Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n vuosikertomus hyväksytään kevätkokouksessa Partaharjulla, Pieksämäellä
|
|
- Saara Seppälä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n vuosikertomus hyväksytään kevätkokouksessa Partaharjulla, Pieksämäellä 1 / 17
2 Partiovuosi 2016 Järvi-Suomen Partiolaiset on aloittelemassa kymmenettä kokonaista toimintavuottaan. Vuosi 2016 oli ensimmäinen, jolloin kaikki suunnitellut muutokset piirin organisaatioon oli tehty ja toimintaa on voitu hioa ja vakauttaa. Piirin panos lippukuntien tukemiseen on saatu kunnolla käyntiin ja tätä työtä jatketaan ahkerasti myös tulevana vuonna. Panostuksen tavoitteena on ollut taata jokaiseen lippukuntaan työkalut tehdä laadukasta partio-ohjelmaa. Näiden muutosten vaikutus näkyy toivottavasti lippukunnissa jo tulevana toimintakautena helpottaen ja tehostaen toimintaa. Syksyllä Jyväskylässä juhlitaan 10-vuotiasta piiriä piiripäivän merkeissä. Järvi-Suomen partiolaiset on tällä hetkellä yhtenäisempi partiopiiri kuin kertaakaan historiansa aikana. Tästä on hyvä jatkaa yhteisen harrastuksen parissa eteenpäin ja nauttia partion tuomista iloista, haasteista ja elämyksistä. Antti Matikainen piirinjohtaja Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n kymmenes toimintavuosi oli Järvi-Suomen Partiolaiset ry perustettiin Pieksämäellä ja se on merkitty yhdistysrekisteriin rekisterinumerolla Vuoden 2016 loppuun mennessä partiopiirin jäseneksi oli liittynyt tai sen lippukuntalistalle oli merkitty yhteensä 137 lippukuntaa, joissa oli yhteensä jäsenmaksun maksanutta jäsentä. Piirinjohtajina vuonna 2016 toimivat partiojohtajat: Piirinjohtaja Mika Nappula Kröger, Puijon Pojat Piirin varajohtaja Kirsi Kipa Könönen, Joensuun Eräsissit ja Karjalan Tytöt 2 / 17
3 1. PARTIOPIIRI Järvi-Suomen Partiolaiset ry on ensimmäinen partiopiiri, joka perustettiin Suomen Partiolaiset ry:n (myöhemmin SP) järjestön kehittämishankkeen seurauksena huhtikuussa Järvi-Suomen Partiolaiset ry toimii Järvi-Suomen alueella, Etelä-Savon, Pohjois- Savon, Pohjois-Karjalan, Kainuun ja Keski-Suomen maakuntien alueella. Partiopiirin alue on laaja, mikä asettaa omat haasteensa toiminnan järjestämiselle. Tähän haasteeseen on vastattu lähialuejaolla, lippukunnat on jaettu viiteentoista lintualueeseen. Partiopiirin toiminta järjestetään myös laajasti piirin eri alueilla, jolloin se on myös lähempänä toimivia lippukuntia. 2. HALLINTO Piirin hallinto on pyritty järjestämään mahdollisimman kustannustehokkaasti ja vuoden 2015 päätösten mukaisesti on toimistopalvelut keskistetty kahteen toimipisteeseen Jyväskylään ja Kuopioon. Piirissä on työskennelty määrätietoisesti hallinnon kehittämiseksi, ja on tehostettu toiminnanalojen keskinäistä yhteistyötä ja suunnattu entistä enemmän työntekijäresurssia suoraan lippukuntien tukemiseen, kun vuoden alussa aloitti kaksi lippukuntakoordinaattoria. Loppuvuodesta toteutettiin taloushallintouudistus ja siirrettiin piirin taloushallinto kokonaisuudessaan SP:n hoidettavaksi. Muutoksen myötä taloushallinnon käytettävissä on modernit työkalut, joiden avulla prosessi saadaan nopeutumaan ja se on nykyistä avoimempi ja läpinäkyvämpi Vuosikokoukset Järvi-Suomen Partiolaisten ylin päättävä elin on kaksi kertaa vuodessa kokoontuva piirin varsinainen kokous, kevätkokous ja syyskokous. Kokouksissa päätösvaltaa käyttävät partiopiirin rekisteröidyt lippukunnat, jotka on hyväksytty piirin jäseniksi. Kevätkokous järjestettiin Partaharjulla, Pieksämäellä. Kokoukseen osallistui 56 partiolaista ja edustettuna yhteensä 30 lippukuntaa, joilla oli käytettävissään yhteensä 47 ääntä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Jouni Jones Kröger, Saariston Nuotta. Syyskokous järjestettiin Kuopion steinerkoululla. Kokoukseen osallistui 65 partiolaista ja edustettuna yhteensä 64 lippukuntaa, joilla oli käytettävissään yhteensä 99 ääntä Kokouksen puheenjohtajana toimi Minna Karhunen, Hyvinkään Miilupartio. 3 / 17
4 2.2. Piirihallitus Varsinaisten kokousten välillä piirin asioista päättää piirihallitus, jonka tehtävänä on johtaa piirin toimintaa varsinaisten kokousten päätösten mukaisesti. Piirihallitukseen kuului vuonna 2016 piirinjohtaja, piirin varajohtaja ja kuusi jäsentä, joilla jokaisella oli oma vastuualueensa partiojärjestön yhtenevien toiminnanalojen mukaan, joita ovat aluetyö, vapaaehtoistuki, kasvatus, yhteiskuntasuhteet ja viestintä. Lisäksi hallitukseen kuului projektiministeri Piirihallituksen esittelijänä ja sihteerinä toimi toiminnanjohtaja Pipsa Wilhelms. Piirihallitus on pitänyt vuoden 2016 aikana yhteensä kaksitoista kokousta. Kokouksia on pidetty Partiotoimistoilla, hotelli Atlaksessa Kuopiossa ja Karttulassa sekä GoToMeeting etäyhteyden avulla. Piirihallitukselle järjestettiin kokouksen yhteydessä koulutusta piirihallituksen toiminnan kehittämisestä. Kouluttajana toimi SP:n kehittämispäällikkö Anna Bryk Piirihallituksen työskentelyssä keskeisenä asiana oli koko vuoden uuden organisaation ja toimintakulttuurin luominen sekä isona toiminnallisena asiana lippukuntatuen uudistuksen valmistelu. Piirihallituksen jäsenet vuonna 2016: Piirinjohtaja Kröger Mika Nappula, Puijon Pojat Piirin varajohtaja Könönen Kirsi Kipa, Joensuun Eräsissit ja Karjalan Tytöt Projektiministeri Huhtala Tuomo Topi, Muuratpartio Yhteiskuntasuhdeministeri Kärkäs Joakim, Rantakylän Rämpijät Viestintäministeri Luumi Aleksi Luumu, Joensuun Eräsissit ja Karjalan Tytöt Kasvatusministeri Pikkarainen Lasse, Kajaanin Korvenpojat Vapaaehtoistuen ministeri Rossi-Korhonen Marinka, Vehmerin Vaeltajat Alueministeri Toivonen Mervi, Vaarojen Siskot ja Veikot 2.3. Työvaliokunta Työvaliokunta on piirihallituksen alainen toimielin, jonka pääasiallisena tehtävänä on piirihallituksen kokousten valmistelu ja piirin juoksevista asioista päättäminen, mikäli toiminnanjohtaja ei voi yksin asiaa päättää. Työvaliokunta on kokoontunut vuoden 2016 aikana kuusi kertaa GoToMeeting - etäyhteyden avulla. Työvaliokunnan jäsenet vuonna 2016: Kröger Mika Nappula, piirinjohtaja Könönen Kirsi Kipa, piirin varajohtaja Huhtala Tuomo, projektiministeri Wilhelms Pipsa, toiminnanjohtaja 4 / 17
