3 Toiveita Tuusulan rantojen ja maiseman kehittämiseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "3 Toiveita Tuusulan rantojen ja maiseman kehittämiseen"

Transkriptio

1 Mikko Lamminpää,

2 3 Toiveita Tuusulan rantojen ja maiseman kehittämiseen Työpajassa nousivat selkeästi esiin kehitettävinä kohteina Sarvikallio, Anttilan alue, Fjällbon puisto, Tuuskodon alue ja Jokipuisto. Erityisesti toivottiin näiden alueiden kohdalla, ettei niille kaavoiteta asumista ja, että alueet säilyvät yhteisinä virkistysalueina. Niille toivottiin myös erilaista toimintaa sekä yrittäjiä ja yhteisöjä toimimaan. Maisemaa haluttiin säilyttää niin luonnonvaraisena kuin hoidettuna. Tuusulanjärven ympäristöä on mietitty myös mahdollisena kansallisena kaupunkipuistona. Erityisen tärkeänä pidettiin yhteiskäytössä olevien alueiden rakentamisen estäminen. Nämä alueet voivat olla Tuusulan todellisia vetovoimatekijöitä tulevaisuudessa. A) Yleisiä toiveita Tuusulanjärven alueella: Reitistöt ja polut: - toivottiin siltaa, joka antaisi mahdollisuuden ulkoilureitille, missä ei tarvitsisi olla koko järveä ympäri - Tuusulanjoen uoma tulisi kunnostaa ja avata melontareitti - luontopolut lapsille ja kouluille; tämä liittyy koulun opetussuunnitelmaan - opastusta QR-koodeilla ja niissä lisätietoa esim. alueen linnustosta ja kasveista - tarvitaan kunnon opastukset ja kyltit poluille, tällä hetkellä kulttuurikohteet ovat piilossa - Museotielle myös opasteet Toiminta: - kunnan ylläpitämä sauna ja avantouintipaikka - uimarannalle suuri tarve, selvitystyö menossa ja paikka jo tiedossa - grilli- ja nuotiopaikkojen ja leikkipaikkojen lisäys - penkkien tai muiden istuinpaikkojen lisäys hyviin maisemapaikkoihin huomioon ottaen kaiken ikäiset kävijät alueella - venepaikkoja koetaan olevan liian vähän - ulkoilureittejä toivottiin järven rantaan, järvelle pääsy koetaan tärkeänä - luontopolku lintutornilta mahdollisimman lähelle Anttilan rantaa Maisema ja luonto: - näkymien säilyttäminen ja avaaminen järvelle on asukkaille tärkeää, peltojen tai muiden avoimien tilojen ja rannan reunavyöhykkeiden maisemanhoito tärkeää - näkymät järveltä maalle, mietitään mistä raivataan, jotta maisemat avautuvat kauniista, kaiken ei tarvitse näkyä vesille - kunnan on tärkeä pitää maisema kunnossa ja siistinä - luonnonläheisyyden/ luonnonmukaisuuden säilyttäminen ja maatilojen mahdollisuudet huomioitava - luonnonmukaisten alueiden säilyttäminen toivottavaa - Valaistut kohteet, valotaideteokset, huomioiden myös luonto - olisi ehdottoman tärkeää saada kitkettyä vieraslajit pois rannoilta - kosteikkojen ja linnuston arvojen hyödyntäminen ja säilyttäminen - Niittyalueiden hoito laidunnuksella esim. jokilaakso sopisi hyvin laidunnettavaksi Järven tila: - Järven tilan tulee pysyä hyvänä, jotta virkistyskäyttö säilyy sekä myös kalakantojen hoito tulee huomioida esim. kalaportaat ja kutupaikat - kutusorakkoja tarvitaan Tuusulanjokeen

3 - järven tilasta ja sen kunnostuksista tiedottaminen voisi lisätä kiinnostusta järven kunnosta. Tiedotus voi olla esim. leväkukinnoista, jotka on saatu vähentymään kunnostuksella. - yritykset olisi hyvä saada kunnostukseen mukaan (fosforia järvessä on paljon) esimerkiksi nostettiin Vesijärvisäätiö ja Vanavesikeskus, missä yritykset ovat voimakkaasti tukemassa vesien kunnostusta. - Veden laatu on kuitenkin kohtuullisen hyvä, ottaen huomioon, että järvenympäristön maaperä on pitkälti savea - Tuusulanjärven rannoilla on maisemallisesti, vesiensuojelullisesti ja linnustollisesti hyviä kosteikkoja B) Toiveita Sarvikallion alueelle: - alueen hyödyntäminen virkistyskäytössä; luontoreitit, hiihtoreitit, nuotiopaikka - Alueen toivottiin säilyvän mahdollisimman luonnontilaisena - Sarvikallio on vuorattu Uudenmaan virkistysalueyhdistykselle C) Toiveita Jokipuiston alueelle: - alueelle toivotaan lisää toimintaa, opasteita ja silta - Jokipuisto on aarre, joka on kasvanut umpeen - alueen kunnostus virkistyskäyttömahdollisuuksien lisäämiseksi - ylipäätään puiston tason ylläpitäminen siistin - vieraslajien poisto esim. jättibalsamia ja jättiputkea kasvaa Jokipuistossa Olisi ehdottoman tärkeää saada kitkettyä kasvu pois! D) Toiveita Fjällbon alueelle: - alueen säilyminen asukkaiden yhteiskäytössä, alueelle ei toivota lisärakentamista - alueen toivottiin säilyvän luonnontilaisena - aluetta toivotaan myös siistittävän ja raivattavan E) Toiveita Tuuskodon alueelle: - venepaikkoihin satsaus, tällä hetkellä puutteelliset esim. Tuuskodon kohdalla - lukolliset venevajat ja venevuokraus parantaisivat veneilymahdollisuuksia F) Toiveita Anttilan tilan alueelle: - Anttilan tila olisi yhteisöllinen paikka, jossa olisi esim. kasvihuoneet kaikkien kuntalaisten käytettäväksi - vanha navetan suurkeittiö järjestöjen käyttöön sekä ravintola kaikille. - alueen maisemaa pitäisi hoitaa ja säilyttää osoittamalla B-hoitoalueeksi kaavassa - Anttila hankittiin kunnalle maiseman ja miljöön takia ja tonteiksi 4 Kehittämisehdotuksia valituille alueille Tuuskoto Tuuskodossa loppuu nykyinen toiminta. Alueen rakennuksista ehdotettiin pienyrittäjille vuokrattavaksi tiloja. Esitettiin myös Tuuskodon vanhoille rakennuksille uusiokäytöksi kylpylän rakentamista. Tuuskodon rantaan on suunnitteilla uimaranta. Uimarannan rakentamista halutaan kiirehtiä. Ranta-alueesta toivottiin virkistysaluetta ja kevyenliikenteenväylää ja siltaa Krapille.

