Nouseeko äänestysprosentti?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nouseeko äänestysprosentti?"

Transkriptio

1 s e u r a k u n t a l e h t i 9 9. v u o s i k e r t a n r o 3 7 Nouseeko äänestysprosentti? juha heimovirta Tietopaketti seurakuntavaaleista Sivu 3 Ehdokkaat Sivut 7 17 A n t e e ks i py y t ä m i s e l l ä p e l a s t a a j u h l a n. S i v u 2 2

2 2 9. marraskuuta 2006 Väki liikkeelle uusin keinoin Ennakkoäänestystietojen perusteella näyttää siltä, että seurakuntavaalien äänestysprosentti saattaa nousta monilla paikkakunnilla. Jos näin käy, ovat syyt etukäteen tiedossa. Ehdokkaita ja valitsijayhdistyksiä on tarjolla runsaasti. Vaalit ovat näkyneet tiedotusvälineissä ja kaduilla. Vaalikoneet ovat tulleet yhä useampien ulottuville. Neljä vuotta sitten vain Vantaalla kokeiltiin konetta, mutta nyt jo viisi suurta seurakuntayhtymää sekä yksi kaupunkiseurakunta seuraavat perässä. Ennakkoäänestyspaikkoja ei enää piilotettu kirkkoherranvirastoihin vaan vietiin ihmisten keskuuteen. Seuraaviin vaaleihin on kehitteillä lisää ideoita. Esimerkiksi äänestysikärajaa on esitetty laskettavaksi. Asialla on puolensa, mutta lähivuosina se saattaa olla todellisuutta. Näyttää kuitenkin siltä, että evankelisluterilaisen kirkon piirissä suhtaudutaan vaaleihin vakavuudella ja uusia menetelmiä äänestäjien houkuttelemiseksi halutaan kokeilla. Näin pitääkin tehdä, mutta äänestysprosentti ei saisi varastaa kaikkea huomiota eikä jäädä äänestämisen ainoaksi motiiviksi. Seurakuntavaaleilla on tarkoitus valita päättäjät ohjaamaan seurakuntien toimintaa ja taloutta. Vaalien järjestäminen ei saisi kohota joka neljäs vuosi seurakuntien tärkeimmäksi tehtäväksi. Yliopisto parantuu vaaliallergiasta Seurakuntavaalien avulla on todennäköisesti murrettu ainakin ssa eräs este demokratian tieltä. Yliopistolla ei ole tähän mennessä ollut tapana äänestää muissa kuin talon omissa vaaleissa. Seurakuntavaalit toivat nyt muutoksen. Toivottavasti yliopistolla ryhdytään vakavasti harkitsemaan, pitäisikö myös niin sanottujen valtiollisten vaalien alla sallia ennakkoäänestyspönttöjen tuominen taloon. Tähän saakka on näyttänyt hieman omituiselta, että kännykkäkauppiaat ja rahanvaihtajat ovat saaneet pystyttää kojujaan yliopiston käytäville, mutta äänestyskoppien kanssa sivistyksen kehtoon ei ole ollut menemistä. aatoksia muut lehdet Vaikuta sydämellä Olen nähnyt televisioista hyviä tarinoita, jotka ovat koskettaneet sydäntä. Kreetta Onkelin Iloinen talo tai dokumentit Ugandan lapsisotilaista koskettavat. TV on tunteiden tulkki. Myös kirkko välittää tunteita. Tunne ei ole tyhmyyttä, katsokaa vaikka ortodoksisen kirkon vuosisataista suosiota. Kirkon palo synnyttää vihan ja hautausmaalla käynti kaipauksen tunteen. Käytä sydäntä. Se tekee hyvää. Seurakuntavaalien teema painottaa, että onnistuneeseen päätökseen tarvitaan järjen lisäksi tunteita, sydäntä, ihmisen ääntä. Tunne on nyt trendi, joka liitetään päätöksentekoon ja toimintaan. Jokainen meistä kantaa sisällään tunnetta lähimmäisen auttamisesta, vaikkei tunne jokaisen kohdalla johtaisikaan konkreettisiin tekoihin. Hyväosaisten hiljaisuus kärsimyksen keskellä on pelottavaa. Tutkimusten mukaan suomalaiset ovat silti aktiivisimpia vapaaehtoistyön tekijöitä maailmassa. Haaste on siinä, ettemme löydä oikeita tapoja auttamishaluamme kanavoimiselle. On lähdettävä itse liikkeelle ja tahdottava vaikuttaa. Seurakuntavaalit ovat hyvä tapa antaa sanan tulla lihaksi: Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne (MT 25:35). Jos 63 prosenttia suomalaisista luottaa kirkkoon, on hengellisellä yhteisöllä lupauksen lunastamisen paikka. Evankelisluterilaiseen kirkkoon kuului viime vuonna 83,1 prosenttia kansalaisista, mutta kuinka moni meistä kokee vaikuttavansa yhteisön sisältöihin? Kirkoissa käynnistyy vaalimylly, jossa sinä voit päättää, käyttämmekö kansanliikkeenä ääntämme vaikuttamiseen. Seurakuntavaalit ovat tekoja arjen ihmisyyden puolesta. Jos et äänestä, luovutat vallan ja vaikuttamisen pois. Pahimmassa tapauksessa sen ottaa arvoistasi poikkeava ryhmittymä tai asia, jolle et soisi kantavuutta kirkossa. n seudulla luotetaan pitkälti perinteisiin kokoonpanoihin ja äänestysvilkkauden kasvuun. n seurakuntayhtymässä ehdokkaiden määrä on kasvanut neljän vuoden takaisesta. Uusia nuoria on saatu mukaan ja yhdessä seurakunnassa maaseudulla on naisehdokkaiden enemmistö. Monet nuoret eivät koe kirkkoa itselleen merkitykselliseksi, mutta arvostavat kirkon tekemää työtä vähäosaisten auttamiseksi. Moni meistä on jäsen, muttei vaivaudu koskaan vaaliuurnille, koska ehdokkaita ei tunneta eikä painotuksista ole tietoa. Vaikuttaminen vaatii vaivannäköä. Seurakuntavaalien keskellä muistutan itselleni, että olen etuoikeutettu. Minulla on ääni, jolla on vaikutusta. Kehitysmaissa miljoonat lapset syntyvät ja jäävät ilman sosiaaliturvaa ja mahdollisuutta rekisteröityneenä äänestää. Olemme äärettömän hyväosaisia, meillä on. Juha Molari kirjoittaa Vartijassa 4/2006, että varhaiskristillisyyden aikaan ei tunnettu avioliittoa samassa merkityksessä kuin nykyään. Apostolisen ja vanhan kirkon ajan Korintin, Tessalonikian ja Rooman kristityt elivät avoliitossa. Teologikunnalle on kuitenkin luonteenomaista siirtää oman aikamme vallitsevat instituutiot ikään kuin Raamatun ja vanhan kirkon aikaan, vaikka monet apostolisen ajan ja vanhan kirkon syvästi ihaillut kristityt ovat eläneet tosiasiassa tuohon aikaan sitä liberaalia elämää, jota aikamme konservatiivit paheksuvat syvästi. Vanha kirkko ei tunne mitään apostolista tai juutalaista käytäntöä avioliiton solmimiseksi eikä mitää kirkkohäitä, koska sellaisia ei ollut olemassa. Vasta 1000-luvulla ilmaantuvat ensimmäiset kirkolliset kaanonit, joissa olisi viitteitä seremoniasta. Varhaisissa kuvauksissa kerrotaan vain hellyttävästi miehen ja naisen yhteen muuttamisesta. Matti Laitsaari toteaa Kahtamoisessa, joka on Mikkelin ev.-lut. seurakuntien lehti, että seurakuntavaaleissa pitäisi arvioida toimintaa. Seurakuntavaalit ovat sopiva paikka arvioida oman kotiseurakunnan toimintaa. Olenko tyytyväinen siihen, mitä seurakunnassa tapahtuu? Haluaisinko muuttaa toimintaa tai sen painopisteitä? Vaaleihin suhtaudutaan usein kuin työpaikalla toteutettuun arviointiin: sama se, mitä lappuun kirjoitetaan, mikään ei muutu kuitenkaan. Silti vaalit tarjoavat oivallisen ja hyvin konkreettisen mahdollisuuden vaikuttaa asioihin. Seurakuntavaalien äänestysprosentti on perinteisesti ollut selvästi muiden vaalien prosenttia alhaisempi. Oman henkilökohtaisen vaikutusvaltansa käyttäjiä on seurakuntavaaleissa siis hyvin vähän. Pienikin aktiivisuuden lisäys voi vaikuttaa paljon. Oman äänen merkitystä ei siksi kannata näissäkään vaaleissa aliarvioida, vaikka arviointiahan se aliarviointikin on. Vastarannan Kiiski Marianne Heikkilä, Kirkon Ulkomaanapu Julkaisija Kustantaja Levikki Aikataulu Rauhan Tervehdys ry. issn Perustettu 1907 Suomen Kirkko-Mediat Oy n , 21 seurakuntaa Ilmestyy torstaisin, kesällä joka toinen viikko. Päätoimittaja janne Kankaala (08) Toimittajat Pirkko Paakki (08) riitta Hirvonen (08) Toimisto Saila Juutilainen (08) Hinnat: Seurakuntatilaus 7,54 e, Yksityistilaus 20,00 e Verkkojulkaisu: Postiosoite PL 102, Käyntiosoite Isokatu 19 B 13, 2. krs Puhelin (08) Fax (08) Toimituksen sähköposti: toimitus@rauhantervehdys.suomi.net etunimi.sukunimi@rauhantervehdys.suomi.net Ilmoitukset Kotimaa-yhtiöt/ Sirkka-Liisa Hänninen , ilmoitusmyynti@kotimaa.fi Paikalliset yritykset Maire Laakso (017) maire.laakso@dnainternet.net Painopaikka Ulkoasu Kaleva Aija Tihinen Jakeluhäiriöt ja -kiellot: p (arkisin klo 8-16) Sähköposti: tilauspalvelut@kotimaa.fi

3 3 Valtuutetut ovat vallan ytimessä Uudet päättäjät tarvitsevat niin laskutaitoa kuin sydämen viisautta. n seurakunnat kuuluvat seurakuntayhtymään. Siksi ssa on samanaikaisesti kahdet vaalit. Vaaleilla valitaan jäsenet oman seurakunnan seurakuntaneuvostoon (tuomiokirkkoseurakunnan, Tuiran, Karjasillan ja joen seurakunnan) sekä yhteiseen kirkkovaltuustoon, joka johtaa seurakuntayhtymää. Ensi vuoden alussa tapahtuvan seurakuntaliitoksen vuoksi ylikiiminkiläiset ovat mukana n seurakuntavaaleissa. Hailuodon, Haukiputaan, Kempeleen, Kiimingin, Limingan, Lumijoen, Muhoksen, nsalon, Pudasjärven, Rantsilan, Siikajoen ja Tyrnävän seurakuntavaaleissa valitaan vain kirkkovaltuuston jäsenet. kuvat: riitta hirvonen Kirkkovaltuuston tehtäviä päättää talousarviosta vahvistaa tilinpäätöksen, päättää myös tili- ja vastuuvapaudesta päättää tuloveroprosentista (kirkollisveroäyristä) perustaa uusia virkoja ja lakkauttaa virkoja päättää rakentamisesta määrää hautapaikkamaksut Esimerkkejä valtuustojen päätöksistä n seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto päätti kuluneella kaudella mm. Pyhän Andreaan kirkon rakentamisesta. Valtuusto päätti, ettei seurakuntayhtymä rakenna kaupungin kanssa yhteistä tilaa Ritaharjuun. Siikajoen seurakunnan valtuusto käsitteli seurakuntaliitosta Siikasalon seurakunnan kanssa, valtuutetut keskustelivat kirkon katon tervauksesta ja tulevaisuuden rakennusinvestoinneista. Haukiputaan valtuusto päätti Kellon seurakuntakodin peruskorjauksesta, Virkkulan ja Vakkurilan peruskorjauksista lapsi- ja nuorisotyön käyttöön ja neljännen nuorisotyönohjaajan viran perustamisesta. Seurakuntaneuvoston tehtäviä saila juutilainen Äänestyspaikoissa on vaaliavustaja. Häntä voi käyttää lisäsilmäparina etsittäessä oman ehdokkaan numeroa ehdokaslistoilta. Seurakuntavaalien äänestäjän abc - Ilmoittaudu vaalivirkailijalle, todista henkilöllisyytesi kuvallisella henkilökortilla, esimerkiksi ajokortilla. Jos olet epävarma, mihin seurakuntaan kuulut, asian voi tarkistaa esimerkiksi kotiin tulleesta vaalikirjeestä. Sitä ei tarvitse ottaa mukaan äänestyspaikalle. - ssa äänestäjä saa kaksi vaalilipuketta, valkoisen ja sinisen. Valkoisella äänestetään henkilöä kirkkovaltuustoon ja sinisellä seurakuntaneuvostoon. Muualla kuin ssa (seurakuntayhtymässä) äänestetään vain henkilöä kirkkovaltuustoon (valkoisella lipukkeella). - laisen äänestäjän on huomioitava, että sama henkilö voi olla ehdolla sekä valtuustoon että neuvostoon, mutta hänellä on eri numerot molemmissa vaaleissa. Ehdokkaan numeron voi vielä tarkistaa äänestyskopissa. Sinisestä paperista löytyy ehdokas siniseen vaalilipukkeeseen, valkoisesta valkoiseen lipukkeeseen. - varsinaisina äänestyspäivinä voi äänestää enää oman seurakunnan äänestyspaikassa. Seurakuntavaalien ennakkoäänestysprosentti oli 7,36 ssa ja Ylikiimingissä. Se tarkoittaa lähes äänestäjää. Neljä vuotta sitten vastaava luku oli valitsee seurakunnan viranhaltijat ja työntekijät (ei kirkkoherraa) päättää niiden varojen käytöstä, jotka yksittäiselle seurakunnalle kohdennetaan seurakuntayhtymän talousarviossa antaa lausuntoja yhteiselle kirkkovaltuustolle johtaa osaltaan seurakunnan toimintaa ja edistää sen hengellistä elämää Esimerkkejä seurakuntaneuvostojen päätöksistä joen seurakuntaneuvosto hyväksyi seurakunnan toimintasuunnitelman ja talousarvion, valitsi kanttorin, hyväksyi kolehtisuunnitelman, antoi lausunnon Hailuodon seurakunnan liittymisestä tuomiokirkkoseurakuntaan. Karjasillan seurakuntaneuvosto päätti muuttaa Maikkulan ja Kaukovainion seurakuntatalojen nimet kappeleiksi. Neuvosto hyväksyi työntekijöille virkapaikat ja päätti virkavapauksista. Äänestyspaikalla on pystyttävä todistamaan henkilöllisyytensä. Adventtikirkko kielletään ruotsalaiskoulussa Uppsalan lähistöllä olevan Västerängskoulun rehtori Jonas Johansson kieltää adventin aloittamisen kirkossa koulunsa oppilailta. Kieltoa ei ymmärrä maan hallitus eikä Ruotsin kirkko. Johansson ei tiennyt, minkä ryöpytyksen kohteeksi hän joutui koskiessaan vanhaan perinteeseen. Yöunet ovat jääneet vähäisiksi, mistä kertovat mustat silmänaluset. Minä tulkitsen kouluille annetun opetussuunnitelman näin. Siinä sanotaan selvästi, että lapsien ei tule harjoittaa hengellisyyttä kirkossa. Kirkossa harrastetaan uskonnollista toimintaa, ja tämän opetussuunnitelma kieltää, Jonas Johansson sanoo. Hän painottaa erityisesti kirkossa tapahtuvan adventin viettämistä. Minulla ei ole mitään adventtia vastaan. Sitä voi viettää eri muodoissa. Voimme tilata teatteriryhmän, joka kertoo lapsille, mistä adventissa on kyse. Kirkkoon meneminen jättää monia ryhmiä ulkopuolelle. Meillä on lapsia, jotka tulevat Jehovan todistajien kodeista ja kodeista, joissa vanhemmat ovat ateisteja. Ei pidä unohtaa koulussa käyviä muslimilapsia. Ruotsi on monen oulun seurakuntayhtymän viestintäpalvelu Valtiopäiväedustaja Mikael Oscarsson vaatii opetussuunnitelman muuttamista, jotta koululaiset voisivat jälleen osallistua adventin viettoon kirkossa. kulttuurin maa, joten kaikki ei enää ole niin yksiselitteistä. Tätä keskustelua käydään koulun sisällä koko ajan, Johansson toteaa. Maassa maan tavalla Monet kristityt vanhemmat ovat pahoittaneet mielensä adventtikiellosta. Syynä on ruotsalaisten koulujen perääntyminen islamin edessä. Muslimilapset saavat useissa kouluissa Ramadanin ajaksi loman. Monet ovat sitä mieltä, että maassa maan tavalla. Juuri tässä minusta onkin asian ydin. Mikäli adventtia vietetään jossain muualla kuin kirkossa, niin silloin siihen voivat osallistua ihan kaikki uskosta riippumatta. Käymme opettajien kanssa tiivistä keskustelua. Tällä hetkellä tilanne inhuoneessa on tasapeli, sanoo väsynyt Jonas Johansson. Kirkkokielto kuumensi tunteet myös valtiopäivillä. Kieltoa vastaan on lähtenyt taistelemaan valtiopäiväedustaja Mikael Oscarsson. Hän vaatii opetussuunnitelmaa muutettavaksi. Sain tiedon yhdeltä koulun lta. Hän oli vihainen. Esitin kysymyksen kouluministeri Sven Otto Littorille. Hän oli yhtä tyrmistynyt kuin minäkin. Oscarsson myöntää opetussuunnitelman olevan epämääräinen, mutta ei niele rehtorin tulkintaa. Opetussuunnitelma on niin löyhästi muotoiltu, että se jättää liikaa tulkinnan mahdollisuuksia. Adventti on vanha traditio. Kaikkien Ruotsin kouluissa käyvien lasten on hyvä oppia tietämään, miksi adventtia vietetään. En ymmärrä, miksi kirkko ei voisi olla opetushuone. Kuka osaa paremmin kertoa adventista kuin pappi, Mikael Oscarsson kysyy. Valtiopäivät ottaa kantaa opetussuunnitelman muuttamiseen ensi vuoden alkupuolella. Maria Palo Suomi ei seuraa Ruotsia Opetushallituksessa tiedetään, että muutamissa Suomen kouluissa on käyty kirkon tilaisuuksiin osallistumisesta samansuuntaisia keskusteluja kuin Ruotsissa. Opetusneuvos Antti Vanne kertoo, että Suomessa opetussuunnitelmat on laadittu eri tavalla kuin Ruotsissa. Opetussuunnitelmamme eivät lähde siitä, mitä ei saa tehdä tai sanoa. Se olisi loputon suo. Sen sijaan suunnitelmissamme keskitytään oppiaineiden sisältöihin. Meillä on syntynyt kansanliike, joka haluaa, että kotimaisista arvoista, tavoista ja omasta kulttuurista pidetään kiinni. Kouluissa ollaan tästä entistä enemmän tietoisia. Antti Vanne muistuttaa, että adventtikirkossa käynti on uskonnon harjoittamista, mutta siitä voi perustuslain mukaan vapautua. Rehtori kuitenkin päättää, mitä koulu tekee. Janne Kankaala

4 Jumalanpalvelukset n kirkoissa n tuomiokirkossa su klo 10 messu, toimittaa Veijo Koivula, avustaa Martti Pennanen, kanttorina Raimo Paaso, kuoronjohtajana Hanna Savela, Tuomiokirkkokuoro. Radio Pooki. Kolehti yhteiselle diakoniatyölle n hiippakunnassa. Kirkkokahvit Isokatu 17. n tuomiokirkon kryptassa su klo 12 viittomakielinen messu, toimittaa Riitta Kuusi. Kaukovainion kappelissa su klo 10 messu, toimittaa Juhani Lavanko, avustaa Mirjami Dutton, kanttorina Sanna Leppäniemi. Kolehti ks. Kastelli. Kastellin kirkossa su klo 10 messu, toimittaa Liisa Karkulehto, avustaa Olavi Mäkelä, kanttorina Ilkka Järviö. Isä meidän -juhla ja kakkukahvit. Kolehti yhteiselle diakoniatyölle n hiippakunnassa. Maikkulan kappelissa su klo 12 messu, toimittaa Virpi Sillanpää-Posio, avustaa Satu Saarinen, kanttorina Juha Soranta. Kakkukahvit. Kolehti ks. Kastelli. Pyhän Andreaan kirkossa su klo 12 perhemessu, toimittaa Esa Nevala, avustaa Sirpa Kemppainen, kanttorina Sanna Leppäniemi, mukana Pyhän Andreaan lapsikuoro. Kirkkokahvit. Kolehti ks. Kastelli. Tuiran kirkossa: Su klo 10 messu, toimittaa Hannu Ojalehto, avustaa Petteri Tuulos, kanttorina Raakel Pöyhtäri. Kolehti yhteiselle diakoniatyölle n hiippakunnassa. Radiointi Radio Dei. HUOM! ei ole iltamessua. Ke klo 20 messu, toimittaa Harri Fagerholm, kanttorina Tommi Hekkala. Kolehti katastrofiapuun KUA:lle. Pyhän Luukkaan kappelissa su klo 10 messu, toimittaa Stiven Naatus, avustaa Juha Huhtala, kanttorina Lauri-Kalle Kallunki. Isänpäivän kakkukahvit. Kolehti ks. Tuira. Pyhän Tuomaan kirkossa su klo 12 messu, toimittaa Riikka Honkavaara, avustaa Stiven Naatus, kanttorina Raakel Pöyhtäri. Kolehti ks. Tuira. Rajakylän seurakuntakodissa su klo 12 sanajumalanpalvelus, toimittaa Juha Huhtala, kanttorina Lauri-Kalle Kallunki. Kolehti ks. Tuira. Diakoniapiiritoimikunnan tarjoamat kirkkokahvit. Pateniemen kirkossa su klo 12 sanajumalanpalvelus, toimittaa Pasi Kurikka, kanttorina Tommi Hekkala. Kolehti ks. Tuira. joen kirkossa su klo 10 messu, toimittaa Paavo Moilanen, saarnaa Antti Leskelä, kanttorina Annukka Palola. Jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntavaalit. Huonesuon seurakuntakodissa su klo 12 perhemessu, toimittaa Antti Leskelä, saarnaa Riitta Kentala. Isänpäivän täytekakkukahvit. Pikkaralan koulussa su klo 14 perhejumalanpalvelus, toimittaa Antti Leskelä, saarnaa Riitta Kentala, kanttorina Annukka Palola, avustaa lapsikuoro. Isänpäiväjuhla. menot ssa Hartauselämä Aamurukous ke klo , Pyhän Luukkaan kappeli. n tuomiokirkkoseurakunta Sana Elää -Raamattu- ja rukousilta pe klo 18, Keskustan seurakuntatalo. Aamupiiri la klo 10, n tuomiokirkon krypta. Yksinäisyydestä yhteyteen - ilta la klo 18, Keskustan seurakuntatalo. Herättäjän seurat su klo 15, Heinätorin seurakuntatalo. Virsi-ilta ti klo 18, Heinätorin seurakuntatalo. Kristuksen seurakunnasta kertovat virret, Esko Laukkanen. Rauhanyhdistyksen kirkkoilta ti klo 19, n tuomiokirkko. Stiven Naatus ja Juha Kanniainen. Aamurukous ke klo 8.30, n tuomiokirkon krypta. Päiväseurat ke klo 12, Keskustan seurakuntatalo. Keskiviikkoseurat ke klo 18, n tuomiokirkon krypta. Puhujana Ilmo Pulkamo. Kristillinen miestenpiiri ke klo 18, Heinätorin seurakuntatalo. Rauhanyhdistyksen ompeluseurat to klo 18.30, Keskustan seurakuntatalo. Raamattupiirit: Ti klo 18, n tuomiokirkon krypta. Opettajien raamattupiiri. Ke klo 16, Aurinkokoti, Isokatu 93. Jumalan huolenpito, Jyrki Vaaramo. To klo 14, Keskustan seurakuntatalo. Herran armotöitä minä julistan (Jes. 63) Anna- Mari Heikkinen. Karjasillan seurakunta Rauhanyhdistyksen raamattuluokka pe klo 17.30, Pyhän Andreaan kirkko. Rauhanyhdistyksen ompeluseurat peruttu pe klo 18.30, Pyhän Andreaan kirkko. Rauhanyhdistyksen ompeluseurat to klo 18.30, Kaukovainion kappeli. Raamattupiirit: To klo 18, Maikkulan kappeli. To klo 18.30, Pyhän Andreaan kirkko. Mukana pastori Mirjami Dutton. Ti klo 12, Kastellin kirkko. Päiväraamattupiiri kaikenikäisille. Ke klo 18.30, Kaukovainion kappeli. Miesten raamattupiiri. Tuiran seurakunta Miesten piiri ti klo 18, Tuiran kirkko. Alustajana on Arvo Åberg, aiheena virret. Raamattupiirit: To klo 15, Pyhän Tuomaan kirkko, Ystävän kamari. Mukana Pasi Kurikka. Ti klo 18, Pateniemen kirkko. Raamattu- ja rukouspiiri. Ke klo 18, Niittyaron kerhohuone. To klo 18, Rajakylän seurakuntakoti. joen seurakunta Raamattupiirit: To klo 19, Myllyojan seurakuntatalo. Miesten raamattupiiri. Musiikki ja kulttuuri n tuomiokirkkoseurakunta Konsertti ke klo 19, n tuomiokirkko. Katumus Boris Godunovin kohtalo, Komin ooppera, Venäjä. Liput 25/22 e. Karjasillan seurakunta Virsikirja kannesta kanteen -päätöstapahtuma su klo 18, Pyhän Andreaan kirkko. Mukana kanttorit Ilkka Järviö, Juha Soranta ja Sanna Leppäniemi. Konsertti ti klo 19, Pyhän Andreaan kirkko. Konservatorion trumpetinsoittajia ja mieskuoro nlaulu. Kirjallisuuspiiri ke klo 18, Kaukovainion kappeli. On naiskirjailijoitten vuoro! Kahdesta erilaisesta maailmasta kirjoittavat Gita Mehta (Joen sutra) ja Annie Proulx (Lyhyt Kantama). Tule ja sano oma mielipiteesi. Tuiran seurakunta Kauneimpien hengellisten laulujen ilta ke klo 19, Rajakylän seurakuntakoti. Diakonia Kuppila pe klo 13 15, Öbergin talo. Kohtaamispaikka Pysäkin tiloissa. Kahvia, keskustelua, kohtaamisia. Emäntäporukkaan sopii uusia ihmisiä. Yht. Heikki Kaikkonen p n seurakuntien vapaaehtoisväen koulutus su klo 14, Myllyojan seurakuntatalo. Aluksi perhekirkko, jonka jälkeen kirkkokahvit ja perheterapeutti Tuula de Bruijnin alustus Ilo lapsesta. Ilmoittaudu mennessä p Karjasillan seurakunta Diakoniapiirin myyjäiset la klo 10 13, Kaukovainion kappeli. Myytävänä leivonnaisia, käsitöitä, arpoja, vohvelikahvit ja hernekeittoa (myös omaan astiaan). Tuotto diakoniatyöhön. Karjasillan diakonia- ja lähetyspiiri ma klo 12, Kaukovainion kappeli, ystävänkamari. Tule vaihtamaan kuulumisia ja suunnittelemaan tulevaa kevättä. Kaukovainion diakoniapiiri ma klo 16.30, Kaukovainion kappeli. Juttutupa ti klo 9, Kaukovainion kappeli. Aamukahvien lomassa keskustelemme aiheesta lepopaikka. Ystävän kammari ti klo 12, Kaukovainion kappeli. Keskustelua kahvittelun ja hiljentymisen lomassa. Maikkulan diakoniapiiri ke klo 15, Maikkulan kappeli. Kaukovainon seurakuntakerho to klo 13, Kaukovainion kappeli. Seurakuntakerho to klo 13, Kaukovainion kappeli. Säännöllisesti kokoontuva ryhmä, jossa ohjelmaa, hartaus ja päiväkahvit. Tuiran seurakunta Myyjäiset la klo 11, Pyhän Tuomaan kirkko. Myytävänä lihakeittoa, hernekeittoa, ohraryynipuuroa, marjakeittoa, leivonnaisia, pientä suolaista sekä käsitöitä. Arvontaa. Työttömien aamukahvit ti klo 10, Pyhän Luukkaan kappeli Työttömien ateria ti klo 12, Rajakylän seurakuntakoti. joen seurakunta Huonesuon kuntopiiri ma klo 19, Huonesuon seurakuntakoti. Martantupa ti klo 12.30, Väliaikaistilat. Madekosken diakoniapiiri to klo 12, Tuohinolla. Haapalehto-Myllyojan diakoniapiiri ti klo 18, Myllyojan seurakuntatalo. Yhteinen seurakuntapalvelu NÄKÖVAMMAISET: Raamattu- ja keskustelupiiri to klo , Diakoniakeskus, alakerta. KUULOVAMMISET: Viittomakielinen messu su klo 12, n tuomiokirkon krypta. Toimittaa kuurojen pappi Riitta Kuusi. Kuurojen lähetyspiiri ma klo 17.30, Kuurojen yhdistys. Lasten paikka kuuroille ja kuulovammaisille lapsille ma klo 17.30, Kuurojen yhdistys. Askartelua yms. Kerhossa käytetään viittomakieltä ja suomea. KEHITYSVAMMAISET: Keskustelukerho ti klo , Heinätorin seurakuntakoti. PÄIHDETYÖ: Päihdetyön naistenryhmä pe klo 13, Vasamon leirikeskus. Ennakkoilmoittautuminen ryhmissä. Päihdetyön tavoiteryhmä ma klo 14.30, Öbergin talo. Päihdetyön raamattupiiri ti klo 13 14, Öbergin talo. Lähetys Lähetyssoppi to klo 10-14, Keskustan seurakuntatalo. n tuomiokirkkoseurakunta Lähetyspiiri ke klo 14, n tuomiokirkon krypta. Toisen huomioon ottaminen (1.Kor.8), Juha Kyllönen. Karjasillan seurakunta Kaukovainion lähetyspiiri ti klo 18, Kaukovainion kappeli. joen seurakunta Raamattu- ja lähetyspiirit: Ma klo 18, Myllyojan seurakuntatalo, Ystävän kamari, väliaikaistilat. Ma klo 18.30, joen kirkko, sakasti. Ma klo 18.30, Hintan seurakuntatalo. Ke klo 14, Madekoskella kodeissa, yhdyshenkilö Soila Närhi puh Lapset ja lapsiperheet n tuomiokirkkoseurakunta Perhekerhot: Ke klo 10, Heinätorin seurakuntatalo. To klo 10, Intiön seurakuntakoti. Pyhäkoulu: Su klo 12. Myllytulli, Makasiininkatu 6, kerhohuone. Päiväkerho: Ma klo 12 15, Heinätorin seurakuntatalo. Karjasillan seurakunta Pyhäkoulut: Su klo 12, Maikkulan kappeli, Kaukovainion kappeli, Kirkot Toimipaikat Tuomiokirkko Kirkkokatu Karjasillan kirkko Nokelantie 39 Kastellin kirkko Töllintie 38 Maikkulan kappeli Kangaskontiontie 9 Pyhän Andreaan kirkko Kaakkurinraitti Kaukovainion kappeli Hiirihaukantie 6 Tuiran kirkko Myllytie 5 Pyhän Tuomaan kirkko Mielikintie 3 Pyhän Luukkaan kappeli Yliopistokatu 7 Pateniemen kirkko Taskisentie joen kirkko Pappilantie 69 Heikkilänkankaan seurakuntakoti Kyytipojantie 2 Heinätorin seurakuntatalo Aleksanterinkatu 71 Hietasaaren kaupunkileirikeskus Hietasaarentie 19 Hintan seurakuntatalo Hintantie 89 Huonesuon seurakuntakoti Leväsuontie 19 Hönttämäen seurakuntakoti Ruotukuja 1 Intiön seurakuntakoti Intiönpolku 2 Kaakkurin toimintakeskus Sarasuontie 5 Keskustan seurakuntatalo Isokatu 17 Koskelan seurakuntakoti Koskelantie 86 Kuivasjärven seurakuntakoti Karppalantie 6 Lämsänjärven kaupunkileirikeskus Hiihtomajantie 2 Myllyojan seurakuntatalo Koivumaantie 2 Niittyaron seurakuntakoti Purjehtijantie 4 Rajankylän seurakuntakoti Tervakukkatie 2 Saarelan seurakuntakoti Poolakuja 1 Sanginsuun seurakuntakoti Sanginsuuntie 59 Toppilan monipalvelukeskus Paalikatu 19 Vanha pappila Isokatu 17 Öbergin talo, Diakoniakeskus Kirkkokatu 5

5 5 Lämsänjärven kaupunkileirikeskus. Su klo 15, Tenavalinnan päiväkoti. Perhekerhot: Ma klo 10, Kaakkurin toimintakeskus. Ke klo 9.30, Kastellin kirkon seurakuntasali, Kaukovainion kappeli ja Maikkulan kappeli. Ke klo 10, Pyhän Andreaan kirkko. Tuiran seurakunta Koko perheen pikkukirkko su klo 12, Koskelan seurakuntakoti. Lämminhenkinen perhekerhon tapainen tilaisuus. Kirkko-, mehu- ja leikkihetki. Lapset saavat pyhäkoulutarrat. Pyhäkoulut: Su klo 12, Kuivasjärven seurakuntakoti, Rajakylän seurakuntakoti, Niittyaron seurakuntakoti, Pateniemen kirkko. Su klo 15, Pyhän Luukkaan kappeli. Kansainvälinen pyhäkoulu. Su klo 18.30, Välivainion rukoushuone. Perhekerhot: Ti klo 9.30, Niittyaron seurakuntakoti. Ke klo 9.30, Koskelan seurakuntakoti, Kuivasjärven seurakuntakoti, Meri-Toppilan Monipalvelukeskus, Pateniemen kirkko ja Rajakylän seurakuntakoti ja Pyhän Tuomaan kirkko. To ja klo 9.30, Pyhän Luukkaan kappeli. joen seurakunta Perhekahvila ti klo 9.30, Talvikankaan monitoimitalo, nuorisotilat. Pyhäkoulu: Su klo 12, Myllyojan seurakuntatalo. Perhekerhot: Ke klo 9.30, Heikkilänkankaan seurakuntakoti, Hintan Väliaikaistilat, Huonesuon seurakuntakoti, Myllyojan seurakuntatalo, Saarelan seurakuntakoti, Sanginsuun seurakuntakoti. Varhaisnuoret Varhaisnuorten kerhot löytyvät osoitteesta Karjasillan seurakunta Jouluaskar telukerho peruskoululaisille ke klo , Maikkulan kappeli. Ilmoittaudu p Nuoret Nuortenilta ÛberÖberg ke klo 18 20, Öbergin talo. Käläkätin Auki! Puhu, minä kuuntelen. Onko sinun helppo saada sanotuksi se mitä haluat? Vain puhutko niin kuin oletat toisten toivovan? Karjasillan seurakunta Sporttikerho to klo , Lintulammen koulun liikuntasali. Sisäpelejä rennossa seurassa. Kaakkurin gospelryhmä ma klo , Pyhän Andreaan kirkko. Ryhmä esiintyy mm. erilaisissa messuissa, gospelilloissa ja nuorten tilaisuuksissa. Lisätietoa Jukka Moilaselta Nuortenilta Kaakkurissa / Cafe Andreas ti klo , Pyhän Andreaan kirkko. Kansainvälisyys English Service su klo 16, Pyhän Luukkaan kappeli. Nuortenilta to klo , Kastellin kirkko. Tuiran seurakunta Nuortenilta la klo 18, Tuiran kirkko. Tule mukaan tekemään, keskustelemaan, vaikuttamaan ja rakentumaan yhteisestä uskosta! Seniorinuorten takkailta la klo 18, Pyhän Luukkaan kappeli. Isoskoulutus: Su klo 15, Tuiran kirkko ja Pateniemen kirkko. Su klo 15, Pateniemen kirkko. Nuorten gospelryhmä ke klo 18, Tuiran kirkko. Tule mukaan, uusia laulajia tarvitaan. Lisätietoa Kaisu Boutellier p joen seurakunta Avarit (Avoimet ovet) ma klo 20. Nuorten yhdessäoloa kahvin ja teen ääressä. Opiskelijat ja nuoret aikuiset Crossroads-ilta pe klo 19, Tuiran kirkko. Ilta koostuu puheista, musiikista ja rukouksesta. Illan jälkeen rentoa yhdessäoloa teekupposen ääressä. Tervetuloa! OPKOn ilta la klo 19, Öbergin talo. Usko, joka kuuluu, Antti Leinonen. Messu su klo 10, Pyhän Luukkaan kappeli. Iltamessu su klo 18, Tuiran kirkko. Kansanlähetyksen Kolme kohtaamista -ilta ma klo 18.30, Torikatu 9A 32. Elävinä kivinä seurakunnassa, musiikki-illassa Hencca. Lutukan raamattupiiri ti klo 16, Yliopiston Tellus-kirjasto. Luonnontieteen opiskelijoille. Sarastus-kuoron harjoitukset ti klo 16.30, Öbergin talo. Myös uudet laulajat tervetuloa! Talvitiistai ti klo 18, Öbergin talo. Mukana Katariina Pitkänen. Evankelisten opiskelijoiden ilta ke klo 18.30, Pyhän Luukkaan kappeli. Pasi Kurikka: Vanha ja uusi ihminen. Uusheräyksen ilta to klo 19, Koulukatu 41. Mennään kovempaa kuin meinattiin, Niilo Karjalainen. Ison kirjan ilta to klo 18.30, Pyhän Tuomaan kirkon Ystävänkamari. Aiheena Ilmestyskirja, alustaa Päivi Jussila. Seniorit n tuomiokirkkoseurakunta Hopealanka ma klo 13, Heinätorin seurakuntatalo. Toiminta- ja keskustelukerho to klo 10.30, Heinätorin seurakuntatalo. Raksilan kerho to klo 12, Kajaanintie 1. Keskustan palvelutalon kerho to klo 14. Karjasillan seurakunta Maikkulan eläkeläisten kerho ma klo , Maikkulan kappelin takkahuone. Ystäväpiiri ti klo , Höyhtyän palvelukeskus. Keskusteluryhmä sekä palvelutalossa asuville että lähialueen vanhuksille. Vanhuslinja ke klo 9 11, p Vanhuksille suunnattu puhelinpäivystys. Kastellin seurakuntakerho to klo , Kastellin kirkko. joen seurakunta Seurakuntapiirit: Ma klo 10, Hintan Väliaikaistilat. Ma klo 11, Sanginsuun seurakuntakoti. Porinapiiri. Ma klo 13, Saarelan Palvelukoti. To klo 13, Myllyojan seurakuntatalo. To klo 14, Laanila, Hoikantien palvelutalo. Leirit ja retket Perheretki kouluikäisten lasten perheille su klo 12 16, Virpiniemen liikuntaopisto. Hyvän retkievään lisäksi tarjoamme perheille mahdollisuuden toiminnalliseen yhdessäoloon ulkona ja sisällä. Hinta 5 e/hlö ja max. 20 e/perhe. Ilmoittaudu netissä tai p Karjasillan seurakunta Äiti-tyttöleiri Rokuan leirikeskus. Leirillä lauletaan, askarrellaan ja ulkoillaan. Lähtö klo 17 linja-autoaseman vieraslaiturilta ja paluu su klo Tuiran seurakunta Työttömien retki Haaparantaan pe Hinta 5 e, sis. matkakulut. Ilmoittautuminen diakoni Riku-Matti Järvelle p Parisuhdepainotteinen perheleiri Rokuan leirikeskus. Leikimme ja ulkoilemme, välillä pysähdymme keskustelemaan parisuhteesta ja sen merkityksestä perheelle. Ilm. viim p tai kirsi.merenheimo-maenpaa@ evl.fi. joen seurakunta Joululeiri 1 6-luokkalaisille Rokuan leirikeskus. Yhdessä oloa, ulkoilua, herkullista ruokaa, joulun sanoman äärellä olemista ja joululahja valvojaiset. Hinta 27 e (täysihoito, ohjelma, matkat ja vakuutus). Ilm. viim. pe p Kuorot ja yhdistykset n tuomiokirkkoseurakunta Tuomiokirkkokuoron harjoitus to klo 17, Keskustan seurakuntatalo. Karjasillan seurakunta Kastellin kirkkokuoron harjoitus ma klo , Kastellin kirkko Mieskuoro Weljet ti klo 18.30, Kastellin kirkko. Karjasillan kirkkokuoron harjoitukset ke klo 18, Karjasillan kirkko. Pyhän Andreaan lapsikuoro to klo 16 17, Pyhän Andreaan kirkko. Maikkulan tenavakuoro to klo , Maikkulan kappeli. Maikkulan lapsikuoro to klo , Maikkulan kappeli. Projektikuoro to klo 17.30, Karjasillan kirkko. joen seurakunta Kirkkokuoroharjoitus ke klo 18, Myllyojan seurakuntatalo. Muut menot Miesten lauantai la klo 9 12, Keskustan seurakuntatalo. Ks. erillinen ilmoitus. Puuhakerho ma klo 9, Intiössä, hautausmaan huoltorakennus, kasvihuoneen kellari. Tehdään puutöitä. Korukivikerho ti klo 10, Pyhän Tuomaan kirkko. Papinpuolisoiden kokoontuminen ti klo 18, Palosaarella, Metsäniementie 3, Kiiminki. Runo- ja musiikkituokio. Kolehti Ilembulan orpojen hyväksi. Ilmoittaudu mennessä Satu Kreivi- Palosaarelle p Jos tarvitset kyydin, ilmoita Marja Karvosenojalle p Päivä naiselle la klo 11 16, Maikkulan kappeli. Omakohtaisia puheenvuoroja kristillisestä kasvatuksesta. Lounas 5 e yli 12-vuotiailta. Päivän ajaksi järjestetään maksuton lastenhoito. Katso ohjelma Jouluaskarteluilta ke klo 17.30, Maikkulan kappeli. Tehdään mm. joulukortteja ja huovutetaan. Kaikenikäisille n seurakuntayhtymään kuuluu neljä seurakuntaa, yhtymän johto ja kolme palveluyksikköä. Jäsenmäärä on noin Päätoimisia työntekijöitä on noin sopivaa tekemistä. Tarjolla riisipuuroa, glögiä ja pipareita. Vapaaehtoinen puuromaksu Maikkulan kummilapsikohteelle Barinasin lukutaitoluokalle Venezuelassa. Ilm. viim tekstiviestillä p PARISUHDE: Sylikkäin-iltapäivä parisuhteelle su klo 16 19, Raatin nuorisotalo, Raatintie 1. Ilm. viim lastenhoidon ja tarjoilun järjestämiseksi johanna.kerola@evl.fi tai p Kiinteistöpalveluissa on haettavana KIINTEISTÖJOHTAJAN VIRKA Kelpoisuusehtona on alan opistoasteen tutkinto tai korkeakoulututkinto ja soveltuva käytännön rakennuttamis- ja johtamiskokemus. Palkkaus määräytyy hinnoitteluryhmän B 01 mukaan R29 R31a ( e/kk). Yhtymän johdossa on haettavana LAKIMIEHEN VIRKA Kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja käytännön kokemus. Palkkaus määräytyy hinnoitteluryhmän B 01 mukaan R29 R31a ( e/kk). Hakemukset laaditaan ensisijaisesti sähköisesti mennessä osoitteessa: > avoimet työpaikat. Postitse hakemusten ansioluetteloineen (tai CV) tulee olla perillä klo 16 mennessä, osoite: n ev.-lut. seurakuntayhtymä, kirjaamo, PL 122, 90101, käyntiosoite: Isokatu 17. Kirjekuoreen merkintä haettavasta virasta. Hakemuksia ei palauteta. Lisätietoja: > avoimet työpaikat ja yhtymäjohtaja Ilpo Kähkönen, p Vaalikirje myöhästyi Karjasillan seurakunnan äänioikeutetuille jäsenille tarkoitettu vaalikirje ei tavoittanut kaikkia ennen ennakkoäänestyksen alkua. Osa sai kirjeet jo perjantaina , mutta viimeiset ilmeisesti vasta Seurakuntayhtymä on pyytänyt jakelusta vastanneelta selvitystä, miksi kirjeet eivät olleet perillä määräaikana eli maanantaina Seurakuntayhtymä pahoittelee asiaa. SEURAKUNTAVAALIT Varsinaiset vaalipäivät sunnuntai ja maanantai Karjasilta: Antti Henrikki Faarinen ja Anu Leena Marketta Rantamaa, Kari Matias Kukkohovi ja Kaisa Maria Savola, Juhani Olavi Pöntinen ja Katri Johanna Jämsä, Janne Vesa Jokitalo ja Anna Susanna Karppinen. Tuira: Ari Mikael Iivari ja Ilona Marian Peteri. Tuomiokirkkoseurakunta: Hanna Kaisa Katariina Svärd, Kouta Kaleva Linjama, Aaro Kaarlo Kalevi Manninen, Nuutti Otso Sakari Nortunen, Oliver Aaron Pajala. Karjasilta: Minea Adelia Alanen, Erik Veikka Valtteri Dimitroff, Sara Unna Katariina Gärding, Roope Rafael Hautamäki, Aslak Aleksander Holappa, Luukas Viljami Mäenpää, Silva Elisabet Nikki, Vilma Matleena Pekkarinen, Linnea Ella Aliisa Pukari, Laura Aleksandra Rajaniemi, Riko Romeo Rytilahti, Minea Ava Emilia Salonen, Lumi Juliaana Sonkamuotka, Anni Siiri Sofia Välimäki, Iiris Miriann Ylisuutari, Onni Samuli Ervasti. Tuira: Pihla Irene Eliisa Kelloniemi, Enni Susanna Korhonen, Jesse Mikael Kämäräinen, Pihla Helmiina Nikula, Jonne Lukas Joonatan Räty, Paavo Aapeli Siipo, Miika Johannes Suorsa, Rauha Kanerva Kastehelmi Wittenberg, Antti Mikael Aho, Jami Petrus Joonatan Mustonen. joki: Juuso Mikael Airaksinen, Alpo Mikael Heikkilä, Eveliina Margareta Autio, Mila Meea Eveliina Gehör, Joona Jyry Tapani Laine, Sara Sofia Henrietta Huusko, Vilma Emilia Härkönen, Eeli Simeon Karjula, Joonatan Oskari Mäkitalo, Daniel Paavo Kristian Nissinaho, Bettina Janna Juliaana Nuorala, Eemu Severi Siltakoski, Marcus Sebastian Ojanlatva. Tuomiokirkkoseurakunta: Jukka Eerik Koivuperä 45 v, Jaana Sophia Alexandra Tukiainen 46 v, Aimo Jalmari Järvinen 83 v. Karjasilta: Pentti Einari Johannes Pohjola 56 v, Matti Markus Pennanen 92 v, Irene Kaarina Viinikanoja s. Ahola 72 v, Helli Sofia Huttunen s. Mattila 88 v, Reino Viljami Kallio 92 v. Tuira: Raimo Matti Pikkarainen 43 v, Matti Ilmari Parkkila 86 v, Aira Inkeri Kärki s. Laukkanen 72 v. joki: Maija-Liisa Turunen s. Lämsä 76 v.

6 6 Vanhaa kirkkomusiikkia Tunnelmavalaistussa Haukiputaan seurakuntakeskuksessa kuullaan vanhaa kirkkomusiikkia perjantaina klo 20. Cappella pro Vocale esittää mm. Piae Cantiones laulukokoelmaan liittyviä latinankielisiä hengellisiä lauluja sekä G.P.Palestrinan messumusiikkia. Iltamusiikkia joen seurakunnan lapsikuoro ja Kempeleen seurakunnan varhaisnuorten kuoro esiintyvät iltamusiikkitilaisuudessa Kempeleen Pyhän kolminaisuuden kirkossa lauantaina kello 18. Lopuksi on kaikille tarjolla pullakahvit ja -mehut. Iltamusiikki on tarkoitettu kaikenikäisille. Torvipoikien Muistojen konsertti Muhoksen Torvipojat järjestävät perinteisen Muistojen konsertin isänpäivänä kulttuurikeskus Koivussa ja Tähdessä. Konsertti malkaa kello 18. Torvipoikien lähes 50-vuotiseen toimintaan Muistojen konsertit ovat kuuluneet 11 vuotta. Soittokunnan merkittävä muistojen perinne on sotiemme veteraanien, sankarivainajien ja muiden sota-aikana vaikuttaneiden kansalaisten ja heidän elämäntyönsä kunnioittaminen. Musiikki palauttaa myös mieleen vuosikymmenien takaisia tapahtumia. Tämänkertaisessa konsertissa kuullaan Melartinin, Sibeliuksen, Crusellin, Merikannon ja Paciuksen musiikkia. Laulusolistina ja juontajana toimii Kiiminkijoen koulun rehtori Heikki Saarela. Konsertin johtaa dir.mus. Olavi Heikkinen. Pääsylippu maksaa 5 euroa. LC-Muhos ry maksaa lipun kaikille sota- ja rintamamiesveteraaneille, sotainvalideille ja sotaorvoille puolisoineen. Komilaista kirkkooopperaa Komin ooppera- ja balettiteatterin 33-henkinen hengellinen kuoro esittää n tuomiokirkossa kirkko-oopperan Katumus -Boris Godunovin kohtalo keskiviikkona klo 19. Isänpäivän lounas Isänpäivänä on Haukiputaan seurakuntakeskuksessa tarjolla lounas jumalanpalveluksen jälkeen kello 14 saakka. Lounaan tuotto käytetään kokonaisuudessaan nimikkolähettien työn tukemiseen. Isänpäivänä su Kastellin kirkossa messu klo 10 ja Isä meidän -juhla ja kakkukahvit. Pyhän Andreaan kirkossa perhemessu klo 12 ja kirkkokahvit. Maikkulan kappelissa messu klo 12 ja kakkukahvit. Pikkaralan koululla perhejumalanpalvelus klo 14 ja Isänpäivänjuhla. Huonesuon seurakuntakodissa perhemessu klo 12 ja Isänpäivän täytekakkukahvit. Pyhän Luukkaan kappelissa messu klo 10 ja Isänpäivän kakkukahvit. Pyhän Tuomaan Lapsikuoron 15-vuotisjuhla su klo 15 Pyhän Tuomaan kirkossa. Tervetuloa! Pulkkilan seurakunnan rippikoululaiset vuodelta Rippikoululaisten ikäluokka oli tuolloin yksi suurimpia seurakunnan historiassa. Kuvaaja tuntematon. Mieleen jäi pappi, joka antoi omastaan Pulkkilan kirkossa vietetään ensi sunnuntaina klo 13 seurakunnan 100-vuotisjuhlaa. Tilaisuudessa julkistettavan satavuotishistoriikin on kirjoittanut Yrjö Pellikka. Sanotaan, että historia opettaa. Mitä Pulkkilan seurakunnan historia opetti teille Yrjö Pellikka? Sen, että ihmiselo on ulkoisesti muuttunut Pulkkilassa paljon vuosikymmenien aikana, mutta ihmiset ovat pysyneet samanlaisina. Heillä on usko elämään ja tulevaisuuteen. Kaikki vaikeudet on voitettu, ja ne voitetaan tulevaisuudessakin. Ankeita aikoja on ollut. Nälkävuosina 1860-luvulla Pulkkilassa kuoli noin 600 ihmistä nälkään. Reen jalaksen jälki teki tietä kyliin ja kirkkoon silloin kun autot eivät vielä huristaneet. Mainitkaa yksi henkilö, joka on jäänyt mieleenne historiikin lehdiltä? Ilmari Kiannon isä, kirkkoherra August Benjamin Calamnius oli sellainen kirkonmies, joka omalla omaisuudellaan auttoi vähäosaisia. Minulle jäi sellainen tunne, että hän oli suuri inhimillinen ihminen. Mihin aikaan haluaisitte palata historiassa? Siihen hetkeen, kun aivan pienenä poikana pääsin ensimmäistä kertaa Pulkkilassa joulukirkkoon. En ollut koskaan nähnyt niin suurta huonetta ja niin paljon värejä. Onko seurakunta pulkkilalaisille tärkeä? Lähes kaikki pulkkilalaiset kuuluvat kirkkoon. Näin ei olisi, jos kirkko ei olisi heille tärkeä. Mikä voisi olla seurakunnan historiassa sen seuraava etappi? Eiköhän se jotenkin liity siihen, että kirkko muuttuu koko ajan suvaitsevammaksi. Se tulee varmasti näkymään. Riitta Hirvonen Pulkkilan seurakunnan juhlasta lisää tietoa sivulla Keskustan seurakuntatalon juhlasalissa, Isokatu 17,, klo 9 12 OHJELMA Avaus Kirkkoherra Juhani Lavanko Kirkon yhteiskuntavastuu Professori Jaakko Elenius Kommenttipuheenvuoro Päätoimittaja Janne Kankaala Keskustelu Kristityn kansalaisvastuu Kaupunkineuvos Ilmo Paananen Kommenttipuheenvuoro Kaupunginvaltuutettu Henry Viheriävaara Keskustelu Päätös Kappalainen Pekka Rehumäki Lounas Lohikeitto ja kahvi (6 e) Juonto kirkkoherra Juhani Lavanko. Musiikki kanttori Raimo Paaso. Järjestäjinä Karjasillan seurakunta, n tuomiokirkkoseurakunta ja Pohjois-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri. Suruseminaari aiheena itsemurha su klo 14 Keskustan seurakuntasalissa, Isokatu 17 Ohjelma: klo 14 Kirjailija, näyttelijä Anna-Leena Härkönen alustaa Omaisen surusta. Musiikkia klo 15 Johtava sairaalapastori Seppo Viljamaa alustaa Traumaattisesta surusta klo 16 Kriisikeskuksen johtaja Sirkka Viitala kertoo n kriisikeskuksesta Keskustelua Tervetuloa! Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Järjestäjänä n Kriisikeskus ja n seurakunnat. R A D I O - O H J E L M A T Su klo 10 messu Tuiran kirkosta, toimittaa Hannu Ojalehto, avustaa Petteri Tuulos, kanttorina Raakel Pöyhtäri. Su klo Lasten radiopyhäkoulussa pastori Kimmo Kieksi puhuu isänpäivästä. Erilainen iltapäivä ma- pe klo 15-17: Ke klo Kolumnistina oululainen muusikko Pertti Haipola. To klo Pyhästä arkeen -sarjassa aiheena anteeksianto; kuinka helppoa tai vaikeaa tämä on parisuhteessa? Saila Kukkohovi-Jämsä ja Mikko Jämsä Marja Blomsterin vieraina. Su klo 9.45 Lasten radiopyhäkoulussa pastori Kimmo Kieksi puhuu isänpäivästä. Su klo 10 messu n Tuomiokirkosta, toimittaa Veijo Koivula, avustaa Martti Pennanen, kanttorina Raimo Paaso, kuoronjohtajana Hanna Savela, Tuomiokirkkokuoro. Jumalanpalveluksen jälkeen edellisen maanantain Etappi -ohjelman uusinta, toimittaa lähetyssihteeri Markus Päivärinta Kalajoelta. Ma klo Etappi -ohjelmassa on koko illan mittaiset seurakuntavaalien vaalivalvojaiset. Suorassa lähetyksessä kuullaan musiikin lomassa tunnelmia kuuluvuusalueen seurakunnista, saadaan tuoreet tulokset läpimenneistä ja otetaan yhteyksiä luottamustehtäviin valittuihin. Ohjelman toimittavat mm. Merja Laaksamo, Risto Parttimaa, Mervi Jutila ja Jussi Leppänen. Jakeluhäiriöt / Jakelukiellot P (ARKISIN KLO 8-16) SÄHKÖPOSTI: TILAUSPALVELUT@KOTIMAA.FI

7 7 Seurakuntavaalien ehdokkaat vuonna 2006 Seurakuntavaalien äänestyspaikat Kempele Sunnuntaina Pyhän kolminaisuuden kirkko klo Maanantaina terveyskeskussairaala klo Kauppakeskus Zeppelin klo Kokkokankaan seurakuntakeskus klo Liminka Sunnuntaina kirkko klo Vanamon toimintakeskus Tupos klo Maanantaina Niittypirtin palvelukeskus klo Alatemmeksen vanhainkoti klo Terveyskeskuksen sairaala klo Seurakuntatalo klo Rantsila Sunnuntaina kirkko klo Pudasjärvi Sunnuntaina seurakuntakoti klo Maanantaina seurakuntakoti klo Kiiminki Sunnuntaina kirkko jumalanpalveluksen jälken - klo 15. Jäälin seurakuntakoti klo Maanantaina kirkko klo Lumijoki Sunnuntaina kirkko klo Seurakuntatalo klo Maanantaina Lumilyhty klo Seurakuntatalo klo Siikajoki Sunnuntaina kirkko klo Maanantaina Karinkannan nuorisoseura klo Puistola, Keskikylä klo Kirkko klo Haukipudas Sunnuntaina kirkko klo Maanantaina kirkko klo Tyrnävä Sunnuntaina Tyrnävän kirkko klo Murron koulu klo Maanantaina Temmeksen seurakuntatalo klo Tyrnävän seurakuntatalo klo Muhos Sunnuntaina kirkko klo Päivärinteen seurakuntasali klo Maanantaina Kylmälänkylän kappeli klo Seurakuntatalo klo Hailuoto Sunnuntaina kirkko kello Vaalikeräys Seurakuntavaalien vaalikeräystuloilla tuetaan lapsi-, varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämistä seurakunnissa. Uskon siirtyminen uusille sukupolville on tämän päivän haaste. Vaikka seurakuntien lapsi- ja nuorisotyö toimivat monelta osin erittäin hyvin, työn kehittäminen on jatkuva prosessi. Uusia menetelmiä ja työn tekemisen tapoja tarvitaan, jotta työ uudistuu elämän todellisuutta vastaavaksi. Kiimingin seurakunta I LÄHIMMÄISEN APU 2 Kailo Kaarina, tutkija 3 Kansanaho Sirpa, YTM, johtava sosiaalityöntekijä 4 Kassinen Vappu, supplier manager 5 Kokkoniemi Elina, merkonomi 6 Kouri Arto, rovasti 7 Marjomaa Mikko, kartottaja 8 Nykyri Pentti, teknikko II KRISTILLISTEN PERUSARVOJEN PUOLESTA 9 Alakärppä Markus, määrälaskija 10 Hekkala Maija, kotiäiti, 11 Häkli Ulla, LL, lääkäri 12 Impiö Mari, kotiäiti, tradenomi 13 Kotajärvi Saara, projektivastaava 14 Kurkela Sirkka-Liisa, lasten 15 Kälkäjä Mikko, liiketoimintajohtaja 16 Mertaniemi Marja-Terttu, laskentasihteeri 17 Mertaniemi Tanja, myyjä 18 Mikkonen Aarne, yli 19 Määttä Esa, insinööri 20 Niemelä Kyösti, projektipäällikkö 21 Ollila Jari, suunnitteluinsinööri 22 Paso Lea, toimintaterapeutti 23 Paukkunen Ulla, 24 Peltokorpi Päivi 25 Räihä Vilho, LKV 26 Suominen Airi, röntgenhoitaja 27 Säkkinen Kauko, yrittäjä III SEURAKUNTAVÄEN LISTA 28 Ainali Risto, lehtori 29 Erkkilä Oili, johtava työvoimaneuvoja 30 Martin Eeva, diakonissa 31 Mikkonen Kaarina Leena, koulusihteeri, 32 Ojalehto Sauli, diplomi-insinööri. 33 Paananen Paula, diplomi-insinööri 34 Sihvomaa Jukka, varatuomari 35 Selmgren Anne, yrittäjä 36 Schönberg Juha, työmaapäällikkö 37 Eskola Pirkko,, kotiäiti 38 Runtti Pirkko, myyjä, 39 Eskola Laura, taksinkuljettaja 40 Kreivi-Palosaari Satu, toimittaja 41 Kauppila Ari, lääkäri IV KESKUSTAN VALITSIJAYHDISTYS 42 Onkanen Ilona, kassamyyjä 43 Jokikokko Pentti, metsätalousneuvos 44 Järvelä Kauko, maanviljelijä 45 Laukkanen Pekka, sosiaalipäällikkö 46 Mikkonen Lauri, yrittäjä 47 Putkonen Risto, maanviljelijä 48 Runtti Yrjö, rakennusinsinööri 49 Tuomaala Eija, lähihoitaja 50 Vuorjoki Risto, vanh. konstaapeli 51 Väänänen Martti, konttorinjohtaja, 52 Halkola Mari, toimitusjohtaja, fysioterapeutti 53 Korhonen Marjo, KM, työnohjaaja Piispantarkastus Kiimingissä Piispa Samuel Salmi suorittaa piispantarkastuksen Kiimingissä 17. ja Tarkastus alkaa aamuhartaudella perjantaina kirkossa klo 8. Työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa käytävien neuvottelujen lisäksi piispa vierailee kunnassa, luovuttaa seurakunnalle kirkkohallituksen myöntämän kirkon ympäristödiplomin, vierailee Jäälin koulussa ja Välikylän leipomossa sekä tutustuu uuteen Rauhanyhdistyksen toimitaloon. Seurakuntalaisia kutsutaan aamuhartauden ohella erityisesti sunnuntain messuun, jonka toimittaa piispa ja jossa saarnaa kirkkoherra Pauli Niemelä. Kirkossa on myös yleinen tarkastus, jossa seurakuntalaisilla on mahdollisuus nostaa seurakuntatyön asioita esille. Piispantarkastus päättyy juhlalounaaseen seurakuntakeskuksessa. Tässä yhteydessä pitkäaikaisille kirkkokuorolaisille jaetaan ansiomerkit. Kempeleen seurakunta I KEMPELEEN KOKOOMUS 2 Aikio Mauri, tekniikan tohtori, erikoistutkija 3 Haapakoski Eero, ent.vanhempi konstaapeli 4 Hirvelä Harri, kapteeni evp, isännöitsijä ITS 5 Kuha Ritva, menetelmäsuunnittelija 6 Kukkurainen Hannu, yo-kauppateknikko, myyntineuvottelija 7 Kärnä Riitta, palvelusihteeri 8 Mäkäräinen Olli,, kauppat.yo 9 Okkonen Jaakko, toimitusjohtaja 10 Rajala Tiina, hallintotiet.maist., alueyhteyshenkilö 11 Rauma Tuula, erik., projektipäällikkö 12 Ylitalo Tarja, ekonomi, esittelijä II SUVAITSEVA SEURAKUNTA 13 Halonen Eija, toimistonhoitaja, 14 Parkkisenniemi Seija, osastonhoitaja 15 Penttilä Jaakko, myyntipäällikkö 16 Laava Leena, kokooja 17 Moisanen Kaino, liikkeenharjoittaja 18 Riepula Eila, aluehoitaja III DEMARIT JA SITOUTUMATTOMAT 19 Hilli Riitta-Liisa, tekstiiliartesaani 20 Kaveri Osmo, 21 Niemelä Jarmo, hitsaaja 22 Ollikainen Helena, kaapelityöntekijä 23 Pehkonen Reino, insinööri, IV KRISTILLISTEN PERUSARVOJEN PUOLESTA 24 Ahola Tuula, kotitalousteknikko, kotiäiti 25 Karhumaa Kauko, kiinteistönvälittäjä, teknikko 26 Kujala Kullervo, LVI-asentaja 27 Lahtinen Sakari, rakennusmestari 28 Laurila Veijo, LVI-urakoitsija 29 Leivo Sari, lastenhoitaja 30 Luokkala Urpo, lehtori, teol. yo 31 Peteri Heino, puutarhateknikko 32 Pikkarainen Sakari, särmääjä 33 Saari Erkki, insinööri 34 Silver Saara, erityisluokan 35 Tahkola Olavi, teknikko 36 Tuomivaara Jouni, myyntiedustaja V KIRKKO KESKELLÄ ARKEA 37 Jarva Taavi, myyntineuvottelija 38 Juvani Kaisu, pankkitoimihenkilö 39 Kantomaa Pasi, varatuomari, lakimies 40 Kumpula Pilvi, asiakasneuvoja 41 Kähkölä Oiva, rikosylikonstaapeli 42 Laitinen Reino, agrologi 43 Ollikainen Antti, 44 Rundgren Ritva, luokan 45 Sankilampi Johanna, toiminnanjohtaja, yrittäjä 46 Siiro-Virtanen Riikka, -diakonissa 47 Tahkola Maija, 48 Tauriainen Kaisu, verosihteeri VI YHTEINEN SEURAKUNTAMME 49 Markkanen Anneli,, perushoitaja 50 Mäkelä Annikka, osastonhoitaja, TtM 51 Kaikkonen Keijo, edustaja, hieroja 52 Holma Sisko, pankkitoimihenkilö 53 Mustonen Pekka, insinööri, engineering manager 54 Lunki Helena, 55 Hyhkö Seija, luokan 56 Kärkimaa Jarkko, liikematka-asiantuntija 57 Maalismaa Juha, DI, teol. yo 58 Huovinen Hillevi, kielten 59 Lahtinen Matti, rakennusmestari, 60 Linna Tarmo,, hieroja 61 Muhonen Jyrki,, yo 62 Pöyhtäri Alli, yo-merkonomi 63 Rahja Matti, ATK-suunnittelija 64 Silvola Suvi, optikko, yrittäjä 65 Multasuo Tuula, koulukuraattori, YTM 66 Sipilä Kirsi, hammaslääkäri, HLT 67 Tuovinen Timo,

8 8 Seurakuntavaalien ehdokkaat vuonna 2006 Hailuodon seurakunta Hailuodon seurakunnan yhteislista 2 Haapala Anja, talouspäällikkö 3 Haapala Pentti, 4 Holmi Liisa, kotiäiti, 5 Isola Tuula, 6 Kartimo-Pramila Sirpa 7 Ketola Markku, luotsi 8 Kovács Arpad, pappi 9 Kovács Kati, erityisluokan 10 Kukkohovi Vesa, kapteeni evp, yrittäjä 11 Laurila Ritva, yrittäjä 12 Nieminen Pekka 13 Parrila Ulla, lähihoitaja 14 Patokoski Ahti, rautatieläinen 15 Piekkola Anna-Liisa, kuntoutushoitaja 16 Sauvola Aaro, rakennusmestari 17 Sauvola Leo, vaununtarkastaja 18 Sipilä Jorma, maanviljelijä 19 Sipola Paavo, myyntipäällikkö 20 Tönkyrä Kalevi, entinen käyttöpäällikkö 21 Vuorinen Sari, hoitaja 22 Vuotikka Susanna, 23 Vähämetsä Arto, maaseutuyrittäjä Limingan seurakunta I SUOMEN KESKUSTA 2 Ahola Minna, päivähoitaja 3 Alatalo Marja, osastonhoitaja 4 Haverinen Erkki sit., farmaseutti 5 Heiskari Helli, 6 Junttila Anna-Maria sit., hall.tiet.kand./tsto.sihteeri 7 Kaakinen Heidi, sosionomi 8 Kamula Aila, lähihoitaja 9 Kilpeläinen Eila, luokan 10 Lahdenperä Tapio, iktyonomi 11 Litola Eero, autoilija/ 12 Maalo Kaisa, 13 Paananen Brita, huoltamotyöntekijä 14 Pietilä Timo, metsätalousinsinööri 15 Puusaari Sirkka, myyjä 16 Salmela Annikki, kehitysvammaisten ohjaaja 17 Sangi Leea, agrologi, maatalousyrittäjä 18 Uitto Paavo, kapteeni evp. 19 Viljas Mari sit.,, projektipäällikkö 20 Vuollo Satu, diakonissa, II RAKASTAVA SEURAKUNTA RINNALLA KULKEVA 21 Kangas Juha, proviisori 22 Korhonen Petteri, menetelmäsuunnittelija 23 Leppäluoto Tapani, rakennusinsinööri 24 Niemi Hilja, emäntä 25 Raitio Heini, työterveyshoitaja 26 Suutari Liisa, vanhus- ja vammaispalvelujohtaja 27 Tuomikoski Joonas, III KRISTILLISTEN PERUSARVOJEN PUOLESTA 28 Sippola Ilpo, 29 Vähäsöyrinki Ida, lastentarhan 30 Laurila Irena, lastentarhan 31 Holma Markku, agronomi 32 Junnila Reijo, kirvesmies 33 Koivukangas Alpo, sähköteknikko 34 Nikula Ritva, lastenhoitaja 35 Vappula Esko, liikennetarkastaja 36 Kurtti Sari, kotiäiti (ompelija) 37 Hintsala Kauko, lvi-asentaja 38 Ylikulju Paula, sosionomi 39 Virpi Heidi, kasvatustieteen maisteri Lumijoen seurakunta I VÄLITTÄVÄ SEURAKUNTA KESKELLÄMME 2 Holappa-Hannola Kerttu, parturi-kampaaja 3 Kumpula Leena, 4 Närhi Tiina, lääke-esittelijä 5 Tornio Jouni, maanviljelijä II KESKUSTAN EHDOKASLISTA 6 Anttila Sirkka, kartoittaja, 7 Hemmilä Anna, metsätalousinsinööri, kotiäiti 8 Ketonen Jarmo, FM, matemaattisten aineiden 9 Laurila Sari, 10 Lettojärvi Ritva, perushoitaja, marjanviljelijä 11 Litola Mika, puuseppä, kirvesmies 12 Nurmela Pentti, kenttämestari, 13 Ollakka Laura, lähihoitaja 14 Pakkala Tuula, myymäläpäällikkö 15 Pietilä Seppo, talouspäällikkö 16 Poutiainen Pirkko, 17 Prokkola Sinikka, koulunkäyntiavustaja 18 Saarela Marja-Leena, terveydenhoitaja 19 Sallinen Paavo, 20 Sutela Kari, maanviljelijä, yrittäjä 21 Ylilauri Kerttu, maaseutuyrittäjä III KRISTILLISTEN PERUSARVOJEN PUOLESTA 22 Eskola Tuomo, järjestelmäinsinööri 23 Hekkala Aki, FM, DI 24 Jussila Sanni, artenomi 25 Karjula Mirja, kotiäiti 26 Koivula Jorma, 27 Nikola Merja, merkonomi 28 Vanhala Hannu, talonrakentaja Rantsilan seurakunta I Yhteinen seurakuntamme 2 Autio Heikki, 3 Flink Eeva-Liisa, toimistosihteeri 4 Hilli Matti, maanviljelijä 5 Jurmu Salme, pankkitoimihenkilö 6 Kangas Jaana, siivooja 7 Kangas Raili, pääkirjanpitäjä 8 Karppinen Saila, diakonissa 9 Kesälä Pirjo, matemaattisten aineiden 10 Lehto Ilkka, maanviljelijä 11 Leppäluoto Ritva, emäntä 12 Linna Juha, maanviljelijä 13 Mikkola Sinikka, maanviljelijä 14 Oja Jari, maanviljelijä 15 Pesonen Briitta, emäntä 16 Sudhom Sari, ratsutalliyrittäjä 17 Äijälä Elina, kotiäiti II Kristillisten perusarvojen puolesta 18 Jäntti Pentti, arkkitehti, kanttori 19 Kallio Johanna, perhepäivähoitaja 20 Leinonen Eero, maanviljelijä 21 Lauriala Anja, diakonissa, 22 Mankinen Airi, 23 Näsänen Tuomo, maanviljelijä Muhoksen seurakunta I KRISTILLISTEN PERUSARVOJEN PUOLESTA 2 Antila Ismo, vastaava ohjaaja 3 Ervasti Aino, lastentarhan 4 Hoppa Tapani, metsänhoitaja 5 Vääräniemi Antti, 6 Pusula Helka, erityisluokan 7 Rissanen Anneli, farmaseutti 8 Kalliokoski Mika, va erityis 9 Niskanen Anne, 10 Pekkarinen Timo, RI/toim.johtaja 11 Kinnunen Lea, myyjä 12 Louhisalmi Yrjö, yliassistentti 13 Riekki Kullervo, apulaispalopäällikkö 14 Parviainen Sirkka-Liisa, diakonissa- 15 Parviainen Hannu, asentaja II HENGELLISEN TASA-ARVON PUOLESTA 16 Kohtalo-Törmänen Helena, perushoitaja/farm.opisk. 17 Piekkari Marja-Liisa, myyntineuvottelija 18 Repo Hannele, vastaava ohjaaja 19 Launonen Seija, hoitaja III KOTISEURAKUNTA LÄHELLÄ SINUA KESKUSTAN, KOKOOMUKSEN, PERUSSUOMALAISTEN JA SITOUTUMATTOMIEN EHDOKASLISTA 20 Heikkinen Marja-Riitta, emäntä 21 Kiviharju Martti, Fil.lis., tunti 22 Korva Paula, perushoitaja 23 Kukkohovi Juha, agrologi 24 Kvist-Kärkkäinen Satu, perhetyöntekijä 25 Laakkonen Sauli, myyntipäällikkö 26 Leinonen Tuula, siivouspäällikkö 27 Männikkö Raili, 28 Niskanen Sami-Henrik, ohjaaja, yrittäjä 29 Oinas Elina, lomituspalvelupäällikkö 30 Piirala Juha, rehtori 31 Ruottinen Liisa, seminologi 32 Savolainen Valto, muusikko 33 Suikkanen Tuomo, valtiotieteiden maisteri 34 Uotinen Erkki, metsäteknikko/ 35 Viitajylhä Mauri, muurari 36 Väänänen Väinö, maanviljelijä 37 Piippo Liisa, 38 Putaala Terhi, toimistosihteeri 39 Juka Paula, myyjä 40 Happonen Anna-Kaisa, kuntohoitaja 41 Kinnula Irja, koti 42 Lyijynen Erkki, 43 Mattila Pekka, insinööri 44 Paakki Juhani, lehtori 45 Pikkarainen Asta, diakonissa/terveydenhoitaja 46 Rahko Kaisu, tietoturvapäällikkö 47 Tillman-Sutela Eila, tutkija 48 Tuusa Jussi, FT, biokemisti 49 Väliaho, Anna-Kaisa, lähihoitaja 50 Väyrynen Leena, kirjastonjohtaja/ IV YHTEISVASTUUN EHDOKASLISTA 51 Kauppinen Piia, kokooja 52 Kesti Mauri, kirvesmies 53 Kokkonen Väinö, 54 Männikkö Timo, maanrakennuskoneenkuljettaja 55 Nilosaari Anna, 56 Vitikka Veikko, FM, lehtori TUTUSTU UUTEEN VERKKOLEHTEEMME OSOITTEESSA:

9 9 Seurakuntavaalien ehdokkaat vuonna 2006 Pudasjärven seurakunta I KAIKILLE AVOIN SEURAKUNTA 2 Harju Heikki, yrittäjä 3 Ikonen Eija, myyjä 4 Kerälä Seppo, metsätalousteknikko 5 Kokko Martti, 6 Kuukasjärvi Tuula, hiihtokeskustyöntekijä 7 Marikainen Lauri, linja-asentaja 8 Parviainen Eino, 9 Pohjanvesi Tapio, kiinteistönhoitaja 10 Raitamaa Pirkko, kirjanpitäjä, 11 Rantala Leena, lähihoitaja 12 Tihinen Paavo, koneurakoitsija 13 Törrö Marja-Leena, luokan 14 Uitto Raili, lähihoitaja II KRISTILLISTEN PERUSARVOJEN PUOLESTA 15 Illikainen Anna, 16 Illikainen Eero, tekninen asiantuntija 17 Jurmu Iivari, maanviljelijä 18 Kujala Tauno, 19 Lauhikari Aira, kotiäiti 20 Lehto Jukka, luokan 21 Luokkanen Kerttu, kotiäiti 22 Majava Pekka, opistoupseeri evp, asiamies 23 Niskasaari Arvo, lehtori 24 Ranua Sari, sosionomi(amk) 25 Simonen Vesa, metsätalousinsinööri 26 Vuorma Martta, nuorisotyönohjaaja III YHTEINEN SEURAKUNTA 27 Kuurola Matti, putkiasentaja 28 Nurmikoski Terttu, 29 Parkkisenniemi Joonas, 30 Puhakka Risto, vahtimestari 31 Timonen Heikki, toimitusjohtaja 32 Vähäkuopus Lempi, IV ELÄVÄ KOTISEURAKUNTA 33 Ahonen Esko, lehtori 34 Holappa Virpi, maanviljelijä, 35 Juntunen Sari, myyjä 36 Juusola Anu, 37 Kipinä Elvi, perhepäivähoitaja, 38 Kouva Saara, emäntä 39 Laakkonen Terttu, 40 Lantto Marja, emäntä 41 Loukusa Vuokko, osastosihteeri 42 Manninen Linnea, 43 Moilanen Janne, luokan 44 Määttä Terttu, osastosihteeri 45 Nissi Auli, puutarhuri 46 Ojala Eliisa, rakennusinsinööri, vientimyyntipäällikkö 47 Piri Jouni, kuljetus- ja hankintapäällikkö 48 Puurunen Terttu, apteekkari 49 Rajala Jaana, päivähoidonohjaaja 50 Rautio Mervi, luokan 51 Siivikko Anna Liisa, perushoitaja 52 Tihinen Tuulikki, erityis 53 Vainio Taina, maatilan emäntä 54 Vähäkuopus Paula, luokan TUNNELMIA OULUN TUOMIOKIRKOSTA Historiaa, arkkitehtuuria ja kertomuksia n tuomiokirkosta Arvi Seppäsen tekstein ja Ilpo Okkosen upein valokuvin. Kirjat ovat myynnissä kirjakaupoissa, suuremmat erät puh. (08) tai studio@studio-ilpo-okkonen.fi Siikajoen seurakunta I KRISTILLISTEN PERUSARVOJEN PUOLESTA 2 Nikola Jarmo, maanviljelijä 3 Toppila Samuli, rakennusinsinööri 4 Lepistö Tuula, kotiäiti 5 Tauriainen Kimmo, kartoittaja 6 Pietarila Hilkka, kotiäiti II SEURAKUNNAN PARHAAKSi 7 Salmi Olavi, 8 Korvela Aarno, 9 Lehvonen Virpi, kirjanpitäjä III LÄHIMMÄISEN PARHAAKSI 10 Kiviniitty Kalevi, professori 11 Hirvaskari Anni, maatalouslomittaja 12 Härkönen Antti, 13 Lantto Eija, KLT kirjanpitäjä 14 Kanniala Päivi, merkantti 15 Huttu Anu, kotiäiti 16 Korpela Olavi, mittamies 17 Nygård Reino, kunnossapitovastaava Tyrnävän seurakunta I Keskustan ehdokaslista 2 Heiskanen Viljo, 3 Helin Marjo, sosiaalikasvattaja 4 Hietikko Veli-Matti, nuoriso- ja raittiussihteeri 5 Junttila Anita, emäntä 6 Kallinen Vilho, maanviljelijä 7 Kauppi Nelli, ammattikorkeakoulu 8 Kauppila Ritva, 9 Kekkonen Eeva-Liisa,, diakonissa 10 Koskenniemi Anna-Liisa, 11 Kärppä Eila, yrittäjä 12 Lithovius Helena, lähihoitaja 13 Markkula Pekka, maanviljelijä 14 Nuolioja-Saksio Heleena, lehtori 15 Pullinen Arja, FM, kirjastotoimenjoht. 16 Rahko Markku, maanviljelijä 17 Rajander Maarit, sosiaalijohtaja 18 Risteli Pirjo, FM, lehtori 19 Tuuri Jukka, II Kokoomuksen ehdokaslista 20 Kauppi Marja-Leena, erik. 21 Hannus Mikko, yhteiskuntatieteiden yo 22 Salmenhaara Anne, perhepäivähoidon ohjaaja III Kristillisten arvojen puolesta 23 Tölli Petri, toimitusjohtaja 24 Niskasaari Paavo, 25 Snellman Toivo, luutnantti evp., ammatinharj. 26 Lepistö Tapani, veturinasentaja 27 Pajala Laila, lähihoitaja 28 Sakaranaho Raija, erik. laboratoriohoitaja 29 Leppälä Juha, puuseppä 30 Keränen Johanna, lähihoitaja 31 Timlin Minna, kotiäiti, merkonomi 32 Kokkonen Henna, kotiäiti, merkonomi 33 Paaso Vesa, tuotekehitysinsinööri 34 Lapinkangas Veikko, varastonhoitaja 35 Uusi-Illikainen Timo, tuotantopäällikkö Haukiputaan seurakunta I Seurakuntaväen ehdokaslista 2 Annala Markku, toimitusjohtaja 3 Haapalainen Antti, työvoimaohjaaja 4 Halonen Pekka, yliluutnantti evp 5 Hietala Osmo, vanhempi konstaapeli, 6 Jussila Jouko, mekaanikko 7 Kinnunen Rauno, lehtityöntekijä 8 Krankka Irma, 9 Manninen Aarno, yrittäjä 10 Manninen Marja, 11 Mäkelä Paula, artesaani 12 Ollila Vesa-Matti, kokki 13 Pirnes-Autio Outi,, terveydenhoitaja 14 Rekilä Maarit, lehtori 15 Stranius Kalervo, majuri, fil. yo 16 Timonen Marjatta, toimistoapulainen, 17 Virtanen Katri, 18 Väätäjä Kaisa, laboratoriohoitaja, 19 Hoikkaniemi Marko, motorestpäällikkö II Sosialidemokraattien ja sitoutumattomien ehdokaslista 20 Ervasti Rauno, 21 Hanhela Mauno, kuvaaja 22 Heikkilä Kalevi, autonasentaja, 23 Herranen Sara, erikois, 24 Kanniainen Sisko, toimistonhoitaja 25 Kauppi-Ukkola Sanna, koulunkäyntiavustaja 26 Koskinen Marja-Terttu, lähihoitaja 27 Kukkula Veijo, maalarimestari 28 Kurkela Hannu, mekaniikka-asentaja 29 Kylén Henri, 30 Lahdensivu Irja, opintosihteeri 31 Länden Anniina, 32 Mattila Kati, kasvatustieteiden maisteri, sitoutumaton 33 Meriläinen Gitte, FM, tutkija 34 Nikkinen Esa, sähköasentaja 35 Nikkinen Vilho, kirvesmies 36 Niskala Jarmo, autoilija 37 Pellikainen Janne, myyjä 38 Porko Jouni, leipurimestari 39 Ruskela Anita, fysioterapeutti, sitoutumaton 40 Soronen Lilja, siivouspäällikkö, 41 Soronen Pasi, katonpinnoittaja 42 Torro Kaarina, kirjastovirkailija 43 Tähtelä Pirkko, osastonhoitaja 44 Uimonen Pentti, 45 Valkola Mirkku, FM, III Haukiputaan vasemmiston ehdokaslista 46 Kiventerä Irma, 47 Koskela Liisa, henkilöstöpalvelusihteeri 48 Sipola Mauno, kirvesmies IV Kristilliset perusarvot kunniaan 49 Rehu Anu, kemian laborantti, kotiäiti 50 Mertaniemi Anna-Maija, 51 Aitto-oja Inkeri, laborantti 52 Vengasaho Kari, ohjelmistosuunnittelija 53 Lukkari Heli, kotiäiti 54 Rehu Pekka, rakennusmestari 55 Jokitalo Vesa, rakennusinsinööri 56 Vänttilä Arja, kotiäiti 57 Heikkinen Eino, liikennöitsijä 58 Ahvenvaara Leena, viriketoiminnanohjaaja 59 Kalliokoski Riitta,, kotiäiti 60 Leinonen Alpo, tietotekniikkainsinööri 61 Mehtätalo Kaarina, teologian maisteri, 62 Juntunen Antti, linja-autonkuljettaja 63 Laukkanen Johanna, kotiäiti 64 Kiviahde Maija, FT 65 Kortesalmi Hannes, liikepaikkavastaava 66 Similä Minna, diakonissa, kotiäiti 67 Paaso Raimo, kanttori 68 Karanta Jaakko, vanhempi konstaapeli 69 Pitkälä Juhani, rovasti 70 Turunen Matti, laatupäällikkö 71 Hiltunen Pauliina,, kotiäiti 72 Holma Sirpa, laboratoriohoitaja

10 10 n tuomiokirkkoseurakunta Yhteinen kirkkovaltuusto I Kristillisten perusarvojen puolesta 2 Heinonen, Sirpa fil. maist. 3 Honkanen, Heikki pankinjohtaja 4 Jurvelin, Kalevi, evpopistoupseeri 5 Kopperoinen, Pentti rovasti 6 Nissinen, Elina arkkitehti 7 Puurunen, Oili akateeminen sihteeri 8 Sinervo, Pertti opetusneuvos 9 Takkula, Marja Leena luokan 10 Puolitaival, Janne 11 Laaksolinna, Tuomas II Toimivat seurakuntalaiset 12 Aholinna, Jukka laborantti 13 Aittola, Maija lääkäri 14 Lehtonen, Unto henkilöstöjohtaja 15 Luukkonen, Jaakko,kasvatustiet. tri, prof. III Elävä seurakunta - lähellä ihmistä 16 Myllylä, Sirkka- Liisa, palvelukesk. johtaja 17 Nyman, Riikka sosiaali- ja terv. alan opisk. 18 Ukonmaanaho, Juha ekonomi 19 Vainionpää, Enni fysioterapeutti 20 Arranto, Jouko lääkäri 21 Juopperi, Harri kansalaisopist., myyjä 22 Karttunen, Matti, pääluottamusmies 23 Kemppainen, Marjo, kasvatust. ja draaman op. 24 Kohonen, Olli kansanedustajan avustaja 25 Mikkonen, Aleksi toimitusjohtaja, yrittäjä 26 Mustonen, Lea, toimistovirkailija 27 Nousiainen, Olavi toimitusjohtaja 28 Pukinkorva, Maija Liisa yrittäjä, toimitusj. 29 Sandelin, Harry toimitusjohtaja, ekonomi 30 Säkkinen, Raili palveluneuvoja 31 Törmälehto, Marjatta, eläkel., ent. myymälänh. IV Kirkko keskelle arkea 32 Yrjänä, Ritva arkkit. yo, omaishoitaja 33 Åman, Pentti FT, ympäristöasiantuntija 34 Irjala, Marja toiminnanjohtaja 35 Ketola, Heikki ekonomi, sijoitusasiantuntija 36 Korhonen, Eeva toimistosihteeri 37 Niemelä, Reijo rakennusinsinööri V Seurakunta ihmistä varten - välittämistä ei voi ulkoistaa 38 Niva, Maiju teologian maisteri 39 Okkonen, Ilpo luova johtaja, valokuvaaja 40 Rysä, Marja opetusneuvos 41 Tenhu, Seppo metsäteknikko 42 Tuomainen, Maria sosiaalityöntekijä 43 Huoviala, Marja Leena ylihoitaja 44 Huttunen, Elsi toimittaja 45 Kairivaara, Mari-Leena 46 Kangastalo, Esko, kauppatieteiden ylioppilas 47 Kuuselo, Markku KTM, it-asiantuntija 48 Laru, Jari tutkija 49 Mehtälä, Aila 50 Pöntiö, Elina 51 Rajala, Lyly kansanedustaja 52 Räsänen, Eeva poliittinen sihteeri 53 Ågren, Liisa kirjastonhoitaja Tämä ei ole virallinen ehdokaslistojen yhdistelmä Lähetä e-kortti Seurakuntien verkkosivuilta voi lähettää kahdenlaisia seurakuntavaaleihin liittyviä e-kortteja. Tarjolla on Äänestä minua -kortteja sekä Äänestä kaveriani seurakuntavaaleissa -kortteja. Kortin tekstiosaan kirjoitetaan omat ehdokasnumerot tai kaverin ehdokasnumerot. Seurakuntavaaleissa voi äänestää ainoastaan oman seurakunnan ehdokasta, mikä kannattaa ottaa huomioon kortteja lähetettäessä. Löydä ehdokkaasi vaalikoneella! Vaalikoneen avulla äänestäjän on mahdollista etsiä ehdokkaita, jotka ajattelevat asioista samalla tavalla. Voi myös vastata vain osaan vaalikoneen kysymyksistä ja etsiä niissä kysymyksissä samoilla linjoilla olevia ehdokkaita. Toimi näin: 1. Avaa n seurakuntien verkkosivut ( 2. Klikkaa sivun alareunassa olevaa linkkiä Vaalikone. 3. Valitse oma seurakuntasi kohdasta Vaalipiirin valinta. 4. Vastaa itse vaalikoneen kysymyksiin. 5. Vaalikone etsii viisi ehdokasta, joiden vastaukset ovat lähimpänä omiasi sekä viisi, joiden vastaukset ovat kauimpana. Halutessasi voit katsoa kaikkien ehdokkaiden järjestyksen suhteessa omiin vastauksiisi klikkaamalla Näytä kaikki. 6. Jos haluat vertailla kahta tai useampaa ehdokasta, laita rasti heidän kohdalleen ja klikkaa Vertaile valittuja. 7. Klikkaamalla henkilön nimeä näet suoraan hänen vastauksensa. Voit katsella ehdokkaiden vastauksia myös vastaamatta itse vaalikoneen kysymyksiin. Klikkaa silloin kohtaa Näytä kaikki ehdokkaat vastaamatta.

11 11 n tuomiokirkkoseurakunta Seurakuntaneuvosto I Seurakunta ihmistä varten - välittämistä ei voi ulkoistaa 54 Huoviala, Marja Leena ylihoitaja 55 Huttunen, Elsi toimittaja 56 Kairivaara, Mari-Leena 57 Kangastalo, Esko, kauppatieteiden yo 58 Kuuselo, Markku, KTM, it-asiantuntija 59 Laru, Jari tutkija 60 Mehtälä, Aila 61 Pöntiö, Elina 62 Rajala, Lyly kansanedustaja 63 Räsänen, Eeva poliittinen sihteeri 64 Ågren, Liisa kirjastonhoitaja II Elävä seurakunta - lähellä ihmistä 65 Arranto, Jouko lääkäri 66 Ilkka, Kalevi erikoishammasteknikko 67 Juopperi, Harri kansalaisopist., myyjä 68 Karttunen, Matti, pääluottamusmies 69 Kemppainen, Marjo, kasvatust. ja draaman op. 70 Kohonen, Olli kansanedustajan avustaja 71 Mikkonen, Aleksi toimitusjohtaja, yrittäjä 72 Mustonen, Lea, toimistovirkailija 73 Nousiainen, Olavi toimitusjohtaja 74 Pukinkorva, Maija Liisa yrittäjä, toimitusj. 75 Sandelin, Harry toimitusjohtaja, ekonomi 76 Säkkinen, Raili palveluneuvoja III Toimivat seurakuntalaiset 77 Törmälehto, Marjatta, eläkel., ent. myymälänh. 78 Yrjänä, Ritva arkkit. yo, omaishoitaja 79 Åman, Pentti FT, ympäristöasiantuntija 80 Aholinna, Jukka laborantt 81 Aittola, Maija lääkäri 82 Kämäräinen, Kirsti, lehtori, mat. aineet 83 Lehtonen, Unto henkilöstöjohtaja 84 Luukkonen, Jaakko, kasvatust. tri, prof. 85 Myllylä, Sirkka- Liisa, palvelukesk. johtaja 86 Nyman, Riikka sosiaali- ja terv. alan opisk. 87 Ukonmaanaho, Juha ekonomi 88 Vainionpää, Enni fysioterapeutti IV Kristillisten perusarvojen puolesta 89 Heinonen, Sirpa fil. maist. 90 Häikiö, Mia 91 Jurvelin, Kalevi evp-opistoupseeri 92 Kopperoinen, Pentti rovasti 93 Pahkala, Raili 94 Puurunen, Oili akateeminen sihteeri 95 Sinervo, Pertti opetusneuvos 96 Takkula, Marja Leena luokan 97 Välimäki, Samuli 98 Puolitaival, Janne 99 Laaksolinna, Tuomas V Kirkko keskelle arkea 100 Irjala, Marja toiminnanjohtaja 101 Ketola, Heikki ekonomi, sijoitusasiantuntija 102 Korhonen, Eeva toimistosihteeri 103 Niemelä, Reijo rakennusinsinööri 104 Niva, Maiju teologian maisteri 105 Okkonen, Ilpo luova johtaja, valokuvaaja 106 Rysä, Marja opetusneuvos 107 Tenhu, Seppo metsäteknikko 108 Tuomainen, Maria, sosiaalityöntekijä Tämä ei ole virallinen ehdokaslistojen yhdistelmä Äänestys varsinaisina vaalipäivinä su jumalanpalveluksen jälkeen noin klo ja ma klo 9 18 (äänestää voi vain oman seurakunnan äänestyspaikassa) n tuomiokirkkoseurakunta: n tuomiokirkko Karjasillan seurakunta: Kaukovainion kappeli, Hiirihaukantie 6 Tuiran seurakunta: Tuiran kirkko, Myllytie 5 joen seurakunta: joen kirkko, Pappilantie Ylikiimingin seurakunta: su Ylikiimingin kirkko, ma seurakuntatalo, Harjutie 5 Vaalivalvojaiset Radio Pookissa Seurakuntavaalien tuloksia ja taustaa suorana lähetyksenä Radio Pookissa maanantaina klo alkaen koko illan.

12 12 Karjasillan seurakunta Yhteinen kirkkovaltuusto I Seurakunta ihmistä varten välittämistä ei voi ulkoistaa (SIV) 2 Jaakkola, Helena toimittaja 3 Jouppila, Riitta professori 4 Koivuperä, Markku insinööri 5 Korkeamäki, Oiva hallintonotaari 6 Korvenheimo, Pia-Riitta KM, luokanop. 7 Kujala, Jyrki 8 Kurvinen, Esko kansanedustaja 9 Lattula, Ulla- Riitta, erik. sairaanhoit. 10 Pörhö, Paula 11 Rautio, Antti myyntijohtaja 12 Salminen, Sami mainoskonsultti 13 Siira, Kirsti varatoimitusjohtaja II Toimivat seurakuntalaiset (TS) 14 Tamminen, Paula THM 15 Tikanmäki, Matti, tutkija 16 Hannula, Martti diplomi-insinööri 17 Heikkinen, Riitta, myymälän esimies 18 Inget, Tuula pitokokki, 19 Kamula, Pirkko sosiaalityönt., perheterapeutti 20 Kippo, Hannu päätoimittaja, piirijohtaja 21 Laitila, Rauno 22 Lounela, Elvi SHO, KM 23 Malkamäki, Kaisa 24 Mattila, Marja-Leena lastenlääkäri 25 Portaankorva, Maria, KM, musiikinop. III Kristillisten perusarvojen puolesta 26 Siltakoski, Merja psykiatrian 27 Vuollo, Kari tulliylitarkastaja 28 Välikangas, Terttu, ins., liikennesuunn. 29 Vänskä-Ruotsalainen, Mari tiedottaja 30 Aunio, Antti DI 31 Hannila, Heikki rak. ins. 32 Heikkilä, Anu farmaseutti 33 Isokangas, Keijo HTL, JHTT 34 Isopahkala, Sakari isännöitsijä 35 Junttila, Esko osastovastaava 36 Jutila, Suvi FM 37 Kalliokoski, Harri tekninen myyjä 38 Kangas, Marja-Sisko 39 Kanniainen, Juha projektipäällikkö 40 Karjula, Jukka DI, johtaja 41 Leskelä, Veikko lehdenjakaja 42 Mäntylä, Merja, omaishoitaja 43 Pietiläinen, Eeva-Liisa KM, luokan 44 Pääkkö, Juhani yrittäjä 45 Ranua, Jouni sähköurakoitsija 46 Rautio, Eveliina 47 Riihiaho, Pirkko, diakonissa 48 Rimpiläinen, Anna-Maija työterveyshoitaja 49 Saarinen, Pentti rkm., ins. IV Kirkko keskelle arkea (KKA) 50 Sirniö, Tero prosessinhoitaja 51 Vaaramo, Päivi SHO, HTM 52 Viljamaa, Elisa YTM 53 Äijälä, Riitta sihteeri 54 Heikura, Ilkka projektipäällikkö 55 Karjalainen, Ulla 56 Kiuru, Ossi 57 Klemetti, Helvi, srk-sisar 58 Korpela, Sinikka aluesihteeri 59 Laaksonen, Eino opetusneuvos 60 Lämsä, Arja lehtori 61 Määttä, Martti V Elävä seurakunta lähellä ihmistä (ESLI) 62 Perälä, Minna terveydenhoitaja, kätilö 63 Prittinen, Mauri yrittäjä 64 Pylväs, Marja-Liisa apulaisos.hoit. 65 Still, Matti tekninen suunnittelija 66 Sutela, Maija FM, kielten 67 Suvanto, Erkki kunnallisneuvos 68 Aro, Sampsa FM, taksinkuljettaja 69 Hiltunen, Kaija lastenhoitaja 70 Honkanen, Juha kirvesmies 71 Huhtilahti, Pentti myyntiedustaja 72 Hälinen, Petri ryhmäpäällikkö LKV 73 Juutinen, Mikko 74 Juutinen, Pentti toimitusjohtaja 75 Kemppainen, Raimo rakennusmies 76 Keskinen, Matti kirkkoherra, teologian lis. 77 Kuha, Leena osastosihteeri 78 Lahti, Liisa erikoislääkäri 79 Pesu, Timo yo-merkonomi 80 Petäjäaho,Jouni kehitysvammaohj., 81 Seppänen, Hilja siivooja, 82 Sirviö,Pirjo, tutkimuskoordin., erik.sair.hoit. 83 Vesala, Tuula projektisihteeri Tämä ei ole virallinen ehdokaslistojen yhdistelmä

13 13 Karjasillan seurakunta Seurakuntaneuvosto I Seurakunta ihmistä varten välittämistä ei voi ulkoistaa (SIV) 84 Jaakkola, Helena toimittaja 85 Jouppila, Riitta professori 86 Koivuperä, Markku insinööri 87 Korkeamäki, Oiva hallintonotaari 88 Korvenheimo, Pia-Riitta KM, luokanop. 89 Kujala, Jyrki 90 Kurvinen, Esko kansanedustaja 91 Lattula, Ulla- Riitta, erik. sairaanhoit. 92 Pörhö, Paula 93 Rautio, Antti myyntijohtaja 94 Salminen, Sami, mainoskonsultti 95 Siira, Kirsti varatoimitusjohtaja Toimivat seurakuntalaiset (TS) 96 Tamminen, Paula THM 97 Tikanmäki, Matti,, tutkija 98 Aho-Still, Irmeli terveydenhoitaja - kätilö 99 Hannula, Martti diplomi-insinööri 100 Heikkinen, Riitta, myymälän esimies 101 Inget, Tuula pitokokki, 102 Kamula, Pirkko sos.työntekijä, perheterapeutti 103 Laitila, Rauno 104 Lounela, Elvi SHO, KM 105 Malkamäki, Kaisa 106 Mattila, Marja-Leena lastenlääkäri 107 Portaankorva, Maria, KM, musiikinop. III Kristillisten perusarvojen puolesta 108 Siltakoski, Merja, psykiatrian 109 Vilhunen, Yrjö sähköinsinööri 110 Vuollo, Kari tulliylitarkastaja 111 Välikangas, Terttu, insinööri, liikennesuunn. 112 Vänskä-Ruotsalainen, Mari tiedottaja 113 Hannila, Heikki rak. ins. 114 Junttila, Eveliina,kotiäiti, yo-merkonomi 115 Jutila, Suvi FM 116 Kalliokoski, Harri, tekninen myyjä 117 Kangas, Marja-Sisko 118 Kanniainen, Juha, projektipäällikkö 119 Kivioja, Arto diplomi-ins., yrittäjä 120 Lampela, Esa-Matti insinööri, amk 121 Leskelä, Veikko lehdenjakaja 122 Mäntylä, Merja, omaishoitaja 123 Pietiläinen, Eeva-Liisa KM, luokan 124 Pääkkö, Juhani yrittäjä 125 Ranua, Jouni sähköurakoitsija 126 Rautio, Eveliina 127 Riihiaho, Pirkko, diakonissa 128 Rimpiläinen, Anna-Maija työterveyshoitaja 129 Saarinen Pentti, rkm., ins. 130 Sirniö, Tero prosessinhoitaja 131 Tokola, Samuli remonttiasentaja IV Kirkko keskelle arkea (KKA) 132 Vaaramo, Päivi SHO, HTM 133 Viljamaa, Elisa YTM 134 Vänttilä, Maire erityisluokan 135 Äijälä, Riitta sihteeri 136 Heikura, Ilkka projektipäällikkö 137 Karjalainen, Ulla, 138 Kiuru, Ossi 139 Korpela, Sinikka aluesihteeri 140 Laaksonen, Eino opetusneuvos 141 Lämsä, Arja lehtori 142 Määttä, Martti 143 Perälä, Minna terveydenhoitaja, kätilö V Elävä seurakunta lähellä ihmistä (ESLI) 144 Pitkäaho, Paavo 145 Prittinen, Mauri yrittäjä 146 Pylväs, Marja- Liisa, apulaisos.hoitaja 147 Still, Matti tekninen suunnittelija 148 Sutela, Maija FM, kielten 149 Suvanto, Erkki kunnallisneuvos 150 Aro, Sampsa FM, taksinkuljettaja 151 Frondelius,Riitta päiväkodin johtaja, 152 Haarala, Tomi tekn. yo. 153 Hiltunen, Kaija lastenhoitaja 154 Honkanen, Juha kirvesmies 155 Huhtilahti, Pentti myyntiedustaja 156 Hälinen, Petri ryhmäpäällikkö LKV 157 Juutinen, Mikko 158 Juutinen, Pentti toimitusjohtaja 159 Kemppainen, Raimo rakennusmies 160 Keskinen, Matti kirkkoherra, teologian lis. 161 Pesu, Timo yo-merkonomi 162 Petäjäaho, Jouni, kehitysvammaohj., 163 Seppänen, Hilja, siivooja, 164 Sirviö, Pirjo, tutkimuskoordin., erik.sair.hoitaja 165 Vesala, Tuula projektisihteeri Tämä ei ole virallinen ehdokaslistojen yhdistelmä

14 14 Tuiran seurakunta Yhteinen kirkkovaltuusto I Kirkko keskelle arkea (KKA) 2 Aakko, Antero myyntijohtaja, insinööri 3 Ala-Aho, Olavi ala-asteen rehtori 4 Juutilainen, Ilmari tutkija 5 Kaakinen, Liisa sosiaalihuoltaja 6 Lassila, Pirkko erikois 7 Launonen, Esa, lehdenjakaja 8 Mehtomaa, Raili,, 9 Ojutkangas, Hannamari 10 Pesonen, Juha-Matti 11 Pyörälä, Pirjo FM, kansanedustajan avust. 12 Saine, Elina fil. yo., 13 Siikaluoma, Teuvo alueasiamies II Kristillisten perusarvojen puolesta 14 Sivonen, Tapio 15 Törmälä, Mari historian 16 Alasaarela, Esko toimitusjohtaja 17 Anttila, Leena julkaisusihteeri 18 Häkkinen, Martti puhelinteknikko 19 Kangas, Aila lehtori 20 Kaunisto, Irene koulunjohtaja 21 Leskelä, Martta kauppatieteiden maisteri 22 Pakanen, Jouni tuotantovastaava 23 Päkkilä, Maija FM 24 Sarajärvi, Kalle myyntineuvottelija 25 Takkinen, Arto yrittäjä III Seurakunta ihmistä varten välittämistä ei voi ulkoistaa (SIV) 26 Haapaviita, Merja, dipl. kosmetologi 27 Kolehmainen, Eeva-Maija fil. yo. 28 Löthman, Henri filosofian maisteri, insinööri 29 Marjamaa, Raija näyttötutkintomestari 30 Meskus, Ville 31 Orava, Jukka alueasiamies, DI 32 Paloheimo, Ari toimitusjohtaja 33 Riihiaho, Marianne yrittäjä 34 Salonen, Irmeli talousjohtaja 35 Tuiskula, Alma 36 Urpilainen, Satu EUavustaja 37 Virtanen, Esa tutkija IV Toimivat seurakuntalaiset (TS) 38 Yliniemi, Ilkka DI, kehitysjohtaja 39 Dickson, Leena toimintaterapeutti 40 Elder, Ritva laboratorionhoitaja 41 Hahto, Markku varastotyöntekijä, työtön 42 Halonen, Raija FL, projektipäällikkö 43 af Hällström, Pertti, myyntipääll., yritt. 44 Lahdenperä, Pekka varatuomari 45 Lukkarinen, Ari teologian maisteri 46 Nivukoski,Hilkka terveydenhoitaja-sosionomi 47 Pajunpää, Jussi, ohjelmistoasiantuntija 48 Siira, Olli-Pekka, FM 49 Tarkkinen, Tauno,, huoltopäällikkö V Elävä seurakunta lähellä ihmistä (ESLI) 50 Vieru, Markku professori 51 Yritys, Tommi account manager 52 Arvola, Aino 53 Autio, Kari lehdenjakaja, pääluott.mies 54 Barnes, Kim viestias. 55 Ervelius, Tuula ylihoitaja 56 Haapala, Antti tekn. yo. 57 Haipola, Pertti muusikko, dir. mus. 58 Huuki, Jaakko 59 Hämeenaho Sami, ravitsemustyönt., työtön 60 Kainulainen, Markku henkilöstöpääll. 61 Kakkola, Silla 62 Komulainen, Jarmo, uunnittelupääll. 63 Lääveri, Seppo myyntineuvottelija 64 Mattson, Roy lastentarhan 65 Mäkivierikko, Juha junamies 66 Närhi, Tarja kehittämisassistentti 67 Ojantakanen, Paula,diakonissa sairaanh.opisk. 68 Piikivi, Olli everstiluutnantti evp. 69 Puustinen, Hannu dokumentoija 70 Raudaskoski, Mikko rehtori, erityis 71 Ruuska, Aino 72 Räinä, Pirjo etuuskäsittelijä 73 Sainio, Marjatta 74 Saloranta, Seppo rehtori 75 Siljander, Mervi graafinen työntekijä, kotiäiti 76 Suorsa, Veli insinööri Tämä ei ole virallinen ehdokaslistojen yhdistelmä

15 15 Tuiran seurakunta Seurakuntaneuvosto I Toimivat seurakuntalaiset (TS) 77 Dickson, Leena toimintaterapeutti 78 Elder, Ritva laboratorionhoitaja 79 Fiskaali, Johanna 80 Hahto, Markku varastotyöntekijä, työtön 81 Halonen, Raija FL, projektipäällikkö 82 af Hällström, Pertti, myyntipääll., yritt. 83 Lahdenperä, Pekka varatuomari 84 Lounela, Hanna eläinlääkäri 85 Lukkarinen, Ari teologian maisteri 86 Nivukoski,Hilkka terveydenhoitaja-sosionomi 87 Pajunpää, Jussi ohjelmistoasiantuntija 88 Siira, Olli-Pekka, FM II Seurakunta ihmistä varten välittämistä ei voi ulkoistaa (SIV) 89 Tarkkinen, Tauno, huoltopäällikkö 90 Tenkorang, Otis puuseppä 91 Vieru, Markku professori 92 Yritys, Tommi account manager 93 Haapaviita, Merja, dipl. kosmetologi 94 Kolehmainen, Eeva-Maija fil. yo. 95 Löthman, Henri FM, insinööri 96 Marjamaa, Raija, näyttötutkintomestari 97 Meskus, Ville 98 Orava, Jukka alueasiamies, DI 99 Paloheimo, Ari toimitusjohtaja 100 Riihiaho, Marianne yrittäjä III Elävä seurakunta lähellä ihmistä (ESLI) 101 Salonen, Irmeli talousjohtaja 102 Tuiskula, Alma 103 Urpilainen, Satu EUavustaja 104 Virtanen, Esa tutkija 105 Yliniemi, Ilkka DI, kehitysjohtaja 106 Arvola, Aino 107 Autio, Kari lehdenjakaja, pääluott.mies 108 Barnes, Kim viestias. 109 Ervelius, Tuula ylihoitaja 110 Frondelius, Tapio hoitaja 111 Haapala, Antti tekn. yo. 112 Haipola, Pertti muusikko, dir. mus. 113 Huuki, Jaakko 114 Hämeenaho, Sami, ravitsemustyönt., työtön 115 Kainulainen, Markku henkilöstöpääll. 116 Kakkola, Silla 117 Komulainen, Jarmo, suunnittelupääll. 118 Kytömäki, Päivi FL, ylikirjastonhoitaja 119 Mattson, Roy lastentarhan 120 Mäkivierikko, Juha junamies 121 Närhi, Tarja kehittämisassistentti 122 Ojantakanen, Paula,diakonissa, sairaanh.opisk. 123 Piikivi, Olli evl evp 124 Puustinen, Hannu dokumentoija V Kristillisten perusarvojen puolesta 125 Raudaskoski, Mikko rehtori, erit. op. 126 Ruuska, Aino 127 Räinä, Pirjo etuuskäsittelijä 128 Sainio, Marjatta 129 Saloranta, Seppo rehtori 130 Siljander, Mervi graaf. työntekijä, kotiäiti 131 Suorsa, Veli ins. 132 Aho, Juha rehtori 133 Anttila, Leena julkaisusihteeri 134 Häkkinen, Martti puhelinteknikko 135 Inkeroinen, Tuomas, ohjelmistosuunnitt. 136 Jaakkola, Anna-Kaarina kätilö VI (KKA) 137 Kangas, Aila lehtori 138 Kaunisto, Irene koulunjohtaja 139 Koistinaho, Aino-Maria kotiäiti 140 Liukkonen, Juhani kenttärovasti 141 Pakanen, Jouni tuotantovastaava 142 Raappana, Veikko, talonmies-vahtimest. 143 Sarajärvi, Kalle myyntineuvottelija 144 Takkinen, Arto yrittäjä 145 Tauriainen, Liisa kotitalousteknikko 146 Turtinen, Seija kuntoutusohjaaja 147 Aakko, Antero myyntijohtaja, insinööri 148 Ala-Aho, Olavi ala-asteen rehtori VI Kirkko keskelle arkea (KKA) 149 Juutilainen, Ilmari tutkija 150 Kaakinen, Liisa sosiaalihuoltaja 151 Lassila, Pirkko erikois 152 Launonen, Esa, lehdenjakaja 153 Mehtomaa, Raili, 154 Ojutkangas, Hannamari 155 Pesonen, Juha-Matti 156 Pyörälä, Pirjo FM, kansanedustajan avust. 157 Saine, Elina fil. yo., 158 Siikaluoma Teuvo alueasiamies 159 Sivonen, Tapio 160 Törmälä, Mari historian Tämä ei ole virallinen ehdokaslistojen yhdistelmä

16 16 joen seurakunta Yhteinen kirkkovaltuusto I Elävä seurakunta lähellä ihmistä (ESLI) 2 Arkivuo-Tapio, Tarja, lastentarhanopett. 3 Bulldra, Monika toiminnanjohtaja 4 Halvari, Erkki taiteilija 5 Harju, Yrjö rehtori 6 Hänninen, Erkki peltiseppä 7 Korkiakangas, Eveliina, sairaanh., 8 Kuparinen, Hannu materiaalipääll, eläk. 9 Laukka, Pasi FM, osallisuusvalmentaja 10 Marttila, Sirpa fysioterapeutti 11 Moilanen, Riitta, kasvatustiet. maist. 12 Palkki, Riikka 13 Rajatie, Juhani hallintososionomi II Toimivat seurakuntalaiset (TS) 14 Saarela, Pia lähihoitaja 15 Sallinen, Reijo eversti evp 16 Salow, Elina 17 Schildt, Matti opetusneuvos 18 Sohlo, Heljä peruskoulun luokan 19 Tanjunen, Reino kirkkoherra 20 Turkka, Martti maanviljelijä 21 Haataja, Kerttu lähihoitaja 22 Heiskanen, Riikka 23 Jämsä, Mikko ammattiaineiden 24 Jämsä, Tommi dipl.ins. 25 Kyösti, Marja III Kristillisten perusarvojen puolesta 26 Matilainen, Maria, kotiäiti, nuorisotyönohj. 27 Moilanen, Saga päivähoitaja 28 Mononen, Maritta röntgenhoitaja 29 Naskali, Jarno 30 Paukkunen, Sanna päiväkodinjoht. 31 Säily, Jukka-Pekka 32 Väliahde, Saara, diakonissa, psyk.esh. 33 Heikkilä, Paula kasvatust.maist., lastentarhanop. 34 Hämäläinen, Perttu 35 Kuha, Heimo koulutus-ja laatupäällikkö 36 Kärnä, Jorma luokan 37 Lesonen, Markus 38 Lukka, Sirpa kotiäiti, artesaani 39 Luukkonen, Riitta-Liisa sosiaalikasvatt. 40 Nivala, Maija 41 Puroila, Anu 42 Sorvoja, Kauko insinööri 43 Tiirola, Heikki agrologi 44 Tiirola, Soile lähihoitaja 45 Vanhala, Kauko lukkoseppä 46 Ylikarjula, Marja-Leena sosiaaliohjaaja 47 Ylikärppä, Minna luokan IV Seurakunta ihmistä varten välittämistä ei voi ulkoistaa (SIV) 48 Ahonen, Pekka varatuomari, hallintopäällikkö 49 Heikkilä, Birgitta erityis 50 Huhtala, Pentti isännöitsijä 51 Hänninen, Juha kapteeni 52 Juntunen, Antero, peruskoulun 53 Kaijalainen, Seppo toimitusjohtaja 54 Koret, Pirjo päiväkodinjohtaja 55 Saarinen, Anu asiakasassistentti 56 Sorri, Teo tietokirjailija, kapteeni evp V Kirkko keskelle arkea (KKA) 57 Eskola, Virve sosionomi AMK 58 Huttu-Hiltunen, Antti, rehtori, kasvat.tiet.maist. 59 Kinnunen, Raimo maanviljelijä 60 Lahdenperä, Anneli sijaisäiti 61 Meskus, Lauri linja-autonkuljettaja 62 Myllyniemi, Kari poliisimestari 63 Onnela-Kariniemi, Marjatta asianajaja,varat. 64 Sarkkinen, Anneli sihteeri 65 Sivonen, Veikko turveyrittäjä 66 Tervaoja, Aune 67 Tuominen, Reino, teknikkokapteeni 68 Vesala, Lauri asianajaja Tämä ei ole virallinen ehdokaslistojen yhdistelmä

17 17 joen seurakunta Seurakuntaneuvosto I Toimivat seurakuntalaiset (TS) 69 Haataja, Kerttu lähihoitaja 70 Heiskanen, Riikka 71 Honkanen, Sirpa, luokanopett, KM 72 Jämsä, Mikko ammattiaineiden 73 Jämsä, Tommi dipl.ins. 74 Kokkoniemi, Matti yksityisyrittäjä 75 Kyösti, Marja 76 Matilainen, Maria, kotiäiti, nuorisotyönohj. 77 Moilanen, Saga päivähoitaja 78 Mononen, Maritta röntgenhoitaja 79 Naskali, Jarno 80 Paukkunen, Sanna päiväkodinjoht. II Kirkko keskelle arkea (KKA) 81 Rasi, Pirkko-Liisa koulusihteeri 82 Säily, Jukka-Pekka 83 Vähäkangas, Maaria, leikkausanest. sh,tam 84 Väliahde, Saara, diakonissa, psyk.esh. 85 Eskola Virve, sosionomi AMK 86 Huttu-Hiltunen, Antti, rehtori, kasvatust.maist. 87 Kinnunen, Raimo maanviljelijä 88 Lahdenperä, Anneli sijaisäiti 89 Meskus, Lauri linja-autonkuljettaja 90 Myllyniemi, Kari poliisimestari 91 Onnela-Kariniemi, Marjatta asianajaja,varat. 92 Sarkkinen, Anneli sihteeri III Kristillisten perusarvojen puolesta 93 Sivonen, Veikko turveyrittäjä 94 Tervaoja, Aune 95 Tuominen, Reino, teknikkokapteeni 96 Vesala, Lauri asianajaja 97 Heikkilä, Kirsi-Maria tekniikan yo 98 Hämäläinen, Perttu 99 Kanniainen, Pirjo 100 Kuha, Heimo koulutus-ja laatupäällikkö 101 Kärnä, Marja 102 Lesonen, Markus 103 Lukka, Eino ohjaaja 104 Luukkonen, Riitta-Liisa sosiaalikasvatt. IV (ESLI) 105 Nivala, Maija 106 Sorvoja, Kauko insinööri 107 Tiirola, Heikki agrologi 108 Tiirola, Soile lähihoitaja 109 Tuunanen, Mika 110 Vanhala, Kauko lukkoseppä 111 Ylikarjula, Marja-Leena sosiaaliohjaaja 112 Ylikärppä, Minna luokan 113 Arkivuo-Tapio, Tarja lastentarhanop. 114 Bulldra, Monika toiminnanjohtaja 115 Halvari, Erkki taiteilija 116 Harju, Yrjö rehtori IV Elävä seurakunta lähellä ihmistä (ESLI) 117 Hänninen, Erkki peltiseppä 118 Korkiakangas, Eveliina, sairaanh., 119 Kuparinen, Hannu, materiaalipääll., eläk. 120 Laukka, Pasi FM, osallisuusvalmentaja 121 Marttila, Sirpa fysioterapeutti 122 Moilanen, Riitta, kasvatustiet. maist. 123 Palkki, Riikka 124 Rajatie, Juhani hallintososionomi 125 Saarela, Pia lähihoitaja 126 Sallinen, Reijo eversti evp 127 Salow, Elina 128 Schildt, Matti opetusneuvos V Seurakunta ihmistä varten välittämistä ei voi ulkoistaa (SIV) 129 Sohlo, Heljä peruskoulun luokan 130 Tanjunen, Reino kirkkoherra 131 Turkka, Martti maanviljelijä 132 Ahonen, Pekka varatuomari, hallintopäällikkö 133 Heikkilä, Birgitta erityis 134 Huhtala, Pentti isännöitsijä 135 Hänninen, Juha kapteeni 136 Juntunen, Antero, peruskoulun 137 Kaijalainen, Seppo toimitusjohtaja 138 Koret, Pirjo päiväkodinjoht. 139 Saarinen, Anu asiakasassist. 140 Sorri, Teo tietokirjailija, kapteeni evp Tämä ei ole virallinen ehdokaslistojen yhdistelmä

18 18 Isät rohkeasti liikkeelle vauvan kanssa Isä-vauva -ryhmässä puhutaan miehekkäästi autoista, mutta isät miettivät, millaiseen autoon saa hyvin lapsen turvaistuimen. Isä Atte Harvola muistaa, kuinka häntä jännitti lähteä ensimmäistä kertaa Paavon kanssa kahdestaan kodin ulkopuolelle. Paavo oli silloin kuukauden vanha. Isä ja poika tulivat yhdessä Kotitonttu-projektin isä-vauva -ryhmään. Nyt Atte ja Paavo ovat kulkeneet kaksistaan jo lähes kahden vuoden ajan isien ja vauvojen illoissa. Miehissä oleminen on sujunut alusta saakka hyvin, vaikka ensimmäinen yhteinen retki hieman pelotti. Atte Harvala rohkaisee pikkuvauvojen isiä liikkeelle lapsen kanssa ilman äitiä, vaikka se jännittäisikin. Jos vauvan kanssa ei ole kahdestaan pian lapsen syntymisen jälkeen, kynnys nousee koko ajan, Atte ajattelee. Hän on huomannut harmikseen, ettei isiä näy kaduilla lykkimässä vauvanvaunuja kovin paljon ilman äitejä. Atte Harvola on halunnut Paavon syntymästä saakka antaa äidille viikossa edes yhden kaksituntisen omaa aikaa. Lapsi ei saa jäädä vain äidin vastuulle. Miten ne äidit jaksavat? Kotitonttu perhetyön projektin projektivastaava, isä-vauva -ryhmän ohjaaja Sari Määttä miettii, millaisista aiheista miehet puhuvat keskenään. Aiheet ovat hyvin arkilähtöisiä. Muistan, kuinka isät kerran keskustelivat, millaiseen autoon saa hyvin vauvan turvaistuimen. Määttä on huomannut, että äitien jaksaminen mietityttää isiä. He juttelivat keskenään, kuinka voisivat tukea äitejä vauvan hoidossa. Määttä ja Atte Harvala ovat samaa mieltä, että isät ovat rehellisiä puheissaan. Myös huumori kukkii reippaasti isiä-vauva -illoissa. Isät ovat miettineet, miten miehisyys muuttuu, kun he ovat tulleet isiksi. Parisuhteesta olemme puhuneet, Määttä kertoo isien juttuaiheita ja muistaa vielä yhden: Oma väsymyskin on meillä ääneen sanottu. Sari Määttä vertaa pienten lasten äitien ja isien keskusteluja. Äidit pohtivat asioita hyvin moninaisesti. Heidän juttelunsa saattaa lähteä heti liikkeelle syvällisesti, kun miesten puheet alkavat usein arjen asioista. Isät alusta saakka mukana Atte Harvola ei pidä ihmeellisenä sitä, että nykyiset isät ovat vauvan syntymästä saakka aktiivisesti mukana pienokaisen elämässä: he pukevat, kylvettävät ja hyssyttävät lasta sylissään. Vaikka näin on, Harvola tietää, että isät lähtevät ja heidän on äitiä helpompi lähteä likavaippojen sävyttämästä arjesta omiin harrastuksiinsa. Toisaalta Atte ajattelee, etteivät äidit aina edes halua iltavapaille, vaikka siihen olisi mahdollisuus. Äidit vaan ovat sellaisia, Atte miettii. He eivät halua jättää lastaan. Sari Määttä on huomannut, että isät kertovat mielellään toisilleen oman pienokaisensa kehityksestä. Atte myöntää sen. Hän on innoissaan selvittänyt muille, mitä uusia asioita Paavo on milloinkin oppinut. Riitta Hirvonen Riitta Hirvonen Kolmikymppinen isä Atte ja hieman alle kaksivuotias Paavo-poika eivät voi vielä kovin paljon harrastaa asioita yhdessä, mutta isä-vauva -ryhmässä he ovat käyneet Paavon syntymästä saakka. Kotitonttu äitiysneuvolan varhaisentuen kehittämisprojekti on Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama ja Lintulammen asukasyhdistys ry:n hallinnoima projekti. Karjasillan seurakunta tekee yhteistyötä Kotitontun eri ryhmien, mm. leikki-ikäisten lasten perheille suunnatun kotitontun kolon Mikä Kotitonttu? R T / T A U S T A A Isä ja vauva lähentyneet Vielä 1900-luvun alkupuolella isällä oli perheessä siittäjän ja elättäjän rooli. 50- ja 60-luvuilla äidit olivat kotona, ja isät olivat pelottavia kurinpitäjiä ja rankaisijoita. Perinteisen isän tehtävänä oli luoda sellaiset olot, että äiti voi keskittyä lasten- ja kodinhoitoon. Avustava isätyyppi ilmestyi 1970-luvulla äidin tueksi. Isät lähtivät mukaan mm. lastensa urheilullisiin harrastuksiin luvun isä on lapsen hoivaan osallistuva isä. Äidit ja isät huolehtivat tasapuolisesti lapsistaan. Vastuu on molemmilla. Isä voi luoda lapseen yhtä lämpimän suhteen kuin äitikin. Uudenlainen isyys antaa äidille entistä paremmat mahdollisuudet osallistua työelämään. Isän roolia gradussaan tutkinut kasvatustieteiden maisteri Pekka Eskelinen miettii, millainen on tulevaisuuden perhe ja isä. Isät hyödyntävät varmasti tulevina vuosina entistä paremmin isyys- ja hoitovapaita. Niitä jaetaan yhdessä äidin kanssa. ryhmän kanssa. Seurakunnan työntekijä tulee mukaan myös perhevalmennusohjelmaan keskustelemaan äitien ja isien kanssa esimerkiksi kasteesta ja kummiudesta. Isä-vauva -ryhmä kokoontuu Höyhtyän terveyskeskuksen tiloissa. Toiminnasta saa lisää tietoa Sari Määtältä, p postia postia postia Rauhan Tervehdys, PL 102, Seurakunta on meitä kaikkia varten Seurakuntamme perustehtäviä normaalien kirkollisten toimitusten lisäksi ovat: tukea perheiden hyvän elämän edellytyksiä, puolustaa oikeutta lapsuuteen ja nuoruuteen, taistella heikkojen ja syrjäytyneiden puolesta sekä tarjota varttuneille mahdollisuuksia elämänkatsomukselliseen pohdintaan. Seurakunnan on myös tuettava aikuisia nuoremman sukupolven kristillisinä kasvattajina. Kiireisten arkipäivän ihmisten yhdessäoloon käyttämä aika vähenee. Siksi sillä, mitä seurakunta tarjoaa, on merkitystä. Myös sähköisen etäviestinnän merkitys kasvaa. TV, internet ja muut verkko- ja mobiilipalvelut vievät enemmän aikaamme. Tämän vuoksi seurakunnan on tuettava vuorovaikutusta henkilökohtaisella tasolla ja oltava näin läsnä suomalaisessa todellisuudessa ja kohdattava ihmiset heidän omassa elinympäristössään. Seurakunnan on luotava tapahtumat sinne, missä ihmiset ovat ja luotava tapahtumia, joihin halutaan tulla. Näin vuorovaikutteisesti toimimalla seurakunta vahvistaa siteitään jäseniinsä. Jokaisella seurakunnan tapahtumalla on merkityksensä joko tiedostettu tai tiedostamaton. Meidän seurakuntalaisten on otettava tuleva viesti vastaan, sillä seurakunta on meitä kaikkia varten. Nyt on aika vahvistaa vuorovaikutteisen seurakunnan toimintaa, jossa kunnioitetaan jokaisen ihmisen arvoa sekä kuunnellaan ja kysytään. Seurakunnan on otettava rohkeasti kantaa ja tehtävä aloitteita jäsenistönsä hyvinvoinnin edistämiseksi. Seurakunnan on reagoitava yhteiskunnan tapahtumiin ja oltava valmis muutoksiin. Seurakunnan on suunnattava katseensa tulevaisuuteen. Hannu Kukkurainen Kempele Postia mielipidepalstalle Keskustelua-palstalla julkaistaan lukijoiden mielipiteitä. Tekstit voi toimittaa joko sähköpostilla (janne.kankaala@rauhantervehdys.suomi.net), postitse (PL 102, OULU) tai faxilla puh. (08) Kirjoittajan yhteystiedot on liitettävä jokaiseen tekstiin. Kirjoittajan nimi jää toimituksen tietoon. Toimituksella on oikeus lyhentää tekstejä tarvittaessa ja tehdä niihin otsikot.

19 seurakuntaviikko Hailuoto To klo 9.30 perhekerho ja kirkkokuoro klo Su klo 10 isänpäivän sanajumalapalvelus. Seurakuntavaalien äänestys Hailuodon kirkossa alkaa jumalanpalveluksen jälkeen noin klo ja vaalit 2006 päättyvät kirkossa klo 20. Vaalilautakunta julistaa vaalituloksen Hailuodon kirkossa su klo 21. Ti klo 13 päiväpiiri Saarenkartanossa sekä raamattu- ja rukouspiiri klo kirkossa. Ke Kartanossa Kajahtaa klo 14 Humbuugin solistina Alpo sekä musiikkikerho klo To aamukahvila Luukulla klo 9 sekä Saarenkartanon hartaus klo To kirkkokuoro klo Su sanajumalanpalvelus klo 10. Haukipudas Perhemessu kirkossa su klo 10, liturgia Kaltakari, saarna Tervonen, kanttorina Pohjola, seurakunnan Lapsikuoro. Perheen sunnuntai. Seurakuntavaalit kirkossa su alkaen jumalanpalveluksen jälkeen klo 20 saakka sekä ma klo Isänpäivälounas lähetystyön hyväksi srk-keskuksessa su alkaen jumalanpalveluksen jälkeen klo 14 saakka. Kaalilaatikko, salaatteja, leivät ja juomat sekä jälkiruoaksi mansikkarahkaa. Aikuiset 8 e, 5-12 v. 4 e ja alle 5-vuotiaat ilmaiseksi. Talkoot la alkaen klo 8 srk-keskuksen keittiössä. Juttukahvila Martinniemen srkkodissa tänään to klo Juttukahvilassa on alussa hartaushetki, jonka jälkeen kahvit ja vapaata keskustelua. Terveydenhoitaja mittaamassa verenpainetta klo Mikäli tarvitset kuljetuksen kerhoon, ota yhteyttä diakoniatoimistoon ajanvarausvastaanotolle perjantaisin klo 9-11, puh Musiikki: Eläkeläisten musiikkipiiri srk-keskuksen monitoimisalissa tänään to klo 13. Seurakunnan lapsikuoron harjoitukset srk-keskuksessa tänään to klo 17. Kirkkokuoro Haukiputaan Laulun harjoitukset srkkeskuksessa tänään to klo Kuorosta kiinnostunut, ota yhteyttä kanttori Hannu Niemelään, p , hannu.niemela@evl.fi. Kirkkokuoro Haukiputaan Laulun Kiittää saan -cd-levyä myyvät kuorolaiset, Haukiputaan kirkkoherranvirasto, Haukiputaan Kirja ja Lahja sekä ssa Kirjakauppa Biblia ja Musiikki-Kullas. Cd:n hinta on 18 e. t ä m ä v i r s i (C.G. Liander 1889, Carl Gotthard Liander 1889, Suom. Martti Ruuth Virsikirjaan 1986) Projektikoordinaattori Tiiu Honkala huomaa joskus itsekin hyräilevänsä mummonsa usein laulamaa virttä 77. -Se virsi tuo aina mieleen mummon! Muutenkin virren sanoma on voimakas ja sävelmäkin aika erikoinen. Muistan, kuinka lapsena mietin, minkälainen mahtaa olla yrttitarha. Virren tunnelma tuntui hyvin voimakkaalta jo silloin. Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se. On Hengen viitoittama sen joka askele. Se tie vie viimein taivaaseen, mutta tie se on tuskien. Tällä palstalla lukijat saavat kertoa lempivirsistään. Vanhaa kirkkomusiikkia tunnelmavalaistuksessa srk-keskuksessa pe klo 20. Lauluyhtye Cappella pro Vocale. Vapaa pääsy, ohjelma 5 e. Rukousilta Kellon srk-kodissa pe klo 18.30, Heinonen. Diakonia- ja lähetyspiiri Kellon srkkodissa ma klo Seurakuntakerho srk-keskuksen monitoimisalissa to klo 13. Mikäli tarvitset kuljetuksen kerhoon, ota yhteyttä diakoniatoimistoon ajanvarausvastaanotolle perjantaisin klo 9-11, puh Vapaaehtoistoimijoiden ilta Isonniemen leirikeskuksessa joulunalustunnelmissa to klo 18. Ilmoittautumiset diakoniatoimistoon mennessä pe klo 9-11, p tai Helena Seppäselle, p Perhekerhot Vakkurilassa (vanha srk-koti) tiistaisin klo , Kellon srk-kodissa torstaisin klo ja klo , Jokelan vanhalla koululla torstaisin klo ja Martinniemen srk-kodissa perjantaisin klo Kynttiläkulkue itsemurhan tehneiden muistoksi su Tule mukaan, lähdemme yhdessä klo 18 kunnantalon edestä hautausmaalle, jossa hartaushetki muualle haudattujen muistomerkin luona. Iltakahvit tai -teet Yhdessä yhdistyksen tiloissa Revontie 2. Järjestäjinä Yhdessä Yhdistys ja Haukiputaan seurakunta. Rantapohjan seurakuntien yhteinen omaishoitajien kirkkopyhä su alkaen klo 10 messulla kirkossa. Sen jälkeen srk-keskuksessa ruokailu ja konsertti, jossa esiintyy Mäntyahon orkesteri Tahkokankaan palvelukeskuksesta. Päätteeksi kahvit noin klo Ilmoittautumiset tarjoilun järjestämistä varten mennessä diakoniatoimistoon pe klo 9-11, puh tai Helena Seppäselle, puh Varhaisnuoret: Raamattukerho varhaisnuorille (7-12 v.) srk-keskuksen pienryhmätilassa ti klo luokkalaisten avoimet ovet: Kellon srk-kodissa keskiviikkoisin klo 15-17, kirkonkylällä, Vakkurilassa (vanha srk-koti) torstaisin klo (Huom! to ei ole avoimia ovia Vakkurilassa) sekä Martinniemen srk-kodissa torstaisin klo Nuoret: Avoimet ovet Kellon srkkodissa keskiviikkoisin klo 18-20, kirkonkylällä, Vakkurilassa (vanha srk-koti) torstaisin klo (Huom! to ei ole avoimia ovia Vakkurilassa) sekä Martinniemen srk-kodissa torstaisin klo Nuorten raamis Wirkkulassa tiistaisin klo 18. Nuori - tule suunnittelemaan nuorten palveluryhmän toimintaa kahvittelun merkeissä Wirkkulaan tänään to klo Rauhanyhdistys: Isäinpäiväillallinen ja alustus ry:llä pe klo (huomaa ajankohta!), aiheena Parisuhteen vaaliminen ja hoitaminen. Ilmoittautumiset mennessä ry:n seinällä olevaan listaan tai, puh , isäinpäiväseurat ry:llä su klo 17, Juha Kaarivaara, Osmo Sarajärvi. Jokikylä: raamattuluokka isoille ja pienille ry:llä pe klo 17, myyjäisompeluseurat ry:llä pe klo 18.30, rippikoulun käyneiden nuorten ilta ry:llä la klo 18.30, päiväkerho ry:llä ke ja to klo Kello: ompeluseurat ry: llä pe klo Kuollut: Erkki Johannes Vehkaperä 80 v., Pekka Juhani Meriläinen 64 v. Kastettu: Aaro Sisu Sakari Viitikko, Kaisa Annastiina Leskelä, Saaga Maarit Saukko, Aino Katariina Tyni, Matias Oskari Pikkuhookana, Elias Samuel Alamartimo, Peter Kalle Tapio Räisänen. Kempele Messu su klo 10 kirkossa. Toim. Tuisku, avust. Riihimäki, kantt. Savolainen. Kirkkokahvit. Kolehti yhteiselle diakoniatyölle n hiippakunnassa. Seurakuntavaalit alkavat su messun jälkeen klo kirkossa. Äänioikeutettu Kempeleen seurakunnan läsnä olevaksi merkitty ja 18 vuotta viimeistään täyttänyt seurakunnan jäsen saa äänestää missä tahansa seuraavissa äänestyspaikoissa: Pyhän Kolminaisuuden kirkko su klo , Kauppakeskus Zeppelin ma klo 11-14, Kokkokankaan seurakuntakeskus ma klo Äänestäjän tulee pyydettäessä todistaa henkilöllisyytensä. Isänpäivän perhehetki su klo 15 Kokkokankaan seurakuntakeskuksessa. Mukana Timo Liikanen ja Pia Rättyä. Kakkukahvit. Varhaisnuorten kuorot to klo kirkonkylän seurakuntakodissa ja pe klo Kokkokankaan seurakuntakeskuksessa. Nuorten aikuisten kuoron harjoitukset pe klo 18 kirkonkylän seurakuntakodissa. Lisätiedot Eija Savolainen, p Isänpäivän aaton iltamusiikki la klo 18 kirkossa. joen seurakunnan lapsikuoro ja Kempeleen seurakunnan varhaisnuortenkuoro esiintyvät. Mukavia kuoro- ja soitinesityksiä, vapaa pääsy, kolehti lasten kuorotoiminnalle. Pullakahvit. Hyvät naapurit -lähetysnäyttely kirkonkylän srk-talon salissa ma pe (Päivisin koululaisten vierailuja). To näyttely on avoin kaikille kiinnostuneille klo 18, jolloin opastus alkaa. Tervetuloa tutustumaan lähetystyöhön Venezuelassa, Etiopiassa, Venäjällä ja Botswanassa! Kirkkoherranvirasto suljettu ti Aamurukous keskiviikkoisin klo 6 kirkossa. Perhekerhot kokoontuvat keskiviikkoisin Vanhassa pappilassa, kirkonkylän seurakuntakodilla ja Pyhän Kolminaisuuden kirkossa klo sekä tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo Kokkokankaan seurakuntakeskuksessa. Eläkeläisten piirit: Päiväpiiriä ei ole ke eikä seurakuntapiiriä to Seurakuntapiirin ja Päiväpiirin yhteinen retki Vaalaan ti Lähtö kirkonkylän srk-talolta klo 8.30, Kokkokangas klo 8.40 ja Honkasen monitoimitalo klo Retken hinta 10 e, tiedustelut ja ilmoittautumiset mennessä Marjalle, puh Kirkkokuoron harjoitukset ke klo 18 kirkonkylän seurakuntakodissa. Varttuneiden harjoitukset to klo 15 kirkonkylän seurakuntakodissa. Naisten piiri to klo kirkonkylän seurakuntakeskuksessa. Mukana Jaakko Tuisku. Miesten piiri to klo Kokkokankaan seurakuntakeskuksessa. Tulossa: Että jaksaisin ensi viikkoon -messu su klo 17 vanhassa kirkossa (HPE). Markku Korpela laulaa lähtölaulut. Kirpputori Ilonpisara avoinna tiistaisin ja torstaisin klo sekä lauantaisin klo Joululahja merimiehille kerätään loka-marraskuun aikana. Voit tuoda lahjoituksena saippuaa, shampoota, miesten/naisten sukkia, hammasharjan, hammastahnaa ym. lähetyssihteerille. Lahjoituksista kootaan joululahjat ulkomaalaisille merimiehille ja -naisille, jotka viettävät joulunsa rahtilaivalla. Lahjoitukset toimitetaan perille n Merimieskirkon kautta. Lähetystyön joulumyyjäiset kirkonkylän srk-talolla la klo Talkoolaiseksi voit ilmoittautua lähetyssihteerille, p joko perjantain valmistelupäivään tai lauantain myyjäispäivään. Lahjoituksia myyjäisiä varten (käsitöitä, leivonnaisia, arpavoittoja ym.) otetaan vastaan pe klo kirkonkylän srk-talolla. Diakonian ja lähetyksen yhteinen adventtihetki Helmen pirtissä ti klo 18. Ruokailua ja kuljetusta varten ilmoittaudu mennessä Leenalle, p tai Minnalle, p Linja-auto lähtee kirkonkylän seurakuntatalolta klo 17.30, Kokkokankaan seurakuntakeskus klo ja Honkasen monitoimitalo klo Tuomiorovastikunnan ja Limingan rovastikunnan yhteinen yhteisvastuuilta nsalon seurakuntatalolla ti klo Mukaan kutsutaan kaikkia Yv-kerääjiä ja asiasta kiinnostuneita. Kyyti järjestetään. Ilm mennessä Marjalle, p Isä-lapsiretki Rokuan kuntokeskukseen Lähtö keskustan seurakuntatalolta, Tiilitie 1, pe klo 18 ja paluu la klo 19. Ota lapsesi tai lapset mukaan viettämään mukavaa yhteistä aikaa Rokuan kauniisiin maisemiin. Luvassa uintia, pelailua, ulkoilua, syömistä ym. Yöpyminen oman perheen kanssa hotellihuoneessa. Osallistumismaksu 20 e aikuiselta ja 5 e/lapsi. Ilmoittautuminen mennessä Jaakko Tuiskulle, p tai sähköpostilla jaakko.tuisku@evl.fi. Perheretki Rovaniemelle pe Lähtö keskustan seurakuntatalolta, Tiilitie 1, klo 8 ja paluu noin klo 20. Luvassa mm. käynti napapiirillä ja Arktikumissa. Osallistumismaksu 10 e/aikuinen ja 5 e/lapsi. Ilmoittautumiset viim Soile Pakkaselle, p tai Marjukka Tuiskulle, p Kempeleen seurakunnan Turvassa paremmassa CD:tä yhteisvastuun hyväksi on myytävänä 15 e:n hintaan kirkkoherranvirastossa. Varhaisnuorten kerhot: Kokkokankaan seurakuntakeskus: maanantaisin klo Toimintakerho vuotiaille tytöille ja pojille, tiistaisin klo Sekakerho vuotiaille, keskiviikkoisin klo Toimintakerho vuotiaille tytöille, torstaisin klo Kansainvälisyyskerho vuotiaille, perjantaisin klo Koirakerho vuotiaille. Vanha pappila: tiistaisin klo Monitoimikerho vuotiaille pojille ja tytöille, keskiviikkoisin klo sekakerho vuotiaille. Keskustan seurakuntatalo: maanantaisin klo Monitoimikerho 3-6 -luokkalaisille tytöille ja pojille. Nuoret: Nuorten ilta to klo 19 Vanhassa pappilassa. Yöpappila pe klo 20 Vanhassa pappilassa. Tyttöjen ilta yli 13-vuotiaille ke klo Vanhassa pappilassa. Päiväpappila tiistaisin klo Vanhassa pappilassa. Päivystys torstaisin klo keskustan seurakuntatalolla. Nuorten pelivuoro keskiviikkoisin Kempelehallilla klo Aamukahvila työttömille, eläkeläisille ja kaikille, joilla on päivisin aikaa, Nordeapankin alakerrassa keskiviikkoisin klo Perhelentopallo lauantaisin klo 9-11 kirkonkylän koululla. Kempeleen rauhanyhdistys: To klo 19 kotiseurat länsipuolella Anu ja Antti Leivolla, Niittyrannantie 154, itäpuolella Laura ja Mikko Aholalla, Lähetvainiontie 11. Pe klo 18 raamattuluokat ala-aste Arto Tahkolalla, Patotie 6, yläaste Jarkko Mällisellä, Hietaniementie 9 La klo 11 myyjäiset ry:llä, klo 19 Iltapalailta ry:llä. Su klo 12 Pyhäkoulut ry:llä, Sarkkirannassa Antti Leivolla, Niittyrannantie 154, Paiturissa Laura ja Mikko Aholalla, Kokkokankaalla Karvosella, Porttilyhdynkuja 1, klo 17 Isänpäiväseurat ry:llä. Murron rauhanyhdistys: pe klo

20 20 19 lauluseurat Janne Ojalalla. La Ylivieskalaisten myyjäiset Murron ry:llä. Su klo 16 seurat ry:llä. Kastetut: Melina Charlotta Eeronheimo, Olavi Veikko Juhani Heikkonen, Axel Veikko Johannes Fonselius. Vihitty: Jyrki Einari Korhonen ja Pirjo Helena Korkala. Kempeleen seurakunnan kotisivu: Kiiminki Perhemessu isänpäivänä kirkossa su klo 10, Miia Seppänen, Birgitta Kontio, Marja Ainali. Kolehti yhteiselle diakoniatyölle n hiippakunnassa. Kirkkokahvit seurakuntakeskuksessa. Seurakuntavaalien äänestys alkaa su kirkossa messun päätyttyä klo 15 asti ja Jäälin seurakuntakodilla klo Sekä ma kirkossa klo Perhemessu su klo 13 Jäälin seurakuntakodilla, Miia Seppänen, Birgitta Kontio, Marja Ainali. Kolehti kuten yllä. Vaalivalvojaiset ja vaalituloksen julkaiseminen ma klo seurakuntakeskuksessa. Kahvitarjoilu. Kirkkokuoro to klo seurakuntakeskuksessa. Isänpäivän konsertti su klo 15 seurakuntakeskuksessa. Alaudaekamarikuoro ja Alaudae-lapsikuoro johtaa Liisa Räisänen, Jenni Huttula ja Petri Telkki, piano, Viola Räisänen viulu. Ohjelma 5 euroa. Ikäihmisten toimintailta kauppakassin tekemisen merkeissä ma klo 18 Kolamäessä vanhustentalon kerhohuoneessa. Nuoret mukana. Eläkeläisten seurakuntakerho ti klo 13 Jäälin seurakuntakodilla. Lähetyspiiri ti klo 13 Lähimmäisen tuvalla. Äänenkäytön peruskurssi ke klo seurakuntakeskuksessa, kouluttajana Katja Törmä sta. Sururyhmä ke klo 18 Vanhalla koululla Lähimmäisen tuvalla, Kirkkotie 6. Ryhmässä puhutaan surusta ja menetyksestä, selviytymisestä ja toivosta, luottamuksellisessa ilmapiirissä. Sururyhmä kokoontuu viisi kertaa (noin 1,5 tuntia). Vetäjänä kappalainen Markku Palosaari. Ystäväpiiri to klo 14 Huttukylässä nuorisoseuralla. Kuljetuspyynnöt kirkkoherranvirastoon p , tai Rukouspiiri to klo Lähimmäisen tuvalla, raamatun lukua, rukousta ja esirukousta. Kirkkokuoro to klo seurakuntakeskuksessa. Piispantarkastus pe ja su Piispantarkastus alkaa aamuhartaudella kirkossa pe klo 8. Messu su klo 10 kirkossa, tulkkaus kuuroille. Johtaa piispa Samuel Salmi, saarna kirkkoherra Pauli Niemelä, avustajina kappalainen Miia Seppänen, vt. kappalainen Raimo Salonen ja diakonissa Eeva Mertaniemi, kanttorina Jarkko Metsänheimo, urkurina Marja Ainali, kirkkokuoro. Yleinen tarkastus kirkossa messun jälkeen. Juhlalounas seurakuntakeskuksessa klo 12.30, musiikkia, ansiomerkkien jakoa kuorolaisille. Rantapohjan seurakuntien omaishoitajien kirkkopyhä su Haukiputaalla, alkaen klo 10 messulla kirkossa. Ilmoittautumiset Kiimingin kirkkoherranvirastoon mennessä, p tai tai Eeva Mertaniemelle, p Kuljetus järjestetään. Osallistujille retki on maksuton. Sadonkorjuulounaan arpajaisvoitot seuraaville: konvehtirasia Maija Laurila, omenahilloa Marianna Rautio, leipäjuustoa Satu Kinnunen, lasten peite Anni Koistinen, punajuuripurkki Helga Huotari, tuikkukynttilöitä Jukka Sihvomaa, Laula kanssani CD Teuvo Pulkkinen, korttipaketti Viljo Käkelä, kirja Reeta Lehtisola, kirja Arto Kouri, kahvipaketti Marjatta Kortetjärvi. Perhetyö: Perhekerho kokoontuu Kirkkopirtillä ti klo ja Jäälin seurakuntakodilla to klo Perhekahvila on Jäälin seurakuntakodilla ti klo ja Kirkkopirtillä to klo Varhaisnuoriso -ja nuorisotyö: Avoimet ovet Alakylän nuorisoseuralla tiistaisin klo ja keskiviikkoisin Huttukylän nuorisoseuralla keskiviikkoisin klo Rauhanyhdistys: Raamattuluokat la kyläpiireittäin. Pyhäkoulua ei ole su Seurat su klo 17 rauhanyhdistyksellä, Tapani Tölli, Aarne Mikkonen. Vihitty: Hannu Mikael Antila ja Marjaana Mikkola, Jyrki-Tapio Vikström ja Ulla Maarit Tuohimaa, Marko Tapio Leinonen ja Hanna-Leena Kuivonen. Kastettu: Matleena Kaisa Ulriika Goman, Jenna Erin Pyykkönen. Kuollut: Niilo Olavi Koivisto 78 v. Liminka Kuoroharjoitukset: To klo 16 Tähdet ja klo 18 kirkkolaulajat srk-talolla. Sanajumalanpalvelus su klo 10 kirkossa. Saarna ja liturgia Ilkka Tornberg, kanttorina Mika Kotkaranta. Virret: 453, 291, 446, 465, 125. Kolehti yhteiselle diakoniatyölle n hiippakunnassa. Välittömästi jumalanpalveluksen jälkeen alkaa seurakuntavaalien äänestys kirkossa klo 15 saakka, jonka jälkeen äänestys jatkuu Vanamossa klo Lähetyslounas isänpäivänä klo srk-talolla. Menu: karjalanpaisti hirvenlihasta, perunat, salaatit, rosolli, porkkana-ja lanttulaatikko, leipä, maito, mehu, kotikalja, Jälkiruokana kiisseli ja täytekakkukahvit. Liput: aikuiset 7 euroa, lapset 3 euroa ja alle 4-vuotiaat ilmaiseksi. Pyhäkoulut: su ei pyhäkoulua Koti-Pietilässä. Ti klo 18 Tupoksessa Kimpimäellä, Kotilehto 1B. Seurakuntavaalien äänestys jatkuu ma klo Niittypirtin palvelukeskuksessa, klo Alatemmeksen vanhainkodilla, klo terveyskeskuksen sairaalassa ja klo seurakuntatalolla. Lasten raamiskerho tiistaisin klo 17 Martinmäellä. Lähetysilta ti klo 18 srk-talolla. Jaakko ja Ulla-Maija Lumme kertovat sanoin ja kuvin rokotusauto-hankkeesta Shangalalaan. Seurakuntakerho ke klo 12 srk-talolla eläkeläisille. Aiheena Elämä on lahja. Ota mukaan runo, laulu tai muisto, joka merkitsee iloa elämässäsi. Mukana Sinikka. Nuorten ja nuorten aikuisten raamattupiiri ke klo 18 lähetysvintillä. Raamattu-ja rukouspiiri ke klo Tarja ja Eero Juvosella, Jukantie 4 A. Hartaus to klo 14 Alatemmeksen vanhainkodilla. Vapaaehtoistoiminnan monet mahdollisuudet-ilta ma srk-talolla. Odotamme tilaisuuteen seurakunnassa eri tavalla vapaaehtoistyössä mukana olevia aikuisia (diakonia, lähetys, kuoro-ja pyhäkouluihmisiä, piirienvetäjät ym.) Illan vieraana Ttm, tutkija, diakonissa Maire Vuoti. Kahvitarjoilu. Lisätietoja Sinikalta, puh Rovastikunnallinen Yhteisvastuu koulutus ti klo nsalon seurakuntatalossa. Ehjä lapsen mieli. Mukaan kutsutaan työntekijöiden lisäksi luottamushenkilöitä ja Yv-keräyksen vastuunkantajia ja kaikkia asiasta kiinnostuneita. Ilm. Maisalle, puh Huom! Tupoksen diakoniatoimisto avattu. Diakonissojen vastaanottoajat muuttuneet. Ajanvaraus varmimmin kirkonkylällä Sinikka Ilmonen ke ja pe klo 9-10, puh tai Tupoksen Vanamossa Maisa Hautamäki ma ja to klo 9-10, puh Haaste: Joulumyyjäiset lähestyy (3.12.) Ehditkö kutoa tai tehdä muita käsitöitä diakonia myyntipöydälle. Lahjoitukset voi tuoda diakoniatoimistoon mennessä. Tiedustelut Maisa, puh Myyjäisten tuotto käytetään vähävaraisten perheiden tukemiseen. Perhekerhot: Kirkonkylällä ti klo srk-talolla. Vapaata yhdessäoloa. Tupoksen Vanamossa ke klo Aiheena lapsi liikenteessä poliisi vierailee. Lähetys: Lähetyssihteeri vintillä maanantaisin klo Tervetuloa kaikenikäiset tutustumaan toimintaamme. Nuoret: Nuoriso-ohjaaja päivystää toimistolla tiistaisin klo Avoimet ovet Tupoksessa lopetettu toistaiseksi. Toimintaa kehitellään. Isoset huomio! Tänään to kokoontuminen Tupoksen Vanamossa klo , yhteinen kaikille isosille! Siis sekä uudet että vanhat isot mukaan! Su vaalikeräys kirkossa ja Vanamossa. Kaikkien isosten osallistuminen välttämätön! Ensi viikolla (vk.46) ei kokoontumista. Kirsi on koulussa , joten ei päivystystä. Soitella saa silloinkin! Lähdemme yhdessä nsalon ja Lumijoen seurakuntien kanssa Maata näkyvissä -festareille Turkuun Voit yrittää vielä päästä mukaan soittamalla Kirsille, p Tapahtuman nettisivut www. maatanakyvissa.fi Partio: Pe Make päivystää partiotoimistossa klo Partiohuivikankaat ja huivimerkit myynnissä itse- näisyyspäivän lupauksenantoa varten. Hinta 6 euroa Mowgli-06 sudenpentujen leiri Ristironkkelissa Rantsilassa. Leirikirjeet jaossa viikolla 44. Su kirkkopalvelussa Kanervat. Ke Eko-aims ampumakilpailut erätytöille/-pojille, vaeltajille ja johtajille Kotikololla klo Kaikki joukolla mukaan. Pe Make päivystää partiotoimistossa klo Partiohuivikankaat ja huivimerkit myynnissä itsenäisyyspäivän lupauksenantoa varten. Hinta 6 euroa Havas Kaamos 06 heimoleirit Limingan ympäristössä. Leirikirjeet tulossa lähempänä. Su kirkkopalvelussa Variksenmarjat. Hyvät partiolaisten vanhemmat! Kaipaamme teidän apuanne partiokämpän rakentamisessa. Talkoopäivä on tiistaisin klo 18 eteenpäin. Ota mukaan työvaatteet, työkäsineet, vasara, mittanauha, puukko, akkuporakone, kirves yms. mitä sinulla sattuu olemaan! Eväät talon puolesta. Lisätietoja ja ilm. etukäteen Jukka Raitio, p Karttoja talkoopaikalle löytyy Kotikolon eteisestä. Partiotoimisto/ Markku Korhonen, markku.korhonen@evl.fi, tai Rauhanyhdistys: Pe klo raamattuluokka (7-8) ry:llä. La klo raamattuluokka (5-6) ry:llä. Su klo 14 seurat Alatemmeksen vanhainkodilla ja klo 17 seurat ry:llä. Kuollut: Aino Katariina Kanniainen e. Ansamaa 93 v 2 kk 6 pv. Vihitty: Ari Pekka Lehto ja Riitta Hannele Järvelä. Kastettu: Juho Olavi Huttunen, Oskari Aleksi Matias Jutila, Väinö Mikael Karjalainen, Eedit Sara Kanerva Kela, Senni Maaria Luukinen ja Aleksi Mikael Pitkälä. Lumijoki To klo 10 perhekerho srk-talolla (isojen ryhmä). Klo 14 kokkikerho kerhohuoneella. Klo 19 Markku Jaakkolan urkukonsertti Lumijoen kirkossa. Konserttiin on vapaa pääsy, ei myöskään ohjelmamaksua. Pe klo 18 vaalilautakunnan kokous virastossa. Su klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa, Tölli, kolehti yhteiseen diakoniatyöhön n hiippakunnassa. Seurakuntavaalien äänestys kirkossa klo ja seurakuntatalossa klo Ma klo 10 perhekerho srktalossa (pienten ryhmä). Äänestys Lumilyhdyssä klo 9-11 ja srk-talossa klo Ti klo vuotiaiden päiväkerho ja klo vuotiaiden päiväkerho kerhohuoneella. Ke klo vuotiaiden päiväkerho kerhohuoneella. Klo 14 hartaushetki Lumilyhdyssä. Klo 14 kokkikerho kerhohuoneella. Klo kirkkokuoron harjoitukset srk-talolla.

21 21 To klo 10 perhekerho srk-talossa (isojen ryhmä). Klo 14 kokkikerho kerhohuoneella. Leiri 4-6 -luokkalaisille Rapulassa Leiri alkaa pe klo 20 ja päättyy su klo 12. Ilmoittautumiset mennessä virastoon, puh tai Antti Härköselle, p Partio toimii tuttuun tapaan. Diakonissa: parhaiten tavoitat Marjon puhelimitse, p tai Kansainvälisyyttä ja joulumieltä: Osallistumme yhteistyössä kerhojen ja kaikkien seurakuntalaisten kanssa Operaatio Joulun Lapsi keräykseen.kokoamme joulupaketteja. Soittele pian Marjolle diakoniatoimistoon, puh / tai kysele kerhoista! Rauhanyhdistys: Pe klo 19 raamattuluokka Vainikaisella. Su klo 12 seurat ja perheruokailu ry:llä Risto Laurila. Ma sisarpiiriretki. Päiväkerhot ry:llä klo I ti14.11 II ke15.11 III to Kirkkoherranvirasto auki ma, ke, pe klo Yhteystiedot: Virasto , kerhohuone , pastori , suntio , diakonissa , talouspäällikkö Kotisivu: seurakunta.net Muhos Su klo 10 messu kirkossa, lit. Pekkala, saarna Heikkinen, kanttori Marjo Irjala. Kolehti yhteiselle diakoniatyölle n hiippakunnassa. Klo 18 Muhoksen torvipoikien kymmenes muistojen konsertti Koivu ja tähti - kulttuurikeskuksessa. Seurakuntavaalit su klo Muhoksen kirkossa ja klo Päivärinteen seurakuntasalissa sekä ma klo 9-11 Kylmälänkylän kappelissa ja klo srk-talossa. Ti klo Kylmälänkylän seurakuntapiiri kappelissa, Kyllönen. Klo 12 Sanginjoen seurakuntapiiri Tuula ja Erkki Huovisella, Leena Leskelä, Simo Pekka Pekkala. Klo 13 hartaus Muhoksen palvelukodissa, Kyllönen. Klo 14 hartaus Sinisiivessä, Heikkinen. Klo Bambu versoo lähetysilta srk-talossa. Kiinan lähetti, rovasti Päivö Parviainen, kertoo Kiinan kirkon kasvamisesta. Klo 19 iltahartaus Rokualla, Kyllönen. Ke klo keskipäivänkerho srk-talossa, toivelauluja Kajavan Ossin, lapsikuoron ja päiväkuoron seurassa. Klo 13 hartaus Päiväkeskuksessa, Pekkala. Klo rukouspiiri srktalon kappelihuoneessa, Marja Leena Savolainen. To klo 13 syntymäpäiväjuhlat srk-talossa. Kutsun saaneet, tervetuloa yksin tai omaisen/ystävän kanssa! Klo 13 alkaen hartaushetket Jokirinteen palvelukodeissa, Kyllönen. Klo 14 hartaus ja ehtoollinen palvelukoti Armiitassa, Heikkinen. Klo 19 lähetysilta Eila ja Juha Oksalla, Kaupinkuja 57, Heikkinen. Klo 19 Herättäjän seurat srk-talossa, lauletaan Siionin virsiä, rovasti Veikko Kärnä. Kuorot: Ke klo päiväkuoron, klo 17 lapsikuoron ja klo kirkkokuoron harj. srk-talossa. Lapset/perheet: Perhekerhot tiistaisin klo srk-talossa ja Päivärinteen srk-salissa sekä torstaisin klo Laitasaaren rukoushuoneella. Varhaisnuoret/nuoret: Isoskoulutus la klo srk-talon alakerrassa. Yökahvila la klo yläasteen tiloissa. Raamattupiiri nuorille ja rippikoululaisille su klo srk-talon alakerrassa. Saa merkinnän rippikoulukorttiin. Nuortenilta ke klo Päivärinteen srk-salissa ja to klo srk-talon alakerrassa. Päivystys nuorisotoimistolla perjantaisin klo ja maanantaisin klo , puh tai nuorisotyönohjaajat Tuula Väänänen, puh ja Rainer Väänänen, puh Laitasaaren rukoushuone: Aamurukous maanantaisin klo Perhekerho torstaisin klo Rauhanyhdistys: Pe klo 18 myyjäiset ry:llä Su klo 18 seurat ry:llä. Ma klo 18 päiväkerho. Ke klo 10 perhekerho. Laitasaaren rauhanyhdistys: Pe klo raamattuluokka ja klo 19 toimintailta ry:llä. La klo päiväkerho. Klo 19 alueellinen nuortenilta Muhoksen ry:llä. Kastettu: Markus Kaarlo Juhani Leinonen. Muhoksen seurakunnan kotisivu: nsalo takodissa. Lapsi on ilo -tapahtuma seurakuntatalolla lastenoikeuksien päivänä ma klo Ks. erill. ilmoitus nsalo -lehdestä. Limingan rovastikunnan ja n tuomiorovastikunnan yhteisvastuu koulutusilta ti nsalon seurakuntatalolla (Uhrikirkonkuja) klo alkaen kahvilla. Tilaisuus alkaa klo 18. Seurakuntalaiset, teemme retken Pökkylän Punaiselle tuvalle ja Ruukin maaseutuoppilaitokseen to Ilm. kerhossa tai kirkkoherranvirastoon, puh ma mennessä.ks. erill. ilm. nsalo -lehdestä. Joululahja merimiehille kerätään loka-marraskuun aikana. Voit tuoda lahjoituksena saippuaa, shampoota, miesten/naisten sukkia, hammasharjan, hammastahnaa ym. lähetyssihteerille. Lahjoituksista kootaan joululahjat ulkomaalaisille merimiehille ja -naisille, jotka viettävät joulunsa rahtilaivalla. Lahjoitukset toimitetaan perille n Merimieskirkon kautta. Kastettu: Pihla Isabella Karinkanta, Eetu Topias Kristian Kivelä, Valle Alvar Ansamaa, Anni Mia Kaarina Kämäräinen, Jutta Sofia Vesala. Kuolleet: Reijo Antero Kaitera, 58 v, joen srk:sta. Salonpään ry: To klo lauluseurat Anita ja Mauno Isopahkalalla Kuovikylässä. La klo 18 raamatunl v Lindroosilla, klo raamatunl v Koskelolla. Su klo 17 julkaisutilaisuus ja seurat ry:llä, Teuvo Hurme. La klo 18 raamatunl v Kurunlahdella, klo raamatunl v Kotajärvellä. To klo lauluseurat ry:llä. nsalon kk:n ry: Pe klo 17 myyjäistavaroiden vastaanotto ja ruokailu, ry, klo myyjäiset, ry, klo nuortenilta, ry, Kysymyslaatikko, Jouko Haapsaari. Su klo 12 raamattuluokka I, ry, raamattuluokka II; Kylänpuoli ja Keskikylä, ry, Karhuoja: Pekka Kinnunen, Pahajärventie, klo 17 seurat, ry, Lauri Karhumaa, Toivo Määttä. Ma klo raamatun kertomuksiin perehtyminen, ry, Pertti Lahtinen. Ti Lauluseurat klo 19 Mirja ja Esko Lyytikäisellä, Maissikuja 7. Ti klo 19 lauluseuroja kodeissa; Keskikylä: Jouko Haapsaari, Kuusikkotie 5, Karhuoja: Erkki Alasaarela, Karhuojantie. To klo 14 seurat Salonkartanossa, Aarno Sassi. Su klo 12 raamattuluokka I ry, raamattuluokka II; Kylänpuoli ja Keskikylä, ry, Karhuoja: Antti Korkiakoski, Visakoivunkuja 16 klo 17 seurat, ry, Vesa Jokitalo, Markku Seppänen. Umpimähkään leirikeskukseen unohtuneita vaatteita voi noutaa kirkkoherranvirastosta. Kirkkoherranviraston uudet aukioloajat: ma, ke klo 9-13 ja klo sekä ti, to ja pe klo Seurakuntapastori Lauri Kotila vanhempainlomalla. Pudasjärvi Lapsi- ja perhetyö sekä varhaisnuoriso- ja nuorisotyö: ks. erill. ilm. nsalo -lehdestä. Raamattupiiri kokoontuu maanantaisin klo 18, seurakuntatalon kerhohuoneessa. Seurakuntakerho seurakuntatalolla to klo 11, Lahja Rautiola, Päivi Pulkkinen. Luento vanhuksen masennuksesta to klo 18 pappilassa. Ks. erill. ilm. nsalo -lehdestä. Tilkkutäkkilaulujen ilta pe klo Murajalla, Ruiskuja 3. Tule mukavaan joukkoomme laulamaan hengellisiä lauluja yksin tai perheen kanssa. Kehitysvammaisten Tuki ry:n sääntömääräinen syyskokous la klo 13 Toimintakeskuksessa, Vehänäkujalla. Messu kirkossa su klo 10, Tapio Kortesluoma. Seurakuntavaalit kirkossa su klo Seurakuntavaalit kirkossa ma klo Isänpäivälounas lähetystyön hyväksi seurakuntatalolla su klo Ks. erill. ilm. nsalo -lehdestä. Herättäjäseurat pappilassa su klo Omaishoitajat kokoontuvat Pappilassa ke klo 12. Hartaustilaisuus Salonkartanossa ke klo 13.30, Minna Salmi. Lähetysilta ke klo 18 Repussa. Vieraana Kempeleen srk:n diakonissa Soile Pakkanen, matkakertomus Perusta. Seurakuntakerho seurakuntatalolla to klo 11. Lahja Rautiola, vieraana dirc.mus. Pentti Yletyinen. Hartaustilaisuus Teppolassa to klo 11.30, Tapio Kortesluoma. Joululeiri Umpimähkässä vuotiaille. Ks. erill. ilmoitus nsalo -lehdestä Messu kirkossa su klo 10, Minna Salmi. Perhekirkko/ Hiljaisuuden messu su 19.11, klo 17, Vesa Äärelä. Herättäjäseurat su klo Kempeleen Kokkokankaan seurakun- Ehtoollisjumalanpalvelus seurakuntakodissa su klo 10, Kyllönen, Kukkurainen, Piirainen. Kirkkokahvit. Seurakuntavaalit seurakuntakodissa su klo ja ma klo Lähetystyö: Kirpputori talkootuvassa ke klo Diakonia: Kuulovammaisten kerho seurakuntakodissa ke klo 11. Kipuryhmä seurakuntakodissa ke klo 18. Näkö heikentyy iän myötä, mistä apua? Valaistuksen, värityksen ja kontrastien merkitys näkemisessä ja arjessa selviytymisessä. Vieraana toiminnanohjaaja Heidi Siira Näkövammaisten keskusliiton senioripalveluista. Apuvälineiden esittelyä. Kahvitarjoilu ja nyyttiarpajaiset. Ystävän kammari seurakuntakodissa ti klo Kuorot: lapsikuoro to ja klo 17, kirkkokuoro to klo 18, Vox Margarita ke klo 18, Gospelryhmä ke klo Nuorisotyö: Gospel-ryhmä etsii laulajia ja soittajia. Harjoitukset ke klo seurakuntakodissa. Ilmoittaudu Markolle tai Tiinalle. Rovastikunnallinen sählyturnaus Haukiputaalla. Joukkueiden kokoaminen on käynnissä. Varaa paikkasi ilmoittautumalla Markolle tai Tiinalle. Perhekerho seurakuntakodissa to ja ti klo Rippikoulutyö: Muut -ryhmän 1. rippikoulutunnit srk-kodissa la klo Satumuskari seurakuntakodissa ti klo Rauhanyhdistykset: Kirpputori Kurenalan ry:llä pe klo 18. Raamattuluokka Sarakylässä Iivari Jurmulla pe klo 19. Seurat Kurenalan ry:llä su klo 17, Kyllönen, Niskasaari. Myyjäisseurat Jongulla Raija ja Pekka Jussilalla pe klo 19. Ompeluseurat Johanna ja Samuli Leppäsellä, Lukkarinlahdentie 64, ke klo 18. Kastettu: Emma Ronja Rianna Syrjäpalo, Karoliina Eerika Väyrynen, Johannes Kristian Syri, Jeremias Joonatan Mattila ja Aino Aleksandra Pelttari. Haudattu: Impi Sofia Määttä 89 v. ja Martta Puolakanaho 81 v. Kirkkoherranvirasto avoinna ma - pe klo 9-14, p Sähköpostiosoite: pudasjarvi.srk@ evl.fi, työntekijät: etunimi.sukunimi@ evl.fi. Seurakunnan kirkolliset jo maanantaisin nettisivuilla: Rantsila To klo 13 seurakuntakerho Rauhalan kerhohuoneella. Su klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa, Lauriala, Leinonen ja Rantsilan Laulu. Kolehti yhteiselle diakoniatyölle n hiippakunnassa. Jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntavaalit kirkossa klo Ti klo 11 eläkeliitto seurakuntatalolla. Ti klo 19 kirkkovaltuusto seurakuntatalolla. Kuorot: To ja klo 14 Hovin Stellat Hovin koululla ja klo 19 Rantsilan Laulu seurakuntatalolla. Ke klo 11 veteraanikuoro, klo 15 tyttökuoro Stellat ja klo 16 poikakuoro Stellat seurakuntatalolla. Kerhotoiminta: Ma klo perhekerho Pallerot Nuppulassa ja klo Hovin varhaisnuoret joka toinen viikko (seuraavan kerran ) Ti klo Hovin Nuppukerho 3-5 v, klo Sipolan varhaisnuoret ja klo tyttökerho Nuppulassa. Ke klo Nuppukerho 3-4 v Nuppulassa ja klo Mankilan varhaisnuoret. Pe Nuppukerho 5 v Nuppulassa. Nuoret: Ma klo 16 ylä-astelaisten puuharyhmä kokoontuu ensimmäisen kerran Nuppulassa. Tervetuloa suunnittelemaan ja touhuamaan kaikkea hauskaa porukalla! Seurakunta tekee vierailun Haapajärvelle Ganander-juhlaan. Lähtö seurakuntatalon pihasta klo 8.30, paluu juhlan jälkeen. Seurakunta maksaa kyydin. Haapajärvellä on mahdollisuus ruokailla. Ruokamaksu 7 e, jonka jokainen maksaa itse. Sitovat ilmoittautumiset mennessä kirkkoherranvirastoon, puh (ma-to klo 9-12). Huom! Seurakunnalla on tiernapojat, joita saa tilata Arja-kanttorilta, puh Tulossa: Ma klo lasten virsilauluilta seurakuntatalolla. Mukana lapsikuorot. Kahvitarjoilu. Vapaaehtoinen kahviraha lapsikuorotyön tukemiseen. Pe kaikenikäisten seurakuntaretki Rovaniemelle. Reissun hinta aikuisilta 50 e ja lapsilta 25 e (hinta sisältää kyydin, lounaan ja pääsyliput Arktikumiin ja Santa Parkkiin). Lähtö torilta klo 7 ja paluu noin klo 22. Ilmoittautumiset viimeistään mennessä Tanjalle, p tai Eeva-Liisalle, p Rauhanyhdistys: Pe klo 19 ompeluseurat ry:llä. Ke klo 13 varttuneiden kerho ry:llä. Pe klo 19 ompeluseurat ry:llä. Kastetut: Miika Kristian Marin ja Santeri Arttu Aleksi Makkonen. Seurakuntavaalit 2006: Varsinainen vaalipäivä sunnuntai klo Rantsilan kirkko. Sähköpostiosoite: rantsila.srk@evl.fi, työntekijät: etunimi.sukunimi@evl. fi. Seurakunnan tapahtumakalenteri: Seurakuntavaalit: Siikajoki Muistattehan, että Siikajoen seurakuntavaalien varsinaiset äänestysajat ja - paikat ovat seuraavat: 1. Sunnuntaina klo Siikajoen seurakunnan kirkko, 2. Maanantaina klo 9-11 Karinkannan Nuorisoseura Karinkanta, 3. Maanantaina klo Puistola Keskikylä, 4. Maanantaina klo Siikajoen seurakunnan kirkko. Intoa vaaliuurnille! To klo 13 diakonia- ja lähetyspiiri srk-talolla. Su klo 12 sanajumalanpalvelus kirkossa. Khra Tanjunen ja Kanttori Nissinen. Jumalanpalveluksen jälkeen jatkamme kirkollisvaaleilla, vaalitoimituksella alkaen klo 13 kirkossa. Ti klo 13 virsihetki Puistolassa. Ke klo lapsikuoro seurakuntatalolla. Ke klo kirkkovaltuuston kokous pappilassa. Rauhanyhdistys: To klo päiväkerho ry:llä. Pe klo raamattuluokka Jouko Pietarilalla. Su klo 17 seurat ry:llä. Ma klo 19 raamattuluokanopettajien kokous Heikki Haholla. To klo 17 päiväkerho ry:llä. Avioliittoon kuulutetaan: Tauno Erkki Toppila Siikajoki evl ja Paula Marjatta Nikki Pyhäjoki evl. Kirkkoherranvirasto avoinna: Ma klo 12-17, ke ja pe klo Antero Aakko Myyntijohtaja, insinööri Tuiralainen, valitse kirkon sanomaan ja luottamustoimiin sitoutunut päättäjä VALTUUSTOON n:o seurakunnan talousasiat NEUVOSTOON 2 n:o147 seurakunnan toiminta K I R K K O K E S K E L L E A R K E A

22 22 Siikalatva Kirkkoherranvirasto, Piippola p. ja fax , avoinna ma, ke klo 9-12 ja pe klo 9-13, kirkkoherra Erkki Piri p , talouspäällikkö Tarmo Myllykoski p , toimistosihteeri Eija Holappa p , kanslisti Toini Anttila p , Kestilän seurakuntatoimisto p. ja fax , Pulkkilan seurakuntatoimisto p. ja fax , Pyhännän seurakuntatoimisto p. ja fax Lähetyssihteeri Anneli Laukkanen on tavattavissa keskiviikkoisin klo 9-11 Piippolassa kirkkoherranvirastossa, p Su Pulkkilan seurakunnan 100- vuotisjuhla alkaen klo 10 messulla kirkossa, liturgi Erkki Piri ja saarnaa Esko Visuri. Messun jälkeen kunniakäynti sankarihaudoilla, ruokailu ja kahvi keskuskoululla sekä pääjuhla kirkossa, ks. tarkempi ohjelma Pulkkilan ilmoituksissa. Ma klo 18 kirkkoneuvoston kokous Pyhännän srk-talolla. Tulossa: Siikalatvan seurakunnan työntekijöille ja lähetystiimiläisille vapaaehtoinen hygieniapassikoulutus la Piippolan srk-kodilla klo 9. Kouluttaja elintarvikeneuvoja Maija Ojalehto ProAgria- n Maaseutukeskuksesta. Lisätietoja lähetyssihteeriltä. Kestilä To klo 12 Mäläskän diakonia- ja lähetyspiiri Erja ja Osmo Haatajalla Ranta-Mattilassa. Pe klo 13 seurakunnan ohjelmaa Pihlajistossa. Klo 17 Kestilän lähetystiimin kokous kerhokodilla. La klo vuotiaiden synttärit kerhokodissa (huom. ei seurakuntakodissa!) Su klo 10 messu kirkossa, Tuominen ja Kinnunen. Kolehti yhteiselle diakoniatyölle n hiippakunnassa. Ti klo lasten päiväkerho ja sekakerho kerhokodissa. Klo Hetki Herralle-nuorten hartaustuokio kirkossa, rippikoululaiset saavat merkinnän korttiin. Klo19 kirkkokuoron harjoitukset seurakuntakodissa. Ke seurakuntaretki Pulkkilaan, lähtö klo seurakuntakodilta, perillä ohjelmaa ja ruokailu, ilmoittautumiset mennessä Leenalle, p tai seurakuntatoimistoon p Klo 10 perhekerho ja sudarikerho kerhokodilla. Klo 13 pihkalanrantasten Pihlajistovierailu. Lomia: diakonissa Leena Räsänen Rauhanyhdistys: pe klo 19 ompeluseurat ry:llä. Pe klo 19 Vaala, Utajärvi ja Kestilä: aviopuolisoidenilta ry:llä, alustajana Erkki Piri. Kuollut: Toini Valpuri Huovinen s. Mattila 83 v. Piippola To 9.11.klo 16 tyttökerho. La klo 9-13 rippikoulua srk-kodilla. Su klo 12 messu, Risto Tuominen. Su klo 18 raamattu- ja keskustelupiiri Arja ja Hannu Hyvärisellä Lassilassa. Ma klo 11 veteraanikuoro, klo kirkkokuoro, klo 16 käsikellokuoro, klo Leskelänkerho. Ti klo tyttö- ja poikakerho, klo siioninvirsiseurat Väinölässä, pastori Jouni Riipinen. Ke klo 10 virkistyspäivä Vaarintalolla, vieraana Sotaorvot sta, klo 10 lasten päiväkerho. To klo 16 tyttökerho. Pulkkila To k l o 1 3 omaishoitajien kokoontuminen seurakuntatalossa. Klo 19 kirkkokuoro. Pe klo lasten päiväkerho (5-6 v) seurakunsanan aika Sana anteeksi kasvattaa Minne sinä menet isi? Kato isi! Älä mene töihin isi! Isi tule! Tehdään iso lumiukko! Nämä kaikki pikkulausahdukset ovat varmaan tuttuja monessa kodissa. On hienoa, että saa olla isä ja seurata vieressä kahden pienen pojan kasvamista ja heidän erilaisten elämäntaitojensa opettelua. Isänä oleminen vaati paljon aikaa ja malttia. Useasti mietin, osaanko olla tarpeeksi hyvä isä niin, että pojat olisivat tulevaisuudessa yhteiskuntakelvollisia ja pärjäisivät elämässään. Onko minulla riittävästi aikaa heille? Olen monesti kysynyt rippikoululaisilta, millainen on hyvä isä. Vastauksia on tullut monenlaisia. Hyvä isä on sellainen joka pystyy elättämään oman perheensä. Hyvä isä käy töissä. Hyvä isä on rakastava. Minun oma isäni sanoi kerran minulle: Mitä tahansa sinä koskaan teetkään tai mitä ikinä tapahtuukaan, kotiin voit aina tulla. Hyvä isä on mielestäni myös sellainen, joka pystyy antamaan anteeksi. Tämän sunnuntain tekstissä (Matt.6:14-15) sanotaan: Jos te annatte toisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne. Elämää sekä elämistä opitaan paljolti erilaisten tekemisien kautta. Joskus ne asiat, joita tekee muille tai mitä muut tekevät sinulle, eivät ole hyviä. Joskus saattaa loukata toista tahtomattaan. Emme ole täydellisiä ja teemme virheitä. Anteeksipyytämisen ja antamisen kautta voimme oppia jotain uutta ihmisyydestä ja itsestämme. Pieni ihminen etsii ymmärrystä ja rajoja erilaisten tekemisien kautta. Kun hän tekee sellaista, mikä ei ole oikein, häntä yleensä torutaan. Kun taas lapsi tekee jotain hyvää tai oppii jotain uutta, häntä kehutaan ja kannustetaan. Uskon, että kasvatustyössä kaikkein raskainta on se, että oppisi pyytämään anteeksi silloin kun on kohdellut lasta väärin. Silloin ei pidä piiloutua vanhemman auktoriteetin taakse vaan olla ihminen ihmiselle myös vanhempilapsi -suhteessa. Tämä sama sääntö on hyvä muistaa jokapäiväisessä elämässä. Anteeksipyytäminen ja anteeksiantaminen ei ole aina helppoa, mutta ne opettavat ja kasvattavat meitä. Anssi Putila Nuorisotyönohjaaja Tuiran seurakunta Sydämeen saakka ulottuva anteeksiantamus ei ole mikään määräaikaisprojekti vaan elämänmittainen prosessi. Siihen kuuluu joskus oikeutettu fyysisen eron tekeminen vahingon tekijään, ja sitten eroon pyristely omista katkerista ajatuksista ja niissä yötä päivää lillimisestä. Muuten päädytään tuomareitten pakeille, jotka siinä kisassa ovat ainoita varmoja voittajia. Tuomaria edullisempaa olisi laskeutua viemäriin ja aukoa tukokset. Pyytää, antaa ja ottaa anteeksi, vaikka se ei meille mieluista ja hääppöistä hommaa olekaan. Mutta vain sillä tavalla elämän juhla pelastetaan. Veli-Matti Kosonen Vedin nuorimpia pulkassa. Lumi oli pehmeää. Pulkka kaatui. Nauroimme yhdessä. Eikä nauru meinannut millään päättyä. Kiitos. Rukous Niinkus tiedät, raavaan miehen rukouskirjasta ensi sunnuntai Ensi pyhän aiheena on Antakaa toisillenne anteeksi. Sunnuntai on myös isänpäivä. Koko elämämme perustuu anteeksiantoon, jonka saamme Kristuksen ristinkuoleman ansiosta. Se johdattaa meidät kohtaamaan lähimmäisemme ystävällisesti, lempeästi ja anteeksiantavasti. Päivän psalmi on Ps. 119: , 1. lukukappale Jes. 64: 3-8 ja 2. lukukappale Fil. 1: Evankeliumi on Matt. 6:

23 23 MUUT S EUR A K U N N A T Y H D I S T Y K S ET P A L VE L UH A K EMI S TO RAHAA HETI KÄTEEN PANTIKSI KÄY IRTAIN OMAISUUS Palvelemme nsedulla ja Pudasjärvellä - kultakorut, hopeaesineet, arvokellot - autot, moottoripyörät, moottorikelkat, säilytys lämpimässä hallissa - aseet, turvallinen säilytyspaikka - puhelinosake tai vastaava arvo-osuustili - pörssi- ja asunto-osakkeet - osaomistus- ja asumisoikeusasunnot - soittimet, elektroniikka, taide, jne Panttilainakonttori Oy KULTAKORUJA HALVALLA JA REHELLISESTI PAINON MUKAAN - uusia ja kunnostettuja käytettyjä kultakoruja - ostetaan kultaa ja muuta irtainta - pariston vaihto 4 e - korjataan koruja, tilaustöitä - ostetaan puhelinosakkeita, rahat heti käteen OULUN KULTA Pakkahuoneenkatu 26, p. (08) Avoinna ma , ti - pe Jakeluhäiriöt/ Jakelukiellot P (ARKISIN KLO 8-16) SÄHKÖPOSTI: TILAUSPALVELUT@KOTIMAA.FI P A I K K OJ A A VOI N N A kirkolliset jatkuu tatalossa. Su klo 10 messu. Pulkkilan seurakunnan 100-vuotisjuhla. Rippikoululaiset laskevat kukkalaitteen edesmenneiden työntekijöiden haudoille ja sankarihaudalle. Keskuskoululla ruokailu ja kahvit. Juhla kirkossa: tervetulosanat, kirkkokuoro, EskoVisuri: historiikki, juhlakirjan julkistaminen ja luovutus, nuorten ryhmän musiikkiesitys, ansio- ja kunniamerkkien jako, päätössanat. Ti klo lasten päiväkerho (3-4 v) seurakuntatalossa. Ke klo 12 seurakuntakerho. Kestiset vierailevat kerhossa. Ruokailu klo 11, kerhon jälkeen käynti kirkossa. Klo varhaisnuorten (7-11 v.) kerho seurakuntatalossa. To klo perhekerho seurakuntatalossa. Pe klo lasten päiväkerho (5-6v) seurakuntatalossa. Tulossa: Oulaisissa omaishoitajien päivä teemalla Minä, Sinä ja Me yhdessä arkea jakaen. Ilmoittautumiset kyytien järjestämistä varten Kirstille, p Rauhanyhdistys: Pe klo 19 raamattuluokka ry:llä. La klo 20 miestenilta ry:llä. Pyhäntä To klo 9.30 lapsikuoro Nestorissa, klo päiväkerho srktalon kh, klo 12 veteraani-kuoro, klo 17 lapsikuoro ja klo 18 kirkkokuoro srk-talossa. Ahokylän kerho to koululaisille klo Huovisella. Pe klo nuorten kuoro srk-talossa. La klo päivärippikoulu srk-talon rk-luokassa, Sulo ja Veijo. Su klo 12 isänpäivä, sanajumalanpalvelus kirkossa, Kautto ja Kinnunen. Kolehti yhteiselle diakoniatyölle n hiippakunnassa. Pulkkilan seurakuntajuhlat 100 v, ks. Pulkkila! Ma klo 18 Siikalatvan seurakunnan kirkkoneuvoston kokous Pyhännän srk-talossa. Ti klo 9 lukupiiri vanhustent. Kirkkotien kerhohuoneessa ja klo 11 Ukonojan kh. Ke klo 11 Tavastkengän diakoniapiiri Anni Reeta ja Yrjö Rahikkalalla ja klo sekakerho srk-talon kh, nuoret ohjaavat. To klo 12 ehtoollishartaus Nestorin tuvassa. Pe klo 11 hartaus ruskakerhossa Tavastkengän koululla, Kautto. Klo Siikalatvan seurakunnan työntekijäin kokous Pulkkilan srk-talossa (huom. aika). Rauhanyhdistys: Su seurat klo 16 ry, Veijo Sydänmetsä. Ke lauluseurat ry:llä klo 18.30, Jouko Limma. Tyrnävä To klo Ängeslevä-Markkuun diakoniapiiri Eeva-Liisa ja Urho Honkakoskella. Klo ehtoollishartaus Limingan sairaalassa. Klo 14 hartaus Alatemmeksen vanhainkodilla. Klo 18 seurakuntailta Littowilla Temmeksellä, Paimenpolku 4. Klo 18 Murto-Juurussuon diakoniapiiri Soile ja Pekka Sirviöllä. Pe klo hartaus Kotolassa. Su klo 10 sanajumalanpalvelus Tyrnävän kirkossa, Ikonen. Kolehti Usko huomiseen-vaalikeräykseen. Ti klo seurakuntakerho Tyrnävän srk-talolla. Klo 19 Ilosanomapiiri Tyrnävän srk-talolla. Ke klo 13 hartaus Peltolan palvelukeskuksessa. Kuorot: Lapsikuoro to klo 16 Temmeksen srk-talolla ja kirkkokuoro ke klo 19 Tyrnävän srk-talolla. Nuoret: Kerhonohjaajien palaveri la klo Tyrnävän srk-talolla. Lähetystyö: Isänpäivälounas su klo Tyrnävän srk-talolla. Ruokana hirvenlihamureke. Hinta 5 e/aik. ja 2 e/4-16 v. Perheretki Tornioon ja Haaparantaan uimaan ja jouluostoksille la Lähtö Tyrnävän srk-talolta 7.30, paluu Tvälle noin Retken hinta, 10 e/ aik, 7 e/ 7-14 v, 5 e/2-6 v. Sitovat ilm mennessä, puh Tied. Vellu Hietikko, p , Eija Salmenhaara, p Lakeuden kehitysvammaisten tuki ry:n syyskokous to klo 19 Peltolassa, Mankilantie 4. Toivotaan uusia jäseniä mukaan! Seurakuntavaalit: Su klo Tyrnävän kirkko ja klo Murron koulu. Ma klo Temmeksen srk-talo ja klo Tyrnävän srk-talo. Rauhanyhdistys: Tyrnävä: To klo 19 lauluseurat Keijo Nissilällä. Su klo 16 seurat ry:llä, Paavo Marttila. Murto: Pe klo 19 lauluseurat Janne Ojalalla. La myyjäiset Murron ry:llä, järj. Ylivieskan ry. Su klo 16 seurat ry:llä. Kuollut: Eeva Brigitta Rantala s Huttunen 100 v, Alma Suvanto s Vääräniemi 94 v, Valma Taimi Johanna Korkala s Oikarinen 87 v. Kastettu: Erika Martta Adele Kujala, Lauri Kalevi Laukka, Valentin Wilhelm Pitkälä, Lauri Elias Tuppurainen.

24 24 LAKIASIAINTOIMISTO JORMA HERTTUAINEN Varatuomari Pekka Lahdenperä varatuomari, ekonomi Kauppurienkatu 23, OULU Puh , Kirkkokatu 4 A 12, puh ja , fax , Perunkirjoitukset, perinnönjaot, testamentit, oikeudenkäynnit, myös maksuttomat oikeudenkäynnit testamentit, perunkirjoitukset, perinnönjaot ym. kaikki riita-asiat maksuton alkuneuvottelu LAKIASIAT LAHDENPERÄ OY PERUNKIRJOITUKSET ja muut lakiasiainpalvelut VUOSIEN KOKEMUKSELLA. Tarvittaessa myös kotonanne iltaisin ja viikonloppuisin. Varatuomari H. Luukkonen, Uusikatu 23 A 4, puh LAKIASIAT KALLE PYRHÖNEN KY Varatuomari Kalle Pyrhönen Rautatienkatu 9, OULU Puh , fax , GSM perunkirjoitukset - perinnönjaot - testamentit - oikeudenkäynnit Myllyojan Maikkulan Tuiralaisten asiamies jatkamaan työtä lähimmäisen puolesta Pertti Haipola dir.mus 112 Seurakuntaneuvosto 57 Yhteinen kirkkovaltuusto O P I S K E L IJ A ME N OT Katso lisää menoja sisäsivujen Opiskelijat ja nuoret aikuiset kohdasta.

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys Tapahtumakalenteri viikko 06 pe 12.02. 19:00 Raamattuluokka 5 lk. Aihe: Syntiinlankeemus ja lupaus. Paikka: Savela Jukka, Tervaluodontie 23 / 6 lk. Aihe: Abraham uhraa Iisakin. Paikka: Heikki Nauha, Veikkolantie

Lisätiedot

Oulun OP:n uusi edustajisto 2010 2014

Oulun OP:n uusi edustajisto 2010 2014 Oulu, 42 edustajaa Oulun OP:n uusi edustajisto 2010 2014 Nämä 79 valittua edustavat sinua. Antero Aakko insinööri, myyntijohtaja Allu Alatalo 48 vuotta myynti- ja markkinointipäällikkö Kyösti Asikainen

Lisätiedot

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään. Rippikoulut 2016 Vuonna 2016 rippikouluikäisiä ovat vuonna 2001 syntyneet nuoret. Rippikouluun voivat ilmoittautua myös ne, joilla rippikoulu on jäänyt käymättä tai jos on aloittanut koulun 6-vuotiaana

Lisätiedot

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015. Läsnä Eklöf Maria kirkkovaltuuston jäsen

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015. Läsnä Eklöf Maria kirkkovaltuuston jäsen 1 KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 PL 28, 90441 KEMPELE KIRKKOVALTUUSTO p. 08-561 4500 Aika Torstaina 15.1.2015 klo 18.00 19.17 Paikka Kokkokankaan seurakuntakeskus, Sali Läsnä Eklöf Maria Ervasti

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Läsnä Hanski Pia kirkkovaltuuston varajäsen E. Ervastin tilalla. kirkkovaltuuston jäsen

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Läsnä Hanski Pia kirkkovaltuuston varajäsen E. Ervastin tilalla. kirkkovaltuuston jäsen 1 KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 PL 28, 90441 KEMPELE KIRKKOVALTUUSTO p. 08-561 4500 Aika Torstaina 12.1.2016 klo 18.00 18.53 Paikka Kokkokankaan seurakuntakeskus, Sali Läsnä Hanski Pia kirkkovaltuuston

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset Lista 1 ( 6 ) Oulu toimitukset 2012-10-19 1) K1 Alatalo Pertti Antero 2) K2 Alatalo Pertti Antero Alatalo Arto Tapio 3) K3 Teerinkoski Ritva Leena Teerinkoski Raimo Ilmari Ahonen Minna Maria Ahonen Marko

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi Kauno Kyhälä Sakari Ukonmaanaho Kari Kuoppamaa Reijo Puurunen Jorma Halonen Petri Pitkänen Ari Grönstrand Risto Ruostetsaari Risto Pekkala

Lisätiedot

VALITUIKSI TULLEET EHDOKKAAN VERTAUSLUKUJEN MUKAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ JÄSENALUEITTAIN

VALITUIKSI TULLEET EHDOKKAAN VERTAUSLUKUJEN MUKAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ JÄSENALUEITTAIN Sivu 1 OSUUSKAUPPA MAAKUNNAN EDUSTAJISTON VAALIT 1.3. - 16.3.2012 VALITUIKSI TULLEET EHDOKKAAN VERTAUSLUKUJEN MUKAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ JÄSENALUEITTAIN JÄSENALUE 1: KAJAANI, PALTAMO, RISTIJÄRVI VALITUIKSI

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

Kokouspaikka: Pyhännän seurakuntatalo

Kokouspaikka: Pyhännän seurakuntatalo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2015 Sivu 1 Kirkkovaltuusto ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ Kokousaika: Keskiviikko 11.11.2015

Lisätiedot

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Kajaanin kaupunginvaltuusto 2017-2021 Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi 2017-2021 valitut. Nimi Ääniä Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Hatva

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

RL-cup Onni Kukkonen Oulun Hiihtoseura 2.21,8 2. Santeri Ukkola Kempeleen Kiri 3.49,9 1.28,1 Sarjaluettelo

RL-cup Onni Kukkonen Oulun Hiihtoseura 2.21,8 2. Santeri Ukkola Kempeleen Kiri 3.49,9 1.28,1 Sarjaluettelo RL-cup 26.01.2013 T U L O K S E T Oulunsalon Vasama : M06; N06; M08; N08; M10; N10; M12; N12; M14; N14; M16; N16; Miehet 6 vuotta 0.4 km V 1. Onni Kukkonen Oulun Hiihtoseura 2.21,8 2. Santeri Ukkola Kempeleen

Lisätiedot

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto sivut 1 8

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto sivut 1 8 KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2017 sivut 1 8 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA LÄSNÄOLIJAT (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) klo 19.00 20.00 Raahen seurakuntakoti, Kirkkokatu 10, 92100 RAAHE puheenjohtaja Mattila

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

LNM Sarjahiihdot 2014

LNM Sarjahiihdot 2014 LNM Sarjahiihdot 2014 Kootut tulokset Limingan Niittomiehet Sisältö: LNM Sarjahiihto (V) 3.1.2013 LNM SARJAHIIHTO 13.1.2013 LNM SARJAHIIHTO (P)(Y) 20.1.2013 LNM-SARJAH. SPRINT (V) 3.2.2013 LNM-Sarjahiihdot

Lisätiedot

Sij. Nimi Lopputulos Seura Eroaika. 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1.

Sij. Nimi Lopputulos Seura Eroaika. 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1. HS-Aluekilpailut (V) 26.2.2011 Taivalkoski Lopputulokset 1 N8-1km 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1.13,5 2 M8-1km 1. Janne Räisänen 6.11,4

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN Kannen Tuomiokirkon kuva: Hannu Korhonen Muut kuvat: Pixabay ja Kirkon kuvapankki TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN 2.12. 1. Adventtisunnuntai klo 10 Messu, Tuomiokirkon kamarikuoro

Lisätiedot

Rl-Cup Oulunsalo

Rl-Cup Oulunsalo Rl-Cup Oulunsalo 24.01.2009 Oulunsalon Vasama : N6; M6; N8; M08; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; T U L O K S E T Naiset 6 vuotta 0.4 km V 1. Aada Anttila Niittomiehet 3.02,8 2. Elina Laurila Niittomiehet

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

Kirkolliskokous maallikot 2016

Kirkolliskokous maallikot 2016 Kirkolliskokous maallikot 2016 VAALIN TULOS VERTAILULUVUN MUKAAN JÄRJESTETTYNÄ Valittujen nimet lihavoitu Lista ehdokas vertailuluku IV 136 Ojala, Sami Juhani 210,433 III 110 Jääskeläinen, Jouko Tapani

Lisätiedot

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa Suunnistuksen maakuntaviesti 9.8.2014 Paljakassa Puolangan Ryhti T U L O K S E T Kilpailun sarjat: NUA; NUA1; NUA2; NUA3; NUB; NUB1; NUB2; NUB3; MYL; MYL1; MYL2; MYL3; MYL4; MYL5; NYL; NYL1; NYL2; NYL3;

Lisätiedot

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto sivut 1 8

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto sivut 1 8 KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2015 sivut 1 8 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA LÄSNÄOLIJAT (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) poissaolijat: klo 19.00 20.00 Raahen seurakuntakoti, Kirkkokatu 10, RAAHE Utunen Lauri

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017. Läsnä Hannila Kerttu kirkkovaltuuston varajäsen A-M Siiran tilalla. kirkkovaltuuston jäsen

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017. Läsnä Hannila Kerttu kirkkovaltuuston varajäsen A-M Siiran tilalla. kirkkovaltuuston jäsen 1 KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 PL 28, 90441 KEMPELE KIRKKOVALTUUSTO p. 08-561 4500 Aika Torstaina 21.9.2017 klo 20.58-21.20 Paikka Kokkokankaan seurakuntakeskus, Sali Läsnä Hannila Kerttu kirkkovaltuuston

Lisätiedot

Lista: Ehdokas: Äänimäärä: Sijoitus Vertausluku: 87 Yliperttula Marjo (Harju Kirsi) Sippola Elisa (Huttunen

Lista: Ehdokas: Äänimäärä: Sijoitus Vertausluku: 87 Yliperttula Marjo (Harju Kirsi) Sippola Elisa (Huttunen Helsingin yliopisto 27.11.2006 FARMASIAN TIEDEKUNTA FARMASIAN TIEDEKUNNAN tiedekuntaneuvosto Valittavien lukumäärä: 3 (ainakin yhden jäsenen ja varajäsenen tulee olla opettaja ja ainakin yhden jäsenen

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta 1 / 5 KV-2012 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24 Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. 2 Aho Maria toimistosihteeri 3 Ailio kapteeni evp

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019

Lisätiedot

Missä. suru on? Sivu 12. Kotiin tullut lappu houkutteli äänestämään Sivu 10. Gospel sopii vanhoillekin korville Sivu 11

Missä. suru on? Sivu 12. Kotiin tullut lappu houkutteli äänestämään Sivu 10. Gospel sopii vanhoillekin korville Sivu 11 s e u r a k u n t a l e h t i 9 9. v u o s i k e r t a 2. 1 1. 2 0 0 6 n r o 3 6 Kotiin tullut lappu houkutteli äänestämään Sivu 10 Gospel sopii vanhoillekin korville Sivu 11 Ulosveisuu saattelee vainajan

Lisätiedot

T U L O K S E T. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero. 1. Riko Mäntyranta Oulun Hiihtoseura 3.26,9. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

T U L O K S E T. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero. 1. Riko Mäntyranta Oulun Hiihtoseura 3.26,9. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Sivu 1/5 T U L O K S E T Iin Urheilijat Kilpailun sarjat: M08; N08; M10; N10; M12; N12; N14; M16; N18; N16; M14; M50; M55 ; M60; M65; N35; N45; N50; NYL; N20; M45; M18; M20; MYL M08 Miehet 8 vuotta 1 km

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto

Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2018 Sivu 1 Kirkkovaltuusto ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ Kokousaika: Tiistai 27.2.2018

Lisätiedot

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat EDUSKUNTA RIKSDAGEN Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 1991 2014 Valtiontilintarkastajat t ja varapuheenjohtajat valtiopäivittäin 1991 1991 Mattila, Kalevi /kesk 1992 Mattila,

Lisätiedot

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä maali 1. Vesa Halonen pj SK PT Yleisseuranta 2. Tommi Sillanpää SK PT Yleisseuranta 3. Kaj Fredriksson SK PT Tulostus 4. Kai Mutka SK PT Videoseuranta

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nimi 1. 48 Sipilä, Juha KESK 755 2986,000 kansanedustaja, DI 2. 41 Ollikainen, Antti KESK 145 1493,000 myyntipäällikkö,

Lisätiedot

Lista 1 ( 10 ) 2011-11-11. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 10 ) 2011-11-11. Oulu toimitukset 1 ( 10 ) 1) 2) 3) 4) 5) 6) 7) 8) 9) 10) 11) 12) 13) 14) 15) 16) 17) 18) 19) K1 AchrØn Raija Maria AchrØn Eero Tapani K2 Ahonperä Jukka Mauri Ahonperä Tuuli Katariina K3 Ahonperä Jukka Mauri K4 Ahosola

Lisätiedot

Salon mest karsinnan tulokset finalistit

Salon mest karsinnan tulokset finalistit n mest karsinnan tulokset 2019 + finalistit 13.04.2019 Ohessa karsinnan tulokset, päivitetty 23.4.19. Finaalit pelataan 25.-27.5.19 La 25.5.19 klo:12:00 Veteraanit ja Seniorit Su 26.5.19 klo:12:00 B-Miehet

Lisätiedot

SM2016 Esikisat / PSM

SM2016 Esikisat / PSM SM2016 Esikisat / PSM Vaala, 27.02.2016 Yksilökilpailut M 1. Ollakka Jukka 48 Ou 272 (35:24) 278 (-8m/+3m) 558 (93) 1108 2. Leinonen Henri 44 KP 248 (39:28) 274 (-7m/-6m) 582 (97) 1104 3. Lalli Teuvo 41

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

KOTKA-KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKOVALTUUSTON JÄSENTEN VALITSEMISTA VARTEN

KOTKA-KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKOVALTUUSTON JÄSENTEN VALITSEMISTA VARTEN KOTKAN EV. LUT. SEURAKUNNAN EHDOKASLISTOJEN YHDISTELMÄ SEURAKUNTAVAALEISSA 9.11.2014 KOTKA-KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKOVALTUUSTON Uusi viini I Sosialidemokraattinen 2 3 13 14 15 16 Tähtinen

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

RL-Cup T U L O K S E T. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Ed. kisa

RL-Cup T U L O K S E T. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Ed. kisa RL-Cup 15.01.2012 T U L O K S E T Oulunsalon Vasama M06; N06; M08; N08; M10; N10; M12; N12; M14; N14; M16; N16; Miehet 6 vuotta 0.4 km P Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Ed. kisa 1. Santeri Ukkola Kempeleen

Lisätiedot

Petri Laaksonen tavoittelee EI-liikkeen sijasta Toivon ja lohdutuksen kirkkoa Sivut 8-9

Petri Laaksonen tavoittelee EI-liikkeen sijasta Toivon ja lohdutuksen kirkkoa Sivut 8-9 s e u r a k u n t a l e h t i 9 9. v u o s i k e r t a 2 1. 9. 2 0 0 6 n r o 3 0 Petri Laaksonen tavoittelee EI-liikkeen sijasta Toivon ja lohdutuksen kirkkoa Sivut 8-9 Nuoret ja naiset jyräävät Sivu 3

Lisätiedot

Opas vihkiparille Oulun ev.-lut. seurakunnat

Opas vihkiparille Oulun ev.-lut. seurakunnat ~Naimisiin ~ Opas vihkiparille Oulun ev.-lut. seurakunnat Haukiputaan kirkko, Kirkkotie 10 Karjasillan kirkko, Nokelantie 39 Kiimingin kirkko, Kirkonniementie 6 Oulujoen kirkko, Oulujoentie 69 Kristillinen

Lisätiedot

s e u r a k u n t a l e h t i 1 0 0. v u o s i k e r t a 5. 4. 2 0 0 7 n r o 1 4 Hyvää pääsiäistä!

s e u r a k u n t a l e h t i 1 0 0. v u o s i k e r t a 5. 4. 2 0 0 7 n r o 1 4 Hyvää pääsiäistä! s e u r a k u n t a l e h t i 1 0 0. v u o s i k e r t a 5. 4. 2 0 0 7 n r o 1 4 Hyvää pääsiäistä! Katso, miten kirkas kolmas aamu on! Mekin havahdumme valoon auringon. Ylösnoussut Jeesus meitä tervehtää:

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

LNM-SARJAHIIHDOT (V)

LNM-SARJAHIIHDOT (V) Sisältö: LNM SARJAHIIHDOT 2.1.2011 (V) LNM SARJAHIIHDOT 9.1.2011 (V) LNM SARJAHIIHDOT 23.1.2011 FormulaSprint (V) LNM SARJAHIIHDOT 30.1.2011 (P) LNM SARJAHIIHDOT 2.3.2011 (v) LNM-SARJAHIIHDOT 2.1.2011

Lisätiedot

OULUN HIIPPAKUNTA. Synodaalikokous syyskuuta Hotelli-ravintola Lasaretti, Oulu

OULUN HIIPPAKUNTA. Synodaalikokous syyskuuta Hotelli-ravintola Lasaretti, Oulu Oulun hiippakunnan synodaalikokous 2010 OULUN HIIPPAKUNTA Synodaalikokous 28.-29. syyskuuta 2010 Hotelli-ravintola Lasaretti, Oulu OHJELMA Tiistai 28.9. 10.00 Messu Toimittaa piispa Samuel Salmi, saarnaa

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston jäseniksi vuosiksi 2013 2016 on valittu seuraavat henkilöt: 1. 10 Hekkala, Raija KESK 128 2035,000 opettaja, eläkeläinen

Kunnanvaltuuston jäseniksi vuosiksi 2013 2016 on valittu seuraavat henkilöt: 1. 10 Hekkala, Raija KESK 128 2035,000 opettaja, eläkeläinen PÖYTÄKIRJA Suomussalmen kunnan keskusvaalilautakunta on kokouksessaan 31.10.2012 klo 18.00 vahvistanut Suomussalmen kunnassa 28.10.2012 toimitettujen kunnallisvaalien tuloksen. Kunnanvaltuuston jäseniksi

Lisätiedot

SM-KIISKIPILKKI 2017, OULUNJÄRVI MIEHET NIMI SEURA TULOS

SM-KIISKIPILKKI 2017, OULUNJÄRVI MIEHET NIMI SEURA TULOS MIEHET NIMI SEURA TULOS 1 Jani Orava Rautaruukin Urheilukalastajat 2799 2 Raine Kortet Pohjois-Karjalan Urheilukalastajat 2569 3 Ismo Karhunen Rautaruukin Urheilukalastajat 92 4 Tomi Etelä-Aho Lapuan Seudun

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011 sijoitus Miehet Tulos Tulos Tulos Tulos Tulos osakisat tulos g osakilpailun sijoitus 1. Heikki Matikainen PKUK 9 2900 8 1710 4 325 2,5 565 9 3014 32,5 8514 30 1. 2. Juuso Piiroinen PKUK 7 2820 10 2262

Lisätiedot

SM-RAUTUPILKKI 2011 TUULISPÄÄJÄRVI 16.04.2011 Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S

SM-RAUTUPILKKI 2011 TUULISPÄÄJÄRVI 16.04.2011 Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S MIEHET SIJA NIMI TULOS(g) 1 Tuovinen Aki 3178 2 Karppinen Eino 2705 3 Känsälä Heikki 2303 4 Olkkola Elmo 2250 5 Heinonen Jaakko 1407 6 Heikkinen Jari 1317 7 Marjanen

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nimi 1. 117 Kääriäinen, Seppo KESK 608 3506,000 VTT, kansanedustaja 2. 31 Eestilä, Markku KOK 276 1770,000 kansanedustaja,

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, takkahuone. Hellsten Aino jäsen

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, takkahuone. Hellsten Aino jäsen ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika 10.02.2010 klo 18.00 Paikka Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, takkahuone Läsnä jäsenet Puhakka Osmo kirkkoherra Anttila Maire jäsen

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

Liitteet 1 Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, 66

Liitteet 1 Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, 66 LAURITSALAN SEURAKUNTA ASIALISTA 1 (6) Hallituskatu 15, PL 1018 53301 LAPPEENRANTA PUH. 05 6126401, 6126406 Aika Keskiviikkona 16.4.2008 klo 17.30 18.25 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Keskuskatu 1.

Lisätiedot

Hiippakuntavaltuusto maallikot 2016

Hiippakuntavaltuusto maallikot 2016 Hiippakuntavaltuusto maallikot 2016 Vaalin tulos vertailuluvun mukaan järjestettynä Valittujen nimet lihavoitu Lista ehdokas vertailuluku IV 46 Korolainen, Katri Inkeri 214,390 III 20 Halonen, Reino Matias

Lisätiedot

Minne menet, Haukipudas?

Minne menet, Haukipudas? s e u r a k u n t a l e h t i 1 0 0. v u o s i k e r t a 2 2. 1 1. 2 0 0 7 n r o 3 9 Minne menet, Haukipudas? Sivu 3 Piispa: Mitä firmaa edustat? Sivu 7 Virsiä joka tuutista Sivut 10-11 Alun ja lopun välissä

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

L Ä H T Ö L I S T A. Lähtö Sarja Lisenssi Nro Nimi Seura

L Ä H T Ö L I S T A. Lähtö Sarja Lisenssi Nro Nimi Seura Sivu 1/5 L Ä H T Ö L I S T A Iin Urheilijat Kilpailun sarjat: M08; N08; M10; N10; M12; N12; N14; M16; N18; N16; M14; M50; M55 ; M60; M65; N35; N45; N50; NYL; N20; M45; M18; M20; MYL M08 Miehet 8 vuotta

Lisätiedot

Yhteisen kirkkovaltuuston vaali Inarin seurakunta, Pohjois-Lapin seurakuntayhtymä Vaalin tulos vertailulukujärjestyksessä

Yhteisen kirkkovaltuuston vaali Inarin seurakunta, Pohjois-Lapin seurakuntayhtymä Vaalin tulos vertailulukujärjestyksessä Yhteisen kirkkovaltuuston vaali Vaalin tulos vertailulukujärjestyksessä Ehd.no Nimi Lista Äänet Vertailuluku Tulos 19 Kuhmonen, Laila ANNELI Lähellä sinua 53 181 Jäsen 21 Jomppanen, Jouni Ilmari Lähellä

Lisätiedot

Kirkolliskokousvaalit 2016

Kirkolliskokousvaalit 2016 I Viinipuu 87 Engström Vesa asiantuntija I Viinipuu 88 Ijäs Mika palvelukokonaisuuden esimies, yhteisöpedagogi (AMK) I Viinipuu 89 Leipakka Laura TM I Viinipuu 90 Leskinen Heikki TM I Viinipuu 91 Orpana

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto Maanantai 9.11.2015 klo 18.00 Esikoislestadiolaiset ry:n rukoushuone, Koivistonpuistikko 53

Seurakuntaneuvosto Maanantai 9.11.2015 klo 18.00 Esikoislestadiolaiset ry:n rukoushuone, Koivistonpuistikko 53 Porin Teljän SN 9.11.2015 1 / 6 Porin Teljän seurakunta Pöytäkirja 9/2015 Seurakuntaneuvosto Aika ja paikka Maanantai 9.11.2015 klo 18.00 Esikoislestadiolaiset ry:n rukoushuone, Koivistonpuistikko 53 Huhtala,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

PK/RL-CUP LIMINKA (V)

PK/RL-CUP LIMINKA (V) PK/RL-CUP LIMINKA (V) 27.2.2010 T U L O K S E T Limingan Niittomiehet T06; P06; T08; P08; T10; P10; T12; P12; T14; P14; T16; P16; Tytöt 6 vuotta 0.6 km V Sija Nimi Seura Tulos Ero 1. Katriina Vuollet Tyrnävän

Lisätiedot

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere 112 113 114 115 A Timo Malmi FL, kirjailija Leena Valkeeniemi-Tasanen terveydenhoitaja Mauri Poussa toimitusjohtaja, työyhteisövalmentaja Pirjo Kokkonen kotitalousteknikko 116 117 118 119 120 Ilkka Nikander,

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 22.07.2017 Yksilökilpailut Kävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 112 Haapamäen hs

Lisätiedot

Iin hiihdot 1.3.2014

Iin hiihdot 1.3.2014 1 / 6 2.3.2014 22:53 Iin hiihdot 1.3.2014 T U L O K S E T Liikuntakeskus MOVE Kilpailun sarjat: M08; N08; M10; N10; M12; N12; N14; M16; N18; N16; M14; M70; M45; M55; M65; N35; N45; NYL; N20; M35; M18;

Lisätiedot

Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, Kiuruvesi

Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, Kiuruvesi Esityslista/pöytäkirja 1/2019 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet varajäsenet Maanantai 7.1.2019 klo 18-19.01 Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen

Lisätiedot

Huomautetaan, että vaaliliput on oltava mukana kokouksessa.

Huomautetaan, että vaaliliput on oltava mukana kokouksessa. KOKOUSKUTSU Kuusamon seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään tiistaina 9. pnä helmikuuta 2016 seurakuntatalon isossa salissa alkaen klo 17.30 kahvilla. Kokous alkaa klo 18.00. Esteet pyydetään ilmoittamaan

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

Pöytäkirja Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta

Pöytäkirja Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta PL 45, 53101 Lappeenranta P. 040 3126 601, 040 3126 602 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 13.2.2019 klo 17.00 18.37 Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 18

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot