Ahola Pirkka, valt. pj. Hännikäinen Rauno, valt. I vpj. Vilkman Mira, valt. II vpj. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ahola Pirkka, valt. pj. Hännikäinen Rauno, valt. I vpj. Vilkman Mira, valt. II vpj. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi."

Transkriptio

1 Kunnanhallitus PÖYTÄKIRJA 1 / KOKOUSAIKA Maanantai 09. tammikuuta 2017 klo loka KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kuntala, valtuustosali Räsänen Antti, pj. Kaunisto Tuulikki, I vpj Mertsalmi Ilkka, II vpj Karevaara Seija Hännikäinen Mervi Savola Silja Toivonen Heikki Tiina Aarton varajäsen MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) Ahola Pirkka, valt. pj. Hännikäinen Rauno, valt. I vpj. Vilkman Mira, valt. II vpj. Jaakkola Heikki Aaltonen Annikki kunnanjohtaja, esittelijä kanslisti, pöytäkirjanpitäjä LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS ASIAT PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA (tarkastuspaikka ja aika sekä tarkastajien valinta taikka merkintä edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastamisesta) Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi sekä käsiteltiin ylimääräisenä. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Silja Savola ja Heikki Toivonen. Pykälän 12 osalta tarkastajina toimii Mira Vilkman ja Heikki Toivonen. PÖYTÄKIRJAN ALLEKIRJOITUS JA VARMENNUS Antti Räsänen Puheenjohtaja Annikki Aaltonen Pöytäkirjanpitäjä PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla Padasjoki Silja Savola 12 Mira Vilkman Heikki Toivonen PÖYTÄKIRJA PIDETÄÄN YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ Padasjoki Virka-asema kanslisti Allekirjoitus Annikki Aaltonen

2 SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 09. tammikuuta 2017 klo Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 1 Kunnanvaltuuston pitämän kokouksen päätösten laillisuuden ja täytäntöönpanokelpoisuuden toteaminen Kunnanhallituksen kokoukset vuonna Talousarvion käyttösuunnitelma sekä laskujen hyväksyjät kunnanhallituksen ja perusturvan osalta Keskusvaalilautakunnan täydentäminen Yhtiökokousedustajan nimeäminen taloyhtiöihin Yhteistoimintasopimus seudullisesta hankintatoimesta/ sopimuksen päättäminen Hallintokuntien pöytäkirjat Hallintosääntöä valmistelevan työryhmän perustaminen Vanhusneuvoston kannanotto Valokuituverkon rakentamisen keskeyttäminen/ Erkki Syrjäsen ja Ilkka Mertsalmen valtuustoaloite Perusturvapalvelujen järjestämisvastuun siirron peruuttaminen/ Erkki Syrjäsen ja Ilkka Mertsalmen valtuustoaloite Vuoden 2016 yhteisöavustukset Kirkonkylän asiointilinja Vuoden 2017 kuntavaalien äänestyspaikoista ja ennakkoäänestysajoista päättäminen Elinkeinojen kehittäjän palkkaaminen... 25

3 2 KUNNANVALTUUSTON PITÄMÄN KOKOUKSEN PÄÄTÖSTEN LAILLISUUDEN JA TÄYTÄNTÖÖNPANOKELPOISUUDEN TOTEAMINEN Khall. 1 Kunnanhallitus huolehtii kuntalain 56 :n mukaan valtuuston päätösten laillisuuden valvonnasta. Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on tehty virheellisessä järjestyksessä, valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muutoin lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuuston kokouksessa tehdyt päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä eivätkä mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi eivätkä muutoinkaan ole lain tai asetuksen vastaisia. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

4 3 KUNNANHALLITUKSEN KOKOUKSET VUONNA 2017 Khall. 2 Kuntalain 50 :n mukaan valtuusto hyväksyy hallintosäännön, jossa annetaan tarpeelliset määräykset mm. toimielinten kokoontumisesta. Padasjoen kunnanvaltuuston hyväksymän hallintosäännön 7 :n mukaan kunnanhallitus päättää kunkin vuoden ensimmäisessä kokouksessaan varsinaisten kokoustensa ajan ja paikan, joista ilmoitetaan niin kuin kunnallisten ilmoitusten julkaisemisesta kunnassa on voimassa. Muiden toimielinten kokoukset pidetään niiden päättäminä aikoina. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Hallintosäännön 8 :n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä siinä käsiteltävät asiat. Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, vähintään neljä päivää ennen kokousta. Vuonna 2016 kunnanhallitus kokoontui pääsääntöisesti siten, että kokouspäiviä olivat kunkin kuukauden 1. ja 3. maanantai. Kokoukset aloitettiin klo ja kokouspaikkana oli Kuntalan valtuustosali. Valmistelu ja lisätiedot: hallintojohtaja Kristiina Laakso, puh , sähköposti kristiina.laakso@padasjoki.fi. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää, että vuonna 2017 kunnanhallituksen kokoukset pidetään, ellei tapauskohtaisesti toisin sovita, kunkin kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena maanantaina Kuntalan valtuustosalissa alkaen klo 15. Mikäli edellä tarkoitettu maanantai on pyhäpäivä, kokous pidetään sitä seuraavana tiistaina. Päätös: Keskustelun kuluessa Ilkka Mertsalmi esitti Seija Karevaaran kannattamana, että kunnanhallituksen kokoukset alkaisivat klo 17. Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty pohjaesityksestä poikkeava, kannatettu päätösehdotus, oli asiasta äänestettävä.

5 4 Hän teki seuraavan esityksen äänestysmenettelyksi: Äänestys suoritetaan nimenhuutoäänestyksenä, jossa ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan ehdotusta, vastaavat JAA ja ne, jotka kannattavat Ilkka Mertsalmen esitystä, vastaavat EI. Esitys äänestysmenettelyksi hyväksyttiin yksimielisesti. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 3 JAA -ääntä (Hännikäinen M, Savola, Toivonen) ja 2 EI ääntä (Mertsalmi, Karevaara). Tyhjää äänesti (Räsänen, Kaunisto). Puheenjohtaja totesi kunnanjohtajan ehdotuksen tulleen kunnanhallituksen päätökseksi.

