Juliste. KURSSI Copyright Jörgen Kari 1999
|
|
- Liisa Juusonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Juliste. KURSSI
2 Juliste. Juliste: julkiseen tilaan tarkoitettu, idealtaan iskevä kaupallinen, yhteiskunnallinen, poliittinen tai tiedottava mainos tai ilmoitus. Julistetaiteen kehittymisen mahdollisti 1798 keksitty kivipaino, litografia. Julistetaiteen uranuurtajia 1800-luvulla olivat mm. ranskalaiset Jules Che ret ja Henri de Toulouse-Lautrec. Nykyistä merkittävää julistetaidetta tehdään paitsi Puolassa ja Japanissa myös Ranskassa, Sveitsissä ja Saksan liittotasavallassa. Ensimmäisiä suom. julistesuunnittelijoita oli Akseli Gallen- Kallela, muita mm. Topi Vikstedt, Erik Bruun, Jukka Veistola, Kyösti Varis ja Kari Piippo. WSOY Facta 1996 a)
3 Juliste. Juliste:» Juliste, ransk. Afliche, engi. Poster, saks. Piakat, mainonnan ja propagandan käyttöön tarkoitettu, tyyliltään iskevä ja nyk. yl. suurikokoinen painotuote.» (Facta 4, 1975, paista 227. Porvoo.) Juliste-sanaa on ensi kerran käyttänyt nimimerkki A.L. Suomen Kuvalehdessä vuonna 1918 puhuessaan amerikkalaisista julisteista. Seuraavan kerran juliste on ollut vuonna 1920 Cannelinin ruotsalaissuomalaisen sanakirjan 2. painoksessa korvaamassa piakaattisanaa, selvittää kielitoimisto. Vuosina Suomen Kuvalehti puhuu usein vaalijulistuksista, esim. vuonna 1923 s Kielitoimiston mukaan juliste-sana tuli yleisemmin käyttöön plakaatti-sanan tilalle luvulla esim. Helsingin Sanomissa. (Tarja Leinon tutkimusten mukaan.) a) Lähde: PLACATISTA JULISTEEKSI Helmiriitta Honkanen OTAVA 1983 ISBN
4 hyvä Juliste. Hyvä juliste on visuaalinen shokki! Kyösti Varis Suomi Hyvä juliste on yksinkertainen ja vangitsee katseen. Se pysäyttää ja herättää mielenkiinnon ja halun koskettaa julistetta. Se voi tehdä onnelliseksi ja tuottaa mielihyvää. Hyvästä julisteesta välittyy huumori ja syvällinen sanoma. Sen arvo ei vähennypitkänkään tarkastelun aikana. Takashi Akijama Japani Hyvä juliste on ahaa- elämys, visuaalinen tapahtuma. Se on vahva kuvallinen väittämä ja yllätys. Hyvä juliste ei tyydy tuttuun, normaalisti kaksi sekunttia kestävään tarkasteluaikaan, vaan kestää katselun. Ralph Schraivogel Sveitsi On vaikea määritellä lyhyesti mikä on hyvä juliste. -Mutta voin kertoa välittömästi, kun näen sellaisen. Jukka Veistola Suomi Hyvä juliste sisältävät tekijän, joka tarkasti materialisoi visualisen sanoman. Ne ovat aitoja, sisältävät tehoa, huumoria ja salaperäisyyttä ja ne vaikuttavat katsojaan sisäisellä voimallaan. Keizo Matsui Japani Hyvä juliste on puoleensavetävä, luova, tehokas ja yksinkertainen. Helmut Langer Saksa
5 Julistesuunnittelu. Hyvästäkin ideasta saa huonon julisteen. Mainos, jota ei huomata, on huono mainos. Näin on vaikka luova idea olisi kotoisin itse taivaasta. Julisteen on hyvä toimia julisteen tavoin. On muutamia peukalosääntöjä, joita sokeastikin noudattamalla hyvästä ideasta saa kohtuullisen julisteen (mainoksen). Ja luovasti soveltamalla vallan eriomaisen. Kokeile riittäisikö pelkkä teksti. Kaikki, mikä ei tuo ideaan lisää ideaa, on turhaa. Rauhoita aiheen tausta. Jos jostakin syystä ajattelit toimia toisin, voit kuitenkin ainakin kokeilla rauhoittamista. Kokeile voimakasta rajausta. Voit yllättyä itsekin. Kokeile riittäisikö pelkkä kuva. Julisteessa kolme sanaa on hyvä. Viisi sanaa menettelee. Kuusi sanaa on itsensä huijaamista Mieti huolella tekstityyppi, koko, välistys ja vahvuus. Nerolla on varaa pragmaattisuuteen (pragmatiikka = perehtyneisyys, asiantuntemus, taito.) Versaali teksti ei muodosta kirjainkuvaa, se joudutaan lukemaan. Gemena hahmotetaan, mikä on nopeaa. Hyvä juliste toimii nopeasti. Hyödynnä kontrasteja sekä itse julisteessa että julisteen ja ympäristön välillä. Kiteytä! Kiteytä vielä enemmän. Lehti-ilmoitus ei ole juliste. TV- mainoksesta ei tule julistetta. Kiteytyneestä oivalluksesta tulee. Lähde: MAXIMEDIA / Julistesuunnittelu ja apuvälineet.
6 Julisteen tarkennettu tavoite. Tarkista onko? julisteelle asetettu selkeä (erillinen) tavoite onko suunniteltu tavoitteen mukaisesti suunniteltu julisteeksi huomio herätetty viestitetty vain yksi idea annettu oivaltamisen ilo keskitetty oleelliseen sanoma kiteytetty toteutus pelkistetty brandin hengen mukaista mainontaa idealla / toteutuksella pidempiaikaista elämää Onko seuraavat kriteerit huomioitu toteutuksessa katseluetäisyys julisteen koko väri- ja valoarvokontrasti aiheen tausta rauhallinen / selkeä toimivuus ympäristössä tekstityypit oikein Lähde: MAXIMEDIA / Julistesuunnittelu ja apuvälineet.
