Puolustusministeriö toimitti selvityksen valiokunnalle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puolustusministeriö toimitti selvityksen valiokunnalle"

Transkriptio

1 Puolustusvaliokunnan lausunto 4/2010 vp Puolustusministeriölle JOHDANTO Vireilletulo Puolustusministeriö on 18 päivänä marraskuuta 2009 toimittanut puolustusvaliokunnalle selvityksen "Vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetun lain (556/2007) täytäntöönpano ja toimivuus" (MINS 1/2010 vp). Asiantuntijat Valiokunnassa ovat olleet kuultavina kansliapäällikkö Kari Rimpi, lainsäädäntöjohtaja Seppo Kipinoinen ja vanhempi osastoesiupseeri Petteri Tervonen, puolustusministeriö eversti, koulutuspäällikkö Pertti Laatikainen, Pääesikunta toiminnanjohtaja Pekka Tuunanen, Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) toiminnanjohtaja Janne Kosonen, Suomen Reserviupseeriliitto toiminnanjohtaja Olli Nyberg, Reserviläisliitto - Reservin Aliupseerien Liitto ry pääsihteeri Lotta Mertsalmi, Naisten valmiusliitto ry PUOLUSTUSMINISTERIÖN SELVITYS Vapaaehtoista maanpuolustusta koskeva laki astui voimaan Puolustusvaliokunnan lakiehdotuksesta tekemässä mietinnössä (PuVM 3/2006 vp) valiokunta edellytti, että puolustusministeriö antaa vuoden 2009 aikana selvityksen valiokunnalle lain täytäntöönpanosta ja toimivuudesta. Puolustusministeriö toimitti selvityksen valiokunnalle VALIOKUNNAN KANNANOTOT Perustelut Yleistä Perustuen ministeriön selvitykseen ja valiokunnan kuulemiin asiantuntijoihin valiokunta toteaa, että laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta on osoittautunut tarpeelliseksi ja myös varsin toimivaksi. Kukaan valiokunnan kuulemista asiantuntijoista ei tuonut esiin, että varsinaisiin säännösmuutoksiin olisi tarvetta. Valiokunta pitää tärkeänä, että puolustushallinnon antama normiohjeistus vapaaehtoisen maanpuolustuksen kentällä on tulkinnoiltaan yhtenevä eri puolilla maata. Valiokunta pitää lisäksi välttämättömänä, että vapaaehtoisen maanpuolustuksen alan keskeiset toimijat - puolustushallinto, Maanpuolustuskoulutusyhdistys ja reserviläisjärjestöt - käyvät keskenään säännöllistä vuoropuhelua ja pyrkivät yhdessä hakemaan toiminnallisesti järkeviä ratkaisuja esille tulleiden haasteiden voittamisessa. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen rooli ja toiminnan resursointi Saadun selvityksen mukaan Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) rooliin julkisoikeudellisena yhdistyksenä oltiin pääsääntöisesti tyytyväisiä,

2 joskin yhdistyksen julkisoikeudellisen aseman ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimikentän lisääntyneen sääntelyn nähtiin myös byrokratisoivan toimintaa. Asiantuntijakuulemisissa kävi ilmi, että käytännön tasolla kohdatut ongelmat eivät kuitenkaan ole olleet ylipääsemättömiä. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toiminnan sujuvuudesta kertoo myös se, että MPK:lla oli vuonna 2009 yhteensä koulutusvuorokautta, missä oli 15 % kasvua vuoteen 2008 verrattuna. Kasvu kohdistui erityisesti puolustusvoimien tilaamaan sotilaalliseen koulutukseen. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen ohjaus ja valvonta on keskitetty puolustusministeriölle, jonka kanssa yhdistys tekee vuosittain tulossopimuksen. Pääesikunnan tehtävänä on vapaaehtoiseen maanpuolustukseen kuuluvien sotilaallisten tehtävien johto sekä muun toiminnan ohjaus, tukeminen ja valvonta. Puolustusvoimien ja MPK:n kumppanuussopimus on tarkistettu vuoden 2009 lopulla. Sopimusta seurataan kumppanuussopimuksen seurantaryhmässä, joka kokoontuu 4 kertaa vuodessa. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen yhteensä noin 3 miljoonan euron budjetti muodostuu noin kahden miljoonan euron valtionapuosuudesta sekä puolustusvoimien noin miljoonan euron tilauskannasta. Puolustusvoimien MPK:lta tilaaman sotilaallisen koulutuksen kautta koulutetaan vuonna 2010 noin henkilöä. Valiokunta pitää tärkeänä, että MPK:n toiminnan rahoitustaso säilyy myös jatkossa nykyisenlaisena, ja että kehittämisvaiheessa olevan järjestelmän rahoituksesta huolehditaan. Valiokunta huomauttaa tässä yhteydessä, että puolustusministeriön tulee hallinnonalan sisäisin toimenpitein varmistaa riittävä resursointi MPK:n toiminnalle, jotta eduskunta ei joudu vuodesta toiseen budjetin käsittelyn yhteydessä lisäämään MPK:n rahoitusta. Valtionavun ja puolustusvoimien maksaman osuuden tulisi valiokunnan näkemyksen mukaan olla samassa suhteessa kuin tilattava koulutus (2/3 ja 1/3). MPK:n puolelta tuotiin esiin, että käytännön toiminnan kannalta on haasteellista noudattaa yhdistyksen toiminnan rahoituksesta (11 ) annettuja määräyksiä. Valtionavun käyttökielto puolustusvoimien tilaamasta sotilaallisesta koulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin on ollut merkittävä hallinnollinen haaste rinnakkaisbudjetoinnin vuoksi. Valiokunta arvioi, että nykyinen järjestely on tietystä hallinnollisesta raskaudestaan huolimatta kuitenkin yhdistyksen toiminnan ja erityisesti sen rahoituspohjan kannalta toimivin ratkaisu. Neuvottelukuntien rooli vapaaehtoisen maanpuolustuksen kentässä Vapaaehtoisen maanpuolustuksen yhteensovittamista, ohjaamista ja kehittämistä varten puolustusministeriön apuna ja sen yhteydessä toimii valtakunnallinen vapaaehtoisen maanpuolustuksen neuvottelukunta. Neuvottelukunta voi kutsua pysyviä asiantuntijoita sekä asettaa alueellisia tai toimialakohtaisia neuvottelukuntia. Asiantuntijakuulemisissa tuotiin esiin tyytyväisyys siitä intensiteetistä, jolla valtakunnallinen neuvottelukunta on aloittanut toimintansa. Valiokunta pitää tärkeänä, että keskeisiä vapaaehtoisen maanpuolustuksen alalla toimivia järjestöjä kuullaan neuvottelukunnan toiminnassa. Valiokunta rohkaisee myös järjestökenttää ottamaan itse yhteyttä neuvottelukuntaan itselleen tärkeinä pitämistään kysymyksistä. Valtakunnallinen neuvottelukunta on asettanut toimikaudekseen neljä alueellista neuvottelukuntaa sekä lisäksi kaksi toimialakohtaista

3 neuvottelukuntaa ilma- ja merivoimiin. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan alueellisten neuvottelukuntien työskentely on käynnistynyt eri tahtiin. Valiokunta pitää tärkeänä sitä, että valtakunnallinen neuvottelukunta ohjaa alueellisten ja toimialakohtaisten neuvottelukuntien toimintaa. Alueellisten neuvottelukuntien työssä tulee ottaa huomioon erilaiset maakunnalliset tarpeet ja paikallisten toimijoiden näkemykset. Naisten osallistuminen vapaaehtoiseen maanpuolustukseen Lain tavoitteena on ollut parantaa naisten mahdollisuuksia osallistua vapaaehtoiseen maanpuolustukseen. Naisten valmiusliiton mukaan kokemukset lain täytäntöönpanosta ja toimivuudesta ovat pääosin myönteisiä. Naisten osallistumismahdollisuudet vapaaehtoiseen maanpuolustukseen ovat selvästi parantuneet lain voimaantulon myötä. MPK:n tarjoaman siviilikoulutuksen jatkaminen nähtiin ehdottoman välttämättömäksi ja tarpeelliseksi asiaksi, josta koko yhteiskunta hyötyisi. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan MPK:n koko koulutustarjonnasta siviilikoulutuksen osuus on noin kolmannes. Valiokunta pitää tärkeänä, että tämä osuus säilyy myös jatkossa yhtä suurena. Valiokunnan mielestä MPK:n roolia valtakunnallisena varautumiskouluttajana tulee vahvistaa YETT-strategian päivityksen yhteydessä. Puolustusministeriö on muun muassa neuvottelukuntien nimittämispäätöksillään pyrkinyt parantamaan naisten osallistumista päätöksentekoon. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan myös MPK on huomioinut naisten osallistumisen vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön lain edellyttämällä tavalla, ja vuoden 2010 aikana naisten osallistumista tullaan edelleen kehittämään. Valiokunta toteaa, että vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneita naisia on noin 5 000, joten naisten osallistuminen vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön tulee lisääntymään myös tätä kautta. Sotilaallinen ja sotilaallisia valmiuksia palveleva koulutus Turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa 2009 todetaan vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta, että sitä kehitetään palvelemaan yhä paremmin puolustusvoimien kokonaissuorituskykyä muun muassa puolustusvoimien sodan ajan joukkojen kouluttamisessa ja ylläpidossa. Vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen avulla lisätään operatiivisten ja tärkeimpien alueellisten joukkojen suorituskykyä sekä puolustusvoimien kykyä tukea muita viranomaisia. Vapaaehtoisella maanpuolustuskoulutuksella tuotetaan myös kokonaismaanpuolustuksen edellyttämää osaamista ja valmiutta. Puolustusministeriön selvityksessä todetaan vastaavasti, että puolustusvoimien joukkotuotannon painopiste on ollut sijoitetun reservin suorituskyvyn kehittämisessä. Painopiste säilyy selvityksen mukaan samana myös jatkossa. Puolustusvoimien MPK:lta tilaamat kurssit pyritään turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon 2009 mukaisesti kohdentamaan pitkälti maakuntajoukkojen ja muiden operatiivisten joukkojen kouluttamiseen. Puolustusvoimilta saadun selvityksen mukaan tilattavassa koulutuksessa vuosille pyritään entistä paremmin ottamaan huomioon sijoittamattoman reservin osaamisen kehittäminen sijoituskelpoisuuden parantamiseksi. Valiokunta pitää tätä oikeana päämääränä.

4 Vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetun lain 17 :n mukaan puolustusvoimat voi antaa sotilaallista koulutusta vapaaehtoisille 18 vuotta täyttäneille henkilöille järjestämällä harjoituksia tai hankkimalla palveluja Maanpuolustuskoulutusyhdistykseltä siten kuin siitä erikseen sovitaan. MPK on hankkinut omille kouluttajilleen oikeuden kouluttaa puolustusvoimien tilaisuuksissa. Tällaisen kouluttajaoikeuden omaavia henkilöitä on yli 800, joista ampumakouluttajia on 80 henkeä. Puolustusvaliokunnan mietinnössä koskien lakia vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta yksi keskeisiä tavoitteita oli selventää lakiehdotukseen sisältyviä lukuisia ja osin epäselviä käsitteitä sotilaallisesta ja sitä tukevasta koulutuksesta. Puolustusvaliokunta päätyi esittämään käsitteiden rajaamista kahteen kokonaisuuteen. Valiokunta määritteli termin "sotilaallinen koulutus" seuraavasti: puolustusvoimien aseilla, ampumatarvikkeilla tai räjähteillä tapahtuva sotilaallisten taitojen sekä joukon yhteistoiminnan kehittäminen sodassa tai muissa aseellisissa selkkauksissa toimimista varten (2 ).Toinen keskeinen määritelmä oli "sotilaallisia valmiuksia palveleva koulutus", joka tarkoitti muuta MPK:n ja eri järjestöjen organisoimaa vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta. Valiokunta korostaa, että MPK on käytännössä ainoa taho, joka voi tarjota mahdollisuuden sotilaalliseen koulutukseen suurelle osalle alueellisiin joukkoihin sijoitetuista reserviläisistä ja koko sijoituskelpoiselle reserville. Sijoittamattoman reservin ja yli 60-vuotiaiden osallistumismahdollisuudet vapaaehtoiseen maanpuolustustoimintaan pyritään turvaamaan sotilaallisia valmiuksia palvelevan koulutuksen kautta. Valiokunta toteaa, että lakiehdotuksen eduskuntakäsittelyn aikana tavoitteena ei ollut - eikä siihen ole mitään yhteiskuntapoliittista tarvettakaan - rajoittaa saati kieltää puolustusvoimien aseilla (erityisesti rynnnäkkökivääreillä) toteutettavien tavanomaisten ampumatilaisuuksien järjestämistä. Näissä tilaisuuksissa kyse ei ole lain tarkoittamassa mielessä sotilaallisten taitojen saati joukon yhteistoiminnan kehittämisestä, eikä se siten kuulu sotilaallisen koulutuksen tai sotilaallisia valmiuksia palvelevan koulutuksen määritelmään. Kysymys on lähinnä reserviläisille ja puolustusvoimien toimintaan tutustuville henkilöille järjestettävistä ampumakilpailuista tai muista ampumatapahtumista. Valiokunnan näkemyksen mukaan tällaisia tilaisuuksia puolustusvoimat voi edelleen järjestää voimavarojensa rajoissa. Valiokunta pitää tärkeänä, että puolustusministeriö selvittää yhdessä Pääesikunnan kanssa - reserviläisjärjestöt myöhemmässä vaiheessa keskusteluun mukaan kytkien - mahdollisuudet reserviläisille suunnatun puolustusvoimien aseilla tapahtuvan ampumatoiminnan laajentamiseen esimerkiksi maanpuolustuspiireittäin siten, että puolustusvoimat perisi reserviläisiltä ampumatoiminnan järjestämisen kustannukset kuten esimerkiksi rynnäkkökiväärien patruunakustannuksen. Tällainen järjestely voisi valiokunnan mielestä osaltaan vastata reserviläiskentän toiveeseen päästä ampumaan puolustusvoimien käsiaseilla nykyistä laajemmassa mittakaavassa. Valiokunta huomauttaa, että itsestään selvää on, että puolustusvoimien aseilla tapahtuvassa ampumatoiminnassa tulee aina noudattaa kaikkia varomääräyksiä ja että ne tapahtuvat puolustusvoimien palveluksessa

5 olevan ammattisotilaan valvonnassa vastuukysymysten takia. Valiokunta pitää lisäksi tärkeänä, että tapahtumiin osallistuvat henkilöt hankkivat itselleen asianmukaisen vakuutusturvan. Sitoumusjärjestelmä ja virka-aputehtävät Puolustusvoimiin ja MPK:hon on luotu vapaaehtoisia koskeva sitoumusjärjestelmä. Puolustusvoimat voi käyttää sitoumuksen antaneita vapaaehtoisia maakuntajoukoissa ja sen myötä puolustusvoimien virkaaputehtävissä poliisille tai palo- ja pelastustoimelle. MPK:n toimintaan henkilö voi sitoutua koulutustehtävään tai koulutus- ja tukiyksikköön. Sitoumuksen MPK:n tehtäviin on antanut noin henkeä. Saadun selvityksen mukaan sitoumuksen sisältöä on kahden vuoden aikana kertyneiden kokemusten perusteella muutettu siten, että sitoumuksessa ei enää kysytä halukkuutta virka-aputehtäviin. Kyseisen kohdan on käytännössä nähty koskevan lähinnä maakuntajoukkoja ja niihin kuuluvien henkilöiden sitoutumista puolustusvoimien antamaan virka-aputehtävään, jolloin sitoumus tehdään suhteessa puolustusvoimiin. Vapaaehtoiseen harjoitustoimintaan tai virka-aputehtävään vaaditaan vapaaehtoista maanpuolustusta koskevan lain mukaan työnantajan kirjallinen suostumus. Valiokunnalle esitettiin, että tällaiseen toimintaan osallistuminen tulisi rinnastaa kertausharjoitustoimintaan, jolloin työnantajat on velvoitettu antamaan vapaata. Valiokunta toteaa, että suomalaiset työnantajat suhtautuvat lähtökohtaisesti positiivisesti maanpuolustustyöhön ja sen tukemiseen, joten työnantajalta vaadittava kirjallinen suostumus ei käytännön tasolla asettane vapaaehtoistoiminnalle ylivoimaisia esteitä. Asiantuntijakuulemisissa tuli ilmi, että MPK:n poikkeusolojen tehtäviä ja roolia edelleen kehitettäessä olisi hyvä selvittää edellytykset luoda kansalaisten yhteinen varaamisrekisteri. Näin voitaisiin huomioida nykytilannetta paremmin kaikkien kansalaisten vapaaehtoisesti hankkima kriisiajan koulutus sekä välttää mahdolliset päällekkäiset varaukset eri kriisiajan tehtäviin. Valiokunta toteaa, että mahdollisuuksia tällaisen rekisterin perustamiseen on arvioitava koko valtioneuvoston kesken. Virka-apuosaston johtaminen Maakuntajoukkojen käyttämisestä virka-aputehtävään ei ole kattavia kokemuksia, ja joukkoja on tähän mennessä käytetty kolme kertaa virkaaputehtävissä. Kaikki tehtävät ovat perustuneet ennakkosuunnitteluun ja henkilöstöä ei ole tarvinnut kutsua hälytysluontoisesti tehtävään. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan maakuntajoukoille ollaan parhaillaan luomassa suorituskykyä virka-aputehtäviin. Reserviläisjärjestöt ovat esittäneet, että kantahenkilökuntaan kuuluvan johtajan vielä poissa ollessa virka-apuosasto voisi käynnistää toimintansa reserviläisjohtajan johdolla. Perustuslakivaliokunta totesi antamassaan lausunnossa koskien lakiehdotusta vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta, että ehdotus virka-apuosaston johdon kuulumisesta sotilasvirassa olevalle henkilölle on asianmukainen. Puolustusvaliokunta toteaa, että vapaaehtoisista koostuva joukko ei itsenäisesti päätä virkaaputehtävässä käytettävistä keinoista, vaan päätöksen tekee virka-apua pyytänyt viranomainen, jonka johdossa ja valvonnassa toiminta tapahtuu. Näin ollen on luontevaa, että virka-apuosastoa johtaa kaikissa tapauksissa puolustusvoimien palveluksessa oleva henkilö.

6 Puolustusvaliokunta pitää tärkeänä, että maakuntajoukkokonseptin kautta toteutettavat puolustusvoimien virka-aputehtävät saadaan myös hajaasutusalueilla nopeasti käyntiin. Virka-aputehtävissä toimintaa voidaan valiokunnan mielestä nopeuttaa siten, että ennen varsinaisen virkaaputehtävän käynnistämistä virka-apuosaston reserviläisjohtajien johdolla käynnistetään valmistavat toimenpiteet. Puolustusvoimien tulee puolestaan varmistaa, että haja-asutusalueilla sotilasvirassa palveleva henkilö saadaan mahdollisimman nopeasti virka-apuosaston johtotehtävään. Lausunto Lausuntonaan puolustusvaliokunta esittää, että puolustusministeriö ottaa edellä olevan huomioon. Helsingissä 18 päivänä toukokuuta 2010 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. Juha Korkeaoja /kesk vpj. Olli Nepponen /kok jäs. Thomas Blomqvist /r Juha Hakola /kok Hanna-Leena Hemming /kok Reijo Kallio /sd Inkeri Kerola /kesk Jaakko Laakso /vas Reijo Laitinen /sd Juha Mieto /kesk Lauri Oinonen /kesk Sari Palm /kd Eero Reijonen /kesk Valiokunnan sihteerinä on toiminut valiokuntaneuvos Heikki Savola

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Isänmaallisuus Vapaaehtoisuus Osaaminen Kuva Joonas Pehkonen Maanpuolustuskoulutusyhdistys Perustettiin vuonna 1993 valtakunnalliseksi organisaatioksi, joka kouluttaa

Lisätiedot

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toiminta Lapissa Alueellisen maanpuolustuskurssin jatkokurssi Rovaniemi 24.11.2016 Lapin KOTU -yksikön päällikkö Antti Tölli Mikä on MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys

Lisätiedot

Pääesikunta Lausunto 1 (6) Henkilöstöosasto HELSINKI AH22100 20.10.2011 3563/55.99/2011

Pääesikunta Lausunto 1 (6) Henkilöstöosasto HELSINKI AH22100 20.10.2011 3563/55.99/2011 Pääesikunta Lausunto 1 (6) HELSINKI 20.10.2011 3563/55.99/2011 Poliisihallituksen asiakirja numero 2020/2011/3470 PÄÄESIKUNNAN HENKILÖSTÖOSASTON LAUSUNTO ASIASSA: VAPAAEHTOISEN MAANPUOLUSTUS- JA RESERVILÄISTOIMINNAN

Lisätiedot

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ. Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ. Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke MIKÄ ON MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) on vuonna 1993 perustettu valtakunnallinen

Lisätiedot

MPK:N OSUUS ÖLJYNTORJUNNASSA. Info-tilaisuus Henrik Nysten Piiripäällikkö/Distriktschef Meripuolustuspiiri/Sjöförsvarsdistriktet

MPK:N OSUUS ÖLJYNTORJUNNASSA. Info-tilaisuus Henrik Nysten Piiripäällikkö/Distriktschef Meripuolustuspiiri/Sjöförsvarsdistriktet MPK:N OSUUS ÖLJYNTORJUNNASSA Info-tilaisuus 20.8.2015 Henrik Nysten Piiripäällikkö/Distriktschef Meripuolustuspiiri/Sjöförsvarsdistriktet 7 Tehtävät Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen julkisena hallintotehtävänä

Lisätiedot

PUOLUSTUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 3/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto.

PUOLUSTUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 3/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto. PUOLUSTUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 3/2006 vp Hallituksen esitys laiksi vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 10 päivänä lokakuuta 2006 lähettänyt

Lisätiedot

Sivistysvaliokunnalle

Sivistysvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 8 päivänä

Lisätiedot

PUOLUSTUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 4/2009 vp. hallituksen esityksen laeiksi puolustusvoimista annetun lain sekä Maapuolustuskorkeakoulusta

PUOLUSTUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 4/2009 vp. hallituksen esityksen laeiksi puolustusvoimista annetun lain sekä Maapuolustuskorkeakoulusta PUOLUSTUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 4/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi puolustusvoimista annetun lain sekä Maapuolustuskorkeakoulusta annetun lain 13 ja 34 :n muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta

Lisätiedot

Aseet ja reserviläistoiminta

Aseet ja reserviläistoiminta Aseet ja reserviläistoiminta Professori Mika Hannula Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtaja Aseet ja vastuullisuus seminaari 13.3.2009 Vapaaehtoisen maanpuolustustyön perusta Järjestäytynyttä vapaaehtoista

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 299/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 299/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 299/2006 vp Hallituksen esitys laiksi vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi vapaaehtoisesta

Lisätiedot

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö 1 Toiminnan perusteet... 3 1.1 Toiminta-ajatus... 3 1.2 Toiminnan arvot... 3 1.3 Keskeiset tehtävät... 3 2 Tavoitteet vuodelle 2016...

Lisätiedot

Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta

Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta Suomen suurin maanpuolustusjärjestö Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta Jäsenkyselyn toteutus Reserviläisliiton jäsenkysely toteutettiin 19.-26.3. välisenä aikana webropol-kyselysovelluksella.

Lisätiedot

Ulkoasiainvaliokunnalle

Ulkoasiainvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 6/2006 vp Hallituksen esitys laiksi sotilaallisesta kriisinhallinnasta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Ulkoasiainvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on

Lisätiedot

Reserviläisen kenttäkelpoisuuden kehittämisen koulutusohjelma

Reserviläisen kenttäkelpoisuuden kehittämisen koulutusohjelma Reserviläisen kenttäkelpoisuuden kehittämisen koulutusohjelma Reserviläisen velvollisuus ylläpitää kuntoa Noin 85 % jokaisesta ikäluokasta suorittaa varusmiespalveluksen, joten valtaosa 20-60 vuotiaista

Lisätiedot

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ RESERVILÄISLIITTO ON AVOIN KAIKILLE Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö, johon kuuluu lähes 40.000 suomalaista. Joukossa on sekä miehiä että naisia.

Lisätiedot

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN (MPK) STRATEGIA 2020

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN (MPK) STRATEGIA 2020 5STRATEGIA LUONNOS 22.5.2015 MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN (MPK) STRATEGIA 2020 Toiminnan tarkoitus, yhdistyksen tehtävät ja yleistavoite Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) on valtakunnallinen vapaaehtoisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 17/2002 vp Hallituksen esitys laeiksi tapaturmavakuutuslain muuttamisesta Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä huhtikuuta 2002

Lisätiedot

Puolustusvaliokunnalle

Puolustusvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 52/2006 vp Hallituksen esitys laiksi vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Puolustusvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on

Lisätiedot

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen vaikuttavuusarviointi

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen vaikuttavuusarviointi Vapaaehtoisen maanpuolustuksen vaikuttavuusarviointi Loppuraportti 13.1.2011 Erkka Ryynänen, Johan Lunabba, Laura Oja ja Tuomas Raivio Gaia Consulting Oy Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Arvioinnin tavoitteet...

Lisätiedot

Valtioneuvoston Selonteko 2008

Valtioneuvoston Selonteko 2008 Valtioneuvoston Selonteko 2008 VNS 2008 Sotilaallisen toimintaympäristön yleisiä trendejä EU:n ja Naton laajentuminen sekä järjestöjen välinen yhteistyö lisännyt turvallisuutta Sotilaallisen voiman käyttö

Lisätiedot

Naisten Valmiusliitto ry

Naisten Valmiusliitto ry Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää naisten maanpuolustustyötä tekevät ja tukevat järjestöt 11 jäsenjärjestöä, joissa 200 000 naisjäsentä kehittää

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN YHDISTYSJOHDON KOULUTUSPÄIVÄ 12.01.2013. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) esittely

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN YHDISTYSJOHDON KOULUTUSPÄIVÄ 12.01.2013. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) esittely KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN YHDISTYSJOHDON KOULUTUSPÄIVÄ 12.01.2013 Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) esittely KESKI-SUOMEN KOULUTUS- JA TUKIYKSIKKÖ KSkotuyks Kotuyksikön päällikkö Kari Kilpeläinen

Lisätiedot

Kansainvälisen avun antaminen ja vastaanottaminen Hallintovaliokunta

Kansainvälisen avun antaminen ja vastaanottaminen Hallintovaliokunta Kansainvälisen avun antaminen ja vastaanottaminen Hallintovaliokunta 10.2.2017 Lainsäädäntöjohtaja Hanna Nordström Laki puolustusvoimista 2 Puolustusvoimien tehtävät Puolustusvoimien tehtävänä on: 1) Suomen

Lisätiedot

Pääesikunta Ohje 1 (5) Logistiikkaosasto HELSINKI AM

Pääesikunta Ohje 1 (5) Logistiikkaosasto HELSINKI AM Pääesikunta Ohje 1 (5) 28.12.2016 1. PELOGOS:n päätös AM15434/6.9.2016 2. PELOGOS:n päätös AM18359/7.10.2016 3. PELOGOS:n päätös AK5290/14.3.2014 4. JÄRJK:n ohje BM18006/7.12.2016 OMIEN MAASTOPUKUJEN M05

Lisätiedot

Kaiken varalta. harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja

Kaiken varalta. harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja Kaiken varalta harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja taitojen hyödyntäminen suunnitelmallisesti normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa tukee yhteiskunnan

Lisätiedot

Vapaaehtoista maanpuolustusta koskevan lainsäädännön täytäntöönpano ja toimivuus LAUSUNTOYHTEENVETO

Vapaaehtoista maanpuolustusta koskevan lainsäädännön täytäntöönpano ja toimivuus LAUSUNTOYHTEENVETO 1 (40) Vapaaehtoista maanpuolustusta koskevan lainsäädännön täytäntöönpano ja toimivuus LAUSUNTOYHTEENVETO 2 (40) SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Lausunnonantajat... 4 3. Yleisiä huomioita... 6 4.

Lisätiedot

VALIOKUNNAT. * tnjx*.* ^

VALIOKUNNAT. * tnjx*.* ^ EDUSKUNTA VALIOKUNNAT ASIAKIRJAVIHKO * tnjx*.* ^ Valtiopäiväasia, 19/2005 E Sivu 1/1 Lakivaliokunta Saapunut 11.04.2005 Käsittely päättynyt 14.04.2005LaVP 29/2005 vp 3 Käsittely päättynyt 23.09.2005 La

Lisätiedot

RESERVIN JA VAPAAEHTOISEN MAANPUOLUSTUKSEN ROOLI SUOMEN PUOLUSTAMISESSA

RESERVIN JA VAPAAEHTOISEN MAANPUOLUSTUKSEN ROOLI SUOMEN PUOLUSTAMISESSA RESERVIN JA VAPAAEHTOISEN MAANPUOLUSTUKSEN ROOLI SUOMEN PUOLUSTAMISESSA Reserviläisliiton ja Suomen Reserviupseeriliiton yhteinen puolustuspoliittinen julkilausuma 19.11.2010 Sisällysluettelo Suomen Reserviupseeriliitto

Lisätiedot

4 PALUU i HAKU KAIKISTA

4 PALUU i HAKU KAIKISTA Valtiopäiväasia, HE 83/2004 Sivu 1/1 4 PALUU i HAKU KAIKISTA Asian valiokuntakäsittely HE 83/2004 vp oikeusapuhakemusten toimittamista koskevan eurooppalaisen sopimuksen lisäpöytäkirjan hyväksymisestä

Lisätiedot

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011 Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) 27.6.2011 ETELÄ-SAVON RESERVILÄISTEN RYNNÄKKÖKIVÄÄRIAMMUNTAKILPAILU 3.9.2011 1 JÄRJESTÄJÄ, KILPAILUAIKA JA -PAIKKA järjestää viiteasiakirjan mukaisesti Itä-

Lisätiedot

Puolustusministeriölle

Puolustusministeriölle PUOLUSTUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 6/2007 vp Ministeriön selvitys maavoimien materiaalin kunnossapidon kehittämisestä Puolustusministeriölle JOHDANTO Vireilletulo Puolustusvaliokunta on pyytänyt puolustusministeriöltä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle TYÖELÄMÄ- JA TASA- ARVOVALIOKUNNAN LAUSUNTO 15/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle varhennettua vanhuuseläkettä ja osa-aikaeläkettä koskevien säännösten muuttamiseksi Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Lisätiedot

Hallintovaliokunnalle

Hallintovaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 11a/2002 vp Hallituksen esitys laiksi seutuyhteistyökokeilusta Hallintovaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Hallintovaliokunta on 8 päivänä toukokuuta 2002 pyytänyt perustuslakivaliokunnalta

Lisätiedot

Hallintovaliokunnalle

Hallintovaliokunnalle PUOLUSTUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 4/2005 vp Hallituksen esitys laiksi puolustusvoimien virka-avusta poliisille annetun lain 4 :n muuttamisesta Hallintovaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 13 päivänä

Lisätiedot

Torstai kello Läsnä pj. Tapani Tölli /kesk vpj. Tapani Mäkinen /kok jäs. Thomas Blomqvist /r

Torstai kello Läsnä pj. Tapani Tölli /kesk vpj. Tapani Mäkinen /kok jäs. Thomas Blomqvist /r HALLINTOVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 24/2008 vp Torstai 27.3.2008 kello 12.15-13.15 Läsnä pj. Tapani Tölli /kesk vpj. Tapani Mäkinen /kok jäs. Thomas Blomqvist /r Maarit Feldt-Ranta /sd (1 5, 6 osittain) Juha

Lisätiedot

LIIKENNEVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2001 vp. hallituksen esityksen laiksi postipalvelulain JOHDANTO. Vireilletulo. Asiantuntijat.

LIIKENNEVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2001 vp. hallituksen esityksen laiksi postipalvelulain JOHDANTO. Vireilletulo. Asiantuntijat. LIIKENNEVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2001 vp Hallituksen esitys laiksi postipalvelulain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 20 päivänä kesäkuuta 2001 lähettänyt liikennevaliokuntaan valmistelevasti

Lisätiedot

Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008

Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008 Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008 Otsikko Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa kuvaa Reserviläisliitosta, sekä jäsenten että ulkopuolisten silmin Esim. mitä toimintaa jäsenet pitävät

Lisätiedot

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2009 vp. Hallituksen esitys eräiden tehtävien siirtämistä Maahanmuuttovirastoon koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2009 vp. Hallituksen esitys eräiden tehtävien siirtämistä Maahanmuuttovirastoon koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2009 vp Hallituksen esitys eräiden tehtävien siirtämistä Maahanmuuttovirastoon koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä kesäkuuta 2009 lähettänyt

Lisätiedot

Uudistunut nuorisolaki

Uudistunut nuorisolaki Uudistunut nuorisolaki 23.5.2017 Kouvola Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorisolaki 1285/2016 Lain rakenne Luku 1 Yleiset säännökset sisältää pykälät 1-3 Luku 2 Valtion nuorisotyö ja politiikka

Lisätiedot

Läsnä pj. Antti Rantakangas /kesk (1 16, 17 osittain, 18 ja 19 ) vpj. Tapani Mäkinen /kok jäs. Marko Asell /sd

Läsnä pj. Antti Rantakangas /kesk (1 16, 17 osittain, 18 ja 19 ) vpj. Tapani Mäkinen /kok jäs. Marko Asell /sd HALLINTOVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 83/2010 vp Keskiviikko 10.11.2010 kello 11.15-13.10 Läsnä pj. Antti Rantakangas /kesk (1 16, 17 osittain, 18 ja 19 ) vpj. Tapani Mäkinen /kok jäs. Marko Asell /sd Thomas Blomqvist

Lisätiedot

MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta

MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta AJOLUPAKURSSI 10.2.2014 Ajolupakursseille haluaa moni. Nyt se on taas mahdollista. Seuraava B-ajolupakurssi järjestetään maanantaina 10.2.2014. Kurssi on henkilökunnan

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Julkis ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry Lausunto 04.05.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien

Lisätiedot

Päivi Lipponen /sd (6 osittain, 7 12 ) Jari Myllykoski /vas (1 7 ) Sirpa Paatero /sd Arto Pirttilahti /kesk Juha Sipilä /kesk

Päivi Lipponen /sd (6 osittain, 7 12 ) Jari Myllykoski /vas (1 7 ) Sirpa Paatero /sd Arto Pirttilahti /kesk Juha Sipilä /kesk TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 42/2011 vp Torstai 3.11.2011 kello 12.00-13.40 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 8 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r (1 8 ) James Hirvisaari

Lisätiedot

Esko-Juhani Tennilä /vas Erkki Tuomioja /sd sihteeri Olli-Pekka Jalonen valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 17 jäsentä.