6 5 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA SEKÄ LASKUJEN HYVÄKSYJÄT KUNNANHALLITUKSEN JA PERUSTURVAN OSALTA Khall. 3 Kunnanvaltuusto on vahvistanut kokouksessaan kunnan talousarvion vuodelle Hallintosäännön 55 :n mukaan kunnanhallitus ja lautakunnat laativat tämän jälkeen käyttösuunnitelmat talousarvion pohjalta. Käyttötalousosassa sitovuustasona valtuustoon nähden ovat kunkin tulosalueen nettomenot. Kunnanhallituksen alaisten tulosalueiden keskeisimmät tavoitteet on määritelty kunnanvaltuuston hyväksymässä talousarviossa. Erillisenä liitteenä on jaettu ehdotus kunnanhallituksen alaisen toiminnan käyttösuunnitelmaksi käyttötalouden osalta. Perusturvapalvelut tuottaa Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä. Kunkin toimielimen on vuosittain talousarvion käyttösuunnitelman vahvistamisen yhteydessä määrättävä vastuuhenkilöt, joilla on oikeus hyväksyä toimialan / tulosalueen / tulosyksikön tositteet. Laskuja voivat hyväksyä toimielimen puheenjohtaja, kunnanjohtaja, toimialapäälliköt sekä tulosalueiden tai -yksiköiden vastuuhenkilöt. Valmistelu ja lisätiedot: hallintojohtaja Kristiina Laakso, puh , sähköposti kristiina.laakso@padasjoki.fi. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää 1. hyväksyä erillisenä liitteenä jaetun käyttösuunnitelman, 2. hyväksyä kunnanhallituksen toimialan laskujen hyväksyjiksi seuraavat henkilöt: Kunnanhallituksen kaikki tulosalueet: Keskushallinto: Henkilöstöhallinto: Elinkeinotoimi: kunnanjohtaja, hallintojohtaja ensisijaisesti hallintojohtaja ensisijaisesti hallintojohtaja ensisijaisesti kunnanjohtaja Kunnanjohtajan henkilökohtaiset matka- yms. laskut hyväksyy hallintojohtaja.

7 6 3. hyväksyä investointiosan irtaimistohankintojen osalta laskujen hyväksyjiksi seuraavat henkilöt: Atk-hankinnat Muut hankinnat hallintojohtaja kunnanjohtaja 4. hyväksyä perusturvan toimialan laskujen hyväksyjiksi seuraavat henkilöt: Perusturva Perusturvan eläkkeet ja työllisyys Perusterveydenhuolto Erikoissairaanhoito kunnanjohtaja, hallintojohtaja ensisijaisesti hallintojohtaja ensisijaisesti hallintojohtaja ensisijaisesti hallintojohtaja Lisäksi sekä kunnanjohtajalla että hallintojohtajalla on viivästysseuraamusten välttämiseksi oikeus hyväksyä myös muiden toimielinten laskuja kyseisten toimielinten määräämien hyväksyjien estyneenä ollessa. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

8 7 KESKUSVAALILAUTAKUNNAN TÄYDENTÄMINEN Khall. 4 Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Pirkka Ahola, varapuheenjohtaja Hannu Hertti, jäsen Eero Karevaara sekä 1. varajäsen Pekka Salonen ovat anoneet eroa keskusvaalilautakunnasta syystä, että he asettuvat ehdolle kevään 2017 kuntavaaleissa. Vaalilaki 13 Kunnan keskusvaalilautakunta Valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta. Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa. ( /563) Kunnan keskusvaalilautakunnan jäsenen ja varajäsenen esteellisyydestä säädetään myös hallintolain :ssä. Hallintolaki 27 Esteellisyys Virkamies ei saa osallistua asian käsittelyyn eikä olla läsnä sitä käsiteltäessä, jos hän on esteellinen. Mitä virkamiehen esteellisyydestä säädetään, koskee myös monijäsenisen toimielimen jäsentä ja muuta asian käsittelyyn osallistuvaa sekä tarkastuksen suorittavaa tarkastajaa. 28 Esteellisyysperusteet Virkamies on esteellinen: 1) jos hän tai hänen läheisensä on asianosainen;

9 8 2) jos hän tai hänen läheisensä avustaa taikka edustaa asianosaista tai sitä, jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa; 3) jos asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa hänelle tai hänen 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetulle läheiselleen; 4) jos hän on palvelussuhteessa tai käsiteltävään asiaan liittyvässä toimeksiantosuhteessa asianosaiseen tai siihen, jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa; 5) jos hän tai hänen 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu läheisensä on hallituksen, hallintoneuvoston tai niihin rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa sellaisessa yhteisössä, säätiössä, valtion liikelaitoksessa tai laitoksessa, joka on asianosainen tai jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa; 6) jos hän tai hänen 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu läheisensä kuuluu viraston tai laitoksen johtokuntaan tai siihen rinnastettavaan toimielimeen ja kysymys on asiasta, joka liittyy tämän viraston tai laitoksen ohjaukseen tai valvontaan; tai 7) jos luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu. Läheisellä tarkoitetaan 1 momentissa: 1) virkamiehen puolisoa ja virkamiehen lasta, lapsenlasta, sisarusta, vanhempaa, isovanhempaa ja virkamiehelle muuten erityisen läheistä henkilöä samoin kuin tällaisen henkilön puolisoa; 2) virkamiehen vanhempien sisarusta sekä hänen puolisoaan, virkamiehen sisarusten lapsia ja virkamiehen entistä puolisoa; sekä 3) virkamiehen puolison lasta, lapsenlasta, sisarusta, vanhempaa ja isovanhempaa samoin kuin tällaisen henkilön puolisoa sekä virkamiehen puolison sisarusten lapsia. Läheisenä pidetään myös vastaavaa puolisukulaista. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. 29 Esteellisyyden ratkaiseminen

10 9 Virkamiehen esteellisyyttä koskeva kysymys on ratkaistava viipymättä. Virkamies ratkaisee itse kysymyksen esteellisyydestään. Monijäsenisen toimielimen jäsenen ja esittelijän esteellisyydestä päättää kuitenkin toimielin. Monijäseninen toimielin päättää myös muun läsnäoloon oikeutetun esteellisyydestä. Jäsen tai esittelijä saa osallistua esteellisyyttään koskevan asian käsittelyyn vain, jos toimielin ei olisi ilman häntä päätösvaltainen eikä hänen tilalleen ole ilman huomattavaa viivytystä saatavissa esteetöntä henkilöä. Esteellisyyttä koskevaan päätökseen ei saa hakea erikseen oikaisua eikä muutosta valittamalla. 30 Asian käsittelyn jatkaminen Esteellisen virkamiehen tilalle on viipymättä määrättävä esteetön virkamies. Virkamies saa kuitenkin käsitellä kiireellisen asian, jonka ratkaisuun esteellisyys ei voi vaikuttaa. Keskusvaalilautakuntaan kuuluvat seuraavat jäsenet ja varajäsenet: Pirkka Ahola, puheenjohtaja Hannu Hertti, varapuheenjohtaja Eero Karevaara, jäsen Melise Kröning, jäsen Tiina Pylvänen, jäsen Pekka Salonen, 1. varajäsen Tuulikki Kaunisto, 2. varajäsen Pirkko Kauren, 3.varajäsen Tero Paarvio, 4.varajäsen Erkki Rive, 5. varajäsen. Valmistelu ja lisätiedot: hallintojohtaja Kristiina Laakso, puh , sähköposti Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se 1. valitsee keskusvaalilautakuntaan jäsenet Pirkka Aholan, Hannu Hertin ja Eero Karevaaran tilalle sekä 1. varajäsenen Pekka Salosen tilalle ja 2. nimeää jäsenten keskuudesta lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