4 Anttilan tila Anttilan tilaa toivottiin kaikkien kuntalaisten käyttöön. Aluetta tulee kehittää nykyisten kuntalaisten hyvinvointi ensisijaisena tavoitteena. Alueelle ei toivota asuntorakentamista. Yksi ehdotus oli tehdä Anttilasta Tuusulanjärvi -keskus, missä tuodaan esiin järven ja lähiympäristön luonto, kulttuurihistoria, elävä kulttuuri ja maaseutu. Keskus yhdistäisi koko Tuusulanjärven ja eri aihepiirit. Lisäksi Anttilan alueelle toivottiin tapahtumatoimintaa, näyttelyitä, taitelijoiden residenssejä, yhdistysten tiloja, ratsastusta, koirapuistoja, leikkipaikkoja, luontopolkuja, latuja. Lisäksi toivottiin majoitustilaa matkailijoille. Alueen toivotaan olevan ympärivuotisessa käytössä ja alueelle sopivat tuulensuojaisat ladut. Alueen kasvihuoneita toivottiin hyödynnettävän esim. Green Care -palveluissa. Toisaalta kasvihuoneet voidaan ottaa erilaiseen viljelykäyttöön, esim. toimintaa missä voisi olla henkilökohtaisia viljelylaatikoita. Maisemallisesti toivottiin avoimuuden säilymistä järvelle. Alueelle toivottiin myös monipuolisia peltoja. Toiveena on myös ulkoilu- ja pyöräilyreitistö Anttilasta Jokipuistoon. Natura alue tulee huomioida. Maanomistajien kanssa sopiminen on ensisijainen tehtävä. Fjällbo Fjällbota halutaan kehittää luonnontilaisena alueena, jota voidaan kehittää vähäisillä raivauksilla ja reittien kunnostuksilla. Alue on viimeisiä puistosaarekkeita järven itärannalla ja arvokas luonnontilaisena ja virkistyskäytössä. Kiteytettynä luonnonmukaista, mutta kuitenkin hoidettu aja siistiä. Järvelle esitettiin idea, missä voisi vuokrata veneitä ja jättää sen seuraavaan paikkaan, vuokrauspaikat olisivat esimerkiksi Fjällbo, Anttilan ranta ja Kirkkoranta. Näin pääsisi hyvin tutustumaan järven alueeseen ja samalla voisi liikkua järven yli kätevästi. Asiaa varten on varmasti mahdollista kehittää järjestelmä. Fjällbon luonnon afmiteatterin kunnostusta mietittiin, mutta luonnon ehdoilla. Alueen virkistyskäytön lisäämistä toivottiin. Aluetta ei tunneta hyvin ja sinne ei opasteta. Järven eteläpää, Jokipuisto Järven läheisyys keskustassa on suuri arvo. Ihmisten tulisi tunnistaa alueen vahvuudet. Nyt rantoja ei ole hyödynnetty kunnolla. Erityisesti toivottiin Tuusulan järven eteläpäästä venevalkamasta ja lintutornilta reittiä pitkin rantoja kohti Anttilaa, kävelyn ja pyöräilyn lisäksi esteettömyys huomioiden. Hyrylän veneranta olisi hyvä saada esiin maisemassa ja siistiä maisemaa yleisesti. Veneiden yhteiskäyttöä pitäisi mahdollistaa veneiden vuokrauksella mahdollisesta uudesta kesäkioskista. Rannan läheisyydessä on myös nuorisoseurantalo Väinölä ja sen takana nuorisoseuran kesäteatteri. Sitäkään ei moni tiedä. Myös sitä kautta voi nauttia järvimaisemasta. Rannalla voisi olla myös infotaulu rannan kunnostustoimenpiteistä, luonnosta ja kaloista, mikä olisi havainnoitu kartan avulla. Kunnansivuja voisi hyödyntää tiedottamisessa, esim. missä ovat virkistysalueet palveluineen.

5 Jokipuisto olisi hyvä saada osaksi keskustaa. Alueella on historiaa, kulttuuria, kasvilajistoa ja jääkautinen suppa. Tarvitaan opastus alueelle, koska se on nyt tuntematon ja opastusta alueesta sekä silta ja valaistusta liikkumista varten. Lisäksi tarvitaan roskiksia. Jokipuisto on aarre, jota tulisi kunnostaa. Sarvikallio Uudenmaan virkistysalue yhdistys on vuokrannut 40 vuodeksi Sarvikallion alueen. Vuorka-ajasta on jäljellä 20 vuotta. Kunta voi vaatia kehittämistä ja hoitamista. Käyttö- hoitosuunnitelma on tulossa. Toiveena on kävely- ja pyöräilyreitit, nuotiopaikka ja rengasreitin rakentaminen (kosteikon kautta). Lassilan tila on lähellä; yksi reitti voisi kulkea sinne. Alueen saavutettavuus on hyvä, mutta tarvitaan selkeät polut, kyltit ja opasteet. Alueelle toivotaan ympärivuotista käyttömahdollisuutta. Talvella Onnelasta on kulku jäitä pitkin Sarvikalliolle. Opasteilla voitaisiin tuoda esille alueen geologiaa, eläin- ja kasvilajistoa sekä tietoa vanhoista elokuvista, joita on kuvattu alueella. Lisäksi toivottiin esteetöntä kulkua korkeimmalle kohdalle ja maisemalavan rakentamista sinne. Järven kapeimpaan kohtaan toivottiin kulkua esim. jääsilta, vene, lautta tai silta. 5 Mitä toteutus vaatii Todettiin, että ajatustasosta asioiden vieminen konkretiaan on tuottanut haasteita esim. suunnitelmien päällekkäisyyden vuoksi. Siksi pienillä hankkeilla voitaisiin viedä asioita ripeämmin eteenpäin. Maanomistajat on hyvä ottaa mukaan keskusteluun jo hyvissä ajoin. Kustannusasiat on hyvä miettiä heti aluksi. Kunnissa usein on haasteena, kun viranhalijat vaihtuvat, asiat jäävät kesken. Yhteistyötä tarvitaan maanomistajien, asukkaiden ja yhdistysten välillä. Suunnitelmat tulee viedä loppuun saakka ja välttää päällekkäisiä suunnitelmia. Tämä tärkeä kysymys jäi työpajassa kesken, mutta yhteistyö ja kuntalaisten oma aktiivisuus asioissa ja niiden eteenpäin viennissä on tärkeää. Jokainen meistä voi vaikuttaa omaan elinympäristöönsä. Kunnissa voidaan järjestää erilaisia talkoita. Erityistesti maisemanhoidossa ja raivaamisessa talkootyöllä on merkitystä. Myös vieraslajien torjunta on arvokasta talkootyötä. Tarvitaan myös kunnollinen visio alueen kehittämisestä, jota kunnan politiikka, byrokratia ja budjetit tukevat. Täytyy nähdä kauas, jotta asiat lähtevät eteenpäin. 6 Yhteenveto Kiitos osallistujille ja Tuusulan kunnalle! Tuusulanjärven ympäristö on jo nyt täynnä luontoa, historiaa, kulttuuria ja palveluita. Mahdollisuudet alueen kehittämiseen ovat suuret. Niin kuin ensimmäisessä kysymyksessä alueen toiveiden suhteen kävi ilmi, että mahdollisuuksia alueella on pitkä lista. Työpajan tuloksena syntyi selkeitä toiveita: 1. Jätetään yhteiset alueet yhteiseen käyttöön. Niitä on vähän ja niiden merkitys alueen ekosysteemipalveluissa nousee kokoajan. Ne tuottavat asukkaille korvaamattomia virkistyspalveluita.

