Koulutuksen määrälliset. indikaattorit OPETUSHALLITUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulutuksen määrälliset. indikaattorit OPETUSHALLITUS"

Transkriptio

1 Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2001 OPETUSHALLITUS

2 Copyright Opetushallitus ISBN Kannet ja ulkoasu Innocorp Oy Gummerus kirjapaino Oy Jyväskylä 2001

3 Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2001

4

5 Johdanto Johdanto Koulutuspoliittisen päätöksenteon ja koulutuksen tuloksellisuuden arvioinnin tueksi tarvitaan indikaattoreita, jotka kuvaavat koulutusjärjestelmää. Indikaattorit (ilmaisimet, mittaimet) ilmaisevat tai kuvaavat kohteen ominaisuutta tai tilaa tai siinä tapahtuvaa muutosta. Indikaattori ei ole pelkkä tilastotieto, vaan sen tulisi lisäksi kuvata esimerkiksi: nykytilaa verrattuna aiempien vuosien tietoihin nykytilaa suhteessa asetettuihin tavoitteisiin alueiden välisiä eroja kansainvälisesti tehokkuutta, tuloksellisuutta tai vaikuttavuutta Indikaattorien tulisi kuvata mahdollisimman kattavasti kohdetta, koska indikaattorit voivat myös ohjata kehitystä, vaikka se ei niiden tarkoitus olekaan. Indikaattorit ovat pelkistettyjä kuvaajia, jotka aina tarvitsevat tulkintaa ja tarkempaa analyysia tuekseen. Indikaattorit ja muu seurantatieto toimivat parhaimmillaan signaalijärjestelmänä eli ne nostavat esille mahdollisia kehittämistarpeita. Varsinaisten syiden selvittäminen edellyttää aina tietojen syvällisempää analyysia. Opetushallitus asetti vuoden 1999 lopulla työryhmän, jonka tehtävänä oli tehdä ensimmäinen versio indikaattoreista. Opetushallituksen johtoryhmä päätti, että ensimmäisessä vaiheessa tuotetaan määrällisiä indikaattoreita, jotka perustuvat olemassa olevaan seurantatietoon ja uusiin tiedonkeruihin ei katsottu olevan voimavaroja. Toimenpiteet Indikaattoreita valmistelevan työryhmän kokoonpano on ollut seuraava: Petri Pohjonen (pj), Matti Kyrö (vpj), Timo Ertola, Marianne Fortelius, Åke Hagman, Jukka Lehtinen, Marja-Leena Pernu ja Renata Svedlin sekä vuoden 2000 alusta lähtien myös Timo Kumpulainen ja myöhemmin mukaan tuli vielä Risto Hakkarainen, Ulla Rönnberg ja Pentti Yrjölä. Työryhmän ensimmäisenä tehtävänä oli rajata indikaattorien kohteet sekä määrittää, kenen tarpeiden pohjalta indikaattorit ensisijaisesti tuotetaan. Indikaattorit on laadittu pitäen erityisenä kohderyhmänä koulutuspoliittisia päättäjiä - kansallisella ja alueellisella tasolla. Indikaattorien määrä on pidetty suppeana ja on yritetty mahdollisimman pelkistetysti kuvata tapahtunutta kehitystä. Tarkoitus on ollut lähinnä kuvata koulutusjärjestelmän toimintaa. Selitysten hakeminen ilmiöille on sekä käyttäjän omaa tulkintaa, että mahdollisen myöhemmän tarkemman analyysin tulosta. Muita rajauksia ovat: indikaattorit kuvaavat (esi-), perus- ja toisen asteen koulutusta sekä aikuiskoulutusta tarkastelun näkökulma on pääosin valtakunnallinen ja osin maakunnallinen indikaattorien laatimiseen on käytetty vain olemassa olevaa seurantatietoa indikaattorit ovat määrällisiä aikasarjojen alkuvuosi on parhaan vertailukelpoisuuden antava vuosi eli useimmiten 1995 tai 1996 oppisopimuskoulutuksesta on tuotettu erillinen julkaisu Korkea-asteen koulutus on jätetty tässä vaiheessa tarkastelun ulkopuolelle. Aikuiskoulutusta on tarkasteltu sen ominaispiirteet huomioiden. Indikaattorien relevanssi ja toimivuus testataan valtakunnan tai korkeintaan maakunnan tason tiedoilla. Koska perustiedot kerätään yleensä kuntatasolla, on tulevaisuudessa mahdollista tuottaa indikaattorit kuntien ja/tai koulutuksen järjestäjien kehitystä kuvaaviksi. Tulevaisuudessa koulutuksen järjestäjille on tarkoitus antaa lisää työkaluja oman koulutuksensa kehittämisen avuksi, helpottaa päätösten vaikutusten seurantaa ja arviointia suhteessa maan yleiseen kehitykseen. Opetushallitus haluaa myös seurantatiedon käytön tehostamisella tukea laadun parantamista kaikissa oppilaitoksissa. Koska jokainen oppilaitos lähtee omista lähtökohdista ja toimii erilaisissa ympäristöissä, tulee niiden itse tunnistaa vahvuutensa ja heikkoutensa.

6 Johdanto Kansainvälinen viitekehys Kansalliset indikaattorit täydentävät sitä kuvaa, jonka saamme suomalaisesta koulutuksesta kansainvälisten vertailujen pohjalta. Pisin ja laajin indikaattorityö on tehty OECD:n INES-projektissa, joka tuottaa vuosittain Education at a Glance -indikaattorijulkaisun ja määrällisiä indikaattoreita teemoittain tarkemmin analysoivan Education Policy Analysis -julkaisun. Nämä julkaisut ovat olleet jo vuosia hyviä lähdeteoksia koulutuspoliittisille päättäjille määriteltäessä Suomen koulutusta ja sen tuloksia kansainvälisessä kentässä. Euroopan Unionin alueella tuotetaan myös omia koulutusindikaattoreita. Unionin tilastovirasto EUROS- TAT on yhteistyössä EURYDICE-koulutustietoverkon kanssa ja ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen CEDEFOPin kanssa tehnyt julkaisut Key Data on Education ja Key Data on Vocational Training. Myös Pohjoismaiden kesken työstetään vertailutietoja. Eteenpäin Nyt laaditut indikaattorit ovat kehittämisprosessin ensimmäisen vaiheen tuotoksia. Patteriston avulla kerätään palautetietoa käyttäjiltä ja tämän jälkeen indikaattorien kehittämistä jatketaan. Tulevaisuudessa indikaattorien joukko koostunee pysyvistä, vuosittain tuotettavista perusindikaattoreista ja määrävälein tuotettavista sekä innovatiivisista kehittämisen alaisista indikaattoreista. Jatkotyössä pohditaan erityisesti: lisätäänkö aluejakoja otetaanko mukaan opintoala tarkastelu otetaanko mukaan oppimistulosten tietoja missä laajuudessa sukupuolijakauma otetaan huomioon missä laajuudessa tuotetaan tietoa kunta- ja koulutuksenjärjestäjä tasolla missä määrin indikaattorit tuotetaan sähköisinä jokaisen saatavilla olevina www-tuotteina Opetushallitus toivoo, että Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2001-julkaisu auttaa niin päättäjiä kuin asiasta muutoin kiinnostuneita Suomen koulutusjärjestelmän analysoinnissa. Palautteet ja kehittämisehdotukset otamme vastaan sähköpostiosoitteessa kirjasto@oph.fi INNOVATIIVISTA INDIKOINTIA! JUKKA SARJALA PÄÄJOHTAJA

7 Sisällys Sisällys Johdanto Yhteenveto...9 Koulutukseen hakeutuminen...9 Perusopetus...9 Ammatillinen koulutus ja lukio...10 Koulutuksen ulkopuolelle jääneet...11 Tarjonta...12 Tutkinnon suorittaneet...12 Sijoittuminen työelämään ja jatko-opintoihin...13 Taloudellisuus Indikaattorit koulutusmuodoittain...15 Perusopetus...15 Koulutukseen hakeutuminen ja koulutuksen aloittaminen...15 Tarjonta...18 Kouluverkosto...18 Esiopetus...21 Ainevalinnat...21 Päättötodistuksen saaneet...27 Päättötodistuksen saaneet sekä osuus keskimääräisestä vuotiaista ja päättöluokkalaisista...27 Taloudellisuus...28 Lukiokoulutus...35 Koulutukseen hakeutuminen ja aloittaminen...35 Tarjonta...37 Aloituspaikat ja kouluverkosto...37 Ainevalinnat...38 Lukion ja ylioppilastutkinnon suorittaneet...46 Lukion suorittaneet opiskeluvuosien mukaan...46 Ylioppilastutkinnon suorittaneet...47 Sijoittuminen jatko-opintoihin ja työelämään...48 Taloudellisuus...48

8 Sisällys Ammatillinen peruskoulutus Koulutukseen hakeutuminen ja aloittaminen...55 Tarjonta...61 Aloituspaikat ja oppilaitosverkosto...61 Tutkinnon suorittaneet...63 Sijoittuminen työelämään ja jatko-opintoihin...65 Taloudellisuus...67 Aikuiskoulutus...71 Aikuiskoulutuksen omaleimaisuus...71 Osallistujien määrä...73 Koulutustyypeittäin...73 Oppilaitostyypeittäin...75 Opetustuntien määrä...76 Koulutustyypeittäin...76 Oppilaitostyypeittäin...77 Korkea-asteen aikuiskoulutus...78 Näyttötutkinnon suorittaneet...79 Koulutusväylittäin...79 Koulutusaloittain...79

9 1. Yhteenveto Koulutukseen hakeutuminen Yhteenveto Koulutukseen hakeutuminen Perusopetus Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta. Peruskoulun aloittavien määrä on eri kuin seitsemänvuotiaiden ikäluokka johtuen lähinnä koulun aloittamisiän vaihtelusta. Peruskoulun yhteydessä järjestettävä esiopetus on sen sijaan harvojen etuoikeus. Hiukan useampi kuin joka kymmenes kuusivuotias saa esiopetusta peruskoulun yhteydessä, suurempi osa kuusivuotiaista saa esiopetusta päivähoidon yhteydessä. Esiopetuksen opetussuunnitelma on yhteinen riippumatta siitä, järjestetäänkö esiopetus peruskoulun vai päivähoidon yhteydessä. Perusopetuslain mukaisesti (628/1998) alkaen lapsella on oikeus esiopetukseen pääsääntöisesti vuotta ennen oppivelvollisuusiän alkua eli sinä vuonna, kun lapsi täyttää kuusi vuotta. Perusopetuksen ensimmäisen vuosiluokan sekä esi- ja lisäopetuksen oppilaat vuosina sekä ikäluokkia KOKO MAA Oppilaat Ikäluokat Esiopetus vuotiaat Perusopetus vuotiaat Lisäopetus vuotiaat keskim Prosentuaaliset osuudet ikäluokasta KOKO MAA Oppilaat/ikäluokka (%) Esiopetus 6,2 8,2 10,1 11,3 11,3 Perusopetus 100,4 99,5 102,6 99,4 100,4 Lisäopetus 4,4 4,2 3,4 3,2 2,7 Opetushallitus Koulutuksen määrälliset indikaattorit

10 1. Yhteenveto Koulutukseen hakeutuminen Ammatillinen koulutus ja lukio Toisen asteen yhteishaussa hakee vuosittain noin puolitoistakertainen määrä hakijoita ikäluokkaan verrattuna. Tämä johtuu muun muassa siitä, että osa hakee uudelleen koska ei ensi kerralla päässyt koulutukseen. Osa on viettänyt välivuotta tai suorittanut 10. luokan ja osa haluaa vaihtaa toiseen koulutukseen. Toisen asteen hakijoista, aloittaneista ja aloituspaikoista noin 55 % on ammatillisessa koulutuksessa. Välittömästi peruskoulun jälkeen opintojaan jatkavista opiskelijoista kuitenkin noin 60 % aloittaa lukiossa. Teoreettisesti ottaen kaikille yhteishakuun osallistuville on tarjolla koulutuspaikka, vieläpä ensisijaiseksi asettamallaan koulutusalalla. Ensisijaisia hakijoita aloituspaikkaa kohden on hiukan alle yksi sekä lukioihin että ammatillisiin oppilaitoksiin hakevista. Silti kaikki eivät aloita toisen asteen koulutuksessa, koska he eivät ole sijoittuneet haluamaansa lukioon tai haluamaansa ammatilliseen koulutukseen. Runsas ¾ lukioon hakeneista aloittaa ensisijaiseksi toiveeksi asettamassaan lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa taas noin puolet hakijoista aloittaa ensisijaisella hakutoiveellaan. Ensisijaiset hakijat, aloituspaikat ja aloittaneet vuosina KOKO MAA Ensisijaiset hakijat Aloituspaikat Aloittaneet Lukiokoulutus Ammatillinen koulutus YHTEENSÄ Ensisijaisten hakijoiden, aloituspaikkojen ja aloittaneiden muutokset KOKO MAA Ensisijaiset hakijat Aloituspaikat Aloittaneet Lukiokoulutus Ammatillinen koulutus YHTEENSÄ Ensisijaiset hakijat suhteessa aloituspaikkoihin ja aloittaneisiin vuosina KOKO MAA Ensisijaisia hakijoita aloituspaikkaa kohden Muutos Ensisijaiset hakijat/aloittaneet (%) %-yksikön muutos / Lukiokoulutus 1,0 1,0 1,0 0,0 90,9 90,9 90,2-0,7 Ammatillinen koulutus 1,5 1,3 1,3-0,2 57,8 66,1 65,2 7,4 YHTEENSÄ 1,3 1,2 1,3 0,0 69,4 75,6 74,7 5,3 Ensisijaisella hakutoiveella aloittaneet vuosina KOKO MAA Ensisijaisella toiveella aloittaneet Ensisijaisella toiveella aloittaneet (%) %-yksikön muutos Lukiokoulutus ,1 79,0 77,6-3,5 Ammatillinen koulutus ,7 49,3 49,3 5,6 YHTEENSÄ ,9 60,6 59,9 3,0 10 Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2001 Opetushallitus

11 1. Yhteenveto Koulutukseen hakeutuminen Koulutuksen ulkopuolelle jääneet Peruskoulun päättävistä - mukaan luettuna myös lisäopetuksen suorittaneet - muutama prosentti (v ,4 %) jättää kokonaan hakematta toisen asteen yhteishaussa. Näistä osa toki hakee myöhemmin samaisessa yhteishaussa. Hakematta jättäneet pitävät usein välivuotta, tekevät työtä tai oleskelevat tilapäisesti ulkomailla. Tosiasiallisesti koulutuksen toisen asteen yhteishakuun kuuluvissa oppilaitoksissa aloittaa välittömästi peruskoulun päätettyään noin 91 % peruskoulun suorittaneista. Hakeneista kuutisentuhatta ei aloita toisen asteen opintoja tuossa vaiheessa. Yhteensä noin 12 % peruskoulun päättäneistä eivät aloita toisen asteen yhteishakuun kuuluvassa koulutuksessa päättövuotena. Peruskoulun päättäneistä jätti hakematta yhteishaussa Koko maa Perusk. suor.vuosi, haku- ja aloittamisvuosi Peruskoulun päättävä ikäluokka (9 + lisäopetus) Hakematta Hakemattomat/peruskoulun päättävät (%) 4,3 3,5 3,4 Jäivät yhteishaussa (toinen aste) ilman koulutuspaikkaa Koko maa Perusk. suor.vuosi, haku- ja aloittamisvuosi Hakijat suoraan peruskoulusta (9+lisäopetus) Aloitti Erotus Aloitti suoraan peruskoulusta (%) 91,1 91,3 90,6 Peruskoulun päättäneistä eivät aloittaneet toisen asteen koulutuksessa Koko maa Perusk. suor.vuosi, haku- ja aloittamisvuosi Hakemattomat Jäi ilman koulutuspaikkaa YHTEENSÄ Peruskoulun päättävä ikäluokka (9+lisäopetus) Peruskoulun päättäneistä eivät aloittaneet (%) 12,8 11,9 12,5 Opetushallitus Koulutuksen määrälliset indikaattorit

12 1. Yhteenveto Tarjonta Tarjonta Väestöennusteen mukaan perusopetuksen aloittavien määrä vähenee 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä runsaalla 14 %:lla. Muuttoliikkeen vaikutuksesta peruskouluikäisten lasten määrä haja-asutusalueilla vähenee paljon tätä enemmän. Vuosina peruskoulujen oppilasmäärä lisääntyi vielä, mutta samaan aikaan peruskouluja lakkautettiin niin, että koulujen keskimääräinen koko kasvoi. Vuonna 1995 oli peruskouluja kaikkiaan 4130, kun vuoteen 1999 mennessä niiden määrä oli vähentynyt 3787:een. Koulujen keskikoko kasvoi 137:stä 150:een. Tilastollisesti kyseisenä ajanjaksona lakkautettiin peruskoulua ja perustettiin 68 peruskoulua ja peruskouluasteen erityiskoulua. Trendi oli selkeästi se, että syrjäkylien pieniä kouluja lakkautettiin. Tämä näkyy muun muassa siinä, että melkein kaikki lakkautetut koulut olivat alle 50 oppilaan kouluja. Joitakin uusia kouluja toki perustettiinkin ja ne perustettiin suuriin kaupunkeihin uusille asuinalueille. Yli 500 oppilaan peruskouluja oli vuonna 1999 vajaat 3 % kaikista peruskouluista ja niissä opiskeli hiukan yli 11 % kaikista peruskoulujen oppilaista. Pieniä, alle 50 oppilaan kouluja puolestaan oli runsas kolmasosa kaikista kouluista, mutta niissä opiskeli vain runsas 7 % kaikista oppilaista. Toisen asteen ammatillisen koulutuksen aloituspaikkatarjonta oli huipussaan vuonna 1998, mutta vaihtelu eri vuosien välillä 1990-luvun jälkipuoliskolla oli vähäistä. Myöskään koulutusalojen välisissä eroissa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia. Ainoa selvästi kasvava ala oli kulttuuriala. Aloituspaikka toisella asteella on teoriassa jokaiselle peruskoulun päättävälle. Lukioissa ja nuorten ammatillisessa opetuksessa on 1,2 aloituspaikkaa jokaista peruskoulun päättävää nuorta kohti 2. Tämä tarjontaosuus on kuitenkin teoreettinen, koska samaan koulutukseen hakeutuu useamman ikäluokan nuoria. Perusopetuksen kielivalinnoissa painottuu vahvasti englanti ensimmäisenä vieraana kielenä. Sen osuus ensimmäisenä kielenä on lievästi alentunut aivan viime vuosina, ilmeisesti pitkälti siitä syystä, että EU-jäsenyyden aikana on entistä enemmän korostettu myös muiden eurooppalaisten kielten merkitystä kansainvälisessä yhteistyössä. Käytännössä kuitenkin kaikki peruskoululaiset ja lukiolaiset opiskelevat ainakin jonkun verran englannin kieltä kouluaikanaan. Toisen kotimaisen kielen jälkeen suosituin kielivalinta on saksa. Ranska kasvattaa suosiotaan nopeimmin. Tutkinnon suorittaneet Peruskoulun suorittaa Suomessa käytännössä jokainen nuori. Vuosittain peruskoulun jättää kokonaan suorittamatta puolisensataa nuorta ja oppivelvollisuusiän ohittaa saamatta peruskoulun päättötodistusta parisensataa nuorta. Peruskoulun päättötodistuksen vuonna 1999 sai oppilasta. Peruskoulun lisäopetuksen suorittaneiden määrä aleni 1990-luvun jälkipuoliskolla ollen 1800 vuonna Lukiokoulutuksen oppimäärän suorittaneiden määrä on suurin piirtein Lukion aloittaneiden määrä taas on vaihdellut :n molemmin puolin eli voidaan arvioida, että noin nuorta jättää lukion kesken ja siirtyy joko muuhun oppilaitokseen, kuten aikuislukioon tai ammatilliseen koulutukseen, opiskelemaan, työhön tai jää viettämään vapaa-aikaa. Valtaosa suorittaa lukion oppimäärän kolmessa vuodessa, vuonna 1999 kului 12,2 %:lla lukiolaisista oppimäärän suorittamiseen enemmän kuin kolme vuotta. 1. Kun puhutaan koulujen lakkauttamisesta ja perustamisesta, on huomioitava, että tilastoihin oppilaitoksia on lisätty ja poistettu sen mukaan kuin niistä on saatu tietoa, aina ei ole kyse todellisesta lakkauttamisesta tai etenkään perustamisesta. 2. Suhdeluku on laskettu vuotiaiden keskimääräisen ikäluokan mukaan. 12 Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2001 Opetushallitus

13 1. Yhteenveto Sijoittuminen työelämään ja jatko-opintoihin Jos tarkastellaan toisen asteen ammatilliseen koulutuksen läpäisyä, niin voidaan todeta, että vuonna 1998 tutkinnon suoritti nuorta ja 2-3 vuotta aiemmin aloittaneiden määrä oli noin eli tällä laskelmalla melkein nuorta, kolmasosa ammatillisen koulutuksen aloittaneista nuorista ei suorita tutkintoa. Tosiasiallisesti näin suuri osa ei kuitenkaan jää vaille ammatillista tutkintoa, vaan he suorittavat tutkinnon jossakin muussa elämänsä vaiheessa. Yli 80 % suomalaisista on 30 vuoden iässä suorittanut jonkun perusasteen jälkeisen tutkinnon (tähän on siis laskettu mukaan yo-tutkinnon suorittamiset). Sijoittuminen työelämään ja jatko-opintoihin Suomalaiselle koulutusjärjestelmän työllistävyydelle on ominaista moniin muihin maihin verrattuna kitkatyöttömyys heti valmistumisen jälkeen. Työllisten osuus tutkinnon suorittaneista kasvaa ja työttömien osuus pienenee mitä kauemmin aikaa tutkinnon suorittamisesta kuluu luvun puolivälin taantuma mitä todennäköisimmin on hidastanut tutkinnon suorittaneiden työllistymistä. Vuonna 1993 valmistuneiden työttömyysaste vuoden 1997 lopussa on lähes sama kuin vuonna 1995 valmistuneiden. Varsinkin kaupan ja hallinnon alalla taloustilanne näyttää heijastuvan työttömyysasteeseen. Vuonna 1993 ja 1995 valmistuneiden työttömyysaste on selvästi korkeampi kuin vuonna 1997 valmistuneiden. Kaupan ja hallinnon koulutuksesta sijoitutaan monesti tietotekniikan uusiin ammatteihin ja niissä uusimman koulutuksen saaneiden kilpailukyky avoimista työpaikoista on paras. Taantumavuosina aina vuoteen 1995 asti uusia työpaikkoja syntyi hitaasti tai ei lainkaan ja näin pahimpina lamavuosina valmistuneet saattoivat jäädä väliinputoajiksi. He eivät päässeet työhön edelleen kehittämään oppimiaan taitoja ja saamaan työkokemusta ja siten menettivät asemiaan kilpailussa 1990-luvun loppupuolella syntyneistä uusista työpaikoista. Vuosina tutkinnon suorittaneiden pääasiallinen toiminta vuoden 1997 lopussa KOULUTUSALA Tutkinnon suorittaneet Työllinen Työtön Opiskelija Muut lkm %-tutk. suor. lkm %-tutk. suor. lkm %-tutk. suor. lkm %-tutk. suor. Peruskoulu , , , ,1 Lukio , , , ,0 Ammatillinen peruskoulutus (toinen aste) , , , ,6 Taloudellisuus Perusopetuksen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen nimellishintaiset kokonaismenot olivat vuonna 1999 yhteensä noin 21,3 miljardia markkaa. Kokonaismenojen lisäys on ollut vähäistä johtuen mm. ammatillisen koulutuksen rakenteen uudistumisesta. Koulumuodoittain tarkasteltuna perusopetuksen ja lukiokoulutuksen nimellishintaiset kokonaismenot ovat lisääntyneet vuodesta %:lla, mutta ammatillisen koulutuksen menot puolestaan supistuneet lähes 20 %. Pääosa kustannusten laskusta kohdistui vuosiin 1997 ja Perusopetuksen menot olivat vuonna 1999 yhteensä 12,9 miljardia markkaa, mikä on noin 60 % perusopetuksen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen kokonaismenoista. Lukiokoulutuksen kokonaismenot olivat yhteensä 2,2 miljardia markkaa ja ammatillisen koulutuksen kokonaismenot 6,1 miljardia markkaa. Ammatillisen koulutuksen kokonais- että yksikkökustannusten kehitystä arvioitaessa tulee ottaa huomioon rakenteelliset uudistukset ja mm. opiskelijamäärissä tapahtuneet suuret muutokset. Kokonaisopiskelijamäärä on supistunut vuoden 1995 tasosta yli viidenneksen. Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä on sen sijaan lisääntynyt hieman. Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen yksikkökustannukset ovat lisääntyneet samassa suhteessa Opetushallitus Koulutuksen määrälliset indikaattorit

14 1. Yhteenveto Taloudellisuus eli noin 9 %. Ammatillisen koulutuksen yksikkökustannukset ovat kokonaismenojen lähes 20 % laskusta huolimatta lisääntyneet noin 5 % vuodesta Hintatason muutos huomioon ottaen perusopetuksen ja lukiokoulutuksen yksikkökustannukset ovat lisääntyneet vuoden 1995 tasosta noin 5 %. Ammatillisen koulutuksen yksikkökustannukset ovat reaalisesti likimain vuoden 1995 tasolla. Perusopetuksen oppilaskohtaiset kustannukset olivat vuonna 1999 keskimäärin mk, lukiokoulutuksen kustannukset keskimäärin mk ja ammatillisen koulutuksen keskimäärin mk. Kokonaiskäyttökustannusten kehitys indekseinä vuosina (1995=100) Indeksi Indeksi 1995 = Perusopetus Lukiokoulutus Ammatillinen koulutus Oppilas- ja opiskelijamäärien kehitys vuosina (1995=100) Indeksi Indeksi 1995 = Perusopetus Lukiokoulutus Ammatillinen koulutus 14 Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2001 Opetushallitus

15 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Perusopetus Indikaattorit koulutusmuodoittain Perusopetus Perusopetus käsittää peruskoulujen vuosiluokat 1-9 sekä esi-, lisä- ja erityisopetuksen. Vuonna 1999 perusopetusta annettiin noin koulussa, joista 269 oli erityisopetusta ja 17 perus- ja lukioasteen opetusta antavia kouluja. Perusopetuksessa oli yhteensä noin oppilasta, joista lähes opiskeli erityiskouluissa. Tilastojen mukaan vuonna 1998 erityisopetukseen osallistui koko- tai osa-aikaisesti yli oppilasta. Vuonna 1999 erityisopetusta ei ole tilastoitu eikä vielä ole varmuutta siitä, milloin seuraavan kerran on käytettävissä vuoteen 1998 verrattavia erityisopetuksen tilastoja. Indikaattoria ei voi muodostaa vain yhden tilastovuoden perusteella. Koulutukseen hakeutuminen ja koulutuksen aloittaminen Oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna kun lapsi täyttää seitsemän vuotta. Ensimmäiselle vuosiluokalle hakeutuminen tapahtuu lapsen asuinkunnassa kotia mahdollisimman lähellä sijaitsevaan kouluun. Valtaosa koulunsa aloittavista on 7-vuotiaita ja osa opiskelunsa aloittavista lapsista on 6-vuotiaita tai yli 7-vuotiaita. Noin lasta saa koululykkäystä vuosittain erityisistä syistä esim. koulukypsymättömyys. Sen lisäksi kotiopetuksessa opiskelevia tai tilapäisesti ulkomailla on vuosittain noin Perusopetuksen aloittamista ei ole tilastoitu. Sen vuoksi käytetään ensimmäisen vuosiluokan syksyn oppilasmäärää. Verrattaessa 7-vuotiaiden ikäluokkaa oppilasmäärään saadaan yli 100 %:n osuuksia, mikä johtuu ensimmäiseen vuosiluokkaan sisältyvästä useasta ikäryhmästä. Tämän vuoksi ei voida verrata ensimmäisen vuosiluokan oppilasmäärää 7-vuotiaiden ikäluokkaan tässä vaiheessa. Indikaattori muodostetaan, kun vuoden 2000 vuosiluokittaisen ikäjakauman tilastotiedot ovat käytössä. Seuraavassa tarkastellaan koulunsa aloittavan ensimmäisen vuosiluokan oppilasmäärän ja 7-vuotiaiden ikäluokan kehitystä vuosina erikseen. Tällä ajanjaksolla oppilasmäärä on kasvanut lähes 3 000:lla lähtövuoteen verrattuna. Tämä merkitsee 4,5 %:n kasvua. Kasvu on selvästi nopeutunut tarkastelukauden lopussa. Seitsemänvuotiaiden ja ensimmäisen vuosiluokan oppilaiden määrän kehitys on samansuuntainen. Molempien lisäys on noin vuodesta 1998 vuoteen Opetushallitus Koulutuksen määrälliset indikaattorit

16 Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Itä-Uusimaa Koko maa 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Perusopetus Perusopetuksen oppilasmäärä vuosina KOKO MAA Oppilasmäärä Muutos Muutos % Muutos % Muutos % Esiopetus , ,5 1. vuosiluokkien , ,8 oppilasmäärä Lisäopetuksen , ,0 oppilasmäärä 6-vuotiaiden ikäluokka , ,9 7-vuotiaiden ikäluokka , ,7 Keskim v , ,4 %-yksikköä %-yksikköä Esiopetus 6,2 8,0 10,0 11,2 11,3 5,1 0,2 6-vuotiaista (%) 1.vuosiluokka 100,4 100,3 100,5 100,3 100,4 0,0 0,1 7-vuotiaista (%) Lisäopetus keskim v. (%) 5,3 4,9 4,0 3,8 3,4-1,9-0,5 Väestöennusteen mukaan 7-vuotiaiden ikäluokan koko tulee huomattavasti pienenemään vuoteen 2010 mennessä, jolloin se on noin pienempi kuin 2000-luvun alussa. Ikäluokka pienenee peräti 13 % vuosien 2000 ja 2010 välisenä aikana. Väheneminen on selvästi suurempi kauden lopussa kuin alussa. 7-vuotiaiden väestöennuste vuosien 2001 ja 2010 välisenä aikana (indeksi 2000=100) Indeksi Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2001 Opetushallitus

17 Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Itä-Uusimaa Koko maa 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Perusopetus Koulutukseen hakeutumisen tärkeänä ikäluokkana tulee olemaan myös 6-vuotiaat, kun esiopetusuudistus on viety päätökseen vuonna Tällöin on tarkoitus järjestää esiopetusta koko ikäluokalle joko koululaitoksessa tai päiväkodissa kunnan toimesta. Tällä hetkellä koululaitoksen esiopetuksen volyymi on varsin pieni eli noin Esiopetuksen suunnittelua ajatellen on tarpeen tarkastella 6-vuotiaiden ikäluokan kehitystä myös maakuntakohtaisesti. Ikäluokkan koko on vielä jonkin verran kasvanut 1990-luvun lopussa. Väestöennusteen mukaan se vähenee voimakkaasti vuodesta 2000 ja saavuttaa tason vuoteen 2010 mennessä, mikä merkitsee 14 %:n laskua. Ikäluokan maakunnallista kehitystä vuosina kuvataan indeksien avulla. Vuodelle 2000 on annettu indeksi 100. Yli 100:n indeksi merkitsee kasvua ja alle 100:n laskua. Kuten alla olevasta kuviosta käy ilmi, valtaosa maakunnista osoittaa alle 90:n indeksejä vuonna 2010 ja alle 100:n jo vuonna Vain Keski- ja Pohjois- Pohjanmaan maakunnissa indeksi ylittää 100:n vuonna vuotiaiden väestöennuste vuosien 2001 ja 2010 välisenä aikana (indeksi 2000=100) Indeksi Opetushallitus Koulutuksen määrälliset indikaattorit

18 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Perusopetus Tarjonta Kouluverkosto Kouluverkon rakennetta voidaan tarkastella koulun oppilasmäärän mukaan. Koulut on jaettu viiteen ryhmään oppilasmääränsä perusteella. Alle 50 oppilaan koulut käsittävä ryhmä on selvästi suurin. Vuonna 1999 siihen kuului enemmän kuin joka kolmas koulu. Noin joka toisessa koulussa oli alle 100 oppilasta. Vuonna 1999 oli vajaa 20 % oppilaista alle 100 oppilaan kouluissa, kun lähes puolet oli 300 oppilaan kouluissa. Valtaosa kouluista oli kuntien ylläpitämiä (98%). Koulujen määrä eli kouluverkon tiheys vaikuttaa olennaisesti ikäluokan koulutukseen pääsyyn. Ikäluokan kasvu tihentää kouluverkkoa ja parantaa koulutuksen saavutettavuutta. Koulujen määrän vähetessä kouluverkko harvenee, koulumatkat pitenevät ja koulujen koko kasvaa. Koulutuksen saavutettavuutta, joka kuvaa kouluverkossa tapahtuvia muutoksia, voidaan pitää kuvaavana indikaattorina. Vuonna 1995 perusasteen kouluverkko erityiskouluja lukuunottamatta käsitti koulua, joista yksityisiä oli 33 ja kunnallisia Koulujen lukumäärä väheni tasaisesti siten, että vuonna 1999 niitä oli 3 787, joista yksityisiä 41, valtion ylläpitämiä 5 ja kunnallisia koulua. Vuosina alle 50 oppilaan koulujen lukumäärä väheni koulusta kouluun. Sen sijaan oppilaan koulujen määrä kasvoi 638:sta 673:een. Lievää kasvua tapahtui yli 100 oppilaan koulujen lukumäärissä. Perusopetuksen koulujen määrä ja oppilasmäärä koulun koon mukaan vuosina Koulut kokoluokittain Kouluja Oppilaita Kouluja Oppilaita Kouluja Oppilaita Kouluja Oppilaita Kouluja Oppilaita Alle Vähintään YHTEENSÄ * Yksityinen * Valtion * Kunnan Muutokset Koulut Osuus v (%) Muutos Muutos (%) kokoluokittain Kouluja Oppilaita Kouluja Oppilaita Kouluja Oppilaita Alle 50 35,9 7, ,6-17, ,8 8, ,5 3, ,8 36, ,3 0, ,7 37, ,7 1,5 Vähintään 500 2,9 11, ,4 12,6 YHTEENSÄ 100,0 100, ,3 0,7 * Yksityinen 1,1 1, ,2 14,4 * Valtion 0,1 0, * Kunnan 98,8 98, ,7 0,2 Koulujen lukumäärän vähetessä oppilasmäärät kasvoivat sekä yksityisissä, valtion ylläpitämissä että kunnallisissa kouluissa siten, että vuonna 1995 oli keskimäärin 137 oppilasta ja vuonna 1999 keskimäärin 150 oppilasta. Oppilasmäärä kasvoi eniten yksityisissä kouluissa (14 %), mutta vain hieman kuntien ylläpitämissä kouluissa. Pienissä alle 50 oppilaan kouluissa oppilasmäärät vähenivät 18 % vuosina , mutta kasvoivat kaikissa muissa ryhmissä. 18 Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2001 Opetushallitus