11 10 YHTIÖKOKOUSEDUSTAJAN NIMEÄMINEN TALOYHTIÖIHIN Khall. 5 Ilpo Pylväselle on hänen anomukseensa perustuen myönnetty ero kaikista Padasjoen kunnan luottamustehtävistä lukien. Valtuusto on kokouksessaan nimennyt hänen tilalleen kunnanhallitukseen Mervi Hännikäisen (varalle Mira Vilkmanin) sekä merkinnyt tiedokseen, että kunnanvaltuuston puheenjohtaja on kutsunut hänen tilalleen valtuustoon Padasjoen Sosialidemokraatit ry:n 1. varavaltuutetun Seija Härmän. Pylvänen on toiminut valtuutetun ja kunnanhallituksen jäsenen tehtävien lisäksi yhtiökokousedustajana seuraavissa taloyhtiöissä: Asunto Oy Koluntie, Asunto Oy Padasvasa, Asunto Oy Koiravuori, Kiinteistö Oy Laidunkulma ja Padasjoen Asuntotalot Oy. Kunnanhallitus on kokouksessaan päättänyt jättää yhtiökokousedustajan valinnan pöydälle, kunnes kunnanhallitukseen on valittu uusi jäsen Ilpo Pylväsen tilalle. Valmistelu ja lisätiedot: Hallintojohtaja Kristiina Laakso, puh , sähköposti kristiina.laakso@padasjoki.fi. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus valitsee Ilpo Pylväsen tilalle lukien uuden yhtiökokousedustajan seuraaviin yhtiöihin: Asunto Oy Koluntie, Asunto Oy Padasvasa, Asunto Oy Koiravuori, Kiinteistö Oy Laidunkulma ja Padasjoen Asuntotalot Oy. Päätös: Yhtiökokousedustajaksi valittiin Mervi Hännikäinen. Täytäntöönpano: Ote Mervi Hännikäiselle

12 11 YHTEISTOIMINTASOPIMUS SEUDULLISESTA HANKINTATOIMESTA / SOPIMUKSEN PÄÄTTÄMINEN Khall. 6 Seudullinen hankintatoimen yhteistoimintasopimus on allekirjoitettu Asikkalan, Hollolan, Nastolan kuntien sekä Orimattilan ja Lahden kaupunkien kesken Myöhemmin siihen ovat liittyneet: Askolan, Hartolan, Kärkölän, Myrskylän, Padasjoen, Pukkilan ja Sysmän kunnat sekä Heinolan kaupunki. Myöhemmin seuraavat kunnat ja kaupungit ovat sopimuksesta eronneet: Hartola, Hollola ja Orimattila. Lahden kaupunki ja Nastolan kunta yhdistyivät Lahden kaupunginvaltuusto on tehnyt päätöksen sosiaali- ja terveystoimialan toimintojen järjestämisvastuun (kuntalaki 8 ) siirtämisestä Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymään alkaen. Sopimus yhteistoiminnasta hankintojen seudullisen toiminnan osalta ei siirry hyvinvointikuntayhtymän nimiin, vaan ainoastaan kaupungin sosiaali- ja terveystoimeen liittyvät hankinnat siirtyvät uuteen yhtymään. Myös Peruspalvelukeskus Oivan jäsenkunnat ovat päättäneet siirtää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisvastuun alkaen Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän vastuulle. Aavan jäsenkunnat ovat siirtäneet järjestämisvastuun kuntayhtymälle jo aiemmin. Lahden kaupungin ja hyvinvointikuntayhtymän valmisteluissa on tunnistettu hankintatoimen olevan yksi rajapintatarkastelukohde, koska hankintojen volyymista suuri osa siirtyy sotesektorin ja sen tukitoimintojen mukana uuteen yhtymään tai tukipalvelujen maakunnallisen toiminnan järjestelyjen yhteydessä muuten kaupungin toimintojen ulkopuolelle. Jäljelle jäävistä hankinnoista merkittävä osa toteutetaan liittymällä KL- Kuntahankintojen kilpailutuksessa valittuihin toimittajiin. Lahden kaupunginhallitus on päättänyt siirtää hankintayksiköstä neljä henkilöä hyvinvointikuntayhtymään. Lahden kaupungin hankintapalvelujen henkilöistä siirtyy em. päätöksillä neljä henkilöä hyvinvointikuntayhtymään ja Lahden kaupungin palvelukseen jää siis vain kaksi henkilöä. Lahden kaupunki ei voi enää toteuttaa seudullisen hankintatoimen yhteistoimintasopimuksessa mainittuja tehtäviä jäljelle jääneille kunnille eikä yhteistyökumppaneille nykyisessä laajuudessaan.

13 12 Lahden kaupunki ehdottaakin, että kuntien yhteisellä päätöksellä sopimus lakkaa eikä Lahti veloita kustannuksiaan jäsenkunnilta tai muulta yhteistyökumppaniltaan ajalta Padasjoki on liittynyt Lahden seudun hankintarenkaaseen kunnanhallituksen päätöksellä Valmistelu ja lisätiedot: hallintojohtaja Kristiina Laakso, puh , sähköposti Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy omalta osaltaan, että yhteistoimintasopimus seudullisesta hankintatoimesta päättyy Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Täytäntöönpano: Ote Lahden kaupungille

14 13 HALLINTOKUNTIEN PÖYTÄKIRJAT Khall. 7 Tarkastuslautakunta Sivistyslautakunta Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää, ettei se vaadi sivistyslautakunnan päätöksiä kunnanhallituksen käsiteltäviksi sekä merkitsee tiedokseen tarkastuslautakunnan pöytäkirjan. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

15 14 HALLINTOSÄÄNTÖÄ VALMISTELEVAN TYÖRYHMÄN PERUSTAMINEN Khall. 8 Uusi kuntalaki tuli voimaan jo vuonna 2015, mutta suurelta osin lakia sovelletaan vasta lukien. Siihen mennessä tulee valmistella ja vahvistaa uusi hallintosääntö. Kuntalain mukaan kaikki johtosäännöllä määrättävät asiat kootaan hallintosääntöön. Siihen otetaan myös ne määräykset, jotka nyt ovat valtuuston työjärjestyksessä, tarkastussäännössä sekä luottamushenkilöiden palkkiosäännössä. Hallintosäännössä tulee säätää mm. - kunnan johtamisjärjestelmästä - kunnan toimielinorganisaatiosta - henkilöstöorganisaatiosta - keskeisten viranhaltijoiden vastuista - konserniohjauksesta - toimielinten tehtävistä ja toimivallan jaosta - toimivallasta henkilöstöasioissa. - asiakirjahallinnon järjestämisestä - kunnan taloudenhoidosta - tarkastuslautakunnan tehtävistä. - sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta - valtuuston toiminnasta - muiden toimielinten kuin valtuuston kokousmenettelystä ja pöytäkirjan laatimista koskevista säännöksistä - kuntalaisten aloiteoikeudesta ja aloitteiden käsittelystä Hallintojohtaja esitteli asiaa valtuustolle talousarvioseminaarissa Kuntaliiton hallintosääntömalli on jaettu valtuustolle sähköisesti Valmistelu ja lisätiedot: hallintojohtaja Kristiina Laakso, puh , sähköposti kristiina.laakso@padasjoki.fi. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus nimeää enintään 5-jäsenisen työryhmän valmistelemaan hallintosääntöä. Täytäntöönpano: Päätös: Työryhmään valittiin puheenjohtajaksi Pirkka Ahola, jäsenet Antti Räsänen, Kati Liikonen, Ilkka Mertsalmi, Mira Vilkman sekä sihteeriksi Kristiina Laakso. Ote valituille

