiaalipalveluissa tämän tulee näkyä selkeästi kunnan ja toimialan strategisessa suunnittelussa sekä kunnan talousarviossa.

33 Kuntalain 65 :n mukainen talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Sosiaalisten perusoikeuksien (PL:n 19 ) turvaaminen kuuluu julkiselle vallalle (PL:n 22 ). Turvaaminen edellyttää tosiasiallisten edellytysten luomista perusoikeuksien käyttämiselle, johon kuuluu myös julkisen vallan velvollisuus kohdentaa taloudellisia voimavaroja lain edellyttämässä laajuudessa. Kunnan on vahvistettava kunta- ja palvelurakennetta, kehitettävä palvelujen tuotantotapoja ja organisointia siten, että kuntien vastuulla olevien palvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen sekä kuntien kehittämiseen on vahva taloudellinen perusta. Kuntien yhteistoiminnasta sosiaali- ja terveydenhuollosta on säädetty laissa kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta (169/2007). Laki sisältää säädökset sosiaali- ja terveydenhuollon eheyttä vahvistavista säännöksistä. Kuntien muodostaessa yhteistoiminta-alueen, on sille siirrettävä perusterveydenhuollon lisäksi myös sosiaalihuollon tehtävät kokonaisuutena siten kuin lain 5 säätää. Tavoitteena pitää olla selkeät rakenteet ja palveluiden järjestäminen eheinä toiminnallisina kokonaisuuksina. Toimintayksikön toiminta-ajatuksesta pitää selkeästi ilmetä, minkälaisia palveluja palveluyksikkö tarjoaa ja mille asiakasryhmälle yksikön palvelut on tarkoitettu. Asiakasvalinnoille on oltava selkeät kriteerit. Yksityisen sosiaalipalveluiden toimintayksiköllä on oltava nimetty palvelutoiminnan vastuuhenkilö sekä omavalvontasuunnitelma (kts. luku 5.2 Omavalvonta sekä 3.3 Yksityisten sosiaalipalvelujen valvonta). On myös tärkeätä, että yksikössä tunnetaan tarkoin asiakasryhmää ohjaava erityislainsäädäntö. Pääperiaatteena yksityisen sosiaalihuollon ympärivuorokautisia palveluita koskevassa lupamenettelyssä on, ettei lupia myönnetä sellaiseen palvelutoimintaan, jossa samassa palvelukeskittymässä hoidetaan useita erilaisia asiakasryhmiä. Samassa toimintayksikössä pitää asua ainoastaan sellaisia asiakasryhmiä, joiden palvelutarpeet ovat samankaltaiset ja elämänkaaren vaihe sama. Yleisinä lakiperusteina tälle ovat SospaL sekä AsiakasL (eri asiakasryhmien osalta tarkemmin palvelukohtaisissa valvontaohjelmissa). 5.5 Asiakasmaksut Kunnallisista sosiaali- ja terveyspalveluista voidaan periä maksu palvelun käyttäjältä, jollei lailla toisin säädetä. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992) (AsiakasmaksuL) säätää muun muassa palveluista perittävien maksujen enimmäismäärän, maksuttomista palveluista sekä maksujen määräytymisestä. Kunta voi päättää ottaa käyttöön lakia pienemmät maksut tai antaa palvelun maksutta. Palvelusta perittävä maksu saa olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen (esim. kunnan ostaessa palveluita yksityiseltä palveluntuottajalta pitää asiakasmaksujen olla samansuuruiset, kuin kunnan itsensä tuottamista vastaavista palveluista). AsiakasmaksuL:n mukaan kunnan on jätettävä kokonaan perimättä asiakasmaksua tai alennettava sitä, jos maksun periminen vaarantaa henkilön toimeentulon edellytyksiä tai henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteutumista. Palvelusta perittävien maksujen alentaminen on aina ensisijainen vaihtoehto toimeentulotuen myöntämiseen nähden. Palvelusta perittävät maksut eivät saa aiheuttaa asiakkaalle kohtuutonta rasitusta. Tarkemmat säännökset maksukyvyn arvioimisessa ja maksun määräämisessä huomioon otettavista seikoista on säädetty sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja koskevassa asetuksessa 33

34 (912/1992). Puhtaasti yksityisissä sosiaalipalveluissa sovelletaan sopimusoikeudellisia periaatteita, kuluttajansuojasäännöksiä sekä hintamerkintäasetusta. Asiakasmaksun määräämisestä on annettava asiakkaalle kirjallinen, muutoksenhakukelpoinen päätös. Päätös pitää antaa erillisenä omana päätöksenä irrallaan palvelun myöntämistä koskevasta päätöksestä. Maksua ei voida muuttaa yksipuolisella päätöksellä ilman lakiperustetta. Muutoksesta on aina tehtävä yksilötason perusteltu päätös. Asiakasmaksujen määräytymisestä eri palveluissa on tarkemmin jokaisessa sosiaalihuollon palvelukohtaisessa valvontaohjelmassa. 34

35 6 Sosiaalihuollon henkilöstön ammatillinen kelpoisuus ja mitoitus 6.1 Henkilöstön ammatillinen kelpoisuus ja mitoitus Sosiaalihuollon henkilöstön määrä, osaaminen ja työhyvinvointi ovat palveluiden laadun ja vaikuttavuuden varmistamisen perusta. Palvelun laatuun vaikutetaan myös henkilöstöltä edellytettävillä kelpoisuusvaatimuksilla. Tarvittavan henkilöstön määrä ja osaamisvaatimusten arvioinnin lähtökohtana ovat asiakkaiden tarpeet. Henkilöstömäärään vaikuttavat myös yksikön paikkaluku tai koko, tilat ja toimintaperiaatteet sekä asiakkaiden ikä, terveydentila tai sosiaalisten ongelmien laajuus ja vakavuus, yksikön sijainti ja ympäristötekijät, yksikön liittyminen muihin palveluihin sekä mahdollisuus käyttää muiden yksiköiden henkilöstöä tarvittaessa. Laadukas ja toimiva sosiaalihuollon palvelujärjestelmä edellyttää riittävää määrää kelpoisuusehdot täyttäviä henkilöitä, mahdollisuutta jatkuvaan osaamisen vahvistamiseen sekä selkeää tehtävärakennetta ja hyvää johtamista. Tämä pitää sisällään esimerkiksi sosiaalihuollon työntekijöiden työolosuhteisiin, johtamiseen, työnjakokysymyksiin ja henkilökunnan jaksamiseen liittyviä asioita. SHL:n 10 :n mukaan sosiaalihuollon toimeenpanoon kuuluvia tehtäviä varten kunnassa pitää olla sosiaalihuollon ammatillista henkilöstöä. SospaL:n 4 :n mukaan toimintayksikössä on oltava toiminnan edellyttämä henkilöstö. Henkilöstön lukumäärän pitää olla riittävä palvelujen tarpeeseen ja asiakkaiden lukumäärään nähden. AsiakasL:n kirjattu asiakkaan oikeus saada hyvää sosiaalihuoltoa edellyttää sen varmistamista, että asiakkaita palvelee riittävä määrä ammatillisesti kelpoista sosiaalihuollon henkilöstöä. Eri toimenpiteistä päättäviltä tai niitä toimeenpanevilta henkilöiltä on edellytettävä palvelujärjestelmän tuntemusta ja ammatillista kykyä arvioida eri toimenpiteiden sisältö ja vaikutukset. Henkilöstöltä vaadittavista kelpoisuuksista säädetään sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetussa laissa (272/2005) (kelpoisuuslaki). Lakia täydentää sitä koskeva valtioneuvoston asetus (608/2005). Kelpoisuuslain tarkoituksena on edistää sosiaalihuollon asiakkaan oikeutta hyvään sosiaalihuoltoon ja hyvään kohteluun edellyttämällä, että sosiaalihuollon ammatillisella henkilöstöllä on tarvittava koulutus ja perehtyneisyys. Laissa on määritelty kelpoisuusvaatimukset tehtävänimikkeittäin keskeisiin sosiaalihuollon tehtäviin sekä vähimmäiskoulutusvaatimus muihin sosiaalihuollon ammatillisiin tehtäviin. Laissa on myös määritelty kelpoisuusvaatimukset sosiaalihuollon johtotehtäviin. Kelpoisuuslaki ei sisällä säännöksiä sosiaalihuollon henkilöstömitoituksesta tai -rakenteesta. Kelpoisuuslaki on yleislaki, joten jos muussa laissa on poikkeavasti säädetty, sovelletaan sitä kelpoisuuslain sijasta. Kelpoisuuslakia sovelletaan kaikilla kunnan ja valtion hallinnonaloilla sekä yksityisissä sosiaalipalveluissa. Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut sosiaalialan ammatillisen henkilöstön tehtävärakennetta koskevan valta- 35

