Kuvakertomus Tikkurilan rotaryklubin Vienankarjalan retkeltä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuvakertomus Tikkurilan rotaryklubin Vienankarjalan retkeltä 11.-14.6.2007"

Transkriptio

1 Kuvakertomus Tikkurilan rotaryklubin Vienankarjalan retkeltä Kuvat: SH PM HP EP JSE TS JS Teksti: Seppo Heinänen Pekka Myyrä Heidi Peltonen Eino Piri Juhani Selinheimo Tuula Sillanpää Jouko Syväjärvi Jouko Syväjärvi 1

2 Päivämatkat piirretty karttaan eri väreillä Kiestingin motti JS 12.6 Röhö Solovetski Kostamus Kalevala Rukajärvi Vienan Kemi 2

3 JS Tapaaminen oli Kajaanin lentoasemalla, josta lähdettiin bussilla kohti rajaa. Ennen rajan ylitystä Vartiuksessa pistäydyttiin ruokailemassa ja täydentämässä varastot huoltoasemalla 3

4 JS Kostamus on kaivosteollisuuskaupunki, josta pelleteiksi käsitelty rautamalmi kuljetetaan Raaheen jalostettavaksi. Kuvassa näkyvät korkeat louhosten jätevuoret ovat kilometrien pituisia. 4

5 JS Tollonjoki on vuokkiniemeläinen jokivarsikylä. Kylän kalmismaa joenvarren männikköharjulla on Suomesta päin tuleville matkailijoille ensimmäinen kosketuskohta vienalaiseen kulttuuriin. Tollonjoen kropnitsoilla - hautojen päällä olevilla rakennelmilla - on oma arkkitehtuurinsa, joka poikkeaa selkeästi muiden kylien hautausmaiden rakennustyylistä. 5

6 SH Vuokkiniemen Martat olivat järjestäneet matkalaisille yllätysohjelman vienankarjalaisine pukuineen ja lauluineen. 6

7 PM Martat tarjosivat vieraille maukkaat teet, kahvit, keittopiirakat ja muut leivonnaiset lakkahillon ja monien paikallisten herkkujen kera. 7

8 JS Kuvan keskellä olevan puheenjohtajan mukaan vierastarjoilupaikka oli Marttojen oma talo. Jäseniä hän sanoi Vuokkiniemen Martoilla olevan 12. 8

9 SH Vuokkiniemen nuorilla miehillä oli omat lauluharjoitukset Marttatalon viereisen talon pihamaalla 9

10 HP Ylä-Kuittijärven maisemissa suopursu kukki kauneimmillaan juhannusta odotellen. 10

11 JS Juhani Vakkuri kertoi Lönnrotista ja Kalevala eepoksen runoista. Vuonnista voidaan pitää yhtenä Vienan merkittävimmistä runokylänä. Vuonnisen ovat tehneet maineikkaaksi ennen muita Ontrei Malinen ja Vaassila Kieleväinen. Ontrein runot sinänsä olivat Lönnrotille arvokas saalis, mutta keskustelu Vaassila Kieleväisen kanssa antoi Lönnrotin idean rakentaa niistä eepos. Retkeläiset ostivat paikalliselta yrittäjältä tuohituotteita. 11

12 JS Venäläisten Vuonnisiin pystyttämä muistomerkki paikalla, johon suomalaiset hautasivat 118 taistelussa kaatunutta venäläistä 12

13 PM JS Kis-Kis-kukkulat, on siellä munat sekä makkarat, mutta se Muna kun se meni, niin se Makkara jäi vain, juu. Röhössä on Tiltun tie, se kurasena murasena Uhtualle vie, on täällä Bieloje-, Tshirni- ja Tschorneje-ozerot, juu Kis-Kis kukkuloiden makkaralla oli edelleen hyvin nähtävissä juoksuhautojen rakenteita (vas.) sekä saksalaisten rakentamien korsujen jäänteitä sisäänmenoaukkoineen (oik.) 13

14 JS Ensimmäinen yö vietettiin hotelli Veltissä Uhtualla, nykynimeltään Kalevala. Kylä sijaitsee taivaanrantaan kaartuvan Keski-Kuittijärven rannalla. Keski-Kuittijärvi on kolmesta Kuittijärvestä suurin, sen pinta-ala on noin 500 km². Järven pinta on 101 metriä merenpinnan yläpuolella. 14

15 JSE Tiistaina matka jatkui alkaen Kalevalan kiertoajelulla. Jamasen aitta on ainoa Kalevalan rakennus, jonka yhteyteen Lönnrotin nimi voidaan varmasti liittää. Kuudennella runonkeruumatkallaan (1835) Lönnrot laulatti aitan omistajaa Varahvontta Jamasta ja seitsemännellä (1836) hän asui kolmisen viikkoa tämän luona yhdessä matkakumppaninsa 15 J. F. Cajanin kanssa.

16 HP Lönnrotin mänty Kalevalan kyläraitin varrella. Perimätiedon mukaan Lönnrot laulatti sen juurella runontaitajia. 16

17 SH Elokuulla 1941 Ryhmä F:n/Os. Malm hyökkäys pohjoisesta Uhtuaan pysähtyi Röhön ja Malviaisten tien risteykseen. Nyt harjulle pystytetylle muistomerkille johti espanjalaisin ratsuin reunustettu polku. Jussi kertoi taistelujen kulusta ja vaimosa Leena antoi tukensa. 17

18 TS Harjun muistomerkille kaikki halusivat kiivetä. 18

19 PM Yhdessä ihmeteltiin harjun laen muistomerkin sanomaa 19

20 JS Elokuulla 1941 suomalaiset hyökkäsivät Uhtuaa kohti saapuen luoteesta kuvassa vasemmalle kaartuvaa Malviaisten tietä pitkin. Kuvan retkeläiset marssivat koilliseen Röhön suuntaan. 20

21 JS Sodan aikaisten puolustuslinjojen ruostuneet piikkilankaesteet olivat maastossa koskemattomina ja edelleen selvästi näkyvissä. 21

22 JS Ja ne kylät joihin tultiin, ne on muilutettu multiin, mutta Röhökylä-rähjä oli polttamaton. Niin laulelmassa. Kuva kyläaukealta osoittaa, että nykyisin kylä on olematon ja elää vain lauluissa. Jussin mukaan Röhö oli sodan aikana monien kaukopartioiden paluuasema. 22

23 JS Tule Röhön rantaan, siellä piirrän kuvas santaan. Siellä tähdet loistaa ja Vienan kuu, puolikuu, täysikuu. Siel on ansalangat mulla, sopis Miinan sinne tulla, TULE Röhön rantaan, sinisillalle. Röhön rantahiekalla oli vielä hieman keväistä levää. 23

24 PM Sinisilta oli tuhoutunut, mutta lahdenpohjukkaan tarkkaan katsoessa huomaa sillan tukipylväiden päiden vielä näkyvän vedenpinnan yllä. 24

25 JS Ryhmä J ylitti Tuoppajärvestä Pääjärveen laskevan Sohjanjoen Sodan arvet näkyivät paikoitellen vieläkin joen törmillä. Tuoppajärven suuntaan uudelta sillalta otetussa kuvassa vanhan, sodanaikaisen sillan jäänteet. 25

26 JS Sohjanan kyläraitilla kolme paimenta vartioi lehmätusinaa. Punakirjavat ayrshiret lienevät geenitaustaltaan suomalaisia ja mustat alunperin Arkangelin seudulta lähtöisin olevaa venäläistä kholmogor rotua. Siis suomalaisia ja venäläisiä sukujuurta. 26

27 EP Muonantäydennystä ennen Kiestingin mottia 27

28 JS Kiestinkiläisessä kyläkaupassa oli vara valita eikä kassakone pitänyt turhaa kilinää. 28

29 JS Kiestingistä reilu 20 km Louhen suuntaan pysähdyttiin venäläisen muistomerkin kohdalla, ja retkeläisten iskujoukko lähti tutustumaan Kiestingin motin maastoon. Sodan hyökkäysvaiheen aikana ev.luutn. Jussi Turtolan JR 53 menetti motissa satoja miehiä kaatuneina, haavoittuneina tai kadonneina, joukossa Jussi Turtola. Ev.luutn. Oras Selinheimo (Juhani Selinheimon isoisä) kunnostautui tässäkin taistelussa ja johti motin purkamisen Turtolan kaaduttua. Tähän pysähtyi suomalaisten ja saksalaisten 29 eteneminen. Muurmanskin radalle ei päästy.

30 JSE Yksi näkymä, josta silmä löysi uljuutta, oli itää kohti luotisuorana oikeneva kiskopari. Kiskot samoin kuin radan aukko näyttivät jatkuvan äärettömyyteen tasaisena leviävässä metsämaisemassa. Näin kertoo motissa pahoin haavoittunut Kalle Päätalo kirjassaan Liekkejä Laulumailta. Niin oli rata silloin ja niin se näyttää olevan nyt. 30

31 JSE Juhani Selinheimo isoisänsä taistelumaastoon tutustumassa 31

32 EP Juhani Vakkuri Jussi Turtolan komentopaikan äärellä. Komentoteltta oli kaivettu noin metrin syvyyteen turpeeseen. Jussin takana taistelupoteroja. 32

33 JSE Suomalaisjoukkoja pelotelleet panssarijunat oli jo sodan aikana pommitettu tuusan nuuskaksi, joten nyt motinkävijät uskaltautuivat rohkeasti raiteille kuvattavaksi. 33

34 EP Näkymä Turtolan komentoteltan ja taistelupoteron kohdalta etumaastoon. 34

35 EP Motinkäyntireissulla Eino Piri havaitsi ja kuvasi tuoreet karhun takajalkojen jäljet rautaitieradan penkalla. Sytkärin pituus on n. kahdeksan cm. 35

36 HP Muiden aika kävi pitkäksi motinkiertäjiä kylällä odotellessa, ja aikaa tappaessaan pojat laskivat liikennettä. Kahden ja puolen tunnin tulos oli viisi Ladaa, puhelinmiesten työmaa-auto, kaksi kissaa, yksi koira sekä kaupassa polkupyörää taluttaen käynyt mummo. 36

37 JS Odottaessa levähdettiin myös puiston kivillä. Tuli nälkä ja jano. Läheisestä kaupasta löytyi paikallista herkkua, suolakurkkua. Vielä oli harkittava, käyttäisikö viljasta valmistettua virvoitusjuomaa suolapalan painikkeena. 37

38 HP Lopulta motinkävijät palasivat kylän nuorten saattamana 38

39 HP Taistelumaaston metsät olivat sodan aikana palaneet ja kasvoivat hoitamattomina tiheinä. Eino Pirin mukaan metsänhoitotyöllä olisi ollut mahdollisuus saada moninkertainen kasvu ja metsät olisivat nyt järeitä männiköitä. 39

40 JS Heti kun kahviautomaatti oli lakannut oikkuilemasta klo pidettiin tauko. Kylmäkköinä toimivat Jussi ja Tapio. Siitä matka jatkui Vienan Kemin sataman hotelliin. 40

41 EP Näkymä hotellin ikkunasta Vienan Kemissä klo

42 JS Aamulla 13.6 heti kahdeksalta lähdettiin kohti Solovetskin luostarisaaria. 42

43 HP Solovetskin luostarin perustivat 1400-luvulla munkit Savvati, Herman ja Sosima. Ehkä parhaiten luostarin kokonaisuus näkyy jo noustessaan merestä pääsaarta lähestyttäessä vajaan kolmen tunnin merimatkan jälkeen. 43

44 JS Luostarin pihalla Kauko opasti naisia laittamaan hameen ja huivin päälleen ortodoksisen oikeaoppisesti. 44

45 TS Luostarin pihan narsissit ja tulppaanit näyttivät kävijä silmissä kauniin romanttisilta 45

46 EP Luostarin kello 46

47 JS Luostari oli aikanaan varustettu myös linnoitukseksi. Seinät olivat 4-8 metriä paksut. Jussin mukaan rakennustyömaan suurimpia kiviä raahaamaan oli tarvittu 200 miestä. Monet vanhat seinäkivet olivat ruskean jäkälän peittämiä. 47

48 JSE Hartaushetken päätyttyä seurakuntalaiset kulkivat saattueena munkkien jäljessä ulos luostarin muurin portista. 48

49 HP Luostarin kattorakenteita kannattelevat valtavat pylväät. Yksi niistä oli keskellä 800 hengen ruokasalia 49

50 JS Ruokasalin seinän luukku, elämän luukku. 50

51 SH Luostarialueen pienoismalli antoi hyvän käsityksen itse luostarista ja myös sen linnoitusmuureista. Vuosisatojen halki luostari kukoisti, sen talous voimistui, se oli hengellisen ja taloudellisen elämän keskus. Venäjällä se tunnettiin pyhänä kaupunkina. 51