16 15 VANHUSNEUVOSTON KANNANOTTO Khall. 9 Padasjoen vanhusneuvosto on osoittanut Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän hallitukselle ja valtuustolle sekä Padasjoen kunnanhallitukselle liitteen 1 mukaisen vetoomuksen. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus toteaa vastauksena vetoomukseen, että kunnanhallitus nimesi kokouksessaan kunnan edustajat perusturvan kokonaissuunnitelman valmisteluryhmään. Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä puolestaan nimesi ryhmään omat edustajansa. Kunnanhallitus linjasi kantaansa siten, ettei se hyväksy vuodeosaston lakkauttamista ennen kuin kokonaissuunnitelma on valmis. Lisäksi kunnanhallitus vaatii perussopimuksen 21 :n mukaista neuvottelua. Kunnanhallitus katsoo yhtymän menetelleen perussopimuksen 20.n vastaisesti. Kunnanhallitus nimesi perusturvan kokonaissuunnitelman valmisteluryhmään seuraavat henkilöt: Pirkka Ahola, Antti Räsänen, Rauno Hännikäinen, Mira Vilkman, Silja Savola ja Heikki Jaakkola. Valmisteluryhmä kokoontui ensimmäisen kerran Tilaisuudessa sovittiin, että Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän edustajat laativat noin kuukauden kuluessa esityksensä Padasjoen perusturvapalvelujen kokonaisratkaisusta. Muilta osin vetoomuksessa esitetyt seikat kuuluvat Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän vastattaviksi. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Täytäntöönpano: Ote vanhusneuvostolle

17 16 VALOKUITUVERKON RAKENTAMISEN KESKEYTTÄMINEN / ERKKI SYRJÄSEN JA ILKKA MERTSALMEN VALTUUSTOALOITE Khall. 10 Valtuutetut Erkki Syrjänen ja Ilkka Mertsalmi tekivät valtuuston kokouksessa liitteen 2 mukaisen valtuustoaloitteen valokuituverkon rakentamisen keskeyttämiseksi ainakin vuodeksi Kunnanvaltuuston puheenjohtaja totesi, että valtuustoaloite osoitetaan kunnanhallituksen valmisteltaviksi. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan :n 34 (Padasjoen elinkeinopolitiikan tavoitteet vuosille ) kohdalla, että valokuituverkoston rakentamista kuntaan jatketaan ja että yhteistyötä kuituasioissa tehdään naapurikuntien (Kuhmoinen ja Asikkala) kanssa. Kunnanvaltuuston :n 35 (Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien toimintasuunnitelma) kohdalla valtuusto päätti säilyttää euron määrärahan valokuituverkon rakentamiseen vuonna Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se toteaa valokuituverkon rakentamisen jatkamisen olevan valtuuston tahdon mukainen ratkaisu. Päätös: Keskustelun aikana Ilkka Mertsalmi esitti: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se keskeyttää valokuituverkon rakentamisen siksi ajaksi kunnes saadaan kustannusarvio- ja toimintasuunnitelmat ja mahdolliset yhteistyösopimukset naapureiden kanssa. Ehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi. Puheenjohtaja totesi, että kunnanjohtajan päätösehdotus oli tullut kunnanhallituksen päätökseksi. Ilkka Mertsalmi jätti asiasta eriävän mielipiteen.

18 17 PERUSTURVAPALVELUJEN JÄRJESTÄMISVASTUUN SIIRRON PERUUTTAMINEN / ERKKI SYRJÄSEN JA ILKKA MERTSALMEN VALTUUSTOALOITE Khall. 11 Valtuutetut Erkki Syrjänen ja Ilkka Mertsalmi tekivät liitteen 3 mukaisen valtuustoaloitteen koskien sitä, että perusturvapalvelujen järjestämisvastuun siirto Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymälle peruutetaan välittömästi. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja totesi, että valtuustoaloite osoitetaan kunnanhallituksen valmisteltaviksi. Kunnanjohtaja: Padasjoen kunnanvaltuusto on yksimielisesti kokouksessaan hyväksynyt Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen. Perussopimuksen mukaan jäsenkunnan, joka haluaa erota yhtymästä, tulee tehdä siitä ilmoitus yhtymän hallitukselle. Ero tulee voimaan eroilmoitusta seuraavan kalenterivuoden päätyttyä. Padasjoen kunta luovutti perusturvapalvelujen järjestämisvastuun jo lukien Peruspalvelukeskus Oiva liikelaitokselle ja sittemmin Hollolan kunnalle. Padasjoen kunnan palveluksessa ei siten ole ollut yhtään perusturvan työntekijää kymmeneen vuoteen. Padasjoen perusturvan kokonaissuunnitelman valmisteluryhmässä, joka piti ensimmäisen kokouksensa , totesivat hyvinvointikuntayhtymän edustajat, että järjestämisvastuun siirron peruuttaminen on käytännössä mahdotonta toteuttaa. Sen sijaan tilaisuudessa sovittiin, että Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän edustajat laativat noin kuukauden kuluessa esityksensä Padasjoen perusturvapalvelujen kokonaisratkaisusta. Kunnanhallitus on linjannut, ettei se hyväksy vuodeosaston lakkauttamista ennen kuin kokonaissuunnitelma on valmis. Lisäksi kunnanhallitus vaatii perussopimuksen 21 :n mukaista neuvottelua. Kunnanhallitus katsoo yhtymän menetelleen perussopimuksen 20.n vastaisesti. Perusturvan kokonaissuunnitelman valmisteluryhmään kuuluvat kunnan edustajina Pirkka Ahola, Antti Räsänen, Rauno Hännikäinen, Mira Vilkman, Silja Savola ja Heikki Jaakkola. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi. Päätös: Keskustelun aikana Ilkka Mertsalmi esitti päätösehdotuksen viimeiseen kappaleeseen jatkeeksi, koska aloite järjestämisvastuun siirrosta olisi pitänyt ratkaista mennessä. Ehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.

19 18 Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

20 19 VUODEN 2017 YHTEISÖAVUSTUKSET Khall. 12 Vuoden 2017 talousarvion valmistelun yhteydessä laadittuun määrärahojen alustavaan käyttösuunnitelmaan sisältyy kunnanhallituksen toimialueella euron suuruinen määrärahavaraus yhteisöavustuksiin. Yhteisö Seuraavassa taulukossa on lueteltu yhteisöt, joille kunnanhallitus on vuonna 2016 myöntänyt avustusta, vuodelle 2017 anottu avustussumma sekä ehdotus vuonna 2017 myönnettävästä avustuksesta. Myönnetty 2016 Anottu 2017 Kunnanjoht. esitys 2017 Padasjoen Eläkkeensaajat ry. 500 Padasjoen Sotaveteraanit ry Päijät-Hämeen Lentokenttäsäätiö ry Padasjoen Vanhustentukiyhdistys ry Mannerheimin Lastensuojeluliiton Padasjoen osasto Avustus, joka osoitetaan kunnalta vuokrattavan toimitilan vuokraan, 100 euroa. (tilaa käytetään muutamia tunteja viikossa) Avustus, joka osoitetaan kunnalta vuokrattavan toimitilan vuokraan, 100 euroa. (tilaa käytetään muutamia tunteja viikossa) Eläkeliiton Padasjoen yhd Padasjoen koulujen vanhempainyhdistys ry Padasjoki-Seura ry Kellosalmi-Seitniemi- Virmailan kyläyhdistys ry Kasiniemen kylätoimikunta ry Padasjoen kirkonkylän kyläyhdistys Arrakosken kyläyhdistys ry Maakesken kyläyhdistys ry Vesijako-Porasan kyläyhdistys ry

21 20 Padasjoen Luonnonystävät ry Fenix-kulma ry Padasjoen Sotaveteraanit ry on yhteisöavustuksen lisäksi anonut kunnallista määrärahavarausta euroa vuodelle Avustusanomuksen mukaan määräraha kohdistettaisiin kaikkein heikoimmassa asemassa olevien veteraanien ja heidän puolisoidensa ja leskiensä terveydenhuollon ja kotipalvelujen avustamiseen sekä hyvän suosion saaneen veteraanien vesi- / uimajumpan kustannuksiin. Määrärahan käytön ohjeistaa, ohjaa ja valvoo kunta. Päätöksissään kunta voi kuulla veteraanijärjestöä ja Päijät- Hämeen hyvinvointikuntayhtymää. Aiempina vuosina on edellä mainitusta määrärahavarauksesta myönnetty varoja peruspalvelukeskus Oivan organisoimaan veteraanikuntoutukseen, paikallisesti järjestettyihin, ohjattuihin veteraanien vesijumppatapahtumiin, uimahallikäynteihin, hammashuoltoon sekä erilaisista veteraanitapahtumista aiheutuviin matkakuluihin. Vuonna osoitettiin varoja myös peruspalvelukeskus Oivalle käytettäväksi padasjokelaisten veteraanien, heidän puolisoidensa ja leskiensä kotipalveluun. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää 1. myöntää yhteisöavustuksia selosteosaan sisältyvän taulukon sarakkeen kunnanjohtajan esitys mukaisesti ja 2. varautuu tukemaan veteraaneille, heidän puolisoilleen ja leskilleen tarjottavia palveluja anotulla eurolla seuraavasti: Avustuksesta 1500 euroa on mahdollista käyttää Päijät- Hämeen hyvinvointikuntayhtymän organisoimaan veteraanikuntoutukseen, paikallisesti järjestettyihin, ohjattuihin veteraanien vesijumppatapahtumiin, uimahallikäynteihin, hammashuoltoon sekä erilaisista veteraanitapahtumista aiheutuviin matkakuluihin. Päätökset maksatuksista tekee tältä osin hallintojohtaja. Avustuksesta 1500 euroa osoitetaan Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymälle käytettäväksi padasjokelaisten veteraanien, heidän puolisoidensa ja leskiensä kotipalveluun. Päätös: Kunnanjohtaja teki seuraavan muutosesityksen Päijät-Hämeen Lentokenttäsäätiö ry myönnetään 1000 euroa ja samalla vähennetään Kellosalmi-Seitniemi-Virmailan kyläyhdistykseltä, Kasiniemen kylätoimikunta ryltä, Padasjoen kirkonkylän kyläyhditykseltä, Arrakosken kyläyhdistys ryltä sekä Maakesken kyläyhdistys ryltä vähennetään 100 euroa/ yhdistys.

22 21 Yhteisö Myönnetty 2016 Anottu 2017 Kunnanjoht. esitys 2017 Padasjoen Eläkkeensaajat ry. 500 Padasjoen Sotaveteraanit ry Päijät-Hämeen Lentokenttäsäätiö ry Padasjoen Vanhustentukiyhdistys ry Mannerheimin Lastensuojeluliiton Padasjoen osasto Avustus, joka osoitetaan kunnalta vuokrattavan toimitilan vuokraan, 100 euroa. (tilaa käytetään muutamia tunteja viikossa) Avustus, joka osoitetaan kunnalta vuokrattavan toimitilan vuokraan, 100 euroa. (tilaa käytetään muutamia tunteja viikossa) Eläkeliiton Padasjoen yhd Padasjoen koulujen vanhempainyhdistys ry Padasjoki-Seura ry Kellosalmi-Seitniemi- Virmailan kyläyhdistys ry Kasiniemen kylätoimikunta ry Padasjoen kirkonkylän kyläyhdistys Arrakosken kyläyhdistys ry Maakesken kyläyhdistys ry Vesijako-Porasan kyläyhdistys ry Padasjoen Luonnonystävät ry Fenix-kulma ry Yhdistysten hallituksen jäsenet ilmoittivat esteellisyydestään seuraavasti Tuulikki Kaunisto Eläkeliiton Padasjoen yhdistyksen osalta, Silja Savola Padasjoen Sotaveteraanit ry osalta, Mervi Hännikäinen Vesijako-Porasan kyläyhdistys ry osalta ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Tämän pykälän tarkastajan toimii Mira Vilkman ja Heikki Toivonen. Tämän ajan Mira Vilkman oli jäsenenä Mervi Hännikäisen sijasta.

23 22 KIRKONKYLÄN ASIOINTILINJA Khall. 13 Vanhusneuvosto päätti kokouksessaan esittää kunnanhallitukselle, että vanhusten kauppa-asioinnin helpottamiseksi Kirkonkylään perustettaisiin asiointilinja esim. Reitille Laivaranta Kirkonkylä Koiravuori Majavatie Ilmoila 1-2 päivänä viikossa. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus suhtautuu vanhusneuvoston esitykseen myönteisesti. Uusi linja pyritään yhdistämään olemassa oleviin linjoihin. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

24 24 VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN ÄÄNESTYSPAIKOISTA JA ENNAKKOÄÄNESTYSAJOISTA PÄÄTTÄMINEN Khall. 14 Kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina Ennakkoäänestys järjestetään kotimaassa (keskiviikosta tiistaihin). Vaalilain 9 :n mukaan ennakkoäänestyspaikkoja ovat: 1) ne kotimaan yleiset ennakkoäänestyspaikat, joiden lukumäärästä ja sijainnista kunnanhallitus päättää ja joita on oltava, jollei erityisestä syystä muuta johdu, jokaisessa kunnassa vähintään yksi; 2) valtioneuvoston asetuksella säädettävät Suomen edustustot ja niiden toimipaikat sekä valtioneuvoston asetuksella säädettävät kunnallisvaalien yleiset ennakkoäänestyspaikat Ahvenanmaan maakunnassa; 3) sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut, kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt sosiaalihuollon toimintayksiköt sekä rangaistuslaitokset; 4) suomalaiset laivat, jotka ovat ulkomailla, kun ennakkoäänestys toimitetaan. Lisäksi ennakkoäänestys voidaan tietyin edellytyksin järjestää äänestäjän kotona (kotiäänestys). Kotona saa äänestää vain äänioikeutettu, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Äänestäjän on ilmoitettava oman kuntansa keskusvaalilautakunnalle siitä, että hän haluaa äänestää kotonaan. Ilmoitus tulee tehdä viimeistään tiistaina kello 16 mennessä. Äänestäjän puolesta ilmoituksen voi tehdä myös hänen valitsemansa henkilö. Ilmoitus voidaan tehdä joko kotiäänestyslomakkeella tai puhelimitse. Jokaisella äänestysalueella on kunnanhallituksen päätöksellä määrätty vaalipäivän äänestyspaikka. Kunnanhallituksen on huolehdittava siitä, että Väestörekisterikeskuksen ylläpitämään äänestyspaikkarekisteriin viipymättä merkitään Väestörekisterikeskuksen määräämällä tavalla jokaisen kunnassa olevan yleisen ennakkoäänestyspaikan nimi, käyntiosoite, aukiolopäivät ja päivittäiset aukioloajat sekä vaalipäivän äänestys-

25 24 paikan nimi ja käyntiosoite sekä muut oikeusministeriön määräämät tiedot. Kunnanhallitus päättää myös yleisen ennakkoäänestyspaikan päivittäisistä aukioloajoista. Arkipäivisin äänestys voi alkaa aikaisintaan klo 8 ja sen tulee päättyä viimeistään klo 20. Lauantaisin ja sunnuntaisin vastaavat ajat ovat klo 9 ja klo 18. Ennakkoäänestys laitoksissa toimitetaan vähintään yhtenä ja enintään kahtena päivänä vaalitoimikunnan määrääminä aikoina. Kotiäänestyksessä ennakkoäänestys toimitetaan äänestäjille erikseen ilmoitettuna aikana klo 9-20 välillä. Kunnanvaltuusto on päättänyt, että Padasjoen kunnassa on alkaen vain yksi äänestysalue. Sekä vaalipäivän äänestys että ennakkoäänestys on toimitettu jo useissa vaaleissa kirjastossa. Paikka on osoittautunut tähän tarkoitukseen hyvin soveltuvaksi. Valmistelu ja lisätiedot: hallintojohtaja Kristiina Laakso, puh , sähköposti kristiina.laakso@padasjoki.fi. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää, että vuoden 2017 kuntavaaleissa 1) Padasjoen kunnassa varsinaisen vaalipäivän, , äänestyspaikka on kirjasto ja että 2) Padasjoen kunnassa myös ennakkoäänestyspaikkana on kirjasto, jossa ennakkoäänestysajat ovat seuraavat: keskiviikko torstai perjantai lauantai sunnuntai maanantai tiistai ) laitosäänestys toimitetaan terveysaseman vuodeosastolla, Pihlajakodissa, Visapuistossa ja Riekkotien asunnoissa (Kotirinne ja pienkodit). Asia otettiin ylimääräisenä käsittelyyn. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

26 24

27 25 ELINKEINOJEN KEHITTÄJÄN PALKKAAMINEN Khall. 15 Valtuusto on hyväksynyt kokouksessaan Padasjoen elinkeinopolitiikan tavoitteet vuosille Tavoitteiden toteuttamiseksi on varauduttu siihen, että alkuvaiheessa palkataan henkilö määräaikaiseen työsuhteeseen edistämään elinkeinojen kehitystoimintaa. Padasjoen Kehitys Oy:n hallitus on tehnyt kartoitusta sopivan henkilön löytämiseksi. Ensimmäisen kierroksen haastatteluissa ei löytynyt kaikilta osin kriteerit täyttävää henkilöä. Tämän vaiheen jälkeen esiin on tullut mahdollisuus palkata tehtävään Padasjoen Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Petri Jalkanen. Elinkeinopoliittisen työryhmän puheenjohtaja Pekka Salonen ja kunnanjohtaja ovat käyneet asiasta neuvottelun Petri Jalkasen kanssa ja sen pohjalta on tehty liitteen mukainen esitys. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy liitteen mukaisen esityksen Petri Jalkasen palkkaamisesta Padasjoen elinkeinojen kehittäjäksi. Asia otettiin ylimääräisenä käsittelyyn. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Täytäntöönpano: Ote Petri Jalkaselle

28 Kunnanhallitus MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Pykälä Sivu Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät: 1, 4, 6, 7, 9, 10, 11 Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: Pykälät: 2, 3, 5, 8, 12, 13, 14, 15 HvalL 3 :n 1 mom. / muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa tehdä muutosta valittamalla. Pykälät ja valituskieltojen perusteet: OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. vaatimus- Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite viranomainen Padasjoen kunnanhallitus ja -aika Kellosalmentie 20 PL 35, PADASJOKI Sähköposti: kirjaamo@padasjoki.fi, Telefax: (03) VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen ja valitusaika Valituskirja Valitusasiakirjojen toimittaminen Valitusaika 14 päivää Pykälät: 2, 3, 5, 8, 12, 13, 14, 15 Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua siitä, kun päätöstä koskeva pöytäkirjanote on lähetetty hänelle kirjeellä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen. Hakemukseen on merkittävä oikaisua vaativan ja kirjelmän laatijan nimi ja kotikunta sekä postiosoite ja puhelinnumero. Oikaisuvaatimuksen on tekijän allekirjoitettava. Oikaisuvaatimukseen on liitettävä: - päätös, johon oikaisua haetaan joko kopiona tai alkuperäisenä. - asiakirjat, joihin vedotaan Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen. Valitusviranomainen, osoite ja postiosoite Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1, Hämeenlinna Puhelin: , Telekopio: hameenlinnan.hao@oikeus.fi Kunnallisvalitus, pykälät: Valitusviranomainen, osoite ja postiosoite Valitusaika 30 päivää Valitusaika 30 päivää julkipanosta Valitusaika 14 päivää Hallintovalitus, pykälät: Muu viranomainen, osoite ja postiosoite Markkinaoikeus, Radanrakentajantie 5, Helsinki puhelin: , faksi: , markkinaoikeus@oikeus.fi Pykälät: Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua siitä, kun päätöstä koskeva pöytäkirjanote on lähetetty hänelle kirjeellä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Valituskirjassa on ilmoitettava - valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite - päätös, johon haetaan muutosta - miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi - muutosvaatimuksen perusteet Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite. Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Valitusasiakirjat voi toimittaa myös: nimi, osoite ja postiosoite Pykälät Liitetään pöytäkirjaan

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 06. elokuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 103 Kunnanvaltuuston 25.6.2018 pitämän kokouksen päätösten laillisuuden ja

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 30. tammikuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 1 Keskusvaalilautakunnan täydentäminen... 2 2 Valokuituverkon rakentamisen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 09. tammikuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 1 Kunnanvaltuuston 19.12.2016 pitämän kokouksen päätösten laillisuuden

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 28.9.2016 klo 17.00 17.57 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle 2017... 77

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie... PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.3.2015 klo 9.50 10.10 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus:

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2017 Kunnanhallitus PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2017 Kokousaika Maanantai 21. elokuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 129 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelman laadintaohjeet...

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto Kokousaika Tiistaina 3.5.2015 klo 9.00 9.20 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 19 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 19 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 19 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 02. syyskuuta 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 119 Lausunto palvelusopimusasetuksen soveltamisesta ja joukkoliikenteen järjestämistavasta

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 21. tammikuu 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 11 Kaavamuutosesitys / Asunto Oy Padasmäki... 19 12 Edustajien nimeäminen Päijät-Hämeen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 05. maaliskuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 39 Enni Idin elämästä ja taiteesta julkaistava kirja / lyhytaikaisen lainan

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 17 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 17 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 17 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 03. lokakuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 131 Myyntitarjous/ Padasapu Ky... 240 132 Kankaantien lehtikuusien

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 7/2017 Tekninen lautakunta. 42 Pappilanmäen koulun tiivistyskorjausten suunnittelu... 76

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 7/2017 Tekninen lautakunta. 42 Pappilanmäen koulun tiivistyskorjausten suunnittelu... 76 SISÄLLYSLUETTELO 7/2017 Tekninen lautakunta Kokousaika Tiistaina 16.5.2017 klo 17.00 17.42 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosalin kahvio Asiat sivu nro 42 Pappilanmäen koulun tiivistyskorjausten suunnittelu...

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3/ 2015 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3/ 2015 Kunnanvaltuusto PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3/ 2015 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 27. huhtikuuta 2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 12 Päijät-Hämeen koulutuskonserni-kuntayhtymän perussopimuksen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 21. tammikuu 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 11 Kaavamuutosesitys / Asunto Oy Padasmäki... 19 12 Edustajien nimeäminen Päijät-Hämeen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 19. joulukuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat Ero luottamustehtävistä / Ilpo Pylvänen, uuden valtuutetun kutsuminen valtuustoon

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2015 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2015 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2015 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 12. tammikuuta 2015 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 1 Kunnanhallituksen kokoukset vuonna 2015... 2 2 Talousarvion käyttösuunnitelma

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 30. tammikuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 1 Keskusvaalilautakunnan täydentäminen... 2 2 Valokuituverkon rakentamisen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 18 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 18 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 18 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 17. lokakuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 134 Sijoitustoiminnan raportti 30.9.2016... 246 135 Talousarvion toteutuminen

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 8.12.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Jukka Panu, jäsen Muut osallistujat:

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. PADASJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16.1.2019 KOKOUSAIKA Keskiviikko 16 tammikuuta 2019 klo 17.05 17.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kuntala Kontra Jukka,

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 27.4.2016 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja poissa vpj. Mäenpää Jonna, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 04. tammikuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 1 Kunnanvaltuuston 14.12.2015 pitämän kokouksen päätösten laillisuuden

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.2.2015 klo 15:00 16:46 Paikka Ulvilan kaupungintalo, kokoustila K1-K2 Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 5 6 7 Teknisen toimen taloudellisten

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Tiistai 05. maaliskuu 2019 klo 11.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 40 Kunnanjohtajan vaali... 75 41 Visapuiston päärakennuksen remontin rakennustoimikunta...

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 12.3.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna poissa, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Asialista 18/2017 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Lauantai 7.10.2017 KOKOUSPAIKKA Tallinna, Tallink City hotelli KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 382 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Kokouskutsu / Esityslista Nro 4/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 31.08.2017 Klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna (poissa), tilalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius,

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.09.2019 klo 14:00-16:35 Paikka Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 22 Kaupungin talouskatsaus 3 23

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 24.01.2017 klo 11:05-11:15 Paikka Kaupungintalo, Vallinkoski (138) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 125 Kaupunginhallitus Aika 20.02.2017 klo 18:19-18:25 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 17.joulukuu 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 156 Luvan myöntäminen kiinteistöhoitajan toimen täyttämiseen... 260 157 Työsuojelupäällikön

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2016 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 19. joulukuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 33 Ero luottamustehtävistä / Ilpo Pylvänen, uuden valtuutetun kutsuminen

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.2.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/2017 1 09.04.2017 Aika 09.04.2017 klo 17:00-21:10 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 28 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Maanantai 29.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta Maija-Liisa Pakisjärvi

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 Keskusvaalilautakunta 05.09.2018 AIKA 05.09.2018 klo 16:00-16:15 PAIKKA Savukosken kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.6.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntala Kontra Jukka, pj Koskela Pekka Pykälistö Kirsi Siljander Ilpo Ojala Niina Hopeela-Juvonen Leena

Kuntala Kontra Jukka, pj Koskela Pekka Pykälistö Kirsi Siljander Ilpo Ojala Niina Hopeela-Juvonen Leena PADASJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3.4.2019 KOKOUSAIKA Keskiviikko 3 huhtikuuta 2019 klo 17.35 18.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kuntala Kontra Jukka,

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1 10.04.2017 Aika 10.04.2017 klo 09:00-09:20 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 33 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/2016 124 13.10.2016 Aika 13.10.2016 klo 11:30-12:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 84 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 126 85

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/ 2015 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/ 2015 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 1/ 2015 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 19 tammikuuta 2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 1 Kunnanvaltuuston puheenjohtajiston vaali... 2 2 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai 10.4.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.2.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.5.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 1.3.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 5.5.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 Tarkastuslautakunta 2017-2020 AIKA 11.04.2019 klo 16:00-18:19 PAIKKA D 1.7 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 40 Pöytäkirjan tarkastajat

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Tarkastuslautakunta 24.01.2018 AIKA 24.01.2018 klo 17:00-19:50 PAIKKA Otsonmäen päiväkoti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 07.tammikuu 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 1 Kunnanhallituksen kokouskutsut... 2 2 Kunnanhallituksen kokoukset vuonna 2019...

Lisätiedot

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokousaika Keskiviikko 22.5.2013 klo 9.00 15.30 Kokouspaikka Harjulinna, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 9 Arviointikertomus vuodelta

Lisätiedot

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30 Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30 Kokousaika Torstai 13.6.2013 klo 18.00-18.40 Kokouspaikka Teknisen toimiston kokoushuone, Petäjikönkatu 2 Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä,

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Tarkastuslautakunta 07.05.2015 AIKA 07.05.2015 klo 15:35-20:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Henkilöstöjaosto 16.05.2017 AIKA 16.05.2017 klo 12:00-13:42 PAIKKA Villa Hakkari KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 32 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 33 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.2.2008 KOKOUSAIKA Tiistai 4.3.2008 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 27 Kokouksen

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Tarkastuslautakunta 11.04.2018 AIKA 11.04.2018 klo 17:06-21:00 PAIKKA Hallinnon kokoushuone, 2 krs KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Aksels Tuulikki Jäsen

Aksels Tuulikki Jäsen PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 11 Tarkastuslautakunta 2009-2012 AIKA 29.04.2013 klo 14:00-15:00 PAIKKA Pyhtään kirjasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Saarinen Sami Varapuheenjohtaja Aksels Tuulikki

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.11.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteeri

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteeri Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 11/2017 1 Tarkastuslautakunta 20.12.2017 Aika 20.12.2017 klo 09:03-10:57 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, neuvottelutila Isoneuvos

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.9.2007 KOKOUSAIKA Tiistai 2.10.2007 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 123 Kokouksen

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta Sisällys

LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta Sisällys LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta 4.1.2018 Sisällys Oikaisuvaatimus Juurela...2 Rakennustarkastajan virka / haastatteluryhmän valinta...3 LEMIN KUNTA Esityslista Sivu 1 Tekninen lautakunta Nro 1/2018 KOKOUSAIKA

Lisätiedot

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema PELKOSENNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Maanantai 23.04.2012 klo 18.00 18.55 KOKOUSPAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Sivu Asia 26 49 27 49 28 49

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2017 AIKA 27.04.2017 klo 18:30-21:05 PAIKKA Yleishallinnon kahvihuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 40 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.11.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 21.5.2013 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.4.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.3.2010 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 5.11.2013 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen, poistui 16.45 Markku Fabritius, jäsen Jari Tuukkanen, jäsen

Lisätiedot

Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti.

Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti. Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/2017 125 mukaisesti. Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Tarkastuslautakunta 15.01.2018 AIKA 15.01.2018 klo 12:00-15:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista:

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Sivu 209 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 309 210

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Tarkastuslautakunta 03.05.2017 AIKA 03.05.2017 klo 18:00-20:12 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 45 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 21 Elinkeinotoimikunta 27.11.2017 AIKA 17:00-19:30 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 23 12 ELINKEINOTOIMEN NEUVONTAPALVELUJA

Lisätiedot

Mervi Niemelä, Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto. Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä, Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto. Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 4/2010 16 KOKOUSAIKA Keskiviikko 9.6.2010 klo 14-14.25 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 6.6.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

PELLON KUNTA 4/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 4/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai 14.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika Paikka 28.03.2019 klo 15:00-17:00 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

3 Heikki Kotivuoren valitus koskien Kopola-Vuorela yksityistien vuosi-kokousta 2016

3 Heikki Kotivuoren valitus koskien Kopola-Vuorela yksityistien vuosi-kokousta 2016 MULTIAN KUNTA Lupa- ja valvontajaosto Lupa- ja valvontajaoston kokous torstaina 06.10.2016 klo 18.28 ASIAT: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastajien vaali 3 Heikki Kotivuoren

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/2012 1 Keskusvaalilautakunta Aika 03.02.2012 klo 17:00-20:15 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 11 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs) Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2017 1 (9) Tarkastuslautakunta Kokoustiedot Aika tiistai klo 10:00-15:45 Paikka Läsnä Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1.

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/2012 1 Keskusvaalilautakunta Aika 22.01.2012 klo 20:00-21:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2019 89 Tekninen lautakunta 01.07.2019 Päätöksentekotapa Varsinainen kokous Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 91 46 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/2011 1 Keskusvaalilautakunta Aika 15.04.2011 klo 17:00-20:40 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 13.01.2017 Aika 13.01.2017 klo 14:00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 10/2012 1 Keskusvaalilautakunta Aika 29.10.2012 klo 09:00-11:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 57 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Marika Niittykoski, Jouko Savikoski, Marko Törmälehto, LAILLISUUS JA Vapaa-aikatoiminnan lautakunta totesi kokouksen laillisesti

Mervi Niemelä. Marika Niittykoski, Jouko Savikoski, Marko Törmälehto, LAILLISUUS JA Vapaa-aikatoiminnan lautakunta totesi kokouksen laillisesti HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 5/2009 32 KOKOUSAIKA Tiistai 27.10. 2009 klo 14-14.20 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 30.01.2014 Aika 30.01.2014 klo 18:00-20:30 Paikka Kunnantalo, kokoushuone 3, 3. krs Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjapitäjän

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 29.04.2019 Kokoustiedot Aika Maanantaina 29.04.2018 klo 19.17 Käsiteltävät asiat Paikka Valtuuston kokoushuone, Koulutie 2 B (Raharinne)

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä:

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 25.04.2019 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 25.04.2019 klo 12.30 Vastaukset: torstai 25.4.2019 klo 22.00

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Jouko Savikoski, Marko Törmälehto. Mirva Möttönen, puheenjohtaja Marika Niittykoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä. Jouko Savikoski, Marko Törmälehto. Mirva Möttönen, puheenjohtaja Marika Niittykoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 3/2011 19 KOKOUSAIKA Keskiviikko 22.6.2011 klo 14-14.25 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 11. helmikuu 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 16 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma... 29 17 Leimikkotarjoukset...

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2018 Ympäristölautakunta Sivu 31

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2018 Ympäristölautakunta Sivu 31 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2018 Ympäristölautakunta Sivu 31 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Tiistai 10.4.2018 klo 18.30 19.22 Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 07.tammikuu 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 1 Kunnanhallituksen kokouskutsut... 2 2 Kunnanhallituksen kokoukset vuonna 2019...

Lisätiedot

78 Lausuntopyyntö Kaarinkorven Rujalan Keulainmetsän ranta-asemakaavojen muuttaminen Auttoisten taajamaportit

78 Lausuntopyyntö Kaarinkorven Rujalan Keulainmetsän ranta-asemakaavojen muuttaminen Auttoisten taajamaportit SISÄLLYSLUETTELO 13/2017 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikkona 8.11.2017 klo 17.04 18.05 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosalin kahvio Asiat sivu nro 78 Lausuntopyyntö Kaarinkorven Rujalan Keulainmetsän

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 2.5.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 28.04.2015 AIKA 28.04.2015 klo 15:15-18:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone Pinsetti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 23 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 6/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 6/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 10.04.2017 klo 12:00-14:25 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 36 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 11/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 11/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 11/2012 1 Keskusvaalilautakunta Aika 31.10.2012 klo 18:00-18:45 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 62 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/2018 38 Tarkastuslautakunta Kokousaika 10.09.2018 klo 12:00-12:45 Kokouspaikka Kirjolan koulu, Kirjolankatu 5, 59100 Parikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 23 Ajankohtaisasiat

Lisätiedot