FANERILANDOLA Yksi näkökulma Mielenkuohuntaa

Transkriptio

1 FANERILANDOLA Yksi näkökulma Tämä tarina kertoo harrastuksistani vanhimmasta. Tästä tarinasta ei löydy analysointeja omasta eikä kavereiden soittotaidosta. Löytyy eräänlainen palapeli, jonka palaset löysivät paikkansa. Sitkeyttä löytyy. Uskoa siihen mitä olimme tekemässä löytyy. Tämä tarina ei ole valmis, ei koskaan tule olemaankaan. Muisti on instrumentti jota on kohdeltava hellän kärsivällisesti. Ja sen jälkeen kysyttävä kaverilta, miten se oli? Mielenkuohuntaa Kolmivuotiaana sain huuliharpun. Sitä vinguttelin aina kun aikaa oli. Eihän se yksi harppu kauaa kestänyt, onneksi olivat niin halpoja, että sain aina uuden kun vanha kului puhki. Huuliharpun, varsinkin duuri - viritteisen soittohan on periaatteessa hyvin yksinkertaista ja helppoa. Ne kappaleet, jotka sillä voi soittaa, tulevat melkein itsestään muutama ajan kuluttua. Voi rinnastaa viheltämiseen, kun melodian osaat, voit sen myös viheltää. Mutta kun aletaan puhua huuliharpun "soittamisesta" astuvat vaikeudet kehiin. Sen ajan kun harppu oli hiljaa, loilottelin kaiken maailman iskelmät ja virret kovalla äänellä kuuluville. Tytöt olivat hyvänä apuna siinä, että naapuritkin kuulivat. Vilho oli hankkinut jostain mandoliinin, joka lojui nurkissa vuosi kaudet. Kieliä poikki sieltä täältä. Joskus sitä joku aina kilisteli. Eksyi se minunkin käsiini. Luiskahtaen hyvin äkkiä pois, ja kaapin päälle. Entäs musiikin kuuntelu? Vähäistä, koska radiot olivat ilman ulaa, kuuluvuus oli heikkoa. Ja mitä sieltä kuului, ei lähentänyt ainakaan minua musiikkia harrastamaan. "Kuulemme seuraavat neljä tuntia Väinö Raition alttoviululle säveltämiä muunnelmia opus numero kolmen johdannosta. Tuomas Haapanen soittaa säestäjän Gerda Weneskoski." Vielä pahempaa: "Nyt laulaa Anna Mutanen suomalaisia kansanlauluja. Säestäjänä Pentti Koskimies. Ohjelma koostuu kahdesta puolentoista tunnin lähetysjaksosta. Tauolla Ulla Katajavuori esittää kanteleella Karjalaisen hevosenlaukan kolmelle kielelle". Ei ollut kuin lauantain toivotut levyt. Tai niiden viimeiset parikymmentä minuuttia. Kaksi tapausta on jäänyt pysyvästi mieleen. Eräänä lämpimänä kesäpäivänä, taisin olla viiden tai kuuden vanha, jytistelivät Niemi-Pesolan Kalervo ja Sointu BMW -merkkisellä moottoripyörällä vanhanpaikan kartanolle. Jo tuo riitti nostamaan pienen pojan pulssin hurjiin lukemiin. Ja paras oli vasta tulossa. Kalervo kaivoi pyörään köyttämät levysoittimen, vahvistimen ja kaiuttimen esille, asensi ne pikkutuvan eteen pihalle. Kuunteluelämys oli niin valtava, ettei pienen pojan elimistö sitä oikein kestänyt, kuume kaatoi muutamaksi päiväksi vuoteeseen. Kappaleista jäi mieleen ainakin kisas, kisas. Taisi olla nuoren Junkkarisen kappale josta vain muutama sana jäi elämään - näätkö tähtien lentävän taivaalla, kuinka vinhasti kiitävät ne --. Toinen tapaus, joka myöskin kaatoi sänkyyn, oli tivolin tulo Hollihaan kedolle. Siitä kohistiin useita päiviä ennen. Tytöt ja Vilho kävivät siellä jo lauantaina, kertoivat pyhänä mitä olivat nähneet. Sinne oli päästävä. Äyvän ja Äitin kanssa kävelimme kirkolle. Muistan että pää meni heti pyörälle, kun astuin telttojen muodostaman kehän sisälle. Keskellä pyöri iso karuselli. Neekeriorkesteri soitti esiintymislavalla, ihmisiä oli paljon liikkeellä. Vaikutteita tuli niin paljon, etten ehtinyt niitä käsittelemään. Jo pelkkä karuselliin katsominen sai voimaan pahoin. Neekereitten lopetettua tuli tauoilla levymusiikkia kaiuttimista. Imatran Inkeri jäi korvaan. Jäi niin paljon, että kun aamuyöstä heräsin kuumeisena, soi tuo kappale päässä, kun oksennus tuli, soi Imatran Inkeri yhä. Pari päivää meni sängyssä tätä tapausta nollatessani. Kun muutimme tänne Perkkiöön muutti maniskakin mukana. Eräänä päivän, kun olin tapani mukaan "sairas", hmm. ja poissa koulusta, otin soittimen esille. Ajattelin, onhan kumma etteikö tuosta jotain ääntä

2 lähde. Seikkulassa oli kitara, ja pieni ukulele. Olin niitä joskus näppäillyt, ja korvaan oli tarttunut kahden eri kielen välinen melodian. Joka muistuttu Marina Marina -kappaleen kolmatta ja neljättä säveltä. Näille äänille viritin maniskan. Musiikin teorian mukaan h es g h. Virityksessä ei ollut mitään järkeä, mutta saatoin sen tehdä aina uudelleen jos meni vireestä. Mutta jonkinlainen perusta oli luotu, tuollaisen ahaa elämyksen kautta. Aloin tapailla melodioita tuolla virityksellä. Ei ollut vaikeaa, kun alkuun pääsi. Silloin otin periaatteeksi, soitan sen minkä osaan viheltää. Siis klassinen korvakuulo soittaja. Jonkin aikaa maniska jaksoin viehättää. Viikko lehdessä oli oy Estinin mainos Landola kitarasta, osamaksulla. Samassa mainoksessa oli Garl Olof Finbergin kitarakurssi. Siihen aikaan markat olivat markkoja, pennejä ei vielä ollut käytössä. Kuukausimaksu oli viisisataaseitsemänkymmentä markkaa, samoin käsiraha, johon lisätty kaksisataamarkkaa postikuluja. Minulla oli parituhatta markkaa säästössä, mutta loput kolmetuhatta vielä tiellä tietymättömällä. Tilasin kitaran! Kotona en uskaltanut puhua mitään. Odotus oli pitkä. Lähdimme Kannukseen kylään. Hakasalon Pentillä oli loistavaääninen kitara. Ja höylisti antoi kokeilla. Viritykseen kokeilu meinasi tökätä. Mutta kolmos- ja kakkoskieleltä löysin tutun sävelparin. Olin painellut alussa hampaat irvessä mandoliinin korkealla olevia kieliä, joten tämän kitaran otelauta tuntui soittavan itsestään. Joopa joo. Pentti katseli vähän aikaa touhuja, ja tokaisi - tua.. pojalle pitää ostaa kitara. - Olin pudota tuolilta kun Äyvä kertoi Leenan hakeneen kitaran jo postista. Lappu oli tullut juuri ennen Kannukseen lähtöä. Olivat tienneet koko ajan suunnitelmistani. Paljastui kun Leena kertoi ihmetelleensä Viikko -lehdestä puuttuvaa ilmoitusta. Siitä arvanneet. Nyt tuli kiire kotiin. Kotona odotti kolmion muotoinen pitkulainen pahvilaatikko aukaisijaa. Tämä laatikko toimi kitaran pussina sen koko minulla oloajan. Aukaisin kiihtyneessä mielentilassa laatikon. Vaikka soitin ei fanerilandolaa kummempi ollut tuntui se oikealta soittimelta. Kotona lupasivat maksaa osamaksut kerralla. Näin säästyneet valuutat sijoitin heti Finbergin kitarakurssiin. Kerran kuukaudessa tuli oppivihko. Kurssi oli hyvä. Antoi hyvän sointuopin. Jopa minä ymmärsin sitä. Kitara oli kovassa käytössä, ja käyttö koveni kun ensimmäinen kurssivihko tuli. Rippikoulu jatkui talvella. Siellä kerroin Karille ja Mikolle harrastuksestani. Pojat olivat salamana koulun jälkeen Perkkiössä. Ei kestänyt monta päivää, kun oy Estin ab sai kolme kitaratilausta lisää. Karille yksi, Mikko ja Kyösti tilasivat samalla. Me osaamme soittaa yhteen! Keväällä oli jo jokainen saanut sormenpäät siihen kuntoon, että se väistämätön, "perustetaan orkesteri," lause heitettiin ilmaan. Mikko ja Kyösti sanoutuivat kovina itsekriitikkoina irti ajatuksesta. Karin kanssa aloimme treenaamaan. Emme tienneet yhteissoitosta mitään. Kumpikaan emme olleet nähneet ikinä miten kitaraa soitetaan. Finberg kyllä huolehti siitä, että aloin oppia sointuja. Mutta mitä niillä tehdään se oli hämärää? Kunnes eräänä iltana Kari alkoi tapailla tuttua sävelmää "pois pois, painukaa pois". Kari käytti paljon tyhjiä kieliä kun haki kappaletta. Sattumalta Finberg oli aloittanut sointujen opettamisen G duurista, ei C:stä! ja sattumalta painoin G duurin soinnun alas ja limpautin kieliä kun Kari soitti. Siinä se oli! Jokin vaisto sanoi, ota nyt se toinen sointu jonka Finberg opettanut. D7. Tunne oli mahtava, me soitamme yhteen! Nopeasti kappale alkoi hioutua kuunneltavaan (varaus) kuntoon. Sattuma sekin, että tämä biisi on niitä, joissa on vain kaksi sointua. Onneksi, koska kolmatta en ollut vielä ehtinyt opetella. Se kolmas, neljäs jne.. tulivat vähitellen käyttöön. Lumipallo oli lähtenyt liikkeelle, ei sitä enää mikään olisi pysäyttänyt. Biisejä alkoi löytyä, joihin nuo Finbergin soinnut sopivat. Yleensä niin, että hain itse kappaleen, jota viheltämällä tapailin, ja sointuja kitaralla korvakuulolla. Karin kanssa sitten sovittelimme palaset yhteen. Hän oppi nopeasti. Intoa kun oli, soivat kitarat melkein kaikki vapaa-ajat. Olen verrannut tätä meidän oppimistekniikkaa tietokoneiden käyttöön. Kun koneet tulivat, olivat ne melkein tyhjiä ohjelmista. Ensimmäiset käyttäjät joutuivat luomaan itse ohjelmapohjat koneisiin. Samoin jouduimme me luomaan omat pohjat soitolle. Tästä oli jonkin verran hyötyä keikkahommissa, kun tuli solisteja joita piti säestää. Useilla ei ollut kunnon papereita, näyttämöt olivat pimeitä. Enkä muutenkaan olisi niistä papereista paljoa saanut irti. Tällöin oli parasta turvautua korvakuuloon. Siitä yli missä aita matalin. Finbergin kurssi tuki tätä opettelua. Hänen sointuoppinsa oli yksinkertainen, helposti tajuttava. Tuli pohja jolla saattoi säestää useimmat biiseistä. Pelkkää nuotinlukua olisi pitänyt kehittää jo silloin enemmän.

3 Vähitellen alkoi mieli tehdä sähkökitaraa! -kuusikymmetä kolme tuli televisio keittiön nurkkaan. Sieltä onnistuin joskus bongaamaan jonkun soittamassa kitaraa. Nyt se oli jo tutun näköistä puuhaa. Mutta fanerilandola ei enää vastannut tarkoitustaan. Laitekierre alkaa Palolan Lassekin innostui soittelemaan, tosin omaa kitaraa hänellä ei ollut, kävi meillä vain limputtelemassa. Aloin houkutella Lassea ostamaan Landolan. Vähitellen hänen kotiväkensäkin tuli siihen tulokseen, että kitara on pojan saatava. Sovimme hinnaksi neljäkymppiä, (neljätuhatta) markkaa. Kympin kitaran arvo oli pudonnut noiden vuosien aikana. Enhän voinut kuitenkaan myydä ainokaistani! Matkustin Kokkolaan ensimmäselle, (niistä lukemattomista) soittovehkeen ostomatkalle. Kokkolassa oli kaksi liikettä, jotka pitivät itseään musiikkikauppoina. Soitin ja Radio Ristirannankadulla, ja Musiikki Aitta Isollakadulla. Musiikki-Aitta pisti ensimmäisenä silmään, kun kävelin linja-autoasemalta keskustaa kohti. Minulla oli sataviisikymmentä markkaa rahaa. Lasselta saatu neljäkymppiä ja hanttihommilla tienattu loppuraha. Hintatasosta en tiennyt tuon taivaallista. Astuin liikkeeseen sisään. Aulis oli myymässä. Oli siellä asiakkaitakin, täysin outoja. Muutaman vuoden kuluttua hyvinkin tuttuja. Katselin seinällä riippuvia soittimia. Ja hintalappuja. Joissakin aivan tähtitieteellisiä lukuja. Sitten huomasin siellä halvemmassa päässä orvon näköisen yksimikkisen, tavasin kitaran nimen lapaan painetusta tekstistä Klira? Hinta satakaksikymppiä. Pienen ja siron näköinen soitin. Erikoisuutena karhennettu muovipäällyste. Tein heti kaupat. Kotona aloin tarkastella lähemmin ostostani. Kitarassa oli volume ja tone nappulat, yksinkertainen mikrofoni. Heikkous joka paljastui myöhemmin, ja teetti paljon työtä, oli kolmipiste ulostulo. Otelauta oli varmaan nykymittapuunkin mukaan hyvä. Landolaan verrattuna erinomainen. Tuntui mahtavalta räpistellä heikkoäänistä lankkua. Tämä ei häirinnyt muita. Lasse haki Landolansa pois. Vähän oli haikea olo. Jälkeenpäin kaduttanut, olisi se ensimmäinen soitin saanut jäädä kotiin. Vilhokin oli hakenut mandoliininsa jo aiemmin. Ajatteli kai, että kun "Janikin" oppi jotain, oppisi hänkin. Kari meni aivan mykäksi kun tuli seuraavan kerran Landolansa kanssa harjottelemaan. Huonosti Klira ja Landola soivat yhteen. Koska Klirasta ei kuulunut mitään faneerikopan räminän läpi. Asia oli selvä, Karin olisi ostettava myös sähköinen lankku! Kitaran mukana oli tullut pätkä johtoa, jonka toisessa päässä oli Kliraan sopiva kolmipiste. Tulin hyvin tutuksi tuon saksalaisperäisen liitinsysteemin kanssa. Toisessa päässä ei ollut mitään. Meidän radio ei sisältänyt sisäänmenoa. Isolla-nevalla oli iso Fenno ularadio jossa takana kaksi reikää sisäänmenona. Eräänä iltana matkustin polkupyörällä Kliran kanssa Isolle-Nevalle. Eskon avustamana kytkimme kitaran noihin sisäänmenoihin. Luunvärisiä näppäimiä radiossa painelemalla löytyi kanava, joka oli tuolle sisäänmenolle tarkoitettu. Vaikea kuvailla tunnetta. Sanat eivät siihen riitä. Siinä syntyi päätös vahvistimen hankkimisesta. Kari oli jotenkin ihmeellisellä konstilla saanut palkallista! työtä Niemelän kolhoosissa. Joutui raatamaan orjan lailla, mutta niin oli pojalla eväät taskussa kitaran ostoon. Jälleen Musiikki-Aittaan. Karilla olikin iso tukko rahaa. Kent oli siihen aikaan muotikitara. Hagströmin tehtaan tuote. Kenttiä oli kahdenlaisia, paksukaulaisia kaksimikkisiä ja äärimmäisen ohutkaulaisia kolmimikkisiä. Kari osti kaksimikkisen, jossa oli yllättävän ohut kaula. Periaate päätös Alviirteen Meripaviljonki oli suosittu tanssipaikka kesäisin. Rippikoulusta päästyämme aloimme kulkea siellä lauantaisin. Orkesterit olivat enimmäkseen Keski-ja Eteläpohjalaisia. Etelä-Pohjanmaalta olivat: Amarni. Heikki Reinin yhtye. Amor. Esko Alasihdon yhtye. (Esko soitti haitaria, Kyöstin mielestä oikean käden työskentely näytti enemmän nyrkkeilyltä näppäinten kanssa). Raimo Erkinheimon yhtye. Keski-Pohjalaisia: Valto Tuohiojan yhtye. Tauno Kiviahon yhtye. Alapo Ylitalon yhtye. (Alapo itse Kyöstin mielestä oli vain za za zaa röykäyksiä varten. Alaposta myöhemmin lisää). Paul Witicin yhtye. Kitarat näissä yhtyeissä loistivat poissaolollaan. Tauno tosin komppasi persoonallisella tyylillään. Mutta ei siitä kannattanut oppia ottaa. Enkä siihen oisi kyennytkään. Amorissa oli lakatun värinen puoliakustinen, mutta vähässä käytössä oli sekin kitara. Tuohiojassa soitti legendaarinen Simojoen Jukka. "tuhannen soinnun mies". En tosin koskaan onnistunut kuulemaan Jukan soittoa. Jos hän oli soittokunnossa, surkea vahvistin piti huolen etten päässyt kuuntelukontaktiin. Useimmin Jukka ei ollut soittokunnossa.

4 Yksi syy Alaviirteellä kulkemiseen oli nähdä miten kitaraa oikein soitetaan. Se toive ei toteutunut. Joten eräänä lauanatai iltana sanoin Karille vähän ääntäni korottaen (silloin ei vielä tarvinnut huutaa eikä karjua saadakseen äänensä kuuluviin orkesterin melun yli). Seisoimme orkesterikaiteen edessä: - Seuraavan kerran kun tuun tänne lavalle, tuun tuon kaiteen tuolle puolelle, tai en tuu ollenkaan. Vahvistinkuume nousee Olimme lauantai iltana 14 helmikuuta 1963 tapamme mukaan vintillä treenaamassa, kun Vilho pölähti paikalle. - Tulukaas kantahan-. Menimme vähän ööksi. Mutta seurasimme perässä. Commerin perällä oli sähköisiä vahvistinlaitteita perä täynnä! Kaksi kaiutin kaappia ja Woima vahvistin. - Nämä ovat Karhin Kalastusseuran laitteet, Lions Klubi vuokrasi ne. Voitta soittaa näillä huomis-aamuun asti. Sitten haen ne jääkiekko ottelun selostusta varten. Tuohan oli lottovoittoakin suurempi asia. Sähkömiehenä Vilho kytki kitarat Woiman sisäänmenoihin. Eihän siinä paljoa säätöjä ollut mutta meille se riitti. Soitimme koko yön! Nyt oli viimeistään selvää, että vahvistimiin olisi saatava rahat vaikka kiven alta. Parkkuuhommia oli siihen aikaan tarjolla kiitettävästi. Vielä eivät Zetoreihin kytketyt parkkuukoneet ollet ehtineet näille seuduille. Meillä oli oma savotta tiipin kankaalla. Sain parkata ne lateet vahvistin rahoiksi. Kaksi ja puolisataa siitä kertyi. Olimme jo vanhoja tekijöitä Kokkolan musiikkiliikkeissä. Myös Soitin ja Radio Gronqvisteineen ja Fordelleineen oli tullut tutuksi. Mutta Musiikki-Aitassa oli Dynacord merkkinen laatikko, joka sopisi budjettiin. Hain sen heti kun tili oli ladottu kouraan. Vahvistin oli pieni, sisälsi yhden vajaa kymmentuumaisen kaiuttimen. Saksalaista tuotantoa. Eikä mitään tietoa liitin standarteista. Joka myöhemmin paljastui vahvistimen eduksi. Ääni oli kirkas, kuulas joten kokoonsa nähden hyvä vahvistin, siis, hyvä ostos. Molemmat kitarat kytkettiin Dynacordiin, alkoi varsinainen orkesterisoitto. Dynacord oli kerran todella lujilla, kytkimme siihen Kyöstin ja Karin Kentit, minun Kliran ja kaiken päälle Karhulan Tarmon Landola basson. Hyvin kesti ja hyvin kuului. Totesimme kuitenkin, ettei tällainen vahvistin tuleviin keikkakäyttöihin sovellu. Sain ison parkkaus urakan Lankilan Väinöltä. Laani oli Pisilän Isolla-Nevalta. Se oli tuottoisaa puuhaan, keräsin muutamassa viikossa kuusisataa markkaa, jotka vein Soitin- ja Radioon. Kun isomman vahvistimen kuume oli iskenyt olin kierrellyt molemmissa liikkeissä. S-Rssä oli silmiini osunut oikea keikkavahvistin, Dawoli -merkkinen. Kysyin Fordellilta oliko siinä kaiku ja tremolo? - siinä on kaikki-. Kertoi Fordell. Fordell ei ollut omalla alalla tiskin takana. Hän oli klassisen musiikin soittaja, ja säveltäjä. Hänellä oli yhteyksiä muihinkin säveltäjiin kai Teoston kautta. Topi Kärjen nuottikopiot hän kerran antoi minulle. Siinä oli Kärjen uusinta tuotantoa käsin kirjoitettuna. En niitä hyödyntänyt. Kokkola reissuja tuli lisää, maleksimme, "me soittajat" liikkeissä tuntikausia kuunnellen "muusikoiden" juttuja. Kiviahon Tauno tuli nopeasti tunnetuksi, samoin Alapo, (josta myöhemmin.) Mukana oli nuoruuden hulluutta. Muistan kun Karin kanssa tulimme tällaiselta maleksimisreissulta linja-autossa hautuumaan tykö, oli jakokunnan tie aivan kaljamolla. Linja-auton perä oli fiiraillut useissa mutkissa vaarallisen tuntuisesti. Heti autosta tultuamme molemmat selälleen! Lähdimme liukastelemaan Perkkiötä kohti. Jokin iili sai meidät laskemaan lipat. Mieleen on syöpynyt lähtemättömästi luku 37 kertaa jalat taivasta kohti. Oli Hauskaa! Dawoli maksoi viisisataa markkaa. Ostin sen. Kaikua siinä ei ollut! Laatu oli hyvää, ääni syvä ja voimakas. Karille olin myynyt Dynacordin. Davolissa oli nykyaikaiset piikki kytkennät. Klira alkoi myös tuntua heppaselta. S-Rssä olin nähnyt Landolan lankkukitaran! Se oli kaksimikkinen, komeasti lakattu. Lisää pantaveihti hommia ja hain kitaran itselleni. Klirasta sain kai jotain vaihdossa. Tähän väliin on mainittava, että Kyösti oli myös siirtynyt sähkökitara kantaan. Ensin sininen yksimikkinen Klira, ja sen jälkeen samanvärinen kaksimikkinen Kent somisti Järvelän tuvan seinää. Eikä niitä siellä seinällä annettu pitkiä aikoja riippua. Kyösti soitteli myös ahkerasti. "Orkesteri" syntyy - Nyt meillä oli jo vahvistimet. Palolan Keijo oli hurahtanut rumpujen maailmaan. Itsestään selvyys oli, että Keijosta rumpali. Eräänä iltana pidimme ensimmäiset "bändi" harjoitukset. Ei Keijolla rumpuja ollut, mutta pitkältä vintiltä löytynyt Marke keksilaatikko sai toimittaa rummun virkaa. Kepit Hän oli hankkinut Kokkolasta. Tästä Markelaatikosta Kari

5 näki etiäisen: - Ajatelkaa pojat, jos joskus voimma tuumata. - Muistattako silloin vinttikamarissa ko Keijo pänttäs Markelaatikkoon, ja nyt oomma täsä? Tämän etiäsen Kari muisti, kun tuli nuorena poliisina kuuntelemaan Vaasan Kauppaopistolle, kun soitimme siellä Jukka Kuoppamäen kanssa. - Määhän sanoin sielä vinttikamarisa sillon ettei se tähän jää. Keijon mukana harjoituksiin tuli Orjalan Pentti. Pentistä tekisimme basistin. Kyösti ja Mikko puuhastelivat vielä kotona. Mikolla oli myös vaihtunut kitara, Framus merkkiseen komeaan puoli-akustiseen kolmimikkiseen. Bändi oli Mikonkin tähtäimessä. Oikea tanssiporukka. Lukkarilan Heikki, jäätyään pois Tuohiojasta alkoi Shellin Mikon kanssa keräämään porukkaa itsensä ja Mikon ympärille. Myös meillä alkoi olla selvät suunnitelmat kasassa. Pentti siis basisti. Kari olisi soolokitaristi, Keijo rumpali, ja minä komppaisin. Suunnistimme porukalla Kokkolaan, Pentti ei vähään tyytynytkään, osti Fenderin vahvistimen ja punaisen Kentin basson. Keijo kokoili rumpusatsin vähän vaatimattomimmista osasista. Lefiman virvelin muistan. Saunakamariin raivasimme harjottelutilan. Siitä tulikin legendaarinen paikka. Pentti ei ollut soittanut koskaan bassoa, joten työsarkaa riitti. Onneksi olimme kaikki niin alussa, että jokaisella oli tekemistä itsensä kanssa. Mutta vaikeinta oli Pentillä. Kyösti kävi muutaman kerran kuuntelemassa, taisi soitellakin aina silloin tällöin. Senkin huomasimme, että kun Köpi otti joskus basson käsiinsä, alkoi Kentistä löytyä oikeita basso ääniä. Nopeasti Pentti tajusi, ettei hänen soittonsa valmistuisi, Kyösti teki tarjouksen Fenderistä, ja Kentistä jotka vaihtoivat omistajaa. Me vaihdoimme basistia. Homma alkoi sujua. Kyöstin sointupohja oli vahva, otimme molemmat biisejä ylös, niitä vähiä mitä radiosta kuului. Kyösti hankki sitten levysoittimen ja mahdollisuudet kappaleitten kopiointiin paranivat. Puhelinoperaattoreiden painajainen Kännyköistä ei kukaan edes uneksinut tuohon aikaan. Kuitenkin viestimiä tarvittiin. Me ratkaisimme pulman vetämällä puhelinlangan Järvelästä Perkkiöön. Samoin langatimme yhteydet Isollenevalle ja Sarvikankaalle. Siihen aikaan alkoivat kiekkovalintaiset puhelimet tulla Lohtajalle, ja veivikoneet jäivät työttömiksi. Ne toimivat erinomaisesti kotitekoisten linjojen päissä. Hyödynsimme puhelimia biisien sorvaamisessa. Kyösti otti kappaleen ylös levyltä. Soitti puhelimella soinnut ja melodian kulun. Melodian taisi huudella vain, paina geehen, sitte aahan takasi geehen.. jne. Aina välillä luuri levysoittimen kovaääniseen. Näin kului monta sunnuntaipäivää rattoisasti, ja illalla meillä oli biisi opeteltavaksi saunakamarissa. Syrjähyppy Ennen kuin aloimme tällä porukalla säännölliset harjoitukset, olin huomannut lehdessä pienen ilmoituksen, jossa haettiin kitaran soittajaa Kokkolaan. Silloin ei ollut puhelimia, joten lähetin postikortin, että olisin kiinnostunut. Vastaus tuli pian. Treffattaisiin linja-autoasemalla. Davoli ja Landola mukana painelin Kankaan autoon. Kokkolassa odotti pojan hujoppi asemalla, esitteli itsensä Saarukan Allaniksi. Kannoimme vehkeet Urheilukadulle Allun vinttikamariin. Siellä oli Nycci ja Leffi odottamassa. Aloimme jyystää biisejä. Allu yritti soittaa bassoa, mutta rumpali hänestä loppujen lopuksi tuli. Nycci oli ollut jo oikeilla keikoillakin, joten hänen rutiininsa varassa liikuimme. Pari kertaa treenasimme, kunnes tuli ensimmäinen keikka. Tiesimme että tämä olisi ensimmäinen ja viimeinen, koska Nycci lähtisi seuraavana päivänä Ruotsiin töihin. Keikka oli Sällskapsklubbenilla. Vanhemman puoleista ruotsia puhuvaa porukkaa. Mutta hienosti meni. Kohti ensimmäistä keikkaa Eräs kappale jäi soimaan mieleeni kun palasin Lohtajan ympyröihin. Nycciksi sen ristimme. Tapailin sitä kitaralla sen mitä muistin, kun Karin kanssa harjoittelimme. Kokkolan harjoitukset olivat tuoneet paljon "itsevarmuutta" ja "kokemusta" touhuun. Eräänä iltana istuimme Väiskissä, päätimme soittaa vielä yhden levyn. Summassa painoin The Spotnicin Just Listen to my heart. Hämmästys oli melkoinen, kun soittimesta alkoi kuulua Nycci. Ei auttanut kuin kelata kappaletta muutamia kertoja illassa. Vihdoin tarttui niin korvaan, että saatoimme väsätä soinnut Nycciin. Melodia muokkautui siinä sivussa. Siitä tuli meidän pravuuri. Henkisenä managerina toimi Vilho. Nycistä tuli hänen lempikappaleensa. Nyccillä oli ollut kitarassa Meazzin laulukaapit ja vahvistin. Siinä oli hyvä nauhakaiku. Mutta laulukamoihin ei meillä ollut varaa.