6 2. Rannat ja järvi ovat merkittävä tekijä Tuusulan matkailuyrittäjille. Rantojen kehittäminen palvelee myös matkailua ja muita elinkeinoja. Yrittäjät ovat tervetulleita mukaan Tuusulanjärven vesistön kunnon kehittämiseen. 3. Kuntalaiset tarvitsevat nopeampia ratkaisuja. Huolellinen suunnittelu on tärkeää, mutta voidaan miettiä voisiko suuret kokonaisuudet jakaa pienempiin osa-alueisiin ja aikatauluttaa ja budjetoida ne vuosittain. Toteuttamiskelpoisia ideoita on paljon, siksi kannattaakin lähteä liikkeellä priorisoiden, mikä on ensisijaisen tärkeää ja siirtyä siitä eteenpäin. Paikallisten aktiivisuus ja yhteistyö on ensisijaisen tärkeää ja pienillä hankkeilla eteenpäin. Opastus, reitit, toimintojen paikat, palvelut jne. 4. Kaikkia puistot ja virkistysalueet tulisivat olla yhteydessä toisiinsa ja muodostaa elävän ja kiinnostavan kokonaisuuden. Vaikka alue ole olisikaan koskaan kansallinen kaupunkipuisto, se voi olla hieno, laadukkaiden puistojen, mielenkiintoisten luontokohteiden ja suomalaisen kulttuurihistorian verkosto, jollaista ei muualla ole. Ottakaa yhteyttä, jos on kysyttävää rantojen ja maiseman hoitoon, hyödyntämiseen tai käyttöön liittyen. Vinkkejä ja linkkejä: Sopimuslaidunnus on hyvä keino lisätä luonnon ja maiseman monimuotoisuutta. Laidunpankki yhdistää laitumen omistajan ja laiduneläinten omistajat. Sopimuksellinen luonnonhoito toiminta on hyödyllistä kaikille osapuolille. Mainiot maisemat -hankkeella on Facebook -keskusteluryhmä Mainiot maisemat, liittykää mukaan: Tervetuloa mukaan Mainiot maisemat -hankkeen Ruotsinkylän kyläkävelylle 16.5: Järvenpäässä on myös työpaja vieraslajien torjunnasta ja eri toimijoiden yhteistyön tehostamisesta. Tuusulanjärven rannoille tulisi ottaa tavoite 10 vuodessa eroon vieraslajeista tms. Työapajassa voidaan miettiä miten se toteutetaan yhteistyössä. _vieraslajien_torjunta_yhteistyossa_kutsu_ja_ohjelma_ _0.pdf Muistio: Auli Hirvonen p / ProAgria Etelä-Suomi ry

Tuusulanjärven ja joen ranta-alueiden virkistyskäytön kehittämisprojekti. Suunnittelutyöpaja

Tuusulanjärven ja joen ranta-alueiden virkistyskäytön kehittämisprojekti. Suunnittelutyöpaja Tuusulanjärven ja joen ranta-alueiden virkistyskäytön kehittämisprojekti Suunnittelutyöpaja 30.11.2017 Toive Tuusulanjärven rantojen virkistyskäytön kehittämisestä, saavutettavuuden lisäämisestä, virkistysalueiden

Lisätiedot

Vastaajat. Yhteensä 351 vastaajaa. 61 % vastaajista Laajavuoressa vähintään kuukausittain käyviä jyväskyläläisiä.

Vastaajat. Yhteensä 351 vastaajaa. 61 % vastaajista Laajavuoressa vähintään kuukausittain käyviä jyväskyläläisiä. Vastaajat Yhteensä 351 vastaajaa. vähintään. Vierailut Laajavuodessa viimeisen vuoden aikana Vastaajat 24 % 8 % 1 % 41 % Jyväskyläläinen Muu Jyväskylän seudun asukas (Laukaa, Muurame, Uurainen, Petäjävesi,

Lisätiedot

Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata?

Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata? Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata? TASAISESTI KOKO SUUNNITTELUALUEELLE NYKYISEEN ASUTUKSEEN TUKEUTUEN JA MAISEMAAN SOVELTUEN KYLÄKESKUSTAA PAINOTTAEN, MUUALLE

Lisätiedot

Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013. Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013. Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Matka kylämaisemaan

Lisätiedot

Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma

Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma Kauppi-Niihaman vertaissuunnittelu, kevät 2019 Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma Pirkanmaan polkujuoksu ry / Tampere Trail Running Jarkko Bamberg & Manu Humppi Kauppi-Niihaman polkuverkosto

Lisätiedot

Merellinen Helsinki Sinikämmen rantareitteineen

Merellinen Helsinki Sinikämmen rantareitteineen Merellinen Helsinki Sinikämmen rantareitteineen Helsingin merialueet, rannat ja saaristo muodostavat Sinikämmenen, joka on osa viher- ja virkistysalueiden runkoa. Aukeaman s. 70-71 kartalla on luonnehdittu

Lisätiedot

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Varpu Mikola 2009 Sisältö Maisemanhoidon tavoitteet 3 Maisemanhoidon painopisteet 5 Maisemanhoitotoimenpiteet 6 Viljelymaisema 6 Avoimena

Lisätiedot

Kyläkävelyraportti ORISUO 7.7.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Kyläkävelyraportti ORISUO 7.7.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyraportti ORISUO 7.7.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen

Lisätiedot

Maisemat Ruotuun - hanke

Maisemat Ruotuun - hanke Maisemat Ruotuun - hanke Suomussalmen kyläparlamentti 8.5.2014 Aili Jussila/Kainuun ELY keskus http://www.ymparisto.fi/maisematruotuun Maisemat Ruotuun (MARU) hanke http://www.ymparisto.fi/maisematruotuun

Lisätiedot

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen

Lisätiedot

ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS

ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS ANALYYSI JA KEHITTÄMISSUUNNITELMA 20.10.2011 Suunnittelualueen sijainti / maiseman historia Jokilaakso oli pitkään metsäselänteiden reunustamaa avointa maisemaa, peltoja ja

Lisätiedot

TOURULA-KEIHÄSKOSKI

TOURULA-KEIHÄSKOSKI Kyläkävelyraportti TOURULA-KEIHÄSKOSKI 7.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA sdagjnlnfvfkjn Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten

Lisätiedot

KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011

KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012 Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 LÄHTÖKOHTANA: KYLÄ VARSINAIS-SUOMESSA ALUEELLINEN KULTTUURIPERINTÖ HENKILÖKOHTAINEN

Lisätiedot

Rantaraitin kehittäminen Taustat

Rantaraitin kehittäminen Taustat Yhdyskuntatekniikka Sivu 1 / 5 Taustat Tekniset palvelut toteuttivat omalle henkilökunnalle ja nuorisovaltuustolle kyselyn, jossa teemoina olivat kulttuuri, lapset ja nuoret, liikunta sekä ympäristö ja

Lisätiedot

Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen

Lisätiedot

Uurainen 17. Uuraisten työkohteet

Uurainen 17. Uuraisten työkohteet Uurainen 17. Uuraisten työkohteet Työnsuunnittelija Erkki Kupari on laatinut loppuraportit Uuraisten työkohteista. Loppuraporttien henkilötyöpäiviin on merkitty työntekijöiden henkilötyöpäivät. Uuraisten