7 Graafinen SUUNNITTELU? Graafinen suunnittelu on painotuotteen toteutumisen edellytys. Sen tehtävänä on antaa ajatukselle hahmo, tehdä abstrakti konkreettiseksi. Lähde: Painouotteen suunnittelu K Lyytikäinen H Riikonen 1995 ISBN
8 Typo grafia Typografia muodostaa lehden painoasun perustan. Se antaa taittajalle työkalut, joilla sivut rakennetaan. Se on myös olennainen osa luotaessa julkaisulle tunnistettavaa identtiteettiä. Typografian päätarkoitus on viestin välittäminen, ja sen se tekee erityisesti helpottamalla lukemista.typografialla myös luodaan kontrasteja sivulle, jotta lukijan on helppo löytää ja valita se, mitä hän haluaa vastaanottaa. Lähde: Sanomalehden ulkoasuopas 1998 / Tapani Huovila Hannu Pulkkinen Matti Taipale /ISBN
9 Väriä ja vastakohtia SYKSYN MUOTI yllättää Typografia ja taitto rakentuu vastakohtien hyödyntämiselle. Tässä esimerkissä on käytetty hyväksi ainakin seitsemää vastakohtaa: laiha-lihava, groteski-antikva, versali-gemena, pystykirjain- kursiivi, harmaa-täysimusta, väri-mustavalkoinen ja pieni-suuri. Lähde: Sanomalehden ulkoasuopas 1998 / Tapani Huovila Hannu Pulkkinen Matti Taipale /ISBN
10 VÄRIN VAIKUTUSTAVAT värikontrasti vaalean ja tumman kontrasti kylmän ja lämpimän kontrasti vastavärien kontrasti simultaanikontrasti taitettujen värien kontrasti suuren ja pienen pinnan kontrasti Väriympyrästä on helppo löytää kullekin värille vastaväri eli komplementtiväri, sillä ne sijaitsevat toisiaan vastapäätä ympyrän keskellä. Lähde: Sanomalehden ulkoasuopas 1998 / Tapani Huovila Hannu Pulkkinen Matti Taipale /ISBN
11 LT AV LV LT AV LV Kirjainparivälistys tulee tarkistaa suurikokoisessa tekstissä! Tasausharvennus VERSAALI = ISOTKIRJAIMET VERSAALI TEKSTIÄ PITÄÄ LUKEMALLA LUKEA KOSKA KIRJAIMET EIVÄT MUODOSTA SANAKUVIA: Gemena = pikkukirjaimet gemena teksti on helpompi ja nopeampi lukea koska kirjaimet muodostavat sanakuvia
12 Musta Keltainen Luettavuudelta paras värikontrasti!
13 BRANDI BRANDI = tuotemerkki BRAND IMAGE = tuotekuva, tuotehahmo
14 Tehtävä Jörgen Kari Heltech /painoviestintä Helsingin Tekniikan Alan Oppilaitos Käpylän yksikkö - Vastaa tehtävän kysymyksiin. - Suunnittele juliste - Palauta tämä tehtävä nimelläsi varustettuna, kussin ohjaajalle. Opiskelijan kurssiarviointi perustuu osittain tämän tehtävän tulokseen. Juliste? 1. Mikä on juliste? Mainitse kolme tunnettua suomalaista julistesuunnittelijaa Mainitse viisi asiaa joita julistesuunnittelussa tulee huomioida Mitä tarkoitetaan typografialla? Mikä on punaisen vastaväri? Mainitse neljä painomenetelmää joita on käytetty julistepainatuksessa Miksi pienillä kirjaimilla kirjoitettu teksti on helpompi lukea kuin isoilla kirjaimilla kirjoitettu teksti? 8. Mikä juliste on englanniksi? Millainen on hyvä juliste? Suunnittele juliste jonka haluat oteuttaa: - luonnostele ja kirjoita työohjeet A3 kokoiselle (välikoko?) paperille. Nimi:
Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005
Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä
TAMPEREEN SISU vuodesta d 1960 GRAAFINEN OHJEISTUS
TAMPEREEN SISU vuodesta 1960 GRAAFINEN OHJEISTUS Sisällysluettelo LOGO Logo 3 Typografia. 5 Värit... 8 Lomakkeet 10 Kuvitus 12 - A KU UVITUS KEET LOMAKK TYPO GRAFI VÄRIT 2 LOGO TAMPEREEN SISU vuodesta
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan
GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT NENÄPÄIVÄ GRAAFINEN OHJEISTUS 2014 NENÄPÄIVÄ
GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT GRAAFINEN OHJEISTUS 2014 GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT LOGO Nenäpäivä-tunnuksen kanssa saa leikkiä ja käyttää mielikuvitusta. Tunnukselle saa löytää uusia mitä merkityksellisempiä
tunnus värit Sisältö typografia johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 sovellukset
Graafinen ohjeisto värit tunnus 2 Sisältö johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 typografia sovellukset JOHdanto Siuron Piharakennus Oy on kasvava pirkanmaalainen maarakennusyhtiö,
Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle
Metropolia ammattikorkeakoulu Mediatekniikan koulutusohjelma VBP07S Sami Hirvonen Ulkoasut Media Works sivustolle Loppuraportti 14.10.2010 Visuaalinen suunnittelu 2 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Oppimisteknologiat
Ohjeita noudattamalla ja soveltamalla luodaan yhtenäinen ilme kaikkiin säätiön materiaaleihin tunnuksesta sähköiseen viestintään asti.
YLEISTÄ Graafisen ohjeiston tarkoitus on toimia tukivälineenä eri sidosryhmille sekä sisäisessä että ulkoisessa viestinnässä. Ohjeistossa on esitelty ohjein ja esimerkein Epilepsiatutkimussäätiön visuaalinen
SISÄLLYS JOHDANTO 5. KUVAT 1. TUNNUS - SANOMA 6. VERKKOSIVUT 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET. 2.1 Suoja-alue. 7.
GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS JOHDANTO 1. TUNNUS - SANOMA 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 2.1 Suoja-alue 2.2 Eri osien käyttö 2.3 Minimikoot 5. KUVAT 6. VERKKOSIVUT 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET 7.1 Tuotekortit 7.2 Esitteet
Digitaalinen MUOTOILU. Petra Suominen
MUOTOILU Petra Suominen petra.suominen@adkreppi.fi Mikä on yrityksen GRAAFINEN ILME ja on mikä sen tarkoitus? Petra Suominen petra.suominen@adkreppi.fi Graafinen ilme on yritykselle tai yhteisölle luotu
1/2016 GRAAFINEN OHJEISTO
GRAAFINEN OHJEISTO 1.1.2016 1 Sisällys 1. Tunnus... 4 2. Värit... 5 3. Suoja-alue... 6 4. Typografia... 6 5. Käyntikortti... 7 6. Lomakkeisto... 8 7. Kirjekuoret... 9 8. PowerPoint... 10 9. Ilmoittelu...
Silmänliike kertoo totuuden. Otavamedian asiakastilaisuuden esitys Musiikkitalossa 29.10.2013 Tiivistelmä Mikko Puosi
Silmänliike kertoo totuuden Otavamedian asiakastilaisuuden esitys Musiikkitalossa 29.10.2013 Tiivistelmä Mikko Puosi Silmänliiketutkimus Ruudulla, lukulaitteella tai älypuhelimella näytetään tutkittava
suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai yleisöön vaikuttaminen.
MAINONTA MED1 MITÄ MAINONTA ON?! Perinteisiä määritelmiä:! Mainonta on maksettua useille vastaanottajille suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai
G r a a f i n e n o h j e i s t o
Graafinen ohjeisto S I S Ä L LYS Alustus Puhetapa Värit Logo Typografia Kuvituselementti Kuvamaailma Sovelluksia 03 04 06 08 13 16 19 22 02 ALUSTUS Tämä on Hääyö-tapahtuman brand guide. Löydät ohjeistosta
Lahden kansainvälinen julistetriennale 2014
Tunnusjuliste: Linn Henrichson Lahden kansainvälinen julistetriennale 2014 13.6.-28.9.2014 Lahden perinteikäs julistebiennale on muuttunut Lahden kansainvälisiksi julistetriennaleksi. Joka kolmas vuosi
Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää!
Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Median matkassa Media on tuotettua todellisuutta. Media tarjoaa informaatiota ja tapoja ymmärtää maailmaa. Suomalaiseksi sanaksi media on päätynyt englannin
1. ALKUSANAT... 3 2. TUNNUS... 3 3. VÄRIT... 3 4. MERKKI JA LOGOTYYPPI... 4 5. SUOJA-ALUE... 5 6. TUNNUKSEN KÄYTTÖ... 5 7. MONIVÄRI...
GRAAFINEN OHJEISTO 1. ALKUSANAT... 3 2. TUNNUS... 3 3. VÄRIT... 3 4. MERKKI JA LOGOTYYPPI... 4 PÄÄLLEKKÄISVERSIO... 4 RINNAKKAISVERSIO... 4 5. SUOJA-ALUE... 5 6. TUNNUKSEN KÄYTTÖ... 5 7. MONIVÄRI... 5
Pohjoismaat digitaalisessa uutismaisemassa
Pohjoismaat digitaalisessa uutismaisemassa UUTISMEDIA VERKOSSA 2016 REUTERS INSTITUTE DIGITAL NEWS REPORT 2016 Esa Reunanen 1.9.2016 SISÄLTÖ Tausta ja metodologia Uutislähteet, laitteet ja luottamus uutisiin
PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU
PIENI KAMPANJAKOULU Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Sana kampanja on peräisin ranskalaisesta sanasta campagne ja tarkoittaa että, pyritään vaikuttamaan
TEKSTI JA TYPOGRAFIA LEHDESSÄ. Johdanto Arja Karhumaa
TEKSTI JA TYPOGRAFIA LEHDESSÄ Johdanto Arja Karhumaa TYPOGRAFIA LEHDESSÄ Kaikkein tärkein identiteetin, genren ja visuaalisen luonteen ilmaisija Monta tehtävää: 1. Kerronta Typografian tärkein tehtävä:
Melan graafinen ohje. Tämä ohjeisto esittelee Melan visuaalisen ilmeen peruselementit. Ohjeisto on yhdenmukaisen asiakasviestinnän työkalu.
Melan graafinen ohje Tämä ohjeisto esittelee Melan visuaalisen ilmeen peruselementit. Ohjeisto on yhdenmukaisen asiakasviestinnän työkalu. Selkeä ja yhtenäinen ilme vahvistaa positiivista mielikuvaa Melasta.
2 Graafinen ohjeisto. Viestintäosasto auttaa, kouluttaa ja ohjeistaa graafisen ilmeen käytössä ja soveltamisessa. Ota yhteyttä:
GRAAFINEN OHJEISTO VAPAAN KANSAN LAHJA VAPAALLE TIETEELLE Turun yliopisto perustettiin vuonna 1920 suomalaisten lahjoitusvaroilla. Alusta asti Turun yliopisto on tehnyt työtä koko yhteiskunnan palvelemiseksi.
Ohjeistus: Digitaalinen videomainonta eri ympäristöissä kerralla kaikki kanavat haltuun. Kesä 2018
Ohjeistus: Digitaalinen videomainonta eri ympäristöissä kerralla kaikki kanavat haltuun Kesä 2018 Tässä oppaassa esitellään neljä eri videomainosformaattia, jotka tuottamalla onnistut eri ympäristöissä.
Graafinen ohjeisto 3.2. Tunnus (ilman koulutus-sanaa) ja tunnuksen suoja-alue Tunnuksen muotoilu perustuu sanaan FINVA, erillistä liikemerkkiä ei käytetä. Tunnuksessa yhteen sulautuvat Finanssi ja vakuutus.
SISÄLLYS SISÄLLYS TUNNUS SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO VÄRIMÄÄRITYKSET TYPOGRAFIA
Suomen Lions-liitto ry:n GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS SISÄLLYS TUNNUS SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO VÄRIMÄÄRITYKSET TYPOGRAFIA 2 3 4 5 6 Suomen Lions-liitto ry:n graafinen ohjeisto on tehty yhtenäistämään järjestön
Kuva: Questmarketing.ltd.uk GRAAFINEN SUUNNITTELU?
Kuva: Questmarketing.ltd.uk GRAAFINEN SUUNNITTELU? Graafinen suunnittelu pähkinänkuoressa: Graafinen suunnittelu on universaalia. Se on kaikkialla ympärillämme, sisällä ja ulkona. Se selittää, koristelee,
1 LOGO JA SEN KÄYTTÖ 1.1 LOGO JA TURVA-ALUE VÄRILLINEN LOGO LOGO VÄRILLISELLÄ POHJALLA MUSTA LOGO 7 1.
1 LOGO JA SEN KÄYTTÖ 1.1 LOGO JA TURVA-ALUE 4 1.2 VÄRILLINEN LOGO 5 1.3 LOGO VÄRILLISELLÄ POHJALLA 6 1.4 MUSTA LOGO 7 1.5 EI NÄIN 8 3 1.1 Logo ja turva-alue neste jacobsin logo Neste Jacobsin uusi tekstilogo
MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS
1/9 KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) TÄRKEÄÄ 1. Tallenna lomake ensin omalle koneellesi. 2. Täytä tallentamasi lomake. 3. Tallenna ja palauta. Täytä kampanjakuvaus huolella! Kampanjakuvaus on tuomareiden tärkein
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta. Graafinen ohjeisto
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Graafinen ohjeisto 1 Sisällys Tunnus 3 Tunnuksen suoja-alueet 4 Tunnuksen käyttö 5 Värit 6 7 Kaakkolennokit 8 Sovellukset Käyntikortit 9 Asiakirjapohja
Brändiohjeisto. Nenäpäivä-säätiö
Brändiohjeisto Nenäpäivä-säätiö Logo Nenäpäivä-logon kanssa voi leikkiä ja käyttää mielikuvitusta. Tunnukselle saa löytää uusia mitä merkityksellisempiä paikkoja ja sen avulla saa yllättää. Nenäpäivän
2. Graafi nen yrityskuva
2. Graafi nen yrityskuva 2.1. Näin käytät tunnisteita 2.2. Liikemerkki / logo ja sen suhteet 2.3. Logon ja sloganin suoja-alueet 2.4. Logon käyttö 2.5. Typografi a 2.6. Värit TULIKIVI OYJ:N GRAAFINEN YRITYSKUVA
OHJEISTUS. GRAAFINEN YHTEISTYÖKUMPPANEILLE.
GRAAFINEN OHJEISTUS. YHTEISTYÖKUMPPANEILLE. 1.10.2013 Lue sivulta 1 kuluttajasuojalain vaatimukset lippujen hinnan ilmoittamisesta ja Lippupisteen logon käytöstä! LIPPUJEN HINNAN ILMOITTAMINEN ILMOITTELUSSA
A-KILTOJEN LI TTO RY A-Kiltojen Liitto ry - Graafinen ohjeistus 4/2019
A-KILTOJEN LIITTO RY A-Kiltojen Liitto ry Graafinen ohjeistus Tunnus, käyttö A-Kiltojen Liitto ry:n tunnuksen väri on vihreä. Tunnusta tulee pääasiallisesti käyttää valkoisella tai mahdollisimman vaalealla
Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille
Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä
PLUSMARK PRINTTI TÄNÄÄN JA MITÄ SE MAKSAA?
PLUSMARK PRINTTI TÄNÄÄN JA MITÄ SE MAKSAA? HENGÄHDYSTAUKO PRINTTI ON KUOLLUT? Mieti, jos postilaatikostasi tulisi yhtä paljon mainoksia kuin mitä näät päivän aikana sähköisessä muodossa? Et ehkä edes
Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu
Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu Johdanto Tarkoituksenamme on parantaa Konebox.fi-verkkokaupan nettisivuja. Ensivaikutelman perusteella sivusto tuntuu todella kömpelöltä ja ahdistavalta. Sivu on
Visuaalisen suunnittelun suuntautumisvaihtoehto. Visuaalisen suunnittelun valintakoe 2018, Vaihe 1 TEHTÄVÄ 1. Tehtävä: Pakopiste
Visuaalisen suunnittelun valintakoe 2018, Vaihe 1 TEHTÄVÄ 1 Tehtävä: Pakopiste Tehtävänäsi on piirtää pakopiste. Paperin koko A3, toteutusvälineenä lyijykynä. Kirjoita paperin kääntöpuolelle: Maksimissaan
2.1 Tunnus. TUNNUKSEN KÄYTÖN RAJOITUKSET Käytä kuhunkin käyttötarpeeseen suunniteltuja originaaleja logoversioita www-sivujen logopankista
2.1 Tunnus LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU GRAAFINEN OHJEISTO 7 Lahden ammattikorkeakoulun merkki perustuu vahvaan, tunnistettavaan kirjainmuotoiluun, joka on linjassa ilmeessä käytettävän muun typografian kanssa.
MICROSOFT ADVERTISING GRAAFINEN OHJEISTUS. Nykytilanne. Microsoft Advertising -palvelun logo
MICROSOFT ADVERTISING GRAAFINEN OHJEISTUS Nykytilanne Microsoftin mainonnassa käytettävä visuaalinen identiteetti koostuu nyt viidestä pakollisesta visuaalisesta elementistä, jotka ovat Microsoft Advertising
1 Graafinen ohjeisto
Graafinen ohjeisto 1 Sisällys Johdanto... 2 Tunnuksen versiot... 3 Tunnuksen suoja-alue... 4 Tunnuksen käyttö... 5 Slogan... 6 Graafiset elementit ja niiden käyttö... 7 Värimaailma... 8 Typografia... 9
Vuorovaikutteisuutta videomainontaan. Teemu Suominen Nelonen Media
Vuorovaikutteisuutta videomainontaan Teemu Suominen Nelonen Media Aiheet Tv-sisältöjen kulutus tänä päivänä Miksi interaktiivista videomainontaa Esimerkkejä toteutuksista Kokemuksia ja oppeja TV Päälähetys
VÄRIT 12.2.2015 WWW-VISUALISOINTI - IIM60110 - VÄRIT
VÄRIT 12.2.2015 Väri on silmään saapuvan valon aistittava ominaisuus, joka havaitaan näkö- ja väriaistilla. Värin aistiminen riippuu silmään saapuvan valon sisältämistä aallonpituuksista ja niiden voimakkuuksista.
Prosessin analysointi ja töiden viimeistely
ilumuoto a st kasvatu luun ou perusk Tuntikehyksen osa-alue: D1 Logon ja mainonnan suunnittelu Kesto: 1 kaksoistunti, 45 min + 45 min Aihe: Pohitaan koko Mutku-opintojaksoa prosessina ja tehään töitä jotka
Tilkkuilijan värit. Saana Karlsson
Tilkkuilijan värit Saana Karlsson Tilkkutöissä erivärisiä kangaspaloja ommellaan yhteen ja siten muodostetaan erilaisia kuvioita. Värien valinta vaikuttaa siihen miten suunnitellut kuviot tulevat tilkkutyössä
Taitto-ohjeita luettavuuden parantamiseksi
luettavuuden parantamiseksi 2.4.2009 Valtion taidemuseo Kaivokatu 2, 00100 Helsinki 2 Sisällys Typografia ja luettavuus...3 Kuka hyötyy selkeästä taitosta...3 Miksi selkeä taitto on hyvä...4 Miten tehdä
Graafinen ohjeisto. Graafisessa ohjeistossa linjataan Inaria-brändin visuaalinen ilme ja sen käyttö.
GRAAFINEN OHJEISTO Graafinen ohjeisto Graafisessa ohjeistossa linjataan Inaria-brändin visuaalinen ilme ja sen käyttö. Se tarjoaa työkalut sekä yrityksen sisäiseen brändin kehittämiseen että tavoitteelliseen
Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n uudistuneen ilmeen graafinen ohjeistus on käytännön työkalu kaikille viestinnän kanssa tekemisissä oleville.
Graafinen ohjeisto Miten graafisilla sovelluksilla viestitään ja opastetaan? Toimiva graafinen ilme sovelluksineen kiteyttää yrityksen imagon, yhtenäistää yrityskulttuuria ja vapauttaa tärkeitä resursseja
Yliopistojen erilliset palautteet. Webropol kyselyn tulokset. RAPORTTI 2 Uudet värit portaaliin Testipäivä: 26.9.2011 sekä kysely Webropolissa
Palvelukonsortion johtoryhmän kokous 3-2011- 3.10.2011 RAPORTTI 2 Uudet värit portaaliin Testipäivä: 26.9.2011 sekä kysely Webropolissa Yliopistojen erilliset palautteet Helsingin yliopisto LIITE R1 Turun
GRAAFINEN OHJEISTO SUOMEN VAPAA-AJANKALASTAJIEN KES KUSJÄRJESTÖ
GRAAFINEN OHJEISTO SUOMEN VAPAA-AJANKALASTAJIEN KES KUSJÄRJESTÖ Päivitetty 16.5.2006 TAVO ITTEENA YH TENÄINEN JA TUNNISTETTAVA JÄRJES TÖ ILME Graafinen ohjeisto antaa ohjeet ja mallit siitä, miltä Suomen
LOGO. Suoja-alue. Jos logoa käytetään niin pienellä, ettei slogan ole luettavissa, slogan jätetään pois. 15 mm
GRAAFINEN OHJEISTUS LOGO Suoja-alue Jos logoa käytetään niin pienellä, ettei slogan ole luettavissa, slogan jätetään pois. 15 mm NEGATIIVILOGO MUSTAVALKOINEN LOGO Valkoinen Tumma harmaa, black 90 % VÄRIT
Sisällysluettelo. 1 Johdanto 3
GRAAFINEN OHJEISTO Sisällysluettelo 1 Johdanto 3 2 Logon/liikemerkin rakenne 3 2.1 Logon/liikemerkin rakenne 4 markkinointiviestinnässä 2.2 Suoja-alue 4 2.3 Värit ja esitystavat 5 2.4 Värit markkinointiviestinnässä
TEOLLINEN MUOTOILU TUOTESUUNNITTELU YRITYSILME KONSULTOINTI. Juha Sarviaho. Teollinen muotoilu mukana tuotekehityksessä ja suunnittelussa
TEOLLINEN MUOTOILU TUOTESUUNNITTELU YRITYSILME KONSULTOINTI Juha Sarviaho Teollinen muotoilu mukana tuotekehityksessä ja suunnittelussa Yritysilmeen luominen ja tuotemerkin kehittäminen Muutokset toimintaympäristössä
esittely Tunnusta ei saa skaalata eikä mittasuhteita vääristää.
GRAAFINEN OHJEISTO Päivitys: maaliskuu 2017 TUNNUS esittely Muistiliiton tunnus muodostuu punaisesta ympyrä- ja kaari-teemasta (liikemerkki) sekä Muistiliittotekstiosuudesta (logo) täydennettynä ruotsinkielisellä
KVPS Tukena Oy Graafinen ohjeisto 04/2018
1 KVPS Tukena Oy Graafinen ohjeisto 04/2018 2 Graafinen ohjeisto Tervetuloa tutustumaan KVPS Tukena Oy:n graafisiin ohjeisiin. Tämä ohjeisto sisältää ohjeita ja vinkkejä brändi-identiteetin käyttöön ja
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
Aikakauslehtien mainontaa koskevat väittämät. KMT Kuluttaja Syksy 2013 / Kevät 2014
Aikakauslehtien mainontaa koskevat väittämät KMT Kuluttaja Syksy 01 / Kevät 01 Vastaajamäärä N = 88 Toteutus nettikyselynä 1..01-0..01 Tulokset laskettu lehtien lukijoista Tulokset kaikista aikakauslehdistä
LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO. SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011
LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011 2(12) Sisältö 1. Johdanto 3 2. Tunnus 4 - Tunnuksen koko 5 - Tunnuksen suoja-alue 6 - Tunnuksen käyttö 7 3. Värimääritykset
ohjeistus retkikerho
Graafinen ohjeistus Esittely Oulun luonnonsuojeluliiton alla toimiva Retkikerho on kanava, jonka avulla voi helposti irrottautua arjesta kaupungin lähiluontoon. Retkitarjonta on hyvin monipuolinen ja kerhon
G R A A. Kaarinan Pojat ry:n graafinen ohjeistus
G R A A FI O HJ E IS Kaarinan Pojat ry:n graafinen ohjeistus N E N T US Logo Kaarinan Pojat ry:n logon tulee näkyä kaikissa KaaPon materiaaleissa, myös joukkueiden tuottamissa materiaaleissa. Logoa käytetään
Aarnikotka pohjoisen kullan vartija
Aarnikotka pohjoisen kullan vartija Logon alkuperä Aarnikotka määritellään yleisesti tarueläimeksi, joka on puoliksi kotka ja puoliksi leijona. Ikonisesta hahmosta tuli UPM:n symboli vuonna 1899 järjestetyn
GRAAFINEN OHJEISTO VIDEOILLE SISÄISEEN KÄYTTÖÖN. Päivitetty
GRAAFINEN OHJEISTO VIDEOILLE SISÄISEEN KÄYTTÖÖN Päivitetty 26.1.2018 SISÄLLYS ELEMENTTIEN KÄYTTÖ VIDEOSSA... 3 TEKIJÄNOIKEUDET... 4 TUNNUS... 5 Ei-toivottu käyttö...6 VÄRIMAAILMA... 7 TYPOGRAFIA... 8 KUVAMAAILMA...
Visuaalinen identiteetti. Graafinen ohjeistus
Visuaalinen identiteetti Graafinen ohjeistus MEDRIAN OY SISÄLTÖ 01 VÄRIT 04 02 03 3... CMYK ja RGB 4... HELPien värit TYPOGRAFIA 5... Ensisijainen fontti 6... Toissijainen fontti 7... WWW-sivut LOGO 8...
Verkkokirjoittaminen. Verkkolukeminen
0 Nopeaa silmäilyä: Pääotsikot, kuvat, kuvatekstit, väliotsikot, linkit, luettelot, korostukset. 0 Hitaampaa kuin paperilla olevan tekstin lukeminen 0 F-tyyppinen lukeminen Verkkolukeminen Verkkokirjoittaminen
GRAAFINEN OHJEISTUS. YHTEISTYÖKUMPPANEILLE.
GRAAFINEN OHJEISTUS. YHTEISTYÖKUMPPANEILLE. HINTATIETOJEN ILMOITTAMINEN SUOMEN LAIN MUKAAN Tapahtumien markkinoinnissa ilmoitetaan tapahtuman hinta selkeällä ja helposti havaittavalla tavalla ja että tapahtuman
VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio
VINKKEJÄ OPISKELUUN Tampereen teknillinen lukio ÄIDINKIELENOPISKELUN KULTAISET KONSTIT Asenne. Ei äikästä voi reputtaa., Mitä väliä oikeinkirjoituksella? Kyllä kaikki tajuavat, mitä tarkoitan, vaikka teksti
MUSTA: CMYK RGB Pantone Black 6
GRAAFINEN OHJEISTO 01 VÄRIT Hammas Hohde Oy:n värit ovat vihreä ja musta. Värejä käytetään pääasiallisesti graafisissa elementeissä, grafiikoissa, otsikkoteksteissä yms. Kahdesta samansävyisestä väristä
Oiva Akatemia Graafinen ohje 2008
Oiva Akatemia Graafinen ohje 2008 Alustava 19.11.2008 Oiva Akatemia Graafinen ohje 2008 2 (10) 1 Markkinointitunnus Oiva Akatemian markkinointitunnus muodostuu tyylitellyistä oranssista O- ja harmaasta
3D TALO FINLAND OY GRAAFINEN OHJEISTO
3D TALO FINLAND OY GRAAFINEN OHJEISTO 1 SAATESANAT 3D TALO FINLAND OY 3D Talo Finland Oy on Kuopiolainen virtuaalitodellisuusteknologiaan erikoistunut yritys. Toimintamme keihäänkärkenä on suunnitella
Graafinen ohjeisto* KESKENERÄINEN PIRAATTIPUOLUE. Visuaalisen suunnittelun ja viestinnän ohjeita Piraattipuolueen sisäiseen ja ulkoiseen viestintään
versio 0.8 2010 Graafinen ohjeisto* PIRAATTIPUOLUE * Visuaalisen suunnittelun ja viestinnän ohjeita Piraattipuolueen sisäiseen ja ulkoiseen viestintään Alkusanat G raafiset ohjeistot ovat viestinnän alan
Tehtävä 1. Valintakoe 2014 Graafisen suunnittelun koulutusohjelma, Lapin yliopisto, TTK Maanantai 9.6.2014, klo 9.00-12.00
Tehtävä 1. Maanantai 9.6.2014, klo 9.00-12.00 Kirjallinen tehtävä Ennakkoon luettava materiaali: Typografia Kieltä vai visuaalisuutta (sivut 81 156). Kirjoita essee, jossa pohdit kysymystä siitä, millaisia
Eläinsuojeluliitto Animalian graafinen ohjeisto
Eläinsuojeluliitto Animalian graafinen ohjeisto Sisällys Logo 3 Logon käyttö 4 Värit 6 Typografia 7 Graafiset elementit 8 Esitteet 9 2 Logo Animalian logo muodostuu suorakulmiosta jossa on animalia -tekstin
MAASEUDUN SIVISTYSLIITON GRAAFINEN OHJEISTO 1.1. Maaseudun Sivistysliiton graafinen ohjeisto 1.1
Maaseudun Sivistysliiton graafinen ohjeisto 1.1 Hahmo Design Oy 2.3.2018 Sisällysluettelo Ydinilme MSL:n tunnus 3 Tunnuksen käyttö 4 Tunnusoriginaalitiedostot 5 Värit 6 Typografia 7 2 ydinilme > tunnus
Esteetön PowerPoint-esitys
ESKEn esteettömyyssuunnistus 4.12.2015 Esteetön PowerPoint-esitys ( SAFA Kirsti Pesola, tekn.lis. (arkkitehti johtaja, Invalidiliiton Esteettömyyskeskus ESKE puh (09) 613 191 tai 050 594 2553 kirsti.pesola@invalidiliitto.fi
Surun hetkellä kaipaus saa näkyä
Muistomerkkikuvasto Surun hetkellä kaipaus saa näkyä Kauniit muistot eivät koskaan kuole, eivät milloinkaan jätä yksin. Surun kohdatessa jäämme kaipaamaan läheistämme. Kun kaipuu koskettaa, yhdessä elettyjen
Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali
Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Kullervo ja Korppi Kuvataide: 2x45 minuuttia Kuvat osoitteesta: http://www.ateneum.fi/kalevalataidettakouluille/index.html Tarvikkeet: Kalevala
SISÄLLYS. 02 Mobiilimaksu-tunnus 04 Tunnuksen käyttö 07 Värit 08 Typografia 09 Maksunappi 10 Maksunapin sijoittelu 10 Maksuikkuna
GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS 02 Mobiilimaksu-tunnus 04 Tunnuksen käyttö 07 Värit 08 Typografia 09 Maksunappi 10 Maksunapin sijoittelu 10 Maksuikkuna 2 TUNNUS Mobiilimaksu-tunnus koostuu sim-kortin muotoisesta
Tervetuloa selkoryhmään!
Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko
Vaalit. Ehdokkaan kokonaisvaltainen kumppani.
Vaalit Ehdokkaan kokonaisvaltainen kumppani. Kattavat palvelut ja mediakanavat yhdeltä luukulta LEHTI JA -JA DIGIMEDIAT Printtimediat Verkkopalvelut DIGIRATKAISUT Facebook-mainonta Google-mainonta Kohdentaminen
Graafinen. ohjeistus
Graafinen ohjeistus 1/2015 A-Kiltojen Liitto ry Graafinen ohjeistus Tunnus, käyttö A-Kiltojen Liiton tunnuksen väri on vihreä. Tunnusta tulee pääasiallisesti käyttää valkoisella tai mahdollisimman vaalealla
Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa
Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa Kirsi Viitanen Palautteen merkitys oppijalle Oppimisen edistäminen Osaamisen tunnistaminen Ongelmanratkaisun kehittäminen Ryhmässä toimiminen vuorovaikutustaidot Itsetuntemuksen
Sanasto Ry Graafinen ohjeisto 2 / 14. Sisällys
Graafinen ohjeisto Sanasto Ry Graafinen ohjeisto 2 / 14 Sisällys 3 Sanaston ilme 4 Logo 5 Logon käyttö 6 Värit 7 Värien käyttö 8 Typografia 10 Typografian käyttö 11 Graafiset elementit 12 Graafisten elementtien
A a. A a. A a. A a. Kirjaintyylit ja -tyypit. TYPOGRAFIA turkuamk Visuaalinen viestintä. merja kärkkäinen 1
A a A a A a A a Kirjaintyylit ja -tyypit TYPOGRAFIA turkuamk Visuaalinen viestintä merja kärkkäinen 1 Mitä typografia on? Viestinnän muotoilua, joka toteutetaan pääasiassa erilaisia kirjapainollisia ja
GRAAFINEN OHJEISTUS. YHTEISTYÖKUMPPANEILLE.
GRAAFINEN OHJEISTUS. YHTEISTYÖKUMPPANEILLE. HINTATIETOJEN ILMOITTAMINEN SUOMEN LAIN MUKAAN Tapahtumien markkinoinnissa ilmoitetaan tapahtuman hinta selkeällä ja helposti havaittavalla tavalla ja että tapahtuman
Värit. Logon käyttö ANILIINI VIOLETTI TUMMA VIOLETTI MUSTA VAALEA VIOLETTI
GRAAFINEN OHJEISTO 1.9.2011 Värit Kaikessa FolkJamin viestintä- ja muussa materiaalissa käytetään alla olevia värejä. Mikäli jostain syystä ei voida käyttää täsmälleen kyseisiä sävyjä (esimerkiksi vaatepainatuksissa
SUOMEN VAPAAKIRKON LAPSI- JA NUORISOTYÖN GRAAFINEN OHJEISTO
SUOMEN VAPAAKIRKON LAPSI- JA NUORISOTYÖN GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLTÖ Johdanto...3 Logo...4 Logon käyttö...6 Logo ja sloganit...8 Typografia...10 Värit...12 Valokuvien käyttö...14 2 Suomen Vapaakirkon lapsi-
GRAAFINEN OHJEISTUS. YHTEISTYÖKUMPPANEILLE.
GRAAFINEN OHJEISTUS. YHTEISTYÖKUMPPANEILLE. HINTATIETOJEN ILMOITTAMINEN SUOMEN LAIN MUKAAN Tapahtumien markkinoinnissa ilmoitetaan tapahtuman hinta selkeällä ja helposti havaittavalla tavalla ja että tapahtuman
Kanta graafinen ohje. Versio
Kanta graafinen ohje Versio 3.0 17.3.2014 Sisältö Kirjoitusasu Tunnus Värillinen, musta valkoinen, värillisellä taustalla ja pohjalla sekä suoja-alue, mittasuhteet ja kieliversiot Tunnus ja nimi aukikirjoitettuna
hannu hautala luontokuvakeskus Graafinen ohjeisto
Graafinen ohjeisto Tunnus ja värisymboliikka Merkin muoto perustuu lentävään kuukkeliin, joka on Kuusamon metsien onnea tuova seuralainen. Lennon suunta on positiivisesti ylös vasemmalle, joka on kokonaisuutta
Parasta Lapsille. Graafinen ohjeisto. päivitetty 2016
Parasta Lapsille Graafinen ohjeisto päivitetty 2016 Logo Parasta Lapsille -logo on ollut jo vuosikymmenet samanlainen. Tämän graafisen ohjeiston yhteydessä 2014 logoon tehtiin pientä päivitystä linjoihin
3M Toimistotuotteet. Graafinen ohjeisto / Jälleenmyyjät. Näin käytämme. logoja
3M Toimistotuotteet Graafinen ohjeisto / Jälleenmyyjät Näin käytämme logoja Sisältö: 1 Yleistä tuotenimistä ja logoista 1 2 3M-logo 1 2.1 3M logon käyttö internetissä 3 3 Post-it -logo 4 3.1 Perusviestilaput
Suunnittele ja toteuta lukuhetki!
Minä luen sinulle -kampanja (2017) Suunnittele ja toteuta lukuhetki! Tietoa ja vinkkejä oppilaitoksille ja vammais- ja vanhustyön yksiköille Hyvä lukija, Selkokieli - yhteinen kieli tämä pieni opas tarjoaa
Tuhat tarinaa hengittäjistä. Hengitysliiton graafinen ohje yhdistyksille
Tuhat tarinaa hengittäjistä Hengitysliiton graafinen ohje yhdistyksille Tuhat tarinaa Graafiset ohjeet yhdistyksille Tästä paketista löydät graafisia ohjeita ja neuvoja materiaalien tuottamiseen oman yhdistyksesi
KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia.
KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia. OSALLISTUJATIEDOT Kilpailutyön nimi* Mainostoimisto* Mainostava yritys / yhteisö* Mediatoimisto* Muut KILPAILULUOKKA* Vuoden paras lanseeraus
Assari 2.0 Kevät 2011. Aloitustapaamisen ajatuksia (muistiinpanot Systeemianalyysin laboratorion assistenttikoulutukseen 17.1.2011 osallistuneille)
Assari 2.0 Kevät 2011 Aloitustapaamisen ajatuksia (muistiinpanot Systeemianalyysin laboratorion assistenttikoulutukseen 17.1.2011 osallistuneille) Kevään valmennuksen tavoitteet Assarijoukkue Yksittäisten
GRAAFINEN OHJEISTO
GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLTÖ LEIRITUNNUS 3 LEIRITUNNUKSEN KÄYTTÖ 4 SUOMEN PARTIOLAISTEN TUNNUS 5 TYPOGRAFIA & VÄRIT 6 VÄRIEN, KUOSIEN JA TYPOGRAFIAN KÄYTTÖ 7 ILME-ESIMERKKI 8 KUVIEN KÄYTÖSTÄ 9 KÄYTTÖOHJE:
Tehtävä 1 Maanantai
Tehtävä 1 Maanantai 9.30 12.30 Typografia tekee kirjoitetusta tekstistä näkyvää ja muotoilee sen ulkoasun. Millä tavalla typografia vaikuttaa kulttuurissamme ja elämässämme? Poimi esimerkkejä omien kokemustesi
Lukemisen ja kirjoittamisen kompensoivat apuvälineet. Marja-Sisko Paloneva lukiapuvälineasiantuntija Datero
Lukemisen ja kirjoittamisen kompensoivat apuvälineet lukiapuvälineasiantuntija Datero Esityksen sisältö Johdanto 1. Lukiapuvälinepalvelut Suomessa 2. Oppiminen ei ole vain lukemista ja kirjoittamista 3.
Graafinen ohjeisto sivu Sisällysluettelo. sivu 3 Johdanto. Logo sivu 4. Värit sivu 6. Tekstityypit sivu 7. Lomakkeisto sivu 8. Kirjelomake Jatkolomake
Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto sivu Sisällysluettelo sivu 3 Johdanto Logo sivu 4 Värit sivu 6 Tekstityypit sivu 7 Lomakkeisto sivu 8 Kirjelomake Jatkolomake Kirjekuori C4 Kirjekuori C5 Kirjekuori
Suupohjan koulutuskuntayhtymä. Graafinen ohjeisto
Suupohjan koulutuskuntayhtymä Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto Tämä graafinen ohjeisto antaa perusohjeet Vuoksin visuaalisen ilmeen käytöstä markkinointiviestinnässä. Graafisen ohjeiston noudattamisella
Kerro kuvin 3:n uudet ominaisuudet
Verkkosivu: www.haltija.fi Puhelin: 09 612 2250 Sähköposti: asiakaspalvelu@haltija.fi Kerro kuvin 3:n uudet ominaisuudet Kerro kuvin 3 on kehitetty uudelleen perusteista lähtien. Kaikki, mikä oli mahdollista
@amkivi pointtiperille.com Facebookissa: Tiedon visualisointi. Lisää visuaalisuutta. viestijän työkalupakkiin
@amkivi pointtiperille.com Facebookissa: Tiedon visualisointi Lisää visuaalisuutta viestijän työkalupakkiin Miksi kertoa visuaalisesti? Lisää ymmärrystä Auttaa muistamaan On helpompi jakaa oma idea muille