Puustellinkallio Asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. alue

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puustellinkallio Asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. alue"

Transkriptio

1 s. 1/ 10 Alue Puustellinkallio Asemakaavan muutos Asianumero 3890/ / Kaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa merkittävä määrä uutta asuinrakentamista hyvien joukkoliikenneyhteyksien tuntumaan sekä Keskuspuiston ammattiopiston Arlan toimipisteelle uusien ajanmukaisten toimitilojen sekä oppilasasuntolatilojen rakentaminen. Lisäksi tutkitaan edellytyksiä sijoittaa alueelle lähipalveluita. Kaavasta on tiedotettu vuoden 2014 kaavoituskatsauksessa nimellä Puustellinmäki (Arlainstituutti), alue Kuva: suunnittelualueen sijainti opaskarttapohjalla Kuva: Alustava suunnittelualueen rajaus ortoilmakuvapohjalla Espoo kaupunki 2013

2 s. 2/ 10 LÄHTÖKOHDAT Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suur-Leppävaaran alueella Puustellinmäessä Kehä I:n itäpuolella ja Turuntien ja junaradan pohjoispuolella vajaan kilometrin päässä Leppävaaran asemasta. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 7,6 ha, ja se käsittää yleisten rakennusten (Y) ja opetus- ja sosiaalitoimintaa palvelevien rakennusten (YOS) korttelialueen 51095, suojaviheralueen (EV) sekä Ruutikellarintien varressa olevan pienen istutettavan puistoalueen (PI 10 ). Suunnittelualue rajautuu lännessä ja luoteessa puistoon ja muualla katualueisiin, joita ympäröivät pääosin kerrostalovaltaiset asuinalueet. Lisäksi Turuntien eteläpuolella sijaitsee jonkin verran teollisuutta. Varsinaisen kaavanmuutoksen aluerajaus tarkentuu suunnittelun edetessä. Nykytilanne Alue sijaitsee korkealla kallioisella moreenimäellä, ja muodostaa hieman eristyksissä olevan saarekkeen muun kaupunkirakenteen keskelle. Ympäristö on luonteeltaan puistomaista ja siten maisemallisesti ja virkistysarvoltaan arvokasta aluetta tiheään rakennetun Leppävaaran ja Mäkkylän alueella. Alueen nykyinen rakennuskanta on rakennettu 1900-luvun eri vuosikymmeninä vuosisadan puolesta välistä alkaen. Osa rakennuksista on huonokuntoisia. Alueella sijaitsee perinneympäristöksi luokiteltuja karuja pienruohoja kallioketoja. Lisäksi suunnittelualueella ja sen välittömässä läheisyydessä sijaitsee kiinteitä muinaisjäännöksiä: puolustusvarustuksia ja kylänpaikka. Alueella toimii nykyisin Keskuspuiston ammattiopiston Arlan toimipiste (entinen Arla-instituutti). Keskuspuiston ammattiopisto on ammatillinen erityisoppilaitos ja erityisopetuksen kehittämiskeskus, jonka toimintaa ylläpitää Invalidisäätiö Orton. Alue liittyy liikenneverkkoon Turuntien ja Mäkkylän puistotien kautta. Turuntien liikennemäärä on noin ajon/vrk ja Mäkkylän puistotien noin ajon/vrk. Liikenne-ennusteen mukaan liikennemäärät ovat vuonna 2035 Turuntiellä noin ajon/vrk ja Mäkkylän puistotiellä noin ajon/vrk. Joukkoliikenne-, pyöräily- ja kävely-yhteydet ovat hyvät. osoitettu liikennetunneli sekä moottoriväylä, itäpuolelle luoteiskaakkosuuntainen viheryhteystarve ja eteläpuolella kulkee itä-länsisuuntainen pääratayhteys. Uudenmaan 2. vaihemaankuntakaavassa (vahvistettu YM ) alue on osoitettu tiivistettävänä alueena, joka sijaitsee pääkaupunkiseudun poikittaisen joukkoliikenteen yhteysvälin varrella. Uudenmaan 1. ja 3. vaihemaakuntakaava eivät koske suunnittelualuetta. Kuva: Ote Uudenmaan maakuntakaavojen epävirallisesta yhdistelmästä (lähde: Uudenmaanliiton karttapalvelu 3/2015 Uudenmaan liitto ja Itä-Uudenmaan liitto, Maanmittauslaitos lupa nro 744/MYY/06). Espoon eteläosien yleiskaavassa (lainvoimainen ) alue ja sen välitön lähiympäristö on osoitettu julkisten palvelujen ja hallinnon alueeksi (PY), virkistysalueeksi (V) sekä asuntoalueeksi (A). Suunnittelualueen eteläpuolella kulkee yksiajoratainen päätie, pääkatu tai alueellinen kokoojakatu sekä raide, ja niiden väliin jää Työpaikka-alue (TP). Alueen itäpuolella kulkee myös yksiajoratainen pääkatu ja lännessä on liikennetunneli. Läheiset risteykset on yleiskaavassa esitetty eritasoliittyminä. Alueen läheisyyteen sijoittuu lännessä keskustatoimintojen alue (C-K). Maanomistus Suunnittelualue on Invalidisäätiö Ortonin ja JM Suomi Oy:n omistuksessa lukuun ottamatta Ruutikellarintien varressa olevaa pientä istutettavaa puistoaluetta, jonka omistaa Senaatti-kiinteistöt. Ympäröivät katualueet omistaa Espoon kaupunki. Kaavoitustilanne Uudenmaan maakuntakaavassa (vahvistettu YM ) alue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi, joka sijoittuu keskustatoimintojen alueen läheisyyteen. Alueen länsipuolella maakuntakaavassa on Kuva: Ote voimassa olevasta yleiskaavasta Espoon kaupunki.

3 s. 3/ 10 Alueella on voimassa Puustellinmäki I asemakaava sekä Puustellinmäki asemakaava ja Puustellinmäki asemakaavanmuutos. Lainvoimaisissa asemakaavoissa kortteli on osoitettu pääosin opetusja sosiaalitoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeksi (YOS, korttelitehokkuus e=0,5, kerrosluku III) sekä pieneltä osin yleisten rakennusten korttelialueeksi, johon ei saa rakentaa päiväkotia (Y, korttelitehokkuus e=0.3, kerrosluku II). Kaavamääräyksen mukaan autopaikkoja on rakennettava tarpeen mukaan, kuitenkin vähintään 1 ap/200 k-m2. Lisäksi asemakaavamerkinnöillä ja määräyksillä on ohjeistettu oppilasasuntoloiden ja henkilökunnan asuntojen rakentamisesta, rakentamisen yksityiskohdista sekä korttelialueen kasvillisuudesta. Suunnittelualueella on myös suojaviheraluetta (EV) sekä itäisimmässä kulmassa istutettava puistoalue (PI 10 ), jolle on sallittu vähäistä rakentamista. Kortteli on nykytilassaan rakentunut pääsääntöisesti asemakaavan mukaisesti, joskin Y-alue ja istutettava puistoalue ovat rakentumattomia. Kaavanmukaisesta rakennusoikeudesta (noin k-m2) on toteutunut vain alle puolet (noin k-m2). Kuva: Ote ajantasa-asemakaavasta (3/2015) Espoo kaupunki. Aloite ja perittävät maksut Asemakaavan muutosta ovat hakeneet alueen maanomistajat Invalidisäätiö ja JM Suomi Oy. Hakijat maksavat kaavamuutoksen laatimiskustannukset (MRL 59 ). Sopimukset Asemakaavanmuutos edellyttää maankäyttösopimuksen (Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 91b ). Maankäyttösopimusneuvottelut hoitaa tonttiyksikkö. MITÄ JA MITEN SUUNNITELLAAN? Tavoitteet Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa korttelissa merkittävä osa opetus- ja sosiaalitoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueesta (YOS) asuinkerrostalojen korttelialueeksi, ja siirtää nykyiset oppilaitostoiminnot alueen lounaiskulmaan osittain myös yleisten rakennusten korttelialueelle (Y) sekä suojaviheralueelle (EV). Kaavan muutoksella mahdollistetaan merkittävä määrä uutta asuinrakentamista hyvien joukkoliikenneyhteyksien tuntumaan sekä Keskuspuiston ammattiopiston Arlan toimipisteelle uusien ajanmukaisten toimitilojen sekä oppilasasuntolatilojen rakentaminen. Alueesta kehitetään asumispainotteinen alue, mutta myös muita alueelle sopivia käyttötarkoituksia asumisen ja oppilaitostoiminnan lisäksi selvitetään. Esimerkiksi pienen päivittäistavarakaupan, päiväkodin ja erityisasumisen tarpeellisuutta tutkitaan. Alueen mitoituksen lähtökohtana pidetään uuden rakentamisen soveltuvuutta paikallisiin erityispiirteisiin sekä ympäröivään kaupunkirakenteeseen. Lisäksi hankkeeseen ryhtyvän rakennusliikkeen JM Suomi Oy:n tavoitteena on huomioida erityisesti alueen tulevat asukkaat omalla tarvekartoitusprosessillaan. Kaavaan liittyvät muut suunnitelmat ja päätökset Kaupunkisuunnittelulautakunnan tekemä päätös asemakaavan muutoksen lähtökohdista ja tavoitteista: Kaupunkisuunnittelulautakunta 1 hyväksyy seuraavat kaavalliset tavoitteet Puustellinkallion asemakaavoituksen pohjaksi, 1.1 Kokonaisrakenne ja kaupunkikuva Alueesta kehitetään asumispainotteinen alue, jolle pyritään muodostamaan paikallisista erityispiirteistä ammentava vahva ja omaleimainen alueidentiteetti. Tavoitteena on mahdollistaa Keskuspuiston ammattiopiston Arlan toimipisteelle uusien toimitilojen sekä oppilasasuntolatilojen rakentaminen, osoittaen samalla merkittävä osa nykyisestä oppilaitosalueesta asuinrakentamiselle. Myös lähipalveluiden sijoitusedellytyksiä alueelle tutkitaan. Alueelle määritellään sisäinen painopiste, jonka roolia alueen omaleimaisuuden ilmentäjänä kehitetään. Lisäksi alueen tilallisessa ja toiminnallisessa jäsentymisessä pyritään suunnittelun keinoin huomioimaan ja luomaan yhteisöllisyyttä edistäviä tekijöitä, joilla katsotaan olevan merkitystä paikallisidentiteetin syntymisessä. 1.2 Luonto-, maisema- ja kulttuurihistorialliset arvot Alueen luonto-, maisema- ja kulttuurihistorialliset arvot selvitetään ja niitä hyödynnetään alueidentiteetin muodostamisessa. Tärkeimpien arvojen säilyminen turvataan kaavassa suojelualueina ja -merkinnöillä

4 s. 4/ 10 sekä rakentamisen sijoittelulla. Virkistysalueet ja - yhteydet suunnitellaan osana laajempaa kokonaisuutta. Edellytykset ajallisen kerroksellisuuden säilyttämiseen alueen kaupunkikuvassa ja tämän osana joidenkin rakennusten kunnostamiseen tutkitaan ja uusi rakentaminen sovitetaan mahdollisimman hyvin suurmaisemaan. 1.3 Liikenne, ilmanlaatu ja melusuojaus Suunnittelussa huomioidaan jalankulun ja pyöräilyn tarpeet luomalla suorat, selkeäkulkuiset, turvalliset ja viihtyisät yhteydet alueen sisäistä sekä alueen ulkopuolelle suuntautuvaa liikennettä varten. Erityisesti joukkoliikenteen pysäkeille ja asemille sekä palveluihin suuntautuviin yhteyksiin kiinnitetään huomioita. Suunnittelussa otetaan huomioon turvalliset yhteydet koulu- ja päiväkotipalveluihin. Asuinkorttelialueiden ja oppilaitoskorttelin vuorottaispysäköinnin mahdollisuuksia tutkitaan. 1.4 Energiatehokkuus ja kaavatalous Alueelle tehdään energiaselvitys ja kaavataloudellinen selvitys kaavaehdotuksen laatimisen yhteydessä. 1.5 Mitoitus Alueen mitoituksen lähtökohtana pidetään uuden rakentamisen soveltuvuutta paikallisiin erityispiirteisiin sekä ympäröivään kaupunkirakenteeseen. Suunnittelun alkuvaiheessa tutkitaan erilaisia mitoitusvaihtoehtoja. 2 järjestää asemakaavamuutoksen lähtökohdista ja tavoitteista tiedotus- ja keskustelutilaisuuden ja valitsee sen puheenjohtajaksi Suvi Karhun. Suunnitelman kuvaus Perusperiaatteena alueen suunnittelussa on sijoittaa uusi asuinrakentaminen nykyisten oppilaitosrakennusten alueelle. Korttelin eteläisimpään osaan suunnitellaan uutta ja ajanmukaista koulurakennusta, ja koulurakennukseen liittyvien asuntolarakennusten sijaintia tutkitaan sen välittömään läheisyyteen. Olemassa olevista rakennuksista on tarkoitus purkaa huonokuntoisimmat, sekä ne, joille ei ole löydettävissä uutta käyttötarkoitusta. Erityisesti vanhimman rakennuskannan osalta säilyttämismahdollisuuksia ja vaihtoehtoisia käyttötarkoituksia tutkitaan. Oleellista on, että oppilaitos voi jatkaa toimintaansa nykyisissä tiloissaan uuden oppilaitosrakennuksen käyttöönottoon asti, koska erityisoppilaitoksen erityisestä luonteesta johtuen väliaikaisiin tiloihin siirtyminen ei ole käytännössä mahdollista. Alueella on tarve kadulle, jolta on yhteys sekä Turuntien että Mäkkylän puistotien suuntaan. Jatkossa alueen sisäisiä liikennejärjestelyitä kehitetään. Autopaikkojen sijoittelussa tutkitaan erilaisia vaihtoehtoja. Rakennusten pihatilojen suunnittelussa huomioidaan riittävä mitoitus, ilmansuunnat, toiminnalliset tavoitteet sekä varmistetaan ympäristön häiriötekijöiltä suojautuminen. Olemassa olevaa puustoa ja avokallioita säilytetään piha-alueilla mahdollisuuksien mukaan. Esteettömyyteen kiinnitetään oppilaitoksen ja sen asuntolatilojen lähiympäristössä erityistä huomiota, samoin kuin alueen kaupunkikuvalliseen laatuun ja ympäristöön sopeutumiseen. Virkistysalueiden ja - yhteyksien määrä, laatu ja sijoittelu tarkastellaan osana laajempaa kokonaisuutta. Myös kulttuurihistorialliset ja luonnon arvot selvitetään suunnitelman vaatimalla tarkkuudella, ja huomioidaan kaavamerkinnöin ja -määräyksin. Alustavien suunnitelmien mukaan alueen rakennusoikeus voisi nousta lainvoimaisen kaavan mahdollistamasta yli kaksinkertaiseksi, mistä oppilaitosta varten osoitettaisiin noin k-m 2. Valmisteluaineisto / OAS vaiheeseen liittyvä viitesuunnitelma-aineisto sisältää useampia erilaisia ratkaisumalleja. Esitettyjen vaihtoehtojen tarkoitus on nostaa valmistelun alkuvaiheessa keskusteltavaksi useampia suunnittelukysymyksiä, kuin mikä olisi mahdollista yhden yksittäisen suunnitelman puitteissa. Kuvamateriaalia suunnitelmista on tämän osallistumis- ja arviointisuunnitelman lopussa. Suunnittelun toteuttaminen Asemakaavanmuutoksesta laaditaan viitesuunnitelma, jota tarkennetaan vaiheittain. Kaavaehdotusvaiheessa tuotetaan myös kortteli- ja lähiympäristösuunnitelma sekä kunnallistekniikan yleissuunnitelma pitäen sisällään mm. liikenne- ja meluselvityksen ja hulevesiselvityksen. Lisäksi alueelle tehdään energiaselvitys, kaavataloudellinen selvitys ja lähiympäristön kaupallinen selvitys sekä asemakaavoitustyön edellytyksenä olevat museoviranomaisen vaatimat inventoinnit. Asemakaavakartta laaditaan kaavaehdotusvaiheessa. Vaikutusten arviointi Viitesuunnitelman pohjalta arvioidaan kaavoituksen yhteydessä asemakaavan muutoksen merkittävimmät vaikutukset. Soveltuvin osin arvioidaan vaikutuksia yhdyskuntarakenteeseen ja rakennettuun ympäristöön, liikenteen ja teknisen huollon järjestämiseen, luontoon ja maisemaan, ihmisten elinoloihin sekä yhdyskuntatalouteen. Tärkeimmät vaikutukset esitetään kaavaselostuksessa. Vaikutusalueena on suunnittelualue lähiympäristöineen. Vaikutusarvioinnissa hyödynnetään aikaisempia alueen kaavoituksen yhteydessä tehtyjä selvityksiä ja tarvittaessa tehdään lisäselvityksiä kullekin aihepiirille tarkoituksenmukaisin menetelmin.

5 s. 5/ 10 Olemassa olevia kaupunkisuunnittelukeskuksen ohjauksessa tehtyjä selvityksiä ovat mm.: - Puustellinmäki, Luontoselvitys 2014, Luontotieto Keiron Oy ( ) Lisäksi Senaatti-kiinteistöt on teettänyt alueen maakauppoihin liittyen mm. seuraavia selvityksiä: - Espoon Puustellinmäen luontoselvitykset vuonna 2014, Faunatica (luonnos ) - Arlainstituutti, Osa A: Kiinteät muinaisjäännökset, Ark-byroo ( ) - Arlainstituutti, Osa B: Kulttuuriympäristö- ja rakennushistoriaselvitys, Ark-byroo ( ) - Arlainstituutti, Osa C: Espoo Puustellinmäki, Historiallisen ajan kylätontin ja linnoitusraenteiden tarkkuusinventointi, Ark-byroo ( )

6 s. 6/ 10 OSALLISTUMISEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN Osalliset Osallisia ovat suunnittelualueen sekä lähialueiden asukkaat, maanomistajat, hallintaoikeuden omistajat, kaupunginosayhdistykset, yhteisöt, yrittäjät ja muut tahot, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä lisäksi viranomaiset. Viranomais- ja muu asiantuntijayhteistyö järjestetään työn kuluessa erikseen sovittavin neuvotteluin. (MRL 63 ) (OAS) on kaupungin esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten arvioinnissa noudatettavat osallistumisen ja vuorovaikutuksen periaatteet ja tavat. Osallisilla on mahdollisuus esittää Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY) neuvottelua osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä ennen kuin asemakaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. Mielipiteet (MRA 30 ) Osalliset voivat osallistua kaavatyön valmisteluun kertomalla mielipiteensä suunnitelmasta. Kirjallisia mielipiteitä voi jättää klo mennessä osoitteella: Kaupungin kirjaamo, PL 1, ESPOON KAUPUNKI tai sähköpostiosoitteella: kirjaamo@espoo.fi. Kirjaamon käyntiosoite on Siltakatu 11, kauppakeskus Entresse. Kaavan nimi ja aluenumero (Puustellinkallio, alue ) on mainittava. Suunnittelijoiden vastaanotto järjestetään Sellon kirjaston aulassa (Leppävaarankatu 9, Kauppakeskus Sello / Sellon kirjasto) torstaina klo Kaavaehdotus (MRL 65 ja MRA 27 ) Kaupunkisuunnittelukeskus laatii suunnitelmien ja selvitysten pohjalta kaavaehdotuksen. Tavoitteena on, että se käsitellään kaupunkisuunnittelulautakunnassa loppuvuodesta Kaavaehdotus on tämän jälkeen julkisesti nähtävillä 30 päivän ajan, jolloin siitä on mahdollisuus jättää muistutus. Muistutus tulee toimittaa kirjallisena nähtävilläolokuulutuksessa mainitulla tavalla ja aikataululla. Viimeistään ehdotusvaiheessa pyydetään tarvittavat lausunnot viranomaisilta. Kaavan hyväksyminen (MRL 52 ) Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee kaavaehdotuksen sekä siitä saadut muistutukset ja lausunnot. Käsittelyn jälkeen lähetetään kaupungin kannanotto muistutuksiin kunkin muistutuksen ensimmäiselle osoitteensa ilmoittaneelle allekirjoittajalle. Jos kaavaehdotukseen tehdään oleellisia muutoksia, se asetetaan uudelleen nähtäville (MRA 32 ). Lautakunnan puoltama kaavaehdotus lähetetään kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Kaavan hyväksymisestä päättää kaupunginvaltuusto. Valtuuston hyväksymispäätöksestä on mahdollista valittaa Helsingin hallintooikeuteen. Tiedottaminen Nähtävilläoloista ja mahdollisista tiedotus- ja keskustelutilaisuuksista kuulutetaan kaupungin ilmoituslehdissä, Länsiväylässä ja Hufvudstadsbladetissa. Lisäksi kaava-alueen ja lähinaapuruston maanomistajille sekä asukasyhdistykselle lähetetään kirje. Kaavan hyväksymispäätöksestä tiedotetaan kaupungin ilmoituslehdissä ja kirjeitse niille muistuttajille, jotka ovat osoitteensa ilmoittaneet. Kaava-aineiston virallinen nähtävilläolopaikka on Espoon kaupunkisuunnittelukeskus (käyntiosoite: Kirkkojärventie 6 B, 4. kerros, Espoon keskus). Eri kaavavaiheissa aineistoa on esillä myös Leppävaaran yhteispalvelupisteessä (Leppävaarankatu 9, Kauppakeskus Sello / Sellon kirjasto) ja kaupungin verkkosivuilla: Lisätietoja Hankkeeseen liittyen voi ottaa yhteyttä koko kaavoitusprosessin ajan: Saara Melama (maankäyttö), puh Aino Aspiala (maisemasuunnittelu), puh Tarja Pennanen (liikennesuunnittelu), puh Sähköposti: etunimi.sukunimi@espoo.fi Lyhenteet: MRL = maankäyttö- ja rakennuslaki MRA = maankäyttö- ja rakennusasetus Päiväys ja allekirjoitus Espoossa Torsti Hokkanen Torsti Hokkanen Kaupunkisuunnittelupäällikkö

7 s. 7/ 10 VALMISTELUAINEISTOA Asemakaavan valmisteluaineistoon kuuluvat seuraavat kuvalähteinä toimineet selvitykset/suunnitelmat: - Puustellinkallio, alue / Luonnostutkielma asemakaavan muutoksen pohjaksi. Kaupunkisuunnittelukeskus / SMe Puustellinkallio kaavamuutoshanke OAS-VALMA. Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy Kuva: Luonnostutkielma asemakaavan muutoksen pohjaksi Tutkielmassa on pyritty esittämään ja sovittamaan yhteen suunnittelualueen moninaiset arvot ja tavoitteet. Peruslähtökohtana on 1950-luvun rakennuskannan säilyttämisedellytyksien turvaaminen lähes kokonaisuudessaan. Kaupunkirakenteellisen selkärangan muodostavat alueen halki kulkeva katutila yhdessä puronvarren virkistysalueen, kalliokedot, liikuntapuiston ja viljelypalstat varrelleen kokoavan virkistysraitin kanssa. Lisäksi suorat oikopolut täydentävät jalankulun ja pyöräilyn verkoston houkuttelevaksi ja kattavaksi. Uudisrakennusten talotyyppien valinnassa on painotettu niiden kaupunkitilaa muodostavia ominaisuuksia: tavoitteena on ollut luoda yksityisempiä talokohtaisia pihatiloja julkisempien ulkotilojen lomaan sekä tutkia tiiviimmän ja matalamman korttelirakenteen mahdollisuuksia. Pohjoisreunaan sijoittuvat pistetalot toimivat alueen maamerkkeinä, ja muuten ratkaisussa on suosittu hyviin ilmansuuntiin aukeavia U-kortteleita, joiden välistä avautuu näkymiä etelään myös alueen takaosista. Pysäköintiratkaisuissa on esitetty monenlaisia vaihtoehtoja eri osissa aluetta. Myös erilaisten käyttötarkoitusten sijoittumismahdollisuuksia alueelle on tutkittu. Kaupungin alustavien tavoitteiden mukaan alueella saattaa olla tarvetta mm. suurehkolle päiväkodille, erilaisille erityisasumisen muodoille sekä palveluille. Alueen luonteva painopiste muodostuu virkistysraitin ja katutilan risteyskohtaan, joka tarjoaa mahdollisuuksia myös oppilaitoksen ja asuinalueen väliseen toiminnalliseen vuorovaikutukseen. Tutkielman mukainen kokonaisrakennusoikeus alueella on noin k-m2. Kaupunkisuunnittelukeskus

8 s. 8/ 10 Kuvat: Vaihtoehto 1 - Pistetalovaltainen vaihtoehto: Suunnitelma tarjoaa alueen asukkaille hyvät näkymät ja tiiviin vuoropuhelun ympäröivän luonnon kanssa. Alueen painopiste sijaitsee oppilaitoksen läheisyydessä. Oppilaitos sijoittuu Turuntien varteen ja tukee näin ollen kaupunkibulevardiajatusta. Oppilaitoksen asuntolarakennusten ja lamellitalojen kainalossa on miespiha/tapahtumatori. Miespihan palveluita pyritään kehittämään alueen asukkaita ja oppilaitosta palveleviksi. Tapahtumatorin jatkeeksi, suojaiselle vihervyöhykkeelle sijoittuvat muut yhteisöllisyyttä tukevat toiminnot, kuten liikuntapuisto, leikkipuisto ja kaupunkiviljelypalstat. Autot on sijoitettu pääosin kansipihojen alle. Ruutikellarintien varressa on viiden kerroksen korkuinen pysäköintitalo. Lisäksi alueella on jonkin verran pihapaikkoja ja kadunvarsipysäköintiä. Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy

9 s. 9/ 10 Kuvat: Vaihtoehto 2 - Vanhaa rakennuskantaa säästävä ja avoimia pitkiä näkymiä tarjoava vaihtoehto: Mäntylä, Toukola ja työpajarakennus säästetään, mikäli niiden peruskorjaus on kannattavaa ja niille löydetään käyttäjä. Alueella on kaksi painopistettä. Oppilaitoksen yhteydessä on tapahtumatori, jonka palveluita kehitetään oppilaitosta sekä alueen asukkaita palveleviksi. Ruutikellarintien varteen sijoitetaan pieni päivittäistavarakauppa, mikäli lähipalveluselvityksessä nähdään sille tarve. Autopaikat sijoittuvat pihakansien alle, paikoitustaloihin, pihoille ja kadun varteen. Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy

10 s. 10/ 10 Kuvat: Vaihtoehto 3 - Kaupunkitilaa luova vaihtoehto: Kaupunginmuurimainen käärmerakennus tarjoaa asukkaille urbaaneja ja suljetumpia näkymiä ja luo monimuotoista katutilaa. Ruutikellarintien varteen sijoitetaan pieni päivittäistavarakauppa, mikäli lähipalveluselvityksessä nähdään sille tarve. Kaupan vieressä on aukio ja sen kylkeen sijoittuu neljä kerrosta korkea paikoitustalo. Pihakadun toisessa päässä on tapahtumatori palveluineen, joita pyritään kehittämään yhdessä oppilaitoksen kanssa. Autopaikat sijoittuvat pihakansien alle, paikoitustaloon, pihoille ja kadun varteen. Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy

Alue 230962 Haukilahti Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue 230962 Haukilahti Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 230962 Haukilahti Asemakaavan muutos Asianumero 3801/10.02.03/2014 30.3.2015 Asemakaavan muutoksessa laajennetaan osoitteessa Toppelundintie 11 15 olevaa koulun, monitoimitalon ja päiväkodin

Lisätiedot

Alue Pihlajarinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Pihlajarinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 630410 Pihlajarinne Asemakaavan muutos Asianumero 471/10.02.03/2014 13.4.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on asuinkorttelin 63001 täydennysrakentaminen sallimalla enemmän asuntoja ja

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 220827 Keilaniemi Asemakaavan muutos Asianumero 3941/10.02.03/2014 6.10.2014 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan ajoyhteys katualueelta korttelin 10041 tonteille rakennettua katua pitkin.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 5 Alue 411611 Laurinlahti (34 / Espoonlahti) Asemakaavan muutos Asianumero 6903/10.02.03/2011 3.11.2014 Alue on nykyisen asemakaavan mukaan rivitalojen korttelialuetta. Alueen maankäyttöä tehostetaan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 441103 Hannus II (31 Kaitaa) Asemakaavan muutos Asianumero 3122/10.02.03/2015 1.8.2016 Kaitaan kaupunginosaan laaditaan asemakaavan muutos. Tavoitteena on muuttaa nykyinen rivitalojen, kytkettyjen

Lisätiedot

Alue Soukankallio Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Soukankallio Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 412801 Soukankallio Asemakaavan muutos Asianumero 4300/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa voimassa olevan kaavan mukainen tonttijako. Kaavamuutoksella korttelin

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 311003 Matinlaakso Asemakaavan muutos Asianumero 1469/10.02.03/2014 28.4.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa kiertoliittymän rakentaminen Matinkadun ja Matinkartanontien

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 420605 Tillinmäki Asemakaavan muutos Asianumero 2905/10.02.03/2015 10.08.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on sijoittaa palvelutalo kortteliin 43072, muuttamalla osa asuinpientalojen

Lisätiedot

Alue Lystimäki Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Lystimäki Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 321217 Lystimäki Asemakaavan muutos Asianumero 2635/10.02.03/2015 1.6.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on liittää pieniä osia katu- ja puistoaluetta tonttiin 49-22-171-2 Isoistenkuja

Lisätiedot

Alue Säterinrinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Säterinrinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 114802 Säterinrinne Asemakaavan muutos Asianumero 3171/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksella muutetaan osa Säterinkujan katualuetta autopaikkojen korttelialueeksi (LPA). Asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 6 Alue 110515 Puustellinmäki Asemakaavan muutos Asianumero 3121/10.02.03/2013 23.6.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on liike- ja toimistorakennusten korttelialueen (K) muuttaminen asuinkerrostalojen

Lisätiedot

Alue Yli-Suomenoja Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Yli-Suomenoja Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 430615 Yli-Suomenoja Asemakaavan muutos Asianumero 3146/10.02.03/2016 22.2.2017 Asemakaavan muutoksen tarkoituksena on mahdollistaa pikaruokaravintolan ja autopesukadun sijoittuminen Kuitinmäentien

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150525 Viherlaakso eteläinen Asemakaavan muutos Asianumero 1407/10.02.03/2015 1.6.2015 Asemakaavan muutoksella on tarkoitus muuttaa liikerakennusten korttelialueen tontti enintään kaksiasuntoisten

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150337 Viherlaakso Asemakaavan muutos Asianumero 907/10.02.03/2014 25.8.2014 Asemakaavanmuutoksella mahdollistetaan asuinkerrostalojen rakentaminen tontille, joka ei ole toteutunut voimassa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 140814 Jupperi I Asemakaavan muutos Asianumero 4081/10.02.03/2014 14.11.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa asuinrakentaminen nykyiselle yleisten rakennusten korttelialueelle.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 713700 Gobbackantie Asemakaava Asianumero 4381/10.02.03/2015 24.10.2016 Tavoitteena on asemakaavoittaa noin 400 metrin pituinen osuus Gobbackantiestä, joka yhdistää Gobbackan ja Perusmäen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 431603 Martinsilta I Asemakaavan muutos Asianumero 2633/10.02.03/2015 10.8.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on turvata Länsiväylän yli kulkeva liitooravayhteys muuttamalla osa liike-,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 711304 Juvanmalmi II Asemakaavan muutos Asianumero 3017/10.02.03/2014 5.10.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä teollisuus- ja varastorakennustontin rakennusoikeutta sekä mahdollistaa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 111603 Ruusutorppa I, muutos Asemakaavan muutos Asianumero 3496/10.02.03/2016 5.9.2016 Asemakaavan muutoksella muodostetaan uusia autopaikkojen korttelialueita katualueelle Huvilinnanmäen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 639910 Fallåker Asemakaavan muutos Asianumero 245/10.02.03/2013 16.02.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä liike- ja toimistorakennusten tontin 64-14-2 rakennusoikeutta liiketilojen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 141201 Luuvanmäki Asemakaavan muutos Asianumero 2639/10.02.03/2016 20.3.2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on Äraportti -nimisen kadun katkaiseminen Riihiniityntielle / Rastaalantielle.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Alue 411124 Yläkartanonaukio (33 Soukka) Asemakaavan muutos Yläkartanonaukio, alue 411124 s. 1 / 6 Asianumero 5128/10.02.03/2015 1.8.2016 Asemakaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa nykyinen rivitalojen,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 711803 Nikunmäki Asemakaavan muutos Asianumero 5717/10.02.03/2015 20.3.2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa ajoyhteys puiston läpi tontille 81125/7. Kuva: suunnittelualueen

Lisätiedot

Alue Maapallonkuja Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Maapallonkuja Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 322023 Maapallonkuja Asemakaavan muutos Asianumero 2468/10.02.03/2016 10.1.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa liike- ja toimistorakennusten korttelialue asuinkerrostalojen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 6 Alue 711303 Juvanmalmi II Asemakaavan muutos Asianumero 91/10.02.03/2014 10.3.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä teollisuustontin rakennusoikeutta ja laajentaa korttelialuetta pohjoiseen.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150902 Heiniemi Asemakaavan muutos Asianumero 443/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa korttelin 62045 sekä siihen liittyvän pienehkön puistoalueen pääkäyttötarkoitus

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 8 Alue 213409 Maarinniitty I Asemakaavan muutos Asianumero 4717/10.02.03/2013 11.8.2014 Tavoitteena on mahdollistaa yhden kuusi kerrosta korkean asuinrakennuksen rakentaminen kahdelle vierekkäiselle

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 130515 Karamalmi Asemakaavan muutos Asianumero 4472/10.02.03/2014 12.1.2015 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan korttelin 54021 jakaminen kolmeksi tontiksi siten, että keskimmäiselle

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 510304 Hansakallio Asemakaavan muutos Asianumero 4311/10.02.03/2014 3.11.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on sijoittaa Kauklahden puretun lähipalvelukeskuksen tontille senioripainotteisia

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 611514 Joupinlaaksontie Asemakaavan muutos Asianumero 4628/10.02.03/2015 2.12.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on säilyttää kiinteistöjen 49-454-5-152, 49-454-5-153 ja 49-454-5-154

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 521401 Åminne Asemakaavan muutos Asianumero 1628/10.02.03/2015 10.8.2015 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan ruotsinkielisen koulun ja päiväkodin sijoittuminen kortteliin 45087 nostamalla

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 9 Alue 150806 Jänismäki Asemakaavan muutos Asianumero 2976/10.02.03/2016 16.10.2017 Tavoitteena on muuttaa Turuntien varressa sijaitsevan rakentamattoman liikeja toimistokorttelialueen käyttötarkoitusta

Lisätiedot

Alue Keilaniemi Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Keilaniemi Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 220828 Keilaniemi Asemakaavan muutos Asianumero 580/10.02.03/2016 7.11.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa korttelin 10041 tontilla 14 olevien rakennusten sijoittaminen

Lisätiedot

Alue Tuomarila I Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Tuomarila I Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 611117 Tuomarila I Asemakaavan muutos Asianumero 245/10.02.03/2017 6.2.2017 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan Tuomarilan koulun peruskorjauksen vaatimat laajentamistarpeet. Lisäksi

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 116901 Vermontie Asemakaavan muutos Asianumero 1168/10.02.03/0016 21.3.2016 Asemakaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa puisto- ja katualueella sijaitsevan maanalaista johtoa varten varatun

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 613303 Länsi-Suviniitty Asemakaavan muutos Asianumero 3173/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on sallia liiketilojen sijoittaminen korttelin 40382 pysäköintilaitoksen ensimmäiseen

Lisätiedot

Alue Hannuksenpelto II Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Hannuksenpelto II Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 442102 Hannuksenpelto II Asemakaavan muutos Asianumero 4100/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan kortteliin 31106 enemmän tilaa vaativaa erikoiskauppaa alueen kokonaisrakennusoikeutta

Lisätiedot

Alue Maarinniitty III

Alue Maarinniitty III s. 1 / 9 Alue 213210 Maarinniitty III Asianumero 4830/10.02.03/2015 30.5.2016 Asemakaavan muutos Tavoitteena on mahdollistaa enimmäkseen 5 kerrosta korkean asuinrakennuksen rakentaminen nykyisen toimistorakennuksen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 1 Alue 112302 Palokärki Asemakaavan muutos Asianumero 568/10.02.03./2012 2.3.2015 Palokärjen asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa Pohjois- Leppävaarassa, keskellä asuinaluetta sijaitseva,

Lisätiedot

Alue Ylämyllynaukio Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Ylämyllynaukio Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 631302 Ylämyllynaukio Asemakaavan muutos Asianumero 3129/10.02.03/2016 29.5.2017 Tavoitteena on mahdollistaa asunrakentaminen ja sovittaa tuleva rakentaminen osaksi lähiympäristöään. Kuva:

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 8 Alue 610203 Kiltaportti Asemakaavan muutos Asianumero 5132/10.02.03/2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa uusi asuinkerrostalo Kiltaraitin varrelle osoitteeseen Sinettikuja 1.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 9 Alue 131507 Karakallio II Asemakaavan muutos Asianumero 2517/10.02.03/2015 1.6.2015 Asemakaavan muutoksella suunnitellaan asuinkerrostaloja Rastaalantien varrelle sekä toimisto- ja huoltorakennusta

Lisätiedot

Espoonlahden keskus II Asemakaavan muutos

Espoonlahden keskus II Asemakaavan muutos 1(5) Espoonlahden keskus II Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 4647/503/2008 Aluenumero 410704 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Sijainti Alue sijaitsee Espoonlahdessa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 8 Alue 132900 Tupapelto - Sirkkula Asemakaava ja Asemakaavan muutos Asianumero 328/10.02.03/2015 18.2.2015 Asemakaavalla ja asemakaavan muutoksella suunnitellaan siirtolapuutarhoja ja niihin liittyviä

Lisätiedot

Alue Viherlaakso Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Viherlaakso Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 8 Alue 150335 Viherlaakso Asemakaavan muutos Asianumero 3058/10.02.03/2016 23.1.2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten korttelialue

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavanimi asemakaavan muutos, alue 211837 s. 1 / 6 Asianumero Alue 211837 3285/10.02.03/2017 Tontunmäki Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan liikerakennusten korttelialueen (AL) muuttaminen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 120325 Laajalahti pohjoinen Asemakaavan muutos Asianumero 242/10.02.03/2017 20.3.2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on Laajalahden koulun peruskorjaus ja laajennus. Suunnitelmassa tutkitaan

Lisätiedot

Alue Linjaloistonkatu 42. kaupunginosa, Saunalahti

Alue Linjaloistonkatu 42. kaupunginosa, Saunalahti s. 1 / 9 Alue 421201 Linjaloistonkatu 42. kaupunginosa, Saunalahti Asianumero 4003/10.02.03/2018 Asemakaavan muutos Tavoitteena on muuttaa työpaikka- ja liiketilarakentamiselle varatut korttelialueet asuinkerrostalojen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 8 Alue 630411 Pihlajarinne Asemakaavan muutos Asianumero 3068/10.02.03/2017 23.11.2018 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on rakennusoikeuden maltillinen korottaminen vastaamaan tehokkuutta e=0.15.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 8 Alue 212703 Keijuniitty Asemakaavan muutos Asianumero 1345/10.02.03/2014 11.8.2014 Tavoitteena on mahdollistaa enimmäkseen 6 kerrosta korkean asuinrakennuksen rakentaminen nykyisen nelikerroksisen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 111806 Kalkkipellonmäki Asemakaavan muutos Asianumero 4091/10.02.03/2016 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan päivittäistavarankaupan sijoittuminen Turuntien ja Mäkkylän puistotien risteyksen

Lisätiedot

Alue Perkkaa IIB Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Perkkaa IIB Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 113811 Perkkaa IIB Asemakaavan muutos Asianumero 765/10.02.03/2017 20.3.2017 Tavoitteena on muuttaa osa Lähetinpolun katualuetta korttelialueeksi ja liittää se liike- ja toimistorakennusten

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 230966 Haukilahti muutos Asemakaavan muutos Asianumero 3691/10.02.03/2015 21.8.2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa asuinrakentaminen nykyiselle toimistorakennuksen tontille

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 611303 Tuomarilan asema Asemakaavan muutos Asianumero 725/10.02.03/2015 16.10.2017 Muutoksen tavoitteena on päivittää alueen asemakaava vastaamaan nykytilannetta osoittamalla Tuomarilan vanha

Lisätiedot

SOUKANKALLIO Aluenumero

SOUKANKALLIO Aluenumero 1 (5) Asianumero 4470 / 503 / 2006 SOUKANKALLIO Aluenumero 412800 Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys Tarkistettu Tarkistettu 29.11.2007 16.04.2008 27.4.2009 OSOITE TAI MUU

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 9 Alue 611703 Saarniraivio Asemakaavan muutos Asianumero 2818/10.02.03/2012 6.10.2014 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan rakentamatta jääneen teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 9 Alue 210428 Tapiolan keskus Asemakaavan muutos Asianumero 3204/10.02.03/2015 3.12.2015 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan Merituulentien päällä olevan Tapiolan keskuksen laajentuminen länteen.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 230964 HAUKILAHTI Asemakaavan muutos Asianumero 1747/10.02.03/2016 Kaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa asuinkerrostalojen korttelin täydennysrakentaminen kahdella uudella kerrostalolla.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 613004 Honkaportinrinne Asemakaavan muutos Asianumero 26/2017 23.01.2017 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan asuinrakentaminen korttelialueelle, jolle voimassa olevan asemakaavan mukainen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 8 Alue 131407 Karakallio Asemakaavan muutos Asianumero 4831/10.02.03/2015 6.2.2017 Asemakaavamuutoksen kohteena on asuintontti osoitteessa Kotkatie 6. Muutoksen tavoitteena on tiivistää olemassa

Lisätiedot

ERÄ-MATTILA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kirjallisia mielipiteitä voi jättää klo mennessä.

ERÄ-MATTILA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kirjallisia mielipiteitä voi jättää klo mennessä. ERÄ-MATTILA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kirjallisia mielipiteitä voi jättää 21.9.2015 klo 15.45 mennessä. ESPOON KAUPUNKI 78 NUUKSIO ASIANUMERO 3479/10.02.04/2015 PÄIVÄYS 24.8.2015 ALUENUMERO 641101 Velskolan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 411449 Kivenlahti I A Asemakaavan muutos Asianumero 1936/10.02.03/2014 3.11.2014 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan asuntojen ja liikuntatilojen sijoittaminen säilytettävään Meripuiston

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 9 Alue 131609 Karakallion keskusta Asemakaavan muutos Asianumero 4462/10.02.03/2014 14.08.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa uuden liike- ja asuinkerrostalokorttelin rakentaminen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 9 Alue 230965 Haukilahti Asemakaavan muutos Asianumero 940/10.02.03/2016 Suunnittelualue sijaitsee Haukilahden keskuksen välittömässä läheisyydessä, osoitteessa Hauenkulma 1. Asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

Alue Lillhemt Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Lillhemt Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 331002 Lillhemt Asemakaavan muutos Asianumero 1513/10.02.03/2016 20.03.2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on laajentaa asuinpientalojen korttelialuetta lähivirkistysalueelle sekä muuttaa

Lisätiedot

Alue Niittysillankorva Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Niittysillankorva Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 8 Alue 212219 Niittysillankorva Asemakaavan muutos Asianumero 4069/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan toimistorakennusten korttelialueen muuttaminen osittain asuinrakennusten

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 110210 Vallikallio I Asemakaavan muutos Asianumero 4387/10.02.03/2015 25.1.2016 Asemakaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa korttelin 51041 autopaikkojen sekä liike- ja toimistorakennusten

Lisätiedot

Suurpelto III Asemakaava

Suurpelto III Asemakaava 1(5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Suurpelto III Asemakaava Asianumero 3708/503/2004 Aluenumero 330600 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: 22.2.2012 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Karamalmi, muutos Asianumero 6302/10.02.03/2011 Aluenumero 130513 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 9 Alue 131406 Karakallio Asemakaavan muutos Asianumero 3748/10.02.03/2015 21.9.2015 Asemakaavan muutoksella asuinkerrostalotonttia Karakalliontien ja Lähderannantien kaakkoiskulmauksessa tehostetaan

Lisätiedot

Alue Ylä-Soukka B Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Ylä-Soukka B Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 10 Alue 411007 Ylä-Soukka B Asemakaavan muutos Asianumero 2109/10.02.03/2015 16.11.2015 Asemakaavan muutoksen tarkoituksena on mahdollistaa asuinkerrostalon rakentaminen toteutumattomalle liiketontille.

Lisätiedot

Gräsanlaaksoon. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Alue Asemakaava

Gräsanlaaksoon. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Alue Asemakaava s. 1 / 6 Alue 312700 Gräsanlaakso Asemakaava Asianumero 4922/10.02.03/2017 Asemakaava on osa Gräsanlaakson aluetta, jolla nykytilassa sijaitsee huoltoasema ja puutarhamyymälä sekä näiden pihatiloja, sekä

Lisätiedot

Alue Haukilahti Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Haukilahti Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 9 Alue 230961 Haukilahti Asemakaavan muutos Asianumero 4794/10.02.03/2014 22.2.2016 Asemakaavan muutoksella suunnitellaan liike- ja toimistorakennusten korttelialueelle pääasiassa asumista. Tavoitteena

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 322026 Komeetanristi Asemakaavan muutos Asianumero 5657/10.02.03/2016 Olarinkadun ja Komeetankadun kulmaukseen (kortteli 22120 tontti 1) nykyisen pysäköinti/liikerakennuksen paikalle suunnitellaan

Lisätiedot

Länsi-Suviniitty (613300) Itä-Suviniitty (613400) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2

Länsi-Suviniitty (613300) Itä-Suviniitty (613400) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 1 (5) Länsi-Suviniitty (613300) 40. kaupunginosa, Espoon keskus Korttelit 40382 ja 40384, katu- ja virkistysalueet Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 1020/10.02.03/2013 Aluenumero

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 330502 Suurpelto II Asemakaavan muutos Asianumero 3645/10.02.03/2011 21.2.2014 Asemakaavanmuutoksella suunnitellaan asuinkerrostaloja korttelialueelle, jolle voimassa olevan asemakaavan mukainen

Lisätiedot

Alue Ylä-Soukka A Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Ylä-Soukka A Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 11 Alue 411123 Ylä-Soukka A Asemakaavan muutos Asianumero 5005/10.02.03/2015 09.02.2016 Asemakaavan muutoksen tarkoituksena on mahdollistaa täydennysrakentaminen tulevan Soukan metroaseman välittömässä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 110703 Veräjäpelto Asemakaavan muutos Asianumero 5407/10.02.03/2014 25.2.2015 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan koulukeskuksen laajentuminen sekä urheilu- ja virkistyspalveluiden rakentaminen

Lisätiedot

Alue Westend Asemakaavanmuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Westend Asemakaavanmuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 9 Alue 230133 Westend Asemakaavanmuutos Asianumero 1593/10.02.03/2018 Asemakaavan muutoksella suunnitellaan lisärakentamista osoitteessa Ankkurisaarentie 4-6 sijaitsevalle Kanervakoti -nimiselle

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 10 Alue 321911 Piispankylä Asemakaavan muutos Asianumero 976/10.02.03/2013 29.4.2014 Asemakaavanmuutoksella mahdollistetaan liike-, toimisto- ja asuinkerrostalojen korttelialueen muuttaminen asuinkerrostalojen

Lisätiedot

Alue Aarnivalkea- Maarinniitty II Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Aarnivalkea- Maarinniitty II Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 8 Alue 210209 Aarnivalkea- Maarinniitty II Asianumero 3986/10.02.03/2016 10.10.2016 Tavoitteena on mahdollistaa kahden asuinkerrostalon rakentaminen kahden purettavan liikerakennuksen paikalle Kalevalantien

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 8 Alue 430913 Yli-Suomenoja II Asemakaavan muutos Asianumero 628/10.02.03/2017 21.8.2017 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan linja-autovarikon sijoittuminen Finnoonniityn katualueen koillispuolelle.

Lisätiedot

Korppi Asemakaava ja asemakaavan muutos

Korppi Asemakaava ja asemakaavan muutos 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Korppi Asemakaava ja asemakaavan muutos Asianumero 6777/503/2008 Aluenumero 721800 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 9 Alue 132204 Kilonpuisto IA Asemakaavan muutos Asianumero 1678/10.02.03/2018 Asemakaavan muutoksella nykyinen työpaikka- ja liikuntarakentamisen korttelialue osoitetaan asuinkerrostalojen korttelialueeksi.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 118100 Postipuunmäki Asemakaava Asianumero 3025/10.02.03/2016 15.5.2017 Asemakaavan kohteena on kaavoittamaton maa-alue Postipuunmäellä, Leppävaaran kaupunginosassa. Tavoitteena on osoittaa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 12 Alue 213103 Pohjankulma Asemakaavan muutos Asianumero 4853/10.02.03/2014 3.4.2017 Asemakaavan muutos käsittää yhden tontin osoitteessa Ukonvaaja 2, pienen toteutumattoman pysäköintialueen sekä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 221003 Maari III Asemakaavan muutos Asianumero 1003/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan tonttijako kyseisessä korttelissa ja päivitetään kiinteistön autopaikkanormi Otaniemen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 120603 Turvesuo pohjoinen Asemakaavan muutos Asianumero 2173/10.02.03/2017 Kaavanmuutos koskee rakentamatonta korttelia 17060 Sinimäentien ja Turunväylän välissä osoitteessa Sinimäentie 18-24.

Lisätiedot

Nihtisilta, muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia Asemakaavan muutos

Nihtisilta, muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia Asemakaavan muutos 1 (6) Nihtisilta, muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia 54018 Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 590/10.02.03/2011 Aluenumero 130133 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Alue Matinmetsä Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Matinmetsä Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 310221 Matinmetsä Asemakaavan muutos Asianumero 5041/10.02.03/2016 13.1.2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa suunnittelualueen pysäköintipaikkojen vähimmäisvaatimusta vastaamaan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 430914 Puolarinalho Asemakaavan muutos Asianumero 704/10.02.03/2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa urheiluun liittyvää rakentamista Finnoonniityn-Puolarniityn alueelle.

Lisätiedot

Alue 230119 Westendin liikekeskus Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue 230119 Westendin liikekeskus Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 10 Alue 230119 Westendin liikekeskus Asemakaavan muutos Asianumero 1746/10.02.03/2013 16.2.2015 Asemakaavanmuutoksella suunnitellaan asuinkerrostaloja, liikerakentamista ja työtiloja korttelialueelle,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 133000 Leppäsillanmäki Asemakaava ja asemakaavan muutos Asianumero 2341/10.02.03/2015 1.6.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on seurakunnan toimintojen keskittämien yhdeksi kokonaisuudeksi

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla: 1 (5) Matinmetsä Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 3425/10.02.03/2012 Aluenumero 310218 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 412009 Suinonsalmi Asemakaavan muutos Asianumero 2116/10.02.03/2016 Tavoitteena on mahdollistaa Munkkirannan pientalojen täydennysrakentaminen sekä Suinonsalmen uimaranta- ja virkistyspalveluiden

Lisätiedot

Alue Keilaniemi Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Keilaniemi Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 6 Alue 220826 Keilaniemi Asemakaavan muutos Asianumero 2079/10.02.03/2014 15.5.2014 Asemakaavanmuutoksella suunnitellaan liike- ja toimistorakennusten korttelialueelle myös asumista. Rakennusoikeus

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 621201 Teirinsyrjä Asemakaavan muutos Asianumero 3584/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on nostaa päivittäistavarakaupan määrää nykyisellä liikerakennusten korttelialueella

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 312501 Matinkartanonristi Asemakaavan muutos Asianumero 122/10.02.03/2017 20.03.2017 Asemakaavan muutoksella suunnitellaan Espoon kristillisen koulun ja päiväkodin tilahanketta. Kuva: suunnittelualueen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 8 Alue 320208 Piispanmäki Asemakaavan muutos Asianumero 2825/10.02.03/2017 Asemakaavan muutos koskee osoitteessa Piispantilankuja 1, Kuitinmäentien, Piispantilankujan ja Piispanmäentien rajaamaa

Lisätiedot