SUOMEN SULKAPALLOLIITTO VUOSIKERTOMUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMEN SULKAPALLOLIITTO VUOSIKERTOMUS"

Transkriptio

1 SUOMEN SULKAPALLOLIITTO VUOSIKERTOMUS 2016

2 Sisältö ESIPUHE JÄRJESTÖTOIMINTA HARRASTESULKAPALLO HUIPPUSULKAPALLO VAMMAISSULKAPALLO LAJIKOULUTUS KILPAILUTOIMINTA SEURATOIMINTA VIESTINTÄ YRITYSYHTEISTYÖ HUOMIONOSOITUKSET Liitteet: Liite 1 Liiton toimiryhmät 2016 Liite 2 Jäsenseuratilasto Liite 3 Kansainväliset arvokisatulokset

3 1 ESIPUHE Toimintavuosi 2016 oli Sulkapalloliiton 63. toimintavuosi ja strategiakautemme viimeinen vuosi. Strategiallamme oli kunnianhimoiset tavoitteet, joihin osittain pystyttiin vastaamaan, mutta osittain ei. Kasvustrategiamme merkittävin tavoitteenalitus on se, että jäsenseurojen jäsenmäärät eivät ole lähteneet merkittävään nousuun. Siinä meille haastetta löytää oikeat toimenpiteen seuraavalle strategiakaudelle. Yksi vuoden kohokohdista oli Rio de Janeiron Olympiakisat, jotka olivat tavoitteena monelle suomalaiselle huippusulkapalloilijalle. Nanna Vainio oli se suomalainen sulkapalloilija, joka kisoihin pääsyllään jatkoi suomalaisten sulkapalloilijoiden katkeamatonta perinnettä. Aina ensimmäisistä virallisista olympiakisoista, joissa sulkapallo on ollut mukana, Barcelonasta 1992 lähtien on suomalaisia pelaajia ollut kilpailemassa olympialaisissa. Tällä kertaa ei voittoja Riosta tullut. Vammaissulkapallossa tehtiin suomalaista sulkapallohistoriaa, kun Thomas Puska voitti ensimmäisen arvokisamitalin EM-pronssin pyörätuoliluokassa WH-2. Seniorit jatkoivat arvokisamenestystään, tällä kertaa EM-kisoissa. Jyri Aalto voitti kultaa, Jukka Antila hopeaa ja Calle Nyberg, Heikki Väisänen sekä Jesper von Hertzen pronssia. Nuorten arvokisoista ei mitaleja Suomeen tullut, mutta kauteen mahtui erinomaisia tuloksia kansainvälisistä kisoista Euroopassa. Suomessa järjestetyistä kisoista Finnish Open oli yksi viimeisiä olympiakarsintakisoja. Sen loppuotteluista tehtiin lähetys Aasiaan ja YLE:lle saatiin kooste. Olympiavuosi toi lajille paljon näkyvyyttä, joka osaltaan on innostanut uusia pelaajia lajin pariin ja uusia seuroja aktiiviseen toimintaan. Seurat järjestivät runsaan määrän eritasoisia kisoja Eliittikisoista harrastajakisoihin. Erityisesti liitto haluaa kiittää kansainvälisiä Badminton Europe Circuit -kisoja järjestäneitä Helsingfors Badminton Club:ia ja Tapion Sulkaa näiden tekemästä työstä koko suomalaisen sulkapallon hyväksi. Finnish Juniorin vetovastuu siirtyy nyt Espoon Sulkapallo Badminton:lle ja Finnish International jää tauolle. Joukkueiden SM-kisassa kokeiltiin uutta pelijärjestelmää ottelumäärissä ja pistelaskussa. Uudistus sai hyvän palautteen ja joukkuepelaamisen kehittämistä tullaan jatkamaan eri tasoilla. Perinteinen koulusulkapallohanke Sulkissäpinää sai uuden toimintamuodon, kun mailapelit yhdistivät voimansa. Yhdessä tenniksen, squashin ja pöytätenniksen kanssa teimme mailapeliviikkoja eri paikkakunnille. Näin mailapelit saivat lapset ja opettajat liikkeelle paremmin kuin yksittäinen laji olisi saanut. OKM:n avustuksella saimme mailapelikoordinaattorin organisoimaan toimintaa. Hanke jatkuu ja kehittyy seurojen jäsenhankinnan keinona. Viestinnän osalta nettisivu-uudistus onnistui erinomaisesti ja kävijämäärät ovat kasvaneet. Myös sosiaalisessa mediassa kasvu on ollut hyvää. Pelaajien ja seurojen kanssa tehty viestinnän pohjatyö antaa mahdollisuudet kasvulle, jota lähdetään hakemaan tulevalta strategiakaudelta

4 2 JÄRJESTÖTOIMINTA 2.1 HALLITUS Liittohallitus kokoontui toimintavuoden aikana seitsemän (7) kertaa. Puheenjohtajana toimi Tarmo Pipatti ja varapuheenjohtajana Pirkko Paavola-Häggblom. Hallituksessa on yhdeksän jäsentä, joista kaksi on varajäsentä ja myös heillä on läsnäolo-oikeus kaikissa kokouksissa. Kunniapuheenjohtaja Tuomo Tennilä sekä liiton toiminnanjohtaja Mika Heinonen osallistuivat myös hallituksen kokouksiin. Toimiston päätoiminen henkilökunta osallistui erikseen sovitusti. Tarmo Pipatti, pj (6) Pirkko Paavola-Häggblom, vpj (5) Anu Heino (6) Kristiina Danskanen (6) Jari Eriksson (5) Marko Marsela (5) Ari Vartiainen (3) Kyösti Vatanen (1. varajäsen) (5) Peter Bruun (2. varajäsen) (6) Tuomo Tennilä (kunniapuheenjohtaja) (6) Mika Heinonen (toiminnanjohtaja) (7) 2.2 LIITTOKOKOUKSET Kevätliittokokous pidettiin Vantaan Energia Areenalla Finnish Open kisan yhteydessä. Kokouksessa oli edustettuna 11 seuraa, joilla ääniä yhteensä 50. Kokouksen puheenjohtajana toimi kunniapuheenjohtaja Tuomo Tennilä. Esillä olivat sääntömääräiset kevätkokousasiat sekä toimintaja kurinpitosääntöjen muutokset. Syysliittokokous järjestettiin Paraisilla Kokoukseen osallistui 10 seuraa, joiden yhteinen äänimäärä oli 47. Kokouksen puheenjohtajana toimi Mikael Segercrantz. Esillä olivat sääntöjen syyskokoukselle määräämät asiat. 2.3 TOIMIRYHMÄT Liiton eri toimiryhmien toimintaan osallistui noin 50 henkilöä eri seuroista ympäri Suomea. Liite 1 Liiton toimiryhmät 2.4 SSUL RY:N STRATEGIA Kevätliittokokous 2012 hyväksyi liiton strategian vuosille Se on kasvustrategia, jonka ydinvalinta on Pelaajan Polun tukeminen. Viestinnällä panostetaan kasvuun. Kulmakivien seura- ja aluetoiminta, valmentajakoulutus sekä kilpailutoiminta tehostaminen lisää laatua, joka mahdollistaa kasvun. Strategia löytyy liiton nettisivuilta: 4

5 Strategiatyö vuosille aloitettiin vuoden 2016 puolella, mutta se valmistuu vuonna LIITON TOIMISTO Liiton toimisto on Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry:n vuokraamassa toimitalossa, Radiokatu 20, Länsi-Pasila, 3. kerros. Toimistohuoneen koko on 35 neliömetriä. Lisäksi talossa on liitolle varastotilat. Toimiryhmien kokouksista valtaosa on pidetty Valo-talon kokoustiloissa. Valolta on ostettu peruspalvelut (puhelinkeskus, vahtimestarit ja postitus). Taloushallintopalvelut on hankittu Rantalainen Oy:ltä. Henkilökunta Toiminnanjohtaja Mika Heinonen ( alkaen, tj alkaen) Valmennuspäällikkö (Rioon asti päävalmentaja) Veli-Markus Melleri ( alkaen osa-aikaisena, päätoiminen ) Nuoriso- ja koulutuspäällikkö Tommi Saksa ( alkaen) Kilpailupäällikkö Ilkka Hellgren ( alkaen) Viestintävastaava Sara Anttila ( ) Stefan Packalén on hoitanut osa-aikaisena pistelasku-, ranking- sekä tulospalvelutehtäviä (työsuhde päättyi ) Mailapeliliittojen yhteistyöllä palkattiin Maria Hokkanen mailapelien kouluhankkeen määräaikaiseksi koordinaattoriksi ajalle elokuu 2016 toukokuu Tennisliitto toimii hänen työnantajanaan. 2.6 JÄSENSEURAT Liiton jäsenseuroja toimintavuoden päättyessä oli 117, joissa henkilöjäseniä oli yhteensä Liittoon liittyi 2 uutta jäsenseuraa ja erosi 2 seuraa. Jäsenseuratilasto on vuosikertomuksen liitteenä 2. Uusia seuroja (2) Eronneet seurat (2) Hukka Players Club (Oulu) Let-96 (Oulainen) TTC Boom (Tuusula) Korpi-Sulka (Korpilahti) 2.7 KANSAINVÄLINEN TOIMINTA Badminton Europe (BE) vuosikokous , Podcetrtek, Slovenia Kokousta edelsi Members Forum, jossa tällä kertaa oli runsaasti aiheita mm. sulkapallon eduista näkökyvyn parantamiseen ja Fitmintonista. Kokouksen jälkeen oli BE Awards Gala. Suomen edustajana olivat Tarmo Pipatti ja Mika Heinonen. Badminton Europen valiokunnissa (=Commissions) kaudella Mika Heinonen toimii seuraavissa: Jäsenrakenne (=Member Structures) ja Kilpailusarjat (=Circuits). Badminton World Federation (BWF) vuosikokous, , Kunshan, Kiina Vuosikokoukseen osallistui 113 maata. Members Forum päivää ennen kokousta on merkittävä informaatiotilaisuus sekä verkostoitumisen paikka. Nykyisen käytännön mukaan BWF maksaa 5

6 yhden osallistujan matka- ja majoituskulut kokoukseen. Suomen edustajana olivat Tarmo Pipatti ja Mika Heinonen. Nordic Meeting , Odense Pohjoismaiden kokouksessa käytiin läpi perinteisiä yhteistyöhankkeita. Suomen edustajina kokouksessa olivat Pirkko Paavola-Häggblom ja Mika Heinonen. Lisäksi Pohjoismaat tapasivat päivää ennen BE:n vuosikokousta Sloveniassa BE-asioita käsitellen. Liiton aktiivinen kansainvälinen toiminta on lisännyt Suomen vaikutusvaltaa ja tulee jatkossa helpottamaan asioiden hoitoa varsinkin Pohjoismaissa ja Euroopassa. 2.8 MUU JÄRJESTÖTOIMINTA Liiton jäsenyydet: Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry Suomen Olympiakomitea Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemia Urhea Liitto on osakkaana Liikuntajärjestöjen Arpayhtiö Oy:ssä. 3 HARRASTESULKAPALLO Strategian mittarit / Lapset ja nuoret Vuonna 2016 Minisulkis on vakiintunutta toimintaa 20 seurassa ja niihin on syntynyt uusia Minisulkisryhmiä Toteutunut v Minisulkista järjestää 25 seuraa ja niihin on syntynyt uusia ryhmiä. Lasten määrän kasvua jäsenseuroissa seurataan ikäryhmissä 0-6 ja 7-9-vuotiaat vuotiaita poikia 50, tyttöjä 35, 7-9-vuotiaita poikia 277, tyttöjä 187. Yhteensä poikia ja tyttöjä vuotiaita poikia 53, tyttöjä 39, 7-9-vuotiaita poikia 285, tyttöjä 189. Yhteensä poikia ja tyttöjä MINISULKIS Minisulkis on alle 10-vuotiaiden lasten monipuolista liikuntaa ja sulkapalloa. Minisulkisryhmiä oli 25 seuralla vuoden 2016 lopussa. Vuoden 2016 aikana alettiin järjestää liittojohtoisesti Minisulkistapahtumia. Näitä tapahtumia järjestettiin juniorieliittien yhteydessä sekä liittokokouksen yhteydessä. Tapahtumiin osallistui 127 lasta ja 50 vanhempaa. Tapahtumien tavoitteena oli aktivoida 6

7 vanhempia ja näyttää seuraväelle, miten helppoa Minisulkiksen vetäminen on. Koulutusmateriaali & markkinointi Minisulkiksen markkinointi on tapahtunut jäsenpostissa, nettisivuilla, facebookissa, sähköpostilla ja levittämällä flyereita ja julisteita seurojen kautta. Tämän lisäksi nuorisopäälliköllä on Minisulkisvetäjien kohdennettu sähköpostilista. Koulutus Minisulkis kouluttajakoulutus järjestettiin toisen kerran. Koulutukseen osallistui 6 valmentajaa. Minisulkiskoulutusta järjestetään 1-tason valmentajakoulutuksen sisällä sekä uutuutena Minisulkistapahtumien yhteydessä koulutetaan vanhempia sekä seuran vetäjiä. Alle 9-vuotiaiden kilpaileminen Näitä kilpailuja järjestettiin pääosin juniorieliittien ja kansallisten juniorikisojen yhteydessä. Kisoja pidettiin yhteensä 6. Näihin kisoihin osallistui yhteensä 37 pelaajaa. Alle 11-vuotiaiden leirit Jatkettiin alle 11-vuotiaiden leirien järjestämistä. Vuonna 2016 pidettiin yksi leiri. Osallistujia oli yhteensä 23. LIIKKUVA KOULU Toiminta-ajatus SulkisSäpinät on työkalu sulkapalloseurojen jäsenhankintaan ja kouluyhteistyöhön. Tapahtumien yhteydessä on koulutettu myös opettajia ja annettu heille vinkkejä koulusulkapallon toteuttamiseen. Hyvien kokemusten pohjalta päätettiin yhdistää voimat tenniksen, pöytätenniksen ja squashin kanssa kouluyhteistyön osalta. Haimme Opetus- ja kulttuuriministeriöltä avustusta päätoimisen työntekijän palkkaukseen ja saatuamme avustuksen pystyimme laajentamaan merkittävästi toimintaa, joka keskittyy kouluihin ja päiväkoteihin. Tästä konkreettisimmat esimerkit olivat 2016 syksyllä tehdyt mailapeliviikot Turkuun, Poriin, Kuopioon ja Ouluun. Lisäksi koulutimme opettajia mailapelikonseptilla, jossa kaikkien lajien koulusovelluksia opetettiin opettajille. Mailapelitapahtumissa koulutettiin kaikkiaan 150 opettajaa. Avoimiin Oviin osallistui 326 lasta ja 179 vanhempaa sekä 2823 lasta kokeili sulkapalloa vuoden 2016 loppuun mennessä. 7

8 Marraskuussa 2016 kuvattiin esikouluikäisten mailapelimateriaalia, joka julkaistaan helmikuun 2017 aikana. Tämä materiaali tulee jo tutuksi tulleelle mailapelit.fi- sivustolle. SulkisSäpinät ja järjestäjät Säpinöihin kävi tutustumassa yhteensä lähes lasta ympäri Suomen. Opistoyhteistyö Valitettavasti urheiluopistojen toimesta ei järjestetty säpinöitä vuonna Koululaisten Sulkapallomestaruudet Jyväskylän koulujen välisiin kilpailuihin osallistui huikeat 311 pelaajaa! Ruotsinkielisten koululaisten sulkapallomestaruuskisaan osallistui 75 pelaajaa. Kisan järjesti BMK-84. Lisäksi Vantaan koulujen välisissä kisoissa pelattiin 50 osallistujan voimin. MUUT Taito- ja joukkueturnaus 2016 Taito- ja joukkueturnaukseen osallistui 114 pelaajaa ja 26 joukkuetta yhdeksästä eri seurasta. Uutuutena kilpailussa järjestettiin alle 9-vuotiaiden luokka, jossa joukkueen pystyi muodostamaan kahdella pelaajalla. Kilpailu järjestettiin Rajakylän tenniskeskuksessa. 8

9 Palloilumessut 2016 Sulkapalloliitto osallistui Ball Sports Expoon Helsingin Messukeskuksessa. Lajinäytöksistä ja ohjauksesta vastasivat Drive ja Tapion Sulka. Lisäksi yhteistyössä mukana olivat FlowDrinks ja Kumpoo perjantaina messukeskuksen täyttivät koululaiset, koululaisia osallistui yli 3000 tapahtumaan. Sulkapallo oli koululaispäivän kolmen suosituimman lajin joukossa. Messuihin tutustui yhteensä yli vierasta. SM-viikko , Tampere Nimestään huolimatta SM-viikko ei sulkapallolle ollut huippusulkapallotapahtuma. Lajimme oli mukana ensimmäistä kertaa järjestetyssä monilajitapahtumassa, jossa suuri osa lajeista järjesti SMtasoisen kisan. Sulkapallo oli paikalla näytös- ja kokeilulajina aktivoimassa tamperelaisia lapsia ja aikuisia lajin pariin. Tapahtuma sai erittäin hyvän vastaanoton sekä osallistujilta että järjestäjiltä ja jatkoa on luvassa. Tapahtumaan osallistui noin 5000 katsojaa. Kiitokset Mansen Sulalle hienosti hoidetusta lajiosuudesta. Strategian mittarit / Aikuiset Jäsenseurojen aikuisjäsenmäärä kasvu (3.159 aikuista ) aikuisjäsenmäärä => 6,6 % kasvua Liikuntatutkimuksen 2013/2014 aikuisten harrastajamäärä kasvanut 10 % ( ) Kansallista liikuntatutkimusta ei ole tehty Valon toimesta OKM:n rahoituksella. Liiton strategiassa liiton rooli aikuisten harrastesulkapallon aktivoinnissa on koulutuksellinen ja viestinnällinen. Liitto on tuottanut materiaalia ohjaaja- ja valmentajakoulutuksen käyttöön ja kouluttaa ohjaajia ja valmentajia, jotta nämä osaavat ohjata aikuisia. Viestinnällä tuetaan niitä seuroja, jotka haluavat lisää aikuisharrastajia. Sulkapallolehdessä ja sosiaalisessa mediassa on tuotu esille lajin harrastamista ja niitä etuja mitä seuratoiminta harrastamiselle tarjoaa. Sulkapallolehden julkkisharrastaja oli huippujuoksija ja elinsiirron saanut aktiiviliikkuja Tuija Helander. Virtaa sulkapallosta 9

10 Aikuisten sulkapalloon tutustumista aktivoidaan Virtaa sulkapallosta -hankkeella. Virtaa sulkapallosta -ohjaajakoulutuksia järjestettiin 1-tason koulutusten yhteydessä. Näistä valmistui 19 virtaa sulkapallosta -ohjaajaa. Yritysten johto on avainasemassa henkilöstönsä liikunta-aktiivisuuden lisäämisessä. Johtajasulkiksia järjestettiin Virtaa sulkapallosta -tapahtumina Helsingissä aamuisin klo 7.30 yksitoista kertaa. Tähän yritysjohdon kuukausittain kokoontuvaan verkostoon kuuluu yli 100 henkilöä, joista kerrallaan osallistuu HUIPPUSULKAPALLO Strategian mittarit Vuonna 2016 seuran oma pelaajan polku on tekeillä 4 seuralla, johon seuran hallitus on sitoutunut Tämä ei ole toteutunut. Vuonna 2016 harjoituskeskuksiin tulevilla nuorilla on henkilökohtaisen valmentajan tai seuravalmentajan kanssa tehty harjoitussuunnitelma tai se tehdään harjoituskeskusvalmentajan kanssa Ei ole tilastoitu. Valmentajakoulutus on avainasemassa tilanteen kehittymiselle suotuisaan suuntaan. Vuonna 2016 liittoryhmien pelaajien aktiiviuran lopettaminen aikuisikäisiksi siirryttäessä on kääntynyt laskuun Selvitystä ei ole vielä tehty Kansainvälisen kilpailemisen määrää seurataan vuositasolla eri ikäryhmissä Vuosi 2016 on ollut varsin aktiivinen liittoryhmätasolla, kuten alla olevasta kisaohjelmasta voi lukea Vuonna 2016 Rion Olympiakisoihin osallistuu 2 suomalaispelaajaa, joista yksi sijoittuu pistesijoille. Miesten joukkueen tavoite EM-kisoissa on mitali, samoin henkilökohtaisissa EM-kisoista tavoitteena on mitali. Rion Olympiakisoihin saatiin mukaan yksi pelaaja Nanna Vainio joten tavoite kahdesta pelaajasta ei toteutunut, kun Ville Lång jäi ensimmäiselle varasijalle. Miesjoukkue ei yltänyt tavoitteeseen, mutta naisjoukkue eteni puolivälieriin. Henkilökohtaisissa EM-kisoissa paras saavutus oli Nanna Vainion puolivälierä. Yleistä Vuoden 2016 aikana pelattiin useita arvokilpailuja. Nuoret pelasivat alle 15-vuotiaiden ja alle 17- vuotiaiden EM-kilpailut sekä alle 19-vuotiaiden MM-kilpailut. Aikuisten puolella vuorossa olivat mies- ja naisjoukkueiden EM-kilpailut, EM-kilpailut, sekajoukkueiden EM-karsinta sekä Rion olympialaiset. Parhaimmasta tuloksesta vastasi Nanna Vainio sijoittumalla EM-kilpailuissa kahdeksan parhaan joukkoon ja varmistaen olympiapaikan Rion kisoihin. 10

11 Vuoden 2016 huipentumana oli Rio de Janeiron olympialaiset, joissa Nanna Vainio taisteli hienosti, mutta lohkovastustajat Line Kjaersfeld ja Carolina Marina olivat vielä liian kovia. Yhteensä suomalaisia turnausvoittoja saatiin vuoden aikana kahdeksan. Voittoja saavuttivat Ville Lång (Viro), Anton Kaisti/Cheryl Seinen, NED (Islanti), Airi Mikkelä (Peru), Jenny Nyström/Sonja Pekkola (Kreikka), Kasper Lehikoinen (Liettua), Kalle Koljonen (Norja) ja Anton Kaisti/Jenny Nyström (Suomi ja Norja). Loppuotteluun asti taistelivat Airi Mikkelä (Islanti), Nanna Vainio (Peru), Eetu Heino (Puola), Henri Aarnio/Jenny Nyström (Kreikka), Kasper Lehikoinen (Latvia), Kalle Koljonen (Bulgaria ja Suomi) ja Airi Mikkelä (Brasilia). Suomen juniorit menestyivät vuoden 2016 aikana mainiosti. Alle 11-vuotiaat nappasivat voittoja mm. Aros Junior Cupissa että Danish Junior Openissa. Alle 15-vuotiaiden parhaista tuloksista vastasivat Joakim Oldorff ja Julia Salonen. Kovimpina saavutuksina molemmat sijoittuivat Langenfeldtin juniorikisoissa kaksinpelin hopealle. Alle 17-vuotiaiden parhaimmista tuloksista vastasivat Joakim Oldorff voittamalla miesten kaksinpelin Suomen kansainvälisessä kisassa sekä Victor Lindahl, joka voitti Viron U17 kilpailun kaksinpelin. Jesper Paul voitti U19 luokan kaksinpelin Finnish Junior kisassa. Samassa kisassa nelinpelin hopealle selvisivät Justus Kilpi/Anton Monnberg sekä Inalotta Suutarinen/Pihla Lindberg. Rio Team Rio Teamin lajiharjoitukset pidettiin keväällä 2016 arkiaamuisin (ma-pe) ja peliharjoitus keskiviikkoisin. Rio Teamin lajivalmennuksesta vastasivat kesään asti päävalmentaja V-M Melleri ja Imam Teguh Santoso. Tiistain ja perjantain aamuharjoituksissa mukana oli Imam Teguh Santoso. Rio Teamin projektipäällikkönä toimi Jari Eriksson. Liiton lääketieteellisenä asiantuntijana ovat toimineet lääketieteen lisensiaatti Jyri Aalto ja fysioterapeutti Pekka Sarasjärvi. Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemian (URHEA) tuella Rio Teamin pelaajille järjestettiin mentaali- ja fysiikkavalmennusta. Mentaali- eli psyykkisestä valmennuksesta vastasivat Paula Arajärvi ja Terhi Lehtoviita ja Fysiikkavalmennuksesta Pekka Sarasjärvi. Pelaajille tehtiin myös vuosittainen lääkärintarkastus Jyri Aallon johdolla. Tokyo Team Rion olympialaisten jälkeen aloitettiin Tokyo Teamin rakentaminen. Valmentajiksi valittiin Imam Teguh Santoso ja Anu Nieminen. Päävalmentaja V-M Melleri nimettiin syksyllä valmennuspäälliköksi. Maajoukkueen rakenne muutettiin syksyn aikana. Tokyo Teamiin valittiin neljä pelaajaa: Nanna Vainio, Airi Mikkelä, Kalle Koljonen ja Eetu Heino. Tokyo Teamin pelaajat saavat liitolta räätälöityjä asiantuntijapalveluita sekä rahallista tukea. Maajoukkueeseen valittiin kuusi pelaajaa: Jenny Nyström, Sonja Pekkola, Mathilda Lindholm, Henri Aarnio, Iikka Heino sekä Anton Kaisti. Tämän lisäksi 11

12 maajoukkueen harjoitteluryhmään valittiin seitsemän nuorta huippua sekä haastaja- ja sparraajapelaajia. Tokyo Team lajiharjoituksia pidettiin maanantai ja tiistai aamuisin. Keskiviikkoisin oli peliharjoitus. Syksyn 2016 aikana perustettiin Tokyo Teamin johtoryhmä. Projektipäälliköksi valittiin Kristiina Danskanen ja jäseniksi Mika Heinonen, Jyri Aalto sekä V-M Melleri. Syksyn aikana sekä Tokyo Team että maajoukkuepelaajien kanssa pidettiin useita tapaamisia. Urheilulukiot Sulkapallon valmennusjärjestelmän yksi erittäin merkittävä toimintamuoto on Mäkelänrinteen urheilulukion toiminta. Lukion sulkapalloryhmän pelaajilla on ollut 3-4 lajiharjoitusta sekä lukion järjestämä oheisharjoitus (kevät 2014). Koulun lajiharjoituksista vastasivat keväällä Pekka Sarasjärvi ja V-M Melleri. Syksyllä Mellerin siirryttyä valmennuspäälliköksi Märskyn valmentajaksi valittiin Anu Nieminen. Urheilulukiotoiminta on osa Sulkapalloliiton pääkaupunkiseudun harjoittelukeskuksen toimintaa. Kerttulin Urheilulukion harjoituksista on vastannut Timo Koljonen. Lajiharjoituksia pidettiin kolme kertaa viikossa. Sulkapalloliitto oli mukana kahdessa Urheiluakatemiassa, Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemiassa (Urhea) sekä Turun seudun Urheiluakatemiassa. Liittoryhmätoiminta Nordic Camp, Ruotsi (U15) Leirille osallistuivat Joakim Oldorff, Safin Emran, Erik Li, Julia Salonen, Carla Kivikko ja Jannica Monnberg. Valmentajana ja joukkueenjohtajana toimi Saara Hynninen. Nuorten liittoryhmien kilpailut ja leirit Liittoryhmien leiri (U13-17), Espoo Eken Cup (U11-U15), Ruotsi Alle 15-vuotiaiden EM-kisat, Kazan/Venäjä Alle 17-vuotiaiden EM-kilpailut (Joukkue), Lubin/Puola Alle 17-vuotiaiden EM-kilpailut (yksilö), Lubin/Puola Danish Junior Open (U11-15), Tanska Liittoryhmien peruskuntoleiri, Pajulahti Liittoryhmien pitkäleiri, Pajulahti Nordic Camp (U15), Malmö Langenfeldin kansainvälinen juniorikilpailu (U15), Saksa Liittoryhmäleiri, Espoo (U19) Lithuanian Junior (U19), Liettua Skånskan kansainvälinen juniorikilpailu (U13-U17), Ruotsi Hvidovren kansainvälinen juniorikilpailu (U17), Tanska 12

13 Taastrupin kansainvälinen juniorikilpailu (U15), Tanska Greven kansainvälinen juniorikilpailu (U13), Tanska Danish Junior Cup (U15-17 joukkuekilpailu), Tanska Leiri (U13-15), Odense/Tanska Denmark Junior (U13-17), Odense/Tanska Slovenia Junior, Mirna/Slovenia (U19) Finnish Junior Championships (U19), Espoo Finnish Youth (U11-U17), Espoo Alle 19-vuotiaiden MM-kisat (joukkue), Espanja Alle 19-vuotiaiden MM-Kisat (yksilö), Espanja Portuguese Junior, Caldas da Rainha/Portugali Estonian Junior (U19), Viro Ruotsi Suomi maaottelu (U17-U13), Ruotsi Stockholm Open (U11-17), Ruotsi Aikuisten Maajoukkueleiri, Espoo Antidoping Liitto toteuttaa omaa antidopingohjelmaansa, joka päivitettiin kevätliittokokouksessa. Viestintä Huippusulkapallon viestintää on laajemmin kuvattu Viestintä-osiossa. Suurimmat viestintätoimet kohdistuivat Finnish Openiin. Finnish Open oli jälleen televisioitu kisa, josta signaali finaaleista myytiin Aasiaan 5 maahan: Malesia, Hong Kong, Thaimaa, Taiwan ja Vietnam. YLE näytti loppuotteluista koosteen. Vuoden 2016 kisa oli YLE-sopimuksemme viimeinen. Badminton Europe tv:n Youtube kanavalla striimattiin kahta kenttää torstaista lauantaihin ja loppuottelu sunnuntaina. SM-kisassa onnistuttiin jälleen houkuttelemaan Finnish Openia enemmän katsojia Vantaan Energia Areenalle. Molemmissa kisoissa olevat välinemessut ovat saaneet hyvää palautetta sekä katsojilta että paikalla olleilta välinetoimittajilta. Tuet Suomen Olympiakomitealta Suomen Sulkapalloliitto sai seuraavat tuet: Nuorten Olympiavalmentajan palkkaustuki euroa Ville Lång euroa Rio Team euroa Muu tuki: Ville Lång sai OKM:ltä euron urheilija-apurahan Ville Lång sai Olympic Solidarity tukea 400 USD/kk Kalle Koljonen sai tukea Badminton Europen Future stars ohjelman kautta euroa kaudelle

14 Huippusulkapallon ohjausryhmä kokoontui toimintavuonna 8 kertaa. Junioreiden viikkovalmennus Pääkaupunkiseudun liittoryhmätasoisten junioreiden viikkovalmennus pyöri keväällä Matinkylässä (U17), Puistolassa (U15) ja Esport Centerissä (U13). Syksyllä ryhmien määrä tippui kahteen ryhmään: Puistola (U13) ja Ruskeasuo (U15). Kansainvälinen kilpailutoiminta Finnish Open, , Vantaa Finnish Open oli yksi viimeisiä Rion olympiakarsintakisoja ja sinne ilmoittautui 257 pelaajaa 33 maasta. Tällä kertaa suomalaisedustus päättyi puolivälieriin, joissa pelasivat Ville Lång ja nelinpelipari Iikka Heino & Henri Aarnio. Kisan järjestäminen oli taas mahdollista laajan vapaaehtoisten joukon panoksella suuri kiitos siitä kaikille osallistuneille. Finnish Junior, , Espoo Tapion Sulka on ollut järjestelyvastuussa kolmessa viimeisessä Finnish Juniorissa. Alle 19-vuotiaiden Badminton Europe Junior Circuit -kisan yhteydessä on järjestetty myös Junior Elite -kisan luokat alle 17-vuotiaille ja nuoremmille. Finnish Junior -kisan osallistujamäärä on ollut valitettavassa laskussa: Vuoden 2016 määrää vaikutti Juniorien MM-kisan sekä ajallinen läheisyys että sijainti Espanjassa. Kisassa pelattiin BWF:n pistelaskukokeilun pisteillä 5 x 11. Suomalaiset saavuttivat kolme hopeasijaa: Jesper Paul, Pihla Lindberg & Inalotta Suutarinen ja Justus Kilpi & Anton Monnberg. Liitto kiittää Tapion Sulkaa erinomaisesti järjestetyistä kisoista kolmen vuoden ajan, sillä vuoden 2017 järjestämisoikeus on siirtynyt ESB:lle. Finnish International Championships, , Helsinki Helsingfors Badminton Club järjesti FIC:n nyt kolmannen kerran peräkkäin. Pelaajamäärä nousi lievästi edellisen vuoden notkahduksen (171) jälkeen 182:een. Tällä kertaa finaalipäivänä päästiin nauttimaan voitosta sekanelinpeliparin Anton Kaisti & Jenny Nyström ansioista ja hopeasta Kalle Koljosen toimesta. Myös tässä kisassa käytettiin pistelaskukokeilua 5 x 11. Liitto kiittää HBC:tä erinomaisesta kisajärjestelystä ja huippukisan tarjoamisesta suomalaisille pelaajille kotimaassa. Vuoden 2016 arvokilpailut: Mies- ja naisjoukkueiden EM-kilpailut, Kazan/Venäjä Alle 15-vuotiaiden EM-kilpailut, Kazan/Venäjä Alle 17-vuotiaiden EM-kilpailut (Joukkue), Lubin/Puola Alle 17-vuotiaiden EM-kilpailut (yksilö), Lubin/Puola EM-kilpailut, Vendee/Ranska Rion Olympialaiset, Rio de Janeiro/Brasilia Alle 19-vuotiaiden MM-kilpailut (joukkue), Bilbao/Espanja 14

15 Alle 19-vuotiaiden MM-kilpailut (yksilö), Bilbao/Espanja Sekajoukkueiden EM-karsinta, Uppsala/Ruotsi Liite 3. Sisältää arvokilpailutulokset Senioreiden arvokilpailut Senioreiden PM-kilpailut, Tukholma/Ruotsi Pohjoismaiden mestaruuden voittivat Antti Koljonen (MK35 ja MN35), Jyri Aalto (MK45) ja Carl Johan Nybergh (MK65) Senioreiden EM-kilpailut, Podcertrek/Slovenia Euroopan mestariksi +45-luokan kaksinpelissä kruunattiin Jyri Aalto. Hopeaa +50-luokan kaksinpelissä voitti Jukka Antila. Pronssisia mitaleja suomalaiset nappasivat 3 kappaletta: MN-35 sarjassa Jesper Von Hertzen parinaan Sveitsin Oliver Colin, MK-50 sarjassa Heikki Väisänen ja MK- 65 sarjassa Carl-Johan Nybergh. Vammaissulkapallon arvokilpailut Vammaissulkapallon EM-kisat, Beek/Hollanti Thomas Puska toi Suomeen ensimmäisen vammaissulkapallon arvokisamitalin saavutettuaan pronssia kaksinpelissä pyörätuoliluokassa WH2. Kansallinen Kilpailutoiminta SM-kisat 2016 MK Kalle Koljonen, ESB NK Nanna Vainio, ESB MN Henri Aarnio / Iikka Heino, ÖIF/ESB NN Sonja Pekkola, TS / Sanni Rautala, ÖIF SN Anton Kaisti / Mathilda Lindholm, HBC Nuorten alle 19-vuotiaiden SM-kilpailut, Helsinki MK Justus Kilpi, TeSu NK Elina Niiranen, ÖIF MN Anton Monnberg, ÖIF / Jesper Paul, ESB NN Pihla Lindberg, ParBa / Inalotta Suutarinen, ESB SN Iiro Nokkala, KouSS / Hanna Karkaus, ÖIF Nuorten alle 17-vuotiaden SM-kilpailut, Jyväskylä PK Justus Kilpi, TeSu TK Maija Krzywacki, ÖIF PN Anton Monnberg, ÖIF / Jesper Paul, ESB TN Pihla Lindberg, ParBa / Inalotta Suutarinen, ESB SN Inalotta Suutarinen, ESB / Anton Monnberg, ÖIF Nuorten alle 15-vuotiaden SM-kilpailut, Jyväskylä PK Joakim Oldorff, TS TK Julia Salonen, PuiU 15

16 PN Tony Lindelöf/Joakim Olderff, TS TN Julia Salonen/Carla Kivikko, PuiU/ESB SN Tony Lindelöf/Julia Salonen, TS/PuiU Nuorten alle 13-vuotiaden ikäluokkamestaruuskilpailut, Jyväskylä PK Ananda Galvani Daniswara, ESB TK Jessica Silvennoinen, ESB PN Robin Jäntti/Niilo Nyqvist, HBC TN Helena Santalahti/Jessica Silvennoinen, TS/ESB SN Ananda Galvani Daniswara/Jessica Silvennoinen, ESB Nuorten alle 11-vuotiaden ikäluokkamestaruuskilpailut, Jyväskylä PK Atte Juuri-Oja, SC-Kokkola TK Jemina Salonen, PuiU PN PK Atte Juuri-Oja/Elias Vuollet, SC-Kokkola TN Jemina Salonen/Nella Nyqvist, PuiU/HBC SN Elias Vuollet/Jemina Salonen, SC-Kokkola/PuiU Joukkue-SM, Espoo 1. Östersundom IF 2. Tapion Sulka 3. Sulkapalloseura Drive 4. Helsingfors Badminton Club 5. Espoon Sulkapallo-Badminton 6. Sulkapalloseura Clear 5 VAMMAISSULKAPALLO Yleistä Vammaissulkapallon koordinoinnin Suomessa hoitaa VammaisSulkaPallo ry. Toimintavuoden 2016 lopussa VaSuPa:n jäsenmäärä on 35. Pääpaino toiminnassa on ollut pysyvän ja toimivan kotimaisen kilpailujärjestelmän luomisessa, pelaajamäärän kasvattamisessa sekä yleisten vammaissulkapallon harrastus mahdollisuuksien ja toimintaedellytysten luomisessa ja parantamisessa. Myös valmennus- ja ohjaustoimintaa on pyritty parantamaan niin alueellisilla harjoitusvuoroilla kuin kansallisilla tutustumis- ja harjoitteluleireillä. Viime vuosina myös kansainvälistä aktiivisuutta, niin kilpailurintamalla kuin myös valmennustoiminnassa on kasvatettu. Tapahtumat Talvikaudella 2015/2016 järjestettiin neljä SULKISCUP-osakilpailua ja SM-kilpailut. Kaudella 2016/2017 järjestetään myös eripaikkakunnilla neljä SULKISCUP-osakilpailua. Vuonna 2016 järjestettiin kaksi valtakunnallista leiritystä, Kankaanpäässä sekä Pajulahdessa Lisäksi oli useitta alueleirejä ja -tapahtumia. EM-kisoihin osallistuneet pelaajat harjoitusleireilevät muutaman kerran omatoimisesti kesän/alkusyksyn aikana eri paikkakunnilla. 16

17 Marraskuussa 6 suomalaispelaajaa osallistui vammaissulkapallon EM-kilpailuihin, jotka pidettiin Hollannin Beekissä. Kaikki suomalaiset pelasivat pyörätuoliluokissa. Ensimmäisen historiallisen suomalaisen arvokisamitalin sai Thomas Puska WH-2 pyörätuoliluokan pronssisijoituksella. Tiedotus Vammaissulkapallon sisäistä tiedotusta on hoidettu VaSuPa ry:n nettisivujen, Facebook-sivujen sekä sähköpostitiedotteiden kautta. VaSuPa:n toiminnasta on tiedotettu myös erilaisissa urheilu- ja vammaistapahtumissa. Liiton vammaissulkapallotyöryhmässä VaSuPa:sta toimii Kimmo Sirviö, Anja Kima ja Pasi Holmström sekä liiton toiminnanjohtajan Mika Heinonen. 6 LAJIKOULUTUS Strategian mittarit Ohjaajien/valmentajien määrän kasvua seuroissa seurataan (317 ohjaajaa/valmentajaa vuositilasto) 317 ohjaajaa/valmentajaa ( ), joka on sama määrä kuin Vuosittaista koulutusmäärää seurataan 2016 Minisulkis 3 kpl (25), 1-taso 2kpl (19) Kouluttajien määrän kasvua liiton järjestelmässä seurataan (14 kouluttajaa 2015) 2016: 14 kouluttajaa Päätoimisten valmentajien määrän kasvua seuroissa seurataan (10 valmentajaa 2015) 2016: 12 valmentajaa Vuonna nettisivujen sisältö kattaa pelaajan polun ja kävijämäärät kasvavat Kävijämäärä v Kävijämäärä v Minisulkis Minisulkis- koulutuksen kävi yhteensä 14 valmentajaa. Ainoa erillinen Minisulkis- koulutus vuonna 2016 oli Minisulkis kouluttajakoulutus, johon osallistui 6 valmentajaa. 17

18 Virtaa Sulkapallosta Virtaa Sulkapallosta -koulutuksen suoritti 19 henkilöä 1-tason valmentajakoulutuksen yhteydessä. I-tason koulutus Vuoden 2016 aikana toteutettiin kaksi 1-tason koulutusta. Koulutuksista valmistui yhteensä 19 valmentajaa. II-tason koulutus Vuonna tason koulutusta ei järjestetty. Kaksi uutta 2-tason valmentajaa suoritti keskeneräisen koulutuksen hyväksytysti loppuun. III-tason koulutus Vuonna 2016 III-tason koulutusta ei järjestetty. IV-tason koulutus Pekka Rantanen suorittaa koulutusta Varalan Urheiluopistolla ja Anu Nieminen Kuortaneen urheiluopistolla. V-tason koulutus Ei valmentajia koulutuksessa vuonna Kouluttajakoulutus. Minisulkiskouluttajakoulutukseen osallistui 6 valmentajaa. Kansainvälinen koulutus Kansainvälisiin koulutuksiin ei osallistunut suomalaisia vuonna Täydennyskoulutus Täydennyskoulutuksiin osallistui 20 valmentajaa vuonna Näitä pitivät Lennart Engler ja Anu Nieminen. Liiton linja- seminaari järjestettiin toukokuussa, jossa tavoitteena on kehittää yhteistä sulkapallon valmennuslinjaa. Seminaariin osallistui 28 valmentajaa. Lajikoulutuksen kehittämisryhmän hallinto 2016 Lajikoulutusryhmään kuuluivat vuonna 2016 Kyösti Vatanen pj, Tommi Saksa (siht.), Kristiina Danskanen, Vellu Melleri, Reda Oulmane ja Sylvi Jormanainen. Ryhmä kokoontui 5 kertaa vuoden 2016 aikana. 7 KILPAILUTOIMINTA Kilpailutoimintaryhmän toiminta on keskittynyt kansallisen kilpailutoiminnan toteuttamiseen ja kehittämiseen. Tavoitteena on ollut luoda mahdollisuus hyvään ja kattavaan kilpailutoimintaan. Kilpailutoimintaan on pyritty samaan monipuolisesti mukaan mahdollisuuksia eri-ikäisille ja kaiken tasoisille pelaajille. Kilpailuiden starttimäärien tasainen kasvu osoittaa, että seurojen avulla tavoitteessa on jollain lailla onnistuttu, vaikka lisenssipelaajien määrän kasvuun tulee edelleen panostaa. Edellisten kausien yksilökilpailemiseen haettu selkeyttämisen ja ryhdistämisen tavoitteena oli kasvattaa kilpailujen luokkakokoja mielekkäiksi uusimalla ohjeistusta. 18

19 Strategian mittarit Strategian määrittelemistä mittareista kilpailutoiminnan laajuudesta yhtenä käytetään ostettujen lisenssien määrää ja toisena kilpailuiden osallistujamääriä (Goodminton raportti). Kauden lisenssien kokonaismäärän tavoitteeksi asetettiin 1730 Toteumat aiemmilta kausilta, lisenssit: Kausi Aikuiset Juniorit Kerta Yhteensä (tav. 1600) = 94,2%/tav, laskua 2,2% (tav. 1730) = 89,6%/tav, kasvua 2,8% ostot Kauden starttien yhteismäärän tavoite on ja painotus junioreihin. Tavoitteet ryhmittäin olivat: Tasoluokat (tot 12397), Seniorit 4400 (2700) ja Juniorit 3600 (3738) Toteumat aiemmilta kausilta, startit: Kausi tasoluokat Juniorit Seniorit Yhteensä (tavoite ,4%) (tavoite ,6%) (kilpailut ) Sarjakilpailuissa mittarina käytetään osallistuvien seurojen ja joukkueiden määrää eri sarjatasoilla. Toteumat aiemmilta kausilta, sarjakilpailut (seurat/joukkueet): Kausi tasot SM I-divari /6 5/ /6 5/ /6 8/ /6 6/ /6 4/ /6 pelataan Näistä I-divisioona on pelattu keväällä ja SM sarja syksyllä. Kilpailutoiminnan laajuus, lisenssit Liiton kilpailutoimintaan kaudella osallistui 1550 lisenssipelaajaa ( : 1508) Näistä 476 (472) oli juniori-ikäisiä, 304 (306) poikaa ja 172 (166) tyttöä, 798 (765) aikuisikäisiä, 618 (614) miestä ja 180 (151) naista. Kertalisenssejä lunastettiin 276 (271) kappaletta, joista 230 (250) oli miehelle ja 46 (49) naiselle. 19

20 1600 Lisenssit lajeittain alkaen Kertalisenssin hinta nousi Aikuiset - kilpalisenssi Juniorilisenssi Kertalisenssi Lisenssimäärän kehitys alkaen. Kertalisenssien osto siirtyi verkkoon Kauden kuvaaja on laskettu ostopäivään Lisenssijärjestelmänä on alkaen ollut käytössä Valon toimittama ja Avoinen toteuttama Sporttirekisteri, jonka vahvuutena valinnassa pidettiin mahdollisuutta toimintojen kehittämiseen tulevaisuudessa myös muilla toimialoilla. Sporttirekisterin kehityksen käytännössä päätyttyä vuoden 2015 aikana sen seuraajaksi valittiin Valon koordinoiman prosessin jälkeen Vincit Oy:n järjestelmä, joka sai nimekseen SuomiSport.fi. Valon ja lajiliittojen yhteishanke käynnistyi kertomusvuoden aikana ja SSuL ottaa sen käyttöön lisenssinhallintajärjestelmänä alkaen. Kilpailutoimintaryhmän yksi suurimmista yksittäisistä tehtävistä on vuosittain keväällä tapahtuva seuraavan kauden kilpailukalenterin valmistelu, näin oli myös kertomusvuonna 2016 Kansallisessa kilpailukalenterissa oli kaikkiaan 68 kilpailua/tapahtumaa. Kauden kilpailuista vuoden aikana 2016 oli 36 tapahtumaa. Kilpailukaudelta (71 kilpailua) kertomusvuodelle ajoittui kaikkiaan 32 kilpailua. 20

21 Kilpailuiden määrä kausittain Kilpailuiden ja tapahtumien määrä kalenterissa kausittain alkaen Kilpailuiden kokonaismäärä Suomessa vuonna 2016 Tournamentsoftware-sivustolla osoittaa kaikkiaan pelatun 136 kilpailua, erilaisia harrastekilpailuita on ollut kaikkiaan 67. Harrastekilpailuita on järjestetty niin aikuisille kuin junioreille ja senioreillekin. Näiden lisäksi on sellaisiakin harrastekilpailuja, joita ei tehdä Badminton Tournament Plannerilla, eikä niiden tietoja ole tällä hetkellä helposti saatavilla. Aktiivisuuden on vertailuksi sulkeissa vuosi Kaikkiaan kilpailuja löytyi 136 ( ), joista SSuL:n sanktioimia oli 64 (66) ja sanktioimattomia 67 (52) ja Vammaissulkapallon kisoja 5 (5). SSuL:n myöntämät kilpailuluvat Kauden kilpailuhaun ohjeistus noudatteli edelleen pitkälti edellisten kausien ohjeistusta. Haetuista kilpailuista kahta ei myönnetty, luokkamestaruuskilpailulla oli kolme hakijaa, ja kahden kilpailun tasoa muutettiin. Muuten hakemukset hyväksyttiin kilpailujen tasojen osalta sellaisenaan. Osa kilpailuista siirrettiin alkuperäisestä hakemuksen ajankohdasta vähemmän ruuhkaiseen viikonloppuun. Kilpailuiden suuri määrä alkaa olla merkittävä este yksittäisten kilpailun osallistujamäärien kasvamiselle. Osa kisajärjestäjistä onkin ilmaissut huolensa siitä, pystyykö jatkossa järjestämään kilpailua taloudellisesti järkevällä tavalla. Osin tästäkin syystä on löydettävä uusia kilpailijoita, kilpailutapoja ja saatava aktiivinen pelaajamäärä nykyistä suuremmaksi. Sarja- ja joukkuekilpailemisen avulla odotetaan myös yksilökilpailuihin osallistuvien määrän kasvavan tulevaisuudessa. 21

22 Kilpailutoiminnan laajuus, osallistumiset Kisastartit alkaen Kaikkien starttien määrä kotimaan kilpailuissa kausittain Kertomusvuonna 2016 pelattiin viisi (2015 5) Eliittisarjan kilpailua, viisi (5) Juniori-Eliitti-kisaa, yksi (3) Seniori-Eliitti-kisa, 13 (13) Tähtikisaa ja kolme (3) vain junioreille tarkoitettua kansallista kilpailua sekä huikea määrä, 30 (29) kansallisia kilpailuja, joista yksi vain naisille suunnattu kilpailu osana naisten mailapelitapahtumaa ja samaan aikaan yksi vain miehille tarkoitettu kilpailu. Lisäksi pelattiin kolmen joukkuekilpailua (SM, I-divisioona, Junioreiden joukkuekisa) ja neljä mestaruuskilpailua. 22

23 Suomen Sulkapalloliitto ry Vuosikertomus 2016 Aikuisten, junioreiden ja senioreiden startit alkaen Tasoluokat Juniorit Seniorit Kilpailuaktiivisuuden kehitys kuvattuna taso- ja ikäluokissa kausittain Erilaisia kansallisia mestaruuksia ratkottiin vuoden 2016 aikana perinteiseen tapaan neljässä kilpailussa ja seitsemässä luokassa. Nuorimmat alle 11- ja 13 vuotiaat juniorit pelasivat Ikäluokkamestaruus-kilpailussa, alle 15-, 17- ja 19-vuotiaat luokittain omissa Suomen mestaruuskilpailussaan ja vanhimmat ikäluokkapelaajat Senioreiden suomenmestaruus-kilpailussa. Tasoluokkien mestaruudet ratkottiin ABC-luokkamestaruus-kilpailussa. Luokkamestaruuskilpailun järjestelyistä vastasi liiton jäsenseura Östersundom IF. Yleisen luokan Suomen mestaruudesta pelattiin perinteisesti helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna ja joukkueiden SM joulukuussa, mutta edelleen perinteiseen tapaan kuuden joukkueen kilpailuna. Tänä vuonna muutosta edelliseen vuoteen oli, että ottelussa pelimuotoja pelattiin vain 6 aiempien seitsemän sijasta. Kaksi MK, yksi NK ja yksi kutakin nelinpeliä. Näin ottelu saattoi päättyä myös tasan. Lisäksi kussakin ottelussa kukin pelaajista sai pelata vain yhden pelimuodon. Siksi joukkueiden kokoa oli kasvatettu niin, että miespelaajia sai ilmoittaa joukkueeseen 10 kpl. Lisäksi pisteenlaskuun käytettiin kokeilussa olevaa pisteiden laskua, jossa erä pelataan 11 pisteeseen 2 pisteen erolla ja erä loppuu viimeistään 15 pisteeseen ja pelin voittoon tarvitaan 3 voittoerää. SM- ja Finnish Openin kilpailuiden järjestelyistä vastaa koko liitto jäsenineen. Muiden kisojen järjestelyistä ovat vastanneet seurat, joista merkittävimmät olivat BE/BWF sanktioidut Finnish International Junior Championships lokakuussa, Tapion Sulan ollessa vastuullinen järjestäjä sekä HBC:n järjestämä Finnish International Championships marraskuussa. Sarjakilpailut SSuL:n toimiryhmillä kilpailujen vastuut on jaettu siten, että aikuisten joukkuekilpailut kuuluvat kilpailutoimintaryhmälle ja näistä syksyllä pelatun joukkueiden SM-kilpailun varsinaisista 23

24 järjestelyistä vastaa edellisvuoden mestari, vuonna 2016 järjestäjä oli Espoon Sulkapallo-Badminton. Joukkuemestaruuden voitti Östersundom IF, joka on järjestelyvastuussa I-divisioonaa pelattiin toukokuussa Talihallissa neljän joukkueen/seuran voimin Kilpailutoimintaryhmän vastatessa järjestelyistä. SM-sarjaan nousi Sulkapalloseura Clear. Junioreiden joukkue- ja taitokisan toteutuksesta kilpailuvuoden aluksi vastasi liiton Harrasteryhmä. Senioritapahtumat 2016 Vuonna 2016 järjestettiin seniorieliitti-kisoja sekä Senioreiden SM-kisa joka on yksi vuoden huippu ja osallistujamäärältään täysin muista seniorikisoista poikkeava. Seniorileirejä on edelleen järjestetty kertomusvuonna aktiivisten senioreiden toimesta useita pääkaupunkiseudulla ja Lounais-Suomessa. Leirityksen tarkoitus on edistää senioreiden yhteenkuuluvuutta, taitoa ja kehittymistä edelleen kansainvälisiin kisoihin. Senioreiden vuoden 2016 EM-kisasta on kerrottu Huippusulkapallon osuudessa. 400 Seniorien starttimäärät alkaen Senioreiden kilpailuaktiivisuuden kehittyminen kotimaassa Kilpailemisen tietojärjestelmät Kertomusvuoden aikana on hyödynnetty tietojärjestelmiä ja sovelluksia seuraavasti: Sporttirekisteri lisenssien osto ja hallinta Goodminton ilmoittautumiset ( saakka) ja rankinglaskenta Tournamentsoftware kilpailuiden tulospalvelu ja on-line ilmoittautumiset ( ) alkaen Badminton Tournament Planner kilpailunhallintasovellus Kansallisen rankkaus- ja pistelaskujärjestelmän osana oleva ilmoittautumisjärjestelmä, Goodminton, on kertomusvuoden puoleenväliin toiminut käytännössä ongelmitta oivana apuna pelaajille ja kisajärjestäjille. Kaikki esiintyneet pienet virheet pystyttiin korjaamaan omin toimin. 24

25 Ilmoittautuminen on jo pidempään ollut tottuneiden käyttäjien toimiva rutiini. Seurojen vastuuhenkilöiden toimissa oli vieläkin hieman parannettavaa ilmoittautumisten hyväksymisessä, sen vuoksi ohjeistukseen ja tiedottamiseen panostettu kohdistetusti. Uuden kilpailukauden alkaessa otettiin pelaajille käyttöön Tournamentsoftwaren on-line ilmoittautuminen, joka helpottaa kilpailujärjestäjän työskentelyä Tournament Plannerilla. Kuten niin monesti uuden toiminnon käyttöönotossa, alussa oli hieman hankaluuksia pelaajien rekisteröitymisessä. Niistä kuitenkin selvittiin ohjeistuksen selkeyttämisellä käyttäjien palautteen perusteella. Rankinglaskennan ollessa edelleen Goodmintonissa, kilpailujärjestäjillä on toistaiseksi vielä yksi ylimääräinen työvaihe pelaajapisteiden tuomisessa Tournament Planneriin. Tämä toimi jää tulevalla kaudella pois rankinglaskennan siirtyessä Tournamentsoftwareen. Liiton kotisivujen suosituimpana käyntikohteena olivat edelleen kilpailutoiminnan sivut. Sivuilta löytyvät pelaajien pelihistoriatiedot niin kuluneelta kuin aiemmiltakin kausilta. Pelihistoria- ja pistetietoja on seurattu ja aktiivisten käyttäjien ansiosta esimerkiksi rankingpisteiden tallennusvirheitä on pystytty jouhevasti korjaamaan. Kisajärjestäjiä varten on olemassa oma apumateriaaleja sisältävä sivu, josta löytyy muun muassa ohjeita ja yleisimmin tarvittuja raporttilomakkeita. Kertomusvuoteen sisältyvillä kilpailukausilla ja kaikille SSuL:n sanktioimia kilpailuja järjestäville seuroille on hankittu Badminton Tournament Plannerin käytön mahdollistava lisenssi Visual Realityltä, tuotetta on myös välitetty joillekin harrastekilpailujen järjestäjille omakustannushintaan. Joukkue- ja sarjakilpailut on toteutettu saman toimittajan League Planner sovelluksella SSuL:n yhdellä lisenssillä, koska kaikki kilpailut ovat SSuL:n vastuulla varsinaisesta toteuttajasta riippumatta. BTP -sovellus on pakollinen kaikille SSuL:n sanktioimia kilpailuja järjestäville seuroille ja sen myötä kansallisen pistelaskurankingimme ylläpito on saatu helpommin toimivaksi. Kaikkien kansallisten kilpailujen otteluohjelmien julkaisu ( alkaen badmintonfinland.tournamentsoftware.com) toimii myös tämän ohjelman kautta. Kilpailutoimintaryhmä kokoontui vuoden 2016 aikana seitsemän kertaa. Nopeaa käsittely vaativia asioita, kuten seurasiirtoja, pelaajien pisteytyskyselyjä ja kilpailuihin haettavia muutoksia käsiteltiin runsaasti myös sähköpostien avulla. Sähköposti onkin muodostunut merkittäväksi työkaluksi kilpailutoiminnan nopeaa selvitystä tai päätöksiä edellyttävissä tapauksissa. Ryhmän vastuisiin kuuluvat lisenssiasiat, seurasiirrot, kilpailukalenterin teko, kilpailujen piste- ja rankingjärjestelmän ylläpito webpalveluna sekä erilaiset kilpailutoiminnan peruskysymykset ja kaiken tasoisten pelaajien opastaminen sääntöjen ihmeelliseen maailmaan. Yhteistyö sääntö- ja tuomariryhmän (STR) kanssa on hoidettu Eino Väisäsen toimiessa sekä STR:n puheenjohtajana että kilpailutoiminnan ryhmän jäsenenä. Tuomaritoiminta, käytännön toteuttajana Suomen Sulkapallotuomarit- ja toimitsijat ry Kansainvälinen koulutus BEC Accredited tuomari 25

26 Kai Uuttu oli 2016 helmikuussa Kazanissa, Venäjällä European Men's & Women's Team Championships-kilpailussa arvioitavana ja hän läpäisi arvioinnin menestyksekkäästi ja BE nimitti hänet BEC Accredited tuomariksi. Koulutus kotimaassa Vuonna 2016 Junioreiden ja Senioreiden SM-kilpailun yhteydessä järjestettiin tuomarikurssi. Kurssille osallistui 13 osanottajaa, joista 8 suoritti vuoden aikana kurssin loppuun näyttökokeineen. Ulkomaan kilpailut Ulkomaissa tehtävissä nähtiin suomalainen ylituomari viidessä ja apulaisylituomari yhdessä kilpailussa vuonna Tuomareina ulkomaisissa kilpailuissa kävi kertomusvuoden aikana yhteensä seitsemän eri tuomaria yhteensä 18:ssa eri kilpailussa. 8 SEURATOIMINTA Strategian mittarit Vuonna 2016 jäsenseurojen jäsenmäärä on Ei toteutunut, kun jäsenmäärä on Vuonna 2016 vapaaehtoisten toimihenkilöiden määrä seuroissa on kasvanut ja jäsenseurakyselyn tulos painottuu enemmän 6-10 vapaaehtoista seurassa vastauksiin Vuosi-ilmoitusta tarkennettava, sillä myös OKM kysyy tätä ja nykyinen kysymys on epätarkka vapaaehtoisia 627 (536 vapaaehtoista ). Vuonna 2016 palkattuja toimihenkilöitä seuroissa on 2 (seuratuki) Seuroissa palkatun henkilöstön määrä on noussut kahteentoista, mutta nämä ovat pääosin valmennuksen resursseja. Seurojen hallinnossa ei ole sitä päätoimenaan tekeviä. Vuonna 2016 seurakehittämishankkeissa on mukana 4 seuraa Ei toteutunut Seuratoiminnan kehittämistä tehdään liiton eri toimintojen kautta, joista eniten seurojen suosiossa on valmentajakoulutus. Valmentajakoulutuksen kautta onkin luontevaa kehittää myös koko seuran toimintaa, sillä sulkapalloseurojen valmentajat ovat useissa seuroissa merkittävässä roolissa. Uutena toimintamallina syksystä lähtien oli mailapeliliittojen kanssa toteutetut mailapeliviikot eri paikkakunnilla. Näistä toivotaan merkittävää seuratoiminnan kehittäjää kohdepaikkakunnille ja palaute on ollut sen mukaista. Mailapeliviikot on avattu tarkemmin kohdassa harrastesulkapallo. Seuratapaamiset Seurojen luona vierailtiin kärkihankkeiden kehittämisestä keskustellen minisulkiksesta Rio Teamiin. Näitä on kuvattu toimialojen teksteissä. Huippuseurojen johtoa tavattiin sekä seurakohtaisesti 26

27 erikseen sovitusti että huippukisojen ja -valmennuksen osalta seuraryhminä. Näin mm. Joukkue-SMkisan uusimuotoinen kokeilu tehtiin yhdessä siihen osallistuneiden seurojen kanssa. Seurojen järjestämissä kisoissa käytiin usean toimihenkilön ryhmissä ja yksittäisten toimihenkilöiden käynneillä. Nämä henkilöstön jalkautumiset kisatapahtumiin ovat saaneet kiitosta seuratoimijoilta. Seurakehittämishankkeet Opetus- ja kulttuuriministeriön suoraa seuratukea hakeneita seuroja (3) autettiin tukihankkeiden suunnittelussa. Vuodelle 2016 tukea sai Helsingfors Badminton Club. Puheenjohtajatapaamiset Perinteiset seurojen puheenjohtajatapaamiset järjestettiin SM-kisan yhteydessä Vantaalla ja Finnish Openin sekä kevätliittokokouksen yhteydessä Vantaalla Helmikuussa keskusteltiin pääosin kilpailutoiminnan uudistuksista, tulevista Rion olympialaisista sekä seurojen varainhankinnasta ja vakuutuksista. Huhtikuussa jatkettiin kilpailutoiminnasta, Riosta ja valmentajakoulutuksesta, Sulkapallolehdestä sekä strategiasta vuosille SM-kisan tapaamisessa oli paikalla 21 seuraa ja 32 henkilöä. Finnish Open -tapaamisessa oli läsnä 20 seuraa ja 34 henkilöä. Seurojen viestijäverkosto Liiton ja seurojen yhteistyötä kehitettiin myös viestinnässä, johon on luotu viestijäverkosto, josta tarkemmin viestintäosiossa. 9 VIESTINTÄ Yleistä Sulkapalloliiton kasvustrategiassa viestinnälle oli asetettu erittäin keskeinen rooli. Aktiivinen viestintä on edellytys kasvulle ja toiminnan kehittymiselle. Liitto jatkoi panostustaan viestintään ja tarjosi yhteistyötä pelaajille, seuroille, halleille ja laajalle joukolle urheilutoimijoita. Vuosi 2016 oli Rion Olympiakisavuosi ja tämä näkyi laajasti viestinnän puolella. Vuonna 2015 ryhdyttiin suunnittelemaan harrastajille tarkoitettua verkostoa Sulkishubia, jonka kehittely ja suunnittelu jatkuvat myös vuonna SM-kisoissa ja Finnish Openissa monipuolistettiin viestintää käyttämällä vapaaehtoisina urheilujournalismin opiskelijoita HEO Kansanopistosta. Jatkoimme vuonna 2016 sosiaalisen median hyödyntämistä ja fanikulttuurin edistämistä sekä yhteistyökumppaneiden yhä parempaa esille tuomista. Vuoden 2016 viestinnässä jatkoi kokopäiväisenä viestintävastaava Sara Anttila aina elokuun loppuun asti. Syyskuussa tehtävässä aloitti viestintäharjoittelija Petri Hautala, joka suoritti kolme kuukautta kestäneen työharjoittelunsa liiton viestintätehtävissä. Strategian mittarit Kasvustrategiassa vuosille on viestinnän osalta kirjattu seuraavat mittarit: 27

28 Vuonna 2014 jäsenseurojen jäsenmäärä on kasvanut 15 % (verrattuna ) Jäsenseurojen tyytyväisyyskysely suoritetaan 2 vuoden välein Medianäkyvyys kasvaa Katsojamäärä kisoissa kasvaa 15 % vuodessa (seuranta liiton järjestämissä kisoissa) Tavoitteet vuodelle 2016 Vuoden 2016 loppuun seurojen, joissa on viestintävastaava, määrä on kasvanut 40 % (38:aan) (verrattuna 10/2014: 27) Viestintävastaavien määrä 10/ määrä 12/ Aktiivinen yhteydenpito tuotti tulosta ja viestintävastaavien määrä ylitti tavoitteen. Sulkapalloliiton oman median käyttösuosio kasvaa. Facebook-sivun tykkääjien (10/2014) ja Twitter-seuraajien 311 (10/2014) määrä nousee 60 % (verrattuna 10/2014) sekä kotisivujen kävijämäärät kasvavat 50 % (verrattuna /kk uniikkia vierailijaa k.a. 1-9/2014) Facebook tykkääjiä 10/ määrä 2/ Tykkääjien määrä kasvoi Facebookissa 65,3% vuodesta Twitter seuraajia 10/ seuraajia 2/ Twitter seuraajien määrä kasvoi 74,2% vuodesta Kotisivujen kävijämäärä (k.a. 1-9) yksittäistä vierailijaa (ka. 1-9) Kotisivujen kävijöissä tehtiin v hieno kasvu, kun yksittäisten vierailijoiden määrä tuplattiin. Kasvua tuli peräti 121,0% vuoteen 2014 verrattuna. Harrastajat halutaan sitouttaa. Sulkishubissa rekisteröityneiden määrä on vuoden 2016 loppuun mennessä 5000 käyttäjää. Sulkishubia ei aikarajoitteiden takia pystytty lanseeraamaan Katsojamäärä liiton huippukisoissa kasvaa 30 % 2016 (1.943:een) (verrattuna vuoteen 2014: 1.495) Maksaneiden katsojien määrä SM-kisassa ja Finnish Openissa (lapset pääsevät sisään ilmaiseksi, Finnish Open 2016 loppuottelupäivä tarjottiin myös aikuisille ilmeiseksi) SM-kisa Finnish Open Yhteensä Katsojamäärät SM-kisoissa jatkoivat kasvuaan, mutta Finnish Openin kävijämäärän lasku laskee myös yhteissummaa. Tosin tähän vaikutti tuo FO2016 finaalien ilmaisuus. Kokonaisuudessaan kasvua huippukisojen kävijämääriin tuli +1,2% Kävijämäärän lisäksi seurataan kävijöiden toimintaa kotisivuilla. Verkkosivut Kotisivusto on liiton virallinen uutisointi- ja informointikanava. Sen merkitys uutisoinnissa ja ajankohtaisten asioiden julkaisemisessa oli vuonna 2016 yhä suuri. Vuoden 2016 alussa liitolle otettiin käyttöön uudet verkkosivustot. Sivujen ja ajankohtaisten asioiden sisällön 28

29 tuottamisesta vastasi pääasiassa viestintävastaava sekä viestintäharjoittelija ja liiton toimialoja koskevasta uutisoinnista toimialojen vastuuhenkilöt. Sivujen alle kuuluvat myös muun muassa Rio Team-sivusto, 365-sivusto, liiton järjestämien kilpailujen (SM-kisat ja Finnish Open) sivut sekä Suomen sulkapallon Hall of Fame sivusto. Liiton sivuilla ( ja julkaistiin noin 350 uutista vuoden aikana. Liiton sivuilla kävijämäärät kasvoivat merkittävästi edeltävästä vuodesta. Vuonna 2015 käyntejä sivuilla oli yhteensä , kun vuonna 2016 kumulatiivinen kävijämäärä nousi Tämän selittää edellisten vuosien tapaan sosiaalisen median entistä tehokkaampi hyödyntäminen liiton sivuilla julkaistujen uutisten jakelussa. Kehityksen niin kumulatiivisissa kun yksittäisissä kävijämäärissä näet alla olevista kaavioista. Sosiaalinen media Sosiaalista mediaa käytettiin erityisesti liiton tiedotteiden jakelussa, ajankohtaisuutisoinnissa ja tapahtumien markkinoinnissa. Sosiaalisesta mediasta liitolla oli käytössä Facebook- ja Twitterkanavat ja kuvien jakopalvelu Instagram. Facebook-sivut Suomen Sulkapalloliitto Facebookia käytettiin erityisesti liiton kotisivulla julkaistujen virallisten tiedotteiden ja uutisten sekä digitaalisessa mediassa olleiden sulkapalloaiheisten juttujen jakelussa sekä ajankohtaisuutisoinnissa. Myös Euroopan Sulkapalloliiton, BE:n, sekä Maailman Sulkapalloliiton, BWF:n, uutisia ja päivityksiä jaettiin Facebookissa. Facebookissa järjestettiin myös kilpailuja ja kyselyjä. Kilpailut ja kyselyt koskivat pääasiassa liiton järjestämiä sulkapallokisoja. Vuoden alussa liiton FB-sivuilla oli 1580 tykkääjää ja vuoden lopussa tykkääjiä oli Sivujen suosio kasvoi edellisvuosien kasvuun verrattuna hieman enemmän. Minisulkis Minisulkiksen FB-sivuilla vuodenvaihteessa oli 112 tykkääjää. Nuoriso- ja koulutuspäällikkö Tommi Saksa on vastuussa MiniSulkiksen Facebook-sivusta. Badminton Finland Badminton Finland FB-sivujen kautta uutisointiin vuoden aikana pääasiassa Finnish Openista Vuoden 2015 lopussa sivulla oli 3126 tykkääjää ja vuoden lopussa 2016 sivuilla oli noin 3460 tykkääjää. 29

30 Twitter Sulkisliitto Twitterissä julkaistiin vuoden 2016 aikana Facebookin julkaisut sekä kisojen yhteydessä hieman Facebookista erillistä tulospalvelua. Twitterissä myös jaettiin pelaajien sekä esimerkiksi BE:n twiittejä. Twitterin kautta liitto oli myös Facebookia enemmän vuorovaikutuksessa seuraajiinsa, vuoropuhelun ja osoitettujen twiittien muodossa. Twitterissä oli vuodenvaihteessa 573 seuraajaa ja sinne oli twiitattu yhteensä 4910 twiittiä (vertaa vuoden 2015 twiittien luku: 3490). Myös Twitterissä jaettiin Euroopan Sulkapalloliiton, BE:n, sekä Maailman Sulkapalloliiton, BWF:n, twiittauksia. Badmifi Englanninkielisen Badmifi-tilin kautta julkaistiin Badminton Finland Facebook-tilille julkaistut uutiset ja julkaisut Finnish Openista. Sen vuoden 2015seuraajamäärä 19 ei ole kasvanut. Kuvien jakopalvelu Instagramissa liitolla oli vuoden 2016 lopussa noin 564 seuraajaa ja noin 390 julkaisua (kuvaa ja videota). Liitto julkaisee Instagramissa omia valokuvia ja videoita. Liitto myös jakoi satunnaisesti muitakin sulkapalloaiheisia julkaisuja ja kävi tykkäämässä julkaisuista joista löytyy hashtag (#) sulkapallo, sulkis tai sulis. YouTube Youtube kanavan videot koostuvat niin pelaajahaastatteluista, kilpailujen trailereista, 365-sivustolle suunnatuista valmennus- ja treenivideoista sekä esimerkiksi otteluiden nauhoitteista. Videoita vuoden 2016 lopussa oli yhteensä noin 576. Kanavalla on 470 tilajaa, joille tulee ilmoitukset liiton uusimmista videoista. Liiton videoilla oli katselukertoja vuoden 2016 lopussa yhteensä noin Suosituimpia videoita on viisi vuotta vanha video Olkapään huoltavat harjoitteet, jolla on yli näyttökertaa. Sulkapallo-lehti Sulkapallolehti ilmestyi elokuussa Rion kisojen jälkeen sekä printtinä että verkkolehtenä. Printtilehteä painettiin kpl ja niitä jaettiin sulkapallohalleille ja seuroille, jotka jakoivat sitä harrastajatapahtumissaan. Vuoden 2016 lopussa päätettiin, että ajankäytön priorisoinnin johdosta Sulkapallo-lehteä ei enää vuonna 2017 tehdä. Jäsen- ja muut postit Ajankohtaisista ja tärkeistä asioista kertovia jäsen-, viestintävastaava- ja halliposteja lähetettiin uutiskirjepalvelu ja sähköpostimarkkinoinnin järjestelmä Mail Chimpin kautta vuoden aikana yhteensä 44 kappaletta eli 13 enemmän kuin edellisenä vuonna. Postien jutuista ohjattiin linkin avulla liiton kotisivuille, josta löytyi asiasta tarkempaa tietoa. Mail Chimpistä löytyy seuraavat jakelulistat: Jäsenposti, Seurojen viestintävastaavat, Seurojen puheenjohtajat, Sulkapallohallit ja Sulkishubi. Yhteensä näillä listoilla on 730 henkilöä. Eri listoilla on myös samoja nimiä. Keskimääräisesti jäsenposteja on kaiken kaikkiaan avattu yhteensä 45 %. 30

31 Sulkapalloa TV:ssä ja mediassa Rion olympiakisat olivat luonnollisesti suurimman medianäkyvyyden vuonna 2016 saanut tapahtuma. Myös sulkapallo sai osansa tästä näkyvyydestä. YLE televisioi Nanna Vainion molemmat olympiaottelut ja suuren määrän muita sulkapallo-otteluita Riosta. Nanna Vainio pääsi myös mediaan useasti ennen Rion kisoja ja niiden jälkeen. SM-kisoja 2016 ei televisioitu, mutta sen finaalipäivän otteluista näytettiin YLEn urheiluruudussa lyhyt kooste. Finnish Openista liitto tuotti tv-materiaalin loppuotteluista. Niistä julkaistiin YLEn kanavalla koostelähetys, joka tavoitti ihmistä. Legardére Sports:n välittämänä kaikki loppuottelut näkyivät sopimuskanavilla Malesiassa, Hong Kongissa, Thaimaassa, Taiwanissa ja Vietnamissa. Yhteensä näillä maksukanavilla on tilaajakotitaloutta. Live stream Badminton Europe:n kanssa tehdyn sopimuksen kautta Finnish Open 2016 striimattiin kahdelta kentältä torstaista lauantaihin ja loppuottelut sunnuntaina. Pelit olivat katsottavina BE:n Youtubekanavalla. Liitto teki yhdessä Coup4 nimisen yrityksen kanssa striimauskokeilun Joukkue-SM-kisassa joulukuussa. Kokeilun haasteiden takia lähetystä ei erityisesti markkinoitu, joten myöskään katsojamäärät eivät olleet merkittävät. Uudesta kokeilusta sovittiin SM-kisaan helmikuulle Mediajakelu Medialle suunnattua sähköpostijakelua käytettiin lajin tapahtumien ja ajankohtaisasioiden uutisoinnissa. Mediajakelun sähköpostilistalle on liitetty kotimaisten eri medioiden toimitukset ja yksittäisiä toimittajia. Mediat julkaisivat artikkeleita joko sellaisenaan tai esimerkiksi STT:n muokkaamina. Jutut toimivat myös median artikkeleiden aihioina. Medialle lähetettiin mediatiedotteita vuonna 2016 yhteensä 181 kappaletta. Määrä hieman väheni edellisvuodesta, jolloin tiedotteita lähetettiin yhteensä 221. Mediatiedotteiden lähettämisen vähentyminen selittyy osittain viestintähenkilön puuttumisella loppuvuodesta Medialle järjestettiin myös tiedotustilaisuuksia kotimaassa järjestettävistä SM-kisoista ja Finnish Openista. Fanikulttuurin muodostaminen Vuonna 2016 osa Rio Teamin pelaajista piti julkisia blogeja ja Facebook-fanisivuja sekä toivat ajatuksiaan ja kisamenestystään esille sosiaalisessa mediassa. Pelaajia pyrittiin aktivoimaan viestimään yhä enemmän ja viestinnän tärkeyttä tuotiin esille. Myös mm. Rio Teamin pelaajakortit olivat pelaajien käytössä. Valokuvaus ja videojulkaisut Kuluneena vuonna panostettiin hyvälaatuisiin pelitilanne- ja pelaajakuviin sekä erilaisissa tilanteissa taltioituihin videoihin. Esimerkiksi eri kisoista kuten SM-kisoista, Finnish Openista, Finnish Juniorista sekä FIJE:stä ja FIC:stä julkaistiin Facebookiin tapahtumakansioita kuville. 31

32 SM-viikko Sulkapallo oli näytöslajina mukana SM-viikolla Mansen Sulka järjesti yhdessä Marko Marselan ja liiton kanssa näyttävän lajiesittelykokonaisuuden historian ensimmäiselle SM-viikolle Tampereen Messuja Urheilukeskuksessa. Mukana SM-viikolla oli 22 lajia, joista viidessätoista kilpailtiin Suomen mestaruuksista. SM-viikko palkittiin Suomen Urheilugaalassa vuoden urheilumarkkinointitekona. 10 YRITYSYHTEISTYÖ Olympiavuosi 2016 oli Rio Teamin viimeinen toimintavuosi. Rio Teamillä oli 4 pääkumppanuutta viimeiset kaksi vuotta ja se oli liiton merkittävin toimintamuoto yritysyhteistyön näkökulmasta. Ilmarisen, Rantalainen Oy Helsingin, Pohjola Rakennuksen ja Medilaserin tuella Rio Teamin toimintoja on voitu tehostaa ja tukea Rio Teamin pelaajien ulkomaisia kisamatkoja. Kisamatkatuki oli erittäin merkittävässä osassa, kun pelaajat taistelivat kisapaikoista. Vantaan kaupungin kanssa jatkettiin hyvää yhteistyötä, jonka ansiosta meillä on ollut mahdollisuus järjestää sekä SM-kisa että Finnish Open Vantaan Energia Areenan moderneissa ja toimivissa tiloissa. Tanskalaisen Cool Sport A/S:n kanssa tehtiin 2015 laaja sopimus liittoryhmien vaatettamisesta ja huippukisojen ja huippuryhmiemme palloista. Valitettavasti kumppanimme ei pystynyt toteuttamaan kaikkia sopimukseen kirjattuja velvoitteitaan ja sopimus irtisanottiin kesken sopimuskauden. Tilalle saatiin kumppaniksi Badminton Quality, joka vaatetti liittoryhmät ja on huippusulkapallon virallinen pallotoimittaja. Yhtään Partnerisopimusta ei saatu solmittua toimintavuodelle, mutta kumppani- ja ystäväsopimuksia tehtiin alla kuvatusti. Huippusulkapallo Kisatapahtumien ja maajoukkuetoiminnan ympärille tehtiin kumppanisopimuksia seuraavien yritysten kanssa: Vantaan kaupunki Restel Legardére Sports, joka hoiti Finnish Openin TV-signaalin myynnin Aasiaan Liikuntakeskus Pajulahti Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen Rantalainen Oy Helsinki Pohjola Rakennus Oy Medilaser Oy 32

SSuL strategia 2012-2016, kasvustrategia

SSuL strategia 2012-2016, kasvustrategia SSuL strategia 2012-2016, kasvustrategia STRATEGIA/Pelaajan polku/lapset ja nuoret Vuonna 2014 minisulkista järjestää 10 seuraa Toteutunut: Vuonna 2014 minisulkista järjestää tällä hetkellä 20 seuraa Vuonna

Lisätiedot

SUOMEN SULKAPALLOLIITTO VUOSIKERTOMUS

SUOMEN SULKAPALLOLIITTO VUOSIKERTOMUS SUOMEN SULKAPALLOLIITTO VUOSIKERTOMUS 2015 Sisältö... 1 1 ESIPUHE... 3 2 JÄRJESTÖTOIMINTA... 4 2.1 HALLITUS... 4 2.2 LIITTOKOKOUKSET... 4 2.3 TOIMIRYHMÄT... 4 2.4 SSUL RY:N STRATEGIA... 4 2.5 LIITON TOIMISTO...

Lisätiedot

SM Mestaruuskilpailu MK-V - Pääkilpailu No. Name Gender Points Club MK-V - Karsinta No. Name Gender Points Club

SM Mestaruuskilpailu MK-V - Pääkilpailu No. Name Gender Points Club MK-V - Karsinta No. Name Gender Points Club kilpailu MK-V - Pääkilpailu 1 Ville Lång M 213300 ÖIF 2 Eetu Heino M 179700 ESB 3 Kalle Koljonen M 140900 ESB 4 Anton Kaisti M 91600 HBC 5 Iikka Heino M 85800 ESB 6 Henri Aarnio M 78700 ÖIF 7 Petri Hautala

Lisätiedot

Suomen Sulkapalloliitto. Strategia

Suomen Sulkapalloliitto. Strategia Suomen Sulkapalloliitto Strategia 2017-2020 Suomen Sulkapalloliiton strategia 2017-2020 Visio Suomalainen sulkapallo on maailmalla menestyvä ja Suomessa merkittävä kilpa- ja harrastelaji. Arvot Respect-kulttuurimme

Lisätiedot

SUOMEN SULKAPALLOLIITTO VUOSIKERTOMUS

SUOMEN SULKAPALLOLIITTO VUOSIKERTOMUS SUOMEN SULKAPALLOLIITTO VUOSIKERTOMUS 2017 Sisältö... 1 1 ESIPUHE... 3 2 JÄRJESTÖTOIMINTA... 4 3 HARRASTESULKAPALLO... 6 4 HUIPPUSULKAPALLO... 7 5 VAMMAISSULKAPALLO... 11 6 LAJIKOULUTUS... 12 7 KILPAILUTOIMINTA...

Lisätiedot

Suomen Sulkapalloliitto. Strategia

Suomen Sulkapalloliitto. Strategia Suomen Sulkapalloliitto Strategia 2017-2020 Suomen Sulkapalloliiton strategia 2017-2020 Visio Suomalainen sulkapallo on maailmalla menestyvä ja Suomessa merkittävä kilpa- ja harrastelaji. Arvot Respect-kulttuurimme

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta

Lisätiedot

SSuL:n Pelikirja. Esipuhe

SSuL:n Pelikirja. Esipuhe PELIKIRJA Liittokokous Hallitus Huippusulkapallon ohjausryhmä Harrastesulkapallon ohjausryhmä Vammaissulkapalloryhmä Lajikoulutusryhmä Kilpailutoimintaryhmä Seniorikilpailuryhmä Seuratoimintaryhmä Viestintä-

Lisätiedot

SM 2019 MS V - Pääkilpailu

SM 2019 MS V - Pääkilpailu MS V - Pääkilpailu 1 Kalle Koljonen M 1 Tapion Sulka Main 1 2 Eetu Heino M 2 Paraisten Badminton Main 2 3 Iikka Heino M 3 Paraisten Badminton Main 3 4 Henri Aarnio M 4 Badminton United Main 4 5 Joonas

Lisätiedot

Suomen Sulkapalloliitto/Kilpailutoiminta Valimotie Helsinki

Suomen Sulkapalloliitto/Kilpailutoiminta Valimotie Helsinki KILPAILUHAKU 2018-2019 Haettavissa ovat kaikki SSuL:n hyväksyttävät kilpailut Finnish Openia, SM kilpailua, Joukkue-SM- ja Junioreiden/Senioreiden SM -kisaa lukuun ottamatta. Suomen Sulkapalloliiton kansalliseen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Östersundom Idrottsförening rf Östersundomin Urheiluseura ry. Toimintasuunnitelma 2017

Östersundom Idrottsförening rf Östersundomin Urheiluseura ry. Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2(5) 1. Yhdistystoiminta 2. Junioritoiminta Tavoitteenamme vuodelle on edelleen pystyä muokkaamaan ja sopeuttamaan toimintaamme toimintaympäristömme muutosten mukaan. Tätä kautta tavoitteemme

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

Östersundom IF Toimintakertomus / 17 ÖSTERSUNDOM IF TOIMINTAKERTOMUS 2016

Östersundom IF Toimintakertomus / 17 ÖSTERSUNDOM IF TOIMINTAKERTOMUS 2016 Östersundom IF Toimintakertomus 2016 1 / 17 ÖSTERSUNDOM IF TOIMINTAKERTOMUS 2016 Östersundom IF Toimintakertomus 2016 2 / 17 ÖSTERSUNDOM IDROTTSFÖRENING R.F - ÖSTERSUNDOMIN URHEILUSEURA R.Y VUOSIKERTOMUS

Lisätiedot

Suomen Tennisliitto Strategia 2010 Strategian peruskivet Arvot Huipputennis Kilpailutoiminta Valmennustoiminta Alue- ja seuratoiminta Jäsenistö Viestintä Talous Organisaatio Missio Suomen Tennisliitto

Lisätiedot

Suomen Sulkapalloliitto/Kilpailutoiminta Valimotie Helsinki

Suomen Sulkapalloliitto/Kilpailutoiminta Valimotie Helsinki KILPAILUHAKU 2019-2020 Kauden 2019-2020 haku on kaksivaiheinen uuteen online-hakuun siirtymisen takia. Online-kilpailuhaun tietoteknisten hidasteiden takia vanha haku joudutaan pitämään vielä käytössä

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016 Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Seurafoorumi Tampere

Seurafoorumi Tampere Seurafoorumi 2018 Tampere 25.-26.7.2018 Ohjelma Keskiviikko 25.7. klo 12.00 seminaarin avaus klo 12.15 Tennisliiton ajankohtaiskatsaus klo 13.15 Tennisliiton jäsenmaksu-uudistus klo 13.45 antidopingtyö

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SISÄLLYSLUETTELO ESIPUHE TOIMINTASUUNNITELMAAN VUODELLE 2018... 3 JÄRJESTÖTOIMINTA...4 HARRASTESULKAPALLO... 6 HUIPPUSULKAPALLO... 8 SEURATOIMINTA SEURAT VERKOSSA...

Lisätiedot

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010 SSqL:n hallituksen kokous 7. / 2010 pöytäkirja AIKA 17.6.2010 torstai klo 17.30 20.30 PAIKKA Helsinki, SLU, Kunto kabinetti Läsnä Leo Hatjasalo pj. Lars Ekholm (esittelijä) Tomi Niinimäki Juha Sarlund

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

KOVA HIKIPISAROISTA TEHTY TOIMINTA- SUUNNITELMA 2019

KOVA HIKIPISAROISTA TEHTY TOIMINTA- SUUNNITELMA 2019 KOVA MYÖ S KAUNIS ON HIKIPISAROISTA TEHTY TOIMINTA- SUUNNITELMA 2019 VISIO Koko Suomi luistelee ja parhaat maailman huipulla Suomen Taitoluistelulii.o 9.11.2018 MISSIO Suomen Taitoluisteluliitto yhdessä

Lisätiedot

Östersundom Idrottsförening rf Östersundomin Urheiluseura ry. Toimintasuunnitelma 2014

Östersundom Idrottsförening rf Östersundomin Urheiluseura ry. Toimintasuunnitelma 2014 Toimintasuunnitelma 2 (5) 1. Yhdistystoiminta 2. Junioritoiminta 3. Aikuiset Tavoitteenamme vuodelle on edelleen pystyä muokkaamaan ja sopeuttamaan toimintaamme toimintaympäristömme muutosten mukaan. Tätä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2018 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018

TOIMINTAKERTOMUS 2018 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 1. PÖYTÄTENNISJAOSTO 1.1 Kokoonpano 2018 Tero Naumi Esko Akkanen Pasi Autio Esko Heikkinen Antti Posti Jarmo Ruohonen Marko Seitz Jyrki Ylenius

Lisätiedot

POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU

POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU 2018 Kenelle ja miksi? Aluetoiminta on suunnattu tavoitteellisesti lentopalloon suhtautuville junioreille, heidän vanhemmille ja valmentajille. Kehittää yksilöiden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYSLUETTELO ESIPUHE TOIMINTASUUNNITELMAAN VUODELLE 2017... 3 JÄRJESTÖTOIMINTA...4 HARRASTESULKAPALLO... 5 HUIPPUSULKAPALLO... 8 SEURATOIMINTA SEURAT VERKOLLA...

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

1.1 Sarjakilpailu on Suomen Sulkapalloliiton (SSuL) sanktioima jäsenseurojen joukkueiden välinen kilpailu.

1.1 Sarjakilpailu on Suomen Sulkapalloliiton (SSuL) sanktioima jäsenseurojen joukkueiden välinen kilpailu. SARJAKILPAILUSÄÄNNÖT (SM ja I div) SSuL:n hallituksen hyväksymät 17.8.2016 1. Yleistä 1.1 Sarjakilpailu on Suomen Sulkapalloliiton (SSuL) sanktioima jäsenseurojen joukkueiden välinen kilpailu. 1.2 Sarjakilpailu

Lisätiedot

Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017

Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Me yhdessä 2017 Ehdotus syyskokoukselle 29.10.2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Liittomme * 86 jäsenyhdistystä * Jäsenyhdistyksissä on n. 10 työntekijää * Liitolla on 5 työntekijää * 9 aluetta

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.9.2018 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

SUOMALAISEN KEILAILUN STRATEGIA. Suomen Keilailuliitto ry.

SUOMALAISEN KEILAILUN STRATEGIA. Suomen Keilailuliitto ry. SUOMALAISEN KEILAILUN STRATEGIA ry. 6. SYYSKUUTA 2016 Suomalaisen keilailun strategia Tämän dokumentin sisältämässä strategiassa linjataan Suomen Keilailuliiton keskeiset valinnat vuoteen 2020 saakka.

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.1.2017 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari

Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari Ohjelma: Ranking pokaalien jako All around komitea 2017 Lisäykset lajisääntöihin vuodelle 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Kauden 2018 kilpailut 2018 komitean jäsenet

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

Nuorten maajoukkueohjelma

Nuorten maajoukkueohjelma Nuorten maajoukkueohjelma Nuorten maajoukkueohjelman tavoitteet Tuottaa mahdollisimman monta pelaajaa aikuismaajoukkueisiin vähintään 3 pelaajaa/ikäluokka 3 kansainvälisen tason huippua/vuosikymmen Kilpailla

Lisätiedot

Salon Palloilijat ry Visio 2022

Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan

Lisätiedot

Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta

Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta Kaukalopalloseurat ja yksittäiset joukkueet Liiton alueet:, Oulu, Etelä- Suomi, Keski- Suomi, Itä- Suomi, Etelä- Karjala, Pohjois- Suomi Uusi liikuntalaki * Valtakunnallisuuden

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

NÄÄSHALLI CUP

NÄÄSHALLI CUP NÄÄSHALLI CUP 1.12.2018 TAEKWON-DO -KILPAILUT TAMPEREELLA Tampereen Taekwon-Do seura ry järjestää jälleen Nääshalli Cup -kilpailut. Kilpailut käydään lauantaina 1.12.2018 Nääshallin Budo 7 -salissa. Kilpailusarjoja

Lisätiedot

LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA 142 757 GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET 2014-2015

LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA 142 757 GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET 2014-2015 LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA 142 757 GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET 2014-2015 GREEN CARD SUORITUSTEN REKISTERÖINTI PELAAJA ENSIN PELAAJATYYTYVÄISYYSTYÖKALU ALUEKIERROKSEN

Lisätiedot

Alle 17- ja alle 15-vuotiaiden SM-kilpailujen kilpailusäännöt (hyväksytty hallituksen kokouksessa )

Alle 17- ja alle 15-vuotiaiden SM-kilpailujen kilpailusäännöt (hyväksytty hallituksen kokouksessa ) 9-17. Alle 17-vuotiaiden Suomen mestaruuskilpailut 9-17.1 Osallistumisoikeus 9-17.1.1 Alle 17-vuotiaiden Suomen mestaruuskilpailuihin saavat osallistua pelaajat, jotka sinä kalenterivuonna, johon kyseisen

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu KILPAILUVALIOKUNTA 18.11.2014. Aika 18.11.2014, klo 15.00. Valo-talo, Sali I

Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu KILPAILUVALIOKUNTA 18.11.2014. Aika 18.11.2014, klo 15.00. Valo-talo, Sali I Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu 18.11.2014 KILPAILUVALIOKUNTA Aika 18.11.2014, klo 15.00 Paikka Valo-talo, Sali I Läsnä Pasi Oksanen puheenjohtaja Harri Aalto Anne Fröberg Harri Heikkilä

Lisätiedot

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi LEHMO BALLS -96 RY Hirviseläntie 12 80780 KONTIONIEMI Puh: 0440-559 696 E-mail: markus.holopainen@leba96.fi www.leba96.fi PROJEKTI 2011-2014 Polku pelikenttien parhaiksi Projektin taustat Johtokunta on

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET

LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA 142 757 GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET 2014-2015 GREEN CARD SUORITUSTEN REKISTERÖINTI PELAAJA ENSIN PELAAJATYYTYVÄISYYSTYÖKALU ALUEKIERROKSEN

Lisätiedot

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2010

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2010 VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2010 1. VALTAKUNNALLISET KOULUTUKSET Taso 1, vaihe 3: Tennisohjaajakoulutukset Tennisohjaajakoulutukset on tarkoitettu kaikkien alueiden tennisohjaajille. Toteutuksesta

Lisätiedot

Urheilua ja elämyksiä. Lentopalloliiton strategia 2016-2020

Urheilua ja elämyksiä. Lentopalloliiton strategia 2016-2020 Urheilua ja elämyksiä Lentopalloliiton strategia 2016-2020 Huippu-urheilu Beach volley ja lentopallo ovat suomalaisia menestyslajeja. Fanit ja media seuraavat edustusjoukkueitamme kotimaassa ja ulkomailla.

Lisätiedot

Toimintakertomus toimintakausi

Toimintakertomus toimintakausi Toimintakertomus 1.5.2017 30.4.2018 18. toimintakausi 1. Johdanto Hiihtoseuran 18. toimintakausi oli Ski Jyväskylä nimellä ensimmäinen täysimittainen toiminta kausi sääntömuutoksesta johtuen. Huhtikuussa

Lisätiedot

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT. Sisällysluettelo

KILPAILUSÄÄNNÖT. Sisällysluettelo 1 KILPAILUSÄÄNNÖT Sääntöjä täsmennetty ja muutokset on hyväksytty liittohallituksessa 6.5.2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Pelimuodot ja ottelut 3. Kilpailujen järjestämisluvan hakeminen 4. Kilpailukausi

Lisätiedot

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet).

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet). TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2012 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia

Lisätiedot

Maastohiihdon linjaukset urheilijan polulla ja maastohiihdon ajankohtaiset asiat. Eero Hietanen Maastohiihdon valmennuspäällikkö

Maastohiihdon linjaukset urheilijan polulla ja maastohiihdon ajankohtaiset asiat. Eero Hietanen Maastohiihdon valmennuspäällikkö Maastohiihdon linjaukset urheilijan polulla ja maastohiihdon ajankohtaiset asiat Eero Hietanen Maastohiihdon valmennuspäällikkö 2016-2017 yleiskatsaus, huippu-urheilu MM-LAHTI 2017 ONNISTUMINEN!!! https://www.youtube.com/watch?v=li4t-beuao4

Lisätiedot

Holiday Inn, Tampere. 28.4.2012 Kari Lahti

Holiday Inn, Tampere. 28.4.2012 Kari Lahti Holiday Inn, Tampere Taustaa } Syyskokous valtuutti liittohallituksen jatkamaan yhteistyömahdollisuuksien kartoittamista } Yhdistymisestä tulee olla muitakin etuja kuin taloudellinen } Raportointi tuloksista

Lisätiedot

HBL TOIMINTASUUNNITELMA, TIIVISTYS. Vuosikokous

HBL TOIMINTASUUNNITELMA, TIIVISTYS. Vuosikokous HBL TOIMINTASUUNNITELMA, TIIVISTYS Vuosikokous 24.5.2018 Liiton toiminnan tavoitteena on edistää kilpakeilailua huipputasolta aivan alimmalle harrastajatasolle saakka, pyörittää kilpailutoimintaa niin

Lisätiedot

UUDEN JÄSENEN OPAS SULKAPALLOJAOSTO

UUDEN JÄSENEN OPAS SULKAPALLOJAOSTO UUDEN JÄSENEN OPAS SULKAPALLOJAOSTO Hienoa, että olet valinnut Sport Club Kokkola ry:n seuraksesi. Toivomme, että luet tämän oppaan läpi. Tämä opas toimii käsikirjana, josta voit myöhemmin tarkistaa asiat,

Lisätiedot

FC SCJ Strategia 2019

FC SCJ Strategia 2019 FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille

Lisätiedot

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä.

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2015 31.12.2015 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua

Lisätiedot

Muokkaa perustyylejä naps.

Muokkaa perustyylejä naps. VOIMANOSTO 2022 Tulevaisuus ja Suomen Voimanostoliiton strategia Syyskokous 21.10.2017 Suomen Voimanostoliitto ry Finlands Styrkelyftförbundet rf Finnish Powerlifting Federation Asiakirjan Voimanosto 2022

Lisätiedot

Huuhkaja- ja Helmaripäivät

Huuhkaja- ja Helmaripäivät Huuhkaja- ja Helmaripäivät 15.8.2016 Huuhkaja- ja Helmaripäivät Huuhkaja- ja Helmaripäivät on aikaisempien piirihaavi- ja piirijoukkueikäluokkiin (13-14-v pojat, 13-15-v tytöt) kohdistuva kokonaisvaltainen

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Jousiammuntaseura Robin Hood ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Jousiammuntaseura Robin Hood ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Jousiammuntaseura Robin Hood ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Hyväksytty syyskokouksessa 21.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 2 2. TÄRKEIMMÄT TAVOITTEET 2016... 2 3. NUORISO- JA HARRASTETOIMINTA... 2

Lisätiedot

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 1 NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 2 Tilanne: -Nokian Urheilijoilla on tällä hetkellä yleisurheilujoukkueessaan iso joukko erinomaisia nuoria huippu-urheilijoita.

Lisätiedot

Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Toimenpide Kumppanit Resurssit Mittari Aikataulu Aluetoiminnan ja - Valmennuksen

Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Toimenpide Kumppanit Resurssit Mittari Aikataulu Aluetoiminnan ja - Valmennuksen Urheilijan polku - Nostamme kansainväliselle huipulle Painopiste: varmistamme huippu-urheilulle ammattimaisen valmentautumisen edellytykset Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Aluetoiminnan ja -

Lisätiedot

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02) Helsingin NMKY Kausi 2017 2018 B-pojat (s.-02) Asialista Esittely Valmentajat Tavoitteet ja kulmakivet HNMKY Pelaajapolku Urheilijaksi kasvaminen Kesäharjoittelu Kausi 2017-2018 Viestintä ja vuorovaikutus

Lisätiedot

Suomen Petanque-Liitto r.y., liittohallituksen aloitteet (6 kpl) syysliittokokoukselle

Suomen Petanque-Liitto r.y., liittohallituksen aloitteet (6 kpl) syysliittokokoukselle 1 (2) Suomen Petanque-Liitto r.y., liittohallituksen aloitteet (6 kpl) syysliittokokoukselle 24.11.2013 Liittohallituksen aloite 1: Henkilökohtainen arvopistejärjestelmä (Ranking) Järjestelmä lopetetaan

Lisätiedot

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) vapaa-aikatoimi PAKOLLINEN!!! Yhdistyksille järjestetään kaavakkeen täyttöilta 17.9.2019 HAKIJA: Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut,

Lisätiedot

TENNISLIITON STRATEGIA

TENNISLIITON STRATEGIA TENNISLIITON STRATEGIA 2017-2020 Haluamme kehittää ja edistää elinikäistä tenniksen pelaamista seuroissa kaikilla taitotasoilla." Tennisliiton missio Haluamme luoda monipuolisia kilpailemisen ja harrastamisen

Lisätiedot

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7)

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a Mitä on muuttunut? Tällä lomakkeella hakevat toiminta-avustusta kaikki muut yhdistykset ja yhteisöt paitsi veteraanitoimikunnalle osoitetut

Lisätiedot

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI!

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI! JÄSENKIRJE LOKAKUU 2017 KuPS juniorit myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS:n viimeinen kotiottelu Savon Sanomat Areenalla pelataan

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle A. Naumanen Tytöt U15-sarjassa Esitys SAJL Nuorisokokoukselle 25.10.2014 Tytöt U15 Nuorten kilpailujärjestelmä 2014-2016 hyväksyttiin syysliittokokouksessa 2013. Kilpailujärjestelmässä:! Pelattavaksi ehdotettavat

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2016-2017 Kuluvan vuoden ja kevään 2017 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

SISÄLLYS. Jäsenkirje 1/2014

SISÄLLYS. Jäsenkirje 1/2014 SISÄLLYS Hallisarjan tulokset Uusi lisenssikausi alkaa 1.4.2014 Kertalisenssi Jäsen- ja lisenssimaksujen vahvistus sähköpostilla ja tarkistus otteluissa Liiton sääntömääräinen kevätkokous 13.4.2014 U20

Lisätiedot

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla

Lisätiedot

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta

Lisätiedot

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 Kilpailutoiminta Liigajoukkueet Naisten ykkösjoukkueen tavoitteena on voittaa tänäkin keväänä kultaa. Sama tavoite on myös vuodelle 2010. Naisten II-joukkue pelaa ykkösdivisioonassa

Lisätiedot

Nuortenkilpavalmennusryhmät2012

Nuortenkilpavalmennusryhmät2012 Nuortenkilpavalmennusryhmät2012 Valmennusohjelma 1 Nordcenterinkilpavalmennusryhmät Henkilökohtaiset valmennettavat Tommi Stude Kilparyhmä 1 Tommi Stude Kilparyhmä 2 Tommi Stude Kilparyhmä 3 Tommi Stude

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2015-2016 Yleistä Kausi 2015-2016 oli seuran 25. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin ja ystävyysotteluita pelattiin useita.

Lisätiedot

Jokelan Kisa jalkapallo

Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN SULKAPALLOYHDISTYS RY Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2019 HALLITUS

LOUNAIS-SUOMEN SULKAPALLOYHDISTYS RY Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2019 HALLITUS LOUNAIS-SUOMEN SULKAPALLOYHDISTYS RY Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2019 HALLITUS Lounais-Suomen Sulkapalloyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1(5) Sisältö Yleiset tavoitteet... 2 Toiminta... 2 Yhdistyksen

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu

Lisätiedot

LÄNNEN VALMENTAJAPÄIVÄT SPL Länsi-Suomi Valmennuskoulutuspäällikkö Ari Kervinen

LÄNNEN VALMENTAJAPÄIVÄT SPL Länsi-Suomi Valmennuskoulutuspäällikkö Ari Kervinen LÄNNEN VALMENTAJAPÄIVÄT 19.10.18 SPL Länsi-Suomi Valmennuskoulutuspäällikkö Ari Kervinen LÄNNEN VALMENTAJAPÄIVÄT 19.10.18 OHJELMA 12.00-13.00 Lounas 13.00 Avaussanat, SPL Länsi-Suomi valmennuskoulutuspäällikkö

Lisätiedot

Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020

Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020 strategia 2020 Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020 Tässä dokumentissa kuvatussa strategiassa linjataan Suomen Uimaliiton keskeiset valinnat vuoteen 2020 saakka. Strategian tavoitteiden toteutumista

Lisätiedot

Vesipallon asiantuntijaryhmä 1/2018

Vesipallon asiantuntijaryhmä 1/2018 Vesipallon asiantuntijaryhmä 1/2018 Aika: 20.1.2018 klo 13.30-16.00 Paikka: Uimaliiton toimisto, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä pj Peter Von Weissenberg X x jäsen Reija Häkkinen X x jäsen Kalle Nousiainen

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT Sääntöjä täsmennetty ja muutokset on hyväksytty liittohallituksessa

KILPAILUSÄÄNNÖT Sääntöjä täsmennetty ja muutokset on hyväksytty liittohallituksessa KILPAILUSÄÄNNÖT Sääntöjä täsmennetty ja muutokset on hyväksytty liittohallituksessa 21.3.2018 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Pelimuodot ja ottelut 3. Kilpailujen järjestämisluvan hakeminen 4. Kilpailukausi

Lisätiedot

Liiton strategia Liiton asettamat strategiset tavoitteet nähtiin kokonaisuutena tärkeiksi. Jäsenmäärä tavoitteen realismia kyseenalaistettiin.

Liiton strategia Liiton asettamat strategiset tavoitteet nähtiin kokonaisuutena tärkeiksi. Jäsenmäärä tavoitteen realismia kyseenalaistettiin. KERHOKYSELYN TULOKSIA Kysely toteutettiin kerhoille 21.3-30.6.2018 välisenä aikana. Kyselyyn vastasi 31 jäsenkerhoa 55 viidestä, vastausprosentti oli 56,4 prosenttia. Kysely toteutettiin sähköisellä Webropol-kyselyohjelmalla.

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

Seurojen jäsenmaksu liitolle on 170 ja lisenssimaksut aikuisilta 30 ja junioreilta jälkeen aikuisten lisenssimaksu on 40.

Seurojen jäsenmaksu liitolle on 170 ja lisenssimaksut aikuisilta 30 ja junioreilta jälkeen aikuisten lisenssimaksu on 40. TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2009 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia

Lisätiedot

UUDEN JÄSENEN OPAS SULKAPALLOJAOSTO

UUDEN JÄSENEN OPAS SULKAPALLOJAOSTO UUDEN JÄSENEN OPAS SULKAPALLOJAOSTO Hienoa, että olet valinnut Sport Club Kokkola ry:n seuraksesi. Toivomme, että luet tämän oppaan läpi. Tämä opas toimii käsikirjana, josta voit myöhemmin tarkistaa asiat,

Lisätiedot

Strategia 2015-2020 Pieksämäki Curling ry versio 2

Strategia 2015-2020 Pieksämäki Curling ry versio 2 Strategia 2015-2020 Pieksämäki Curling ry versio 2 1 Johdanto Tämä Pieksämäki Curling Ry:n strategia 2015-2020 ohjaa seuran toimintaa ja antaa suuntaviivat kehitykselle. Käytännössä strategia ohjaa vuosien

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN JUDO ry

ETELÄ-SUOMEN JUDO ry ETELÄ-SUOMEN JUDO ry 6.6.2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. Johdanto Judoliiton strategiassa (2013-2020) alueellinen yhteistyö on yksi kulmakivistä matkalla kohti päätavoitetta - olympiakultaa. Strategiaan

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Toimintasuunnitelma 2012

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Toimintasuunnitelma 2012 Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Toimintasuunnitelma 2012 7.11 2011 Toimintasuunnitelma hyväksytään joulukuun johtoryhmän kokouksessa, kun ensi vuoden toimintabudjetti on tiedossa. Valmentautuminen TAVOITE:

Lisätiedot

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014 SC VANTAA Jäsenkirje 3/2014 1. Katsaus joukkuevoimistelijoiden kevääseen... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. Harrasteliikuntaryhmiin ilmoittautuminen alkanut... 3 4. Valmentajaksi tai ohjaajaksi

Lisätiedot