AULANGON GOLFKLUBI ry. Seniorien toimintasuunnitelma 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AULANGON GOLFKLUBI ry. Seniorien toimintasuunnitelma 2017"

Transkriptio

1 AULANGON GOLFKLUBI ry Seniorien toimintasuunnitelma 2017 Teemana: Luonto, terveys ja ystävät - nautinnollista ja monipuolista golfia Aulangon hyvässä hengessä Sivu1/8

2 Hyvää golfkautta 2017 AGK-seniorit! Tervetuloa mukaan senioritoimintaan ja nauttimaan golfista sekä monimuotoisista oheistapahtumista. Toimintamme perusta on AGK:n strategia ja Golfliiton Golf55+ terveys- ja liikuntahanke, joiden tavoitteiden mukaisesti kannustamme seniori-iän saavuttaneita henkilöitä hauskan ja terveellisen lajin pariin. Suomen Golfliitto ja sen myötä Suomen Golfseniorit ry ovat päättäneet alentaa miesseniorien ikärajaa 50 vuoteen vuoden 2017 alusta lukien. AGK huomioi tämän päätöksen omassa toiminnassaan. Seniori-ikäisiä on seurassamme yli 700, joista runsas sata osallistuu ainakin silloin tällöin kilpailutoimintaan. Senioritoimikunta on AGK ry:n osana toimiva yhteistyötaho. Toimikunta järjestää ohjattuja pelikierroksia sekä harjoitus- ja koulutustilaisuuksia vähemmän pelanneille jäsenille. Toimikunta vastaa myös osaltaan senioreiden kilpailutoiminnasta. Senioreiden kevätkokous pidetään ennen AGK ry:n vuosikokousta. Kokouksessa esitellään valittu toimikunta ja käsitellään toimikauden toimintasuunnitelma sekä käydään lähetekeskustelu yhdistyksen vuosikokousasioista. Syyskokouksessa käsitellään toimikauden toiminta, eri kilpailujen palkintojen jako ja valitaan toimikunta seuraavalle vuodelle. Senioritoimikunta kokoontuu pelikauden aikana huhtikuusta alkaen kuukauden ensimmäisenä maanantaina Hugolla. Pöytäkirjat ym. tiedotteet löytyvät AGK-senioreiden nettisivulta sekä Hugolla seniorikansiosta ja ilmoitustaululta. Ilmoittautumiset eri tapahtumiin ja kilpailuihin voidaan tehdä uusittujen AGK:n nettisivujen kautta tai sitten perinteisesti puhelimitse caddiemasterille. Erilliset tapahtumakutsut laitetaan myös Hugon ilmoitustaululle. Vaikka pääpaino toiminnassamme on kuntoliikunnalla, niin tulosurheilu kaudella 2017 jatkuu viimekesäiseen tapaan. Osallistutaan golftoimintaan monialaisesti, paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Sitoudumme vahvasti omaan golfyhteisöömme, haluamme osallistua ja kehittää aktiivista toimintaa kaikilla tasoilla. Muutokset: Pvm. Muutostaso Koskee Tekijä m1 Kohta 10. Super seniorit 06+, sivut 5/8-6/8 Juhani Nieminen Sivu2/8

3 AGK Senioritoiminta Early Birdie a. Joukkuepelit b. Kuntogolf 2. Seniori-Ladyjen keskiviikkopelit 3. Lähipelikilpailut 4. Päiväretket lähikentille 5. Reissuretket a. Ulkomaille b. Kotimaahan 6. Koivikkokoti - hyväntekeväisyystapahtuma 7. Seniorien talviharjoittelu 8. TawG AGK seniorit viikkokisat 9. Seniorimaraton 10. Super Seniorit Everstin Prisma-pelit 12. Seuraottelut 13. Hämeenlinnan Senioritour 14. Hämeenlinnan Ryder Cup 15. SGS:n kansallinen kilpailutoiminta Toiminnan tekstiosassa on otsikon jälkeen suluissa toiminnasta vastaavan henkilöiden nimet 1. Early Birdie (Toimikunta) Tule pelaamaan golfia perjantaiaamuna, joukkuepeli tai kuntogolf oman ajankäyttösi mukaan. Molemmissa pelataan Suomen Golfliiton Golf55+ hengen mukaisesti sosiaalista kuntogolfia ilman suorituspaineita ja uusia harrastajia tukien. a. Joukkuepelit Aamuvirkkujen kokoontuminen Hugolla perjantaisin alkaen. Peli aloitetaan klo 6.45 alkulämmittelyllä ja 9 reiän kierrokselle lähdetään klo 7:00. Pelimuoto: Osanottomaksu b. Kuntogolf Kahden pelaajan joukkuepeli, scramble, greensome, tms Parit arvotaan, pelimuoto ilmoitetaan paikan päällä 1 euro, maksetaan tapahtuman vetäjille. Osallistujalla oltava pelioikeus tai maksettu kierrosmaksu. Kahvihetki (omakustannus) pelin jälkeen jonka yhteydessä lyhyt tietoisku säännöistä, etiketistä, turvallisuudesta ym. Pelataan Hugolla Early Birdie kierroksen kahvitilaisuuden jälkeen. Osallistujat varaavat itse aikansa caddiemasterilta. Kuntogolfin tarkoitus on kuntoliikunnan lisäksi saada vähemmän pelanneille lisäkokemusta ja tutustuttaa heitä muihin senioreihin sekä kilpailutoimintaan. Voi pelata 9 tai 18 reikää oman harkinnan mukaan. Lähtöön mukaan pyritään saamaan opastajaksi kokeneempia pelaajia. Pelimuoto: Sovitaan lähtiessä; pistebogi, lyöntipeli, tasoituskierros, höntsägolf jne. Sivu3/8

4 2. Senior Ladyjen keskiviikkopelit (Leena Rekonen) Seniorinaisten keskiviikkotapaamiset talvikaudella klo 14:00 erikseen sovitussa kahvilassa. Pelikaudella 9 reiän kierros aamupäivisin Hugolla (hcp), palkinto arvotaan. 3. Lähipelikilpailut (Veikko Itkonen) Kilpailusarja pelataan Hugolla. Lähipelitaidot punnitaan väylillä, viheriöiden tuntumassa, hiekkaesteissä ja viheriöillä. Pelit pelataan kuukauden ensimmäisenä maanantaina. Vetäjä päättää pelimuodon. Ensimmäinen kisa on toukokuussa. Pelataan viisi peliä, joista lopputulokseen huomioidaan kolme parasta. Ilmoittautuminen: Kilpailumaksu: Palkinnot: Hugon ilmoitustaululle 2 euroa/kerta, maksetaan kisan vetäjälle. Pelaajalla on oltava pelioikeus tai maksettu kierrosmaksu. Jaetaan seniorien syyskokouksessa. 4. Päiväretket lähikentille (Maire Rissanen & Marja Vuorenpää) Vaihtoehtoina; Hattula, Lepaa, Peltola, Linnagolf, Kokkila Pelimuoto: 9-reikäinen tasoitukseton parikilpailu Ilmoittautuminen: Hugon ilmoitustaulu ja nettisivut/nex Golf. Muuta: seuraa nettisivuja, omakuljetus 5. Reissuretket (Terttu Selovaara & Maire Rissanen & Markku Hiedanpää) a. Ulkomaat - Viro Seniorien 3 päivän ulkomaan golfmatka järjestetään Tallinnaan. Matkalle lähdetään bussilla Hugolta ja golfia pelataan Suurestassa ja Niitväljässä. Minimi osallistujamäärä on 30 henkeä. Seuraa nettisivuja ilmoittautumisen ja kustannusten suhteen. b. Kotimaa - Lappeenranta Seniorien 3 päivän kotimaan golfmatka järjestetään Lappeenrantaan elokuun alussa. Matkalle lähdetään bussilla Hugolta. Golfia pelataan Golf Viisumilla edullisesti kolmella kentällä: Viipuri Golf (Etelä Saimaa Course 18r), Imatra Golf (18r) ja Holiday Club (18r). Yöpyminen Holiday Club kylpylässä. Minimi osallistujamäärä on 30 henkeä. Seuraa nettisivuja ilmoittautumisen ja kustannusten suhteen. 6. Koivikkokoti - hyväntekeväisyystapahtuma (Terttu Selovaara & Marja Vuorenpää) Tapahtuma järjestetään Hugolla Pelimuoto ilmoitetaan kilpailukutsussa. Järjestämme tapahtumassa arpajaiset joten arpajaispalkintoja tarvitaan paljon! 7. Seniorien talviharjoittelu (Tapio Sillanpää) Golfpron ohjaama talviharjoittelu Pulleri-hallissa pienryhmissä senioreille. Ilmoittautumiset AKG:n nettisivujen seniorisivuilla tai suoraan Tapio Sillanpäälle. Sivu4/8