52 JS Luostaria tuettiin monin tavoin lahjoittamalla sille ympäröiviä maa- ja metsäalueita sekä kalavesiä. Tärkeä vaurauden lähde oli suolan keitto. Suola myytiin Venäjälle. Kuvassa yksi vielä jäljellä olevista arvoesineistä huoneessa, jossa oli menetettyjen aarteiden näyttely. 52

53 JS Lokakuun vallankumous 1917 merkitsi kuoliniskua luostarille. Sen kammiot alkoivat nyt täyttyä uusista tulokkaista, neuvostoyhteiskunnan vihollisista. Solovetskiin siirrettiin tuhansia ja jälleen tuhansia poliittisia vankeja, tuhannet myös kuolivat siellä. Kuvassa valtava huone, jossa vankeja säilytettiin talvellakin lämmittämättömissä tiloissa. 53

54 HP Solovetskin luostarikirkon ikonostaasi 54

55 JSE Ikonostaasin seinää peittivät kauttaaltaan pyhät kuvat. 55

56 HP Airi Heinänen sytytti hartain mielin kynttilän ikonostaasin edessä 56

57 JS Samoin tekivät Paavo ja Markku ja useat muutkin 57

58 TS Myös kirkon holvit olivat pyhin kuvin koristeltuja 58

59 HP Luostarin vesihuolto oli järjestetty vieläkin toimivan kanavaverkoston avulla. 59

60 TS Ylä- ja alamäkeä on ollut luostarin historia. 60

61 JS Ankaran luostarin opastusretken jälkeen matkalaisen oli hyvä levähtää luostarin nurmikolla. 61

62 HP Paluumatkalle kohti satamaa lähdettiin mietteliäinä bussissa istuen. 62

63 TS Luostarikäynnin jälkeen Pentin ajatus suuntautui kaukaisuuteen jonnekin luostarin puutarhan himmeään kauneuteen 63

64 Paluumatkalla yritettiin bongata maitovalaita, mutta ei oikein onnistuttu. Rauno Lauhakankaan yhdessä amerikkalaismuusikko Jim Nollmanin kanssa tekemissä kokeissa Vienanmeren maitovalaat osoittautuivat musikaalisiksi eläimiksi. Ne vastasivat kitarointiin empimättä ja oikeassa sävellajissa. Kuva ja teksti Virve Pohjanpalon artikkelista Valaiden vaalijat. Yliopistolainen 9/

65 HP Sen sijaan kuvaan saatiin hylkeitä 65

66 JSE Illan tullen Laatokan uimaseura laajensi toimintaansa myös Vienanmeren viileään syleilyyn. Kapuaminen Kemin satamalaiturilta mereen ja sieltä pois vaati ketteryyttä. Onneksi järeänpuoleinen pelastusrengas oli varattu laiturin viereen valmiiksi. 66

67 PM Seuran jäsenet pääsivät polskuttelemaan Valkessa meressä vain yksi kerrallaan, koska merestä laiturille johti vain yhdet portaat. Kokouspöytäkirjasta ei löydy mainintaa, olisiko joku hypännyt mereen suoraan laiturilta 67

68 PM Vuosikokoukseen osallistuneet seuran jäsenet olivat iloisia ja tyytyväisiä, kun toimintapiiri oli nyt kertaheitolla laajentunut käsittämään kaikki Karjalan järvet ja meret. 68

69 JSE Varmuuden vuoksi pari Laatokka-Vienanmeri uimaseuran jäsenistä filmautti itsensä uuden satamatsasounan edustalla kiitollisina pääsystään takaisin satamalaiturille. 69

70 JS Neljännen päivän aamuna lähdettiin Vienan Kemistä ajaen aluksi noin 100 km Muurmanskista tulevaa tietä Petroskoin suuntaan ja kääntyen Sumakylän kohdalla länteen kohti Rukajärveä. Tie oli jo totuttua parempaa ajella. 70

71 HP Tienvarren maastossa harju ja suot vuorottelivat. Suot olivat männynkäkkärää ja tupasvillaa kasvavia hetteisiä rämeitä. Oli helppo kuvitella niiden kautta etenemisen olleen sodan aikana erittäin rankkaa. 71

72 HP Eversti Erkki Raappanan johtama 14 D oli kesän 1941 aikana edennyt Repolan, Omelian ja Ontosenvaaran kautta Rukajärvelle Mannerheim käski olla jatkamatta hyökkäystä itään, ja linjat jäivät tälle tasalle. Sodanaikaisen korsun kattohirret ja suuaukko näkyivät edelleenkin hyvin maastossa. 72

73 HP Myös taisteluhaudat näkyivät edelleen selvinä urina maastossa. Asemistaan tuhoamispartiot tekivät sissiretkiä Muurmannin radalle. Esim. talvella 1942 majuri Majewskin ryhmä kävi tuhoamassa Majguban rata-aseman perinpohjin. 73

74 JS Rukajärven sodanaikaisen taistelumaaston yhdyshaudassa klubin uusi presidentti esitteli tulevan rotaryvuoden etenemistyyliä. 74

75 TS Muutamat tutkivat vieläkö pesäkkeistä löytyy hylsyjä tai huokuuko korsun ilma 75

76 HP Rukajärven valtauksen jälkeen suomalaisjoukot pitivät voitonparaatin Rukajärven urheilukentällä. Kuvassa näkymä Rukajärven kyläraitilta Rukajärvelle. 76

77 JS Rukajärven sodanaikainen vanha tie on vähitellen kasvamassa umpeen, mutta näkyy silti selvästi monin paikoin uudelle tielinjallekin. 77

78 HP Rukajärveltä bussimatka jatkui Kostamuksen kautta Kajaanin lentoasemalle. Juhani Vakkurin opastuksella olimme saaneet taas rautaisannoksen sota- ja ortodoksihistoriaa, Kalevalaista kulttuuria, 1200 km välillä keikkuvaakin linja-autokyytiä ja voineet ihailla 6 tunnin ajan Vienanmeren valkeita pilviä ja sinisiä laineita. 78

Laatokan uimaseura 10 v

Laatokan uimaseura 10 v Laatokan uimaseura 10 v Tikkurilan rotaryklubin kymmenen idänmatkaa ovat olleet täynnä hienoja kokemuksia ja niiden myötä on saatu paljon oppia Suomen ja lähialueiden historiasta. Yhteisöllisyyden tunnetta

Lisätiedot

Matkakuvia Suojärveltä 14. - 17.6.2008

Matkakuvia Suojärveltä 14. - 17.6.2008 Matkakuvia Suojärveltä 14. - 17.6.2008 Lähettänyt Markku Havu 18.06.2008 Viimeksi päivitetty 14.11.2010 Matkakuvia Suojärveltä 14. - 17.6.2008 18 hengen ryhmä, jossa oli osallistujia mm. Karstulasta, Jyväskylästä,

Lisätiedot

Tulkua Vienah työ käymäh!