36 kunnallisen suosituksen (STM julkaisuja 2007:14). Lisäksi eri palvelualoille on annettu suosituksia, joissa on käsitelty myös henkilöstön vähimmäis- ja muita mitoituskysymyksiä (asiakasta per työntekijä). Arvioitaessa työtehtävissä tarvittavaa koulutusvaatimusta, on ensin määriteltävä työntekijän tehtävän sisältö, laatu ja laajuus (esim. tehtävien sisältö määräytyy vastaamaan asiakkaiden tarpeita ja henkilöstön osaamista). Näiden perusteella määräytyy, mitä kelpoisuusvaatimusta tehtävässä noudatetaan. Jokaisessa kelpoisuussäännösten soveltamistilanteessa on otettava huomioon ne konkreettiset työtehtävät, vastuut ja toimivalta sekä tosiasialliset olosuhteet ja toimintaympäristö, johon työntekijä tulee sijoittumaan. Kelpoisuuslaki määrittää kelpoisuudet keskeisimpiin sosiaalihuollon ammatteihin. Muilta osin työnantajan määrittelemän tehtävän sisällön perusteella määräytyy, mitä kelpoisuusvaatimusta siinä noudatetaan. Lähtökohtana on, että viranhaltijan tai työntekijän tehtävänimike kuvaa mahdollisimman hyvin pääasiallisia työtehtäviä ja että tehtävänimikkeitä myös muutetaan tehtävissä ja niiden vaativuudessa tapahtuvia muutoksia vastaavasti. Valvontaviranomaiset arvioivat kelpoisuusvaatimuksia yksityisiä sosiaalipalveluja koskevan lupa- ja ilmoitusmenettelyn yhteydessä (SospaA:n 1 :n 1 mom. 10 kohta) sekä julkisen ja yksityisen sosiaalihuollon valvonnassa (esim. yksityisten sosiaalipalvelujen vastuuhenkilöltä edellytettävän työkokemuksen määrään (alan tuntemus) ja laatuun liittyvät seikat arvioidaan tapauskohtaisesti (kts. tarkemmin palvelukohtaiset valvontaohjelmat)). Kelpoisuusvaatimuksista voidaan tilapäisesti poiketa kelpoisuuslain 12 :n perusteella, jos sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön tehtävään ei saada henkilöä, jolla on säädetty kelpoisuus. Tilapäisyys tarkoittaa enintään vuotta. Poikkeussäännöstä on tulkittava suppeasti ja lähtökohtaisesti on pitäydyttävä mahdollisimman lähellä pääsääntöisesti vastaavissa tehtävissä edellytettävää kelpoisuutta. Mitä enemmän pääsääntöisesti sovellettavat kelpoisuusvaatimukset eroavat poikkeussäännöksen perusteella asetettavista vaatimuksista, sitä huolellisemmin ja pidättyväisemmin on arvioitava poikkeamisen soveltamisen edellytyksiä. Oikeutta poiketa sosiaalihuollon tehtävissä vaadittavista kelpoisuuksista ei sovelleta sosiaalityöntekijään, jolla on SHL:n 12 :n 2 momentissa tarkoitettu oikeus päättää kiireellisissä tapauksissa tahdosta riippumattoman huollon antamisesta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä (esim. LSL:ssa oleva lapsen kiireellinen sijoitus). Sosiaalihuollon henkilöstön täydennyskoulutusvelvoitteesta on säädetty SHL:n 53 :ssä. Kunnan on huolehdittava siitä, että sosiaalihuollon henkilöstö peruskoulutuksen pituudesta, työn vaativuudesta ja toimenkuvasta riippuen osallistuu riittävästi sille järjestettyyn täydennyskoulutukseen. Täydennyskoulutusvelvoitetta koskevaa säännöstä ei sovelleta sellaisenaan yksityisiin sosiaalipalvelun tuottajiin, mutta välillisesti velvoite vaikuttaa myös heihin. Kuntien ostaessa sosiaalihuollon palveluja yksityisiltä palveluntuottajilta, niille käytännössä asetetaan laatuvaatimuksia, joihin sisältyy myös henkilöstön osaamista ja koulutustasoa koskevia odotuksia. Kuntien on perusteltua sisällyttää täydennyskoulutusta koskevia velvoitteita palvelujen ostamista koskeviin sopimuksiin. 36

37 6.2 Terveydensuojelu, elintarvikehygienia ja lääkehuolto Toimintayksikön tilojen on täytettävä terveydensuojelulain (763/1994) vaatimat edellytykset. Toiminnanharjoittajan on tehtävä ilmoitus toiminnan aloittamisesta siten, kuin terveydensuojelulain 13:ssä säädetään. Terveydensuojeluviranomainen arvioi ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvien toimintojen terveydelliset olosuhteet ilmoituskäsittelyn yhteydessä. Ilmoitusvelvolliset toimintayksiköt kuuluvat terveydensuojelulain suunnitelmallisen valvonnan piiriin. Terveydellisten olosuhteiden arviointi voi tapahtua myös tarvittaessa (esim. terveyshaittaepäilyn perusteella). Terveydensuojelulain mukaisen ilmoituskäsittelyn yhteydessä otetaan huomioon toiminnan luonne ja asiakasmäärä hygienia- ja olosuhdevaatimuksissa (mm. hygieniatilat, siivous, sisäilmaan vaikuttavat tekijät). Valvira on laatinut soveltamisohjeet terveydensuojelulain ja 13 :n mukaisesta ilmoitusvelvollisuudesta koskien muun muassa sosiaalialan laitoksia ( oiminta). Yksityisten sosiaalipalveluiden tuottajan on liitettävä lupahakemukseen tai toiminnan aloittamista koskevaan ilmoitukseen terveydensuojeluviranomaisen lausunto (SospaA:n 1 :n 1 mom. 8 kohta). Toimintayksikössä on varmistuttava siitä, että sellaisilla henkilöillä, jotka yksikössä joutuvat työnsä puolesta käsittelemään pakkaamattomia, helposti pilaantuvia elintarvikkeita, on elintarvikehygieenistä osaamista osoittava hygieniaosaamistodistus, jos toimintaan liittyy ruuan valmistamista käsittäen ruuan kuumentamista, jäähdyttämistä tai valmistetun ruuan säilyttämistä. Sen sijaan hygieniaosaamisen osoittamista ei edellytetä niiltä työntekijöiltä, jotka ainoastaan koostavat aamu-, väli- tai iltapaloja niin sanotuista valmiista elintarvikkeista tai jakavat taikka tarjoilevat ruokaa ( Toimintayksikön lääkehuolto toteutetaan palvelutoiminnan edellyttämällä tavalla. Lääkehuolto on terveydenhuollon toimintaa toteuttamispaikasta riippumatta. Kaikkien lääkehoitoa toteuttavien toimintayksiköiden on laadittava STM:n oppaan 2005:32 Turvallinen lääkehoito -mukainen lääkehoitosuunnitelma. Valvontakäynnillä tarkistetaan, onko toimintayksiköllä oma lääkehoitosuunnitelma. Jos valvontaviranomainen havaitsee lääkelain (395/1987) lääkehuoltoa koskevia puutteita tai muita epäkohtia on sen SospaL:n 24 :n, SHL:n 56 :n 4 momentin sekä kehitysvammalain 76 :n 4 momentin mukaan ilmoitettava niistä Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle Fimealle. 6.3 Taustan ja luotettavuuden selvittäminen Työnhakijoiden sopivuutta ja luotettavuutta arvioidaan haastattelemalla, laatimalla henkilöarviointeja, noudattamalla kelpoisuuslain säännöksiä ja muita alan voimassa olevia yleisiä suosituksia. Erityisesti kotiin annettavissa palveluissa, joihin palkataan yksin työskenteleviä henkilöitä, on rekrytointiprosessilla ja henkilön soveltuvuuden tarkistamisella haettuun toimeen korostunut merkitys. Otettaessa tai nimitettäessä henkilöä työ- tai virkasuhteeseen, jossa pysyväisluontoisesti ja olennaisesti kuuluu ilman huoltajan läsnäoloa tapahtuva alaikäisten kasvatus, opetus, hoito taikka muu työskentely henkilökohtai- 37