5 8. Senioricup (Kari Marin) Tasoituksellinen reikäpeli AGK:n senioreille.senioricup pelataan Hugolla ja kaikki pelaavat samassa sarjassa. Pelikaavio: Painotettu arvonta Tasoitus: ¾ kilpailijoiden slope-erosta Osanotto: Ei tasoitusrajaa, suurin käytettävä tasoitus 36 Ilmoittautuminen: Nexgolf / caddiemasterille 1.6. mennessä Kilpailumaksu: 10, maksetaan ennen ensimmäistä kierrosta. Pelaajalla on oltava pelioikeus tai maksettu kierrosmaksu. Palkinnot: Jaetaan senioreiden syyskokouksessa Peliajat: Ensimmäinen kierros kesäkuun puolivälissä, seuraavat noin kahden viikon välein. Pelaajat varaavat peliajat yhteisesti sopien. 9. Seniorimaraton (Heikki Mäittälä) Aika: , ensimmäinen startti Kenttä: Hugo (36 reikää) Pelimuoto: Scratch (ilman tasoituksia) Sarjat: Seniorit M50, N50 Veteraanit M65, N60 Superseniorit M75, N70 Kilpailumaksu: 10 euroa, Pelaajalla on oltava pelioikeus tai maksettu kierrosmaksu. Jäsenet joilla ei ole pelioikeutta 40. Ilmoittautuminen Nexgolf /caddiemasterille xx klo mennessä Palkinnot Kaikille osallistujille Maraton Mitali, joka jaetaan tuloskortin luovuttamisen yhteydessä. 10. Super Seniorit 60+ (Juhani Nieminen) Kilpailu sarjat: 1. N60 naiset 18 reikää, pb Hcp max N70 naiset 18 reikää, pb Hcp max M60 miehet 18 reikää, pb Hcp max M70 miehet 18 reikää, pb Hcp max Yhdistetty Naiset ja Miehet 9 reikää, pb Hcp max 36 (punainen tii) Osanotto-oikeudet: Sarjat 1, 3 ja 5, 60 vuotta täyttäneet tai tänä vuonna täyttävät. Sarjat 2 ja 4, 70 vuotta täyttäneet tai tänä vuonna täyttävät. AGK:n jäsen, jolla on pelioikeus, 10 kortti tai vastaava. Kilpailut pelataan Hugo kentällä touko- syyskuun aikana kymmenenä (10) eri viikkona, joista kuusi (6) parasta tulosta otetaan huomioon lopputuloksissa. Kilpailuviikot ovat: , , , , , , , , ja Pistetaulukko: 1.(20) 2.(15) 3.(12) 4.(9) 5.(7) 6.(5) 7.(4) 8.(3) 9.(2) 10.(1). Tasatuloksen sattuessa pisteet jaetaan tasatuloksen saaneiden kesken tasan. (esim. kolme ensimmäistä saavuttaa tuloksen 34 jolloin pisteitä tulee = 47/3 = 15,7. Jokainen saa silloin 15,7 pistettä ja neljäs 9 pistettä. Kilpailukierroksen voi tehdä minä päivänä hyvänsä kilpailuviikon aikana. Kilpailija varaa kierrosajan normaalisti aikavarauksen kautta. Vain yksi kilpailusuoritus/viikko. Kilpailija voi osallistua vain yhteen sarjaan. Kilpailukierroksen aikana tulee mukana olla asian tunteva merkitsijä tai kanssakilpailija. Kilpailusuorituksen jälkeen kilpailukortti laskettuna ja allekirjoitettuna luovutetaan caddiemasterille. Kilpailukortissa pitää olla merkittynä myös Sivu5/8

6 slope tasoitus kilpailuhetkellä. Caddiemaster suorittaa madolliset tasoitusmuutokset järjestelmään. Kilpailukortit säilytetään kilpailuviikon ajan caddymasterilla, josta järjestelyvastaava ne noutaa ja tekee yhteenvedon. Kisatilannetta voi seurata ns. seniorikansiosta klubilla. Osallistumismaksu on 5 euroa/kilpailukierros sarjoissa 1-4. Sarjassa 5, 2,5 euroa. Kilpailumaksu maksetaan ennen kilpailukierrosta caddymasterille. Kilpailumaksut vähennettynä kilpailumenoilla käytetään palkintoina jaettaviin esine- tai muihin palkintoihin. Finaalit Finaaliin pääsee (5) parasta sarjoista 1-4. Kilpailu käydään 9-reiän Shoot Out tasoituksettomana eli scratch kisana sarjat 1 ja 2, (5+5) sekä 3 ja 4, (5+5). Jokaisella reiällä heikoimman tuloksen tehnyt putoaa pois. Viimeisellä reiällä selviävät vuoden SUPER SENIORIT. Viisi (5) parasta palkitaan kaikissa sarjoissa. Lisäksi Shoot out voittajat palkitaan ikuisesti kiertävillä SUPER SENIORI kiertopalkinnoilla. 11. Everstin Prisma-pelit (Heikki Mäittälä) Everstin Prisma-pelit käynnistyvät Kilpailu on avoin kaikille AGK:n jäsenille. Kilpailu on neljän osakilpailun tasoituksellinen kahden pelaajan joukkuepeli. Sarjoina ovat mies-, nais- ja sekajoukkueet. Sarjoja yhdistetään mikäli joukkueita on sarjassa alle viisi. Jos joukkueen pelaajien tarkkojen tasoitusten summan puolikas on 22 tai yli, molemmat saavat pelata punaisilta. Muulloin miehet palaavat keltaisilta ja naiset punaisilta. Kenttä: Joukkue: Pelimuoto Palkinnot: Pelimaksu: Pelipäivät: Ohjelma Ilmoittautuminen Eversti Kaksi pelaajaa. Joukkueet muodostetaan itse Scramble, bestball, greensome ja foursome Kussakin osakilpailussa palkitaan sarjojen paras pari. Lisäksi on yksi arvontapalkinto. Osakilpailuista saatujen pisteiden mukaan palkitaan jokaisen sarjan yhteispisteissä kolme parasta viimeisen osakilpailun jälkeen 5 euroa / henkilö / kilpailu niiltä, joilla pelioikeus Everstille, 40 euroa / henkilö/kilpailu niiltä, joilla ei ole pelioikeutta Everstille Touko- kesä- heinä- ja elokuun viimeinen maanantai Kokoontuminen ja peliohjeet 15 min. ennen starttia, yhteislähtö Jokaiseen osakilpailuun ilmoittaudutaan erikseen (Nexgolf) 12. Seuraottelut (Maire Rissanen) Seuraottelu Salon Golfseuraa vastaan käydään Salossa Seuraottelut River Golfin kanssa ovat 20.7 ja elo-syyskuun vaihteessa Kaupunkiottelu Hämeenlinna-Hyvinkää pelataan tänä vuonna Everstillä kesäkuussa. HML:n joukkue muodostuu AGK:n ja TawG:n pelaajista. HyG ja KyG nimeävät Hyvinkään joukkueen. Viimeksi Aulangolla pelattu10 seuran ottelun järjestelyvuorossa on tänä vuonna Tammer Golf. Toimikunnan puheenjohtaja valitsee AGK:n joukkueen. 13. TawG AGK seniorit viikkokisat (Heikki Mäittälä ja Arto Kaukonen) Tawast Golfin ja AGK:n seniorijäsenten viikkokilpailusarja järjestetään perinteiseen tapaan. Kilpailusarja on tarkoitettu sekä mies- että naispelaajille. - Ikärajat: sekä naiset että miehet 50 v. Sivu6/8