Tulkua Vienah työ käymäh! ELÄKELIITTO TAMMELAN YHDISTYS RY ja TAMMELAN SEURAKUNTA Tulkua Vienah työ käymäh! LÄHDE MUKAAN VIENAN KARJALAN LAULUMAILLE ja SOLOVETSKIN LUOSTARISAARELLE KESÄKUUSSA 2016 10-15.6. Tutustumaan mm. kulttuuri-,

Lisätiedot

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA Oulunseudun metsätilanomistajien perinteinen kesäretki suuntautui tänä vuonna Venäjän Karjalaan. Oululaisittain sanottuna onnikallinen (bussilastillinen) jäseniä suuntasi kesäkuun

Lisätiedot

Tikkurilan rotaryklubin Laatokan Karjalan ja Aunuksen retki 18. 21.5.2006

Tikkurilan rotaryklubin Laatokan Karjalan ja Aunuksen retki 18. 21.5.2006 Tikkurilan rotaryklubin Laatokan Karjalan ja Aunuksen retki 18. 21.5.2006 Aleksanteri Syväriläisen luostarin kirkko ja kellotapuli Kuvat: Seppo Heinämen (SH), Hannu Myllymäki (HM), Pekka Myyrä (PM) Petri

Lisätiedot

Sotaa Pohjois-Vienassa

Sotaa Pohjois-Vienassa Sotaa Pohjois-Vienassa 1941-1944 Ari Raunio Suomen Sotahistoriallisen Seuran miniseminaari VIENA SODASSA 17.9.2019 1 TALVISOTAA EDELTÄNEET SUUNNITELMAT - SUOMI - I vaiheessa hyökkäys Uhtualle - NL - I

Lisätiedot

Tikkurilan Rotaryklubin matka Karjalan kannakselle ja Konevitsan luostariin

Tikkurilan Rotaryklubin matka Karjalan kannakselle ja Konevitsan luostariin EN Tikkurilan Rotaryklubin matka Karjalan kannakselle ja Konevitsan luostariin 28.-30.5.2016 Kuvat: SHM Sari ja Hannu Myllymäki EN Eero Niemelä RO Ritva Ohmeroluoma TPR Tuula ja Pentti Rauhala JV Juhani

Lisätiedot

Kuusi päivää Vienan runokylissä

Kuusi päivää Vienan runokylissä Matkatoimisto Kotiranta Gorniakovkatu 2A, Kostamus E-mail: kotiranta-tour@mail.ru http://kotiranta-tour.ru/ru/suomeksi/5951/ Kuusi päivää Vienan runokylissä 6.-11.7.2016 Kostamus Jyskyjärvi Haikola Kalevala

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Tapio Nikkari Elisenvaara nykyisin

Tapio Nikkari Elisenvaara nykyisin Tapio Nikkari Elisenvaara nykyisin Vietin elämäni ensimmäisen vuosikymmenen Elisenvaaran asemanseudulla. Ensimmäisessä osassa kerroin Elisenvaaran kylästä ja lapsuuteni maisemista ennen sotia. Toisessa

Lisätiedot

Kanneljärven Kuuterselkä

Kanneljärven Kuuterselkä Kanneljärven Kuuterselkä Se vetää puoleensa joka kesä siellä päivänvalon nähneitä ja meitä heidän lapsiaan ja lastenlapsiaan sekä puolisoitamme ja ystäviämme. Tänä kesänä matkasimme 10.-12.6.2013 ja tiistai

Lisätiedot

RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN , 3 PÄIVÄÄ

RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN , 3 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN 13.-15.9.2019, 3 PÄIVÄÄ Ruskamatkamme suuntaa Varangin vuonolle; Pykeijaan ja Kirkkoniemeen. Perehdymme oppaan johdolla alueen historiaan ja nykypäivään,

Lisätiedot

AFANASJEV-SUKUKOKOONTUMINEN 6.7.2013 Rovaniemi, Korundi

AFANASJEV-SUKUKOKOONTUMINEN 6.7.2013 Rovaniemi, Korundi AFANASJEV-SUKUKOKOONTUMINEN 6.7.2013 Rovaniemi, Korundi Ohjelma 8-10 Ilmoittautuminen ja nimikorttien jako Korundin aulassa 10-12 Sukukoontumisen avaus, Paavo Ahava III Vienan Karjala ja Afanasjev-sukunimi,

Lisätiedot

SM Kuvagalleria /21

SM Kuvagalleria /21 www.saunamafia.fi 6.6.2011 1/21 Linja-autossa on tunnelmaa. Shakkia pelaa Lars! Rantagrillikin löytyi. Erik ja Larissa matkalla mukana. Välillä väsyttää.. Ensimmäinen majapaikkamme Fregat-leirintäalueella.

Lisätiedot

POP UP kahvilapäivä

POP UP kahvilapäivä POP UP kahvilapäivä 20.5.2017 POP UP -kahvilapäivä Kansainvälisenä ravintolapäivänä 20.5 Järjestettiin toista kertaa Osa Suomi100 ohjelmaa Mukana 24 paikallisyhdistystä Mukana olleet yhdistykset: Laukaan

Lisätiedot

Otto Louhikoski Uhtualta 1. maailmansodan ja Vienan Karjan itsenäistymispyrkimysten kautta pakolaisena Suomeen

Otto Louhikoski Uhtualta 1. maailmansodan ja Vienan Karjan itsenäistymispyrkimysten kautta pakolaisena Suomeen Otto Louhikoski Uhtualta 1. maailmansodan ja Vienan Karjan itsenäistymispyrkimysten kautta pakolaisena Suomeen Oton syntymä ja perhe Aika Venäjän kalenterissa: 16.7.1889 Aika Suomen kalenterissa: 24.7.1889

Lisätiedot

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry To 17. Su 20.5.2012 Saunaretki Karjalaan Sivu 1 / 14 Kotiharjun Saunayhdistys ry:n perinteinen kevätretki Karjalan maisemiin ja sen saunoihin. Entistä Suomea. Heino Tours Finland, Kotka. Venäjän puolella.

Lisätiedot

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA Salpalinja rakennettiin uuden itärajan turvaksi talvisotaa seuranneen välirauhan aikana v. 1940-41. Keskeneräisen puolustusaseman linnoittamista jatkettiin

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Kolari 30 Hannukainen 2, kuvattu idästä

Kolari 30 Hannukainen 2, kuvattu idästä 14 Kolari 30 Hannukainen 2, kuvattu idästä 15 KOLARI 31 HANNUKAINEN 3 Kartta: 2714 10 x: 7495 17 y: 2498 95 z: 170 p: 7498 32 i: 3371 05 Kotivuori H 1988 inventointi Löydöt: Km 25311:5, palanutta luuta.

Lisätiedot

Tuulivoimala toimisi, jos sen saisi nostettua puiden latvojen tasalle

Tuulivoimala toimisi, jos sen saisi nostettua puiden latvojen tasalle Liperin päiväkoti Pihatouhuja ja sään tutkimista Meidän päiväkotimme on ihan niin kuin Huvikumpu! Siinä on kaksi kerrosta, se on keltainen ja se seisoo korkean kummun päällä. Päiväkodin pihalla pääsee

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

MATKAKERTOMUS KV ALKOON Kenttävartio Remu > Mäki > Alko > Viiri

MATKAKERTOMUS KV ALKOON Kenttävartio Remu > Mäki > Alko > Viiri MATKAKERTOMUS KV ALKOON Kenttävartio Remu > Mäki > Alko > Viiri Sotahistoria ja matkakertomus 14.D:n alueella Tsirkka-Kemijoen varressa olleeseen kenttävartio Alkoon, joka tunnettiin ensin nimillä Remu

Lisätiedot

Toinen jakso oli , johon osallistui myös neljä opiskelijaa ja yksi opettaja, joka oli koko ajan mukana.

Toinen jakso oli , johon osallistui myös neljä opiskelijaa ja yksi opettaja, joka oli koko ajan mukana. Ammattiopisto Tavastian Hotelli-, ravintola-, catering- ja elintarvikeosaston opiskelijat (8) ja opettajat (2) osallistuivat Vana-Vigalan Tehnika ja Teeninduskoolin hallinnoimaan Nordplus junior Vocational

Lisätiedot

DIGITRAIL ESTEETTÖMYYSKARTOITUS TAMMELA

DIGITRAIL ESTEETTÖMYYSKARTOITUS TAMMELA DIGITRAIL ESTEETTÖMYYSKARTOITUS TAMMELA TAMMELAN SININEN REITTI 4 KM Tammelan sininen reitti alkaa Hämeen luontokeskuksen pihalta. Polun alku on melko leveä, mutta sen alussa on heti jyrkkä ylämäki, jota

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovakiassa Marko Niiranen

Työharjoittelu Slovakiassa Marko Niiranen Työharjoittelu Slovakiassa 2007 Marko Niiranen Lähtötunnelmia Helsingissä Matkamme alkoi 4.5.2007 Oulusta junalla ja jatkui Helsingistä lentäen Budapestiin. Budapest Kun lähdimme Suomesta sää oli hyytävän

Lisätiedot

Vesilaitoksentie Vaasa puh

Vesilaitoksentie Vaasa puh Matka Laatokan Karjalaan 21.06-25.06.2000 Rapon sukuseura ry. Lumivaara-seura ry. Kuvaaja: Seppo Rapo Synt. 19.06.1950 Vaasa Juuret Lumivaaran Kumolan kylässä 1 Vesilaitoksentie 381 65370 Vaasa puh. 06-3168

Lisätiedot

https://www.sokoshotels.fi/en/st-petersburg/sokos-hotel-olympia-garden

https://www.sokoshotels.fi/en/st-petersburg/sokos-hotel-olympia-garden 03.05.2018 10:00-14:30 Allegro juna lähtee Helsinki-Pietari 3,5 tuntia 14:30-17:00 Saapuminen Pietariin, Pietari kiertoajelu bussilla 17:00-18:30 Pietari-Paavalin linnoitukseen Neva-joen Jänissaarelle

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) 1 minä Minä olen. Minä laulan. Minä tanssin. Minä maalaan. Minä väritän. Minä piirrän. Minä otan. Minä myyn. Minä istun. = Olen. = Laulan.

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa.

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille 16.-20.10.2016 Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. osallistujat: Timo Väänänen, Porokylän Leipomo Oy Ari Kukkonen, Porokylän

Lisätiedot

Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998

Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998 Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998 Vuonna 1998 Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi keskittyi Änättijärven rantoihin. Kyseessä oli jatko vuonna 1987 alkaneelle inventointityölle.

Lisätiedot

YLI-II KARJALANKYLÄN OSAYLEISKAAVA- ALUEEN INVENTOINTI

YLI-II KARJALANKYLÄN OSAYLEISKAAVA- ALUEEN INVENTOINTI YLI-II KARJALANKYLÄN OSAYLEISKAAVA- ALUEEN INVENTOINTI Taisto Karjalainen 2005 '' MUSEOVIRASTO 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto 1 2. Alueen luonne 2 3. Inventointihavainnot 2 4. Yhteenveto 3 5. Inventointialue

Lisätiedot

Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle

Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle 4.-7.7.2016 Matkalle lähdettiin bussilla maanantaiaamuna 4.7. kahdeksan aikoihin, Tervolan jälkeen jo tutuksi tullut reitti itäpuolen tielle ja Lautiosaaren

Lisätiedot

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Reissuun lähdimme koleassa syyssäässä. Sade3a oli luva3u koko matkalle, mu3a kertaakaan ei satanut. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli torilla,

Lisätiedot

Merisuo & Storm Lisää luettavaa 2. Sisältö

Merisuo & Storm Lisää luettavaa 2. Sisältö Sisältö Opettajalle.................................... 3 Kalat metsässä................................. 5 Swaffhamin kulkukauppias........................ 14 Lontoon silta...................................

Lisätiedot

"Isäni sotakirjeenvaihtajana Muurmannin radalla 1942", Raine Narvan multimedialuento

Isäni sotakirjeenvaihtajana Muurmannin radalla 1942, Raine Narvan multimedialuento Rukajärven suunnan historiayhdistys ry Suomi 100 juhlavuoden tapahtumat Hankkeen nimi: Rukajärven suunnan veteraanitapahtumat * Rukajärven suunnan veteraanitapahtumat -nimellä järjestetään Suomi 100 vuotta

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI

DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI Lopen sininen retkeilyreitti 3 km Lopen sininen reitti lähtee Tauluntien varressa olevalta pysäköintialueelta. Reitti kulkee aluksi kapeaa polkua pitkin mäntymetsikön

Lisätiedot

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA Salpalinja rakennettiin uuden itärajan turvaksi talvisotaa seuranneen välirauhan aikana v. 1940-41. Keskeneräisen puolustusaseman linnoittamista jatkettiin

Lisätiedot

Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011

Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011 Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011 Piipsjärvi sijaitsee Oulaisten kaupungin pohjoisosassa ja on kaupungin suurin kylä. Kylä on noin 800 oulaistelaisen kotikylä. Asutus on keskittynyt pääasiassa

Lisätiedot

Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu

Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 24.4.2014 1/13 SM 54. JÄSENRETKI Saunaseura SaunaMafia ry:n saunaretki keväiseen Berliiniin. AIKA: To 10. - Su 13.4.2014 PAIKKA: Berliini, BRD Meidän jäsenet, maalla, merellä ja ilmassa eli

Lisätiedot

Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014

Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014 Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014 Vaasan Retkeilijät ry:n 30 hengen iloinen joukko Tuomo Perkiön johdolla teki ikimuistoisen matkan Montenegroon (Crna Gora) jota voidaan kutsua Välimeren helmeksi. Montenegro

Lisätiedot

Firmaliiga Högbacka

Firmaliiga Högbacka Firmaliiga 16.5.2017 Högbacka Analyysi reittihärvelipiirrosten pohjalta A-rata 3-4: Pitkä väli, jossa oli useita eri reitinvalintavaihtoehtoja. Haasteita oli rastilta lähdössä ja toteutuksen sujuvuudessa.

Lisätiedot

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa Pikkujoulussa oli teemana Haapavesi 150-vuotta Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa 11.11.2016 Pikkujoulua vietettiin 11.11.2016 Helsingissä Ostrobotnialla. Ostrobotnia on

Lisätiedot

LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22

LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 Rakennukset, kulttuurihistoria Korpelan tilan entisessä talouskeskuksessa sijaitsevat asuinrakennus,

Lisätiedot

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Opet Venäjällä. (Tekstit Jari Mustonen Juha Järvisen ja Tarja Lehmuskosken avustamana )

Opet Venäjällä. (Tekstit Jari Mustonen Juha Järvisen ja Tarja Lehmuskosken avustamana ) Opet Venäjällä Viime kesänä Helsingin ortodoksisen seurakunnan ja SOOLin opettajat tekivät yhteisen matkan Venäjälle. Oppaanamme toimi rutinoitunut Venäjän matkaaja isä Stefan Holm. Matkan käytännön järjestelyistä

Lisätiedot

Salpalinja-museo Bunkkerimuseo Salpapolku

Salpalinja-museo Bunkkerimuseo Salpapolku Salpalinja-museo Bunkkerimuseo Salpalinja Salpalinja rakennettiin uuden itärajan turvaksi talvisotaa seuranneen välirauhan aikana v. 1940-41. Keskeneräisen puolustusaseman linnoittamista jatkettiin kesällä

Lisätiedot

Julkaisuvapaa 4.3.2009 klo 15. Äitisemme Vuokkiniemi on matka matriarkkojen maahan

Julkaisuvapaa 4.3.2009 klo 15. Äitisemme Vuokkiniemi on matka matriarkkojen maahan Julkaisuvapaa 4.3.2009 klo 15 Äitisemme Vuokkiniemi on matka matriarkkojen maahan Vuokkiniemi on pieni mutta kuuluisa kylä Vienan Karjalassa suuren Venäjän läntisellä laidalla. Äitisemme Vuokkiniemi on

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Kiuruvesi Rantakylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2008

Kiuruvesi Rantakylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2008 1 Kiuruvesi Rantakylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2008 Timo Jussila Kustantaja: Kiuruveden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Muinaisjäännökset... 4 KIURUVESI 60

Lisätiedot

Tervahaudan halssi, eteläkaakkoon.

Tervahaudan halssi, eteläkaakkoon. 15 Koordin: N: 6958 665 E: 252 933 Z: 146 X: 6952 887 Y: 1560 259 P: 6961 583 I: 3253 004 Sijainti: Huomiot: Paikka sijaitsee Jurvan kirkosta 11,4 km itään. Tervahauta, halk 20 m. Sen ympärillä on joitain

Lisätiedot

Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944.

Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944. Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä 1939 1940 sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944. Stalin ennakoi talvisodan kestävän 12 päivää. Hän uskoi Neuvostoliiton

Lisätiedot

EP Senioripoliisit. Tapaaminen ti

EP Senioripoliisit. Tapaaminen ti EP Senioripoliisit Tapaaminen ti 19.9.2017 Kesä, jonka odottelu ei ole vielä päättynyt, on taas kerran kääntynyt syksyyn ja syyskauden ensimmäinen tapaaminen oli ajankohtainen tiistaina 19.9.2017 Årisbergin

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

PISTOHIEKAN MUINAISJÄÄNNÖKSET

PISTOHIEKAN MUINAISJÄÄNNÖKSET 1 PISTOHIEKAN MUINAISJÄÄNNÖKSET Timo Jussila, Mikroliitti Oy (email: Mikroliitti@dlc.fi, p: 0400-530057) Tutkimukset tehty vuosina 1994-1995 Puumalan kunnan kustannuksella, Puumalan muinaisjäännösten merkinnän

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Rautujärven pohjoisrantaa kuvattuna sen itäosasta länteen. Perustiedot

Rautujärven pohjoisrantaa kuvattuna sen itäosasta länteen. Perustiedot 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta (ilmakuva)... 3 Yleiskartta 2... 4 Muinaisjäännökset... 5 KOLARI 28 ÄKÄSJOEN PATO... 5 KOLARI 83 RAUTUJÄRVI... 5 KOLARI 84 AHVENJÄRVI... 8 KOLARI

Lisätiedot

Norrkullalandet Västerskog Saarikohteen esittely ja pohdintaa Suojaisa ja monipuolinen saaripaikka n. 20nm etäisyydellä KoPusta Sipoon sisäisessä

Norrkullalandet Västerskog Saarikohteen esittely ja pohdintaa Suojaisa ja monipuolinen saaripaikka n. 20nm etäisyydellä KoPusta Sipoon sisäisessä Norrkullalandet Västerskog Saarikohteen esittely ja pohdintaa Suojaisa ja monipuolinen saaripaikka n. 20nm etäisyydellä KoPusta Sipoon sisäisessä saaristossa. NORRKULLALANDETIN KOHTEEN ESITTELY JA SELVITYSRYHMÄN

Lisätiedot

Käsivarren Pättikän lammen pohjamudasta paljastunut Kirvespuu (näyte PAT4973) sijaitsee nykyisen metsänrajan tuntumassa. Kuvassa näkyvä rungon

Käsivarren Pättikän lammen pohjamudasta paljastunut Kirvespuu (näyte PAT4973) sijaitsee nykyisen metsänrajan tuntumassa. Kuvassa näkyvä rungon Käsivarren Pättikän lammen pohjamudasta paljastunut Kirvespuu (näyte PAT4973) sijaitsee nykyisen metsänrajan tuntumassa. Kuvassa näkyvä rungon tyvipätkä on osa pitemmästä noin 15 metrisestä aihkimännystä,

Lisätiedot

Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012

Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012 Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012 Alvar Aallon jalanjäljillä Lähdimme Kirstin kanssa kahden tutustumaan junakyydillä Jyväskylän elämään, maisemiin ja ihmisiin. Jyväskylä on minulle nuoruudestani tuttu

Lisätiedot

Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011. Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 1(56) Kuvat, photos Jorma A.

Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011. Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 1(56) Kuvat, photos Jorma A. 1(56) Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011 Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 Kuvat, photos Jorma A. Vesterinen Sukuseuramme lippu liehui Korholan kartanon lippusalossa koko kesätapahtumamme

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Koivusaaren luontopolku

Koivusaaren luontopolku KARTTAESITE Koivusaaren luontopolku 100 m Koivusaaren luontopolku sijaitsee Ounasjoen suistosaaressa, 2,3 km Rovaniemen keskustasta pohjoiseen. Pitkos tetun ja helppokulkuisen polun pituus on 2,5 km. Opasteet

Lisätiedot

EUROOPAN KULTTUURIYMPÄRISTÖPÄIVÄT 2016 PORUKAN PAIKAT, YHTEISET YMPÄRISTÖT

EUROOPAN KULTTUURIYMPÄRISTÖPÄIVÄT 2016 PORUKAN PAIKAT, YHTEISET YMPÄRISTÖT EUROOPAN KULTTUURIYMPÄRISTÖPÄIVÄT 2016 PORUKAN PAIKAT, YHTEISET YMPÄRISTÖT Cultural heritage -makers 2016, LASTU, Lapinlahti, Finland LASTU School of Architecture and Environmental Culture LASTU School

Lisätiedot

Lappeenranta Höytiönsaari Marjolan eteläpuolinen alue muinaisjäännösinventointi Timo Jussila Timo Sepänmaa

Lappeenranta Höytiönsaari Marjolan eteläpuolinen alue muinaisjäännösinventointi Timo Jussila Timo Sepänmaa 1 Lappeenranta Höytiönsaari Marjolan eteläpuolinen alue muinaisjäännösinventointi 2011. Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Lappeenrannan Yritystila Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

Matkalla Vienassa 2005. Valokuvat Matti Pulli ja Matti Rasilainen

Matkalla Vienassa 2005. Valokuvat Matti Pulli ja Matti Rasilainen Matkalla Vienassa 2005 Valokuvat Matti Pulli ja Matti Rasilainen KUITTISEURAN JULKAISUJA 2005 Vienan matka 5.-7.10.2005 Toyota Landcruiserilla ajettiin n.960 km ja sää oli upea koko ajan. ti 4.10. 19.15-20:20

Lisätiedot

Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015

Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015 Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015 Tämä matka on tehty ennenkin. Se oli niin hyvä että pyysimme Leo Baskinia järjestämään matkan uudelleen. Tämä on tosi Savusaunafaneille. Matalle mahtuu vain

Lisätiedot

Lempäälä Maisenranta, tila 2:11 koekuopitus 2011

Lempäälä Maisenranta, tila 2:11 koekuopitus 2011 1 Lempäälä Maisenranta, tila 2:11 koekuopitus 2011 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Muistokivi Oy M. Kaila 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Tutkimus... 3 Tutkimuskartat... 5 Vanhat kartat...

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka alkoi torstai iltana ja menimme yöpymään rekkuaktiivin luokse Vantaalle, jossa rapsuttelimme useita kotia etsiviä kissoja.

Lisätiedot

Elokuu Versoja oli 125 henkilöä ja lähes sata majoittui Kouvolan Vapiksella. Kiitokset Kelo-Versoille majoitusjärjestelyistä!

Elokuu Versoja oli 125 henkilöä ja lähes sata majoittui Kouvolan Vapiksella. Kiitokset Kelo-Versoille majoitusjärjestelyistä! Versoja oli 125 henkilöä ja lähes sata majoittui Kouvolan Vapiksella. Kiitokset KeloVersoille majoitusjärjestelyistä! Koko tapahtumassa oli yli 8000 partiolaista.! Kuva 2 Tampereen Versoja antoi suaamupalalla

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Pelkosenniemi, Pyhätunturi. Uhriharju ja Pyhänkasteenlampi

Pelkosenniemi, Pyhätunturi. Uhriharju ja Pyhänkasteenlampi Pelkosenniemi, Pyhätunturi Uhriharju ja Pyhänkasteenlampi Kohteen tarkastus Pirjo Rautiainen Metsähallitus Lapin Luontopalvelut PL 8016 96101 Rovaniemi pirj o.rautiainen@metsa.fi 040 5081673 JOHDANTO Pyhä-Luoston

Lisätiedot

Mökkien vuokraus Suomessa. SunrayTravels

Mökkien vuokraus Suomessa. SunrayTravels järjestää vapaa-ajan toimintaa Suomessa ja tarjoaa erilaisia matkailupalveluja, kuten mökkivuokraus, kalastus, kuljetuspalvelut, venevuokraus ja erilaiset retket. Sivusto sunraytravels.fi on mökkien, kalastusoppaiden,

Lisätiedot

Matka Sortavala - Valamo Käkisalmi Viipuri. 01. päivä 23.8.

Matka Sortavala - Valamo Käkisalmi Viipuri. 01. päivä 23.8. 23. 25.8.2018 Matka Sortavala - Valamo Käkisalmi Viipuri 01. päivä 23.8. Matkamme alkaa torstaina klo 7.30 Marolankadun pysäkiltä. Lappeenrannan tienoilla pidämme pienen kahvi- ja jaloittelutauon. Täältä

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

2./Er. P 13 SOTAPÄIVÄKIRJA PIELISJÄRVEN (LIEKSAN) JA KUHMON RINTAMALTA

2./Er. P 13 SOTAPÄIVÄKIRJA PIELISJÄRVEN (LIEKSAN) JA KUHMON RINTAMALTA 2./Er. P 13 SOTAPÄIVÄKIRJA PIELISJÄRVEN (LIEKSAN) JA KUHMON RINTAMALTA Alkuperäisestä sotapäiväkirjasta luettavaan muotoon muokannut Matti Halonen 2015 1/5 P 2424 2./Er. P 13 SOTAPÄIVÄKIRJA 23.2.1940 20.3.1940

Lisätiedot

Huang Jianin vierailu Helsingissä 21.6-3.7.2010

Huang Jianin vierailu Helsingissä 21.6-3.7.2010 Huang Jianin vierailu Helsingissä 21.6-3.7.2010 Mestari Liun oppilas Huan Jian Guilinista vieraili Helsingissä 21.6-3.7.2010 välisenä aikana. Hän tutustui Helsinkiin ja sen ympäristöön sekä myös Lahteen

Lisätiedot

KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA 2017-NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE. 1. Vastaajan sukupuoli (kpl) 2. Vastaajan ikä (kpl)

KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA 2017-NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE. 1. Vastaajan sukupuoli (kpl) 2. Vastaajan ikä (kpl) KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA 2017-NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE Tutkimuksen avulla selvitettiin Yhdyskuntatekniikka 2017 näyttelyn kävijärakennetta sekä kävijöiden tyytyväisyyttä ja mielipiteitä näyttelystä. Tutkimuksen

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Helsingin yliopisto, Kumpulan kasvitieteellinen puutarha, Gumtäkt botaniska trädgård

Helsingin yliopisto, Kumpulan kasvitieteellinen puutarha, Gumtäkt botaniska trädgård Helsingin yliopisto, Kumpulan kasvitieteellinen puutarha, Gumtäkt botaniska trädgård Sijainti: Helsinki Omistaja: Helsingin yliopisto Aukioloajat: Kumpulan kasvitieteellinen puutarha on avoinna toukokuusta

Lisätiedot

Nokia Tottijärven kirkko Karukka Vesihuoltokaivantolinjan muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa

Nokia Tottijärven kirkko Karukka Vesihuoltokaivantolinjan muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa 1 Nokia Tottijärven kirkko Karukka Vesihuoltokaivantolinjan muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Nokian Tottijärven Kirkonkylän vesihuolto-osuuskunta 2 Sisältö: Kansikuva:

Lisätiedot

Vierailulla Vellamossa

Vierailulla Vellamossa Merikeskus Vellamo panostaa hyvään saavutettavuuteen ja viihtyisään ympäristöön 2009 sivu 2 / 13 Sisällys Johdanto...3 Viestintä ja saapuminen...3 Opasteet ja seinätekstit...5 Lainattavia apuvälineitä...7

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN VANHANKIRKON

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN VANHANKIRKON 1 JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN VANHANKIRKON = Tuusulan seurakunnan Järvenpään kylän seurakuntatalon historiaa koonnut Jaakko Harjuvaara Järvenpään Seurakunta, Synty ja 25-vuotisvaiheet 1952-1976 Veijo Kokkonen:

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 0-1 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Kairankutsun lintubongausretket

Kairankutsun lintubongausretket Kairankutsun lintubongausretket Luonnon ja lintujen tarkkailu retkeilymuodossa on yksi parhaista rentoutumiskeinoista kiireisen maailmanmenon keskellä. Tähän Pyhä-Luoston kansallispuisto ja Itä-Lapin lumoava

Lisätiedot

MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5)

MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5) MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5) Matka 14: Myanmar (11 pvä/ 10 yötä) 1 yö Yangon- 1 yö Bagan- 2 yötä Mandalay- 2 yötä Inle-järvi- 1 yö Yangon- 3 yötä Ngpali Hotellit: Summit Park View Hotel (Yangon), Thazin

Lisätiedot

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Kaikille löytyy sopivia reittejä patikoida ja samalla antautua luonnon rauhoittavaan syleilyyn. Nuotiopaikat, laavut ja kahvilat toivottavat kulkijan virkistävälle

Lisätiedot

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga Ry Turku ja Sunnea Oy järjestivat harjoitusleirin Kroatiassa syyskuussa 2011. Matkakohteena oli historiallinen Trogir. lensivät Norwegianilla ja myöhemmin

Lisätiedot

24.8.2011. Jurvan Rotaryklubi. Säläishallilla

24.8.2011. Jurvan Rotaryklubi. Säläishallilla 24.8.2011 Jurvan Rotaryklubi Säläishallilla YHTEIS Klubin sija Klubin tulos 1 Jurva 32,00 2 Kurikka 25,00 3 Jalasjärvi 23,00 4 Kauhajoki 17,00 5 Ilmajoki 16,00 6 Aro 13,00 sija nimi Saapas Tikka Rengas

Lisätiedot

Tuotantokompleksi TOROS tarjoaa vuokralle tuotantotiloja, varastotiloja ja toimistotiloja.

Tuotantokompleksi TOROS tarjoaa vuokralle tuotantotiloja, varastotiloja ja toimistotiloja. www.bazatoros.ru shosse Gornjakov 153, Kostamus, Karjalan tasavalta Tuotantokompleksi TOROS tarjoaa vuokralle tuotantotiloja, varastotiloja ja toimistotiloja. Tarjoamme vuokralle suoraan omistajilta Toros-tuotantokompleksissa

Lisätiedot

Moottoripyörämatka Norjaan 2017

Moottoripyörämatka Norjaan 2017 Moottoripyörämatka Norjaan 2017 Rovaniemi - Kilpisjärvi Harstad Lofootit - Bodø Mo i Rana Uumaja - Vaasa Kilometrit: n. 2.700 km Kymmenen päivää Päivä 1. Startti 24.7.2017 klo 8:00 Huttula Keski-Suomi

Lisätiedot

Piste 1. Kävelijä jättää ajoneuvonsa vanhan muurin viereen. Jotakin hyvin arvokasta on paketoitu.

Piste 1. Kävelijä jättää ajoneuvonsa vanhan muurin viereen. Jotakin hyvin arvokasta on paketoitu. Piste 1. Kävelijä jättää ajoneuvonsa vanhan muurin viereen. Jotakin hyvin arvokasta on paketoitu. Kävelijä oikaisee paketoidun rakennuksen ohi vastapäisen muurin portille. Ripille kävellessään hän repäisi

Lisätiedot