Kuljetuspalvelut KHO:n uusimmassa käytännössä. Sanna Ahola Erityisasiantuntija

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuljetuspalvelut KHO:n uusimmassa käytännössä. Sanna Ahola Erityisasiantuntija"

Transkriptio

1 Kuljetuspalvelut KHO:n uusimmassa käytännössä Sanna Ahola Erityisasiantuntija

2 Itsenäisen suoriutumisen vaatimus kuljetuspalveluja järjestettäessä: KHO T 2899, käsittely kunnassa A:lla oli vaskulaarinen dementia, jonka vuoksi muisti ja kognitiiviset toiminnot olivat heikentyneet. Kunta katsoi, että vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu on tarkoitettu tukemaan asiakkaan itsenäistä ja omatoimista suoriutumista päivittäisistä toiminnoista. A:lla ei lääkärintodistuksen mukaan ollut sellaista ruumiillista vammaa tai sairautta, joka vaikeuttaisi kohtuuttomasti hänen liikkumistaan ja jonka vuoksi hän ei voisi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä. Joukkoliikenteen käyttäminen edellytti hakijan kohdalla matkustamista toisen henkilön kanssa. Hän ei voisi muistisairauden vuoksi käyttää myöskään haettuja kuljetuspalveluja ilman toisen henkilön apua.

3 Käsittely hallintotuomioistuimissa Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen. Vaikka A:lla oli sairauksiensa vuoksi vaikeuksia liikkumisessa, asiassa ei ollut ilmennyt, että A:n aivovamma vaikeuttaisi hänen liikkumistaan julkisilla liikennevälineillä siinä määrin, että hän ei voisi ilman kohtuuttomia vaikeuksia käyttää julkisia liikennevälineitä saatettuna. A ei muistivaikeuksiensa vuoksi voisi käyttää myöskään kuljetuspalvelua itsenäisesti, vaan hän tarvitsisi toisen henkilön ohjausta. Näin ollen kuljetuspalvelu ei vaikuttaisi sillä tavoin A:n liikkumiseen, että hän välttämättä tarvitsisi kuljetuspalvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista vammaispalvelulain tarkoittamalla tavalla. KHO pysytti hallinto-oikeuden ratkaisun Sanna Ahola 3

4 Itsenäisen liikkumisen mahdollistaminen ikätasoisesti ei ollut peruste saada kuljetuspalvelua: KHO T, A:n tilanne: A oli syntynyt, hakemuksen ratkaisuajankohtana 14- vuotias poika, jonka toimintakykyä heikensivät kielelliset erityisvaikeudet ja neuropsykologisen kehityksen erityisvaikeudet, mm. ajan- ja vaarantajun ongelmat. A:lle haettiin kuljetuspalvelua, jotta A pääsisi kulkemaan harrastustoimintaan ja koulukavereidensa luokse.

5 Käsittely hallinto-oikeudessa Arvioitaessa sitä, tarvitsiko A välttämättä haettua kuljetuspalvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista muihin saman ikäisiin lapsiin verrattavalla tavalla, huomioon tuli ottaa lääketieteellisten selvitysten lisäksi tarve itsenäistymiseen ja itsenäiseen liikkumiseen ilman vanhempia. A:n ikäinen lapsi kulkee usein itsenäisesti harrastustoimintaan ja muihin paikkoihin hyvinkin pitkän matkan päähän kodistaan. Esitetyn lääketieteellisen selvityksen mukaan A:n liikuntakyvyssä oli hakemuksen tekohetken aikaan ollut sellaisia erityisiä vaikeuksia, jotka tekivät julkisten joukkoliikennevälineiden käytöstä kohtuuttoman vaikeaa. Vammaispalvelulain tarkoituksena on tukea vaikeavammaisen omatoimista suoriutumista. Siten sillä seikalla, että A kykeni käyttämään julkisia joukkoliikennevälineitä yhdessä saattajan kanssa, ei ollut asiassa merkitystä. A:ta oli pidettävä kuljetuspalveluja järjestettäessä vaikeavammaisena henkilönä Sanna Ahola 5

6 Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa KHO totesi, että asiakirjoissa olevasta psykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkärin lausunnosta ilmeni muun ohella, että A:n työmuisti oli lyhyt. Hän ei muistanut monimutkaisia ohjeita. Hänellä oli vaikeuksia toimia muuttuvissa tilanteissa. Ajan hahmottamisessa oli ongelmia. A toimi hitaasti ja toiminnan vaihtuessa toiseen herkästi jumittui. A:lla oli puheen ymmärtämisen ja tuottamisen vaikeutta. Toimiminen oudoissa ja vieraissa tilanteissa ja paikoissa oli haasteellista. A ei osannut huomioida liikennettä eikä pyöräillä turvallisesti. A:lla ei ollut tasapaino-ongelmaa lukuun ottamatta vammoja, jotka rajoittaisivat hänen liikkumistaan kävellen tai polkupyörällä. Hän kykeni käyttämään julkisia joukkoliikennevälineitä yhdessä saattajan kanssa. Vaikka A tarvitsi liikkumiseen paikasta toiseen ohjausta, häntä ei ollut pidettävä kuljetuspalveluja järjestettäessä vaikeavammaisena henkilönä Sanna Ahola 6

7 Saattajan rooli (kokoavasti äskeisistä) Kuljetuspalvelua ei myönnetä, jos tarvitsee saattajan (vaikka lakiin kirjattu saattaja osana kuljetuspalvelua) Kuljetuspalvelua ei myönnetä, jos pystyy käyttämään julkista liikennettä saattajan kanssa Mistä saattaja? Itsenäinen suoriutuminen?

8 KIITOS! Sanna Ahola 8

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.10.2016 Taltionumero 4420 Diaarinumero 3865/3/15 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 25.5.2018 Taltionumero 2551 Diaarinumero 1202/2/17 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 26.4.2013 Taltionumero 1494 Diaarinumero 2340/3/12 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus Hyvinvointikuntayhtymä

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 21.3.2014 Taltionumero 876 Diaarinumero 3482/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.11.2014 Taltionumero 3766 Diaarinumero 586/3/14 1 (7) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus Jyväskylän

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 26.9.2013 Taltionumero 3069 Diaarinumero 1312/3/12 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 8.2.2011 Taltionumero 282 Diaarinumero 1079/3/10 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus X:n kaupungin perusturvalautakunta Päätös, jota valitus

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 9.2.2012 Taltionumero 225 Diaarinumero 1456/3/11 1 (8) Asia Valittajat Vammaiselle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus B ja C alaikäisen lapsensa

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.3.2012 Taltionumero 722 Diaarinumero 611/3/11 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.2.2013 Taltionumero 610 Diaarinumero 473/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 29.8.2014 Taltionumero 2556 Diaarinumero 1941/3/13 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.2.2013 Taltionumero 611 Diaarinumero 2680/3/12 1 (7) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus Peruspalvelulautakunnan

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 29.8.2014 Taltionumero 2558 Diaarinumero 1424/3/13 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 31.1.2014 Taltionumero 237 Diaarinumero 3362/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.10.2016 Taltionumero 4424 Diaarinumero 3903/3/15 1 (8) Asia Valittaja Kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 6.3.2014 Taltionumero 700 Diaarinumero 685/3/13 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus Jyväskylän

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 25.9.2013 Taltionumero 3057 Diaarinumero 1828/3/12 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 6.9.2013 Taltionumero 2764 Diaarinumero 866/3/12 1 (7) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.7.2011 Taltionumero 1978 Diaarinumero 4367/3/10 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 10.11.2011 Taltionumero 3302 Diaarinumerot 4026/3/10 ja 4134/3/10 1 (6) Asia Valittajat Vammaiselle järjestettävää kuljetuspalvelua koskevat valitukset 1.

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.10.2016 Taltionumero 4293 Diaarinumero 970/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Perusturvalautakunta Päätös, jota valitus koskee Asian

Lisätiedot

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT 1 (6) VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN Perusturvatoimi Vammaispalvelu Kalevankatu 4 08100 Lohja saapunut: 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Ammatti: Osoite: Postinumero: Postitoimipaikka:

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 2.9.2011 Taltionumero 2486 Diaarinumero 3788/3/10 1 (7) Asia Valittaja Vammaisille järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus B tyttärensä A:n edunvalvojana

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu

Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu Kuljetuspalveluhakemus 1 (5) Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu Virkistys- ja asiointimatkat (enintään 18 yhdensuuntaista matkaa/kk) Sipoon kunnan ja lähikuntien alueilla, ei

Lisätiedot

PARKANO-KIHNIÖ SOTE -YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA

PARKANO-KIHNIÖ SOTE -YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA Parkanon kaupunki Perusturvaosasto KULJETUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMINEN PARKANO-KIHNIÖ SOTE -YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.1.2018 ALKAEN (Petu yta 14.12.2017 ) KULJETUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMINEN PARKANON-KIHNIÖN

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 9.5.2012 Taltionumero 1191 Diaarinumero 1735/3/11 1 (8) Asia Valittajat Vaikeavammaiselle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus B ja C alaikäisen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 13.4.2012 Taltionumero 889 Diaarinumero 843/3/11 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Vammaispalvelulaista. Vammaispalveluraadille Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski

Vammaispalvelulaista. Vammaispalveluraadille Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski Vammaispalvelulaista Vammaispalveluraadille 15.5.2013 Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski 30.5.2013 Vammaispalvelulaki Ketä laki koskee? Vammaisuus (VpL 2 ) vamma tai sairaus pitkäaikaisuus eli

Lisätiedot

Saapunut: Äidinkieli suomi ruotsi viittoma muu, mikä?

Saapunut: Äidinkieli suomi ruotsi viittoma muu, mikä? 1(5) Saapunut: Vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua voi saada vaikeavammainen henkilö, jolla on pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei voi vammansa tai sairautensa vuoksi

Lisätiedot

ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut

ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut Sosiaaliohjaaja Porin perusturva Vammaispalvelut LAINSÄÄDÄNTÖ Perustuslaki : 6 yhdenvertaisuus, 19 oikeus sosiaaliturvaan Sosiaalihuoltolaki: 1 yksityisen henkilön,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 17.12.2015 Taltionumero 3739 Diaarinumero 219/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

Päätöksiä henkilökohtaisesta avusta

Päätöksiä henkilökohtaisesta avusta Päätöksiä henkilökohtaisesta avusta Kehitysvammahuollon yhteistyökokous Helsinki, 12.12. 2011 Lakimies Sampo Löf-Rezessy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. lakineuvonta@kvtl.fi Henkilökohtainen apu Vammaispalvelulaki

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 21.3.2014 Taltionumero 878 Diaarinumero 3782/3/12 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 26.9.2013 Taltionumero 3068 Diaarinumero 1019/3/12 1 (7) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus

Lisätiedot

Vammaisuus ja ikä. Vanhusväestöön kuuluva henkilö voi täyttää vaikeavammaisuuden kriteerit yhtä hyvin, kuin alle kouluikäinen lapsikin

Vammaisuus ja ikä. Vanhusväestöön kuuluva henkilö voi täyttää vaikeavammaisuuden kriteerit yhtä hyvin, kuin alle kouluikäinen lapsikin Vammaisuus ja ikä Vammaisella henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jolla vamman tai sairauden johdosta on pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia suoriutua tavanomaisista elämän toiminnoista. Vammaispalvelulaissa

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.2.2014 Taltionumero 479 Diaarinumero 2986/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

Onni on yksilöllinen, sujuva arki ja turvallinen verkosto

Onni on yksilöllinen, sujuva arki ja turvallinen verkosto Onni on yksilöllinen, sujuva arki ja turvallinen verkosto OPAS HENKILÖKOHTAISEN AVUN HAKIJALLE Henkilökohtainen apu mahdollistaa yhdenvertaisuuden muiden kanssa Vammaispalvelulaki oikeuttaa henkilökohtaisen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.7.2017 Taltionumero 3515 Diaarinumero 3492/2/16 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

LOHJA 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT 2. KULJETUSPALVELU JOTA HAETAAN 1 (7) KULJETUSPALVELUHAKEMUS JA -ARVIOINTI

LOHJA 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT 2. KULJETUSPALVELU JOTA HAETAAN 1 (7) KULJETUSPALVELUHAKEMUS JA -ARVIOINTI LOHJA Perusturvakeskus Vammaispalvelu Kalevankatu 4, 08100 Lohja 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: KULJETUSPALVELUHAKEMUS JA -ARVIOINTI 1 (7) Henkilötunnus: Ammatti: Osoite: Postinumero: Puhelin

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 25.5.2012 Taltionumero 1382 Diaarinumero 1475/3/11 1 (8) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.5.2015 Taltionumero 1249 Diaarinumero 4087/3/13 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (9) Taltionumero 3786 Diaarinumero 2011/2/17

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (9) Taltionumero 3786 Diaarinumero 2011/2/17 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (9) 15.8.2018 Taltionumero 3786 Diaarinumero 2011/2/17 Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUHAKEMUS Loviisan perusturvakeskus Vammaispalvelut

KULJETUSPALVELUHAKEMUS Loviisan perusturvakeskus Vammaispalvelut KULJETUSPALVELUHAKEMUS Loviisan perusturvakeskus Vammaispalvelut VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELU Kuljetuspalvelun tarve Virkistys- ja asiointimatkat (enintään 18/ yhdensuuntaista

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 25.3.2011 Taltionumero 832 Diaarinumero 1017/3/10 1 (11) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva asia A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 23.5.2013 Taltionumero 1792 Diaarinumero 900/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus B alaikäisen A:n huoltajana Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sosiaali- ja terveysvirasto Vammaispalvelu Metsolantie 2, 04200 Kerava KULJETUSPALVELUHAKEMUS JA -ARVIOINTI 1 (8) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Ammatti: Osoite: Postinumero:

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 9.9.2016 Taltionumero 3790 Diaarinumero 1816/3/15 1 (8) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUHAKEMUS

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUHAKEMUS VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELU Vammaispalvelulain nojalla voidaan kuljetuspalvelua ja siihen liittyvää saattajapalvelua järjestää henkilölle, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUT. Vammaispalvelujen palveluesimies Maija Tervo. Vammaispalvelun sosiaalityö ja ohjaus. Asumispalvelut Katja Vesterelve

VAMMAISPALVELUT. Vammaispalvelujen palveluesimies Maija Tervo. Vammaispalvelun sosiaalityö ja ohjaus. Asumispalvelut Katja Vesterelve VAMMAISPALVELUT Vammaispalvelujen palveluesimies Maija Tervo Vammaispalvelun sosiaalityö ja ohjaus Ansala Heli Juupaluoma Sauli Niemi Johanna Rapo Sirpa Asumispalvelut Katja Vesterelve Tiimivastaavat Päivätoiminta

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 29.1.2018 Taltionumero 388 Diaarinumero 3746/2/16 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelulain mukaista taloudellista tukitointa koskeva valitus A Päätös, jota

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.6.2011 Taltionumero 1601 Diaarinumero 1543/3/10 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Vammaispalvelut ja vaikeavammaisuus

Vammaispalvelut ja vaikeavammaisuus Vammaispalvelut ja vaikeavammaisuus Lakimies Mika Välimaa, Kynnys ry Salo, 27.2.2014 1 Lait ja asetukset Sosiaalihuoltolaki Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 3.4.1987/380

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 4.2.2015 Taltionumero 278 Diaarinumero 4064/3/13 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Nokian kaupunki, perusturvakeskus Päätös, jota valitus

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 8.6.2017 Taltionumero 2732 Diaarinumero 2349/2/16 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 3.3.2015 Taltionumero 616 Diaarinumero 3420/3/13 1 (8) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus Lohjan kaupungin

Lisätiedot

PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto Viranomaisesite

PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto Viranomaisesite Vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto: Aikuissosiaalityön päällikkö Puh. 044 577 2746, ma-ti, to-pe klo 9.00 10.00 Työnjohto ja hallinto Vakituiset ja tilapäiset asumispalvelusijoitukset (sis. myös Vpl:n

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki. Ohjeet kuljetuspalvelun hakijalle

Kaarinan kaupunki. Ohjeet kuljetuspalvelun hakijalle 1 Kaarinan kaupunki Ohjeet kuljetuspalvelun hakijalle 1 2 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN LIIKKUMISTA TUKEVIEN PALVELUIDEN TOIMINTAOHJE Tavoite Sosiaalihuoltolain (23 :n) mukaan esteetön ja toimiva joukkoliikenne

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 24.10.2013 Taltionumero 3354 Diaarinumero 1992/3/12 Lyhyt ratkaisuseloste 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Jyväskylän kaupungin perusturvalautakunta

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (6) Taltionumero 229 Diaarinumero 3880/2/17

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (6) Taltionumero 229 Diaarinumero 3880/2/17 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (6) 25.1.2019 Taltionumero 229 Diaarinumero 3880/2/17 Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.2.2014 Taltionumero 482 Diaarinumero 2669/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

HAKEMUS. vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisen kuljetuspalvelu sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu

HAKEMUS. vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisen kuljetuspalvelu sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu HAKEMUS vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisen kuljetuspalvelu sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Pielaveden kunta/perusturvaosasto Hakemus saapunut / 20 PL 27, 72401 Pielavesi Vastaanottaja

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 22.11.2016 Taltionumero 4949 Diaarinumero 4302/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Pvm. asioimis- ja virkistys opiskelu työ Montako yhdensuuntaista asioimis- ja virkistysmatkaa arvioitte tarvitsevanne kuukaudessa

Pvm. asioimis- ja virkistys opiskelu työ Montako yhdensuuntaista asioimis- ja virkistysmatkaa arvioitte tarvitsevanne kuukaudessa Ylöjärven kaupunki Vammaispalvelu Kuruntie 10 33470 Ylöjärvi p. 03 565 30 000 Kuljetuspalveluhakemus Asiakastiedot matkapalvelukeskusta varten Pvm 1 HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet (Alleviivatkaa kutsumanimi)

Lisätiedot

Laissa todetaan, että esteetön ja toimiva julkinen joukkoliikenne. tapa järjestää kaikille soveltuva liikkuminen.

Laissa todetaan, että esteetön ja toimiva julkinen joukkoliikenne. tapa järjestää kaikille soveltuva liikkuminen. Tiedote 1 / 5 Liikkumista tukevat palvelut Heinolassa 1.4.2015 voimaantulleessa Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 23 :ssä säädetään kunnan velvollisuudesta järjestää liikkumista tukevia palveluita henkilöille,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 24.4.2014 Taltionumero 1412 Diaarinumero 3424/3/12 1 (8) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

Saapumispäivämäärä 1. HAETTAVA PALVELU. Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu. Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu

Saapumispäivämäärä 1. HAETTAVA PALVELU. Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu. Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu KULJETUSPALVELUN HAKEMUS 1(6) Saapumispäivämäärä 1. HAETTAVA PALVELU Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Sosiaalihuoltolain perusteella myönnettävä liikkumisen tuki on kuljetuspalvelua. Voit hakea

Lisätiedot

HAKEMUS Vaikeavammaisten henkiöiden kuljetuspalvelu

HAKEMUS Vaikeavammaisten henkiöiden kuljetuspalvelu HAKEMUS Vaikeavammaisten henkiöiden kuljetuspalvelu Kuljetuspalvelua saavat VAIKEAVAMMAISET henkilöt, joilla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja jotka eivät vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.11.2014 Taltionumero 3614 Diaarinumero 224/3/13 1 (9) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

Työ kuuluu kaikille!

Työ kuuluu kaikille! Esteetön ja yhdenvertainen työelämä Työ kuuluu kaikille! Uudenmaan TE-toimisto, Pasila 9.3.2016 Anne Mäki, ry 1 Esteettömyys Esteetön työympäristö on kaikkien etu Laaja kokonaisuus, joka mahdollistaa ihmisten

Lisätiedot

Postinumero ja paikka:

Postinumero ja paikka: Nurmijärven kunta Vammaispalvelut Keskustie 2 A, 01900 Nurmijärvi VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU- HAKEMUS 1 (6) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Osoite: Puhelin

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUHAKEMUS

VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUHAKEMUS 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Saapunut Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Osoite Puhelin kotiin Matkapuhelin Kotipaikka väestötietolain mukaan Ammatti Postinumero Puhelin toimeen Sähköpostiosoite Tilinumero

Lisätiedot

Mikäli haette vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua, täyttäkää seuraava kohta:

Mikäli haette vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua, täyttäkää seuraava kohta: 1(5) Saapumispäivämäärä Palautusosoite 1 HAETTAVA PALVELU Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu on tarkoitettu vaikeavammaiselle henkilölle, joka pitkäaikaisen

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu kuka sitä saa?

Henkilökohtainen apu kuka sitä saa? Henkilökohtainen apu kuka sitä saa? Kehitysvammahuollon yhteistyökokous Jyväskylä, 23.2. 2012 Lakimies Sampo Löf-Rezessy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. lakineuvonta@kvtl.fi Henkilökohtainen apu Vammaispalvelulaki

Lisätiedot

V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a

V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a Vammaispalvelulaki Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Mikäli haette vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua, täyttäkää seuraava kohta:

Mikäli haette vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua, täyttäkää seuraava kohta: 1(5) Saapumispäivämäärä Palautusosoite 1 HAETTAVA PALVELU Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu on tarkoitettu vaikeavammaiselle henkilölle, joka pitkäaikaisen

Lisätiedot

Postinumero ja -toimipaikka

Postinumero ja -toimipaikka SOMERON KAUPUNKI VAMMAISPALVELU Turuntie 46 B 31400 SOMERO VAIKEAVAMMAISEN KULJETUSPALVELU HAKEMUS/TARKISTUS Saapumispäivä.. Vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun hakeminen Täyttäkää hakemuslomake

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu. Seinäjoki, Lakimies Sampo Löf-Rezessy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry.

Henkilökohtainen apu. Seinäjoki, Lakimies Sampo Löf-Rezessy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. Henkilökohtainen apu Seinäjoki, 8.11. 2011 Lakimies Sampo Löf-Rezessy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. lakineuvonta@kvtl.fi Henkilökohtaisen avun muutokset VPL:ssa 1.9.2009 Henkilökohtainen apu kunnan

Lisätiedot

assistentti INFO Palveluasumisen järjestäminen Sanna Ahola ja Juha-Pekka Konttinen Assistentti.info 2010 INFO sarja nro 10

assistentti INFO Palveluasumisen järjestäminen Sanna Ahola ja Juha-Pekka Konttinen Assistentti.info 2010 INFO sarja nro 10 assistentti INFO Palveluasumisen järjestäminen Sanna Ahola ja Juha-Pekka Konttinen Assistentti.info 2010 INFO sarja nro 10 ISBN 978-952-67335-7-9 (nid.) ISBN 978-952-67335-8-6 (PDF) Painopaikka: Arkmedia,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.10.2016 Taltionumero 4403 Diaarinumero 3824/3/15 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelulain mukaista taloudellista tukitointa koskeva valitus Mäntsälän perusturvalautakunta

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.10.2011 Taltionumero 3005 Diaarinumero 1196/3/11 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

VPL KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE LÄHTIEN Sosiaali- ja terveyslautakunta

VPL KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE LÄHTIEN Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut VPL KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.7.2016 LÄHTIEN Sosiaali- ja terveyslautakunta 13.6.2016 Sisällys ERITYISEN JÄRJESTÄMISVELVOLLISUUDEN

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 13.9.2012 Taltionumero 2443 Diaarinumero 3290/3/11 1 (8) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 21.3.2014 Taltionumero 879 Diaarinumero 34/3/13 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 9.3.2011 Taltionumero 613 Diaarinumero 2890/2/09 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto -viranomaisesite-

PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto -viranomaisesite- PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto -viranomaisesite- Tavoitteenamme on edistää vammaisen henkilön itsenäistä selviytymistä ja vähentää vamman aiheuttamia rajoitteita tai esteitä asiakkaidemme

Lisätiedot

Vammaispalvelut Helsingissä. Reija Lampinen vammaisasiamies 26.9.2013 Kampin palvelukeskus

Vammaispalvelut Helsingissä. Reija Lampinen vammaisasiamies 26.9.2013 Kampin palvelukeskus Vammaispalvelut Helsingissä Reija Lampinen vammaisasiamies 26.9.2013 Kampin palvelukeskus Vammaispalvelulaki Vammaispalvelulain mukaan vammaisella henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jolla on vamman tai

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu -järjestelmä periaatteet ja lakitausta

Henkilökohtainen apu -järjestelmä periaatteet ja lakitausta Henkilökohtainen apu -järjestelmä periaatteet ja lakitausta Lakimies Mika Välimaa 13.5.2014, Turku Kynnys ry Säädökset Vammaispalvelulaki (8-8 d, 3 a ) subjektiivinen oikeus palvelusuunnitelma Laki sosiaalihuollon

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 4.2.2015 Taltionumero 280 Diaarinumero 3170/3/13 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Päätös,

Lisätiedot

HAKEMUS KULJETUSPALVELUSTA

HAKEMUS KULJETUSPALVELUSTA HAKEMUS KULJETUSPALVELUSTA Saapumispäivä Ha sisijaisesti: SHL:n mukaista liikkumis tukea (sosiaalihuoltolain mukain liikkumis tuki) VPL:n mukaista kuljetuspalvelua (vammaispalvelulain mukain kuljetuspalvelu)

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.11.2016 Taltionumero 5073 Diaarinumero 3512/3/15 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) Taltionumero 3844 Diaarinumero 2793/2/17

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) Taltionumero 3844 Diaarinumero 2793/2/17 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) 21.8.2018 Taltionumero 3844 Diaarinumero 2793/2/17 Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A huoltajanaan B Päätös, jota valitus koskee Asian

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUHAKEMUS

KULJETUSPALVELUHAKEMUS KANGASALAN KUNTA Sosiaali- ja terveyskeskus Vammaispalvelut / kotihoito PL 50 36201 Kangasala Asiakastiedot matkapalvelukeskusta varten HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet (alleviivatkaa kutsumanimi) Hakemus

Lisätiedot

KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT

KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT Kelan kautta haettavia etuuksia: Osittain tai kokonaan korvattavat lääkkeet Eläkettä saavan hoitotuki Eläkkeen saajan asumistuki LÄÄKEKORVAUKSET

Lisätiedot

Kalajoen kaupunki VAIKEAVAMMAISEN 1 (5) Kalajoentie 5 85100 Kalajoki HAKEMUS JA ARVIOINTI / TARKISTUS. Puhelin kotiin Puhelin työhön Matkapuhelin

Kalajoen kaupunki VAIKEAVAMMAISEN 1 (5) Kalajoentie 5 85100 Kalajoki HAKEMUS JA ARVIOINTI / TARKISTUS. Puhelin kotiin Puhelin työhön Matkapuhelin Kalajoen kaupunki VAIKEAVAMMAISEN 1 (5) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Lähiosoite Ammatti Postinumero ja -toimipaikka Puhelin kotiin Puhelin työhön Matkapuhelin Sähköpostiosoite

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 4.2.2015 Taltionumero 276 Diaarinumero 2783/3/13 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden järjestämisohjeet

Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden järjestämisohjeet Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden järjestämisohjeet Sosiaalilautakunta 16.11.2017 84 2 Sisällys 1. Vaikeavammaisen kuljetuspalvelu... 3 1.1. Kuljetuspalvelun sisältö... 3 2. Kuljetuspalveluiden

Lisätiedot

Kunnanhallitus on päättänyt lähettää aloitteen valmisteltavaksi Sosiaali- ja terveyslautakuntaan.

Kunnanhallitus on päättänyt lähettää aloitteen valmisteltavaksi Sosiaali- ja terveyslautakuntaan. Sosiaali- ja terveyslautakunta 92 19.11.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 83 15.12.2015 Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Valtuusto 8 27.01.2016 Valtuustoaloite VPL-matkojen siirtämisestä seuraavalle kaudelle

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 15.5.2018 Taltionumero 2333 Diaarinumero 5817/2/17 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.11.2016 Taltionumero 5074 Diaarinumero 3514/3/15 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A huoltajinaan B ja C Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

VAMMAISTEN HENKILÖIDEN MÄÄRÄ- RAHASIDONNAISTEN PALVELUJEN JA TUKITOIMIEN TOIMINTAOHJE ESPOOSSA Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.8.

VAMMAISTEN HENKILÖIDEN MÄÄRÄ- RAHASIDONNAISTEN PALVELUJEN JA TUKITOIMIEN TOIMINTAOHJE ESPOOSSA Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.8. VAMMAISTEN HENKILÖIDEN MÄÄRÄ- RAHASIDONNAISTEN PALVELUJEN JA TUKITOIMIEN TOIMINTAOHJE ESPOOSSA Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.8.2009 Kumoaa Vammaisten henkilöiden määrärahasidonnaisten palveluiden ja

Lisätiedot