38 38 sessa vuorovaikutuksessa alaikäisen kanssa, tulee sovellettavaksi lasten kanssa työskenteleville rikostaustan selvittämisestä annettu laki (504/2002). Lain mukaan työnantajan tulee pyytää henkilöltä nähtäväksi rikosrekisterilain (770/1993) 6 :n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Selvitys on tehtävä ennen työsopimuksen tekemistä tai virkaan nimittämistä. Velvollisuuden laiminlyönti on rangaistavaa. Lakia sovelletaan myös tietyin edellytyksin mm. perhehoitajalain (312/1992) perhehoitajan antamaan perhehoitoon, SospaL:n palveluntuottajaan lupamenettelyssä sekä siviilipalveluslain (1446/2007) tarkoitetun siviilipalvelusvelvollisen työpalveluun. Työnhakijalla on aina oikeus kieltäytyä rikosrekisteriotteen esittämisestä. Tällöin valinta ja sopimuksen tekeminen raukeaa. Jos toimintayksikkö käyttää vuokrayrityksen työntekijää, on sen varmistettava, että henkilön rikostausta on selvitetty. Lakia ei sovelleta tehtäviin, jotka yhden vuoden aikana yhteensä kestävät enintään kolme kuukautta. Jos henkilöllä on useita alle kolme kuukautta kestäviä määräaikaisia harjoittelusuhteita, ote pyydetään siinä vaiheessa, kun niiden yhteenlaskettu kesto vuoden aikana ylittää yhteensä kolmen kuukauden ajan. Työnantajalla on oikeus käsitellä tehtävään valitun työnhakijan ja työntekijän huumausaineiden käyttöä koskevia tietoja sekä henkilöluottotietoja siten, kun laissa yksityisyyden suojasta työelämässä (759/2004) (YSTL) on säädetty. Työnantaja saa ottaa vastaan tai muutoin käsitellä huumausainetestiä koskevaan todistukseen merkittäviä tietoja kun tehtävään valitun työnhakijan tai työntekijän tarkoitus on toimia sellaisessa työssä, jossa on tarkoitus hoitaa tehtäviä, joissa edellytetään erityistä luottamusta, joissa työskentely tapahtuu muualla, kuin työnantajan valvomissa toimitiloissa ja joissa työtehtävien suorittaminen huumeiden vaikutuksen alaisena tai huumeista riippuvaisena voi aiheuttaa työnantajan asiakkaalle merkittävää taloudellista vahinkoa tai vaarantaa tämän henkilökohtaista turvallisuutta (YSTL:n 7 :n 2 mom. 1 kohta). Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi tilanteet, joissa työntekijä käy toisen kotona siivoamassa ja hänelle annetaan kodin avaimet tai työntekijä hoitaa vanhusta tämän kotona ja vanhuksen voidaan katsoa olevan siinä määrin avuton, että hän on riippuvainen ulkopuolisesta avusta (HE 162/2003). Työnantajalla on sama oikeus tilanteissa, joissa on tarkoitus hoitaa tehtäviä, joihin pysyväisluonteisesti ja olennaisesti kuuluu alaikäisen kasvatusta, opetusta, hoitoa tai muuta huolenpitoa taikka muuta työskentelyä henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa alaikäisen kanssa eikä niihin osallistu muita henkilöitä (YSTL:n 7 :n 2 mom. 2 kohta). Työnantajalla on oikeus saada ja käyttää tehtävään valittua työnhakijaa sekä työntekijää koskevia luottotietolain (527/2007) 4 luvussa tarkoitettuja henkilöluottotietoja työnhakijan luotettavuuden arvioimiseksi, kun tarkoitus on toimia työtehtävissä, jotka edellyttävät erityistä luotettavuutta ja joiden luonteeseen pääsääntöisesti kuuluu valvomaton työskentely yksityiskodissa (YSTL:n 5 a :n 1 mom. 7 kohta). Erityistä luotettavuutta vaaditaan henkilöiltä, joilla on mahdollisuus päästä kotiin ilman työnantajan valvontaa esimerkiksi avaimilla silloin, kun siellä ei ole ketään kotona tai kysymyksessä on sellainen henkilö, joka ei kykene itse valvomaan työntekijää. Lain soveltamisen piiriin kuuluvat myös tilanteet, joissa työtehtävät edellyttävät yksityiskotiin pääsemistä siten, että kodin haltija on paikalla ja hän voi itse las-

39 kea työntekijän kotiinsa sisään, vaikka hän saattaa olla niin huonossa fyysisessä tai psyykkisessä kunnossa, ettei itse kykene valvomaan työntekijää. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi kotisairaanhoito ja kotipalvelu (HE 19/2008). 39

40 7 Sosiaalihuollon toimintayksiköt ja toimitilat 7.1 Toimintayksiköt ja toimitilat Sosiaalihuollon lainsäädännössä toimintayksikön käsitettä ei ole määritelty, lukuun ottamatta SospaL:a, jossa toimintayksiköllä tarkoitetaan toiminnallista kokonaisuutta, jossa tuotetaan asiakkaalle sosiaalipalveluja. SHL:ssa käytetään termiä toimipaikka, jolla viitataan pääsääntöisesti yksilöityihin ja yhdessä paikassa sijaitseviin fyysisiin tiloihin, joissa palvelut tuotetaan. Useimmiten toiminnallinen kokonaisuus muodostuu toimintayksikön asiakkaista, toimitiloista, toimintavälineistä ja laitteista ja yksikössä työskentelevän henkilöstön antamista palveluista. Valvontaviranomainen voi tarkastaa valvottavan toiminnan sekä toiminnan järjestämisessä käytettävät toimintayksiköt ja toimitilat. Jos asiakasturvallisuus sitä edellyttää, toiminta voidaan määrätä välittömästi keskeytettäväksi taikka toimintayksikön, sen osan tai laitteen käyttö kieltää välittömästi (kts. luku 4.6 Hallinnollinen ohjaus). Hyvä sosiaalihuollon toimeenpano edellyttää, että sosiaalihuoltoa järjestävällä taholla on eri toimintoja varten niihin soveltuvat toimitilat. Kunnalla on oltava riittävät ja asianmukaiset toimitilat ja toimintavälineet sosiaalihuollon toimintoja varten (SHL 11 ). SospaL:ssa tilavaatimuksissa on säädetty eräiltä osin yksityiskohtaisemmin, jonka mukaan yksityisiä sosiaalipalveluja antavan toimintayksikön on oltava terveydellisiltä ja muilta olosuhteiltaan siellä annettavalle hoidolle, kasvatukselle ja muulle huolenpidolle sopiva. Lisäksi toimintayksikössä pitää olla riittävät ja asianmukaiset toimitilat ja varusteet sekä toiminnan edellyttämä henkilöstö. Sosiaalihuollon erityislainsäädännössä on eräissä kohdin tarkentavia säännöksiä niistä vaatimuksista, mitä toimintayksiköltä voidaan edellyttää (esim. LSL:n 58 :ssä). Toimitilojen ja välineiden riittävyys ja asianmukaisuus määräytyvät toimintayksikön tarjoamien palvelujen sekä asiakkaiden terveydentilan ja toimintakyvyn edellyttämän tarpeen mukaan. AsiakasL:n mukaan sosiaalihuollossa työskentelevän henkilöstön toiminta- ja ajattelutavan perustana on oltava ensisijassa asiakkaan tarpeet, toiveet ja odotukset, eikä auttajan ja organisaation sanelemat tarpeet. Toimitilojen arviointia ei suoriteta vain palvelujen järjestäjän yksipuolisesti esittämistä lähtökohdista, jos ne eivät vastaa toimintayksikön asiakkaiden tarpeita (esim. kehitysvammaiset, vanhukset tai lapset ovat asiakasryhmänä usein erityisen suojelun tarpeessa eivätkä aina kykene itse riittävästi ilmaisemaan tahtoaan ja tarpeitaan). 40 Toimintayksikön toiminta-ajatus ja tuotettava palvelu ovat tilasuunnittelun lähtökohtana. Kun tavoitteena on itsenäinen asuminen, on henkilökohtaisten asuntojen suunnittelun lähtökohtana oltava asiakkaan mahdollisuus huolehtia arkeen liittyvistä toiminnoista omassa asunnossa, jolloin yhteisten tilojen merkitys on vähäisempi (kts. palvelukohtaiset valvontaohjelmat). Jos taas toiminta-ajatuksessa korostetaan yhteisöllisyyttä, on yhteisillä tiloilla suurempi merkitys. Tiloissa on tällöin oltava mahdollisuus yhteisiin ruokailuihin ja muuhun yhteisölliseen kanssakäymiseen. Niin asuin- kuin yleisten tilojen tulisi soveltua erilaisiin ja muuttuviin tilanteisiin. Toimitiloilta edellytet-

41 tävät vaatimukset korostuvat ympärivuorokautisia palveluja tuotettaessa. Yksityisten sosiaalipalveluiden tuottajan on liitettävä lupahakemukseen tai toiminnan aloittamista koskevaan ilmoitukseen toiminnassa käytettävien tilojen pohjapiirustus ja käyttösuunnitelma (SospaA:n 1 :n 1 mom. 5 kohta). Tilojen asianmukaisuutta arvioitaessa on otettava huomioon PL:n 10 ja yksityisyyden suojaa koskevat vaatimukset (esim. KHO 2002:75). Pääsääntöisesti tämä tarkoittaa, että asuintilojen pitää olla yhden hengen huoneita (KHO T 3888 Dnro 2145/3/10). Oikeus turvalliseen asumiseen on perusoikeus, joka on lähtökohtana myös asumispalveluiden laadun valvonnassa. Valvontaviranomaisilla on arvioinnissa korostunut valvontaintresseihin (arviointi voi perustua esim. tarkastuskäynnillä tehtyihin havaintoihin, palveluntuottajan toimintasuunnitelmaan sekä muihin selvityksiin). Sillä, miten palvelut sijoitetaan, on oleellinen merkitys asiakkaiden osallisuuden ja tasavertaisuuden toteutumiselle. Toimitiloja suunniteltaessa on huomioitava rakennuspaikka. Rakennuspaikan pitää soveltua myös sellaisten henkilöiden käyttöön, joiden kyky liikkua tai muutoin toimia on rajoittunut. Erityisryhmien asuntojen pitää sijoittua taajamiin palvelujen läheisyyteen (esim. kehitysvammaisten ja vammaisten henkilöiden asunnot ja asuntoryhmät eivät saa sijoittua laitosalueille eivätkä muiden erityisryhmien yhteyteen, vaan asunnot ja asuntoryhmät tulee sijoittaa tavallisen asuntokannan joukkoon). Tavoitteena on, että erityisryhmiin kuuluvien henkilöiden asuminen järjestetään yksilöllisen asumisen periaatteella normaalissa asuinympäristössä. Kaikkien uusien ja peruskorjattavien tilojen on oltava esteettömiä ja täytettävä maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999), -asetuksen (895/1999) sekä rakennusmääräyskokoelmien velvoittavat määräykset. Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan kuntien ei tule itse luoda eikä hyväksyä alueelleen klustereita, erityisryhmille tarkoitettuja asuntokeskittymiä (ns. uuslaitoksia). Asuntokeskittymissä on kyse siitä, että erilaisia tukea/palveluja tarvitsevia ryhmiä kootaan samaan asumiskohteeseen. Näin syntyy eristäviä toimintakulttuureja, jotka heikentävät yksilön toimintakykyä ja syrjäyttävät tavallisesta elämästä. Asuntokeskittymien muodostaminen on erityisryhmien palvelujen normalisaatioperiaatteen vastaista ja valvovat viranomaiset suhtautuvat tällaisiin keskittymiin kielteisesti (esim. Valtioneuvoston periaatepäätöksen toteuttaminen: ohjelma kehitysvammaisten asumisen ja siihen liittyvien palvelujen järjestämiseksi E pdf ). Tilojen asianmukaisuuden arviointiin vaikuttavat myös eri palvelualoille annetut laatu- ja kehittämissuositukset, joissa on otettu kantaa muun muassa asuinhuoneistojen käyttökelpoisuuteen, mitoitukseen, tilaryhmittelyihin, huonetiloihin sekä apu- ja yhteistiloihin (esim. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran Suunnitteluopas Keskeisiä tavoitteita valtion tukemien asuntojen suunnittelulle , Palveluasumisen opas sekä Tietoja tilojen mitoituksesta asunnon arviointimenetelmästä ARVI Tilamitoitusten ja henkilökohtaisten asuntojen ja huoneiden tilamitoituksia on selvennetty palvelukohtaisissa valvontaohjelmissa. Valvontaviranomainen voi toimitilojen 41

42 asianmukaisuutta arvioidessaan ottaa huomioon myös edellä mainitut toimitiloja koskevat suositukset, joilla on osaltaan pyritty ohjeistamaan ja yhdenmukaistamaan lupaharkintaa. 7.2 Turvallisuus Asiakkaiden ja henkilöstön turvallisuus ovat asianmukaisen ja hyvän hoidon sekä palvelun laadun tekijöitä. Riskien arviointi on monialaista asiantuntijayhteistyötä eri viranomaisten ja sidosryhmien, kuten pelastus-, poliisi-, terveydenhuolto-, terveydensuojelu-, työsuojelu-, tuotevalvonta- ja rakennusvalvontaviranomaisten kesken. Hyvällä suunnittelulla varmistetaan asiakkaiden ja henkilöstön turvallisuus. Riskien arvioinnissa on hyvä ottaa huomioon yksikön sisäiset ja ulkoisen uhat (mm. energiahuollon haavoittuvuus ja vesihuoltoon liittyvät ongelmat). Sosiaalihuollon toimintayksikön on täytettävä pelastuslain (379/2011) toiminnolle asettamat vaatimukset. Pelastuslaki sisältää sekä yleisiä että erityisiä säännöksiä velvollisuudesta ehkäistä tulipaloja ja muita onnettomuuksia, velvollisuuden varautua niihin ja rajoittaa onnettomuuksien seurauksia (omatoiminen varautuminen). Pelastuslain noudattamista ja toteutumista valvovat pelastusviranomaiset. SospaL:n 8 :ssä tarkoitettuun lupahakemukseen ja 11 :ssä tarkoitettuun toiminnan aloittamista koskevaan ilmoitukseen on liitettävä pelastussuunnitelma ja poistumisturvallisuusselvitys sekä pelastusviranomaisen lausunto (SospaA:n 1 :n 1 mom. 6 ja 7 kohta). Pelastuslain 15 edellyttää pelastussuunnitelman laatimista muun muassa palvelu- ja tukiasumiseen käytettäviin rakennuksiin ja muihin vastaaviin rakennuksiin, joiden voidaan katsoa olevan poistumisturvallisuuden tai pelastustoiminnan kannalta tavanomaista vaativampia tai joissa henkilöturvallisuudelle aiheutuvan vaaran taikka mahdollisen onnettomuuden aiheuttamien vahinkojen voidaan arvioida olevan vakavat. Pelastussuunnitelman laatimisvelvollisuudesta vastaa rakennuksen haltija, jonka on aina laadittava pelastussuunnitelma yhteistyössä hoitolaitoksen ja palvelu- ja tukiasumisen toiminnanharjoittajan kanssa. Suunnitteluvelvoitteen piiriin kuuluvat kohteet määritellään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Tämän lisäksi, pelastuslain 19 :ssä on nimenomainen säännös poistumisturvallisuusselvityksen laatimisesta asumisyksikön muotoon järjestetyissä palvelu- ja tukiasunnoissa. Toiminnanharjoittajan on etukäteen laadituin selvityksin ja suunnitelmin ja niiden perusteella toteutetuin toimenpitein huolehdittava, että asukkaat ja hoidettavat henkilöt voivat poistua turvallisesti tulipalossa tai muussa vaaratilanteessa itsenäisesti tai avustettuna. 42 Laissa määritellyt kohteet perustuvat pääpiirteissään sosiaalihuoltolain mukaisiin kohteisiin, joissa henkilöiden poistumismahdollisuudet ovat rajoittuneen, heikentyneen tai poikkeavan toimintakyvyn seurauksena tavanomaista huonommat. Henkilöiden rajoittuneella toimintakyvyllä tarkoitetaan myös tilanteita, joissa esim. ovien lukituksilla tai muulla tavalla on rajoitettu tai estetty henkilöiden vapaa poistuminen tiloista. Myös esimerkiksi toimintakyvyn rajoittuminen lääkityksen tms. johdosta esim. yöaikaan on huomioitava, jos se rajoittaa henkilöiden mahdollisuuksia reagoida vaaratilanteisiin ja itsenäiseen poistumiseen. Toiminnanharjoittajana pidetään sitä tahoa, joka