7 - Sarjat M50, M70 / N50, N70 pb/lp, N ja M scr. - Kilpailusarjassa on 12 osakilpailua (6 Aulangolla ja 6 Tawastissa) Jokaisessa kilpailussa pelataan täysi 18 r kierros, jolta huomioidaan ikäryhmittäin tasoituksellinen sekä pb- että lp- tulos. Sen lisäksi huomioidaan scr-tulos sarjoissa N ja M ilman ikärajoja. Kilpailuissa suurin käytettävissä oleva henkilökohtainen tasoitus on 36,0, (suurempitasoitukselliset voivat osallistua, mutta vain tasoituksella 36,0). Kaikissa sarjoissa jaetaan pisteitä saman taulukon mukaisesti. Kilpailut aloitetaan klo 8.30 (syyskuun kilpailuissa aloitusaika on tuntia myöhemmin.) AGK:n jäsenen osallistumismaksu /osakilpailu: Kenttä Jäsen, pelioik. Aulanko + lisäpelioikeus Tawast Jäsen, pelioik. Aulanko + ei lisäpelioik. Tawast Jäsen,ei pelioikeutta +pelikertoihin vaiht.* Aulanko E Aulanko H Tawast * Osakkeensa pelikertoihin vaihtanut voi myös käyttää asiakaskortin pelikierroksen + 12 Osakilpailuissa tasatuloksien paremmuusjärjestys ratkaistaan niin, että hcp-tuloksissa pienemmällä tasoituksella pelaava voittaa. Scr-sarjassa matemaattinen menetelmä. Loppupisteissä ratkaisee parempi sijoittuminen osakilpailuissa eli kenellä eniten ykkössijoja, kakkossijoja, kolmossijoja jne. Osakilpailuissa jaetaan pisteitä 30 parhaalle miehelle ja 10 parhaalle naiselle. Pisteitä voi saada vain pelaaja, jolla on aktiivinen EGA-tasoitus. Kokonaiskilpailun lopputuloksiin lasketaan kolme parasta tulosta Aulangolla ja kolme Tawastilla. Kokonaiskilpailun osanotto edellyttää vähintään kolme suoritusta molemmilta kentiltä. Palkintojen jako on viimeisen kilpailun jälkeen Everstillä. Osakilpailujen voittajat palkitaan heti osakilpailun jälkeen, edellyttää läsnäoloa. AGK TAWAST SENIORIVIIKKOKILPAILUT toukokuu 8.30 Tawast PB/LP/SCR 10.toukokuu 8.30 Aulanko Eversti PB/LP/SCR 24.toukokuu 8.30 Tawast PB/LP/SCR 7.kesäkuu 8.30 Aulanko Hugo PB/LP/SCR 28.kesäkuu 8.30 Tawast PB/LP/SCR 5.heinäkuu 8.30 Aulanko Eversti PB/LP/SCR 2.elokuu 8.30 Tawast PB/LP/SCR 9. elokuu 8.30 Aulanko Hugo PB/LP/SCR 16.elokuu 8.30 Tawast PB/LP/SCR 7.syyskuu 8.30 Aulanko Hugo PB/LP/SCR 13.syyskuu 9.30 Tawast PB/LP/SCR 20.syyskuu 9.30 Aulanko Eversti PB/LP/SCR Ilmoittautuminen viimeistään edellisenä maanantaina klo mennessä osakilpailun järjestävän seuran caddiemasterille tai nexgolf. 14. Hämeenlinnan Ryder Cup (Arto Kaukonen) Kisa on Ryder Cup-formaatilla Tawastin ja Aulangon seniorijoukkueiden välinen kaksipäiväinen mittelö. Joukkueen jäsenet valitaan suoraan viikkokisojen scratch sarjan tulosten perusteella, 6 miestä ja 4 naista kummastakin seurasta. Kilpailu pelataan xx-xx syyskuuta Tawast Golfissa. Sivu7/8

8 15. SGS ry:n kansallinen kilpailutoiminta 2017 Liittymällä jäseneksi (25 /v. 2017) Suomen Golfsenioreihin (SGS ry) saat runsaasti etuja pelaamiseen toisilla kentillä ( SGS:n jäsenistöllä on käytössään alkavana pelikautena useita pelioikeuksia eri kentille, joilla voi pelata vain pientä toimistomaksua vastaan. Jäsenenä saat myös Seniorigolffarilehden, jossa on paljon ajankohtaista tietoa. Senioritoimikunta kannustaa jäseniään osallistumaan kansallisiin seniorikisoihin. Kukin hoitaa itsenäisesti ilmoittautumiset. Suositamme, että kisoissa puemme itsemme AGK:n pelipaitaan edustaen positiivisesti Hämeenlinnan tiilaaksoa! Osallistumiset kansallisiin aluetoureihin, seniorimestaruuskilpailuihin tai kansainvälisiin kilpailuihin osallistuja hoitaa itsenäisesti. SENIORITOIMIKUNTA Jäsen Puhelin Sähköposti Maire Rissanen, pj Terttu Selovaara, siht Marja Vuorenpää Veikko Itkonen Heikki Mäittälä, vpj Arto Kaukonen Kari Marin Markku Hiedanpää Pj, toiminta- ja budjettivastaava: Maire Rissanen Vpj, kilpailuvastaava: Heikki Mäittälä Tapahtumavastaavat: Terttu Selovaara / Marja Vuorenpää Säännöt/pelaaminen: Kari Marin AULANGOLLA PAISTAA AURINKO AINA Sivu8/8

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2013 Hyvää golfkautta 2013 seniorit Tänäkin vuonna senioritoiminta jatkuu tuttuun, totuttuun tapaan. Viikkokilpailut pelataan samoin kuin vuosikymmenet on totuttu.

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2016 Hyvää kesää 2016 seniorit Tervetuloa mukaan senioritoimintaan ja nauttimaan golfista. Tänä vuonna saadaan Aulanko golfiin uudet kotisivut, joista löytyy senioreille

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2015 Hyvää kesää 2015 seniorit Tervetuloa mukaan senioritoimintaan ja nauttimaan golfista. Tänäkin vuonna senioritoiminta jatkuu tuttuun, totuttuun tapaan. Viikkokilpailut

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2010 Senioritoimikunnan jäsenet Nimi Puhelin Sähköposti Irene Kuusela 050 3420786 irene1.kuusela@aina.net Leena Rekonen 050 5425175 leena.rekonen@gmail.com Markku

Lisätiedot

2015 Senioritapahtumat

2015 Senioritapahtumat 2015 Senioritapahtumat Viikkokilpailut - maanantaisin klo 10 1/10 Kaikki pelaamaan mukavassa seurassa - kilpailit tai et! Kilpailusäännöt: Naisilla pelimuotona on pb ja miehillä pelimuoto vaihtelee pb

Lisätiedot

Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa.

Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa. 1(5) GOLF 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton golfmestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Golfliiton (SGL) sääntöjä näissä säännöissä mainituin poikkeuksin ja lisäyksin. Sääntökirjoja saa golfkentiltä ja niitä

Lisätiedot

AGK SENIOREIDEN KILPAILU- JA TAPAHTUMAKALENTERI 2017 (v )

AGK SENIOREIDEN KILPAILU- JA TAPAHTUMAKALENTERI 2017 (v ) TOUKOKUU ma 1. 05. 17 ti 2. 05. 17 ke 3. 05. 17 Viikkokilpailu 1/12, TawG to 4. 05. 17 pe 5. 05. 17 Jatkuu joka perjantai. Katso poikkeukset Hugon taululta la 6. 05. 17 su 7. 05. 17 ma 8. 05. 17 Lähipeli

Lisätiedot

VG:n SENIORIEN KAUSI 2017

VG:n SENIORIEN KAUSI 2017 VG:n SENIORIEN KAUSI 2017 YLEISTÄ - SENIORI-IKÄISIÄ ry:ssä 882 HENKILÖÄ (tammikuu 2017) - UUSIA SENIORI-IKÄISIÄ TÄNÄ VUONNA 12 (7) NAISTA JA 128 (29) MIESTÄ (suluissa v.2016) eli yhteensä 140 uutta seniori-ikäistä

Lisätiedot

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä!

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä! Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen Naistoimikunta Sari Sarahonka Ladykapteeni ja naistoimikunnan puheenjohtaja Karita Ahlstrand Airi Kilpiäinen Riitta Kouhia Anne Mäntylä Sirpa Oksanen Naisten

Lisätiedot

SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011

SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011 SEA GOLF RÖNNÄS Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN Toimintakausi 2011 Senioritoimikunta v 2011 Vastuualueet Puheenjohtaja: Jami Ihalainen - Yhteyshenkilö hallitus / piiri ja UAS-seniorit Jäsenet: Eki Stenberg

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 ALUSTAVA TOIMINTASUUNNITELMA 1 (5) Toimintasuunnitelma 2017 Tehtävä Kilpailutoimikunta vastuulla on kilpailujen järjestäminen ja avustajien hankkiminen kilpailujen erilaisiin toimitsijatehtäviin. Myös

Lisätiedot

SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT

SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT GOLF YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton golfmestaruuskilpailuissa noudatetaan R&A Rules Limited ja The United States Golf

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE YLEISTÄ Club Finlandia Golf ei ole mihinkään kansalliseen liittoon kuuluva virallinen golfseura, vaan epävirallinen yhdistys, joten järjestämämme

Lisätiedot

Peliohje 20.4.2011 1(6)

Peliohje 20.4.2011 1(6) 1. Rakentaja Cup, reikäpeli 2 1.1. Yleistä reikäpelistä 2 1.2. Arvonta ja pelaajien sijoittaminen ottelukaavioon 2 1.3. Tasoitukset ja tiit 3 1.4. Pelikentät ja kustannukset 3 1.5. Tuomaritoiminta 4 1.6.

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE YLEISTÄ Club Finlandia Golf ei ole mihinkään kansalliseen liittoon kuuluva virallinen golfseura, vaan epävirallinen yhdistys, joten järjestämämme

Lisätiedot

St. Laurence Golf ry. Ladytoiminta 2011

St. Laurence Golf ry. Ladytoiminta 2011 St. Laurence Golf ry Ladytoiminta 2011 TAPAHTUMAKALENTERI Toukokuu: ti 3.5. Kauden avajaiset klo 18 klubitalon yläkerrassa to 26.5. Peli-ilta, 18r. pb/rumble, Kalkki-Petteri ma 30.5. Seuraottelu NGK-StLG

Lisätiedot

SENIORIT TOIMINTASUUNNITELMA V LÄHTÖTILANNE 2. TAVOITTEET 3. TOIMIKUNNAN KOOSTUMUS JA TYÖNJAKO

SENIORIT TOIMINTASUUNNITELMA V LÄHTÖTILANNE 2. TAVOITTEET 3. TOIMIKUNNAN KOOSTUMUS JA TYÖNJAKO SENIORIT 15.4.2019 TOIMINTASUUNNITELMA V. 2019 1. LÄHTÖTILANNE Viime vuonna Hartola Golfin tavoitteena oli olla Pelaaja ensin -asiakasarvioissa paras senioriseura Suomessa. Pelaaja ensin kyselyyn vastasi

Lisätiedot

GOLFLIIGA 2019 KILPAILUSÄÄNNÖT

GOLFLIIGA 2019 KILPAILUSÄÄNNÖT GOLFLIIGA 2019 KILPAILUSÄÄNNÖT OSALLISTUMISOIKEUS GOLF LIIGA 2019 (WAGC) on kaiken tasoisille mies- ja nais klubipelaajille suunnattu avoin golfkiertue. Kiertue koostuu ympäri Suomen eri LIIGA paikkakunnilla

Lisätiedot

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016 SGR Senioritoimikunta / Elias Huotari 15.02.2016 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016 Toimikunta Puheenjohtaja Elias Huotari Yhteyshenkilö hallitus / tiedottaminen Jäsenet Eki Stenberg Seuraottelut Tuula Merentie

Lisätiedot

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 Tervetuloa 26. kaupunkiotteluun 3.-4.9.2010 Lappeenrantaan Itä-Suomen kaikki golfseurat ja lisäksi kaksi aikaisemmin mukana ollutta golfseuraa on kutsuttu 26:een golfseurojen

Lisätiedot

REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0

REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 en versiot: Versio Pvm Muuttaja / Muutos 1.0 1.5.2004 RRu / luotu 4.5.2004 RRu / Muutokset 2.0 18.5.2015 RRu / JymyGolf versio Sisälysluettelo 1 JYMYGOLF REIKÄPELI... 2

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko 2010

Hangon Bridgeviikko 2010 kilpailuselosteet: Hangon Bridgeviikko 2010 Hanko Cup (24. 25.7.) Kilpailussa pelataan neljä erillistä (kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina) 22 jaon osakilpailua joiden yhteistulos ratkaisee v. 2010

Lisätiedot

Merkittäviä tapahtumia 2009

Merkittäviä tapahtumia 2009 18.-19.4. Golfohjaajan peruskurssi Merkittäviä tapahtumia 2009 Golfliiton järjestämä koulutus jossa annetaan perusteet golfohjaamiseen. Tarkemmat tiedot ja aikataulu ilmoitetaan lähempänä nettisivuilla.

Lisätiedot

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Uutiset Edelliset uutiset 14.3.2011 KoKe-mestaruuskisa sunnuntaina 12.6.2011 7.3.2011 Vuokraa Hyvinkään pelioikeus Tapahtumat Johtokunta

Lisätiedot

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012 SGR Senioritoimikunta / Jami Ihalainen 14.4.2012 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012 Toimikunta Puheenjohtaja o Jami Ihalainen Yhteyshenkilö hallitus / piiri / UAS-seniorit Jäsenet o Eki Stenberg Ystävyysottelut

Lisätiedot

HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ

HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ Helsingin Golfklubin kilpailuissa noudatetaan Suomen Golfliiton kilpailukäsikirjaa, tasoitusmääräyksiä, paikallissääntöjä ja soveltuvin osin ohjetta

Lisätiedot

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan!

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Kortteliliiga 2018 Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Viime kesänä aloitettu Kortteliliiga sai kaikilta siihen osallistuneilta erittäin myönteisen palautteen. Ensi kesänä kesänä

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE Loka-/Marraskuu 2012 SEURATIEDOTE LOKA-/MARRASKUU 2012 Tässä seuratiedotteessa: Green Card suoritukset liittoon IT- ja Viestintäseminaari Golfseurojen seuratuki Juniorigolfohjelman

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma kaudelle 2014. Yleistä

Toimintasuunnitelma kaudelle 2014. Yleistä VIIPURINGOLF RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Sivu 1/5 Toimintasuunnitelma kaudelle 2014 Yleistä Toiminta Toimintasuunnitelma kaudelle 2014 pohjautuu VG ry:lle lähivuosiksi tehtyyn strategiaan sekä hallituksen

Lisätiedot

Miesseniorien ikäraja laski vuoteen. Hartola Golfin jäsenistä oli seniori-ikäisiä 430, mikä on 73 % koko jäsenistöstä.

Miesseniorien ikäraja laski vuoteen. Hartola Golfin jäsenistä oli seniori-ikäisiä 430, mikä on 73 % koko jäsenistöstä. SENIORIT TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. SENIORIT Miesseniorien ikäraja laski 1.1.2017 50 vuoteen. Hartola Golfin jäsenistä oli 31.10.2017 seniori-ikäisiä 430, mikä on 73 % koko jäsenistöstä. Senioreista 134

Lisätiedot

TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0

TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET en versiot: Versio Pvm Muuttaja / Muutos 1.0 1.5.2004 RRu / luotu 1.1 4.5.2004 RRu / Tuomaritoimikunnan tarkastama versio 1.2 27.4.2005 RRu / Muutettu mm. tasoitustenlaskentaa

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

20. NAISTEN JUHLAVUOSI

20. NAISTEN JUHLAVUOSI www.ladygolf.fi Facebook sglladygolf 20. NAISTEN JUHLAVUOSI Sari Lönn #muntapapelata-teema Ø 20. Naisten juhlavuosi - Ladygolf Ø Seurat järjestävät tapahtumia #MUNTAPAPELATA- teemalla Ø Jo 142 372 tapaa

Lisätiedot

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan!

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Kortteliliiga 2018 Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Viime kesänä aloitettu Kortteliliiga sai kaikilta siihen osallistuneilta erittäin myönteisen palautteen. Ensi kesänä on

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI 2008

KILPAILUKALENTERI 2008 KILPAILUKALENTERI 2008 Kilpailut alkavat klo 09.00, ellei toisin mainita toukokuu - kesäkuu TOUKOKUU 03.05. La Avauslyönti Seuran kapteeni Ole Johansson lyö pelikauden avauslyönnin klo 10.00 24.05. La

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä 1/5

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä 1/5 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 12 toukokuu/2018 Ajankohtaista 1/5 Aukioloajat Caddiemaster arkisin klo 8 19, la-su klo 7-18 Ravintola päivittäin klo 8 22 Kenttämestarin

Lisätiedot

Kytäjä Club Tour ( KCT )

Kytäjä Club Tour ( KCT ) Säännöt 2012 28.3.2012/Kytäjä Golf r.y. kilpailutoimikunta Kytäjä Club Tour ( KCT ) 1. Kytäjä Club Tour Kytäjä Club Tour on koko Kytäjän golfkauden kestävä henkilökohtainen kilpailusarja, joka on avoin

Lisätiedot

Naisten kauden avajaiset klo 18 klubitalon ravintolasalissa

Naisten kauden avajaiset klo 18 klubitalon ravintolasalissa Ladytoiminta 2012 TAPAHTUMAKALENTERI Huhtikuu ti 24.4. Naisten kauden avajaiset klo 18 klubitalon ravintolasalissa Toukokuu: to 24.5. to 31.5. Seuraottelu NGK-StLG, Pyhä Lauri Peli-ilta, 18r. rumble (hcp/pb),

Lisätiedot

Suomen Golfliitto Ladygolf Gloria LadyCup

Suomen Golfliitto Ladygolf Gloria LadyCup Suomen Golfliitto Ladygolf Gloria LadyCup Gloria LadyCup 19. vuosi Taustaa Gloria LadyCup aloitettiin nimellä NiceCup vuonna 2000 ja esikuvana on ollut Ryder Cup joukkuekilpailu. Vastakkain asettuvat Itä-Suomen

Lisätiedot

KILPAILUKÄSIKIRJA. Kilpailutoimikunta

KILPAILUKÄSIKIRJA. Kilpailutoimikunta KILPAILUKÄSIKIRJA Sisällysluettelo 1. Kilpailusäännöt... 3 1 Kilpailut... 4 1.1. Mestaruuskilpailut... 4 1.1.1. Seuran lyöntipelimestaruus... 4 1.1.2. Seuran reikäpelimestaruus... 4 2.2. Muut kilpailut

Lisätiedot

KILPAILUKUVAUKSET 2015

KILPAILUKUVAUKSET 2015 KILPAILUKUVAUKSET 2015 Helsingin SISÄISET KILPAILUT Viikkokilpailu miehet ja naiset Jäsenten välinen kilpailu, joka koostuu 14 osakilpailusta. Viikkokilpailua ei pelata viikoilla 25, 26 ja 34. Pelimuoto

Lisätiedot

XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI)

XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI) Satakunnan Lennosto Ohjeistus 1 (5) Ilmavoimien Golf pelaajat XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI) 1 YLEISTÄ Satakunnan Lennoston urheiluseura Saturnus järjestää PETEN PYTTY

Lisätiedot

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Lahden Golf

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Lahden Golf JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Lahden Golf 25.-27.7.2018 1. Säännöt Kilpailussa noudatetaan Suomen Golfliiton julkaisemia Golfin sääntöjä (voimassa 1. tammikuuta

Lisätiedot

KILPAILUKÄSIKIRJA. Kilpailutoimikunta

KILPAILUKÄSIKIRJA. Kilpailutoimikunta KILPAILUKÄSIKIRJA Sisällysluettelo 1. Kilpailusäännöt... 3 1 Kilpailut... 4 1.1. Mestaruuskilpailut... 4 1.1.1. Seuran lyöntipelimestaruus... 4 1.1.2. Seuran reikäpelimestaruus... 5 2.2. Muut kilpailut

Lisätiedot

Visio: 30-vuotias Tawast Golf on Tiilaakson halutuin golfyhteisö

Visio: 30-vuotias Tawast Golf on Tiilaakson halutuin golfyhteisö TAWAST GOLF RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Visio: 30-vuotias Tawast Golf on Tiilaakson halutuin golfyhteisö Aktiivista seuratoimintaa upealla golfkentällä ja golfklubilla. Tilat golfin harjoittelemiseen

Lisätiedot

1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN

1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN S E N I O R I T O I M I K U N T A 10.10.2016 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN o järjestää senioreille toimintaa klubilla & kentällä Tätä hyvää oli enemmän

Lisätiedot

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang 1 Uusien jäsenten perehdyttäminen Seuran kapteeni Hanno Strang 5.7.2011 Espoo Ringside Golf Oy Espoo Ringside Golf Ry Golfyhteisö 2 Muut toimijat Ringside Golf Klubiravintola Merja ja Harry Wegelius Pro-shop

Lisätiedot

Aulangon Golfklubin jäsenmäärä kasvoi edellisestä vuodesta 40 jäsenellä. AGK:n jäsenmäärä 31.12.2014 oli 1 768 jäsentä.

Aulangon Golfklubin jäsenmäärä kasvoi edellisestä vuodesta 40 jäsenellä. AGK:n jäsenmäärä 31.12.2014 oli 1 768 jäsentä. Aulangon Golfklubi ry TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2014 31.12.2014 Golfin harrastajamäärän kasvu Suomessa on taittunut. Golfliiton jäsenseuroissa oli elokuun 2014 lopulla yhteensä 142 757 jäsentä. Kokonaisjäsenmäärä

Lisätiedot

Reikäpelimestaruuskilpailut

Reikäpelimestaruuskilpailut Reikäpelimestaruuskilpailut 4-5.8.2018 Kilpailuinfo Reikäpelien kilpailuformaatti Mukaan maksimissaan 32 miestä, 16 naista tasoitusjärjestyksellä Ensimmäinen kierros pelataan 4 pelaajan lohkoissa 3x6 reiän

Lisätiedot

Tasatulosten ratkaisu Kytäjän kilpailuissa

Tasatulosten ratkaisu Kytäjän kilpailuissa Tasatulosten ratkaisu Kytäjän kilpailuissa Kytäjä Golf kilpailutoimikunta Yleiskatsaus Lyöntipelikilpailussa kahdella tai useammalla pelaajalla saattaa olla sama lopputulos. Tällöin tarvitaan säännöt tasatilanteen

Lisätiedot

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Golf-toimintaa en ja cranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Uutiset Edelliset uutiset 7.3.2011 KoKe-mestaruuskisa sunnuntaina 12.6.2011 5.3.2011 Vuokraa Hyvinkään pelioikeus Klikkaa linkkiä. Tapahtumat

Lisätiedot

SENIORITOIMINTA. Toimikunnan kokoonpano Heikki Aaltonen (puheenjohtaja) Matti Matinkari

SENIORITOIMINTA. Toimikunnan kokoonpano Heikki Aaltonen (puheenjohtaja) Matti Matinkari SENIORITOIMINTA Toimikunnan kokoonpano Heikki Aaltonen (puheenjohtaja) Matti Matinkari Raimo Aho Sisko Partanen Maritta Korkia-Aho Reijo Pekarila Riikka Lonka Eino Rintala Jäsenmäärä Tawast Golf ry:n jäsenmäärä

Lisätiedot

SUOMEN GOLFSENIORIT ry (SGS)

SUOMEN GOLFSENIORIT ry (SGS) SUOMEN GOLFSENIORIT ry (SGS) TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET - kehittää seniorigolfia kilpa- ja kuntourheiluna - vastata valtakunnallisten seniorigolfkilpailujen järjestämisestä - tarjota

Lisätiedot

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki)

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki) JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki) 23.-25.7.2019 1. Säännöt Kilpailu pelataan R&A:n julkaiseman Rules of Golf (voimassa tammikuu

Lisätiedot

MUURAME GOLF Päivitetty KILPAILUMÄÄRÄYKSET 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET. Poikkeukset määräyksiin mainitaan kilpailukutsuissa.

MUURAME GOLF Päivitetty KILPAILUMÄÄRÄYKSET 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET. Poikkeukset määräyksiin mainitaan kilpailukutsuissa. MUURAME GOLF Päivitetty 10.5.2018 KILPAILUMÄÄRÄYKSET 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET Poikkeukset määräyksiin mainitaan kilpailukutsuissa. Osallistumisoikeus Ellei kilpailukutsussa ole toisin mainittu,

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko

Hangon Bridgeviikko Hangon Bridgeviikko 21. 30.7.2017 Perinteinen Hangon Bridgeviikko järjestetään heinäkuun viimeisellä viikolla. Kilpailuohjelma on sama kuin vuonna 2016. Hanko Cup -kilpailuun on ilmoittauduttava torstaihin

Lisätiedot

KILPAILUKÄSIKIRJA. Kilpailutoimikunta

KILPAILUKÄSIKIRJA. Kilpailutoimikunta KILPAILUKÄSIKIRJA Sisällysluettelo 1 Kilpailusäännöt... 3 2 Paikallissäännöt... 4 3 Kilpailut... 5 3.1 Mestaruuskilpailut... 5 3.1.1 Seuran lyöntipelimestaruus... 5 3.1.2 Seuran reikäpelimestaruus... 6

Lisätiedot

JYVÄS-GOLFIN SENIOREIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2018

JYVÄS-GOLFIN SENIOREIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2018 JYVÄS-GOLFIN SENIOREIDEN Senioritoimikunta 2 (5) Seuramme 40 vuotisjuhlapelikausi on saatu kunniakkaasti päätökseen myös senioritoiminnan osalta ja on jälleen lyhyen yhteenvedon aika. SENIORITOIMIKUNTA

Lisätiedot

Tapahtumatarjooma 2017

Tapahtumatarjooma 2017 Tapahtumatarjooma 2017 Pelaa%100 Gloria%LadyCup Kaveri%mukaan% Golf%tutuksi Kansallinen%Golfviikko%ja%Naisten%Sunnuntai%11.6.2017 Naisten%Pankki ebirdie sähköinen%jäsenkortti%ja%liittymä%tarjoomaan Tarjooma

Lisätiedot

Suurin muutos tulevaan kauteen UUSI KAUSI

Suurin muutos tulevaan kauteen UUSI KAUSI UUSI KAUSI uusia kilpailusarjoja Suurin muutos tulevaan kauteen on miesten ikärajan pudottaminen 50 vuoteen, mi kä tuo viisi uutta miesikäluokkaa eli 50-54 -vuotiaat senioritoiminnan piiriin. Koska senio

Lisätiedot

Toukokuu 2016 VIERUMÄEN GOLFSEURAN TIEDOTE 30.4.2016 CADDIE MASTER KILPAILUJA

Toukokuu 2016 VIERUMÄEN GOLFSEURAN TIEDOTE 30.4.2016 CADDIE MASTER KILPAILUJA Toukokuu 2016 VIERUMÄEN GOLFSEURAN TIEDOTE 30.4.2016 CADDIE MASTER Classic caddie master 9-17, 4.5. alkaen 8-18, 14.5. alkaen 7-18 Cooke caddie master 8-17 Back office (ajanvaraus) 9-17 Kenttien ja caddiemasterin

Lisätiedot

Elokuu 2016 VIERUMÄEN GOLFSEURAN TIEDOTE CADDIE MASTER KILPAILUJA

Elokuu 2016 VIERUMÄEN GOLFSEURAN TIEDOTE CADDIE MASTER KILPAILUJA Elokuu 2016 VIERUMÄEN GOLFSEURAN TIEDOTE 10.8.2016 Classic caddie master ma-pe 8-18, la-su 7-18 Cooke caddie master la-to 8-17, pe 7-17 Back office (ajanvaraus) 9-17 CADDIE MASTER Kenttien ja caddiemasterin

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI RY

AULANGON GOLFKLUBI RY AULANGON GOLFKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2016 31.12.2016 Suomen Golfliiton jäsenseuroihin kuuluvia jäseniä oli vuoden lopussa yhteensä 143 005. Edelliseen vuoteen verrattuna vähennystä oli 177 jäsentä.