Lisätiedot

± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [

± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [ ± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [ ±± ± ±± ±± ) ± 6± ± ± ; ; ± ± ± ± ±± ) ± ± ± ± ± ;; ± ± ± ± ; ; ; ± ± ± ; ) ; ± ± ƒ ; 6± ± ± ± ± Ι ± ; ) ± ± ± ƒ ; ± ±± ; ƒ ƒ) ± ± ± ƒ ; ƒ ± ; ± ; ) ± ± ± ƒ ± ± ± ; ± ± ;±

Lisätiedot

REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1

REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1 REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1 KEVYEN LIIKENTEEN REITTITARKASTELUT KESKUSTASTA ITÄÄN - ESISELVITYS 1. Työn sisältö ja tarkoitus Keskustasta itään suuntautuva reitti kulkee Lapinniemestä Rauhaniementien

Lisätiedot

KOJONKULMA. - Mahdollisuuksien maaseutu -

KOJONKULMA. - Mahdollisuuksien maaseutu - KOJONKULMA - Mahdollisuuksien maaseutu - Kyläkävelyraportti KOJONKULMA 10.7.2012 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa-

Lisätiedot

LIITE LIITE 11. Kuusankoski-Koria. Kouvolan keskustaajaman. viherosayleiskaava. viherosayleiskaava

LIITE LIITE 11. Kuusankoski-Koria. Kouvolan keskustaajaman. viherosayleiskaava. viherosayleiskaava LIITE LIITE 11 Kuusankosken-Korian viherosayleiskaava Kouvolan keskustaajaman viherosayleiskaava Kuusankoski-Koria viherosayleiskaava Suunnittelualueen Suunnittelualueen sijainti sijainti Yleiskaavoitus

Lisätiedot

HELVETINJÄRVEN KANSALLISPUISTON KÄVIJÄKYSELY VASTAUKSIA 576, JOISTA 182 ANNETTU PAPERILOMAKKEELLA

HELVETINJÄRVEN KANSALLISPUISTON KÄVIJÄKYSELY VASTAUKSIA 576, JOISTA 182 ANNETTU PAPERILOMAKKEELLA HELVETINJÄRVEN KANSALLISPUISTON KÄVIJÄKYSELY 3.7.-5.8.2018 VASTAUKSIA 576, JOISTA 182 ANNETTU PAPERILOMAKKEELLA Mistä maasta olet kotoisin? N=576 SUOMI RUOTSI VIRO SAKSA ITALIA NORJA TANSKA RANSKA ENGLANTI

Lisätiedot

Maisemalaidunnuksen toimintamalleja ja mahdollisuuksia

Maisemalaidunnuksen toimintamalleja ja mahdollisuuksia Maisemalaidunnuksen toimintamalleja ja mahdollisuuksia Riikka Söyrinki, MKN Maisemapalvelut, ProAgria Etelä-Suomi YMPPI, Pirkanmaan maatalousympäristön haasteet hanke Laidunnus ja maisema -seminaari 11.1.2018

Lisätiedot

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn!

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn! 1 Liite 9: Kyselylomake Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn! Helsingin kaupungin ympäristökeskus tekee Vanhankaupunginlahdelle uutta hoito- ja käyttösuunnitelmaa. Lähtökohtana

Lisätiedot

ULKOILUREITEISTÄ, NIIDEN KÄYTÖSTÄ JA JOKAMIEHENOIKEUKSISTA. REILA-hanke Rovaniemellä

ULKOILUREITEISTÄ, NIIDEN KÄYTÖSTÄ JA JOKAMIEHENOIKEUKSISTA. REILA-hanke Rovaniemellä ULKOILUREITEISTÄ, NIIDEN KÄYTÖSTÄ JA JOKAMIEHENOIKEUKSISTA REILA-hanke Rovaniemellä 12.5.2016 SUOMEN LATU Ulkoilun keskusjärjestö 80 000 jäsentä 200 jäsenyhdistyksessä Tavoitteena liikuttaa Suomessa asuvia

Lisätiedot

Maisemanhoito laiduntamalla Käytännöt ja rahoitus. Eeva Puustjärvi Maisema- ja ympäristöasiantuntija Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaiset

Maisemanhoito laiduntamalla Käytännöt ja rahoitus. Eeva Puustjärvi Maisema- ja ympäristöasiantuntija Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaiset Maisemanhoito laiduntamalla Käytännöt ja rahoitus Eeva Puustjärvi Maisema- ja ympäristöasiantuntija Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaiset Maatalouden ympäristösopimus maisemanhoitoon Perinnebiotoopin, luonnonlaitumen

Lisätiedot

Yhdistysten hoitokohteet lajisuojelun ja luontotyyppien näkökulmasta. Millaisia kohteita ELYkeskus toivoo yhdistysten hoitavan

Yhdistysten hoitokohteet lajisuojelun ja luontotyyppien näkökulmasta. Millaisia kohteita ELYkeskus toivoo yhdistysten hoitavan Yhdistysten hoitokohteet lajisuojelun ja luontotyyppien näkökulmasta Millaisia kohteita ELYkeskus toivoo yhdistysten hoitavan Leena Lehtomaa, naturvårdsenheten 17.9.2011 1 Hyvin hoidettu monimuotoinen

Lisätiedot

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ vs. kaavasuunnittelija Mia Saloranta Hämeenkyrön kunta Mahnalan työpaja 28.6.2017 Jyväpirtillä Osallistujat: 27 hlöä, joista 11

Lisätiedot

Kyläkävelyraportti ASKAINEN Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Kyläkävelyraportti ASKAINEN Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyraportti ASKAINEN 2.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Matka kylämaisemaan

Lisätiedot

saimaan virkistysalueyhdistys ry

saimaan virkistysalueyhdistys ry saimaan Geoparkin ja Saimaan virkistyskäyttö Sanna Poutamo Saimaan Virkistysalueyhdistys ry Saimaan virkistyskäyttö saimaan - Valtion omistamat Saimaan saaret on suojeltu lailla Saimaan suojelualueista.

Lisätiedot

VIRKISTYS 8.8.2007. Virkistysarvot

VIRKISTYS 8.8.2007. Virkistysarvot VIRKISTYS 8.8.2007 Virkistysarvot Keski-Suomen maakuntakaavassa (maakuntavaltuuston hyväksymä 16.5.2007) Vahtivuoren suunnitellulla jätteenkäsittelyalueella tai sen läheisyydessä ei ole virkistykseen liittyviä

Lisätiedot

Luontoon tukeutuvat matkailun hyvinvointipalvelut Etelä-Pohjanmaalla Luonnontuotteet matkailu- ja hyvinvointipalveluissa 20.3.