Esko-Juhani Tennilä /vas Erkki Tuomioja /sd sihteeri Olli-Pekka Jalonen valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 17 jäsentä. ULKOASIAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 55/2009 vp Tiistai 9.6.2009 kello 11.30-14.00 Läsnä pj. vpj. jäs. vjäs. Pertti Salolainen /kok Markku Laukkanen /kesk Eero Akaan-Penttilä /kok Eero Heinäluoma /sd Liisa

Lisätiedot

MAAKUNTAJOUKOT KÄSITTEESTÄ

MAAKUNTAJOUKOT KÄSITTEESTÄ MAAKUNTAJOUKOT KÄSITTEESTÄ MAAKUNTAJOUKKO on puolustusvoimien sodan ajan vahvuuteen kuuluva joukko. ESIMERKIKSI vartiokomppania sissikomppania sotilaspoliisikomppania Ilmavalvontakomppania Ilma-/merivoimien

Lisätiedot

Sirpa Paatero /sd Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 12 jäsentä.

Sirpa Paatero /sd Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 12 jäsentä. TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 109/2010 vp Perjantai 10.12.2010 kello 11.00-12.35 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Mauri Salo /kesk (1 3, 4 osittain) jäs. Hannu Hoskonen /kesk (1 11, 12 osittain, 13 ) Harri

Lisätiedot

Reserviläisliiton puheenjohtajan Markku Pakkasen juhlapuhe Isonkyrön Reserviläiset ry:n 50-vuotisjuhlassa , Pohjankyrösali

Reserviläisliiton puheenjohtajan Markku Pakkasen juhlapuhe Isonkyrön Reserviläiset ry:n 50-vuotisjuhlassa , Pohjankyrösali Julkaisuvapaa 20.2.2011 kello 13.00 Reserviläisliiton puheenjohtajan Markku Pakkasen juhlapuhe Isonkyrön Reserviläiset ry:n 50-vuotisjuhlassa 20.2.2011, Pohjankyrösali Kunnioitetut sotiemme veteraanit,

Lisätiedot

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 16 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 16 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2006 vp Torstai 9.2.2006 kello 12.00-12.45 Läsnä pj. Markku Laukkanen /kesk vpj. Matti Kangas /vas jäs. Leena Harkimo /kok Saara Karhu /sd Inkeri Kerola /kesk

Lisätiedot

Pääesikunta Määräys 1 (7) Logistiikkaosasto HELSINKI HK PVM HPALV PELOGOS- SOTILAS- JA VIRKAPUVUT PUOLUSTUSVOIMISSA

Pääesikunta Määräys 1 (7) Logistiikkaosasto HELSINKI HK PVM HPALV PELOGOS- SOTILAS- JA VIRKAPUVUT PUOLUSTUSVOIMISSA Pääesikunta Määräys 1 (7) 4.12.2014 PVM HPALV 001 - PELOGOS- SOTILAS- JA VIRKAPUVUT PUOLUSTUSVOIMISSA Normikokoelman lyhenne PVMK-PE Peruste Laki puolustusvoimista (551/2007) 45 Asevelvollisuuslaki (1438/2007)

Lisätiedot

SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa. Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014

SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa. Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014 SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014 Tuottajalle asetetut vaatimukset Tuottamisvastuullisella pitää olla kyky vastata ehkäisevistä, korjaavista,

Lisätiedot

Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48. Läsnä nimenhuudossa

Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48. Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 10/2003 vp Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko Elo

Lisätiedot

1994 vp - HE 46 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1994 vp - HE 46 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1994 vp - HE 46 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi puolustusvoimista annetun lain 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan puolustusvoimista annettuun lakiin otettavaksi

Lisätiedot

HF951 9.2.2010. Pv.n henkilöstöpäällikkö. Koulutuspäällikkö Pertti Laatikainen

HF951 9.2.2010. Pv.n henkilöstöpäällikkö. Koulutuspäällikkö Pertti Laatikainen Henkilöstöosasto HELSINKI 1 (2) 9.2.2010 RESERVILÄISTEN JA EI ASEVELVOLLISTEN OSALLISTUMINEN PUOLUSTUSVOIMIEN AMPUMAKILPAILUIHIN SEKÄ MUUN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILUTOIMINNAN TUKEMINEN: PVHSMK KOULUTUSALA

Lisätiedot

Läsnä pj. Tuija Brax /vihr vpj. Susanna Rahkonen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk 1 6, 7 osittain

Läsnä pj. Tuija Brax /vihr vpj. Susanna Rahkonen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk 1 6, 7 osittain LAKIVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 77/2004 vp Torstai 28.10.2004 kello 10.00-10.55 Läsnä pj. Tuija Brax /vihr vpj. Susanna Rahkonen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk Lasse Hautala /kesk Tatja Karvonen /kesk Petri Neittaanmäki

Lisätiedot

HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA

HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA Veli-Pekka Viljanen HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA Eduskunnan perustuslakivaliokunta 7.10.2016 Perustuslakivaliokunnan sihteeristö

Lisätiedot

Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä

Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä Eläketurvakeskus (jäljempänä ETK) on perustettu hoitamaan yksityisten eläkelaitosten yhteisiä palvelu-, ohjaus-, rekisteröinti- ja neuvonta-asioita.

Lisätiedot

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Vapaaehtoisuus on muuttunt pakoksi Joudumme hallinnollisiin tehtäviin, emme voi keskittyä meille tärkeiden asioiden kehittämiseen

Lisätiedot

Teollisen valmiuden kehittäminen kunnossapidon kumppanuudessa

Teollisen valmiuden kehittäminen kunnossapidon kumppanuudessa Teollisen valmiuden kehittäminen kunnossapidon kumppanuudessa Asiakkuusjohtaja Heikki Härtsiä Millog Oy 17.3.2015 17.3.2015 1 Strateginen kumppanuus Puolustushallinnon kumppanuusstrategia (Puolustusministeriön

Lisätiedot

HE 321/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia.

HE 321/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. HE 321/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 4 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksen mukaan

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Vantaa, 23.1.2016 ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSESTA NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

Kimmo Tiilikainen /kesk Oras Tynkkynen /vihr Pauliina Viitamies /sd 1 6 Henna Virkkunen /kok vjäs. Anne Kalmari /kesk 1 5

Kimmo Tiilikainen /kesk Oras Tynkkynen /vihr Pauliina Viitamies /sd 1 6 Henna Virkkunen /kok vjäs. Anne Kalmari /kesk 1 5 YMPÄRISTÖVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 70/2008 vp Torstai 13.11.2008 kello 10.00-11.40 Läsnä pj. Rakel Hiltunen /sd vpj. Pentti Tiusanen /vas jäs. Marko Asell /sd 5 osittain, 6 11 Christina Gestrin /r Tanja Karpela

Lisätiedot

Perjantai 26.1.2007 kello 11.00-11.55

Perjantai 26.1.2007 kello 11.00-11.55 TYÖELÄMÄ- JA TASA-ARVOVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 108/2006 vp Perjantai 26.1.2007 kello 11.00-11.55 Läsnä pj. Jukka Gustafsson /sd vpj. Anne Holmlund /kok 1 3, 5 6 jäs. Sari Essayah /kd 1 3 Susanna Haapoja /kesk

Lisätiedot

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014. YLEISTÄ Vuosi 2014 on yhdistyksen 58. toimintavuosi. Jatketaan omalla valitulla

Lisätiedot

Tiistai kello ,

Tiistai kello , VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 54/2004 vp Tiistai 14.12.2004 kello 10.00 11.25, 11.35 11.45 Läsnä pj. Olavi Ala-Nissilä /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Christina Gestrin /r Jyri Häkämies /kok Kyösti

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO. Reserviläisnaisten osallistuminen vapaaehtoiseen maanpuolustukseen

TAMPEREEN YLIOPISTO. Reserviläisnaisten osallistuminen vapaaehtoiseen maanpuolustukseen TAMPEREEN YLIOPISTO Reserviläisnaisten osallistuminen vapaaehtoiseen maanpuolustukseen Susanna Takamaa Pro gradu tutkielma Tampereen yliopisto Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö Sosiaalipolitiikan

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Hallinnon turvallisuusverkkotoiminnan ohjaus (14/2016) 172/54/2015

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Hallinnon turvallisuusverkkotoiminnan ohjaus (14/2016) 172/54/2015 Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Hallinnon turvallisuusverkkotoiminnan ohjaus (14/2016) 172/54/2015 Valtiovarainministeriö, 18.5.2016, VM/853/00.05.00/2016. Puolustusvoimat, 20.5.2016, AM9733. Puolustusministeriö,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010

YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010 YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010 Pääsihteeri Aapo Cederberg 1 PERUSTANA KOKONAISMAANPUOLUSTUS Kokonaismaanpuolustuksella tarkoitetaan kaikkia niitä sotilaallisia ja siviilialojen toimia, joilla

Lisätiedot

Ajankohtaista Biopankkilaista

Ajankohtaista Biopankkilaista Ajankohtaista Biopankkilaista Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari 29.10.2012 Lain tarkoitus Tarkoituksena on tukea tutkimusta, jossa hyödynnetään ihmisperäisiä näytteitä, edistää näytteiden käytön

Lisätiedot

Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa

Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa (Laki 693/2010) http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2010/20100693 (HE 1/2010 vp) http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2010/20100001 Tuula

Lisätiedot

HE 66/2007 vp. on tarkoitus siirtää vuoden 2008 alusta lukien arkistolaitoksen yhteyteen. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi lisäksi tekninen muutos,

HE 66/2007 vp. on tarkoitus siirtää vuoden 2008 alusta lukien arkistolaitoksen yhteyteen. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi lisäksi tekninen muutos, HE 66/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arkistolain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arkistolakia muutettavaksi siten, että siitä poistettaisiin

Lisätiedot

Lapin aluetoimiston esittely. Henkilövaraaminen (VAP) UTSJOKI INARI ENONTEKIÖ MUONIO KITTILÄ SAVUKOSKI SODANKYLÄ. KOLARI PELKOSEN - NIEMIi SALLA PELLO

Lapin aluetoimiston esittely. Henkilövaraaminen (VAP) UTSJOKI INARI ENONTEKIÖ MUONIO KITTILÄ SAVUKOSKI SODANKYLÄ. KOLARI PELKOSEN - NIEMIi SALLA PELLO Lapin aluetoimiston esittely UTSJOKI ENONTEKIÖ INARI Henkilövaraaminen MUONIO (VAP) KITTILÄ SODANKYLÄ SAVUKOSKI KOLARI PELKOSEN - NIEMIi PELLO SALLA KEMIJÄRVI YLITORNIO ROVANIEMI TERVOLA POSIO TORNIO KEMIN-

Lisätiedot

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Sari Essayah /kd (1 ja 2 )

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Sari Essayah /kd (1 ja 2 ) TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2005 vp Torstai 3.2.2005 kello 12.00-13.45 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Sari Essayah /kd (1 ja 2 ) Klaus Hellberg /sd Reijo Kallio /sd Esko Kiviranta

Lisätiedot

SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 1/1998 vp. Hallituksen esitys Pohjoismaiden välillä pohjoismaisista työmarkkinoista henkilöille, jotka ovat

SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 1/1998 vp. Hallituksen esitys Pohjoismaiden välillä pohjoismaisista työmarkkinoista henkilöille, jotka ovat SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 1/1998 vp Hallituksen esitys Pohjoismaiden välillä pohjoismaisista työmarkkinoista henkilöille, jotka ovat saaneet ammattipätevyyden antavan, vähintään kolmevuotisen korkeamman

Lisätiedot

Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen. Vesa-Pekka Tervo

Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen. Vesa-Pekka Tervo Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen Vesa-Pekka Tervo Valmius- ja varautumistehtävien organisoinnin valmisteluryhmä Tehtävät:» laatia ehdotukset yhteiskunnan

Lisätiedot

Puolustusvoimauudistuksen. vaikutus reserviläistoimintaan

Puolustusvoimauudistuksen. vaikutus reserviläistoimintaan Puolustusvoimauudistuksen vaikutus reserviläistoimintaan AMPUMARADAT RAKENNEMUUTOKSESSA- seminaari, 8.3.2013 Helsingin Messukeskuksessa Everstiluutnantti Tuomo Repo Koulutussektorin johtaja / Pääesikunnan

Lisätiedot

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk (3 13 ) jäs. Arto Bryggare /sd (3 13 ) Sari Essayah /kd (9 10 )

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk (3 13 ) jäs. Arto Bryggare /sd (3 13 ) Sari Essayah /kd (9 10 ) TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 65/2005 vp Tiistai 13.9.2005 kello 12.00-13.05 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk (3 13 ) jäs. Arto Bryggare /sd (3 13 ) Sari Essayah /kd (9 10 ) Klaus Hellberg

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET

TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET Joensuu 17.2.2011 AIHEET Hallituksen linjaukset toimintakykyhankkeen osalta Pelastustoimen kehittäminen 2 HALLITUKSEN ILTAKOULU Iltakoulukäsittely 19.5.2010 Hallituksen

Lisätiedot

Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä

Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä Taustatiedot Ensisijainen jäsenjärjestösi Sähköinen jäsenkysely toteutettiin 20.10. 5.11.2016 välisenä aikana ja

Lisätiedot

Kuntoutuksen asiakasyhteistyötoimikunnan tehtävät. Marjatta Kihniä Aluehallintoylilääkäri

Kuntoutuksen asiakasyhteistyötoimikunnan tehtävät. Marjatta Kihniä Aluehallintoylilääkäri Kuntoutuksen asiakasyhteistyötoimikunnan tehtävät Marjatta Kihniä Aluehallintoylilääkäri 1.10.2012 Laki kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä (497/2003) 1. Kuntien kuntoutuksen t k asiakasyhteistyöryhmät ik

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITON LAUSUNTO KOSKIEN PVHSM HENKILÖSTÖALA 034 - RE- SERVIIN JA VARARESERVIIN KUULUVAN ASEVELVOLLISEN YLENTÄMINEN NOR- MILUONNOSTA 2015

RESERVILÄISLIITON LAUSUNTO KOSKIEN PVHSM HENKILÖSTÖALA 034 - RE- SERVIIN JA VARARESERVIIN KUULUVAN ASEVELVOLLISEN YLENTÄMINEN NOR- MILUONNOSTA 2015 Helsinki, 14.1.2015 Pääesikunnan henkilöstöosasto Viite: Lausuntopyyntö 27.11.2014, asia nro 3585/50.07/2014 RESERVILÄISLIITON LAUSUNTO KOSKIEN PVHSM HENKILÖSTÖALA 034 - RE- SERVIIN JA VARARESERVIIN KUULUVAN

Lisätiedot

Luottamushenkilöjärjestelmän uudistamista valmistelleen työryhmän esitykset

Luottamushenkilöjärjestelmän uudistamista valmistelleen työryhmän esitykset Kouvolan kaupunki Luottamushenkilöjärjestelmätyöryhmä 11.6.2015 Luottamushenkilöjärjestelmän uudistamista valmistelleen työryhmän esitykset 1. Yleistä Kaupunginhallitus asetti 12.1.2015 työryhmän valmistelemaan

Lisätiedot

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 26 jäsentä ja varajäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 26 jäsentä ja varajäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 31/2009 vp Tiistai 6.10.2009 kello 12.00-13.30 Läsnä pj. vpj. jäs. vjäs. sihteerit Hannes Manninen /kesk Kari Rajamäki /sd Tarja Filatov /sd Christina Gestrin /r Pertti

Lisätiedot

Eduskunnan puolustusvaliokunnalle

Eduskunnan puolustusvaliokunnalle ULKOASIAINMINISTERIÖ Oikeuspalvelu OIK-01 Päivi Kaukoranta LAUSUNTO 15.02.2017 HEL7M0515-3 Eduskunnan puolustusvaliokunnalle Viite Asia Hallituksen esitykset 72/2016 vp, 94/2016 vp ja HE 107/2016 vp Ulkoasianministeriön

Lisätiedot

Laki kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä

Laki kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä N:o 497/2003 Annettu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2003 Laki kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain tarkoitus ja soveltamisala Lain

Lisätiedot

Ville Niinistö /vihr (6 osittain, 7 9 ) 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 14 jäsentä.

Ville Niinistö /vihr (6 osittain, 7 9 ) 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 14 jäsentä. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 98/2010 vp Torstai 25.11.2010 kello 10.00-13.00 Läsnä pj. Kimmo Sasi /kok vpj. Jacob Söderman /sd (1 6, 7 osittain, 8 ja 9 ) jäs. Tuomo Hänninen /kesk (1 6, 7 osittain)

Lisätiedot

Perjantai 5.9.2003 kello 12.00-12.55

Perjantai 5.9.2003 kello 12.00-12.55 VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 23/2003 vp Perjantai 5.9.2003 kello 12.00-12.55 Läsnä pj. Olavi Ala-Nissilä /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Eva Biaudet /r Jyri Häkämies /kok Jari Koskinen /kok Pekka Kuosmanen

Lisätiedot

Eduskunnalle. LAKIALOITE 155/2005 vp. Laki perusopetuslain 37 :n ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Eduskunnalle. LAKIALOITE 155/2005 vp. Laki perusopetuslain 37 :n ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta LAKIALOITE 155/2005 vp perusopetuslain 37 :n ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle Suomen tulevaisuus rakentuu korkeatasoisen ja kattavan koulutuksen sekä osaamisen varaan. Koulutukseen

Lisätiedot

Lakivaliokunnalle. SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 11/2011 vp

Lakivaliokunnalle. SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 11/2011 vp SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 11/2011 vp Hallituksen esitys eduskunnalle adoptiota koskevan lainsäädännön uudistamiseksi sekä lasten adoptiota koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen hyväksymiseksi

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Kaisa Tiusanen

OIKEUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Kaisa Tiusanen VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUS- JA IHMISOIKEUSYHTEYSHENKILÖIDEN VERKOSTOSTA 1 Yleistä Valtioneuvosto hyväksyi 22.3.2012 kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman, jonka perusteella oikeusministeriö

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 5 3.4 Urheilutoiminta... 5

Lisätiedot

Lausuntotiivistelmä. Ehdotus vapaaehtoista maanpuolustusta koskevaksi lainsäädännöksi

Lausuntotiivistelmä. Ehdotus vapaaehtoista maanpuolustusta koskevaksi lainsäädännöksi Lausuntotiivistelmä Ehdotus vapaaehtoista maanpuolustusta koskevaksi lainsäädännöksi www.defmin.fi 1.6.2006 PUOLUSTUSMINISTERIÖ KUVAILULEHTI Julkaisun päivämäärä 1.6.2006 Tekijät (toimielimestä: nimi,

Lisätiedot

Puolustusministeriölle

Puolustusministeriölle PUOLUSTUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 5/2005 vp Ministeriön selvitys valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon toimeenpanosta Puolustusministeriölle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta edellytti

Lisätiedot

Lääketieteellinen arvio ampuma-aseen hankkimisen ja hallussapidon edellytyksenä

Lääketieteellinen arvio ampuma-aseen hankkimisen ja hallussapidon edellytyksenä SISÄASIAINMINISTERIÖ MUISTIO [Nro] 1 3.6.2010 HE 106/2009 VP: SM:N VASTINE VALIKUNTIEN KANNANOTTOIHIN PeVL 18/2010 vp - HE 106/2009 vp Lääketieteellinen arvio ampuma-aseen hankkimisen ja hallussapidon

Lisätiedot

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA?

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? Senioriliikkeen kevätkokous 22.04.2013 Helsinki Aulikki Kananoja LAKI l l Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen

Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen SPEK Varautumisseminaari 1.12.2010 Anneli Taina, ylijohtaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Uudet viranomaiset Lääninhallitukset (6) TE-keskukset (15) Alueelliset

Lisätiedot

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin

Lisätiedot

vt. lainsäädäntöneuvos Martti Simola oikeusministeriöstä, eversti Martti Olanterä pääesikunnasta,

vt. lainsäädäntöneuvos Martti Simola oikeusministeriöstä, eversti Martti Olanterä pääesikunnasta, 1994 vp- PuVM 2-HE 46 Puolustusvaliokunnan mietintö n:o 2 hallituksen esityksestä laiksi Eduskunta on 29 päivänä huhtikuuta 1994 lähettänyt puolustusvaliokunnan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen

Lisätiedot

Millaisen sopimuspalokuntien päällikkökurssin rakentaisit?

Millaisen sopimuspalokuntien päällikkökurssin rakentaisit? 8.9.2014 Millaisen sopimuspalokuntien päällikkökurssin rakentaisit? SPPL Sivutoimisen ja vapaaehtoispäällystön opintopäivä 6.9.2014 Sokos Hotel Alexandra Markku Savolainen Koulutuspäällikkö Taustaa Pelastustoimintaan

Lisätiedot

Valtiovarainvaliokunnalle

Valtiovarainvaliokunnalle PUOLUSTUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 7/2005 vp Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2006 Valtiovarainvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 22 päivänä syyskuuta lähettäessään hallituksen

Lisätiedot