19 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Perusopetus Vuonna 1995 peruskouluasteella oli 295 erityiskoulua, joista yksityisiä oli neljä, valtion ylläpitämiä 14 ja kunnallisia kouluja 277. Erityiskoulujen lukumäärä väheni tasaisesti siten, että vuonna 1999 niitä oli 269, joista yksityisiä seitsemän, valtion ylläpitämiä 15 ja kunnallisia 247 koulua. Vuosina alle 50 oppilaan erityiskoulujen lukumäärä väheni 231 koulusta 190 kouluun. Sen sijaan oppilaan koulujen määrä kasvoi 46:sta 51:een ja yli 100 oppilaan koulujen määrä 18:sta 28:aan. Perusopetusasteen erityisopetuksen koulujen määrä ja oppilasmäärä koulun koon mukaan vuosina Koulut kokoluokittain Kouluja Oppilaita Kouluja Oppilaita Kouluja Oppilaita Kouluja Oppilaita Kouluja Oppilaita Alle YHTEENSÄ * Yksityinen * Valtion * Kunnan Muutokset Koulut Osuus v (%) Muutos Muutos (%) kokoluokittain Kouluja Oppilaita Kouluja Oppilaita Kouluja Oppilaita Alle 50 70,6 36, ,7-13, ,0 28, ,9 3, ,4 34, ,6 65,3 YHTEENSÄ 100,0 100, ,8 9,8 * Yksityinen 2,6 1, ,0 36,5 * Valtion 5,6 5, ,1 1,8 * Kunnan 91,8 92, ,8 9,8 Erityiskoulujen lukumäärän vähetessä oppilasmäärät kasvoivat sekä yksityisissä, valtion ylläpitämissä että kunnallisissa kouluissa siten, että vuonna 1995 kouluissa oli keskimäärin 37 oppilasta ja vuonna 1999 keskimäärin 44 oppilasta. Oppilasmäärät kasvoivat eniten yksityisissä kouluissa (37 %). Pienissä alle 50 oppilaan kouluissa oppilasmäärät vähenivät vuosina %, mutta kasvoivat yli 100 oppilaan kouluissa 65 %. Oppilaiden siirrot erityisopetukseen ovat lisääntyneet siten, että vuonna 1995 erityiskouluissa oli vajaat oppilasta ja yleisopetuksen kouluissa noin erityisopetusta saavaa oppilasta, mikä on 3 % peruskoulun kaikista oppilaista. Vastaavat luvut vuonna 1998 olivat erityiskouluissa oppilasta ja yleisopetuksen kouluissa lähes , mikä on 4 % peruskoulun kaikista oppilaista. Kouluverkossa on tapahtunut suuria muutoksia vuodesta 1995 vuoteen Kuntien päätöksillä on lakkautettu noin 500 koulua, joista noin 50 erityiskoulua. Koulujen toiminnan lakkaamisen syynä on ollut mm. pienenevät ikäluokat ja kuntien heikentynyt taloudellinen tila lamavuosina. Lakkautettujen koulujen oppilaat on siirretty joko läheisiin tai kauempana kuntakeskuksissa sijaitseviin suurehkoihin kouluihin. Tästä on ollut seurauksena pidentyneet koulumatkat ja uudet oppimisympäristöt. Opetushallitus Koulutuksen määrälliset indikaattorit

20 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Perusopetus Lakkautusten rinnalla uusiakin kouluja on perustettu erityisesti kasvukeskuksiin. Vuoden 1995 ja 1999 välisenä aikana on perustettu lähes 70 koulua, joista 20 erityiskoulua. Perusopetuksen verkon muutokset perustettuina ja lakkautettuina kouluina vuosina Perusopetus Perust. Lakk. Perust. Lakk. Perust. Lakk. Perust. Lakk. Perust. Lakk. Peruskoulut Peruskouluast. erityiskoulut YHTEENSÄ Muutokset Perusopetus yht. Muutos (%) (%) Perust. Lakk. Perust. Lakk. Perust. Lakk. Peruskoulut ,2 81,5 Peruskouluast. erityiskoulut ,6 YHTEENSÄ ,1 78,9 Perusopetuksen kouluverkon muutokset vuosina Kouluja Perustettu Lakkautettu Perustettu Lakkautettu Perustettu Lakkautettu Perustettu Lakkautettu Perustettu Lakkautettu Peruskouluast. erityiskoulut Peruskoulut 20 Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2001 Opetushallitus

21 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Perusopetus Esiopetus Esiopetus on tarkoitettu lähinnä 6-vuotiaille ja se on kestoltaan vähintään 700 tuntia. Esiopetusta annetaan nykyään koululaitoksen esiluokilla tai sosiaalitoimen päiväkodeissa. Uusien säännöksien mukaan kuntien on tarjottava mahdollisuus 700 tunnin laajuiseen esiopetukseen. Säännökset esiopetuksesta sisältyvät perusopetuslakiin ja asetukseen. Henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista säädetään opetustoimen henkilöstön kelpoisuus- vaatimuksista annetussa asetuksessa. Toiminnan rahoituksesta säädetään opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa ja asetuksessa. Mainittuja säädöksiä sovelletaan esiopetukseen riippumatta siitä, missä esiopetusta annetaan. Tällä hetkellä vain vähäinen määrä ikäluokasta saa esiopetusta koululaitoksessa. Esiopetuksen volyymi on lähes kaksinkertaistunut vuodesta 1995 vuoteen 1999, mutta silti koululaitoksessa olevien 6-vuotiaiden osuus on vain noin 10 %. Ainevalinnat Perusopetuksen ainevalinnat käsittävät kielivalintojen yhteiset ja valinnaiset kotimaiset ja vieraat kielet sekä matematiikan, luonnontieteen sekä teknisen työn ja tekstiilityön valinnaiset kurssit. Ainevalintojen tilastot osoittavat montako kieltä ja matematiikan sekä luonnontieteen kurssia ja minkä laajuisia oppimääriä on valittu. Valintojen kokonaismäärä on suurempi kuin oppilasmäärä, koska sama opiskelija voi valita useita erilaajuisia kieliä ja kursseja. Valittavana olevat kielet ja kurssit riippuvat koulun tarjonnasta Kielivalinnat jakautuvat oppimäärältään erilaajuisiin yhteisiin ja valinnaisiin kieliin. Yhteisiä eli pakollisia kieliä ovat A1, jonka opiskelu tavallisimmin aloitetaan perusopetuksen 3. vuosiluokalla sekä 7. vuosiluokalla alkava B1- kieli (toinen kotimainen kieli tai englanti). Lisäksi oppilas voi opiskella vapaaehtoisena A2-kieltä tavallisimmin viidenneltä vuosiluokalta alkaen ja vuosiluokilla 7-9 alkavaa valinnaista B2-kieltä. Lisäksi vuodesta 1997 lähtien on ollut mahdollista valita laajuudeltaan alle B2-oppimäärän laajuisia kielten oppimääriä. Koulun kielitarjonnasta riippuen valittavia kieliä ovat englanti, suomi, ruotsi, ranska, saksa, venäjä, saame, espanja ja italia. Espanjan ja italian valinnat on perusopetuksessa tilastoitu yhteen. Lukiotilastoissa ne sen sijaan on eroteltu. Myös A1- ja A2- kielen valinnat tilastoidaan vuosiluokalta 7 alkaen yhteen. Lähes kaikki 3-6 vuosiluokkien oppilaat opiskelevat jotain vierasta kieltä. Kielenopetuksesta vapautettujen määrä on ollut noin 500. Yleisin A1-kieli oli vuonna 1999 edelleen englanti, jonka osuus oli 88 % A1-kielen valinnoista. Seuraavaksi suosituimmat kielet olivat saksa (3 %) ja ranska (2 %) valinnoista. Tarkastelukaudella lisääntyivät suhteellisesti eniten venäjän (+31 %) ja ranskan valinnat (+22 %), kun taas saksan valinnat vähentyivät 16 %:lla. Perusopetuksen vuosiluokkien 3-6 A1-kielivalinta vuosina KOKO MAA Kielet Osuus v Muutos (%) Absol. (%) Englanti , ,9 Ruotsi , ,6 Suomi , ,7 Ranska , ,8 Saksa , ,3 Venäjä , ,8 Saame , ,9 Muu kieli , ,0 A1-KIELIVALINTA YHTEENSÄ , ,1 Opetushallitus Koulutuksen määrälliset indikaattorit

22 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Perusopetus A2-kielen valinneiden osuus vuosiluokkien 3-6 oppilasmäärästä kasvoi voimakkaasti vuodesta 1995 vuoteen 1997 saakka (48 %), minkä jälkeen se on pysähtynyt tai kääntynyt hienoiseen laskuun. Yhteenveto perusopetuksen vuosiluokkien 3-6 kielivalinnoista vuosina KOKO MAA Oppimäärän laajuus Osuus 1999 oppilasmäärästä Muutos (%) Absol. (%) A1-kielivalinta , ,1 A2-kielivalinta , ,2 Kielivalinnat yht , ,6 Kielenopetuksesta vapautettuja , ,4 Eivät vielä valinneet A1-kieltä ,5 Oppilasmäärä , ,8 Tarkastelukaudella A1/A2-kielen valinnat ovat lisääntyneet aikaisemmin tapahtuvan A2-kielen valinnan lisääntymisen myötä. Huomattava on, että sama opiskelija voi opiskella A1- kielen lisäksi A2-kieltä. B- kielen valinnat ovat hieman vähentyneet, koska toista kotimaista kieltä valitaan aiempaa useammin A1- ja varsinkin A2-kieleksi. A2-kielen opiskelun suosion lisääntyminen näkyy B2-kielen valintojen vähenemisenä. Kielenopetuksesta vapautettuja oli vuonna 1999 noin Yhteenveto perusopetuksen vuosiluokkien 7-9 kielivalinnoista vuosina KOKO MAA Oppimäärän laajuus Yht. Joista Yht. Joista Yht. Joista Tyttöjä Poikia Tyttöjä Poikia Tyttöjä Poikia A1- ja A2-kielivalinnat B1-kielivalinta B2-kielivalinta Alle B2-laajuuden kielivalinta KIELIVALINNAT YHT Kielenopetuksesta vapautettuja Eivät ole vielä valinneet A1- tai B1-kieltä OPPILASMÄÄRÄ Yhteenveto perusopetuksen vuosiluokkien 7-9 kielivalinnoista vuosina KOKO MAA Oppimäärän laajuus Yht. Joista Yht. Joista Tyttöjä Poikia Tyttöjä Poikia A1- ja A2-kielivalinnat B1-kielivalinta B2-kielivalinta Alle B2-laajuuden kielivalinta KIELIVALINNAT YHT Kielenopetuksesta vapautettuja Eivät ole vielä valinneet A1- tai B1-kieltä OPPILASMÄÄRÄ Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2001 Opetushallitus

23 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Perusopetus Muutokset KOKO MAA Oppimäärän laajuus Kielivalintojen osuudet oppilasmäärästä vuonna 1999 (%) Absol. muutos Muutos (%) Yht. Tytöt Pojat Yht. Joista Yht. Tytöt Pojat Tyttöjä Poikia A1- ja A2-kielivalinnat 127,3 133,1 121, ,6 20,2 11,2 B1-kielivalinta 82,4 81,9 83, ,2-12,3-10,2 B2-kielivalinta 16,2 22,1 10, ,9-36,9-47,4 Alle B2-laajuuden kielivalinta 1,6 2,1 1, KIELIVALINNAT YHT. 227,6 239,2 216, ,2 0,0-2,5 Lähes kaikki 7-9 vuosiluokkien oppilaat opiskelevat englantia ja toista kotimaista kieltä jonkin oppimäärän mukaan. Seuraavaksi yleisimmin on opiskeltu saksaa (10 %) ja ranskaa ( 2 %). Englantia ja toista kotimaista kieltä lukuunottamatta tyttöjen osuus kielten opiskelijoista on suurempi kuin poikien. Perusopetuksen vuosikurssien 7-9 A1- ja A2-kielivalinnat vuosina KOKO MAA Kielet Yht. Joista Yht. Joista Yht. Joista Tyttöjä Poikia Tyttöjä Poikia Tyttöjä Poikia Englanti Ruotsi Suomi Ranska Saksa Venäjä Saame Latina Muu kieli A1- JA A2- KIELIVALINNAT YHT Perusopetuksen vuosikurssien 7-9 A1- ja A2-kielivalinnat vuosina KOKO MAA Yht. Joista Yht. Joista Kielet Tyttöjä Poikia Tyttöjä Poikia Englanti Ruotsi Suomi Ranska Saksa Venäjä Saame Latina Muu kieli A1- JA A2- KIELIVALINNAT YHT Opetushallitus Koulutuksen määrälliset indikaattorit

24 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Perusopetus Muutokset KOKO MAA Kielten osuudet 1999 (%) Absol. muutos Muutos (%) Kielet Yht. Tytöt Pojat Yht. Joista Yht. Tytöt Pojat Tyttöjä Poikia Englanti 76,3 72,9 79, ,1 1,5 0,7 Ruotsi 7,2 8,1 6, ,0 97,8 65,8 Suomi 4,2 4,1 4, ,1 9,6 2,9 Ranska 2,1 2,8 1, ,1 218,2 163,6 Saksa 9,8 11,6 7, ,4 481,3 342,6 Venäjä 0,3 0,3 0, ,0-5,6-6,6 Saame 0,0 0,0 0, Latina 0,0 0,0 0, Muu kieli 0,0 0,0 0, ,9 166,7-28,0 A1- JA A2- KIELIVALINNAT YHT. 100,0 100,0 100, ,8 20,5 11,2 Valinnaiset kurssivalinnat tapahtuvat vuosiluokilla 7-9. Tilastot käsittävät päättöluokkalaisten valinnaiset kurssit ja opintojen laajuudet. Kurssin laajuus on ilmaistu opetustunteina ja kurssien määränä. Matemaattisluonnontieteelliset kurssit käsittävät matematiikan, fysiikan, kemian, biologian ja maantiedon sekä muut kurssit. Muita kursseja ovat teknisen työn ja tekstiilityön kurssit, joita on tarkasteltu yhdessä. Opetussuunnitelmien perusteella kurssit on luokiteltu kolmeen ryhmään: lyhyet, keskipitkät ja pitkät kurssit. Lyhyet kurssit tarkoittavat alle 29 opetustuntia eli alle 1 kurssia, keskipitkät enintään 94 eli 1-2 kurssia ja pitkät kurssit vähintään 95 opetustuntia eli 3kurssia tai enemmän. Alkuperäisessä tilastoaineistossa kurssien laajuus on ryhmitelty viiteen ryhmään. Tämän jaon perusteella kursseille on laskettu ns. painotetut keskiarvot vuosille Tyttöjen ja poikien valintoja on tarkasteltu erikseen. Valinnaisuuden lisääntyminen perusopetuksessa on nostanut myös matematiikan valinnaiskurssien suoritusten määriä. Tarkastelukaudella kurssien valintojen määrä on kasvanut keskimäärin noin neljänneksellä. Eniten ovat kasvaneet matematiikka (77 %) ja luonnontieteet (50%). Kurssien osuudet vuonna 1999 jakautuivat siten, että suurimman ryhmän muodostivat tekninen työ ja tekstiilityö. Sen osuus oli miltei yhtä suuri kuin matematiikan ja luonnontieteiden osuus yhteensä, mutta näiden valintojen määrä on miltei kaksinkertaistunut. Yhteenveto perusopetuksen oppimäärän suorittaneiden valinnaisten kurssien valinnoista vuosiluokkien 7-9 aikana vuosina KOKO MAA Opintojen laajuus Yht. Joista Yht. Joista Yht. Joista Tyttöjä Poikia Tyttöjä Poikia Tyttöjä Poikia Matematiikan kurssit Luonnontieteen kurssit Monioppiaineiset kurssit Muut kurssit (tekn. työ, tekstiilityö) KURSSIVALINNAT YHT Oppimäärän suorittaneet Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2001 Opetushallitus

25 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Perusopetus Muutokset KOKO MAA Absol. muutos Muutos (%) Opintojen laajuus Yht. Joista Yht. Tytöt Pojat Tyttöjä Poikia Matematiikan kurssit ,3 73,7 80,5 Luonnontieteen kurssit ,7 41,1 59,0 Monioppiaineiset kurssit ,8 21,1 29,1 Muut kurssit ,1 5,0 3,4 (tekn. työ, tekstiilityö) KURSSIVALINNAT YHT ,0 24,5 27,1 Opintojen laajuus KOKO MAA Opintojen laajuus Valitut kurssit painotettuina keskiarvoina Yht. Tytöt Pojat Yht. Tytöt Pojat Yht. Tytöt Pojat Matematiikan kurssit 1,44 1,43 1,44 1,28 1,28 1,27 1,34 1,30 1,36 Luonnontieteen kurssit 1,35 1,44 1,27 1,22 1,29 1,18 1,36 1,44 1,30 Monioppiaineiset kurssit 1,19 1,19 1,19 1,15 1,15 1,15 1,22 1,21 1,23 Muut kurssit (tekn. työ, tekstiilityö) 2,14 2,05 2,20 2,31 2,19 2,39 2,30 2,15 2,41 Monioppiaineisten kurssien valintojen määrä on pysynyt melko vakiona koko tarkastelukauden. Monioppiaineisilla kursseilla tarkoitetaan niitä kursseja, jotka liittyvät matematiikkaan, fysiikkaan, kemiaan, biologiaan tai maantietoon sekä luonnontieteellisten aineiden yhdistelmäkurssit. Painotettu keskiarvotarkastelu osoittaa onko kurssivalinta painottunut lyhyisiin, keskipitkiin vai pitkiin kursseihin. Vähintään keskipitkien kurssien valinta on ollut hallitseva, koska kaikki arvot ylittävät selvästi alimman rajan, joka on 1 koko tarkastelukauden. Kehitys näyttää kulkevan myönteisesti luonnontieteen kurssien ja monioppiaineisten valintojen osalta, mutta jonkin verran heikentyvän matematiikan valinnoissa. Kurssivalintoja on tarkasteltu erikseen matematiikan ja luonnontieteen osalta vuosien 1997 ja 1999 välisenä aikana. Matematiikassa keskipitkien kurssien valintojen määrä on selvästi lisääntynyt. Keskipitkät kurssit ovat saaneet valintoja lisää, mutta pitkät kurssit ovat vähentyneet. Vuonna 1999 keskipitkät kurssit dominoivat. Lähes kolme valintaa neljästä kohdistui keskipitkiin kursseihin. Tyttöjen osuus oli jonkin verran poikia suurempi lyhyissä kursseissa, mutta päinvastainen matematiikan keskipitkissä kursseissa. Luonnontieteellisissä aineissa keskipitkien osuus kursseista oli jonkin verran pienempi kuin matematiikan kursseissa. Vuonna 1999 keskipitkiä kursseja oli valinnut noin kaksi kolmesta oppilaasta. Vuodesta 1997 vuoteen 1999 kaikissa ryhmissä tapahtui valintojen lisäystä. Vuonna 1999 poikien osuus oli tyttöjä suurempi pitkiä kursseja lukuunottamatta. Perusopetuksen oppimäärän suorittaneiden matematiikan valinnat vuosina KOKO MAA Matematiikka Yht. Joista Yht. Joista Yht. Joista Opintojen laajuus Tyttöjä Poikia Tyttöjä Poikia Tyttöjä Poikia Alle 29 tuntia (1/4-1/2 kurssia) tuntia (1-2 kurssia) Väh. 95 tuntia (3 - kurssia) YHTEENSÄ Opetushallitus Koulutuksen määrälliset indikaattorit

26 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Perusopetus Muutokset KOKO MAA Kurssien osuudet oppimäärän suorittaneista v (%) Absol. muutos Muutos (%) Matematiikka Yht. Tytöt Pojat Yht. Joista Yht. Tytöt Pojat Opintojen laajuus Tyttöjä Poikia Alle 29 tuntia (1/4-1/2 kurssia) 12,6 14,1 11, ,1 34,1 20, tuntia (1-2 kurssia) 75,9 74,6 76, ,3 119,7 124,4 Väh. 95 tuntia (3 - kurssia) 11,6 11,3 11, ,4-13,9 0,4 YHTEENSÄ 100,0 100,0 100, ,3 73,7 80,5 Perusopetuksen oppimäärän suorittaneiden luonnontieteen valinnaisten kurssien valinnat vuosina KOKO MAA Luonnontieteelliset aineet (fysiikka, kemia, biologia ja maantieto) Yht. Joista Yht. Joista Yht. Joista Opintojen laajuus Tyttöjä Poikia Tyttöjä Poikia Tyttöjä Poikia Alle 29 tuntia (1/4-1/2 kurssia) tuntia (1-2 kurssia) Väh. 95 tuntia (3 - kurssia) YHTEENSÄ Muutokset KOKO MAA Kurssien osuudet oppimäärän suorittaneista v (%) Absol. muutos Muutos (%) Luonnontieteelliset aineet (fysiikka, kemia, biologia ja maantieto) Yht. Tytöt Pojat Yht. Joista Yht. Tytöt Pojat Opintojen laajuus Tyttöjä Poikia Alle 29 tuntia (1/4-1/2 kurssia) 18,4 18,1 18, ,9 37,2 31, tuntia (1-2 kurssia) 66,8 63,9 69, ,0 36,5 63,3 Väh. 95 tuntia (3 - kurssia) 14,8 18,0 12, ,5 65,4 90,9 YHTEENSÄ 100,0 100,0 100, ,7 41,1 59,0 26 Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2001 Opetushallitus

27 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Perusopetus Päättötodistuksen saaneet Päättötodistuksen saaneet sekä osuus keskimääräisestä vuotiaista ja päättöluokkalaisista Suoritettuaan 9. vuosiluokan hyväksytyin arvosanoin oppilas saa perusopetuksen päättötodistuksen. Erityisistä syistä esim. parantaakseen mahdollisuuksiaan jatko-opintoihin oppilas voi vielä jatkaa 10. luokalla. Se on yksivuotinen ja antaa lisäopetusta, mutta ei anna uutta päättötodistusta. Tätä mahdollisuutta on käyttänyt vuosittain noin 5 % päättötodistuksen saaneista. Perusopetuksen päättötodistuksen saa lähes koko ikäluokka. Ikäluokaksi on katsottu keskimääräinen vuotiaiden ikäluokka, koska perusopetuksensa päättäneistä osa on 16 vuotta vanhempia. Samaa ikäluokkaa on käytetty lisäopetuksen suorittaneiden tarkastelussa. Vuodesta 1995 vuoteen 1999 ikäluokka on kasvanut noin eli 5 %. Tutkinnon suorittaneiden määrän kasvu on ollut samankaltainen. Luokalle jääneiden määrä on pysynyt miltei vakiona eli ollut noin 1 % kevään päättöluokkalaisten määrästä. Lisäopetuksen suorittaneiden määrä on laskenut vajaasta alle 2 000:een, mikä merkitsee laskua runsaasta 4 %:sta 2,7 %:iin. Noin 80 % lisäopetuksen oppilaista on suorittanut 10. luokan säädetyssä ajassa. Perusopetuksen päättötodistuksen saaneiden ja lisäopetuksen suorittaneiden määrä vuosina Muutos Muutos Muutos Muutos Perusopetuksen päättötodistus % (%) Perusopetuksen päättötodistus peruskoulusta , ,5 Peruskouluopetuksen päättöluokan opiskelijamäärä Kevään 9-vuosiluokan , ,7 oppilasmäärä Ikäluokat Keskimääräinen vuotiaiden ikäluokka , ,4 Päättötodistuksen saaneiden osuudet (%) %-yksikköä %-yksikköä Kevään 9-vuosiluokan 99,1 99,0 98,9 98,9 98,7-0,4-0,1 oppilasmäärästä Keskimääräinen ,2 98,1 98,9 100,4 98,6 0,4-1,8 vuotiaiden ikäluokasta Lisäopetus Lisäopetuksen suorittaneiden , ,4 määrä Lisäopetuksen edellisen syksyn oppilasmäärä , ,0 Lisäopetuksen suorittaneiden osuudet (%) %-yksikköä %-yksikköä Keskimääräinen 4,4 4,2 3,3 3,2 2,7-1,7-0, vuotiaiden ikäluokasta Edellisen syksyn opiskelijamäärästä 81,8 84,5 84,6 82,5 82,5 0,7 0,0 Väestöennusteen mukaan keskimääräisen vuotiaiden ikäluokka vähenee selvästi hitaammin kuin 6- ja 7-vuotiaiden ikäluokka. Maakunnittaisesta tarkastelusta käy ilmi, että indeksi laskee vuonna 2001 miltei kaikissa maakunnissa Itä-Uuttamaata lukuunottamatta. Vuonna 2010 ikäluokka pienenee yleisesti 90 indeksin tasolle tai sen alle Uuttamaata ja Itä-Uuttamaata lukuunottamatta, jossa se nousee yli 100:n. Kainuussa indeksi jää alle 80, mutta Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla ikäluokka saavuttaa jopa indeksin 110 ja 105. Opetushallitus Koulutuksen määrälliset indikaattorit

28 Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Itä-Uusimaa Koko maa 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Perusopetus Keskimääräinen vuotiaiden ikäluokan väestöennuste vuosien 2001 ja 2010 välisenä aikana (indeksi 2000=100) Indeksi Taloudellisuus Perusopetuksen järjestäminen on Suomessa pääasiassa kuntien vastuulla. Yksityisten koulujen määrä on kuitenkin lisääntynyt hitaasti. Vuonna 1999 valtionosuusjärjestelmän piirissä oli kunnallisten koulujen ohella 76 yksityistä koulua ja kaksi valtion ylläpitämää kielikoulua. Yksityisistä kouluista noin 30 on kansanopistoja. Kuntakohtaista kustannustasoa arvioitaessa tulee muistaa, että vain ala-asteen kouluja käsittäviä kuntia on yhteensä 70. Perusopetuksen käyttökustannusten kehitykseen ja kustannustasoon vaikuttavat mm. ikäluokan koko, oppilaitosverkoston rakenne ja koulujen koko, palkkauksen kehitys, opetusjärjestelyt ja tarjotut tukipalvelut. Kustannuskehityksen arviointia vaikeuttaa vuonna 1998 toteutettu opettajien eläkevakuutusmaksujen siirto kuntien vastuulle. Seuraavassa kustannuskehitystä on arvioitu eliminoimalla eläkevakuutusmaksujen vaikutus vuosien 1998 ja 1999 menoista. Nimellishintaiset oppilaskohtaiset kustannukset ovat lisääntyneet vuodesta 1995 vuoteen 1999 noin 9 %. Vuotuinen kustannusten lisäys on koko aikavälillä ollut keskimäärin 2,5 %. Tästä voi päätellä, että kustannukset vuonna 1999 olivat reaalisesti likimain vuoden 1995 tasolla. Oppilaskohtaiset kustannukset vuonna 1995 olivat vielä 1990 luvun alun laman seurauksena melko alhaisella tasolla. Lamasta ja muista rakenteellisista muutoksista johtuu, että kokonais- ja oppilaskohtaisten kustannusten kehitys vaihtelee alueittain melko paljon. Vaihtelut heijastavat alueiden yleistä taloudellista kehitystä ja sen aiheuttamia väestössä ja oppilaitosverkoston rakenteessa tapahtuneita muutoksia. Kustannukset ovat lisääntyneet vuoden 1995 tasosta suhteellisesti eniten eli noin 15 % Uudellamaalla ja Etelä-Savossa. Lisäys on ollut muita alueita selvästi pienempää Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjois-Karjalassa ja Itäisellä Uudellamaalla ja Kainuussa. Nimellishintaiset kustannukset vuonna 1999 alittivat vuoden 1995 tason vain Lapissa. Vuonna 1999 kustannukset lisääntyivät suhteellisesti eniten eli yli 5 % Uudellamaalla, Itä-Uudellamaalla, Päijät-Hämeessä ja Keski-Pohjanmaalla. 28 Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2001 Opetushallitus

29 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Perusopetus Kuntien perusopetuksen käyttökustannukset maakunnittain vuosina (mk/oppilas) mk/oppilas Muutos, % Keskimäärin v Halvin viidennes kunnista Kallein viidennes kunnista Uusimaa ,5 5, Varsinais-Suomi ,1 2, Itä-Uusimaa , Satakunta ,7 1, Kanta-Häme ,2 1, Pirkanmaa ,3 0, Päijät-Häme ,8 5, Kymenlaakso ,5 1, Etelä-Karjala ,2 2, Etelä-Savo ,1 4, Pohjois-Savo ,8 2, Pohjois-Karjala ,2 2, Keski-Suomi ,1 1, Etelä-Pohjanmaa ,0 3, Pohjanmaa ,9 2, Keski-Pohjanmaa ,9 5, Pohjois-Pohjanmaa ,8 2, Kainuu ,4 1, Lappi ,2 1, YHTEENSÄ ,3 2, Ei sisällä sairaala- ja vammaisopetusta. Vuosien tiedot ilman eläkejärjestelmän muutoksesta johtuvia eläkevakuutusmaksuja. Kunnallisen perusopetuksen oppilaskohtaiset kustannukset olivat vuonna 1999 keskimäärin mk (sis. opettajien eläkevakuutusmaksut). Vuonna 1999 seurantajärjestelmä sisältää ensimmäisen kerran myös kansanopistojen perusopetuksen kustannukset, mikä on hieman lisännyt kustannuseroa yksityisten ja kunnallisten koulujen välillä. Kuntakohtainen kustannusvaihtelu on kuitenkin suurta, sillä kustannukset vuonna 1999 vaihtelivat kunnittain noin markasta markkaan. Koulujen keskikoon asteittainen kasvu näkyy myös kustannusvaihtelun pienenemisenä. Oppilaista kävi koulua kustannuksiltaan halvimmassa viidenneksessä kuntia noin 37 % ja kustannuksiltaan kalleimmassa viidenneksessä kuntia vajaa 7 %. Kokonaiskustannukset oppilasta kohden olivat halvimmassa viidenneksessä kuntia keskimäärin markkaa ja kalleimmassa viidenneksessä kuntia keskimäärin markkaa. Keskimääräiset oppilaskohtaiset kustannukset maakunnittain vaihtelivat Pirkanmaan noin markasta Lapin markkaan. Perusopetuksen käyttökustannukset opetuksen järjestäjittäin ja toiminnoittain vuonna 1999 (mk/oppilas) Opetuksen järjestäjä Kouluja Oppilaita Oppilaita/ koulu Opetuksen palkkausmenot Opetuksen muut menot Kuljetus ja majoitus Ruokailu ja muu oppilashuolto Sisäinen hallinto Pienet hankkeet Yhteensä Yksityinen Valtio Kunta Kuntayhtymä YHTEENSÄ Ei sisällä sairaala- ja vammaisopetusta. Sisältää kuntien koulutoimen eläkejärjestelmän muutoksesta aiheutuvat eläkevakuutusmaksut. Opetushallitus Koulutuksen määrälliset indikaattorit

30 Yhteensä Pirkanmaa Kanta-Häme Päijät-Häme Satakunta Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Uusimaa Kymenlaakso Pohjois-Savo Keski-Suomi Etelä-Karjala Pohjois-Karjala Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Itä-Uusimaa Pohjanmaa Etelä-Savo Kainuu Lappi 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Perusopetus Kuntien perusopetuksen oppilaskohtaisten kustannusten vaihtelu vuonna 1999 Kunnista Kouluja Oppilaita Osuus oppilaista, % Mk/oppilas vaihteluväli Opetus Mk/oppilas keskimäärin Oppilaita/koulu Osuus- % Muut menot Yhteensä 1. viidennes viidennes viidennes viidennes viidennes YHTEENSÄ Kunnat on jaettu viidenneksiin kunnan perusopetuksen oppilaskohtaisten kustannusten suuruuden perusteella. Sisältää kuntien koulutoimen eläkejärjestelmän muutoksesta aiheutuneet eläkevakuutusmaksut. Ei sisällä sairaala- ja vammaisopetusta. Kuntien perusopetuksen käyttökustannusten vaihtelu maakunnittain vuonna 1999 (mk/oppilas) mk/oppilas Keskimäärin Halvin viidennes kunnista Kallein viidennes kunnista 30 Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2001 Opetushallitus

31 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Perusopetus Kuntien perusopetuksen käyttökustannukset maakunnittain vuonna 1999 (mk/oppilas) Lappi Kainuu Etelä-Savo Pohjanmaa Pohjois-Karjala Etelä-Pohjanmaa Itä-Uusimaa Keski-Suomi Etelä-Karjala Keski-Pohjanmaa Pohjois-Savo Kymenlaakso Uusimaa Satakunta Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Päijät-Häme Kanta-Häme Pirkanmaa YHTEENSÄ mk/oppilas Opetuksen palkkausmenot Opetuksen muut menot Sisäinen hallinto ja kiinteistöjen ylläpito Ruokailu ja muu oppilashuolto Majoitus ja kuljetus Ei sisällä valtionosuuspohjaan kuuluvia pieniä hankkeita. Opetuksen kustannukset muodostavat perusopetuksen kustannuksista keskimäärin kaksi kolmasosaa. Opettajien palkkausmenojen osuus tästä on noin 90 %. Opetuksen kustannukset vaihtelevat kunnittain suhteellisesti vähemmän kuin tukitoimintojen (ruokailu, kuljetus, muu oppilashuolto, kiinteistöt, hallinto) kustannukset. Kuntien järjestämässä perusopetuksessa opetuksen kustannukset olivat keskimäärin , halvimmassa viidenneksessä kuntia keskimäärin markkaa ja kalleimmassa viidenneksessä kuntia keskimäärin markkaa. Tukitoimintojen kustannukset oppilasta kohden olivat kalleimmassa viidenneksessä kuntia lähes kaksinkertaiset halvimpaan viidennekseen verrattuna. Koulun koolla ja kustannustasolla on yleisopetuksessa selvä yhteys. Kustannuksiltaan halvimmassa viidenneksessä kuntia oli koulujen keskikoko noin kolminkertainen verrattuna kustannuksiltaan kalleimpaan ryhmään. Opetushallitus Koulutuksen määrälliset indikaattorit

32 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Perusopetus Perusopetuksen rahoitusperusteita voidaan arvioida vertaamalla, miten hyvin keskimääräiset yksikköhinnat vastaavat todellisia oppilaskohtaisia kustannuksia vuosittain. Perusopetuksen yksikköhintarahoitus ei anna kattavaa kuvaa perusopetuksen rahoituksesta, sillä tehtäväkohtainen valtionosuus muodostaa vain yhden osan kuntien valtionosuusjärjestelmästä. Perusopetuksen keskimääräinen yksikköhinta vuonna 1999 alitti keskimääräiset oppilaskohtaiset kustannukset noin 11 prosentilla. Erotus on supistunut vuodesta Kuntien perusopetuksen käyttökustannukset ja yksikköhinnat vuosina (mk/oppilas) mk/oppilas Käyttökustannukset Yksikköhinta 32 Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2001 Opetushallitus

33 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Perusopetus Peruskoulutuksen todelliset kustannukset (mk/opiskelija) vuonna 1999 Todelliset kustannukset mk/opiskelija mk mk mk mk mk Opetushallitus Koulutuksen määrälliset indikaattorit

34 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Perusopetus 34 Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2001 Opetushallitus

35 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Lukiokoulutus Lukiokoulutus Koulutukseen hakeutuminen ja aloittaminen Toisen asteen koulutuksen yhteishakujärjestelmä (asetus 1197/1998) on Opetushallituksen keskitetty tietojärjestelmä, jonka avulla huolehditaan koulutukseen hakemisesta ja opiskelijaksi ottamisesta. Yhteishaussa hakijat voivat hakea samalla lomakkeella viiteen eri kohteeseen. Järjestelmästä saadaan koulutuksen järjestäjille niiden opiskelijaksi ottamisessa tarvitsemat tiedot. Toisen asteen yhteishakujärjestelmään kuuluvat nuorille tarkoitetut päivälukiot, ammatilliset perustutkinnot ja osa kansanopistojen yleissivistävästä koulutuksesta. Vieraskielinen koulutus, aikuisille tarkoitettu koulutus ja Ahvenanmaalla järjestettävä koulutus eivät kuulu yhteishakuun. Käsitteet Hakija suoraan peruskoulusta: henkilö on hakenut yhteishaussa samana vuonna kuin hän on suorittanut perusopetuksen oppimäärän. Hakija: henkilö, joka on jättänyt hakemuksensa yhteishakujärjestelmään kuuluvaan koulutukseen, ja hänellä voi olla enintään viisi hakutoivetta. Ensisijainen hakija: hakija on tilastoitu ensimmäisen hakutoiveensa mukaan. Aloituspaikka: koulutuksen järjestäjän päättämä aloituspaikkamäärä. Ensisijaiset hakijat aloituspaikkaa kohden: suhdeluku, joka kertoo kuinka monta aloituspaikkaa oli tarjolla hakijoille. Jokainen hakija on tilastoitu vain kerran ensisijaisen hakutoiveen mukaan. Ensisijaisista hakijoista aloitti: suhdeluku, joka kertoo kuinka monta hakijaa aloitti. Jokainen hakija on tilastoitu vain kerran ensisijaisen hakutoiveen mukaan. Ensisijaisella toiveella aloittanut: luku kertoo kuinka monta hakijaa aloitti ensimmäisellä hakutoiveella. Tässä käsitellään toisaalta lukiokoulutuksen yhteishaun kokonaisuutta ja toisaalta suoraan peruskoulutusta hakeneiden määriä. Lukiokoulutuksen yhteishaun ensisijaisten hakijoiden määrä on lisääntynyt 0,6% (+200) kolmessa vuodessa ja samanaikaisesti aloittaneiden määrän on vähentynyt. Vuonna 1999 ensisijaisten hakijoiden pääsy koulutukseen oli hieman helpompaa kuin vuonna Kolmen vuoden jaksolla on tullut 350 aloituspaikkaa lisää, mutta ensisijaisella toiveella aloittaneiden määrä on vähentynyt sekä absoluuttisesti että suhteellisesti. Lukiokoulutukseen toisen asteen yhteishaussa hakeneet ja aloittaneet sekä aloituspaikat vuosina KOKO MAA Ensisijaisesti hakeneet Aloituspaikat Aloittaneet Lukiokoulutus Yhteishaku Muutokset KOKO MAA Muutos Lukiokoulutus Ensisijaisesti hakeneet Aloituspaikat Aloittaneet Absol. (%) Absol. (%) Absol. (%) Yhteishaku 222 0, , ,2 Ensisijaiset hakijat suhteessa aloituspaikkoihin ja aloittaneisiin vuosina KOKO MAA Ensisijaiset hakijat Ensisijaisista hakijoista Muutos %-yksikköä Lukiokoulutus aloituspaikkaa kohden aloitti (%) Yhteishaku 1,00 1,02 0,99 90,9 90,9 90,2-0,7 Opetushallitus Koulutuksen määrälliset indikaattorit

36 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Lukiokoulutus Ensijaisella hakutoiveella lukiokoulutuksen aloittaneet vuosina KOKO MAA Ensisijaisella toiveella Ensisijaisella toiveella Muutos %-yksikköä Lukiokoulutus aloittaneet aloittaneet (%) Yhteishaku ,1 79,0 77,6-3,6 Suoraan peruskoulusta hakeneiden määrät osoittavat jokseenkin samanlaista kehitystä kuin koko yhteishaun indikaattorit. Ensisijaisten hakijoiden määrä on kasvanut 0,3 %:lla ja aloittaneiden määrä laskenut 0,4%:lla. Aloituspaikkatarjonta on kasvanut 350:lla. Suoraan peruskoulusta hakeneilla opiskelijoilla on ollut jonkin verran paremmat mahdollisuudet päästä haluamaansa koulutukseen kuin yleensä yhteishaussa. Lukiokoulutukseen yhteishaussa suoraan peruskoulusta hakeneet ja aloittaneet sekä peruskoulupohjaiset aloituspaikat vuosina KOKO MAA Lukiokoulutus Ensisijaisesti hakeneet Aloituspaikat Aloittaneet Yhteishaku Yhteishaku Ensisijaisesti hakeneet Aloituspaikat Aloittaneet Muutokset KOKO MAA Muutos Lukiokoulutus Ensisij. hakeneet Aloituspaikat Aloittaneet Absol. (%) Absol. (%) Absol. (%) Yhteishaku 135 0, , ,4 Ensisijaiset hakijat suhteessa aloituspaikkoihin ja aloittaneisiin vuosina KOKO MAA Ensisijaiset hakijat Ensisijaisista hakijoista Muutos %-yksikköä Lukiokoulutus aloituspaikkaa kohden aloitti (%) Yhteishaku 0,98 0,99 0,97 91,4 91,2 90,7-0,7 36 Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2001 Opetushallitus

37 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Lukiokoulutus Tarjonta Aloituspaikat ja kouluverkosto Lukiokoulutuksen aloituspaikkamäärä koskee päivälukioiden nuorten linjoja. Aloituspaikat tarkoittavat yhteishaun jälkeistä päivityksen tilannetta. Sen vuoksi päivitettyjen aloituspaikkojen määrä on jonkin verran pienempi kuin yhteishaussa, jossa aloituspaikat on laskettu kevään tiedusteluajankohdan mukaan. Vuonna 2000 nuorten lukiokoulutusta on lisätty aloituspaikalla vuoteen 1995 verrattuna. Aloituspaikkatarjontaa on verrattu keskimääräiseen vuotiaiden ikäluokkaan, joka mainittuna ajanjaksona on ollut suurempi. Vertailusta käy ilmi, että aloituspaikkatarjonta on suhteellisesti parantunut. Vuonna 1995 aloituspaikkoja oli noin 58 %:lle ikäluokasta, mutta vuonna 2000 niitä oli 60 %. Lukiokoulutuksen aloituspaikat vuosina KOKO MAA Muutos Aloituspaikat Absol. (%) Aloituspaikat ,1 Keskim , vuotiaat %-yksikköä Aloituspaikat/ ikäluokka 57,6 62,6 59,7 60,7 59,8 60,2 2,6 Aloituspaikat Aloituspaikat Keskimäärin vuotiaat Kouluverkosto käsittää päivälukioita, joista lähes puolet on oppilaan ja lähes 90 % vähintään 100 oppilaan kouluja. Kouluista 95 % on kunnallisia. Päivälukioiden määrä on jonkin verran vähentynyt 1990-luvulla. Vuosien 1995 ja 1999 välisenä aikana kuusi lukiota on lakkautettu ja 12 yhdistetty. Samanaikaisesti on perustettu seitsemän uutta lukiota. Vuonna 1999 oli toiminnassa 444 päivälukiota eli 12 vähemmän kuin vuonna Vähennykset koskevat keskikokoisia opiskelijan lukioita, joiden määrä oli vähentynyt 30:lla Opetushallitus Koulutuksen määrälliset indikaattorit

38 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Lukiokoulutus Ainevalinnat Lukiokoulutuksen kielivalinnat koskevat päivälukioita. Perusopetuksessa aikaisemmin valitut kielet A1, A2, B1 ja B2 jatkuvat lukiossa. Uutena on valinnainen B3-kieli sekä vuodesta 1997 lähtien laajuudeltaan alle B3-oppimäärän laajuisia kielten oppimääriä. Lukion oppimäärän suorittaminen edellyttää vähintään yhtä A-tason kieltä. Vieraiden kielten lukumäärä ilmaisee kuinka moni lukiokoulutuksen oppimäärän suorittaneista on opiskellut yhtä tai useampaa vierasta kieltä koko lukion aikana. Vieraaksi kieleksi katsotaan kaikki muut kielet paitsi äidinkieli. Vieraita kieliä opiskelleiden määrä on kasvussa, mutta kolme kieltä valinneiden määrä on laskussa. Lukiokoulutuksessa opiskeltujen vieraiden kielten määrä vuosina 1998 ja 1999 oppimäärän suorittaneen opiskelijamäärän perusteella KOKO MAA Lukion oppimäärän suorittaneet Vieraiden kielten osuudet oppimäärän suorittaneista (%) Vieraiden kielten määrän muutos Vieraiden kielten lukumäärä Absol. (%) Enintään 1 kieli ,1 0, ,0 2 kieltä ,5 30, ,5 3 kieltä ,4 49, ,9 4 kieltä ,0 16,4 82 1,6 5-kieltä ,5 2, ,8 Vähintään 6 kieltä ,4 0,4 4 2,9 YHTEENSÄ ,0 100, ,7 Vieraiden kielten määrä Enintään 1 kieli 2 kieltä 3 kieltä 4 kieltä 5-kieltä Vähintään 6 kieltä Valinnaisen A2-kielen opiskelun yleistymisen myötä perusopetuksessa B2-kielen opiskelu on vähentynyt. Kun vuonna 1998 opiskelunsa päättäneistä 41% oli opiskellut jotain B2-kieltä oli sen osuus 39 % vuonna 1999, joten vähennys oli 7 %. Sen sijaan lukiossa alkavan valinnaisen B3-kielen suosio on lievästi kasvanut. 38 Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2001 Opetushallitus

39 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Lukiokoulutus Tytöt opiskelevat valinnaisia kieliä huomattavasti poikia enemmän. Tytöistä 46 % opiskeli B2-kieltä vuonna 1999 ja pojista vain 28 %. B3-kielessä tyttöjen osuus oli 53 % ja poikien osuus 27 %. Yhteenveto lukiokoulutuksen oppimäärän suorittaneiden kielivalinnoista vuosina KOKO MAA Oppimäärän laajuus Yhteensä Joista Yhteensä Joista Tyttöjä Poikia Tyttöjä Poikia A1- ja A2-kielivalinnat B1-kielivalinta B2-kielivalinta B3-kielivalinta Alle B3-tason kielivalinta KIELIVALINNAT YHT Toisen kotimaisen kielen opiskelusta vapautettuja Oppimäärän suorittaneet Kielivalinnat Tyttöjä Poikia Tyttöjä Poikia A1- ja A2-kielivalinnat B1-kielivalinta B2-kielivalinta B3-kielivalinta Alle B3-tason kielivalinta Muutokset KOKO MAA Kielivalintojen osuudet oppimäärän suoritt (%) Absol. muutos Muutos (%) Oppimäärän laajuus Yht. Tytöt Pojat Yht. Joista Yht. Tytöt Pojat Tyttöjä Poikia A1- ja A2-kielivalinnat 111,9 112,8 110, ,6 2,4-1,9 B1-kielivalinta 90,2 89,7 91, ,4-0,1-3,1 B2-kielivalinta 38,7 46,4 27, ,5-3,9-12,2 B3-kielivalinta 42,1 52,8 26, ,4 2,3-1,1 Alle B3-tason kielivalinta 10,0 12,2 7, ,6 29,6 40,7 KIELIVALINNAT YHT ,1 1,5-2,7 Opetushallitus Koulutuksen määrälliset indikaattorit

40 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Lukiokoulutus Englannin asema A1/A2-valinnoissa on kiistaton. Vuonna 1999 lähes 90 % oppimäärän suorittaneista on opiskellut englantia. Sekä poikien että tyttöjen osuudet ovat miltei yhtä suuret. Vuodesta 1998 vuoteen 1999 ranskan ja saksan kielen valinnat ovat lisääntyneet, mutta venäjän valinnat vähentynyt. Tyttöjen valintojen suhteellinen muutos on kasvanut kaikissa kolmessa kielessä. Suurin ranskassa (+ 32 %). Lukiokoulutuksen oppimäärän suorittaneiden A1-ja A2-kielivalinnat vuosina KOKO MAA Kielet Yhteensä Joista Yhteensä Joista Tyttöjä Poikia Tyttöjä Poikia Englanti Ruotsi Suomi Ranska Saksa Venäjä Saame Latina Espanja Italia Muu kieli A1- JA A2- KIELIVALINNAT YHT Muutokset KOKO MAA Kielten osuudet 1999 (%) Absol. muutos Muutos (%) Kielet Yht. Tytöt Pojat Yht. Joista Yht. Tytöt Pojat Tyttöjä Poikia Englanti 86,6 85,7 87, ,2 2,7-0,9 Ruotsi 5,0 5,7 4, ,1-7,6-14,7 Suomi 5,4 5,2 5, ,1-0,6-1,8 Ranska 1,1 1,2 0, ,6 40,7 16,0 Saksa 1,4 1,5 1, ,7 19,0-18,3 Venäjä 0,5 0,6 0, ,3 3,3-20,2 Saame 0,0 0,0 0, Latina 0,0 0,0 0, Espanja 0,0 0,0 0, Italia 0,0 0,0 0, Muu kieli 0,0 0,0 0, A1- JA A2- KIELIVALINNAT YHT. 100,0 100,0 100, ,6 2,4-1,9 Lukiokoulutuksen oppimäärän suorittaneet on tilastoitu matematiikan laajuuden mukaan joko pitkänä tai lyhyenä matematiikkana. Pitkä oppimäärä edellyttää vähintään 10 pakollisen kurssin suorittamista ja lyhyt oppimäärä 6 pakollisen kurssin suoritusta. 40 Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2001 Opetushallitus

41 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Lukiokoulutus Pitkän matematiikan suorittaneiden osuus on jonkin verran kasvanut. Vuonna 1999 lähes 60 % oli opiskellut pitkää matematiikkaa ja tästä tyttöjen osuus oli 27 %. Lyhyt matematiikka, jossa tyttöjä on miltei kolme neljästä, on määrällisesti vähentynyt. Lukiokoulutuksen pitkän ja lyhyen matematiikan oppimäärän suorittaneet vuosina KOKO MAA Oppimäärän laajuus Yht. Joista Yht. Joista Yht. Joista Pakolliset kurssit: Tyttöjä Poikia Tyttöjä Poikia Tyttöjä Poikia Pitkä matematiikka (10 kurssia) Lyhyt matematiikka (6 kurssia) YHTEENSÄ Muutokset KOKO MAA Matematiikan oppimäärän osuudet vuonna 1999 (%) Absol. Muutos Muutos (%) Oppimäärän laajuus Yht. Tytöt Pojat Yht. Joista Yht. Tytöt Pojat Tyttöjä Poikia Pakolliset kurssit: Pitkä matematiikka (10 39,4 26,5 57, ,2 9,0-2,2 kurssia) Lyhyt matematiikka (6 60,6 73,5 42, ,8-3,6-0,7 kurssia) YHTEENSÄ 100,0 100,0 100, ,8-0,3-1,6 Syventävät kurssit ovat pääasiassa pakollisiin kursseihin välittömästi liittyviä jatkokursseja. Vähintään 10 syventävää kurssia tulee suorittaa lukion aikana. Lukiokoulutuksen syventävät kurssit käsittävät matematiikan ja luonnontieteen ja ne ilmaistaan kertymänä koko lukion ajalta. Soveltavat kurssit ovat valinnaisia kursseja. Ne ovat eheyttäviä kursseja, jotka sisältävät aineksia eri oppiaineista, ns. menetelmäkursseja. Monioppiaineisilla kursseilla tarkoitetaan matematiikkaan, fysiikkaan, kemiaan, biologiaan ja maantietoon liittyviä kursseja sekä luonnontieteellisten aineiden (fysiikan, kemian, biologian ja maantiedon) yhdistelmäkursseja. Opetussuunnitelmien nojalla syventävät matematiikan ja luonnontieteen kurssit on käsitelty erikseen. Matematiikan kurssit käsittävät pitkän ja lyhyen matematiikan ja luonnontieteen kurssit kemian, fysiikan, biologian ja maantiedon. Soveltavat ja monioppiaineiset kurssit on käsitelty yhdessä johtuen tilastoaineiston sisällön tulkinnan vaikeuksista. Kurssit on jaettu laajuutensa perusteella kolmeen ryhmään: lyhyet, keskipitkät ja pitkät kurssit. Kurssien laajuuden määrittelyssä on käytetty laajempaa skaalaa syventävien kuin soveltavien ja monioppiaineisten ryhmässä. Edellinen on luokiteltu numeroin 1-8 ja jälkimmäinen 0,25-4. Nämä eroavuudet kuvastuvat painotetun keskiarvon tarkastelussa. Painotetun keskiarvon tarkastelu osoittaa onko kurssivalinta painottunut lyhyisiin, keskipitkiin vai pitkiin kursseihin. Lyhyiden kurssien dominointi on melko selvä sekä syventävien että soveltavien ja monioppiaineisten kurssien valinnassa. Luonnontieteen painotettu keskiarvo on suurempi kuin matematiikan. Molemmissa poikien painotettu keskiarvo on niin ikään suurempi kuin tyttöjen. Vuosien 1998 ja 1999 aikana painotettu keskiarvo on lievästi noussut soveltavien ja monioppiaineisten ryhmässä, mutta pysynyt muuttumattomana syventävissä kursseissa. Opetushallitus Koulutuksen määrälliset indikaattorit

42 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Lukiokoulutus Yhteenveto lukiokoulutuksen oppimäärän suorittaneiden matematiikan ja luonnontieteiden syventävistä kurssivalinnoista vuosina KOKO MAA Opintojen laajuus Yht. Joista Yht. Joista Tyttöjä Poikia Tyttöjä Poikia Matematiikan syventävät kurssit Luonnontieteen syventävät kurssit Soveltavat ja monioppiaineiset kurssit KURSSIVALINNAT YHTEENSÄ Oppimäärän suorittaneet Kurssivalinnat Tyttöjä Poikia Tyttöjä Poikia Matematiikan syventävät kurssit Luonnontieteen syventävät kurssit Soveltavat ja monioppiaineiset kurssit Muutokset KOKO MAA Kurssivalintojen osuudet oppimäärän suoritt. v (%) Absol. muutos Muutos (%) Opintojen laajuus Yht. Tytöt Pojat Yht. Joista Yht. Tytöt Pojat Tyttöjä Poikia Matematiikan 75,1 69,2 83, ,2-1,8-2,8 syventävät kurssit Luonnontieteen 191,2 168,2 223, ,0-3,2-2,7 syventävät kurssit Soveltavat ja 64,4 55,8 76, ,1 12,0 2,4 monioppiaineiset kurssit KURSSIVALINNAT YHTEENSÄ ,0-0,3-1,8 42 Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2001 Opetushallitus

43 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Lukiokoulutus Opintojen laajuus KOKO MAA Opintojen laajuus Valitut kurssit painotettuina keskiarvoina Yht. Tytöt Pojat Yht. Tytöt Pojat Matematiikan 2,3 2,1 2,4 2,3 2,2 2,5 syventävät kurssit Luonnontieteen 2,6 2,3 3,0 2,6 2,3 3,0 syventävät kurssit Soveltavat ja monioppiaineiset kurssit 1,1 1,1 1,1 1,2 1,2 1,2 Tarkastelukaudella syventävien kurssien valintojen määrä on vähentynyt. Vähennys on ollut määrällisesti selvästi suurempi luonnontieteen kuin matematiikan valinnoissa. Soveltavien ja monioppiaineisten valinnoissa sitä vastoin on tapahtunut kasvua. Syventävien kurssien valinnoissa lyhyiden kurssien osuus on laskenut. Vuodesta 1998 vuoteen 1999 kurssivalintojen kokonaismäärässä on tapahtunut lievää vähenemistä. Tyttöjen osuus on yleensä kasvanut keskipitkien kurssien valinnoissa. Lyhyiden kurssien osuus on varsin huomattava matematiikassa ja kemiassa sekä biologiassa ja maantiedossa, joissa yli kolme neljästä kurssivalinnasta on lyhyitä kursseja. Fysiikassa noin puolet kurssivalinnoista on kohdistettu pitkiin kursseihin lyhyiden kurssien osuuden ollessa noin kolmasosa. Pitkän matematiikan sekä pitkien että keskipitkien kurssien osuus on noussut lyhyiden vähetessä. Lyhyen matematiikan syventävien kurssien valinnoissa lyhyiden ja pitkien kurssien osuus on laskenut. Fysiikassa lyhyiden ja keskipitkien kurssien osuus on kasvanut pitkien laskiessa. Kemiassa pitkien kurssien vähäinen määrä on kaksinkertaistunut. Biologiassa ja maantiedossa, joita on käsitelty yhdessä, lyhyiden kurssien osuus on laskenut huomattavasti. Lukiokoulutuksen oppimäärän suorittaneiden syventävien kurssien valinnat vuosina KOKO MAA Pitkä matematiikka Yht. Joista Yht. Joista Syventävien opintojen laajuus Tyttöjä Poikia Tyttöjä Poikia Alle 133 tuntia (1-3 kurssia) tuntia (4-5 kurssia) Väh. 208 tuntia (6-8 - kurssia) YHTEENSÄ Muutokset KOKO MAA Kurssien osuudet oppimäärän suorittaneista v (%) Absol. muutos Muutos (%) Pitkä matematiikka Yht. Tytöt Pojat Yht. Joista Yht. Tytöt Pojat Syventävien opintojen laajuus Tyttöjä Poikia Alle 133 tuntia (1-3 kurssia) 78,6 82,1 76, ,0 0,6-7, tuntia (4-5 kurssia) 18,2 14,6 20, ,0 18,5 16,3 Väh. 208 tuntia (6-8 - kurssia) 3,2 3,2 3, ,4 23,1 13,6 YHTEENSÄ 100,0 100,0 100, ,1 3,5-2,5 Opetushallitus Koulutuksen määrälliset indikaattorit

44 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Lukiokoulutus Lukiokoulutuksen oppimäärän suorittaneiden syventävien kurssien valinnat vuosina KOKO MAA Lyhyt matematiikka Yht. Joista Yht. Joista Syventävien opintojen laajuus Tyttöjä Poikia Tyttöjä Poikia Alle 95 tuntia (1-2 kurssia) tuntia (3-5 kurssia) Väh. 208 tuntia (6-8 - kurssia) YHTEENSÄ Muutokset KOKO MAA Kurssien osuudet oppimäärän suorittaneista v (%) Absol. muutos Muutos (%) Lyhyt matematiikka Yht. Tytöt Pojat Yht. Joista Yht. Tytöt Pojat Syventävien opintojen laajuus Tyttöjä Poikia Alle 95 tuntia (1-2 kurssia) 77,5 78,1 76, ,4-6,6-6, tuntia (3-5 kurssia) 20,9 20,5 21, ,3 8,5 8,0 Väh. 208 tuntia (6-8 - kurssia) 1,5 1,4 1, ,3-34,5-3,9 YHTEENSÄ 100,0 100,0 100, ,1-4,5-3,3 Lukiokoulutuksen oppimäärän suorittaneiden syventävien kurssien valinnat vuosina KOKO MAA Fysiikka Yht. Joista Yht. Joista Syventävien opintojen laajuus Tyttöjä Poikia Tyttöjä Poikia Alle 133 tuntia (1-3 kurssia) tuntia (4-5 kurssia) Väh. 208 tuntia (6-8 - kurssia) YHTEENSÄ Muutokset KOKO MAA Kurssien osuudet oppimäärän suorittaneista v (%) Absol. muutos Muutos (%) Fysiikka Yht. Tytöt Pojat Yht. Joista Yht. Tytöt Pojat Syventävien opintojen laajuus Tyttöjä Poikia Alle 133 tuntia 32,1 42,2 26, ,3 1,4 10,9 (1-3 kurssia) tuntia 11,4 12,0 11, ,6-1,3 6,6 (4-5 kurssia) Väh. 208 tuntia 56,5 45,8 62, ,1-0,9-5,3 (6-8 - kurssia) YHTEENSÄ 100,0 100,0 100, ,1 0,0-0,2 44 Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2001 Opetushallitus

45 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Lukiokoulutus Lukiokoulutuksen oppimäärän suorittaneiden syventävien kurssien valinnat vuosina KOKO MAA Kemia Yht. Joista Yht. Joista Syventävien opintojen laajuus Tyttöjä Poikia Tyttöjä Poikia Alle 133 tuntia (1-3 kurssia) tuntia (4-5 kurssia) Väh. 208 tuntia (6-8 - kurssia) YHTEENSÄ Muutokset KOKO MAA Kurssien osuudet oppimäärän suorittaneista v (%) Absol. muutos Muutos (%) Kemia Yht. Tytöt Pojat Yht. Joista Yht. Tytöt Pojat Syventävien opintojen laajuus Tyttöjä Poikia Alle 133 tuntia (1-3 kurssia) 85,8 86,5 85, ,3-8,4-8, tuntia (4-5 kurssia) 13,3 12,8 13, ,4-10,5 6,3 Väh. 208 tuntia (6-8 - kurssia) 0,9 0,7 1, ,0 48,0 143,3 YHTEENSÄ 100,0 100,0 100, ,0-8,4-5,8 Lukiokoulutuksen oppimäärän suorittaneiden syventävien kurssien valinnat vuosina KOKO MAA Biologia ja maantieto Yht. Joista Yht. Joista Syventävien opintojen laajuus Tyttöjä Poikia Tyttöjä Poikia Alle 95 tuntia (1-2 kurssia) tuntia (3-5 kurssia) Väh. 208 tuntia (6-8 - kurssia) YHTEENSÄ Muutokset KOKO MAA Kurssien osuudet oppimäärän suorittaneista v (%) Absol. muutos Muutos (%) Biologia ja maantieto Yht. Tytöt Pojat Yht. Joista Yht. Tytöt Pojat Syventävien opintojen laajuus Tyttöjä Poikia Alle 95 tuntia (1-2 kurssia) 88,7 87,6 90, ,1-2,4-1, tuntia (3-5 kurssia) 11,2 12,3 9, ,7-2,9-11,0 Väh. 208 tuntia (6-8 - kurssia) 0,1 0,1 0, ,6 11,1-40,0 YHTEENSÄ 100,0 100,0 100, ,6-2,5-2,7 Opetushallitus Koulutuksen määrälliset indikaattorit

46 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Lukiokoulutus Lukion ja ylioppilastutkinnon suorittaneet Lukion suorittaneet opiskeluvuosien mukaan Lukio on toiminut luokattomana ja kurssimuotoisena vuodesta 1995 alkaen. Oppimäärän suorittaneiden määrä on pysynyt melko vakiona vuodesta 1995 vuoteen 1999, mutta yli kolme vuotta lukion suorittaneiden määrä on miltei kaksinkertaistunut. Opintoajan pitenemiseen näyttää olevan useita syitä. Säädösten mukaan lukion oppimäärän normaali suoritusaika on 2,5 4 vuotta. Kuitenkin monet opiskelijat haluavat keventää opinto-ohjelmaansa, jolloin suoritusaika pitenee. Toinen vaikuttava tekijä on ylioppilastutkinnon hajauttaminen, mikä mahdollistaa sen suorittamisen kolmen lukukauden aikana. Tämä pidentää opintoaikaa. Muita syitä ovat halu opiskella minimiä laajempi lukion oppimäärä, menestymättömyys opinnoissa sekä työssäkäynti. Lukioiden välillä on myös suuria eroja. Usein suurissa lukioissa opintoaika on pidempi kuin pienissä. Lukiokoulutuksen suorittaneiden määrä ja osuudet keston mukaan vuosina Muutos Muutos Lukiokoulutuksen kesto (%) (%) Enintään kolmessa vuodessa ,1-3,8 Yli kolmessa vuodessa ,4 30,2 Lukiokoulutuksen suorittaneet ,5-0,7 Opiskelun keston osuudet (%) Enintään kolmessa vuodessa suorittaneet Yli kolmessa vuodessa suorittaneet %-yksikköä 93,9 93,5 93,7 90,7 87,8-3,3-3,1 6,1 6,5 6,3 9,3 12,2 3,3 3,1 Määrä ja kesto Enintään kolmessa vuodessa Yli kolmessa vuodessa 46 Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2001 Opetushallitus

47 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Lukiokoulutus Ylioppilastutkinnon suorittaneet Ylioppilastutkinto koostuu toisaalta lukion oppimäärän ja toisaalta ylioppilaskirjoitusten hyväksytysti suorittamisesta. Tutkinto voidaan suorittaa päivä- ja aikuislukioissa sekä kansanopistoissa. Ylioppilastutkintojen määrä käsittää sekä nuorten että aikuisten tutkintoja. Ylioppilastutkintojen määrä on jonkin verran lisääntynyt vuodesta 1995 vuoteen 1997, minkä jälkeen tutkintoja on suoritettu vuosittain runsaat Ylioppilastutkintojen määrän kasvu on 1990-luvun lopussa pysähtynyt ja jopa kääntynyt hienoiseen laskuun. Syynä tähän lienee ylioppilastutkinnon osittaminen yhä useammin. Ylioppilastutkinnon suorittaneiden määrää vertailtaessa keskimääräiseen vuotiaiden ikäluokkaan voidaan todeta, että runsaat 50 % vuosittain on suorittanut ylioppilastutkinnon. Ylioppilastutkinnon suorittaneet vuosina KOKO MAA Muutos Lukiokoulutus Absol. (%) Päivä- ja aikuislukiot ,2 Muut oppilaitokset ,7 YHTEENSÄ ,2 Keskim vuotiaat ,2 Tutkinnot/ikäluokka 52,5 52,7 53,3 53,4 53,2 0,8 Määrä Ylioppilastutkintojen määrä Keskimäärin vuotiaat Opetushallitus Koulutuksen määrälliset indikaattorit

48 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Lukiokoulutus Sijoittuminen jatko-opintoihin ja työelämään Vuosina suoritettiin lukiokoulutuksessa noin nuorten ja aikuisten tutkintoa. Näistä vuoden 1997 lopussa oli 28 % työllisiä, 5 % työttömiä, 55 % opiskeli ja 12 % ryhmässä muut käsittäen mm. varusmiespalvelua ja äitiyslomalla olleita. Tutkinnon suorittamisvuoden ja jatko-opintoihin tai työelämään sijoittumisen välisen ajan pituudella on selvä yhteys toisiinsa. Mitä pitempi aika on kulunut tutkinnon suorittamisesta sitä parempi on yleensä työllistyminen ja sitä alempi on työttömyysaste. Nuorisotyöttömyys, joka on erityisen korkea, on pyritty vähentämään kulutuspoliittisin toimenpitein lisäämällä mm. koulutustarjontaa. Siten nuorille tarkoitettua lukiokoulutusta on lisätty aloituspaikalla vuosien 1995 ja 2000 välisenä aikana. Muutokset ja toimenpiteet heijastuvat vuotuisiin sijoittumislukuihin. Esimerkiksi vuoden 1993 tutkinnon suorittaneista 33 % oli työllistynyt vuoteen 1997 mennessä, kun vuosien 1995 ja 1997 tutkinnon suorittaneista vastaava osuus oli sama eli 26 %. Ryhmän muut osuus tutkinnon suorittaneista on merkittävästi noussut vuonna Syynä tähän lienee opiskelijoiden siirtyminen tähän ryhmään huomattavassa määrin opintotukiasioiden muutosten vuoksi. Lukiokoulutuksen suorittaneiden pääasiallinen toiminta vuonna 1997 KOKO MAA Lukiokoulutus Tutkintojen suorittamisvuosi Tutkinnon suorittaneet Henkeä Henkeä Työlliset Työttömät Opiskelijat Muut Osuus tutkinnon suoritt. (%) Henkeä Osuus tutkinnon suoritt. (%) Henkeä Osuus tutkinnon suoritt. (%) Henkeä Osuus tutkinnon suoritt. (%) , , , , , , , , , , , , , , , ,0 Taloudellisuus Lukiokoulutusta antavia oppilaitoksia oli Suomessa vuonna 1999 yhteensä noin 500. Valtionosuusjärjestelmän piirissä oli kunnallisten lukioiden ohella 40 yksityistä lukiota ja kaksi valtion ylläpitämää kielikoulua. Lukiokoulutusta järjestäviä yksityisiä yhteisöjä tai säätiöitä oli yhteensä 35 ja kuntia 278. Kuntia, joissa ei järjestetä lukiokoulutusta lainkaan, oli 158. Lisäksi 214 kunnassa toimi vain yksi lukio. Lukiokoulutuksen käyttökustannusten kehitykseen ja kustannustasoon vaikuttavat samat tekijät kuin yleisopetuksen kohdalla. Näitä ovat mm. ikäluokan koko, kouluverkoston rakenne ja koulujen koko, lukiokoulutuksen kysyntä ja tarjonta, palkkauksen kehitys, opetusjärjestelyt ja tarjotut tukipalvelut. Myös lukiokoulutuksen kustannuskehityksen arviointia vaikeuttaa vuonna 1998 toteutettu opettajien eläkevakuutusmaksujen siirto kuntien vastuulle. Seuraavassa kustannuskehitystä on arvioitu eliminoimalla eläkevakuutusmaksujen vaikutus vuosien 1998 ja 1999 menoista. Nimellishintaiset oppilaskohtaiset kustannukset ovat lisääntyneet vuodesta 1995 vuoteen 1999 likimain samassa suhteessa kuin perusopetuksessa eli noin 9,5 %. Keskimääräiset lukiokoulutuksen yksikkökustannukset vuonna 1999 ovat siis reaalisesti likimain vuoden 1995 tasolla. Oppilaskohtaiset kustannukset ovat lisääntyneet suhteellisesti eniten eli noin 15 % Uudellamaalla ja Kainuussa. Myös Varsinais-Suomessa, Päijät-Hämeessä ja Kymenlaaksossa menot ovat lisääntyneet vuoden 1995 tasosta hieman keskimääräistä enemmän. Vähäisintä oppilaskohtaisten menojen lisäys on Lapin ohella ollut Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Nimellishintaiset kustannukset vuonna 1999 alittivat vuoden 1995 tason vain Lapissa. 48 Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2001 Opetushallitus

49 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Lukiokoulutus Kuntien lukiokoulutuksen käyttökustannukset maakunnittain vuosina (mk/opiskelija) mk/opiskelija Muutos, % Keskimäärin v Halvin viidennes kunnista Kallein viidennes kunnista Uusimaa ,8 10, Varsinais-Suomi ,9 2, Itä-Uusimaa , Satakunta ,8 1, Kanta-Häme ,9 0, Pirkanmaa ,8-0, Päijät-Häme ,7 4, Kymenlaakso ,8 2, Etelä-Karjala ,9-0, Etelä-Savo ,2-2, Pohjois-Savo ,0 2, Pohjois-Karjala ,1-1, Keski-Suomi ,0-1, Etelä-Pohjanmaa ,1-0, Pohjanmaa ,4 6, Keski-Pohjanmaa ,6-0, Pohjois-Pohjanmaa ,4 3, Kainuu ,6 3, Lappi ,8 0, YHTEENSÄ ,6 3, Tiedot eivät sisällä majoitusta ja kuljetusta, koska sen sisältyminen valtionosuuspohjaan on vaihdellut ao. ajanjaksolla. Vuosien tiedot ilman eläkejärjestelmän muutoksesta johtuvia eläkevakuutusmaksuja. Kunnallisen lukiokoulutuksen kustannukset oppilasta kohden olivat vuonna 1999 keskimäärin mk (sis. opettajien eläkevakuutusmaksut). Yksityisen lukiokoulutuksen kustannukset alittavat kunnallisen koulutuksen kustannukset keskimäärin 10 prosentilla. Oppilaskohtaiset kustannukset vuonna 1999 vaihtelivat kunnittain noin markasta markkaan. Kokonaiskustannukset oppilasta kohden olivat kustannuksiltaan halvimmassa viidenneksessä kuntia keskimäärin markkaa ja kalleimmassa viidenneksessä kuntia keskimäärin markkaa. Oppilaista kävi koulua kustannuksiltaan halvimmassa viidenneksessä kuntia noin 43 % ja kustannuksiltaan kalleimmassa viidenneksessä noin 5 %. Kunnallisen lukiokoulutuksen keskimääräiset kustannukset vuonna 1999 vaihtelivat maakunnittain Pirkanmaan noin markasta Kainuun noin markkaan. Lukiokoulutuksen käyttökustannukset koulutuksen järjestäjittäin ja toiminnoittain vuonna 1999 (mk/opiskelija) Opetuksen palkkausmenot Opetuksen muut menot Majoitus Ruokailu ja muu oppilashuolto Sisäinen hallinto ja kiinteistöt Koulutuksen järjestäjä Kouluja Opiskelijoita Opiskelijoi ta/koulu Pienet hankkeet Yhteensä Yksityinen Valtio Kunta YHTEENSÄ Sisältää kuntien koulutoimen eläkejärjestelmän muutoksesta aiheutuvat eläkevakuutusmaksut. Opetushallitus Koulutuksen määrälliset indikaattorit

50 Yhteensä Pirkanmaa Kanta-Häme Satakunta Varsinais-Suomi Pohjois-Savo Etelä-Karjala Pohjois-Karjala Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Kymenlaakso Keski-Pohjanmaa Uusimaa Pohjois-Pohjanmaa Päijät-Häme Pohjanmaa Etelä-Savo Itä-Uusimaa Lappi Kainuu 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Lukiokoulutus Kuntien lukiokoulutuksen opiskelijakohtaisten kustannusten vaihtelu vuonna 1999 Mk/opiskelija keskimäärin Kunnista Kouluja Opiskelijoita Osuus opiskelijoista, % Opiskelijoita/koulu Mk/opiskelija vaihteluväli Opetus Osuus- % Muut menot Yhteensä 1. viidennes viidennes viidennes viidennes viidennes YHTEENSÄ Kunnat on jaettu viidenneksiin kunnan lukiokoulutuksen opiskelijakohtaisten kustannusten suuruuden perusteella. Sisältää kuntien koulutoimen eläkejärjestelmän muutoksesta aiheutuvat eläkevakuutusmaksut. Kuntien lukiokoulutuksen käyttökustannusten vaihtelu maakunnittain vuonna 1999 (mk/opiskelija) mk/opiskelija Keskimäärin Kallein viidennes kunnista Halvin viidennes kunnista 50 Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2001 Opetushallitus

51 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Lukiokoulutus Kuntien lukiokoulutuksen käyttökustannukset maakunnittain vuonna 1999 (mk/opiskelija) Itä-Uusimaa Päijät-Häme Pohjanmaa Etelä-Savo Pohjois-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Kymenlaakso Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjois-Karjala Etelä-Karjala Pohjois-Savo Satakunta Varsinais-Suomi Kanta-Häme Pirkanmaa YHTEENSÄ mk/opiskelija Opetuksen palkkausmenot Opetuksen muut menot Sisäinen hallinto ja kiinteistöjen ylläpito Kainuu Lappi Ruokailu ja muu oppilashuolto Majoitus Ei sisällä valtionosuuspohjaan kuuluvia pieniä perusparannushankkeita. Opetuksen kustannukset muodostavat myös lukiokoulutuksen kustannuksista valtaosan eli noin 75 %. Tästä on opettajien palkkausmenojen osuus noin 93 %. Opetuksen kustannukset olivat kunnallisessa lukiokoulutuksessa vuonna 1999 keskimäärin markkaa, halvimmassa viidenneksessä kuntia keskimäärin markkaa ja kalleimmassa viidenneksessä kuntia keskimäärin markkaa. Tukipalveluiden kustannukset olivat keskimääräisin markkaa, halvimmassa viidenneksessä kuntia noin markkaa ja kalleimmassa viidenneksessä kuntia noin markkaa. Kustannuksiltaan halvimmassa viidenneksessä kuntia oli koulujen keskimääräinen koko oppilasmäärällä mitattuna yli kolminkertainen verrattuna kustannuksiltaan kalleimpaan ryhmään. Opetushallitus Koulutuksen määrälliset indikaattorit

52 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Lukiokoulutus Myös lukiokoulutuksen rahoitusperusteita voidaan arvioida perusopetuksen tavoin vertaamalla, miten hyvin keskimääräiset yksikköhinnat vastaavat todellisia oppilaskohtaisia kustannuksia vuosittain. Yksikköhintarahoitus ei kuitenkaan anna kattavaa kuvaa lukiokoulutuksen rahoituksesta, sillä tehtäväkohtainen valtionosuus muodostaa vain yhden osan kuntien valtionosuusjärjestelmästä. Kunnallisen lukiokoulutuksen yksikköhinnat ovat vaihdelleet melko paljon verrattuna todellisiin kustannuksiin. Vuonna 1995 yksikköhinnat ylittivät todelliset kustannukset. Vuonna 1999 yksikköhinta alitti keskimääräiset oppilaskohtaiset kustannukset noin 10 prosentilla. Kuntien lukiokoulutuksen käyttökustannukset ja yksikköhinnat vuosina (mk/opiskelija) mk/opiskelija Käyttökustannukset Yksikköhinta 52 Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2001 Opetushallitus

53 2. Indikaattorit koulutusmuodoittain Lukiokoulutus Lukiokoulutuksen todelliset kustannukset (mk/opiskelija) vuonna 1999 (vain kunnalinen lukiokoulutus) Todelliset kustannukset mk/opiskelija mk mk mk mk mk Ei kunnallista lukiota Opetushallitus Koulutuksen määrälliset indikaattorit

Tiedotusvälineille Aineistoa vapaasti käytettäväksi

Tiedotusvälineille Aineistoa vapaasti käytettäväksi Tiedotusvälineille 9.8.2010 Aineistoa vapaasti käytettäväksi OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2010 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Ohessa on tietoja

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Tiedotusvälineille 3.8.2011 Aineistoa vapaasti käytettäväksi OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Ohessa on tietoja

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2009 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2009 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Tiedotusvälineille 6.8.2009 Aineistoa vapaasti käytettäväksi OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2009 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Ohessa on tietoja

Lisätiedot

Kasvatus ja koulutus Peruspalvelujen tila Neuvotteleva virkamies Timo Ertola,

Kasvatus ja koulutus Peruspalvelujen tila Neuvotteleva virkamies Timo Ertola, Kasvatus ja koulutus Peruspalvelujen tila 2018 Neuvotteleva virkamies Timo Ertola, 15.3.2018 90% 80% 70% Varhaiskasvatukseen osallistuminen kasvussa Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. Tilastoissa on

TAUSTATIEDOT. Tilastoissa on TAUSTATIEDOT Tilastot taustatiedoista sisältävät väestön määrän ja väestön koulutusrakenteen, oppivelvollisten määrät sekä koulutuksen järjestäjien, oppilaitosten ja opetuspisteiden määrät ja luettelot

Lisätiedot

Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä

Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä Tiedotusvälineille 3.8.2017 Aineistoa vapaasti käytettäväksi Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä Tässä tilastokoosteessa

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2008 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2008 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Tiedotusvälineille 5.8. 2008 Aineistoa vapaasti käytettäväksi OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2008 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Ohessa on tietoja

Lisätiedot

Kuukauden tilasto: Vieraskielisten opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien

Kuukauden tilasto: Vieraskielisten opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien Kuukauden tilasto: opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien Vuonna 2015 perusopetuksen oppilaista kuusi prosenttia oli vieraskielisiä, ts. äidinkieli oli jokin muu kuin suomi,

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2017

Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2017 Koulutus 17 Ainevalinnat 17 Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 17 Tilastokeskuksen mukaan lähes kaikki keväällä 17 lukion koko oppimäärän suorittaneet

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2013

Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2013 Koulutus Ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Tilastokeskuksen mukaan lähes kaikki keväällä lukion koko oppimäärän suorittaneet olivat opiskelleet

Lisätiedot

Vieraskieliset ammatillisessa koulutuksessa Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa -tilaisuus Marianne Portin

Vieraskieliset ammatillisessa koulutuksessa Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa -tilaisuus Marianne Portin ammatillisessa koulutuksessa 14.3.2017 Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa -tilaisuus Marianne Portin . 13/03/2017 Opetushallitus 2 Vieraskielisten opiskelijoiden lukumäärä ja osuus (%) kaikista

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2014

Koulutukseen hakeutuminen 2014 Koulutus 2016 Koulutukseen hakeutuminen 2014 Uusien ylioppilaiden välitön pääsy jatko-opintoihin yhä vaikeaa Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan uusia ylioppilaita oli vuonna 2014 noin 32 100. Heistä

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2011

Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2011 Koulutus Ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Tilastokeskuksen mukaan lähes kaikki keväällä lukion koko oppimäärän suorittaneet olivat opiskelleet

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2012

Koulutukseen hakeutuminen 2012 Koulutus 2014 Koulutukseen hakeutuminen 2012 Peruskoulun päättäneiden ja uusien ylioppilaiden välitön hakeutuminen Välitön pääsy jatko-opintoihin helpottui peruskoulun päättäneillä mutta vaikeutui uusilla

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2016

Koulutukseen hakeutuminen 2016 Koulutus 2017 Koulutukseen hakeutuminen 2016 Vain kolmannes uusista ylioppilaista sijoittui välittömästi jatko-opintoihin, peruskoulun päättäneistä opintoja jatkoivat lähes kaikki Tilastokeskuksen koulutustilastojen

Lisätiedot

Venäjää opiskelevien peruskoululaisten osuus kasvanut

Venäjää opiskelevien peruskoululaisten osuus kasvanut Koulutus 215 Ainevalinnat 214 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat ä opiskelevien peruskoululaisten osuus kasvanut Tilastokeskuksen mukaan venäjää opiskelleiden osuus peruskoulun 1-6 oppilaista oli,2 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Koulutus 217 Ainevalinnat 216 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Korjattu 286217 Korjatut kohdat on merkitty punaisella Tilastokeskuksen mukaan englanti

Lisätiedot

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Koulutus 23 Ainevalinnat 22 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 22 yleisimmin opiskeltu vieras kieli

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2010

Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2010 Koulutus Ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Tilastokeskuksen mukaan lähes kaikki keväällä lukion koko oppimäärän suorittaneet olivat opiskelleet

Lisätiedot

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Koulutus 18 Ainevalinnat 18 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli peruskouluissa yleisimmin opiskeltu vieras kieli syyslukukaudella

Lisätiedot

Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia

Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia Koulutus 216 Ainevalinnat 215 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 215 yleisimmin opiskeltu vieras

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2015

Koulutukseen hakeutuminen 2015 Koulutus 2016 Koulutukseen hakeutuminen 2015 Uusista ylioppilaista lähes 70 prosenttia jäi koulutuksen ulkopuolelle Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuoden 2015 uusista ylioppilaista 32 prosenttia

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten. perusopetus. Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma. Opetus- ja kulttuuriministeriö

Uudistuva aikuisten. perusopetus. Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma. Opetus- ja kulttuuriministeriö Uudistuva aikuisten perusopetus Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma Annika Bussman Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö Teijo Koljonen Opetusneuvos Opetushallitus

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Verkostoseminaari Opetushallitus

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Verkostoseminaari Opetushallitus Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Verkostoseminaari 24.11.2009 Opetushallitus Kirsti Kupiainen Hallituksen esitys (107/2009) Eduskunnalle 26.6.2009 Ehdotetut muutokset -säädetään

Lisätiedot

Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2014

Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2014 Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2014 F12-F13-osio näytetään oppilaitoksille, jotka valitsivat Kyllä-vaihtoehdon D7-kohdassa. F14-F15-osio näytetään oppilaitoksille, jotka valitsivat Kyllä-vaihtoehdon

Lisätiedot

Kuopion kaupunki / Kasvun ja oppimisen palvelualue / Lukiokoulutus

Kuopion kaupunki / Kasvun ja oppimisen palvelualue / Lukiokoulutus Kuopion kaupunki / Kasvun ja oppimisen palvelualue / Lukiokoulutus Tilastotietoja lukioista lukuvuonna 2012-2013 Sisällys Kuopion lukioiden opiskelijavalinta 2012... 3 Kuopion lukioiden opiskelijat 20.9.2012...

Lisätiedot

Kielten opiskelu Oulussa

Kielten opiskelu Oulussa Kielten opiskelu Oulussa Kielten nimitykset Varhennettu leikinomainen ja toiminnallinen kielenopetus 1. tai 2. luokalla (koulukohtainen) A-kieli (A1) on peruskoulun ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa

Lisätiedot

Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2015

Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2015 Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2015 F12-F13-osio näytetään oppilaitoksille, jotka valitsivat Kyllä-vaihtoehdon D7-kohdassa. F14-F15-osio näytetään oppilaitoksille, jotka valitsivat Kyllä-vaihtoehdon

Lisätiedot

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain

Lisätiedot

KOULULAISET, OPISKELIJAT JA TUTKINNOT

KOULULAISET, OPISKELIJAT JA TUTKINNOT KOULULAISET, OPISKELIJAT JA TUTKINNOT Peruskoulun oppilaat 2018 Lukio-opiskelijat ja ylioppilastutkinnot Peruskoulun päättäneiden ja ylioppilaiden välitön sijoittuminen jatko-opintoihin Valmistumisvuosi

Lisätiedot

OPETUSHALLITUS WERA web-raportointipalvelu. WERAn TILASTOJEN VALMISTUMISAJAT VUONNA 2011

OPETUSHALLITUS WERA web-raportointipalvelu. WERAn TILASTOJEN VALMISTUMISAJAT VUONNA 2011 OPETUSHALLITUS 1.3.2011 WERA web-raportointipalvelu WERAn TILASTOJEN VALMISTUMISAJAT VUONNA 2011 1. ALOITUSPAIKAT, ammatillinen koulutus ja ammattikorkeakoulutus Yliopistokoulutus 2. YHTEISHAKU Aloituspaikat

Lisätiedot

Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2016

Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2016 Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2016 F12-F13-osio näytetään oppilaitoksille, jotka valitsivat Kyllä-vaihtoehdon D7-kohdassa. F14-F15-osio näytetään oppilaitoksille, jotka valitsivat Kyllä-vaihtoehdon

Lisätiedot

Kielivalinnat ja kielten opetus peruskoulussa ja lukiossa

Kielivalinnat ja kielten opetus peruskoulussa ja lukiossa Kielivalinnat ja kielten opetus peruskoulussa ja lukiossa Soveltavan kielentutkimuksen keskus Jyväskylän yliopisto Myönteinen kehitys kielikoulutuksessa Lisää ääntynyt panostus kielikoulutukseen koko koulutusjärjestelm

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2012

Koulutukseen hakeutuminen 2012 Koulutus 2014 Koulutukseen hakeutuminen 2012 Uusien opiskelijoiden aikaisempi koulutus ja päällekkäishaku Vajaa puolet ammatillisen koulutuksen uusista opiskelijoista suoraan peruskoulusta Toisen asteen

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten perusopetus

Uudistuva aikuisten perusopetus Uudistuva aikuisten perusopetus 15.5.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

Liitetaulukko 1.0a Suoritepäätöksessä jaettava kohdentamaton tavoitteellinen opiskelijavuosimä 5) mukaan

Liitetaulukko 1.0a Suoritepäätöksessä jaettava kohdentamaton tavoitteellinen opiskelijavuosimä 5) mukaan Liitetaulukko 1.0a Suoritepäätöksessä jaettava kohdentamaton tavoitteellinen opiskelijavuosimä 5) mukaan Indikaattorit: Tilastoindikaattori 1. Ammatillisen koulutuksen aloituspaikat suhteessa 16 vuotiaiden

Lisätiedot

Kevään 2016 yhteishaku

Kevään 2016 yhteishaku Kevään 2016 yhteishaku Yh Ammatilliseen koulutuksen hakuprosessi muodostuu kolmesta kokonaisuudesta yhteishaku, erillishaku ja lisähaku. Yhteishaku, opintopolku.fi, 23.2. - 15.3.2016 peruskoulun päättäneet

Lisätiedot

OPETUSHALLITUS WERA web-raportointipalvelu. WERAn TILASTOJEN VALMISTUMISAJAT VUONNA 2010 JA VUO- DEN 2011 ALUSSA (tammi- ja helmikuu)

OPETUSHALLITUS WERA web-raportointipalvelu. WERAn TILASTOJEN VALMISTUMISAJAT VUONNA 2010 JA VUO- DEN 2011 ALUSSA (tammi- ja helmikuu) OPETUSHALLITUS 8.3.2010 WERA web-raportointipalvelu WERAn TILASTOJEN VALMISTUMISAJAT VUONNA 2010 JA VUO- DEN 2011 ALUSSA (tammi- ja helmikuu) 1. ALOITUSPAIKAT, ammatillinen koulutus ja ammattikorkeakoulutus

Lisätiedot

Internetin saatavuus kotona - diagrammi

Internetin saatavuus kotona - diagrammi Internetin saatavuus kotona - diagrammi 2 000 ruotsalaista vuosina 2000-2010 vastata Internetiä koskeviin kysymyksiin. Alla oleva diagrammi osoittaa, kuinka suurella osuudella (%) eri ikäryhmissä oli Internet

Lisätiedot

Ammattistartin järjestäminen ja rahoitus. Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 12.4.

Ammattistartin järjestäminen ja rahoitus. Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 12.4. Ammattistartin järjestäminen ja rahoitus Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 12.4.2010 Ammattikoulutuksen kriittiset tehtävät Muuttuvassa työelämässä

Lisätiedot

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Taustaa Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtionavustusta opetusryhmien pienentämiseksi vuodesta 2010 lähtien. Vuosina 2013 ja 2014 myönnettävä summa on kasvanut

Lisätiedot

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Koulutus 212 Ainevalinnat 211 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 211 yleisimmin opiskeltu kieli

Lisätiedot

Ainevalinnat Peruskoulun oppilaiden kielivalinnat Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat

Ainevalinnat Peruskoulun oppilaiden kielivalinnat Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Koulutus Ainevalinnat 9 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Peruskoulun oppilaiden kielivalinnat 9 Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 9 yleisimmin opiskeltu kieli peruskoulun vuosiluokilla

Lisätiedot

Ammattikoulutuksen järjestäjäkenttä tänään

Ammattikoulutuksen järjestäjäkenttä tänään Ammattikoulutuksen järjestäjäkenttä tänään Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma seminaari Paasitorni 2.8.213 Erityisasiantuntija Riku Honkasalo Opetushallitus Esityksen sisältö Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2017

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2017 Koulutus 2018 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2017 Oppilaitosten tutkintoon johtamaton aikuiskoulutus väheni vuonna 2017 Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan oppilaitosten tutkintoon johtamattoman koulutuksen

Lisätiedot

Ainevalinnat Peruskoulun oppilaiden kielivalinnat Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat

Ainevalinnat Peruskoulun oppilaiden kielivalinnat Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Koulutus 2 Ainevalinnat 2 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Peruskoulun oppilaiden kielivalinnat 2 Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 2 yleisimmin opiskeltu kieli peruskoulun vuosiluokilla

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten perusopetus

Uudistuva aikuisten perusopetus Uudistuva aikuisten perusopetus 29.8.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän

Lisätiedot

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Lokakuu 2016 Koonnut Irma Kettunen

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Lokakuu 2016 Koonnut Irma Kettunen VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA Lokakuu 216 Koonnut Irma Kettunen Sisällys 1. Opiskelu peruskoulussa... 3 2. Opiskelu lukiossa... 4 3. Opiskelu ammattioppilaitoksessa ja ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh Sivistys- ja Sivistys- ja Sivistys- ja 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 45/12.00.01/2016 Sivistys- ja 01.03.2016 18 Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö

Lisätiedot

Nuorten koulutus Helsingissä

Nuorten koulutus Helsingissä Tilastoja 2018:23 Sanna Ranto Nuorten koulutus Helsingissä - Tilanne peruskoulun päättämisen jälkeen Tilastoja ISSN 2489-4311 Lisätietoja: Sanna Ranto, Puh. 09 310 36408 etunimi.sukunimi@hel.fi Helsingin

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Koulutus 2017 Lukiokoulutus 2016 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2016 yhteensä 103 600 opiskelijaa.

Lisätiedot

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta Ajankohtaista lukiokoulutuksesta Kuntamarkkinat 12. Kuntatalo 12.9.2018 Kyösti Värri Suomen Kuntaliitto Lukiokoulutuksessa tapahtumassa Lukion erityisen koulutustehtävän uudistus 1.8.2018 Menossa tuntijakokokeilu

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2017

Koulutukseen hakeutuminen 2017 Koulutus 2018 Koulutukseen hakeutuminen 2017 Uusista ylioppilaista vain 28 prosenttia jatkoi opintoja samana vuonna Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuoden 2017 uusista ylioppilaista 72 prosenttia

Lisätiedot

Opintojen kulku Tutkinnon suorittaminen nopeutui

Opintojen kulku Tutkinnon suorittaminen nopeutui Koulutus 2017 Opintojen kulku 2015 Tutkinnon suorittaminen nopeutui Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan yliopistokoulutuksen suorittaminen nopeutui. Kaikkiaan viidessä ja puolessa vuodessa yliopistokoulutuksen

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä kasvoi hieman

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä kasvoi hieman Koulutus 2018 Lukiokoulutus 2017 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä kasvoi hieman Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2017 yhteensä 103 800 opiskelijaa.

Lisätiedot

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2016

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2016 Koulutus 2017 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2016 Avoimen ammattikorkeakouluopetuksen tunnit vähenivät, mutta osallistujamäärä jatkoi kasvuaan vuonna 2016 Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan avoimen

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2009

Koulutukseen hakeutuminen 2009 Koulutus 2010 Koulutukseen hakeutuminen 2009 Sekä peruskoulun 9. luokan päättäneiden että uusien ylioppilaiden välitön pääsy jatko-opintoihin oli vuonna 2009 edellisvuotta vaikeampaa Peruskoulun 9. luokan

Lisätiedot

Esi- ja peruskouluopetus 2012

Esi- ja peruskouluopetus 2012 Koulutus 202 Esi- ja peruskouluopetus 202 Peruskouluissa 539 500 oppilasta vuonna 202 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 539 500 oppilasta vuonna 202. Peruskoulun oppilasmäärä väheni edellisestä

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä lähes ennallaan

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä lähes ennallaan Koulutus 2016 Lukiokoulutus 2015 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä lähes ennallaan Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2015 104 100 opiskelijaa.

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Koulutus 2019 Lukiokoulutus 2018 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2018 103 400 opiskelijaa.

Lisätiedot

Esi- ja peruskouluopetus 2018

Esi- ja peruskouluopetus 2018 Koulutus 218 Esi- ja peruskouluopetus 218 Peruskouluissa 56 5 oppilasta vuonna 218 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 56 5 oppilasta vuonna 218. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä vuodesta,7

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 1. vuosineljännes

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 1. vuosineljännes Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 1. vuosineljännes 2006 www.tek.fi Eero Siljander Diplomi-insinööri ja arkkitehtikunnan työllisyys on kasvanut ja työttömyys vähentynyt 0,2

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2011

Koulutukseen hakeutuminen 2011 Koulutus 2012 Koulutukseen hakeutuminen 2011 Peruskoulun 9. luokan päättäneiden ja uusien ylioppilaiden välitön pääsy jatko-opintoihin vaikeutui yhä 2011 Peruskoulun 9. luokan päättäneiden sekä uusien

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2013

Koulutukseen hakeutuminen 2013 Koulutus 2015 Koulutukseen hakeutuminen 2013 Joka kymmenes korkeakoulujen uusi opiskelija suorittanut aiemmin korkeakoulututkinnon Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan lähes 12 prosenttia alemman

Lisätiedot

Miksi opetuksesta ja koulutuksesta tulee keskustella?

Miksi opetuksesta ja koulutuksesta tulee keskustella? Miksi opetuksesta ja koulutuksesta tulee keskustella? Opetuksen ja koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma -seminaari Paasitorni 20.8.2013 Ylijohtaja Petri Pohjonen Opetushallitus 18-22 vuotiaat

Lisätiedot

AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014

AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014 AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014 lisätietoja antavat - laatu- ja suunnittelujohtaja Marjo-Riitta Järvinen, Lahden ammattikorkeakoulu - kehittämispäällikkö Sari Mikkola,

Lisätiedot

Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta

Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta Kohti perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen hakua 29.10.2013, Helsinki Congress Paasitorni Hallitusneuvos

Lisätiedot

Esi- ja peruskouluopetus 2016

Esi- ja peruskouluopetus 2016 Koulutus 06 Esi- ja peruskouluopetus 06 Peruskouluissa 550 00 oppilasta vuonna 06 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 550 00 oppilasta vuonna 06. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä vuodesta

Lisätiedot

Yhteishaku, kevät 2016. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja

Yhteishaku, kevät 2016. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja Yhteishaku, kevät 2016 Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja Mitä ysin jälkeen? Peruskoulun jälkeen voit hakea ammattioppilaitokseen hakea lukioon suorittaa 3-4 vuodessa ammatillisen

Lisätiedot

YHTEISHAKU KEVÄT 2017

YHTEISHAKU KEVÄT 2017 YHTEISHAKU KEVÄT 2017 MILLOIN HAETAAN? Hakuaika 21.2. 14.3.2017 (koulussa vkolla 10) Hakuaika päättyy viimeisenä hakupäivänä klo 15. Harkintaan perustuvan valinnan (oppimisvaikeudet ja sosiaaliset syyt)

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Koulutus 2011 Lukiokoulutus 2010 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2010 yhteensä 111 800 opiskelijaa. Opiskelijamäärä

Lisätiedot

Kuntien rooli tulevaisuudessa opetus- ja kulttuuripalveluissa

Kuntien rooli tulevaisuudessa opetus- ja kulttuuripalveluissa Kuntien rooli tulevaisuudessa opetus- ja kulttuuripalveluissa Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Vetovoimainen kunta Innostavassa ja suvaitsevaisessa kunnassa into ja suvaitsevaisuus toteuttavat itse

Lisätiedot

LÄKSYT TEKIJÄÄNSÄ NEUVOVAT

LÄKSYT TEKIJÄÄNSÄ NEUVOVAT LÄKSYT TEKIJÄÄNSÄ NEUVOVAT Perusopetuksen matematiikan oppimistulokset 9. vuosiluokalla 2015 Arvioinnin tulokset Oppilaiden keskimääräinen ratkaisuosuus oli 43 % arviointitehtävien kokonaispistemäärästä

Lisätiedot

Koulu kansallisen kielitaitovarannon

Koulu kansallisen kielitaitovarannon Koulu kansallisen kielitaitovarannon tuottajana Pääjohtaja Timo Lankinen Opetushallitus Venäjä-foorumi Oulussa www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Kielitaidon tarve Elinkeinoelämän keskusliitto

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten perusopetus. Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnollisia näkökulmia

Uudistuva aikuisten perusopetus. Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnollisia näkökulmia Uudistuva aikuisten perusopetus Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnollisia näkökulmia Leena Nissilä Opetushallitus Teijo Koljonen Opetushallitus Laki- ja asetusmuutokset Laki perusopetuslain

Lisätiedot

Joka kuudes peruskoululainen sai tehostettua tai erityistä tukea

Joka kuudes peruskoululainen sai tehostettua tai erityistä tukea Koulutus 2017 Erityisopetus 2016 Joka kuudes peruskoululainen sai tehostettua tai erityistä tukea Peruskoulun oppilaista 16,4 prosenttia sai tehostettua tai erityistä tukea syksyllä 2016. Tehostettua tukea

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kieli A2-kieli alkaa 5. luokalta ja sitä opiskellaan kaksi tuntia viikossa viidennellä ja kuudennella luokalla. Opiskelu jatkuu 9. luokan loppuun saakka. Metsokankaan

Lisätiedot

KIEPO-projektin kieliohjelmavaihtoehdot (suomenkieliset koulut, yksikielinen opetus)

KIEPO-projektin kieliohjelmavaihtoehdot (suomenkieliset koulut, yksikielinen opetus) Tekijä: Pakkoruotsi.net. Mahdolliset oikaisut: info@pakkoruotsi.net KIEPO-projektin kieliohjelmavaihtoehdot (suomenkieliset koulut, yksikielinen opetus) KIEPO-projektin keskeiset suositukset, sivut 50

Lisätiedot

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on

Lisätiedot

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja

Lisätiedot

Kevään yhteishaku 2016. Turun AMK:n hakijatilastoja

Kevään yhteishaku 2016. Turun AMK:n hakijatilastoja Kevään yhteishaku 2016 Turun AMK:n ilastoja Viestintäpalvelut 19.5.2016 Taustatietoa Tiedot hakijoista perustuvat OPH:n vipunen.fi -palvelussa julkaistuihin tilastoihin. Kevään 2016 yhteishaun osalta tiedot

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA. Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta

VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA. Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta Kieliympäristössä tapahtuneita muutoksia Englannin asema on vahvistunut,

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyydestä ja nuorista työelämän ulkopuolella. Pekka Myrskylä Tilastokeskuksen ent. kehittämispäällikkö

Nuorisotyöttömyydestä ja nuorista työelämän ulkopuolella. Pekka Myrskylä Tilastokeskuksen ent. kehittämispäällikkö Nuorisotyöttömyydestä ja nuorista työelämän ulkopuolella Pekka Myrskylä Tilastokeskuksen ent. kehittämispäällikkö 16.09.2016 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010

Lisätiedot

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2 Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

1. luokan kielivalinta. A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö

1. luokan kielivalinta. A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 1. luokan kielivalinta A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 21.3.2017 21.3.2017 2 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A1-kieleksi saksa, ruotsi, venäjä ja englanti. Opetuksen

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2009

Ammatillinen koulutus 2009 Koulutus 2010 Ammatillinen koulutus 2009 Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneet Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneita

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kielen valinnoista ja opetuksesta Kielten nimitykset perusasteella ja lukiossa A-kieli (A1) on peruskoulun ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa 2. luokalla. Oulun kaupungissa kaikki oppilaat opiskelevat

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus. 2. vuosineljännes 2004

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus. 2. vuosineljännes 2004 Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2004 Tutkimus/PP KESÄKUU 2004 Rakennusalalla tilanne edelleen paranee, muilla aloilla ei Työttömien diplomi-insinöörien

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus Lausuntoversio 10.7.2017 Asetusluonnos Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA 2017 2018 LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 LIELAHDEN KOULUN TUNTIJAKO 2019-2020 6.10.2017 TH Aine 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki 23.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014

Lisätiedot

Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy. Amiskiertue 2017

Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy. Amiskiertue 2017 Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Amiskiertue 2017 Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Asiakaslähtöinen ammatillinen koulutus joustava hakeutuminen ja koulutukseen pääsy Hakeutuminen ja

Lisätiedot

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2013

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2013 Koulutus 2015 Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2013 Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijamäärä 1,27 miljoonaa Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijoiden kokonaismäärä

Lisätiedot

Yhteishakuilta päättöluokkalaisten huoltajille. Aikataulut ja järjestelyt. Nuorten valinnat ja aikuisten tuki.

Yhteishakuilta päättöluokkalaisten huoltajille. Aikataulut ja järjestelyt. Nuorten valinnat ja aikuisten tuki. Yhteishakuilta päättöluokkalaisten huoltajille Aikataulut ja järjestelyt. Nuorten valinnat ja aikuisten tuki. Oppilaanohjaajat Iiris Kurkela ja Suvi Koskinen KEVÄÄN 2018 HAKUAJAT www.opintopolku.fi Ammatillisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (6) 8 Palveluverkkotarkastelun keskeiset linjaukset ja tavoitteet HEL 2014-014402 T 12 00 00 Päätösehdotus Päivähoito Perusopetus Lukiokoulutus päättää palveluverkkotarkastelun

Lisätiedot

Oppilaanohjaajat Nina Andersson Pia Koski-Stremmelaar Jenni Roos

Oppilaanohjaajat Nina Andersson Pia Koski-Stremmelaar Jenni Roos Oppilaanohjaajat Nina Andersson Pia Koski-Stremmelaar Jenni Roos 1 2 Kevään yhteishaku: Nettihaku osoitteessa www.opintopolku.fi Koulutustarjontaan voi jo tutustua Mukana ammatillinen peruskoulutus ja

Lisätiedot