OIKEUSPOLIITTISEN TUTKIMUSLAITOKSEN JULKAISUJA 211. Marjukka Litmala & Kari Alasaari

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OIKEUSPOLIITTISEN TUTKIMUSLAITOKSEN JULKAISUJA 211. Marjukka Litmala & Kari Alasaari"

Transkriptio

1 OIKEUSPOLIITTISEN TUTKIMUSLAITOKSEN JULKAISUJA 211 Marjukka Litmala & Kari Alasaari KÖYHÄINAVUSTA KANSALAISOIKEUDEKSI? Oikeusapu-uudistuksen seurantatutkimuksen I osaraportti ENGLISH SUMMARY Follow-up Study on the Reform of Public Legal Aid Act (2002), Part I Helsinki 2004

2

3 ESIPUHE Julkista oikeusapua koskeva lainsäädäntö uudistui kesäkuun alusta vuonna Oikeusministeriö ja Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos sopivat uudistuksen seuranta- ja arviointitutkimuksen käynnistämisestä syksyllä Tutkimushanke aloitettiin vuoden 2003 alusta ja se jatkuu vuoden 2005 loppuun. Oikeusministeriö asetti tutkimuksen tueksi yhteistyöryhmän, jossa on edustus tuomioistuinlaitoksesta, julkisesta oikeusavusta, Suomen Asianajajaliitosta, Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitosta, oikeusministeriöstä ja Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta (OPTL). Lakiuudistuksen tavoitteiden toteutumisen ja sen vaikutusten arvioinnin lähtökohdiksi hahmottui tutkimuksen suunnitteluvaiheessa viisi pääteemaa: 1) oikeusapupalvelujen saatavuus ja kohdentuminen, 2) oikeusavun kustannuskehitys ja toimet järkevän, kustannuksia hillitsevän prosessaamisen edistämiseksi, 3) oikeusapua koskeva päätöksenteko ja muutoksenhaku, 4) oikeusavun laatu ja asiakastyytyväisyys ja 5) järjestelmien välisiä suhteita koskevat kysymykset. Tässä väliraportissa esitetään kertyneet tutkimustulokset ajalta noin puolitoista-kaksi vuotta uudistuksen voimaantulon jälkeen. Käsikirjoitusta ovat kommentoineet tutkimushankkeen tueksi asetetun yhteistyöryhmän jäsenet: ryhmän puheenjohtaja laamanni Kyösti Karttunen, toimistosihteeri Hilkka Heljoranta, suunnittelija Tuire Honko, asianajaja Seppo Karvinen, asianajaja Riitta Leppiniemi, hallitussihteeri Merja Muilu, johtaja Lea Mäntyniemi, johtava julkinen oikeusavustaja Liisa Törnwall ja johtava julkinen oikeusavustaja Liisa Vehmas-Turunen. Heille kaikille kiitos arvokkaasta palautteesta. Raportin taitosta on huolehtinut osastosihteeri Eira Mykkänen ja englanninkielisestä tiivistelmästä OTT Vivan Storlund. Helsingissä Marjukka Litmala tutkimusjohtaja Kari Alasaari tutkija

4

5 SISÄLLYS I JOHDANTO Tutkimuksen tausta ja tarkoitus Tutkimusaineistot Tutkimuksen rakenne... 3 II LAKIUUDISTUKSEN TAUSTA JA SISÄLTÖ Oikeusavusta kansalaisoikeus Lakiuudistuksen tavoitteet Lain pääasiallinen sisältö Oikeusaputoiminnan organisointi Oikeusaputoimistojen toiminta-ajatus III TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHTIA Lakiuudistuksen seurannasta ja arvioinnista Tutkimushankkeen lähtökohdat Lakiuudistuksen ensimmäisen vaiheen seuranta IV TILASTOTIETOJA OIKEUSAPUASIOISTA JA ASIAKKAISTA Asiamäärät oikeusaputoimistoissa Asiarakenne Toimenpiteet Asiakkaat Päätökset yksityisille avustajille V OIKEUSTURVAVAKUUTUS Oikeusturvavahinkotapahtumat Oikeusapu-uudistus vakuutusyhtiöiden kokemana Oikeusturva-asioiden määrällinen kehitys Uudistuksen vaikutukset vakuutusehtoihin Uudistuksen kokonaisarviointia VI OIKEUSAPU-UUDISTUS TOIMIJAKYSELYJEN VALOSSA Oikeusavustajille suunnattu kysely Oikeusaputoiminnan imago Asia- ja asiakasmäärät Oikeudellisten palvelujen saatavuus Työssä jaksaminen, koulutus ja palkkaus Lakiuudistukseen liittyviä erityiskysymyksiä Uudistuksen kokonaisarviointia ja kehittämisehdotuksia Yksityisten avustajien käsityksiä uudistuksen vaikutuksista Oikeusaputoiminnan imago Asiakas- ja asiamäärät Oikeudellisten palvelujen saatavuus Taloudelliset osa-alueet Lakiuudistukseen liittyviä erityiskysymyksiä Uudistuksen kokonaisarviointia ja kehittämisehdotuksia... 85

6 VII YHTEENVETOA JA KESKUSTELUA Oikeusaputoimistojen asiamäärät ja asiarakenne Oikeusaputoimistojen asiakasrakenne Toimenpiteet oikeusaputoimistoissa käsitellyissä asioissa Yksityisten avustajien hoitamat oikeusapuasiat Julkisten ja yksityisten avustajien käsityksiä oikeusapu-uudistuksesta Vakuutusyhtiöiden näkemyksiä uudistuksen vaikutuksista LIITTEET LÄHTEET SUMMARY

7 Kuviot Kuvio 1 Oikeusaputoimistoihin saapuneet ja siellä ratkaistut asiat Kuvio 2 Oikeusaputoimistoihin saapuneet asiat oikeusapupiireittäin vuosina 2001 ja Kuvio 3 Oikeusapuasioiden asiarakenne Kuvio 4 Toimenpiteiden osuudet ja lukumäärä oikeusaputoimistoissa käsitellyissä asioissa Kuvio 5 Oikeusaputoimistojen asiakasrakenne oikeusavun korvausosuuksien mukaan Kuvio 6 Oikeusaputoimistojen asiakasrakenne oikeusavun korvausosuuksien mukaan oikeusapupiireittäin vuonna Kuvio 7 Oikeusavun korvauksellisuus oikeusaputoimistoissa asiaryhmittäin Kuvio 8 Oikeusavun korvauksellisuus oikeusaputoimistoissa toimenpideryhmittäin Kuvio 9 Maksuttomat oikeudenkäynnit, julkiset puolustukset ja asianomistajien avustamiset käräjäoikeuksissa Kuvio 10 Yksityisille avustajille vuonna 2003 tehdyt oikeusapupäätökset asiaryhmittäin Kuvio 11 Vuonna 2003 yksityisille avustajille tehtyjen päätösten ja taloudellisten selvitysten korvauksellisuus Kuvio 12 Oikeusturvavakuutuksesta korvattujen vahinkotapahtumien määrät vakuutusyhtiöissä Kuvio 13 Oikeusturvavakuutuksesta maksetut korvaukset (1000 eur) vakuutusyhtiöissä Kuvio 14 Julkisten oikeusavustajien käsitykset siitä, mielletäänkö oikeusapu kansan keskuudessa köyhäinavuksi, kansalaisoikeudeksi, asianajotyöksi? Kuvio 15 Julkisten oikeusavustajien käsitykset oikeusavun imagosta Kuvio 16 Julkisten oikeusavustajien käsitykset oikeusapu-uudistuksen vaikutuksesta julkisen oikeusaputoiminnan imagoon Kuvio 17 Mikä vaikutelma Teillä on asiakasmääristä toimistossanne uudistuksen jälkeen? 60 Kuvio 18 Mikä vaikutelma Teillä on osakorvausasiakkaiden määrästä toimistossanne uudistuksen jälkeen? Kuvio 19 Oikeusavustajien käsitykset oikeusaputoimistojen tuomioistuinasioiden määrällisestä kehityksestä Kuvio 20 Oikeusavustajien käsitykset ulkoprosessuaalisten asioiden määrällisestä kehityksestä oikeusaputoimistoissa Kuvio 21 Mitä mieltä olette asianajopalveluja tarjoavien lakimiesten määrästä toimistonne perustoimialueella?... 63

8 Kuvio 22 Oikeusavustajien käsitykset koulutuksen riittävyydestä Kuvio 23 Oikeusavustajien käsitykset koulutuksen laadusta Kuvio 24 Julkisten oikeusavustajien käsitykset työssä tunnetusta stressistä Kuvio 25 Yksityisten avustajien käsitykset siitä, mielletäänkö oikeusapu kansan keskuudessa köyhäinavuksi, kansalaisoikeudeksi, asianajotyöksi? Kuvio 26 Yksityisten avustajien käsitykset oikeusaputoiminnan ja julkisten oikeusavustajien imagosta yksityisten asianajotoiminnan harjoittajien piirissä, tuomioistuinlaitoksen piirissä ja kansan keskuudessa Kuvio 27 Onko oikeusaputoiminnan ja julkisten oikeusavustajien imago uudistuksen jälkeen mielestänne? Kuvio 28 Onko oikeusapuasiakkaiden kokonaismäärä toimistossanne uudistuksen jälkeen? Kuvio 29 Yksityisten avustajien käsitykset uudistuksen vaikutuksista asiamääriin hakemus-, rikos- ja riita-asioissa Kuvio 30 Onko osakorvausasiakkaiden määrä toimistossanne uudistuksen jälkeen? Kuvio 31 Onko oikeusturvavakuutusasiakkaiden määrä toimistossanne uudistuksen jälkeen? Kuvio 32 Yksityisten avustajien käsitykset uudistuksen vaikutuksista valtion oikeusaputoimistoista annetun lain 10 :n nojalla heille ohjattujen asioiden määriin Kuvio 33 Mitä mieltä olette asianajopalveluja tarjoavien lakimiesten määrästä toimistonne perustoimialueella? Kuvio 34 Muutokset valtion yksityisille avustajille maksamien asianajopalkkioiden kokonaismäärissä Kuvio 35 Oletteko jättänyt oikeusapuasiakkaan omavastuuosuuden kokonaan tai osaksi perimättä? Kuvio 36 Onko Teille tullut luottotappioon viittaavia ongelmia oikeusapuasiakkaiden laskuttamisen yhteydessä? Kuvio 37 Mikä on käsityksenne avustajamääräysten siirtämisestä oikeusaputoimistojen tehtäväksi? Kuvio 38 Onko oma tai sihteerinne työmäärä oikeusavun (vrt. maksuttoman oikeudenkäynnin) hankkimisessa asiakkaalle uudistuksen jälkeen? ja Onko laskuttamiseen liittyvän työn määrä oikeusapujutuissa uudistuksen jälkeen?... 83

9 I JOHDANTO 1 Tutkimuksen tausta ja tarkoitus Tässä tutkimuksessa arvioidaan kesäkuussa 2002 voimaan tulleen oikeusapuuudistuksen vaikutuksia. Tutkimuksessa kuvataan ja analysoidaan tilastomateriaalin, julkisille ja yksityisille avustajille suunnattujen kyselyjen sekä oikeusturvavakuutuksia myöntävien vakuutusyhtiöiden edustajille tehtyjen haastattelujen pohjalta uudistuksen vaikutuksia runsaat puolitoista-kaksi vuotta lain voimaantulon jälkeen. Tutkimus on väliraportti laajemmasta oikeusapu-uudistuksen seuranta- ja arviointihankkeesta. Tutkimuksen tavoitteena on seurata ja arvioida vuoden 2002 oikeusapu-uudistuksen vaikutuksia käytännössä suhteessa lakiuudistukselle asetettuihin tavoitteisiin. Lakiuudistuksen vaikutusten seurantaa pidettiin jo uudistusta valmisteltaessa tärkeänä. Eduskunta edellyttikin, että uudistuksen oikeuspoliittisten tavoitteiden toteutumisesta ja kustannusvaikutuksista järjestetään asianmukainen seuranta. Lisäksi eduskunta edellytti, että niin sanottuja ulkoprosessuaalisia asioita koskevan rajauksen eli muiden kuin tuomioistuinasioiden keskittäminen pelkästään oikeusaputoimistojen hoidettaviksi tarpeellisuus arvioidaan. Eduskunta edellytti myös, että oikeusaputoimistojen työmäärän kehitystä ja palvelujen alueellista saatavuutta seurataan. Samalla on huolehdittava ammattitaitoisen henkilökunnan riittävyydestä ja asianmukaisesta palkkauksesta. Seuranta- ja arviointihanke käynnistyi Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa oikeusministeriön aloitteesta tammikuun alussa vuonna Tutkimushanke valmistuu kokonaisuudessaan vuodenvaihteessa Tutkimusaineistot Väliraportissa on hyödynnetty useita tutkimusaineistoja. Tilastotiedot oikeusavun asiamääristä, asiakkaista tässä tutkimushankkeen vaiheessa lähinnä asiakkaiden taloudellista asemaa kuvaavien korvausprosenttien osalta, asiarakenteesta ja tehdyistä toimenpiteistä perustuvat vuoden 2003 osalta oikeusministeriön BO-Julia-tietojärjestelmään. Tätä edeltävältä ajalta tilastotiedot perustuvat oikeustilastollisiin vuosikirjoihin, oikeusministeriön toimin-

10 2 takertomuksiin ja ministeriön oikeushallinto-osaston yleistä oikeusapua ja maksutonta oikeudenkäyntiä käsitteleviin vuosikertomuksiin. Tutkimushankkeen väliraportointia varten toteutettiin myös kaksi keskeisille toimijatahoille suunnattua kyselyä. Kysely julkisille oikeusavustajille toteutettiin lähettämällä kyselylomake lokakuussa 2003 kaikille Suomen oikeusavustajille mukaan lukien virkavapaalla olevat avustajat sekä heidän sijaisensa. Kyselyllä pyrittiin kartoittamaan oikeusavustajien näkemyksiä ja käsityksiä oikeusapu-uudistuksen vaikutuksista. Kyselylomake muodostui viidestä osiosta, joiden teemoina olivat asiakas- ja asiamäärät, asianajollisten palvelujen paikallinen saatavuus, tiedotus ja oikeusaputoiminnan imago, oikeusavustajien työssä jaksaminen, koulutus ja palkkaus sekä lakiuudistuksen erityiskysymykset. Yhden ns. karhukierroksen jälkeen kyselyyn vastasi joulukuun puoliväliin mennessä yhteensä 82 % kaikista oikeusavustajista. Joidenkin hovioikeuspiirien osalta vastausten kattavuus oli peräti 100 prosenttia oikeusavustajista. Aineisto on kaikkiaan varsin kattava ja antaa mahdollisuuden myös alueelliseen tarkasteluun sekä hovioikeus-/oikeusapupiireittäin että maaseutu-kaupunki-näkökulmista. Vuoden 2002 oikeusapu-uudistuksen vaikutuksia toimijakenttään selvitettiin myös oikeusapuasioita hoitaneille yksityisille avustajille suunnatulla kyselyllä. Kysely toteutettiin maalis-huhtikuussa Aineisto koostuu niistä yksityisistä avustajista, jotka saivat vuonna 2003 suorituksia oikeusapulain nojalla yksityisenä avustajana toimimisesta, ROL:n nojalla julkisesta puolustuksesta, asianomistajan avustamisesta tai tukihenkilönä toimimisesta. Kysely lähetettiin näistä ainoastaan niille, joiden yhteystiedoista kävi ilmi, että kyseessä on joko asianajotoimisto tai lakiasiaintoimisto (N=838). Näin esimerkiksi erilaiset tukihenkilötoimintaa harjoittavat yhteisöt rajautuivat kyselyn ulkopuolelle. Vastauksia saatiin määräaikaan mennessä yhteensä 351. Tämä on 42 prosenttia kaikista lähetetyistä kyselyistä. 1 Vastaajista varsin huomattava osa, noin 80 prosenttia, on alalla pitkään eli yli kahdeksan vuotta toimineita. Kyselyyn vastanneiden subjektiiviset käsitykset saavat kokemusperäisyyden osalta edelleen vahvistusta, kun otetaan huomioon se, että vastaajista runsas puolet oli toiminut alalla yli 13 vuotta. 2 Tuloksia voi siis perusjoukkokin huomioon ottaen kaikki vuonna 2003 kyseisiä asioita 1 Vastausprosentin suuruusluokka on varsin tavanomainen esimerkiksi asianajajille suunnatuissa kyselytutkimuksissa. 2 Vastaajien kokemustausta oli samansuuntainen myös OPTL:n yksityishenkilöiden oikeusongelmia kartoittaneessa kyselyssä talvikaudella (Litmala 2004). Vastaajat olivat sekä käsillä olevassa hankkeessa että em. kyselytutkimuksessa keskimäärin kokeneempia kuin esimerkiksi Asianajajaliiton teettämässä asianajajatutkimuksessa vuodelta 2002.

11 hoitaneet asianajo- ja lakiasiaintoimistot pitää kattavuudeltaan suhteellisen tyydyttävinä. Oikeusapu-uudistuksen seuranta- ja arviointitutkimuksen tarpeisiin toteutettiin loka-marraskuussa 2004 myös oikeusturvavakuutuksia myöntävien vakuutusyhtiöiden keskeisille toimijoille suunnattu haastattelututkimus. Haastatteluihin osallistui edustajia Vakuutusyhtiöiden Keskusliitosta sekä vakuutusyhtiö Fenniasta, If:stä, Pohjolasta, A-vakuutuksesta, Tapiolasta, Lähivakuutuksesta ja Pohjantähdestä. Näiden vakuutusyhtiöiden kattavuus myönnettyjen oikeusturvavakuutusten kentässä on mittava; yhtiöistä myönnetyt vakuutukset kattavat arviolta vain muutamaa prosenttiyksikköä vaille kaikki maassamme myönnetyt oikeusturvavakuutukset. Yhtiöiden edustajille tehdyt haastattelut toteutettiin käyntihaastatteluina ja niiden kesto vaihteli tunnista kahteen tuntiin. 3 3 Tutkimuksen rakenne Käsillä oleva tutkimusraportti jakautuu seitsemään päälukuun. Johdannon jälkeen luvussa 2 tarkastellaan oikeusapua koskevan lakiuudistuksen taustoja ja sisältöä. Luvussa esitellään tiiviisti julkisen oikeusavun tarkoitusta ja kehittymistä kansalaisoikeuden suuntaan erityisesti 1970-luvulta lähtien. Tämän jälkeen esitellään tiivistetysti vuoden 2002 oikeusapu-uudistukselle asetetut tavoitteet ja voimassa olevan lain sisältö. Luvussa 3 tarkastellaan oikeusapu-uudistuksen seuranta- ja arviointitutkimuksen lähtökohtia sekä lakiuudistusten toimivuuden jälkikäteistä arviointia osana hyvää lainvalmistelua. Luvun päätteeksi esitellään oikeusapu-uudistusta koskevan tutkimushankkeen temaattisia lähtökohtia hankkeen käynnistyessä vuoden 2003 alusta. Luku 4 sisältää oikeusministeriön tietokantoihin perustuvan tilastollisen kuvauksen oikeusavun asiamäärästä, asiarakenteesta ja tehdyistä toimenpiteistä, asiakkaiden taloudellisista edellytyksistä sekä niiden kehityksestä pidemmällä aikavälillä. Luvussa 5 esitellään oikeusturvavakuutuksen käyttöön liittyen oikeusturvavahinkotapahtumien kehitys ja vakuutusyhtiöiden edustajien käsityksiä oikeusapu-uudistuksen vaikutuksista vakuutuskäytäntöön. Luvussa 6 tarkastellaan vuoden 2002 oikeusapu-uudistuksen vaikutuksia oikeusavustajille ja yksityisille avustajille suunnattujen kyselyjen valossa. Tutkimushankkeen tähän mennessä kertyneet keskeisimmät tutkimustulokset ja johtopäätökset on koottu lukuun 7.

12

13 II LAKIUUDISTUKSEN TAUSTA JA SISÄLTÖ 1 Oikeusavusta kansalaisoikeus Oikeusturva on kansalaisten perusoikeus. Lainsäädännön ja erilaisten oikeudellisten instituutioiden tehtävänä on antaa kansalaisille oikeusturvaa heidän oikeudellisissa ongelmissaan. Oikeusturva merkitsee muun muassa sitä, että yksityisillä henkilöillä on tarvittaessa varallisuusasemastaan riippumaton mahdollisuus turvautua pätevään oikeudelliseen asiantuntija-apuun. Oikeusturva merkitsee myös sitä, että henkilö saa asiansa tarvittaessa tuomioistuimen käsittelyyn. Nämä periaatteelliset lähtökohdat on ilmaistu tavallisia lakeja ylemmänasteisissa säädöksissä ja Suomea velvoittavissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa. Suomen perustuslain 6 takaa kansalaisten yhdenvertaisuuden lain edessä. Tämä edellyttää tarvittaessa myös oikeutta oikeusavustajan saamiseen maksutta. Suomen perustuslain mukaan myös käsittelyn julkisuus, oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja oikeus hakea muutosta sekä muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet kuuluvat kansalaisten perusoikeuksiin. Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 6 artiklassa ja YK:n vuoden 1996 kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen (KP-sopimus) 14 artiklassa taataan jokaiselle oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin hänen oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan sekä häntä vastaan nostettua rikossyytettä koskevissa asioissa. Tämä merkitsee sopimusvaltiolle velvollisuutta huolehtia siitä, ettei henkilön varattomuus tai vähävaraisuus estä häntä turvautumasta asianmukaiseen oikeudenkäyntiin. Julkisen oikeusapujärjestelmän keskeisin tehtävä ja tavoite on taata kansalaisten yhdenvertainen oikeus pätevään oikeusapuun. Voimassa olevan järjestelmän perusta luotiin vuonna 1973, jolloin säädettiin lait yleisestä oikeusaputoiminnasta (88/1973) ja maksuttomasta oikeudenkäynnistä (87/1973). Perimmäisenä tarkoituksena oli saada varattomien ja vähävaraisten henkilöiden oikeusturva mahdollisimman kattavaksi riippumatta siitä, käsiteltiinkö oikeudellinen asia tuomioistuimessa vai sen ulkopuolella. Ennen mainittujen

14 6 lakien voimaantuloa molemmat järjestelmät olivat olleet olemassa suppeampina ja eri muodoissa jo useita vuosikymmeniä. Ennen vuoden 1973 lakien voimaantuloa vähävaraisille suunnattuja varsinaisia kunnallisia oikeusaputoimistoja oli suurissa kaupungeissa yhteensä 12, jonka lisäksi useissa kaupungeissa ja kauppaloissa virkamiehet avustivat ja neuvoivat asiakkaita maksutta. Maaseudulta kunnallinen oikeusaputoiminta tosin puuttui kokonaan. Lakien voimaantulon jälkeen kunnalliset oikeusaputoimistot siirtyivät vapaaehtoisuuden pohjalta ja valtionavun turvin harjoittamaan yleistä oikeusaputoimintaa. Vuonna 1989 yleinen oikeusapu säädettiin kuntien lakisääteiseksi tehtäväksi. Vuoden 1976 lopussa oikeusaputoimistoja oli runsaassa puolessa (267) maan kunnista (461) ja toiminnan piiriin lukeutui siten lähtökohtaisesti noin kolme neljännestä maan väestöstä. Vuonna 1989 toimintaa oli jo 94 %:ssa (433) kunnista, joissa asui yhteensä 98 % maan väestöstä. (KM 1997:1.) Oikeusapujärjestelmää uudistettiin kesäkuun alusta 1998, jolloin lait yleisestä oikeusavusta (104/1998), maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain muuttamisesta (105/1998) ja valtion oikeusaputoimistoista (106/1998) tulivat voimaan. Tämän uudistuksen myötä vastuu yleisen oikeusavun järjestämisestä siirrettiin kunnilta valtiolle. Maksuton oikeudenkäynti rajoittui nimensä mukaisesti ainoastaan tuomioistuimissa käsiteltäviin asioihin. Yleinen oikeusapu ja maksuton oikeudenkäynti olivat monin osin rinnakkaisia järjestelmiä, joiden tarkoituksena oli tarjota varattomille tai vähävaraisille oikeusapua korvauksetta tai osakorvausta vastaan. Ne olivat myös toisilleen vaihtoehtoisia, hakijan taloudellisen aseman perusteella määräytyviä tapoja saada julkisin varoin kustannettua oikeusapua. Vuoden 1998 uudistuksen myötä yleistä oikeusapua voitiin antaa lähtökohtaisesti kaikenlaisissa oikeudellisissa asioissa. Oikeusavun saantia kuitenkin rajoitettiin ns. vähämerkityksellisissä asioissa. Ennen lakiuudistusta oikeusavun epääminen asian vähäpätöisyyden vuoksi oli varsin harvinaista. Uudistuksessa rajoitettiin myös ns. pienissä asioissa niitä toimenpiteitä, jotka oikeusapu kattoi. Pienillä asioilla tarkoitettiin vähäistä suurempia asioita, joissa ei olisi tarvetta ryhtyä esimerkiksi oikeudenkäyntiin. Toimenpiteiden tuli siis olla järkevässä suhteessa asian laatuun. Näiden oikeusavun rajausten taustalla oli ajatus siitä, että oikeusapujärjestelmän tulisi tukea sellaista käyttäytymistä oikeudellisissa asioissa, johon kulunsa itse maksava kansalainen keskimäärin ryhtyisi vastaavassa asiassa. Oikeusavun voimavarojen tehokkaan käytönkin näkökulmasta nähtiin tarpeelliseksi suoda oikeusavustajille aiempaa laajemmat valtuudet evätä oikeusapu selvästi vähäpätöisissä ja toivottomissa asioissa. 3 Yhteiskunnan rajallisten voimavarojen käyttöä 3 Ns. vähämerkityksellisten asioiden rajaaminen oikeusavun ulkopuolelle vähensi myös oikeusaputoimistoihin saapuvien asioiden lukumääriä. Ks. tästä luku IV.

15 sellaisten oikeusasioiden hoitamiseen, joissa ei ollut kyse aidosta oikeussuojan tarpeesta ei toisin sanoen pidetty perusteltuna. Oikeusaputoiminnan piiriin lukeutuvan asian tuli olla sellainen, että yhteiskunnan osallistumista sen hoitamisesta aiheutuviin kustannuksiin voitaisiin pitää kohtuullisena. Asian vähämerkityksellisyydelle ei kuitenkaan katsottu tarkoituksenmukaiseksi asettaa esimerkiksi markkamääräisiä rajoja. Arvion vähäisestä merkityksestä tuli perustua tapauskohtaiseen kokonaisharkintaan, jossa tuli lähteä siitä, mikä merkitys asialla oli oikeusavun hakijalle. Ratkaisevana pidettiin hakijan oikeudellisen avun tarvetta (HE 132/1997 vp., ks. myös KM 1997:1, LaVM 17/1997 vp.). Vuoden 1998 uudistuksiin kohdistuneen kritiikin johdosta oikeusministeriö asetti jo heinäkuussa 1998 toimikunnan oikeusapujärjestelmän jatkokehittämistä varten. Oikeusapujärjestelmän jatkokehittämistoimikunta luovutti mietintönsä oikeusministerille marraskuussa 1999 (KM 1999:7). Tammikuussa 2000 oikeusministeriö asetti työryhmän laatimaan hallituksen esitystä oikeusapulaiksi ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi edellä mainitun mietinnön ja sitä koskevien lausuntojen pohjalta. Vuoden 1998 lait oikeusavusta ja maksuttomasta oikeudenkäynnistä eivät sinällään ehtineet olla voimassa kovin pitkään. Jo vuonna 2001 hallitus antoi esityksensä järjestelmän uudistamisesta, joka johti uuden sääntelyn voimaantuloon kesäkuun alusta Vuoden 2002 oikeusapu-uudistus sisälsi merkittäviä muutoksia aiempaan järjestelmään. Aiemman kahden järjestelmän yleisen oikeusavun ja maksuttoman oikeudenkäynnin sijaan luotiin yksi yhtenäinen järjestelmä, joka mahdollistaa oikeudellisen avun edelleen lähtökohtaisesti kaikissa oikeudellisissa asioissa. Keskeinen oikeuspoliittinen tavoite oli laajentaa julkisen oikeusavun saatavuutta. Hallituksen esityksessä tämä on ilmaistu pyrkimyksenä, että oikeusapu kehittyisi pelkästään vähävaraisimmille suunnatun oikeuden sijasta kansalaisoikeuden suuntaan (HE 82/2001 vp., 49). Julkiseen oikeusapuun oikeutettujen kansalaispiirien laajentamisen ohella lakiuudistukseen sisältyy monia muitakin tärkeitä muutoksia, joilla julkisen oikeusavun järjestelmää pyrittiin kehittämään. Seuraavissa jaksoissa esitellään tarkemmin vuoden 2002 lakiuudistukselle asetettuja tavoitteita ja lain pääasiallista sisältöä. 7 4 Hallituksen esitys Eduskunnalle oikeusapulaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi, HE 82/2001 vp.; Oikeusapulaki 257/2002 ; Valtioneuvoston asetus oikeusavusta 388/2002.

16 8 2 Lakiuudistuksen tavoitteet Vuoden 2002 oikeusapu-uudistukselle asetettiin hallituksen lakiesityksessä kuusi päätavoitetta (HE 82/2001 vp., 48 49), joita myös eduskunnan lakivaliokunta puolsi. Lakivaliokunta totesi nimenomaisesti, että hallituksen esityksessä on otettu huomioon ne tavoitteet, jotka valiokunta oli tuonut esiin käsitellessään vuonna 1998 voimaan tullutta lakiuudistusta (LaVM 22/2001 vp., 3). Hallituksen esityksessä lakiuudistukselle asetettuja tavoitteita olivat seuraavat: 1) Luoda yksi yhtenäinen julkinen oikeusapujärjestelmä yleisen oikeusavun ja maksuttoman oikeudenkäynnin erillisten järjestelmien sijaan. Yhtenäisen järjestelmän muodostamisen taustalla olivat erillisten järjestelmien osittainen päällekkäisyys ja toisaalta niiden kokonaisuuden vaikea avautuvuus ja sekavuus. Myös kahden erillisen järjestelmän ylläpidosta aiheutuneet kustannukset olivat yhtenäistämistavoitteen taustalla. Yksi yhtenäinen järjestelmä oli ollut aiemminkin esillä julkista oikeusapua ja maksutonta oikeudenkäyntiä koskevissa uudistushankkeissa. Jo vuoden 1998 lakiuudistuksen yhteydessä ehdotettiin yhden yhtenäisen järjestelmän luomista (HE:n lisäksi ks. myös KM 1997:1). 2) Julkiseen oikeusapuun oikeutettujen kansalaispiirien laajentaminen niin, että selvästi suurin osa kansalaisista on oikeutettu oikeusapuun ainakin osakorvausta vastaan. Julkisen oikeusavun laajentaminen aiempaa useampien tahojen ulottuville oli sekin esillä jo vuoden 1998 lakiuudistuksen yhteydessä. Tuolloin eduskunnan lakivaliokunta edellytti sen selvittämistä, miten oikeudenmukainen oikeudenkäynti saataisiin myös keskituloisten ulottuville (LaVM 17/1997 vp.). Lakivaliokunta katsoi, että julkista oikeusapua pitäisi voida myöntää aiempaa huomattavasti laajemmalle väestöryhmälle. Ns. väliinputoajan eli keskituloisen kansalaisen mahdollisuus oikeudellisen avun saamiseen oli painottuneesti esillä myös sekä ammatillisessa että julkisessa oikeudenkäyntikustannuksiin, kuluriskiin ja prosessikynnykseen liittyvässä keskustelussa. Vuoden 2002 uudistuksen yhdeksi tavoitteeksi muotoutuikin se, että julkinen oikeusapu muuttuisi vain vähävaraisille suunnatusta oikeudesta perusoikeudeksi sellaisille kansalaisille, joiden voidaan katsoa tosiasiassa olevan julkisin varoin kustannettavan oikeusavun tarpeessa. Oikeusapuun liittyvien taloudellisten riskien tasoittamista pidettiin nimenomaan julkisen oikeusapujärjestelmän tehtävänä tilanteessa, jossa aiempaa suurempi osa kansalaisista ei kyennyt selviytymään oikeusavusta aiheutuneista kustannuksista ilman tukea. Ennen uudistusta julkisen oikeusavun piiriin arvioitiin

17 lukeutuvan runsaat 40 prosenttia kotitalouksista. 5 Uudistuksen tultua voimaan sen arvioidaan kattavan periaatteessa noin kolme neljännestä kotitalouksista (HE 82/2001 vp.). Tavoitteen saavuttamiseksi oikeusapuun oikeuttavia käyttövararajoja korotettiin siten, että myös ns. keskituloisilla olisi lähtökohtaisesti mahdollisuus julkisin varoin kustannettuun oikeusapuun. 3) Rakenteeltaan sellaisen järjestelmän luominen, joka kannustaa asiakkaita järkevään, kustannuksia hillitsevään prosessaamiseen tavalla, jolla prosessikuluista itse vastaava henkilö olisi valmis huolehtimaan asioistaan. Hallituksen esityksessä oikeusapulaiksi todettiin, että silloinen lainsäädäntö ei oikeusavun omavastuujärjestelmän osalta ollut kaikilta osin omiaan kannustamaan oikeusavun saajaa rationaaliseen prosessaamiseen. Käytännössä oli havaittu, että joissakin julkisin varoin kustannetuissa oikeusaputapauksissa oikeudenkäyntejä paisutettiin perusteettomasti ja kustannuksista välittämättä. Rakenteellisesti kyse oli siitä, että valtio vastasi myös mahdollisen omavastuuosuuden maksamisesta avustajalle ja peri vasta jälkikäteen omavastuun oikeusavun saajalta, jolloin kustannusvastuu näyttäytyi varsin etäisenä ja irrallisena asiana asiakkaalle. Kyse oli myös siitä, että omavastuille oli määritelty maksimimäärä, jonka täytyttyä oikeusapukustannusten kurissa pitäminen ei asiakkaan näkökulmasta ollut tarpeellista, koska valtio vastasi ylimenevästä osuudesta kokonaisuudessaan. Vuoden 2002 uudistuksen yhdeksi tavoitteeksi asetettiinkin järjestelmän kehittäminen oikeusapuasiakkaan kustannustietoisuutta elävöittävään suuntaan. Tavoitteena on, että oikeusapujärjestelmä olisi rakenteellisestikin sellainen, että se motivoisi tehokkaasti myös oikeusavun saajaa valvomaan kustannusten pysymistä käsiteltävään asiaan nähden järkevällä tasolla koko oikeusavun antamisen ajan. (HE 82/2001 vp., 42 52). Tavoitteen saavuttamiseksi oikeusavun omavastuujärjestelmää uudistettiin. Omavastuuosuuden enimmäismäärästä ja valtion vastuusta maksaa ensin asiakkaan omavastuuosuus yksityiselle avustajalle luovuttiin. Myös omavastuuasteikkoa tarkistettiin. Lisäksi säädettiin, että oikeusapua korvataan pääsääntöisesti vain 100 tunnilta. 4) Oikeusturvavakuutuksen ensisijaisuus. Julkista oikeusapua ei nykyisin anneta, jos asianosaisella on asian kattava oikeusturvavakuutus. Toisin kuin muissa Pohjoismaissa, oikeusturvavakuutuksen ja julkisen oikeusavun välinen suhde oli Suomessa ennen uudistuksen voimaantuloa sääntelemättä. Sääntelyä pidettiin jo periaatteellisesti tärkeänä ja konkreettisesti tarpeellisena, koska sääntelemättömyyden seurauksena vakuutuksen ja oikeusavun 9 5 Oikeusavun taloudelliset edellytykset (Ahola), 1999.

18 10 välistä suhdetta koskeva oikeustila oli epäselvä. Oikeusturvavakuutuksen säätäminen ensisijaiseksi perustui siihen, että julkista oikeusapua annetaan ylipäätään vain sellaisille henkilöille, jotka tarvitsevat julkisin varoin kustannettavan oikeusavustajan palveluja. Henkilön, jolla on oikeusapukustannukset kattava vakuutus ei katsottu olevan yhteiskunnan tuen tarpeessa. Taustalla oli myös näkemys julkisesta oikeusavusta ja oikeusturvavakuutuksesta vaihtoehtoisina ja toisiaan täydentävinä järjestelminä. (HE 82/2001 vp., ) 5) Oikeusapua koskevan päätöksentekojärjestelmän kehittäminen joustavammaksi ja sen keskittäminen pääosin oikeusaputoimistoon, kuitenkin niin, että ratkaisuun tyytymätön hakija voisi aina saattaa toimiston päätöksen tuomioistuimen tutkittavaksi. Vuoden 1998 uudistuksen yhteydessä oikeusapua ja maksutonta oikeudenkäyntiä koskevia järjestelmiä yhtenäistettiin joiltain osin, mutta ne jäivät edelleen erillisinä voimaan. Myös etuuden myöntämisestä päätettiin erillään; oikeusaputoimistot päättivät oikeusavun myöntämisestä ja tuomioistuimet maksuttomasta oikeudenkäynnistä. Myös muissa kuin tuomioistuimissa käsiteltävissä asioissa päätös oikeusavusta tehtiin oikeusaputoimistoissa. Muutoksenhakujärjestelmä oli sekin epäyhtenäinen. Järjestelmiä pyrittiin kehittämään siten, että kahdesta erillisestä päätöksentekojärjestelmästäkin päästäisiin yhtenäiseen järjestelmään. Nykyisin siis oikeusapuhakemus osoitetaan aina oikeusaputoimistolle, joka myös päättää oikeusavun myöntämisestä. Päätökseen tyytymätön voi kuitenkin saattaa asian tuomioistuimen tutkittavaksi. Tuomioistuin voi muuttaa oikeusaputoimiston päätöstä niin ratkaisupyynnön esittäneen hyväksi kuin vahingoksikin. 6) Oikeudenkäyntiasiamiestä ja -avustajaa koskevien kelpoisuusvaatimuksien tiukentaminen yleisessä prosessilainsäädännössä niin, että avustajalta edellytetään pääsääntöisesti oikeustieteen kandidaatin tutkintoa. Vuoden 2002 lakiuudistuksen yhteydessä oikeudenkäyntiasiamiestä ja -avustajaa koskevia kelpoisuusvaatimuksia tiukennettiin edellä mainitulla tavalla. Uudistusehdotusta tosin kritisoitiin muun muassa ihmis- ja perusoikeusnäkökulmista. Muutos katsottiin kuitenkin tarpeelliseksi muun muassa prosessien aiheuttamien laatuvaatimusten ja kuluttajansuojan näkökulmista. Kelpoisuusvaatimuksia ei kuitenkaan tiukennettu siten kuin aiemman uudistuksen yhteydessä hallituksen esityksessä (132/1997) oli ehdotettu. Tuolloin ehdotettiin kelpoisuusvaatimuksia tiukennettavaksi niin, että avustajaksi olisi voitu määrätä pääasiasiallisesti vain asianajaja, asianajotoimiston avustava lakimies tai yleinen oikeusavustaja. Hallituksen esitys sai voimakasta kritiikkiä osakseen, koska ehdotuksen nähtiin tosiasiassa tarkoittavan asianajajamonopolia. Kaikkiaan toteutunut kelpoisuusvaatimusten tiukentaminen ei kuitenkaan merkinne suuria muutoksia käytäntöön; esimerkiksi uudistusta

19 edeltävinä vuosina maksuttomissa oikeudenkäynneissä avustajista vain noin prosentti oli muita kuin lakimiehiä. 6 Vuoden 2002 uudistuksen seurauksena oikeusavun saajalla on siis oikeus valita avustajansa lakimieskunnan keskuudesta. Tuomioistuinasioiden ulkopuolisissa asioissa eli ns. ulkoprosessuaalisissa asioissa avustajana voi kuitenkin toimia vain julkinen oikeusavustaja. Ulkoprosessuaalisia asioita koskeva rajaus se, ettei yksityisillä avustajilla ole oikeutta avustaa julkisen oikeusavun saajaa tuomioistuimen ulkopuolisissa asioissa synnytti sekä ennen lain voimaantuloa että lain voimaantulon jälkeen runsaasti keskustelua. Lakivaliokunta edellyttikin, että rajauksen tarpeellisuutta seurataan Lain pääasiallinen sisältö Julkista oikeusapua annetaan vain yksityisille henkilöille. Oikeusapua ei siis anneta esimerkiksi yhtiöille tai yhteisöille. 7 Oikeusapua ei kuitenkaan anneta, jos hakija kykenee itse valvomaan etuaan ja oikeuttaan asiassa tai jos asialla on hakijalle vähäinen merkitys taikka jos oikeusavun antaminen aiheuttaisi kohtuuttomia kustannuksia verrattuna hakijalle koituvaan hyötyyn. Julkista oikeusapua ei myöskään anneta tapauksissa, joissa hakijalla on asian käsittelyn kattava oikeusturvavakuutus. Oikeusapua annetaan yksityisille henkilöille lähtökohtaisesti kaikissa oikeudellisissa asioissa. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi seuraavat: perheoikeudelliset asiat; avioero, lasten huolto- ja tapaamisoikeusasiat, ositus, elatusapu, avioehto perintöön liittyvät asiat; testamentti, perunkirjoitus, perinnönjako velkomusasiat; velallisen, velkojan tai takaajan avustaminen huoneenvuokra-asiat; vuokrasaatava, vuokrasopimuksen purkaminen ja irtisanominen, häätö työsuhteeseen liittyvät asiat; palkkasaatava, työsopimuksen purkaminen ja irtisanominen sopimuksiin liittyvät asiat; kaupan ehdot, kauppakirja, kaupan purkaminen, hinnanalennus rikosasiat; asianomistajan tai syytetyn avustaminen, lähestymiskielto hallinnolliset asiat; sosiaalietuuksiin kuten toimeentulotukeen tai eläke-etuuksiin liittyvät valitukset. 6 Litmala 2000, Elinkeinonharjoittaja voi kuitenkin saada oikeusapua elinkeinotoimintaa koskevassa tuomioistuinasiassa. Muussa kuin tuomioistuimessa käsiteltävässä asiassa oikeusapua saa elinkeinotoimintaan liittyen vain, jos siihen on erityistä syytä.

20 12 Oikeusapuun kuuluvat ne toimenpiteet, jotka ovat tarpeen asian laatu ja merkitys, mahdollisen riidan kohteen arvo ja olosuhteet huomioon ottaen. Käytännössä oikeusapu käsittää tuomioistuintehtäviä, sovintoneuvotteluja, oikeudellista neuvontaa ja asiakirjojen laadintaa. Tuomioistuimessa käsiteltävässä asiassa oikeusavun hakija voi valita avustajansa. Avustajana voi toimia oikeusaputoimiston julkinen oikeusavustaja, asianajaja tai muu lakimies. Muissa kuin tuomioistuimessa käsiteltävissä asioissa julkista oikeusapua saa ainoastaan oikeusaputoimistosta. Nämä ns. ulkoprosessuaaliset asiat ovat siis joko sellaisia, joita ei ylipäätään ole mahdollista saattaa tuomioistuinten tutkittavaksi tai erilaisissa lautakunnissa ja vastaavissa elimissä käsiteltäviä hallinto- tai hallintolainkäyttöasioita. Esimerkkeinä jälkimmäisistä voi mainita alueellisissa ympäristökeskuksissa tai opintotuen muutoksenhakulautakunnassa käsiteltävät asiat. (Ks. HE 82/2001 vp., 55). Oikeusapua haetaan oikeusaputoimistosta, joka myös päättää oikeusavun antamisesta. Julkista oikeusapua voi hakea mistä oikeusaputoimistosta tahansa riippumatta asuinpaikkakunnasta. Oikeusapupäätökseen tyytymätön hakija voi esittää ratkaisupyynnön eli viedä päätöksen tuomioistuimen tutkittavaksi. Niissä asioissa, joissa ei ole kyse tuomioistuimessa käsiteltävästä asiasta, oikeusapupäätös voidaan saattaa hallinto-oikeuden tutkittavaksi. Oikeusaputoimisto toimittaa hakijan ratkaisupyynnön toimivaltaiselle tuomioistuimelle. Yksinäinen henkilö saa oikeusapua korvauksetta, kun hänen käytettävissä olevat tulonsa ovat enintään 650 euroa kuukaudessa. Puolisoilla vastaava määrä on enintään 550 euroa puolisoa kohti. Suurempituloisemmat maksavat oikeusavun osittain itse. Yksinäinen henkilö voi saada osittain korvauksetta oikeusapua vielä, kun hänen käytettävissä olevat tulonsa ovat euroa kuukaudessa. Puolisoilla vastaava raja on euroa puolisoa kohden kuukaudessa. Alin omavastuuosuus on nykyisin 20 prosenttia ja korkein 75 prosenttia. Oikeusavun laajentumisen myötä oikeusavun piiriin tulleilla keskituloisilla tarkoitetaan henkilöitä, joiden käyttövara yksinäisillä henkilöillä on euroa ja puolisoilla euroa puolisoa kohden kuukaudessa. Keskituloisten omavastuuosuus on 40, 55 tai 75 prosenttia käyttövarasta riippuen. Oikeusapua korvataan pääsääntöisesti enintään sadalta tunnilta asiaa kohden. Jos oikeusavun saaja häviää tuomioistuimessa käsiteltävän asiansa, julkinen oikeusapu ei kata maksettavaksi tuomittuja vastapuolen oikeudenkäyntikuluja. Oikeusapu myönnetään hakijan tulojen, menojen, varallisuuden ja elatusvelvollisuuden perusteella.

21 13 Oikeusavun hakijan käytettävissä olevat varat lasketaan seuraavasti: Tuloina otetaan huomioon palkka- ja eläketulot, päivärahat, lapsilisät, elatusavut ja pääomatulot. Myös hakijan avio- tai avopuolison tai rekisteröidyn parisuhteen toisen osapuolen tulot otetaan huomioon, ellei tämä ole jutussa hakijan vastapuolena. Kuukausituloista vähennetään ensin verot. Tuloista vähennetään myös asumismenot, päivähoitomaksut, elatusapumaksut sekä säännölliset ulosotto- ja velkajärjestelymenot. Näistä vähennys tehdään vain niiltä osin, kuin yhteenlasketut menot ylittävät 250 euroa. Tämän lisäksi alaikäisistä lapsista tehdään 250 euron vähennys lasta kohden. Tulojen lisäksi myös hakijan varallisuus saattaa vaikuttaa oikeusavun myöntämiseen. Käyttövaralaskelmassa huomioidaan sellainen nettovarallisuus, joka ei ole helposti realisoitavissa. Nettovarallisuutta laskettaessa varallisuus otetaan huomioon verotusarvon mukaisesti. Varallisuudesta vähennetään velat. Perheen vakinaisena asuntona käytettävää omistusasuntoa ja työn kannalta välttämätöntä autoa ei kuitenkaan oteta huomioon oikeusavun taloudellisia edellytyksiä selvitettäessä. Edellä selostetun perusomavastuun lisäksi oikeusavun saajan maksettavaksi saattaa tulla myös lisäomavastuu. Lisäomavastuu tulee maksettavaksi, jos oikeusavun hakijalla on talletuksia tai muuta helposti realisoitavaa omaisuutta yli arvosta. Lisäomavastuun määrä on puolet hakijan ko. varallisuuden arvosta siltä osin kuin se ylittää euroa. Oikeusavun hakijalla on velvollisuus antaa oikeusaputoimistolle kaikki oikeusapupäätöksen tekemiseen tarvittavat tiedot. Oikeusaputoimistoilla on oikeus tarkistaa hakijan antamat tiedot taloudellisesta tilanteestaan esimerkiksi kuntien ja valtion viranomaisilta ja vakuutusyhtiöiltä. Myös pankeilla ja vastaavilla rahalaitoksilla on velvollisuus antaa tietoja, jos on syytä epäillä hakijan antamien tietojen riittävyyttä tai luotettavuutta. Jos pankeilta pyydetään tietoja, on oikeusaputoimiston ilmoitettava siitä etukäteen oikeusavun hakijalle. Vuoden 2002 uudistuksen yksi merkittävä elementti oli julkisen oikeusavun ja oikeusturvavakuutuksen suhteen säänteleminen oikeusapulaissa. Lain mukaan julkista oikeusapua ei anneta tapauksissa, joissa hakijalla on asian käsittelyn kattava oikeusturvavakuutus. Julkista oikeusapua hakevan henkilön on hakemuksessaan ilmoitettava, onko hänellä oikeusturvavakuutus. Oikeusturvavakuutuksella tarkoitetaan asianajo- ja oikeudenkäyntikulujen