43 tosiasiallisesti huolehtii asumisen järjestämisestä tai ylläpidosta. Poistumisturvallisuusselvityksestä annetaan valtioneuvoston asetus syksyllä Pelastuslain mukaan hoitolaitoksilla, toimintayksiköillä ja palvelu- ja tukiasumisessa toiminnanharjoittajalla on velvollisuus huolehtia siitä, että asunto varustetaan riittävällä määrällä palovaroittimia tai muita laitteita, jotka mahdollisimman aikaisin havaitsevat alkavan tulipalon ja varoittavat asunnossa olevia. Erityisryhmien osalta palovaroittimen on annettava varoitus tarvittaessa muutoinkin kuin äänimerkillä. Hoitolaitoksissa voi joissakin tapauksissa olla kuitenkin tarkoituksenmukaisempaa, että laitteen antama varoitusääni ohjataan tiloihin, joissa henkilökunta sen kuulee ja voi ryhtyä välittömästi toimenpiteisiin hoidettavien varoittamiseksi ja pelastamiseksi. Käytännössä palovaroitinasia tulee esille pelastuslain mukaisen pelastussuunnitelman ja poistumisturvallisuusselvityksen laadinnan yhteydessä. Laki terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista (692/2010) tulee sovellettavaksi potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992) (PotiL:n) 2 :n 4 kohdan, SHL:n 17 :n sekä kehitysvammalain 9 :n toimintayksiköissä, kun terveydenhuollon laitetta käytetään yksikössä ammattimaisesti. Ammattimaisen käyttäjän velvollisuutena on huolehtia käytössään olevien laitteiden toimintakunnosta, käyttöohjeiden saatavuudesta, käyttökoulutuksesta ja tuotteiden jäljitettävyyden varmistamisesta (mm. Valviran määräys 4/2011 Terveydenhuollon laitteesta ja tarvikkeesta tehtävä ammattimaisen käyttäjän vaaratilanneilmoitus Valvontaviranomaiset kiinnittävät turvallisuusnäkökohtiin laaja-alaista huomiota. Mahdollisten tapaturmien ja vahinkojen tapahtumapaikat ja ajankohdat on syytä kirjata ja analysoida yksityiskohtaisesti, jonka jälkeen on ryhdyttävä välittömästi suunnitelmallisiin, asianmukaisiin ja tehokkaisiin toimenpiteisiin vahinkojen ennaltaehkäisemiseksi. Mikäli sama tapahtuma aiheutta vaaran usein, on ryhdyttävä tarvittaviin korjaaviin toimenpiteisiin. Toistuvissa yksittäisen asiakkaan turvallisuutta vaarantavissa tilanteissa on kiinnitettävä erityistä huomiota palvelukokonaisuuteen ja laatuun sekä tarvittaessa arvioitava asiakkaan hoito-, palvelu- tai asiakassuunnitelmaa yhdessä asiakkaan ja muiden asianmukaisten sidosryhmien kanssa. 7.3 Kameravalvonta Sosiaalihuollon toimintayksiköiden oikeutta kameravalvontaan sääntelee rikoslain (531/2000) salakatselua ja -kuuntelua koskevat säännökset, henkilötietolaki (523/1999) ja YSTL:ssä. Pääsääntöisesti kameravalvonta on kiellettyä, ellei se täyttä lain edellyttämiä vaatimuksia. Säännöksillä on tarkoitus turvata ensisijaisesti asiakkaan yksityisyyttä. Kameravalvontaa tulisi käyttää vain perustellusta syystä (kts. palvelukohtainen valvontaohjelma). Rikoslain mukaan salakatselu ja kuuntelu ovat rangaistavia tekoja (rikoslain 24 luku). Salakatselulta suojataan paitsi kotirauhan piiriin kuuluvia alueita, myös esimerkiksi saniteettitiloja, pukeutumistiloja ja muita vastaavia tiloja. Kotirauhan suojaamia paikkoja ovat asunnot ja muut asumiseen tarkoitetut tilat sekä asuintalojen porraskäytävät ja asukkaiden yksityisaluetta olevat pihat niihin välittömästi liittyvine rakennuksineen. 43

44 Sairaaloiden, hoitolaitosten ja palvelutalojen kameravalvonta on pääsääntöisesti sallittua yleisölle avoimissa sisätiloissa. Hoito- ja asukashuoneissa se ei ole sallittua. Asukkaiden yhteisissä tiloissa kameravalvonta on sallittua kuitenkin siten, ettei yleisöltä suljetuissa paikoissa oleskelevan katseleminen ja kuvaaminen kameravalvonnan avulla saa tapahtua oikeudettomasti ja tarkkailtavan yksityisyyttä loukaten. Kameravalvonta ei ole oikeudetonta, kun siihen on saatu tarkkailtavan suostumus tai kun kotirauhan tai julkisrauhan suojaamassa paikassa teknisesti tarkkaillaan oikeudettomasti paikassa oleskelevaa. Vaikka kameravalvonta ei olisikaan salakatselua, sen on joka tapauksessa täytettävä myös henkilötietolain tai muun lainsäädännön vaatimukset, jos henkilö on siitä tunnistettavissa (tunnistettavasta kuvamateriaalista syntyy henkilötietolain mukainen henkilörekisteri). Henkilötietolaki edellyttää, että missä tahansa paikassa tapahtuvan kameravalvonnan on oltava rekisterinpitäjän toiminnan kannalta asiallisesti perusteltu. Määritellystä käyttötarkoituksesta pitää ilmetä, minkälaisten rekisterinpitäjälle kuuluvien tehtävien suorittamiseksi kameravalvonta on tarpeen. Kuvaaminen on siis mahdollista vain kun se yleisesti arvioidaan olevan välttämätöntä etukäteen määriteltyyn rekisterinpitäjälle kuuluvan tehtävän suorittamiseksi. Kuvaamisella kerättävien tietojen on rajoituttava vain edellä mainitulla tavalla määriteltyjen tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin henkilötietoihin. Tallentavien kameravalvontajärjestelmien käytöstä on tiedotettava avoimesti, ja rekisterinpitäjän on pidettävä rekisteriseloste aina saatavilla. Kameravalvonnalla ei tule koskaan korvata muita asianmukaisia palvelun edellyttämiä toimenpiteitä (esim. henkilökunnan mitoitus ja pätevyys). Jos kameravalvontatehtävä ulkoistetaan, vastaa toimeksiantaja myös toimeksi saaneen toimintojen laillisuudesta. 44

