Globaalisti oikeudenmukainen ja ekologisesti kestävä kohtuutalous

Transkriptio

1 Nuorisotutkimuspäivät 2013 Sukupolvet, talous ja oikeudenmukaisuus Tuuli Hirvilammi YTM, sosiaalipolitiikan tohtorikoulutettava Helsingin yliopisto Globaalisti oikeudenmukainen ja ekologisesti kestävä kohtuutalous Kestävä kehitys merkitsee nykyisten sukupolvien tarpeiden turvaamista vaarantamatta tulevien sukupolvien tarpeita. Kestävä kehitys jaotellaan usein sosiaaliseen, ekologiseen ja taloudelliseen kestävyyteen. Jaottelussa sivuutetaan kuitenkin ulottuvuuksien keskinäiset riippuvuussuhteet ja niiden välinen hierarkia. Ekologinen kestävyys on kaiken toiminnan perusta. Talous voi olla kestävää vain, jos sen perustana on maapallon kantokyky eli se toteutuu luonnon asettamissa rajoissa. Vasta näiden rajojen tiedostamisen ja tunnustamisen jälkeen voidaan rakentaa kestävää yhteiskuntaa, jonka perimmäinen tehtävä on oikeudenmukaisen hyvinvoinnin tuottaminen. (Sitra 2013.) Talous on hyvinvoinnin tuottamisen väline (Sitra 2013). Tämä näyttää unohtuneen nykyisissä kulutusyhteiskunnissa, joissa jatkuvasti vaarannetaan nykyisten ja tulevien sukupolvien hyvinvoinnin edellytyksiä lyhytnäköisen talouskasvun kustannuksella. Uusimmat tutkimustulokset antavat yhä hälyttävämpää tietoa maapallon tilasta. Aiemmin on tiedetty, että paikallisten ekosysteemien tila voi oleellisesti heikentyä kriittisen kynnyksen ylittyessä. Nyt näyttää siltä, että ihmisen toiminnan seurauksena ekosysteemit voivat äkillisesti siirtyä tilasta toiseen koko globaalin ekosysteemin tasolla. Laajoja ekosysteemien muutoksia sysäävät liikkeelle väestönkasvu ja siihen liittyä resurssien kulutus, elinympäristöjen muutos ja sirpaloituminen, energian tuotanto ja kulutus sekä ilmastonmuutos. (Barnosky ym ) Jos kasvusuuntaa ei käännetä laskuun, tulevaisuuden odotuksina on taloustappioita, poliittisia ja aseellisia kriisejä, köyhyyttä sekä inhimillisiä tragedioita. Laskusuunnan löytämiseksi esittelen puheenvuorossani kohtuutalous-keskustelun keskeisiä lähtökohtia ja tavoitteita.

2 Viime vuosina julkisessakin keskustelussa yleistyneellä degrowth-käsitteellä tarkoitetaan hallittua talouskasvun tavoittelusta irrottautumista. Ranskankielisestä keskustelusta alkunsa saanut décroissance -termi ja sen englanninkielinen käännös degrowth viittaavat jo itsessään kasvun vastakohtaan, ei-kasvuun. Suomenkielessä vastaavaa, luontevan kuuloista ilmaisua ei ole löytynyt. Suomeksi on kirjoitettu esimerkiksi kohtuutaloudesta, talouslaskusta ja kasvun purusta. Kohtuutalous on osuva suomennos siksi, että kohtuullisuus pitää sisällään sekä sosiaalisen että ekologisen kestävyyden tavoitteet. Filosofi Eero Ojasen (2004) mukaan kohtuus merkitsee oikeudenmukaisuuden tunnistamista ja ihmisen tasapainoista suhdetta luontoon. Vuonna 2008 järjestetyssä ensimmäisessä kansainvälisessä degrowth-konferenssissa muotoiltiin Degrowth-julistus (Declaration of the Paris 2008 Conference). Sen lähtökohtana todetaan nykyisen taloudellisen kehityksen ongelmat: talouskasvu on lisännyt maan biokapasiteetin käyttöä ekologisesti kestämättömällä tavalla, ekotehokkuuden lisääntymisestä huolimatta luonnonvarojen kulutus on kasvanut eikä globaali talouskasvu ole pystynyt olennaisesti vähentämään köyhyyttä ja tasaamaan resurssien käyttöä. Kohtuutalous-keskustelussa ennustetaan, että jos emme vapaaehtoisesti vastaa globaaliin ekososiaaliseen kriisiin tuomalla taloudellinen toiminta ekologisiin rajoihin ja jakamalla vaurautta globaalisti, on seurauksena vääjäämätön ja kontrolloimaton taloudellinen romahdus. Tällä tulisi oletettavasti olemaan vakavia sosiaalisia vaikutuksia, erityisesti huono-osaisten kannalta. Kohtuutalouden keskeinen viesti on, että pelkästään tuotannon ekotehokkuuden lisääminen ei vähennä ympäristövaikutuksia riittävän nopeasti ekologisen kriisin hillitsemiseksi. Yhä useammat tutkimukset osoittavat, että pitkään toiveita herättänyt tuotannon ja luonnonvarojen tai energian kulutuksen "irtikytkentä" 1 ei ole mahdollista, jos BKT jatkaa kasvuaan (esim. Jackson 2011). Ekotehokkuuden parantumisesta huolimatta ympäristövaikutukset lisääntyvät bruttokansantuotteen kasvun myötä. Vaikka vauraiden maiden kotimainen tuotanto vähenee, kansainvälisen kaupan kasvu lisää yleistä luonnonvarojen kulutusta. (Wiedmann 2013.) Materiaalijalanjälkien pienentyminen kasvutaloudessa on epätodennäköistä, koska irtikytkentä vaatisi sellaista teknologiaa, joka olisi halvempaa kuin nykyisin käytössä olevat teknologiat. Suunta näyttää päinvastaiselta: mitä pidemmälle fossiiliset polttoaineet ehtyvät, sen kalliimmaksi energian 1 Irtikytkennällä tarkoitetaan tuotantoon tarvittavien resurssien määrän vähenemistä sekä talouskasvun ja ympäristön huonontumisen kytkemistä irti toisistaan (UNEP 2011, xi).

3 tuottaminen tulee ja sitä enemmän energiaa tarvitaan energian tuottamiseen. (ks. Partanen ym ) Koska materiaalisen irtikytkennän lupaus on osoittautunut erääksi aikakautemme harhoista, länsimaiden on irtauduttava talouskasvu-uskostaan eli sellaisesta talousjärjestelmästä ja yhteiskunnallisesta päätöksenteosta, jossa tavoitellaan kasvua kasvun itsensä vuoksi ekosysteemien ja ihmisten hyvinvoinnin kustannuksella (Latouche 2010). Talouskasvusta luopuminen voisi olla nyt mahdollista, kun Euroopan talouden kasvunäkymät ovat muutenkin heikot. Taloustieteilijät ovat ennustaneet, että teollisuusmaiden talouksien pitkäaikainen supistuminen voi hyvin olla näköpiirissä tuottavuuden heikentymisen sekä väestön ikääntymisen ja supistumisen seurauksena. (esim. Kiander 2011.) Havaintojen mukaan talouskriisin syveneminen vähentäisi jo itsessään luonnonvarojen kysyntää eli lisäisi ekologista kestävyyttä 2. Ongelmana kuitenkin olisi, että nykyisissä talouskasvuun sitoutuneissa talousjärjestelmissä talouden nollakasvu tai supistuminen tulisi lisäämään sosiaalista eriarvoisuutta, työttömyyttä ja köyhyyttä. Kasvutalouden heikot näkymät eroavatkin oleellisesti kohtuutalouden visiosta. Kohtuutalous merkitsee talouden palauttamista luonnon kantokyvyn rajoihin sosiaalisesti kestävällä tavalla. Kohtuutalous on tietoista ja poliittisesti hallittua talouden supistumista, jossa turvataan hyvinvoinnin perusedellytykset kaikille maailman ihmisille ja samalla vähennetään ympäristövaikutuksia. Kohtuutalouden tavoitteiden saavuttaminen edellyttää luonnonvarojen kulutuksen vähentämistä ja resurssien kulutuksen globaalia uudelleenjakoa. (Schneider ym ) Ympäristövaikutusten vähentämisen tarve koskettaa erityisesti suomalaisia, joiden ekologinen jalanjälki on kaikkien maailman valtioiden joukossa 11. suurin. Suomalaisten kulutustasolla tarvittaisiin yli kolme maapalloa pitkälti suurten hiilidioksidipäästöjen takia. (Living Planet Report 2012.) Suomalaiset käyttävät maailman seitsemänneksi eniten luonnon materiaaleja kuten uusiutuvia luonnonvaroja, fossiilisia polttoaineita ja mineraaleja. Suomalaisten kotitalouksien luonnonvarojen kulutus ylittää nykyisellään arviot ekologisesti kestävästä tasosta vähintään viisinkertaisesti. (Dittrich ym ) Ympäristövaikutusten vähentämisen tavoite yhdistetään usein niukkuuteen ja sen pelätään lisäävän köyhyyttä. Arvioiden mukaan ekologisen jalanjäljen pienentäminen maapallon kantokykyä vastaavalle tasolle merkitsisi materiaalisen tuotannon 2 Talouskriisin seurauksena esimerkiksi Amazonin sademetsän tuhoutumisvauhti laski vuonna 2008 ja sementin kysyntä laski Espanjassa 45 % vuoden 2009 ensimmäisten kuukausien aikana (Schneider ym. 2010).

4 alentamista suurin piirtein 1970 luvun tasolle (ks. Latouche ). Näin muotoiltuna ehdotus ei liene pelottava, olihan länsimaissa 1970-luvulla jo varsin kohtuullinen elintaso! Globaali uudelleenjako on tarpeen maapallolla, jossa toiset ylikuluttavat ja toiset elävät nälässä. Tutkimukset osoittavat, että ihmisten toiminnan haitalliset ympäristövaikutukset kasvavat tulotason noustessa (esim. Gough ym. 2011). Pienituloiset ja haavoittuvassa asemassa olevat ihmisryhmät aiheuttavat maailmanlaajuisesti vähemmän ympäristövaikutuksia kuin suurituloiset mutta he kuitenkin kärsivät enemmän globaaleista ja paikallisista ympäristöongelmista. Tämän vuoksi kohtuutalouden kirjallisuudessa ehdotetaan reilua uudelleenjakoa. Käytännössä se merkitsisi, että niissä maissa, joissa asukkaiden henkilökohtainen jalanjälki on kestävää tasoa suurempi, tulisi pienentää luonnonvarojen kulutusta kestävälle tasolle. Maissa, joissa on yhä äärimmäistä köyhyyttä, tulisi lisätä köyhimpien kulutusta kohtuulliselle tasolle mahdollisimman pian ja kestävällä tavalla. Tämä vaatii joissain tapauksissa taloudellisen toiminnan lisäämistä, mutta sitä tärkeämpää on tulojen ja vaurauden uudelleenjako sekä maiden sisällä että maiden välillä. Sekä nykyisten köyhyydestä kärsivien että tulevien sukupolvien kannalta on oikeudenmukaista, että vauraat ja jalanjäljeltään suuret kansantaloudet kääntyvät laskusuuntaan ja vakauttavat taloudellisen toiminnan ekologisesti kestävälle tasolle. (ks. Ulvila ja Pasanen 2010.) Kohtuutaloutta käsittelevä kirjallisuus antaa useita vastauksia siihen, miten talouslasku voitaisiin toteuttaa sosiaalisesti kestävällä tavalla. Kohtuutalouden keinoina mainitaan usein esimerkiksi yleinen työajan lyhentäminen, koska se vähentäisi tuotantoa ja kulutusta. Työttömyyden torjumiseksi työ tulisi jakaa kaikille ja työnteon määrän tulisi joustaa kysynnän sekä elämäntilanteen mukaan. Materiaalin kulutusta voidaan vähentää edistämällä kierrätystä ja uusiokäyttöä. Taloustieteen professori Serge Latouchen (2010) kohtuutalouden tavoitteet sisältävät myös ajatuksen paikallisuuden lisäämisestä: kaikki paikallisia tarpeita tyydyttävä tuotanto tulisi tapahtua paikallisella tasolla ja paikallisen päätöksenteon kautta. Lisäksi meidän tulisi Latouchen mukaan palata pienimuotoiseen maatalouteen, edistää ihmisten välisiin suhteisiin liittyviä palveluksia luonnonvarojen ylikulutuksen sijaan, vähentää energiantuotantoa, verottaa mainonnan kuluja ja lykätä haitallisia ympäristövaikutuksia aiheuttavia teknologisia innovaatioita. Talousjärjestelmän uudelleenmuotoilemiseksi olennaisinta olisi kaikkien nykyisten, tuotannon 3 Kanadalaisen taloustieteen professori Peter Victorin (2012) degrowht- skenaariossa ekologisen kestävyyden saavuttaminen olisi mahdollista, jos bkt/asukas olisi samalla tasolla kuin Kanadassa vuonna 1976.

5 haitallisten ulkoisvaikutusten saaminen tuottajan maksettavaksi. Latouche esittää taloustieteilijä Pigouniin viitaten, että yritysten maksettavaksi tulisivat jatkossa kaikki kustannukset, joita niiden toiminnasta aiheutuu (esim. saasteet, työttömyys) kuten myös ne kustannukset, joita niiden toiminta edellyttää (esim. turvallisuus, kuljetus ja infrastruktuuri ja koulutus). Näin tuotanto vähenisi Latouchen ajatusten mukaan vallankumouksellisen paljon, kapitalistisen markkinatalouden omaa logiikkaa hyödyntäen. Kirjallisuus Barnosky, A. D., Hadley, E. A., Bascompte, J. ym (2012) Approaching a state shift in Earth's biosphere. Nature 486: Declaration of the Paris 2008 Conference. < Dittrich M, Giljum S, Lutter S, Polzin C. Green economies around the world? Implications of resource use for development and the environment. Wien: Sustainable Europe Research Institute (SERI), < Gough I, Abdallah S, Johnson V, Ryan-Collins J, Smith C (2011) The distribution of total greenhouse gas emissions by households in the UK, and some implications for social policy. New economics foundation & Centre for Analysis of Social Exclusion/London School of Economics, London. < /files/casepaper152gough_et_al.pdf>, Jackson T (2011) Hyvinvointia ilman kasvua. Rajallisen planeetan taloustiede. Suom. Jyri Raivio. Helsinki: HS Kirjat. Kiander J (2011) Voiko talouskasvu olla kestävää? Julkaisussa: Pohjola ja Särkelä, toim. Sosiaalisesti kestävä kehitys. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry. Living Planet Report (2012) WWF, Global Footprint Network & Zoological Society of London. < Latouche, Serge (2010) Jäähyväiset kasvulle. Helsinki: Like Ojanen, Eero (2004) Kohtuudesta ja kohtuuttomuudesta. Helsinki: Kirjapaja Schneider, Francois & Kallis, Giorgos & Martinez-Alier, Joan (2010) Crisis or Opportunity? Economic Degrowth for social equity and ecological sustainability. Introduction to this special issue. Journal of Cleaner Production (18), Sitra (2013) Kestämätön käy kalliiksi. 10 teesiä kestävään talouteen. Saatavissa: < Ulvila, Marko & Pasanen, Jarna (2010) Vihreä uusjako Fossiilikapitalismista vapauteen. Helsinki: Like. Victor P. A. (2012) Growth, degrowth and climate change: A scenario analysis. Ecological Economics 84: Wiedmann T, Schandl H, Lenzenc M, Moranc D, Suh S, West J, Kanemotoc K. (2013) The material footprint of nations. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, <