Lisätiedot

YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET

YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET Tuusulan Golfklubi 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. ILMOITTAUTUMINEN Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty. Tapa 3 Maksut 3 Jälki-ilmoittautuminen 3 Yli-ilmoittautuminen 3 Sarjan peruuttaminen

Lisätiedot

ggsenviikkoecletic Sivu :57

ggsenviikkoecletic Sivu :57 ggsenviikkoecletic Sivu 1 07.10.2013 8:57 Finaalit 2013 vk 37 14.09.2013 la gumböle 18r seniorien ja veteraanien viikkokisa Finaali vk 40 05.10.2013 la mylläri 9r naisten, seniorien ja veteraanien kauden

Lisätiedot

SM-KILPAILUSÄÄNNÖT 13.09.2010

SM-KILPAILUSÄÄNNÖT 13.09.2010 SM-KILPAILUSÄÄNNÖT 13.09.2010 1 OSANOTTO- JA EDUSTUSOIKEUS Kaikilla keilaajilla, jotka ovat SFKL:n alaisen firmakeilailuyhdistykseen kuuluvan jäsenfirman palveluksessa, on oikeus osallistua kilpailuun.

Lisätiedot

Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 Kausi 2014-2015 Eero Salkala 30.11.2014

Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 Kausi 2014-2015 Eero Salkala 30.11.2014 Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 SÄÄNNÖT Kaudella pelataan kuusi osakilpailua Esport Centerissä klo 10-15: 13.09.2014, 04.10.2014, 29.11.2014, 31.01.2015, 14.03.2015 ja 25.04.2015.

Lisätiedot

YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT

YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT Kilpailut järjestetään toimintavuosittain. Osallistumisoikeus on liiton jäsenseurojen rekisteröimillä keilaajilla. Kilpailujen järjestämisessä noudatetaan tässä

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset Edelliset uutiset 10.5.2011 Kevättiedote lähetetty sähköpostilla (mm. alkeiskurssit, reikäpeli -cup jne.) 14.3.2011 KoKe + KoHo mestaruuskisa sunnuntaina 12.6.2011

Lisätiedot

Suomen Golfseniorit ry. TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO Vuosikokous Hotelli Haaga, Helsinki

Suomen Golfseniorit ry. TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO Vuosikokous Hotelli Haaga, Helsinki Suomen Golfseniorit ry TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO 2019 Vuosikokous 13.11.2018 Hotelli Haaga, Helsinki SUOMEN GOLFSENIORIT ry (SGS) TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET - kehittää seniorigolfia

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Silverin Palmuliigaan!

Tervetuloa mukaan Silverin Palmuliigaan! Tervetuloa mukaan Silverin Palmuliigaan! Palmuliiga starttaa helmi-maaliskuun vaihteessa, ja pelit etenevät oheisen otteluohjelman mukaan! Joukkueet on jaettu alkukilpailussa kahteen kuuden joukkueen lohkoon.

Lisätiedot

Suomen Golfseniorit ry

Suomen Golfseniorit ry Suomen Golfseniorit ry TOIMINTASUUNNITELMA ja BUDJETTI 2018 SUOMEN GOLFSENIORIT ry (SGS) TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET - kehittää seniorigolfia kilpa- ja kuntourheiluna - vastata valtakunnallisten

Lisätiedot

Seniorikirje 2/2019 REIKÄPELI TUTUKSI. Reikäpeli on erilaista kuin lyöntipeli! Eero Aro Seniorivastaava

Seniorikirje 2/2019 REIKÄPELI TUTUKSI. Reikäpeli on erilaista kuin lyöntipeli! Eero Aro Seniorivastaava 1 Seniorikirje 2/2019 REIKÄPELI TUTUKSI Eero Aro Seniorivastaava Reikäpeli on golfin perinteisin pelimuoto. Reikäpelissä pelaaja ja vastustaja kilpailevat toisiaan vastaan voittaen, häviten tai tasaten

Lisätiedot

RANKING KIERTUE

RANKING KIERTUE RANKING KIERTUE 2016 2017 Kiertueelle otetaan vähintään 90 keilaajaa järjestyksessä seuraavalla tavalla: 1. 32 kauden 2015 2016 kiertuefinaaliin selvinnyttä keilaajaa 2. Naisten, miesten ja nuorten poikien

Lisätiedot

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut Junioritoimikunta Tavoitteena on tarjota laadukasta, iloista, mielekästä, motivoivaa ja monipuolista opetusta. Treeniryhmät ja treenien sisältö suunnitellaan ikä- ja osaamistason mukaan. Lisäksi tavoitteena

Lisätiedot

Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri

Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri 8.5.2017 pvm. kello kilpailu/sponsori kilpailumuoto (alustavia, kilpailunjohtaja palkinnot Huom! Kenttä varattu täsmennetään kilpailuohjeessa) TOUKOKUU

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET KAUDELLE 2016

KILPAILUMÄÄRÄYKSET KAUDELLE 2016 Messilän Golf ry Kilpailutoimikunta Messilä 28.01.2016 KILPAILUMÄÄRÄYKSET KAUDELLE 2016 Nämä kilpailumääräykset ovat voimassa kaudella 2016 kaikissa Messilä Golfin järjestämissä kilpailuissa. Mikäli Messilä

Lisätiedot

TAWAST GOLF RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2015. Visio: Tawast Golf on Tiilaakson halutuin golfyhteisö. TAWAST GOLF 2015 Klubi, kaverit ja seurahenki

TAWAST GOLF RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2015. Visio: Tawast Golf on Tiilaakson halutuin golfyhteisö. TAWAST GOLF 2015 Klubi, kaverit ja seurahenki TAWAST GOLF RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Visio: Tawast Golf on Tiilaakson halutuin golfyhteisö TAWAST GOLF 2015 Klubi, kaverit ja seurahenki Aktiivista seuratoimintaa upealla golfkentällä ja golfklubilla.

Lisätiedot

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Talousarvio 2015 Tulot Kpl Yks.hinta sis. alv10% Yhteensä alv0% Jäsenmaksut aikuiset 320 75 21818 Jäsenmaksut nuoret 5 45 205 Jäsenmaksut

Lisätiedot

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS Aktivoidaan seniorijäseniä järjestämällä sekä seuran sisäisiä senioritapahtumia ja -kilpailuja että senioreiden seuraotteluita muiden seurojen kanssa. Järjestetään valmennusta

Lisätiedot

KAUPUNKIOTTELU JOROINEN 2011 KAUPUNKIOTTELU 2012 KERIGOLF

KAUPUNKIOTTELU JOROINEN 2011 KAUPUNKIOTTELU 2012 KERIGOLF KAUPUNKIOTTELU JOROINEN 2011 KAUPUNKIOTTELU 2012 KERIGOLF Tervetuloa 28. kaupunkiotteluun 31.8.-1.9.2012 Kerimäelle Itä-Suomen kaikki golfseurat ja lisäksi yksi aikaisemmin mukana ollut golfseura on kutsuttu

Lisätiedot

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun

Lisätiedot

2005-2006. Keilahallit ovat nykyisin täynnä uusia asiakkaita, mutta heidän sitouttamisensa aktiivisiksi keilaajiksi on vaikeata.

2005-2006. Keilahallit ovat nykyisin täynnä uusia asiakkaita, mutta heidän sitouttamisensa aktiivisiksi keilaajiksi on vaikeata. 2005-2006 Keilahallit ovat nykyisin täynnä uusia asiakkaita, mutta heidän sitouttamisensa aktiivisiksi keilaajiksi on vaikeata. Kummikeilailun korvaava Frendi - Kisa alkaa. Mukaan on otettu tulokkaiden

Lisätiedot

SM-kilpailujen säännöt

SM-kilpailujen säännöt SM-kilpailujen säännöt 08.10.2016 1 OSANOTTO- JA EDUSTUSOIKEUS Kaikilla keilaajilla, jotka ovat SFKL:n alaisen firmakeilailuyhdistykseen kuuluvan jäsenfirman palveluksessa, on oikeus osallistua kilpailuun.

Lisätiedot

Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2014 Vierumäki Golf Club Oy

Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2014 Vierumäki Golf Club Oy 1 Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2014 Vierumäki Golf Club Oy Caddiemasterin toimisto ja ajanvaraus Nettivaraus Tasoitusrajat Valvonta Caddiemasterit työskentelevät aiempaan tapaan Classic-, Coach-

Lisätiedot

Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 Kausi Eero Salkala

Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 Kausi Eero Salkala Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 SÄÄNNÖT Kaudella pelataan kuusi osakilpailua Esport Centerissä klo 10-15: 14.09.2013, 12.10.2013, 30.11.2013, 01.02.2014, 22.03.2014 ja 26.04.2014

Lisätiedot

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 Tässä kirjeessä on infoa Suomen Cupista 2012. Suomen Cupin finaalit pelataan 29.- 30.9. Cupiin voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka

Lisätiedot

Elokuu 2017 kuukausitiedote

Elokuu 2017 kuukausitiedote Elokuu 2017 kuukausitiedote Arvoisa jäsen, Challenge Tour on jälleen pelattu ja voittajaksi selviytyi Paul Howard -17 (68-65-66). Valitettavasti sama ongelma esiintyi kilpailun aikana kuin mikä on kiusannut

Lisätiedot

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6)

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6) Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6) Johdanto... 2 1. Tavoitteet... 2 a. Ote Lahden Golf ry:n strategiasta:... 2 b. Toimenpiteet määrätään vuosittain normaalin vuosisuunnittelun yhteydessä, esimerkkejä

Lisätiedot

YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET

YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET Tuusulan Golfklubi 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. ILMOITTAUTUMINEN Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty. Tapa 3 Maksut 3 Jälki-ilmoittautuminen 3 Yli-ilmoittautuminen 3 Sarjan peruuttaminen

Lisätiedot

NAISTEN SUNNUNTAI #MUNTAPAPELATA ja TASA-ARVOTEKO

NAISTEN SUNNUNTAI #MUNTAPAPELATA ja TASA-ARVOTEKO NAISTEN SUNNUNTAI 9.6.2019 #MUNTAPAPELATA ja TASA-ARVOTEKO Naisten Sunnuntai 9.6.2019 Ø Mahdollisimman moni seura mukaan järjestämään tapahtumia #MUNTAPAPELATA teemalla Kaveri/Perhe mukaan golf tutuksi!

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 23.4.2017 Mestaruuskisat HyG sunnuntaina 11.6. 9.4.2017 Pelilippuja myynnissä 9.4.2017 Reikäpelikisa 2017, Wine tournament, Green card -kurssit Tapahtumat Jäsentiedote

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 24.11.2017 Kauden 2017 voittajat selvillä 9.4.2017 Pelilippuja myynnissä 9.4.2017 Reikäpelikisa 2017, Wine tournament, Green card -kurssit Tapahtumat Jäsentiedote

Lisätiedot

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA Sivu 1 / 6 HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 1.11.2016-31.10.2017 JÄSENET Seuran jäsenmäärä kauden 2017 lopussa oli 591. Edellisen kauden päättyessä jäseniä oli 578. Kasvua kaudesta 2016 siis

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE HELMIKUU 2011 AJANKOHTAISIA ASIOITA 1) KANSALLINEN GOLFPÄIVÄ 2.6.2011 SIVU 2 2) SGL TROPHY 2011 SIVUT 2-4 3) GREEN CARD UUDISTUS SIVUT 6-7 4) GOLFLIITON TOIMIHENKILÖT 2011

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (golfjooga ja kauden golfvaatetrendit) Golfjooga

Lisätiedot

Päivitetty 23.7.2012. Yleiset kilpailumääräykset

Päivitetty 23.7.2012. Yleiset kilpailumääräykset Yleiset kilpailumääräykset 1 Sisällys Ilmoittautuminen 3 Tapa 3 Maksut 3 Jälki-ilmoittautuminen 3 Yli-ilmoittautuminen 3 Sarjan peruuttaminen 3 Toimenpiteet kilpailun keskeyttämiseksi 4 Kilpailua ei voida

Lisätiedot

SENIORIT TOIMINTAKERTOMUS TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN 2. TOIMIKUNNAN KOOSTUMUS JA TYÖNJAKO

SENIORIT TOIMINTAKERTOMUS TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN 2. TOIMIKUNNAN KOOSTUMUS JA TYÖNJAKO SENIORIT TOIMINTAKERTOMUS 2018 1. TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN Hartola Golfin tavoitteena on olla Pelaaja ensin -asiakasarvioissa paras senioriseura Suomessa vuonna 2018. Pelaaja ensin kyselyyn vastasi

Lisätiedot

TAWAST GOLF RY:N TOIMINTASUUNNITELMA Visio: Tawast Golf on Tiilaakson halutuin golfyhteisö. TAWAST GOLF 2018 Klubi, kaverit ja seurahenki

TAWAST GOLF RY:N TOIMINTASUUNNITELMA Visio: Tawast Golf on Tiilaakson halutuin golfyhteisö. TAWAST GOLF 2018 Klubi, kaverit ja seurahenki TAWAST GOLF RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Visio: Tawast Golf on Tiilaakson halutuin golfyhteisö TAWAST GOLF 2018 Klubi, kaverit ja seurahenki Aktiivista seuratoimintaa upealla golfkentällä ja golfklubilla.

Lisätiedot

SM-kilpailujen säännöt

SM-kilpailujen säännöt SM-kilpailujen säännöt 06.09.2018 1 OSANOTTO- JA EDUSTUSOIKEUS Kaikilla keilaajilla, jotka ovat SFKL:n alaisen firmakeilailuyhdistykseen kuuluvan jäsenfirman palveluksessa, on oikeus osallistua kilpailuun.

Lisätiedot