22 14 turvaamiseksi otettua vakuutusta. Oikeusturvavakuutus korvaa siis oikeudenkäyntikustannuksista syntynyttä varallisuusvahinkoa. 8 Yksityinen oikeusturvavakuutus otettiin Suomessa käyttöön vuonna Vakuutuskorvauksia haettiin alkuun suhteellisen vähän, mutta nykyisin oikeusturvavakuutus on kansalaisten oikeusturvan kannalta merkittävä tekijä. Oikeusturvavakuutus on vapaaehtoinen vakuutus, joka kuuluu osana tai on mahdollista liittää esimerkiksi koti-, maatila-, yritys-, kiinteistö-, auto- ja venevakuutuksiin. Oikeusturvavakuutus liittyy usein myös yhteisövakuutuksena niin sanottuihin liittovakuutuksiin, jotka on otettu jonkin järjestön tai yhdistyksen jäsenille. Esimerkkinä tällaisista vakuutuksista voi mainita ammattiliittojen ottamat vakuutukset, joilla liitot vakuuttavat jäsenistönsä. Näissä tapauksissa oikeusturvavakuutus korvaa muun muassa liiton jäsenten työsuhteita koskevissa riita-asioissa aiheutuneita kustannuksia. Oikeusturvavakuutukset ovat soveltamisalaltaan rajoitettuja, eivätkä ne kata kaikkia oikeudellisia asioita. Koska kyseessä on vapaaehtoinen vakuutus, kullakin vakuutusyhtiöllä on omat vakuutusehtonsa. Vakuutussopimuksissa määritellään se, millaisia riita-, rikos- ja hakemusasioista aiheutuvia kustannuksia korvataan. Sopimuksissa määritellään myös se, mikä on asiakkaan omavastuu ja mikä on korvattavien kulujen määrä. Käytännössä oikeusturvavakuutukset ovat pääkohdiltaan samansisältöisiä eri vakuutusyhtiöillä, mutta yksityiskohdissa saattaa olla eroja. Yhtiöt käyttävät sopimuksissaan pääosin Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton malliehtoja. Malliehdot on laadittu erikseen kotivakuutukseen liittyvän (yksityishenkilön), autovakuutuksen, kiinteistön ja yrityksen oikeusturvavakuutuksen osalta. Nämä malliehdot määrittävät myös ne asiat, jotka rajautuvat vakuutuksen ulkopuolelle. 9 Oikeusturvavakuutus liittyy tavallisimmin kotivakuutukseen. Arviolta noin prosentilla suomalaisista kotitalouksista on oikeusturvavakuutuksen sisältävä kotivakuutus. Näiden oikeusturvavakuutuksien korvauspiirissä ovat lähtökohtaisesti ne vakuutetun välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut, jotka ovat aiheutuneet lakimiesavun käyttämisestä yksityiselämään liittyvissä hakemus-, riita- ja rikosasioissa. Vakuutuksen piiriin kuuluvat käräjäoikeuksissa sekä niiden muutoksenhakuasteissa tai välimiesmenettelyssä käsiteltävät asiat. Hallinnollisissa viranomaisissa, hallintotuomioistuimissa ja erityistuomioistuimissa käsiteltävät asiat on rajattu kotivakuutuksiin liitetyn oikeusturvavakuutuksen ulkopuolelle. 8 Oikeusturvavakuutus ei siis kata sitä maksu- tai muuta velvoitetta, joka on varsinaisen oikeudenkäynnin kohteena. Ks. tarkemmin oikeusturvavakuutuksesta ja sen käytöstä Eskuri ym Ks. tarkemmin Eskuri ym

23 Kotivakuutukseen liitetty oikeusturvavakuutus koskee vakuutettua yksityishenkilönä. Siten esimerkiksi vakuutetun virkaan, toimeen tai elinkeinotoimintaan liittyvät asiat eivät kuulu vakuutuksen korvauspiiriin. Vakuutusehdoissa saattaa olla myös useita muita rajoituksia vakuutussopimuksesta riippuen. Oikeusturvavakuutuksesta ei pääsääntöisesti korvata esimerkiksi vakuutetun maksettavaksi tuomittuja tai sovittuja vastapuolen oikeudenkäyntikuluja. Keskeisiä kustannuksia, joita vakuutuksesta ei korvata ovat myös tuomion tai päätöksen täytäntöönpanosta aiheutuvat kustannukset, rikosilmoituksen tai tutkintapyynnön tekemisestä taikka rikosasian esitutkinnasta aiheutuvat kulut sekä muutoksenhausta korkeimpaan oikeuteen aiheutuvat kulut niissä tapauksissa, joissa valituslupaa ei myönnetä 10. Myös oikeusturvavakuutuksiin liittyy omavastuu. Kotivakuutuksiin sisältyvän oikeusturvavakuutuksen omavastuu on yleisimmin 15 prosenttia kustannuksista, kuitenkin vähintään vakuutuskirjaan merkitty määrä, esimerkiksi euroa. Vakuutusmäärä eli enimmäiskorvausmäärä määritellään vakuutuskirjassa. Oikeusturvavakuutuksen enimmäiskorvaus vaihtelee yhtiöstä riippuen euroon oikeudenkäyntiä kohden. 11 Kotivakuutuksissa korvaus on yleisimmin enintään euroa. Kun oikeusturvavakuutuksen ehdot osoittavat asian olevan korvauspiirissä, vakuutus korvaa vakuutusehdoissa määritellyllä tavalla oikeudenkäynnistä tai sen välttämisestä aiheutuvat kustannukset, muun muassa lakimiehen palkkion. Vakuutuksesta maksetaan kuitenkin vain asian hoidosta aiheutuneet tarpeelliset ja kohtuulliset kustannukset. Vakuutusyhtiö saattaa esimerkiksi evätä korvauksen osittain, jos vakuutettu on vaihtanut lakimiesavustajaansa kesken asian käsittelyn ja tästä on aiheutunut lisäkuluja. Vaikka oikeusavun hakijalla on asian kattava oikeusturvavakuutus, voidaan julkista oikeusapua silti myöntää joissakin poikkeustapauksissa. Täysin korvauksettomaan oikeusapuun oikeutettu henkilö voi saada julkista oikeusapua oikeusturvavakuutuksen omavastuuosuuteen. Erityisistä syistä oikeusapua voidaan myöntää omavastuulla tai korvauksetta myös vakuutuksen enimmäiskorvausmäärän ylittäviin kuluihin Oikeusavun käsikirja, Vertailutietoa kotivakuutuksista

24 16 4 Oikeusaputoiminnan organisointi Oikeusaputoiminta on oikeusaputoimistojen osalta jaettu hovioikeuspiirien mukaisesti kuuteen oikeusapupiiriin. Näitä ovat Turun, Vaasan, Itä-Suomen, Helsingin, Kouvolan ja Rovaniemen oikeusapupiirit. Kussakin piirissä oli keväällä oikeusaputoimistoa. Kaikkiaan toimistoja oli vuonna 2004 yhteensä 67. Lisäksi näillä toimistoilla oli yhteensä 14 sivutoimistoa. Kiinteiden toimipaikkojen lisäksi oikeusaputoimistoilla oli vuonna 2004 yhteensä 112 sivuvastaanottoa, joissa asiakkaita otetaan vastaan vain tiettyinä ajankohtina. Sivuvastaanotoista päätettäessä kriteerinä on ollut palvelujen saatavuuden varmistaminen suhteutettuna niiden ylläpitämisen aiheuttamiin kustannuksiin. Oikeusaputoimistot eivät toimi rajatulla toimialueella, vaan asiakas voi hakea oikeusapua kotipaikkakunnastaan riippumatta. Relevantti väestöpohja ja kohtuulliset etäisyydet ovat kaikkiaan olleet toimistojen sijoittamisen peruskriteereitä. Oikeusaputoimistoissa olevien oikeusavustajavirkojen määrä oli vuonna 2004 yhteensä 226. Oikeusaputoimistojen henkilöstömäärä vaihteli toimistosta riippuen 2 henkilöstä 22 henkilöön. Vaikka vuoden 2002 uudistuksessa oikeusavun kattavuutta laajennettiin merkittävästi ja vaikka oikeusapuasioiden määrän ennakoitiin lisääntyvän, ei resurssien lisäämisestä tehty päätöksiä uudistuksen yhteydessä. Valtion oikeusaputoimistojen työmäärän oli havaittu selvästi vähentyneen edeltävinä vuosina ja tämän johdosta lähdettiin siitä, että oikeusaputoimistot kykenisivät suoriutumaan niille tulevista lisätehtävistä ilman henkilöstölisäystä. Hallituksen esityksessä ja eduskunnan lakiuudistukseen liittämissä lausumissa korostettiin sen sijaan kehityksen tiivistä seurantaa sekä tarvittaessa riittävien resurssien tarkistamista ja osoittamista (HE 82/2001 vp., 74; LaVM 22/2001 vp.). 5 Oikeusaputoimistojen toiminta-ajatus Oikeusaputoimistojen kehittämistyöryhmä muotoili mietinnössään oikeusaputoimistojen toiminnan lakisääteisen määrittelyn rinnalle toiminta-ajatuksen. Laista ja toiminta-ajatuksesta ilmenee työryhmän mukaan se, keitä varten toiminta on olemassa ja millaisia vaikutuksia sillä tavoitellaan. Kehittämistyöryhmän muotoilemassa toiminta-ajatuksessa tuodaan korostuneesti esille organisaation palveluajatus; oikeusaputoimisto tarjoaa osana oikeusturvajärjestelmää tehokkaasti hyvää ja oikea-aikaista asianajollista apua niille henkilöille, jotka eivät kykene sitä itse kustantamaan. Oikeusaputoimisto myös päättää oikeusavun myöntämisestä. Työryhmä käytti toiminta-ajatuksen muotoilussa apuna Irlannin oikeusaputoiminnan kehittämisryhmän loppura-

25 porttia, jossa oikeusaputoiminnan keskeisinä arvoina pidettiin luottamuksellisuutta, hyvää asiakaspalvelua, eettisten ohjeiden noudattamista, henkilöstön kehittämistä ja hyvää johtajuutta sekä kustannustehokkuutta. 12 Oikeusapu-uudistukseen liittyvässä keskustelussa on kiinnitetty runsaasti huomiota muun muassa oikeusaputoiminnan imagon kehittymiseen sekä oikeusaputoimistojen henkilökunnan työmotivaatioon, ammattitaidon ylläpitämiseen ja työssä jaksamiseen. Nämä keskusteluteemat ovat olleet aktiivisesti ja perustellusti esillä myös siksi, että oikeusaputoimintaan on liittynyt viime vuosina lukuisia organisatorisia ja muita muutoksia. Toiminnan useita vuosia kestänyt murroskausi on asettanut oikeusaputoiminnalle ja oikeusavun toimijoille lukuisia haasteita ja paineita. Oikeusaputoimistojen kehittämistyöryhmä sovelsi vuosina toteutetussa oikeusaputoiminnan tarkastelussaan liikkeenjohdon kehittämistarpeisiin luotua SWOT-analyysiä. Analyysin avulla työryhmä hahmotti oikeusaputoimistojen toiminnan vahvuuksia, heikkouksia, uhkia ja mahdollisuuksia muuttuvassa toimintaympäristössään. Työryhmä näki oikeusaputoimistojen vahvuuksina henkilöstön hyvän motivaation, hyvän asiakaspalvelun, riippumattomuuden asianajossa, hyvän ammattitaidon, ammatillisen verkostoitumisen, toimistojen alueellisen kattavuuden, oikeusaputoimenjohtaja-järjestelmän, kahden toimiston paikkakunnat sekä työolosuhteiden ja -välineiden tason. Toimistojen heikkouksina nähtiin viiveet asiakaspalvelussa, toiminnan leimautuminen heikon lenkin kautta, jääviystilanteet, toimistojen rajoitetut aukioloajat ja puutteet henkilöstön urakierrossa. Oikeusaputoimistojen tulevaisuuden mahdollisuuksina työryhmä piti profiloitumista, suhteita yksityisiin asianajajiin, kansainvälistymistä, tietoyhteiskuntaa, toimistojen yhteistoimintaa, sovittelua ja keskinäistä virka-apua. Uhkiksi koettiin lakiuudistuksen mukanaan tuoma ruuhkautuminen, resurssien riittämättömyys, henkilöstön ikääntyminen, väsyminen, laskutuskäytäntöjen epäyhtenäisyys, työturvallisuuden heikkeneminen, viranomaistoimintojen lisääntyminen ja tulosohjauksen sivuvaikutukset Oikeusaputoimistojen kehittäminen, 2002.

26

27 III TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHTIA 1 Lakiuudistuksen seurannasta ja arvioinnista Eduskunta liitti oikeusapujärjestelmää koskevaan lakiuudistukseen lausumia. Niissä edellytettiin, että uudistuksen oikeuspoliittisten tavoitteiden toteutumisesta ja kustannusvaikutuksista järjestetään asianmukainen seuranta. Edelleen lausumassa edellytettiin, että ulkoprosessuaalisia asioita koskevan rajauksen tarpeellisuutta arvioidaan. Lisäksi eduskunta edellytti, että valtion oikeusaputoimistojen työmäärän kehitystä ja palvelujen alueellista saatavuutta seurataan sekä huolehditaan ammattitaitoisen henkilökunnan riittävyydestä ja asianmukaisesta palkkauksesta. (LaVM 22/2001 vp.) Oikeusapua koskevan lakiuudistuksen seuranta ja arviointi on paitsi edellä mainitusta johtuen, monesta yleisemmästäkin syystä tärkeää. Suomessa on viime aikoinakin arvosteltu voimakkaasti lakien ja lainvalmistelun laatua. Tähän kritiikkiin on pyritty jo jonkin aikaa vastaamaan erilaisilla laadun parantamiseen tähtäävillä toimenpideohjelmilla. Esimerkkeinä näistä voi mainita valtioneuvoston lainvalmistelun kehittämisohjelmat vuosilta 1996 ja 2000 sekä kansliapäällikkötyöryhmän vuonna 2003 tekemän ehdotuksen paremman lainvalmistelun suunnittelusta ja johtamisesta. 13 Lainvalmistelua koskevissa kehittämisohjelmissa on korostettu säännönmukaisesti myös lakien ja lakiuudistusten voimaan tulon jälkeistä toimivuuden ja vaikutusten seurantaa. Uudistusten toimivuuden ja vaikutusten seuranta onkin vakiintumassa yhdeksi hyvän lainvalmistelun osatekijäksi. Tätä indikoi osaltaan myös vuonna 2004 laaditut uudet hallituksen esitysten laatimisohjeet; esitettyjen säännösten vaikutusten jälkikäteisestä seurannasta edellytetään mainittavan jo hallituksen esityksen yleisissä perusteluissa Valtioneuvoston lainvalmistelun kehittämisohjelma, 1996; Valtioneuvoston lainvalmistelun kehittämisohjelma II, 2000; Parempaan lainvalmistelun suunnitteluun ja johtamiseen, Hallituksen esitysten laatimisohjeet, Ks. myös ehdotus uusiksi hallituksen esityksen laatimisohjeiksi, 2003.

Oikeusapua annetaan kaikenlaisissa oikeudellisissa asioissa, joita ovat esimerkiksi:

Oikeusapua annetaan kaikenlaisissa oikeudellisissa asioissa, joita ovat esimerkiksi: Oikeusapu Oikeudenkäynnissä ja muiden oikeudellisten asioiden hoitamisessa tarvitaan usein lainoppinutta avustajaa. Lähtökohta on, että asianosainen kustantaa itse tarvitsemansa oikeudellisen avun. Jollei

Lisätiedot

OIKEUSPOLIITTISEN TUTKIMUSLAITOKSEN TUTKIMUSTIEDONANTOJA 77

OIKEUSPOLIITTISEN TUTKIMUSLAITOKSEN TUTKIMUSTIEDONANTOJA 77 OIKEUSPOLIITTISEN TUTKIMUSLAITOKSEN TUTKIMUSTIEDONANTOJA 77 National Research Institute of Legal Policy. Research Communications. Rättspolitiska forskningsinstitutet. Forskningsmeddelanden. Marjukka Litmala

Lisätiedot

Julkinen oikeusapu 2008

Julkinen oikeusapu 2008 Oikeus 2009 Julkinen oikeusapu 2008 Yksityiselle asiamiehelle annettujen oikeusapupäätösten määrä lisääntyi vuonna 2008 Valtion oikeusaputoimistoissa käsiteltiin vuonna 2008 yhteensä 71 479 julkisen oikeusavun

Lisätiedot

Julkinen oikeusapu 2010

Julkinen oikeusapu 2010 Oikeus 2011 Julkinen oikeusapu 2010 Oikeusaputoimistoihin saapui 71 600 asiaa vuonna 2010 Valtion oikeusaputoimistoihin saapui vuonna 2010 yhteensä 71 600 julkisen oikeusavun asiaa. Näistä julkisten oikeusaputoimistojen

Lisätiedot

B 14.3 ASETUS OIKEUSAVUSTA (23.5.2002/388, viim. muut. 3.12.2009/1008)

B 14.3 ASETUS OIKEUSAVUSTA (23.5.2002/388, viim. muut. 3.12.2009/1008) OIKEUSAPU JA JULKINEN PUOLUSTUS B 14.3 ASETUS OIKEUSAVUSTA (23.5.2002/388, viim. muut. 3.12.2009/1008) Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty oikeusministeriön esittelystä, säädetään 5 päivänä

Lisätiedot

Asianajotoimisto Ahtola Oy hinnasto (päivitetty 05.08.2011)

Asianajotoimisto Ahtola Oy hinnasto (päivitetty 05.08.2011) Asianajotoimisto Ahtola Oy hinnasto (päivitetty 05.08.2011) Perustuntiveloitus... 1 Toimenpidelaskutus... 2 Puhelut, neuvottelut ja kirjeenvaihto... 2 Asiakirjat... 2 Yhtiöiden perustaminen ja yhtiösopimusten

Lisätiedot

Julkinen oikeusapu 2011

Julkinen oikeusapu 2011 Oikeus 2012 Julkinen oikeusapu 2011 Valtion oikeusaputoimistoissa käsiteltiin 69 000 julkisen oikeusavun asiaa vuonna 2011 Valtion oikeusaputoimistoissa käsiteltiin vuonna 2011 yhteensä 69 000 julkisen

Lisätiedot

Ytk-yhdistys ry:n oikeudenkäyntikuluvakuutus

Ytk-yhdistys ry:n oikeudenkäyntikuluvakuutus Vakuutusehdot Voimassa 1.1.2016 alkaen Ytk-yhdistys ry:n oikeudenkäyntikuluvakuutus Sisällysluettelo 1 Vakuutuksen tarkoitus 2 2 Vakuutuksen ottajat ja vakuutetut 2 3 Vakuutuskausi 2 4 Tuomioistuimet ja

Lisätiedot

1. Toimeksiantaja(t) Nimi: Osoite: Puhelin / sähköposti: Päävastuullinen lakimies: Vastapuoli / asian osallinen:

1. Toimeksiantaja(t) Nimi: Osoite: Puhelin / sähköposti: Päävastuullinen lakimies: Vastapuoli / asian osallinen: TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1. Toimeksiantaja(t) Nimi: Osoite: Puhelin / sähköposti: 2. Toimeksisaaja Asianajotoimisto Tammer-Juristit Oy (y-tunnus 1053452-4) Aleksis Kiven katu 11 C, 33100 Tampere Puh. 010 346

Lisätiedot

Julkinen oikeusapu 2009

Julkinen oikeusapu 2009 Oikeus 2010 Julkinen oikeusapu 2009 Julkisen oikeusavun määrä edellisvuoden tasolla vuonna 2009 Valtion oikeusaputoimistoissa käsiteltiin vuonna 2009 yhteensä 71 300 julkisen oikeusavun asiaa, mikä oli

Lisätiedot

Päätös. Laki. hovioikeuslain muuttamisesta

Päätös. Laki. hovioikeuslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 28/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi hovioikeuslain ja hallinto-oikeuslain 1 ja 2 :n sekä eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä

Lisätiedot

EHDOT OIKEUSTURVA- VAKUUTUS VENEENOMISTAJAN PUOLELLA VUODESTA 1938.

EHDOT OIKEUSTURVA- VAKUUTUS VENEENOMISTAJAN PUOLELLA VUODESTA 1938. EHDOT OIKEUSTURVA- VAKUUTUS VENEENOMISTAJAN PUOLELLA VUODESTA 1938. HYVÄ VAKUUTUKSENOTTAJA! Alandian venevakuutus käsittää myös oikeusturvan luonnollisille henkilöille. Voit siis saada Alandialta korvauksen

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion menojen vähentämiseksi maksuttomasta oikeudenkäynnistä. oikeudenkäynti, oikeusturvavakuutus säädetään

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion menojen vähentämiseksi maksuttomasta oikeudenkäynnistä. oikeudenkäynti, oikeusturvavakuutus säädetään 1992 vp - HE 185 Hallituksen esitys Eduskunnalle maksutlomasta oikeudenkäynnistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN P ÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion menojen vähentämiseksi

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta eräissä elatusapua koskevissa kansainvälisissä asioissa, laiksi elatusvelvoitteita koskevan neuvoston asetuksen soveltamisesta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp. Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp. Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja sovinnon vahvistamista yleisissä tuomioistuimissa koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on vuoden 2004 valtiopäivillä antanut

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiksi hallintolainkäyttöä koskevan lainsäädännön muutoksiksi annetun hallituksen esityksen (HE 112/2004 vp) täydentämisestä Esityksessä ehdotetaan eduskunnalle annettua

Lisätiedot

HELSINGIN KÄRÄOIKEUS Laamanni Tuomas Nurmi 9.10.2015. Eduskunnan lakivaliokunnalle

HELSINGIN KÄRÄOIKEUS Laamanni Tuomas Nurmi 9.10.2015. Eduskunnan lakivaliokunnalle HELSINGIN KÄRÄOIKEUS Laamanni Tuomas Nurmi 9.10.2015 Eduskunnan lakivaliokunnalle Helsingin käräjäoikeuden lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Yleistä Nykytilanteesta

Lisätiedot

4 PALUU i HAKU KAIKISTA

4 PALUU i HAKU KAIKISTA Valtiopäiväasia, HE 83/2004 Sivu 1/1 4 PALUU i HAKU KAIKISTA Asian valiokuntakäsittely HE 83/2004 vp oikeusapuhakemusten toimittamista koskevan eurooppalaisen sopimuksen lisäpöytäkirjan hyväksymisestä

Lisätiedot

MOOTTORIAJONEUVON VAKUUTUSTURVAEHTO 211: OIKEUSTUR- VA 1.1.2007

MOOTTORIAJONEUVON VAKUUTUSTURVAEHTO 211: OIKEUSTUR- VA 1.1.2007 Moo 1 MOOTTORIAJONEUVON VAKUUTUSTURVAEHTO 211: OIKEUSTUR- VA 1.1.2007 211.0 VAKUUTETUT, VAHINKOTAPAHTUMA JA VOIMASSAOLOAIKA Vakuutetut Vakuutettuja ovat vakuutuskirjassa mainitun ajoneuvon omistaja haltija

Lisätiedot

ASETUS OIKEUSAVUN PALKKIOPERUSTEISTA (24.4.2008/290, viim. muut. 28.6.2012/424 ) Annettu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2008

ASETUS OIKEUSAVUN PALKKIOPERUSTEISTA (24.4.2008/290, viim. muut. 28.6.2012/424 ) Annettu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2008 OIKEUSAPU JA JULKINEN PUOLUSTUS B 14.2 ASETUS OIKEUSAVUN PALKKIOPERUSTEISTA (24.4.2008/290, viim. muut. 28.6.2012/424 ) Annettu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti,

Lisätiedot

YTK-yhdistys ry:n. oikeudenkäyntikuluvakuutus. Sisällysluettelo. Vakuutusehdot Voimassa alkaen

YTK-yhdistys ry:n. oikeudenkäyntikuluvakuutus. Sisällysluettelo. Vakuutusehdot Voimassa alkaen Vakuutusehdot Voimassa 1.1.2014 alkaen YTK-yhdistys ry:n oikeudenkäyntikuluvakuutus Sisällysluettelo 1 Vakuutuksen tarkoitus 2 2 Vakuutuksen ottajat ja vakuutetut 2 3 Vakuutuskausi 2 4 Tuomioistuimet ja

Lisätiedot

Selvitys ammattiliittojen ja YTK-yhdistyksen tarjoaman oikeusavun laajuudesta ja tasosta

Selvitys ammattiliittojen ja YTK-yhdistyksen tarjoaman oikeusavun laajuudesta ja tasosta Selvitys ammattiliittojen ja YTK-yhdistyksen tarjoaman oikeusavun laajuudesta ja tasosta Kuluttajaliitto Konsumentförbundet ry 2016 1(12) Tämä selvitys on tehty Ammattiliitto Pro ry:n toimeksiannosta.

Lisätiedot

2 YRITYSVAKUUTUS 2.1 Toiminnan turvat Vastuuturva Oikeusturva 2.2 Vakuutettu toiminta 3 ERITYISESTI HUOMIOITAVAA

2 YRITYSVAKUUTUS 2.1 Toiminnan turvat Vastuuturva Oikeusturva 2.2 Vakuutettu toiminta 3 ERITYISESTI HUOMIOITAVAA 1 Asiakastunnus 109024153 Woltman Group Oy Paciuksenkaari 16 B 64 00270 HELSINKI VAKUUTUSSOPIMUS 16-522-521-2 Vakuutuskirja muodostuu seuraavista osista: 1 YLEISTÄ 1 YLEISTÄ 2 YRITYSVAKUUTUS 2.1 Toiminnan

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle tutkintavankeuden vaihtoehtona määrättyjä valvontatoimia koskevan puitepäätöksen kansallista täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi nuorisorangaistuksen kokeilemisesta annetun lain 14 :n ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Julkinen oikeusapu 2012

Julkinen oikeusapu 2012 Oikeus 2013 Julkinen oikeusapu 2012 Oikeusaputoimistoissa käsiteltiin 65 000 julkisen oikeusavun asiaa vuonna 2012 Valtion oikeusaputoimistoissa käsiteltiin vuonna 2012 yhteensä 65 000 julkisen oikeusavun

Lisätiedot

Hovioikeudenneuvos Timo Ojala Helsingin hovioikeus Salmisaarenranta 7 I 00181 Helsinki sähköp. timo.j.ojala(@)oikeus.fi 5.10.2015

Hovioikeudenneuvos Timo Ojala Helsingin hovioikeus Salmisaarenranta 7 I 00181 Helsinki sähköp. timo.j.ojala(@)oikeus.fi 5.10.2015 1 Hovioikeudenneuvos Timo Ojala Helsingin hovioikeus Salmisaarenranta 7 I 00181 Helsinki sähköp. timo.j.ojala(@)oikeus.fi 5.10.2015 EDUSKUNNAN LAKIVALIOKUNNALLE Viite: HE 29/2015 vp Lausunto hallituksen

Lisätiedot

OIKEUSTURVAVAKUUTUKSEN YLEISET EHDOT

OIKEUSTURVAVAKUUTUKSEN YLEISET EHDOT Va 1 VASTUUVAKUUTUKSEN YLEISET EHDOT 100 1.1.2014 OIKEUSTURVAVAKUUTUKSEN YLEISET EHDOT 100 1.1.2014 VAKUUTUSEHDON SOVELTAMINEN Vakuutussopimukseen sisältyvät vakuutusturvat on mainittu vakuutuskirjassa.

Lisätiedot

EV 37/2009 vp HE 233/2008 vp

EV 37/2009 vp HE 233/2008 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 37/2009 vp Hallituksen esitys laiksi oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden 2008 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Vakuutusehto YT407 Kiinteistön oikeusturvavakuutus Voimassa 1.11.2012 alkaen.

Vakuutusehto YT407 Kiinteistön oikeusturvavakuutus Voimassa 1.11.2012 alkaen. TMH 0.2 Vakuutusehto YT407 Kiinteistön oikeusturvavakuutus Voimassa 1.11.2012 alkaen. Sisällysluettelo 1 Vakuutuksen tarkoitus 2 Vakuutetut 3 Vakuutuksen voimassaoloalue ja tuomioistuimet 4 Korvattavat

Lisätiedot

Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto

Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Tiemaksut ja maksajan oikeusturva Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Muutamia oikeusturvan kannalta olennaisia kysymyksiä Paikannus ja henkilötietojen käyttö Tietojen kerääminen

Lisätiedot

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. 13.8.1976/680 Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 (30.12.1992/1536) Yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 108/2001 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työllisyyslain 21 :n, palkkaturvalain 9 :n, merimiesten palkkaturvalain 8 :n ja työehtosopimuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi

Lisätiedot

Asia: Lausunto tuomioistuinmaksutyöryhmän mietinnöstä. Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö OM 8/31/2013

Asia: Lausunto tuomioistuinmaksutyöryhmän mietinnöstä. Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö OM 8/31/2013 Suomen Tuomariliitto Finlands Domareförbund ry OIKEUSMINISTERIÖLLE Asia: Lausunto tuomioistuinmaksutyöryhmän mietinnöstä Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö OM 8/31/2013 Pyydettynä lausuntona Tuomariliitto

Lisätiedot

Asianajajan ammatti Päivämäärä Koulun nimi

Asianajajan ammatti Päivämäärä Koulun nimi Asianajajan ammatti Päivämäärä Koulun nimi Luennoitsijan nimi Mikä on asianajaja? Kaikki asianajajat ovat lakimiehiä Mutta kaikki lakimiehet eivät ole asianajajia Siis mitä? Sekava nimikkeistö (1/2) Lakimies

Lisätiedot

Julkinen oikeusapu 2013

Julkinen oikeusapu 2013 Oikeus 2014 Julkinen oikeusapu 2013 Oikeusaputoimistoissa käsiteltiin 69 000 julkisen oikeusavun asiaa vuonna 2013 Valtion oikeusaputoimistoissa käsiteltiin vuonna 2013 yhteensä 69 000 julkisen oikeusavun

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain 7 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi siten, että perheen ensimmäisestä lapsilisään

Lisätiedot

Kunnan päätöksistä voi valittaa

Kunnan päätöksistä voi valittaa Kunnan päätöksistä voi valittaa Omaishoidon tuesta tai omaishoitoa tukevista palveluista päättää oma kotikuntasi. Jos olet tyytymätön kunnan päätöksiin, voit tehdä niistä valituksen. Apua valituksen tekoon

Lisätiedot

SOPIMUS TALOUS- JA VELKANEUVONTAPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ

SOPIMUS TALOUS- JA VELKANEUVONTAPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ SOPIMUS TALOUS- JA VELKANEUVONTAPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ 1. Sopimuksen osapuolet Palveluntarjoaja: Tampereen kaupunki (jäljempänä: Tampere ja Palveluntarjoaja ) sekä Palvelunsaajat: Nokian ja Ylöjärven

Lisätiedot

Riidanratkaisu. Käsikirja yritykselle. Klaus Nyblin

Riidanratkaisu. Käsikirja yritykselle. Klaus Nyblin Riidanratkaisu Käsikirja yritykselle Klaus Nyblin TALENTUM Helsinki 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja tekijä Taitto: NotePad, www.notepad.fi Kansi: Lauri Karmila ISBN: 978-952-14-1815-0 BALTO print,

Lisätiedot

OHJE OIKEUSAPUTOIMISTOJEN TYÖMÄÄRÄN ARVIOINTIKYSELYLOMAKE

OHJE OIKEUSAPUTOIMISTOJEN TYÖMÄÄRÄN ARVIOINTIKYSELYLOMAKE OHJE LIITE 3 Oikeushallinto-osasto Oikeusapuyksikkö 14.9.2005 OM 12/33/2005 Valtion oikeusaputoimistot OIKEUSAPUTOIMISTOJEN TYÖMÄÄRÄN ARVIOINTIKYSELYLOMAKE Oikeusaputoimistot siirtyivät tulosohjaukseen

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle oikeusapulaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan nykyinen oikeusapu ja maksuton oikeudenkäynti korvattavaksi

Lisätiedot

PERUSTIETOA OIKEUSTURVAVAKUUTUKSISTA

PERUSTIETOA OIKEUSTURVAVAKUUTUKSISTA VAKUUTUS- JA RAHOITUSNEUVONTA Porkkalankatu 1, 00180 Helsinki Puhelin (09) 6850 120 Telekopio (09) 6850 1220 PERUSTIETOA OIKEUSTURVAVAKUUTUKSISTA Vakuutus- ja rahoitusneuvonta, Tuomas Korkeamäki, 27.5.2009

Lisätiedot

TAPATURMA- JA MATKAVAKUUTUKSEN TURVAEHTO 270: MATKA- OIKEUSTURVA

TAPATURMA- JA MATKAVAKUUTUKSEN TURVAEHTO 270: MATKA- OIKEUSTURVA Mva 1 TAPATURMA- JA MATKAVAKUUTUKSEN TURVAEHTO 270: MATKA- OIKEUSTURVA 1.1.2009 270.0 VAKUUTUKSEN KOHDE, VAKUUTUSTAPAHTUMA JA VAKUUTUKSEN VOIMASSAOLOAIKA Vakuutuksen kohde Vakuutustapahtuma Vakuutuksen

Lisätiedot

Sote-uudistus ja perusoikeudet

Sote-uudistus ja perusoikeudet Sote-uudistus ja perusoikeudet Sote-uudistuksen tärkeimmät kysymykset ja niiden eettinen ulottuvuus 29.11.2018 Eeva Nykänen, oikeustieteiden laitos, UEF eeva.nykanen@uef.fi Etiikasta ja perusoikeuksista

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta

Lisätiedot

Tiedämme mitä vaaditaan.

Tiedämme mitä vaaditaan. Tiedämme mitä vaaditaan. EHDOT OIKEUSTURVA- VAKUUTUS veneenomistajan puolella vuodesta 1938. Ehdot Oikeusturvavakuutus Suomi 01-02-2015 1 Hyvä vakuutuksenottaja! Alandian venevakuutus käsittää myös oikeusturvan.

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Helsingin oikeusaputoimisto Lausunto 13.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita Yleisesti

Lisätiedot

Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä

Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä Eläketurvakeskus (jäljempänä ETK) on perustettu hoitamaan yksityisten eläkelaitosten yhteisiä palvelu-, ohjaus-, rekisteröinti- ja neuvonta-asioita.

Lisätiedot

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp).

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp). Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp). Sosiaali- ja terveysvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (StVM

Lisätiedot

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta

Lisätiedot

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 8.10.2010 2010/0067(CNS) LAUSUNTOLUONNOS naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta oikeudellisten

Lisätiedot

Asianajajatutkimus 2012. Tiedotustilaisuus 8.11.2012

Asianajajatutkimus 2012. Tiedotustilaisuus 8.11.2012 Asianajajatutkimus 2012 Tiedotustilaisuus 8.11.2012 Yksityishenkilöiden ulottuvilla olevat oikeuspalvelut uhattuina Asianajajakunta kasvaa ja palvelutarjonta lisääntyy, mutta vain pääkaupunkiseudulla ja

Lisätiedot

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I P7_TA-PROV(2012)0294 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 5. heinäkuuta 2012 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Suvianna Hakalehto 8.9.2015

Suvianna Hakalehto 8.9.2015 1 Suvianna Hakalehto 8.9.2015 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen valitusmenettelyä koskevan valinnaisen pöytäkirjan

Lisätiedot

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp).

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 6/2001 vp).

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 289/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi vastavuoroisen tunnustamisen. tunnustamisen periaatteen soveltamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 289/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi vastavuoroisen tunnustamisen. tunnustamisen periaatteen soveltamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 289/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta taloudellisiin seuraamuksiin tehdyn puitepäätöksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle oikeusapulaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle oikeusapulaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle oikeusapulaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Esityksessä ehdotetaan nykyinen oikeusapu ja maksuton oikeudenkäynti korvattavaksi uudella yhtenäisellä oikeusapujärjestelmällä,

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Joensuun kaupunki Lausunto 06.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita Oikeusministeriö

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi oikeusapulain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oikeusapulakia, oikeudenkäynnistä

Lisätiedot

HE 170/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta

HE 170/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta HE 170/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain

Lisätiedot

Lapsen edunvalvonnasta lastensuojeluasioissa

Lapsen edunvalvonnasta lastensuojeluasioissa Lapsen edunvalvonnasta lastensuojeluasioissa Rovaniemi 12.9.2013 Oikeusturvayksikön päällikkö, ylitarkastaja Keijo Mattila, 12.9.2013 1 PERUSOIKEUDET LAPSEN SUOJANA Perustuslain 6.3 : Lapsia on kohdeltava

Lisätiedot

HE 230/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta

HE 230/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työeläkeasioiden

Lisätiedot

Riidan sovittelu tuomioistuimessa

Riidan sovittelu tuomioistuimessa Riidan sovittelu tuomioistuimessa Mitä tuomioistuinsovittelu on? Käräjäoikeuksissa voidaan ottaa riita-asioita soviteltavaksi. Sovittelun tarkoituksena on auttaa osapuolia löytämään riitaansa ratkaisu,

Lisätiedot

Paraneeko lapsen asema lakiuudistuksen myötä? Lapsen edun ja osallisuuden toteutumisen arviointia. Erofoorumi

Paraneeko lapsen asema lakiuudistuksen myötä? Lapsen edun ja osallisuuden toteutumisen arviointia. Erofoorumi Paraneeko lapsen asema lakiuudistuksen myötä? Lapsen edun ja osallisuuden toteutumisen arviointia Erofoorumi 2018 22.3.2018 1 Lapsen asemaan koskevat keskeiset muutokset Lakiuudistuksen tavoite : lapsen

Lisätiedot

VALTION OIKEUSAPUTOIMISTOJEN TILASTOLOMAKKEIDEN KÄYTTÖOHJEET. Valtion oikeusaputoimistot

VALTION OIKEUSAPUTOIMISTOJEN TILASTOLOMAKKEIDEN KÄYTTÖOHJEET. Valtion oikeusaputoimistot OIKEUSMINISTERIÖ PL 1, 00131 Helsinki, puh. (09) 18251 OHJEKOKOELMA OHJE 23.12.1998 4340/33/98 OM VALTION OIKEUSAPUTOIMISTOJEN TILASTOLOMAKKEIDEN KÄYTTÖOHJEET Toimivalta Laki valtion oikeusaputoimistoista

Lisätiedot

Yleiskatteisen rahoituksen määräytyminen ja sisältö Maakuntatalouden simuloinnin aloitustilaisuus Paasitorni

Yleiskatteisen rahoituksen määräytyminen ja sisältö Maakuntatalouden simuloinnin aloitustilaisuus Paasitorni Yleiskatteisen rahoituksen määräytyminen ja sisältö Maakuntatalouden simuloinnin aloitustilaisuus 7.9.2017 Paasitorni Budjettineuvos Valtiovarainministeriö/budjettiosasto 1 8.9.2017 - Maakuntien rahoitus

Lisätiedot

Vakuutusoikeus. Käyntiosoite: kirjaamo (ma pe 8.00 16.15) Ratapihantie 9, 00520 Helsinki

Vakuutusoikeus. Käyntiosoite: kirjaamo (ma pe 8.00 16.15) Ratapihantie 9, 00520 Helsinki Vakuutusoikeus Postiosoite: PL 1005, 00521 Helsinki Käyntiosoite: kirjaamo (ma pe 8.00 16.15) Ratapihantie 9, 00520 Helsinki Puhelinnumeroita: Vaihde 029 564 3200 Kirjaamo 029 564 3210 Tiedottajalakimies

Lisätiedot

Perustietoa oikeusturvavakuutuksista

Perustietoa oikeusturvavakuutuksista Perustietoa oikeusturvavakuutuksista 2018 FINE FINE 2018 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Yksityishenkilön oikeusturvavakuutus 4 2.1 Vakuutuksen tarkoitus 4 2.2 Vakuutetut 4 2.3 Vakuutusmäärä ja omavastuu 5 2.4

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Veronmaksajain Keskusliitto ry Lausunto 12.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita

Lisätiedot

1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 93 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

SYRJINNÄN UHRIN OIKEUSTURVA. Milla Aaltonen

SYRJINNÄN UHRIN OIKEUSTURVA. Milla Aaltonen SYRJINNÄN UHRIN OIKEUSTURVA Milla Aaltonen Riiteleminen on pienelle ihmiselle raskasta tutkittua tietoa oikeusturvasta Rakenne: yleinen osa, empiirinen osa, kommentaari ja suositukset Empiirisen osan tarkoituksena

Lisätiedot

1. UUDISTUS PÄÄPIIRTEITTÄIN 3

1. UUDISTUS PÄÄPIIRTEITTÄIN 3 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. UUDISTUS PÄÄPIIRTEITTÄIN 3 2. OIKEUSAVUN TALOUDELLISET EDELLYTYKSET JA SAAJAN OMAVASTUU 3 2.1. Käyttövarojen laskeminen 4 2.2. Perusomavastuu 4 2.3. Lisäomavastuu 5 3. OIKEUSTURVAVAKUUTUKSEN

Lisätiedot

Päätös. Laki. työntekijän eläkelain voimaanpanolain muuttamisesta

Päätös. Laki. työntekijän eläkelain voimaanpanolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 197/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle rekisteröidyn TEL-lisäeläkejärjestelmän lakkauttamiseksi ja eräiksi muiksi lisäeläkettä koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Oikeusapu- ja ulosottoyksikkö 2.3.2016 OM 15/33/2015 ESITYS OIKEUSAVUN PALKKIOPERUSTEISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN (290/2008) MUUTTAMISEKSI

Oikeusapu- ja ulosottoyksikkö 2.3.2016 OM 15/33/2015 ESITYS OIKEUSAVUN PALKKIOPERUSTEISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN (290/2008) MUUTTAMISEKSI OIKEUSMINISTERIÖ Oikeusapu- ja ulosottoyksikkö Muistio/luonnos 2.3.2016 OM 15/33/2015 ESITYS OIKEUSAVUN PALKKIOPERUSTEISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN (290/2008) MUUTTAMISEKSI Yleisperustelut Johdanto

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain ja valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 212/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain :n muuttamisesta Tieliikennelakiin ehdotetaan koottaviksi liikenteen ohjauslaitteista annettavia asetuksia ja määräyksiä koskevat valtuussäännökset.

Lisätiedot

LAUSUNTOJA JA SELVITYKSIÄ 2002:4. Oikeusavun käsikirja

LAUSUNTOJA JA SELVITYKSIÄ 2002:4. Oikeusavun käsikirja LAUSUNTOJA JA SELVITYKSIÄ 2002:4 Oikeusavun käsikirja LAUSUNTOJA JA SELVITYKSIÄ 2002:4 Oikeusavun käsikirja OIKEUSMINISTERIÖ HELSINKI 2002 ISSN 1458-7149 ISBN 952-466-067-9 Oikeusministeriö Helsinki KUVAILULEHTI

Lisätiedot

Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp)

Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp) Olli Mäenpää 9.5.2018 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp) Perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 23.2.2009 KOM(2009)81 lopullinen 2009/0023 (CNS) C6-0101/09 Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS elatusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan pöytäkirjan tekemisestä Euroopan

Lisätiedot

A V E R ETÄMYYNNIN ENNAKKOTIEDOT / KOSKEE HELPMEANS-VERKKOKAUPAN ASIAKKAIDEN TOIMEKSIANTOSOPIMUKSIA AVER ASIANAJOTOIMISTO OY

A V E R ETÄMYYNNIN ENNAKKOTIEDOT / KOSKEE HELPMEANS-VERKKOKAUPAN ASIAKKAIDEN TOIMEKSIANTOSOPIMUKSIA AVER ASIANAJOTOIMISTO OY A V E R 1 (5) ETÄMYYNNIN ENNAKKOTIEDOT / KOSKEE HELPMEANS-VERKKOKAUPAN ASIAKKAIDEN TOIMEKSIANTOSOPIMUKSIA 1 Osapuolet 1.1 (jäljempänä asiakas ) 1.2 Aver Asianajotoimisto Oy Fredrikinkatu 25 A 24 00120

Lisätiedot

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin

Lisätiedot

Asianajajatutkimus 2012. Helsingin Asianajajayhdistys

Asianajajatutkimus 2012. Helsingin Asianajajayhdistys Asianajajatutkimus 2012 Helsingin Asianajajayhdistys Taustatietoa Asianajajatutkimukseen vastasi Helsingin Asianajajayhdistyksestä 340 asianajajaa. Noin 30 prosenttia alueen asianajajista Kaikkiaan Asianajajatutkimukseen

Lisätiedot

HE 52/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e :n muuttamisesta

HE 52/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalakia siten, että kunnan järjestämistä kotipalveluista

Lisätiedot

Asianajajatutkimus 2012. Vaasa, Oulu ja Lappi

Asianajajatutkimus 2012. Vaasa, Oulu ja Lappi Asianajajatutkimus 2012 Vaasa, Oulu ja Lappi Taustatietoa Asianajajatutkimukseen vastasi Vaasan, Oulun ja Lapin osastoista 80 asianajajaa. Noin 35 prosenttia alueen asianajajista. Kaikkiaan Asianajajatutkimukseen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 383. Laki

SISÄLLYS. N:o 383. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä toukokuuta 2002 N:o 383 390 SISÄLLYS N:o Sivu 383 Laki ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjan

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 2002 N:o Oikeusapulaki. N:o 257. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 2002 N:o Oikeusapulaki. N:o 257. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 2002 N:o 257 273 SISÄLLYS N:o Sivu 257 Oikeusapulaki... 729 258 Laki valtion oikeusaputoimistoista... 739 259 Laki oikeudenkäymiskaaren

Lisätiedot

O 21/2016 vp Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta

O 21/2016 vp Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta O 21/2016 vp Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta 1990-2020 Leena Juvonen 19.4.2017 Valtiontalouden tarkastusvirasto Eduskunnan tulee omaksua aiempaa merkittävästi aktiivisempi rooli budjetti- ja valvontavallan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 43/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sairausvakuutuslakia muutettavaksi siten, että sosiaalivakuutuslautakunnat

Lisätiedot

Tiekuntien ja isännöitsijöiden vastuut ja vakuuttaminen. Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä 8.10.2015 Erkki Nieminen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy

Tiekuntien ja isännöitsijöiden vastuut ja vakuuttaminen. Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä 8.10.2015 Erkki Nieminen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy Tiekuntien ja isännöitsijöiden vastuut ja vakuuttaminen Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä 8.10.2015 Erkki Nieminen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy Tiekunnat Yksityiset tiet ovat yksityisten kiinteistönomistajien

Lisätiedot

Markkinaoikeuslaki, ml. muutossäädös 320/2004

Markkinaoikeuslaki, ml. muutossäädös 320/2004 Markkinaoikeuslaki, ml. muutossäädös 320/2004 1 luku Toimivalta 1 Markkinaoikeuden toimivalta ja toimipaikka Markkinaoikeus käsittelee ne asiat, jotka säädetään sen toimivaltaan kuuluviksi: 1. kilpailunrajoituksista

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Suomen Lakimiesliitto Finlands Juristförbund ry Lausunto 19.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä

Lisätiedot

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118 LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 37/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 a ja 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että sairausvakuutuslakia alemmanasteisten lääkekorvauksia

Lisätiedot

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

HE 75/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi. nostetaan nykyisestä 36,60 eurosta 46,60 euroon lasta kohden kalenterikuukaudelta.

HE 75/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi. nostetaan nykyisestä 36,60 eurosta 46,60 euroon lasta kohden kalenterikuukaudelta. HE 75/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi siten, että lapsilisän yksinhuoltajakorotusta

Lisätiedot

Hallituksen esityksessä esitetään kolmea muutosta:

Hallituksen esityksessä esitetään kolmea muutosta: T U R U N H O V I O I K E U D E N PRESIDENTTI Turussa, maaliskuun 6. päivänä 2018 Viite: HE 190/2017 vp LAKIVALIOKUNNALLE Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi oikeudenkäymiskaaren

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot