FANERILANDOLA. Kaksi tapausta on jäänyt pysyvästi mieleen.

Transkriptio

1 FANERILANDOLA Yksi näkökulma Tämä tarina kertoo harrastuksistani vanhimmasta. Tästä tarinasta ei löydy analysointeja omasta eikä kavereiden soittotaidosta. Löytyy eräänlainen palapeli, jonka palaset löysivät paikkansa. Sitkeyttä löytyy. Uskoa siihen mitä olimme tekemässä löytyy. Tämä tarina ei ole valmis, ei koskaan tule olemaankaan. Muisti on instrumentti jota on kohdeltava hellän kärsivällisesti. Ja sen jälkeen kysyttävä kaverilta, miten se oli? Mielenkuohuntaa Kolmivuotiaana sain huuliharpun. Sitä vinguttelin aina kun aikaa oli. Eihän se yksi harppu kauaa kestänyt, onneksi olivat niin halpoja, että sain aina uuden kun vanha kului puhki. Huuliharpun, varsinkin duuri - viritteisen soittohan on periaatteessa hyvin yksinkertaista ja helppoa. Ne kappaleet, jotka sillä voi soittaa, tulevat melkein itsestään muutama ajan kuluttua. Voi rinnastaa viheltämiseen, kun melodian osaat, voit sen myös viheltää. Mutta kun aletaan puhua huuliharpun "soittamisesta" astuvat vaikeudet kehiin. Sen ajan kun harppu oli hiljaa, loilottelin kaiken maailman iskelmät ja virret kovalla äänellä kuuluville. Tytöt olivat hyvänä apuna siinä, että naapuritkin kuulivat. Vilho oli hankkinut jostain mandoliinin, joka lojui nurkissa vuosi kaudet. Kieliä poikki sieltä täältä. Joskus sitä joku aina kilisteli. Eksyi se minunkin käsiini. Luiskahtaen hyvin äkkiä pois, ja kaapin päälle. Entäs musiikin kuuntelu? Vähäistä, koska radiot olivat ilman ulaa, kuuluvuus oli heikkoa. Ja mitä sieltä kuului, ei lähentänyt ainakaan minua musiikkia harrastamaan. "Kuulemme seuraavat neljä tuntia Väinö Raition alttoviululle säveltämiä muunnelmia opus numero kolmen johdannosta. Tuomas Haapanen soittaa säestäjän Gerda Weneskoski." Vielä pahempaa: "Nyt laulaa Anna Mutanen suomalaisia kansanlauluja. Säestäjänä Pentti Koskimies. Ohjelma koostuu kahdesta puolentoista tunnin lähetysjaksosta. Tauolla Ulla Katajavuori esittää kanteleella Karjalaisen hevosenlaukan kolmelle kielelle". Ei ollut kuin lauantain toivotut levyt. Tai niiden viimeiset parikymmentä minuuttia. Kaksi tapausta on jäänyt pysyvästi mieleen. Eräänä lämpimänä kesäpäivänä, taisin olla viiden tai kuuden vanha, jytistelivät Niemi-Pesolan Kalervo ja Sointu BMW -merkkisellä moottoripyörällä vanhanpaikan kartanolle. Jo tuo riitti nostamaan pienen pojan pulssin hurjiin lukemiin. Ja paras oli vasta tulossa. Kalervo kaivoi pyörään köyttämät levysoittimen, vahvistimen ja kaiuttimen esille, asensi ne pikkutuvan eteen pihalle. Kuunteluelämys oli niin valtava, ettei pienen pojan elimistö sitä oikein kestänyt, kuume kaatoi muutamaksi päiväksi vuoteeseen. Kappaleista jäi mieleen ainakin kisas, kisas. Taisi olla nuoren Junkkarisen kappale josta vain muutama sana jäi elämään - näätkö tähtien lentävän taivaalla, kuinka vinhasti kiitävät ne --. Toinen tapaus, joka myöskin kaatoi sänkyyn, oli tivolin tulo Hollihaan kedolle. Siitä kohistiin useita päiviä ennen. Tytöt ja Vilho kävivät siellä jo lauantaina, kertoivat pyhänä mitä olivat nähneet. Sinne oli päästävä. Äyvän ja Äitin kanssa kävelimme kirkolle. Muistan että pää meni heti pyörälle, kun astuin telttojen muodostaman kehän sisälle. Keskellä pyöri iso karuselli. Neekeriorkesteri soitti esiintymislavalla, ihmisiä oli paljon liikkeellä. Vaikutteita tuli niin paljon, etten ehtinyt niitä käsittelemään. Jo pelkkä karuselliin katsominen sai voimaan pahoin. Neekereitten lopetettua tuli tauoilla levymusiikkia kaiuttimista. Imatran Inkeri jäi korvaan. Jäi niin paljon, että kun aamuyöstä heräsin kuumeisena, soi tuo kappale päässä, kun oksennus tuli, soi Imatran Inkeri yhä. Pari päivää meni sängyssä tätä tapausta nollatessani. Kun muutimme tänne Perkkiöön muutti maniskakin mukana. Eräänä päivän, kun olin tapani mukaan "sairas", hmm. ja poissa koulusta, otin soittimen esille. Ajattelin, onhan kumma etteikö tuosta jotain ääntä lähde. Seikkulassa oli kitara, ja pieni ukulele. Olin niitä joskus näppäillyt, ja korvaan oli tarttunut kahden eri kielen välinen melodian. Joka muistuttu Marina Marina -kappaleen kolmatta ja neljättä säveltä. Näille

2 äänille viritin maniskan. Musiikin teorian mukaan h es g h. Virityksessä ei ollut mitään järkeä, mutta saatoin sen tehdä aina uudelleen jos meni vireestä. Mutta jonkinlainen perusta oli luotu, tuollaisen ahaa elämyksen kautta. Aloin tapailla melodioita tuolla virityksellä. Ei ollut vaikeaa, kun alkuun pääsi. Silloin otin periaatteeksi, soitan sen minkä osaan viheltää. Siis klassinen korvakuulo soittaja. Jonkin aikaa maniska jaksoin viehättää. Viikko lehdessä oli oy Estinin mainos Landola kitarasta, osamaksulla. Samassa mainoksessa oli Garl Olof Finbergin kitarakurssi. Siihen aikaan markat olivat markkoja, pennejä ei vielä ollut käytössä. Kuukausimaksu oli viisisataaseitsemänkymmentä markkaa, samoin käsiraha, johon lisätty kaksisataamarkkaa postikuluja. Minulla oli parituhatta markkaa säästössä, mutta loput kolmetuhatta vielä tiellä tietymättömällä. Tilasin kitaran! Kotona en uskaltanut puhua mitään. Odotus oli pitkä. Lähdimme Kannukseen kylään. Hakasalon Pentillä oli loistavaääninen kitara. Ja höylisti antoi kokeilla. Viritykseen kokeilu meinasi tökätä. Mutta kolmos- ja kakkoskieleltä löysin tutun sävelparin. Olin painellut alussa hampaat irvessä mandoliinin korkealla olevia kieliä, joten tämän kitaran otelauta tuntui soittavan itsestään. Joopa joo. Pentti katseli vähän aikaa touhuja, ja tokaisi - tua.. pojalle pitää ostaa kitara. - Olin pudota tuolilta kun Äyvä kertoi Leenan hakeneen kitaran jo postista. Lappu oli tullut juuri ennen Kannukseen lähtöä. Olivat tienneet koko ajan suunnitelmistani. Paljastui kun Leena kertoi ihmetelleensä Viikko -lehdestä puuttuvaa ilmoitusta. Siitä arvanneet. Nyt tuli kiire kotiin. Kotona odotti kolmion muotoinen pitkulainen pahvilaatikko aukaisijaa. Tämä laatikko toimi kitaran pussina sen koko minulla oloajan. Aukaisin kiihtyneessä mielentilassa laatikon. Vaikka soitin ei fanerilandolaa kummempi ollut tuntui se oikealta soittimelta. Kotona lupasivat maksaa osamaksut kerralla. Näin säästyneet valuutat sijoitin heti Finbergin kitarakurssiin. Kerran kuukaudessa tuli oppivihko. Kurssi oli hyvä. Antoi hyvän sointuopin. Jopa minä ymmärsin sitä. Kitara oli kovassa käytössä, ja käyttö koveni kun ensimmäinen kurssivihko tuli. Rippikoulu jatkui talvella. Siellä kerroin Karille ja Mikolle harrastuksestani. Pojat olivat salamana koulun jälkeen Perkkiössä. Ei kestänyt monta päivää, kun oy Estin ab sai kolme kitaratilausta lisää. Karille yksi, Mikko ja Kyösti tilasivat samalla. Me osaamme soittaa yhteen! Keväällä oli jo jokainen saanut sormenpäät siihen kuntoon, että se väistämätön, "perustetaan orkesteri," lause heitettiin ilmaan. Mikko ja Kyösti sanoutuivat kovina itsekriitikkoina irti ajatuksesta. Karin kanssa aloimme treenaamaan. Emme tienneet yhteis soitosta mitään. Kumpikaan emme ollet nähneet ikinä miten kitaraa soitetaan. Finberg kyllä huolehti siitä, että aloin oppia sointuja. Mutta mitä niillä tehdään se oli hämärää? Kunnes eräänä iltana Kari alkoi tapailla tuttua sävelmää "pois pois, painukaa pois". Kari käytti paljon tyhjiä kieliä kun haki kappaletta. Sattumalta Finberg oli aloittanut sointujen opettamisen G duurista, ei Cstä!. Ja sattumalta painoin G duurin soinnun alas ja limpautin kieliä kun Kari soitti. Siinä se oli! Jokin vaisto sanoi, ota nyt se toinen sointu jonka Finberg opettanut. D7. Tunne oli mahtava, me soitamme yhteen! Nopeasti kappale alkoi hioutua kuunneltavaan (varaus) kuntoon. Sattuma sekin, että tämä biisi on niitä, joissa on vain kaksi sointua. Onneksi, koska kolmatta en ollut vielä ehtinyt opetella. Se kolmas, neljäs jne.. tulivat vähitellen käyttöön. Lumipallo oli lähtenyt liikkeelle, ei sitä enää mikään olisi pysäyttänyt. Biisejä alkoi löytyä, joihin nuo Finbergin soinnut sopivat. Yleensä niin, että hain itse kappaleen, jota viheltämällä tapailin, ja sointuja kitaralla korvakuulolla. Karin kanssa sitten sovittelimme palaset yhteen. Hän oppi nopeasti. Intoa kun oli, soivat kitarat melkein kaikki vapaa-ajat. Olen verrannut tätä meidän oppimistekniikkaa tietokoneiden käyttöön. Kun koneet tulivat, olivat ne melkein tyhjiä ohjelmista. Ensimmäiset käyttäjät joutuivat luomaan itse ohjelmapohjat koneisiin.

3 Samoin jouduimme me luomaan omat pohjat soitolle. Tästä oli jonkin verran hyötyä keikkahommissa, kun tuli solisteja joita piti säestää. Useilla ei ollut kunnon papereita, näyttämöt olivat pimeitä. Enkä muutenkaan olisi niistä papereista paljoa saanut irti. Tällöin oli parasta turvautua korvakuuloon. Siitä yli missä aita matalin. Finbergin kurssi tuki tätä opettelua. Hänen sointuoppinsa oli yksinkertainen, helposti tajuttava. Tuli pohja jolla saattoi säestää useimmat biiseistä. Pelkkää nuotinlukua olisi pitänyt kehittää jo silloin enemmän. Vähitellen alkoi mieli tehdä sähkökitaraa! -kuusikymmetä kolme tuli televisio keittiön nurkkaan. Sieltä onnistuin joskus bongaamaan jonkun soittamassa kitaraa. Nyt se oli jo tutun näköistä puuhaa. Mutta fanerilandola ei enää vastannut tarkoitustaan. Laitekierre alkaa Palolan Lassekin innostui soittelemaan, tosin omaa kitaraa hänellä ei ollut, kävi meillä vain limputtelemassa. Aloin houkutella Lassea ostamaan Landolan. Vähitellen hänen kotiväkensäkin tuli siihen tulokseen, että kitara on pojan saatava. Sovimme hinnaksi neljäkymppiä, (neljätuhatta) markkaa. Kympin kitaran arvo oli pudonnut noiden vuosien aikana. Enhän voinut kuitenkaan myydä ainokaistani! Matkustin Kokkolaan ensimmäselle, (niistä lukemattomista) soittovehkeen ostomatkalle. Kokkolassa oli kaksi liikettä, jotka pitivät itseään musiikkikauppoina. Soitin ja Radio Ristirannankadulla, ja Musiikki Aitta Isollakadulla. Musiikki-Aitta pisti ensimmäisenä silmään, kun kävelin linja-autoasemalta keskustaa kohti. Minulla oli sataviisikymmentä markkaa rahaa. Lasselta saatu neljäkymppiä ja hanttihommilla tienattu loppuraha. Hintatasosta en tiennyt tuon taivaallista. Astuin liikkeeseen sisään. Aulis oli myymässä. Oli siellä asiakkaitakin, täysin outoja. Muutaman vuoden kuluttua hyvinkin tuttuja. Katselin seinällä riipuvia soittimia. Ja hintalappuja. Joissakin aivan tähtitieteellisiä lukuja. Sitten huomasin siellä halvemmassa päässä orvon näköisen yksimikkisen, tavasin kitaran nimen lapaan painetusta tekstistä Klira? Hinta satakaksikymppiä. Pienen ja siron näköinen soitin. Erikoisuutena karhennettu muovipäällyste. Tein heti kaupat. Kotona aloin tarkastella lähemmin ostostani. Kitarassa oli volume ja tone nappulat, yksinkertainen mikrofoni. Heikkous joka paljastui myöhemmin, ja teetti paljon työtä, oli kolmipiste ulostulo. Otelauta oli varmaan nykymittapuunkin mukaan hyvä. Landolaan verrattuna erinomainen. Tuntui mahtavalta räpistellä heikkoäänistä lankkua. Tämä ei häirinnyt muita. Lasse haki Landolansa pois. Vähän oli haikea olo. Jälkeenpäin kaduttanut, olisi se ensimmäinen soitin saanut jäädä kotiin. Vilhokin oli hakenut mandoliininsa jo aiemmin. Ajatteli kai, että kun "Janikin" oppi jotain, oppisi hänkin. Kari meni aivan mykäksi kun tuli seuraavan kerran Landolansa kanssa harjottelemaan. Huonosti Klira ja Landola soivat yhteen. Koska Klirasta ei kuulunut mitään faneerikopan räminä läpi. Asia oli selvä, Karin olisi ostettava myös sähköinen lankku! Kitaran mukana oli tullut pätkä johtoa, jonka toisessa päässä oli Kliraan sopiva kolmipiste. Tulin hyvin tutuksi tuon saksalaisperäsisen liitinsysteemin kanssa. Toisessa päässä ei ollut mitään. Meidän radio ei sisältänyt sisäänmenoa. Isolla-nevalla oli iso Fenno ularadio jossa takana kaksi reikää sisäänmenona. Eräänä iltana matkustin polkupyörällä Kliran kanssa Isolle-Nevalle. Eskon avustamana kytkimme kitaran noihin sisäänmenoihin. Luunvärisiä näppäimiä radiossa painelemalla löytyi kanava, joka oli tuolle sisäänmenolle tarkoitettu. Vaikea kuvailla tunnetta. Sanat eivät siihen riitä. Siinä syntyi päätös vahvistimen hankkimisesta. Kari oli jotenkin ihmeellisellä konstilla saanut palkallista! Työtä Niemelän kolhoosissa. Joutui raatamaan orjan lailla, mutta niin oli Pojalla eväät taskussa kitaran ostoon. Jälleen Musiikki-Aittaan.

4 Karilla olikin iso tukko rahaa. Kent oli siihen aikaan muotikitara. Hagströmin tehtaan tuote. Kenttiä oli kahdenlaisia, paksukaulaisia kaksimikkisiä ja äärimmäisen ohutkaulaisia kolmimikkisiä. Kari osti kaksimikkisen, jossa oli yllättävän ohut kaula. Periaate päätös Alviirteen Meripaviljonki oli suosittu tanssipaikka kesäisin. Rippikoulusta päästyämme aloimme kulkea siellä lauantaisin. Orkesterit olivat enimmäkseen Keski-ja Eteläpohjalaisia. Etelä-Pohjanmaalta olivat: Amarni. Heikki Reinin yhtye. Amor. Esko Alasihdon yhtye. (Esko soitti haitaria, Kyöstin mielestä oikean käden työskentely näytti enemmän nyrkkeilyltä näppäinten kanssa). Raimo Erkinheimon yhtye. Keski- Pohjalaisia: Valto Tuohiojan yhtye. Tauno Kiviahon yhtye. Alapo Ylitalon yhtye. (Alapo itse Kyöstin mielestä oli vain za za zaa röykäyksiä varten. Alaposta myöhemmin lisää) Paul Witicin yhtye. Kitarat näissä yhtyeissä loistivat poissaolollaan. Tauno tosin komppasin persoonallisella tyylillään. Mutta ei siitä kannattanut oppia ottaa. Enkä siihen oisi kyennytkään. Amorissa oli lakatun värinen puoliakustinen, mutta vähässä käytössä oli sekin kitara. Tuohiojassa soitti legendaarinen Simojoen Jukka. "tuhannen soinnun mies". En tosin koskaan onnstunut kuulemaan Jukan soittoa. Jos hän oli soittokunnossa, surkea vahvistin piti huolen etten päässyt kuuntelukontaktiin. Useimmin Jukka ei ollut soittokunnossa. Yksi syy Alaviirteellä kulkemiseen oli nähdä miten kitaraa oiken soitetaan. Se toive ei toteutunut. Joten eräänä launatai iltana sanoin Karille vähän ääntäni korottaen,( silloin ei vielä tarvinnut huutaa eikä karjua saadakseen äänensä kuuluviin orkesterin melun yli.) seisoimme orkesterikaiteen edessä: - Seuraavan kerran kun tuun tänne lavalle, tuun tuon kaiteen tuolle puolelle, tai en tuu ollenkaan.- Vahvistinkuume nousee Olimme lauantai iltana 14 helmikuuta 1963 tapamme mukaan vintillä treenaamassa, kun Vilho pölähti paikalle. - Tulukaas kantahan-. Menimme vähän ööksi. Mutta seurasimme perässä. Commerin perällä oli sähköisiä vahvistinlaitteita perä täynnä! Kaksi kaiutin kaappia ja Woima vahvistin. - Nämä ovat Karhin Kalastusseuran laitteet, Lions Klubi vuokrasi ne. Voitta soittaa näillä huomis-aamuun asti. Sitten haen ne jääkiekko ottelun selostusta varten.- Tuohan oli lottovoittokin suurempi asia. Sähkömiehenä Vilho kytki kitarat Woiman sisäänmenoihin. Eihän siinä paljoa säätöjä ollut mutta meille se riitti. Soitimme koko yön! Nyt oli viimeistään selvää, että vahvistimiin olisi saatava rahat vaikka kiven alta. Parkkuuhommia oli siihen aikaan tarjolla kiitettävästi. Vielä eivät Zetoreihin kytketyt parkkuukoneet ollet ehtineet näille seuduille. Meillä oli oma savotta tiipin kankaalla. Sain parkata ne lateet vahvistin rahoiksi. Kaksi ja puolisataa siitä kertyi. Olimme jo vanhoja tekijöitä Kokkolan musiikkiliikkeissä. Myös Soitin ja Radio Gronqvisteineen ja Fordelleineen oli tullut tutuksi. Mutta Musiikki-Aitassa oili Dynacord merkkinen laatikko, joka sopisi Budjettiin. Hain sen heti kun tili oli ladottu kouraan. Vahvistin oli pieni, sisälsi yhden vajaa kymmentuumaisen kaiuttimen. Saksalaista tuotantoa. Eikä mitään tietoa liitin standarteista. Joka myöhemmin paljastui vahvistimen eduksi. Ääni oli kirkas, kuulas joten kokoonsa nähden hyvä vahvistin, siis, hyvä ostos. Molemma kitarat kytkettiin Dynacordiin, alkoi varsinainen orkesterisoitto. Dynacord oli kerran todella lujilla, kytkimme siihen Kyöstin ja Karin Kentit, minun Kliran ja kaiken päälle Karhulan Tarmon Landola basson. Hyvin kesti ja hyvin kuului. Totesimme kuitenkin, ettei tällainen vahvistin tuleviin keikkakäyttöihin sovellu. Sain ison parkkaus urakan Lankilan Väinöltä. Laani oli Pisilän Isolla-Nevalta. Se oli tuottoisaa puuhaan, keräsin muutamassa viikossa kuusisataa markkaa, jotka vein Soitin-ja Radioon. Kun isomman vahvistimen kuume oli iskenyt olin kierrellyt molemissa liikkeissä. S-Rssä oli silmiini osunut oikea keikkavahvistin, Dawoli merkkinen. Kysyin Fordellilta oliko siinä kaiku ja tremolo? - siinä on kaikki-. Kertoi Fordell. Fordell ei ollut omalla alalla tiskin takana. Hän oli klassisen musiikin soittaja, ja säveltäjä. Häenllä oli yhteyksiä muihinkin säveltäjiin kai Teoston kautta. Topi Kärjen nuottikopiot hän kerran antoi minulle. Siinä oli Kärjen uusinta tuotantoa käsin kirjotettuna. En niitä hyödyntänyt. Kokkola reissuja tuli

5 lisää, maleksimme, "me soittajat" liikkeissä tuntikausia kuunnellen "muusikoiden" juttuja. Kiviahon Tauno tuli nopeasti tunnetuksi, samoin Alapo, (josta myöhemmin.) Mukana oli nuoruuden hulluutta. Muistan kun Karin kanssa tulimme tällaiselta maleksimisreissulta linja-autossa hautuumaan tykö, oli jakokunnan tie aivan kaljamolla. Linja-auton perä oli fiiraillut useissa mutkissa vaarallisen tuntuisesti. Heti autosta tultuamme molemmat selälleen! Lähdimme liukastelemaan Perkkiötä kohti. Jokin iili sai meidät laskemaan lipat. Mieleen on syöpynyt lähtemättömästi luku 37 kertaa jalat taivasta kohti. Oli Hauskaa! Dawoli maksoi viisisataa markkaa. Ostin sen. Kaikua siinä ei ollut! Laatu oli hyvää, ääni syvä ja voimakas. Karille olin myynyt Dynacordin. Davolissa oli nykyaikaiset piikki kytkennät. Klira alkoi myös tuntua heppaselta. S-Rssä olin nähnyt Landolan lankkukitaran! Se oli kaksimikkinen, komeasti lakattu. Lisää pantaveihti hommia ja hain kitaran itselleni. Klirasta sain kai jotain vaihdossa. Tähän väliin on mainittava, että Kyösti oli myös siirtynyt sähkökitara kantaan. Ensin sininen yksimikkinen Klira, ja sen jälkeen samanvärinen kaksimikkinen Kent somistin Järvelän tuvan seinää. Eikä niitä siellä seinällä annettu pitkiä aikoja riippua. Kyösti soitteli myös ahkerasti. "Orkesteri" syntyy - Nyt meillä oli jo vahvistimet. Palolan Keijo oli hurahtanut rumpujen maailmaan. Itsestään selvyys oli, että Keijosta rumpali. Eräänä iltana pidimme ensimmäiset "bändi" harjoitukset. Ei Keijolla rumpuja ollut, mutta pitkältä vintiltä löytynyt Marke keksilaatikko sai toimittaa rummun virkaa. Kepit Hän oli hankkinut Kokkolasta. Tästä Markelaatikosta Kari näki etiäisen: - Ajatelkaa pojat, jos joskus voimma tuumata.- -Muistattako silloin vinttikamarissa ko Keijo pänttäs Markelaatikkoon, ja nyt oomma täsä?- Tämän etiäsen Kari muisti, kun tuli nuorena poliisina kuuntelemaan Vaasan Kauppaopistolle, kun soitimme siellä Jukka Kuoppamäen kanssa. - Määhän sanoin sielä vinttikamarisa sillon ettei se tähän jään- Keijon mukana harjoituksiin tuli Orjalan Pentti. Pentistä tekisimme basistin. Kyösti ja Mikko puuhastelivat vielä kotona. Mikolla oli myös vaihtunut kitara, Framus merkkiseen komeaan puoli-akustiseen kolmimikkiseen. Bändi oli Mikonkin tähtäimessä. Oikea tanssiporukka. Lukkarilan Heikki, jäätyään pois Tuohiojasta alkoi Shellin Mikon kanssa keräämään porukkaa itsensä ja Mikon ympärille. Myös meillä alkoi olla selvät suunnitelmat kasassa. Pentti siis basisti. Kari olisi soolokitaristi, Keijo rumpali, ja minä komppaisin. Suunnistimme porukalla Kokkolaan, Pentti ei vähään tyytynytkään, osti Fenderin vahvistimen ja punaisen Kentin basson. Keijo kokoili rumpusatsin vähän vaatimattomimmista osasista. Lefiman virvelin muistan. Saunakamariin raivasimme harjottelutilan. Siitä tulikin legendaarinen paikka. Pentti ei ollut soittanut koskaan bassoa, joten työsarkaa riitti. Onneksi olimme kaikki niin alussa, että jokaisella oli tekemistä itsensä kanssa. Mutta vaikeinta oli Pentillä. Kyösti kävi muutaman kerran kuuntelemassa, taisi soitellakin aina silloin tällöin. Senkin huomasimme, että kun Köpi otti joskus basson käsiinsä, alkoi Kentistä löytyä oikeita basso ääniä. Nopeasti Pentti tajusi, ettei hänen soittonsa valmistuisi, Kyösti teki tarjouksen Fenderistä, ja Kentistä jotka vaihtoivat omistajaa. Me vaihdoimme basistia. Homma alkoi sujua. Kyöstin sointupohja oli vahva, otimme molemat biisejä ylös, niitä vähiä mitä radiosta kuului. Kyösti hankki sitten levysoittimen ja mahdollisuudet kappaleitten kopiointiin paranivat. Puhelinoperaattoreiden painajainen Kännyköistä ei kukaan edes uneksinut tuohon aikaan. Kuitenkin viestimiä tarvittiin. Me ratkaisimme pulman vetämällä puhelinlangan Järvelästä Perkkiöön. Samoin langatimme yhteydet Isollenevalle ja Sarvikankaalle. Siihen aikaan alkoivat kiekkovalintaiset puhelimet tulla Lohtajalle, ja veivikoneet jäivät työttömiksi.

6 Ne toimivat erinomaisesti kotitekoisten linjojen päissä. Hyödynsimme puhelimia biisien sorvaamisessa. Kyösti otti kappaleen ylös levyltä. Soitti puhelimella soinnut ja melodian kulun. Melodian taisi huudella vain, paina geehen, sitte aahan takasi geehen.. jne. Aina välillä luuri levysoittimen kovaääniseen. Näin kului monta sunnuntaipäivää rattoisasti, ja illalla meillä oli biisi opeteltavaksi saunakamarissa. Syrjähyppy Ennen kuin aloimme tällä porukalla säännölliset harjoitukset, olin huomannut lehdessä pienen ilmoituksen, jossa haettiin kitaran soittajaa Kokkolaan. Silloin ei ollut puhelimia, joten lähetin postikortin, että olisin kiinnostunut. Vastaus tuli pian. Treffattaisiin lina-auto asemalla. Davoli ja Landola mukana painelin Kankaan autoon. Kokkolassa odotti pojan hujoppi asemalla, esitteli itsensä Saarukan Allaniksi. Kannoimme vehkeet Urheilukadulle Allun vinttikamariin. Siellä oli Nycci ja Leffi odottamassa. Aloimme jyystää biisejä. Allu yritti soittaa bassoa, mutta rumpali hänestä loppujen lopuksi tuli. Nycci oli ollut jo oikeilla keikoillakin, joten hänen rutiininsa varassa liikuimme. Pari kertaa treenasimme, kunnes tuli ensimmäinen keikka. Tiesimme että tämä olisi ensimmäinen ja viimeinen, koska Nycci lähtisi seuraavana päivänä Ruotsiin töihin. Keikka oli Selskagslubbenilla. Vanhemman puoleista ruotsia puhuvaa porukkaa. Mutta hienosti meni. Eräs kappale jäi soimaan mieleeni kun palasin Lohtajan ympyröihin. Kohti ensimmäistä keikkaa Nycciksi sen ristimme. Tapailin sitä kitaralla sen mitä muistin, kun Karin kanssa harjoittelimme. Kokkolan harjoitukset olivat tuoneet paljon "itsevarmuutta" ja "kokemusta" touhuun. Eräänä iltana istuimme Väiskissä, päätimme soittaa vielä yhden levyn. Summassa painoin The Spotnicin Just Listen to my hear. Hämmästys oli melkoinen, kun soittimesta alkoi kuulua Nycci. Ei auttanut kuin kelata kappaletta muutamia kertoja illassa. Vihdoin tarttui niin korvaan, että saatoimme väsätä soinnut Nycciin. Melodia muokkautui siinä sivussa. Siitä tuli meidän pravuuri. Henkisenä managerina toimi Vilho. Nycistä tuli hänen lempikappaleensa. Nyccillä oli ollut kitarassa Meazzin laulukaapit ja vahvistin. Siinä oli hyvä nauhakaiku. Mutta laulukamoihin ei meillä ollut varaa. Kari oli jo silloin sitä mieltä, että ulkoisiin seikkoihin tulee kiinnittää huomiota soittamisen ohella. Oli aikaansa edellä! Eräänä päivänä saapastelimme Kokkolan Kauppakomppaniaan, jossa tiesin Saarukan Allun olevan myyjänä. Ostimme yhtenäiset paidat, siihen rusetit ja komeat...hmm liivit. Niistä en kyllä oiken pitänyt. Nyt olimme yhtenäinen orkesteri. THE STRINGS! Nimikin piti porukalle saada. The Tveatles oli työnimenä. Muistutti "jonkin" verran erästä vähän kuuluisampaa yhtyettä. Pohdinnan,josta jäljempänä, tuloksena nimeksi tuli: The Srings Soitin ja Radioon oli tullut myyjäksi Kiviahon Eero, hän esitteli meille uutuuden: Meazzin kitaravahvistimen. Teholtaan ehkä Davolin luokkaa, mutta ääni ja säätömahdollisuudet paljon paremmat. Ostimme Karin kanssa molemmille Meazzit. Räyskä Landolan kitara alkoi reistailla. Mikrofonit olivat heikossa muovilevyssä, joka repesi, kun johto tarttui johonkin kiinni. Aikani sitä tinailtuani ostin ideal mikkikokonaisuuden alkuperäisten tilalla. Ehkä äänikin parani. Mutta Landolan aika alkoi käydä vähiin. Kun vielä tuhrein sen lakkauksen kärpäsmyrkyllä päätin vaihtaa pois.

7 Palasin jälleen Kliraan. Aulis otti Landolan nimellistä korvausta vastaan. Antoi sille kuvaavan nimen, Räyskä. Niin kauan kuin Musiikki-Aitta oli pystyssä, Landola homehtui yläkerran hylkysoittimien seinällä. Nyt tuli osamaksu kuvaan mukaan. Tämäkin Klira oli muovilla päällystetty, kaksimikkinen vibralla varustettu sakemanni. Ja liittimenä onneton kolmipiste. Kitaran heikko kohta. Vaikka laulukamoja meillä ei ollut, kävi laulaja ehdokkaita silloin tällöin saunakamarissa kokeilemassa. Hylkäsimme armotta kokeilijat. Harjoittelimme paljon. Stirngs estraadille! Jostain ilmestyi saunakamariin Greger Wikström. Kokkolalainen. Hän lauloi muutamia biisejä englanniksi. Toisen Meazzin kautta. Keijo touhusi meille keikan. Tarkemmin kaksi keikkaa. Joten aloitimme rempseästi. Alkuilta olisi yhteiskoululla pikkujoulussa, ja loppuillasta Black Dreamersein kanssa Ruotsalossa. Äkkiä piti saada muutama joululaulu valmiiksi. Jukkolan Mauno kuskasi kamppeet yhteiskoululle. Hermoilimme muutaman kappaleen, Greger yritti laulaa. Vauhdilla kamat autoon ja Ruotsaloon. Siellä oli meno päällä, Rexin porukka jumputti kovalla volyymillä. Ei se meiltä oiken hyvin mennyt. Gregeriltä meni sisu kaulalla. Soitimme omat settimme ilman laulajaa. Rexi lainasi kitaraani, soittivat tuntinsa. Setin jälkeen kysyin Rexiltä olivatko vireessä. Ei nyt aivan, puoli sävelaskelta poikkesi. Ei haitannut menoa. Keijo oli nuorisoseuran sihteeri. Lupasi hommata meille prosenttikeikan. Bändi, joka keikalle lähti oli puhdas instumentti orkesteri. Laulajaa emme olleet löytäneet, vaikka pientä haeskelua suoritimme jatkuvasti. Greger häipyi Ruotsalosta jonnekkin. Raahasimme hyvissä ajoin soittimet Lohtajan Ns. talolle. Valmetti taisi olla keikka "autona". Kyöstin sininen Kent oli Karilla soittimena. Kari on ollut koko ikänsä vasenkätinen. Koulussa kun kirjoitimme juoksevalla musteella Karilla oli vaikeuksia pitää kirjoittavaa kättä niin, ettei olisi töhrinyt märkää mustetta. Käsialaan tämä vääntäminen ei vaikuttanut, se oli mallikelpoista. Kitaraa vasenkätiset pitävät yleensä vasenkätisesti. Lapa törröttää soittajasta katsottuna oikealle. Ja kun kitara käännetään oikealle osoittamaan, tulevat kielet nurinkuriseen asentoo. Lintukieli ylimmäiseksi ja karhukieli alimmaiseksi. Kummallisesti pitää vääntää, että sormet taipuvat sointuihin. Kari käänsi kielet melkein heti itselleen sopiviksi. (kuuluisimpia vasenkätisiä soittajia on Jimi Hendrics. Onko vasenkätisesti soittavia viulisteja?) Näin piti tehdä myös Kentille. Tästä Kent ei pitänyt. Innostui katkomaan ykköskieltä tallan kohdalta. Uhkaavasti alkoivat varakielet loppua. Yksi kieli jäljellä, ja poikkihan sekin meni. Minulla oli uutuus liimaa jonka nimi oli Bostic. Koska kieli oli katkennut aivan juuresta, sitä oli varastossa viritystapin ympärillä. laitoin liimasta seoksen jolla vahvistin kielen tallasta renkaaseen asti. Nyt kesti virittää muiden kielien mukaiseksi. Ei siellä mitään väenryntäystä ollut. Kuitenkin niin paljon, että soitimme loppuun saakka. Kappaleet riittivät kummasti. Taukomusiikkiakin meillä oli. Olimme tehneet kovan sijoituksen. Vilho hommasi Teknosta Telefunken merkkisen mangnetofonin. Siihen aikaan ne olivat hinnakkaita. Yksin emme olisi kukaan sellaista voineet ostaa. Vilho, Kari, Keijo ja minä kimpassa saimme sen rahoitettua. Siitä oli suuri apu kappaleitten kopsaamisessa. Ja nyt toimi tauko nauhurina. Niin kuin tuli toimimaan lukemattomilla keikoilla. Ehkä Karia tympäisi tyhjältä tuntuva näyttämö. Meidän vahvistimet hukkuivat isojen näyttämöiden kulisseihin. Kari intautui tekemään lastulevystä Meazzeille ja Fenderille n. 80 x 60 x 40 cm. kotelot. Komealla etukankaalla varustetut. Niihin laatikkoihin Meazzit ja Fenderi piiloon. Karilla oli mahdollisuus soitella joskus Niemelän puhelimella. Varkain.

8 Sai keikan Himangan Roiman talolle. Siitä keikasta en paljoa muista. Mutta!!!! Oli talvinen iltapäivä, kun näin jonkun tulevan metsätietä pitkin. Tulija ei muistuttanut mitään tunnettua kaksijalkaista. Välillä olento konttasi, hyppi hurjia loikkia ilmaan, tekipä kuperkeikankin lumisessa kohdassa. Aloin aavistella että jotain suurta on tapahtunut! Kun pääsin kuulo etäisyydelle korviini kantautui musiikin lailla Karin kailotus: - keikka! keikka! - Pistin villiksi juoksuksi, ja tietenkin piti kontata viimeiset metrit. Keikka! Kari huohotti, Rautiossa! Eihän? Selvisi, että ensimäisellä yrityksellä Kari onnistui lyömään keikan lukkoon Raution Ns talolle. Aikaa pari viikkoa. Hietalan Mauno oli kuskimme. Nyt harjoittelimme melkein joka ilta. Sitten koitti suuri hetki. The Strings lähti kauaksi keikalle! Ja yllätys oli suuri kun pistimme pelit soimaan, yleisö hullaantui! Aivan kuin Beatlesien konserteissa. Olimme puulla päähän lyötyjä, tällaistako tämä on. Viimeisen tunnin soitimme melkein pimeälle salille. Meteli oli huumaava. Ihme, että Meazzit jaksoivat sen yli soida. Järjestäjä löi heti toisen keikan lukkoon. Maunokin oli innoissaan. Tajusi, että saisi lauantai illoiksi muuta tekemistä kuin kytätä kotona puhelimen soittoja. Saunakamarsissa soitimme vähintään kolme iltaa viikossa. Siitä tuli kulttipaikka. Kliran laitoin vaihtoon Raution keikan jälkeen. Klirassa oli irroitettava vibra. Karhennetulla sormin avattavalla ruuvilla kiinni. Kävimme joskus ottamassa tuntumaa ison salin akustiikaan Väiskin, Väinönlinnan salissa. (saanut nimensä ensimmäisestä putka asiakkaastaan. Väsikin maantien puoleiseen nurkkaukseen oli rakennettu ulkoa kuljettava putka! Oliko yleisessä käytössä, tai vain Väiskin asiakkaille?) Soittovehkeet kuljetin saunakamarista yleensä Valmetilla. Etteivät putket ja tinaukset olisi vaurioituneet tärinästä, laitoin peräkärryn pohjalle heiniä. Olin palaamassa kotiin harjoituksista, kun Shellin edessä alkoi traktorin koppiin tulvia savua. Savu oli niin kitkerää, että tuli kiire poistua ulkoilmaan. Fanerikopin ominaisuuksiin kuului, ettei siinä ollut ovia. Takaa piti hypätä alas. Siinä iässä olin sen verran ketterä, että hengissä ulos selvisin. Näin heti mistä oli kysymys. Akulta suoraan koppiin menevä sähköjohto oli hankautunut rikki moottoripeltiä vasten. Johto kärysi iloiseti pitkältä matkalta. Käsin se oli repäsitävä irti. Kauan sen jälkeen oli sormien sisäpuolella muisto tästä repäisystä. Onneksi palo sammui. Tuollainen "pieni" kärähätäminen teki tuulilasinpyyhkijän toimimattomaksi. Jatkoin matkaa. Nostelin kamat saunakamariin, ja peruuttelin traktorin elosuojaan. Vein Kliran sisälle. Aamulla huomasin, ettei vibra ollut tutulla paikalla. Muistelin, että mukana se oli ollut. Menin elosuojaan, mutta Äyvä oli ehtinyt jo viedä heinät navettaan. Tein siihen väliaikaisen kammen vanneraudasta fiilaamalla. Jonkin ajan kuluttua Äyvä toi navetasta pahoin hapettuneen alkperäisen kammen. Putsailin ja kiillottelin sitä parhaani mukaan. Huonoksi jäi. Niin huonoksi, että kun aloin tehdä vaihtokaupaa Klira / kolmimikkinen Kent, Hiltusen Jouko laukaisi, "tuo vibra näyttää sianpaskassa olleelta". Vähän erehtyi, lammasketan hapot olivat tehneet pahojaan. Kent tuli taloon, emme kuitenkaan kovin hyviksi ystäviksi tulleet. Tämän Kliran tarina ei päättynytkään tähän. Klaus kertoi, että hän osti sen vähäksi aikaa itselleen, ennen kuin vaihtoi sen punaiseen Hagströmin kaksitoistakieliseen. (lisäys ) Aina oli saunakamarissa joitakin kuuntelemassa. Vilho melkein joka kerta. Aina kun Hän tuli, soitimme Nyccin. Nissilä Jouko kävi usein. Niemelän Harri. Kävimme Rautiossa toisella keikalla. Mutta pelkkä rautalanka oli jäämässä Beatlesein esimerkin mukaisesti taka-alalle. Suosio oli ja paljon vaisumpi. Aloimme kaivata laulusolistia. Orjalan Pentti tuli eräänä sunnuntaina katselemaan miten menee.

9 Annoimme hänelle mikin, ja muutaman kappaleen laulettuaan, totesimme että voimme yrittää Pentin kanssa. Pentti oli ostanut myös saxofonin. Ja ottanut vaimon! Vintturilla teimme Pentin kanssa viimeisen keikan. Stringsin keikat. koko hinta taxi mieheen1. Yhteiskoulu / Ruotsalo ,- 20,- 10,-2. Himanka ,- 15,- 20,- 3. Rautio ,- 75,- 20,-4. Hillilä ,- 30,- 20,-5. Rautio ,- 75,- 20,-6. Vintturi ,- 60,- 35,-7. Marinkainen ,- 15,- 15,-8. Lohtaja ,- 30,- 20,- HELJÄ JYLHÄN YHTYE Keijo oli kuullut Jylhän Heljästä, samoin minä. Hänen olisi pitänyt tulla laulamaan silloin Nyccin porukkaan, mutta linja-autoasemalla teki oharit. Heljä oli mennyt Koskelan Karin porukkaan. Muttei viihtynyt siellä. Tuli koelaulamaan meille. Heljä oli hyvä laulaja. Voittanut jonkin laulukilpailun. Lohtajalla Heljä oli ensimmäisellä keikalla meidän kanssamme. Kalajoelle saimme keikan. Valitettavasti lehdessä luki Helge Jylhän yhtye. Kari ja Keijo olivat saaneet päähänsä vaihtaa yhtyeen nimen. Nimeksi tuli Heljä Jylhän yhtye. Yleisö oli vähän vanhempaa ja asiallista. Mutta pieni takapakki tuli, kun pari tanssiparia tuli pyytämään polkkaa. Kari tokaisi, "soitamme mitä tykkäämme". Sota oli lähellä. Mutta polkkaa soittamalla saimme rauhan aikaan. Taisi olla Keijo, kun hommasi Kokkolan työpikselle keikan aivan yllättäen. Meinasi ensikerran mennä pupu pöksyihin. Työpiksellä kävivät monet ulkolaisetkin kitaraporukat ja yleisö oli "valveutunutta". Vähääkään ei helpottanut, kun keikapaikalle tultuamme totesimme, että Helke oli luistanut koko hommasta. Yllättävän sopuisasti yleisö meidät otti. Olisiko ollut sääliä mukana. Kari oli myös alkanut vähitellen kiinnostua laulamisesta. Harjoittelimme laulukappaleita ohjelmiston täydentämiseksi. Yllättäen saimme keväälle -65 vieä muutaman keikan. Kävimme maakunnassakin soittelemassa. Kangaskylältä tullessamme jätimme Heljän ja hänen tyttökaverinsa kyytistä. Jostain syystä jättö ei osunut aivan kohdalleen, ja tytöt joutuivat harppomaan korkokengissä fälttikiivuja pitkin kämpilleen. Kokkolan VPK,n talolla Strings / Heljä Jylhän yhtye soitti viimeisen keikkansa. Kari ja Keijo lähtivät Suomen raskaaseen viiden päivän kuluttua tuosta keikasta. Valmistatutumista tulevaan Ruotsalon keikalla olimme tutustuneet Keron Raimoon ja Kippon Jukkaan. Black Dreamers oli myös hajoamisen alla. Joten luonnollisesti aloimme tuumia fuusiota. Kyöstillä oli vientiä myös Lukkarilan porukan suuntaan, heiltä puuttui basisti. Viisikymmen luvun loppupuolella alettiin huomata, ettei kontrabasso jaksa kilpailla muotiin tulleiden sähkökitaroiden äänivolyymin kanssa. Rumpalit vielä pysyivät balanssissa mukana, kun löivät lujempaa. Kehitettiin bassokitara. Periaatteesa kitara, jonka kaksi ylintä kieltä oli jätetty pois, ja e a d g viritetty oktaavia matalammalle kuin kitara. Kielet olivat huomattavasti kitaran kieliä paksumpia. Tällainen mahdollisti mikityksen johdon kautta suoraan vahvistimeen. Olihan se yhtenäisen visuaalisuudenkin kannalta näyttävämpää, kuin nojata vaatekaapin kokoiseen kontraan. Lukkarilan porukalla oli kontra. Sille ei ollut kuitenkaan vakituista soittajaa. Nissilän Mikko fonisoolojensa ohella hoiteli basistin virkaa. Kuitenkin aika oli ajanut pystybassojen ohi tanssimusiikissa. Rautalanka bändit olivat totuttaneet ylesön kuuntelemaan bassoa yhtenä vallitsevana soittimena. Ja kun tämä äänimaailma puuttui, tuntui musiikista puuttuvan vähintään puolet.

10 Edellämainitut seikat työllistivät Kyöstiä myös Lukkarilan yhtyeessä. Tuntui varmaan oudolta, jos Kyösti ei ollut mukana, joutua soittamaan keikkaa ilman sähköbassoa? "Lukkarilaiset" soittivat siistiä ja tanssimusiikkia. Seikkulan Mikko kitara. Maunumäen Kaarlo haitari. Nissilän Mikko saxofonit, ja klarinetti, sekä kontrabasso. Heikki Lukkarila soitti rumpuja ja lauloi. Pojat törmäsivät myös aikaisessa vaiheesssa säestys tehtävään. Vattajalla ampumaleirillä oleva Markus Allan tuli laulamaan tansseihin Ns. talolle. Pojat ottivat vakavasti homman. Taisi olla Kyöstikin tukena? lyhyestä virsi kaunis Äänitimme kesällä vielä koko ohjelmiston telefunkenille, mutta tuo arvokas nauha on tuhoutunut! Kesään 1965 kuihtui nuoruuden innolla perustettu soittoyhteisö. Bändin nimeä emme koskaan saaneet kohdalleen, ensimmäinen ehdotus oli The Tveatles ei mennyt edes Beatles huumorina läpi. Seuraavaksi tulikin Strings. Mietimme jälleen kerran nimeä Kokkolasta tullessamme. Olin ostanut uudet kielet kitaraan. Siihen aikaan niiden laatu oli heikkoa, joten usein niitä uusittiin. Huhu kertoo, että Kitaraguru Raimo Hammar olisi uusinut joka keikalle? Kari ja Kyösti katselivat kielipakkausta, ja huomasvat että strings olisi sopiva nimi yhtyeelle. Ei huono lainkaan. Mutta iloa himmensi muutaman ajan kuluttua saamamme tieto, että Kari Hillon perustama yhtye Kotkasta käytti samaa nimeä. Emme kuitenkaan vaihtaneet. Tuo Hillon yhtye tuli myöhemmin tutuksi Jukka Kuoppamäen yhtyeenä. Jukka taasen keikkaili meidän kanssa paljon täällä pohjos-suomessa Luettelon poikasta matkan varrelta. Stringsin, Heljä Jylhän ja Kari Keiskin yhtyeen. Heljä Jylhän yhtyeen keikat 1.Lohtaja Kalajoki Lohtaja Kokkola, työpis Kangaskylä Lohtaja Koskenperä Kokkola,vpk Stringsin ajan laitteet: Keijon rummut: Aluksi kokosi sekalaisen satsin. Premierit loppuaikana Kyöstin bassovehkeet: Kent basso, Fenderin vahvistin.voima vahvistin, goodmas kaiuttimet. Karin kitaravehkeet: Kent 2 mic. Meazzi kaiulla. Kitaran ja Meazzin Kari möi Puution Tuomolle. Huhu kertoo, että olisivat vielä tallessa? Veijon kitaravehkeet: Klira ja Kent kitarat, Meazzi kaiulla. Ketä kävi harjoituksissa laulelemassa ja soittelemassa: Keijo Palola rummut: Kyösti Karhula kitara ja basso. Kari Niemelä kitara ja laulu. Veijo Kinnunen kitara. Pentti Orjala basso sax. ja laulu. Heljä Jylhä laulu. Satunnaisia kävijöitä: Aarre Kero laulu. Mikko Seikkula kitara. Lauri Kalajoelta. Rexi Ruotsalosta. Kuuntelijoita: Vilho. Harri N. Jouko Nissilä. Grammo. Matti Pulkkinen. Ahti Havela. Leo ja Mikko Pietilä. Lasse Palola. Hannu Niemelä. Heikki Niemelä. Esko Palola. Mauno Jukkola. Paavo Pulkkinen. Palolan tytöt. Lisää -60 luvun yhtyeitä:

11 The Gamblers. Timo Kamsula kitara. Olli Hakola basso. Markku Valo rummut, Seppo Ruokosalo komppi, Antero "Andy" Lehto laulu. The Wantons. Stig Bysgata soolokitara. Raimo Hammar komppi. Jouko Tornikoski basso. Leif Andesson rummut. Seppo Harju laulu. Nämä olivat Kokkolalaisia kitaraporukoita. The Mosquito Toholammilta. Veikko Alanko kitara. Aarre Asiala hanuri?? basso?? Veijo Hukari rummut. Mosquito edusti sen ajan yleistä käytäntöä: Järjestäjä ilmoitti lehdessä: Taina Alangon Yhtye. Solistina Taina Alanko. Tauolla rautalankayhtye The Mosquito. Ja keikkapaikalla soitti Taina Alangon yhtye tunnin verran. Sitten hanuristi pisti haitarin nurkkaan, otti komppikitaran, The Mosquito oli astunut estraadille! Mitä olisi sanonut työaikalainsäädäntö? Clou Yxpihlajasta. Salando Kokkolasta. Eero Kiviahon yhtye Kokkolasta. Eero Kiviaho laulu ja trumpetti. Mats Möller basso ja laulu. Timo Salmi Hanuri. Sakke Andersson kitara.? rummut. Matti Lawanderin yhtye Ylivieskasta. Unto Jutilan yhtye Kalajoelta. Telstars Kaustiselta. Silver Star Kaustiselta. Mexiko Teerijärveltä. Lolita Teerijärveltä. Sven Niemen yhtye Kokkolasta. Sven Niemi basso, puhaltimet ja laulu. Seppo Rautio hanuri kitara ja laulu. Osku Pesonen rummut.? Hannele Valkama laulu. Kari Koskelan yhtye Kälviältä. Kari Koskela urut ja laulu. Kauko Mattila kitara. Unto Laaksonen rummut. Mic Haavisto venttiilipasuuna. Jaakko Mäkelä basso. Torremolinos Kälviältä. Matti Kokko hanuri. Hilding Saren kitara. Leo Tuomaala basso. Taisto Hellanmaa laulu. Kimmo Anttila rummut. Lexa soitteli tässä päivänä muutamana, ja kävimme henkevää keskustelua niistä oikeista vuosista, jolloin Kekk... Orkesterit olivat yhtyeitä, laulukamat Metazzeja ja kitarat Fendereitä. Lexa kertoi ensimmäisestä keikasta Perhoon. Hän soitti hanuria! Oli varastossa 4 (neljä) tangoa, ja loput tavallista tanssimusiikkia. Mutta Perholaisille ei käynytkään muu kuin tango, joten nuo neljä tangoa tuli opittua perinpohjin sinä iltana. Myös se keikka oli Lexan ensimmäinen ja viimeinen hanurin takana. Basson varressa niitä kertyikin sitten "hieman" enemmän. Kertoi vielä, että tuon keikan jälkeen pestasi Torrelmolinos Pentti Myllykankaan soittamaan haitaria. Tämän päivän tilanne on se, että Torremolinosta puhallellaan henkiin, joka on todellinen kulttuuriteko. Niin, ja tuosta luettelosta puuttuu hanurivirtuoosi Sauli Kivijärvi. Eero Palon yhtye Marinkaisista. Eero Palo urut ja laulu. Immo Karhulahti haitari ja laulu. Erkki Isosaari kitara. Eero (Esso) Karhulahti rummut. Matti (Gille) Suvanto basso. Tangokitarat Kokkolasta Raimo Hammar solokitara. Tuure Woltter basso ja laulu. Tapani Woltter komppikitara ja laulu. Jussi Pulkkinen urut. Timo Hietala rummut. Valto Tuohiojan yhtyeen kokoonpano: Valto Tuohioja hanuri. Olli Tullila trumtetti ja laulu. Mikko Nissilä fonit, klarinetti ja basso. Jukka Simojoki kitara. Heikki Lukkarila rummut. Erkki Hirvi? Myös Caroline oli Kannuksesta, laadukas yhtye joka pisti Kokkolan pojatkin mietteliäiksi. Kilu Hietala, Osmo Kannussaari, ainakin olivat lavalla samaan aikaan. Tauno Kiviahon yhtye mainittiin jo tuolla Alaviirteen osiossa. Soittajat: Tauno Kiviaho kitara ja laulu. Tate Lehto basso. Timo Lehto rummut. Aarne Nukarinen haitari. Tauno vaatii oman kertomuksensa: Toholammilta Hän oli lähtöisin? Tane oli persoona sanan varsinaisessa merkityksessä. Myös karismaa oli Taunossa vaikka muille jakaa. Lämminhenkinen, aina hyväntuulinen Tauno. Poikkesi meistä muista edukseen siinäkin, että nauroi myös itselleen. Esimerkki: - "Olimme menossa pohjoiseen keikalle. Kemissä pysähdyimme uuden Kesoilin pihalle. Siinä oli isohko ruokapaikka huoltamon yhteydessä. Tiskiltä sai heti annoksen pöytään vietäväksi. Pojat menivät edellä ja saivat syötävänsä. Minulla huurtuvat silmälasit aihettivat, ja aiheuttavat jatkuvasti ongelmia. Niin nytkin. Jäin jälkeen. Kuitenkin onnistuin tilaamaan perunapuuroa ja nakkeja. Maksoin kassaan, otin tarjottimen. Yritin tihrustaa missä pöydässä pojat istuvat. Siellä näkyivät olevan taaimmaisessa nurkassa. (Tauno oli likinäköinen ja hieman hätäisen sorttinen) Lähdin siitä rivakasti liikkeelle. Samalla läsähti! Muusit tulivat rinnuksille, tarjotin lensi kauaksi lattialle. Olivat

12 ketaleet asentaneet koko takaseinän peittävän peilin sitten viime reissumme. Sitä vähän ihmettelinkin ennen räiskähdystä, miten velipoika tulee vastaan tarjottimen kanssa."- Taunon soitto - ja laulutyyliä oli turha matkia. Sitä ei pystynyt. Kovettunut peukalonsyrjä iski kitaran kieliä niin aksentti painotteisesti, että hirvitti. Ja siihen lisättynä laulu, jonka rytmijako ei muistuttanut mitään nykyisin tunnettua tahtia. Kuitenkin peruspoljento meni kuin juna. Vesa-Matti Loirin ja Topi Sorsakosken jaot tuntuvat metronomin tikitykseltä kun Tauno sai fiilingin päälle. Taunon yhtyeessä moni nuori laulajalupaus pääsi alkuun. Tanea oli mukava puhutella. Kalastus oli hänelle toinen intohimo. Kalastusreissulle Tauno myös jäi. Tangokitarat Yhtye tuli kuusikymmenluvun puolivälin jälkeen rakettimaisella nosteella tämän alueen yhdeksi suosituimmaksi yhtyeeksi. Usein "bändit" syntyvät täyttämään vapaa aikaa. Ja siitä kehittyvät jopa soittopalkkoita nostaviksi orkestereiksi. Tätä blogia varten kyselin Tangokitaroiden eräältä voimahahmolta, Tuurelta (Woltterin veljeksistä se kleinempi) miten veljesten ura alkoi Tangokitaroissa. Yllätyin Tuuren kertoessa, että heti alusta alkaen elannon hankkiminen yksi suuri tekijä. Työttömät veljekset Rahjasta tarvitsivat rahaa nuorten miesten rientoihin, ja kun lahjoja musiikilliseen suuntaan oli, miksei sitä hyödynnettäisi myös taloudellisesti. Kolmannella Rahjalaisella, Raimo Hammarilla oli ja on sellainen taito, joka meiltä monelta puuttuu. Mihin hän koskee, se muuttuu useinmiten, ennen markoiksi, nyt euroiksi. Tässä kolmikossa oli hyvä pohja tulevalle orkesterille. Vielä puuttui rumpali ja urkuri. Hietalan Timo löytyi Yxpihlajasta, jossa Hammari jo silloin asui. Pulkkisen Jussi, tunnettua musiikkisukua asusteli Halkokarilla. Tästä materiaalista syntyi Tangokitarat, joka huolimatta lyhyehköstä urasta, ehti muodostua legendaksi. Yhtyeellä oli vahva ote soittoon, kansaan menevät kappaleet. Mieleen on jäänyt Hammarin Raimon (viisas mies) kuolematon motto: " Alusta alkaen päätimme, ettemme soita itselle, tai toisille soittajille, vaan yleisölle!". Raimo Hammar. Kitaraguru. Aina silloin tällöin ilmestyi musiikkiliikkeisiin selväsanainen työmiehen näköinen kitarankielten ostaja. No, nopeasti tuli tietoon, Hammarin Ramihan se. Vanttoksessa muistan nähneeni Ramin ensikertaa tositoimissa. Mutta Tangokitarat oli se yhtye, joissa Ramin komeat Shadows tulkinnat alkoivat tulla kuuluisaksi. Rami oli / on kitaristi, joka ei jätä biisin valmistelua puolitiehen. Kun hän tuo uuden kappaleen julki, on se täyttä tavaraa. Ramin ura on ollut pitkä, jatkuu edelleen huimalla lennolla. Levytyksiä, kekkoja, bändejä niin paljon, että heikompaa hirvittää. Kaiken lisäksi Rami keksi käyttää taitoaan materiaalin muuttamiseksi toiseen olomuotoon. Koskettamalla Lapin moreenia, joka Hänen kosketuksestaan muuttuu, sekin eräänlaiseksi rahaksi: Kullaksi. Woltterin, vaan ei Dalttonin veljekset: Tapani ja Tuure. Rahjan voimakaksikko huolehti siitä, että Tangokitarat, jos kuuluivat, myös näkyivät! Veljesduon taakse olisi voinut sijoittaa niin Joukon ja Kostin kuin Matin ja Teponkin. Eikä noista miehenpuolikkaista olisi mitään näkynyt. Tuure oli pääsolisti, jonka laulua Tapanin stemmat sopivasti tuki. Yleisö piti näkemästään ja kuulemastaan. Parisataa keikkaa vuodessa huolehti siitä, että alku aikojen "särmikäs" meno hioutui juuri sellaiseksi musiikiksi, jollaista sen piti olla! Mutta ei hioutunut liikaa! Legendaksi muodostui Tapanin kitaratulkinta Wheels kappaleesta. Kyllä sitä salaa yritettiin matkia, mutta mutta... Vahinko, että pojat lopettivat aktiivi musiikin harrastuksen suhteellisen lyhyeen. Huhu ketoo, että Tapani tekisi omia biisejään.

13 Tuuren aika menee kanakoira harrastuksessa. Ehkä huonomminkin aikansa voisi käyttää? Timo Hietala rumpali. Timpan soitto sopi Tangokitaroihin kuin ottoa päähän. Siististi soittava rumpali tasoitti kompillaan Woltterin poikien rajuakin vedätystä. Timo oli yhtyeen hymypoika. Näin tuon rumpali ihmeen ensi kerran Haapajärven ns. talolla. Meillä oli ensimmäinen yhteiskeikka Tangokitaroiden kanssa. Kovin monta niitä ei ollutkaan, järjestäjät eivät nähneet järkeä satsata kahteen "ylesömagneettiin" saman iltana. Tuosta tapaamisesta alkoi ystäväyys, joka jatkuu, toivottavasti vielä pitkään... pitkään... Timpan kanssa tuli sitten yhteisiä soittovuosia lähes kymmenen.. Juha (Jussi) Pulkkinen urkuri: Jussi kantaa musiikkia sukurasitteena. Isä kova kuoromies. Veljet lahjakkaita muusikkoja. Riku veli Suomen kuuluisimpia lyömäsoitin taiteilijoita. Jussi on persoona joka ei jätä ketään kylmäksi. Jussilla on vankat mielipiteet. Jussin sopeutumista Tangokitaroihin auttoi vahva nuotinlukutaito, joka oli useimmilla sen ajan soittajilla hukassa. Taisi Jussi hyödytää laulumikkiäkin jo Tangokitaroiden aikaan? Tagens, Jormas, Woltters... Kuusikymmenluvulla oli muutamilla yhtyeillä henkilön etunimeen tai sukunimeen viittavia nimiä. Otsikossa jo muutama. Tagens Ruotsista oli ottanut nimensä managerinsa mukaan, vaikka huhu liikkui, että Tage Erlander olisi ollut innoittaja. Jormas taasen kunnioitti manageriaan Jorma Weneskoskea ottamalla hänen etunimensä yhtyeen nimeksi. Ässä piti suuren maailman tyyliin lisätä loppuun. Ja olisihan se pelkkä Jorma ollut, no joo... Kokkolassa esimerkkiä seurasi Woltters. Tänään anno 2008 helmikuun kuudentena päivänä kuulin tuon Woltters nimen tarinan, jota pidän totena, koska kertojana oli yhtyeen keulahahmo, rumpali vocalisti liikemies Veijo Ullakko. Pojat olivat suurella vaivalla... ( niin ketäs siinä muita? Lyömäsoitintaiteilija Riku Risto Pulkkinen rummut. Mannen "serkku" Veikko Erkkilä basso. Kitarataiteilija Hannu Annala kitara. Urkuvirtuoosi Hannu Kalvibacka urut. Laulu jäi Veijo Ullakon silloin vielä hennoille harteille) Saaneet keksittyä yhtyeelle mielestään hienolta kuulostavan nimen Sevilla. Työväintalolla oli pojilla debyytti keikka Tangokitarain kanssa. Mutta pienen shokin kokivat kun näkivät lehdestä: Tanssit Kokkolan Työväen talolla. Soittaa Tangokitarat ja yhtye Woltters. Pojat tivaamaan Pulkkisen Jussilta, miten tuollaista oli päässyt tapahtumaan. Jussi kylmästi totesi; - Eihän tuo Sevilla mikään nimi ole, siinä pitää olla Ärrää ja potkua, te olette Woltters!- Toki Wolttersin pojat kunnioittivat Woltterin isoja veljeksiä, mutta että nimi? (help! lähettäkää kommentteihin lisää yhtyeitä. Jos muistatte ketä soitti, niin aina vain parempi) Tanssipaikkoja -60 luvulta. Suomenkieliseltä alueelta. Alaviirteen talo. Alaviirteen Meripaviljonki. Lohtajan Väinönlinna. Marinkaisten Ns. Kälviän Ns. Ruotsalon raittiusseuran talo? Hillilän ns. Himangan Roiman talo. Kalajoen ns. Kalajoen Teatteritalo. Hiekkasärkkäin kuplahalli. Yppärin merimaja. Pyhänkoski. Merijärven ns. Alavieskan Viri. Ylivieskan lava. Ylivieskan ns talo? Sievin Lyly. Seivin Järvikylä. Sievin Markkula. Nivalan Tuiskula. Kangaskylän ns. Muuraisjärven Harjulinna. Koskenperä Nivala. Haapajärven ns. Raution Ns. Kannuksen Uran talo ja lava. Toholammin Suojan talo. Toholammin lava. Purontakanen. Määttälä ns. Isokangas Toholampi.

14 Ullavan Haapalan ns. Kälviän Välikylä. Kaustisen Vintturi. Kaustisen Kalliopaviljonki. Vetelin ns. Räyringin lava. Halsuan Käpylä. Kokkolan työpis. Halkokarin lava. Kokkolan Urheilutalo. Kokkolan letku. Jungsborg. (ruotsinkielinen alue myöhemmin). Missä Keiskin yhtye soitteli Kokkolassa? Ainakin näissä paikoissa. Työpis. Urheilutalo. Jungsborg. Halkokarin lava. (lankku). Kauppaseura. Kauppaseuran kabinetti. Elokuvateatteri Rex. Kokkolan Ammattikoulu. Kokkolan Teku. Kokkolan Ruotsalainen Yhteislyseo. Kokkolan Kansalaiskoulu. (tornikoulu) Tavaratalo Pop. Seurahuone. Vaakuna. Vartiolinna. (ylen studio) Kauppaopisto. Pikiruukki. Outokumpu. Länsipuisto. Palokunnantalo (letku). Yxpihlajan Teatteritalo. Miilu. Tervasoihtu. (help. näiden äärirajojen sisältä lisää tanssipaikkoja) Millä vehkeillä kuljimme Valmet 359. Tunturi mopot. Mersu om. Mauno Jukkola. Mersu - 2 Wolkkaria om. Toivo Nissilä, kuskeina Topi ja Seija N. - Ford Zephyr om. Veikko Marttila. Plymouth Valiant. om. Pentti Myllykangas. Ford Goutry Sedan om. Raimo Kero. Nämä olivat "vakinaisessa" ajosuhteessa. Satunnaisia autoja ja kuskeja: Mersu om. Toivo Ainali. Chewrolet Bell-Air. om. Unto "Unski" Laaksonen. Volga om. Raution Elviksen isä. Löytyi! Stringsin keikkalista. Merkattu jopa väliajat. Laitetaan jakoon. Ensimmäinen huki: Metsäkukkia Vanha merimies muistelee Capri Jaakko? Kisas Kuubalainen serenadi Bechame Mucho Tanssin sun kanssasi aamuun Kuu-ukko Bois bois Alppiruusu Merimies kotimaasi on meri Emma Surujen kitara Toivetango Tämän illan tango Kolme kitaraa Kitara boogie Tango Da` amore