45 8 Asiakirjahallinta ja dokumentointi sosiaalihuollossa 8.1 Yleiset säännökset Yksityiselämän perusoikeudellisesta suojasta on säädetty PL:n 10 :ssä. Sen mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilöä koskevien tietojen hallinnasta ja käsittelystä säädellään henkilötietolaissa (523/1999), laissa viranomaistoiminnan julkisuudesta (621/1999) ja sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköistä käsittelyä koskevassa laissa (159/2007). Henkilötietolaki edellyttää, että henkilötietoja käsitellään laillisesti, huolellisuutta ja hyvää tietojenkäsittelytapaa noudattaen ja siten, ettei rekisteröidyn yksityiselämän suojaa tai muita yksityisyyden suojan turvaavia perusoikeuksia rajoiteta ilman laissa säädettyä perustetta. Henkilötietolain perusteella lain yleinen ohjaus, neuvonta ja valvonta kuuluvat tietosuojavaltuutetulle ( Henkilötietolain tarkoituksena on muun ohella varmistaa, että henkilöä koskevassa tosiasiallisessa toiminnassa ja päätöksenteossa käytetään vain sellaisia tietoja, jotka kussakin tehtävässä ovat tarpeellisia ja virheettömiä. Kerättävien ja talletettavien tietojen lainmukaisuutta arvioidaan henkilötietolain 6 :n mukaisesti käsiteltävien henkilötietojen käyttötarkoituksen perusteella. Henkilötietojen käyttötarkoitus pitää määritellä siten, että siitä ilmenee, millaisten rekisterinpitäjän tehtävien hoitamiseksi tietoja käsitellään. Käyttötarkoitussidonnaisuudella tarkoitetaan sitä, että esimerkiksi asiakkaan toimeentulotuen myöntämisharkintaa varten kerättyjä tietoja ei saa käyttää muuhun tarkoitukseen ilman asiakkaan suostumusta tai lainsäädännöstä johtuvaa perustetta. AsiakasL sisältää yleiset säännökset sosiaalihuollon asiakirjojen salassapidosta, vaitiolovelvollisuudesta, salassa pidettävien tietojen luovuttamisesta, käsittelystä, säilytyksestä, asiakkaiden oikeuksista ja velvollisuuksista, asiakkaiden informoinnista ja tietojen hankkimisesta ulkopuolisilta. Asiakirjalla tarkoitetaan viranomaisen tai yksityisen järjestämään sosiaalihuoltoon liittyvää asiakirjaa, joka sisältää asiakasta tai muuta yksityistä henkilöä koskevia tietoja. Asiakirjan tekninen määrittely vastaa viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain asiakirjakäsitettä. Sosiaalihuollon henkilötietojen käsittelyyn vaikuttavia erityissäännöksiä on myös muun muassa SHL:ssa, LSL:ssa, toimeentulotuesta annetussa laissa, kehitysvammalaissa, päihdehuoltolaissa sekä AsiakasmaksuL:ssa (tietosuojavaltuutetun oppaat henkilötietolaista sekä asiakastietojen käsittelystä Rekisterinpitäjä Henkilötietolain 3 :n 4 kohdan mukaan rekisterinpitäjällä tarkoitetaan yhtä tai useampaa henkilöä, yhteisöä, laitosta tai säätiötä, jonka käyttöä varten henkilörekisteri perustetaan ja jolla on oikeus määrätä henkilörekisterin käytöstä tai jonka tehtäväksi rekisterinpito on lailla säädetty. Rekisterinpitäjän määrittely on tärkeää, koska sen perusteella määräytyy muun muassa 45

46 asiakastietoja koskeva määräysvalta niiden luovutuksessa, korjaamisessa ja arkistoinnissa. Kun kyse on kunnan sosiaalihuollon viranomaisen omasta toiminnasta, asiakastiedoista vastaava rekisterinpitäjä on kunnan sosiaalihuollosta vastaava monijäseninen toimielin. Kunnan toiminnassa sosiaalihuollon rekistereitä muodostuu palveluja ja etuuksia koskevien lakien perusteella eri käyttötarkoituksen mukaisesti. Tiettyä tehtävää varten perustettuun henkilörekisteriin kuuluvat kaikki tiedot, joita kyseisessä tehtävässä kerätään ja käsitellään, vaikka tiedot olisivat eri henkilöiden hallussa. Julkisuuslain 5 :n 2 momentin mukaan viranomaisen laatimana pidetään myös asiakirjaa, joka on laadittu viranomaisen antaman toimeksiannon johdosta. Julkisuuslain säätämiseen johtaneen esityksen (HE 30/1998) mukaan viranomaisen toimeksiantotehtävää varten annetut asiakirjat ovat laissa tarkoitettuja asiakirjoja, vaikka ne ovatkin toimeksiantotehtävää suorittavan hallussa. Sääntelyn tarkoituksena on varmistaa ennen muuta se, ettei ostopalvelujen lisääntynyt käyttö hallinnossa johtaisi julkisuusperiaatteen soveltamisalan kaventumiseen. Puhtaasti yksityisissä sosiaalipalveluissa palveluntuottaja on itse rekisterinpitäjä asiakkaan kanssa tehdyn sopimuksen perusteella. Oikeudesta henkilötietojen käsittelyyn ja rekisterinpitoon sovitaan sopimussuhteen solmimisen yhteydessä. Rekisterinpitäjän on laadittava henkilörekisteristä rekisteriseloste, pidettävä se jokaisen saatavilla sekä informoitava asiakasta ( Malli sosiaalihuollon asiakkaiden informoinnista ). Rekisteriseloste on pidettävä jokaisen saatavilla. Rekisteröidyllä on oikeus tarkastaa salassapitosäännösten estämättä häntä koskevat tiedot. Tarkastusoikeuden toteuttamisesta on tarkemmat säännökset henkilötietolain 6 luvussa. Yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajan on ilmoitettava lupaa hakiessaan tai tehdessään kunnalle ilmoituksen toiminnastaan asiakaskirjojen säilyttämispaikka, selvitys asiakasrekisteripidon keskeisistä periaatteista ja rekisteripidosta vastaava henkilö sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain (159/2007) 20 :n momentissa tarkoitettu tietosuojavastaava (SospaL:n 8 :n 2 momentti 9 kohta). Julkisuuslakiin perustuva hyvä tiedonhallintatapa edellyttää muun muassa, että tietojen käsittelyn kaikki vaiheet on suunniteltu. Viranomaisella on oltava arkistolain mukainen arkistonmuodostussuunnitelma. Arkistolain (831/1994) 8 :n 2 momentin mukaan kansallisarkisto määrää, mitkä asiakirjat säilytetään pysyvästi. Sosiaalihuollossa ei toistaiseksi ole olemassa yhtenäisiä määräyksiä asiakirjojen säilytysajoista. Rekisterinpitäjän on itse määriteltävä, miten pitkään eri tietoja ja asiakirjoja tarvitaan toiminnan tarpeisiin ja mikä on niiden säilytysaika. Säilytysajan päätyttyä tiedot on hävitettävä asianmukaisesti. Yksityisten sosiaalipalveluiden asiakirjojen säilyttämisajoista ei ole olemassa säännöksiä. Henkilötietolain mukaan asiakastietoja saa säilyttää niin kauan kuin asiakassuhde kestää. Asiakassuhteen päättymisen jälkeen asiakastietojen säilyttämiselle täytyy löytyä laillinen peruste (esim. lainsäännös tai asiakkaan suostumus). 46

47 8.3 Potilastietojen käsittely sosiaalihuollossa Potilasasiakirjoista on säädetty STM:n potilasasiakirjoja koskevassa asetuksessa (298/2009). Asetusta sovelletaan, kun terveydenhuollon ammattihenkilö antaa terveyden- ja sairaanhoitoa riippumatta siitä, kenen palveluksessa ammattihenkilö on tai harjoittaako hän ammattiaan itsenäisesti. Potilasasiakirjarekisteristä ja potilastietojen käsittelystä on lisäksi säännökset terveydenhuoltolain (1326/2010) 9 :ssä ja PotiL:n 12 :ssä ja 13 :ssä. Potilasasiakirjoilla tarkoitetaan potilaan hoidon järjestämisessä ja toteuttamisessa käytettäviä, laadittuja tai saapuneita asiakirjoja taikka teknisiä tallenteita, jotka sisältävät hänen terveydentilaansa koskevia tai muita henkilökohtaisia tietoja. Jos terveydenhuollon ammattihenkilön työtehtävät ovat luonteeltaan sosiaalihuoltoa, eikä edellä tarkoitettua terveyden- ja sairaanhoitoa, asiakirjamerkinnät ovat sosiaalihuollon asiakastietoja. Palveluntuottajan on tiedostettava sosiaalihuollon asiakastietojen ja potilastietojen erot, koska niitä säätelevät eri salassapito-, tietojen luovutus- ja säilytysaikasäännökset. Potilastiedot on säilytettävä erillään sosiaalihuollon asiakastiedoista, lukuun ottamatta tilanteita, joissa asiakas- ja potilastiedoilla on yhteinen käyttötarkoitus (esim. sosiaalihuollon rekisteri kehitysvammahuollossa) (Tietosuojavaltuutetun kannanoton Dnro 1773/49/ Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut ohjeen terveydenhuoltolain 9 :n ja asiakastietolain muutosten toteuttamiseksi ( ita). Vanhusten yhdistettyä kotihoitoa säätelevä laki sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta (1314/2010) mahdollistaa eri toimintojen yhdistämisen (esim. sosiaalihuoltoon kuuluva kotipalvelu ja terveydenhuoltoon kuuluva kotisairaanhoito yhdistetään kotihoidoksi). Toiminnallinen yhdistäminen ei oikeuta saamaan rekisteritietoja toisesta rekisteristä ilman asiakkaan suostumusta tai lainsäädännöstä johtuvaa perustetta. Tällöinkin yhdistämisen pitää olla toiminnallisesti perusteltua ja käytettävistä tiedoista on ilmettävä, kuuluvatko ne kotipalvelurekisteriin vai terveydenhuoltolain mukaiseen potilasrekisteriin vai molempiin. Mikäli tiedoista muodostetaan kokonaan uusi yhdistetyn kotihoidon rekisteri, pitää talletetuista tiedoista ilmetä, mitkä tiedot ovat sosiaalihuollon asiakastietoja ja mitkä potilastietoja. Kokeilu on tarkoitus vakinaistaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä, valvontaa ja rakenteita koskevan lainsäädännön valmistelun yhteydessä. 47

48 9 Sosiaali- ja terveydenhuollon rajapinnat 48 Sosiaali- ja terveydenhuolto muodostavat oman hallinnonalansa monessa kunnassa ja ovat palveluina usein hyvin lähellä toisiansa. Kumpaakin toimintaa säätelee oma lainsäädäntönsä, mikä on tarpeen ottaen huomioon työn organisointi ja tehtävänjako. Lainsäädännöllisistä eroista huolimatta, sosiaalihuollon ja kansanterveystyön yhdentyvät tavoitteet ja eräät toiminnot ovat rinnakkaisia ja toisiaan täydentäviä. Hyvinvointipalveluissa on lisääntynyt tarve moniammatilliseen työskentelytapaan. Henkilön fyysisellä ja psyykkisellä toimintakyvyllä on yhteys sosiaaliseen hyvinvointiin ja päinvastoin. Uusi terveydenhuoltolaki edellyttää kunnan perusterveydenhuollon ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän olemaan yhteistyössä sosiaalihuollon kanssa sen mukaan, kuin tehtävien asianmukainen hoitaminen sekä potilaan hoito ja sosiaali- ja terveyspalveluiden tarve vaativat (THL:n 32 ). Toimijoiden välinen yhteistyö ja toiminnan kehittäminen on tärkeää erityisesti perusterveydenhuollossa, sosiaalityössä sekä mielenterveys- ja päihdetyössä (HE 90/2010 vp). Valviran ja aluehallintovirastojen mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon periaatteellisena rajanvetona tulisi pitää eri lähtökohdista määräytyvää tarveperustetta. Henkilön tulisi olla terveydenhuollon palvelujen piirissä silloin, kun hän on lääketieteellisesti arvioiden tilansa vuoksi terveyden- ja sairaanhoidon tarpeessa. Henkilön sijoittuminen sosiaalihuollon palveluihin perustuu sosiaalihuoltolaissa tai sosiaalihuoltoa koskevissa erityislaissa säädetyin edellytyksin arvioituun palvelun tai tuen tarpeeseen ja palvelun myöntämiskriteereihin. Tarveperusteet eivät aina ole toisiaan poissulkevia, joten sosiaalihuollon toimintayksikön toiminnoista osa voidaan luonnehtia varsinaiseksi terveyden- ja sairaanhoidoksi, joka arvioidaan ja valvotaan terveydenhuollon lainsäädäntöä soveltaen. Sillä seikalla, onko kyse sosiaali- vai terveydenhuollonpalvelusta, on merkitystä valvontaviranomaisten työssä. Terveydenhuollon ammattihenkilöitä säätelevä oma lainsäädäntö sisältää muun muassa ammattieettisiä velvollisuuksia ja erillisen valvontajärjestelmän. Rajanveto vaikuttaa sovellettavaan lainsäädäntöön. Esimerkiksi sosiaalihuollon toimintayksikössä työskentelevän terveydenhuollon ammattihenkilön suorittamia varsinaisia hoitotoimenpiteitä arvioidaan terveydenhuollon lainsäädännön perusteella ja mahdolliset rekisteröitävät seuraamukset merkitään terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin. Mikäli ammattihenkilön toiminnassa on kyse muusta kuin terveyden- ja sairaanhoidosta, toimintaa arvioidaan sosiaalihuollon lainsäädännön perusteella. Rajanvetoa voi kuvata myös sillä perusteella, arvioidaanko toimintaa henkilön varsinaisen ammatillisen toiminnan vai organisatorisen aseman perusteella. Esimerkiksi sosiaalihuollon toimintayksikössä vastuuhenkilönä työskentelevän terveydenhuollon ammattihenkilön toimintaa valvotaan ja arvioidaan AmhaL:n perusteella silloin, kun kyse on hänen itse suorittamistaan varsinaisista terveyden- ja sairaanhoidon toimenpiteistä ja sosiaalihuollon lainsäädännön perusteella silloin, kun on kyse toiminnasta organi-

49 satorisen aseman perusteella. Edellä sanotusta huolimatta kaikki terveydenhuollon ammattihenkilöt ovat velvollisia noudattamaan ammattitoiminnassa AmhaL:n 3 luvun mukaisia yleisiä ammatillisia velvollisuuksia. Tilanteissa, joissa terveydenhuollon ammattihenkilö työskentelee sosiaalipalveluissa muissa kuin henkilön asiakkaiden terveyden- tai sairaanhoitoon liittyvissä tehtävissä, toiminta ei ole PotiL:ssa säädettyä terveyden- ja sairaanhoitoa (EOA 3510/4/05). Sosiaalihuollon luonnetta ei muuta se, kuka palvelun käytännössä toteuttaa. Selvästi sosiaalihuoltoon kuuluvia tehtäviä ovat palvelusta riippuen esim. viriketoiminta ja muu omatoimisuuteen, elämäntapoihin ja elämäntilanteen hallintaan, yhteiskuntaan sopeutumiseen tai päihteettömyyteen, perhe- ja ihmissuhteisiin sekä kasvatukseen liittyvä tukeminen ja ohjaus, palvelujärjestelmää koskeva ohjaus- ja neuvonta, ulkoilussa, ruokailussa ja henkilökohtaisessa hygieniassa avustaminen sekä muut päivittäiset sosiaalista toimintakykyä ylläpitävät toiminnot. Kunnalla on kokonaisvastuu asukkaittensa terveydenhuollosta. Myös sosiaalihuollon toimintayksikön asiakkaat ovat lähtökohtaisesti kunnan julkisen terveydenhuollon vastuulla. Yksityisistä terveydenhuollon palveluista on säädetty laissa yksityisistä terveydenhuollosta (152/1990). Kansanterveyslaissa (66/1972) ja erikoissairaanhoitolaissa (1062/1989) säädetyn kunnan järjestämisvastuuseen kuuluvasta terveydenhuollon toteuttamisesta ja sisällöstä on säädetty THL:ssä. Kunnallisen terveydenhuollon laadunhallinnasta ja potilasturvallisuuden toimeenpanosuunnitelmasta on säädetty THL:ssä. Suunnitelman sisällöstä on annettu yksityiskohtaisemmat ohjeet Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa (341/2011). 9.1 Terveydenhuollon ammattihenkilöt Terveydenhuollon ammattihenkilöistä on säädetty AmhaL:ssa. THL:n 3 ja 24 määrittelevät terveyden- ja sairaanhoidon. Terveydenhuollon ammattihenkilön oikeudellinen asema ja vastuut ovat riippuvaisia työtehtävistä (terveydenhuollon ammattihenkilön esim. sosiaalihuollon toimintayksiköissä antama terveyden- tai sairaanhoito kuuluu PotilasL:n soveltamisalaan (HE 185/1991)). Terveydenhuollon ammattihenkilön toimiessa muissa, kuin koulutustaan vastaavissa hoito- ja hoivatehtävissä, ei toiminta tältä osin ole terveyden- ja sairaanhoitoa (kts. luku 9 Sosiaali- ja terveydenhuollon rajapinnat). Sosiaalihuollon luonnetta ei muuta se, kuka palvelun käytännössä toteuttaa. On kuitenkin huomioitava, että STM:n potilasasiakirja-asetuksen 1 :ää sovelletaan terveydenhuollon ammattihenkilöön riippumatta siitä, kenen palveluksessa hän on, silloin kun hän toteuttaa terveyden- tai sairaanhoidon tehtäviä. Terveydenhuollon ammattihenkilöiden asianmukaisella rekrytointiprosessilla voidaan ennaltaehkäistä ja minimoida henkilökunnan mahdollisia väärinkäytöksiä sekä epäasiallista toimintaa. Rekrytointiprosessin asianmukaisuuden varmistaminen tulisi sisällyttää myös omavalvontaan. Valvira ja aluehallintovirastot ohjaavat ja valvovat terveydenhuollon ammattihenkilöitä. Valvira ylläpitää terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriä valvontatehtävien hoitamiseksi (terveydenhuollon ammattihenkilöiden julkinen tietopalvelu, JulkiTerhikki Tietopalvelusta voi tarkistaa terveydenhuollon ammattihenkilön ammattipätevyyden. Valviralla on oikeus ryhtyä laissa edellytettyihin toimenpiteisiin, jos terveydenhuollon ammattihenkilön arvioidaan perustellusta aiheesta olevan kykene- 49

50 mätön toimimaan ammatissa, tai on toiminut muutoin virheellisesti tai säädösten vastaisesti ammattia harjoittamalla. 50

51 10 Luettelo Valviran sosiaalihuollon ohjeista Vanhusten ravitsemus ympärivuorokautisessa hoidossa, Pitkäaikaispotilaasta laadittava seurantayhteenveto potilasasiakirjoihin, ohje 8/ Dnro 5086/ /2011 Valviran selvitys vanhusten ympärivuorokautisen sosiaalihuollon palveluista, Vanhusten ravitsemus ja ruokailurytmi, ohje 3/ Dnro 1882/ /2010 Toimeentulotuen käsittelyaikojen noudattaminen Dnro 3231/ /2010 Sosiaalihuollon päihdehuoltoyksiköiden henkilöstö, ohje 9/ Dnro 3801/ /2010 Muistutusmenettelyn käyttö sosiaalipalveluissa, ohje 8/ Dnro 4476/ /2010 Lastensuojelulain määräaikojen noudattaminen, ohje 7/ Dnro 4579/ /2010 Tupakkalain muutos lastensuojelulaitoksissa, ohje 6/ Dnro 8973/ /2010 Terveydensuojelulain 13 :n mukaisen ilmoitusmenettelyn soveltamisohje, Sosiaalialan laitokset ja huoneistot, oppaita 3:

52 Lähteet Virallislähteet Eduskunnan tarkastusvaliokunnan mietintö 5/2008 vp - Informaatio-ohjauksen toimivuus sosiaali- ja terveydenhuollossa Eduskunnan perustuslakivaliokunnan mietintö 25/1994 vp hallituksen esityksestä perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta Hallituksen esitys Eduskunnalle terveydenhuoltolaiksi sekä laeiksi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain muuttamiseksi sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamiseksi 90/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle 302/2010 vp yksityisiä sosiaalipalveluja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi Hallituksen esitys Eduskunnalle 137/2010 vp laiksi lastensuojelulain muuttamisesta Hallituksen esitys Eduskunnalle 72/2002 vp hallintolaiksi Hallituksen esitys Eduskunnalle 131/2008 vp laiksi Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Hallituksen esitys Eduskunnalle 235/2006 vp laeiksi kansanterveyslain 6 :n, sosiaalihuoltolain 6 :n ja lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 16 :n väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain kumoamisesta Hallituksen esitys Eduskunnalle 19/2008 vp laeiksi yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain muuttamisesta ja henkilötietolain muuttamisesta annetun lain voimaantulo säännöksen 2 momentin kuvaamisesta Hallituksen esitys Eduskunnalle 162/2003 laiksi yksityisyyden suojasta työelämässä ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Hallituksen esitys Eduskunnalle 1/1998 vp Suomen perustuslaiksi Hallituksen esitys Eduskunnalle 309/1993 vp perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta Hallituksen esitys Eduskunnalle 185/1991 vp laiksi potilaan asemasta ja oikeuksista Suositukset, oppaat ja selvitykset Kuluttajavirasto - Ajankohtaista kuluttajaoikeudesta 4/2009 Oikeusturvan todellisuus Korkein hallinto-oikeus - Pyramiditutkimus hallintolainkäytön vaikuttavuudesta, 2009 Kuntaliitto - Sosiaali- ja terveyspalveluiden hankinta ostopalveluna, 2007 Oikeusministeriön julkaisu 2009/4 Julkisen hyvinvointipalvelun asiakkaan asema, kuluttajaoikeudellinen selvitys 52

53 Oikeusministeriön julkaisu 57/2010 Terveydenhuollon ammattihenkilöiden rikostaustojen selvittäminen Sisäasianministeriön julkaisu 39/ Lääninhallitusten suorittaman informaatio-ohjauksen tehostaminen ja peruspalvelujen arvioinnin hyödyntämisen parantaminen Sisäasianministeriön julkaisu 40/ Lääninhallitusten kantelu- ja oikeusturva-asioiden käsittelyn ja informaatio-ohjauksen tehostamista suunnittelevan työryhmän loppuraportti Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2007:18, Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimukset valtio-, kunta- ja yksityissektorilla Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2007:14, Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön tehtävärakennesuositus Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2006:6, Sosiaalihuollon täydennyskoulutussuositus Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistioita 1998:17 Yksityisten sosiaalipalvelujen toimintaedellytyksiä pohtinut työryhmä Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2001:11, Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistioita 2002:8 Selvitys sosiaali- ja terveyspalvelujen ohjauksesta ja valvonnasta Sosiaali- ja terveysministeriö Uhkasakon asettaminen kunnan valtionosuustehtävän toteuttamiseksi sosiaali- ja terveydenhuollossa Stakes Tällä lailla sosiaaliturvaa Sosiaaliturvan saamisedellytyksistä ja takeista Tietosuojavaltuutetun oppaat: Henkilötietolaki ja asiakastietojen käsittely kunnallisessa ja yksityisessä sosiaalihuollossa Turva-alan yrittäjät ry: Tietosuoja ja tekniset valvontajärjestelmät 2005 Kirjallisuus Uotinen, Sami Palveluseteli, 2009 Tuori, Kaarlo - Kotkas, Tuomas Sosiaalioikeus, 2008 Räty, Tapio Lastensuojelulaki Käytäntö ja soveltaminen, 2009 Räty, Tapio Vammaispalvelut, 2010 Ojala, Aimo - Vataja, Pentti - Vintturi, Aulis Kansanterveystyö, 1972 Ryynänen, Aimo Kunnat valtion valvonnassa, 2004 Narikka, Jouko (toim.) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lainsäädäntö käytännössä, 2006 Scheinin, Martin - Tuori, Kaarlo Viljanen, Veli-Pekka ym. Perusoikeudet, 1999 Sutela, Marja Ulkoistamisen oikeudelliset reunaehdot,

54 Lyhenteet AmhaL Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettu laki (559/1994) AsiakasL Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000) AsiakasmaksuL Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992) SospaL Laki yksityisistä sosiaalipalveluista (922/2011) SospaA EOA HAO Hintamerkintäasetus Sosiaali- ja terveysministeriön asetus yksityisistä sosiaalipalveluista (1053/2011) Eduskunnan oikeusasiamies Hallinto-oikeus Asetus kulutushyödykkeiden hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa (1359/1999) Kehitysvammalaki Laki kehitysvammaisten erityishuollosta (519/1977) Kelpoisuuslaki KHO Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (272/2005) Korkein hallinto-oikeus LSL Lastensuojelulaki (417/2007) PL Suomen perustuslaki (731/1999) PotiL Laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) SHL Sosiaalihuoltolaki (710/1982) STM Sosiaali- ja terveysministeriö THL Terveydenhuoltolaki (1326/2010) YSTL Laki yksityisyyden suojasta työelämässä (759/2004) Valvira Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Vammaispalvelulaki Laki vammaisten henkilöiden palveluista ja tukitoimista (380/1987) 54

55 PL Helsinki Lintulahdenkuja 4, Helsinki Puhelin Faksi Sähköposti: kirjaamo(at)valvira.fi 55