U 62/2016 vp. Helsingissä 24 päivänä marraskuuta Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. Hallitusneuvos Anna Vuopala

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "U 62/2016 vp. Helsingissä 24 päivänä marraskuuta Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. Hallitusneuvos Anna Vuopala"

Transkriptio

1 Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksista Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi tekijänoikeudella ja lähioikeuksilla suojattujen teosten ja muun aineiston tietyistä sallituista käytöistä sokeiden, heikkonäköisten tai muulla tavoin lukemisesteisten hyväksi ja direktiivin 2001/29/EY muuttamisesta sekä asetukseksi tiettyjen teosten ja muun aineiston esteettömien kappaleiden rajat ylittävästä vaihdosta unionin ja kolmansien maiden välillä (teosten saatavuuden parantaminen näkövammaisten ja lukemisesteisten hyväksi) Perustuslain 96 :n 2 momentin perusteella lähetetään eduskunnalle Euroopan komission 14 päivänä syyskuuta 2016 tekemät ehdotukset Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi ja sitä tukevaksi asetukseksi Marrakeshin sopimuksen voimaansaattamisen edellyttämistä toimista EU:n lainsäädäntöön sekä niitä koskeva muistio. Helsingissä 24 päivänä marraskuuta 2016 Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen Hallitusneuvos Anna Vuopala

2 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ MUISTIO EU/2016/ /11/2016 EHDOTUKSET EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI JA ASETUKSEKSI SAAVUTETTAVASSA MUODOSSA OLEVIEN TEOSKAPPALEIDEN VALMISTAMISESTA JA VÄLITTÄMISESTÄ NÄKÖVAMMAISTEN TAI LUKEMI- SESTEISTEN HYVÄKSI SEKÄ ASETUKSEKSI TÄLLAISTEN TEOSKAPPALEIDEN KANSAINVÄLISESTÄ VAIHDOSTA 1 Yleistä Komissio antoi ehdotukset Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (KOM (2016) 596 tekijänoikeudella ja lähioikeuksilla suojattujen teosten ja muun aineiston tietyistä sallituista käytöistä sokeiden, heikkonäköisten tai muulla tavoin lukemisesteisten hyväksi ja direktiivin 2001/29/EY muuttamisesta sekä asetukseksi KOM(2016) 595 tiettyjen teosten ja muun aineiston esteettömien kappaleiden rajat ylittävästä vaihdosta unionin ja kolmansien maiden välillä. Ehdotuksilla saatetaan Euroopan unionin lainsäädäntö vastaamaan julkaistujen teosten saatavuuden helpottamisesta sokeiden, heikkonäköisten tai muulla tavoin lukemisesteisten hyväksi tehdyn Marrakeshin sopimuksen, jäljempänä Marrakeshin sopimus, mukaisia EU:n kansainvälisiä sitoumuksia. Marrakeshin sopimus hyväksyttiin vuonna 2013 Maailman henkisen omaisuuden järjestössä (WIPO), ja sen tavoitteena on edistää kirjojen ja muun painetun aineiston saatavuutta ja rajat ylittävää vaihtoa saavutettavassa muodossa kaikkialla maailmassa. Sopimuksessa edellytetään, että osapuolet säätävät tekijänoikeuden ja lähioikeuksien poikkeuksia sokeiden, heikkonäköisten tai muulla tavoin lukemisesteisten hyväksi. Sopimuksessa on säännöksiä erityismuodoissa olevien kirjojen, äänikirjat mukaan luettuina, ja muun painetun aineiston rajat ylittävästä vaihdosta sopimuksen osapuolina olevien valtioiden välillä. Marrakeshin sopimuksen edunsaajat eli sokeat, heikkonäköiset tai muutoin lukemisesteiset, jäljempänä edunsaajahenkilöt, kohtaavat lukuisia kirjojen ja muun tekijänoikeudella ja lähioikeuksilla suojatun painetun aineiston saatavuuden esteitä. Komission ehdotuksessa mainittujen eurooppalaisten tutkimusten mukaan lukemisesteisille soveltuvien kirjojen saatavuuden arvioidaan olevan 7 ja 20 prosentin välillä, vaikka digitaalitekniikka suuresti helpottaakin esteetöntä julkaisutoimintaa. Esteettömien eli saavutettavassa muodossa olevien teoskappaleiden muotoja ovat mm. pistekirjoitus, suurikokoinen teksti, sähköiset kirjat ja äänikirjat, jotka voivat sisältää erityisnavigoinnin tai kuvailutulkkauksen ominaisuudet. Myös edunsaajahenkilöiden vastaanotettaviksi tarkoitetut radiolähetykset ovat ehdotuksen piirissä. 2 Ehdotusten tausta ja tavoitteet Euroopan unioni allekirjoitti Marrakeshin sopimuksen 30 päivänä huhtikuuta EU on antanut poliittisen sitoumuksen sopimuksen panemiseksi täytäntöön, ja neuvosto ja Euroopan parlamentti ovat sittemmin vahvistaneet tätä sitoumusta. EU:n komissio antoi lokakuussa 2014 ehdotuksen neuvoston päätökseksi, jolla EU ratifioisi Marrakeshin sopimuksen. Neuvosto ei voinut tuolloin hyväksyä ehdotusta toimivaltaan liittyvän seikan vuoksi. Sen sijaan neuvosto pyysi komissiota toukokuussa 2015 viipymättä esittämään säädösehdotuksen, jolla unionin oikeudellisia puitteita muutetaan sopimuksen mukaisiksi. 2

3 Myös Suomi allekirjoitti sopimuksen 20 päivänä kesäkuuta 2014 useiden muiden EU:n jäsenvaltioiden kanssa. Sopimuksen allekirjoittamisella viestitettiin, että Suomi ratifioi sopimuksen, kun kansalliseen lainsäädäntöön on tehty unionin lainsäädännön mukaisesti tarvittavat muutokset. Komission säädösehdotuksissa ei käsitellä sopimuksen ratifioimista koskevaa toimivaltakysymystä. Komissio on pyytänyt Euroopan unionin tuomioistuimen kantaa siihen, onko sillä yksinomainen toimivalta ratifioida Marrakeshin sopimus. Suomi on esittänyt yhdessä eräiden muiden jäsenvaltioiden kanssa huomautuksia EU:n tuomioistuimessa vireillä olevan lausuntopyynnön käsittelyssä ja katsonut, että sopimus kuuluu unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan. Prosessi on viivästyttänyt sopimuksen ratifiointia ja lisännyt mm. EU:n parlamentin jäsenten ja näkövammaisten hyväksi toimivien kansainvälisten järjestöjen painostusta EU:n liittymisen nopeuttamiseksi. Tuomioistuimen päätöstä odotetaan syksyn aikana. Julkisasiamies on antanut komission kantaa tukevan ratkaisuehdotuksensa Ehdotetun direktiivin tavoitteena on lisätä teosten ja muun suojatun aineiston, kuten kirjojen, aikakausjulkaisujen, sanomalehtien, aikakauslehtien ja muiden kirjoitusten, nuottilehtien ja muun painetun aineiston tarjontaa edunsaajahenkilöille saavutettavassa muodossa Euroopan unionin alueella. Ehdotus koskee myös äänen tallentamisen avulla valmistettuja teoskappaleita, eli äänikirjoja. Direktiivillä pyritään varmistamaan, että kaikki edunsaajahenkilöt ja heidän tarpeitaan palvelevat voittoa tavoittelemattomat järjestöt voivat luottaa pakolliseen ja yhdenmukaistettuun tekijänoikeuden ja lähioikeuksien poikkeukseen unionissa. Asetuksella pyritään kaikkia jäsenvaltioita sitoviin säännöksiin siitä, miten saavutettavassa muodossa olevien teoskappaleiden kansainvälinen vaihto EU:n jäsenmaiden ja kolmansien maiden välillä tapahtuu. Teoksista ja muista painetuista aineistoista, jotka on julkaistu tai muutoin saatettu yleisön saataviin, voidaan tehdä saavutettavassa muodossa olevia kappaleita. Ehdotetulla direktiivillä muutettaisiin unionin oikeudellisia puitteita ja varmistettaisiin, että jäsenvaltiossa tehtyjä saavutettavassa muodossa olevia teosten kappaleita voidaan levittää ja käyttää kaikkialla unionissa. Marrakeshin sopimuksessa määrättyjen, saavutettavassa muodoissa olevien teoskappaleiden rajat ylittävää vaihtoa EU:n jäsenmaiden ja sopimuksen osapuolina olevien kolmansien maiden välillä koskevien velvoitteiden osalta tätä direktiiviä täydentävät asetuksessa olevat kansainvälistä vaihtoa koskevat täsmällisemmät säännökset. Ehdotettu direktiivi on myös vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen, jäljempänä vammaisyleissopimus, velvoitteiden mukainen. Vammaisyleissopimus on sitonut EU:ta tammikuusta 2011 alkaen. Suomi ratifioi vammaisyleissopimuksen kesäkuussa Sopimuksen 30 artiklassa edellytetään, että sopimuksen osapuolet toteuttavat tarvittavat toimenpiteet kansainvälisen oikeuden mukaisesti, jotta varmistetaan, että teollis- ja tekijänoikeuksia suojaavalla lainsäädännöllä ei muodosteta kohtuutonta tai syrjivää estettä vammaistenhenkilöiden kulttuuriaineiston saannille. 3 Ehdotusten pääasiallinen sisältö Direktiiviehdotuksen sisältö Ehdotuksen 1 artiklan mukaan direktiivillä helpotetaan tietyn tekijänoikeudella suojatun aineiston käyttämistä ilman oikeudenhaltijan lupaa sokeiden, heikkonäköisten tai muulla tavoin lukemisesteisten henkilöiden hyväksi. 3

4 Ehdotuksen 2 artikla sisältää käsitteiden teos tai muu aineisto, edunsaajahenkilö, esteettömässä muodossa oleva kappale ja hyväksytty yksikkö määritelmät. Teoksilla ja muulla aineistolla tarkoitetaan julkaistua tai muutoin laillisesti yleisön saataviin saatettua painettua aineistoa, esimerkiksi kirjoja, aikakausjulkaisuja, sanomalehtiä, aikakauslehtiä tai muita kirjoituksia, nuottilehdet ja kuvitus mukaan luettuna, sekä fyysisessä että digitaalisessa muodossa. Myös äänikirjat kuuluvat direktiivin soveltamisalaan. Edunsaajahenkilöt on jaoteltu ehdotuksessa kolmeen kategoriaan. Ensimmäiseen kuuluvat sokeat ja heikkonäköiset henkilöt. Toinen ryhmä muodostuu henkilöistä, jotka ovat havaitsemis- tai lukemisesteisiä, lukihäiriö mukaan luettuna. Kolmanteen ryhmään kuuluvat henkilöt, jotka eivät fyysisen vamman vuoksi muutoin kykene käsittelemään kirjaa taikka kohdistamaan tai liikuttamaan silmiään siinä määrin kuin lukeminen tavanomaisesti edellyttää. Ehdotuksessa on komission mukaan pyritty selkeyttämään Marrakeshin sopimuksen määritelmää sitä kuitenkaan laajentamatta. Esteettömässä muodossa olevalla kappaleella tarkoitetaan teoksen tai muun aineiston (alkuperäiseen verrattuna) muulla tavalla tai muussa muodossa tehtyä kappaletta, joka on saatavilla siten, että edunsaajahenkilö voi käyttää teosta yhtä helposti ja vaivattomasti kuin henkilö, jolla ei ole vastaavaa vammaa. Direktiiviehdotuksen suomennoksessa käytetään ilmaisua esteettömässä muodossa, kun tarkoitetaan muotoa, jossa teos on vammaisen tai lukemisesteisen käytettävissä. Tämä vastaa muissa vammaisten hyväksi tehdyissä EU:n säädöksissä käytettyä ilmaisua. Koska ilmaisu esteetön viittaa erityisesti fyysisiin tai muuten konkreettisiin esteisiin, käytetään jäljempänä ilmaisua saavutettava. Tämä kytkee saavutettavuuden arvioinnin edunsaajahenkilön vammasta tai muusta erityisestä ominaisuudesta aiheutuvaan tilanteeseen, joka estää teoksen käyttämisen. Ilmaisun esteetön sijaan myös suomenkielisessä direktiivissä tulisi käyttää ilmaisua saavutettava. Artiklassa määritellään myös hyväksytty yksikkö, jolla tarkoitetaan organisaatiota, joka tarjoaa edunsaajahenkilöille koulutusta, ohjausta, mukautettua lukuopetusta, ja tietopalveluja voittoa tavoittelemattomalta pohjalta. Edellytys, jonka mukaan yksikön toiminnan tulee olla voittoa tavoittelematonta, näyttää vastaavan direktiivin 2001/29/EY 5 artiklan 3 kohdan b alakohdassa olevaa ei-kaupallisuuden vaatimusta. Säännöksessä sallitaan rajoitussäännöksen säätäminen sellaisen vammaisten henkilöiden hyödyksi tapahtuvan käytön osalta, joka liittyy suoraan vammaisuuteen ja on luonteeltaan ei-kaupallista, siinä laajuudessa kuin kyseinen vamma tätä vaatii. Ehdotuksen 3 artiklassa säädetään pakollisesta poikkeuksesta tekijänoikeuteen ja vahvistetaan edunsaajahenkilöille ja hyväksytyille yksiköille sallitut käyttötarkoitukset. Ehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä, että ilman teoksen tai suojatun aineiston oikeudenhaltijan lupaa saadaan tehdä esteettömässä muodossa oleva kappale ja välittää tämä kappale edunsaajahenkilölle tai hyväksytylle yksikölle yksinomaan edunsaajahenkilön käyttöä varten. Aineiston kappaleen saa valmistaa edunsaajahenkilö tai hänen puolestaan toimiva henkilö taikka hyväksytty yksikkö. Johdantokappaleen 6 mukaan pakollinen poikkeus koskee kappaleen valmistamisoikeutta, teoksen yleisölle välittämisen oikeutta (ml. pyynnöstä tapahtuva yleisölle välittäminen) sekä levitys- ja lainausoikeuksia. Koska Marrakeshin sopimuksessa edellytettyjen poikkeusten alaan kuuluvat myös äänimuotoiset teokset, kuten äänikirjat, poikkeuksia on tarpeen soveltaa myös lähioikeuksiin. 4

5 Johdantokappaleen 7 mukaan rajoitussäännös koskisi kaikissa muodoissa olevien kappaleiden valmistamista riippumatta siitä, ovatko tällaiset hyväksytyt yksiköt julkisia vai yksityisiä organisaatioita, kuten kirjastoja, koulutuslaitoksia ja muita voittoa tavoittelemattomia organisaatioita, jotka palvelevat lukemisesteisiä joko päätehtävänään tai yhtenä päätehtävistään tai yleishyödyllisistä tehtävistään. Johdantokappaleen 8 mukaan pakollisella rajoitussäännöksellä olisi myös rajattava kappaleen valmistamisoikeutta siten, että sallitaan kaikki toimet, jotka ovat tarpeen, jotta saavutettavassa muodossa oleva kappale voidaan valmistaa. Tähän sisältyy niiden välineiden tarjoaminen, joita tarvitaan esteettömässä muodossa olevaan kappaleeseen kuuluvan navigointimahdollisuuden käyttämiseksi. Teoskappaleiden valmistamisessa on kunnioitettava teoksen tai muun suojatun aineiston integriteettiä, joka merkitsee muun muassa sitä, että teosta ei saa muuttaa sisällöllisesti enempää kuin mitä perusteltu käyttö edellyttää. Ehdotuksen 3 artiklan 3 kohdan mukaan direktiivin 2001/29/EY 5 artiklan 5 kohtaa ja 6 artiklan 4 kohdan ensimmäistä, kolmatta ja viidettä alakohtaa sovelletaan tämän direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädettyyn poikkeukseen. Ns. kolmen kohdan testin mukaan rajoituksia yksinoikeuksiin saa tehdä vain erityistapauksissa siten, että ne eivät vaikuta teoksen normaaliin käyttöön eivätkä kohtuuttomasti haittaa oikeudenhaltijan oikeutettuja etuja. Teknisten suojakeinojen suojaan liittyvien erityissäännösten soveltaminen liittyy tilanteeseen, jossa tekninen suojaus käytännössä estäisi poikkeuksen soveltamisen. Direktiiviehdotuksen 4 artiklan tavoitteena on, että direktiivin säännösten mukaisesti valmistetut esteettömässä muodossa olevat kappaleet voivat liikkua ja olla saatavilla kaikissa jäsenvaltioissa. Johdantokappaleen 10 mukaan näin vähennettäisiin tarpeetonta päällekkäistä työtä, jos saman aineiston esteettömässä muodossa olevia kappaleista tehdään eri puolilla unionia. Tämä johtaisi säästöihin ja tehokkuuden lisääntymiseen. Johdantokappaleessa 11 todetaan, että kun otetaan huomioon poikkeuksen erityisluonne, sen kohdennettu ala ja sen edunsaajahenkilöiden oikeusvarmuuden tarve, jäsenvaltioiden ei pitäisi voida asettaa lisävaatimuksia poikkeuksen soveltamiselle, kuten korvausjärjestelyjä tai esteettömässä muodossa olevien kappaleiden kaupallisen saatavuuden ennakkotarkastusta. Ehdotuksen 5 artiklassa vahvistetaan henkilötietojen suojeluun sovellettavat säännöt. Ehdotuksen 6 artikla sisältää direktiiviin 2001/29/EY tehtävät muutokset direktiivien johdonmukaisuuden varmistamiseksi, koska tässä direktiivissä säädettäisiin vain Marrakeshin sopimuksen edellyttämistä muutoksista. Johdantolauseen 17 mukaan jäsenvaltiot voisivat edelleenkin säätää poikkeuksesta tai rajoituksesta vammaisten hyväksi niissä tapauksissa, jotka eivät kuulu tämän direktiivin piiriin. Komissio seuraa ehdotetun direktiivin vaikutuksia. Ehdotuksen 7 artiklan mukaan komissio laatii kertomuksen teosten ja muun aineiston saatavuudesta sisämarkkinoilla esteettömässä muodossa viimeistään kahden vuoden kuluttua siitä, kun direktiivin edellyttämät muutokset tuli saattaa voimaan jäsenvaltiossa. Selvityksessä tulee arvioida tilannetta myös niiden henkilöiden osalta, joiden vamma ei kuulu tämän direktiivin piiriin. Selvityksessä komission tulee arvioida, onko direktiivin soveltamisalaa tarpeen muuttaa. Ehdotuksen 8 artiklan mukaan komission on viimeistään 5 vuoden kuluttua tehtävä direktiiviä koskeva arviointi parempaa sääntelyä koskevien suuntaviivojen mukaisesti ja esittää tarvittaessa ehdotukset sen muuttamiseksi. Ehdotuksen 9 artiklan mukaan direktiivin edellyttämille kansallisille täytäntöönpanotoimille olisi 12 kuukauden määräaika. 5

6 Asetusehdotuksen sisältö EU:n komission asetusehdotus koskee tekijänoikeudella ja lähioikeuksilla suojattujen teosten ja muun aineiston esteettömien kappaleiden rajat ylittävää vaihtoa unionin ja kolmansien maiden välillä sokeiden, heikkonäköisten tai muulla tavoin lukemisesteisten hyväksi. Asetusehdotus täydentää direktiiviehdotusta. Ehdotuksen 1 artiklan mukaan asetuksella säännellään tekijänoikeudella ja lähioikeuksilla suojattujen tiettyjen teosten ja muun aineiston esteettömässä muodossa olevien kappaleiden vaihtoa unionin ja kolmansien maiden välillä Marrakeshin sopimuksen mukaisesti. Myös asetuksessa tulisi sanan esteetön sijasta käyttää saavutettava. Ehdotuksen 2 artikla sisältää direktiiviehdotuksen määritelmiä vastaavat määritelmät. Ehdotuksen 3 artiklan säännökset koskevat esteettömässä muodossa olevien kappaleiden vientiä unionista kolmansiin maihin. Ehdotuksen mukaan jäsenvaltioon asettautunut hyväksytty yksikkö voi levittää, lainata, välittää tai saattaa pyynnöstä edunsaajahenkilöiden tai Marrakeshin sopimuksen osapuolena olevaan kolmanteen maahan asettautuneen hyväksytyn yksikön saataviin esteettömässä muodossa olevan kappaleen, joka on valmistettu direktiivin pohjalta annetun kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Ehdotuksen 4 artikla sisältää säännökset, jotka koskevat esteettömässä muodossa olevien kappaleiden tuontia kolmansista maista unionin alueelle. Ehdotuksen mukaan edunsaajahenkilö tai jäsenvaltioon asettautunut hyväksytty yksikkö voi tuoda tai muutoin hankkia ja sen jälkeen käyttää direktiivin pohjalta annetun kansallisen lainsäädännön mukaista esteettömässä muodossa olevaa kappaletta, jonka Marrakeshin sopimuksen osapuolena olevaan kolmanteen maahan asettautunut hyväksytty yksikkö on levittänyt, lainannut, välittänyt tai pyynnöstä saattanut edunsaajahenkilöiden tai hyväksyttyjen yksiköiden saataviin. Termin jakaminen tilalla tulisi käyttää levittänyt silloin, kun puhutaan fyysisessä muodossa olevista aineiston kappaleista. Ehdotuksen 5 artiklassa täsmennetään hyväksyttyjä yksiköitä koskevat velvoitteet, kun esteettömässä muodossa olevia kappaleita vaihdetaan kolmansien maiden kanssa. Hyväksytyn yksikön on varmistettava, että esteettömässä muodossa olevia kappaleita saatetaan ainoastaan edunsaajahenkilöiden tai muiden hyväksyttyjen yksiköiden saataviin, sekä toteutettava aiheelliset toimet laittoman toiminnan ehkäisemiseksi. Lisäksi yksikön tulee osoittaa asianmukaista huolellisuutta ja pitää kirjaa käsittelemistään teoksista ja muista aineistosta ja niiden esteettömässä muodossa olevista kappaleista sekä antaa näiden velvoitteiden noudattamisesta tietoja julkisuuteen. Hyväksytyn yksikön on pyynnöstä toimitettava edunsaajahenkilöille tai oikeudenhaltijoille luettelo yksikön hallussa olevista esteettömässä muodossa olevista teoksista ja muusta aineistosta ja näiden kappaleiden muodosta sekä niiden hyväksyttyjen yksiköiden nimi ja yhteystiedot, joiden kanssa yksikkö on vaihtanut esteettömässä muodossa olevia kappaleita. Ehdotuksen 6 artiklassa vahvistetaan henkilötietojen suojeluun sovellettavat säännöt. Ehdotuksen 7 artikla koskee asetuksen arviointia parempaa sääntelyä koskevien suuntaviivojen mukaisesti. 6

7 4 Oikeusperusta sekä suhde toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteeseen Oikeusperusta Komissio on ehdottanut direktiivin oikeusperustaksi Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (jäljempänä SEUT) 114 artiklaa. Direktiiviehdotuksen pääasiallisena tavoitteena voidaan katsoa olevan sisämarkkinoiden toiminnan varmistaminen ja edistäminen, ja oikeusperustaa voidaan pitää asianmukaisena. Toissijaisuusperiaate Ehdotuksessa todetaan, että unioni voi (jaetun toimivallan osalta) toteuttaa ehdotuksen tavoitteita toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Tavoite on helpottaa tietyn tekijänoikeudella tai lähioikeuksilla suojatun aineiston saantia sisämarkkinoilla edunsaajahenkilöiden hyödyksi alalla, joka on jo yhdenmukaistettu unionin lainsäädännöllä ja jota voidaan tämän vuoksi muuttaa vain unionin lainsäädännöllä. Asetuksen oikeusperusta on SEUT 207 artikla (kauppapolitiikka), koska kyse on teoskappaleiden kansainvälisestä vaihdannasta. Tällaiset toimenpiteet voidaan toteuttaa ainoastaan unionin tasolla, sillä teosten ja muun suojatun aineiston esteettömässä muodossa olevien kappaleiden vaihto unionin jäsenvaltioiden ja kolmansien valtioiden välillä koskee teollis- ja tekijänoikeuksien kaupallisia näkökohtia. Toissijaisuusperiaatetta ei sovelleta silloin, kun kyse on unionin yksinomaisen toimivallan perusteella annetusta ehdotuksesta. Suhteellisuusperiaate Direktiivin ja asetuksen suhteellisuusperiaate on ehdotuksen mukaan varmistettu sillä, etteivät ehdotukset ulotu pidemmälle kuin mikä on tarpeen Marrakeshin sopimuksen mukaisten velvoitteiden panemiseksi täytäntöön unionissa. 5 Ehdotuksen vaikutukset Komission vaikutusarviointi Ehdotetulla direktiivillä pannaan Marrakeshin sopimus täytäntöön EU:n sisämarkkinoilla ja saatetaan unionin lainsäädäntö sopimuksen mukaiseksi. Ehdotuksessa todetaan, että parempaa sääntelyä koskevissa EU:n suuntaviivoissa ei edellytetä vaikutustenarvioinnin toteuttamista, silloin kun komissiolla ei ole harkintavaltaa politiikan sisältöön. Ehdotetulla asetuksella toteutetaan Marrakeshin sopimuksen määräämä pakollinen poikkeus sekä sen sallima saavutettavien teoskappaleiden kansainvälinen vaihto EU-maiden ja kolmansien maiden välillä. Ehdotusten valmistelun yhteydessä ei komission mukaan kerätty asiantuntijatietoa. Komissio otti huomioon direktiivin 2001/29/EY soveltamisesta vuonna 2013 tehdyn tutkimuksen, jossa muun muassa arvioitiin kyseisen direktiivin 5 artiklan 3 kohdan b alakohdan vammaisia koskevaa vapaaehtoista rajoitusta. Vaikutukset Suomen lainsäädäntöön Direktiiviehdotuksen vaikutukset vammaisten hyväksi tapahtuvia teosten käyttöjä koskeviin säännöksiin Suomen tekijänoikeuslaissa (404/1961) eivät ole kovin merkittäviä käytännössä, 7

8 lukuun ottamatta ehdotusta, joka vaikuttaisi mahdollisuuteen säätää korvauksesta teoskappaleiden valmistamisesta. Tekijänoikeuslain 17 :n mukaan näkövammaisille ja muille, jotka vamman tai sairauden vuoksi eivät voi käyttää teoksia tavanomaisella tavalla, saa valmistaa kappaleita julkaistusta kirjallisesta teoksesta, sävellysteoksesta tai kuvataiteen teoksesta. Lain mukaan kappaleita saa valmistaa kuka tahansa muulla tavalla kuin ääntä tai kuvaa tallentamalla. Kappaleet saa saattaa vammaisten henkilöiden saataviin muilla tavoilla kuin lähettämällä radiossa ja televisiossa. Asetuksella säädetään lisäksi laitoksista, jotka saavat valmistaa vammaisille teoksen kappaleita ääntä tallentamalla. Tekijällä on lain mukaan oikeus saada korvaus teoksen kappaleen valmistamisesta ääntä tallentamalla myytäväksi tai välitettäväksi vammaiselle niin, että tämän haltuun jää pysyvästi kappale teoksesta. Direktiiviehdotus koskee kirjojen ja muiden painotuotteiden käyttöä, nuotit mukaan lukien. Se ei kata sävellys- tai kuvataiteen teoksia muussa kuin painetussa tai muuten kirjallisessa muodossa. Tältä osin tekijänoikeuslain säännös on laajempi, ja se kattaa nimenomaisesti myös sävellys- tai kuvataiteen teokset. Ehdotus sisältää myös äänikirjojen valmistamisen, josta tekijänoikeuslaissa on edellä mainittu erityissäännös. Kun teoksen kappale on valmistettu myytäväksi tai välitettäväksi vammaiselle niin, että tämän haltuun jää pysyvästi kappale teoksesta, kappaleen valmistamisella voi olla vaikutusta äänikirjamarkkinoihin, joiden koko vaihtelee eri jäsenvaltioissa. Vaikutukset Ahvenanmaan itsehallintoon Ehdotuksella ei ole vaikutusta Ahvenanmaan itsehallintoon. Tekijänoikeus kuuluu Ahvenanmaan itsehallintolain 27 :n 10 kohdan mukaisesti valtakunnan lainsäädännön alaan. Ehdotus vastaa myönteisellä tavalla ahvenanmaalaisten edunsaajahenkilöiden tarpeisiin saada saavutettavassa muodossa olevia teoskappaleita ruotsin kielellä saataviinsa. Tämä voi merkitä laajempien valikoimien saavutettavuutta mm. Ruotsiin sijoittautuneiden hyväksyttyjen yksiköiden välityksellä. 6 Ehdotuksen kansallinen käsittely ja käsittely EU:ssa Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti ehdotuksista kuulemistilaisuuden, johon oli kutsuttu asian kannalta keskeisten viranomaisten, järjestöjen ja oikeudenhaltijoiden edustajat. Ministeriö järjesti lausuntokierroksen direktiivi- ja asetusehdotuksista välisenä aikana. Ministeriölle toimitettiin yhteensä 24 lausuntoa. Oikeudenhaltijoiden edustajat katsovat, että vaikka ehdotusten tavoite - edistää kirjallisuuden saavutettavuutta näkövammaisille ja muille lukemisesteisille - on kannatettava, tulisi rajoitukset toteuttaa rajoittamalla oikeudenhaltijoiden oikeuksia mahdollisimman vähän. Erityisesti oikeudenhaltijat kantoivat huolta siitä, että komissio on johdantokappaleen 11 mukaisesti ehdottanut, että direktiivillä rajoitettaisiin Marrakeshin sopimuksessa sallittua korvausoikeuden säätämistä kansallisella tasolla sekä mahdollisuutta soveltaa kaupallista saatavuutta koskevaa ehtoa. Käyttäjät pitivät ehdotuksia lähes poikkeuksetta kannatettavina. U-kirjelmäluonnosta on lisäksi käsitelty kirjallisessa menettelyssä EU-jaostossa 8 (sisämarkkinat) sekä EU-jaosto 31 (kulttuuri- ja av-palvelut) kokouksessa Ehdotus on esitelty neuvoston henkisen omaisuuden (tekijänoikeus) työryhmässä Suomi on ilmoittanut tarkasteluvaraumasta. 8

9 7 Valtioneuvoston kanta Valtioneuvosto suhtautuu myönteisesti siihen, että EU saattaa lainsäädäntönsä vastaamaan Marrakeshin sopimuksen määräyksiä. Suomi kannattaa yleisellä tasolla komission direktiivija asetusehdotuksia sekä niiden tavoitteita ja katsoo, että ehdotusten oikeudellinen muoto on asianmukainen tavoitteeseen nähden. Komission ehdottamalla tavalla on tarpeen säätää tarkemmin suoraan sovellettavalla asetuksella EU:n jäsenvaltioiden ja kolmansien välisestä saavutettavassa muodossa olevien teoskappaleiden vaihdosta. EU:n sisämarkkinoilla tällaisten teoskappaleiden valmistuksen ja vaihdon tulee olla mahdollisimman helppoa, minkä vuoksi jäsenvaltioille on sallittava tarvittava joustavuus, kun direktiivin säännöksiä pannaan kansallisesti voimaan. Ehdotuksen laajuuden osalta esitetään jäljempänä erityinen huomautus. Suomi katsoo, että komissio on ehdotuksissaan selventänyt Marrakeshin sopimuksen keskeisiä käsitteitä hyvin. Ehdotuksista ilmenee, minkä tyyppisiä tilanteita varten sopimuksessa oleva pakottava poikkeus säädetään. Säännöksen soveltamisala on kapea, mutta edunsaajahenkilöiden kirjo on laaja. Teoskappaleiden valmistuksen ja teoskappaleiden välittämisen siirryttyä verkkoympäristöön yhä useammalla edunsaajahenkilöllä on mahdollisuus hyödyntää palveluja, jotka perustuvat tekijöiden yksinoikeuksien rajoittamiseen. Direktiiviin 2001/29/EY sisältyvän kolmen kohdan testin mukaan rajoituksia saa säätää vain erityistapauksissa, jotka eivät saa olla ristiriidassa teoksen normaalin käytön kanssa eivätkä kohtuuttomasti haitata oikeudenhaltijoiden etujen ja oikeuksien toteutumista. Tässä yhteydessä on huomautettava, että ikääntyvien suhteellisen osuuden kasvaessa myös näkövammaisten suhteellinen osuus väestöstä kasvaa. Myös lukihäiriöistä kärsivien henkilöiden määrä on kasvussa, minkä vuoksi on tärkeää varmistaa, että palvelut ovat yksinomaan niiden käytössä, jotka suoraan näkövammasta tai lukemisesteestä johtuen kuuluvat direktiivin kattamien erityisryhmien piiriin. Komissio toteaa direktiiviehdotuksen johdantolauseessa 11, että jäsenvaltioiden ei pitäisi voida asettaa lisävaatimuksia poikkeuksen soveltamiselle, kuten korvausjärjestelyjä tai esteettömässä muodossa olevien kappaleiden kaupallisen saatavuuden ennakkotarkastusta. Korvausoikeuden osalta komission esitys menee Marrakeshin sopimusta pidemmälle ja sillä voidaan arvioida olevan vaikutusta myös teosten oikeudenhaltijoiden etuihin. Suomi katsoo, että direktiivillä ei tule Euroopan unionin osalta säätää Marrakeshin sopimusta pidemmälle meneviä säännöksiä, jotka voivat vaikuttaa haitallisesti tekijöiden oikeutettuihin etuihin. Direktiivin tulee mahdollistaa se, että Suomen tekijänoikeuslain 17 :n 4 momentissa säädetty korvausoikeus voidaan säilyttää vähintään nykyisessä laajuudessa tilanteissa, joissa edunsaajahenkilön käyttöön jää pysyvästi kappale teoksesta. Valtioneuvoston asetuksella on nykyisin hyväksytty järjestöt, joilla on oikeus valmistaa äänikirjoja vammaisten hyväksi. Vastaava hyväksyntä saattaa olla tarpeen myös jatkossa äänikirjojen osalta, joita voivat hyödyntää myös muut kuin direktiiviehdotuksen edunsaajiin kuuluvat henkilöt, jolloin voi syntyä myös väärinkäytön mahdollisuuksia. Suomi suhtautuu myönteisesti sen varmistamiseen, että hyväksytyt yksiköt voivat valmistaa kappaleita ääntä tallentamalla vain edunsaajahenkilöille ja toisille hyväksytyille yksiköille sisämarkkinoilla ja vaihtoon kolmansien maiden kanssa. Lopuksi todettakoon, ettei ehdotuksissa oteta kantaa siihen, tuleeko EU ratifioimaan sopimuksen jäsenvaltioidensa puolesta vai onko mahdollista, että myös jäsenvaltiot ratifioivat sen EU:n ohella. EU:n tuomioistuin antanee ratkaisunsa syksyn aikana. 9

Sivistysvaliokunta HE 92/2018 Lukemisestedirektiivin voimaansaattaminen

Sivistysvaliokunta HE 92/2018 Lukemisestedirektiivin voimaansaattaminen Sivistysvaliokunta12.9.2018 HE 92/2018 Lukemisestedirektiivin voimaansaattaminen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2017/1564 tekijänoikeudella ja lähioikeuksilla suojattujen tiettyjen teosten

Lisätiedot

EU:n komission ns. VIP-ehdotukset (Marrakeshin sopimuksen voimaansaattaminen) Kuulemis- ja keskustelutilaisuus

EU:n komission ns. VIP-ehdotukset (Marrakeshin sopimuksen voimaansaattaminen) Kuulemis- ja keskustelutilaisuus EU:n komission ns. VIP-ehdotukset (Marrakeshin sopimuksen voimaansaattaminen) Kuulemis- ja keskustelutilaisuus 11.10.2016 Ehdotukset Marrakeshin sopimuksen voimaansaattamiseksi Komissio ehdottaa sekä direktiiviä

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0279(COD) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0279(COD) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/0279(COD) 5.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0278(COD) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0278(COD) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/0278(COD) 5.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

7566/17 ess/ma/hmu 1 DGG 3B

7566/17 ess/ma/hmu 1 DGG 3B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. maaliskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0279 (COD) 7566/17 PI 33 CODEC 463 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat

Lisätiedot

Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta

Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta Laki tekijänoikeuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tekijänoikeuslain (404/1961) 17, 45 :n 7 momentti, 46 :n 3 momentti, 48 :n 4 momentti, 49 :n 3 momentti, 49 a :n 3 momentti,

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 6.7.2017 EP-PE_TC1-COD(2016)0279 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 6. heinäkuuta 2017 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus asetukseksi (COM(2016)0595 C8-0380/ /0279(COD))

Ehdotus asetukseksi (COM(2016)0595 C8-0380/ /0279(COD)) 28.6.2017 A8-0102/ 001-031 TARKISTUKSET 001-031 esittäjä(t): Oikeudellisten asioiden valiokunta Mietintö Max Andersson A8-0102/2017 Tiettyjen teosten ja muun suojatun aineiston esteettömien kappaleiden

Lisätiedot

Asia: Sanaston lausunto komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi COM(2016)595 sekä direktiiviksi COM(2016)596.

Asia: Sanaston lausunto komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi COM(2016)595 sekä direktiiviksi COM(2016)596. 1 Lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriö EU-jakelut.OKM_STM@vnk.fi copyright@minedu.fi Asia: Sanaston lausunto komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi COM(2016)595 sekä direktiiviksi

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0279(COD) vetoomusvaliokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0279(COD) vetoomusvaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Vetoomusvaliokunta 2016/0279(COD) 2.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS vetoomusvaliokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.9.2016 COM(2016) 595 final 2016/0279 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS tekijänoikeudella ja lähioikeuksilla suojattujen tiettyjen teosten ja muun aineiston

Lisätiedot

VIP-direktiivin (ja Marrakeshin sopimuksen) kansallinen voimaansaattaminen. Tekijänoikeusasioiden neuvottelukunta I/

VIP-direktiivin (ja Marrakeshin sopimuksen) kansallinen voimaansaattaminen. Tekijänoikeusasioiden neuvottelukunta I/ VIP-direktiivin (ja Marrakeshin sopimuksen) kansallinen voimaansaattaminen Tekijänoikeusasioiden neuvottelukunta I/2018 10.10.2018 HE 92/2018, tekijänoikeuslain muuttamisesta Lukemisestedirektiivi (EU)

Lisätiedot

Pidämme tärkeänä, että kirjallisuuden ja kulttuurin saavutettavuutta näkövammaisille ja muille lukemisesteisille edistetään.

Pidämme tärkeänä, että kirjallisuuden ja kulttuurin saavutettavuutta näkövammaisille ja muille lukemisesteisille edistetään. 1 Lausunto Eduskunnan sivistysvaliokunnalle SiV@eduskunta.fi Asia: Sanaston lausunto valtioneuvoston kirjelmästä eduskunnalle (teosten saatavuuden parantaminen näkövammaisten ja lukemisesteisten hyväksi)

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 6.7.2017 EP-PE_TC1-COD(2016)0278 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 6. heinäkuuta 2017 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.10.2014 COM(2014) 638 final 2014/0297 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkaistujen teosten saatavuuden helpottamista sokeiden, heikkonäköisten tai muulla tavoin lukemisesteisten

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.9.2016 COM(2016) 596 final 2016/0278 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI tekijänoikeudella ja lähioikeuksilla suojattujen teosten ja muun aineiston tietyistä

Lisätiedot

Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 8305/14 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) PI 39

Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 8305/14 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) PI 39 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) 8305/14 ADD 1 PI 39 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Päivämäärä

Lisätiedot

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 11 päivänä lokakuuta 2018.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 11 päivänä lokakuuta 2018. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tekijänoikeuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tekijänoikeuslakia. Näkövammaisten ja muiden lukemisesteisten

Lisätiedot

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0097/

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0097/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0097/2017 28.3.2017 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi tekijänoikeudella ja lähioikeuksilla suojattujen teosten

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta 6.9.2018 A8-0245/187 187 2 artikla 4 kohta (4) lehtijulkaisulla luonteeltaan journalististen kirjallisten teosten kokoomatallennetta, johon voi myös kuulua muita teoksia tai aineistoa ja joka muodostaa

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/162. Tarkistus. Jean-Marie Cavada ALDE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/162. Tarkistus. Jean-Marie Cavada ALDE-ryhmän puolesta 5.9.2018 A8-0245/162 162 5 a artikla (uusi) 5 a artikla Olemassa olevien teosten ja muun aineiston otteiden käyttö käyttäjien lataamassa tai yleisön saataviin saattamassa sisällössä 1. Jäsenvaltioiden

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Julia Reda Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Julia Reda Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.9.2018 A8-0245/209 209 3 artikla 2 a kohta (uusi) 2 a. Muissa kuin 1 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa lisenssin, jonka nojalla lisenssinsaajalla on oikeus kopioida otteita ja valmistaa kappaleita

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. lokakuuta 2017 (OR. en) 15377/12 DCL 1 PI 129 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: Päivämäärä: 29. lokakuuta 2012 Muuttunut jakelu: Julkinen Asia: ST 15377/12

Lisätiedot

direktiivin kumoaminen)

direktiivin kumoaminen) Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi neuvoston direktiivin 2003/48/EY kumoamisesta (säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta annetun direktiivin kumoaminen)

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2018 COM(2018) 249 final 2018/0117 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XI (Sähköinen

Lisätiedot

LISÄKYSYMYKSET (HE 92/2018 vp, vastauksissa huomioitu myös 18.9 toimitettu Sanasto ry, Medialiitto ry:n ja Kopiosto ry:n yhteislausunto)

LISÄKYSYMYKSET (HE 92/2018 vp, vastauksissa huomioitu myös 18.9 toimitettu Sanasto ry, Medialiitto ry:n ja Kopiosto ry:n yhteislausunto) LISÄKYSYMYKSET (HE 92/2018 vp, vastauksissa huomioitu myös 18.9 toimitettu Sanasto ry, Medialiitto ry:n ja Kopiosto ry:n yhteislausunto) 1) Onko valmisteilla tai näköpiirissä tilaisuutta jossa tekijän

Lisätiedot

HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn

HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. marraskuuta 2012 (15.11) (OR. en) 16273/12 TRANS 397 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. marraskuuta 2012 (15.11) (OR. en) 16273/12 TRANS 397 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. marraskuuta 2012 (15.11) (OR. en) 16273/12 TRANS 397 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 13. marraskuuta 2012 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvosto Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Julia Reda Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Julia Reda Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.9.2018 A8-0245/204 204 Johdanto-osan 38 kappale Kun tietoyhteiskunnan palveluiden tarjoajat tallentavat käyttäjiensä verkkoon lataamia tekijänoikeussuojattuja teoksia tai muuta aineistoa ja tarjoavat

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final 2016/0155 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.1.2017 COM(2017) 2 final 2017/0006 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Ranskalle tehdä Sveitsin kanssa sopimus, joka sisältää direktiivin 2006/112/EY

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/235. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/235. Tarkistus 5.9.2018 A8-0245/235 235 Johdanto-osan 38 kappale 3 kohta Jotta varmistettaisiin mahdollisten lisenssisopimusten toiminta, tietoyhteiskunnan palveluiden tarjoajien, jotka tallentavat suuria määriä käyttäjiensä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Euroopan parlamentti Pavel Svoboda Puheenjohtaja Oikeudellisten asioiden valiokunta Bryssel

Euroopan parlamentti Pavel Svoboda Puheenjohtaja Oikeudellisten asioiden valiokunta Bryssel Euroopan parlamentti 204-209 Oikeudellisten asioiden valiokunta Puheenjohtaja 4.6.207 Pavel Svoboda Puheenjohtaja Oikeudellisten asioiden valiokunta Bryssel Asia: Lausunto seuraavan lainsäädäntöehdotuksen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta 21.10.2015 A8-0305/4 4 Johdanto-osan 7 kappale 7) Syyt, joiden perusteella direktiivillä (EU) 2015/412 muutettiin direktiiviä 2001/18/EY viljelyyn tarkoitettujen muuntogeenisten organismien osalta, pätevät

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2015 COM(2015) 426 final 2015/0190 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön TRIPS-neuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta,

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta 6.9.2018 A8-0245/170 170 Johdanto-osan 3 kappale (3) Digitaalitekniikan nopea kehitys muuttaa jatkuvasti sitä, miten teoksia ja muuta aineistoa luodaan, tuotetaan, jaellaan ja hyödynnetään. Uusia liiketoimintamalleja

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Oikeudellisten asioiden valiokunta. Esittelijä: Max Andersson A8-0102/2017

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Oikeudellisten asioiden valiokunta. Esittelijä: Max Andersson A8-0102/2017 Euroopan parlamentti 204-209 Istuntoasiakirja 29.6.207 A8-002/207/err0 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi tekijänoikeudella ja lähioikeuksilla suojattujen tiettyjen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2012/0340 (COD) 11407/16 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A

10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0107 (COD) 10425/19 TRANS 387 CODEC 1241 CH 34 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 2016/0280(COD) 2.3.2017 LAUSUNTOLUONNOS teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle ehdotuksesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. lokakuuta 2013 (OR. en) 13408/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0020 (NLE) TRANS 466 MAR 126

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. lokakuuta 2013 (OR. en) 13408/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0020 (NLE) TRANS 466 MAR 126 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. lokakuuta 2013 (OR. en) 13408/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0020 (NLE) TRANS 466 MAR 126 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden valtuuttamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.4.2017 COM(2017) 166 final 2017/0077 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavasta kannasta muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemista koskevan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.6.2010 KOM(2010)264 lopullinen 2010/0142 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.10.2017 COM(2017) 574 final 2017/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välisellä assosiaatiosopimuksella

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2017 COM(2017) 382 final 2017/0160 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kanta väliaikaisen talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostavalla itäisen ja eteläisen

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/120. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/120. Tarkistus 5.9.2018 A8-0245/120 120 João Ferreira, João Pimenta Lopes, Miguel Viegas, Jiří Maštálka 6 artikla 1 kohta Tässä osastossa säädettyihin poikkeuksiin ja rajoitukseen sovelletaan direktiivin 2001/29/EY 5

Lisätiedot

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.8.2016 COM(2016) 523 final 2016/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. marraskuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. marraskuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0285 (NLE) 15528/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: MAR 175 ETS 29 MI 884 COMPET 624 EDUC 324 MARE 12 PECHE

Lisätiedot

Sanaston lausunto koskien hallituksen esitystä HE 92/2018 tekijänoikeuslain muuttamisesta (ns. lukemisestedirektiivin voimaansaattaminen)

Sanaston lausunto koskien hallituksen esitystä HE 92/2018 tekijänoikeuslain muuttamisesta (ns. lukemisestedirektiivin voimaansaattaminen) 1 Lausunto Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Sanaston lausunto koskien hallituksen esitystä HE 92/2018 tekijänoikeuslain muuttamisesta (ns. lukemisestedirektiivin voimaansaattaminen) Kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.6.2012 COM(2012) 270 final 2012/0145 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00604 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 03.09.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Mayotten aseman muuttaminen Euroopan unioniin nähden/poikkeukset ja siirtymäkaudet

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.8.2015 COM(2015) 409 final 2015/0182 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS pysyvistä orgaanisista yhdisteistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 850/2004

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.10.2015 COM(2015) 483 final 2015/0234 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön ministerikokouksessa esitettävästä Euroopan unionin kannasta siltä osin kuin on

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 199 final 2017/0088 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2014 COM(2014) 653 final 2014/0302 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Romanialle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.5.2015 COM(2015) 197 final 2015/0102 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 257 lopullinen 2007/0091 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0136 (NLE) 14112/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JUSTCIV 263 TRANS 364 MAR 148 ENV 710 NEUVOSTON PÄÄTÖS

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 9.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) Asia: Puolan parlamentin alahuoneen (Sejm) perusteltu lausunto Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010) Asia: Luxemburgin suurherttuakunnan parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.7.2017 COM(2017) 396 final 2017/0172 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS CARIFORUM-valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden talouskumppanuussopimuksen CARIFORUM

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2016 COM(2016) 477 final 2016/0229 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin tullikoodeksista annetun asetuksen (EU) N:o 952/2013 muuttamisesta meri-

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2011 KOM(2011) 904 lopullinen 2011/0441 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden antamasta selityksestä, jonka mukaan ne hyväksyvät Euroopan unionin edun mukaisesti

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 260 lopullinen 2007/0093 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi (komission

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 21.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Liettuan tasavallan parlamentin perusteltu lausunto

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.2.2017 COM(2017) 73 final 2017/0027 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavan kannan vahvistamisesta osapuolten konferenssissa Rotterdamin yleissopimuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0160 (NLE) 11431/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 COM(2017) 792 final 2017/0350 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 29.1.2014 A7-0467/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi neuvoston asetuksen (EY) N:o 2368/2002 muuttamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 292 final 2015/0131 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ETS 196) allekirjoittamisesta Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi

Lisätiedot

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0102/

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0102/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0102/2017 29.3.2017 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi tekijänoikeudella ja lähioikeuksilla suojattujen tiettyjen

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 215 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0030 (NLE) 6737/17 UD 53 COWEB 33 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.6.2011 KOM(2011) 377 lopullinen 2011/0164 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI kosmeettisia valmisteita koskevan direktiivin 76/768/ETY muuttamisesta sen liitteen III mukauttamiseksi

Lisätiedot

U 49/2017 vp. Helsingissä 7 päivänä syyskuuta Työministeri Jari Lindström. Vanhempi hallitussihteeri Nico Steiner

U 49/2017 vp. Helsingissä 7 päivänä syyskuuta Työministeri Jari Lindström. Vanhempi hallitussihteeri Nico Steiner Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi Euroopan yhteisön kansallisten varustamoyhdistysten keskusjärjestön (ECSA) ja Euroopan kuljetustyöntekijöiden liiton

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.6.2013 COM(2013) 427 final 2013/0198 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS neuvoston asetuksen (EY) N:o 2368/2002 muuttamisesta Grönlannin ottamiseksi mukaan

Lisätiedot