RAPORTTI. Luomua lisää luomuneuvonnan kehittäminen Luomuneuvonnan kehittäminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RAPORTTI. Luomua lisää luomuneuvonnan kehittäminen 1.1.2013-30.06.2014. Luomuneuvonnan kehittäminen"

Transkriptio

1 RAPORTTI Luomua lisää luomuneuvonnan kehittäminen Luomuneuvonnan kehittäminen Diaarinro 1692/325/2012 Projektikoodi 5762 Määrärahakoodi 6104 Y

2 Y

3 1. Tiivistelmä Luomuneuvonnan kehittämishankkeen tavoitteet jakaantuivat kolmeen eri osaalueeseen, joita olivat luomulihan tuotannon tukeminen, viljelijöiden välisten osto- ja myyntiverkostojen rakentamisen tukeminen ja tähän liittyvä luomuvalkuaisrehujen tuotannon ja markkinoinnin varmistaminen sekä luomutuottajien ammattitaidon kehittäminen tutkimuksen ja neuvonnan yhteistyön syventämisellä. Hankkeen tavoitteet olivat haastavia suhteessa hankkeen kestoon ja hankerahoitukseen. Hanke käynnistyi ja päättyi Hankkeessa mallinnettiin Luomunaudanlihan tuotannon hyvät toimintatavat opas helpottamaan luomunaudanlihan- ja emolehmätuotantoon siirtymistä. Lisäksi aktivoitiin alueilla toimivia viljelijärenkaita luomuvalkuaisrehujen saatavuuden lisäämiseksi ja selkeytettiin luomurehuketjun toimintaa hahmottamalla ketjun kehittämiskohteita. Hankkeen toiminnan painopiste kohdistui luomutuottajien ammattitaidon kehittämiseen tutkimuksen ja neuvonnan yhteistyön syventämisellä. Tutkija-neuvoja yhteistyössä testattiin yhteistyömallia, jossa viljelijöillä on keskeinen rooli tiedon tuottamisessa, testauksessa ja käyttöönotossa. Yhteistyömalli sai kaikilta mukana olleita tahoilta positiivisen vastaanoton ja mallia pidettiin kustannustehokkaana tiedonsiirtomenettelynä. Kaikkien mukana olleiden mielestä mallinnettua toimintaa tulee sekä jatkaa että kehittää eteenpäin. Hankkeessa syntyneet materiaalit löytyvät pääosin -sivuilta. Hanke saavutti tavoitteensa hyvin. Hankkeen tuottama tieto osoittautui tarpeelliseksi ja sitä on hyödynnetty käytännön työssä. Erityisen onnistunutta oli aloitettu systemaattinen tutkija-neuvojayhteistyö, jota voidaan jatkokehittää sekä syventää. Y

4 2. Hankkeen tavoitteet, toimenpiteet ja tulokset Toimenpiteet ja tulokset Luomulihaa lisää hankkeessa tavoitteena oli mallintaa luomunaudanlihan- ja luomuemolehmätuotantoon siirtyminen. Luomunaudanlihan ja emolehmätuotantoon siirtymisen mallittaminen aloitettiin keväällä 2013 ja varsinainen työ tehtiin syksyllä 2013 ja keväällä Mallinnuksessa tuotettiin Luomunaudanlihan tuotannon hyvät toimintatavat opas, sika- ja siipikarjasektoreiden mallin mukaan. Hyvin käytäntöjen opas on saatavilla ProAgrian nettisivuilla, Toimenpide: Kasvatetaan viljojen ja rehujen myyntieriä ja helpotetaan myyntierien välitystä kehittämällä myynti- ja ostorenkaita. 1. Myynti- ja ostorenkaiden rakentamistyössä valtakunnallinen koordinointi tehtiin kolmen neuvojan voimin ja pienryhmät muodostettiin aluehankkeiden varoin. Pienryhmätoimintaa testattiin Uudellamaalla, Hämeessä, Pirkanmaalla, Satakunnassa, Etelä-Savossa, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Keski-Suomessa, Etelä- Pohjanmaalla sekä Oulun alueella. Valtakunnallisen hankkeen ja aluehankkeiden välinen yhteistyö painottui säännöllisiin neuvojapalavereihin. Aluehankkeilla on käytettävissä osto- ja myyntirengastoiminnan aktivointiopas EAT- tapaamisissa käsiteltiin valkuaisrehukäytäntöjä eri Euroopan maissa. EAT toiminnasta tarkemmin kohdassa tavoite 3, kohta Yhteistyön jatkaminen rehuvalmistajien/rehuntuojien kanssa turhien kustannusten vähentämiseksi. Yhteistyötä tuettiin järjestämällä rehuvalmistajien, -tuottajien, -käyttäjien ja tuojien kanssa yhteinen tapaaminen Tapaamisen yhteydessä määriteltiin keskeiset ongelmat ja haettiin niihin ratkaisuja. Keskeisiä ongelmia ovat tarjontapohjan kapeus, epätäydelliset markkinat, suuret kuljetuskustannukset, määrätiedon vähäisyys, tilojen pienet erät, tutkimuksen vähyys, tiedon puute. Ratkaisuiksi löydettiin seuraavat asiat: Yhteistoiminnan kehittäminen, alalle lisää resursseja tiedotukseen, viestintään, neuvontaan ja tutkimukseen. Lisäksi on tarpeen kehittää siementuotantoa, saada tiloja Y

5 lisää luomutuotantoon sekä tukea/tehostaa peltojen kasvukuntoa ja tuottokykyä. Kiinnitettiin huomiota myös hintavakauden aikaan saamiseen. Hintavakautta voidaan lisätä osto- ja myyntirenkailla. Yhteistyön mittaukseen ei koettu tarvittavan indeksimittaria. Käytännön tutkimustietoa välitetään tutkimuksen ja neuvonnan yhteistyöllä sekä havaintokoetoimintaa hyväksikäyttämällä. Toimenpiteet ja tulokset Uutena toimintatapana hankkeessa testattiin tutkija-neuvoja työparitoimintaa. Testattavassa toimintatavassa tutkijat ja neuvojat pitivät säännöllistä yhteyttä ja etsivät ratkaisuja ajankohtaisiin kysymyksiin, jotka tulevat käytännön luomutuotannosta. Testattava toimintatapa on kuvattu kuvassa 2. Jotta kuvatun toimintatavan testaus voitiin aloittaa, järjestettiin tutkijaneuvojatapaaminen jo ennen varsinaista hankkeen aloitusta joulukuussa Tapaamisessa järjestäydyttiin, sekä hahmotettiin tutkijoiden ja neuvojien näkemykseen perustuvia keskeisiä maatilatalouden kehittämiskohteita. Järjestäytyminen tapahtui siten, että tutkijat ja neuvojat jaettiin eri ryhmiin sen mukaan mitkä olivat heidän keskeiset osaamisalueensa ja kiinnostuksen kohteensa. Ryhmiä muodostui kolme; märehtijä-, kasvi- ja yksimahaisryhmä. Puutarhasektorin ryhmä sulautettiin kasviryhmään tiedossa olleen hankeajan ja -rahoituksen vuoksi. Järjestäytymisen jälkeen eri ryhmissä hahmotettiin eri kehittämiskohteita. Näitä löytyi eniten kasviryhmästä, jossa oli myös eniten osallistujia. Ensimmäisessä tilaisuudessa sovittiin ryhmien etenemisestä ja vastuista. Tämän jälkeen kehittämiskohteista valittiin keskeisimmät, joihin tutkijat ja neuvojat hankkivat olemassa olevaa tietoa omista tietolähteistään. Kehittämisryhmien valinta Kehittämiskohteiden valinta ryhmittäin Tiedon hankinta valittujen kehittämiskohteiden mukaan Y

6 Kuva 1. Kehittämisryhmien ja -kohteiden valinta Ensimmäisissä palavereissa määriteltiin kehittämiskohteiden toteuttamistarve ja vaativuustaso. Esimerkiksi märehtijäryhmä pohti märehtijöiden kivennäistarpeita, josta keskustelun ja harkinnan jälkeen todettiin olevan riittävästi tietoa, vaikka sitä ei ole käytetty. Alla oleva kuva tarkentaa tutkija-neuvojayhteistyössä testattua toimintatapaa. Kuva 2. Testattava tutkija-neuvoja yhteistyömalli Erityisesti kasvi- ja märehtijäryhmissä päädyttiin aihealueisiin, joita voitiin testata sekä tutkia tiloilla kesän aikana. Kaikki tutkittavat aiheet perustuivat tiloilla havaittuihin ajankohtaisiin ongelmiin- Tilakokeita tehtiin märehtijäryhmässä yksivuotisista laitumista ja kasviryhmässä kestorikkakasveista sekä valkuaiskasveista. Y

7 Ryhmät ovat kokoontuneet seuraavasti: Märehtijäryhmä: 28.1., 22.2., 21.3., 6.5., 15.8., ja neuvojapäivillä , sekä ryhmäpalaverit viljelijöiden kanssa (valmistelu) ja Kasviryhmä: 21.1., 18.2., 9.4., 11.5., 13.8., ja neuvojapäivillä , sekä ryhmäpalaveri viljelijöiden kanssa Yksmahaisryhmä: 18.2., 3.4., 22.5., 15.8., 17.9., , , neuvojapalaverissa sekä ryhmäpalaverit 24.1., Märehtijäryhmän toimintatavasta ja tuloksista Alkuvaiheessa märehtijäryhmän tapaamisissa fokusointiin aihevalintaa Webexpalavereissa. Kun päädyttiinselvittämään yksivuotisia laitumia, tämän jälkeen, keskityttiin käytännön työn suunnitteluun. MTT vastasi työohjeiden laadinnasta kasvustojen seurantaan kasvukaudella Neuvojat rekrytoivat tilat, keräsivät taustatiedot ja näytteet sekä kartoittivat viljelijöiden kokemuksia. Mukaan saatiin 14 luomutilaa eri puolilta Suomea ja 16 eri kasvustoa. Näytteet analysoitiin Valion laboratoriossa, josta tulokset tulivat keskitetysti MTT.lle tulosten analysointia varten. Tuloksia käsiteltiin syksyllä 2013 tutkijoiden ja neuvojien kesken Webex-palaverissa sekä luomuneuvojien tapaamisessa. Lisäksi tuloksista laadittiin diasarja, ammattilehtiartikkeleita ja esitys Maataloustieteen päiville Viimeisenä toimenpiteenä pidettiin neuvojien, viljelijöiden ja tutkijoiden yhteinen Webex-työpaja maaliskuussa Hankkeen aineistot koottiin yhteiselle Moodle-alustalle. Märehtijäryhmän työn tuloksena syntyneet julkaisut: Rinne, M., Johansson, A., Johnsson, J.-O., Leskinen, U.-M., Nykänen, A., Pesonen, M., Tuominen, P., Ulla Turunen, U. & Suutarla, M Yksivuotiset laidunkasvit luomutiloilla: kokemukset hyötykäyttöön neuvonnan ja tutkimuksen yhteishankkeessa. Maataloustieteen Päivät p. okemukset_hyotykayttoon_neuvonnan.pdf sekä Rinne, M Yksivuotisista kasvustoista lisätehoja laiduntamiseen. Luomulehti 1/2014, s Rinne, M Yksivuotiset laidunkasvustot tuovat vaihtoehtoja kesäruokintaan. Maito ja Me 2/2014, s Rinne M ja Tuominen P, 2013 Tutkimus ja neuvontayhteistyö ja yksivuotiset laidunkasvit, Maaseudun Tulevaisuus Y

8 Kasviryhmän toimintatavasta ja tuloksista Kasviryhmän toiminta jakaantui kestorikkakasvien hallintaan, viherlannoituksen kehittämiseen sekä siemenseosten kokoamiseen. Kestorikkakasviosiossa pyrittiin löytämään esimerkkitiloja eri puolilta Suomea, jotka ovat onnistuneet hyvin kestorikkojen hallinnassa. Mukaan mahtui myös muutama kehittyvä luomutila, joka on vasta hakemassa oloihinsa sopivia toimintamalleja. Tilat valittiin neuvoja-tutkija yhteistyönä käyttäen neuvojien hyvää paikallistuntemusta. Tilojen toimintaa seurattiin yhden kasvukauden ajan tilakäynnein, viljelijähaastatteluin ja valokuvaamalla. Joillakin tiloilla oli mahdollista tehdä pienimuotoista koetoimintaa esim. vertaamalla kahta eri toimintatapaa. Esimerkkitilojen toimintatavoista ja kokemuksista laadittiin blogikirjoitukset ProAgrian sivuille, jonka avulla hyvät toimintatavat leviävät muiden luomuviljelijöiden tiedoksi. Toimintamallilla saatiin laajempi kuva kestorikkakasviongelmasta ja sen mahdollisista ratkaisutavoista, kuin mitä yksittäisillä ruutukokeilla on mahdollista saada. Toisaalta tarkkaa mitattua tietoa kertyi melko vähän, koska viljelijöitä on mahdotonta taivutella kovin työläisiin koejärjestelyihin ilman kunnon korvausta, tarkkaa opastusta sekä valvontaa. Mittaustiedon puute vaikeuttaa tulosten julkaisemista seminaareissa tai alan lehdissä, mutta se ei estä hyvien käytäntöjen leviämistä luomutiloille. Ensimmäisessä tutkija-neuvojatapaamisessa todettiin tiloilla olevan tarvetta viherlannoituksen perustamista, hoitoa ja hyödyntämistä käsitteleviin ohjeisiin. Siksi päädyttiin laatimaan tiivis mutta tarpeeksi monipuolinen Viherlannoitusopas. Alkuvaiheessa oppaan sisältöä luonnosteltiin tutkija-neuvoja palavereissa. Ideoiden kokoamisesta ja luonnoksen kirjoitustyöstä vastasi aihealueeseen perehtynyt tutkija. Käsikirjoitus muokattiin valmiiksi useammalla tutkija-neuvoja kommenttikierroksella. Kasviryhmässä pohdittiin myös laidun- ja säilörehuseosten nykytilaa ja päädyttiin tuottamaan viljelijöiden ja neuvojien tarpeita varten käytännönläheinen esitys eri siemenseoksista. Kasviryhmän julkaisut Blogikirjoitukset rikkakasvien hallintatestauksista tiloilla ovat sivuilla: Viherlannoitusopas ja diamateriaalit sekä tiivistelmät viljelijöille: Lehdistötiedote viherlannoitusoppaasta, julkaisut eri lehdissä: Viherlannoituksen ympäristövaikutuslehtinen Y

9 Lötjönen.T; 2013: NJF- seminaariin laadittiin abstrakti ja Eat- tapahtumissa kerrottiin toiminnasta. Lötjönen T, Vihonen E. 2013: Luomulehti Lötjönen T, Luomuseminaarikirjoitus Tanska Luomusiemen seokset esitys, joka sisältää 1- ja monivuotiset laidun ja säilörehuseokset selityksineen viljelijöiden ja neuvojien käyttöön Yksmahaisryhmän toimintatavasta ja tuloksista Hankkeen yksimahaisryhmässä kerättiin kolmelta luomunautatilalta näytteet viljahärkäpapuseoksista tuoreesta kasvustosta sekä säilörehusta. Näytteistä tehtiin rehuanalyysit, joiden perusteella arvioitiin niiden käyttökelpoisuutta luomusikojen, - siipikarjan ja nautojen ruokinnassa. Tulokset koottiin raportiksi, joka julkaistiin -sivuilla. Tuloksista kirjoitetaan julkaisuja alan lehtiin syksyn 2014 aikana. Kasvuston ravitsemuksellista koostumusta pystyy helposti nostamaan seoskasvatuksella. Härkäpapu voi lajittua säilönnän aikana, mutta näiden analyysien perusteella myös säilörehunäytteet olivat hyvin edustavia. Hankkeessa analysoidut säilörehunäytteet olivat laadultaan melko hyviä. Säilöntä näyttäisi vähentävän härkäpavun haittaainepitoisuuksia, erityisesti tanniinipitoisuutta. Säilörehut eivät kuitenkaan ainoana rehuna annettuna riitä sikojen tai siipikarjan ravinnoksi. Säilörehujen kivennäis- ja valkuaiskoostumus jää liian matalaksi, mikä heikentää eläinten kasvua ja tuotantoa. Myös nopeasti kasvavilla sioilla ja broilereilla syöntikyky tulee vastaan jos haluttaisiin antaa pelkkää säilörehua. Analyysitulosten perusteella säilötyllä vilja-härkäpapuseoksella on käyttömahdollisuuksia sikojen ja siipikarjan ruokinnassa, ja osan rehusta voi korvata hyvälaatuisella säilörehulla. Etenkin joutilaimmilla tai hitaasti kasvavilla eläimille sitä voidaan antaa, mutta tuotannon tehokkuuden takaamiseksi rehuun kannattaisi lisätä vielä valkuaista ja kivennäisaineita. Käytön yleistymiseksi tulisi rehun jakeluun löytyä toimivia ratkaisuja. Vaikka säilövilja on käyttövalmista rehua, sen jakelu esimerkiksi sikojen liemiruokinnassa voi tuottaa ongelmia. Aperuokinta, jossa säilövilja ja muut rehun aineosat sekoitetaan ja jaetaan sioille, voisi olla toimivin ratkaisu. MTT:n ICOPP-hankkeen mukaan luomuvalkuaiskasveja tuotetaan Suomessa 120 % tarpeeseen nähden. Suomen tulokset poikkesivat muiden EU-maiden tuloksista, joten tässä hankkeessa pohdittiin syitä poikkeavaan tulokseen. Todettiin että tulosten laskentaperusteet ja tulokset olivat Y

10 paikkansa pitäviä, mutta kasvinviljelytiloilta luomuvalkuaiskasvit eivät kuitenkaan siirry tarpeeksi tehokkaasti luomueläintilojen rehukäyttöön. Usein kasvitiloilla luomuvalkuaiskasvien määrät ovat pieniä ja osa päätyy tavanomaisille eläintiloille rehuksi. Valkuaiskasvien viljelyyn Suomen olosuhteissa vaikuttaa myös sadon epävarmuus johtuen kasvukauden olosuhteista, mikä saattaa vääristää tilastotietoja. Tilojen välisen yhteistyön lisäämiseen kannattaa panostaa, jotta kotimaisten valkuaiskasvien tuotanto ja käyttö saadaan vastaamaan toisiaan. Yksimahaisryhmässä tehtiin excel-taulukko rehujen käyttöä, kulutusta ja varastokirjanpitoa varten tuottajien käyttöön tutkijoiden ja neuvojien yhteistyönä. Taulukon käyttö edellyttää perustaitoja excelin käytössä, mutta vaatii myös tilakohtaisia asetuksia, jotka neuvojan on tehtävä. Taulukko julkaistaan netissä Luomuneuvonnan kehittämishankkeen sivulla Taulukon käyttö helpottaa rehujen käytön ja hankinnan suunnittelua tilalla, sekä valmistautumista tarkastuksiin. Yksimahaispuolen rehutoimittajilta on kerätty tiedot markkinoilla olevista luomurehuista ja niiden hintatasosta ja tiedot on tallennettu ruokinnan suunnittelussa käytettäviin WinOpti ohjelmiin, jotta sikojen ruokinnan suunnittelu on mahdollista ohjelmalla tehdä myös luomusikatiloille. Tuottajien haastatteluissa ilmenneitä selvitettäviä asioita käsiteltiin yksimahaisryhmän keskusteluissa ja palavereissa, tietoa välitettiin tiloille tilakäynneillä ja sähköpostin välityksellä annetuilla ohjeilla (esim. tiinehtymättömyyden syyt ohje, säilörehun käyttö luomusikojen ruokinnassa). Neuvojien ja tutkijoiden luomusikatietoutta kartoitettiin yhdessä tuottajien kanssa kyselemällä tuottajilta tuotantotuloksia tunnuslukujen laskemiseksi sekä tuotannon vaikeuksia ja hyviä puolia. Tunnuslukuja ei ollut saatavana tiloilta, koska luomusiantuotanto on vasta käynnistysvaiheessa ja yhtenäisiä seurantamenetelmiä luomutuotantoon ei ole olemassa. Tunnuslukujen käyttöä ja seurantaa vaikeuttaa vähäinen luomusiantuotanto, jolloin esimerkiksi tilateurastamoihin suoraan yhteydessä olevat tilat toimittavat sikoja teuraaksi tarvittaessa myös ennen normaalia teurastusikää ja siksi esim. päiväkasvua ja kasvuaikaa ei voi normaaleilla tuotannonseurannan työkaluilla laskea. Peruskurssimateriaaleista ja kannattavuuslaskelmista Hankkeen yhtenä tavoitteena on päivittää hankitun tutkimusyhteistyön avulla luomuneuvonnan peruskurssiaineistoa ja nettisivuilla olevia luomun kannattavuuslaskentamalleja. Päivitettyjä peruskurssimalleja testattiin talvikautena luomuperuskursseilla ja ne ovat nähtävänä nettisivuilla: Y

11 Peltoviljelyn luomuun siirtymisen kannattavuuslaskelmamallit, jotka ovat Agronetin sivuilla. European Adviser Training - EAT yhteistyö ProAgria on luonut yhteyksiä eurooppalaisen luomuneuvojaverkoston kanssa. Kansainvälisen neuvojayhteistyön täydentämiseksi tutkija-neuvojayhteistyö toimii kvkontekstissa siten, että neuvojatapaamisiin lähtevät ProAgrian neuvojien lisäksi ne MTT:n tutkijat, jotka kehittävät omaa verkostoaan tutustumalla muiden maiden neuvojiin, organisaatioihin ja ennen kaikkea tutkijoihin, jotka ovat omassa maassaan tiiviissä vuorovaikutuksessa neuvojien kanssa. Tällaiseen verkostoon tutkijoilla ei ole ollut aiemmin mahdollisuutta osallistua, joskaan kansainvälistä luomuneuvojaverkostoa ei ollut olemassa ennen kevät-kesää Hankkeen aikana kansainvälisiä EAT- tapaamisia oli yhteensä neljä kappaletta, josta 3 oli vuonna 2013 ja yksi Tapaamiset järjestettiin Saksassa, Suomessa, Sveitsissä sekä Belgiassa. Tapaamisissa oli keskimäärin yhteensä 25 neuvojaa ja tutkijaa eri puolilta Eurooppaa. Ensimmäisessä Saksan neuvojatapaamisessa käytettiin aikaa tilakohteisiin sekä jatkotapaamisten sopimiseen. Tapaamisessa tuli esille se, että Tanskassa ja Belgiassa on kokeiltu palkoviljojen ja apilasäilörehun valkuaisen laadun parantamista lämpökuivauksella rohkaisevin tuloksin. Menettely saattaisi sopia esim. biokaasulaitosten yhteyteen, joissa syntyy paljon hukkalämpöä. Ruotsalaiset olivat todenneet kokeissaan, että härkäpavun kylvömääriä/ha voitaisiin pienentää nykyisistä suosituksista sadon merkittävästi heikentymättä. Tämä on tärkeä tieto, sillä pavun siemen on kallista. Suomessa, Sveitsissä ja Belgiassa käsiteltiin valkuaisrehun tarvetta kotieläintiloilla. Näistä tilaisuuksista kirjoitettiin lehtikirjoitus Luomu-lehteen. Saksan matkasta tehtiin matkakertomus. Kirjoitukset ovat myös hankkeen nettisivuilla: Kirjoittajina olivat Arja Nykänen ja Pirkko Tuominen ProAgriasta, sekä Petra Tuunainen MTT:ltä. Tilaisuuksissa esitetyt aineistot ovat EAT- ryhmän Yammar- nettialustalla. Tilaisuuksista syntyneitä verkostoja on käytetty hyväksi kotimaisessa alueellisessa viljelijäpienryhmätoiminnassa. Pienryhmissä on pidetty nettipalavereita, joihin ulkomaalaiset asiantuntijat ovat osallistuneet alustamalla pyydetystä aihealueesta. Viljelijöitä suoraan koskettavan tiedonvälityksen lisäksi neuvonnassa on vertailtu luomuperuskurssiaineistoja eri maiden välillä. Y

12 Kansainvälinen toiminta koetaan tärkeäksi pelkästään jo neuvojaverkostojen ja niiden hyödynnettävyyden vuoksi. Neuvojaverkoston kautta on saatavissa uusia eripuolilla Eurooppaa käytössä olevia hyviä toimintatapoja. Lisäksi tietoa saadaan ajankohtaisista asioista, jotka voivat vaikuttaa suomalaisen viljelijöiden toimintaympäristöön ja joista on hyvä saada tietoa mahdollisimman nopeasti. Toimenpiteet ProAgria Keskusten Liitossa laadittiin hankkeelle sähköisten työtapojen käyttöön erilaisia vaihtoehtoisia toimintatapamalleja testattavaksi tutkijoille, neuvojille ja viljelijöille yhteistyön tiivistämiseksi. Tutkijat ja neuvojat valitsivat laaditusta ehdotuksesta eri ryhmiin sopivat sähköiset työkalut keväällä Kaikki ryhmät valitsivat käyttöönsä Moodle koulutusalustan sekä WebEx- palaverityökalun. Kasviryhmä otti lisäksi käyttöönsä blogi- kirjoitukset. Valinnan yhteydessä todettiin, että tarvitaan muiden sähköisten työkalujen koulutusta esim. Twitter, face-book-ryhmät, jotta tutkijat ja neuvojat ymmärtäisivät enemmän siitä, mitä sähköisillä työkaluilla ja some työkaluilla voidaan tehdä. Työkalukoulutusta järjestettiin nettikoulutuksena kolmessa eri ryhmässä syyskuussa Kouluttajana toimi Maija Pitkonen ProAgria Keskusten Liitosta. Keskusten liitto vastasi myös näiden viimeksi mainittujen työkalujen käytöstä, sillä muiden hankkeen osallistuneiden tahojen ajankäyttö ei ollut vielä tasolla, joka olisi mahdollistanut ko työkalujen systemaattista käyttöä. Märehtijäryhmä Märehtijäryhmä oli tyytyväinen Webex-palavereihin tehokkaana yhteydenpitomuotona. Sitoutuneen koollekutsujan ja aktiivisen puhenejohtajan rooli kokouksissa on tärkeä. Toiminnassa oli kiinnitettävä huomiota siihen, että kaikki osallistujat toivat panoksensa keskusteluun. Märehtijäryhmän työssä oli havaittavissa ajanpuutteen rajoittavan osallistujien panosta. Tilojen rekrytointi ja näytteiden keruu sujuivat kuitenkin erinomaisesti. Tulokset havainnollistivat yksivuotisten laidunten monimuotoisuutta ja suurta potentiaalia. Tulosten siirto käytäntöön tilayhteistyön, Maataloustieteen Päivien perusteellisen raportoinnin ja Luomulehdessä sekä Maito ja me lehdessä olleiden artikkelien myötä onnistui hyvin. Y

13 Kasviryhmä Kasviryhmä ja siinä rikkakasviryhmä otti ensimmäisenä käyttöönsä blogi-kirjoitus työkalun. Rikkakasvien hallintaan blogi- toimintatapa soveltuu erinomaisesti, sillä siinä nähtiin suoraan mitä vaikutusta eri toimenpiteillä oli eri puolilla Suomea eri olosuhteissa. Ensimmäiset testi-blogit tallennettiin heinäkuussa 2013 ProAgrian kotisivujen uudistumisen jälkeen. Blogien tehokas käyttö edellyttää ajan varaamista ajankohtaisen tiedon välitykseen sekä lyhyiden mukaansa tempaavien kommenttien kirjoittamiseen. Blogien lisäksi toiminnasta välitettiin vuorovaikutteista tietoa lisäksi viljelijöille sometyökaluilla ja lehtikirjoituksin. Yksmahaisryhmä Hankkeen yksimahaisryhmässä selvitettiin eri tahoilta tutkimusaineistoja ja yhdisteltiin tietoja tutkijoiden ja neuvojien yhteistyössä. Pääasiallisena sähköisenä työkaluna oli käytössä WebEx palaverit. Tiedonvälitystä sähköisten työvälineiden lisäksi tehostettiin tilakohtaisin keskusteluin. Yksmahaissektorilla sektorin tutkittujen tietojen sekä tilojen vähyys vaikutti oleellisesti työskentelytapaan. 3. Yhteistyö muiden hankkeiden kanssa Muiden hankkeiden kanssa tehtiin yhteistyötä koko hankekauden ajan. Luomuinstituutin verkko-osaamisen kehittämishankkeen kanssa pidettiin yhteistyöpalavereita 14.1., 19.2., 18.3., 1.10., sekä Lisäksi työtä on jatkettu hankekauden jälkeen syksyllä Palavereissa on käsitelty yhteistä tiedottamista ja yhteistyön tuloksena ProAgrian tiedotteet julkaistaan luomu.fi- sivuilla. Lisäksi on osallistuttu Luomuarvoketju työryhmiin sekä Luomuinstituutin luomuohjelman rakentamiseen. Luomuviljan markkinakatsauksia laadittiin yhteensä 6 kappaletta ja ne ovat seuraavilla nettisivuilla Kirjoitetut markkinakatsaukset eivät ole kaikki samoilla nettisivuilla, katsausten tekijän vaihtumisen vuoksi. 4. Tutkija-työpari toimintamallin arviointi Hankkeen testatusta tutkija-neuvoja-viljelijä toimintatavasta pyydettiin arvioita viljelijöiltä, sekä neuvojilta ja tutkijoilta. Viljelijät olivat tyytyväisiä uuteen toimintamalliin ja totesivat toimintatavan olleen toimiva, silmiä avartava, mielenkiintoinen ja kustannustehokas. Mallia käytettäessä viljelijät totesivat saaneensa toiminnasta konkreettista hyötyä. Y

14 Tutkijat ja neuvojat totesivat, että he tiesivät koko ajan mitä pitää tehdä ja millä aikataululla, myös toimenpiteiden seuranta oli hyvällä tasolla. Organisaatioiden välinen vuorovaikutus todettiin toimivaksi ja mallilla saatiin myös rakennettua alku uudelle toimintatavalle. Lisäksi tutkijat ja neuvojat havaitsivat, että neuvojat eivät tiedä kaikista tutkituista aihealueista. Lisäksi tutkijoilla oli halua tutkija asioita, joita neuvojien mielestä käytännön toiminta ei tarvitse. Tutkijat ja neuvojat valitsivat mallissa yhdessä ajankohtaiset, keskeiset kehittämiskohteet. Valinnassa painottuivat keskeiset käytännön toimintaa vaikeuttavat asiat, joihin mahdollisesti oli jo olemassa tieteellisiä vastauksia. Vastavuoroisesti kehittämiskohteiksi päätyi pienehköjä asioita, joihin ei rahoitusta haeta niiden pienuuden vuoksi. Mallissa on myös havaittavissa, että usein rahoittaja edellyttää uusia kehittämiskohteita, vaikka vanhoja selvitettyjä asioita ei ole viety kunnolla käytäntöön. Mallin testaamista vaikeutti havaintojakson lyhyys, sillä nyt ei voitu ohjata viljelijöitä havaintokokeissa etukäteen, jotta tuloksia olisi voitu ennakoida. Lisäksi ei voitu tehdä toistoja eri vuosina havaintojen varmistamiseksi. Todettiin myös että osallistujien pitää olla aktiivisia, jotta testatusta mallista saa kaiken tiedon irti. Yhteenvetona voidaan todeta, että kaikki mallin testaamisessa mukana olleet olivat malliin tyytyväisiä ja halusivat ehdottomasti jatkaa mallin jatkokehittämistä ja käyttöä. Lisäksi todettiin ja havaittiin uudelleen, että ilman mallin käyttöä tiedon välitys tutkijoilta neuvojille ja viljelijöille on äärettömän hidasta. 5. Johtopäätökset Luomuneuvonnan kehittäminen hanke jakaantuu toiminnallisesti kolmeen, mutta tuloksiltaan karkeasti kahteen osaan. Tulosten ensimmäinen osa painottuu materiaalien tuottamiseen ja toinen tutkija-neuvoja-viljelijä painotteisen tiedon välityksen tehostamiseen. Hankkeessa tuotettiin runsaasti ajankohtaista materiaalia viljelijöiden ja neuvojien käyttöön ja testattu tutkija-neuvoja-viljelijä yhteistyömalli todettiin onnistuneeksi, käyttö- ja jatkokehittämiskelpoiseksi. Materiaalien tuottaminen painottui ajankohtaisen tiedon tuottamiseen viljelijöille ja neuvojille. Näitä tietoja, esim. Luonnonmukaisen naudanlihantuotannon toimintatavat opas tai luomuperuskurssiaineistot, on tarpeen päivittää tietojen muuttuessa, jotta viljelijöillä ja neuvojilla on käytettävissään jatkossakin ajantasaista tietoa. Tutkijoiden neuvojien ja viljelijöiden yhteistyömallia testattiin hankkeen avulla. Eri tahot toivat esille testatun toimintamallin lyhytaikaisuuden. Pidempiaikaisessa toiminnassa olisi havaittu paremmin selvitettäviä asioita, joiden olemassa olosta ei ole nykyisellään tietoa. Lisäksi pidempiaikaisessa seurannassa nyt havaittujen ongelmien ratkaisuissa olisi päästy varmempiin lopputuloksiin. Tavoitteellista onkin, että jatkossa toimintamallia kehitetään pitkäjänteisemmin, jotta mallissa syntyneiden tulosten oikeellisuutta voidaan Y

15 varmistaa. Lisäksi tavoitteena on, että toimintamallista muodostuisi pysyvä toimintatapa, tutkijoiden, neuvojien ja viljelijöiden välille. Edellä mainitun mallin palautekyselyn ja viljelijärengas- sekä rehuketjuyhteistyön tuloksena voidaan todeta, että tutkija- neuvoja- viljeljä toimintapaa tulisi syventää ja laajentaa käsittämään esimerkiksi eri tuotantosuuntien välistä yhteistyötä, tästä mainittakoon luomupeltokasvituotannon tehostaminen ja peltokasvituotannon nykyistä kehittyneempi käyttö kotieläinten ruokinnassa. Mallia voisi testata ja soveltaa myös tuottajaryhmien kanssa eikä pelkästään yksittäisten viljelijöiden kanssa. Tiedon välityksessä hanke muutti positiivisesti toimintatapaa, jolla hankkeessa mukana olleet henkilöt osallistuvat eri (netti- ym.) palavereihin. Mukana olleet henkilöt joutuivat ottamaan enemmän vastuuta ja aktivoitumaan, jotta keskinäinen yhteistyö ja tiedonvälitys toimi hyvin. Sähköinen tiedonvälitys ja some työkalut ovat tuttuja nuorille henkilöille. Tämän vuoksi nyt testattu toimintamalli voisi myös soveltua erityisen hyvin uusille luomuun siirtyville tiloille, joiden viljelijät ovat yleensä suhteellisen nuoria ja tottuneet käyttämään sähköisiä tiedonsiirron työkaluja. Luomurehuketjun toiminta on muuttunut viime vuosina merkittävästi isojen rehualan toimijoiden tultua markkinoille ostamaan luomurehun raaka-aineita ja tuottamaan luomurehua. Tästä syytä ketjun näkemyksen mukaan rehutuotannon kehittäminen pitäisi keskittää kotimaisen luomurehun raaka-ainetuotannon määrän kasvattamiseen ja tehostamiseen. Raaka-ainetuotantoa voidaan edistää kehittämällä luomupeltokasvien tuotantoa esim. luomusiementuotantoa edistämällä ja rikkakasvien hallintaa parantamalla. Alkutuotannon tehostaminen tarvitsee myös tietoa kansainvälisiltä markkinoilta siitä, miten muissa maissa toimitaan. Hankkeessa tehty kansainvälinen EAT-toiminta on auttanut ulkomaisen tiedon siirrossa suoraan käyttökohteeseen viljelijöille. Tämän tyyppistä kustannustehokasta toimintaa on myös syytä jatkaa, etenkin kun viljelijöiden tiedon tarpeet tulevaisuudessa kasvavat. Y

Neuvonnan ja tutkimuksen yhteistyö. Luomupäivät Mikkeli 12.11.2013 Marja Suutarla

Neuvonnan ja tutkimuksen yhteistyö. Luomupäivät Mikkeli 12.11.2013 Marja Suutarla Neuvonnan ja tutkimuksen yhteistyö Luomupäivät Mikkeli 12.11.2013 Marja Suutarla Luomua lisää kokonaisuus - tutkimusyhteistyö Luomu neuvonnan kehittäminen Ammattikeittiöiden luomuosaamisen kehittäminen

Lisätiedot

Rehukasvien viljely ja Markkinointivaihtoehdot

Rehukasvien viljely ja Markkinointivaihtoehdot Rehukasvien viljely ja Markkinointivaihtoehdot Tuotanto kasvuun 9.11.2011 Sari Hiltunen ProAgria Pirkanmaa Esityksen sisältö Luomurehun tuotanto tiloilla Määrä ja laatu; kotimainen luomuvalkuainen säilörehunurmet

Lisätiedot

Luomuohjelman arviointi. Sari Rannanpää

Luomuohjelman arviointi. Sari Rannanpää Luomuohjelman arviointi Sari Rannanpää Luomuohjelman arviointi Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI & TK-Eval Kesä syyskuu 2018 Aineisto: dokumentti- ja tilastoaineisto, haastattelut (29), luomualan

Lisätiedot

Mitä luomukalkkunan tuottaminen maksaa?

Mitä luomukalkkunan tuottaminen maksaa? Mitä luomukalkkunan tuottaminen maksaa? Timo Karhula ja Jarkko Niemi MTT Taloustutkimus Johdanto Luomulihan tuotanto on Suomessa vähäistä Noin prosentti kaikesta tuotetusta lihasta, luomukalkkunaa vain

Lisätiedot

LUOMUTUOTANTO HÄMEESSÄ. Innovaatioverstas HAMK Mustiala

LUOMUTUOTANTO HÄMEESSÄ. Innovaatioverstas HAMK Mustiala LUOMUTUOTANTO HÄMEESSÄ Innovaatioverstas 26.10.2016 HAMK Mustiala Ne pakolliset tilastot Luomutiloja Hämeen ELYn alueella on noin 200 kpl (koko maa 4 400) Luomu- ja siirtymävaiheessa Hämeessä noin 10 000

Lisätiedot

SATAFOOD KEHITTÄMISYHDISTYS RY

SATAFOOD KEHITTÄMISYHDISTYS RY SATAFOOD KEHITTÄMISYHDISTYS RY Jukka Saarinen 18.3.2014 Huittinen Luonnonmukaisen tuotannon nykytilanne ja kehittämistarpeet Satakunnassa Satafood Kehittämisyhdistyksen ja Pyhäjärviinstituutin yhteishanke

Lisätiedot

Onko viljelijöillä kiinnostusta siirtyä luomuun? Anne Kallinen 10.6.2014

Onko viljelijöillä kiinnostusta siirtyä luomuun? Anne Kallinen 10.6.2014 Onko viljelijöillä kiinnostusta siirtyä luomuun? Anne Kallinen 10.6.2014 SISÄLTÖ 1. Luomutuotannon osuudet 2013 2. Luomutuottajan yrittäjäominaisuudet 3. Luomutuotannossa jatkaminen ja luomuun siirtyminen

Lisätiedot

Luomumaidon arvoketjutyöryhmä. to 6.4. klo Arla Sipoo Kotkatie 34, Söderkulla

Luomumaidon arvoketjutyöryhmä. to 6.4. klo Arla Sipoo Kotkatie 34, Söderkulla Luomumaidon arvoketjutyöryhmä to 6.4. klo 11.00-15.00 Arla Sipoo Kotkatie 34, Söderkulla Työryhmän kokoonpano Nimi Organisaatio Paikalla 06.04 Arja Peltomäki Maatila x Heli Ahonen Muumaa/Luomuliitto Katarina

Lisätiedot

Luomun kannattavuus ja markkinatilanne. Marraskuu Eero Vanhakartano, ProAgria Länsi-Suomi ry

Luomun kannattavuus ja markkinatilanne. Marraskuu Eero Vanhakartano, ProAgria Länsi-Suomi ry Luomun kannattavuus ja markkinatilanne Marraskuu 2017 Eero Vanhakartano, ProAgria Länsi-Suomi ry Tulojen ja menojen muodostuminen Lähtökohtaisesti tavanomainen maataloustuotanto on luomutuotantoa tehokkaampaa

Lisätiedot

Luomuviljelyn talous. Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso

Luomuviljelyn talous. Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso Luomuviljelyn talous Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso 1.12.2009 Luonnonmukaisen tuotannon näkymät 1/2 Luomutuotteiden kysyntä on kasvanut kaikkialla Suomessa kulutus on tapahtunut muuta Eurooppaa

Lisätiedot

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013 FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013 FSA:n vuosikokous 2.5.2013 TOIMINTASUUNNITELMAN PÄÄLINJAT Vuoden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy: Jäsenlähtöisen toiminnan aktivoimiseen* FSA:n toiminnasta

Lisätiedot

ProAgria Keskusten Liiton lausunto Ruokavirastoa koskevasta laista

ProAgria Keskusten Liiton lausunto Ruokavirastoa koskevasta laista ProAgria Keskusten Liiton lausunto Ruokavirastoa koskevasta laista 16.3.2018 Kannatamme esityksen tavoitteita Tavoitteena yhtenäistää ja selkeyttää hallinnon rakenteita, tehostaa toimialan kokonaisohjausta

Lisätiedot

Luomun kannattavuus ja markkinatilanne

Luomun kannattavuus ja markkinatilanne Luomun kannattavuus ja markkinatilanne Tuorla 28.11.2016 Satu Näykki, ProAgria Länsi-Suomi Tulojen ja menojen muodostuminen Lähtökohtaisesti tavanomainen maataloustuotanto on luomutuotantoa tehokkaampaa

Lisätiedot

Luomutuotannon kannattavuudesta

Luomutuotannon kannattavuudesta Luomutuotannon kannattavuudesta Kauko Koikkalainen, tutkija Luomuinstituutti, 31.3.2015, Mikkeli Esityksen sisältö Vähän perusteita Vähän maatalouspolitiikkaa Toteutunutta kannattavuutta kannattavuuskirjanpitoaineiston

Lisätiedot

Yhteenveto luomun kehittämisen alueellisista tavoitteista ja toimenpiteistä vuoteen

Yhteenveto luomun kehittämisen alueellisista tavoitteista ja toimenpiteistä vuoteen Yhteenveto luomun kehittämisen alueellisista tavoitteista ja toimenpiteistä vuoteen 2020 1 Tärkeimpiä alueellisia tavoitteita: Luonnonmukaisen tuotannon lisääminen ja monipuolistaminen Luomukotieläintuotannon

Lisätiedot

Järkivihreä maatila. HAMKin tutkimusyksiköt. HAMKissa on neljä tutkimusyksikköä, joissa toimii tutkimusryhmät

Järkivihreä maatila. HAMKin tutkimusyksiköt. HAMKissa on neljä tutkimusyksikköä, joissa toimii tutkimusryhmät Järkivihreä maatila Katariina Manni HAMKin tutkimusyksiköt HAMKissa on neljä tutkimusyksikköä, joissa toimii tutkimusryhmät Ammatillinen osaaminen Biotalous Ohutlevykeskus (toiminut vuodesta 1998) Älykkäät

Lisätiedot

Palkokasveista on moneksi: ruokaa, rehua, viherlannoitusta ja maanparannusta

Palkokasveista on moneksi: ruokaa, rehua, viherlannoitusta ja maanparannusta Palkokasveista on moneksi: ruokaa, rehua, viherlannoitusta ja maanparannusta Hämeenlinna 12.12.2016 1 13.12.2016 Ohjelma 9.00 Tervetuloa Tutkija Riitta Savikko, Luonnonvarakeskus 9.15 Miksi palkokasveja

Lisätiedot

Savo-Karjalan Luomuyhdistys ry

Savo-Karjalan Luomuyhdistys ry Savo-Karjalan Luomuyhdistys ry Kuva: Savo-Karjalan Luomuyhdistys Savo-Karjalan Luomuyhdistys ry Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan luomutoimijoiden edunvalvontaa jäseniä yli 200 Tervetuloa mukaan! jäsenmaksut

Lisätiedot

Miten edistätte kotimaista valkuaisomavaraisuutta tällä hetkellä?

Miten edistätte kotimaista valkuaisomavaraisuutta tällä hetkellä? Tiivistelmä Toimiala Alkutuotanto Jatkojalostus Jalostava teo Koulutus Neuvonta Ruokapalvelut Tutkimus Muu 0 1 2 3 4 5 Miten edistätte kotimaista valkuaisomavaraisuutta tällä hetkellä? Tällä hetkellä ei

Lisätiedot

Koulutuksella osaamista luomukasvistuotantoon (KOULU-hanke)

Koulutuksella osaamista luomukasvistuotantoon (KOULU-hanke) Koulutuksella osaamista luomukasvistuotantoon (KOULU-hanke) Aloitustilaisuus 26.2.2019 Tiedekeskus Tuorla, Piikkiö Sauli Jaakkola, Pyhäjärvi-instituutti Hankkeen tavoitteet ja sisältö Hankkeen tavoitteena

Lisätiedot

Satakunta Sikses parhaita makuelämyksiä

Satakunta Sikses parhaita makuelämyksiä Satakunta Sikses parhaita makuelämyksiä Seminaari 4.12.2014 Pori Yhteinen seminaari Sikses parasta aitoja makuja Satakunnasta 1.2.2012-31.12.2014 Toteuttajat: Pyhäjärvi-instituutti, Satafood ja ProAgria

Lisätiedot

Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011. Susanna Kulmala Lomalaidun ry

Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011. Susanna Kulmala Lomalaidun ry Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011 Susanna Kulmala Lomalaidun ry Taustaa Hanketta on ollut suunnittelemassa maaseutumatkailun ja kylätoiminnan kehittäjiä

Lisätiedot

Sika- ja siipikarjatutkimus uudistuu. Kirsi Partanen

Sika- ja siipikarjatutkimus uudistuu. Kirsi Partanen Sika- ja siipikarjatutkimus uudistuu Kirsi Partanen Tarve uudistua Monitieteinen lähestymistapa Yhteistyö kotimaassa ja kansainvälisesti Toimintaympäristön muutos Budjettirahoituksen supistuminen Omista

Lisätiedot

Luomun asema tulevalla tukikaudella. Elisa Niemi Toiminnanjohtaja Luomuliitto

Luomun asema tulevalla tukikaudella. Elisa Niemi Toiminnanjohtaja Luomuliitto Luomun asema tulevalla tukikaudella Elisa Niemi Toiminnanjohtaja Luomuliitto Luomuliitto 13 paikallista luomuyhdistystä Luomutuottajien edunvalvontaa ja neuvontaa Pienyritysjäseniä ja elintarvikejalostuksen

Lisätiedot

Lampaat luomussa. Rokua 23.11.2013. Anna-Leena Vierimaa Luomutuotannon asiantuntija ProAgria Oulu/YmpäristöAgro II

Lampaat luomussa. Rokua 23.11.2013. Anna-Leena Vierimaa Luomutuotannon asiantuntija ProAgria Oulu/YmpäristöAgro II Lampaat luomussa Rokua 23.11.2013 Anna-Leena Vierimaa Luomutuotannon asiantuntija ProAgria Oulu/YmpäristöAgro II Lammas luomu vs. tavanomainen Sisätiloissa enemmän tilaa Lampaat (myös kartitsat) laitumelle

Lisätiedot

Kestävä Rakentaminen -klusteri

Kestävä Rakentaminen -klusteri Lumen 3/2017 TEEMA-ARTIKKELI Kestävä Rakentaminen -klusteri Antti Sirkka, insinööri (AMK), projektipäällikkö, ACE -tutkimusryhmä, Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisala, Lapin ammattikorkeakoulu Asiasanat:

Lisätiedot

Luomukinkeritilaisuudet 2016

Luomukinkeritilaisuudet 2016 LISÄÄ OSAAMISTA, PAREMPI TULOS Luomukinkeritilaisuudet 2016 Elinvoimainen maatilatalous - ELINA Lahti 28.1.2016 Tammela 3.2.2016 ProAgria Etelä-Suomi Luomumarkkinoista Pienet tuotantoalat, pienet markkinat,

Lisätiedot

Luomu Suomessa 2013 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön Laatuketjun tukea. Päivitetty 31.3.2014

Luomu Suomessa 2013 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön Laatuketjun tukea. Päivitetty 31.3.2014 Luomu Suomessa 2013 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön Laatuketjun tukea. Päivitetty 31.3.2014 Sisällys Luomupeltoala Luomuviljelyn kehitys 2006-2013 Luomukasvintuotanto

Lisätiedot

Luomulihan arvoketjutyöryhmä. 12.02. 2013 klo 10.00-12.00, Kesko

Luomulihan arvoketjutyöryhmä. 12.02. 2013 klo 10.00-12.00, Kesko Luomulihan arvoketjutyöryhmä 12.02. 2013 klo 10.00-12.00, Kesko Työryhmän kokoonpano Nimi Paikalla 12.2. Petteri Mäkelä, naudanlihan tuottaja x Hermanni Huhtala, naudanlihan tuottaja Fredrik von Limburg

Lisätiedot

Luomumaidon arvoketjutyöryhmä. 18.06. 2013 klo 13.00-16.00, Ässäkeskus

Luomumaidon arvoketjutyöryhmä. 18.06. 2013 klo 13.00-16.00, Ässäkeskus Luomumaidon arvoketjutyöryhmä 18.06. 2013 klo 13.00-16.00, Ässäkeskus Työryhmän kokoonpano Nimi Organisaatio Paikalla 18.06. Arja Peltomäki Maatila x Heli Ahonen Muumaa (uusi jäsen) x Kirsti Laukkanen

Lisätiedot

Luomuilta 11.4.2013 Rosita Isotalo

Luomuilta 11.4.2013 Rosita Isotalo Luomuilta 11.4.2013 Rosita Isotalo Illan aiheita: -Kesän tarkastus; mitä pitää muistaa? - -Kirjanpidot, onko kunnossa? - -2013 tukihaku luomutilalla MIKSI VALVOTAAN? Takaa kuluttajille aidot luomutuotteet

Lisätiedot

Luomunaudanlihantuotannon talous tilastot ja mallit. Timo Lötjönen, MTT Ruukki Kauko Koikkalainen, MTT Taloustutkimus

Luomunaudanlihantuotannon talous tilastot ja mallit. Timo Lötjönen, MTT Ruukki Kauko Koikkalainen, MTT Taloustutkimus Luomunaudanlihantuotannon talous tilastot ja mallit Timo Lötjönen, MTT Ruukki Kauko Koikkalainen, MTT Taloustutkimus Esityksen sisältö: 1. Johdanto (mm. uusi luomutuki) 2. Luomun kannattavuus tilastojen

Lisätiedot

Siirtyisinkö luomuun?

Siirtyisinkö luomuun? Siirtyisinkö luomuun? Uusikaupunki 27.1.2012 Anne Johansson, ProAgria Satakunta KENELLE LUOMU SOPII? Luomu vaatii ammattitaitoa ja kiinnostusta uuden oppimiseen Usein vaaditaan panostamista perusparannuksiin

Lisätiedot

Selvitystä ja koontia valvonnassa olevista luomujatkojalostajista

Selvitystä ja koontia valvonnassa olevista luomujatkojalostajista Selvitystä ja koontia valvonnassa olevista luomujatkojalostajista 20.8.2012 Jaana Elo Kokopalvelut Valvonnasta poistuneet / poistumassa Aikavälillä 2.1. 31.5.2012 11 viljavarastoa (Suomen Viljava Oy:n

Lisätiedot

Luomulihan arvoketjutyöryhmä klo , Ässäkeskus

Luomulihan arvoketjutyöryhmä klo , Ässäkeskus Luomulihan arvoketjutyöryhmä 04.06. 2013 klo 13.00-15.00, Ässäkeskus Työryhmän kokoonpano Nimi Paikalla 04.06. Petteri Mäkelä, naudanlihan tuottaja Arto Jokinen, Pajuniemi Pasi Tamminen, Tamminen Anne

Lisätiedot

MTT ja neuvonta avustavat Egyptin ruuan tuotannossa

MTT ja neuvonta avustavat Egyptin ruuan tuotannossa Liite 15.3.2004 61. vuosikerta Numero 1 Sivu 2 MTT ja neuvonta avustavat Egyptin ruuan tuotannossa Oiva Niemeläinen, MTT Egyptissä olisi ruokittava 70 miljoonaa suuta Suomen peltopinta-alalta. Onnistuuko?

Lisätiedot

Luomusika esiselvitys luomusiantuotannon aktivoimiseksi

Luomusika esiselvitys luomusiantuotannon aktivoimiseksi Luomusika2020 - esiselvitys luomusiantuotannon aktivoimiseksi 7.6.2017 Luomulihan arvoketjupalaveri Kati Kastinen, ProAgria Liha Osaamiskeskus Taustaa 1) Luomusikatiloille tehdyn kyselyn tuloksista syötteitä

Lisätiedot

Itä-Suomen Yliopiston laidunkoeohjeet. 1. Laidunkasvikoe. Kesto: Perustetaan 2010 seurataan 2011 ja 2012

Itä-Suomen Yliopiston laidunkoeohjeet. 1. Laidunkasvikoe. Kesto: Perustetaan 2010 seurataan 2011 ja 2012 Itä-Suomen Yliopiston laidunkoeohjeet 1. Laidunkasvikoe Kesto: Perustetaan 2010 seurataan 2011 ja 2012 Tausta: Ennen kokeen perustamista otetaan viljavuustutkimusnäyte koealalta, joka edustaa koko koealaa.

Lisätiedot

Luomuliitto. Luomulehti

Luomuliitto. Luomulehti Luomuliitto Alueelliset luomuyhdistykset ympäri Suomea Luomutuottajien edunvalvonta Asiantuntijapalvelu ja mentor-toiminta Pienimuotoisen elintarvikejalostuksen edistäminen Luomulehti Luomulehti Ammattitaito

Lisätiedot

Perunateknologian kehittäminen Karjalan tasavallassa 2007-2009. 17.10.2007 Sivu 1

Perunateknologian kehittäminen Karjalan tasavallassa 2007-2009. 17.10.2007 Sivu 1 Perunateknologian kehittäminen Karjalan tasavallassa 2007-2009 17.10.2007 Sivu 1 Perustietoa hankkeesta: 2,5-vuotinen Tacis - Interreg -yhteishanke, 1/2007 6/2009 Hakija: MTT Ruukki Yhteistyötahot: Petroskoin

Lisätiedot

Luomusiementuotannon kehittäminen. KoneAgrian työpaja

Luomusiementuotannon kehittäminen. KoneAgrian työpaja Luomusiementuotannon kehittäminen KoneAgrian työpaja Tuottavaa luomua - hanke Hankkeen tavoitteena kattavampi luomusiemenen omavaraisuus Valtakunnallisen Tuottavaa luomua hankkeen tavoitteena on aktivoida

Lisätiedot

Valtakunnalliset koordinaatiohankkeet

Valtakunnalliset koordinaatiohankkeet Valtakunnalliset koordinaatiohankkeet Energiatehokkuus: Energiatehokkuudesta kilpailukykyä maaseudulla - energiatehokkuuden koordinaatiohanke ProAgria Keskusten Liitto ry, Maarit Kari, maarit.kari@proagria.fi

Lisätiedot

Luonnonvarakeskus

Luonnonvarakeskus Valkuaisosaamiskeskuksesta ratkaisuja Hämeen valkuaisomavaraisuuteen -hanke oli HAMKin ja Luken yhteinen tavoitteena oli edistää kotimaisten valkuaiskasvien tunnettuutta ja käyttöä kattoi koko ruokaketjun

Lisätiedot

Tutkitaan luomua! Lisää luomua kiertue-päätepysäkki Laukaa 16.01.2013 Maiju Pesonen

Tutkitaan luomua! Lisää luomua kiertue-päätepysäkki Laukaa 16.01.2013 Maiju Pesonen Tutkitaan luomua! Lisää luomua kiertue-päätepysäkki Laukaa 16.01.2013 Maiju Pesonen Tutkimusaiheet vuosina 2012-2014 Edistystä luomutuotantoon 1) Kestorikkakasvien torjunta vilja- ja valkuaiskasvien viljelyn

Lisätiedot

Luomulihan (naudanliha) tuotannon kannattavuus

Luomulihan (naudanliha) tuotannon kannattavuus Luomulihan (naudanliha) tuotannon kannattavuus Kauko Koikkalainen, tutkija ProLuomu_liha-arvoketju, 17.3.2015, Vantaa Luomutuotannon talousnäkymät maatalouspolitiikan muutoksessa Yhteisen maatalouspolitiikan

Lisätiedot

Kotimaiset palkokasvit ruokana ja rehuna

Kotimaiset palkokasvit ruokana ja rehuna Kotimaiset palkokasvit ruokana ja rehuna Kaisa Kuoppala Erikoistutkija Luonnonvarakeskus (Luke) Papuilta, Jokioisten Martat, 16.3.2016 YK:n yleiskokouksen nimeämä, FAO:n organisoima http://iyp2016.org/

Lisätiedot

Luomukoordinaatiohankkeen kick off - työpaja

Luomukoordinaatiohankkeen kick off - työpaja Luomukoordinaatiohankkeen kick off - työpaja 10.00 Tervetuloa, päivän tarkoitus ja ohjelman esittely (Marja-Riitta Kottila) 10.10 Keitä me olemme, esittäytyminen 10.30 Alueiden suunnitelmat 11.00 Luomualan

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden ohjelman vuosiraportin sisällöstä ja valmistelusta Mikkeli Tarja Mankkinen Sisäministeriö

Sisäisen turvallisuuden ohjelman vuosiraportin sisällöstä ja valmistelusta Mikkeli Tarja Mankkinen Sisäministeriö 9.9.2013 Sisäisen turvallisuuden ohjelman vuosiraportin sisällöstä ja valmistelusta Mikkeli 5.9.2013 Tarja Mankkinen Sisäministeriö Mistä puhun Valtakunnallisen sisäisen turvallisuuden ohjelman vuosiraportin

Lisätiedot

Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin

Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Luomun koordinaatiohanke käynnistyi 20.8.2015 Helsingissä järjestetyllä kick off -työpajalla, johon osallistui noin 40 henkilöä. Työpajan rahoitti Manner-Suomen

Lisätiedot

LUOMUBROILERIPÄIVÄ Ahlman-instituutti, Tampere. Merja Manninen. Luomujaosto. Luomutuotanto 2. Eläintuotannon ehdot

LUOMUBROILERIPÄIVÄ Ahlman-instituutti, Tampere. Merja Manninen. Luomujaosto. Luomutuotanto 2. Eläintuotannon ehdot LUOMUBROILERIPÄIVÄ Ahlman-instituutti, Tampere Merja Manninen merja.manninen@evira.fi Luomujaosto Luomutuotanto 2 Eläintuotannon ehdot Eviran ohje 18217/4 (ei suuria muutoksia, poistetaan lupien 5 ja 15

Lisätiedot

Yhteenveto seleenitutkimuksen tuloksista

Yhteenveto seleenitutkimuksen tuloksista Yhteenveto seleenitutkimuksen tuloksista Heidi Härtel Rotukarjan hyvinvoinnin ja taloudellisten toimintaedellytysten kehittäminen -hanke Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Seleenitutkimuksen tulokset

Lisätiedot

Hyvinkää Tuki-info Reijo Käki

Hyvinkää Tuki-info Reijo Käki Hyvinkää Tuki-info 11.4.2018 Reijo Käki Luomutarkastukset 2018 Painopistealueet Näytteenotto Valmistautuminen tarkastukseen Luomulisäysrekisteri Muutokset ehtoihin Luomuun soveltuvat tuotantopanokset

Lisätiedot

Maasta markkinoille! Pohjois-Pohjanmaan luomukasvintuotanto haltuun LUOMUKASVINTUOTTAJA KEHITÄ TOIMINTAASI ASIANTUNTIJOIDEN JA MUIDEN

Maasta markkinoille! Pohjois-Pohjanmaan luomukasvintuotanto haltuun LUOMUKASVINTUOTTAJA KEHITÄ TOIMINTAASI ASIANTUNTIJOIDEN JA MUIDEN Kuva: Vastavalo LUOMUKASVINTUOTTAJA KEHITÄ TOIMINTAASI ASIANTUNTIJOIDEN JA MUIDEN VILJELIJÖIDEN KANSSA! Pohjois-Pohjanmaan luomukasvintuotanto haltuun Maasta markkinoille! Kuva: Taru Rantala / Vastavalo.fi

Lisätiedot

Luomu- ja lähiruoantuotanto ja markkinat

Luomu- ja lähiruoantuotanto ja markkinat Luomu- ja lähiruoantuotanto ja markkinat 1.8.2012 31.12.2014 Kehitetään paikallis- ja luomuelintarvikeketjun yhteistyötä, jotta asiakaslähtöisten tuotteiden määrä lisääntyy. Luomustatus ja paikallisen

Lisätiedot

Luomu Suomessa 2014 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 12.10.2015

Luomu Suomessa 2014 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 12.10.2015 Luomu Suomessa 2014 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 12.10.2015 Sisällys Luomupeltoala Luomuviljelyn kehitys 2006-2014 Luomukasvintuotanto Luomukotieläintilat

Lisätiedot

Luomulihan arvoketjutyöryhmä. 23.09. 2013 klo 10.00-12.00, Kesko

Luomulihan arvoketjutyöryhmä. 23.09. 2013 klo 10.00-12.00, Kesko Luomulihan arvoketjutyöryhmä 23.09. 2013 klo 10.00-12.00, Kesko Työryhmän kokoonpano Nimi Paikalla 23.09. Petteri Mäkelä, naudanlihan tuottaja x Fredrik von Limburg Stirum x Arto Jokinen, Pajuniemi Pasi

Lisätiedot

GREPPA MARKNADEN tunne markkinat

GREPPA MARKNADEN tunne markkinat GREPPA MARKNADEN tunne markkinat Viljelijän kommenttipuheenvuoro Sebastian Sohlberg Malmgård Sjundeå www.malmgardsjundea.fi Facebook: Malmgård Sjundeå Instagram: MALMGARDSJUNDEA GREPPA MARKNADEN? Greppa

Lisätiedot

Julkinen kuuleminen EU:n luomupolitiikasta: Luomuliiton kannat http://ec.europa.eu/agriculture/consultations/organic/2013_fi.htm

Julkinen kuuleminen EU:n luomupolitiikasta: Luomuliiton kannat http://ec.europa.eu/agriculture/consultations/organic/2013_fi.htm Julkinen kuuleminen EU:n luomupolitiikasta: Luomuliiton kannat http://ec.europa.eu/agriculture/consultations/organic/2013_fi.htm 3. PIENYRITYKSET 3.1 Auttaako sääntöjen ja valvontavaatimusten yhdenmukaistaminen

Lisätiedot

Kotoisista valkuaisrehuista kannattavuutta maidontuotantoon

Kotoisista valkuaisrehuista kannattavuutta maidontuotantoon Kuva: Katariina Manni, HAMK Kotoisista valkuaisrehuista kannattavuutta maidontuotantoon Katariina Manni, HAMK Mustiala Eero Veijonen, ProAgria Etelä-Suomi Johanna Valkama, HAMK Mustiala Kaisa Kuoppala,

Lisätiedot

Onnistuuko luomukalkkunatuotanto Suomessa?

Onnistuuko luomukalkkunatuotanto Suomessa? Onnistuuko luomukalkkunatuotanto Suomessa? Luomusiipikarjan syysseminaari Tampere 25.10.2012/ Sirkka Karikko Esityksen sisältö - Hanke: - Hankkeen tausta - Hankkeessa selvitettyä - Haasteet 1 Hanke: Luomukalkkunan

Lisätiedot

Palkokasvi parantaa kokoviljasäilörehun rehuarvoa

Palkokasvi parantaa kokoviljasäilörehun rehuarvoa Palkokasvi parantaa kokoviljasäilörehun rehuarvoa Kaisa Kuoppala, Timo Lötjönen, Essi Saarinen, Arto Huuskonen, Marketta Rinne MTT Asiantuntijaluentopäivä Mustialassa 27.9.2013 Esityksen kuvat: MTT/Kaisa

Lisätiedot

Luomuliitto. Valtakunnallinen luomutuottajien yhteistyöjärjestö Savo-Karjalan Luomuyhdistys ry

Luomuliitto. Valtakunnallinen luomutuottajien yhteistyöjärjestö Savo-Karjalan Luomuyhdistys ry Luomuliitto Valtakunnallinen luomutuottajien yhteistyöjärjestö Savo-Karjalan Luomuyhdistys ry Luomuliiton tarkoituksena on: valvoa luonnonmukaisen tuotannon etuja edistää jäsentensä välistä yhteistoimintaa

Lisätiedot

Luomuviljojen lajikehavaintokokeet Kokemuksia ja tuloksia

Luomuviljojen lajikehavaintokokeet Kokemuksia ja tuloksia Luomuviljojen lajikehavaintokokeet Kokemuksia ja tuloksia Arja Nykänen / Kaisa Matilainen ProAgria Etelä-Savo/ ProAgria Pohjois-Karjala p. 0400 452 089 / p. 040 3012423 Yleistä lajikevalinnasta Sadon käyttötarkoitus

Lisätiedot

Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke. Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot

Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke. Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja Tavoitteet: hallittu muutos -hanke 1. Toimihenkilöiden

Lisätiedot

Kokemuksia luomutuotantoon siirtymisestä - keinoja viljelyn tueksi. Yleiskatsaus luomun tilanteeseen

Kokemuksia luomutuotantoon siirtymisestä - keinoja viljelyn tueksi. Yleiskatsaus luomun tilanteeseen Kokemuksia luomutuotantoon siirtymisestä - keinoja viljelyn tueksi Yleiskatsaus luomun tilanteeseen HAMK Mustiala 13.9.2018 ProAgria Etelä-Suomi / Kaija Hinkkanen Tavoite 2020: Luomutiloja 20% - tilanne

Lisätiedot

Luomukanatalouden ja lihasiipikarjan rehukatsaus. ProAgria Etelä-Pohjanmaa Luomuerikoisneuvoja Ulla Maija Leskinen

Luomukanatalouden ja lihasiipikarjan rehukatsaus. ProAgria Etelä-Pohjanmaa Luomuerikoisneuvoja Ulla Maija Leskinen Luomukanatalouden ja lihasiipikarjan rehukatsaus ProAgria Etelä-Pohjanmaa Luomuerikoisneuvoja Ulla Maija Leskinen Sisältö Tulevaisuuden näkymät luomurehujen käyttö Rehun hygienia-asiat Rehutilanne tänään

Lisätiedot

Innovaatiotyöpaja. Katariina Manni, HAMK , Jokioinen. Valkuaisosaamiskeskuksesta ratkaisuja Hämeen valkuaisomavaraisuuteen hanke

Innovaatiotyöpaja. Katariina Manni, HAMK , Jokioinen. Valkuaisosaamiskeskuksesta ratkaisuja Hämeen valkuaisomavaraisuuteen hanke Innovaatiotyöpaja Katariina Manni, HAMK 12.02.2016, Jokioinen Valkuaisosaamiskeskuksesta ratkaisuja Hämeen valkuaisomavaraisuuteen hanke Lyhytnimi: Valkuaisfoorumi Hankkeen toteuttajat Päätoteuttaja Hämeen

Lisätiedot

Siipikarjatutkimus MTT:llä

Siipikarjatutkimus MTT:llä Siipikarjatutkimus MTT:llä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, MTT MTT on johtava ruokajärjestelmän vastuullisuutta ja kilpailukykyä kehittävä tutkimuskeskus. MTT tuottaa ja välittää tutkimukseen

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan vapaa-ajan asukkaille Ruralia-instituutti 2018 1 OSA 5: JOHTOPÄÄTÖKSET Ruralia-instituutti 2018 2 JOHTOPÄÄTÖKSET

Lisätiedot

Lisää luomulihaa. Luomupäivä 14.11.2012 Tampere

Lisää luomulihaa. Luomupäivä 14.11.2012 Tampere Lisää luomulihaa Luomupäivä 14.11.2012 Tampere Luomueläintilastoja v. 2010 - lypsylehmiä 4809 - emolehmiä 10473 - lihanautoja 2525-0,24 lihanautaa / emolehmä v. 2011 - lypsylehmiä 5776 - emolehmiä 11865

Lisätiedot

Viljakaupan markkinakatsaus

Viljakaupan markkinakatsaus Viljakaupan markkinakatsaus Hyvinkää 17.3.2011 Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy Vilja- ja raaka-aineryhmä Pohjois-Amerikan sateet keväällä Venäjän helle heinäkuussa La Nina sääilmiö aiheuttanut. .tulvia

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus

Ajankohtaiskatsaus Ajankohtaiskatsaus 7.6.2019 Turun yliopiston Brahea-keskus, paivi.toyli@utu.fi ja heidi.valtari@utu.fi Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, juha.rutanen@helsinki.fi Pro Luomu ry, Marja-Riitta Kottila,

Lisätiedot

Luomuliitto. Luomuleht

Luomuliitto. Luomuleht Luomuliitto Alueelliset luomuyhdistykset ympäri Suomea Luomutuottajien edunvalvontaa Neuvontaa ja verkostoitumista Pienimuotoisen elintarvikejalostuksen edistäminen Luomuleht Luomuleht Ammattitaito parantaa

Lisätiedot

Kasvatuskeskustelu Yleiset tukikäytännöt ja tehostettu tuki

Kasvatuskeskustelu Yleiset tukikäytännöt ja tehostettu tuki Kasvatuskeskustelu Yleiset tukikäytännöt ja tehostettu tuki Aika: 10.9.2011, klo: 9 15 Paikka: Pulkkila / Ylämäkelän koulu Kouluttaja: Liisa Vilppola KOULUTUKSEN SISÄLTÖ JA OHJELMA 9:00 9:15 9:15 11:15

Lisätiedot

Luomu Suomessa 2012 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty

Luomu Suomessa 2012 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty Luomu Suomessa 2012 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 19.9.2013 Sisällys Luomupeltoala Luomuviljelyn kehitys 2006-2012 Luomukasvintuotanto Luomukotieläintilat

Lisätiedot

Luomumaidon arvoketjutyöryhmä. 6.3. 2014 klo 10.00-13.00, Ässäkeskus

Luomumaidon arvoketjutyöryhmä. 6.3. 2014 klo 10.00-13.00, Ässäkeskus Luomumaidon arvoketjutyöryhmä 6.3. 2014 klo 10.00-13.00, Ässäkeskus Työryhmän kokoonpano Nimi Organisaatio Paikalla 6.3. Arja Peltomäki Maatila x Heli Ahonen Muumaa/Luomuliitto Katarina Rehnström Luomuliitto

Lisätiedot

Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa

Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa Yhteistyökeskuksen julkistamistilaisuus Hoitotyön Tutkimussäätiö Marjaana Pelkonen, hallituksen pj Sisällys Tausta Organisoituminen Miten

Lisätiedot

LUOMUHORECA RYHMÄ. 23.10. 2013 Pääposti, Taksa

LUOMUHORECA RYHMÄ. 23.10. 2013 Pääposti, Taksa LUOMUHORECA RYHMÄ 23.10. 2013 Pääposti, Taksa Osanottajat Nimi Paikalla 22.5.2013 Laura Mäkilä, Arkea Tiina Ahola, Palmia Marko Kapanen, Heinon Tukku Ilari Paananen, Laurea Minna Mikkoa, HY/Ruralia Anu

Lisätiedot

Yhteenveto Miten edistän luomua Hämeessä?

Yhteenveto Miten edistän luomua Hämeessä? Yhteenveto Miten edistän luomua Hämeessä? Ryhmä 1. HeVi-tuotteiden vihannekset, marjat, hedelmät, peruna tuotannon lisääminen sopimustuotanto; kaupat mukaan ja julkiset ruokahankinnat viljelijöiden yhteistyö

Lisätiedot

Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke

Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke Hämeenlinna 15.4.2011 projektipäällikkö Terhi Hook Matkailun edistämiskeskus MEK terhi.hook@visitfinland.com

Lisätiedot

Palkokasvit lypsylehmien rehuna

Palkokasvit lypsylehmien rehuna Palkokasvit lypsylehmien rehuna Härkäpapu ja sinilupiini väkirehuna Härkäpapu+vilja säilörehuna Kaisa Kuoppala MTT Maitovalmennus 4.9.2014 MTT Lehmäkoe MTT 2013 (Kuoppala ym. 2014 alustavia tuloksia) Sinilupiinia

Lisätiedot

Loppuraportti OPE-OKA

Loppuraportti OPE-OKA Projektin nimi: Pohjalaisten kouluttaminen hyödyntämään osaamisen arvointimenetelmää (OPE-OK) Yhteystiedot: Seppo Tuominen, Nelikon Oy, Hovioikeudenpuistikko 16, 65100 Vaasa email:stuomine@walli.uwasa.fi

Lisätiedot

Luomufoorumi Marja Suutarla

Luomufoorumi Marja Suutarla Luomufoorumi 4.2.2016 Marja Suutarla Luomufocusryhmätyöskentely Hanke toteuttaa EIP Agri-toiminnasta räätälöidyn fokusryhmätyöskentelyn alueellisten hanketoimijoiden yhteisistä tarpeista nousseista kahdesta

Lisätiedot

Monitavoitearvioinnin käytännöt ja työkalut ympäristövaikutusten arvioinnin laadun ja vaikuttavuuden parantamisessa VUOSIRAPORTTI

Monitavoitearvioinnin käytännöt ja työkalut ympäristövaikutusten arvioinnin laadun ja vaikuttavuuden parantamisessa VUOSIRAPORTTI Monitavoitearvioinnin käytännöt ja työkalut ympäristövaikutusten arvioinnin laadun ja vaikuttavuuden parantamisessa VUOSIRAPORTTI 1.8.2013-31.7.2014 IMPERIA PYRKII PARANTAMAAN YVA-HANKKEIDEN LAATUA JA

Lisätiedot

Luomulihan arvoketjutyöryhmä klo , Ässäkeskus, Helsinki

Luomulihan arvoketjutyöryhmä klo , Ässäkeskus, Helsinki Luomulihan arvoketjutyöryhmä 21.9.2016 klo 13.00-15.30, Ässäkeskus, Helsinki Työryhmän kokoonpano Nimi Paikalla 21.04 Petteri Mäkelä, naudanlihan tuottaja Fredrik von Limburg Stirum Niina Myer, Yhdistyneet

Lisätiedot

Maatalous ja ympäristö

Maatalous ja ympäristö Maatalous ja ympäristö TEHO Plus -hanke Projektipäällikkö Aino Launto-Tiuttu Tuottajayhdistysten puheenjohtajat ja sihteerit 30.10.2013 Maatalouden vesiensuojelun tehostaminen TEHO Plus -hanke (6/2011-6/2014)

Lisätiedot

Merlin Systems Oy. Kommunikaatiokartoitus päätöksenteon pohjaksi. Riku Pyrrö, Merlin Systems Oy 8.11.2007

Merlin Systems Oy. Kommunikaatiokartoitus päätöksenteon pohjaksi. Riku Pyrrö, Merlin Systems Oy 8.11.2007 Merlin Systems Oy Kommunikaatiokartoitus päätöksenteon pohjaksi Riku Pyrrö, Merlin Systems Oy 8.11.2007 Merlinin palvelujen toimittaminen ja Asiakasratkaisuyksikön tehtäväkenttä Merlin Asiakasratkaisut

Lisätiedot

Luomuviljelyn peruskurssi. LUTUNE Luomututkimuksen ja neuvonnan yhteishanke

Luomuviljelyn peruskurssi. LUTUNE Luomututkimuksen ja neuvonnan yhteishanke Luomuviljelyn peruskurssi LUTUNE Luomututkimuksen ja neuvonnan yhteishanke Luomutuotannon tilanne Muutokset tilan toiminnassa luomuun siirryttäessä Maan rakenteen ja viljelykierron merkitys Viljelykiertoon

Lisätiedot

Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia

Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia 22.8.2012 Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Maatilojen Kehitysnäkymät 2020 Pirkanmaan lähiruoka Maatilojen kehitysnäkymät 2020 tutkimuksen

Lisätiedot

Luomuliitto. Luomulehti

Luomuliitto. Luomulehti Luomuliitto Alueelliset luomuyhdistykset ympäri Suomea Luomutuottajien edunvalvonta Asiantuntijapalvelu ja mentor-toiminta Pienimuotoisen elintarvikejalostuksen edistäminen Luomulehti Luomulehti Ammattitaito

Lisätiedot

Luomu50. Toimittajatilaisuus, Säätytalo Kauko Koikkalainen, MTT.

Luomu50. Toimittajatilaisuus, Säätytalo Kauko Koikkalainen, MTT. Luomu50 - mitä tarkoittaisi, jos 50 % viljelyalasta siirtyisi luomuun Toimittajatilaisuus, Säätytalo 30.01.2012 Kauko Koikkalainen, MTT kauko.koikkalainen@mtt.fi 27.1.2012 Taustaa selvitykselle MMM:n tilaama

Lisätiedot

Kotimaisen valkuaisen taloudellisuus sikojen ruokinnassa. Jarkko Niemi MTT taloustutkimus

Kotimaisen valkuaisen taloudellisuus sikojen ruokinnassa. Jarkko Niemi MTT taloustutkimus Kotimaisen valkuaisen taloudellisuus sikojen ruokinnassa Jarkko Niemi MTT taloustutkimus OMAVARA-hankkeen loppuseminaari, Raisio 19.3.2013 Valkuaisrehumarkkinat Kotimaisen valkuaisen rehukäyttö ja sen

Lisätiedot

Byrokratian hyödyntäminen maatila- ja maaseutuyrityksen toiminnassa ja johtamisessa Luomutyöryhmä

Byrokratian hyödyntäminen maatila- ja maaseutuyrityksen toiminnassa ja johtamisessa Luomutyöryhmä Byrokratian hyödyntäminen maatila- ja maaseutuyrityksen toiminnassa ja johtamisessa Luomutyöryhmä 16.4.2018 Tavoitetila Yhden toiminnan periaate -> Kirjaamiset yhteen paikkaan ja yhteen kertaan -> Esim.

Lisätiedot

LUOMUVILJAN LAATU JA MARKKINAKATSAUS. Tarmo Kajander Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä

LUOMUVILJAN LAATU JA MARKKINAKATSAUS. Tarmo Kajander Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä LUOMUVILJAN LAATU JA MARKKINAKATSAUS Tarmo Kajander Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä 1 HANKKIJAN LUOMU Tarjoamme luomutiloille laajan valikoiman. Valmistamme luomurehuja (Kotkan tehtaalla) ja luomuun

Lisätiedot

Maatilojen kehitysnäkymät 2020 kyselyn tuloksia 7.10.2014

Maatilojen kehitysnäkymät 2020 kyselyn tuloksia 7.10.2014 Maatilojen kehitysnäkymät 2020 kyselyn tuloksia 7.10.2014 - tutkimushaastattelut suoritettu maalis-huhtikuussa 2014 JATKAMINEN 37 Vuonna 2020 koko maan tilalukumäärä painuu alle 44 000:n ja keskikoko nousee

Lisätiedot

Luomumunantuotannon trendit eli mitä edessä

Luomumunantuotannon trendit eli mitä edessä Luomumunantuotannon trendit eli mitä edessä Katarina Rehnström Mitä alalla edessä? Faktoja 2012 kaikki yksimahaisten rehut luomua 2012 luomunuorikot Säännöt tiukentuvat! Yksikkökoot kasvavat Kerroslattiakanalat

Lisätiedot

Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa. LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy

Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa. LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy Energianeuvonnan tavoite Kuluttajat löytävät tiedon ja neuvontapalvelut helposti Kuluttajat

Lisätiedot

Luomusiementuotannon kehittämisseminaari. Hollola 18.11.2015

Luomusiementuotannon kehittämisseminaari. Hollola 18.11.2015 Luomusiementuotannon kehittämisseminaari Hollola 18.11.2015 Tuottavaa luomua luomuruokaketjun tuottavuuden vahvistaminen -hanke Hankkeen tavoitteet: Varmistaa ja vakiinnuttaa luomusiementuotanto Suomessa

Lisätiedot

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE)

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Organisaatio : Hämeen liitto Niittykatu 5 13100 Hämeenlinna Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Hankkeen nimi ja tavoite Nimi:

Lisätiedot

Jalostaminen ja kehittäminen Yhdisteleminen (osaamisten, näkökulmien ja ideoiden)

Jalostaminen ja kehittäminen Yhdisteleminen (osaamisten, näkökulmien ja ideoiden) TAVOITE TÄNÄÄN Jalostaminen ja kehittäminen Yhdisteleminen (osaamisten, näkökulmien ja ideoiden) Jalostamista tukevan tutkimuksen suunnittelua Pohdimme esillä olevien terveysliikuntakonseptien kautta tutkimuskentältä

Lisätiedot