Luontoon tukeutuvat matkailun hyvinvointipalvelut Etelä-Pohjanmaalla Luonnontuotteet matkailu- ja hyvinvointipalveluissa 20.3. Luontoon tukeutuvat matkailun hyvinvointipalvelut Etelä-Pohjanmaalla Luonnontuotteet matkailu- ja hyvinvointipalveluissa 20.3.2014 Ähtäri Jaana Rintala, projektikoordinaattori MATKO3-hanke SeAMK Elintarvike

Lisätiedot

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu PUPONMÄEN KYLÄSUUNNITELMA 2010-2013 PUPONMÄEN VISIO - Puponmäen entinen koulu kylän keskuspaikka kokootumisille ja harrastustoiminnalle - Entisen koulun ylläpidosta huolehtiminen ja tilojen vuokraus -

Lisätiedot

Jyväskylän pienten järvien melontareitit

Jyväskylän pienten järvien melontareitit Jyväskylän pienten järvien melontareitit Melonnan harrastus kasvaa Melonnan harrastajia on Suomessa noin 18 500 (2001) ja määrä kasvaa koko ajan. Aktiivimelojia kuitenkin vain noin 10 % tästä määrästä

Lisätiedot

Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset. Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit

Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset. Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit Paikkatietokysely 5.7. 13.8.2018 Loviisan kaupunki suoritti 5.7. 13.8.2018

Lisätiedot

Perinnebiotoopit ja hoidon rahoitus

Perinnebiotoopit ja hoidon rahoitus Perinnebiotoopit ja hoidon rahoitus YHTEINEN KULTTUURI- YMPÄRISTÖMME ESILLE - KYNÄ JÄTTÄÄ JÄLJEN 12.00 Tervetulosanat ja Kulttuuriympäristö näkyväksi KYNÄ - hanke-esittely, maisema- ja ympäristöasiantuntija

Lisätiedot

Kauhavanjoen ja sen ympäristön kehittäminen ja kunnostaminen -esiselvityshanke. Ulla Eriksson

Kauhavanjoen ja sen ympäristön kehittäminen ja kunnostaminen -esiselvityshanke. Ulla Eriksson Kauhavanjoen ja sen ympäristön kehittäminen ja kunnostaminen -esiselvityshanke Ulla Eriksson Hankkeen taustaa Hanke toteutetaan Kauhavan kaupungin toimesta Hanke rahoitetaan 70% Euroopan aluekehitysrahasto-ohjelmasta

Lisätiedot

Iisalmen reitti-seminaari Vesistönkunnostukset Lapinlahdella

Iisalmen reitti-seminaari Vesistönkunnostukset Lapinlahdella Iisalmen reitti-seminaari Vesistönkunnostukset Lapinlahdella Historiaa Rantojen kunnostuksia Lapinlahden kirkonkylän läheisyydessä yhdessä Pohjois- Savon ympäristökeskuksen kanssa 1990- luvulla Erilaisia

Lisätiedot

ASUKASKYSELY Akm 240: Pikkulahden asemakaava ja asemakaavan muutos

ASUKASKYSELY Akm 240: Pikkulahden asemakaava ja asemakaavan muutos ASUKASKYSELY 1.9.-30.9.2018 Akm 240: Pikkulahden asemakaava ja asemakaavan muutos Yhteenveto 9.4.2019 2 / 12 1 JOHDANTO Raahen kaupungissa on vireillä asemakaavan ja asemakaavan muutoksen laatiminen Pikkulahden

Lisätiedot

LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta

LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta PUHTIA MAATALOUTEEN YMPÄRISTÖNHOIDOSTA Ahlman 13.10.2011 Jutta Ahro, maisemasuunnittelija, Pirkanmaan maa- ja kotitalousnaiset PEBI eli perinnebiotooppi Perinnebiotooppi

Lisätiedot

Vantaan virtavesien kehittämisperiaatteet

Vantaan virtavesien kehittämisperiaatteet Vantaan virtavesien kehittämisperiaatteet Purojen ja jokien Vantaa Pienvesitapaaminen 24.5.2018 Anna Kyytinen, Vantaan kaupunki Purojen ja jokien Vantaa Vantaalla vietettiin 2015 Purojen Vantaa-teemavuotta

Lisätiedot

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Kooste mielipiteistä: Virkistys Karperönjärvi on virkistyksen kannalta

Lisätiedot

KYLÄMAISEMAN ARVOT JA MAISEMANHOITO Kylämaisemat kuntoon 30.9.2010 Mäntsälä

KYLÄMAISEMAN ARVOT JA MAISEMANHOITO Kylämaisemat kuntoon 30.9.2010 Mäntsälä KYLÄMAISEMAN ARVOT JA MAISEMANHOITO Kylämaisemat kuntoon 30.9.2010 Mäntsälä Helena Pakkanen Kymenlaakson Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus/proagria Kymenlaakso ry Mitä kylämaisema on Jokaisella kylämaisemalla

Lisätiedot

Viestintä ja materiaalit

Viestintä ja materiaalit Viestintä ja materiaalit http://tammelankylat.wikispaces.com/ Erilaisia dokumentteja, mm. kyläsuunnitelmat http://tammelankylat.ning.com/ Keskustelupalstat Kalenteri Linkit löytyvät: www.tammelankylat.fi

Lisätiedot

Asukaskysely helmi-maaliskuussa 2016 SVEITSI-HÄRKÄVEHMAAN ALUEEN TULEVAISUUS

Asukaskysely helmi-maaliskuussa 2016 SVEITSI-HÄRKÄVEHMAAN ALUEEN TULEVAISUUS Asukaskysely helmi-maaliskuussa 2016 SVEITSI-HÄRKÄVEHMAAN ALUEEN TULEVAISUUS Taustatiedot vastaajista Ikäni, N = 296 0 5 10 15 20 25 30 49 % 51 % alle 18-vuotias 19-25 26-35 36-45 46-55 56-65 66-75 yli

Lisätiedot

Kouvola esimerkkinä Kymijoki

Kouvola esimerkkinä Kymijoki Vesistöjen ranta-alueiden suunnittelukäytännöt ja haasteet Kouvola esimerkkinä Kymijoki 11.11.2016 2 HISTORIA Kymijoki ja sen teollisuuslaitoksille tarjoama energia oli pohjimmiltaan syynä Kymijokilaakson

Lisätiedot

Maatalouspurojen luontoarvot. Liisa Hämäläinen, SYKE Vesistöt kuntoon yhteistyöllä, Oulu, 25.11.2014

Maatalouspurojen luontoarvot. Liisa Hämäläinen, SYKE Vesistöt kuntoon yhteistyöllä, Oulu, 25.11.2014 Maatalouspurojen luontoarvot Liisa Hämäläinen, SYKE Vesistöt kuntoon yhteistyöllä, Oulu, 25.11.2014 Esityksen sisältö Miksi maatalousalueiden purot ovat tärkeitä? Miten uomien luontoarvot tunnistetaan?

Lisätiedot

Vuokatti FCGgis kyselyn tulokset Page 1

Vuokatti FCGgis kyselyn tulokset Page 1 Vuokatti 2035 FCGgis kyselyn tulokset 2.9.2016 Page 1 Vastaajat 2.9.2016 Page 2 2.9.2016 Page 3 Mitkä ovat mielestäsi Vuokatin alueen vetovoimatekijät tai puutteet? n=30 2.9.2016 Page 4 Vetovoimatekijät

Lisätiedot

Pitkospuiden ja kodan rakentaminen Nevalylyn ympäristöön

Pitkospuiden ja kodan rakentaminen Nevalylyn ympäristöön Pitkospuiden ja kodan rakentaminen Nevalylyn ympäristöön Hankkeen julkinen kuvaus Nevalyly ympäristöineen on Metsähallituksen omistuksessa. Alueella sijaitsee huonokuntoinen kota ja pienelle matkaa on

Lisätiedot

Metsäympäristön hyödyntäminen luontomatkailun tarpeisiin. Lauri Saaristo Tapio Oy