5 2.4. Suomen Partiolaiset ry Partioneuvosto Partioneuvosto on Suomen Partiolaiset ry:n korkein päättävä elin jäsenkokousten välillä. Piirin edustajat SP:n Partioneuvostossa vuonna 2016: Kröger Mika Nappula,varsinainen jäsen Könönen Kirsi Kipa, varsinainen jäsen Huhtala Tuomo Topi, varajäsen Kärkäs Joakim, varajäsen Luumi Aleksi Luumu, varajäsen Pikkarainen Lasse, varajäsen 2.5. Luottisseminaarit Järvi-Suomen Partiolaisissa on toiminut vuoden 2016 aikana noin 70 luottamushenkilöä eli luottista erilaisissa pesteissä. Luottiksille järjestetään vuosittain kaksi luottisseminaaria; tammikuussa Superkokousviikonloppu ja elokuussa Syyssauna. Superkokous järjestettiin Kuopiossa. Paikalla oli yhteensä 26 partiojohtajaa, joista osa oli myös lippukuntien edustajia. Päivän aikana suunnattiin ajatukset uuden organisaation myötä lippukuntien tukemiseen ja uusiin toimintamalleihin. Syyssauna Partiokolkassa Toivakassa kokosi yhteensä 22 luottista suunnittelemaan seuraavaa toimintakautta ja keskustelemaan ja miettimään keinoja piirin luottismäärän lisäämiseksi Partiotoimisto Järvi-Suomen Partiolaisilla oli vuoden 2016 alusta lukien kaksi partiotoimiston toimipistettä Jyväskylässä ja Kuopiossa. Partiotoimistossa työskenteli vuoden 2016 aikana ammattipartiolaisia lippukuntien ja luottamushenkilöiden työn tukena ja toiminnanjohtaja, jonka vastuulla on piirin hallinto ja partiotoimistojen johtaminen. Työntekijät tapasivat noin kerran kuukaudessa pääsääntöisesti Kuopion Partiotoimistolla, mutta myös muissa toimistoissa pidettiin kokouksia. Etäkokouksia pidettiin noin kahden viikon välein GoToMeeting-yhteydellä ja ne nähtiin hyvänä mahdollisuutena lisätä toimistojen ja työntekijöiden yhteistyötä. Työntekijät ovat osallistuneet aktiivisesti erilaisiin lyhyisiin koulutuksiin, joilla on pyritty osaltaan lisäämään partiotoimiston osaamista lippukuntien ja luottamushenkilöiden työn tukena. Suomen Partiolaiset ry:n järjestämiin eri toiminnanalojen välisiin tapaamisiin on pyritty myös aina osallistumaan työntekijöiden toimesta. Partiotoimihenkilöpäiville ja Allianssiristeilylle Helsingissä osallistuivat lippukuntakuntakoordinaattorit Nalle Velling ja Taina Worster, kasvatuskoordinaattori Joni Heikkinen, viestintä- ja markkinointikoordinaattori Tiitus Lahti sekä toiminnanjohtaja Pipsa Wilhelms. 5 / 17
6 Partiotoimistoissa työskenteli vuoden 2016 aikana: Toiminnanjohtaja Wilhelms Pipsa Kasvatuskoordinaattori Heikkinen Joni alkaen Järjestösihteeri Kaunela Henriikka alkaen (Jyväskylän Partiolaiset ry) Viestintä- ja markkinointikoordinaattori Lahti Tiitus saakka Viestintä- ja markkinointikoordinaattori Takkinen Terhi alkaen Lippukuntakoordinaattori Velling Nalle Lippukuntakoordinaattori Worster Taina Partiotoimistoissa on ollut harjoittelussa vuoden 2016 aikana: Kosonen Topi, datanomi-opiskelija, työssä oppimisjakso , Kuopion partiotoimisto 2.7. Partiotyönantajat ry Järvi-Suomen Partiolaiset ry oli yksi niistä partiopiireistä, jotka yhdessä Suomen Partiolaiset ry:n kanssa perustivat Helsingissä oman työnantajayhdistyksen Partiotyönantajat Scoutarbetsgivarna ry. Yhdistyksen tavoitteena on olla vaikuttamassa työnantajapolitiikan linjauksiin partiojärjestössä. Toiminnanjohtaja Pipsa Wilhelms oli vuonna 2016 Partiotyönantajat ry:n hallituksen jäsen Muistaminen ja palkitsemiset Piirissä voimassa olevan Muistamis- ja palkitsemisohjeen mukaan on myönnetty seuraavat tunnustukset: Vuoden tulokas tunnustus myönnettiin ohjelmaryhmän jäsen Miikael Miksu Saksman, Puijon Pakertajat. Vuoden tulokas tunnustuksella pyritään kannustamaan piirin nuoria luottamushenkilöitä, jotka ovat toimineet innokkaasti, aktiivisesti ja reippaasti sekä osoittaneet kiinnostusta piirin toimintaan myös oman jaoston tai ryhmän ulkopuolella. Luottotyyppi tunnustus myönnettiin Jouni Jones Kröger, Saariston Nuotta. Luottotyyppi tunnustus annetaan pitkään piirin toiminnassa mukana olleelle luottamushenkilölle, johon voi luottaa joka tilanteessa ja hän tarttuu toimeen kuin toimeen. Kannustuspeikko annetaan vuodeksi kerrallaan yhdelle piirin luottikselle, joka tarvitsee pestissään erityistä kannustusta ja rohkaisua. Kannustuspeikon haltija päättää seuraavan kannustuspeikon saajan. Kannustuspeikon sai syksyllä 2016 partiojohtaja Antti Matikainen, Kiteen Rajasamoojat. Innostava lippukunnanjohtaja tunnustus jaetaan vuosittain lippukunnanjohtajalle, joka innostaa niin lippukunnan jäseniä peruspartiotoimintaan. Hän suhtautuu myönteisesti 6 / 17
7 piirin järjestämiin koulutuksiin ja tapahtumiin sekä haluaa omalla toiminnallaan ja esimerkillään olla kehittämässä oman alueensa partiotoimintaa ja yhteistyötä lähilippukuntien kanssa. Innostava lippukunnanjohtaja tunnustus myönnettiin Nina Paunonen, Kallan Tytöt. Jouni Kirves on lippukuntien kiertopalkinto. Jouni Kirveen saaja on päätään pitempi muita jossain Jounin päättämässä asiassa. Tunnustuksen saajan valitsee piirihallituksessa istuva Jouni ja jollei sellaista ole, tekee valinnan piirinjohtaja. Vuoden 2016 Jouni Kirveen sai Siniset Samoojat ja Reippaat Tytöt. Lippukunnasta osallistui suhteellisesti eniten partiolaisia Roihu-suurleirille. Kasvuharava tunnustuksen sai Halssilan Haukat suhteellisesta suurimmasta jäsenmäärän kasvattamisesta. Lisäksi vuoden 2016 aikana on myönnetty ansiomerkkejä ansioituneille piirin jäsenille. Ne ovat liitteenä erikseen Yhteistyösopimukset Järvi-Suomen Partiolaiset ry:llä on ollut vuonna 2016 vain Jyväskylän Partiolaiset ry:n kanssa yhteistyösopimus, jonka mukaan Jyväskylän Partiolaiset ry sitoutuu hoitamaan alueensa partiolippukuntien tukemisen, neuvonnan ja kouluttamisen niiltä osin kuin se muuten olisi piirin tehtävä. Aluejärjestö ja sen työntekijä hoitaa osaltaan myös alueellista edunvalvontaa yhteistyössä piirin toiminnanjohtaja kanssa. 3. STRATEGISET PAINOPISTEET JA NIIDEN TOTEUTTAMINEN Partion strategian visio: Jokainen rakentaa parempaa maailmaa, partio on Suomen vaikuttavien nuorten liike Partio kuuluu kaikille Partion positiivinen vaikutus ulottuu mahdollisimman moneen suomalaiseen ja sitä kautta koko Suomeen. Mahdollisimman moni löytää partiosta oman paikkansa. Partio on kohderyhmän silmissä kiinnostava harrastus ja vapaaehtoistyö. Piirissä otettiin käyttöön vuoden 2016 alussa uusi organisaatiomalli, jonka mukaan myös partiotoimiston resurssointia muutettiin. Partiotoimistossa aloitti vuoden alussa kaksi lippukuntakoordinaattoria, joiden tehtävänä on lippukuntien tukeminen. Lippukuntakoordinaattorit ovat suoraan yhteydessä lippukuntiin ja auttavat yhteistyössä piirin luottisten ja muiden työntekijöiden kanssa lippukuntia laadukkaan toiminnan järjestämisessä. Tavoitteena on tukea ja auttaa lippukuntia niin, että partion harrastaminen on mahdollista laajasti eri puolilla piiriä riippumatta paikkakunnasta, sen koosta tai sijainnista. 7 / 17
8 Piirin lippukunnille on järjestetty vuosittain Tarpojatapahtuma tarpojille ja Votomaraton samoajille ja vaeltajille. Tapahtuman järjestämispaikka on kiertänyt eri puolilla piiriä, jotta osallistumisen kynnystä on saatu myös näin laskemaan. Vuoden 2016 osalta tapahtumat järjestettiin Kuopiossa, steinerkoululla. Tapahtumien johtamisesta ja järjestämisestä vastasivat nuoret partiojohtajat ja heidän tukenaan oli partiotoimistolta kasvatuskoordinaattori. Tapahtumiin oli mahdollista myös osallitua EVP:nä eli ei vielä partiolaisena ja päästä näin tutustumaan partiotoimintaan. Vuoden 2016 suurleiri Roihu keräsi piiristä lähes osallistujaa eri ikäkausista. Partio kasvattaa hyvään johtajuuteen Partio on esimerkki arvopohjaisesta johtajuudesta yhteiskunnassa. Partiolaiset ovat aloitteellisia ja vastuullisia toimijoita omassa ympäristössään. Lippukuntia ja niiden johtajia on tuettu vuoden 2016 monin eri tavoin, että johtaminen lippukunnissa paranisi, mutta myös sen kuormittavuus vähenisi. Lippukuntakoordinaattorien tekemät lippukuntavierailut ovat olleet monissa tapauksissa suurena apuna aloitettaessa lippukunnan kanssa yhteistyötä ja nimenomaan lippukunnan johtamisen haasteita mietittäessä. Suomen Partiolaiset ry on lanseerannut vuoden 2016 aikana lippukuntatuen uudistuksen, jonka tavoitteena on ollut selkeyttää ja keventää lippukuntien johtamista selkeällä uudella pestijaolla, jonka mukaan myös johtajia jatkossa tuetaan. Alueryhmä on vuoden aikana suunnitellut ja valmistautunut lippukuntatuen uudistuksen jalkauttamiseen mm. piirin luottisten pestikuvauksia muokkaamalla ja miettimällä millainen työnjako olisi tarkoituksenmukaista lippukuntakoordinaattorien ja lippukuntavalmentajien kesken. Vapaaehtoistuen alle on perustettu aikuisryhmä, joka on käynnistänyt työn, jonka tavoitteena on lippukuntien tukeminen niin, että uusien aikuisten saaminen partioon helpottuisi. Vuosittain järjestettävien koulutusjärjestelmän mukaisten koulutusten lisäksi järjestettiin kevätkokouksen yhteydessä Hyperkokous, jossa on ns. lyhytkoulutuksia lippukuntien johtajien valittavaksi. Koulutusrupeamien sisältöön vaikuttivat myös aluetapaamisista tullut palaute ja toiveet. Hyperkokouksesta saatu palaute oli erittäin positiivista ja tapahtumaa saa jatkoa myös vuonna 2017 kevätkokouksen yhteydessä järjestettävien lippukunnanjohdon kevätpäivinä. 8 / 17
9 Partio on aloitteellinen yhteistyökumppani Kumppanuudet tukevat partio-ohjelman toteuttamista sekä vahvistavat ja laajentavat partion vaikutusta yhteiskunnassa. Vuoden loppupuolella piirissä käynnistyi y-ryhmän toiminta, jonka toiminnan tavoitteena on tukea ja auttaa lippukuntia yhteistyön tekemisessä erilaisten yhteistyötahojen kanssa. Lippukuntien auttaminen taustayhteisösopimusasioissa jatkui vuoden aikana eri lippukuntien kanssa. Tavoitteena on, että lippukuntien taustayhteisösopimukset ovat ajan tasalla ja näin paremmin varautua kuntaja seurakuntaliitosten mukaan tuomiin haasteisiin. Vuoden 2016 ev.lut kirkon järjestämän Yhteisvastuukeräyksen kotimaan keräyskohteena oli Partiolaiset. Keräyksen esimiehenä toimi Kuopion piispa Jari Jolkkonen ja piiri osallistuikin aktiivisesti Kuopion hiippakunnan alueella myös valtakunnallisen keräyksen yhteistyötapahtumiin, kuten avajaismessuun ja kiitosjuhlaan. Keräyksen tavoitteena oli saada entistä useampi erityistä tukea tarvitseva lapsi ja nuori partion pariin. Keräystuotoista 20 %:a kohdennettiin partiolaisten hankkeille, jotka toteutetaan paikallisesti niin piiri- kuin lippukuntahankkeina. Piirissä toteutetaan Sisutoiminnan kehittämishanke, jossa kartoitetaan sisupartion toimintamahdollisuuksia ja aloittamista sekä lippukuntien että paikallisten tarpeiden mukaan soveltaen 4. TALOUS Vuoden 2016 tilinpäätös on alijäämäinen ,09 ja taseen loppusumma on ,90. Tuloslaskelma ja tase on laadittu erikseen, joista on nähtävissä piirin toiminnan tuotot ja kulut sekä taseesta rahoitusasema vuoden 2016 lopussa. 9 / 17
10 LIITTEET LIITE 1: LIPPUKUNTALISTA Järvi-Suomen Partiolaiset ry jäsenet lpk:n lippujäsen- kunnan määrä ääni määrä 1 Alapitkän Metsämyyrät ry Alapitkä Anttolan Viiriäiset Mikkeli Ekin Partio ry Mikkeli Enonkosken Samoilijat Enonkoski Eräsotkat ry Pyhäselkä Halssilan Haukat ry Jyväskylä Hirvi-Partio ry Hirvensalmi Huhtapartio ry Jyväskylä Hyryn Korpisudet ry Hyrynsalmi Iisalmen Korvenkävijät ry Iisalmi Iljalan Eränkävijät ry * Ilomantsi Joensuun Eräsissit ja Karjalan Tytöt ry Joensuu Joensuun Haka-Versot ry Joensuu Joensuun Metsänkävijät ry Joensuu Jokisuun Kipparit ry Joensuu Joroisten Erätoverit ry Joroinen Joutsan Jousipartio ry Joutsa Juankosken Korpikulkurit ry Juankoski Juuan Kiitäjät ry Juuka Juvan Partioveikot ry Juva Jyväskylän Metsänkävijät ry Jyväskylä Jyväskylän Suuntaveljet * Jyväskylä Jyväskylän Versot ry Jyväskylä Järvisissit ry Kuopio Kaavin Kiehiset ry Kaavi Kainuun Katajat ry Kajaani Kainuun Revontulet ry Kajaani Kaiskun Kävijät ry Kontiolahti Kajaanin Eränkävijät ry Kajaani Kajaanin Korvenpojat ry Kajaani Kallan Kontiot ry Kuopio Kallan Tytöt ry Kuopio Karjalan Korvenkävijät KKK ry Joensuu / 17
11 34 Karjalan Näreennakertajat ry Joensuu Karjalan Tytöt ry * Joensuu Karstulan Korpikarstut Karstula Karttulan Kannonkiertäjät ry Karttula Katajaiset ja Tomerat ry Jyväskylä Keiteleen Saukot ry Keitele Keljon Kävijät ry Jyväskylä Kerman Kiertäjät ry Heinävesi Kesälahden Siniveikot ry Kesälahti Kiihtelyksen nuotiosissit ry Joensuu Kinahmin Kiipijät ry Nilsiä Kinnulan Korpisudet * Kinnula Kiteen Karhu-Pojat ry Kitee Kiteen Rajasamoojat ry Kitee Kiuru-Partio ry Kiuruvesi Korpilahden Korvensamoojat ry Jyväskylä Kortepartio ry Jyväskylä Koskenpään Koskikarat * Jämsä Kuhmon Siniset ry Kuhmo Kuilun Kulkijat ry Siilinjärvi Kuokkalan Vetehiset ry Jyväskylä Kuopion Eräversot Kuopio Kuopion Kurjenmiekat ry Kuopio Kuuvalon Vaeltajat ry Laukaa Kyypartio ry Kyyjärvi Lapinlahden Siniveikot ry Lapinlahti Leijona Tytöt ry Kuopio Lepikon Tarpojat ry Pielavesi Lievestuoreen Partiolaiset ry Laukaa Linkki-Partio ry Mikkeli Linnavuoren Tähyilijät ry Sulkava Liperin Kokkoveikot ry Liperi Metsän Siskot ry Pieksämäki Mikkelin Leiritytöt ry Mikkeli Mikkelin Toimenpojat Mikkeli Muuratpartio ry Muurame Mäkipartio ry Jyväskylä Mäntyharjun Partiolaiset ry Mäntyharju Noljakan Niemenkiertäjät ry Joensuu Norppa-Versot ry Varkaus Nurmeksen Partiolaiset ry Nurmes / 17
12 75 Olavin Partiolaiset ry Savonlinna Otavan Otsot ry Mikkeli Outokummun Kipinät ja Kummun Eräveikot ry Outokumpu Palokan Partiolaiset ry Jyväskylä Partiolippukunta Kuuhankaset ry Hankasalmi Partiosiskot ry Jyväskylä Partio-Unnukka ry Varkaus Pertun Tähkäpartio ry Pertunmaa Petosen Polunetsijät ry Kuopio Pieksämäen Metsäsissit ry Pieksämäki Pielisen Partiolaiset ry Lieksa Pielisensuun Samoojat ry Joensuu Pihkapartio ry Petäjävesi Pihtiputaan Partiolaiset ry Pihtipidas Pogostan Pojat ry Ilomantsi Polvijärven Päreenpolttajat ry Polvijärvi Puijon Pakertajat ry Kuopio Puijon Pojat NMKY ry Kuopio Puula-Partio ry Kangasniemi Rantakylän Rämpijät ry Joensuu Rantasalmen Ruutanat Rantasalmi Rautalammin Rautiaiset ry Rautalampi Reippaat Pojat ry Jyväskylä Reippaat Tytöt ry Jyväskylä Riistaveden Vaarunvartijat ry Kuopio Saarijärven Saloveikot ry Saarijärvi Saariston Nuotta ry Kuopio Savon Saukot ry Savonlinna Savon Sissit ry Mikkeli Savonlinnan Mehtä-Versot ry * Savonlinna Siniset Samoojat ry Jyväskylä Soisalon Samoilijat ry Leppävirta Sokkalan Sissit ry Mikkeli Sonkapartio ry Sonkajärvi Suonenjoen Sirkut ja Sotkat ry Suonenjoki Suopartio ry Äänekoski Sutelan Hukat ry Varpaisjärvi Säynätsalon Päijännepartio ry Jyväskylä Talaspartio ry Vieremä Tervon Tervaspartio ry Tervo / 17
13 115 Tikkakosken Partiolaiset ry Jyväskylä Tikkamäen Tikkapartio ry Joensuu Tohmajärven Metsänsamoilijat ry Tohmajärvi Toivakan Lepinkäiset ry Toivakka Turjankävijät ry Suomussalmi Tuusnimen Tuohiset Tuusniemi Uuraisten Partiolaiset ry Uurainen Vaajan Valppaat ry Jyväskylä Vaalan Metsänkävijät ry Vaala Vaaran Veljet ja Siskot ry Joensuu Vaarojen Siskot ja Veikot ry Joensuu Vaarojen Vaeltajat ry Paltamo Vehmerin Vaeltajat ry Kuopio Vesangan Mesikämmenet ry Jyväskylä Vesannon Partiolaiset ry Vesanto Vihtavuoren Visaiset ry Laukaa Viitasaaren Partiolaiset ry Viitasaari Vuokatin Vaeltajat ry Sotkamo Värtsin Takojat ry Tohmajärvi Yöveden Waeltajat ry Ristiina Äänetytöt ry * Äänekoski Äänekosken Metsäveikot Äänekoski Äänekosken Versot Äänekoski 1 0 Jäsenet yhteensä 5284 Äänet yhteensä 166 LIITE 2: MYÖNNETYT ANSIOMERKIT 2016 Lisätään kokouksen jälkeen, jotta varmistutaan, että lippukunnat ovat ehtineet jakaa myönnetyt ansiomerkit ennen niiden tiedottamista LIITE 3: MYÖNNETYT PJ-VALTAKIRJAT /2016 Juntunen Maiju Reippaat tytöt ry 2013 SYKSY 2 Venäläinen Hanna Puijon Pakertajat ry I/ Mäkelä Meri Jyväskylän Versot ry Lapinoja Virpi Uuraisten Partiolaiset ry II/ Patovisti Marjaana Kyypartio ry IV/ Virmasalo Aleksanteri Palokan Partiolaiset ry I/ Hänninen Annamari Sokkalan Sissit ry IV/ Leskinen Susanna Anttolan Viiriäiset ry Puharinen Jarkko Petosen Polunetsijät ry I/ / 17
14 10 Puharinen Tommi Petosen Polunetsijät ry I/ Nykänen Asko Petosen Polunetsijät ry V/2010 & IV/ Savolainen Tuula Vehmerin Vaeltajat ry IV/ Tanskanen Maiju Ekin Partio ry Heikkinen Kirsi Pielisen Partiolaiset ry Mietttinen Kaisa Kiihtelyksen Nuotiosissit ry Halonen Reeta Liperin Kokkoveikot ry 2015/ Laamanen Aapo Vaajan Valppaat ry Härkönen Elina Vaarojen Vaeltajat ry Moisio Sanni Mikkelin Leiritytöt ry Tyynelä Sami Kuokkalan Vetehiset ry Innanen Siiri Puijon Pakertajat ry Parviainen Sara Kallan Tytöt ry Väätäinen Mira Kallan Tytöt ry Härmä Maari Hirvi-Partio ry Hirvonen Tommi Petosen Polunetsijät ry Kurri Noora Metsän Sisko Ry Tuomisto Iita Puijon Pakertajat ry Anttila Kaisa Vaajan Valppaat ry Kähkönen Paavo Rantakylän Rämpijät Ry Heikkinen Joni Tikkamäen Tikkapartio Ry Nousiainen Viivi Noljakan Niemenkiertäjät Rantanen Eeva Huhtapartio Ry Tenhu Miika Kiteen Rajasamoojat Ry Kantola Kai-Petteri Kuokkalan Vetehiset ry 2015 LIITE 4: KO-GI-SUORITUKSET 2016 Costiander Janne Korppinen Mika Halttunen Anna Bom Pasi Salmela Anne Lahdelma Satu Pyökkimies Irma-Liisa Nuutinen Heli Säynätsalon Päijännepartio ry Reippaat Tytöt ry Muuratpartio ry Joensuun Eräsissit ja Karjalan Tytöt ry Mäntyharjun Partiolaiset ry Reippaat Tytöt ry Kuilun Kulkijat ry 14 / 17
15 LIITE 5: TILASTO VUODEN 2016 OHJELMATAPAHTUMAT JA KOULUTUKSET Tapahtuma aika paikka osallistujat Superkokous Kuopio Aluetapaamiset Kevät 104 Pj-peruskoulutus Alapitkä Akela-Sampokoulutus Partaharju Pj-peruskoulutus Partaharju Lippukunnan johtaminen koulutus Partaharju 6 +2 Hyperkokous Partaharju 50 Minä luotsina koulutus Partaharju VOK-veneenohjaajakurssi Saimaa Piirin ROK Pohjois-Savo 9 +3 Sisujen Yrjönmarssi Jyväskylä Kevätkisa Kipinän hetki Kuopio Kevätkisa Kipinän hetki Mikkeli Leirimatka Venäjä Borodino Venäjä Syyssauna Partiokolkka Akela-Sampokoulutus Partiokolkka Aluetapaamiset syksy 98 Syyskisat Peijjaiset Kitee Minä akelana/sampona Jyväskylä Akela-Sampokoulutus Iisalmi Erätaitojen peruskurssi Leivonmäki Joulukampanjan as.mieskoulutus Sisujen moduulikurssi Pj-peruskoulutus Joensuu Tarpojatapahtuma Kuopio Votomaraton Kuopio Lippukunnan johtaminen koulutus Kuopio LIITE 6: PIIRIN LUOTTIKSET 2016 Nimi Lippukunta Toiminnanala Kröger Mika Puijon Pojat piirihallitus puheenjohtaja Kärkäs Joakim Rantakylän Rämpijät piirihallitus yministeri Könönen Kirsi Joensuun Eräsissit ja Karjalan tytöt piirihallitus varapuheenjohtaja Rossi-Korhonen Marinka Vehmerin Vaeltajat piirihallitus vapaaehtoistuen ministeri Toivonen Mervi Vaarojen Siskot ja Veikot piirihallitus alueministeri Luumi Aleksi Joensuun Eräsissit ja Karjalan tytöt piirihallitus viestintäministeri Pikkarainen Lasse Kajaanin Korvenpojat piirihallitus kasvatusministeri Huhtala Tuomo Muuratpartio piirihallitus projektiministeri Toivonen Mervi Vaarojen Siskot ja Veikot Aluetyö ministeri Seppänen Anni Siniset Samoojat Alueryhmä puheenjohtaja 15 / 17
16 Grun Saija Juvan Partioveikot Alli alueohjaaja Hurri Saija Ekin Partio Merimetso alueohjaaja Kananen Kristiina Kajaanin Korvenpojat Koskikara alueohjaaja Kekkonen Kaarina Vaarojen Siskot ja Veikot Hanhi alueohjaaja Kinnunen Elina Liperin Kokkoveikot Sorsa alueohjaaja Mäkinen Heidi Mikkelin Leiritytöt Merimetso alueohjaaja Närhi Taimi Reippaat Tytöt RäyskäUivelo alueohjaaja Piiroinen Taru Linnavuoren Tähyilijät Alli alueohjaaja Rossi-korhonen Marinka Vehmerin Vaeltajat Haapana alueohjaaja Ruuskanen Tiina Kinahmin Kiipijät Lokki alueohjaaja Seppänen Anni Siniset Samoojat RäyskäUivelo alueohjaaja Väisänen Jukka Iisalmen Korvenkävijät Telkkä alueohjaaja Rossi-Korhonen Marinka Vehmerin Vaeltajat Vapaaehtoistuki + koulutus ministeri Wilhelms Martti Reippaat Pojat Vapaaehtoistuki-ryhmä puheenjohtaja Nuutinen Heli Kuilun Kulkijat Aikuisryhmä puheenjohtaja Hentinen Tirre Kuokkalan Vetehiset Aikuisryhmä jäsen Hiltunen Veli Vaajan Valppaat Aikuisryhmä jäsen Huuskola Elina Mäkipartio Aikuisryhmä jäsen Korhonen Jari Vehmerin Vaeltajat Koulutusryhmä puheenjohtaja Myntti Tuija Vuokatin Vaeltajat Koulutusryhmä jäsen Pikkarainen Lasse Kajaanin Korvenpojat Koulutusryhmä jäsen Keränen Hannu Sonkapartio Turvaryhmä puheenjohtaja Kautto Tuija Reippaat Pojat Turvaryhmä jäsen Lepistö Ilona Keljon Kävijät Turvaryhmä jäsen Pikkarainen Lasse Kajaanin Korvenpojat Kasvatus ministeri Halttunen Anna Reippaat Tytöt Kasvatusryhmä KV-jaoston puheenjohtaja Kalsi Meri Reippaat Pojat Kasvatusryhmä Sisu.j. puheenjohtaja Lassila Jukka Kuokkalan Vetehiset Kasvatusryhmä Meripartio-ohjaaja Grönholm Niklas Puijon Pakertajat Kasvatusryhmä PartioaateOO Hämäläinen Taina Joensuun Eräsissit ja Karjalan Tytöt Lähialueyhteistyöryhmä puheenjohtaja Halttunen Anna Reippaat Tytöt KV-jaosto puheenjohtaja Mikkonen Maria Linnavuoren Tähyilijät KV-jaosto jäsen Piskonen Camilla Mikkelin Leiritytöt KV-jaosto jäsen Kalsi Meri Reippaat Pojat Sisujaosto puheenjohtaja Järvenpää Hannes Reippaat Pojat Sisujaosto jäsen Kautto Kirsi Reippaat Pojat Sisujaosto jäsen Kautto Tuija Reippaat Pojat Sisujaosto jäsen Lahti Anni Reippaat Pojat Sisujaosto jäsen Viik Katri Puijon Pakertajat Sisujaosto jäsen 16 / 17
17 Luumi Aleksi Joensuun Eräsissit ja Karjalan tytöt Viestintä ja markkinointi ministeri Laitinen Mikko Mikkelin Toimenpojat Viestintäryhmä jäsen/ medialähettiläät Keränen Hannu Sonkapartio Viestintäryhmä jäsen Turpeinen Tuomas Jyväskylän Metsänkävijät Viestintäryhmä jäsen/ verkkosivuvastaava Venäläinen Hanna Puijon Pakertajat Viestintäryhmä jäsen/ Liplatus päätoimittaja Kärkäs Joakim Rantakylän Rämpijät Ysuhteet ministeri Huotari Jere Lievestuoreen Partiolaiset Ysuhteet jäsen Kettunen Juho Pielisen Partiolaiset Ysuhteet jäsen Laukkanen Asko Ekin Partio Ysuhteet jäsen Saksman Miikael Kuokkalan Vetehiset Ysuhteet jäsen Laukkanen Asko Ekin Partio Ansiomerkkitoimikunta puheenjohtaja Kröger Jouni Saariston Nuotta Ansiomerkkitoimikunta jäsen Kröger Mika Puijon Pojat Ansiomerkkitoimikunta jäsen Laitinen Kaisa Kuuhankaset Ansiomerkkitoimikunta jäsen Jonninen Seppo Kajaanin Eränkävijät YV-projektiryhmä puheenjohtaja Kautto Tuija Reippaat Pojat YV-projektiryhmä jäsen Reuter Outi Puijon Pakertajat YV-projektiryhmä jäsen Viik Katri Puijon Pakertajat YV-projektiryhmä jäsen Huotari Jere Lievestuoreen Partiolaiset YSP Mikko Kivekäs Lepikon Tarpojat YSP Laitinen Mikko Mikkelin Toimenpojat YSP Mikkonen Katariina Kajaanin Korvenpojat YSP Paakkinen Vilma Puijon Pakertajat YSP Piskonen Camilla Mikkelin Leiritytöt YSP Puurtinen Tuomas Jyväskylän Metsänkävijät YSP Saksman Miikael Puijon Pakertajat YSP Tihinen Joona Kajaanin Korvenpojat YSP Toivanen Vilja Kajaanin Korvenpojat YSP Torvinen Aino Mäkipartio YSP 17 / 17
LIPPUKUNTA SAVUNRO 29.7. KULKUNEUVO/KYYTI 5.8. KULKUNEUVO/KYYTI
LIPPUKUNTA SAVUNRO 29.7. KULKUNEUVO/KYYTI 5.8. KULKUNEUVO/KYYTI HENKILÖAUTOT Juvan Partioveikot 302 I erä klo 9.00 HENKILÖAUTO klo 13.30 HENKILÖAUTO Savon Saukot 301 I erä klo 9.00 HENKILÖAUTO klo 13.30
Järvi-Suomen Partiolaiset majoituspaikat
Järvi-Suomen Partiolaiset majoituspaikat Piiri Lippukunta Majoituspaikka Osoite Järvi-Suomen Partiolaiset ry Anttolan Viiriäiset Lyseon lukio Tietotie 3-5, Kouvola Järvi-Suomen Partiolaiset ry Ekin Partio
Järvi-Suomen Partiolaiset ry LIPPUKUNTA SAVUNRO 29.7. KULKUNEUVO/KYYTI 5.8. KULKUNEUVO/KYYTI
Kosmos '15 Saapumis- ja poistumisaikataulu LIPPUKUNTA SAVUNRO 29.7. KULKUNEUVO/KYYTI 5.8. KULKUNEUVO/KYYTI LINJA-AUTOT Anttolan Viiriäiset 301 klo 10.00 BUSSI/MiSPa (yht.2) klo 13.00 BUSSI/MiSPa (yht.4)
Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n vuosikertomus 2015 - hyväksytään kevätkokouksessa 16.04.2016 Partaharjulla JÄRVI-SUOMEN PARTIOLAISET RY
Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n vuosikertomus 2015 - hyväksytään kevätkokouksessa 16.04.2016 Partaharjulla 1 / 22 Partiovuosi 2015 Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n yhdeksäs toimintavuosi. Järvi-Suomen Partiolaiset
VUOSIKERTOMUS 2018 Hyväksytty hallituksen kokouksessa
VUOSIKERTOMUS 2018 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 5.3.2019 1. Piirihallituksen sanat vuodesta 2018 Vuonna 2018 Järvi-Suomen Partiolaisissa on keskitytty toiminnan vakauttamiseen edellisenä vuonna tehtyjen
Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n vuosikertomus 2014 - hyväksytään kevätkokouksessa 28.03.2015 Kuopiossa. JÄRVI-SUOMEN PARTIOLAISET RY VUOSIKERTOMUS 2014
Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n vuosikertomus 2014 - hyväksytään kevätkokouksessa 28.03.2015 Kuopiossa. 1 / 24 Partiovuosi 2014 Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n kahdeksas toimintavuosi. Järvi-Suomen Partiolaiset
JÄRVI-SUOMEN PARTIOLAISET RY LIPPUKUNNAT 2018
JÄRVI-SUOMEN PARTIOLAISET RY LIPPUKUNNAT 218 1 Alapitkän Metsämyyrät ry 2 Anttolan Viiriäiset 3 Ekin Partio ry 4 Enonkosken Samoilijat 5 Eräsotkat ry 6 Halssilan Haukat ry 7 Hirvi-Partio ry 8 Huhtapartio
Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n vuosikertomus 2013 - hyväksytty kevätkokouksessa 29.03.2014 Kuopiossa. JÄRVI-SUOMEN PARTIOLAISET RY VUOSIKERTOMUS 2013
Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n vuosikertomus 2013 - hyväksytty kevätkokouksessa 29.03.2014 Kuopiossa. 1 / 22 Partiovuosi 2013 Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n seitsemäs toimintavuosi. Järvi-Suomen Partiolaiset
Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n vuosikertomus 2011 - hyväksytty kevätkokouksessa 28.04.2012 Kuopiossa. JÄRVI-SUOMEN PARTIOLAISET RY VUOSIKERTOMUS 2011
Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n vuosikertomus 2011 - hyväksytty kevätkokouksessa 28.04.2012 Kuopiossa. 1 / 30 2 / 30 Partiovuosi 2011 Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n viides toimintavuosi. Järvi-Suomen Partiolaiset
VUOSIKERTOMUS 2010 JÄRVI-SUOMEN PARTIOLAISET RY VUOSIKERTOMUS 2010
Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n vuosikertomus 2010 - hyväksytty kevätkokouksessa 26.03.2011 Partaharjulla. 1 / 36 2 / 36 Partiovuosi 2010 Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n neljäs toimintavuosi. Järvi-Suomen
Järvi-Suomen Partiolaiset ry
Järvi-Suomen Partiolaiset ry Hyväksytään Järvi-Suomen Partiolaisten kevätkokouksessa 22.3.2009 PARTIOVUOSI 2008 Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n toinen (2) toimintavuosi. Järvi-Suomen Partiolaiset ry perustettiin
Toiminnan kehittäminen 2015-16. RoadTrip-kiertue Syksy 2015
Toiminnan kehittäminen 2015-16 RoadTrip-kiertue Syksy 2015 Tavoite Jäsenmäärän kasvu 6 000 partiolaista J-SP:ssa 2016 Partiolaisten määrällä on vaikutusta piirin saamaan valtionapuun, joka jaetaan suoraan
SOTE-tuotantohanke ja miten se vaikuttaa strategian jatkovalmisteluun
SOTE-tuotantohanke ja miten se vaikuttaa strategian jatkovalmisteluun Risto Miettunen Hallituksen seminaari 26.-27.2.2015 15.2.2015 1 15.2.2015 2 15.2.2015 3 15.2.2015 4 15.2.2015 5 Where s the beef? 15.2.2015
Toimenpidetaulukko 2018
Toimenpidetaulukko 2018 JÄRVI-SUOMEN PARTIOLAISET RY Hyväksytään J-SP:N syyskokouksessa 4.11.2017 Mikkelissä Strategia 2015 2018 Tavoitteet Partio kuuluu kaikille Partion positiivinen vaikutus ulottuu
HUHTIKUU 2019 TÄSSÄ NUMEROSSA: Ennakkotehtävät liitteenä. Vierailupäiväliput.. 2. Alaleriri- ja savujaot. 2. Samoajapestaus.. 5. Päiväleiripassi..
HUHTIKUU 2019 Nyt se on virallista: just sä oot tulossa tekemään Ryskeestä Järvi-Suomen Partiolaisten suurinta ja parasta piirileiriä! Tästä Rusahduksesta löydät muun muassa viime hetken pestausasiat sekä
Itä-Suomen alueverkosto , Savonlinna
Itä-Suomen alueverkosto 9.5.2017, Savonlinna Alueverkostot Osa toimii useamman maakunnan alueella. Yhteystietolistalla 750 henkilöä. Osallistujat sote-alan järjestöammattilaisia (ammattilaisuus ei kuitenkaan
Järvi-Suomen Partiolaiset ry
Järvi-Suomen Partiolaiset ry Vuosi 2017 Suomi 100 vuotta J-SP 10 vuotta Presidentti Sauli Niinistö totesi vastaanottaessaan vuoden 2016 Yhteisvastuukeräyksen tuoton: Partioliike elää uutta kukoistuskauttaan
Vuonna 2014 päättyvät ostoliikenteet
Vuonna 2014 päättyvät ostoliikenteet Sopimus päättyy Ajopäivät Reitti 30.6.2014 L 08.25 Vesanto-Karttula-09.55 Kuopio 30.6.2014 L 14.15 Kuopio-Karttula-15.55 Vesanto 30.6.2014 SS 15.00 Vesanto-Karttula-16.45
VUOSIKERTOMUS 2009. Järvi-Suomen Partiolaiset ry
VUOSIKERTOMUS 2009 Järvi-Suomen Partiolaiset ry Hyväksytty Järvi-Suomen Partiolaisten kevätkokouksessa 28.3.2010 PARTIOVUOSI 2009 Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n kolmas toimintavuosi. Järvi-Suomen Partiolaiset
Liikennealue // Nykyinen Waltti- Waltti Kunta // seutulipun yleiskausilipun *) kuntakausilipun **) Yhteysväli // hinta hinta hinta
JOENSUUN LIIKENNEALUE Joensuu Paikallisliikenne 0-vyöhyke Paikallisliikenne 1-vyöhyke Joensuu-Ilomantsi 138 236 165 Joensuu-Juuka 138 254 178 Joensuu-Kitee 138 192 135 Joensuu-Lieksa 138 254 178 Joensuu-Polvijärvi
Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta
Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta Itä-Suomen liikennejärjestelmän tila Juha Heltimo, Strafica Oy 30.11.2017 Koulumatkakyselyn päätulokset Koulumatkojen pituudet ovat kasvaneet
ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020
ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020 (myöh. partiopiiri) toimii Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n (myöh. keskusjärjestö tai Suomen Partiolaiset) piirijärjestönä Etelä-Karjalan
Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen
Päätös 1 (5) Saaristonkatu 22 90100 Oulu ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Saaristonkatu 22 90100 Oulu Y-tunnus: 1824918-9 HAKEMUS
Hallinnoijana Rajupusu Leader ry
Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Suomessa 7 kalatalousryhmää Kalatalousryhmät valittu syksyllä 2008 Suomen ryhmien julkinen rahoitus ohjelmakaudelle on noin 8 400 000 /EKTR, tl 4 Tavoitteena uusi toimintamalli:
Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010
Kuntakoulutus 05.12.2012 Suonenjoki 12.12.2012 Mikkeli Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010 Kimmo Koistinen, Sami Mörsky, Hannu Koponen Pohjois-Savon ELY-keskus etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset
Itsenäisyyspäivän 6.12.2018 korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. MIKKELI Perjantai 7.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. MUSTASAARI Maanantai 3.12. EVIJÄRVI Maanantai 3.12. MÄNTYHARJU
Järvi-Suomen Partiolaiset ry
Järvi-Suomen Partiolaiset ry Innostu, ihastu, kritisoi, kehitä ja osallistu! Syksyn Kippo on ilmestynyt. Tutustu syksyn koulutus- ja tapahtumatarjontaan, välitä tietoa eteenpäin lippukunnassa ja osallistu!
V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S
V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S = O P P I L A AT, J OT K A O P P I M I S E N S A J A KO U L U N K Ä Y N T I N S Ä T U E K S I TA RV I T S E VAT VA AT I VA A E R I T Y I S T Ä T U K E A. Terhi Ojala
TILAUS JA NÄYTTEENOTTOSELVITYS
Hanke 4263007, Hanhikankaan pohjavesialueen rakennetutkimus Mikkelissä Tilaaja Jari Hyvärinen Työkohde Työmaa Hanhikangas Mikkeli Kunta Mikkeli Yksikön käsittely Päiväys 24.2.2015 Jari Hyvärinen, geologi
Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan lopettaminen. 1. Palveluja tuottava toimipaikka:
Ilmoitus 1 (5) 02.10.2017 Coronaria Kuntoutus Oy c/o Cor Group Oy Saaristonkatu 22 90100 Oulu Y-tunnus: 2646026-7 ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan lopettaminen Coronaria
Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä
Suomen metsäkeskus 6.2.2017 Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä 1.1.-31.12.2016 Välisumma (näkyvät rivit yhteensä) 6 368 727 495 110 66 060 Kunnostusojitus ja suometsänhoito Metsätien
YHTEISTYÖSOPIMUS
YHTEISTYÖSOPIMUS 14.8.2015 Tässä yhteistyösopimuksessa sovitaan Kansa-koulu, Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano -hankkeen toteuttamisesta 1. SOPIJAOSAPUOLET Sopijaosapuoli Y-tunnus Yhteystiedot
Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset
Itsenäisyyspäivä 6.12.2018 korvaavat t Sairaalatoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. RANTASALMI Maanantai 3.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. RANUA Perjantai 7.12. ENONKOSKI Maanantai 3.12. ROVANIEMI Perjantai
SISÄLLYS. N:o 957. Valtioneuvoston asetus. ennakkoperintäasetuksen 15 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 11 päivänä marraskuuta 2004
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2004 N:o 957 960 SISÄLLYS N:o Sivu 957 Valtioneuvoston asetus ennakkoperintäasetuksen 15 :n muuttamisesta... 2639 958 Valtioneuvoston
TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty /6 TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ
1. JÄSENET 2. PIIRIN KOKOUKSET Etelä-Karjalan Partiolaiset ry:n säännöt, 9. : TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ Hyväksytty 15.5.2014 1/6 Piirin henkilöstön oikeudet ja velvollisuudet sekä sen eri elinten toiminta määritellään
IX Kalevi Hämäläisen muistohiihdot Juva
IX Kalevi Hämäläisen muistohiihdot 7.1.2017 Juva MIEHET 10 V 2 KM V 1 1 Veikka Huuskonen Rantasalmen Urh 140654 08:11,6 2 2 Nuutti Seppänen Sulkavan Urh-41 345398 08:55,9 0:44,3 3 4 Johannes Kääriö Sulkavan
S E U R A E N N Ä T Y K S E T
S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76
Taustaa 1/3. Sosiaali- ja terveysalalla oli vuonna 2011 lähes 400 000 työllistä (16 % kaikista työllisistä)
Taustaa 1/3 Sosiaali- ja terveysalalla oli vuonna 2011 lähes 400 000 työllistä (16 % kaikista työllisistä) 126 000 sosiaalihuollon avopalveluissa 82 000 sosiaalihuollon laitospalveluissa 188 000 terveyspalveluissa
Kokouksissa käsiteltäväksi halutut ehdotukset on toimitettava hallitukselle, kevätkokoukseen 1.1. ja syyskokoukseen 1.8. mennessä.
TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ 1. JÄSENET :n säännöt, 9. : Piirin henkilöstön oikeudet ja velvollisuudet sekä sen eri elinten toiminta määritellään toimintaohjesäännössä. Toimintaohjesäännön vahvistaa hallitus, joka
Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan nimenmuutos. 1. Palveluja tuottava toimipaikka: Toimipaikan entinen nimi:
Ilmoitus 1 (6) Coronaria Contextia Oy Saaristonkatu 22 90100 Oulu Y-tunnus: 1824918-9 ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan nimenmuutos Coronaria Contextia Oy on ilmoittanut
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
JÄRVI-SUOMEN PARTIOLAISET ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Käsitelty syyskokouksessa 14.11.2015 Kajaanissa TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Järvi-Suomen Partiolaisten kaikki toiminta tukee lippukuntia laadukkaan partiotoiminnan
Toimintasuunnitelma 2016
Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena
Savon ilmasto-ohjelma
Savon ilmasto-ohjelma www.ymparisto.fi/savonilmasto-ohjelma Savon ilmasto-ohjelman seminaari Kestävä yhdyskunta 8.5.2012 Projektipäällikkö Sami Mörsky Hankeorganisaatio Neuvottelukunta 8+8 (ESA, POS) Jussi
Suur-Savon maakuntaviesti Mikkeli, tulokset
Suur-Savon maakuntaviesti 22.3.2009 Mikkeli, tulokset 1 Mikkeli I 2:21:34.5 1 Antti Lampinen 24:35.5 2 Esko Hänninen 14:22.1 3 Teemu Pöntinen 8:50.7 4 Netta Tuhkanen 9:30.1 5 Milla Harsia 8:09.7 6 Virpi
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2015
POHJOIS-SAVON ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI
Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta
Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta 1 (21) Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Uusimaa (01) Kaupunkimaiset kunnat (1) Espoo (049) 6 516 6 407 7 342 Hanko (078) 252 277 234 Helsinki (091) 23
Ensimmäistä kertaa sijoitetut 0 20 vuotiaat , koko maa (n)
Ensimmäistä kertaa sijoitetut 0 20 vuotiaat 2006 2008, koko maa (n) 3800 3700 3664 3600 3500 3493 3400 3300 koko maa 3200 3177 3100 3000 2900 2006 2007 2008 Ensimmäistä kertaa sijoitetut 2006 2008 ikäryhmien
Vuonna 2011 sertifioitujen kotityöpalveluyritysten ja auditointioikeudet saaneiden juhlistaminen!
Vuonna 2011 sertifioitujen kotityöpalveluyritysten ja auditointioikeudet saaneiden juhlistaminen! Sertifikaatti- todistuksen saajat tänään 20.1.2012! 14.12.2011 SERTIFIOIDUT YRITYKSET TOIMIALUE H10 Kymppipalvelut
Alueryhmä pohjoinen, Oulu. Osallistui 4 alueohjaajaa, varapuheenjohtaja Mari-Hanna Pirhonen,
1/7 POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET Alueen kokoukset 15. 17.1. Alueryhmän kokous Tuulevat, Ylivieska. Osallistui pj. Tiina Nokela, varapuheenjohtaja Mari-Hanna Pirhonen, 3 alueohjaajaa ja Heidi
Ilveksen kannanhoidolliset poikkeusluvat metsästysvuonna : Suomen riistakeskus / JHT-raportointi
Ilveksen kannanhoidolliset poikkeusluvat metsästysvuonna 2012-2013: Suomen riistakeskus / JHT-raportointi 2.11.2012 Aluetoimisto Hakemuksia Haettu Myönnetty ETELÄ-HÄME 22 55 18 ETELÄ-SAVO 28 77 41 KAAKKOIS-SUOMI
Hallinnoijana Piällysmies ry
Hallinnoijana Piällysmies ry Suomessa 7 kalatalousryhmää Kalatalousryhmät valittu syksyllä 2008 Suomen ryhmien julkinen rahoitus ohjelmakaudelle on noin 8 400 000 /EKTR, tl 4 Tavoitteena uusi toimintamalli:
Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis.
Miehet 12 vuotta 3 km V 11.01.30 4 29769352 Arttu Pajunen Kangasniemen Kalske 11.01.30 16 xxx Aaro Puttonen Ristiinan Urheilijat 11.01.30 32 24202842 Sami Roos Mikkelin Hiihtäjät 11.01.30 33 30134124 Juho
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot
Yhteensä: Manner-Suomi 87 200 334,6 10,9 58,4 97 008 300,0 11,7 51,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 4 735 399,7 12,2 63,6 3 745 380,1 14,4 56,3 Helsinki 14 957 399,2 12,1 62,4 13 921 349,0 16,7 44,0 Vantaa 5 652
Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa. (Kuva: Reserviläisliitto) Pohjois-Savon Sotaveteraanipiiri ry.
Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa (Kuva: Reserviläisliitto) Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa Pohjois-Savoon muodostetaan yksi rekisteröity Perinneyhdistys Pohjois-Savon Suomen Sotien 1939-1945
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Yhteensä: Manner-Suomi 101 405 363,59 11,10 59,0 115 631 335,39 11,83 52,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 6 115 429,83 12,46 63,7
MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51.
MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 Teemu Pöntinen 9:11.3 2 Rosa Liukkonen 9:51.1 3 Sami Roos 9:24.8 4 Sanni Marttinen 12:26.6 5 Arttu Harjuntausta 10:28.4 6 Saana Lahdelma
JÄRVI-SUOMEN PARTIOLAISTEN TOIMINTASUUNNITELMA 2019
JÄRVI-SUOMEN PARTIOLAISTEN TOIMINTASUUNNITELMA 2019 on yksi Suomen Partiolaiset ry:n yhdestätoista partiopiiristä, joka toimii Kainuun, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntien
Maarit Heikkinen alueministeri Marika Hirvonen kasvatusministeri Susanna Koivisto viestintä- ja markkinointiministeri
Piirihallitus Pöytäkirja 1 (7) Hallituksen kokous 1/2017 Aika 14.1. klo 10.00-18.00 Paikka: Turun Partiotoimisto Läsnä Stefan Stjärnstedt puheenjohtaja Ida Arminen varapuheenjohtaja Sanna Ahtiainen yhteiskuntasuhde-
1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS
Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri Hirvenjuoksun PM-kilpailut IISALMI 21.7.2013 Sarja M Paras aika 21.00 1. Väätäinen Kari URMAS 287 254 594 1135 2. Lemmetty Timo Haapamäen HS 300 272 534 1106
LAUANTAI P9
LAUANTAI 12.8.2017 P9 miniottelu (40m + 1000m) 161 Topias Juntunen Pyhäselän Urheilijat 113 Arttu Kettunen Polvijärven Urheilijat 114 Aleksis Kivelä Polvijärven Urheilijat 98 Tomi Koponen Outokummun Partio
Tulokset XVI Viljo Vellosen hiihdot
Tulokset XVI Viljo Vellosen hiihdot 12.2.12 T U L O K S E T Savonlinnan Hiihtoseura Naiset 8 vuotta 1 km p Sija Nimi Seura Loppuaika Ero 1. Elina Sainio Imatran Urhei 7.12,7 2. Iida-Emilia Kaiponen Savonlinnan
1/5 VUOSIKERTOMUS LIITE 13 POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET
1/5 POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET Alueen kokoukset 14. 15.1. Alueryhmän kokous Tuulevat Kauhava. Osallistui 6 jäsentä ja Heidi Männistö. Suomen Partiolaisten aluetyöryhmän edustaja Laura Kalervo
Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu
Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu Nilsiä, 23.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 2 Haapamäen hs 281 (18:07) 260 (-9m/-11m) 576 (96) 1117 2. Ruuskanen Ari 1 NUMA 273 (19:22) 276 (+5m/+7m) 564 (94) 1113
Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet
Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt
KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)
KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009) KUNTA KOORDINAATTORI ETELÄ Artjärvi Asikkala Askola Borgå Esbo Espoo Forssa Hamina Hattula Heinola Helsinki Hollola Hyvinkää
Väliarvioinnin aineisto
Väliarvioinnin aineisto Hankkeiden lkm Hakumenettelyt maakunnittain 60 50 40 30 20 8 49 14 8 Maakuntaliitot kilpailuttaneet 226 hanketta, joista noin puoleen hanke-ehdotuksia (117 hanketta) 43 Hankkeita,
Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.
1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä
Kuhmolainen Maraton 2015
Kuhmolainen Maraton 2015 T U L O K S E T Kilpailun sarjat: MYLM; NYLM; M40M; N40M; M50M; M60M; MP; NP; M40P; N40P; M50P; N50P; M60P; N60P; M10; N10; MYLM Miehet Maraton 42.2 km 1. Daniel Kannapinn Selbstläufer
Yhdistysluettelo 2018
Yhdistysluettelo 2018 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2018 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 38 1 ANJALANKOSKEN KVT RY 117
Oppiva yritys -palvelut 12/2008 3/2014
Kaiken ydin! Oppiva Yritys on Pohjois-Savon ainoa yrityslähtöisesti suunniteltu ja toteutettu hanke Matti Rönkkö, varapuheenjohtaja Savon Yrittäjät, Oppivan yrityksen ohjausryhmän jäsen ja Yrittäjä! Oppiva
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016
POHJOIS-SAVON ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI
Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain
Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain MIEHET Kajaanin Kipinä: Henri Väyrynen KajKi 1991 : 10,92 +1,5 Kajaani 27.7. Pituus: 7,74 +1,3 Lappeenranta 4.6. 7,53 +0,8 Lahti 15.6.
Eri vastausvaihtoehtojen prosentuaalinen osuus eri taustaryhmissä
Eri vastausvaihtoehtojen prosentuaalinen osuus eri taustaryhmissä Liite raporttiin Tietoyhteiskunta 2004: Alueellista kirjopyykkiä Seutuverkkotutkimus 2004 (ISBN 951-563-464-4) Taloustutkimus, Tietoyhteiskunta.fi,
Yhdistysluettelo 2017
Yhdistysluettelo 2017 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2017 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 41 1 ALAVIESKAN KVT RY 41 1
SISÄLLYS. N:o 831. Valtioneuvoston asetus. kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain soveltamisalueesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä syyskuuta 2007 N:o 831 834 SISÄLLYS N:o Sivu 831 Valtioneuvoston asetus kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain soveltamisalueesta...
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7247/ /2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 16 23.2.2015 18 Asianro 7247/00.00.01.00/2014 Savo-Pielisen jätelautakunnan seuduittaisten jäsenten nimeäminen vuosille 2015-2016
Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS
Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS T U L O K S E T Miehet 15 vuotta 3 km V 1. Tommi Härkönen Paltamon Urheilijat 7.23,7 2. Antti Huusko Ristijärven Pyry 7.23,8 0.00,1-5. 30834424 Mikko Haverinen Kuhmo-Ski
Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet
Eläkkeensaajien Keskusliiton 29.11.2018 Kuopion Piiri ry Sääntömääräinen Syyskokous Maanantai 26.11.2018 klo 13.00 Hotelli IsoValkeinen Kuopio Osallistujat: 44 kokousedustajaa Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus
Itä-Suomen lohipilkkicup
Itä-Suomen lohipilkkicup Miehet 25.1.2015 1 Aki Piironen Iisalmi 215 2 Sami Rantala Onttola 85 3 Yrjö Bunda Iisalmi 81 4 Tapani Korhonen Sonkajärvi 73 5 Kari Tuomi Liperi 72 6 Tero Hakkarainen Kuopio 72
Olet tervetullut osallistumaan Meton ja Metsänhoitajaliiton järjestämään Itä-Suomen metsäpäivään
Olet tervetullut osallistumaan Meton ja Metsänhoitajaliiton järjestämään Itä-Suomen metsäpäivään Aika Keskiviikkona 26.9.2012 klo 14.00 20.00 Paikka Aihe Itä-Suomen yliopiston Carelia sali, Yliopistonkatu
Maakuntaviesti Pieksämäki
Maakuntaviesti 6.1.2018 Pieksämäki 1 Savonlinna 1:39:21.4 1 Harri Jylhä 10:48.1 2 Jari Turtiainen 19:10.7 3 Maija Tiainen 10:19.0 4 Arttu Turtiainen 9:25.8 5 Iida-Emilia Kaiponen 11:14.6 6 Waltteri Huuskonen
Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo
Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 22.07.2017 Yksilökilpailut Kävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 112 Haapamäen hs
S E U R A E N N Ä T Y K S E T
S E U R A E N N Ä T Y K S E T Tytöt 9 40m 6.97 Inka Hyttinen 2006 24.7. Varkaus 60m 9.4h Jaana Mähönen 1992 3.8. Siilinjärvi 100m 16.0h Sanna Nevalainen 1977 1.9. Lapinlahti 150m 25.7h Siiri Auvinen 2002
Metsähallitus Metsätalous Oy MH 309/2017. Istutus- ja taimikonhoitopalveluiden hankinta alkaen 2017 keväthankinta
Metsähallitus Metsätalous Oy MH 309/2017 Istutus- ja taimikonhoitopalveluiden hankinta alkaen 2017 keväthankinta Valitut toimittajat valintaperusteena hankintaerän tai vaihtoehtoisten erien halvin kokonaishinta
POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET
Sivu 1 / 5 VUOSIKERTOMUS 2015 - LIITE 12 KOKOUKSET POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET Alueen kokoukset 10.1. Alueryhmän kokous, Tuulevat Törmälä Ylivieska. Osallistui 2, Raisa Lindeman ja Heidi 16.6.
TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT
TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT Kunta (lopullinen kysely Manner- Suomen kuntajaon 1.1.2016 mukaan) Akaa Alajärvi Alavieska Alavus Asikkala Askola Aura Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Forssa
Hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kokouksessa Merkitty yhdistysrekisteriin
POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kokouksessa 29.9.2007. Merkitty yhdistysrekisteriin 14.1.2008. 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Pohjanmaan Partiolaiset
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISTEN VUOSI 2016 ORGANISAATIO STRATEGIA 2015-2018 ALUE VAPAAEHTOISTUKI (KOULUTUS) OHJELMA PROJEKTIT
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o 819 821. Oikeusministeriön asetus. N:o 819
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o 819 821 SISÄLLYS N:o Sivu 819 Oikeusministeriön asetus oikeusapupiireistä ja oikeusaputoimistojen toimipaikoista... 4661 820
ELÄKELIITON KÄVELYTAPAHTUMA - TUNNISSA MAAPALLON YMPÄRI
ELÄKELIITON KÄVELYTAPAHTUMA - TUNNISSA MAAPALLON YMPÄRI Tulosluettelo Piiri Yhdistyksen nimi Osallistujapisteet Kierrokset Pisteet Jäsenmäärä 31.12. Tulos Etelä-Häme Humppila 630 443 1073 213 5,038 Etelä-Häme
TOIMINTAKERTOMUS 2016
TOIMINTAKERTOMUS 2016 Jyväskylän Partiolaiset ry 1 2 Partio on täynnä ystävyyttä, naurua ja unohtumattomia elämyksiä. Partio tarjoaa seikkailuja, elämyksiä sekä mahdollisuuden nähdä maailmaa. Partiolaiset
ELY- Laajakaista- hankkeet
ELY- Laajakaista- hankkeet 15.5.2013 Antero Kauppinen, laajakaista-asiantuntija Pohjois-Savon ELY- keskus maaseutu 15.5.2013 Tavoite Laajakaistatukilain mukainen EU tuki n. 24,6 milj. euroa saatava myönnettyä
Nuoret: Naiset: 1 Lehikoinen Kirsi Liperin urheilukalastajat 2798 2 Ovaskainen Heidi Pielisen pilkkijät 2236. Miehet:
SM-lohipilkki 20.3.2016 Pirttilahdella Osallistujia oli 560 Pakkasta oli aamulla kymmenisen astetta, mutta päiväksi lämpeni -2 asteeseen Kaloja nousi yhteensä 175,796 kg Nuoret: 1 Hirvonen Niilo Outokumpu
Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1
Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos
Seuraavaksi piirinjohtaja Mari Kousa avasi kokouksen toivottaen kaikki tervetulleiksi piirin syyskokoukseen.
SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(6) Aika 02.11.2014 klo 12.00-15.30. 9.12.2014 Paikka Läsnä Rauman Lyseon Lukio, auditorio, Nummenvahe 5, Rauma 125 äänivaltaista kokousedustajaa 50 jäsenyhdistyksestä. Liite numero
Mustola Kajaani Talo Vuoreslahdessa Oulujärven etelärannalla
Eelis Mustonen Lista Mustos- paikannimikilpailuun kokoamistani paikannimistä Suomessa. Luettelo Musto- johdannaisista paikannimistä Suomessa 16.8.2016 / 19.8.2016. Eelis Mustonen Nimi Kunta Tyyppi Sijaintiviite
SAVO-KARJALA CUP 2013
4 Partanen Joona Parikkala 35 24 29 5 35 128 1 3 Muhonen Tuomo Kirjavala 31 27 5 15 44 122 2 5 Timonen Osmo Uukuniemi 23 23 25 5 41 117 3 10 Seppänen Raimo Savonlinna 15 5 31 29 33,5 113,5 4 24 Bäck Kari
1 ALUETYÖ 2 HALLINTO JA TALOUS. Jokaiselle Sopiva Partio. O1 kansio ALUETYÖ.xls Vuosiselosteen apulomake 2009-2013 PDF Aluetyön kuvaus
J-SP Jokaiselle Sopiva Partio PARTIO J-SP:n TIKKU SISÄLTÖ 1 ALUETYÖ O1 kansio ALUETYÖ.xls Vuosiselosteen apulomake 2009-2013 Aluetyön kuvaus O2 kansio J-SP:n ALUETYÖN KARTTA Aluetyön kartta 2011 O3 kansio
Kaakkois-Suomen Vihreät ry Toimintakertomus 2017 Piirissä oli 465 jäsentä vuonna 2017. Piirin toiminnanjohtajana toimi Hanna Holopainen. Kaakkois-Suomen Vihreät ry:n piirihallitus 1.1. 2017 alkaen Puheenjohtaja
Kari Punnonen Jarkko Romppanen Ulla Dunder Toimitusjohtaja Osastonylilääkäri Koulutuspäällikkö Johtava ylilääkäri p.
Laboratoriotiedote 25/2016 1 (6) Vakuumiverinäytteenottovälineet vaihtuvat - käyttöönotto ja koulutukset Nykyisen vakuumiverinäytteenottoneulan (Terumo QuickFit) valmistus on loppunut ja se on poistumassa