6 Kari oli jo silloin sitä mieltä, että ulkoisiin seikkoihin tulee kiinnittää huomiota soittamisen ohella. Oli aikaansa edellä! Eräänä päivänä saapastelimme Kokkolan Kauppakomppaniaan, jossa tiesin Saarukan Allun olevan myyjänä. Ostimme yhtenäiset paidat, siihen rusetit ja komeat...hmm liivit. Niistä en kyllä oiken pitänyt. Nyt olimme yhtenäinen orkesteri. THE STRINGS! Nimikin piti porukalle saada. The Tveatles oli työnimenä. Muistutti "jonkin" verran erästä vähän kuuluisampaa yhtyettä. Pohdinnan, josta jäljempänä, tuloksena nimeksi tuli: The Srings. Soitin ja Radioon oli tullut myyjäksi Kiviahon Eero, hän esitteli meille uutuuden: Meazzin kitaravahvistimen. Teholtaan ehkä Davolin luokkaa, mutta ääni ja säätömahdollisuudet paljon paremmat. Ostimme Karin kanssa molemmille Meazzit. Räyskä Landolan kitara alkoi reistailla. Mikrofonit olivat heikossa muovilevyssä, joka repesi, kun johto tarttui johonkin kiinni. Aikani sitä tinailtuani ostin ideal mikkikokonaisuuden alkuperäisten tilalla. Ehkä äänikin parani. Mutta Landolan aika alkoi käydä vähiin. Kun vielä tuhrein sen lakkauksen kärpäsmyrkyllä päätin vaihtaa pois. Palasin jälleen Kliraan. Aulis otti Landolan nimellistä korvausta vastaan. Antoi sille kuvaavan nimen, Räyskä. Niin kauan kuin Musiikki-Aitta oli pystyssä, Landola homehtui yläkerran hylkysoittimien seinällä. Nyt tuli osamaksu kuvaan mukaan. Tämäkin Klira oli muovilla päällystetty, kaksimikkinen vibralla varustettu sakemanni. Ja liittimenä onneton kolmipiste. Kitaran heikko kohta. Vaikka laulukamoja meillä ei ollut, kävi laulajaehdokkaita silloin tällöin saunakamarissa kokeilemassa. Hylkäsimme armotta kokeilijat. Harjoittelimme paljon. Stirngs estraadille! Jostain ilmestyi saunakamariin Greger Wikström. Kokkolalainen. Hän lauloi muutamia biisejä englanniksi. Toisen Meazzin kautta. Keijo touhusi meille keikan. Tarkemmin kaksi keikkaa. Joten aloitimme rempseästi. Alkuilta olisi yhteiskoululla pikkujoulussa, ja loppuillasta Black Dreamersein kanssa Ruotsalossa. Äkkiä piti saada muutama joululaulu valmiiksi. Jukkolan Mauno kuskasi kamppeet yhteiskoululle. Hermoilimme muutaman kappaleen, Greger yritti laulaa. Vauhdilla kamat autoon ja Ruotsaloon. Siellä oli meno päällä, Rexin porukka jumputti kovalla volyymillä. Ei se meiltä oikein hyvin mennyt. Gregeriltä meni sisu kaulalla. Soitimme omat settimme ilman laulajaa. Rexi lainasi kitaraani, soittivat tuntinsa. Setin jälkeen kysyin Rexiltä olivatko vireessä. Ei nyt aivan, puoli sävelaskelta poikkesi. Ei haitannut menoa. Keijo oli nuorisoseuran sihteeri. Lupasi hommata meille prosenttikeikan. Bändi, joka keikalle lähti oli puhdas instumentti orkesteri. Laulajaa emme olleet löytäneet, vaikka pientä haeskelua suoritimme jatkuvasti. Greger häipyi Ruotsalosta jonnekkin. Raahasimme hyvissä ajoin soittimet Lohtajan Ns. talolle. Valmetti taisi olla keikka "autona". Kyöstin sininen Kent oli Karilla soittimena. Kari on ollut koko ikänsä vasenkätinen. Koulussa kun kirjoitimme juoksevalla musteella Karilla oli vaikeuksia pitää kirjoittavaa kättä niin, ettei olisi töhrinyt märkää mustetta. Käsialaan tämä vääntäminen ei vaikuttanut, se oli mallikelpoista. Kitaraa vasenkätiset pitävät yleensä vasenkätisesti. Lapa törröttää soittajasta katsottuna oikealle. Ja kun kitara käännetään oikealle osoittamaan, tulevat kielet nurinkuriseen asentoon. Lintukieli ylimmäiseksi ja karhukieli alimmaiseksi. Kummallisesti pitää vääntää, että sormet taipuvat sointuihin. Kari käänsi kielet melkein heti itselleen sopiviksi (kuuluisimpia vasenkätisiä soittajia on Jimi Hendrics. Onko vasenkätisesti soittavia viulisteja?). Näin piti tehdä myös Kentille. Tästä Kent ei pitänyt. Innostui katkomaan ykköskieltä tallan kohdalta. Uhkaavasti alkoivat varakielet loppua. Yksi kieli jäljellä, ja poikkihan sekin meni. Minulla oli uutuus liimaa jonka nimi oli Bostic. Koska kieli oli katkennut aivan juuresta, sitä oli varastossa viritystapin ympärillä. laitoin liimasta seoksen jolla vahvistin kielen tallasta renkaaseen asti. Nyt kesti virittää muiden kielien mukaiseksi. Ei siellä mitään väenryntäystä ollut. Kuitenkin niin paljon, että soitimme loppuun saakka. Kappaleet riittivät kummasti. Taukomusiikkiakin meillä oli. Olimme tehneet kovan sijoituksen. Vilho hommasi Teknosta Telefunken -merkkisen mangnetofonin. Siihen aikaan ne olivat hinnakkaita. Yksin emme olisi kukaan sellaista voineet ostaa. Vilho, Kari, Keijo ja minä kimpassa saimme sen rahoitettua. Siitä oli suuri apu

7 kappaleitten kopsaamisessa. Ja nyt toimi tauko nauhurina. Niin kuin tuli toimimaan lukemattomilla keikoilla. Ehkä Karia tympäisi tyhjältä tuntuva näyttämö. Meidän vahvistimet hukkuivat isojen näyttämöiden kulisseihin. Kari intautui tekemään lastulevystä Meazzeille ja Fenderille n. 80 x 60 x 40 cm. kotelot. Komealla etukankaalla varustetut. Niihin laatikkoihin Meazzit ja Fenderi piiloon. Karilla oli mahdollisuus soitella joskus Niemelän puhelimella. Varkain. Sai keikan Himangan Roiman talolle. Siitä keikasta en paljoa muista. Mutta!!!! Oli talvinen iltapäivä, kun näin jonkun tulevan metsätietä pitkin. Tulija ei muistuttanut mitään tunnettua kaksijalkaista. Välillä olento konttasi, hyppi hurjia loikkia ilmaan, tekipä kuperkeikankin lumisessa kohdassa. Aloin aavistella että jotain suurta on tapahtunut! Kun pääsin kuulo etäisyydelle korviini kantautui musiikin lailla Karin kailotus: - keikka! keikka! - Pistin villiksi juoksuksi, ja tietenkin piti kontata viimeiset metrit. Keikka! Kari huohotti, Rautiossa! Eihän? Selvisi, että ensimmäisellä yrityksellä Kari onnistui lyömään keikan lukkoon Raution Ns talolle. Aikaa pari viikkoa. Hietalan Mauno oli kuskimme. Nyt harjoittelimme melkein joka ilta. Sitten koitti suuri hetki. The Strings lähti kauaksi keikalle! Ja yllätys oli suuri kun pistimme pelit soimaan, yleisö hullaantui! Aivan kuin Beatlesien konserteissa. Olimme puulla päähän lyötyjä, tällaistako tämä on. Viimeisen tunnin soitimme melkein pimeälle salille. Meteli oli huumaava. Ihme, että Meazzit jaksoivat sen yli soida. Järjestäjä löi heti toisen keikan lukkoon. Maunokin oli innoissaan. Tajusi, että saisi lauantai illoiksi muuta tekemistä kuin kytätä kotona puhelimen soittoja. Saunakamarissa soitimme vähintään kolme iltaa viikossa. Siitä tuli kulttipaikka. Kliran laitoin vaihtoon Raution keikan jälkeen. Klirassa oli irrotettava vibra. Karhennetulla sormin avattavalla ruuvilla kiinni. Kävimme joskus ottamassa tuntumaa ison salin akustiikkaan Väiskin, Väinönlinnan salissa (saanut nimensä ensimmäisestä putka asiakkaastaan. Väiskin maantien puoleiseen nurkkaukseen oli rakennettu ulkoa kuljettava putka! Oliko yleisessä käytössä, tai vain Väiskin asiakkaille?). Soittovehkeet kuljetin saunakamarista yleensä Valmetilla. Etteivät putket ja tinaukset olisi vaurioituneet tärinästä, laitoin peräkärryn pohjalle heiniä. Olin palaamassa kotiin harjoituksista, kun Shellin edessä alkoi traktorin koppiin tulvia savua. Savu oli niin kitkerää, että tuli kiire poistua ulkoilmaan. Fanerikopin ominaisuuksiin kuului, ettei siinä ollut ovia. Takaa piti hypätä alas. Siinä iässä olin sen verran ketterä, että hengissä ulos selvisin. Näin heti mistä oli kysymys. Akulta suoraan koppiin menevä sähköjohto oli hankautunut rikki moottoripeltiä vasten. Johto kärysi iloisesti pitkältä matkalta. Käsin se oli repäistävä irti. Kauan sen jälkeen oli sormien sisäpuolella muisto tästä repäisystä. Onneksi palo sammui. Tuollainen "pieni" kärähätäminen teki tuulilasinpyyhkijän toimimattomaksi. Jatkoin matkaa. Nostelin kamat saunakamariin, ja peruuttelin traktorin elosuojaan. Vein Kliran sisälle. Aamulla huomasin, ettei vibra ollut tutulla paikalla. Muistelin, että mukana se oli ollut. Menin elosuojaan, mutta Äyvä oli ehtinyt jo viedä heinät navettaan. Tein siihen väliaikaisen kammen vanneraudasta fiilaamalla. Jonkin ajan kuluttua Äyvä toi navetasta pahoin hapettuneen alkuperäisen kammen. Putsailin ja kiillottelin sitä parhaani mukaan. Huonoksi jäi. Niin huonoksi, että kun aloin tehdä vaihtokauppaa Klira / kolmimikkinen Kent, Hiltusen Jouko laukaisi, "tuo vibra näyttää sianpaskassa olleelta". Vähän erehtyi, lammasketan hapot olivat tehneet pahojaan. Kent tuli taloon, emme kuitenkaan kovin hyviksi ystäviksi tulleet. Tämän Kliran tarina ei päättynytkään tähän. Klaus kertoi, että hän osti sen vähäksi aikaa itselleen, ennen kuin vaihtoi sen punaiseen Hagströmin kaksitoistakieliseen (lisäys ). Aina oli saunakamarissa joitakin kuuntelemassa. Vilho melkein joka kerta. Aina kun Hän tuli, soitimme Nyccin. Nissilän Jouko kävi usein. Niemelän Harri. Kävimme Rautiossa toisella keikalla. Mutta pelkkä rautalanka oli jäämässä Beatlesein esimerkin mukaisesti taka-alalle. Suosio oli ja paljon vaisumpi. Aloimme kaivata laulusolistia. Orjalan Pentti tuli eräänä sunnuntaina katselemaan miten menee. Annoimme hänelle mikin, ja muutaman kappaleen laulettuaan, totesimme että voimme yrittää Pentin kanssa. Pentti oli ostanut myös saxofonin. Ja ottanut vaimon! Vintturilla teimme Pentin kanssa viimeisen keikan.

8 Stringsin keikat. koko hinta taxi mieheen 1. Yhteiskoulu / Ruotsalo ,- 20,- 10,- 2. Himanka ,- 15,- 20,- 3. Rautio ,- 75,- 20,- 4. Hillilä ,- 30,- 20,- 5. Rautio ,- 75,- 20,- 6. Vintturi ,- 60,- 35,- 7. Marinkainen ,- 15,- 15,- 8. Lohtaja ,- 30,- 20,- HELJÄ JYLHÄN YHTYE Keijo oli kuullut Jylhän Heljästä, samoin minä. Hänen olisi pitänyt tulla laulamaan silloin Nyccin porukkaan, mutta linja-autoasemalla teki oharit. Heljä oli mennyt Koskelan Karin porukkaan. Muttei viihtynyt siellä. Tuli koelaulamaan meille. Heljä oli hyvä laulaja. Voittanut jonkin laulukilpailun. Lohtajalla Heljä oli ensimmäisellä keikalla meidän kanssamme. Kalajoelle saimme keikan. Valitettavasti lehdessä luki Helge Jylhän yhtye. Kari ja Keijo olivat saaneet päähänsä vaihtaa yhtyeen nimen. Nimeksi tuli Heljä Jylhän yhtye. Yleisö oli vähän vanhempaa ja asiallista. Mutta pieni takapakki tuli, kun pari tanssiparia tuli pyytämään polkkaa. Kari tokaisi, "soitamme mitä tykkäämme". Sota oli lähellä. Mutta polkkaa soittamalla saimme rauhan aikaan. Taisi olla Keijo, kun hommasi Kokkolan työpikselle keikan aivan yllättäen. Meinasi ensikerran mennä pupu pöksyihin. Työpiksellä kävivät monet ulkolaisetkin kitaraporukat ja yleisö oli "valveutunutta". Vähääkään ei helpottanut, kun keikkapaikalle tultuamme totesimme, että Helke oli luistanut koko hommasta. Yllättävän sopuisasti yleisö meidät otti. Olisiko ollut sääliä mukana. Kari oli myös alkanut vähitellen kiinnostua laulamisesta. Harjoittelimme laulukappaleita ohjelmiston täydentämiseksi. Yllättäen saimme keväälle -65 vielä muutaman keikan. Kävimme maakunnassakin soittelemassa. Kangaskylältä tullessamme jätimme Heljän ja hänen tyttökaverinsa kyytistä. Jostain syystä jättö ei osunut aivan kohdalleen, ja tytöt joutuivat harppomaan korkokengissä fälttikiivuja pitkin kämpilleen. Kokkolan VPK:n talolla Strings / Heljä Jylhän yhtye soitti viimeisen keikkansa. Kari ja Keijo lähtivät Suomen raskaaseen viiden päivän kuluttua tuosta keikasta. Valmistatutumista tulevaan Ruotsalon keikalla olimme tutustuneet Keron Raimoon ja Kippon Jukkaan. Black Dreamers oli myös hajoamisen alla. Joten luonnollisesti aloimme tuumia fuusiota. Kyöstillä oli vientiä myös Lukkarilan porukan suuntaan, heiltä puuttui basisti. Viisikymmen luvun loppupuolella alettiin huomata, ettei kontrabasso jaksa kilpailla muotiin tulleiden sähkökitaroiden äänivolyymin kanssa. Rumpalit vielä pysyivät balanssissa mukana, kun löivät lujempaa. Kehitettiin bassokitara. Periaatteessa kitara, jonka kaksi ylintä kieltä oli jätetty pois, ja e a d g viritetty oktaavia matalammalle kuin kitara. Kielet olivat huomattavasti kitaran kieliä paksumpia. Tällainen mahdollisti mikityksen johdon kautta suoraan vahvistimeen. Olihan se yhtenäisen visuaalisuudenkin kannalta näyttävämpää, kuin nojata vaatekaapin kokoiseen kontraan. Lukkarilan porukalla oli kontra. Sille ei ollut kuitenkaan vakituista soittajaa. Nissilän Mikko fonisoolojensa ohella hoiteli basistin virkaa. Kuitenkin aika oli ajanut pystybassojen ohi tanssimusiikissa. Rautalankabändit olivat totuttaneet yleisön kuuntelemaan bassoa yhtenä vallitsevana soittimena. Ja kun tämä äänimaailma puuttui, tuntui musiikista puuttuvan vähintään puolet. Edellämainitut seikat työllistivät Kyöstiä myös Lukkarilan yhtyeessä. Tuntui varmaan oudolta, jos Kyösti ei ollut mukana, joutua soittamaan keikkaa ilman sähköbassoa? "Lukkarilaiset" soittivat siistiä ja tanssimusiikkia. Seikkulan Mikko kitara. Maunumäen Kaarlo haitari. Nissilän Mikko saxofonit, ja klarinetti, sekä kontrabasso. Heikki Lukkarila soitti rumpuja ja lauloi. Pojat törmäsivät myös aikaisessa vaiheessa säestys tehtävään. Vattajalla ampumaleirillä oleva Markus Allan tuli laulamaan tansseihin Ns. talolle. Pojat ottivat vakavasti homman. Taisi olla Kyöstikin tukena?

9 Lyhyestä virsi kaunis Äänitimme kesällä vielä koko ohjelmiston telefunkenille, mutta tuo arvokas nauha on tuhoutunut! Kesään 1965 kuihtui nuoruuden innolla perustettu soittoyhteisö. Bändin nimeä emme koskaan saaneet kohdalleen, ensimmäinen ehdotus oli The Tveatles ei mennyt edes Beatles huumorina läpi. Seuraavaksi tulikin Strings. Mietimme jälleen kerran nimeä Kokkolasta tullessamme. Olin ostanut uudet kielet kitaraan. Siihen aikaan niiden laatu oli heikkoa, joten usein niitä uusittiin. Huhu kertoo, että Kitaraguru Raimo Hammar olisi uusinut joka keikalle? Kari ja Kyösti katselivat kielipakkausta, ja huomasivat että strings olisi sopiva nimi yhtyeelle. Ei huono lainkaan. Mutta iloa himmensi muutaman ajan kuluttua saamamme tieto, että Kari Hillon perustama yhtye Kotkasta käytti samaa nimeä. Emme kuitenkaan vaihtaneet. Tuo Hillon yhtye tuli myöhemmin tutuksi Jukka Kuoppamäen yhtyeenä. Jukka taasen keikkaili meidän kanssa paljon täällä pohjos-suomessa Luettelonpoikasta matkan varrelta. Stringsin, Heljä Jylhän ja Kari Keiskin yhtyeen. Heljä Jylhän yhtyeen keikat koko hinta taxi mieheen 1. Lohtaja Kalajoki Lohtaja Kokkola, työpis Kangaskylä Lohtaja Koskenperä Kokkola,vpk Stringsin ajan laitteet: Keijon rummut: Aluksi kokosi sekalaisen satsin. Premierit loppuaikana. Kyöstin bassovehkeet: Kent basso, Fenderin vahvistin.voima vahvistin, goodmas kaiuttimet. Karin kitaravehkeet: Kent 2 mic. Meazzi kaiulla. Kitaran ja Meazzin Kari möi Puution Tuomolle. Huhu kertoo, että olisivat vielä tallessa? Veijon kitaravehkeet: Klira ja Kent kitarat, Meazzi kaiulla. Ketä kävi harjoituksissa laulelemassa ja soittelemassa: Keijo Palola rummut - Kyösti Karhula kitara ja basso - Kari Niemelä kitara ja laulu - Veijo Kinnunen kitara - Pentti Orjala basso sax. ja laulu - Heljä Jylhä laulu. Satunnaisia kävijöitä: Aarre Kero laulu - Mikko Seikkula kitara - Lauri Kalajoelta - Rexi Ruotsalosta. Kuuntelijoita: Vilho, Harri N, Jouko Nissilä, Grammo, Matti Pulkkinen, Ahti Havela, Leo ja Mikko Pietilä, Lasse Palola; Hannu Niemelä, Heikki Niemelä, Esko Palola, Mauno Jukkola, Paavo Pulkkinen, Palolan tytöt. Lisää -60 luvun yhtyeitä: The Gamblers: Timo Kamsula kitara - Olli Hakola basso - Markku Valo rummut - Seppo Ruokosalo komppi - Antero "Andy" Lehto laulu. The Wantons: Stig Bysgata soolokitara - Raimo Hammar komppi - Jouko Tornikoski basso - Leif Andesson rummut - Seppo Harju laulu. Nämä olivat Kokkolalaisia kitaraporukoita. The Mosquito Toholammilta: Veikko Alanko kitara - Aarre Asiala hanuri -?? basso?? - Veijo Hukari rummut. Mosquito edusti sen ajan yleistä käytäntöä. Järjestäjä ilmoitti lehdessä: Taina Alangon Yhtye. Solistina Taina Alanko. Tauolla rautalankayhtye The Mosquito. Ja keikkapaikalla soitti Taina Alangon yhtye tunnin verran. Sitten hanuristi pisti haitarin nurkkaan, otti komppikitaran, The Mosquito oli astunut estraadille! Mitä olisi sanonut työaikalainsäädäntö? Clou Yxpihlajasta, Salando Kokkolasta, Eero Kiviahon yhtye Kokkolasta: Eero Kiviaho laulu ja trumpetti - Mats Möller basso ja laulu - Timo Salmi Hanuri - Sakke Andersson kitara -? rummut, Matti Lawanderin yhtye Ylivieskasta, Unto Jutilan yhtye Kalajoelta, Telstars

10 Kaustiselta, Silver Star Kaustiselta, Mexiko Teerijärveltä, Lolita Teerijärveltä, Sven Niemen yhtye Kokkolasta: Sven Niemi basso, puhaltimet ja laulu - Seppo Rautio hanuri kitara ja laulu - Osku Pesonen rummut -? - Hannele Valkama laulu, Kari Koskelan yhtye Kälviältä: Kari Koskela urut ja laulu - Kauko Mattila kitara - Unto Laaksonen rummut - Mic Haavisto venttiilipasuuna - Jaakko Mäkelä basso, Torremolinos Kälviältä: Matti Kokko hanuri - Hilding Saren kitara - Leo Tuomaala basso - Taisto Hellanmaa laulu - Kimmo Anttila rummut. Lexa soitteli tässä päivänä muutamana, ja kävimme henkevää keskustelua niistä oikeista vuosista, jolloin Kekk... Orkesterit olivat yhtyeitä, laulukamat Metazzeja ja kitarat Fendereitä. Lexa kertoi ensimmäisestä keikasta Perhoon. Hän soitti hanuria! Oli varastossa 4 (neljä) tangoa, ja loput tavallista tanssimusiikkia. Mutta Perholaisille ei käynytkään muu kuin tango, joten nuo neljä tangoa tuli opittua perinpohjin sinä iltana. Myös se keikka oli Lexan ensimmäinen ja viimeinen hanurin takana. Basson varressa niitä kertyikin sitten "hieman" enemmän. Kertoi vielä, että tuon keikan jälkeen pestasi Torrelmolinos Pentti Myllykankaan soittamaan haitaria. Tämän päivän tilanne on se, että Torremolinosta puhallellaan henkiin, joka on todellinen kulttuuriteko. Niin, ja tuosta luettelosta puuttuu hanurivirtuoosi Sauli Kivijärvi. Eero Palon yhtye Marinkaisista: Eero Palo urut ja laulu - Immo Karhulahti haitari ja laulu - Erkki Isosaari kitara - Eero (Esso) Karhulahti rummut - Matti (Gille) Suvanto basso, Tangokitarat Kokkolasta: Raimo Hammar solokitara - Tuure Woltter basso ja laulu - Tapani Woltter komppikitara ja laulu - Jussi Pulkkinen urut - Timo Hietala rummut, Valto Tuohiojan yhtyeen kokoonpano: Valto Tuohioja hanuri - Olli Tullila trumtetti ja laulu - Mikko Nissilä fonit, klarinetti ja basso - Jukka Simojoki kitara - Heikki Lukkarila rummut - Erkki Hirvi? Myös Caroline oli Kannuksesta, laadukas yhtye joka pisti Kokkolan pojatkin mietteliäiksi. Kilu Hietala, Osmo Kannussaari, ainakin olivat lavalla samaan aikaan. Tauno Kiviahon yhtye mainittiin jo tuolla Alaviirteen osiossa. Soittajat: Tauno Kiviaho kitara ja laulu - Tate Lehto basso - Timo Lehto rummut - Aarne Nukarinen haitari. Tauno vaatii oman kertomuksensa: Toholammilta Hän oli lähtöisin? Tane oli persoona sanan varsinaisessa merkityksessä. Myös karismaa oli Taunossa vaikka muille jakaa. Lämminhenkinen, aina hyväntuulinen Tauno. Poikkesi meistä muista edukseen siinäkin, että nauroi myös itselleen. Esimerkki: - "Olimme menossa pohjoiseen keikalle. Kemissä pysähdyimme uuden Kesoilin pihalle. Siinä oli isohko ruokapaikka huoltamon yhteydessä. Tiskiltä sai heti annoksen pöytään vietäväksi. Pojat menivät edellä ja saivat syötävänsä. Minulla huurtuvat silmälasit aiheuttivat, ja aiheuttavat jatkuvasti ongelmia. Niin nytkin. Jäin jälkeen. Kuitenkin onnistuin tilaamaan perunapuuroa ja nakkeja. Maksoin kassaan, otin tarjottimen. Yritin tihrustaa missä pöydässä pojat istuvat. Siellä näkyivät olevan taaimmaisessa nurkassa. (Tauno oli likinäköinen ja hieman hätäisen sorttinen) Lähdin siitä rivakasti liikkeelle. Samalla läsähti! Muusit tulivat rinnuksille, tarjotin lensi kauaksi lattialle. Olivat ketaleet asentaneet koko takaseinän peittävän peilin sitten viime reissumme. Sitä vähän ihmettelinkin ennen räiskähdystä, miten velipoika tulee vastaan tarjottimen kanssa." Taunon soitto - ja laulutyyliä oli turha matkia. Sitä ei pystynyt. Kovettunut peukalonsyrjä iski kitaran kieliä niin aksentti painotteisesti, että hirvitti. Ja siihen lisättynä laulu, jonka rytmijako ei muistuttanut mitään nykyisin tunnettua tahtia. Kuitenkin peruspoljento meni kuin juna. Vesa-Matti Loirin ja Topi Sorsakosken jaot tuntuvat metronomin tikitykseltä kun Tauno sai fiilingin päälle. Taunon yhtyeessä moni nuori laulajalupaus pääsi alkuun. Tanea oli mukava puhutella. Kalastus oli hänelle toinen intohimo. Kalastusreissulle Tauno myös jäi. Tangokitarat Yhtye tuli kuusikymmenluvun puolivälin jälkeen rakettimaisella nosteella tämän alueen yhdeksi suosituimmaksi yhtyeeksi. Usein "bändit" syntyvät täyttämään vapaa aikaa. Ja siitä kehittyvät jopa soittopalkkiota nostaviksi orkestereiksi. Tätä blogia varten kyselin Tangokitaroiden eräältä voimahahmolta, Tuurelta (Woltterin veljeksistä se kleinempi) miten veljesten ura alkoi Tangokitaroissa. Yllätyin Tuuren kertoessa, että heti alusta alkaen elannon hankkiminen yksi suuri tekijä. Työttömät veljekset Rahjasta tarvitsivat rahaa nuorten miesten rientoihin, ja kun lahjoja musiikilliseen suuntaan oli, miksei sitä hyödynnettäisi myös taloudellisesti. Kolmannella Rahjalaisella, Raimo Hammarilla oli ja on sellainen taito, joka meiltä monelta puuttuu. Mihin hän koskee, se muuttuu useimmiten, ennen markoiksi, nyt euroiksi. Tässä kolmikossa oli hyvä pohja tulevalle orkesterille. Vielä puuttui rumpali ja urkuri. Hietalan Timo löytyi Yxpihlajasta, jossa Hammari jo silloin asui. Pulkkisen Jussi, tunnettua musiikkisukua asusteli Halkokarilla.

11 Tästä materiaalista syntyi Tangokitarat, joka huolimatta lyhyehköstä urasta, ehti muodostua legendaksi. Yhtyeellä oli vahva ote soittoon, kansaan menevät kappaleet. Mieleen on jäänyt Hammarin Raimon (viisas mies) kuolematon motto: " Alusta alkaen päätimme, ettemme soita itselle, tai toisille soittajille, vaan yleisölle!". Raimo Hammar. Kitaraguru. Aina silloin tällöin ilmestyi musiikkiliikkeisiin selväsanainen työmiehen näköinen kitarankielten ostaja. No, nopeasti tuli tietoon, Hammarin Ramihan se. Vanttoksessa muistan nähneeni Ramin ensikertaa tositoimissa. Mutta Tangokitarat oli se yhtye, joissa Ramin komeat Shadows tulkinnat alkoivat tulla kuuluisaksi. Rami oli / on kitaristi, joka ei jätä biisin valmistelua puolitiehen. Kun hän tuo uuden kappaleen julki, on se täyttä tavaraa. Ramin ura on ollut pitkä, jatkuu edelleen huimalla lennolla. Levytyksiä, keikkoja, bändejä niin paljon, että heikompaa hirvittää. Kaiken lisäksi Rami keksi käyttää taitoaan materiaalin muuttamiseksi toiseen olomuotoon. Koskettamalla Lapin moreenia, joka Hänen kosketuksestaan muuttuu, sekin eräänlaiseksi rahaksi: Kullaksi. Woltterin, vaan ei Dalttonin veljekset: Tapani ja Tuure. Rahjan voimakaksikko huolehti siitä, että Tangokitarat, jos kuuluivat, myös näkyivät! Veljesduon taakse olisi voinut sijoittaa niin Joukon ja Kostin kuin Matin ja Teponkin. Eikä noista miehenpuolikkaista olisi mitään näkynyt. Tuure oli pääsolisti, jonka laulua Tapanin stemmat sopivasti tuki. Yleisö piti näkemästään ja kuulemastaan. Parisataa keikkaa vuodessa huolehti siitä, että alku aikojen "särmikäs" meno hioutui juuri sellaiseksi musiikiksi, jollaista sen piti olla! Mutta ei hioutunut liikaa! Legendaksi muodostui Tapanin kitaratulkinta Wheels kappaleesta. Kyllä sitä salaa yritettiin matkia, mutta mutta... Vahinko, että pojat lopettivat aktiivi musiikin harrastuksen suhteellisen lyhyeen. Huhu ketoo, että Tapani tekisi omia biisejään. Tuuren aika menee kanakoira harrastuksessa. Ehkä huonomminkin aikansa voisi käyttää? Timo Hietala rumpali. Timpan soitto sopi Tangokitaroihin kuin ottoa päähän. Siististi soittava rumpali tasoitti kompillaan Woltterin poikien rajuakin vedätystä. Timo oli yhtyeen hymypoika. Näin tuon rumpali ihmeen ensi kerran Haapajärven ns. talolla. Meillä oli ensimmäinen yhteiskeikka Tangokitaroiden kanssa. Kovin monta niitä ei ollutkaan, järjestäjät eivät nähneet järkeä satsata kahteen "ylesömagneettiin" saman iltana. Tuosta tapaamisesta alkoi ystävyys, joka jatkuu, toivottavasti vielä pitkään... pitkään... Timpan kanssa tuli sitten yhteisiä soittovuosia lähes kymmenen. Juha (Jussi) Pulkkinen urkuri: Jussi kantaa musiikkia sukurasitteena. Isä kova kuoromies. Veljet lahjakkaita muusikkoja. Riku veli Suomen kuuluisimpia lyömäsoitin taiteilijoita. Jussi on persoona joka ei jätä ketään kylmäksi. Jussilla on vankat mielipiteet. Jussin sopeutumista Tangokitaroihin auttoi vahva nuotinlukutaito, joka oli useimmilla sen ajan soittajilla hukassa. Taisi Jussi hyödyntää laulumikkiäkin jo Tangokitaroiden aikaan? Tagens, Jormas, Woltters... Kuusikymmenluvulla oli muutamilla yhtyeillä henkilön etunimeen tai sukunimeen viittaavia nimiä. Otsikossa jo muutama. Tagens Ruotsista oli ottanut nimensä managerinsa mukaan, vaikka huhu liikkui, että Tage Erlander olisi ollut innoittaja. Jormas taasen kunnioitti manageriaan Jorma Weneskoskea ottamalla hänen etunimensä yhtyeen nimeksi. Ässä piti suuren maailman tyyliin lisätä loppuun. Ja olisihan se pelkkä Jorma ollut, no joo... Kokkolassa esimerkkiä seurasi Woltters. Tänään anno 2008 helmikuun kuudentena päivänä kuulin tuon Woltters nimen tarinan, jota pidän totena, koska kertojana oli yhtyeen keulahahmo, rumpali vocalisti liikemies Veijo Ullakko. Pojat olivat suurella vaivalla... ( niin ketäs siinä muita? Lyömäsoitintaiteilija Riku Risto Pulkkinen rummut. Mannen "serkku" Veikko Erkkilä basso. Kitarataiteilija Hannu Annala kitara. Urkuvirtuoosi Hannu Kalvibacka urut. Laulu jäi Veijo Ullakon silloin vielä hennoille harteille) saaneet keksittyä yhtyeelle mielestään hienolta kuulostavan nimen Sevilla. Työväintalolla oli pojilla debyytti keikka Tangokitarain kanssa. Mutta pienen shokin kokivat kun näkivät lehdestä: Tanssit Kokkolan Työväen talolla. Soittaa Tangokitarat ja yhtye Woltters. Pojat tivaamaan Pulkkisen Jussilta, miten tuollaista oli päässyt tapahtumaan. Jussi kylmästi totesi: - Eihän tuo

12 Sevilla mikään nimi ole, siinä pitää olla Ärrää ja potkua, te olette Woltters! Toki Wolttersin pojat kunnioittivat Woltterin isoja veljeksiä, mutta että nimi? (help! lähettäkää kommentteihin lisää yhtyeitä. Jos muistatte ketä soitti, niin aina vain parempi) Tanssipaikkoja -60 luvulta. Suomenkieliseltä alueelta. Alaviirteen talo. Alaviirteen Meripaviljonki. Lohtajan Väinönlinna. Marinkaisten Ns. Kälviän Ns. Ruotsalon raittiusseuran talo? Hillilän ns. Himangan Roiman talo. Kalajoen ns. Kalajoen Teatteritalo. Hiekkasärkkäin kuplahalli. Yppärin merimaja. Pyhänkoski. Merijärven ns. Alavieskan Viri. Ylivieskan lava. Ylivieskan ns talo? Sievin Lyly. Seivin Järvikylä. Sievin Markkula. Nivalan Tuiskula. Kangaskylän ns. Muuraisjärven Harjulinna. Koskenperä Nivala. Haapajärven ns. Raution Ns. Kannuksen Uran talo ja lava. Toholammin Suojan talo. Toholammin lava. Purontakanen. Määttälä ns. Isokangas Toholampi. Ullavan Haapalan ns. Kälviän Välikylä. Kaustisen Vintturi. Kaustisen Kalliopaviljonki. Vetelin ns. Räyringin lava. Halsuan Käpylä. Kokkolan työpis. Halkokarin lava. Kokkolan Urheilutalo. Kokkolan letku. Jungsborg. (ruotsinkielinen alue myöhemmin). Missä Keiskin yhtye soitteli Kokkolassa? Ainakin näissä paikoissa. Työpis. Urheilutalo. Jungsborg. Halkokarin lava. (lankku). Kauppaseura. Kauppaseuran kabinetti. Elokuvateatteri Rex. Kokkolan Ammattikoulu. Kokkolan Teku. Kokkolan Ruotsalainen Yhteislyseo. Kokkolan Kansalaiskoulu. (tornikoulu) Tavaratalo Pop. Seurahuone. Vaakuna. Vartiolinna. (ylen studio) Kauppaopisto. Pikiruukki. Outokumpu. Länsipuisto. Palokunnantalo (letku). Yxpihlajan Teatteritalo. Miilu. Tervasoihtu. (help. näiden äärirajojen sisältä lisää tanssipaikkoja) Millä vehkeillä kuljimme Valmet 359. Tunturi mopot. Mersu om. Mauno Jukkola. Mersu - 2 Wolkkaria om. Toivo Nissilä, kuskeina Topi ja Seija N. - Ford Zephyr om. Veikko Marttila. Plymouth Valiant. om. Pentti Myllykangas. Ford Goutry Sedan om. Raimo Kero. Nämä olivat "vakinaisessa" ajosuhteessa. Satunnaisia autoja ja kuskeja: Mersu om. Toivo Ainali. Chewrolet Bell-Air. om. Unto "Unski" Laaksonen. Volga om. Raution Elviksen isä. Löytyi! Stringsin keikkalista. Merkattu jopa väliajat. Laitetaan jakoon. Ensimmäinen huki: Metsäkukkia Vanha merimies muistelee Capri Jaakko? Kisas Kuubalainen serenadi Bechame Mucho Tanssin sun kanssasi aamuun Kuu-ukko Bois bois Emma Surujen kitara Toivetango Tämän illan tango Kolme kitaraa Kitara boogie Tango Da` amore La Cumparsita Mustalainen Kulkurin valssi Alppiruusu Merimies kotimaasi on meri

13 Väliaika Toinen huki Romanialainen kitara Aila tango Valoa ikkunassa Nyt tuulet nuo viestin jo toivat Kaunis kotimaa Atlantis Satumaa Särkyneitä toiveita Lapin poika Tiikerihai Musta ruusu Tulisuudelma Kesän vihreät lehvät Kertokaa se hänelle Vihreät niityt Lenigrad väliaika kolmas huki Siihen loppui lista, joku oli tarvinnut paperia, kai kauppalistaa varten. No, lista ko lista. Mutta löytyipä vielä lista biiseistä, joita harjoittelimme, yritimme harjoitella, ja suunnittelimme harjoittelevamme. En kirjaa noita soittolistassa olevia toiseen kertaan. Suudelmin suljetut kirjeet. Mexiko Tanssi vain. La Paloma. Kitaratango. Manzhuria. Mustat silmät. Suklaa sydän. Puukko Mackie. Monrepon`s. Olavin linna. Poika varjoisalta kujalta. Kunigas cobra. Hummani hei. Mariloy. Unohtumaton ilta. Kasakkapartio. Manzanilja. Särkyneiden toiveiden katu. O Solemio. Sabina. Saku-Sammakko. Sing sing. Tango ruohikolla. Aaveratsastaja. Lalaika. Arholma valssi. Tulenliekki. Kultainen nuoruus. Happy Guitar. Hyvästi syyskuu. Paradise. Säkkijärven polkka. Karjalan poikia. Iso-isän olkihattu. Taikayö. Leskiäidillä. Jambalay. Soria moria. Unhoita menneet. Marina. Letkajenkka. Nycki. Vanha belargonia. Pikku Niina. Unikuva. Senvuoksi. Miljonääri. KARI KEISKIN YHTYE Myrskyisä alku Pojat siis lähtivät armeijaan heinäkuussa. Kuten edellä kerroin, olimme jo puhelleet Rexin ja Jukan kanssa fuusiosta. Blackeista häipyivät omille teilleen Piski joka soitti komppia ja Lehtola niminen basisti. Ruotsalon talolla aloimme harjoitukset. Siitä ei tullut mitään. Porukkaa ramppasi jatkuvasti sisälle ja ulos. Rexi se kai oli, joka innostui haitarista? Varmaan keikkojen kannalta hyvä idea. Haitarinsoittajia oli irtahillaan muutama. Mutta Kyöstin kanssa emme innostuneet. Urkuri olisi ollut enemmän mieleen. Rexin puheissa alkoi vilahdella Kari Keiskin nimi. Olisi kuulemma hyvä soittaja. Vastahakoisesti myönnyimme kuuntelutestiin Ruotsalossa. Haitari siellä vinkui kun menimme paikan päälle. Siinä oli vähän jokainen haitarin soittaja. Suojapukuinen hujoppi sitä eniten rääkkäsi. Katselimme ympärille etsien Keiski formaattiin sopivaa ehdokasta. Vihdoin kärsivällisyys petti, ja sanoimme Rexille, - käske tuon lopettaa ja anna sen Keiskin näyttää. Rexi vaivautui... - ööö tuo on Keiski... Häivyimme paikalta vähin äänin. Rexin painostuksesta palasimme kuitenkin muutaman päivän kuluttua Ruotsalolle. Nyt otimme puheeksi yhtyeen nimen. Kari Keiskin yhtye oli mielestämme vaihtoehdoista paras. Solistina Raimo Kero. Joskus myös Kari Keiskin yhtye solistina Rexi. Ruotsalossa emme saaneet mitään aikaan. Rexi joka oli Blackeissa laulanut vain "rajua rockia" hermoili, kun piti vaihtaa tyyliä enemmän haitarilliseen suuntaan. Innostui kovasti kun tango Monica alkoi vähitellen onnistua. Lisämakua toi Keiskin kauhuksi Jukan vankat triolit tangokompin lomaan. Jukan trioli "spesiaali" puhkesi kukkaansa kun harjoittelimme biisin More. Meitä Lohtolaisia alkoi kuitenkin kyllyttää meininki. Erään harjoituksen jälkeen pakkasimme vehkeet. Kyöstin mopon tarakalle, ja 359 Valmetin peräkauhaan. Valmetin faneri koppi suojasi vähän kylmältä, mutta melu oli hirvittävä. Silloin ei ollut vielä kuulosuojaimia.

14 Paremmin eivät olleet Kyöstinkään eväät, ilta oli harvinaisen kylmä. Jo talo oli ollut viileää, sieltä kylmissään mopon sarviin. Traktorin takana tuulensuojassa oli vähän helpompaa. Ei kestänyt kauaa, kun pojat rahtasivat loput kamat saunakamariin. Keiskillä oli Exlelsior haitari piano näppäimillä. Haaveili uudesta hanurista. Haaveen Keiski toteutti ennen ensimmäistä keikkaa. Harjottelu parani kun pääsimme tuttuun paikkaan. Jos meillä, niin varsinki Keiskillä oli opettelemista. Olihan hänet pystymetsästä repäisty "ammattilaisten" seuraan. Suhtauduimme Kyöstin kanssa varauksin tulevaisuuteen. Siitähän se repesi Jostain Rexi oli saanut haalittua keikan Yxpihlajan teatteritalolle. Hirvitti lähteä. Teki mieli juosta karkuun. Nissilän Topi Ruotsalosta palkattiin Keiskin yhtyeen vakinaiseksi kuskiksi. Topilla oli taxin ohella Ruotsalon posti hoidettavana. Topilla oli Mersu ajokkina. Näin luulimme, kunnes eräälle keikalle oli lähettänyt tyttönsä Seijan rämiselvällä Wolkkarin pakettiautolla. Kyydityksen taso laski pohjalukemiin. Wolkkarissa oli kylmä takakoppi, ilman eristystä. Keskelle tilaa oli Topi pultannut nestekaasulla toimivan lämpöpatterin. Ensimmäiselle keikalle menimme kuitenkin komeasti Mersulla. Olimme Kyöstin kanssa vieläkin hieman vastahakoisia. Keiski asui Kirkonmäellä. Sokkeloinen polku vei perille. Eikä Keiski kävellyt. Yxpihlajaan mennessämme Topi peruutti hätähisenä miehenä vähän ronskisti, samalla Rexi aukaisi takaoven. Pahaksi onneksi pihalla ollut kivi osui raskaasti oveen. "Siinä meni se keikkatili" lausahti Rexi. Ei siitä mitään jälkipuheita tullut. Yxpihlajan talon näyttämö oli kalteva yleisöön päin. Pelkäsimme, että vahvistimet luisuvat salin lattialle. Laitteet keikalla: Lauluvehkeinä Mezzin laulusarja. Johon Rexi soitti myös Kyöstin Kentillä. Ja Keiski mikin kautta haitarin. Keiskin hanuri: Exelsior pianonäppäimillä. Bassovehkeet: Kyöstillä Kentin basso, ja uusi Bassman vahvistin. Bassman oli legenda jo syntyessään, kiinteä ääninen aito putkivahvistin. Erikoisuutena voi kertoa, että useat kitaristit kuolasivat Bassmannien perään. Kitaralla: Meazzin vahvistin, Kentin kitara. Rummut: Premierit. Muistaakseni keikka meni yllättävän hyvin! Keiski oli ottanut tosissaan harjoittelun, sen muistan että lirutteli Anneli Anneli tangon alku - ja välisoitot aivan oikeasti. Jatkoimme harjottelua saunakamarissa. Rexi oli Sandqvistin maalikaupassa töissä, jossakin välissä, mitä venyviltä ruokatunneilta ehti, soitteli keikkoja Einon puhelimella. Niitä alkoi tulla kiihtyvällä tahdilla. Vauhti kiihtyy Kaksi mieleen jäänyttä keikkaa oli Yxpihlajassa. Molemmat Kemiran / Outokummun pikkujouluja joulun alla Myöhästyimme ensimmäiseltä keikalta. Meillä oli Topin "kakkosauto" käytössä. Wolkkari Kleinbuss. Perjantain pikkujoulu oli juhlasalissa. Siellä oli jo porukka juhlatamineissa paikalla. Outokummun pomoa Heikki Tanneria (Väinö Tannerin poika) myöten. Panimme Rexin selittämään. Pikapalaverissa sovimme, että wolkkarista puhkesi rengas. Myöhästyminen ei ollut niin vakavaa. Ehdimme kasata vähät vehkeet nopeasti ja aloitimme "viihdemusiikin" soittelun ruokaileville juhlijoille. Tarjoilun päätyttyä alkoivat tanssin. Meno oli muikeaa, saimme heti tuoreelta tutustua miten kuningas alkoholi kaataa niin suuren kuin pienemmänkin herran. Tämä pikkujoulu oli ylemmille toimihenkilöille. Päätorvena äänessä oli pomojen pomo. Kun sai purettua enimmät kaunat alaisiinsa kohdisti huomion meihin. - soittakaa tango Nocturno! - Olipas outo pyyntö, täysin tuntematon kappale. Muuten ei herrasta päässyt irti, kuin lupaamalla että soitamme sen työmiesten pikkujoulussa joka olisi viikon päästä. Niin vihreä olin, että luulin Tannerin muistavan lupauksemme. Keikka päättyi kuitenkin myönteisissä merkeissä. Meno oli ollut kovaa. Päätin, että kun tuli luvattua, tango Nocturno niin se soitetaan. Isonevan Esko tuli apuun, tiesi biisin pääkohdat, ja hänen avustuksellaan rakentelin jonkinlaisen kokonaisuuden, jota ei sitten tarvinnutkaan esittää. Hyvä niin. Kun viikon päästä huristelimme Yxpihlajaa kohti sattui se mikä olisi pitänyt sattua viikko sitten. Rengas jysähti tyhjäksi Kleinbussissa. Väistämättä tuli mieleen vanha sanalasku: "valheella on lyhyet jäljet". Emme kuitenkaan myöhästyneet. Eikä näkynyt työväenliikkeen voimahahmon poikaa työväestön joukossa. Saimme soitella rauhassa tämän keikan.

15 Laitteita aloimme uusia, kun alkoi tuntua, että hommasta jotain tulee. Soittopaikat suurenivat, yleisöä alkoi olla enemmän. Basson Kyösti vaihtoi Kentistä Fender precisioniin. Legendaariseen soittmeen. The Soundseilla oli samanlainen. Isokokoinen. Naureskelimme Soundsien mainoskuvalle, jossa Peter Ekman seisoo pitäen kättä maassa pystyssä olevan basson päällä. Melkein pitempi kuin soittajansa. Guild Sitten sain minä kitaranvaihto kuumeen. Kiviahon Eero esitteli Italiasta tullutta kitarauutuutta. Puoliakustinen Eko oli komea ilmestys. Mutta Kent ei kelvannut vaihdossa. Vein sen takaisin Musiikki- Aittaan. Aulis otti kitaran, ja repi pitkän maton osamaksulappuja merkiksi että olimme sujut. Olin tyytyväinen päästessäni eroon Kentistä. Mutta en ollut tyytyväinen tekemääni Eko kauppaan. Kotona jo huomasin, että kielet olivat korkealla. Laskin ne matalammalle. Parani paljon, mutta aamulla olivat jälleen korkealla. Vein takaisin. Eero antoi uuden tilalle. Yritin soitella muutaman keikan Ekolla. Ei pitänyt tämäkään kutiaan. Vein takaisin. Eero tietenkin hyvitti täyden hinnan kun vaihdoin Guildiin. Guild oli laatu soitin. Erikoinen insinöörin oivallus oli tehdä lankun alapää koveraksi. Ulokkeissa oli kumitapit. Kitaran takana oli rauta, jonka saattoi kääntää tueksi kun asetti soittimen tauolla pystyyn. Teoriassa hyvä, mutta pienikin henkäys olisi kaatanut Guildin vaakasuoraan asentoon. Kitaran heikkous oli huono lakkapinta. Täysin ala-arvoinen. Mutta muuten täysverinen kaksimikkinen keikka työkalu. Fender Super rewerb Uusi kitara ei ollut sopusoinnussa Meazzin kanssa, tai päinvastoin. Ei auttanut muu kuin alkaa katsella vahvistimia. Kiviahon Eero oli vielä Soitin ja Radiossa töissä, vaikka huhut kertoivat Eeron suunnittelevan oman liikkeen perustamista. Englannista oli tullut markkinoille Wox tehtaan uutuus. Wox Super. Vahvistin oli varustettu omalla telineellä, jossa sitä saattoi kallistella mielin määrin. Siihen oli ympätty kaikenlaisia lisätoimintoja. Ulkonäkö oli komea. Sellaisen vaihdoin Meazzilla. Luulin, että nyt olen laatuvahvistimen omistaja. Wox oli tehty maanantai aamuna, osista jotka oli hylätty edellisellä viikolla. Siivooja oli viikonloppuna lakaissut ne samaan kasaan, josta töihin tympäytyneet britit Woxeja kootessaan osat noukkivat. Osilla oli outo ominaisuus. Ne simahtivat keikka per osa. Vetelissä tremolo. Kälviällä kaiku. Kärsämäellä ykköskanava. Ylivieskassa petti telineitten kiinnitys. Kalajoella meni diskanttisäädöt. (Paikkakunnista en mene takuuseen). En jäänyt odottamaan sen viimeisen kanavan simahtamista. Onneksi takuu oli voimassa, ja sain palauttaa Woxin Soitin-ja Radioon. Voi olla, että Eero katseli jo tuolloin enemmän asiakkaan, kuin tulevan kilpailijansa etua. Fender Super rewerb tuli edullisesti Woxin tilalla. Nyt oli laitepuoli kunnossa. Väistämätön tosiasia Niin silloin, kuin nytkin, kiertelee irtahillaan olevia freelancer solisteja pitkin ja poikin Suomenmaata. Olin järkytyksellä kuunnellut Seikkulan Mikon juttuja Markus Allanin säestysurakasta. Jälkeenpäin funtsatessa taisi Mikko vähän liiotella touhun kauhuja. Keiskin yhtye oli selviytynyt jo melkein vuoden ilman solistien tuomia traumoja. Kunnes Keskipohjanmaassa: Laila Kinnunen ja Kari Keiskin yhtye Ruotsalossa tänään sunnuntaina. Arvelimme että Alpolla oli sormet pelissä. Olihan Alpolla ohjelmatoimistokin. Seuraava Alpon juttu on tyypillistä Alpoa. Alpo kertoo: - Olimme saaneet keikan Seinäjoen Epo ravintolaan. Se oli hieno paikka. Olin silloin rumpalina, soitimme vain jazzia. Jos piti tangoa soittaa, se oli kuin jäitä olisi polttanut. Jazzia oli mukava soittaa, ja kun oli hyvä jazz pullo, ei tullut virheitäkään. Nyt olimme hienossa paikassa. Tiesimme, että täällä voimme irrotella todella hyvää jazzia, eikä tule tutut huutelemaan. Aloitimme, pääsimme hyvään vireeseen, ei tarvinnut edes virittää. Sain heti rumpusoolon aikaiseksi, fiilinki nousi. Epossa on suuret ovet takaseinällä. Soitin silmät kiinni, kun ovet lennähtivät auki! - Terve Alapoo! Päästä heti tuo Gunnari laulahan! Meillä on kiire! On vielä monta paikkaa käymätä! Mennähän Alahärmähän! Sielä on Taisto Tammi! Ja sielä Gunnari laulaa! Alpon keikka se oli. Tupa täynnä väkeä. Soittajien keskuudessa kiersi huhu, että Laila Kinnunen voi paiskata mikin lattiaan ja häipyä lavalta, jos säestys ei onnistu. Sitä ihmettä emme nähneet. Sain solistin nimikirjoituksenkin. Oli todella maineensa veroinen. Eikä Laila Kinnunen jäänyt Keiskin yhtyeen viimeiseksi irtosolistiksi. Helpompi olisi luetella ne, joita emme säestäneet.

16 Kansa! Tapani tulette tuntemaan Vähitellen alkoi ilmestyä lavojen takahuoneisiin tekstejä, "tapani on viihdyttää kansaa" eikä aikaakaan kun oli vuoro kohdata kansantaitelija Muhoksen ammattikoululla. Koulu juhli jotain suurempaa merkkipäivää. Päätteeksi oli satsannut viihteeseen. Suuren taiteilijan lisäksi esiintyi suosittu imitaattori Heikki Helakorpi. Meidän tehtävä oli huolehtia äänimaailmasta. Valmistaa yleisö ottamaan vastaan tähtiesiintyjät, sekä huolehtia solistin säestyksestä. Kun ensimmäinen huki oli takana hiippailimme taukohuoneena toimineeseen urheilutilaan. Siellä oli show menossa. Helakorpi ja laulutaiteilija melkein tukkanuottasilla. Annoimme herrojen jatkaa välien selvittelyä. Poistuimme koulun kanttiiniin, jonne vähän ajan päästä saapui tuohtunut Helakorpi. Saimme selville, että solistimme oli alkanut muuttamaan Helakorven ohjelmaa uusiksi. Pätkimään sitä niin, että hänen oma osuutensa korostuisi enemmän. Emme puuttuneet näihin järjestelyihin, soitimme toisen hukin. Helakorven esiintyessä katselimme mitä säestettävämme esittäisi. Kaksi setillistä. Rexi oli silloin kovassa huudossa pohjois- Pohjanmaalla. Kun aloitimme niillä kappaleilla joiden tiesimme menevän yleisöön oli vierailijamme peli pelattu. Yritti toki, mutta kun huomasi ettei yleisö lämmennyt muuttui koppavaksi stadilaiseksi. Huomautukset peräkylän porukasta eivät asiaa parantaneet. Helakorpi uudelleen ja sai yleisön hyvin mukaan. Sitkeästi jatkoi taiteilija suunnitelmia yleisön voittamiseksi puolelleen. Esitti loppuhuipentumaksi piisiä, jonka kertosäkeessä ottaisimme tauon, ja hän poistuisi lavalta. Kun yleisön abloodit alkaisivat, Hän tulisi takaisin! Laulaisi kertosäkeen vielä pari kertaa. Teoriassa aivan hyvä, mutta käytännössä yleisö tuskin huomasi tähden poistumista. Nolona hiippaili takaisin. Nuoriso osaa olla joskus ilkeää, aloittivat rytmikkäät Rexi, Rexi huudot. Nyt petti tähden itsehillintä, ja kiitti yleisöä vertaamalla esiintymistään sioille heitettyihin helmiin. Tilaisuuden lopuksi yleisöstä tuli kaksi tyttöstä, jotka jakoivat jokaiselle esiintyjälle ruusun. Köpi antoi oman kukkansa vierailijalle. Kokkolan Seurahuone Kari Keiskin yhtye oli lavoille ja taloille sopiva porukka. Tyyli poikkesi sen aikaisista yhtyeistä. Esim. Tuohiojasta agressiivisempien esitysten kautta. Emme olleet tango orkesteri. Rexi oli tuonut mukanaan muutaman evergreenin, joista tuli tukevan bassosoundin ohella yhtyeen tavaramerkki. Olikin uhkarohkea hyppäys tuntemattomaan, kun löimme syyskuun -66 kiinni Kokkolan Seurahuoneelle. Viisi iltaa viikossa! Olimme varmasti nuorimpia soittajia, jotka ravintolaan kiinnitettiin. Vakituiset ravintola bändit muodostuivat vanhemmista soittajista. Ensimmäinen oppimisjakso sisälsi volumen huomattavan madaltamisen ja siihen tottumisen. Toinen jakso täsmällisyyden merkityksen. Taukoja ei sopinut venyttää minuutti kaupalla. Kolmas jakso toi rutiinin. Olen sitä mieltä, että tuo kuuri tuli oikeaan aikaan. Pudotti monta pykälää maanpinnalle. Keikkapaikoilla tuli mentyä volyymin taakse, soitosta viis, kunhan vain kuului. Nyt ei siihen ollut varaa. Viisi iltaa viikossa oli aluksi aika moinen shokki. Meillä Kyöstin kanssa oli mopot kulkuneuvoina. Mopotella yöllä Lohtajalle oli rankkaa. Vuokrasimme Jukan kanssa kämpän pariksi viikoksi. Kyösti taisi saada yösijan sukulaisten luota. Rexi asui jo sillon Kokkolassa. Keiski Kirkonmäellä. Vähitellen yleisö alkoi ottaa meitä omakseen, alku shokista selvittyään. Täsmällisyys korostui myös valomerkin noudattamisessa. Sen jälkeen sai soittaa kolme minuuttia. Sehän ei meitä haitannut... Kunnes... Soitimme viimeisen parin ensimmäistä valssia, kun valomerkki tuli. Samalla saapasteli rempseän näköinen herrasmies Kippon Jukkaa kohti, pisti viisikymppisen virvelin päälle, ja tilasi kaksi tangoa. Jukka kieltäytyi. Toinen viisikymppiä! Rexi yritti kohteliaasti selittää asian. - Kyllä me mutta kun säännöt. Kolmas viisikymppinen ja kolme kymppiä päälle! Löimme tangon käyntiin! Toista tangoa ehdimme tuskin aloittaa, kun hovi veti sähköt alas soittimien pistokkeista. Rexi sieppasi rahatukon käteen, ja niin meitä vietiin. Keittiön kautta pakenimme ulos. Hädin tuskin ehdimme vaatteita siepata kainaloon. Grandin kongista juoksimme pitkällesillalle. Sitä melkein Hagstömin kulmaan, jossa katsoimme taakse. Vaihdoimme rahan pienempiin läheisellä nakkikopilla. Jaossa saimme jokainen parin keikan tilit. Häivyimme kukin omaan suuntaansa Kokkolan yöhön. Seuraavana iltana olimme varmoja, että herra on odottamassa meitä vaateineen. Rexi oli kumman rauhallinen. Tauolla kertoi sitten päivän kauhuhetkistä. Oli nuokkunut tapansa mukaan lyhyen yö unen jälkeen Sandqvistin tiskin takana, kun myymälän ovi oli käynyt. Vaikka Rexi oli sukkela, nyt eivät refleksit riittäneet syöksyä piiloon. Kauppaan tulija tunsi edellisillan solistin heti. Vapisevat polvet eivät vielä silloinkaan rauhoittuneet, kun mies pahoitteli, että joutuu lähtemään

17 paikkakunnalta jo tänään pois. Olisi halunnut tulla vielä illalla tanssimaan. Ei sanaakaan "lahjuksista". Otimme tiedon hyvillä mielin vastaan. Omatunto kertoi, ettemme olleet ansainneet ylimääräistä tiliämme. Meidän syy se ei ollut. Seurahuoneelle kotiutui nopeasti. Soittamisesta alkoi tulla tarkempaa, ja kuukaudesta jäi hyvät muistot. Niin. Sisältyihän siihen vielä pieni episodi: Syyskuun toisen lauantain keikka Seurahuoneella oli loppunut. Rexi oli ollut hieman hiljainen koko illan. Kyösti kysyi: - No mitä poika? Rexi meni vaikean näköiseksi. No kun mää huomenna vähän myöhästyn... ei ei paljoa... Menimme hämillemme. Olihan meillä instrumenttikappaleita varastossa, ettei se hätää tuonut. - Miks sää myöhästyt? No kun meidät vihitään Pirkon kans kuudelta! Jännitimme paljonko Rexi myöhästyy. Oli puolituntia etuajassa. Hiuskarvaakaan ei katkennut Keiskin yhtyeellä oli vientiä. Sinä lauantai-iltana aloitimme soittamisen Emetin tanssilavalla puoli yhdeksältä. En muista mikä orkesteri oli toisena. Soitimme pari settiä, ja kamat hirveällä kiireellä kasaan. Peräkärry oli niin täyteen ahdettu, ettei täyttö sietänyt yhtään virhettä. Kyösti oli suunnitellut, kokeillut, mittaillut, täyttänyt, tyhjentänyt kärryn useita kertoja, kunnes systeemi löytyi. Hän oli pakkausmestari. Me muut kannoimme. Pakkausmestarilla oli suuri valta. Jos nostit väärän kaapin väärään aikaan kärryn laidalle, mestari hylkäsi sen armotta. Keiski ei saanut edes yrittää nostaa. Kantaa sai, mutta vain kärryn viereen. Systeemi oli kehitetty äärimmilleen. Kippolla oli melkein pakkausmestarin valtuudet. Kuitenkaan kaikki kamat eivät mahtuneet kärryyn. Fordin takaosa täyttyi laulukaapista, urkujen yläosasta ja kitaroista. Ford Gountry Sedan oli tehnyt elämän tehtävänsä ambulanssina. Nyt vielä eläkeläisenä joutunut kovaan raadantaan. Uskon, ettei pitänyt siitä. Fordissa oli isotilavuuksinen matalaviritteinen V- kasi moottori. Kolmivaihteinen rattivaihde, ja sähköinen ylivaihde, jonka toiminta oli satunnaista. Fordin vääntävästä voimasta kertoo hyvin tapaus, kun lähdimme Forsbystä kovalla pakkasella ajelemaan kotia kohti. Täyteen lastattu kärry, täynnä oleva auto pakkasen hyydyttämine öljyineen, laakereineen oli raskas vedettävä! Rexikin alkoi ihmetellä kun satasen saavuttaminen oli työn ja tuskan takana. Yhtä äkkiä kuului kova pamaus, Ford syöksähti eteenpäin kuin katapultista. Jäätynyt käsijarrun vaijeri oli sulanut. Kun kärryn kansi pamahti kiinni syöksyimme autoon. Mahtavasti murisi V - 8 kun kiidimme Kokkolaa kohti. Riipan risteyksen tienoilla Rexi antoi ilmoituksen nopeuden nostamisesta sataanviiteenkymmeneen kilometriin tunnissa. Tieto ei aiheuttanut meissä mitään reaktiota. Kokkola -Kajaani tiellä, suunilleen kohdassa josta nyt erkanee tie Tuoretmaahan, Ford Gounry Sedan päätti luovuttaa. Luovuttaminen tapahtui meille erittäin epämiellyttävällä tavalla. Auton vetoakseli oikealta katkesi täydessä vauhdissa. Hirvittävästi rysähtäen oikeanpuoleinen perä putosi tiehen jarrurummun varaan. Rexi meidät pelasti. Fordin ohjaus oli toivottoman hidas. Ohjauspyörän kierroksia laidasta laitaan oli lähemmäksi kymmentä. Ja siinä oli klappia. Hurjassa vauhdissa auto alkoi käyttää koko tien leveyttä pyrkiessään pois asfaltilta. Keula kävi hiuskarvan päässä luiskista. Perässä oleva kärry iskeytyi linkussa auton kylkiin. Katselin hypnoosissa Rexin rattityötä. Kyösti tuijotti lamaantuneena kylkiin iskeytyvää peräkärryä. Keiski ja Jukka olivat kadonneet silmänräpäyksessä kojelaudan alle. Pari kertaa ajattelin, luovuta jo Rexi ei tämä kannata. Nuo kitarat ja urut tulevat kuitenkin tuolta ja listivät meidät. Kolmesataa metriä tuntui ikuisuudelta (jarrurummun tekemästä viivasta mittasimme matkan). Vähitellen auto alkoi oieta. Kunnes lähes ohjauskyvyttömänä pysähtyi luiskaan, keula puoliksi ojassa. Tuli täysi hiljaisuus. Sitten humahti! Kärry pyörähti aisansa yli selälleen auton oikealle puolelle. Siististi. Pojat nousivat kalpeina jalkatilasta. Rexi puristi vieläkin rattia. Taputimme Kyöstin kanssa poikaa olkapäälle, se oli meidän hiljainen kiitos. Menimme ulos. Näky oli vaikuttava. Pitkä viiva melkein keskellä tietä tuntui jatkuvan loputtomiin. Viiva oli lähes tikkusuora! Kärry rattaat taivasta kohti aivan auton kyljessä kiinni. Fordin irronnut rengas oli seurannut letkaa, ja lepäsi parin metrin päässä auton takana. Ensimmäisenä paikalle tuli tyhjä Kannuksen taxi. Muistimme keikan! Kitarat nopeasti mukaan, ja taksilla loppumatka. Sven Niemen orkesteri lopetti heti kun tulimme paikalle. Meillä oli ennenkin ollut yhteisiä keikkoja. Aina olimme käyttäneet meidän laitteita. Nyt osat vaihtuivat. Selitin Sepolle miten kävi, ja nyt käytämme teidän laitteita. Seppo meni seisomaan Fenderinsä eteen. - Mutta kun te soitatte niin lujaa, särkyy... - Enempää en kuunnellut, nostin kevyen miehen pois edestä ja työnsin piuhan Fenderiin. Loppuillan keikka oli yhtä kaaosta, välistä itketti välistä nauratti. Sama tunne oli kaikilla. Yleisö ei tietenkään huomannut mitään.

18 Samalla taxilla ajoimme takaisin Fordin luokse. Ovet olivat auki ja radio päällä. Rexi sulki molemmat, hyppäsi kyytiin, ajoimme kotiin. Seuraavana aamuna Myllykankaan Penan autolla haimme kärryn. Kevyesti kääntyi miehissä oikein päin. Emme löytäneet mitään vikaa puomin lukkolaitteesta. Voima oli vain ollut niin kova, että kärry oli irronnut koukusta. Pena ajoi kärryn Kyöstin pihalle. Tunsimme melkein pahoinvointia, kun varovasti aukaisimme kannen. Kyöstin mestarillisen pakkaustekniikan ansiosta vain yhteen Accusetin kaappiin oli kannen kaari tehnyt sentin syvyisen loven. Kaikki muu oli ehjää. Eniten henkisiä kolhuja saivat ehkä Sven Niemen yhtyeen soittajat. Olimmehan täysin syyntakeettomassa tilassa kun rääkkäsimme heidän heppoisia laitteitaan. Ford hinattiin Kokkolaan, ja katkenneen akselin tilalla vaihdettiin Jyry Sisun vetoakselista sorvattu versio. Ajoitus kohdallaan Armeijassa vierähti meiltä jokaiselta oma aikansa. Kari ja Keijo sovittivat sotaväen samaan aikaan. Mutta Keiskiläiset olivat niin eri ikäisiä, ettei se olisi onnistunut. Minä sinne vanhimpana ensimmäisenä hyökkäsin. En kuitenkaan vapaaehtoisena, vaan viimeiseen saapumiserään kituuttelin lähtöä. Lokakuussa -66 se tapahtui. Lomiakin Suomen armeijasta sai. Ei niin kuin Vilhon ja Eskon aikaan, että kerran kävivät kääntymässä kotona. Pojat pärjäsivät hyvin ilman minua, ehkä paremminkin. Mutta pieni hätä tuli kun joku irtosolisti tuppasi keikalle. Ainahan se ei onnistunut lähteä heitä kiusaamaan. Ei silläkään kertaa, kun olisin mielelläni ollut mukana, ainakin kärpäsenä katossa! Kyösti kertoo. "Meillä oli keikka Haapaveden kylpyläsaaressa. Kun menimme paikan päälle huomasimme, että olimme säestävänä yhtyeenä Kreivi Pertti Ylermi Lingreenille! Ongelmia oli tiedossa heti. Ei toki solistin taholta. Ongelma oli paljon pahempi. Ruskea lakattu kotelo n. kolmekymmentä kertaan kolmekymmentäviisi kertaa kolmekymmentäviisi senttiä ei ollut mukana? Kotelon puuttuminen ei olisi aiheuttanut hämminkiä vaan sen sisällön! Kaikki soitossa tarvittavat piuhat majailivat hyvin tehdyssä kopassa. Myllykankahan Pena oli kuskina. Ei auttanut kuin käskyttää Pena Lohtajalle koppaa hakemaan. Kreivistä ei ollut mitään apua. Muutama irtojohto oli kulkeutunut mukaan toisia teitä, ja niitä yhdistelemällä saimme jotain ääntä aikaseksi. Aikanaan Pena tuli. Ja pääsimme tosi toimiin myös Kreivin kanssa. Samalla reissulla fanerikotelo ristittiin Kohtalon Kopaksi." Nyt oli tiedossa solistikeikka. Volttipoika Robin olisi Emetissä. Mutta ei armeijasta niin vain lähdetä lomille, että aina keikalle ehtisi. Niin tiukkaa teki nytkin, että Marinkaisten Hirven suoralla pojat tulivat linja-autoa vastaan ja kraappasivat mukaan. Miksi tällaista kannatti kertoa? Siksi! Että tätä keikkaa edeltävällä viikolla näki päivänvalon kaukana Amerikassa tämän kirjoittaja? Varustelukierre vilkkaimmillaan Kuusikymmenluvun loppupuolella olivat hanurit kadonneet tanssilavoilta miltei tyystin. Oli alkanut urkujen aika. Keiskikin osti urut. Aluksi haitarin kylkiäisiksi. Vähitellen hanuri alkoi jäädä vähemmistöön, eikä aikaakaan kun Exelsior sai viettää keikkaillat yksinään Kirkonmäellä. Ensimmäisiä hanurin korvaavia urkuja olivat Farfisat, Philicordit ja Woxit. Hammondeista näiden pillittimien soittajat näkivät vain kaukaista unta. Paitsi Lawanderin urkuri, joka oli sijoittanut, ehkä metsäpalstan, perintötilan, veikkausvoiton tai oli vain syömättä puolenkymmentä vuotta, Hammondeihin. Jos tanssienjärjestäjä vähääkään epäili, "en mää nyt tiä"? Ja sinulla olisi ollu mahdollisuus vastata - no annetaan Hammondien soida muualla - takin käännön olisi kuullut puhelimessa. Keiskin ensimmäiset "urut" olivat Clavitroni merkkiset. Niillä hän soitteli Fender tremoluxin kautta. Eivät ne kauaa tyydyttäneet Keiskiä. Että olisi ihastunut Hammondeihin, Keiski alkoi kuolata Woxien suuntaan. Kaksimanuaaliset hän hankki ja niissä oli koskettimien väri päinvastoin mihin oli totuttu. Vahvistimeksi ei Keiskille enää kelvannut pieni Fender, vaan näyttämölle ilmestyi tutun näköinen Wox Super. Samaksi maanantaiaamun vehkeeksi paljastui, kun tarkemmin tutkimme. Oli käynyt Seppälän Paavon kovan saneerausohjelman läpi. Kumma kyllä Keiskillä toimi aivan tyydyttävästi. Tangokitaroiden Jussilla oli Farfisat, jotka vaihtuivat ajan myötä Yamahan yksimanuaalisiin. Palon Eeron ensimmäisiä urkuja en muista. Farfisat? Kunnes... Kokkola vavahti! Eero Palo osti keikkamallin Hammondit! Koskela aloitti Philicordeilla, ja päätyi hänkin jossain vaiheessa Hammondiin. Unet alkoivatkin olla totta jo parissa vuodessa.

19 Myös laulukamat suurenivat. Rexi vaihtoi Meazzit Accusetteihin. Suomessa koottuja lauluvehkeitä. Mutta laatu ei vastannut hintaa. Kaiuttimet olivat halpaa tuotantoa, eivät kestäneet edes ensimmäistä iltaa. Kolmet kaapit Rexi palautti, ennen kuin uskoivat, että muutkin osaavat käyttää ruuvimeisseliä, ja kurkata kaappien sisälle. Kaikulaitteista Binson oli paras, silloin kun toimi. Kylmänä levykaiku ei toiminut lainkaan. Tangokitaroilla oli isoja kaappeja, taisivat olla itse tehtyjä. Kuten monella muullakin yhtyeellä. Keski- Pohjanmaa oli laitteitten osalta edellä kävijä. Johtui kai tehokkaasta myyntitykistä, Kiviahon Eerosta, joka taisi kaupankäynnin. Tuure kertoi, kuinka Nivalaan saapui Etelä-Pohjanmaalta orkesteri, joka välttämättä halusi, että soitetaan heidän mahtavilla vehkeillä. Kuitenkin siinä Tuure vihjasi, että hän nyt vois bassokaapin tuoda, ettei säre toisten koneita. Oli siinä porukalla suut loksahtaneet auki, kun kaappi kannettiin lavalle. "Onks tommottii passolla? Jumalaattomia vehkehiä, ristus!" E-Pn kamat jäivät kärryyn. Olin jo armeijassa kuuluut Kemiläiseltä Korhosen Karilta, että Islandersilla oli ollut mahtikamat kitaralle. Fender Dual Showman. Eihän se enää rauhaa antanut. Ja kun erään kerran saapastelin Kiviaholle, oli siellä Hammari tohkeissaan. - Mitä teemme, Tampereella on kaksi Dualia myytävänä, molemmat jos tulevat tänne, olisivat suhteellisen edullisia. - Ei sitä kauaa harkittu. Dualit tulivat Kokkolaan, ja saman tien lähtivät keikoille. Super Rewerb meni vaihtoon. Jälleen tehtiin keikkatileihin ammottava lovi. Eikä siinä kaikki. Ennen armeijaan lähtöä ostin Kiviaholta Hagströmin kaksitoistakielisen valkoisen lankkukitaran. Kaksi kappaletta sillä kanteleella illassa riitti. Sitten se alkoi kuulostaa Ulla Katajavuoren soitolta. Kun lähdin armeijaan, jätin kaksitoistakielisen Rexin käyttöön. Nopeasti hänkin kyltyi siihen, ja luvallani vaihtoi sen Hagstömin nailonkieliseen, jonka vein Keväällä -67 Öbnesiin. Eikä siinäkään kaikki! Guild ei soinutkaan mitenkään erikoisesti Dualin läpi. Fenderissä ei ollut muita tehosteita kuin tremolo. Ääni oli tavattoman suora ja puhdas. Guildin hieman kuivahko soundi jäi ohueksi. Fenderillä oli Jaguar mallinen kitara tuotannossa. Se piti saada! Jaguar oli kaksimikkinen tavallista lyhyemmällä otelaudalla varustettu soitin. Vieläkin näkyy Jaguaareja televisiossa. Hilding Saren osti samanlaisen, ja vähän myöhemmin hurja kepittäjä Kauko Mattila. Jaguari oli kevyt soittaa. Ei vieläkään vastannut sitä, mitä odotin (miehessä vika totta kai). Kyösti oli myös laitekierteessä. Woiman vahvistin ja Goodmansin kaiuttimet olivat vaihtuneet Max merkkiseen vahvistimeen ja muotiin tulleisiin 18 tuumaisiin. Taisivat nekin olla Goodmanseja. Tai Jensenejä? Precision vaihtui Fender Coronador puoliakustiseen bassoon. Näitä tuotiin kaksi kappaletta Suomeen. Kyöstin bassossa oli jokin kytkentähäiriö, ja Kiviaho lähetti sen Tampereelle korjattavaksi. Tulomatkalla basso katosi! Jäljet päättyivät Kokkolan rautatie asemalle. Niimpä matkusti se toinen jäljellä oleva Lohtajalle. Usein käy niin, ettei se paperilla hyvältä näyttävä ole aina paras. Coronadon Kyösti vaihtoi Fenderin karvalakkimalliin Fender Mustangiin. Ja oli tyytyväinen. Tässä Mustangin vaihdossa olin minäkin osakkaana. Kyösti oli sijoittanut keikkarahojaan Fenderin Stratocaster kitaraan. Kolmimikkisen Straton kytkennät eivät hyödyntäneet kaikkien mikkien mixaamista. Kyösti löysi kolmiasentoisen liukukatkaisimen väliasennosta aivan uuden soudin (nyt on Fenderkin löytänyt sen, ja tehnyt katkaisimesta viisiasentoisen). Mustangin kaupassa Kiviaho halusi Jaguarin vaihdossa. Helppo nakki, Kyösti antoi Straton minulle, ja minä Jaguarin Kyöstille. Soihan se Strato paljon paremmin Dualin kautta! Myös Hammarilla oli Strato. Mutta hän ei tyytynyt pelkkään Dualin soundiin, vaan kytki siihen väliin vielä Shadows Echolet kaikulaitteen. Hank Marwin soudi oli valmis. Dual Showman oli iso. Sisällä kaksi 15 tuuman Lancing kaiutinta. Sen parempia ei markkinolla ollut. Jälleen alkoivat laitteet olla ajan tasalla. Tosiasia oli, että vaatimattomimmillakin olisi pärjännyt. Mutta olipahan ainakin soittovehkeet hyvät. KARI KEISKIN YHTYE JATKOA Hieman aikamääreitä muistin virkistämiseksi. Se tässä hassua, että näissäkin voi olla vuoden heittoja, joita on hyvä korjailla homman edistyessä. Keiskin yhtyeellä aloitimme syksyllä Tarkkaa päivämäärää ei minulla ole siitä Yxpihlajan keikasta. Homma kiihtyi alkuvuonna Keväällä ja kesällä oli täysi meno päällä. Lähdin armeijaan lokakuun Säästöohjelman mukaisesti minut kotiutettiin kuukauden "lomalle" 10 elokuuta Ja lopullisesti sain passin Meno oli kovaa, keikkaa oli vuodessa. Olimme soittaneet samalla kokoonpanolla alusta asti. Kun keikkoja oli ja hinnat kohosivat koko ajan, päätimme panostaa vielä enemmän laatuun.

20 Hannu Timmerbacka on Kaustis peräisiä. Kuulimme, että huipputaitava puhaltaja olisi mahdollista saada porukkaan. Hannu oli voittanut Ammattikoulujen soitinsarjassa Suomenmestaruuden. Hallitsi tenori- ja alttosaksofinit ja klarinetin. Hän oli heti valmis porukkaan. Ei tarvinnut harjoitella Hanskin vuoksi. Laajensimme ohjelmistoa jopa jazz tyyliseen musiikkiin. Onneksi yleisö oli vielä siihen aikaan melkein kaikkiruokaista, ja sieti tällaistakin musiikkia. Me elimme jo muutoksen aikaan. Tiesimme Keiskin yhtyeen tarun lähenevän loppua. Työehtosopimusneuvotteluja kävimme itse kukin tahoillamme. Rexi lähti ensimmäisenä. Perustivat Tangokitaran rungolle Raimons yhtyeen. Soitimme Keiskin yhtyeen keikat pois, ja minä lähdin vuonna 1969 Eero Palon yhtyeeseen. Kyösti ja Jukka armeijaan. Hanski opiskelemaan. Keiski naimisiin. Mutta ennen kuin Kari Keiskin yhtye soitti viimeisen keikan, tapahtui miehistön vaihdos. Jukan tilalle tuli vanha tuttu Saarukan Allan. Rumpali ja rokkilaulaja. Vähintään Remun veroinen. Myös Keiski pakotettiin laulamaan. Tämä tapahtui THE PEAVEY Kokkolassa ei blues yhtyeitä kovin paljon ollut. Peavey taisi olla niistä kuuluisin. Siinä soittivat Kronqvistin Sven (Soitin-ja Radion Kronqvistin poika) kitaraa, basistia en muista, rummuissa Pesosen Pasi. Jonkin aikaa myös Timmerbackan Hanski oli yhtyeessä mukana. Peavey aiheutti meille pahimman kriisitilanteen keikalla mitä soittouralleni sattui. Keikka oli Tornion Työväentalolla. En muista kuka sen oli myynyt. Ehkä Alapo? Ja oli myynyt kaksi Keski-Pohjalaista yhtyettä samaan paikkaan. Oli sovittu, että pojat soittavat alkuillan, ja me loppu. Siksi emme hätäilleet keikkapaikalle. Ajelimme rauhallisesti työpiksen takapihalle, ja aloimme aukaista kärryn kantta. Ihmettelimme, kun ei kuulunut poikien soittoa? Vaikka puhe oli ollut tauottomasta illasta? Kun saimme kolisteltua oven auki, tajusimme tilanteen. Yleisö ei ollut pitänyt poikien bluesista ja kun Torniojoen molemmilta puolin tullut yleisö ei pitänyt bluesista, ei se näköjään pitänyt meistäkään? Mutta meillä oli keikkasopimus tehtynä, ei auttanut muu kuin kasata kamat näyttämölle. Poikien vahvistimet olivat yhdessä kasassa näyttämön nurkassa, ja kalpeat blues mestarit täysin shokissa. Pikaisesti pistimme kamoja pystyyn, porukkaa meinasi ängetä näyttämölle. Järjestysmies kertoi, että oli vähällä, etteivätkö piiviit saaneet kunnolla turpiin. Eikä yleisö ollut leppynyt vieläkään. Yksi korsto pääsi näyttämölle, ja nykäisi kumarassa rumpuja kasaavalta Kipolta nahkatakin päältä. Ja meinas karata. Ei arvannut kuinka tehokas uhkausväline mikin jalka on. Hyppäsimme Jukan kanssa perään, ja takin luovutus tapahtui heti. Kasasimme nyt vähän rauhoittuneessa tunnelmassa vahvistimet ja aloimme soittaa. Tilanne laukesi heti. Osittain. Aina jollekkin jää hampaankoloon, kun ei saanut tappelua aikaan. Katsoimme viisaammaksi mennä keikan jälkeen Haaparantaan nakkikopille. THE SAILORS Vanttonsien jälkeen Seppo Harju, Stigu Bysgata, Raimo Hammar, Jokke Tornikoski ja Allan Saarukka perustivat The Sailors yhtyeen. Seppo Harju oli solisti. Yhtyeestä tuli suosittu. Jopa levyttikin. Todellinen kohu nousi, kun Sailors voitti radiossa järjestetyn äänestyksen suosituimmasta bändistä. Jälkeenpäin Allu paljasti lähettäneensä eri kanavia pitkin yli 1500 äänestyskorttia! Tämä tuosta Sailorsista. Kunnes... Allu eräänä päivänä kertoi hommanneensa meille keikan Rovaniemelle! Tarkemmin Rovaniemen kulttuuritalolle. Mitäs tuosta, mutta kun meidän pitäisikin olla Sailorsien näköisiä. Oli keksinyt yrittää myydä yhtyeen vanhalla maineella keikan, ja onnistunut. Mutkia matkaan teki myös tuo Kulttuuritalon yleisö, josta olimme kuulleet. Yleisö, jonka mielestä neljä sointua kappaleessa oli täysi katastrofi. Yleisö, jonka mielestä Beatles, Rollarit, Cream, jopa JeFf Beck olivat lällärikamaa. Beach Boys in mainitseminen olisi ollut harkittu itsemurha. Tuollaiseen paikkaan Allu oli meidät myynyt, ja vieläpä väärällä nimellä! Olen joskus miettinyt, mihin itsesuojeluvaisto tuolloin katosi? Kun raahasimme mielestämme todelliset laatukamat lavalle, alkoi jo kritiikki. - Onko nuo lavamonitorit? Lähdemme kyllä kantamaan kun tuotte varsinaiset kamat paikalle. - - Onko teitä neljä? Charlies (Kuopiosta) on trio. Oli näköjään heidän lempparibändi. - - Oot sä joku Jeff Beck fani, ku marchalin särkijää käytät? -