Metsäympäristön hyödyntäminen luontomatkailun tarpeisiin. Lauri Saaristo Tapio Oy Metsäympäristön hyödyntäminen luontomatkailun tarpeisiin Lauri Saaristo Tapio Oy Esityksen sisältö Kuka olen, mistä tulen? Valtion ja metsänomistajan intressi luontomatkailun kehittymiseen Yhteistyötä

Lisätiedot

Ainutlaatuinen Lappajärvi kutsuu asumaan ja viihtymään

Ainutlaatuinen Lappajärvi kutsuu asumaan ja viihtymään 2016 Ainutlaatuinen Lappajärvi kutsuu asumaan ja viihtymään atuinen Lappajä Visio: Lappajärvi on asukkaistaan välittävä turvallinen ja viihtyisä asuinkunta. Arvot: Lappajärvi on yhteistyöhön valmis itsenäinen

Lisätiedot

Pohjois-Espoon ratsastuspolut Kiti Santamala

Pohjois-Espoon ratsastuspolut Kiti Santamala Pohjois-Espoon ratsastuspolut 29.08.2018 2 Sijainti Pohjois-Espoo kartat.espoo.fi/ 3 Sijainti Pohjois-Espoo Oittaa Nupuri Röylä Reitti kulkee pääsääntöisesti Bodom-järven ympärillä ja sen varrella asustelee

Lisätiedot

MAISEMAPATIKKA REHAKAN JA IRJALAN KYLISSÄ JANAKKALASSA 16. 09. 2006. Kyläkävelyraportti

MAISEMAPATIKKA REHAKAN JA IRJALAN KYLISSÄ JANAKKALASSA 16. 09. 2006. Kyläkävelyraportti MAISEMAPATIKKA REHAKAN JA IRJALAN KYLISSÄ JANAKKALASSA 16. 09. 2006 Kyläkävelyraportti Auli Hirvonen 2006 Aurinkoisena ja lämpimänä syyskuun päivänä 16.09.2006 tehtiin Rehakan ja Irjalan kyläyhdistyksen

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille LAPUAN KAUPUNKI Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille Hyvä Lapuan keskustaajaman / kylien asukas! Lapuan kaupunki on käynnistänyt

Lisätiedot

Etelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 18.12.2001, koskee koko suunnittelualuetta.

Etelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 18.12.2001, koskee koko suunnittelualuetta. SULKAVAN KUNTA PARTALANSAAREN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Oikeusvaikutteinen osayleiskaava on tarkoitus laatia Sulkavan kunnan Partalansaaren ranta-alueille.

Lisätiedot

Kyläkävelyraportti ORIPÄÄ 27.7.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Kyläkävelyraportti ORIPÄÄ 27.7.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyraportti ORIPÄÄ 27.7.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen

Lisätiedot

Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti

Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti Vastaajia yhteensä 1849 Vastaajien ikähaitari 1945 1995 syntyneet 48% ulkoilee useamman kerran viikossa, 46%

Lisätiedot

Perustiedot

Perustiedot Perustiedot Perustiedot Perustiedot Perustiedot Perustiedot Sivistysrooli Sivistysrooli Sivistysrooli Sivistysrooli Sivistysrooli Sivistysrooli Miten kehittäisit sivistystoimen palveluita (86 vastausta)

Lisätiedot

Tervanokantie. Kaavaehdotuksen vuorovaikutustilaisuus Seutulantalo,

Tervanokantie. Kaavaehdotuksen vuorovaikutustilaisuus Seutulantalo, Tervanokantie Kaavaehdotuksen vuorovaikutustilaisuus Seutulantalo, 9.3.2017 9.3.2017 Ohjelma Aloitus Suunnittelutilanne lyhyesti Kaavaluonnos Kaavaehdotuksen esittely Jatkovaiheet Keskustelua Lopetus 9.3.2017

Lisätiedot

Maisema ja virkistysarvokauppa. Tapio Nummi Suomen metsäkeskus

Maisema ja virkistysarvokauppa. Tapio Nummi Suomen metsäkeskus Maisema ja virkistysarvokauppa Tapio Nummi Suomen metsäkeskus Maisema- ja virkistysarvokauppa Käsitteet eivät ole vakiintuneet Tapio: Metsämaiseman vuokraus MTK: Virkistysarvokauppa Metla: Maisema- ja

Lisätiedot

Espoonjoen kunnostuksen YS ja vesilain mukainen lupahakemus

Espoonjoen kunnostuksen YS ja vesilain mukainen lupahakemus Espoonjoen kunnostuksen YS ja vesilain mukainen lupahakemus Yleisötilaisuus 12.9.2016 Toimenpiteet, yleinen Ympäristösi parhaat tekijät 2 Toimenpide ehdotukset Toimenpiteiden päämäärät: Uoman vedenjohtokyvyn

Lisätiedot

Etelä-Savon retkisatamien kunnostus- ja kehittämistarpeiden kartoitus. Luontomatkailuseminaari Veli-Matti Hartikainen

Etelä-Savon retkisatamien kunnostus- ja kehittämistarpeiden kartoitus. Luontomatkailuseminaari Veli-Matti Hartikainen Etelä-Savon retkisatamien kunnostus- ja kehittämistarpeiden kartoitus Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Veli-Matti Hartikainen Taustaa Järvisuomessa on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen retkisatamaverkosto.

Lisätiedot

Maatalousluonnon monimuotoisuus- ja maisemanhoitosopimukset - kohteet ja niiden hoito

Maatalousluonnon monimuotoisuus- ja maisemanhoitosopimukset - kohteet ja niiden hoito Maatalousluonnon monimuotoisuus- ja maisemanhoitosopimukset - kohteet ja niiden hoito Biologi Sirpa Peltonen Etelä-Savon ELY-keskus 23.3.2018 Perinnebiotooppi on: keto, niitty, rantaniitty, lehdesniitty,

Lisätiedot

Perinnemaisemien hoito

Perinnemaisemien hoito Perinnemaisemien hoito Kylämaisemat kuntoon 23.10.2009 1 Esityksen teemat 1. Perinnemaisema ja perinnebiotoopit 2. Laidunnus luonnon ja maiseman hoitokeinona 3. Härkää sarvista (HÄÄVI) - hanke 4. Erilaiset

Lisätiedot

Sidosryhmäkysely Merenkurkun saariston maailmanperintökohteesta

Sidosryhmäkysely Merenkurkun saariston maailmanperintökohteesta Sidosryhmäkysely Merenkurkun saariston maailmanperintökohteesta Yleistä Kyselyn tarkoitus oli toimia Merenkurkun saariston hallinto- ja kehitystyön nykytila-analyysin perustana Kysely lähetettiin 90 hengelle,

Lisätiedot

Perustietoja Ähtäristä

Perustietoja Ähtäristä Perustietoja Ähtäristä asukasluku 6182 pinta-ala 906 km² 169 järveä elinkeinorakenne: alkutuotanto 10 %, jalostus 26 %, palvelut 64 % valtakunnallisesti tunnettu matkailusta 200 000 kävijää/v E-P:n toiseksi

Lisätiedot

Kylään maisemaan -hanke. Loviisa Alueryhmän tapaaminen

Kylään maisemaan -hanke. Loviisa Alueryhmän tapaaminen Kylään maisemaan -hanke Loviisa 15.5.2019 Alueryhmän tapaaminen Hanke lyhyesti tavoitteena on kehittää ja edistää kulttuuriympäristöön perustuvaa yrittäjyyttä nostaa maaseudun arvostusta asukkaiden ja

Lisätiedot

Kymijoen ulkoilureitti. Karttakysely asukkaille helmikuussa 2018

Kymijoen ulkoilureitti. Karttakysely asukkaille helmikuussa 2018 Kymijoen ulkoilureitti Karttakysely asukkaille helmikuussa 2018 Kysely toteutettiin Maptionnaire karttakyselynä. Kysely oli auki 24.1. 25.2.2018. osoitteessa www.kouvola.fi/kymijoenreitti. Vastaajien lukumäärä:

Lisätiedot

Koirapalveluiden yleissuunnitelma Tampereen kaupunki kaupunkiympäristön kehittäminen

Koirapalveluiden yleissuunnitelma Tampereen kaupunki kaupunkiympäristön kehittäminen Koirapalveluiden yleissuunnitelma Tampereen kaupunki kaupunkiympäristön kehittäminen Koirapalvelut Koirapalvelut ovat kaupungin tarjoamia palveluita koiran omistaville kuntalaisille Koirapuistojen lisäksi

Lisätiedot

UUDISTUVA KIVINOKKA KESÄLLÄ

UUDISTUVA KIVINOKKA KESÄLLÄ UUDISTUVA KIVINOKKA KESÄLLÄ PIENVENESATAMA Huoltorakennus Vuokrattava sauna NÄKÖALATORNI Yleinen grillipaikka URHEILUKENTTÄ Liikuntaleirejä ja muuta aktiivista toimintaa AARNIMETSÄ Luontopolun kehittäminen

Lisätiedot

Kauppi-Niihaman yhteissuunnittelu Pyöräilyseura Kaupin Kanuunat ry

Kauppi-Niihaman yhteissuunnittelu Pyöräilyseura Kaupin Kanuunat ry Kauppi-Niihaman yhteissuunnittelu 2018 Pyöräilyseura Kaupin Kanuunat ry Aluksi: alueen käyttökaudet Ei-hiihtokausi: Kevät, kesä, syksy Hiihtokausi: Talvi (kun on lunta) On huomattava, että alueen käyttö

Lisätiedot

HYYPÄNJOKILAAKSON MAISEMANHOITOALUE JA MAISEMANHOITOKUNNAN PERUSTAMINEN

HYYPÄNJOKILAAKSON MAISEMANHOITOALUE JA MAISEMANHOITOKUNNAN PERUSTAMINEN HYYPÄNJOKILAAKSON MAISEMANHOITOALUE JA MAISEMANHOITOKUNNAN PERUSTAMINEN Luonnon- ja maisemanhoitopalvelut -seminaari Tampere 16.9.2009 Marketta Nummijärvi Kauhajoki HYYPPÄ: SIJAINTI MAISEMA- RAKENNE ARVOT

Lisätiedot

Maisemanhoidon edistämistä mallisuunnitelmien avulla Kärsämäeltä Kuusamoon

Maisemanhoidon edistämistä mallisuunnitelmien avulla Kärsämäeltä Kuusamoon Maisemanhoidon edistämistä mallisuunnitelmien avulla Kärsämäeltä Kuusamoon Kalle Hellström ProAgria Oulu/Maa ja kotitalousnaiset VYYHTI:n loppuseminaari, POHTO 25.11.2014 Kuva: Kalle Hellström Perinnebiotoopit

Lisätiedot

TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TYÖPAJA 2, HANKEKUVAUS VE1 HANKEKUVAUS VE2 HANKEKUVAUS VE0A JA VE0B ARVIOINTIMENETELMÄT Herkkyys Alhainen Keskisuuri

Lisätiedot

Suojeluesitys: Saimaan kanavan rantametsät. Suomen Luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry:n kirje

Suojeluesitys: Saimaan kanavan rantametsät. Suomen Luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry:n kirje Kaupunginhallitus 491 09.10.2017 Lappeenrannan kaupungin lausunto Suomen Luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry:n Liikennevirastolle tekemästä Saimaan kanavan rantametsien luonnonsuojeluhanke-esityksestä

Lisätiedot

Muistio suunnittelutilaisuuksista. Konnevesi 16.9.2014 Häyrylänranta. Rautalampi 17.9.2014 Kunnantalo

Muistio suunnittelutilaisuuksista. Konnevesi 16.9.2014 Häyrylänranta. Rautalampi 17.9.2014 Kunnantalo Muistio suunnittelutilaisuuksista Konnevesi 16.9.2014 Häyrylänranta Rautalampi 17.9.2014 Kunnantalo Suunnittelun tuotoksia kansallispuiston ulkopuolisiin alueisiin Rautalampi o Majoituskapasiteetin lisääminen

Lisätiedot

Kiikalan pitäjäkyselyn tuloksia

Kiikalan pitäjäkyselyn tuloksia Kiikalan pitäjäkyselyn tuloksia ti Kylien Salo, FM Tanja Ahola VASTAAJAT (194 vast.) muut 1 % yksi aikuinen 27 % lapsiperhe 15 % kaksi aikuista 57 % Lähetettiin 1040 kpl julkinen tiedote postinumeroalueille:

Lisätiedot

MaaIlman poluille. Ulkoilureittisuunnitelma Turun Maariaan ja Liedon Ilmarisiin

MaaIlman poluille. Ulkoilureittisuunnitelma Turun Maariaan ja Liedon Ilmarisiin MaaIlman poluille Ulkoilureittisuunnitelma Turun Maariaan ja Liedon Ilmarisiin Turun kaupunki / yleiskaavayksikkö Liedon kunta / kaavoitustoimi Tuuli Vesanto 11.6. 2013 Katse seudullisiin ulkoilureitteihin

Lisätiedot

Tuusulanjärven ja -joen ranta-alueiden virkistyskäytön kehittämisprojektin suunnittelutyöpajan muistio

Tuusulanjärven ja -joen ranta-alueiden virkistyskäytön kehittämisprojektin suunnittelutyöpajan muistio Tuusulanjärven ja -joen ranta-alueiden virkistyskäytön kehittämisprojektin suunnittelutyöpajan muistio Suunnittelutyöpaja: Sarvikallio, Fjällbon puisto, Tuuskodon alue ja Tuusulanjärven eteläosan reitti

Lisätiedot

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016 LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016 Kyselyyn vastasi kaikkiaan 149 ihmistä, joista 31 olivat ruotsinkielisiä ja 118 suomenkielisiä Kaikki ihmiset eivät vastanneet kaikkiin kysymyksiin

Lisätiedot

LIITE 1. Tuusulanjärven itärannan maisemanhoitosuunnitelmatyöryhmän. sekä Aholan että Paatelan pysäköintialueiden

LIITE 1. Tuusulanjärven itärannan maisemanhoitosuunnitelmatyöryhmän. sekä Aholan että Paatelan pysäköintialueiden LIITE 1 Sibeliuksenväylän yleissuunnitelmassa esitettyihin Poikki tien risteysalueen järjestelyihin liittyvä Juhani Kolehmaisen lausunto Tielaitos ja Järvenpään kaupunki ovat laatineet yleissuunnitelman

Lisätiedot

Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen

Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat 30.10.2015 Elina Antikainen 1. Ikäsi Yhteensä 34 vastaajaa, koko kyselyssä 332 2. Sukupuoli 3. Asuinalue (äänestysalueittain) Muut asuinalueet: Linnankoski

Lisätiedot

UNELMIESI KOTI PICKALAAN

UNELMIESI KOTI PICKALAAN UNELMIESI KOTI PICKALAAN Parasta aikaa kotona ja vapaalla Pickalan asuntoalue sijaitsee luonnon keskellä meren rannassa, pääkaupunkiseudun tuntumassa vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Lisätiedot

Yhteenveto Sundsbergin asukkaiden toivomuksista virkistysalueen käytöstä. Yhteenveto kiinnostuksen kohteista - Vastausprosentti n.

Yhteenveto Sundsbergin asukkaiden toivomuksista virkistysalueen käytöstä. Yhteenveto kiinnostuksen kohteista - Vastausprosentti n. Yhteenveto Sundsbergin asukkaiden toivomuksista virkistysalueen käytöstä Vastauksia 72 kpl Toive Kiinnostuneita %-vastanneista 64 88,9 % 59 81,9 % 52 72,2 % Vene- kanoottilaituri 45 62,5 % 45 62,5 % 31

Lisätiedot

Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014

Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014 Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014 Maisemaraivaus on maisemallisesti tärkeille alueille tehtyä puiden harventamista. Puustoa ei harvenneta tasavälein eikä kaavamaisesti, vain

Lisätiedot

Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelun tarkoitus ja tavoitteet

Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelun tarkoitus ja tavoitteet Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelun tarkoitus ja tavoitteet Eurajoen Luvian ranta-aluesuunnittelun yleisötilaisuus 3.4.2014 Eurajoki Terhi Ajosenpää projektikoordinaattori VELHO-hanke Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Vesienhoidon rahoituslähteet. Helena Haakana Pohjois-Karjalan ELY-keskus Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö, vesienhoitotiimi

Vesienhoidon rahoituslähteet. Helena Haakana Pohjois-Karjalan ELY-keskus Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö, vesienhoitotiimi Vesienhoidon rahoituslähteet Helena Haakana Pohjois-Karjalan ELY-keskus Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö, vesienhoitotiimi 24.4.2018 Pohjois-Karjalan ELY-keskus (Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue /

Lisätiedot

1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta

1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 19.2.2019 1 (11) 1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta Kuva 1.1. Hankkeen vaikutusten yhdyskuntarakenteeseen arvioidaan ulottuvan enintään kilometrin

Lisätiedot

LAIDUNTAMINEN LUONNONLAITUMILLA

LAIDUNTAMINEN LUONNONLAITUMILLA LAIDUNTAMINEN LUONNONLAITUMILLA Ypäjä 30.5.2013 Hannele Partanen Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ProAgria Keskukset Hevostallit lisääntyvät Hevostalleja 16 000 kpl Hevosia 76 000, lisääntyy 1 500 hevosta

Lisätiedot

Maatalouden ympäristötuen erityistuen ja laidunpankin mahdollisuudet. Puustoisten perinneympäristöjen hoidossa

Maatalouden ympäristötuen erityistuen ja laidunpankin mahdollisuudet. Puustoisten perinneympäristöjen hoidossa Maatalouden ympäristötuen erityistuen ja laidunpankin mahdollisuudet Puustoisten perinneympäristöjen hoidossa 1 Esityksen sisältö Maatalouden ympäristötuki - erityistukimuodot: perinnebiotooppien hoito,

Lisätiedot

KESMA II. Kestävyydestä kilpailuetua maaseutumatkailuun. TYÖPAJA: Maaseutumatkailun kestävyyden vahvuudet ja eväitä niiden esille tuomiseen

KESMA II. Kestävyydestä kilpailuetua maaseutumatkailuun. TYÖPAJA: Maaseutumatkailun kestävyyden vahvuudet ja eväitä niiden esille tuomiseen KESMA II Kestävyydestä kilpailuetua maaseutumatkailuun TYÖPAJA: Maaseutumatkailun kestävyyden vahvuudet ja eväitä niiden esille tuomiseen Päivän kulku 12.15 12.30 13.00 13.30 14.00 16.00 Aloitussanat Eteläsavolaisten

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI

TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI Kehittämisyhdistys Kalakukko ry RAKE-hanke Juankoskentie 7A 73500 Juankoski TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI Kyselylomake postitettiin 13.2.2009 Kangaslahden kylän maanomistajille,

Lisätiedot

Satamaraitin kaavailta

Satamaraitin kaavailta 15.8.2019 Satamaraitin kaavailta Kooste tilaisuudessa osallistujien esittämistä kommenteista Satamaraitin kaavailta Ajankohta ja paikka 15.8.2019 klo 17.30 19.30 Ravintola Teivaan Lokki, Jalkarannantie

Lisätiedot

Tampereen kaupungin ja yhdistysten välinen yhteistyö

Tampereen kaupungin ja yhdistysten välinen yhteistyö Tampereen kaupungin ja yhdistysten välinen yhteistyö Yhteenveto työpajoista elokuussa 2013 Kaupunkistrategia Yhdessä tekeminen: Palvelujen käyttäjien, palvelutuottajien ja muiden sidosryhmien mahdollisuuksia

Lisätiedot

Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelun tavoitteet

Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelun tavoitteet Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelun tavoitteet Sarsalanaukon Musta-aukon rantaaluesuunnittelun yleisötilaisuus 21.8.12 Saaren kartano, Mietoinen Terhi Ajosenpää projektikoordinaattori VELHO-hanke Varsinais-Suomen

Lisätiedot

kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista KM Suomi Luku 19

kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista KM Suomi Luku 19 kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista Ennakkokäsityksiä 1. Miksi on tärkeää, että rakentamista suunnitellaan tarkoin? 2. Mitä seikkoja pitää ottaa huomioon uuden koulun sijoittamisessa?

Lisätiedot

Kuvat: Eija Hagelberg ja Sakari Mykrä

Kuvat: Eija Hagelberg ja Sakari Mykrä ERITYISYMPÄRISTÖTUKIEN KUSTANNUSLASKENTAA Projektipäällikkö Eija Hagelberg, FM Järki-hanke Baltic Sea Action Group & Luonnon- ja riistanhoitosäätiö YMPÄRISTÖKUISKAAJA-HANKE Oulussa 26.-27.1.2011 Kuvat:

Lisätiedot

Maastopyöräpolku Helsingin Keskuspuistoon

Maastopyöräpolku Helsingin Keskuspuistoon 23.10.2015 Tiina Saukkonen luonnonhoidon suunnitteluvastaava metsänhoitaja Helsingin kaupunki Rakennusvirasto Maastopyöräpolku Helsingin Keskuspuistoon Keskuspuisto on Helsingin tärkein ja suosituin ulkoilualue.

Lisätiedot

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT 1 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT Sisältö JOHDANTO... 2 HÄÄHINMÄKI, HANKASALMI/KONNEVESI... 3 KÄRKISTENSALMI, JYVÄSKYLÄ... 5 JÄMSÄNNIEMI, JÄMSÄ... 8 VEKKULA, JÄMSÄ...

Lisätiedot

DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI

DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI Lopen sininen retkeilyreitti 3 km Lopen sininen reitti lähtee Tauluntien varressa olevalta pysäköintialueelta. Reitti kulkee aluksi kapeaa polkua pitkin mäntymetsikön

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot