Akseli Gallen-Kallelan syntymästä 150 vuotta Sastamalan juhlavuoden loppuraportti,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Akseli Gallen-Kallelan syntymästä 150 vuotta Sastamalan juhlavuoden loppuraportti,"

Transkriptio

1 Akseli Gallen-Kallelan syntymästä 150 vuotta Sastamalan juhlavuoden loppuraportti, Axel Gallén: Selin istuva tyttö, 1883 (Sastamalan kaupunki) Valokuva: Sastamala Visual Oy STUDIO-86 Akseli Gallen-Kallelan juhlavuosi 2015 Sastamalassa Kansallistaiteilija Akseli Gallen-Kallelan syntymästä tuli kuluneeksi 150 vuotta ja myös Sastamalassa oli aihetta juhlaan. Axel Gallén vietti tärkeät lapsuusvuotensa Tyrväällä, nykyisessä Sastamalassa. Hän syntyi Porissa Perhe palasi Tyrväälle Axelin ollessa noin 2,5-vuotias. Isä rakennutti vuosina kartanotyyppisen päärakennuksen Jaatsin. Jaatsin sadunhohtoisena aikana Akseli piirsi ja maalasi ahkerasti. Seutu teki nuoreen Axel Galléniin lähtemättömän vaikutuksen ja Tyrväällä vietetty aika on vaikuttanut merkittävällä tavalla hänen uransa vaiheisiin ja tuotantoon. Esimerkiksi yksi Gallen-Kallelan kuuluisimmista teoksista, Poika ja varis, on syntynyt hänen viettäessään viimeistä Tyrvään kesää Sipin talossa, vanhan kirkon maisemissa. 1

2 Suunnittelutyö Sastamalan kaupungin kulttuuripalvelut vastasi Akseli Gallen-Kallelan -juhlavuoden järjestelyistä Sastamalassa. Juhlavuotta varten perustettiin suunnitteluryhmä, johon kuuluivat puheenjohtaja, kulttuurijohtaja, Arja Valtonen, FT Marja-Liisa Rönkkö, kotiseutuneuvos Birgit P. Jaakola, matkailusihteeri Outi Metso ja tapahtumatuottaja Saana Lehmussaari (sihteeri) Sastamalan Seudun Yrityspalvelusta, Maija-Liisa Tenhunen Vammalan Seudun Taideyhdistyksestä ja Maiju Vuorenoja Sastamalan Oppaista. Juhlavuonna kulttuuripalvelut kutsui kumppaneita yksityisiä, yhdistyksiä ja yrityksiä yhteistyöhön ja omien tuotantojen tekemiseen. Valtakunnallisesti verkostoiduttiin Gallen-Kallelan Museon kanssa. Sastamalan kulttuuripalvelut solmi yhteistyösopimuksen Gallen-Kallelan Museon kanssa Sastamalan kulttuuripalvelut teki sopimuksen Kulttuuritoimen ja Suomen kirjainstituutin säätiön välisestä yhteistyöstä niin, että Säätiön museot museoammatillisena toimijana tuottavat Axelin lapsuuden ajan työt -näyttelyn Jaatsille ja laatii lainasopimuksen Gallen-Kallelan Museon kanssa. Galleria Akselin kanssa laadittiin yhteistyösopimus Axel Gallén Tyrväältä Pariisiin taidenäyttelystä. Kulttuuripalvelut teki omia tuotantoja, mutta toimi myös muiden toimijoiden (yritykset, kolmas sektori) kumppanina, yhdyssiteenä ja koordinoijana. Juhlavuosi otettiin Sastamalassa innostuneesti vastaan ja sen tiimoilta nähtiin rajapinnat ylittävää toimintaa. Gallen-Kallela -teemaa toteutettiin mm. vaelluksella, luennoilla, lastentapahtumissa, jousiammuntakilpailuissa, ruokateemana jne. Sastamalan kaupungin kulttuuripalveluiden tuotannot Kulttuuripalveluiden omiin tuotantoihin kuuluivat seuraavat kokonaisuudet: Juhlavuoden matkailu ja markkinointi Akseli Gallen-Kallelan Sastamala juhlavuoden yleisesite Akseli Gallen-Kallelasta, Jaatsista ja Akseli Gallen-Kallelan maalausmaisemista Sastamalassa. Esitteen graafinen suunnittelu Viestintätoimisto Hehku Oy, kuvat ja kuvien käyttöoikeudet Kansallisgalleriasta sekä painatus Vammaspaino Oy:ssa. Mainokset ja jutut Sastamalan seudun Yrityspalvelu Oy:n Sastamalan matkailuesitteessä 2015 ja Hyvän elämän Sastamala Sastamalan kaupungin tiedotuslehdessä 2015, matkailutoimijoiden yhteismarkkinointi sekä tapahtumatuottajan palveluiden ostaminen. Ilmoitukset ja mainokset lehdissä ja esitteissä. Kohokirjainlaattojen valmistus Keikyän Kivi Oy:ssa ja niiden kiinnitys Akseli Gallen-Kallelan kuuluisimmille maalauspaikoille: Pyhän Olavin kirkolle ja Alasen rantaan. Suunnittelu ja toteutus yhteistyössä matkailutoimen kanssa. 2

3 Valokuvat: matkailusihteeri Outi Metso Sastamalan Oppaiden Akseli Gallen-Kallelan 150- juhlavuoden rooli- ja draamaopastukset. Sastamalan Oppaat ry käsikirjoitti rooliopastuksen Akselin saappaissa ja kulttuuripalvelut tarjosi vapaan pääsyn opastukseen viisi kertaa juhlavuoden aikana. Muuten opastus oli normaalisti tilattavissa esim. ryhmille. Juhlavuoden näyttelyt Kulttuuritalo Jaatsin näyttelyiden suunnittelu ja rakentaminen, näyttelyesineiden kuljetukset sekä näyttelynvalvonta. Näyttelyjulisteen, -esitteiden graafinen suunnittelu ja painatus. Tuotanto Sastamalan seudun Museo ja kulttuuripalvelut. Ritareita, kirahveja ja kotipihan elämää nuori taiteilija Akseli Gallen-Kallela Kulttuuritalo Jaatsissa Näyttelyssä tutustuttiin Akseliin ennen kuin hänestä tuli kuuluisa taiteilija. Taiteilijan lapsuusajan piirrosoriginaaleja oli esillä hänen lapsuudenkodissaan, Kulttuuritalo Jaatsissa Gallen-Kallelan katu 1, Sastamalassa. Näyttelyssä tapaat kouluikäisen taiteilijan, jonka piirustusten aiheet vaihtelivat kotipihan elämästä kaukomaiden intiaaneihin ja mielikuvituslinnojen haamuihin, sorsanmetsästyksestä leijonanmetsästykseen ja Gulliverin seikkailuihin. Näyttelystä löydät myös varhaisimmat piirrokset monista aiheista, jotka kiinnostivat Gallen-Kallelaa läpi elämän. Pikkupoikana taiteilija luonnosteli ensimmäiset kuvansa esimerkiksi Kalevalasta ja maaseudun ihmisistä arkisissa töissään. Näyttelyn tuottivat Sastamalan seudun museo ja Sastamalan kaupungin kulttuuripalvelut, käsikirjoitus on museoamanuenssi Minna Honkasalon. Teokset ovat Gallen-Kallelan Museon kokoelmista ja yhteistyökumppaneina toimivat Gallen-Kallelan Museon lisäksi dosentti FT Marja-Liisa Rönkkö sekä Vammalan seudun Taideyhdistys ry. 3

4 Kuva: Gallen-Kallelan Museo Miekkoja ja mitaleita - Akseli Gallen-Kallela muotoilijana näyttely alkaen Kulttuuritalo Jaatsissa, Gallen-Kallelan katu 1, Sastamala Kotiseutuneuvos Esko Pietilän kokoama näyttely kaupungin ja Sastamalan seudun Museon kokoelmista. Lounais-Suomen partiopiiri ry lahjoitti Sastamalan kaupungin kokoelmiin Akseli Gallen-Kallelan suunnittelemat Suomen partiolaiset Finlands Scouter ry:n ansiomerkit I ja II luokan Mannerheim-soljet. Kotiseutuneuvos Pietilän rakentama Miekkoja ja mitaleita - Akseli Gallen-Kallela muotoilijana näyttely sai Mannerheim-soljista arvokkaan täydennyksen. Sastamalan kaupungin kokoelmista Akseli Gallen-Kallelan etsauksia, heliogravyyreita, grafiikkaa ja maalauksia. Satakunnan museosta lainassa Akseli Gallen-Kallela Konginkankaalla -näyttelyplanssi Kulttuuritalo Jaatsissa Jaatsin näyttelyissä kävijöitä yhteensä 4094, joista lapsia 194. Syntymäpäiväjuhlat Juhlaseminaari, opaskierroksen avaus, muistamiset. Aloitimme Sastamalan kaupungin ja Tyrvään seudun Kotiseutuyhdistyksen kukkatervehdyksellä Akseli Gallen-Kallelan patsaalle Jaatsin puistossa. Jaatsissa onnittelumaljan nosti ja maljapuheen piti juhlavuoden suojelija Sastamalan kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg. Sastamalan musiikkiopiston opettajat Sakari Lipasti ja Kristjan Mõisnik esittivät Jean Sibeliuksen musiikkia. Juhlapuheen piti toimittaja, tietokirjailija, FM Viljami Puustinen aiheena Gallénien poikien elämää. 4

5 Tyrvääläisen taiteen keräilijä Aulis Ylönen avasi Sastamalan seudun Museon kokoaman näyttelyn Ritareita, kirahveja ja kotipihan elämää - nuori taiteilija Akseli Gallen-Kallela sekä kotiseutuneuvos Esko Pietilän kokoaman näyttelyn Miekkoja ja mitaleita - Akseli Gallen-Kallela muotoilijana. Jaatsin ympäristössä Sastamalan Oppaat tarjosivat makupaloja opaskierroksesta Akselin saappaissa. Kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg, Tyrvään seudun kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Erkki Välimäki ja kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja Mauri Tuominen viemässä kukkatervehdyksen Alpo ja Nina Sailon Akseli Gallen-Kallelan -veistokselle Jaatsin puistossa. Valokuva: Urpo Vuorenoja Sastamalan Oppaat tarjosivat Jaatsilla makupaloja Akselin saappaissa draamaopastuksesta. Valokuva: Urpo Vuorenoja 5

6 Juhlapuheen pitäjä tietokirjailija FM Viljami Puustinen palasi elokuussa 2015 Gallénien sukuhaudalle, taustalla Tyrvään kirkko. Valokuva: Arja Valtonen Syntymäpäiväjuhlaan osallistui 90 henkilöä, joista lapsia 10. Jaatsin veistospuiston avajaiset Jaatsin puiston luonnonkiveen upotettuun laattaan on kaiverrettu Kalevalan riemuvuonna 1935: "Kalevaisen kansan suuri kuvaaja Akseli Gallen-Kallela kasvoi kehdosta mieheksi näillä kunnahilla". Jaatsín puistossa paljastettiin vuonna 1961 Alpo ja Nina Sailon "Akseli Gallen-Kallela", pronssiin valettu näköispatsas, 1927/1960 Kun Akseli Gallen-Kallelan syntymästä tuli 2015 kuluneeksi 150 vuotta, Jaatsin puisto sai kaksi uutta veistosta, kun Kankaanpään taidekoulun opinnäytetöinä Heidi Piippo loi ruostumattomasta teräksestä teoksen "Kumppanuus" ja Kati Juurikka betoniveistoksen "Juuret". Pääyhteistyökumppanit olivat Vammalan Betoni Oy, Vammalan Romu Oy, TIGger, Risto Rautanen KY, Kankaanpään taidekoulu (SAMK) ja Sastamalan kaupunki. Kuvataiteilijat Heidi Piippo ja Kati Juurikka kukitettiin Veistospuiston avajaisissa

7 Eläviä veistoksia yleisön joukossa Veistospuiston avajaisissa Jaatsin puistossa. Valokuvat: Arja Valtonen Piknikille Jaatsin veistospuistoon kutsuttiin ja ohjelmassa oli Kankaanpään taidekoulun koulutusohjelmavastaava Matti Velhonojan ja Sastamalan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Ulla Yli-Hongiston tervehdyspuheiden lomassa elävää musiikkia, tarjoilua, nykytaideteoksia (Romulan taiteellinen teatteri RTT ja Nykytaideryhmä Kylkiäinen) ja vapaa sana. Tilaisuuden järjestivät kuvataiteilijat yhdessä kaupungin kulttuuripalveluiden kanssa. Veistospuiston avajaisiin osallistui 100 hlöä, joista lapsia 20. Koululaisnäytelmä Marko Vesterbackan käsikirjoittama koululaisnäytelmä Kaksi poikaa ja varis. Kulttuuripalvelut tilasi kirjailija Marko Vesterbackalta näytelmän, jonka käsikirjoitus jaettiin kaikille sastamalalaisille kouluille. Tarkoituksena on, että nykyiset sastamalalaiset lapset ja nuoret pääsevät tutustumaan kansallistaiteilijana tunnettuun Akseli Gallen-Kallelaan oman tekemisen kautta. Näytelmä esitettiin julkisesti kulttuuripalveluiden ja Stormin koulun yhteisissä Gallen-Kallelan juhlavuoden iltamissa Sylvään koulun auditoriossa. Koululaisnäytelmää esitettiin koulujen kevätjuhlissa ja Gallen-Kallelan iltamissa. Iltamiin osallistui 300 hlöä. Muuta Juhlavuotta varten suunniteltiin oma logo ja esite. Esitettä tullaan käyttämään tulevinakin vuosina. Sastamalan seudun museo ja Sastamalan kaupungin kulttuuripalvelut järjestivät muistitietokeruun. Museo kerää muistoja ja tarinoita Akseli Gallen-Kallelan Tyrvään ajoilta teemalla Jaatsin pojanviikari. 7

8 Jaatsin Gallén-huonetta Gallénien ajan hengessä varten käynnistettiin tupakka-kirjastohuoneen selvitystyö yhdessä kaupungin Tilakeskuksen, Sastamalan seudun museon ja Sastamalan koulutuskuntayhtymän Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen kanssa. Sisustusalan artesaani-opiskelija suunnitteli oppilastyönään huoneen sisustamiseksi vaihtoehtoisia sisustussuunnitelmia. Näyttelyhuoneen toteuttaminen siirtyi seuraaville vuosille. Muiden tuotantoja Akseli Gallen-Kallelan syntymästä 150 vuotta juhlavuoden tapahtumatoimintaa järjestivät Sastamalassa useat tahot, muun muassa seuraavat yhteistyökumppanimme - Vammalan seudun taideyhdistys ry taidegraafikko Anna Alapuron juryttämän vuosinäyttelyn teemalla Akselin jäljillä Kulttuuritalo Jaatsissa - Sastamalan seudun museossa näyttely Kotipiha ja lapsuuden maisemat - valokuvia Akseli Gallen-Kallelan Tyrväältä Valokuvanäyttely pohjautuu Akselin veljeltään 50-vuotislahjaksi saamaan muistoalbumiin. - Suomalaisen kirjan museo Pukstaavissa Akseli Gallen-Kallelan kirjasto Gallen-Kallelan museon kokoelmista - Akselin ateria Ravintola Wareliuksessa ja Sastamalan koulutuskuntayhtymän opiskelijoiden taidenäyttely Akselin jalanjäljissä Afrikassa saakka. - Sylvään koulun kevätnäyttely Sastamalan pääkirjastossa Kuvataiteilija Kanerva Niemelän maalauksia ja luonnoksia teemalla Akselin maalaukset - erämaa romantiikka symbolit luonto Kulttuuritalo Jaatsissa Sastamalan Oppaat ry järjesti Akselin saappaissa rooliopastuksia, teemaopastuksia, kohdeopastuksia Jaatsilla ja Galleria Akselissa ja Matildan poluilla - tarinoita ja tuokiokuvia kävelykierroksen 3.9. Akselin äidin Matildan elämän ehtoon maisemissa Karkussa - Sastamalan Opisto järjesti luentoja mm. Luonto Sarkialla ja Gallen-Kallelalla Kiikan Kannarissa, Millainen on Kalevalan maailma Gallen-Kallelan kuvaamana, kuvataiteilija Paavo Paunu luennoi Suodenniemen Kerolassa, luentoja Gallen-Kallelasta ja musiikkiesityksiä Sibeliuksen tuotannosta Akseli Gallen-Kallela Sanoin ja Sävelin Kulttuuritalo Jaatsissa, Gallen-Kallelan museon kokoelmapäällikkö Minna Turtiaisen luennon Gallen-Kallelan ja Sibeliuksen ystävyys Mouhijärvellä Ravintola Signessä - Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry järjesti Sylvään koululla vanhan kirjallisuuden päivät tapahtuman ja ohjelmassa kirjailijat Juha Vakkuri ja Pekka Hako sekä Gallen-Kallelan museon johtaja Tuija Wahlroos kertoivat omasta suhteestaan Gallen-Kallelaan teemalla Akseli Gallen-Kallela taiteilija, Afrikan kävijä ja oopperasankari - Galleria Akselin taidenäyttely Axel Gallén Tyrväältä Pariisiin Galleria Akselissa, Asemakatu 16, Sastamala. Näyttely keskittyi varhaisiin öljymaalauksiin, joita Axel Gallén teki lomillaan Tyrvään maisemissa Teokset olivat lainassa Ateneumista, Gallen- Kallelan museosta, Serlachius-museoilta, Tampereen taidemuseosta, Sastamalan kaupungilta ja Aulis ja Leila Ylösen kokoelmasta. Näyttelyn kuraattorina toimi dosentti FT Marja-Liisa Rönkkö. Näyttelyn pääyhteistyökumppaneina olivat Ateneum, Gallen-Kallelan Museo, Serlachius-museot, Tampereen taidemuseo, Vexve Oy, ESP, Levorannan autoliike Oy, Sastamalan kaupunki, Vammaspaino, OP Sastamala, Ford, Subaru, Art Pispala. Näyttelystä Galleria Akseli julkaisi kirjan. Kävijöitä Galleria Akselissa yhteensä Järjestäjä Galleria Akseli. 8

9 Sastamalan kaupungin kulttuuripalveluiden Akseli Gallen-Kallelan juhlavuosi-hankkeen talous Talous: TULOT Tuet ja avustukset valtiolta, TAIKE -2000,00 Tuet ja avustukset muilta -3419,35 yhteensä -5419,35 MENOT Henkilöstökulut -7235,80 Palvelujen ostot ,01 Materiaalin ostot -1176,84 Vuokrat -336,00 Muut toimintakulut -2538,56 yhteensä ,21 Nettokustannukset ,86 Rahoitus: Sastamalan kaupunki, kulttuuripalvelut: ,86 euroa Taiteen edistämiskeskus, Pirkanmaa: Akseli Gallen-Kallelan juhlavuoden näytelmän käsikirjoitukseen 500 euroa Taiteen edistämiskeskus, Pirkanmaa: Akseli Gallen-Kallelan juhlavuoden näyttelyyn euroa Yritykset: 3 419,35 euroa Yhteistyöstä kaikkia juhlavuoteen osallistuneita kiittäen Sastamalassa Kulttuuritalo Jaatsissa Arja Valtonen, kulttuurijohtaja 9

SASTAMALAN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2015

SASTAMALAN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2015 SASTAMALAN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 2 Sisällysluettelo Kaikki tai ei mitään, ensimmäinen tai viimeinen. All or nothing, first or last.... 4 Hallinto ja talous... 6 Kulttuuri-

Lisätiedot

Taidekoulutus. Yksityisnäyttelyitä: CURRICULUM VITAE. Nimi: Anja Levoranta. s.1938, Noormarkku

Taidekoulutus. Yksityisnäyttelyitä: CURRICULUM VITAE. Nimi: Anja Levoranta. s.1938, Noormarkku CURRICULUM VITAE Nimi: Anja Levoranta s.1938, Noormarkku Taidekoulutus Kurssimuotoisia opintoja mm. Vapaassa taidekoulussa, Oriveden opistossa, Kuusamon kansanopistossa ja Helsingin Taiteilijaseuran kursseilla.

Lisätiedot

KOTISEUTURETKET SASTAMALASSA 2019

KOTISEUTURETKET SASTAMALASSA 2019 KOTISEUTURETKET SASTAMALASSA 2019 Kannen kuvat: Herkkujuustola - After Sunset photography Kulttuuritalo Jaatsi Linnainmaan Lammastila Ritajärvi - Katariina Pylsy Äetsän voimalaitos Tervetuloa tutustumaan

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2014

SASTAMALAN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2014 SASTAMALAN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2014 1 Kansikuva: Miia Koskenheimo-Huhtala, Maisema Pirunvuorelta 2 Sisällysluettelo Hallinto ja talous... 4 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta...

Lisätiedot

Neuvottelukunnan kokoonpano:

Neuvottelukunnan kokoonpano: Kulttuuri- ja 31 24.05.2017 vapaa-aikalautakunta Kaupunginhallitus 187 12.06.2017 Sivistyslautakunta 45 14.11.2017 Kulttuuriasiain neuvottelukunnan asettaminen 403/12.03.01/2017 KUVAPLT2 24.05.2017 31

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2016

SASTAMALAN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2016 SASTAMALAN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2016 1 Kannen kuva: Mikko Joona 2 Sisällysluettelo Olen ylpeä Sastamalasta... 4 Hallinto ja talous... 5 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta...

Lisätiedot

Olen Tarja Sinikka Kyllijoki. Asunut Eurassa vuodesta 1978 lähtien.

Olen Tarja Sinikka Kyllijoki. Asunut Eurassa vuodesta 1978 lähtien. Tarja Kyllijoki (Helander) Välitie 10 27500 Kauttua 0505896605 tarjakyllijoki@gmail.com Olen Tarja Sinikka Kyllijoki. Asunut Eurassa vuodesta 1978 lähtien. Taidegrafiikka on haastava, moniulotteinen sekä

Lisätiedot

Kerava 90 vuotta. Lehdistöinfo Keravan aseman kahvio 20.1.2014 klo 10

Kerava 90 vuotta. Lehdistöinfo Keravan aseman kahvio 20.1.2014 klo 10 Kerava 90 vuotta Lehdistöinfo Keravan aseman kahvio 20.1.2014 klo 10 Mistä on kyse? Tämä vuosi on Keravan kaupungille merkittävä, sillä kaupunki viettää 90- vuotisjuhlaansa. 3.1.2014 tuli kuluneeksi tasan

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

HANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. :

HANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. : HANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. : EDUSKUNNAN KOKOELMAT AINEEN SÄÄTIÖ SANOMALEHTI KALEVA RAUMAN SEUDUN OSUUSPANKKI RAUMAN KAUPUNKI PORIN KAUPUNKI CEDERCREUTZIN MUSEO, HARJAVALTA TURUN KAUPUNKI

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

"KORKI" Näyttelyvaihto Ars-Häme, Hämeenlinna/ PskovART, Pihkova

KORKI Näyttelyvaihto Ars-Häme, Hämeenlinna/ PskovART, Pihkova "KORKI" Näyttelyvaihto Ars-Häme, Hämeenlinna/ PskovART, Pihkova 2014-2015 "Dom na Nabereznoi"- PskovArt yhdistyksen galleria ja ateljeetilat Pihkovassa Riitta Kopra ja Pilvi Ojala osallistuivat Ars-Häme

Lisätiedot

Pas Kattoen! " " " " 2/2015. Suunnittelijan kynästä. Sisältö " Ajankohtaista. Sastamalan Opiston tiedotuslehti. Kuuminta hottia!

Pas Kattoen!     2/2015. Suunnittelijan kynästä. Sisältö  Ajankohtaista. Sastamalan Opiston tiedotuslehti. Kuuminta hottia! Sastamalan Opisto Pas Kattoen! Sastamalan Opiston tiedotuslehti Suunnittelijan kynästä Kevät ja Opiston lukuvuosi ovat ehtineet jo pitkälle. Lukuvuoden etenemisen huomaa paitsi opin karttumisesta ja töiden

Lisätiedot

Kulttuuria ja urheilua -reitti Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät.

Kulttuuria ja urheilua -reitti Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät. Ohjeet Kulttuurikuntoilun tehtäviä varten Kulttuuria ja urheilua -reitti Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät. TEHTÄVÄT ENNEN KÄVELYÄ TEHTÄVÄ 1 Lue kävelyn

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

Savon rata 125 vuotta. Kevät-kesä 2014 Päätapahtuma la

Savon rata 125 vuotta. Kevät-kesä 2014 Päätapahtuma la Savon rata 125 vuotta Kevät-kesä 2014 Päätapahtuma la 4.10.2014 Savon rata 125 vuotta SAVON-RADAN ryhmä SAVON-RADAN ryhmä on Etelä-Savolaisten rautatierakennusten omistajien ja niissä toimijoiden muodostama

Lisätiedot

Tiedot: Mika Savolainen puh sähköposti: Mäkelänrantatie 4

Tiedot: Mika Savolainen puh sähköposti: Mäkelänrantatie 4 Asevelitalon Pienoismallin tarina. Lahjoitettu 7.3.1943 A.O. Pajarille Tiedot: Mika Savolainen puh. 044 5120563. sähköposti: siankarsa@outlook.com Mäkelänrantatie 4 Muistio Pajarille lahjoitetusta asevelitalon

Lisätiedot

AKSELI GALLEN-KALLELA PEKKA HALONEN. taidemaalari. taidemaalari. naimisissa, isä, kolme lasta (yksi kuoli lapsena) naimisissa, isä, kahdeksan lasta

AKSELI GALLEN-KALLELA PEKKA HALONEN. taidemaalari. taidemaalari. naimisissa, isä, kolme lasta (yksi kuoli lapsena) naimisissa, isä, kahdeksan lasta PEKKA HALONEN taidemaalari naimisissa, isä, kahdeksan lasta rakasti luontoa, tarkkaili lintuja, tarvitsi maaseudun rauhaa, kalasti työskenteli ateljeessa, suunnitteli ateljeekodin perheelleen herrasmies,

Lisätiedot

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN s.1 SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN Henkisyys taiteessa Helene Schjerfbeck juhlanäyttely, Gyllenberg taidemuseo Outi Heiskanen Alkumeri, Didrichsenin museo Sunnuntaina 18.03.2012 klo

Lisätiedot

ANSIOLUETTELO. Markku Arantila s. Espoo 1960. Opinnot. Yksityisnäyttelyt

ANSIOLUETTELO. Markku Arantila s. Espoo 1960. Opinnot. Yksityisnäyttelyt ANSIOLUETTELO Markku Arantila s. Espoo 1960 Sairaalantie 13 B 10 35100 Orivesi Opinnot Taideteollinen Korkeakoulu, taiteilijan pedagogiset opinnot 1997-2000 Vapaa Taidekoulu 1978-1982 Yksityisnäyttelyt

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Art Pro

Etkot & Jatkot. Art Pro Etkot & Jatkot Art Pro Sisällys 1. Tervetuloa Kiasmaan 2. Taidetestaajien Kiasma-käynti 3. Etkot 4. Jatkot 5. Tutustu Kiasmaan 6. Seuraa meitä 7. Yhteystiedot 1. Tervetuloa Kiasmaan Art Pro -käynnillä

Lisätiedot

KEURUU Kuntataiteilijat

KEURUU Kuntataiteilijat KEURUU Kuntataiteilijat Johanna Juvonen & Biagio Rosa 2015 projekti KUVATAIDE 1. Tuulensylin päiväkoti 1-5 -vuotiaat 2 "Tuulensyli 2015 sekatekniikka vanerille 80 x 120 cm & 160 x 120 cm julkinen teos

Lisätiedot

Kirjasto- ja kulttuuripalvelut LAINAUS muutos muutos% Pääkirjasto ,3. Kirjastoauto ,5

Kirjasto- ja kulttuuripalvelut LAINAUS muutos muutos% Pääkirjasto ,3. Kirjastoauto ,5 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 2017 as.luku 1.1.2018 42 176 1.1.2017 42 024 TILASTOTIETOJA 2017 KIRJASTOPALVELUT LAINAUS 2017 2016 muutos muutos% Pääkirjasto 218 332 233 136-14 804-6,3 Kirjastoauto 71

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

Suomen kirjainstituutin säätiö sr OSAVUOSIKATSAUS

Suomen kirjainstituutin säätiö sr OSAVUOSIKATSAUS Suomen kirjainstituutin säätiö sr OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2016 KÄVIJÄMÄÄRÄT Kävijämäärä on yhteensä 2 636 Kaikki käynnit yhteensä 1841 henkilöä (Tästä maksulliset ja ilmaiset museokäynnit 865 henkilöä)

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGINTEATTERI. Toimintakertomus 2017

VALKEAKOSKEN KAUPUNGINTEATTERI. Toimintakertomus 2017 VALKEAKOSKEN KAUPUNGINTEATTERI Toimintakertomus 2017 Vuosi 2017 Valkeakosken Kaupunginteatterissa Teatterin vuosi 2017 alkoi Suomi 100 hengessä ja kevään ohjelmisto rakennettiin sen mukaisesti. Ohjelmistopolitiikan

Lisätiedot

TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17

TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17 1 TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17 TIEDOTE c/o Veijo Kare Särkilahdentie 29 19700 SYSMÄ Puh 0500 734910 veijo.kare@sysma.fi 7.7. 2010 LEHDISTÖ JA MUUT NÄYTTELYVIERAAT

Lisätiedot

1950 Kaarina Sillankorvantie 23a

1950 Kaarina Sillankorvantie 23a ANU TUOMI ANU VAISTO 1950 Kaarina Sillankorvantie 23a taidemaalari 21380 Aura www.anutuomi.fi 0449064950 Taidemaalariliiton jäsen Arte ry:n kunniajäsen Arten gallerioiden Joe s ja Titanik perustajajäsen

Lisätiedot

ANSIOLUETTELO. Kuvanveistäjä Erkki Kannosto 4. 9.1945 Tampere Asuu ja työskentelee Helsingissä ja Tervakoskella 040-5892825

ANSIOLUETTELO. Kuvanveistäjä Erkki Kannosto 4. 9.1945 Tampere Asuu ja työskentelee Helsingissä ja Tervakoskella 040-5892825 ANSIOLUETTELO Kuvanveistäjä Erkki Kannosto 4. 9.1945 Tampere Asuu ja työskentelee Helsingissä ja Tervakoskella 040-5892825 TAIDEOPINNOT Suomen taideakatemiankoulu 1966 1970 VALTION TAITEILIJA APURAHAT

Lisätiedot

Liite hankkeen maksatushakemukseen Projektikoodi: A32454 Projektin nimi: Avaa silmäs, oot kaupunkipuistos!

Liite hankkeen maksatushakemukseen Projektikoodi: A32454 Projektin nimi: Avaa silmäs, oot kaupunkipuistos! Liite hankkeen maksatushakemukseen Projektikoodi: A32454 Projektin nimi: Avaa silmäs, oot kaupunkipuistos! I Avaa silmäs, oot kaupunkipuistos! -näyttely Satakunnan Museon Luontotalo Arkissa 4.5.-29.9.2013

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2013

SASTAMALAN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2013 SASTAMALAN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2013 1 Kansikuva: Jaatsilla syksyllä 2013, Miia Koskenheino-Huhtala 2 Sisällysluettelo Johdanto... 4 Hallinto ja talous... 5 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta...

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas. Hallituksen kokous Aika: 27.11.2009 klo 18.00 Paikka: Yläneen kirjasto Läsnä: [x] Päivi Erävesi, [x] Arimo Helmisaari [ ] Timo Hämäläinen [x] Elisa Niittymaa [x] Pertti Peltola [x] Tiina Pihajoki [x] Heimo

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirj-kulttltk 17 KunL:n 58 :n 2 mom. mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä ja kokouskutsu on saapunut

Lisätiedot

Kimmo Levä Museonjohtaja FM, MBA

Kimmo Levä Museonjohtaja FM, MBA Kimmo Levä Museonjohtaja FM, MBA Luovat toimialat: taiteet ja muu kulttuurituotanto, matkailu, arkkitehtuuri, mainonta ja viestintä, muotoilu Luova talous: luovuutta tuotteissaan ja tuotannossaan hyödyntävät

Lisätiedot

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Mikä on Taikalamppu? Lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten verkosto Perustettu

Lisätiedot

KULTTUURIN YSTÄVYYSKAUPUNKI- YHTEISTYÖTÄ JOENSUU - PETROSKOI. Arto Pippuri Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja

KULTTUURIN YSTÄVYYSKAUPUNKI- YHTEISTYÖTÄ JOENSUU - PETROSKOI. Arto Pippuri Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja KULTTUURIN YSTÄVYYSKAUPUNKI- YHTEISTYÖTÄ JOENSUU - PETROSKOI Arto Pippuri Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja AKTIIVISTA KULTTUURIVAIHTOA Pienimuotoista kaupunkien välistä kulttuurivaihtoa on ollut jo

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ Kulttuurilautakunta 28.9. Toiminta-ajatus Kulttuuripalvelujen keskeisenä tavoitteena on osaltaan vahvistaa kaupunkilaisten identiteettiä

Lisätiedot

TAITEEN TILA SASTAMALASSA SELVITYSTYÖ. Kasvun ja kulttuurin ydinprosessi. Tiina Kopalainen

TAITEEN TILA SASTAMALASSA SELVITYSTYÖ. Kasvun ja kulttuurin ydinprosessi. Tiina Kopalainen 1 TAITEEN TILA SASTAMALASSA 2016 -SELVITYSTYÖ Kasvun ja kulttuurin ydinprosessi Tiina Kopalainen 31.8.2016 Sastamalan kaupunki, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 15.11.2016 75 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO..4

Lisätiedot

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?

Lisätiedot

Järvenpään taidemuseo: Välähdyksiä Björn ja Tilly Soldanin tarinasta

Järvenpään taidemuseo: Välähdyksiä Björn ja Tilly Soldanin tarinasta Järvenpään taidemuseo: Välähdyksiä Björn ja Tilly Soldanin tarinasta 1.3.2018 31.8.2018 Toimittaja tutustui Järvenpään taidemuseon uuteen näyttelyyn, joka johdatti taiteen ohella Suomen historiaan ja ihmissuhdekiemuroihin.

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

TOIMITUSTAVAT HINNAT/KULUT. Marketta Viiitala: ELÄMYKSELLISIÄ POLKUJA ESITTÄVÄÄN TANSSIIN -KIRJA

TOIMITUSTAVAT HINNAT/KULUT. Marketta Viiitala: ELÄMYKSELLISIÄ POLKUJA ESITTÄVÄÄN TANSSIIN -KIRJA MV:TEOS 2019 KOOSTETILI Marketta Viiitala: ELÄMYKSELLISIÄ POLKUJA ESITTÄVÄÄN TANSSIIN -KIRJA TOIMITUSTAVAT 1. Käteisosto Tanssiaitat Pyhäjärvellä tai tekijä Helsingissä (nouto sop.muk.) ei toimituskuluja

Lisätiedot

Sano minulle kuva. Kokemuksia kuvailusta Caj Bremerin valokuvanäyttelyssä Ateneumin taidemuseossa. Teksti: Maija Karhunen

Sano minulle kuva. Kokemuksia kuvailusta Caj Bremerin valokuvanäyttelyssä Ateneumin taidemuseossa. Teksti: Maija Karhunen Kokemuksia kuvailusta Caj Bremerin valokuvanäyttelyssä Ateneumin taidemuseossa Teksti: Maija Karhunen n verkkojulkaisuja 3:2010 Valtion Taidemuseo, Kaivokatu 2, 00100 Helsinki sivu 2 / 5 Kuvailutulkkaus

Lisätiedot

Kulttuuritoimi. Kulttuurista hyvinvointia, elinvoimaa, osallisuutta ja vetovoimaa!

Kulttuuritoimi. Kulttuurista hyvinvointia, elinvoimaa, osallisuutta ja vetovoimaa! Kulttuuritoimi Kulttuurista hyvinvointia, elinvoimaa, osallisuutta ja vetovoimaa! ORGANISAATIO Kaupunginvaltuusto pj. Anna-Maija Koskela 43 jäsentä Kaupunginhallitus pj. Rami Ala-Nisula 11 jäsentä Vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

Tunnettujen taiteilijoiden tekemiä hautamuistomerkkejä Malmin hautausmaalla

Tunnettujen taiteilijoiden tekemiä hautamuistomerkkejä Malmin hautausmaalla Tunnettujen taiteilijoiden tekemiä hautamuistomerkkejä Malmin hautausmaalla 1 24 19-289 Auriala: Aimo Tukiainen, 1981 Aimo Tukiainen (s.1917 k.1996) kuului sodanjälkeisten vuosien keskeisimpiin suomalaisiin

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto VUOSIKERTOMUS vuodelta 2016 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI VUOSIKERTOMUS 2/7 I TILAISUUDET 3 A. Kulttuuritoimiston järjestämät tilaisuudet 3 B. Viralliset juhlat 4 C. Yhteistyössä

Lisätiedot

Pas Kattoen! " " " " " " 4/2015. Sisältö. Ajankohtaista. Sastamalan Opisto

Pas Kattoen!       4/2015. Sisältö. Ajankohtaista. Sastamalan Opisto Pas Kattoen! Sastamalan Opiston tiedotuslehti Sastamalan Opisto 4/2015 Sisältö Sastamalan Opiston kevät s. 2 Kuuminta hottia! s. 3 Kuukauden tähtioppilaat s. 8 Ajankohtaista Sastamalan Opisto kiittää kaikkia

Lisätiedot

Kati Juurikka JUURET. Kuvataiteilijan koulutusohjelma 2015

Kati Juurikka JUURET. Kuvataiteilijan koulutusohjelma 2015 1 Kati Juurikka JUURET Kuvataiteilijan koulutusohjelma 2015 2 JUURET Juurikka, Kati Satakunnan ammattikorkeakoulu Kuvataiteilijan koulutusohjelma toukokuu 2015 Ohjaaja: Hautala, Päivi-Maria; Velhonoja,

Lisätiedot

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Maija Saraste Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin kirjastotapaaminen Saransk 7.10.2011 1 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeenlinna

Lisätiedot

laina-aika lukusali aikakauslehti, sanomalehti tietopalvelu kaukolaina tilaus varaus > varata, tehdä varaus dekkari elämäkerta romaani

laina-aika lukusali aikakauslehti, sanomalehti tietopalvelu kaukolaina tilaus varaus > varata, tehdä varaus dekkari elämäkerta romaani KIRJASTOSSA Keskiviikkona Maija lähtee poikansa Villen kanssa pääkirjastoon. Maijan täytyy palauttaa vanhat lainakirjat ja lainata uusia kirjoja. Ville menee satutunnille. Satutunnilla kirjastonhoitaja

Lisätiedot

Tule mukaan, älä jää yksin. vuotisjuhlanäyttelyyn Ateneumissa 15.5.2014. Alustava matkaohjelma:

Tule mukaan, älä jää yksin. vuotisjuhlanäyttelyyn Ateneumissa 15.5.2014. Alustava matkaohjelma: Tule mukaan, älä jää yksin. Kevätretki Ainolaan, Halosenniemeen sekä Tove Janssonin 100- vuotisjuhlanäyttelyyn Ateneumissa 15.5.2014 Alustava matkaohjelma: Torstai 15.5. Klo 8.45 Lähtö Tampereen Vanhalta

Lisätiedot

Vuosi 2014 oli Alatornion osaston 107. toimintavuosi. Jäseniä oli vuoden lopussa 89.

Vuosi 2014 oli Alatornion osaston 107. toimintavuosi. Jäseniä oli vuoden lopussa 89. 1 SUOMALAISEN NAISLIITON ALATORNION OSASTO R.Y. VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ Vuosi 2014 oli Alatornion osaston 107. toimintavuosi. Jäseniä oli vuoden lopussa 89. Osaston toiminta oli aktiivista

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan museo

Pohjois-Karjalan museo Venäjäteemoja 2014 Pohjois-Karjalan museo Karjala-sarja kevät ja kesä 2014 Pohjois-Karjalan museo partnerina kahdessa Karelian ENPI CBC hankkeessa, sitä kautta 2 valokuvanäyttelyä: Destination Karelia

Lisätiedot

Hankesuunnitelma 6.2.2009 Tove Teuvalla 1953

Hankesuunnitelma 6.2.2009 Tove Teuvalla 1953 Hankesuunnitelma 6.2.2009 Tove Teuvalla 1953 Teuvan kunta 1. TAUSTA Teuvalla sijaitsee ainutlaatuinen Tove Janssonin suurtyö, alttaritaulu Kymmenen neitsyttä, jonka Jansson maalasi Teuvalla v. 1953. Tove

Lisätiedot

1. Tammio / öljyväri ,-

1. Tammio / öljyväri ,- 1. Tammio / öljyväri 2017... 900,- 2. Tornator / öljyväri 2016-2017... 1200,- 3. Miinan purkajat / öljyväri 2017... Tilaustyö 4. Arica merellä / akvarelli 2017... ------ 5. Punaparrat / öljyväri 2017...

Lisätiedot

Skype-käytännöt Mannerheim-soljet

Skype-käytännöt Mannerheim-soljet Skype-käytännöt MARSKI- INFO Mannerheim-soljet Ikärajat Ansiomerkkiryhmä II luokan MS-solki 25.10.2017 Verkkokoulutus Mikko Jylhä / Perttu Willman I luokan MS-solki Hakeminen Historiaa C. G. Mannerheim

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2016 1

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2016 1 SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2016 1 Aika 15.11.2016 klo 17:00-19:45 Paikka Kiikoisten rantasauna, Rajalahdentie 45, Sastamala Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 72 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Museot yhdessä yhteinen perintö hanke. 10+ museot 18.3.2015. Kimmo Levä pääsihteeri

Museot yhdessä yhteinen perintö hanke. 10+ museot 18.3.2015. Kimmo Levä pääsihteeri Museot yhdessä yhteinen perintö hanke 10+ museot 18.3.2015 Kimmo Levä pääsihteeri Itsenäisyyden juhlavuoden projekti Yhteinen perintö hanke on museoalan yhteisesti toteuttama osa Valtioneuvoston koordinoimaa

Lisätiedot

Akaan Verkko -hanke kuvina

Akaan Verkko -hanke kuvina Akaan Verkko -hanke kuvina Kiipula Talo, jota haaveilimme yhteiseen käyttöön yhdessä saman katon alla yrittäminen, yhdistysmaailma ja hanke. Talvi 2010. Hämeenlinnalainen Pikku Pena, Pentti Nyholm oli

Lisätiedot

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 5 / 2014 Aika: keskiviikko 1.10.2014 klo 18.30-19.58 Paikka: seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Petri

Lisätiedot

Heta Laitakari Tapionkatu 13 E 42 33500 TAMPERE 044-5622444 laitakari.heta@gmail.com www.hetalaitakari.com

Heta Laitakari Tapionkatu 13 E 42 33500 TAMPERE 044-5622444 laitakari.heta@gmail.com www.hetalaitakari.com Heta Laitakari Tapionkatu 13 E 42 33500 TAMPERE 044-5622444 laitakari.heta@gmail.com www.hetalaitakari.com Teen valosta ja veistettävistä materiaaleista toteutettuja teoksia. Valo ja hämärän asteet on

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien ulkoiset menot ja tulot

Kuntien ja kuntayhtymien ulkoiset menot ja tulot ulkoiset menot ja tulot Päivitetty 31.5 julkaistujen tilinpäätösennakkotietojen mukaan. Mikko Mehtonen 5.6.2019 Laskelma kuntien ja ulkoisista menoista vuonna 2018 ( mrd. - % ) 2,04; 4 % 4,85; 11 % 16,37;

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

Ensio Lamberg. Leningradin taideteollinen korkeakoulu. Kankaanpään kaupunki 24 26.8.1978. Kankaanpään kaupunki 24 26.8.1978

Ensio Lamberg. Leningradin taideteollinen korkeakoulu. Kankaanpään kaupunki 24 26.8.1978. Kankaanpään kaupunki 24 26.8.1978 Kotiseutukokoelma Kansio: JUHLAT JA TAPAHTUMAT a Asiakirja Toimijat Päiväys 1. Lehtinen: Ensio Lambergin Kankaanpään kaupunginkirjasto; 18.4. 7.5.1977 taidenäyttely, luettelo teoksista hintoineen Ensio

Lisätiedot

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri tuo esille lapset ja nuoret taiteen tekijöinä Ohjelmaidea, tarkoitus ja kohderyhmät

Lisätiedot

Taulukkoon yksi on koottu koulutus- ja klubitilaisuudet sekä niihin osallistuneiden määrät.

Taulukkoon yksi on koottu koulutus- ja klubitilaisuudet sekä niihin osallistuneiden määrät. LOHJAN SEUDUN YMPÄRISTÖKLUSTERI Klusteri on yhteistyöverkosto, joka edistää yritysten ja yhteisöjen ympäristöasioiden hallintaa, auttaa ennakoimaan ja sopeutumaan muutoksiin ja riskeihin sekä edesauttaa

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2 Sastamalan kaupunki Talousarviovertailu 1 SIVU 1 3710 ELÄMÄNLAADUN HALLINTO * Palkat ja palkkiot 24.500,00-18.901,04-5.598,96-77,1 * Eläkekulut 2.700,00-2.389,25-310,75-88,5 * Muut henkilösivukulut 700,00-4.433,01-3.733,01

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 13.2.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 13.2.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Aluetaidemuseon asiantuntijaroolin ja alueellisen yhteistyöverkoston vahvistaminen 2. Kiertonäyttelytoiminnan sekä verkkonäyttelyiden kehittäminen

Lisätiedot

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelun yksiköt tuottavat kuntalaisille hyvinvointia lisääviä ja tukevia palveluita. Ne tarjoavat

Lisätiedot

Liisa Juhantalo; Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiö

Liisa Juhantalo; Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiö Kotiseutukokoelma Kansio: TAIDE a, sekalaista, ei täysin kronologista järjestystä Asiakirja Toimijat Päiväys 1. Lehtileike: Rehellinen Lehteä ei ilmoitettu; Porin 14.3.1981 näyttelyvierailu Taiteilijaseura;

Lisätiedot

Pas Kattoen! Sastamalan Opiston tiedotuslehti

Pas Kattoen! Sastamalan Opiston tiedotuslehti Pas Kattoen! Sastamalan Opiston tiedotuslehti 4/2016 Opistoa ympäri vuoden On taas se aika vuodesta kun leskenlehdet avaavat nuppujaan ja katupölyt leijuvat silmiin. Usein se tarkoittaa myös Opiston kevätkauden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014 Materia ry

TOIMINTAKERTOMUS 2014 Materia ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 4.1 Näyttelyt, messut ja muut tapahtumat 4.2 Tiedotus 4.3 Yhteistyökumppanit

Lisätiedot

CV 1 (5) Lehto-Toivanen Riitta. Synt. Eurajoki 1959

CV 1 (5) Lehto-Toivanen Riitta. Synt. Eurajoki 1959 CV 1 (5) Nimi Lehto-Toivanen Riitta Synt. Eurajoki 1959 Yhteystiedot Saaristontie 104 27150 EURAJOKI Email: riitta.lehtotoivanen@gmail.com http://www.oranssitajatukset.fi Opinnot 1979 Ylioppilas 1995 Kasvatustieteen

Lisätiedot

MAURI OLAVI KEINÄNEN, CURRICULUM VITAE. Kuvataiteilija ja maisteri (TM). Mauri Olavi Keinänen / Wikipedia. e-mail. mauri.keinanen@hotmail.

MAURI OLAVI KEINÄNEN, CURRICULUM VITAE. Kuvataiteilija ja maisteri (TM). Mauri Olavi Keinänen / Wikipedia. e-mail. mauri.keinanen@hotmail. MAURI OLAVI KEINÄNEN, CURRICULUM VITAE Kuvataiteilija ja maisteri (TM). Mauri Olavi Keinänen / Wikipedia e-mail. mauri.keinanen@hotmail.com Puh. 044-3299678 OPINNOT - Lahden Taideinstituutti, ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

PAJATIEDOTE SYKSY 2010

PAJATIEDOTE SYKSY 2010 KOULU PAJATIEDOTE SYKSY 2010 Syksyn Taidekeskus Kasarmin putkiremontin takia on pajatiedotteessa aikataulullisia muutoksia. Tarkista ajankohdat yksittäisten pajojen kohdalta. Syksyn pajoissa liikutaan

Lisätiedot

Curriculum Vitae. Kuvataiteilija, KuM, TaM MOLLU HEINO. s.1967 Tampereella Asuu ja työskentelee Luvialla. www.molluheino.fi

Curriculum Vitae. Kuvataiteilija, KuM, TaM MOLLU HEINO. s.1967 Tampereella Asuu ja työskentelee Luvialla. www.molluheino.fi Curriculum Vitae Kuvataiteilija, KuM, TaM MOLLU HEINO s.1967 Tampereella Asuu ja työskentelee Luvialla www.molluheino.fi OPINNOT 2005 Jatko opinnot, Aalto yliopiston Taiteen ja suunnittelun korkeakoulu

Lisätiedot

NAANTALIN VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA 1/2014 VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS /MUISTIO

NAANTALIN VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA 1/2014 VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS /MUISTIO NAANTALIN VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA 1/2014 VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS /MUISTIO AIKA tiistai 4.2.2014 klo 14.00-15.10 PAIKKA Naantalin kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Päiväys Hakija Avustuksen käyttötarkoitus Anottu Ehdotus Päätös "Ruma ankanpoikanen" tanssisatu 2012 27.2.2012 Balettikoulu Heli Aalto

Päiväys Hakija Avustuksen käyttötarkoitus Anottu Ehdotus Päätös Ruma ankanpoikanen tanssisatu 2012 27.2.2012 Balettikoulu Heli Aalto Kohdeavustukset 2012, kulttuuripalvelut, erä 1. Päiväys Hakija Avustuksen käyttötarkoitus Anottu Ehdotus Päätös "Ruma ankanpoikanen" tanssisatu 2012 27.2.2012 Balettikoulu Heli Aalto /Espoon Kannusali

Lisätiedot

Hienovarainen ympäristön puolustaja

Hienovarainen ympäristön puolustaja Teoksesta Vieraana pohjoisen valossa. 2009. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Toimitus: Olli Tiuraniemi ja Marjo Laukkanen Kuvatoimitus: Pirjo Puurunen Graafinen suunnittelu: Annika Hanhivaara Hienovarainen

Lisätiedot

MUUT OPINNOT Turun yliopisto, Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma

MUUT OPINNOT Turun yliopisto, Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma Ansioluettelo SARI VUORENPÄÄ s.1966 Kemijärvi Asuu ja työskentelee Porvoossa www.sarivuorenpaa.fi TAIDEOPINNOT 2004 06 Lahden Taideinstituutti (LAMK) 1987 91 Kankaanpään Taidekoulu 1985 86 Joutsenon Opisto

Lisätiedot

Vuoden 2011 Khn talousarviovalmistelua

Vuoden 2011 Khn talousarviovalmistelua Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 5072-2010 (059) Vuoden 2011 Khn talousarviovalmistelua Tiivistelmä: - Avustk 202 Toimikunta keskusteli sille tulleista avustusanomuksista ja avustamisen linjauksista. Joidenkin

Lisätiedot

KULTTUURI. Kulttuuri / Kulttuuripalvelut TP 2014 TA 2015 TAmuutokset. Kulttuuri / Museotoimi TP Kulttuuri / Kirjasto TP 2015

KULTTUURI. Kulttuuri / Kulttuuripalvelut TP 2014 TA 2015 TAmuutokset. Kulttuuri / Museotoimi TP Kulttuuri / Kirjasto TP 2015 KULTTUURI Kulttuuri / Kulttuuripalvelut Korjattu TA 2015 Poikkeama Toimintatuotot 238 252 0 252 231-21 -2,9 % Toimintakulut -413-295 -4-299 -310-11 -24,9 % Toimintakate -174-43 -4-47 -79-31 -54,9 % Kulttuuri

Lisätiedot

PAJATIEDOTE KEVÄT 2011

PAJATIEDOTE KEVÄT 2011 KOULU, ESIKOULU JA ERITYISOPPILAAT PAJATIEDOTE KEVÄT 2011 Kevään teemana on piirtäminen, jota tutkitaan monelta kantilta pääasiassa sarjakuvan ja pilapiirroksen maailmoissa. Marraskuussa 2011 suomalainen

Lisätiedot

TAPAHTUMAVIIKON. -2 OHJELMA

TAPAHTUMAVIIKON. -2 OHJELMA 18. -25.2. -TAPAHTUMAVIIKON Kuvia vuosisadan takaa Varkaus 18-tapahtumaviikolla kokoonnutaan muistamaan sisällissodan tapahtumia, syitä ja seurauksia Varkaudessa. Ympäri kaupunkia järjestetään monenlaisia

Lisätiedot

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä Arja Huotari kulttuuritalon johtaja Sivistys- ja kulttuuripalvelut Oulun kaupunki 7.2.2018 Kulttuuritalo Valve

Lisätiedot

SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI

SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI Vapaa-ajan lautakunta 44 14.12.2017 44 Salon museopalvelujen hinnasto 1.1.2018 alkaen 2711/02.05.00.01/2017 Vapaa-ajan lautakunta Valmistelijat: museopalveluiden esimies, Laura Luostarinen, laura.luostarinen@salo.fi,

Lisätiedot

Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5.

Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5. 2013 Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5. Liisa BenHenia, Eija Kämäräinen, Pirkko Lindberg, Raija Seppänen, Ari Koistinen, Jarkko Oinonen AVI ELY 10.6.2013 Lähiyhteistyön

Lisätiedot

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa Pikkujoulussa oli teemana Haapavesi 150-vuotta Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa 11.11.2016 Pikkujoulua vietettiin 11.11.2016 Helsingissä Ostrobotnialla. Ostrobotnia on

Lisätiedot

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN-

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk 15.2.2018 7 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- 1. Ainon vieraana -työryhmä / Paavo Maijala / Tuusula Järjestämme Tuusulan Aino-salissa

Lisätiedot

Taiteilija Unto Grönberg

Taiteilija Unto Grönberg Taiteilija Unto Grönberg Syntynyt Jokioisilla 5.7.1945, jossa asunut vuoteen 1961. Tämän jälkeen asunut Vantaalla vuoteen 2004 asti, jolloin muuttanut takaisin kotipitäjäänsä, Jokioisten Vaulammin Niemenkylään.

Lisätiedot

www.taito.fi Käsillä taitoa iloa muotoa -näyttelyt 2012

www.taito.fi Käsillä taitoa iloa muotoa -näyttelyt 2012 Käsillä taitoa iloa muotoa -näyttelyt 2012 Käsi ja taideteollisuusyhdistysten ylläpitämät Taito käsityökoulut järjestävät käsityön taiteen perusopetusta 5 16 vuotiaille lapsille ja nuorille sekä aikuisille

Lisätiedot

Yleisö. Kaupunkilainen, turisti, asiakas, kävijä, ihminen kulttuurin kuluttajan tulee olla kaupungin kulttuurintuotannon keskiössä.

Yleisö. Kaupunkilainen, turisti, asiakas, kävijä, ihminen kulttuurin kuluttajan tulee olla kaupungin kulttuurintuotannon keskiössä. Tarvitaan kulttuurin rakennemuutos: nykyinen rakenne tukee koulunpenkiltä tehtaaseen ajattelua. Tilanne on nyt ihan toinen ja tämä pitää saada näkymään myös Kotkan kulttuurissa. Jari Järvelä Yleisö Kaupunkilainen,

Lisätiedot

SAVONLINNA 375 VUOTTA - JUHLAVUODEN 2014 TAPAHTUMIA

SAVONLINNA 375 VUOTTA - JUHLAVUODEN 2014 TAPAHTUMIA Aika Tapahtuma Paikka Vastuutaho Sähköposti 1.10. -13 21.9.-14 Muuttuva Savonlinna -näyttely Etelä-Savon maakuntamuseo, Riihisaari anssi.taskinen@savonlinna.fi 5.4. - 2.5. Linnalan Kuvataidekoulu Savonlinnassa

Lisätiedot

Lataa Nisäkkäät Suomen luonnossa - Juha Valste. Lataa

Lataa Nisäkkäät Suomen luonnossa - Juha Valste. Lataa Lataa Nisäkkäät Suomen luonnossa - Juha Valste Lataa Kirjailija: Juha Valste ISBN: 9789511215189 Sivumäärä: 165 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.85 Mb FM Juha Valste on Suomen luonto -lehden toimittaja

Lisätiedot